Koskeeko rippisalaisuus ehdottomana Maallikkosaarnaajaa?

l4plus14

Vastaus: Ei koske ellei hän ole papin virkaan vihitty tai lehtori.

Ripittäytymisestä muodostuva vaitiolovelvollisuus koskee kaikkia seurakunnassa ripin vastaanottavia, mutta rippisalaisuus on ensin ymmärrettävä, jotta tietää mitä se tosiasiassa eri tilanteissa tarkoittaa. Tarkempaa tietoa asiasta haluavien ei kannata kysyä sitä ainakaan Oulun ev.l seurakunnista, koska siellä on asia tulkittu virheellisesti ja tätä tulkintaa siellä esitetään edelleen seurakuntalaisille oikeana tietona. Oulun ev.lut seurakuntien näkemys rippisalaisuudesta on vastoin sekä voimassa olevaa Kirkkolakia että evl-kirkon tulkintaa asiasta.

Taustaa alkuun ripistä:

"Rippi
Elämässä tulee syviä epäonnistumisen hetkiä, jolloin on tehnyt väärin ja loukannut toista. Synti tuhoaa ja rikkoo yhteyttä läheisiin ja Luojaan.

Syyllisyys voi jäädä painamaan mieltä. Pahaa oloa voi purkaa ripin avulla:

•Ripissä voi tunnustaa syntinsä ja saada ne myös Jeesuksen lupauksen mukaan anteeksi.
•Synnin voi tunnustaa Jumalalle yhteisessä jumalanpalveluksessa, hiljaisessa rukouksessa tai henkilökohtaisessa ripissä.
•Ripittäytyä voi papille, muulle seurakunnan työntekijälle tai toiselle seurakuntalaiselle."

- Tähän asti hyvä, mutta sitten alkaa menemään metsään...

"•Ripin vastaanottajaa sitoo ainavaitiolovelvollisuus."

- Hieman kaipaisi täsmennystä etenkin aina-sanan merkityksestä, koska tosiasiassa aina tarkoittaa tuossa yhteydessä samaa kuin lähtökohtaisesti. Vaitiolovelvollisuus puretaan ja sen sitovuus on tapauskohtainen.

Mutta samaa sivustoa lukiessa pari riviä alempaa löytyykin sitten TÄYSIN VIRHEELLINEN ja KESTÄMÄTÖN TULKINTA.

"Rippisalaisuus

Rippisalaisuus eli ehdoton vaitiolovelvollisuus kaikista ripissä esille tulleista asioista velvoittaa jokaista ripin vastaanottajaa.".

Täysin virheellistä tietoa sekä lainsäädäntöön nähden että evl-kirkon sivuilla olevaan tulkintaan nähden.

Jokaista ripin vastaanottajaa sitoo kyllä aina vaitiolovelvollisuus, mutta se ei pappisvirkaan vihkittyjen ja lehtoreiden lisäksi koske muita ripin vastaanottajia, mikäli ripittäytyjä kertoo näille tekemästään rikoksestaan. Laillisia syntejä/vähäisiä rikoksia tehneen asioita ei siis saa kukaan ripin vastaanottaja kertoa eteenpäin.

EHDOTON vaitiolovelvollisuus koskee VAIN ja AINOASTAAN pappisvirkaan vihkittyjä sekä lehtoreita!!Tarkoittaa siis sitä, että kun pappia kuulustellaan todistajana, hän ei saa ilmaista sitä, mitä yksityisessä ripissä tai sielunhoidossa on hänelle uskottu.

Muiden täytyy kertoa todistajana kaikki asiaan liittyvä mitään salaamatta tai syyllistyy rikokseen itsekin. Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen on rikos. Puolustuksena mahdolliselle ilmoittamatta jättämiselle on siis turhaa vedota Oulun ev.l seurakuntien virheelliseen tulkintaan asiasta.

Tämä kaikki vaiva siksi, että kukaan ei kuvittelisi toimivansa väärin tuon virheellisen tulkinnan takia jos ilmoittaisi tietämästään rikoksesta viranomaisille.

