Tytöiltä kysyn, voisitteko mitenkään seurustella pojan kanssa, jolla on Aspergerin syndrooma?
Asperger
22
2444
Vastaukset
- neyakutia
Kyllä, eiköhän tuo onnistuisi. Itsellänikin on aspergeria epäilty.
Edellyttäen, että kyseessä ei ole täysiautisti, jonka älykkyysosamäärä on 60, olisin hyväksikäyttäjä, jos siihen ryhtyisin, eikä sellainen henkilö, joka ei selviä arkipäivän asioista (hampaiden pesu, syöminen) ilman apua.- fddddddddddgsjh
Suurin osa tietää mitä se on, älä vaivaudu kysymään. Mut hyvännäkösimmät roikkuu niiden väkivaltasten psykojen mukana, joten ehkäpä...
- Assi92
Asperger ei ole sama kuin autismi, vaikka niillä yhtymäkohtia onkin. Asperger-henkilöiden älykkyysosamäärä on keskimäärin sama kuin muulla väestöllä keskimäärin. Myös Einsteinilla oli mitä todennäköisimmin Asperger. Asperger-ihmisillä on usein erikoisaloja, joissa he ovat todella hyviä, vaikka arkipäivän askareissa voi olla vaikeuksia. Eivät ne arkiaskareiden vaikeudetkaan Aspergereilla ole sellaisia, ettei hampaiden pesu ja syöminen onnistuisi, mutta esimerkiksi siivoaminen tai ruuanlaitto voi vaatia enemmän harjoittelua kuin muilla. Jotkut Asperger-ihmiset eivät pese hampaitaan, mutta se ei johdu siitä, etteivät he osaisi, vaan siitä, että heillä on yliherkkä tuntoaisti, jonka vuoksi hammaspesu tuottaa heille kipua.
Ihminen, jonka älykkyysosamäärä on 60, ei voi olla assi.
Autistitkaan eivät ole niin urpoja kuin monesti luullaan, heillä vain on todella suuria vaikeuksia ottaa kontaktia ihmisiin. - "keittiöpsykologi"
Assi92 kirjoitti:
Asperger ei ole sama kuin autismi, vaikka niillä yhtymäkohtia onkin. Asperger-henkilöiden älykkyysosamäärä on keskimäärin sama kuin muulla väestöllä keskimäärin. Myös Einsteinilla oli mitä todennäköisimmin Asperger. Asperger-ihmisillä on usein erikoisaloja, joissa he ovat todella hyviä, vaikka arkipäivän askareissa voi olla vaikeuksia. Eivät ne arkiaskareiden vaikeudetkaan Aspergereilla ole sellaisia, ettei hampaiden pesu ja syöminen onnistuisi, mutta esimerkiksi siivoaminen tai ruuanlaitto voi vaatia enemmän harjoittelua kuin muilla. Jotkut Asperger-ihmiset eivät pese hampaitaan, mutta se ei johdu siitä, etteivät he osaisi, vaan siitä, että heillä on yliherkkä tuntoaisti, jonka vuoksi hammaspesu tuottaa heille kipua.
Ihminen, jonka älykkyysosamäärä on 60, ei voi olla assi.
