Jeesusta ei ristiinnaulittu

Tutkija 666

Göteborgin yliopiston tutkija Gunnar Samuelsson on tullut selvityksissään siihen johtopäätökseen, että vastoin yleistä uskoa Jeesus ei kuollutkaan ristillä. Asiasta kertoo brittilehti Daily Telegraph.

Samuelsson uskoo, että Jeesus kuoli muulla tavoin, sillä ristiinnaulitseminen ei Samuelssonin mukaan ollut yleinen rangaistus Jeesuksen aikana.

Samuelsson on kirjoittanut aiheesta väitöskirjan, jota varten hän on etsinyt todisteita ristiinnaulitsemisesta. Todisteita ei löytynyt juuri lainkaan, ei itse Raamatusta eikä muustakaan aikakauden alkuperäiskirjallisuudesta.

Samuelssonin mukaan Raamatussa ei suoraan puhuta ristiinnaulitsemisesta, rististä tai nauloista, joilla toimitus kertoman mukaan tehtiin. Jeesus on voinut kantaa selässään ristin sijasta jonkinlaista paalua. Samuelssonin mukaan aikakauden tekstejä on käännetty virheellisesti, ja esimerkiksi latinan kielen sanalla "crux" (risti) oli tuona aikana paljon laajempi merkitys kuin nykyään.

Samuelssonin mielestä kertomus Jeesuksen kuolemasta nimenomaan ristillä perustuu kristilliseen perinteeseen ja taiteeseen pikemminkin kuin varsinaisiin tapahtumiin.

http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/96066-”jeesusta-ei-ristiinnaulittu”

40

1770

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HÄN on,

      hän kuolee synteihinsä. Ja ne, jotka Gunnar Samuelssonia uskovat kuolevat myös synneissänsä.

      2Kor 5:14-21 Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;

      ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.

      Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne.

      Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.

      Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.

      Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.

      Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.

      Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.

      • asdvm

        Siis että jos uskoo että Jeesus kuoli paalulla ristin sijasta niin kuolee synneissään. En ole hauskempaa kuullut aikoihin, ja katson päivittäin stp-videoita.

        Tätä ei lainkaan kiistetty väitöskirjassa että kristus ei olisi kuollut kaikkien edestä. En tiedä mikä ihmeen saarnapakko tuohon oli heittää.

    • JuuliaMaria*

      Kuolleen meren kirjakääröt

      Vuonna 1947 nuori beduiinipaimen löysi merkillisiä saviruukkuja luolista lähellä Kuolleen meren laaksoa. Ruukkujen sisällä oli muutamia nahkakääröjä. Näiden "Kuolleen meren kirjakääröjen" löytymistä Qumranissa on pidetty 1900-luvun merkittävämpänä arkeologisena löytönä. Kääröt ovat paljastaneet, että laaksossa kukoisti munkkiviljelijöiden yhdyskunta vuosina 150 eKr - 70 jKr. Uskotaan, että kun he näkivät roomalaisten tunkeutuvan maahan, he laittoivat arvostamansa kääröt ruukkuihin ja kätkivät ne kallioiden luoliin Kuolleesta merestä luoteeseen. Kuolleen meren kääröt sisältävät kokonaisen Jesajan kirjan, osia Jesajan kirjasta, joka sisältää Jesaja 38-6, sekä fragmentteja lähes jokaisesta Vanhan testamentin kirjasta. Suurin osa fragmenteista on Jesajan kirjasta ja Pentateukista (1-5 Mooseksen kirja). Sieltä löydettiin myös riekaleiset Samuelin kirjat ja kaksi kokonaista kappaletta Habakukin kirjasta. Lisäksi siellä oli lukuisia Raamatun ulkopuolisia kääröjä, jotka liittyvät löydettyyn yhteisöön. Nämä materiaalit sijoittuvat vuoden 100 eKr. paikkeille. Merrill F. Unger tunnusti löydön merkityksellisyyden, erityisesti Jesajan kirjan tärkeyden, kun hän sanoi: "Tämä täydellinen Jesajan käsikirjoitus oli melko ymmärrettävästi sensaatio, koska se oli ensimmäinen mittava Raamatun käsikirjoitus muinaiselta ajalta, jota on koskaan löydetty. Kiinnostus löytöön oli erityisen innokasta siksi, että se oli yli tuhat vuotta vanhempi kuin aikaisimmat heprealaiset kirjoitukset, joita masoreettinen perinne säilytti." (2)