Rippi asiana koskee siis maallisen lain osalta kaikkia kirkkoon kuuluvia seurakuntalaisia ja asian esille tuominen tuli mieleeni pohtiessani tuota eilistä lasten hyväksikäyttämistä koskenutta uutista, jossa viitattiin mm. vanhoillislestadiolaisiin ja moniin muihinkin. En siis oleta vanhoillislestadiolaisten salaavan mitään, enkä myöskään halua paisutella asiaa vl-uskovaisten osalta, mutta lasten hyväksikäyttö on mielestäni vastenmielisin rikos mitä voi olla ja ne on tuotava viranomaisten tietoon.

Tuo Oulun ev.l seurakuntien tulkinta kyllä kaipaisi korjausta, vai mitä olette mieltä?

Lähteet: http://www.oulunseurakunnat.fi/rippi
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/E35C8E01EF12859BC2256FEA003B8B99?OpenDocument&lang=FI

16

577

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kes.

      Ripittäytymisestä muodostuva vaitiolovelvollisuus…………..
      Kes >
      Rippi ei ole EvLut kirkon omaisuutta, vaan kuuluu kaikille, jotka haluavat Jumalan edessä nöyrtyä tekemisistään.
      Jumala vaan ei kuule ihmistä? Valitan.
      Hepr. 12:24

      • kaunistelematta

        Yhdessä kirkollisessa lehdessä lukee näin: vähän etelämpänä ilmestyvässä.

        Papin ja lehtorin rippisalaisuus on kirkkolain säätämä.Sitä ei voi murtaa.Tarkoituksena on ennen muuta suojata ihmisiä,joka on uskoutunut papille. Kaikki papin työssään kuulema ei kuitenkaan kuulu rippisalaisuuden piiriin.Tietyissä tilanteissa papin on ilmoitettava rikoksesta rippisalaisuudesta huolimatta.

        ---Otapa tuosta sitten selvää----

      • kaunistelematta
        kaunistelematta kirjoitti:

        Mahtasko tuo tarkoittaa,että jos pappi näkee sivusta rikoksen,on se ilmoitettava ja tuo sanonta "rippisalaisuudesta huolimatta" olisi painovirhe lehdessä. Näin se kävisi järkeen.

      • salaisuususko
        kaunistelematta kirjoitti:

        Yhdessä kirkollisessa lehdessä lukee näin: vähän etelämpänä ilmestyvässä.

        Papin ja lehtorin rippisalaisuus on kirkkolain säätämä.Sitä ei voi murtaa.Tarkoituksena on ennen muuta suojata ihmisiä,joka on uskoutunut papille. Kaikki papin työssään kuulema ei kuitenkaan kuulu rippisalaisuuden piiriin.Tietyissä tilanteissa papin on ilmoitettava rikoksesta rippisalaisuudesta huolimatta.

        ---Otapa tuosta sitten selvää----

        Tässä kokonaisuudessaan 'kirkollisen' lehden blogistin kirjoitus.

        http://www.kotimaa24.fi/blogit/uusimmat/article/?bid=210&id=7355
        1.Viimeisin kirjoitus rippisalaisuudesta.

        http://www.kotimaa24.fi/blogit/uusimmat/article/?id=5173&bid=210
        2.Myös tämä aiempi kirjoitus käsittelee rippisalaisuutta

      • mummeliina
        kaunistelematta kirjoitti:

        Yhdessä kirkollisessa lehdessä lukee näin: vähän etelämpänä ilmestyvässä.

        Papin ja lehtorin rippisalaisuus on kirkkolain säätämä.Sitä ei voi murtaa.Tarkoituksena on ennen muuta suojata ihmisiä,joka on uskoutunut papille. Kaikki papin työssään kuulema ei kuitenkaan kuulu rippisalaisuuden piiriin.Tietyissä tilanteissa papin on ilmoitettava rikoksesta rippisalaisuudesta huolimatta.

        ---Otapa tuosta sitten selvää----

        Taas näitä maailman asioita.. muka rippisalaisuudet voi selvittää eteenpäin..

        Eikä voi! Siitä joutuu lopun aikoina vastaamaan kun menee rippejä eteenpäin juoruilemaan. On ollut aika kun rippisalaisuus oli aivan ehdoton, ja se oli oikein se. Mikä rippinä kerrottiin, se anteeksi saatiin ja enempää ei puhuttu. Vasta myöhemmin tuli nämä maailman asiat, jotka johtivat rippisalaisuuden romutukseen.

      • seurakuntaa myös
        mummeliina kirjoitti:

        "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät". - ehkä näinkin.

        Vaan rippiä saatetaan pyytää myös kun pyytäjä itse tietää, että niin tulee vielä tapahtumaan uudelleen. Mutta eikös rippiin kuulu myös parannus? Onko synnin anteeksi pyytäminen ollut silloin aitoa vai vain väline synnin peittämiseen?

        Kirkkolain 5 luku ("pappisvirka"), 2 pykälä ("rippisalaisuus") puhuu vain pappisvirkaan vihittyjen rippisalaisuudesta ja sen ehdottomuudesta.

        Maallikkoja koskee monessa tapauksessa ilmoituksenantovelvollisuus, josta mm. tietoa täällä:
        http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/lastensuojelunkasikirja/tyoprosessi/lastensuojeluntarve/lastensuojeluilmoitus/

        Tämä edellinen koskee siis jo tapahtuneita asioita.

        Ns. yleisesti ilmiannettavista (mahdollisesti tulevista) rikoksista on listaa rikoslain 15 luvun 10 pykälässä. Siellä mainitaan mm. seuraavasti:

        "Joka tietää joukkotuhonnan, joukkotuhonnan valmistelun, rikoksen ihmisyyttä vastaan, törkeän rikoksen ihmisyyttä vastaan, sotarikoksen, törkeän sotarikoksen, kidutuksen, kemiallisen aseen kiellon rikkomisen, biologisen aseen kiellon rikkomisen, Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisen, maanpetoksen, törkeän maanpetoksen, vakoilun, törkeän vakoilun, valtiopetoksen, törkeän valtiopetoksen, raiskauksen, törkeän raiskauksen, törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön, murhan, tapon, surman, törkeän pahoinpitelyn, ryöstön, törkeän ryöstön, ihmiskaupan, törkeän ihmiskaupan, panttivangin ottamisen, törkeän tuhotyön, törkeän terveyden vaarantamisen, ydinräjähderikoksen, kaappauksen, 34 a luvun 1 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen, törkeän ympäristön turmelemisen tai törkeän huumausainerikoksen olevan hankkeilla eikä ajoissa, kun rikos vielä olisi estettävissä, anna siitä tietoa viranomaiselle tai sille, jota vaara uhkaa, on tuomittava, jos rikos tai sen rangaistava yritys tapahtuu, törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi."

        Vaikka on kuinka "rippi-isänä" tai "rippi-äitinä" kuullut asioita, ei näitä voi jättää huomiotta.

      • myös tulevia
        seurakuntaa myös kirjoitti:

        Sepä koskee sekä menneitä että tulevia tuo lastensuojeluilmoitus!!

        "Ilmoituksen syynä voi olla esimerkiksi lapsen tarpeiden laiminlyönti, lapsen heitteillejättö, lapsen pahoinpitely tai seksuaalinen hyväksikäyttö tai niiden epäily tai uhka. Ilmoituksen aiheena saattaa olla myös se, että lapsen hoidossa tai huolenpidossa havaitaan muutoin puutteita tai osaamattomuutta, joka vaarantaa lapsen hyvinvointia."

      • Asiassa pysyen
        kaunistelematta kirjoitti:

        Yhdessä kirkollisessa lehdessä lukee näin: vähän etelämpänä ilmestyvässä.