Autistitkaan eivät ole niin urpoja kuin monesti luullaan, heillä vain on todella suuria vaikeuksia ottaa kontaktia ihmisiin.Kyllä Aspergerin syndrooma yleensä lasketaan autismin kirjoon ja luetaan autismin lievimmäksi muodoksi. Aspergerin syndroomaan omaaviksi Suomen maassa oli muistaakseni ~40 000, mutta uskon vahvasti lieviä tapauksia ja vahvasti aspergerpiirteisiä on huomattavasti enemmän. Itse olen tuntenut ainakin kolme erittäin intensiivisesti harrastuksiinsa keskittynyttä, valtaväestön normeista poikkeavaa "aspergerilaista", joista tosin yhdellekään ei ole tietääkseni lyöty käteen aspergerdiagnoosia. Varmastikaan diagnosointi ei ole aina helppoa, mutta näillä tuntemillani henkilöillä - olivat he sitten asseja tai vain assipiirteisiä - on oireistosta ollut ajottain hyvinkin paljon ihan arkipäiväisiäkin ongelmia. Sosiaalisten kontaktien muodostamisen ongelmaksi koituvat assin yleensä erikoisina pidetyt, kapea-alaiset mielenkiinnonkohteet. Assille voi olla hyvin vaikeaa saada ystäviä, mikäli ei löydy ketään joka jaksaisi kuunnella heidän luentojaan harrastuksistaan tai edes tietäisi näistä mielenkiinnon kohteista niin paljon että kykenisivät aiheesta keskustelemaan/ottamaan kantaa. Niin assin ystävänä, kuin seurustelukumppanina/puolisona oleminen tarvitsee onnistuakseen paljon joustavuutta ja ymmärtäväisyyttä, oma-aloitteisuutta ja kykyä kuunnella. Assi voi tyytymättönä helposti lopettaa vaikkapa puhumisen kokonaan - ilman että toinen osapuoli edes osaa aavistaa syytä. Hankalissa elämäntilanteissa assi saattaa myös katkaista kaikki ihmissuhteensa turhana painolastina. Suurin haittatekijä assien rinnalla elettäessä on varmasti assin empatiakyvyttömyys; en väitä että aspergerin syndroomainen olisi tunnekylmä, mutta sen asian että myös kanssaeläjillä on oma maailmansa ja omat tunteensa, voi olla assille käytännön tasolla vaikeaa oivaltaa - juuri tässä näkyykin kiintein yhteys autismiin yhdessä mielenkiinnon kohteisiin uppoutumisen kanssa. Aspergerin syndroomalle ominaisen huomioonottamisen vaikeudenkin kanssa on varmasti mahdollista elää, jos assi siihen kykenee ohjattuna ja tarvittaessa palautellaessa mieleen myös muiden ihmisten tarpeiden ja hyvinvoinnin tärkeys. Aspergerin oireyhtymän nk.aggressiivisempaa muotoa "sairastavalle" tosin em.kaltainen rauhanomainen sovittelukaan ei välttämättä ole mahdollista. En itseasiassa tiedä aivan tarkkaan kuinka aggressiivinen ja varovainen assi erotellaan toisistaan. Luultavasti aggressiviset aspergerilaiset ratkaisevat ongelmansa helpommin raivokohtauksilla, saattavat tuntea älyllistä ylemmyydentunnetta sosiaalisten puutteidensa kompensoimiseksi ym. Tähän tosin vaikuttavat varmasti myös periytyvät luonteenpiirteet ja oireiston vahvuus.
- fhsfihofhodfhweorh
Pystyisin.
- Tytttttsy
Pystyisin minäkin (:
- 415555fsj
ihminen, jonka äo on n. 60 voi olla assi, mutta hän olisi lisäksi älyllisesti kehitysvammainen
useimmilla asseilla äo on normaali eli hieman yli 100,mutta heidän joukossaan on myös neurotyypillisiin verrattuna valtava osa ihmisiä, joiden äo on 130 ja siitä yli, mikä merkkaa huippuälykkyyttä (ei neroa, sen raja tais olla 145 tai jotain)
itselläni äo 131 ja aspergerdiagnoosi taskussa
emmekä me ole missään suhteessä omituisia, olemme suuria persoonia - Epäileväinen
415555fsj kirjoitti:
ihminen, jonka äo on n. 60 voi olla assi, mutta hän olisi lisäksi älyllisesti kehitysvammainen
useimmilla asseilla äo on normaali eli hieman yli 100,mutta heidän joukossaan on myös neurotyypillisiin verrattuna valtava osa ihmisiä, joiden äo on 130 ja siitä yli, mikä merkkaa huippuälykkyyttä (ei neroa, sen raja tais olla 145 tai jotain)
itselläni äo 131 ja aspergerdiagnoosi taskussa
emmekä me ole missään suhteessä omituisia, olemme suuria persooniaMinkä testin perusteella ÄO:si on 131?
- edellinen
Epäileväinen kirjoitti:
Minkä testin perusteella ÄO:si on 131?
mensan
- ytiiijj
415555fsj kirjoitti:
ihminen, jonka äo on n. 60 voi olla assi, mutta hän olisi lisäksi älyllisesti kehitysvammainen
useimmilla asseilla äo on normaali eli hieman yli 100,mutta heidän joukossaan on myös neurotyypillisiin verrattuna valtava osa ihmisiä, joiden äo on 130 ja siitä yli, mikä merkkaa huippuälykkyyttä (ei neroa, sen raja tais olla 145 tai jotain)
itselläni äo 131 ja aspergerdiagnoosi taskussa
emmekä me ole missään suhteessä omituisia, olemme suuria persooniahttp://kotisivu.dnainternet.net/su10/asperger.htm
"Älykkyys: Valtaosa normaaliälyisiä. Lahjakkaita ja heikkolahjaisia suunnilleen yhtä paljon. Jonkin verran myös lievästi kehitysvammaisia. Älyllisestä kapasiteetistaan huolimatta ongelmia voi ilmetä etenkin toiminnan ohjaamisessa sekä keskittymiskyvyssä ja valikoivuudessa keskittyä."
