Uskooko AnttiVKantola salaiseen tempaamiseen

ja siihen, että toiset jää tänne elämään 7 vuoden vaivan ajaksi?

Sen jälkeenkö Jeesus saapuu ja alkaa Harmagedonin taistelu!

Oliko tuo tempaaminen niin, että autonratista, junasta, lentokoneesta, sairaaloista, palokunnista, kaupoista, jne. jne. temmataan ihminen niin, että tsup. häntä ei enää ole?!

Mitenkäs on?

Kuinka moni uskoo tällaiseen tempaamiseen ja miksi?
34481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

21.00 JIM D Historia: Maailmanlopun ennustukset
Ylöstempaus. Raamatussa kerrotaan, että ennen maailmanloppua Jumala tempaa tosi uskovat taivaaseen eivätkä he joudu kokemaan tuomiopäivää ja sitä edeltävää suuren ahdistuksen aikaa. Monet näkevät ympärillä Jeesuksen ilmoittamia merkkejä ylöstempauksen lähestymisestä. Amerikkalainen dokumenttisarja.

Äänestä
  • Seurakunnan ylösotto ja tuleva rauhanaika
    http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/usko/usko1k.html

    Voisin lisätä tuohon muutaman raamatunkohdan, joiden perusteella
    rauhanajassa ei ole saatanaa, kiusaajaa, mutta sitä aikaa kansoittavien
    ihmisten liha on silti heikko. Mutta rov. Peltolan esitys on niin hyvä että
    riittäköön.

    Äänestä

  • antti_kantola kirjoitti:

    Seurakunnan ylösotto ja tuleva rauhanaika
    http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/usko/usko1k.html

    Voisin lisätä tuohon muutaman raamatunkohdan, joiden perusteella
    rauhanajassa ei ole saatanaa, kiusaajaa, mutta sitä aikaa kansoittavien
    ihmisten liha on silti heikko. Mutta rov. Peltolan esitys on niin hyvä että
    riittäköön.

    usko on mielestäni jotakin aivan muuta, kuin tuon leipäpapin jorinat?

    Sillä ilman uudestisyntymistä, ei voida puhua uskosta ollenkaan.

    Tuossa taas joku pappi mielestäni yrittää vaan tehdä raamattua uusiksi, selostaen omaan korvasyyhyynsä tapahtumia miten sattuu häntä miellyttämään.

    Äänestä

Salaseurat tahdon paljastaa - juuri siksihän tällä palstalla roikun jo kahdeksatta vuotta. Tosin uskon että kielilläpuhuva puhuu "salaisuuksia hengessä" Isän kanssa.
Ja että kerran saan kirkastettuna valkoisen kiven johon on kirjoitettu uusi nimeni,
jonka merkityksen tietää vain Jumala ynnä minä itse.
JA että vain Isä tietää, milloin Hän lähettää Poikansa tänne alas,
pilviin saakka, noutamaan seurakuntansa Kotiin.
Se onkin sitten ihan laskettavissa, minkä ajan kuluttua siitä eteenpäin
Jeesus saapuu pyhien kanssa Öljymäelle, tuomitsemaan messiaanista
rauhanaikaa.

Mark. 4:22
Sillä ei mikään ole salattuna muuta varten, kuin että se tulisi ilmi,
eikä kätkettynä muuta varten, kuin tullakseen julki.

EN USKO - enkä luota - MIHINKÄÄN SALAISEEN !

Joh. 7:4
sillä ei kukaan, joka itse tahtoo tulla julki, tee mitään salassa.
Koska sinä näitä tekoja teet, niin ilmoita itsesi maailmalle."

Joh. 18:20
Jeesus vastasi hänelle: "Minä olen julkisesti puhunut maailmalle;
minä olen aina opettanut synagoogissa ja pyhäkössä, joihin kaikki juutalaiset kokoontuvat, enkä ole salassa puhunut mitään.

MIKÄ SINUN TULEE SALATA ?

Toki on tarpeen muistaa että hyvien tekojemme täytyy pysyä huomaamattomina, eikä huomionkerääjinä ...

Matt. 6:4

että almusi olisi salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.

Matt. 6:6
Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.

Matt. 6:18
etteivät paastoamistasi näkisi ihmiset, vaan sinun Isäsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.

YKÖSOTTO HUOMATAAN IDSÄTÄ LÄNTEEN JA ETELÄSTÄ POHKOISEEN

Matt. 24:27
Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen,
niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus.

1. Kor. 15:52
yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa;
sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.

MUTTA etukäteen sitä päivää ei ilmoiteta, vaikka Timo ja Kai kuinka
koettaisivat pilkata tempausta salaiseksi siksi ettei sitä uutisissa kerrota
etukäteen. Ilmoittaako lentokoneen putoaminenkaan itsestään etukäteen?

Matt. 24:36
Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.

Herran siunausta jokaiselle lukijalle!

Antti

Äänestä
  • Niin mikä jae noista nyt sitten kertoo "messiaanisesta rauhanajasta"? En löydä Raamatusta sellaista käsitettä

    Äänestä

  • Ja halusin vain varmistaa, että olitko heidän kanssaan samaa mieltä, jossa salaisesti temmattiin ja toinen jäi. Siellä oltiin ihmeissään, kun tarjoilija hävisi, pannu putosi, autoista hävisi kuljettajat jne.
    Siinä papit selitti ennustusta.
    Helluntaissahan tämä oppi on yleistä, ainakin kirjapöydissä olevien kirjojen suhteen.

