Kun nyt edelleen joillakin "kaikkitietävillä" siviileillä tuntuu olevan mahdoton käsitys, että vankilat olisivat 5***** hotelleja kaikilla herkuilla, voinen valottaa tilannetta koska omat kokemiseni voi edelleen verrata (osittain) nykyaikaankin. Suljetut talothan ovat todella vanhoja alkaen 1800- luvulla, eivätkä niissä myöhemmin tehdyt "meikkausremontit" muuta niitä viiden tähden, ei edes yhden tähden hotelliksi.
Juttu meni vaikkapa näin: (Nyt ei puhuta nakkivarkaasta vaikkakin samat seuraamukset majoituksineen koskee myös sellaista tapausta). Hahmon nimi on keksitty. Muu on totta.
Lusmu Livohkainen, uuttera kansan mies oli jälleen kerran ollut ahkera ja onnistunut jäämään kiinni poliisin sijoittaessa hänet omiin pidätystiloihinsa Aleksanterinkadulle "Aleksille" eli "Joulukadulle" (nykyisin alkaen vuodesta 1982 Pasilaan). Sisäänkirjautumisen vaiheessa Lusmu riisutettiin alasti, hänen vaatteensa takavarikoitiin rikostutkintaa varten ja tilalle hän sai karhean sinisen ns. "kriminaalihaalarin" ilman alusvaatteita, ilman sukkia ja kenkiä. Edessä oleva enteili 14-17 vuorokauden pidätysaikaa, ellei Lusmu ollut kuulusteluissa puheliasta tyyppiä, ja Lusmuhan ei ollut.
Niinpä rikospoliisilla ei ollut kiirettä kuulustella, oli aikaa "tutkia" Lusmun edesottamuksia Lusmu Livohkaisen joutuessa tappamaan aikaa n. 6-8 neliön betonilaatikossa jonka päädyn katon rajassa oli läpinäkymätön vain vähän ylhäältä raottuva panssari-ikkuna, seinät tummanpuhuvat pinttyneet joissa joitakin kirjoituksia ja muistioviivoja aiemmin kopissa olleilta, sängyn ollessa rautakehikkoinen seinään abloy- lukolla teljettävä kokonaisuus, ettei pidätetty päässyt päivällä lorvimaan sängyssä vaan oli oltava kovalla lattialla tai yhtä kovalla seinään valetulla pienellä rahilla. (Myöhemmin kriminaalilaki muuttui ja tutkintavanki, pidätetty, sai pitää patjan ja tyynyn myös päivällä). Ja jos oli omaa rahaa, sai ostaa kierätävstä kärrystä jotain pientä ja tupakkaa, ja jos kerrosvartijat oli armeliaita, sai luettavakseen vanhoja repaleisia lehtiä ja puoliksi rispaantuneita dekkareita joista saattoi puuttua ne tärkeimmät sivut joidenkin pidätettyjen käyttäessä niitäkin sätkäpaperina. Ruokana melko kova aamupuuro, voi nappi, muovimukillinen maitoa ja kuppi haaleaa teetä. Illallinen klo 15-16 noin kolme perunaa, ehkä 2-3 lihapyörykkää, 2 palaa leipää ja mukillinen piimää, joilla oli mentävä seuraavaan aamuun. Nurkassa kannellinen sankko, johon ulosteet piti suorittaa. Ei ulkoilua.
Lusmu Livohkainen istui täydet 17 pidätysvuorokautta muutamilla kuulusteluilla ryyditettynä ja sen jälkeen hänet oli siirrettävä Lääninvankilaan, jolloin hän sai matkan ajaksi 10-15 minuuttia pukea omat vaatteensa.
(Nykyäänhän poliisivankiloissa tutkija voinee pitää tutkittavaa periaatteessa kauankin viemättä välillä lääninvankilaan, joten käytäntö on huonontunut. Oikaiskoon joku jos olen väärässä. Kirj. huom.)
Läänillä Lusmu Livohkainen joutui matkaselliin vastaanoton välittömään läheisyyteen Nokan eli "Nenän" kellariin (Nykyisin Vantaalla, Vantaan vankila- nimeltään, sen tietäessä kaikkien?).
Riippui vartija- tilanteessa olivatko he "Rosis" eli raastuvanoikeus- keikoilla (nykyinen käräjäoikeus) ei välttämättä vastaanotossa ollut yhtään vartijaa ja niin Lusmu Livohkainen muiden kera joutui odottamaan parhaillaan jopa illan suuhun, ennen kuin hänet kirjattiin sisään.
Siinäpä Lusmu Livohkainen riisui taas itsensä alastomaksi, luovutti siviilivaatteet narikalle, sai tilalle tutkintavangin takin ja housut sekä karkeahkot alusvaatteet, sukat ja painavat mustat kengät. Suihkun kautta kerroksille kainalossa viltti, kaksi lakanaa ja tyynyliina. Metalliportaat ylös jossa vastaan iski aito "hotellin" tuoksu: virtsa, ulosteet, vahvat pesuaineet (jollaisia nykyisin ei saisi edes käyttää) ja sekaan pinttynyt erinlaisten ruokien tuoksu. Lusiminen saattoi alkaa.
Juttu meni vaikkapa näin: (Nyt ei puhuta nakkivarkaasta vaikkakin samat seuraamukset majoituksineen koskee myös sellaista tapausta). Hahmon nimi on keksitty. Muu on totta.
Lusmu Livohkainen, uuttera kansan mies oli jälleen kerran ollut ahkera ja onnistunut jäämään kiinni poliisin sijoittaessa hänet omiin pidätystiloihinsa Aleksanterinkadulle "Aleksille" eli "Joulukadulle" (nykyisin alkaen vuodesta 1982 Pasilaan). Sisäänkirjautumisen vaiheessa Lusmu riisutettiin alasti, hänen vaatteensa takavarikoitiin rikostutkintaa varten ja tilalle hän sai karhean sinisen ns. "kriminaalihaalarin" ilman alusvaatteita, ilman sukkia ja kenkiä. Edessä oleva enteili 14-17 vuorokauden pidätysaikaa, ellei Lusmu ollut kuulusteluissa puheliasta tyyppiä, ja Lusmuhan ei ollut.
Niinpä rikospoliisilla ei ollut kiirettä kuulustella, oli aikaa "tutkia" Lusmun edesottamuksia Lusmu Livohkaisen joutuessa tappamaan aikaa n. 6-8 neliön betonilaatikossa jonka päädyn katon rajassa oli läpinäkymätön vain vähän ylhäältä raottuva panssari-ikkuna, seinät tummanpuhuvat pinttyneet joissa joitakin kirjoituksia ja muistioviivoja aiemmin kopissa olleilta, sängyn ollessa rautakehikkoinen seinään abloy- lukolla teljettävä kokonaisuus, ettei pidätetty päässyt päivällä lorvimaan sängyssä vaan oli oltava kovalla lattialla tai yhtä kovalla seinään valetulla pienellä rahilla. (Myöhemmin kriminaalilaki muuttui ja tutkintavanki, pidätetty, sai pitää patjan ja tyynyn myös päivällä). Ja jos oli omaa rahaa, sai ostaa kierätävstä kärrystä jotain pientä ja tupakkaa, ja jos kerrosvartijat oli armeliaita, sai luettavakseen vanhoja repaleisia lehtiä ja puoliksi rispaantuneita dekkareita joista saattoi puuttua ne tärkeimmät sivut joidenkin pidätettyjen käyttäessä niitäkin sätkäpaperina. Ruokana melko kova aamupuuro, voi nappi, muovimukillinen maitoa ja kuppi haaleaa teetä. Illallinen klo 15-16 noin kolme perunaa, ehkä 2-3 lihapyörykkää, 2 palaa leipää ja mukillinen piimää, joilla oli mentävä seuraavaan aamuun. Nurkassa kannellinen sankko, johon ulosteet piti suorittaa. Ei ulkoilua.
Lusmu Livohkainen istui täydet 17 pidätysvuorokautta muutamilla kuulusteluilla ryyditettynä ja sen jälkeen hänet oli siirrettävä Lääninvankilaan, jolloin hän sai matkan ajaksi 10-15 minuuttia pukea omat vaatteensa.
(Nykyäänhän poliisivankiloissa tutkija voinee pitää tutkittavaa periaatteessa kauankin viemättä välillä lääninvankilaan, joten käytäntö on huonontunut. Oikaiskoon joku jos olen väärässä. Kirj. huom.)
Läänillä Lusmu Livohkainen joutui matkaselliin vastaanoton välittömään läheisyyteen Nokan eli "Nenän" kellariin (Nykyisin Vantaalla, Vantaan vankila- nimeltään, sen tietäessä kaikkien?).
Riippui vartija- tilanteessa olivatko he "Rosis" eli raastuvanoikeus- keikoilla (nykyinen käräjäoikeus) ei välttämättä vastaanotossa ollut yhtään vartijaa ja niin Lusmu Livohkainen muiden kera joutui odottamaan parhaillaan jopa illan suuhun, ennen kuin hänet kirjattiin sisään.
Siinäpä Lusmu Livohkainen riisui taas itsensä alastomaksi, luovutti siviilivaatteet narikalle, sai tilalle tutkintavangin takin ja housut sekä karkeahkot alusvaatteet, sukat ja painavat mustat kengät. Suihkun kautta kerroksille kainalossa viltti, kaksi lakanaa ja tyynyliina. Metalliportaat ylös jossa vastaan iski aito "hotellin" tuoksu: virtsa, ulosteet, vahvat pesuaineet (jollaisia nykyisin ei saisi edes käyttää) ja sekaan pinttynyt erinlaisten ruokien tuoksu. Lusiminen saattoi alkaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Lusmu Livohkainen oli nyt tutkintavanki. Niin ennen kuin nykyisinkin talot ja tavat eivät liene oleellisesti muuttuneet. Periaate sama eli 23 h koppihoitoa ja 1 h ulkoilua. Viikon katkaisi 1 x saunominen tai jopa kirkossa käynti. Siitäkin piti etukäteen ilmoittaa rutinalapulla, että haluaa osallistua.
Tutkintavangeille oli vähän töitä, koska lääninvankiloissa lusi vankeusvankejakin, jotka olivat etusijalla töiden suhteen. Muuten ei heitä olisi siellä pidettykään. Usein miten he olivat ensi kertalaisia kuka mistäkin syystä. (kuritushuonevangit joutuivat kuritaloihin saman tien). Joten jäljelle jäi hyvin niukasti hommia tai sellissä askarteluja. Kirjekuorien liimaamista tai ongen siiman kokoamista; koukku, paino, koho.
Terveydenhoito oli mitä oli. Vastaanotolle pääsi sairaanhoitajaan joka "ylivaltuutettuna" päätti kuinka sairas vanki oli? Lääkäri kävi noin kerran viikossa. Vakavia sairauksia sattui, samoin on sattunut kuolemia kun vanki on viety sairaalaan liian myöhään.
Hammashoitoa ei tunnettu, en tiedä tunnetaanko nykyäänkään kuinka paljon. Hieman se alkoi parantua 80-luvulla esimerkiksi Sörkassa koska siellä oli omat vastaanotto tilat.
Mutta tutkintavangin hammashoito. Vanki sai kärvistellä ja irvistellä särkevien hampaiden kanssa tovin ja odottelujen jälkeen päästä johonkin puoskariin, jossa tulehtunut mädäntynyt hammas revittiin irti. Hoito oli siinä. Omalla rahalla oli mahdollisuus saada muutakin hoitoa van harvalla Tutkarilla oli omaa rahaa. Valtaosa vangeista oli kuitenkin pien- ja taparikollisia ensi-sijaisesti päihdeongelmaisia onnenpyöriä; pysyäkö siviilissä kuinka kauan? Ennen aikaan vankien hampaisto olikin todella retuperällä ja pääsi menemään niin huonoon kuntoon, että oli hyvin yleistä tyhjentää koko suu ja pistää tilalle proteesit eli Vahon hampaat. Vahon siksi koska Vaho ne maksoi. (Sisäpiirihuumoria).
Ennen aikaanhan oli raastuvanoikeus ja kihlakunnanoikeus. Helsingissä raastuvat. Muualla kihlakunnan oikeudet. Niihin vangit vietiin joukkokuljetuksena ja niitä oli ympäri pääkaupunkiseutua. Vangit kytkettiin toisiinsa käsiraudoilla tai vartijaan kihlaksi. Jos jäi yksin ojensi kätensä ja sai raudat molempiin ranteisiin. Ei ollut tavatonta, että "pahamaineinen" sai myös jalkaraudat kuljetuksen ajaksi. Usein asia oli ylireagointia.
(Tämän aamun hesarissa oli juttua vankikuljetuksista ja kuva jossa vanki nousee poliisiautoon kädet selän taakse raudoitettuna. Ei sellaista ollut ennen vanhaan vankien kohdalla. Pikku lusmuja ei laitettu rautoihin ollenkaan. Tosin lukuisat paot ja kuuluisa Anjalankosken vankikapina kuljetuksen aikana v.1980 toivat muutoksia kaikkiin käytäntöihin).
Tutkintavangilla siis saattoi mennä Tutkarina aikaa muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen. Jos juttu lykkääntyi ja lykkääntyi Raastuvanoikeus istui 2 viikon välein, Kihlakunnanoikeus 1 kuukauden välein. Tuomion jälkeen jos pysyi vangittuna, oli odotettava mahdollinen Hovioikeuden ratkaisu joka saattoi sentään tulla 2-3 kuukaudessa. Nokalla oli joskus vankeja jotka olivat olleet pidätettyinä jo 1½-2 vuotta ennen korkeimpien oikeusasteiden päätöksiä.
Kuten todettu, monesti ensikertalaiset jäivät myös sovittamaan tuomionsa loppuun lääninvankilaan. Ei ollut merkitystä, mitä olit tehnyt. Nokalla sovitti ex-poliisi huume-Erkkilä ja pari muutakin (yleensä poliiseja eivät laittaneet tavallisiin taloihin, ehkä kontaktien välttämiseksi) ja lentokonekaappari Lamminparras jne.
Normi konna ja kertalaisuus venkulat ja muut lensivät alta aika yksikön sijoitus taloihinsa, kuka Kakolaan, kuka Riihimäkeen, kuka Sörkkaan. Sörkkaankin vaadittiin meriittejä. Piti olla vähintään toiskertalainen ja pitempi tuomio.
Okei. Nyytit pykälään ja narikalle. Kamojen luovutus, omat muovisäkissä muhineet pidätysaikaiset vaatteet takaisin ja päälle ja kohti suljettua taloa. Esimerkiksi Sörkkaan. Lusiminen jatkui.
Lusmu Livohkainen Katajanokan kolmen tähden vankilasta Sörkan viiden tähden tiilitaloon. Hyvin oli muistoissa Nokan tilanahtaus, asuminen milloin kenenkin kanssa samassa tunkkkaisessa sellissä, syöminen samassa kopissa viereisessä ovinurkassa puulaatikon ja puukannen alla sijaitseva pikinen palju, joka lemahteli jokainen hetki, riippuen ilman virtauksesta ja keväästä syksyyn ikkunan ollessa auki tuoden edes hieman raitista ilmaa tunkkaisuuden tueksi. Ilmaa sai ylhäällä olevasta ikkunasta ja oli kiivettävä patterin päälle koska usein miten avauskeppi oli kadonnut ajan saatossa. Useinmiten oli kiivettävä patterin päälle ikkunan rakoon pitelemään nenää, samaan aikaan kun sellitoveri ovinurkassa väänsi pötköä paljuun. Juuri tällaista erikoisuutta moni siviili-ihminen unelmoi ja halusi näihin tähtihotelleihin. Nykyisinhän Katajanokan vankila on hotelli, sinne pääsee ja niissä on sentään vessat.
Aamupuuro tai velli, päivällinen noin 11.30-12 ja iltaruoka klo 16. Illalliseksi kovaa näkkileipää jota sai varata jo päivällä. Oven yläpuolella särisevä kaiutin jonka kautta kuului kesusradio.
Sörkan vankilaan mentiin ristikkoportista, läpi kongin, läpi teräsoven jonka ovivahti avasi, läpi pihan, portaat ylös ja taas oville, josta tultiin "terävän pään" eli vartiopäälliköiden käytävään. Istutettiin siihen penkille ja pieni haastattelu ja tarkistus vartiopäällikön huoneessa. Takaisin penkille josta viiden tähden virkailijat hakivat ja veivät läpi oven, aulan, raput alas kellariin josta oven jälkeen alkoi kuuluisa viiden tähden musta kongi. Mustaa kongia eteenpäin ja puoli välissä oikealle itäiselle suljetulle selliosastolle "kellariin" jonka alkupäässä oli matkasellit ja loppupäässä eristysselliosasto.
Matkasellissä saattoi kulua muutama tunti. Työkomppania oli ruokatunnilla 12-13 ja kun olivat lähteneet, hakivat narikkavartijat takaisin mustalle kongille jonka varressa vastaanotto sijaitsi. Samat rutiinit, viiden tähden sisään kirjaus, vaatteet pois, syynäys, riippui tapauksesta joutuiko pyllistämään, jopa pallien alle katsottiin käsipeilillä, ettei sinne ollut teipattuna mitään. No tätä tapahtui harvoin toisesta talosta tulleelle, riippui tietenkin, oliko papereissa mömmö (pilleri) tai huume merkintöjä?
Sisäänkirjauksen jälkeen sai Lusmu Livohkainen henkilökohtaiset tavaransa, yleensä termospullo, tupakat, kampa, kynä... mukaansa ja lähti kävelemään alasti 50 metrin matkaa saunaosastolle. Joskus sattui niin, että samaan aikaan pöllähti kongille vankilavierailija ryhmäkin ja olihan siinä hämmennystä, alaston mies pallit paljaana edessä.
Saunaosastolla pääsi höyrysaunaan ja suihkuun. Sen jälkeen narikkavangit antoivat petivaatteet patjoineen, punaraitaisen vankipuvun, alusvaatteet ja kengät ja koko systeemi kiedottiin yleensä lakanan sisään nyytiksi plus patja rullalle vankivyöllä köytettynä. Vyöt olivat yleensä pitkiä, virttyneitä monen kertaan rei' itettyjä ja kuinka monta kertaa niihin vankikin oli hirttänyt itsensä! Monesti vuosisadan aikana.
Vartija vei läntiselle päiväselliosastolle jonne Lusmu Livohkainen majoittui kuten muutkin kuka miksikin aikaa, riippui työhaluista ja monesta muustakin. Pääsääntöisesti päiväselleillä odotettiin "komppaniaan" eli asuinosastoille sijoittumista työvelvoite mukaan lukien. Päiväsellillä oli myös sairassellit, jotkut sen ajan pelkääjät, muutamat mustalaiset, jokunen pedofiili, karkaamisalttiit jne.
Lusmua kävi haastattelemassa työnjohtaja, psykologi, vartiopäällikkö...He kartoittivat Lusmun tuomion pituuden, työtoiveet ja muut diipadaapat.
Rutiinit olivat samoja. 23 h sellissä, 1 h ulkona. Kerran viikossa kirjastossa, kerran viikossa saunassa, kahden viikon välein kanttiini, nurkassa palju johon tarpeet tehtiin ja itse aamuisin tyhjennettiin kongin päässä olevaan paljuhuoneeseen samaan aikaan kun jo muut kantoivat aamupuuro annoksiaan - voi sanoa, siinä kohtasivat alkutuottajat ja loppulukemat; annos ja paska.
Kaikki toiminnat, mihin halusi, soittamaan, tavata virkailijoita, päästä sairaanhoitajaan tai lääkärille, tapahtui rutinalappujen välityksellä. Postia tuli ja lähti. Postit avattiin, lähtevät kirjeet jätettiin laatikkoon avattuina, kuoren kielekkeen taakse lyijykynällä omlla nimellä ja vankinumerolla varustettuna.
Kaikki toimi siis kuin viiden tähden talossa tuleekin toimia.
Nyt myöhemmin siviilissä matkustelleena ja hotelleissa käyneenä en ole joutunut kertaakaan riisuuntumaan alasti vastaanotossa, en ollut ratsioissa, olen saanut oman avaimen ja yhdessäkään huoneessa ei ole ollut paljua nurkassa. On jopa matkalaukut ja muut ostokset kannettu huoneeseen.
Jopa kahden tähden hostelleissa on palvelu ollut hyvää.
Joten tervemenoa helvettiin.
On varmasti ajan saatossa tullut asioita, joihinkin helpotuksia, joihinkin kiristyksiä mm. tapaamisiin. Taloja ja osastoita on remontoitu, vessoja tullut selleihin ja uusiakin taloja rakennettu. Kaiken kaikkiaan samaa periaatetta ja samaa sellihoitoa edelleen. Vähiten on työpakkoa. Vanki voi lojua toimettomana, tekemättömänä ja virikkeettömänä vaikka monta vuotta. Mutta hänhän on hotellinsa asiakas ja itse osansa valitseva. En todellisesti usko, että monikaan siviili-ihminen haluaisi vaihtaa osia vangin kanssa.