Ja vastaus itse kysymykseen; en pystyisi. - averageiq
Epäileväinen kirjoitti:
Minkä testin perusteella ÄO:si on 131?
Ei tuo 131 ole mikään mahdoton lukema, sen saavuttaa 2 % väestöstä, eli joka 50, se on muuten Mensalla nykyään käytössä olevan 15-keskihajonnan testillä pääsyraja ko.järjestöön.
Jostain kuulin että jopa puolet testiin menijöistä saavuttaisi tuon pistemäärän - tämä selittynee luultavammin sillä että testattavien joukossa hyvin epätodennäköisesti esiintyy keskimääräistä vähä-älyisempiä, kenties edes älyllisesti keskinkertaisuuksia vaan testattavilla on yleensä jo valmiiksi joka sisäisesti muodostettu tai ympäristön viestimä käsitys omista kyvyistä.
Oma pistemääräni oli 135 ja harvinaisuusluokka 1/100. Kun itse kävin testitilaisuudessa, ei mitään neronrajoja kyllä paljastettu ja ainoa kuka kuulemma tietää testin standardit, normitukset ja maksimipistemäärät on tarkastava psykologi.
Netissä käyty keskustelu äo-testeistä on lähinnä islamistisella kiihkolla koko tieteenalaa kritisoivien henkilöiden tuottamaa sekametelisoppaa. Jos neron raja on sitten usein mainittu 150, niin kyseessähän voi olla hyvinkin keskihajonta 24, joka keskihajonnalla 15 tarkoittaisi juuri tuota ~ 130 pistettä.
- ADDI95
Pystyisin, en mäkään ole normi=D
- 20
Oli pakko avata Wikipedia ja selvittää mistä oli kyse ja nyt on vaan sellainen tunne, että olen itse lievästi kyseistä syndroomaa omaava... :'D
Tai moni asia osuu kohdilleen, mutta aikahan usein noin käy kun jotain sairauden tai oireen kuvausta ryhtyy lukemaan.
Mutta vastauksena aloittajan kysymykseen sanon, että voisin kyllä, vaikka varmaankin se tutustuminen ja kanssakäyminen voisivat ainakin aluksi olla hankalia...mutta mikä ettei, en pelkäisi moista haastetta jos jätkä muuten vaikuttaisi mukavalta. - Mies1985
Täytyy muistaa sekin että tuo asperger on eräänlainen teoria jolla yritetään selittää tiettyjen ihmisten ongelmia ja piirteitä. Virallisesti asperger on keskushermoston KEHITYSHÄIRIÖ joskin lääkärit sun muut usein puhuvat siitä kaunistelevasti vaikka toisaalta haluavatkin hoitaa tällaista ihmistä. Sitä häiriötä ei vain ole voitu biologisesti osoittaa tai ei voida yksittäisen ihmisen kohdalla osoittaa. Joillakin voi sellainen olla ja joku toinen saattaa vain kehittyä hitaammin ja ympäristölliset vaikutteet vaikuttavat meihin kaikkiin. Hirveä kasvuympäristö ja traumaattiset kokemukset kasvattavat eri suuntaan kuin huippuolosuhteet.
-
Itsellänikin on tuo diagnosoitu mutta luullakseni joku toinen voisi pitää diagnoosia kyseenalaisena, eritoten kun ikää tulee ja sosiaaliset taidot ym.elämänhallinta ja sen sellainen kehittyy. Siis se että jollekkin sellainen diagnoosi läpsäistään ei ole mikään kohtalo. Kuitenkin itse kun olin sellaisessa kuntoutuksessa niin näin kavereita jotka todella selkeästi poikkesivat olemukseltaan ja käytökseltään 'normaalista' ihmisestä ja uskoakseni tällaisissa tapauksissa sitten varmaankin on vaikea näytelläkkään ikinä ihan tavallista ihmistä.
Ja sen lisäksi on sitten olemassa tämä eräänlainen pro-asperger -tai autismiliike joka puhuu neurotyypillisistä -ja epätyypillisistä ihmisistä ja pyrkii antamaan aspergerista tai autismista positiivisen kuvan. Siinä mielestäni mennään taas toiseen virheelliseen ääripäähän kuten siinä miten toiset pitävät jotakin diagnoosin saanutta yhtään tuntematta jotenkin vajaamielisenä tai täytenä friikkinä. Ihmisten ei pitäisi tuomita sillä lailla toisia eikä myöskään ole mielestäni rehellistä korostaa omaa erikoisuuttaan ja epätyypillisyyttään hienona asiana jos aidosti esiintyy sosiaalista kömpelyyttä (normi-ihmisten kriteereillä) ja muita ongelmia jotka tahtovat olla sen diagnoosin kriteerejä. Ihan samalla tavalla mistä tahansa rampauttavasta syndroomasta tai sairaudesta voi tehdä ylpeydenaiheen. Tässä maailmassa pitää kuitenkin pystyä toimimaan valtaosan ehdoilla.- ykakonevi
kyllä pystyisin. jos olisin kiinnostunut jätkästä ja sit joku sanois, et sil on muute asbergerin syndrooma, ni en minä antais sen häiritä. :)
- jessssupss
ykakonevi kirjoitti:
kyllä pystyisin. jos olisin kiinnostunut jätkästä ja sit joku sanois, et sil on muute asbergerin syndrooma, ni en minä antais sen häiritä. :)
luokallani on yks aspergerin syndroomasta kärsivä uros .. hieman outo ja sisäänpäin kääntynyt ja häntä kiinnostaa todella paljon linnut ja keskittyy niihin vapaa-ajallaan .ei mua kiinnosta
- nkijnbj
jessssupss kirjoitti:
luokallani on yks aspergerin syndroomasta kärsivä uros .. hieman outo ja sisäänpäin kääntynyt ja häntä kiinnostaa todella paljon linnut ja keskittyy niihin vapaa-ajallaan .ei mua kiinnosta
Kuvailit just yhen mun luokalla olevan
- , xc
Liittyyks tää jotenkin hampurilaisiin?
- trololol00303
''assburger''
- sekaantuja
trololol00303 kirjoitti:
''assburger''
Aika julmaa yleistämistä, kun joku puhuu luokkalaisestaan. Se on yksi ihminen muiden joukossa, jos ei kiinnosta, niin onko väliä onko sillä asperger? Pystyisin ihan hyvin seurustelemaan assin kanssa, vaikka ongelmia toki voisikin syntyä, mutta niinhän se on kaikkien kanssa. Tällä hetkellä kiikarissa masentunut sekakäyttäjä skitsofreenikko joten eiköhän assikin menisi.
- --------------------
sekaantuja kirjoitti:
Aika julmaa yleistämistä, kun joku puhuu luokkalaisestaan. Se on yksi ihminen muiden joukossa, jos ei kiinnosta, niin onko väliä onko sillä asperger? Pystyisin ihan hyvin seurustelemaan assin kanssa, vaikka ongelmia toki voisikin syntyä, mutta niinhän se on kaikkien kanssa. Tällä hetkellä kiikarissa masentunut sekakäyttäjä skitsofreenikko joten eiköhän assikin menisi.
En haluaisi yleistää mutta aspergerit ovat usein todella huonoja asettumaan toisen ihmisen asemaan, eivät kykene normaaliin vuorovaikutteisuuteen ihmissuhteissaan, ovat joustamattomia, omat kiinnostuksen kohteet ja syvään piintyneet tavat/käyttäytymismallit menevät aina ja kaiken muun edelle, ovat ylemmyydentuntoisia ja uskovat aina olevansa oikeassa jne.
Sitä voi sitten omassa mielessään miettiä onko tuollainen henkilö paras mahdollinen seurustelukumppaniksi. Siis haluaako tyttö-/poikaystävän sijasta olla isä/äiti loisivalle aikuiselle henkilölle, joka ei osoita kiitosta tai aitoja tunteita kumppaniaan kohtaan.
- boy96
Mullakin on asspergeria epäilty : D. Ja mulle on diagnosoitu masennus, sensorinen integraation häiriö ja mitähän vielä saatana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575815Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773093Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella222298No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402025- 191928
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621833Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61579Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83120281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191191Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah791057