    Eli sinä et sitten uskonutkaan sellaiseen tempaamiseen, mitä tuossa väitettiin, vaan on vanhurskasten ylösnousemukseen ja siihen, että toiset sitten kuolevat Jeesuksen tullessa, oliko se tuhanneksi vuodeksi.

    Sitten on tämä tuomion ylösnousemus ja tuomio.

    Näinkö se olikin?

    Äänestä

  • 1. Piet. 3:12
    Sillä Herran silmät katsovat hurskaiden puoleen, hänen korvansa kuulevat heidän rukouksensa, mutta Herran kasvot kääntyvät pahantekijöitä vastaan.

    Jes. 17:7
    Sinä päivänä ihmisen silmät etsivät sitä joka hänet on luonut,
    kohti Israelin Pyhää kääntyy hänen katseensa.

    Sinä päivänä. Sitä päivää ei paljasteta etukäteen - sinun täytyy pysyä valmiina.

    1. Tess. 4:17
    sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

    1. Kor. 15:52
    yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa;
    sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.

    Hälytysajoneuvo huutaa ja valottaa. Jeesuskaan ei tule salaa.
    Ihan turhaan te adv.opet uskottelette että Jeesuksen tulemuksesta
    muistuttavat puhuisivat salaisesta tempauksesta. Se on julkinen!

    Äänestä

  • antti_kantola kirjoitti:

    1. Piet. 3:12

    Eli jotenkin soudetaan alkuhetkessä.

    Jeesus saapui pasunan soidessa jne. se on selvä yhdelle ryhmälle, siihen ei kananta enää mustetta tuhlata.

    Entä sitten eteenpäin, kuinka se jatkuu pelastetut nousivat ja he ovat menneet, mutta nämä jotka eivät olleetkaan elämän ylösnousemuksessa, miten heidän kohta on? 7.n vuoden vaivanaika?

    Vai nousiko hekin taivaaseen tässä Jeesuksen pasunansoiton hetkessä ja katoamattomina?

    Jatkahan asiaasi eteenpäin.

    Äänestä

  • No kaippa tässä joutaa itsekin, mutta ootellaan vastauksia.

    Äänestä

  • Kovin salaiselta vaikuta: Varmasti tämä Joukko on Jokin erikois-joukko. Minä vaan ihmettelen, Miksei Antti ole tähän joukkoon kelpuutettu. Kyllähän minä itseni tiedän, ettei mulla pidä olla liian suuria haaveita, että minä alkaisin taivahan tähtiä tavoittelemahan! []

    Äänestä

  • pasuna soi ja??? kirjoitti:

    Eli jotenkin soudetaan alkuhetkessä.

    Jeesus saapui pasunan soidessa jne. se on selvä yhdelle ryhmälle, siihen ei kananta enää mustetta tuhlata.

    Entä sitten eteenpäin, kuinka se jatkuu pelastetut nousivat ja he ovat menneet, mutta nämä jotka eivät olleetkaan elämän ylösnousemuksessa, miten heidän kohta on? 7.n vuoden vaivanaika?

    Vai nousiko hekin taivaaseen tässä Jeesuksen pasunansoiton hetkessä ja katoamattomina?

    Jatkahan asiaasi eteenpäin.

    tempasit: Taidatpa ollakin ihan kauhia taikuri, Näet minua vastaan ei ole koskaan Raamatusta tullut mitään 7 män vuoden vaivan aikaa? Toi kuullostaa minusta ihan David Cobberfieldin silmän kääntö tempulta. Empä minä usko, että tätä pystyy kukaan kunnolla perustelemaan. Sanotaan tätä vaikka seitsemän kääpiön saduksi.

    Äänestä

http://www.pasuunasoi.com/index.html

Tuo Lassi Erpiö ei ole mikään taivaanrannanmaalari vaan ihan
tavallinen virkamies, jalat tukevasti maan kamaralla - sydän
Kristuksessa.

Äänestä
  • Miksi laitat vain linkkejä mitä toiset uskovat asioista? Miksi et kerro miten sinä asiat Raamatusta ymmärrät itse?

    Äänestä

  • Fniss! kirjoitti:

    Miksi laitat vain linkkejä mitä toiset uskovat asioista? Miksi et kerro miten sinä asiat Raamatusta ymmärrät itse?

    Olen kertonut MONESTI miten asiat menee ja ettei SIITÄ päivästä tiedä kukaan muukaan. Mutta välillä täytyy laittaa lähdekin näkyviin elikkä Herran Sana,
    jotta luottamus ei tule petettyä. Ja varsinkin tuosta että Jeesuksen tulemus
    EI OLE SALAINEN VAAN JULKINEN.

    Miksi sinä laitat vain pelkkää pilkkaa, etkä mitään asiaa ja sanankohtia?
    Uskottavuutta ei tuollaisessa ole ja varsinkaan et itseäsi voi kunnioittaa noin.

    Kaivapa esiin viestejäni vuosien varrelta ja opi mitä edessäpäin on!

