Terran ikä on 4 ja puoli miljardia vuotta

Vanhin Ihmis Fossiili on laskettu iältään olevan 4 miljoonaavuottavanha,
joten tähän aikaan mahtuu montakin luomis kertomusta ja hyvin monia
täys tuhon aikakausia. Tämä erittäin pitkä aikakausien sarja antaa meille
tarkemman tiedon muun muassa näiden monien ihmisten roduista ja
kulttuureista. Näin ollen minä annan jokaisen pitää oman teoriansa tallella.
Todellisuus kertoo meille etteivät nämä Terralla olevat ihmisrodut ole
syntyneet Jumalan antaman pikkuajan mielijohteesta. Ehdottomasti aikaa
on kulunut runsaasti enemmän, kuin 6000 vuotta. Monesko luominen tämä
Raamatun luominen lienee siihen en osaa vastata?

10

172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jumala on HYVÄ.

      Aadam kyllä eli noin 6000 vuotta sitten kun Jumala ASETTI luomansa ihmisen paratiisiin pitämään siitä huolta ja kasvamaan Jumalan tuntemuksessa. Mutta ihminen valitsi oman tiensä "tiedon" tien, mutta se on kuoleman tie, sillä tieto ilman vanhusrkautta vie tuhoon. Siksi(kin) Jumala kielsi ihmistä hankkimasta tietoa ensin, Jumala ei kieltänyt ihmistä syömästä minkään muun puun hedelmiä kuin tiedon hyvästä ja pahasta.

      Tänään me tiedämme mikä "kannattaa" mutta tiedämmekä mikä on vanhurkasta ja Jumalan tahdon mukaista? Emme nähtävästi siksi olemmekin kuoleman omia, juuri niin kuin Jumala sanoi meille käyvän.

      Mutta onneksemme on Jumalamme vanhurskas eikä hylkää meitä.

      :)

    • -kiven keskeltä. Sieltä on myös löydetty ura palloja joiden
      metallin kokomusta ei tunneta,on ollut kovuudeltaansellaistaluokkaa
      että Timantti sahat eivät ole nitä voineet leikata, kukaan ei tunne näiden
      pallojen salaisuutta,kuinka ne ovat syntyneet, eikä tekiöistäkään ole tietoa.
      Jotain lienee uuttakin auringon alla, jota meidän viisaus ei voi vastata ¤!

    • kolme-enkeliä

      Olet pahasti väärässä. Suosittelen Raamattuun perehtymistä tässä asiassa. Raamattu on Jumalan viisautta.

      • Umbreal

        Raamattu on painomustetta ja paperia,ihmisten kirjoituksia ja Nikean kokouksen päätöksellä sovittu
        mitä rarinoita siihen hyväksytään. Kuinka kaikkivaltias ei sitten paiskannut taivaasta sanaansa mikäli
        on hänestä lähtöisin. Huru-ukkojen kotkotuksia eikä muuta.


      • Tiede paljastaa

        Suurinn osa Raamatusta on vanhojen muistitietojen Kronologiaa. Voimme
        soveltaa Raamatun ilmoitukset mythologisten tarujen maailmaan, nykyään
        meillä on tiede joka perustelee tutkimuksensa tarkoilla mittauksilla. Edellisten
        katasrofien tietoja on tahallisesti kadotettu, että voisimme pysytellä 6000
        vuoden lukemissa. Raaka öljy ja kivihiili todistavat kaikkien katasrofien olleen
        maapallon joka kulmaa käsittäviä. Kaksi jalkaine Homo sapiens on elänyt Terralla
        riittävän kauvan että näin voimme ymmärtää paremminkin Lajien synnyt¤¤#![]


    • Te lainkuuliaiset adventistithan pitäydytte Mooseksen laissa ja kaksoisfossiilissa (laintaulut) ja uskotte maailmankaikkeuden
      olevan vain 6000 vuotta nuori. Nyt poksahti 4,5 miljardia vuotta puhki.

      • Ollaksesi oikein Fiksu, niin mene kysymään tieto asiat Avaruus
        tieteiliöiden kotisivuilta. Onko sinun henkinen kehityksesi jäänyt
        alamaihin, et ole vielä oppinut edes minun nimmaria oiken
        kirjoittamaan, en tämän vuoksi yhtään ihmettele sitä, miksi olet
        ollut koulukiusattu. Suosittelisin sinua takasin koulun pulpettiin
        opettelemaan Kristillisiä käytöstapoja.

        Avaruus tieteiliät ovat kertoneet Alkuräjähdyksestä kuluneen aikaa
        13,8 Miljardia vuotta. itseasiassa kyseessä saattaa olla kyse valovuosista.
        Tätäkään emme varmuudella tiedetä, koska näissä suurissa numeroissa on
        kyse suurista Theorioista. Onhan maailman kaikkeus aivan ääretön vailla,
        kunnon alkua, vielä loppumattomuuden ilmaisun puutteelisen sanaston
        vajavuuden alkutekiöistä, joita vieläkin tiede meille etsii päätepistettä.

