Esitettäköön pääsiäiseen, tähän suureen kirkolliseen juhlaan, liittyen muutamia ajatuksia Jeesuksen suorittamasta lunastuksesta. Ensinnäkin pelastumisen kannalta on tärkeää Jeesuksen kristuksen ymmärtäminen aikaan ja paikkaan inkarnoituneeksi Jumalaksi, minkä tulee olla kristillisen teologian peruskivi.
[Huom! Jumalallisen vastaavaisuuden tapahtuminen tarkoittaa sitä, että henkinenmaailma on epäjatkuvissa asteissa luonnonmaailmaan nähden. Sillä henkisessä maailmassa ei ole ajan ja paikan ulottuvuutta, vaan niitä vastaavia henkisiä tiloja. Siten Jumaluuden ilmentymät ovat tapahtuneet siten, että ne ovat muodostuneet epäjatkuvien asteiden kautta luonnon maailmaan, saaden siellä materialisen muodon. Epäjatkuvat asteet ovat, kun edetään asteittain: rakkaudesta ymmärryksen kautta tekoon. Esim. jokin ihmisen suorittama työ (tahto). Tieto ja taito tehdä tietty työ (ymmärrys=syy). Työn suoritus (vaikutus). Epäjatkuvien asteiden mukaan emme näe itse valmiin työn suorituksesta, työn alulle panemaa tahtoa. Tätä kolmijakoa tarkoitus-syy-vaikutus noudattaa yleisesti kukin olemassaolevan esineen tai asian ilmenemisen mekanismit. Kaikki materian muodot, planeetat, aurinkokunnat jne. noudattavat tätä jakoa. Niiden sisin syy on taivaallinen ja instrumentaalinen syy on henkinen. Kuitenkaan emme näe suoraan niistä, niiden sisimpiä syitä.]
Tämä Jeesuksen syntymätapahtuma oli seuraavanlainen: Itse Jumaluus hedelmöitti Marian munasolun Jumalallisen ihmeen avulla, mikä on Jumalallisen vastaavaisuuden tapahtuminen luonnonmaailmassa. Näin Jeesus oli isänsä (Taivaallisen sielunsa) puolelta Jumala ja äitinsä puolelta tavallinen ihminen. Tästä syystä Jeesuksen sanotaan olevan Jumalan Poika. Jumala ei voinut laskeutua täydellisyydessään maanpäälle, sillä silloin olisi tuhoutuneet, ihmiskunta ja siihen liittynyt henkimaailma. Samoin maapallokin tuhoutuu, jos aurinko tulee aivan lähelle. Jeesuksen syntymisen aikoihin oli henkimaailma täyttynyt vähitellen pahoista hengistä. Tämä aiheutti sen, että virtaus Jumalasta henkimaailman kautta luonolliseen maailmaan oli vääristynyt. Tämä vääristyminen aiheutti sen, että ihmiskunta oli tuhoutumassa henkisesti. Vääristyminen oli myös niin suuri, että sen poistamista eivät pystyneet suorittamaan enkelitaivaat vaan siihen tarvittiin itse Jumalan inkarnaatio palauttamaan taivaan ja helvetin välinen tasapainotila ennalleen. Jeesuksen lunastus oli siten Israelilaisen kirkon viimeinen tuomio, sillä se oli täysin rappeutunut. Samalla se oli apostolisen kirkon alku.
Jeesuksen kirkastettu eli Jumalalliseksi tehty ruumis, jonka Hän loi kolmessa päivässä on luonnolliseen maailmaan tullut Jumaluus. Kirkastamalla ruumiinsa Jeesus riisui kaiken maallisen sukulaisuutensa pois eli siten Hän ei enää ollut Marian Poika. Tämä Jeesuksen kirkastettu ruumis tarkoittaa myös sitä, että Herra nujersi kaikki helvetit myös kaikki syvimmät helvetit, jotka olivat (ovat) juutalaisten helvettejä. Jeesuksen ristiin naulitseminen oli Hänen viimeisin ja ankarin kiusauksensa, jonka Hän voitti ja se oli Hänen ihmiskunnan lunastuksensa pelastamiseksi.
Mekin tavalliset ihmiset voimme Herran voiton ansiosta (sillä helvetit on nujerrettu), voittaa Herran avulla kiusaukset niitä kohdatessamme. Nykyaikaiset kristilliset uskonnot käsittävät uskon pelkäksi vakuuttautumiseksi, ymmärtämättä onko asia tosi tai valhe. Ihmisen psyyke on sellainen, että se alkaa pitää totena melkein mitä tahansa, jos se mielyttää hänen luonnettaan ja lopulta vakuuttautuu pitämään ei-totuuksia totuuksina. Näin on käynyt mm. eri dogmien kohdalla.
Aikamme kristittyjen olisi hyvä tietää, että miksi Jumala inkarnoitui juutalaisena Jeesuksena? Siksi, että juutalaiset olivat jo silloin planeettamme julmin ja ahnein kansa, jotka olivat Jeesuksen aikana yhteydessä syvimpien helvettien kanssa. Näin ollen koko ihmiskunnan pelastamista tahtova Jumala aloitti helvettien nujertamisen pahimmasta päästä, sillä mikäli pahimmat helvetit olisivat jääneet nujertamatta olisi pelastustyö jäänyt tekemättä. Vaikka juutalaisissa on myös hyviä ihmisiä, on tällä rodulla kuitenkin sellainen erikoinen kyky, että he pystyvät elämään luonnollisessa hyvyydessä ja saman aikaisesti sisäisessä pahuudessa. Tällainen hyvyyden ja pahuuden liittäminen toisiinsa on henkinen aviorikos. Siksi Jeesus kutsui juutalaisia aviorikkojasukupolveksi (Matt. 12: 39.). On siis erehdys heiltä, sionistien ts. kasaarijuutalaisten hännysteliöiltä, jotka pitävät itseään kristittyinä, kun kuvittelevat juutalaisten olevan Jumalan "omaisuuskansa". He siis sanovat sydämmessään: "antakaa meille Barabbas."
http://www.angelfire.com/falcon/kotka/
Kristuksen lunastus
Abram
1
153
Vastaukset
- Mar Sarug
ei lepää edes manalassaan vaan tykittää aina vaan. Mutta Mossad on jo sinut merkinnyt...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi792598On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole512570Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.682523Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä742433Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl391947Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051779Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko271287Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve121283Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r81069Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411065