MAATALOUSTUE POIS

HETI!

27

485

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vaaleissa nähdään

      "Aluepolitiikkaa pitkään arvostellut Niemi vaatii nykyisen tukijärjestelmän romuttamista. Häntä ärsyttää etenkin maanviljelijöiden köyhyyteen vetoaminen, sillä tilastot eivät tue väitteitä.

      Tilastokeskuksen mukaan maanviljelijöiden käytettävissä olevat tulot olivat liki puolet korkeammat kuin keskivertotaloudella vuonna 2008. Perheenjäsentä kohden laskettuna tulot olivat vajaan viidenneksen korkeammat.

      - Tavalliseen duunariin verrattuna käytettävissä olevat tulot ovat korkeat. Tukemalla pitäisi saavuttaa korkeintaan kohtuullinen tulotaso, Niemi sanoo."

      Kyllä sen jokainen tiesi vaikka maanviljelijät on aina olevinaan niin pirun köyhiä. On omakotitalot, autot ja viimeisen päälle olevat koneet. Saavat asua maaseudun rauhassa ja tehdä töitä oman aikataulun mukaan turhaa kiirehtimättä.

      Eivät ole läheskään samassa asemassa kuin muut pienyrittäjät tai palkansaajat. Keskusta hoitaa omiensa asiat hyvin.

      • Taas päästelee sanoja suusta joka ei tiedä maanviljelijän työstä mitään. Kyllä ne aikataulut sanelee luonto eikä maanviljelijä. Maanviljelijä on aina työssä. Jos esim. kauppias soittaa lauantaina-sunnuntaina että nyt on perunat loppu niin niitähän on lähdettävä viemään.....ei nimittäin kelpaa selitykseksi että oon nyt viikonloppuvapaalla tavisduunarilla on.


    • :D

      ja sinäkin pussihousuteini syöt sitte mitä? ainiin mac hamppareita ja kokista :D

      • asiallista tukee

        Tiedä nyt, missä nuo miljardit seilaa. Ne eivät ole maanviljelijöiden pankkitileillä. Käytännössä
        niillä rahoilla elätetään kone ja tarvikekauppaa ja varaosa sekä rehutehtaita.

        Tilastonikkarit tykkää vääristellä, tarkoituksella tai tyhmyyttään. Maanviljelijöillä pitää olla rahaa
        touhun pyörittämiseen. Kaluston huolto pahimmillaan repii tuhansia euroja, eli tavanomaiset
        palkkapussit ei riittäisi. Pitääkseen konekannan kunnossa, täytyy tilille kasata 30 -60 tuhatta euroa

        Tässä täytyy muistaa, ammatti vaatii kalliin kaluston, joka täytyy hoitaa ja kuolettaa.
        Älkää kadehtiko työkaluja, ettehän kadehti tehtaitakaan. Raha ei ole aina omaa, vaikka sitä työt
        vaatii


      • TUET POIS!

        Luuletsä syöväs SUOMALAISTA VILJAA? Erehdyt!

        Vientituet,tuontituet,ym..


      • Työnteko kannattaa
        TUET POIS! kirjoitti:

        Luuletsä syöväs SUOMALAISTA VILJAA? Erehdyt!

        Vientituet,tuontituet,ym..

        Ei maanviljelijöitä sossussa juuri näy, miettikää te ruikuttajat.
        Ottakaa laina ja hankkikaa tila ja ruvetkaa vijelijäksi, hakekaa tukea ja rikastukaa.
        Vai pelottaako työnteko, taitaa olla niin että työtä vieroksuvat täällä itkevät.


      • ja tärkeä
        asiallista tukee kirjoitti:

        Tiedä nyt, missä nuo miljardit seilaa. Ne eivät ole maanviljelijöiden pankkitileillä. Käytännössä
        niillä rahoilla elätetään kone ja tarvikekauppaa ja varaosa sekä rehutehtaita.

        Tilastonikkarit tykkää vääristellä, tarkoituksella tai tyhmyyttään. Maanviljelijöillä pitää olla rahaa
        touhun pyörittämiseen. Kaluston huolto pahimmillaan repii tuhansia euroja, eli tavanomaiset
        palkkapussit ei riittäisi. Pitääkseen konekannan kunnossa, täytyy tilille kasata 30 -60 tuhatta euroa

        Tässä täytyy muistaa, ammatti vaatii kalliin kaluston, joka täytyy hoitaa ja kuolettaa.
        Älkää kadehtiko työkaluja, ettehän kadehti tehtaitakaan. Raha ei ole aina omaa, vaikka sitä työt
        vaatii

        Oikeat yrittäjät rahoittavat työkalujensa oston itse, ei niitä maksa veronmaksajat. Oikeat yrittäjät eivät saa mitään lomittajia veronmaksajien kustannuksella.


      • työaika, heh heh
        Työnteko kannattaa kirjoitti:

        Ei maanviljelijöitä sossussa juuri näy, miettikää te ruikuttajat.
        Ottakaa laina ja hankkikaa tila ja ruvetkaa vijelijäksi, hakekaa tukea ja rikastukaa.
        Vai pelottaako työnteko, taitaa olla niin että työtä vieroksuvat täällä itkevät.

        Maataloustuet on niin valtavat, ettei maajussin tarvitse mennä sinne sossuun. Ottakoot maajussit lainaa maataloustuen sijasta. Maajussit laskevat työajaksi sen ajan kun ovat hereillä vaikkeivät tekisi mitään.


      • maajussin tuttava
        TUET POIS! kirjoitti:

        Luuletsä syöväs SUOMALAISTA VILJAA? Erehdyt!

        Vientituet,tuontituet,ym..

        Liittymällä EU:hun suomi käytännössä luopui omasta maataloudesta. Aina kun lama iskee, niin EU alentaa noita korvauksia, nykytilanne on ylimenovaihe ja nuukemmat ajat koittaa. Puolan ja muiden maiden perunat ja muut tuotteet polkee hinnat sellaiseen tasoon, ettei suomalainen maajussi kykene sillä hintaa enään tuottamaan. Aika näyttää, mutta arvelisin maatalouden hiljaa hiipuvan suomessa.


      • ,,,,,
        Työnteko kannattaa kirjoitti:

        Ei maanviljelijöitä sossussa juuri näy, miettikää te ruikuttajat.
        Ottakaa laina ja hankkikaa tila ja ruvetkaa vijelijäksi, hakekaa tukea ja rikastukaa.
        Vai pelottaako työnteko, taitaa olla niin että työtä vieroksuvat täällä itkevät.

        Ihme ettei sossu lähetä köyhiä tyhjille maatiloille hankkimaan omaa leipäänsä. Maalla kaiken saa ilmaiseksi. Istuttaa piene porkkana rivin ja hakee sitten maataloustukia, niin johan rahaa virtaa liikaakin.
        Kaikki rahattomuuttaan parkuvat maataloustöihin, niin köyhyysongelma on ratkaistu!


      • asiallista tukee
        ja tärkeä kirjoitti:

        Oikeat yrittäjät rahoittavat työkalujensa oston itse, ei niitä maksa veronmaksajat. Oikeat yrittäjät eivät saa mitään lomittajia veronmaksajien kustannuksella.

        Muilla yrittäjillä on vapaa hinnoittelu. Maataloudessa EU määrää tuotteen hinnan ja monopoli
        yhtiöt lannoitteet ja rehut.
        Kilo ja litrahinnat koskee kaikkea. Kananmunista lihakarjaan, rukiista maitoon.

        Onneksi keskusta-kokoomus pakottaa jo työläisten palkkaakin tippumaan 5 e/h . Eihän se mitään
        piilotukea ole. ?


      • erillinen asia
        TUET POIS! kirjoitti:

        Luuletsä syöväs SUOMALAISTA VILJAA? Erehdyt!

        Vientituet,tuontituet,ym..

        Mainitsemillasi tukijutuilla ei ole mitään tekoa maanviljelijöiden kanssa. Raha menee teollisuuteen
        että miljoonat riittää sekoilla. Tosin auttaa vähän pummien ruokalaskun kokookin.


      • mmmmmm...
        ja tärkeä kirjoitti:

        Oikeat yrittäjät rahoittavat työkalujensa oston itse, ei niitä maksa veronmaksajat. Oikeat yrittäjät eivät saa mitään lomittajia veronmaksajien kustannuksella.

        Mitä työkalua voi rahoittaa maataloustuella.
        Virossa se onnistui heti liittymisen jälkeen ja vain jonkin aikaa, mutta täällä ei ole koskaan saanut tukea koneisiin. Ja jos olisi saanut, olisi se johtanut siihen että myyjä olisi hinnoitellut koneen tuen verran kalliimmaksi, ihan samoin kuin nyt tapahtuu tuetuissa tuotantorakennusinvestoinneissa.


      • :D
        ja tärkeä kirjoitti:

        Oikeat yrittäjät rahoittavat työkalujensa oston itse, ei niitä maksa veronmaksajat. Oikeat yrittäjät eivät saa mitään lomittajia veronmaksajien kustannuksella.

        ja mitähän ne "oikeat yrittät" sitten alv vähennyksellä tekee.. no tietysti se on meidän normitallukoiden tekemää tukea heille :D


      • :D
        TUET POIS! kirjoitti:

        Luuletsä syöväs SUOMALAISTA VILJAA? Erehdyt!

        Vientituet,tuontituet,ym..

        minä ainakin tiedän mitä syön... pussihousuteini ei tiedä ku käy mäkkärillä :D


      • työaika, heh heh kirjoitti:

        Maataloustuet on niin valtavat, ettei maajussin tarvitse mennä sinne sossuun. Ottakoot maajussit lainaa maataloustuen sijasta. Maajussit laskevat työajaksi sen ajan kun ovat hereillä vaikkeivät tekisi mitään.

        Kun tunnut tietävän maanviljelijän työ olevan niin helppoa niin mikset rupea viljelijäksi. Etuovessa ja oikotiessä on myytävänä yhteensä reilu 600 tilaa (miksiköhän) niin osta pois joku itsellesi sopiva. Osta samantein kartano niin pääset elelemään vielä leveämmin.
        http://kuluttaja.etuovi.com/crometapp/product/realties/common/public/search/item/item.jsp?portal=eo&list_id=12808295748330&itemcmd=move411&listSize=418&doListClickStat=false&itemgroup_id=50.5&item_id=41.1303451
        Muista ostaa myös koneet ja nehän saa varmaan kans tukiaisilla maksettua...no senhän näet sitten kuinka helppoa se on tuo maanviljelijän elämä.


      • maajussin tuttava kirjoitti:

        Liittymällä EU:hun suomi käytännössä luopui omasta maataloudesta. Aina kun lama iskee, niin EU alentaa noita korvauksia, nykytilanne on ylimenovaihe ja nuukemmat ajat koittaa. Puolan ja muiden maiden perunat ja muut tuotteet polkee hinnat sellaiseen tasoon, ettei suomalainen maajussi kykene sillä hintaa enään tuottamaan. Aika näyttää, mutta arvelisin maatalouden hiljaa hiipuvan suomessa.

        Kun viljelys saadaan ajettua alas suomesta niin alkaa valittajia ihmetyttämään tosissaan ruuan hinta.


    • Katainen nosti

      kehitysavun yli miljardiin vuodessa.

      • .

        ja suomalaisten vihaaja


    • "väki vanhenee"

      Joku kirjoitti, että Suomessa maksetaan kansallisia tukia 70% ja EU-tuet päälle. Pekarisen risupaketit yms... Mikään ei kannata? Kuka vetää välistä, kun ruoka on Suomessa EU maiden kolmaneksi kalleinta, vaikka alv laski, edellämme ovat Irlanti ja Tanska.
      Meneekö kaikki kate noihin jumalattomiin paltseihin joita kauppaliikkeet rakentavat ympäri Suomenniemen.
      Väki senkuin vanhenee, millä me jaksamme kävellä ja millä me menemme niihin viihdekeskuksiin. Minä kaipaan pieniä kivijalkakauppoja, joista ostettavansa löytää ilman 5 km lenkkiä! Nuo pirun ketjut ovat tappaneet semoisen yrittäjän.

    • opå

      Poistetaan vaan maataloustuet ja aletaan maksaa ruuasta täyttä hintaa. Sitten niitä ruuan kalleudesta valittavia vasta onkin!

    • xcvbhjmkl

      Haluaa joka ainoan kansalaisen asumaan kaupunkeihin.
      http://www.eskoniemi.fi/kirjoituksiani_aluepolitiikasta/

      Kaikki infra kaupunkien ulkopuolella puretaan ja näin kuulemma säästyy rahaa, mutta kuka haluaa asua niin ahtaasti kuin mihin tuo johtaisi.

      Saisi vähän miettiä uudelleen noita ajatuksiaan.

    • Kaikki ei vain ymmärrä kuinka tärkeää on maatalouden tuet. Vielä on niitäkin ihmisiä hengissä jotka muistaa kuinka lähes kaikki rahat meni ruuan hankkimiseen. Turhaa valittamista pidetään vaikka kodit pursuaa teknologiaa mökkejäkään unohtamatta. Suomessa on niin paljon erilaisia tukimuotoja että kaikki niitä saavat muodossa tai toisessa joten suuta soukeammalle.

    • mv

      Syöminen on VAPAAEHTOISTA!!!

      lopeta se niin eí tarvi sun kadehtia muita!!

      • Etttekste tajuu

        Monopoliliittymä, tykkää kuntien hallituksien myötävaikutuksella .Kusettaa kansaa kokouspalkkioiden maastoittamana. Olettaen muut maksaa,minä saan nämä kokouspalkkiot. Eikä minulla ole sellaista kuin omatunto. Rahalla minut kuntapäättäjä reppana ostettu. ....Koskee Suomea.


      • fuck off
        Etttekste tajuu kirjoitti:

        Monopoliliittymä, tykkää kuntien hallituksien myötävaikutuksella .Kusettaa kansaa kokouspalkkioiden maastoittamana. Olettaen muut maksaa,minä saan nämä kokouspalkkiot. Eikä minulla ole sellaista kuin omatunto. Rahalla minut kuntapäättäjä reppana ostettu. ....Koskee Suomea.

        Se on rakenteellista korruptiota, koko saatanan suomi on korruptiota täynnä..
        valhetta täynnä, kusetusta täynnä..

        minä otan nämä sinun rahat. monopolirahat, kartellirahat... tutkintaan kaikki, rikoksista rangaistus...

        jos ei onnistu niin on ruettava jakamaan oman käden oikeutta näille kusettajille...

        oikeusvaltio, jossa oikeuskin jaetaan moraalittomasti, ilman etiikkaa..


    • 7

      kusipäitä kusettajia ei tarvitse kadehtia, turpaan ja onnea...
      en myöskään kadehdi, jos sinulla on uusi audi tai bmw, tai paljon rahaa, otan sinulta vallan pois ja näytän missä on paikkasi...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      233
      4169
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2634
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      40
      2380
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1436
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1426
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1087
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      963
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      936
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      921
    Aihe