        Muistan erään oppineen maininnan, kun häneltä kysyttiin voisiko avaruus
        mahdollisesti loppua jossain kohtaa: Esimerkiksi näin, että seinä voisi tulla
        vastaan. Tähän hän vastasi mahdollisesti voisi näinkin ajatella. Hän vastasi,
        että hän haluaisi tietää mitä sen seinän takana on, jos me näin päättelemme?[] !


      • Näet Raamattu ei ole Biologian oppikirja eikä siitä sitä saa Biologian
        oppikirjaksi millään hokkus pokkuksella. Raamatussa on hyviä ajatuksia,
        jotka saavat myös ihmiset veriselle sotajalalle. Kuitenkin meillä on
        nykyään käytössä tiede, joka tutkii muinaisten Fossiilien aikakauden

        Nämä piilossa olleet Fossiilit paljatuvat hiljalleen päivän valoon, näin
        me saamme eteemme uutta tietoa muinaisuudesta, jopa Ihminenkin
        on tallustellut Terran pinnalla 6 miljoonaa vuotta sitten kertoo Fossiili
        löytöt. Nyt meillä on esitettävänä tärkeä kysymys kuinka monta luomista
        on tapahtunut tällä maan kamaralla, jossa me elämme?

        Näet Fossiilit kertovat meille todellisuuden menneisyydestä. onhan
        mantereita kadonnut maan uumeniin merien alle ja vastaavasti toisia
        mantereita. On ollut aika jolloin Amerikan manner on ollut kiini Afrikan
        Ja Euroopan mantereessa. Aasia on ollut yhteydessä Australiaan Antarctis
        on myös ollut yhteydessä Australian mantereeseen ja monia muinaisia
        mantereita on vajonnut luonnon mullistusten yhteydessä valtamerien pohjaan
        Siperia on eräs esimerkki muinaisuudesta. Samoin Greenland kertoo omaa
        historiaansa. Planeetta Terra on käynyt monien muutosten vaiheet aikojen
        kierroksessa. Tulevaisuutta emme tarkoin pystytä kartoittamaan, kuitenkin
        luonnon kirjassa ei luvata mitään hyvää. Tämä on totta[]!?


      • Satuihin kyllästetty Antti puhuu puuta ja heinää. Näet meillä on periaatteet
        pysyä nykyaikaisen totuuden puitteissa. Siviilisaatio on ollut Terra Planeetalla,
        jo neljän tunnetun luomisen ajan, Näet ei Kivihiili kehity ajattomalla ajalla. Ei
        myöskään öljjy ole syntynyt sattumalta muun muassa Greenlandiin Ja Antarktikseen,
        näet kaikella on aikansa. Öljyä löytyy kaikkialta meidän Planeetalta. Tämä kaikki
        todistaa pitkän ajan saavutuksista.

        Eivät myöskään nämä Telluksen suurimmat ihmirodut ole syntyneet Nooan pojista,
        kyse on pitkistä aikajaksoista. Nämä tuntemamme mantereet ovat olleet yhteydessä
        toistensa kanssa hyvin pitkien aikojen takaa, sitten ovat edelliset maanjäristyket
        siirtäneet mantereet erilleen toisistaan. Maailman suurimmat Dinot on löydetty
        Australiasta Queenslandin osavaltion alueelta. Näistä hirmuliskoista ei Raamattu
        tiedä yhtään mitään. Kuuluuhan kaiken piiloittelu Uskonnolliseen valehteluun.


        Uskonto ei kestä varhaisen totuuden esiin kaivamista. Syynä on se koska se on
        rakennettu sopivaksi Beduaanien maailman kuvaan. Koskahan Antti kasvaa aikuiseksi.
        Muun muassa Mutaatio on uusin muoto Evoluution jatkumisesta, aina kehittyy jatkuvati
        uusia kasveja ja uusia risteytettyjä eläimiä. Hyvä Antti koeta löytää Helvettisi ihan
        omista aivoistasi []={} !


      • opopopoppop

        älykkyystasonsa. Mies joka on netissä kirjoittelemassa ja uskottelemassa ihmisille ikuisen piinan uskonsa oikeudellisuutta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3478
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      72
      3231
    3. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      50
      2756
    4. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      54
      2578
    5. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      89
      2397
    6. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      29
      1290
    7. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      21
      1197
    8. Kuinka paljon teillä

      on ikäeroa?
      Ikävä
      94
      1167
    9. Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä

      On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten
      Luterilaisuus
      337
      1053
    10. Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!

      Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll
      Suomalaiset julkkikset
      14
      946
    Aihe