      Qumranin löydöt ovat suurimmassa arvossaan, kun raamatuntutkijat voivat verrata niitä 900-luvun masoreettisiin teksteihin. Jos tutkimuksissa, joissa vertailut ovat mahdollisia, löytyy vain vähän tai ei lainkaan tekstuaalisia muutoksia, voidaan olettaa, että masoreettiset kirjurit ovat olleet yhtä uskollisia, kun he ovat kopioineet muitakin Raamatun tekstejä, joita ei voida verrata Qumranin materiaaliin.
      Jesajan 53:ssa tulee se tärkein esiin, eli Jeesuksen sijaisuhri meidän puolestamme. Myös juuri tuo Jesaja 53 oli Qumranin löydöissä:

      "Kun vertailtiin Qumranista löydetyn Jesajan käsikirjoitusta masoreettiseen tekstiin, paljastui, että ne olivat tarkkuudessaan erittäin lähellä toisiaan: "Jesaja 53:n vertailu osoitti, että vain 17 kirjainta poikkesi masoreettisesta tekstistä. Kymmenen näistä olivat pelkkiä kirjoituseroja (kuten englannin kielen kunnia-sanan amerikkalainen muoto honor ja englantilainen honour), jotka eivät johda merkityksen muuttumiseen ollenkaan. Neljä muuta ovat erittäin pieniä eroja kuten konjunktion esiintyminen (ja), joka on ennemminkin tyyliseikka kuin oleellinen asia. Loput kolme kirjainta muodostavat hepreankielisen sanan "valo". Joku on lisännyt tämän sanan tekstiin jakeeseen 11 sanojen "he tulevat näkemään" jälkeen. Tämän kappaleen 166:sta sanasta tämä on ainoa kyseenalainen sana eikä se muuta katkelman merkitystä lainkaan. Raamatuntutkijat kertovat, että tämä on tyypillistä koko Jesajan käsikirjoitukselle." (3)

      http://www.nic.fi/~shn/tekstit/onkorluo.htm

      • ****

        1 Kuka uskoo meidän sanomamme? Kuka ymmärtää Herran käsivarren voiman? [Joh. 12:38; Room. 10:16]
        2 Hän kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso, kuin vesa kuivasta maasta. Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta, jota olisimme ihaillen katselleet, ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet. [Jes. 11:1 | Jes. 52:14]
        3 Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet. [Ps. 22:7; Jes. 49:7, 50:6; Mark. 9:12]
        4 Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, [Matt. 8:17]
        5 vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. [2. Moos. 15:26 ; 1. Piet. 2:24]
        6 Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen. [4. Moos. 27:17 ]
        7 Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut. [Mark. 14:61; Ap. t. 8:32]
        8 Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois* -- kuka hänen kansastaan siitä välitti? Hänet syöstiin pois elävien maasta, hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden. [»Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois»; toinen mahdollinen käännös: »ilman tutkintoa, ilman tuomiota hänet vietiin pois».] [Ap. t. 8:33]
        9 Hänet oli määrä haudata jumalattomien joukkoon. Rikkaan haudassa hän sai leposijansa. Koskaan hän ei ollut harjoittanut vääryyttä, eikä petos ollut noussut hänen huulilleen. [Matt. 27:57 | Joh. 8:46; 2. Kor. 5:21; 1. Piet. 2:22]
        10 Herra näki hyväksi, että hänet ruhjottiin, että hänet lävistettiin. Mutta kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi, hän saa nähdä sukunsa jatkuvan, hän elää kauan, ja Herran tahto täyttyy hänen kauttaan.
        11 Ahdistuksensa jälkeen hän näkee valon, ja Jumalan tunteminen ravitsee hänet. Minun vanhurskas palvelijani tekee vanhurskaiksi monet, heidän pahat tekonsa hän kantaa. [Room. 5:19]
        12 Minä annan hänelle paikan suurten joukossa, hän saa jakaa saalista mahtavien kanssa, koska hän antoi itsensä kuolemalle alttiiksi ja hänet luettiin rikollisten joukkoon. Hän otti kantaakseen monien synnit, hän pyysi pahantekijöilleen armoa. [Luuk. 22:37, 23:34]

      • JuuliaMaria*

        todistavat, että Jeesuksen elämä ja sijaiskuolema meidän puolestamme on totta, ja pitää paikkansa. Sitä paitsi, tietäväthän sen riivaajatkin ja vapisevat:

        "Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat" (Jaak. 2:19).

        Niin, että vaikka (koska kun) tämän palstan Jumalan kyseenalaistajat pitävät Jumalaa satuolentona, heidän jumalansa, Paholainen, kyllä tietää, että Jumala on, mutta ei se Paholaista silti pelasta.

      • vanha ja vakaa
        JuuliaMaria* kirjoitti:

        samoin jumala.
        Jonkinlainen jeesus kyllä on ollut joskus, useampiakin.
        Ehkä Äiti Amma on nykyajan jeesus, tai paremminkin Kristus.

    • Tarkista historia israelin valtakunta rooman hallinon ajoita,ei juutalaiset sitä nulinneetkaan vaan roomalaiset,raamattu kertoo kansvillitsijästä koko kansjuosee häneperässään siitä närkästyivät kirja oppineet.
      Parempi että yksi mies tapetaan kuin että koko kans hukkuu,se oli motiivina jeesuse kuolemaan ja ristiin naulitsemiseen.
      Suoraa puhetta raamtusta eikä se muukksi muutu.

      • ja koko

        Maailman kaikkeuden Kuningas.

        Jeesus on myös muslmien kuningas. halusivatpa he sitä, tai eivät.

        Hänen valtaansa Isä Jumala on alistava kaikki ihmiset maailmassamme.

        allah ei ole Jeesuksen Jumala ja Isä, koska allahilla ei ole poikaa, vaan kolme tytärtä. Lukekaa ystävät hyvät Raamatusta kuinka asiat menevät.

      • Tarkista tietosi
        ja koko kirjoitti:

        Jeesus on fiktio.
        http://www.kolumbus.fi/harry.hilden/artikkeleita.htm#ONKO

      • Lukija7

      • Raamatun outoudet
        Lukija7 kirjoitti:

        Harry Hilden on teosofi ja sanomalehtimies. Hänen käsityksensä ovat vain hänen omia käsityksiään eivätkä asioihin perehtyneen tiedemiehen käsityksiä.

        Niinhän Koraanissakin kerrotaan ettei Jeesusta ristiinnaulittu, eikä Jeesuksesta tiedetä paljon mitään muuta kuin miten hän syntyi ja muutamat ihmeteot ja se miten hän kuoli, mitä Jeesus teki lapsena, entä nuorena kun hän kuitenkin oli kuollessaan 33 v. kyllä luulisi että noin tärkeästä henkilöstä tietäisi historia muutakin kuin ed. mainitut asiat, kun kaikista muistakin merkkihenkilöistä on kirjoitettu monta kirjaa. Uusi testamentti kertoo nimenomaan Jeesuksesta mutta on jätetty 80 % kertomatta, joko huono käsikirjoitus tai ei ole ollut mitään kertomista.
        Jeesus oli kristinuskon perustaja onhan sekin saavutus, kun jätetään ne ristiretkeet pois.

        Minä tiedän Muhammadistakin enemmän vaikkei hän ollut edes profeetta mutta tärkeä tärkeä henkilö kuitenkin, koska julisti Allahin sanaa.

      • Mirka ...
        Lukija7 kirjoitti:

        Harry Hilden on teosofi ja sanomalehtimies. Hänen käsityksensä ovat vain hänen omia käsityksiään eivätkä asioihin perehtyneen tiedemiehen käsityksiä.

        ""Harry Hilden on teosofi ja sanomalehtimies. Hänen käsityksensä ovat vain hänen omia käsityksiään eivätkä asioihin perehtyneen tiedemiehen käsityksiä.""

        Pystytkö kumoamaan tämän sanomalehtimiehen kirjoitukset jeesuksesta?

        Voitko kertoa jonkun uskonnoista riippumattoman tiedemiehen joka tutkimuksillansa todistaa jeesuksen historialliseksi henkilöksi?

        Uskovaisten todistamattomat selitykset (seliseli) eivät kiinnosta.

      • Anonyymi

        Roomalaiset nimenomaan oli niitä Eitalaisia.

      • Anonyymi
        ja koko kirjoitti:

        Maailman kaikkeuden Kuningas.

        Jeesus on myös muslmien kuningas. halusivatpa he sitä, tai eivät.

        Hänen valtaansa Isä Jumala on alistava kaikki ihmiset maailmassamme.

        allah ei ole Jeesuksen Jumala ja Isä, koska allahilla ei ole poikaa, vaan kolme tytärtä. Lukekaa ystävät hyvät Raamatusta kuinka asiat menevät.

        Allah sattuu olemaan Jumala isolla J.llä. ja jokaisen kristityn tulee kääntyä muslimiksi jotta uskonnot voi yhdistyä ja saamme rauhan maailmaan. Halusivat sitä tai eivät.

    • HörhöTag

      Kirjassaan Juutalaisodat kertoo ko lahkosta (jotka uskoi Jeesuksen olleen messias) JA SAMOIN RISTIINAULITSEMISESTA, jota roomalaiset käyttivät piirityksen aikana!

      Tosi tutkija tämä hörhö!

    • Yks.Teologi

      Lopettakaa lässytys. Jeesus on fiktio. Todisteita mistään muustakka ei ole.

      • Tosiasiat

      • asdvm
        Tosiasiat kirjoitti:

        Ei lopeteta! Jeesus on fakta. Tässä ennusteita Vanhasta Testamentista.:
        http://www.whoisjesus-really.com/finnish/previewd.htm

        Ennustukset joihin Jeesuksella oli mahdollisuus päästä käsiksi ja saada vaikutteita.

        Eikös Jeesus ollutkaan Juutalainen(eli oli tullut vanha testamentti tutuksi)?

      • Epäuskoinen!
        Tosiasiat kirjoitti:

        Ei lopeteta! Jeesus on fakta. Tässä ennusteita Vanhasta Testamentista.:
        http://www.whoisjesus-really.com/finnish/previewd.htm

        Ennustukset oli helppo tehdä hämmästyttävän tarkoiksi, koska se on kirjoitettu niiltä osin satoja kertoja uudestaan ja sovitettu tarpeen mukaan.
        Vai oletko ehkä päässyt tutustumaan alkuperäiseen lähes viisisataa vuotta ennen ajanlaskumme alkua kirjoitettuun teokseen?
        Uskovaisia on helppo huijata juuri siksi, että heillä ei ole alkeellistakaan kritiikkiä kirjoitettuun sanaan, joita papit ovat aikainsaatossa korjailleet ajankuvaan sopiviksi!

      • pirochka

        Täällä on oma osio Jeesukselle joka on kuulemma satuolento, missäs on keskustelua siitä onko joulupukki satuolento vai ei ?

        Jeesus jakaa mielipiteitä, joulupukki ei, kaikki tietää, että joulupukkia ei oikeasti ole olemassa, mutta Jeesuksesta ollaan montaa eri mieltä ja monet ovat epävarmalla kannalla, entä jos sittenkin...

      • Anonyymi
        Epäuskoinen! kirjoitti:

        Ennustukset oli helppo tehdä hämmästyttävän tarkoiksi, koska se on kirjoitettu niiltä osin satoja kertoja uudestaan ja sovitettu tarpeen mukaan.
        Vai oletko ehkä päässyt tutustumaan alkuperäiseen lähes viisisataa vuotta ennen ajanlaskumme alkua kirjoitettuun teokseen?
        Uskovaisia on helppo huijata juuri siksi, että heillä ei ole alkeellistakaan kritiikkiä kirjoitettuun sanaan, joita papit ovat aikainsaatossa korjailleet ajankuvaan sopiviksi!

        Koneet loi ihmisen ja kirjoitti raamatun, helppo homma kun tietää kaiken tulevan.

    • Jeesukseen uskova

      Jeesuksen aikaan Israeli oli Rooman vallan alainen ja Juutalaiset halusivat tappaa Jeesuksen Jumalan pilkasta, mutta eivät voineet koska Rooma piti oikeuden kuoleman tuomioon itsellään. Ristiinnaulitseminen oli yksi ihmishistorian kauheimnpia tapoja kuolla. Siinä ihminen joutui roikkumaan käsien varassa joskut jopa päiviä ja joka kerta kun ihminen yritti ottaa happea hänen täytyi vetää itseään ylöspäin jotta saisi hengitettyä. Jalat myös naulattiin tähän puuhun kiinni jotta kidutus kestäisi mahdollisimman kauan. Lopulta ihminen erittäin hitaasti tukehtuisi hengiltä. Tämä kuoleman rangaistus oli niin hirveä että sitä ei tehty kuin kaikkein pahimmille rikollisille ja siihen tarvittiin itse Rooman keisarin suostumus että ihminen voitiin tuomita tällaiseen kuolemaan.

      • asdvm

        "Jalat myös naulattiin tähän puuhun kiinni jotta kidutus kestäisi mahdollisimman kauan."
        Jos halutaan että kidutus kestää mahdollisimman kauan silloin pistetään ihminen köysiin ja roikkumaan. Moisessa menisi useita päiviä.

      • täytyy olla toisin

        Mksi sitten Jeesus ristiinnaulittiin vaikka hän oli hyvä eikä tehnyt eläissään yhtään syntiä eikä rikosta? eikai Rooman Keisarikaan olisi ristiinnaulittanut hyvää miestä häneltähän olisi mennyt uskottavuus omaan asemaansa? tuokin asia jo puoltaa sitä ettei Jeesusta ole voitu ristiinnaulita ei Jumala antaisi oman poikansa kärsiä yhdenkään ihmisen takia, helvetin tuskia.
        Kyllä Jeesus pelastui muulla tavalla, eikä ketään voi toista rankaisemalla pelastaa, itse ainakin tuntisin kokoajan omantunnontuskia jos minun syntieni takia Jeesus olisi joutunut kärsimään, ei silloin voisi edes nauttia uskosta.

      • Jeesukseen uskova
        täytyy olla toisin kirjoitti:

        Se on suurta suurta Juimalan armoo hyvä ystäväni, että sinun ei tarvitse kärsiä omien synties puolesta, niin paljon on Jumala sinua rakastanut. Jeesus on Herra. Me rakastamme sillä hän rakasti ensin meitä.
        Pelastus on ilmainen lahja, se ei maksa mitään. Usko sydämmessäsi ja tunnusta että Jeesus on totisesti Jumalan poika niin sinä pelastut.

        Siunausta!

      • asdvm
        Jeesukseen uskova kirjoitti:

        Miksi Jumala pani Jeesuksen kärsimään? Jeesus oli Jumalan väline jolla saisi oman sääntönsä kierrettyä. Rakastiko Jumala Jeesusta?

      • Anonyymi
        asdvm kirjoitti:

        "Jalat myös naulattiin tähän puuhun kiinni jotta kidutus kestäisi mahdollisimman kauan."
        Jos halutaan että kidutus kestää mahdollisimman kauan silloin pistetään ihminen köysiin ja roikkumaan. Moisessa menisi useita päiviä.

        Jos halutaan että kidutus kestää mahdollisimman pitkään niin silloin laitetaan selliin ja viedään kaikki oikeudet.

      • Anonyymi
        Jeesukseen uskova kirjoitti:

        Se on suurta suurta Juimalan armoo hyvä ystäväni, että sinun ei tarvitse kärsiä omien synties puolesta, niin paljon on Jumala sinua rakastanut. Jeesus on Herra. Me rakastamme sillä hän rakasti ensin meitä.
        Pelastus on ilmainen lahja, se ei maksa mitään. Usko sydämmessäsi ja tunnusta että Jeesus on totisesti Jumalan poika niin sinä pelastut.

        Siunausta!

        Jeesus ei ole Herra vaan Jumala on ainoa Herramme .

      • Anonyymi
        asdvm kirjoitti:

        Miksi Jumala pani Jeesuksen kärsimään? Jeesus oli Jumalan väline jolla saisi oman sääntönsä kierrettyä. Rakastiko Jumala Jeesusta?

        Jumala pani Jumalan ( Jeesuksen ) kärsimään jotta pystyi pelastamaan ihmiset itseltään ? Jopa on sekava tyyppi tämä kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava häiskä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus ei ole Herra vaan Jumala on ainoa Herramme .

        Siis saunatonttu.

    • "Samuelsson on kirjoittanut aiheesta väitöskirjan, jota varten hän on etsinyt todisteita ristiinnaulitsemisesta. Todisteita ei löytynyt juuri lainkaan, ei itse Raamatusta eikä muustakaan aikakauden alkuperäiskirjallisuudesta."

      Miksihän muut tutkijat ovat löytäneet?
      Esim.http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolmas_orjasota ("Lyötyään kapinan roomalaiset ristiinnaulitsivat noin 6 000 orjaa Via Appian varrelle")

      ja http://www.tiede.fi/artikkeli/736/orjasoturi_spartacus_legenda_ja_elaessaan_ ("Ensimmäinen kapina puhkesi vuonna 135. Sen johtajana toimi syyrialainen Eunus, joka sai taakseen 70 000 orjaa. Eunus julisti itsensä kuninkaaksi ja yritti luoda oman valtion Sisilian keski- ja itäosiin. Konsuli Publius Rupilius kuitenkin kukisti kapinalliset vuonna 132 ja ristiinnaulitsi rangaistukseksi 20 000 orjaa.")

      • 21

        "Samuelsson on kirjoittanut aiheesta väitöskirjan, jota varten hän on etsinyt todisteita ristiinnaulitsemisesta. Todisteita ei löytynyt juuri lainkaan, ei itse Raamatusta eikä muustakaan aikakauden alkuperäiskirjallisuudesta."

        tarkoittaa sanoa ettei jeesuksen ristiinnaulitsemisesta löytynyt todisteita.

        mutta vaikka olisikin niin olen edelleen sitä mieltä että jeesus oli vain saarnamies joka puhui uudenlaisesta moraalista johon hän oli ottanut vaikutteita mm. zarahustralaisuudesta. joku keksi käyttää hänen mainettaan hyväksi ja kehiteltiin myytti joka pohjautui juutalaisten tarinoihin. myöhemmin joku keksi lisätä opin ikuisesta kadotuksesta helvetissä (mikä on suora kopio kreikkalaisten tartaroksesta).

        pelkkää mutuilua, mutta näin minä sen näkisin.

      • nolla vai sata
        21 kirjoitti:

        Konsuli Publius Rupilius kuitenkin kukisti kapinalliset vuonna 132 ja ristiinnaulitsi rangaistukseksi 20 000 orjaa.")

        Eli vasta yli 100 v Jeesuksen syntymän jälkeen. Mutta onko Jeesuksen eläessä ollut käytäntönä ristiinaulita ihmisiä?

      • yksinkertainen.
        nolla vai sata kirjoitti:

        Konsuli Publius Rupilius kuitenkin kukisti kapinalliset vuonna 132 ja ristiinnaulitsi rangaistukseksi 20 000 orjaa.")

        Eli vasta yli 100 v Jeesuksen syntymän jälkeen. Mutta onko Jeesuksen eläessä ollut käytäntönä ristiinaulita ihmisiä?

        Jos ajattelee järjellä on ristimuoto kaikkein yksinkertaisin tapa, siihen on ihminen helppo kiinnittää, miksi johonkin paaluun pitäisi ihminen kiinnittää kuolemaan vaikeaa.

    • usko, toivo, rakkaus

      "Samuelssonin mielestä kertomus Jeesuksen kuolemasta nimenomaan ristillä perustuu kristilliseen perinteeseen ja taiteeseen pikemminkin kuin varsinaisiin tapahtumiin."

      Ja mistähän ne perinteet syntyvät ;)

      Ajattele nyt 2000-vuotta sitten elänyttä puuseppää jonka mukaan vuodet lasketaan ja jonka elämää sadat miljoonat tai useampi miljardi ihmistä on kirjoista seurannust. Edes kuningaat ym. suurmiehet eivät pysty tuohon, joten pystyykö tavallinen puuseppä Nasaretista?

      • fratello

        ristinkuolemasta löytyy yllättävän paljon todisteita, mutta sitä vastaan on hyökätty usein ja aina samasta syystä jonka Raamattukin mainitsee:

        "1 Kor 1:18...23,24 (18 Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima... 23 Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, 24 mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus.)

        Luonnollisen ihmisen on mahdotonta hyväksyä olevansa täysin kykenemätön pelastamaan itsensä ja myöntämään, että Jumala itse on tullut tapetuksi riistiinnaulitsemalla syntiemme vuoksi. Jumalan armosta silmämme voi kuitenkin avautua ymmärtämää tämä ihmeellinen totuus. Uskomalla tämän totuuden ja hyväksymällä omalle kohdallemme henkilökohtaisesti Jeesuksen sovituskuoleman (sovitti kuolemallaan minun syntini Jumalan silmissä) olemme vapaat synnin palkasta kuolemasta. Näin ollen niinkuin Jeesuskin nousi kuolleista, nousemme myös mekin kuollesta samalla tavoin, eikä Jumalalla ole enää mitää meitä vastaan. Pahat tekomme saivat rangaistuksensa Jeesuksessa. Olemmehan kuolleet yhdessä Jeesuksen kanssa ristillä ja nyt saamme kerran elää hänen kanssaan taivaan ihanuudessa.

        Mikä vapauttava totuus! Jeesus kuoli ristillä puolestamme ja me saamme uskossa eläen palvella Jumalaa omatunto puhtaana, tietäen omistavamme ikuisen elämän.

      • jeesus2
        fratello kirjoitti:

        jumalan poikia sekä jumalia itse.Jeesus on samantyyppinen tarina mielikuvitus maailmasta.Muuten japanin keisarit Hirohito mukaanlukien olivat myös jumalia .

    • Anonyymi

      Hihhulit ovat kauhuissaan kun höpinät osoittautuvat keksityiksi.

    • Anonyymi

      Tarina Jeesuksesta kuvaa niin hyvin uskovia sekä sitä hengellistä elämää missä tänäkin päivänä elämme ettei sitä ole voitu keksiä, vaan niin on täytynyt tapahtua.

      Tarinan juoni on kuin suoraan siitä miten kuvittelisi uskovien toimivan. Kun Jeesus aloitti julkisen toiminnan toi uuden liiton opetuksen, niin kiihkomieliset fariseukset, uskovat alkoivat kytätä sitä että viettääkö Jeesus oikein sapatin. Ja kun ei viettänyt, päättivät tappaa Jeesuksen. Käytännössä he olisivat voineet kivittää Jeesuksen kuten Steranoksen, mutta Jeesuksen asema ja tunnettavuus oli niin vahva ja kai ihmeteot vaikuttivat, että veivät asian roomalaisten eteen. Ja niin syytöksestä tuli virallinen sekä häpäisevä ja niin fariseukset itse olivat välttävinään sen että tuomitsivat Jeesuksen.

      Roomalaisille ei voinut puhua mitään sapatista, koska oli kiellettyä tuoda uskonnollisia kiistoja roomalaisten eteen. Ne piti ratkaista keskenään. Fariseukset yrittivät syyttää Jeesusta jumlanpilkasta, mutta siinä kävi vanhanaikaisesti että taikauskoiset roomalaiset pakanat ajattelivat, että mitä jos onkin Jumalan Poika ja me tapamme hänet ja saamme siitä vihat niskaamme. He eivät halunneet tuomita Jeesusta ja niin Pilatus koko kansan edessä pesi kätensä, että en näe tässä miehessä mitään syytä enkä ota tämän miehen verta päälleni. Ja juutalaiset huusivat että tulkoon se meidän päällemme ja huutoäänestyksellä Jeesus ristiinnaulittiin ja oikea rikollinen vapautettiin.

      Ja miten sitten keksitty tarina on käynyt aika tavalla toteen juutalaisten osalta. Siitä jotain tuhansia vuosia tuon tarinan keksimisen jälkeen juutalaiset tosiaan saivat maistaa sitä että ovat ottaneet Jeesuksen veren päälleen eikä se vieläkään ole loppunut, vaikeudet eivät ole Israelilta vieläkään läheskään ohi.

      Ja uskovat ovat yhtä tuollaisia kiihkomielisiä fariseukset kuten silloin ja voi hyvin ymmärtää että tarina ei voi olla kuin totta, juuri noin asioiden on täytynyt mennä ja uskovat ovat juuri käyttäytyneet Jeesuksen suhteen juuri kerrotulla tavalla.

    • Anonyymi

      Oikeustermein ei jäänyt varteenotettavaa syytä epäillä ettei tarina olisi mennyt kerrotulla tavalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6462
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4183
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2577
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2010
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1528
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1387
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1090
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1036
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1021
    Aihe