    Äänestä

  • Kristuksen ruumis

    Tässä näyssä katselin valtavaa hengellistä ruumista korkealla taivaissa. Se oli Kristuksen ruumis, joka lepäsi selällään veren tipahdellessa siitä maan päälle. Tiesin sen edustavan Herran runneltua ruumista. Ruumis kasvoi kasvamistaan, kunnes se täytti koko taivaan. Miljoonat pelastetut sulautuivat siihen. Hämmästyneenä seurasin, kuinka miljoonat kiipesivät sen sisälle portaita pitkin täyttäen sen lopulta kokonaan, alkaen jalkateristä ja jatkaen edelleen sääriä ja käsiä pitkin vatsan ja sydämen kautta päähän asti. Kun ruumis oli täynnä, näin, että sen sisällä oli ihmisiä kaikkialta maapallolta. Mahtavalla äänellä he ylistivät Herraa:

    http://www.pasuunasoi.com/tempaus/index.html

    Linkissäsi lukee noin.

    Mielestäni Kristuksen ruumis runneltiin maanpäällä ja siinä on haavat meidän syntiemme tähden, johon Tuomaalle kehotettiin panemaan sormensa ja uskoa siihen.

    Morsian on sitten kaunistettu Yljälleen ja on taas eri asia, mikä tuossa kuvauksessa on piirretty.

    Hieman mielikuvitus on kirjoittajalla juossut, vai mitä?

    Kuinka voisit nähdä tuossa näyssä sitä raamatullisuutta?

    Sitten ei sekoteta sanoja, adventisti ja adventismi, eli puhutaan siitä tempaamisen tilanteesta, mitä sinä itse ajattelet.

    Itse olen kaikkea lukeneena ja olleena näissä vapaissa suunnissa ruvennut ajattelemaan aivan "ite".

    Äänestä

  • Mestarin ylös noussut ilmiö: Voisin tunnistaa hänet Hypnoosi Mestari Reveen nimiseksi. Tämä Lassi saatta olla tämän Reveen Poika? kukapa tämän tietää yhden näköisyys on häikäisevä. Manitsitko, että tämä Lassi on Spiritisti Kristillisyyden Saarnaajia. Kyllä tämä Spiritimi on vahvaa tavaraa, näet Yks minun tuttavani oli yhden viikon ilman tupakkaa ja yks Ryyppy-veikko oli viikon ilman Alkoholia, Kuitenkin viikon päästä tälle kaverille tuli oikein isojano, joka jatkui aina hänen kuolemaansa asti!

    Äänestä

  • Kuinka on? kirjoitti:

    Kristuksen ruumis

    Tässä näyssä katselin valtavaa hengellistä ruumista korkealla taivaissa. Se oli Kristuksen ruumis, joka lepäsi selällään veren tipahdellessa siitä maan päälle. Tiesin sen edustavan Herran runneltua ruumista. Ruumis kasvoi kasvamistaan, kunnes se täytti koko taivaan. Miljoonat pelastetut sulautuivat siihen. Hämmästyneenä seurasin, kuinka miljoonat kiipesivät sen sisälle portaita pitkin täyttäen sen lopulta kokonaan, alkaen jalkateristä ja jatkaen edelleen sääriä ja käsiä pitkin vatsan ja sydämen kautta päähän asti. Kun ruumis oli täynnä, näin, että sen sisällä oli ihmisiä kaikkialta maapallolta. Mahtavalla äänellä he ylistivät Herraa:

    http://www.pasuunasoi.com/tempaus/index.html

    Linkissäsi lukee noin.

    Mielestäni Kristuksen ruumis runneltiin maanpäällä ja siinä on haavat meidän syntiemme tähden, johon Tuomaalle kehotettiin panemaan sormensa ja uskoa siihen.

    Morsian on sitten kaunistettu Yljälleen ja on taas eri asia, mikä tuossa kuvauksessa on piirretty.

    Hieman mielikuvitus on kirjoittajalla juossut, vai mitä?

    Kuinka voisit nähdä tuossa näyssä sitä raamatullisuutta?

    Sitten ei sekoteta sanoja, adventisti ja adventismi, eli puhutaan siitä tempaamisen tilanteesta, mitä sinä itse ajattelet.

    Itse olen kaikkea lukeneena ja olleena näissä vapaissa suunnissa ruvennut ajattelemaan aivan "ite".

    [][][]Odottelin sinulta omaa näköalaa, mutta olkoon, sitä ei olekaan.[][][]

    JULKINEN SALAISUUS - JEESUKSEN TULEMUS

    Ei ole eikä tule! Jos Raamatun näkökannat eivät sinulle kelpaa, niin olet
    matkalla Kadotukseen. Minulla ei tule koskaan olemaan omaa näkökantaa,
    että Jeesus tulisi salaisesti, ilman uutisotsikoita ja erikoislähetystä TV:ssä.
    Sillä Raamatun näkemys on että pasuuna soi kuuluvasti, niin että ilmakin
    värähtelee ja "Ihmisen Pojan merkki" nähdään taivaalla.

    LAINKUULIAISUUS VAI USKONKUULIAISUUS?

    Minulla ei ole omaa näkemystä myöskään semmoista että olisin
    lainnoudattaja, sillä Raamattu sanoo että "Jumala on sulkenut
    kaikki TOTTELEMATTOMUUTEEN, että hän kaikkia armahtaisi".

    JEESUS SAAPUU PILVIIN

    Minulla ei ole myöskään tarvetta keksiä sellaista omaa näkemystä että Jeesus saapuisi
    Amerikkaan tai Rovaniemelle, sillä Raamatun näkemys riittää minulel ja se on että hän tulee vain pilviin saakka, salamoiden kiiriessä idästä länteen ja me uskovat nousemme häntä
    VASTAAN pilviin.

    1. Tess. 4:17
    sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne,
    temmataan yhdessä heidän kanssaan
    pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin;
    ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

    Antti

    Äänestä

  • Kelluvana* kirjoitti:

    Mestarin ylös noussut ilmiö: Voisin tunnistaa hänet Hypnoosi Mestari Reveen nimiseksi. Tämä Lassi saatta olla tämän Reveen Poika? kukapa tämän tietää yhden näköisyys on häikäisevä. Manitsitko, että tämä Lassi on Spiritisti Kristillisyyden Saarnaajia. Kyllä tämä Spiritimi on vahvaa tavaraa, näet Yks minun tuttavani oli yhden viikon ilman tupakkaa ja yks Ryyppy-veikko oli viikon ilman Alkoholia, Kuitenkin viikon päästä tälle kaverille tuli oikein isojano, joka jatkui aina hänen kuolemaansa asti!

    Varsinkin ne silmät, tärkein.

    http://www.google.fi/search?q=jeesus&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&client=firefox-a&rlz=1R1GGLL_fi___FI367

    http://www.historianjeesus.fi/

    Äänestä

  • antti_kantola kirjoitti:

    [][][]Odottelin sinulta omaa näköalaa, mutta olkoon, sitä ei olekaan.[][][]

    JULKINEN SALAISUUS - JEESUKSEN TULEMUS

    Ei ole eikä tule! Jos Raamatun näkökannat eivät sinulle kelpaa, niin olet
    matkalla Kadotukseen. Minulla ei tule koskaan olemaan omaa näkökantaa,
    että Jeesus tulisi salaisesti, ilman uutisotsikoita ja erikoislähetystä TV:ssä.
    Sillä Raamatun näkemys on että pasuuna soi kuuluvasti, niin että ilmakin
    värähtelee ja "Ihmisen Pojan merkki" nähdään taivaalla.

    LAINKUULIAISUUS VAI USKONKUULIAISUUS?

    Minulla ei ole omaa näkemystä myöskään semmoista että olisin
    lainnoudattaja, sillä Raamattu sanoo että "Jumala on sulkenut
    kaikki TOTTELEMATTOMUUTEEN, että hän kaikkia armahtaisi".

    JEESUS SAAPUU PILVIIN

    Minulla ei ole myöskään tarvetta keksiä sellaista omaa näkemystä että Jeesus saapuisi
    Amerikkaan tai Rovaniemelle, sillä Raamatun näkemys riittää minulel ja se on että hän tulee vain pilviin saakka, salamoiden kiiriessä idästä länteen ja me uskovat nousemme häntä
    VASTAAN pilviin.

    1. Tess. 4:17
    sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne,
    temmataan yhdessä heidän kanssaan
    pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin;
    ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

    Antti

    Sillä Raamatun näkemys on että pasuuna soi kuuluvasti, niin että ilmakin
    värähtelee ja "Ihmisen Pojan merkki" nähdään taivaalla.

    Salamoiden!! Mittee tarkoitat??

    Mitenkäs Antti sinä salamoita näet?

    Eikös kuvata asiaa Jeesuksen paluusta, että tulle kuin SALMA!

    Asian vertauskuva on nyt taas sinulla erilainen, kuin Sana opettaa!

    Pistät asioihin omia näkemyksiäsi ja väität, että luet sanaa, etkä pistä siihen mitään?!!
    Tälläsita tämä elämä on, luullaan, että luetaan vain sanaa ilman tulkintaa!

    27. Sillä niin kuin salama leimahtaa idässä ja valaisee taivaan länteen asti, niin on oleva Ihmisen Pojan tulo.
    tahi
    24. Sillä niin kuin salama välähtää ja valaisee taivaan äärestä ääreen, niin on Ihmisen Poika oleva ilmestymisensä päivänä.

    ___

    Mistäs se Antti sitten ponkaisee ylös, jos Jeesuksen tulo tuleekin niin, että Antti onkin ajallisesti sulkenut silmänsä?

    Nukutkos sinä haudan levossa ja siellä "kuulet" tämän herätyksen, edellytys tietenkin sille, että on Kristuksen seuraaja??!!

    tällaista kysymystä.
    Terveisinä vain Oulujärven rannalta. Ei kuulu kuin lintujen laulua, vesilintujen elämää, joutsenen meteliä ja pojan kuorsausta tuossa vaunussa. Katiska oli tyhjä.

    Äänestä

  • antti_kantola kirjoitti:

    Varmaan taiteilijat kuvaavat Jeesukselle silmiä, mutta se on ihmisen kuvaamaa, jopa juopot ja taiteelliset kuvaavat sellaista, mitä he toivovat ja ihmiset ihailevat, että tallaista se on.

    Mutta Jeesuksen silmät, niistä saisi valtaisan aiheen aivan sanasta.

    armahtavista, joka on rakkaus ja tietenkin ihmisenkin ilmeet kuvaavat tunteiden tilaa.
    Mutta Jeesuksen silmät on seurakunnan yllä myös tulen liekit, kuten jalat välkehtivät kuin hehkuva pronssi.

    Tulenliekkiset Jeesuksen silmät katsele Iisebeliä rakastavia seurakuntalaisia, olisiko siinä se mustasukkaisuussilmät.
    Morsion vilkuilee vierasta, eikä sydämessä sykikään Jumalan siihen painama rakkaus, eli miten on?
    Tämä rakkaus on katseltuna monisäikeinen, uskallatko katsella aivan lyhykäisesti?

    Ensin Sana saa aikaan herätyksen Pyhässä Hengessä.
    Sana osoittaa syntisyytemme, eli laittomuutemme tilan.
    Meidän silmämme muuttuu katuvan kyyneleiseksi ja haluaa sydämestä uudistua, eli uudestisyntyä.
    Nyt Kristus osoittaa armonsa ja rakkautensa, rakkauden silmät kohtaa katuvan silmät.
    Nyt Ylkä pukee meille anteeksiannon vanhurskauden puvun ja painaa tahtonsa, eli rakkautensa sydämeen, sekä myös lakinsa.
    Morsion rakastaa Ylkäänsä, hänen tahtoaan ja lakiaan, koska se varjelee Pyhässä Hengessä morsionsa matkalla.
    Siinä silmäillään rakastaen toisiaan, Ylkä ja morsian.
    Morsian sydän sykkii Kristuksen sovintoverta kuljettaen sitä suonissa anteeksiannon kautta.
    Siinä sydän sykkii myös Jumalan tahdon syvintä täyttymystä Hänessä ja yhtyy täydellisyyteen.
    Minä panen lakini heidän sydämeen, niin se on, koska se osoittaa morsiamelle ylösnousemus alttarille suunnan, jossa mennään juhla- aterialle.
    Laki sydämessä ja Henki sitä täyttämässä, koska muutoin liha tekee syntiä.
    Laki ja evankeliumi huulilla morsia tekee työtä Pyhässä Hengessä ja luo rakkaudellisia silmäyksiä aina Jumalan tahtoon. Haluaa sen tehdä, koska se on Pyhä Ja Täytellinen.
    Morsiamen vilkuilu Iisebeliä kohti vajaamittauttaa Täydellisen tahdon toteutumista ja se rakkaus kylmentää suhdetta ja aikaansaa myös Yljällä tulenliekkiset silmäykset, että se tuli polttaisi väärän rakkauden pois. Synnyttää silloin vanhurskaan pelon vaellukseen.

    Laki = Jumalan tahto = morsiamelle annettu = päämäärä on rakkaus!

    Miksi sinä Antti et sitä hyväksy? Miksi et anna Jumalan tahtoa sydämeesi niin, että tunnustaisit sen Herruuden eli Pyhän Hengen toiminnan.
    Muutoinhan vaellat lihassa. Suusi tunnustuksen mukaan et ilmeisesti ymmärrä sen sisältöä ja katselet omia hauiksia, että näillä ei pysty. Ei pysty, ei minunkaan, mutta Pyhä Henki pystyy.
    Siinäpä se ero ja Jumalan kunniaksi tunnustan, että Hänen tahtonsa laki on täydellinen..
    Ylkäni sen täytti ja kutsui morsiantaan seuraamaan Häntä.
    Hän Ylkäni antaa jopa morsiamelleen voiman, voittovoiman elää sen mukaan.
    Siinä vaelluksessa armolliset silmäykset ovat Yljällä morsiantaan kohtaan, koska Hän tietää sen morsiamen vielä olevan vajaamittaisuuden. Mutta morsian kunnioittaa Ylkänsä tahtoa, eikä ala suunsa tunnustuksella vähentämään sitä elämästään, eikä sydämestään, koska sydämestä lähtee ne ajatukset, hyvät ja pahat.

    Sydämestä nousee tämä rakkauden silmäpeli, kuten rakastetuilla.

    Miten Antti on, vieläkö sinulla on silmäpeliä vain itseesi ja mahdollisuuksiisi ja siinä silmäpelissä hylkäät Jumalan lain tahdon? Nosta todelliseen sovitusuhriin katseesi ja anna Yljälle se mahdollisuus olla rakkaus, ettei Iisebeliläinen sanaoppi olisi suusi tunnustus.

    Äänestä

  • ÄÄREEN eli yksisalam kirjoitti:

    Sillä Raamatun näkemys on että pasuuna soi kuuluvasti, niin että ilmakin
    värähtelee ja "Ihmisen Pojan merkki" nähdään taivaalla.

    Salamoiden!! Mittee tarkoitat??

    Mitenkäs Antti sinä salamoita näet?

    Eikös kuvata asiaa Jeesuksen paluusta, että tulle kuin SALMA!

    Asian vertauskuva on nyt taas sinulla erilainen, kuin Sana opettaa!

    Pistät asioihin omia näkemyksiäsi ja väität, että luet sanaa, etkä pistä siihen mitään?!!
    Tälläsita tämä elämä on, luullaan, että luetaan vain sanaa ilman tulkintaa!

    27. Sillä niin kuin salama leimahtaa idässä ja valaisee taivaan länteen asti, niin on oleva Ihmisen Pojan tulo.
    tahi
    24. Sillä niin kuin salama välähtää ja valaisee taivaan äärestä ääreen, niin on Ihmisen Poika oleva ilmestymisensä päivänä.

    ___

    Mistäs se Antti sitten ponkaisee ylös, jos Jeesuksen tulo tuleekin niin, että Antti onkin ajallisesti sulkenut silmänsä?

    Nukutkos sinä haudan levossa ja siellä "kuulet" tämän herätyksen, edellytys tietenkin sille, että on Kristuksen seuraaja??!!

    tällaista kysymystä.
    Terveisinä vain Oulujärven rannalta. Ei kuulu kuin lintujen laulua, vesilintujen elämää, joutsenen meteliä ja pojan kuorsausta tuossa vaunussa. Katiska oli tyhjä.

    [][][] Salamoiden!! Mittee tarkoitat??
    Mitenkäs Antti sinä salamoita näet?
    Eikös kuvata asiaa Jeesuksen paluusta, että tullee kuin SALAMA!
    Asian vertauskuva on nyt taas sinulla erilainen, kuin Sana opettaa! [][][]

    Vai oli katiska tyhjä. Mutta kiitos Herralle, että vaunuista kuuluu elämän
    ääni, lupaus jatkuvuudesta.

    Matt. 24:27
    Sillä niin kuin salama leimahtaa idässä ja valaisee taivaan länteen asti,
    niin on oleva Ihmisen Pojan tulo.

    Kyllä se seurakunann ylösotto taitaapi kaikille näkyä, vaikka olisi
    statosfääri täynnä islantilaista tuhkaa. Silmäluomienkin läpi salama näkyy.
    Herran silmiä on kuvattu tulenliekeiksikin, eikä Hänen kirkkauttaan sovi
    vähätellä. Useissa sanankohdissa puhutaan ukkosenjyrinästäkin ja
    toisaalla todetaan Herran äänenkin olevan kuin ukkonen.

    Luulenpa että sinä päivänä salamoi ja ukkostaa ja jyrisee, mutta Herran
    kirkkaus ja ääni on suurempi kaikkea tuota.

    "Asian vertauskuva on nyt taas sinulla erilainen, kuin Sana opettaa!"

    Enköhän minäkin yhteisymmärrykseen Herran kanssa pääse, ihan näkyvästi, kun en odota
    sitä petoa alhaalta, vaan "nostan silmäni vuoria kohti, mistä tulee
    minulle apu".

    Äänestä

  • Fniss! kirjoitti:

    Miksi laitat vain linkkejä mitä toiset uskovat asioista? Miksi et kerro miten sinä asiat Raamatusta ymmärrät itse?

    Täällä taas pauhaa tämä fnisse funtamentalisti, yksi sietämättömmistä farisealaisista!

    Äänestä

  • ___________ kirjoitti:

    Täällä taas pauhaa tämä fnisse funtamentalisti, yksi sietämättömmistä farisealaisista!

    näkemättä. Jospa hän on rakastunut Jumalan tahtoon niin, että elää sen mukaan.

    Mitä Jeesus siihen Matteuksen evankeliumissa totesi, että häntä kutsutaan suureksi taivasten valtakunnassa.

    Näinhän se valinta on olemassa. Kuka ei elä paremmin kuin fariseukset ja kirjanoppineet Jumalan tahdon suhteen, niin jopa niitä huonommassa asemassa ovat. Ei siinä armo, armo, tahi Herra, Herra toisto auttanut, ei vaikka kuinka armolahjat oli toiminnassa.

    Näin se sana kirjasi tekstissään ja vieläpä totesi siihen, että menkää pois te laittomuuden tekijät.

    Siinäpä Sanassa on sitä tinhaaroihin viittoja, että kristitty tietää armossaan tunnustaa uskoaan niinkuin Jumalan tahto ja halu on huulten, sekä tekojen hedelmänä, vieläpä antaa Pyhän Henkensä siihen avuksi, että Hänen tahtonsa toteutuisi matkalaisen sydämestä käsin.

    Oletko sitä pohdiskellut tykönäsi*?

    Tie ja portti on kaita, etteikö sanottaisi, että ahdas.

    Siitä portista ei omat tulkinnat ja laveat tienmäärämisopit mahdu sisään ei sitten millään, vaikka kuinka yrittäisi.

    Äänestä

  • ___________ kirjoitti:

    Täällä taas pauhaa tämä fnisse funtamentalisti, yksi sietämättömmistä farisealaisista!

    Mikäs siinä mennä livahti niin että näkyi vain pitkä musta viiva? Ja ulvoi mennessään. Kummallinen rikinkatku jäi perään.

    Äänestä

  • ___________ kirjoitti:

    Täällä taas pauhaa tämä fnisse funtamentalisti, yksi sietämättömmistä farisealaisista!

    "Täällä taas pauhaa tämä fnisse funtamentalisti,
    yksi sietämättömistä farisealaisista! "

    Jeesuksella oli tapana kovilla sanoilla karkoittaa läheltään tuollaiset fnisset.
    Mutta onhan se toisaalta piristävää höystettä. Aivastus tulee mieleen, ei muuta.

    Fniss on ihan nätti pariskunta ja niin täynnä Heran iloa?!
    http://www.pixbox.fi/pic_show_id838849.html

    Äänestä

  • ÄÄREEN eli yksisalam kirjoitti:

    Sillä Raamatun näkemys on että pasuuna soi kuuluvasti, niin että ilmakin
    värähtelee ja "Ihmisen Pojan merkki" nähdään taivaalla.

    Salamoiden!! Mittee tarkoitat??

    Mitenkäs Antti sinä salamoita näet?

    Eikös kuvata asiaa Jeesuksen paluusta, että tulle kuin SALMA!

    Asian vertauskuva on nyt taas sinulla erilainen, kuin Sana opettaa!

    Pistät asioihin omia näkemyksiäsi ja väität, että luet sanaa, etkä pistä siihen mitään?!!
    Tälläsita tämä elämä on, luullaan, että luetaan vain sanaa ilman tulkintaa!

    27. Sillä niin kuin salama leimahtaa idässä ja valaisee taivaan länteen asti, niin on oleva Ihmisen Pojan tulo.
    tahi
    24. Sillä niin kuin salama välähtää ja valaisee taivaan äärestä ääreen, niin on Ihmisen Poika oleva ilmestymisensä päivänä.

    ___

    Mistäs se Antti sitten ponkaisee ylös, jos Jeesuksen tulo tuleekin niin, että Antti onkin ajallisesti sulkenut silmänsä?

    Nukutkos sinä haudan levossa ja siellä "kuulet" tämän herätyksen, edellytys tietenkin sille, että on Kristuksen seuraaja??!!

    tällaista kysymystä.
    Terveisinä vain Oulujärven rannalta. Ei kuulu kuin lintujen laulua, vesilintujen elämää, joutsenen meteliä ja pojan kuorsausta tuossa vaunussa. Katiska oli tyhjä.

    kuten Dwight Nelson sanoi kertoessaan, mitä Raamattu sanoo Jeesuksen tulosta. Hän sanoi, että Michiganissa, hänen kotimaassaas olevat ukonilmat ovat niin kovia, että niitä ei pääse pakoon. Vaikka laittaisit peitteen päällesi ja tyynyn silmillesi, voit silti nähdä nuo salamat.

    Niin on siis Jeesuksenkin tulemus, niin voimakas, ettei kukaan voi päästä pakoon tuota leimahdusta. Kukaan ei voi olla sitä näkemättä. On aivan turha puhua mistään salaisesta tempaamisesta. Jeesus hakee omansa maailman julkisimman tapahtuman kautta. Pyhät herätetään haudoistaa ja samalla jumalattomat kuolevat hänen tulessaan. Hehän eivät kestä Jumalan Pojan ilmestymistä. Tämä on Raamatun totuus.

    Äänestä

Jeesus lupasi tulla hakemaan omansa

Joh. 14:2. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?
3. Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.

Vrt. Fil. 3:20. Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi,
21. joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi.

Heb. 11:16. mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin.

Tässä on kyseessä uusi Jerusalem-taivaallinen kaupunki, jota kuvaillaan
Ilm. 21 ja 22 luvuissa.

http://www.pasuunasoi.com/tempaus/index.html

//

Tässä lainauksessa näkyy, että tämä h- haetki ei vielä olet tapahtunut.

1 Tess. kirjoittaja ja Joh. 5 6 luku kertovat, kuinka uskovat nukkuvat ja herätetään haudan levossa Jeesuksen paluussa elämään. Eli haudat avautuvat ja täällä olevat yhdessä temmataan Kristuksen luo.

Mutta sitä ennen, levätään toivossa, kuten Lutherkin opetti, aikoi pötköttää haudassa unessa Kristuksen paluuseen asti.

Eiköhän tämän kohdan asia ole selkeä? Ei kannata rakennella mitään ylimääräisiä kommervenkkejä, mitä sana tuo esille. Kuolema on uni.
Nukkujalle aika ei merkitse mitään. Kun uni valtaa niin seuraava tapahtuma on herääminen.

Ei siinä unessa nähdä aikaan sidottuja asioita, eikä ylösnousemuksenkaan tietoisuutta ole ennenkuin kuoleman ruumis muutetaan. Muutoksen jälkeen mitä raamattu opettaa, voidaan tietää ja kohdata Herra.

Äänestä
  • Ylösnousemusruumis

    Luuk. 24:36. Mutta heidän tätä puhuessaan Jeesus itse seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: "Rauha teille!"
    37. Niin heidät valtasi säikähdys ja pelko, ja he luulivat näkevänsä hengen.
    38. Mutta hän sanoi heille: "Miksi olette hämmästyneet, ja miksi nousee sellaisia ajatuksia teidän sydämeenne?
    39. Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että minä itse tässä olen. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niinkuin te näette minulla olevan."
    40. Ja tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa.
    41. Mutta kun he eivät vielä uskoneet, ilon tähden, vaan ihmettelivät, sanoi hän heille: "Onko teillä täällä jotakin syötävää?"
    42. Niin he antoivat hänelle palasen paistettua kalaa.
    43. Ja hän otti ja söi heidän nähtensä.

    ( Meille tulee samanlainen ruumis, joka syö ja juo Karitsan hääaterialla. Jeesus sanoi:
    Matt.26:29 "Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.")
    http://www.pasuunasoi.com/tempaus/index.html

    Tämä ruumis meille ! tulee ! se ei vielä ole, eikä silloin kun kuolemme kuolon uneen.
    Vasta ylösnousemuksessa meidät muutetaan, eli Jeesuksen paluussa.

    Miksipä siihen muuta tarinoita rakentaa tarvitsee. Eiköhän aikaan ole opetusta ole luomakuntaan Jumala laittanut, että ihmiselle on tartuntapintaa sanaan.

    Illalla kun väsytään ja terveellä tavalla ihminen nukkuu, hän herää tietoisuuteen vasta aamulla, kun herätyksen aika on.

    Eli luomakunta tavallaan huokuu tässäkin totutta.

    Tuossa ollaan vaimon kanssa 36 vuotta tehty matkaa. Hän nukkuu hyvin, mutta kun kyselen häneltä välillä, mitä unta olet nähnyt, ei hän muista nähneensä unia.

    Ei siinä unen aikana tihrata kelloa, että koska pitäisi herätä, vaan uni on vallannut mielen ja vasta h- hetki mitä on edellisen iltatietoisuuden mukaan kelloonsa laittanut, niin se h- hetkiherätys nostaa mielen tietoiseen tilaan.

    Äänestä

Jeesuksen paluu / ylöstempaus / ja epäuskoisten osa on jäädä aikaan.
Kuvaus mitä määrtyissä kuvausmaalauksissa luodaan ihmisille kuvausta, että uskovat lentäjät, veturinkuljettajat, sairaankuljettajat, lääkärit, hoitajat, ym. tempauksen jälkeen jää nämä jääneet kohteen oman onnensa nojaan.
Lentokoneet tippuu, junat joko pysähtyy kuoleenmiehen vivunkautta hätäjarrutukseen, tahi jos on lähellä jotain, jolloin toiminta jää myöhäiseksi johtaa onnettomuuteen, potilas leikkauspöydälle haava auki, jne.
On siinä määrätynlaista uhkakuvaa maalattu aikaan.
Itse en tällaiseen tempaamiseen jäljellejääneitten kohtaan usko, koska kaikkien silmät näkevät Kirkkauden Herran ja nyt hän ei saavu jäljennejääneitten kohdalla pelastajana, vaan omien kohdalla kyllä.
Näitten jäljelle jääneitten elämä ei kestä nähdä Kirkkauden Herraa, vaan loppu on senmukainen tuomion heräämiseen asti.

Jos "leikittäisiin" tätä aikaisempaa ajatusrakennetta ja hieman ajatellen yleistä turvallisuutta, olisi aika ruveta hommiin turvallisuuden takia. Veljeni on tällainen pelastuspuolen vastaava ja jotain itsekin on vastuu aluetta kantanut.
Eli mitä olisi tehtävät? Jumala ei kuitenkaan halua pahaa tapahtuvan noin vain, niin viisaus on annettu meille. Silloin on poistettava lentokoneen ohjaamosta kaikki uskovat, samoin kaikesta siitä, missä on turvallisuusriski. jne. jne. Eli kuinkahan tehtäväkenttä uusiutuisi. Siinä voisi uskovat toimia hierojina, kadunlakaisijoina, kaikissa niissä tehtävissä, missä ei olisi "vaaraa".
Henkilöautolla ja autolla ajo olisi kielletty, olisihan se turvallisuusriski.

Kuinkahan kävisi, linja- autolla töihin, junalla, muttei omalla autolla. Ehkä polkupyörä olisi se matkantekovälinen ja hevoskyyti.

Eli mielenkiintoista tarkastella näitä ennustuksia ja niitä seurauksia niitten suhteen.

Mitens olisi vossikkakyyti, kuten joskus ennen koulua käytiin?

Äänestä

"" Uskooko AnttiVKantola salaiseen tempaamiseen? ""

Uskon kristittyjen tavoin, että Herran kirkkaus voittaa salamat ja salaisuudet.

Matt. 24:27
Sillä niin kuin salama leimahtaa idässä
ja valaisee taivaan länteen asti,
niin on oleva Ihmisen Pojan tulo.

Ellenistien on aivan turha syytellä, että me kristityt puhuisimme jostain
salaisesta ylösnusemuksesta.

Äänestä
  • mutta kyllä monet kristityt väittävät uskovansa salaiseen tempaukseen, jossa kristityt muka otetaan täältä pois muiden ihmetellessä, että minne ne katos.... näinhän hellarit on julistanu vuosikymmeniä (ja vastoin Raamattua).

    Äänestä

  • höh! kirjoitti:

    mutta kyllä monet kristityt väittävät uskovansa salaiseen tempaukseen, jossa kristityt muka otetaan täältä pois muiden ihmetellessä, että minne ne katos.... näinhän hellarit on julistanu vuosikymmeniä (ja vastoin Raamattua).

    Sanoma on kiirinyt. Mielenkiintoista, että juuri telkku syöttää samaa salaista tempaamista, missä ihmisiä katoo eri tehtävien paikoilta.

    Mutta ei tässä pitkää aikaa ole, kuin muutama kuukausi, kun kaksi vanhempaa mummoikäistä eksyivät toisistaan torilla.

    Mitä siitä nousi toiselle mieleen, oli häen suunsa todistuksessa niin, että hän koko ystävänsä lähteneen tempauksessa ja hän huonompi kristitty oli jäänyt.

    Iloitsi, kun tapasi tämän huonetoveri olikin kotona ja vain "eksynyt" tästä ystävästään.

    Tällaisia mietteitä ne asiat saa aikaiseksi.

    Äänestä

Matt. 24:27
Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä
ja NÄKYY
hamaan länteen,
niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus.

Äänestä
  • Niin mistäs sinä nouset ylös? Etkös sinä oman kuvitelmasi mukaan livahda Taivaaseen heti kuoltuasi? Vai sieltäkö sitten kiirehdit takaisin hautaan kun huomaat Jeesuksen lähtevän noutamaan omiaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tapahtumaketjuun. kirjoitti:

ja siihen, että toiset jää tänne elämään 7 vuoden vaivan ajaksi?

Sen jälkeenkö Jeesus saapuu ja alkaa Harmagedonin taistelu!

Oliko tuo tempaaminen niin, että autonratista, junasta, lentokoneesta, sairaaloista, palokunnista, kaupoista, jne. jne. temmataan ihminen niin, että tsup. häntä ei enää ole?!

Mitenkäs on?

Kuinka moni uskoo tällaiseen tempaamiseen ja miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu