Kalevassa: vanhoillislestadiolainen

Jaakko Linjamalle?

tyst nu! kirjoitti:

Jaakko Linjamalle?

Säveltäjä Jaakko Linjaman pojanpoika, musiikkitieteilijä ja toimittaja. Hänen äitinsä Pirkko-Liisa oli sairaanhoitaja ja runoilija.

Oli ry:llä keskustelua T.L:n kirjoituksesta , hän on aiheuttanut murhetta omassa Siionissa puheillaan ja kirjoituksillaan, mutta on näille liberaaleille mieluista luettavaa.

Emka kirjoitti:

Oli ry:llä keskustelua T.L:n kirjoituksesta , hän on aiheuttanut murhetta omassa Siionissa puheillaan ja kirjoituksillaan, mutta on näille liberaaleille mieluista luettavaa.

Aiheuttaa murhetta lähinnä eräässä, joka ei meinaa pysyä henkseleissään.

Joinssuulainen kirjoitti:

Aiheuttaa murhetta lähinnä eräässä, joka ei meinaa pysyä henkseleissään.

...eli paikallistason tietoa.

Mediassa käytävän pedofiliakeskustelun vuoksi tuntuu välttämättömältä tarkastella joitakin vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön pesiytyneitä vaientamisen ja vallankäytön kulttuureja. Itse tässä yhteisössä kasvaneena olen kohdannut lämmintä yhteisöllisyyttä ja paljon rehellisiä, Jumalaan turvaavia ihmisiä. Olen kokenut ”vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa”, eli juuri sitä, mitä Paavali kutsuu Jumalan valtakunnaksi.

Ikäväkseni olen silloin tällöin kohdannut myös ihmisten vaientamista, uhkailua ja painostamista uskonnollisella kielellä. Tätä kutsutaan hengelliseksi väkivallaksi.

Hengellinen väkivalta on mahdollista, koska yhteisöön on vuosikymmenten saatossa muodostunut hienosyinen hierarkia. Valtarakennelman seurauksena yhteisössä on pelkoa. Monet varsinkin 1970-luvun hoitokokousajat nähneet pelkäävät, että heidät suljetaan yhteisön ulkopuolelle. Kun yhteisön lisäksi voidaan sulkea taivaan portit, panokset ovat kovat.

Vanhoillislestadiolaiselle usko ja uskonyhteisö ovat hyvin tärkeitä. Niinpä yhteisö voi pahimmassa tapauksessa viedä jäseneltään miltei kaiken, minkä varaan hän on elämänsä rakentanut. Ei ihme, että moni vaikenee tai kirjoittaa netissä nimimerkin takana. Tiedän yhteisön piiristä pappeja ja puhujia, jotka asemansa säilyttääkseen vaikenevat epäkohdista.

Missä on hierarkiaa ja pelkoa, käy helposti niin, että vain vahvat ja rohkeat saavat oikeutta. Jumala on kuitenkin heikkojen puolella. Jeesus osoitti elämällään, mitä se merkitsee käytännössä. Myös Jumalaa pelkäävien ja Jeesusta seuraavien ihmisten tulee puolustaa heikkoja.

Hierarkia pysyy pystyssä esimerkiksi siksi, ettei rauhanyhdistysten johtokunnissa aina tiedetä, mitä niiden toimenkuvaan kuuluu. Jos rauhanyhdistys on maallinen yhdistys, sen tulee noudattaa yhdistyksen sääntöjä.

Nyt joidenkin rauhanyhdistysten johtokunnat katsovat oikeudekseen hoitaa yhdistyksen jäsentä, jos hänen elämäntapansa, käytöksensä ja mielipiteensä poikkeavat totutusta.

Toisinaan nämä hoitotilaisuudet ovat silkkaa hengellistä väkivaltaa. Tällaisia kokouksia eivät tue yhdistyksen säännöt eikä uskoakseni myöskään yhteisön jäsenten enemmistön oikeustaju. Siksi niiden järjestäminen on lopetettava. SRK:n, joka toimi aktiivisesti 70–80-lukujen hoitokokouksissa, tulisi olla aloitteellinen tuolloin syntyneiden epäterveiden käytäntöjen kitkemiseksi.

Johtokuntien puuttuminen yksittäisten kristittyjen elämään palautunee käsitykseen, jonka mukaan yksilön on oltava kuuliainen seurakunnalle.

Olisikin syytä pohtia, mikä on uskonyhteisön tehtävä suhteessa yksittäisen kristityn uskonelämään. Voiko uskomisen kohteena kolmiyhteisen Jumalan ohella olla yhteisö, ja tuleeko yhteisölle olla kuuliainen niin kuin Jumalalle? Täytyykö yksilön omatunto sitoa yhteisön neuvoihin, jotka muuttuvat ajan mittaan, vai sopisiko kristityn elämänohjeiksi paremmin kymmenen käskyä ja rakkauden kaksoiskäsky?

Kun usko ja yhteisön normit sekoittuvat toisiinsa, syntyy epäselvyyttä esimerkiksi siitä, liittyvätkö televisiottomuuden kaltaiset elämäntapanormit jollain tavalla pelastumiseen, vai riittääkö pelastumiseen yksin Kristus.

Seurakuntapäivillä ja rauhanyhdistysten keskusteluilloissa voisi selvittää, mitä tarkoitetaan esimerkiksi Jumalan valtakunnalla, synnillä, lailla ja evankeliumilla. Onko Jumalan valtakunta näkyvä ihmisten joukko vai jotain muuta? Onko synti vain sitä, että sydän luopuu Jumalasta vai myös sitä, että ihminen luopuu yhteisön normeista? Kuuluvatko ”neuvon, nuhteen ja opetuksen sanat” evankeliumiin vai lakiin? Näkökulmia keskusteluun löytyy Raamatusta sekä sitä selittävästä kristinopista ja evankelisluterilaisen kirkon tunnustuskirjoista.

Vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä ongelmat on pyritty hoitamaan hiljaisesti, yhteisön sisällä.

Se on tarkoittanut samalla sitä, että hierarkiaa ei ole tarvinnut purkaa. Kritiikki on voitu ohittaa siirtämällä katse kritiikistä kritisoijaan ja asettamalla hänen sieluntilansa kyseenalaiseksi.

jatkuu

olokaapa höölit kirjoitti:

Mediassa käytävän pedofiliakeskustelun vuoksi tuntuu välttämättömältä tarkastella joitakin vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön pesiytyneitä vaientamisen ja vallankäytön kulttuureja. Itse tässä yhteisössä kasvaneena olen kohdannut lämmintä yhteisöllisyyttä ja paljon rehellisiä, Jumalaan turvaavia ihmisiä. Olen kokenut ”vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa”, eli juuri sitä, mitä Paavali kutsuu Jumalan valtakunnaksi.

Ikäväkseni olen silloin tällöin kohdannut myös ihmisten vaientamista, uhkailua ja painostamista uskonnollisella kielellä. Tätä kutsutaan hengelliseksi väkivallaksi.

Hengellinen väkivalta on mahdollista, koska yhteisöön on vuosikymmenten saatossa muodostunut hienosyinen hierarkia. Valtarakennelman seurauksena yhteisössä on pelkoa. Monet varsinkin 1970-luvun hoitokokousajat nähneet pelkäävät, että heidät suljetaan yhteisön ulkopuolelle. Kun yhteisön lisäksi voidaan sulkea taivaan portit, panokset ovat kovat.

Vanhoillislestadiolaiselle usko ja uskonyhteisö ovat hyvin tärkeitä. Niinpä yhteisö voi pahimmassa tapauksessa viedä jäseneltään miltei kaiken, minkä varaan hän on elämänsä rakentanut. Ei ihme, että moni vaikenee tai kirjoittaa netissä nimimerkin takana. Tiedän yhteisön piiristä pappeja ja puhujia, jotka asemansa säilyttääkseen vaikenevat epäkohdista.

Missä on hierarkiaa ja pelkoa, käy helposti niin, että vain vahvat ja rohkeat saavat oikeutta. Jumala on kuitenkin heikkojen puolella. Jeesus osoitti elämällään, mitä se merkitsee käytännössä. Myös Jumalaa pelkäävien ja Jeesusta seuraavien ihmisten tulee puolustaa heikkoja.

Hierarkia pysyy pystyssä esimerkiksi siksi, ettei rauhanyhdistysten johtokunnissa aina tiedetä, mitä niiden toimenkuvaan kuuluu. Jos rauhanyhdistys on maallinen yhdistys, sen tulee noudattaa yhdistyksen sääntöjä.

Nyt joidenkin rauhanyhdistysten johtokunnat katsovat oikeudekseen hoitaa yhdistyksen jäsentä, jos hänen elämäntapansa, käytöksensä ja mielipiteensä poikkeavat totutusta.

Toisinaan nämä hoitotilaisuudet ovat silkkaa hengellistä väkivaltaa. Tällaisia kokouksia eivät tue yhdistyksen säännöt eikä uskoakseni myöskään yhteisön jäsenten enemmistön oikeustaju. Siksi niiden järjestäminen on lopetettava. SRK:n, joka toimi aktiivisesti 70–80-lukujen hoitokokouksissa, tulisi olla aloitteellinen tuolloin syntyneiden epäterveiden käytäntöjen kitkemiseksi.

Johtokuntien puuttuminen yksittäisten kristittyjen elämään palautunee käsitykseen, jonka mukaan yksilön on oltava kuuliainen seurakunnalle.

Olisikin syytä pohtia, mikä on uskonyhteisön tehtävä suhteessa yksittäisen kristityn uskonelämään. Voiko uskomisen kohteena kolmiyhteisen Jumalan ohella olla yhteisö, ja tuleeko yhteisölle olla kuuliainen niin kuin Jumalalle? Täytyykö yksilön omatunto sitoa yhteisön neuvoihin, jotka muuttuvat ajan mittaan, vai sopisiko kristityn elämänohjeiksi paremmin kymmenen käskyä ja rakkauden kaksoiskäsky?

Kun usko ja yhteisön normit sekoittuvat toisiinsa, syntyy epäselvyyttä esimerkiksi siitä, liittyvätkö televisiottomuuden kaltaiset elämäntapanormit jollain tavalla pelastumiseen, vai riittääkö pelastumiseen yksin Kristus.

Seurakuntapäivillä ja rauhanyhdistysten keskusteluilloissa voisi selvittää, mitä tarkoitetaan esimerkiksi Jumalan valtakunnalla, synnillä, lailla ja evankeliumilla. Onko Jumalan valtakunta näkyvä ihmisten joukko vai jotain muuta? Onko synti vain sitä, että sydän luopuu Jumalasta vai myös sitä, että ihminen luopuu yhteisön normeista? Kuuluvatko ”neuvon, nuhteen ja opetuksen sanat” evankeliumiin vai lakiin? Näkökulmia keskusteluun löytyy Raamatusta sekä sitä selittävästä kristinopista ja evankelisluterilaisen kirkon tunnustuskirjoista.

Vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä ongelmat on pyritty hoitamaan hiljaisesti, yhteisön sisällä.

Se on tarkoittanut samalla sitä, että hierarkiaa ei ole tarvinnut purkaa. Kritiikki on voitu ohittaa siirtämällä katse kritiikistä kritisoijaan ja asettamalla hänen sieluntilansa kyseenalaiseksi.

jatkuu

Kritisoijaa on ohjattu toivottuun suuntaan korostamalla kuuliaisuutta tai sitä, että ”kristillisyydessämme on aina ymmärretty näin”. On voitu sanoa, että usko avaa ymmärryksen tai että epäkohtiin puuttuva jopa ”nousee Jumalan valtakuntaa vastaan” tai ”rakentaa eriseuraa”.

Viimeistään pedofiilien uhriksi joutuneen Minnan traaginen kertomus (HS 1.5.) osoittaa, että vaikenemisen ja vaientamisen tie on kuljettu loppuun. Kulttuurin on muututtava avoimeksi ja tasa-arvoiseksi, jottei yhdellekään ihmiselle enää tapahtuisi tämän yhteisön sisällä mitään vastaavaa.

Yhteisöön kuuluville on annettava oikeus tuntea, kokea, ajatella ja puhua myös julkisesti ilman jatkuvaa sieluntilan kyseenalaistamista tai pelkoa yhteisön ulkopuolelle sulkemisesta. Menneisyyden kipupisteet on kohdattava ja vahingollisista toimintamalleista on luovuttava.

Kristinuskon perussanoman kannalta hierarkian purkaminen ja hengellisestä väkivallasta luopuminen ei ole ongelma, pikemminkin päinvastoin. En myöskään usko, että näkyvä yhteisö hajoaa avoimuuteen. Oman kokemukseni mukaan avoin keskustelu voi auttaa ihmisiä löytämään uudelleen rakastavan yhteisön sekä elämän ja kuoleman ylitse kantavan elävän uskon.

olkaapa höölit kirjoitti:

Kritisoijaa on ohjattu toivottuun suuntaan korostamalla kuuliaisuutta tai sitä, että ”kristillisyydessämme on aina ymmärretty näin”. On voitu sanoa, että usko avaa ymmärryksen tai että epäkohtiin puuttuva jopa ”nousee Jumalan valtakuntaa vastaan” tai ”rakentaa eriseuraa”.

Viimeistään pedofiilien uhriksi joutuneen Minnan traaginen kertomus (HS 1.5.) osoittaa, että vaikenemisen ja vaientamisen tie on kuljettu loppuun. Kulttuurin on muututtava avoimeksi ja tasa-arvoiseksi, jottei yhdellekään ihmiselle enää tapahtuisi tämän yhteisön sisällä mitään vastaavaa.

Yhteisöön kuuluville on annettava oikeus tuntea, kokea, ajatella ja puhua myös julkisesti ilman jatkuvaa sieluntilan kyseenalaistamista tai pelkoa yhteisön ulkopuolelle sulkemisesta. Menneisyyden kipupisteet on kohdattava ja vahingollisista toimintamalleista on luovuttava.

Kristinuskon perussanoman kannalta hierarkian purkaminen ja hengellisestä väkivallasta luopuminen ei ole ongelma, pikemminkin päinvastoin. En myöskään usko, että näkyvä yhteisö hajoaa avoimuuteen. Oman kokemukseni mukaan avoin keskustelu voi auttaa ihmisiä löytämään uudelleen rakastavan yhteisön sekä elämän ja kuoleman ylitse kantavan elävän uskon.

Nämä kaksi viestiä siis ovat koko Topi Linjaman kirjoitus tämän päivän Kalevassa.

olokaapa höölit kirjoitti:

Nämä kaksi viestiä siis ovat koko Topi Linjaman kirjoitus tämän päivän Kalevassa.

Juho Kalliokoski ensin, nyt Linjama. Ei kaksi kolmannetta?

olokaapa höölit kirjoitti:

Mediassa käytävän pedofiliakeskustelun vuoksi tuntuu välttämättömältä tarkastella joitakin vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön pesiytyneitä vaientamisen ja vallankäytön kulttuureja. Itse tässä yhteisössä kasvaneena olen kohdannut lämmintä yhteisöllisyyttä ja paljon rehellisiä, Jumalaan turvaavia ihmisiä. Olen kokenut ”vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa”, eli juuri sitä, mitä Paavali kutsuu Jumalan valtakunnaksi.

Ikäväkseni olen silloin tällöin kohdannut myös ihmisten vaientamista, uhkailua ja painostamista uskonnollisella kielellä. Tätä kutsutaan hengelliseksi väkivallaksi.

Hengellinen väkivalta on mahdollista, koska yhteisöön on vuosikymmenten saatossa muodostunut hienosyinen hierarkia. Valtarakennelman seurauksena yhteisössä on pelkoa. Monet varsinkin 1970-luvun hoitokokousajat nähneet pelkäävät, että heidät suljetaan yhteisön ulkopuolelle. Kun yhteisön lisäksi voidaan sulkea taivaan portit, panokset ovat kovat.

Vanhoillislestadiolaiselle usko ja uskonyhteisö ovat hyvin tärkeitä. Niinpä yhteisö voi pahimmassa tapauksessa viedä jäseneltään miltei kaiken, minkä varaan hän on elämänsä rakentanut. Ei ihme, että moni vaikenee tai kirjoittaa netissä nimimerkin takana. Tiedän yhteisön piiristä pappeja ja puhujia, jotka asemansa säilyttääkseen vaikenevat epäkohdista.

Missä on hierarkiaa ja pelkoa, käy helposti niin, että vain vahvat ja rohkeat saavat oikeutta. Jumala on kuitenkin heikkojen puolella. Jeesus osoitti elämällään, mitä se merkitsee käytännössä. Myös Jumalaa pelkäävien ja Jeesusta seuraavien ihmisten tulee puolustaa heikkoja.

Hierarkia pysyy pystyssä esimerkiksi siksi, ettei rauhanyhdistysten johtokunnissa aina tiedetä, mitä niiden toimenkuvaan kuuluu. Jos rauhanyhdistys on maallinen yhdistys, sen tulee noudattaa yhdistyksen sääntöjä.

Nyt joidenkin rauhanyhdistysten johtokunnat katsovat oikeudekseen hoitaa yhdistyksen jäsentä, jos hänen elämäntapansa, käytöksensä ja mielipiteensä poikkeavat totutusta.

Toisinaan nämä hoitotilaisuudet ovat silkkaa hengellistä väkivaltaa. Tällaisia kokouksia eivät tue yhdistyksen säännöt eikä uskoakseni myöskään yhteisön jäsenten enemmistön oikeustaju. Siksi niiden järjestäminen on lopetettava. SRK:n, joka toimi aktiivisesti 70–80-lukujen hoitokokouksissa, tulisi olla aloitteellinen tuolloin syntyneiden epäterveiden käytäntöjen kitkemiseksi.

Johtokuntien puuttuminen yksittäisten kristittyjen elämään palautunee käsitykseen, jonka mukaan yksilön on oltava kuuliainen seurakunnalle.

Olisikin syytä pohtia, mikä on uskonyhteisön tehtävä suhteessa yksittäisen kristityn uskonelämään. Voiko uskomisen kohteena kolmiyhteisen Jumalan ohella olla yhteisö, ja tuleeko yhteisölle olla kuuliainen niin kuin Jumalalle? Täytyykö yksilön omatunto sitoa yhteisön neuvoihin, jotka muuttuvat ajan mittaan, vai sopisiko kristityn elämänohjeiksi paremmin kymmenen käskyä ja rakkauden kaksoiskäsky?

Kun usko ja yhteisön normit sekoittuvat toisiinsa, syntyy epäselvyyttä esimerkiksi siitä, liittyvätkö televisiottomuuden kaltaiset elämäntapanormit jollain tavalla pelastumiseen, vai riittääkö pelastumiseen yksin Kristus.

Seurakuntapäivillä ja rauhanyhdistysten keskusteluilloissa voisi selvittää, mitä tarkoitetaan esimerkiksi Jumalan valtakunnalla, synnillä, lailla ja evankeliumilla. Onko Jumalan valtakunta näkyvä ihmisten joukko vai jotain muuta? Onko synti vain sitä, että sydän luopuu Jumalasta vai myös sitä, että ihminen luopuu yhteisön normeista? Kuuluvatko ”neuvon, nuhteen ja opetuksen sanat” evankeliumiin vai lakiin? Näkökulmia keskusteluun löytyy Raamatusta sekä sitä selittävästä kristinopista ja evankelisluterilaisen kirkon tunnustuskirjoista.

Vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä ongelmat on pyritty hoitamaan hiljaisesti, yhteisön sisällä.

Se on tarkoittanut samalla sitä, että hierarkiaa ei ole tarvinnut purkaa. Kritiikki on voitu ohittaa siirtämällä katse kritiikistä kritisoijaan ja asettamalla hänen sieluntilansa kyseenalaiseksi.

jatkuu

Mitä vähemmän joku osaa käskea itseään, sitä enemmän hän tarvitsee jotain, joka käskee. Joillakin on taipumusta olla käskettävänä. Itse irtaannuin koko liikeestä, koska olin kuuliainen itselleni. "Usko tulee kuulosta", tarkoittaa, että olemme tällä tavalla kuuliaisia.

http://hakomaja.net/keskustelu/lainatut-ja-turvapaikka-/11404-vanhoillislestadiolainen-hiljaisuus-ja-pelko#11405

olokaapa höölit kirjoitti:

Nämä kaksi viestiä siis ovat koko Topi Linjaman kirjoitus tämän päivän Kalevassa.

..myöhästyi viime yönä. Pohjois-Ouluun kuulemma saadaan jaettua vasta iltapäivän aikana. Kajaanissa oli viiden aikaan aamulla Kaleva luettavissa. Johtunee painamisjärjestyksestä. Näköislehti on tänään ilmainen.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kalevan-jakelu-myohassa-nakoislehti-vapaasti-luettavissa/856484

olkaapa höölit kirjoitti:

Kritisoijaa on ohjattu toivottuun suuntaan korostamalla kuuliaisuutta tai sitä, että ”kristillisyydessämme on aina ymmärretty näin”. On voitu sanoa, että usko avaa ymmärryksen tai että epäkohtiin puuttuva jopa ”nousee Jumalan valtakuntaa vastaan” tai ”rakentaa eriseuraa”.

Viimeistään pedofiilien uhriksi joutuneen Minnan traaginen kertomus (HS 1.5.) osoittaa, että vaikenemisen ja vaientamisen tie on kuljettu loppuun. Kulttuurin on muututtava avoimeksi ja tasa-arvoiseksi, jottei yhdellekään ihmiselle enää tapahtuisi tämän yhteisön sisällä mitään vastaavaa.

Yhteisöön kuuluville on annettava oikeus tuntea, kokea, ajatella ja puhua myös julkisesti ilman jatkuvaa sieluntilan kyseenalaistamista tai pelkoa yhteisön ulkopuolelle sulkemisesta. Menneisyyden kipupisteet on kohdattava ja vahingollisista toimintamalleista on luovuttava.

Kristinuskon perussanoman kannalta hierarkian purkaminen ja hengellisestä väkivallasta luopuminen ei ole ongelma, pikemminkin päinvastoin. En myöskään usko, että näkyvä yhteisö hajoaa avoimuuteen. Oman kokemukseni mukaan avoin keskustelu voi auttaa ihmisiä löytämään uudelleen rakastavan yhteisön sekä elämän ja kuoleman ylitse kantavan elävän uskon.

On ehkä hyvä kirjoitus, mutta on neuvottu että ei kristillisyyden asioista kirjoitettaisi tämän maailman lehtiin. Tätä neuvoa on rikkonut tuon kirjoituksen tekijä.

maailman lehdissä kirjoitti:

On ehkä hyvä kirjoitus, mutta on neuvottu että ei kristillisyyden asioista kirjoitettaisi tämän maailman lehtiin. Tätä neuvoa on rikkonut tuon kirjoituksen tekijä.

Tunnen itseni pieneksi ja vähäiseksi, useimmin kaikkein vähäisimmäksi tässä armon ja anteeksiantamuksen valtakunnassa. Se ei kuitenkaan estäisi minua tarttumasta artikkeliin yksityiskohtaisemminkin, ja kirjoittamasta siitä vaikka kirjaa. Artikkeli antaisi siihen mainiot, yksityiskohtaiset mahdollisuudet, mutta minulla on muutakin kirjoittamista ja järjestelemistä.
Jossakin määrin sitä esiintyy Topinkin tekstissä, en kuitenkaan aio sitä nyt tarkemmin analysoida ainakaan tässä.

maailman lehdissä kirjoitti:

On ehkä hyvä kirjoitus, mutta on neuvottu että ei kristillisyyden asioista kirjoitettaisi tämän maailman lehtiin. Tätä neuvoa on rikkonut tuon kirjoituksen tekijä.

Mutta kirjoitus näyttää olevan foorumin tarkoituksen vastainen.

Foorumin tarkoituksena on keskustella ja kertoa positiivisessa sävyssä elävästä kristillisyydestä, ja tukea ja kannustaa ihmisiä uskomaan kuten me uskomme. Muualta netistä löytynee riittävästi avauksen kaltaista materiaalia halukkaiden luettavaksi.

Nuusku-Söpö kirjoitti:

Mutta kirjoitus näyttää olevan foorumin tarkoituksen vastainen.

Foorumin tarkoituksena on keskustella ja kertoa positiivisessa sävyssä elävästä kristillisyydestä, ja tukea ja kannustaa ihmisiä uskomaan kuten me uskomme. Muualta netistä löytynee riittävästi avauksen kaltaista materiaalia halukkaiden luettavaksi.

Minusta T.L pyrkii itse tuolla kirjoituksellaan käyttämään valtaa, vaikka ei ehkä sitä itse huomaa.

Ihminen on kuin juhta, jota hallitsee Jumalan Henki tai tämän maailman henki.

Juhdan päällä oleva isäntä vie juhtaa minne tahtoo (Lutherin sidotusta ratkaisuvallasta) Se nyt on selvää, että juhtaa joku ohjaa, ei voi olla tilannetta ettei siinä isäntää olisi. Suokoon Jumala armon, että jokainen saisi säilyä oppilaana Pyhän Hengen koulussa ja evankeliumi saisi kutsua ja koota mahdollisimman monen ihmisen siihen kouluun.

Lukkari ja puhuja kirjoitti:

Minusta T.L pyrkii itse tuolla kirjoituksellaan käyttämään valtaa, vaikka ei ehkä sitä itse huomaa.

Ihminen on kuin juhta, jota hallitsee Jumalan Henki tai tämän maailman henki.

Juhdan päällä oleva isäntä vie juhtaa minne tahtoo (Lutherin sidotusta ratkaisuvallasta) Se nyt on selvää, että juhtaa joku ohjaa, ei voi olla tilannetta ettei siinä isäntää olisi. Suokoon Jumala armon, että jokainen saisi säilyä oppilaana Pyhän Hengen koulussa ja evankeliumi saisi kutsua ja koota mahdollisimman monen ihmisen siihen kouluun.

En ehdi kummemmin kommentoimaan, kun tunnin kuluttua on edessä seuroihin lähtö.

Taavetti/ kirjoitti:

Tunnen itseni pieneksi ja vähäiseksi, useimmin kaikkein vähäisimmäksi tässä armon ja anteeksiantamuksen valtakunnassa. Se ei kuitenkaan estäisi minua tarttumasta artikkeliin yksityiskohtaisemminkin, ja kirjoittamasta siitä vaikka kirjaa. Artikkeli antaisi siihen mainiot, yksityiskohtaiset mahdollisuudet, mutta minulla on muutakin kirjoittamista ja järjestelemistä.
Jossakin määrin sitä esiintyy Topinkin tekstissä, en kuitenkaan aio sitä nyt tarkemmin analysoida ainakaan tässä.

Sosiologisesti vl ja hengellisesti vl eivät ole minulle samoja asioita. ("Minulla" tarkoitan itseäni.) Tässä yhteydessä jätän juridisen tarkastelun tuonnemmaksi.

Luonnollisesti minut (eli käytännössä, ollakseni täsmällinen, tämän kirjoittajan) saa erottaa vl-yhteisöstä, jos yhteisö katsoo sopimattomaksi, että katson vl-uskonkäsityksestä poikkeavalla tavalla uskovat ihmiset "mädiksi kaloiksi". ("Mädilä kaloilla" tarkoitan täsmällisesti sanoen kaikkia muita ihmisiä, ns. lähimmäisiäni.)

Erottamisesta päättää tällöin luonnollisestikin vl-yhteisö (eli käytännössä sen jäsenet).
(Vl-yhteisöllä tarkoitan käytännössä ensi sijassa itseäni.)

Nuusku-Söpö kirjoitti:

Mutta kirjoitus näyttää olevan foorumin tarkoituksen vastainen.

Foorumin tarkoituksena on keskustella ja kertoa positiivisessa sävyssä elävästä kristillisyydestä, ja tukea ja kannustaa ihmisiä uskomaan kuten me uskomme. Muualta netistä löytynee riittävästi avauksen kaltaista materiaalia halukkaiden luettavaksi.

vl-herätysliikkeen aivopesemä hölmö?

olokaapa höölit kirjoitti:

Mediassa käytävän pedofiliakeskustelun vuoksi tuntuu välttämättömältä tarkastella joitakin vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön pesiytyneitä vaientamisen ja vallankäytön kulttuureja. Itse tässä yhteisössä kasvaneena olen kohdannut lämmintä yhteisöllisyyttä ja paljon rehellisiä, Jumalaan turvaavia ihmisiä. Olen kokenut ”vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa”, eli juuri sitä, mitä Paavali kutsuu Jumalan valtakunnaksi.

Ikäväkseni olen silloin tällöin kohdannut myös ihmisten vaientamista, uhkailua ja painostamista uskonnollisella kielellä. Tätä kutsutaan hengelliseksi väkivallaksi.

Hengellinen väkivalta on mahdollista, koska yhteisöön on vuosikymmenten saatossa muodostunut hienosyinen hierarkia. Valtarakennelman seurauksena yhteisössä on pelkoa. Monet varsinkin 1970-luvun hoitokokousajat nähneet pelkäävät, että heidät suljetaan yhteisön ulkopuolelle. Kun yhteisön lisäksi voidaan sulkea taivaan portit, panokset ovat kovat.

Vanhoillislestadiolaiselle usko ja uskonyhteisö ovat hyvin tärkeitä. Niinpä yhteisö voi pahimmassa tapauksessa viedä jäseneltään miltei kaiken, minkä varaan hän on elämänsä rakentanut. Ei ihme, että moni vaikenee tai kirjoittaa netissä nimimerkin takana. Tiedän yhteisön piiristä pappeja ja puhujia, jotka asemansa säilyttääkseen vaikenevat epäkohdista.

Missä on hierarkiaa ja pelkoa, käy helposti niin, että vain vahvat ja rohkeat saavat oikeutta. Jumala on kuitenkin heikkojen puolella. Jeesus osoitti elämällään, mitä se merkitsee käytännössä. Myös Jumalaa pelkäävien ja Jeesusta seuraavien ihmisten tulee puolustaa heikkoja.

Hierarkia pysyy pystyssä esimerkiksi siksi, ettei rauhanyhdistysten johtokunnissa aina tiedetä, mitä niiden toimenkuvaan kuuluu. Jos rauhanyhdistys on maallinen yhdistys, sen tulee noudattaa yhdistyksen sääntöjä.

Nyt joidenkin rauhanyhdistysten johtokunnat katsovat oikeudekseen hoitaa yhdistyksen jäsentä, jos hänen elämäntapansa, käytöksensä ja mielipiteensä poikkeavat totutusta.

Toisinaan nämä hoitotilaisuudet ovat silkkaa hengellistä väkivaltaa. Tällaisia kokouksia eivät tue yhdistyksen säännöt eikä uskoakseni myöskään yhteisön jäsenten enemmistön oikeustaju. Siksi niiden järjestäminen on lopetettava. SRK:n, joka toimi aktiivisesti 70–80-lukujen hoitokokouksissa, tulisi olla aloitteellinen tuolloin syntyneiden epäterveiden käytäntöjen kitkemiseksi.

Johtokuntien puuttuminen yksittäisten kristittyjen elämään palautunee käsitykseen, jonka mukaan yksilön on oltava kuuliainen seurakunnalle.

Olisikin syytä pohtia, mikä on uskonyhteisön tehtävä suhteessa yksittäisen kristityn uskonelämään. Voiko uskomisen kohteena kolmiyhteisen Jumalan ohella olla yhteisö, ja tuleeko yhteisölle olla kuuliainen niin kuin Jumalalle? Täytyykö yksilön omatunto sitoa yhteisön neuvoihin, jotka muuttuvat ajan mittaan, vai sopisiko kristityn elämänohjeiksi paremmin kymmenen käskyä ja rakkauden kaksoiskäsky?

Kun usko ja yhteisön normit sekoittuvat toisiinsa, syntyy epäselvyyttä esimerkiksi siitä, liittyvätkö televisiottomuuden kaltaiset elämäntapanormit jollain tavalla pelastumiseen, vai riittääkö pelastumiseen yksin Kristus.

Seurakuntapäivillä ja rauhanyhdistysten keskusteluilloissa voisi selvittää, mitä tarkoitetaan esimerkiksi Jumalan valtakunnalla, synnillä, lailla ja evankeliumilla. Onko Jumalan valtakunta näkyvä ihmisten joukko vai jotain muuta? Onko synti vain sitä, että sydän luopuu Jumalasta vai myös sitä, että ihminen luopuu yhteisön normeista? Kuuluvatko ”neuvon, nuhteen ja opetuksen sanat” evankeliumiin vai lakiin? Näkökulmia keskusteluun löytyy Raamatusta sekä sitä selittävästä kristinopista ja evankelisluterilaisen kirkon tunnustuskirjoista.

Vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä ongelmat on pyritty hoitamaan hiljaisesti, yhteisön sisällä.

Se on tarkoittanut samalla sitä, että hierarkiaa ei ole tarvinnut purkaa. Kritiikki on voitu ohittaa siirtämällä katse kritiikistä kritisoijaan ja asettamalla hänen sieluntilansa kyseenalaiseksi.

jatkuu

"Tiedän yhteisön piiristä pappeja ja puhujia, jotka asemansa säilyttääkseen vaikenevat epäkohdista."

Olisivatkon nämä niitä Jeesuksen ajan "ohikulkijoita"? Eikö Raamatun mukaan papeilla ja puhujilla ole suurempi vastuu puuttua asioihin, eikä vain ajatella omaa nahkaansa?
Säälin heitä, hekin aikuiset ja mukamas sivistyneet ihmiset, ovat niin aivopesun vammauttamia, että käyttäytyivät ja käyttäytyvät edelleen noin!!!
Eikö heidän olisi kuulunut puolustaa hoitokokoushysterian aikana niitä kaikkein heikoimpia, heitä, jotka jopa ajettiin itsemurhiin/menettivät mielenterveytensä?

????? kirjoitti:

"Tiedän yhteisön piiristä pappeja ja puhujia, jotka asemansa säilyttääkseen vaikenevat epäkohdista."

Olisivatkon nämä niitä Jeesuksen ajan "ohikulkijoita"? Eikö Raamatun mukaan papeilla ja puhujilla ole suurempi vastuu puuttua asioihin, eikä vain ajatella omaa nahkaansa?
Säälin heitä, hekin aikuiset ja mukamas sivistyneet ihmiset, ovat niin aivopesun vammauttamia, että käyttäytyivät ja käyttäytyvät edelleen noin!!!
Eikö heidän olisi kuulunut puolustaa hoitokokoushysterian aikana niitä kaikkein heikoimpia, heitä, jotka jopa ajettiin itsemurhiin/menettivät mielenterveytensä?

>> Eikö Raamatun mukaan papeilla ja puhujilla ole suurempi vastuu puuttua asioihin, eikä vain ajatella omaa nahkaansa?
Säälin heitä, hekin aikuiset ja mukamas sivistyneet ihmiset, ovat niin aivopesun vammauttamia, että käyttäytyivät ja käyttäytyvät edelleen noin!!!
Eikö heidän olisi kuulunut puolustaa hoitokokoushysterian aikana niitä kaikkein heikoimpia, heitä, jotka jopa ajettiin itsemurhiin/menettivät mielenterveytensä? >>

Papit vaikenivat. Ei löytynyt yhden yhtäkään...

11+11 kirjoitti:

>> Eikö Raamatun mukaan papeilla ja puhujilla ole suurempi vastuu puuttua asioihin, eikä vain ajatella omaa nahkaansa?
Säälin heitä, hekin aikuiset ja mukamas sivistyneet ihmiset, ovat niin aivopesun vammauttamia, että käyttäytyivät ja käyttäytyvät edelleen noin!!!
Eikö heidän olisi kuulunut puolustaa hoitokokoushysterian aikana niitä kaikkein heikoimpia, heitä, jotka jopa ajettiin itsemurhiin/menettivät mielenterveytensä? >>

Papit vaikenivat. Ei löytynyt yhden yhtäkään...

VL papeilla on herkulline status olla sekä arvostettu vl usein melko lailla mitättömillä lahjoilla, ja saada itselle sinänsä halveksimansa kirkon arvovaltaa.

ent.vl kirjoitti:

Mitä vähemmän joku osaa käskea itseään, sitä enemmän hän tarvitsee jotain, joka käskee. Joillakin on taipumusta olla käskettävänä. Itse irtaannuin koko liikeestä, koska olin kuuliainen itselleni. "Usko tulee kuulosta", tarkoittaa, että olemme tällä tavalla kuuliaisia.

Myös minä kiitän kopioinnista kun ei Kalevaan pääse tätä lukemaan.

maailman lehdissä kirjoitti:

On ehkä hyvä kirjoitus, mutta on neuvottu että ei kristillisyyden asioista kirjoitettaisi tämän maailman lehtiin. Tätä neuvoa on rikkonut tuon kirjoituksen tekijä.

...sillä salaamisen kulttuuri yhteusössä on vääristänyt ja vääristää totuutta ts. kun asioista juoruna kulkenut totuus onkin päinvastainen. Juoruämmillä ja -äijillä on kuumat paikat hoitokokouksia pukkaa. Nyt on tunnustusten aika.

Topin kirjoitus sisältää totuuksia, jotka kestävät kaikkialla. Jos ei kalikka kalahda niin ei tarvi älähtää, eli kaikki vaan sanomaan aamenta realistisen kirjoituksen päälle. Totuus lienee kuitenkin kaikista meistä ihmisistä, että em ongelmat ja piirteet ovat vaikuttamassa, kenessä enemmän ja kenessä vähemmän. Raamattu kehoittaa monessa kohdassa että ottaa vastaan nuhteen sana.. ei tässä sen kummempaa. Yleisen pappeuden nojalla myös tavallisilla rivijäsenillä on kyky ja oikeus havannoida asioita ja tuoda kokemansa epäkohdat esille.

"jumalanvaltakunnalla!?

6+11 kirjoitti:

"jumalanvaltakunnalla!?

Söikö Jeesus muuta kuin kalaa Raamatun mukaan? Minulle ei maistu kala, sillä olen allerginen kalalle.

poikajoi kirjoitti:

Söikö Jeesus muuta kuin kalaa Raamatun mukaan? Minulle ei maistu kala, sillä olen allerginen kalalle.

opetti tietysti Mooseksen lain kumoten. Söi kalaa, muutti veden viiniksi, kaatoi rahanvaihtaijien pöydät..
Sanoi Pietarille, mitä?

Taitaa näillä nuorilla mahdollisen oman uskonnon perustajilla olla lähinnä ehkäisystä kiinni. Se on täysin ymmärrettävää. mutta helpoin tie ei ole aina helpoin tie.

sivusta seuraaja kirjoitti:

Taitaa näillä nuorilla mahdollisen oman uskonnon perustajilla olla lähinnä ehkäisystä kiinni. Se on täysin ymmärrettävää. mutta helpoin tie ei ole aina helpoin tie.

Kävelehän peilin eteen ja yritä katsoa totuutta silmiin!
Kyllähän sitä ennen vanhaan oli pieniäkin vl-perheitä, eikä kukaan tullut kyselemään naima-asioita. Ja tämän tiedän ihan keskeltä, ei tarvitse tekeytyä sivulliseksi.
Nykymenohan se on ollutkin sitä, että siitä tulee pakostakin jopa eläimellisyys mieleen. Miksihän se Jumala antoi ihmiselle aivot, mutta ei missään ole ohjettä, että niitä saa käyttää vain SRK:n johto ja vasallit.
Ennen oli tuokin lisääntyminen paljon luonnollisenpaa kuin nykyään.

Joensuussa on ainakin yksi omasta takaa. Kaydään sielunhoidollista keskustelua ja lopuksi heitetään saatanan haltuun.

leovleij. kirjoitti:

Joensuussa on ainakin yksi omasta takaa. Kaydään sielunhoidollista keskustelua ja lopuksi heitetään saatanan haltuun.

Henkselimies.