        Papin ja lehtorin rippisalaisuus on kirkkolain säätämä.Sitä ei voi murtaa.Tarkoituksena on ennen muuta suojata ihmisiä,joka on uskoutunut papille. Kaikki papin työssään kuulema ei kuitenkaan kuulu rippisalaisuuden piiriin.Tietyissä tilanteissa papin on ilmoitettava rikoksesta rippisalaisuudesta huolimatta.

        ---Otapa tuosta sitten selvää----

        Keskiverto pappi ei kohtaa ikinä hyväksikäyttäjää rippitilanteessa. Ei ne tule ripittäytymään. Eikä ainakaan papille.

    • Kes.

      Ripittäytymisestä muodostuva vaitiolovelvollisuus…………..
      Kes >
      Rippi ei ole EvLut kirkon omaisuutta, vaan kuuluu kaikille, jotka haluavat Jumalan edessä nöyrtyä tekemisistään.
      Jumala vaan ei kuule ihmistä? Valitan.
      Hepr. 12:24

      • kes.

    • mikä ehdoton

      Rippisalaisuus on ehdoton!
      Ripisalaisuuden takana on Jumala, joka on lain yläpuolella.

      • Laki ennen vl:ää

        ehdotoin. Jos minä tunnustaisin sinulle tehneeni murhan, sinun velvollisuus olisi kehottaa minua ilmoittautumaan poliisille ja jos en sitä tekisi, olisi sinulla ilmoitusvelvollisuus. Piste.

    • Muistinko oikein?

      se vanhoillislestadiolainen, joka pyytää muita kirjoittajia vannomaan valoja tällä palstalla?

    • lapsiuhria!

      Jos hyväksikäyttäjä pyytää uhriltaan anteeksi tekoaan, on uhri sidottu SRK:n määräämään ehdottomaan rippisalaisuuteen siihen saakka, kunnes aikuistuttuaan eroaa yhteisöstä. Siinä vaiheessa SRK:n valta väistyy ja uhri voi tehdä rikosilmoituksen. Siinä tapauksessa SRK tosin toivonee, että rikos olisi vanhentunut ja yhteisön maine säilyisi!

      • LexFinland

        Nyt tuli mieleen huoli vankiloiden olosuhteista.

        Jonkun ajan päästä joutuu vankiloihin koko joukko pedofiilejä. Kuten tiedetään, eivät muut vangit kovin hyvällä pedofiilejä katsele vaan he joutuvat väkivallan kohteiksi ja pääsevät joissain tapauksissa maistamaan "omaa lääkettään" eräitten vankien taholta.

        Näille muille vangeille, jotka pedofiilejä hieman kaltoin kohtelevat, kertyy tätä syntiä tunnustettavaksi- ja paljon. Eikö siis olisi hyvä jos vaikkapa vanginvartijat ottaisivat luottamustehtäväkseen myös vankien rippi-isänä/äitinä olemisen? Näin pääsisi ripille aika nopeasti, ei pääsisi syntitaakka kovin pitkään painamaan. Niin, huonompi hommahan voisi tietty olla se että vartija pitäisi sen rippisalaisuuden erittäin tiukasti, kuten tällä palstalla on moneen kertaan todistettu.

      • 3+20
        LexFinland kirjoitti:

        Kirjotat kyllä varmaan ihan vaan ivaillakses. Melkein oikeassa sattumalta saatat olla.

        Niinpä, rippisalaisuus ei rajootu pappeihin. Voiha se vartijaki olla Ripin vastaanottaja, ja vaiti ollaan. Eipä tulis ittellekään mieleen Rippisalaisuutta rikkoa mutta eipä kyllä kukaan itteensä saattais sellaseen tilaan että tommosia rippejä kuulla pitäs. Eli eipä tommonen tilanne koskaan toteudu joten unoha moiset mietteet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      532
      1736
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      867
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      843
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      796
    5. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      701
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      677
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      65
      598
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe