Ortodoksisesta kirkosta kiinnostuneena olen viime päivinä lukenut Johannes Seppälän kirjaa Puupalasta jumalankuvaksi.
Seppälä sanoo kirjassaan (s.79) seuraavaa: ," Kirkon näkemyksen mukaan syntien päästö ulottuu kaikkiin synteihin, jotka vilpittömästi tunnustetetaan ja pyydetään anteeksi."
Luterilaisessa ympäristössä kasvaneena herää kaksi itselleni oleellista kysymystä:
1.En tunnista kaikkeja syntejä itsessäni eikä niille ole loppua.
2.Pidän katumustanikin usein vilpillisenä eli siihen sekoittuu itsekkäitä piirteitä.
Olisin kiitolinen vastauksista ja sopivat lirjallisuusvinkitkin olisivat tervetulleita.
Katumuksen sakramentti
4
898
Vastaukset
- Feodor
Ole hyvä ja auta miestä hädässä...
- Johannes
Hmmm...
Kunnioitettu opettajani Isä Johannes Seppälä tulkitsee kirjassaan kirkon opetusta hyvin persoonallisella ja hyvällä tavalla, joka kyseenalaistaa monia näennäisesti itsestäänselviä
asioita. Kenties yksi näistä on synnintunto.
Katumuksen tila ei ole välttämättä automaatio, vaan se tulee armosta ja sitä voi ja tuleekin rukoilla ihan kuten muitakin hyviä asioita. Ortodoksisessa kirkossa katumus on todellakin sakramentti. Synnintunnustus ei siis ole mitään kollektiivista tai mekaanista syntien miettimistä vaan ihan konkreettinen tilanne kahdenkeskisesti papin kanssa, jolla on aina ehdoton vaitiolovelvollisuus (virasta pidättämisen uhalla!).
Katumuksen sakramentin tulee olla luonteeltaan yksityinen, ts. sen todellinen vastaanottaja on itse Kristus ja pappi vierellä on vain todistaja Hänen edessään. Pappi on jo sakramentin kaavankin perusteella velvollinen "tutkimaan tarkkaan" katuvan mieltä ja katumuksen astetta.
Taitava rippi-isä osaa tutkia erittäin hyvin rippilapsensa mieltä, ja sitä paitsi papilla on täysi oikeus myös olla antamatta synninpäästöä ja sen sijaan antaa katuvalle ns. epitimia (katumusharjoitus, joka on eräänlainen lääke katumuksen tilan aikaansaamiseksi). On syytä muistaa että kirkon opetuksessa synti ei ole rikos vaan sairaus ja Kristus ei ole tuomari vaan lääkäri.
Sanoisin, että jos suuria syntejä silti jää tunnustamatta ja jos katuva ne itsessään tunnistaa, ne painavat mieltä niin kauan kunnes ne tulevat kerrotuksi. Katumuksen sakramentissa katuva on kasvotusten Kristuksen kanssa, jolta mikään ei taida pysyä salassa. Sakramentin kaavassa sanotaankin sanatarkasti näin: " Jos sinä jotakin salaat, syntisi tulee sinussa kahdenkertaisena olemaan. Katso, tulit parantuaksesi, varo ettet menisi pois parantumattomana". Siteeraisin mielelläni myös erästä Helsingin seudulla toimivaa pappia, joka hiljattain mainitsi: " Niissä maissa, joissa toimii katolinen tai ortodoksinen kirkko ja joissa on käytössä sakramentaalinen synnintunnustus, tehdään tilastollisesti vähemmän itsemurhia kuin siellä missä tätä sakramenttia ei tunneta."
Kirjallisuusvihjeitä ei ihan heti tule suoranaisesti mieleeni, mutta lupaan tutkia kirjastoani tästä näkökulmasta. KP Silibrian metropoliitta Emilianos julkaisi Suomessa ollessaan laajan tutkielman aiheesta, mutta sitä ei ole tietääkseni koskaan painettu kirjaksi eikä myöskään käännetty suomeksi. Myös Isä Johanneksen luentojen muistiinpanoista saattaisi löytyä jotain hyödyllistä, sillä ne käsittelivät nimenomaan sakramentteja : )- juhani
Kiitos Johannes arvokkaasta vastauksestasi ja aikasi uhraamisesta. Vastaus selvensi paljon asioita.
Muistaakseni luterilaisessa kirkossa käytetään synnintunnustuksen jälkeisestä synninpäästöstä sanaa absoluutio.
Onko ortodoksisessa kirkossa käytösä sama ts. voiko yksittäinen kristitty luottaa siihen, että kaikki synnit on julistettu ja annetttu anteeksi, myös ne joita itse ei ole tunnistanut?
- juhani
eli jos tämä sattuu kiinnostamaan myös jotakuta muuta:
http://personal.inet.fi/private/tsasouna/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole202222Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742163Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä332016Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma471406- 741356
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46893Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56822Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8761- 52743
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi33734