Olen kolmekymppinen naimisissa oleva mies. Meillä on kaksi mahtavaa lasta ja rakastan heitä enemmän kuin mitään muuta. Minun tulisi siis olla onnellinen ja useimmiten olenkin. Välillä kuitenkin tuntuu, että jotain puuttuu. Elämästäni puuttuu kaikki syvällisyys. Vaimoni on hyvin käytännönläheinen eikä tuhlaa ajatuksiaan turhaan syvällisyyteen. Muuten vaimoni on mahtava, hän on rehellinen, kiltti, uskollinen ja hyvä äiti. Minä olen kuitenkin kiinnostunut musiikista, kirjallisuudesta, filosofiasta ja kaikenlaiset uudet asiat ja ideat kutkuttavat mieltäni. Minulta siis puuttuu mahdollisuus jakaa esimerkiksi musiikista saamani fiilikset jonkun kanssa. Ei kuulosta paljolta, mutta en voi olla miettimättä, että miksi ympärilläni ei ole yhtään ihmistä, jotka olisivat kiinnostuneet samoista asioista kuin minä.
Kaikki ystävänikin ovat enemmän vaimoni kuin minun kaltaisiani. Oi mitä antaisinkaan kun minulla olisi joku jonka kanssa käydä syvällisiä keskusteluja hyvän musiikin soidessa taustalla. Miksi sitten kerron tämän tässä? En tiedä, ehkä vaan herättääkseni keskustelua aiheesta, koska olen tuskin ainoa, tässä tilanteessa oleva Suomi24 käyttäjä.
Ja sanon jo valmiiksi niille, jotka tulevat huutelemaan tähän ketjuun hinttiä, hippiä ja muita ylellisen runsaan aivotyön tuotteita, niin älkää oikeasti viitsikö. Myös Suomalainen mies voi olla syvällinen ja jopa osata keskustella muustakin kuin autoista ja kaatamisesta. Myös ne jotka katsovat kärsivänsä oikeista ongelmista ja kokevat tarvetta pudottaa minut maan pinnalle voivat unohtaa moisen. Tiedän, että ongelmani on universaalissa mittakaavassa hyvin pieni, mutta se ei poista sitä tyhjyyden tunnetta joka mieleni aika ajoin valtaa.
Elämästä puuttuu jotain?
68
6612
Vastaukset
- syvällinen itsekin
Eivät naiset ole tuollaisia syvällisiä kuten miehet.
- pierusaharassa
Usein tuollaiset suomalaiset miehet, jotka eivät ole nukkumassa yöllä kolmen jälkeen vaimonsa vieressä ovat yleensä vaimonsa elätettävia narsistisia joka palstan paskanjauhajia, jotka hakee vain huomiota itselleen noilla höpinöillään.
On se kumma, jos ei löydy ympäriltä samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä, joo, eihän ihmiset ole kiinnostuneet kirjallisuudesta, musiikista ja filosofiasta?? Mistä ne mahtavat olla kiinnostuneita? Kyllä niitä kuule on kiinnostuneita, mutta taitaa sinussa olla jotain vikaa, jos et ymmärtänyt ottaa sellaista vaimoa, joka jaksaa taustamusiikin soidessa kuunnella vain sinua.- tasapuolisesti
sekä vaimon että miehen ystäviä.......
- xym
Eksyin tänne tuolta nelikymppisten karsinasta ja en oikein ymmärrä miksi edelliset vastaajat vastasivat?
Syvällisiä miettiviä ihmisiä on Suomessa paljon! Ja luulen että sekä vaimosi että ystävänne joutuvat ennemmin tai myöhemmin kukin yhdessä ja erikseen miettimään syvällisiä esim. kuolemantapauksen yhteydessä. Kyllä sinänsä samat piuhat on jokaisen päässä, monet nuorena vaan häpeävät syvällisyyksiä laukoa tai paljastaa. En minäkään syvällistele kuin parin-kolmen luottohenkilön läsnäollessa.
Etsiydy porukoihin, joissa voit olla syvällinen, onko esim. paikkakunnallasi jotakin miessakit-tyyppistä toimintaa? Jos olet ev. lut srk:n jäsen, siellä on miesteniltoja ym. mukavaa tarjolla. Muista itseäsi vanhemmat, mukavat ihmiset, varsinkin lähisukulaisesi, ja ota tavaksi piristää mummoa tai setää viikon-parin välein syvällisillä juttuhetkillä. Rupea juttelemaan lapsillekin niitä näitä, välillä hyvin syvällisiäkin, heille tekee välillä hyvää tehdä vaikka yhteisiä luontoretkiä isin kanssa. Lasten kanssa juttelu ei saisi olla pelkkää "nyt tarhaan" tylsistelyä, he ovat todella mainioita filosofeja jo nuoresta (omani ainakin).
Hienoa, että et ole vetäytynyt kapakkaan sönkkäämään tätä klassista "vaimoni ei ymmärrä mua". Olisin ylpeä tuollaisesta pojasta (omani vasta kymmenen mutta mies ja isä hänestäkin kasvanee). - n_
Outoa lukea kirjoituksesi, itse jouduin eroamaan siitä syystä, kun miehen mielestä olen liian taiteellinen persoona ja hänen mielestään on hyvä että minulla on omia juttuja kuten musiikki, mutta hän vaan ei pääse sellaseen sisälle, ja kaipaa enemmän itsensä kaltaista naista. Tällä hetkellä etsiskelenkin musiikkiporukkaa ja luon uutta tuttavapiiriä, kun entiset tuttavat olivat minullakin juuri miehen ystäviä ja hänen kaltaisiaan. Eli on meitä muitakin:) Suosittelen etsimään samankaltaista seuraa, jos muuten kaikki on hyvin niin en suosittele eroamaan.
- SW
Neuvoni on: älä eroa!
Yritä vaan löytää joku jonka kanssa pystyt keskustelemaan noista asioista. Ja mieluiten siis mies, ettei tule syrjähyppelyjenkään vaaraa!
Ja noiden pierujen kannatta antaa vaan löyhkätä siellä Saharassa. Siellä niitä paskoja on vaikka kuinka paljon.- otan osaa
mitä tarkoitat. Suurin osa ihmisistä elää suoraviivaisessa suoritusmaailmassa, jossa ei pysähdytä miettimään mitään, ellei sitten sairaus tai läheisen kuolema pysäytä. Se vaan on niin. Olen itse elänyt vastaavassa liitossa parikymmentä vuotta. Lapset ovat myös kaikki kaikessa. Lopulta kuitenkin oli pakko erota, kun pää ei kestä jos ei koskaan saa kumppanin kanssa keskustella mistään järkevästä. Tätä ei suurin osa ihmisistä koskaan ymmärrä, koska he eivät pohdi, tutki tai ajattele juuri muuta kuin edessäolevaa työpäivää tai vapaa-aikaa ihan suoritusmielessä. Sääli, mutta minkäs teet?
- sw
otan osaa kirjoitti:
mitä tarkoitat. Suurin osa ihmisistä elää suoraviivaisessa suoritusmaailmassa, jossa ei pysähdytä miettimään mitään, ellei sitten sairaus tai läheisen kuolema pysäytä. Se vaan on niin. Olen itse elänyt vastaavassa liitossa parikymmentä vuotta. Lapset ovat myös kaikki kaikessa. Lopulta kuitenkin oli pakko erota, kun pää ei kestä jos ei koskaan saa kumppanin kanssa keskustella mistään järkevästä. Tätä ei suurin osa ihmisistä koskaan ymmärrä, koska he eivät pohdi, tutki tai ajattele juuri muuta kuin edessäolevaa työpäivää tai vapaa-aikaa ihan suoritusmielessä. Sääli, mutta minkäs teet?
Hei, 'Otan osaa',
Onhan se ehkä noinkin.
Tiedän kyllä tuon kun pää ei oikein kestä...
:-) - jxcnaskjcn
otan osaa kirjoitti:
mitä tarkoitat. Suurin osa ihmisistä elää suoraviivaisessa suoritusmaailmassa, jossa ei pysähdytä miettimään mitään, ellei sitten sairaus tai läheisen kuolema pysäytä. Se vaan on niin. Olen itse elänyt vastaavassa liitossa parikymmentä vuotta. Lapset ovat myös kaikki kaikessa. Lopulta kuitenkin oli pakko erota, kun pää ei kestä jos ei koskaan saa kumppanin kanssa keskustella mistään järkevästä. Tätä ei suurin osa ihmisistä koskaan ymmärrä, koska he eivät pohdi, tutki tai ajattele juuri muuta kuin edessäolevaa työpäivää tai vapaa-aikaa ihan suoritusmielessä. Sääli, mutta minkäs teet?
Olen tosielämässä tavannut pariskuntia, jossa vaimo on todellakin tyhmä ja mies fiksu. Näiden liitto on ainaista tappelua ja riitaa. Tämä vaimo kailottaa niin että piha raikaa esim. tyhjentämättömästä roskiksesta yms. Vaimo käy haukkumassa miestään sukulaisilleen ja vielä tyhmyydessään kertoo sukulaisille, miten hänen miehensä heitäkin haukkuu. Mies kuulemma pahoinpitelee ja juopottelee. Ikävä sanoa, mutta ymmärrän miestä. Vaimo on 65 v, eikä osaa enää puhua kun ruuan laittamisesta kerran päivässä ja siivoamisesta. Jos ei ymmärrä mistä puhutaan esim. seurassa, saa kauheita kohtauksia. usein ei todellakaan ymmärrä mistä puhutaan.
Surullista on ollut katsella sivusta tuota liittoa, missä mies on joutunut alistumaan ja joutuu pitämään ajatuksensa sisällään, koska vaimo ei niitä ymmärrä. - nyt viisastunut...
jxcnaskjcn kirjoitti:
Olen tosielämässä tavannut pariskuntia, jossa vaimo on todellakin tyhmä ja mies fiksu. Näiden liitto on ainaista tappelua ja riitaa. Tämä vaimo kailottaa niin että piha raikaa esim. tyhjentämättömästä roskiksesta yms. Vaimo käy haukkumassa miestään sukulaisilleen ja vielä tyhmyydessään kertoo sukulaisille, miten hänen miehensä heitäkin haukkuu. Mies kuulemma pahoinpitelee ja juopottelee. Ikävä sanoa, mutta ymmärrän miestä. Vaimo on 65 v, eikä osaa enää puhua kun ruuan laittamisesta kerran päivässä ja siivoamisesta. Jos ei ymmärrä mistä puhutaan esim. seurassa, saa kauheita kohtauksia. usein ei todellakaan ymmärrä mistä puhutaan.
Surullista on ollut katsella sivusta tuota liittoa, missä mies on joutunut alistumaan ja joutuu pitämään ajatuksensa sisällään, koska vaimo ei niitä ymmärrä.mies pahoinpitelee ja juopottelee...ja sä ymmärrät sitä?! just... joo niin se varmaan on, että kun on ensin ottanut "tyhmän" vaimon niin sitä saa piestä ja ryypätä sitte. tämä selittääkin paljon. kiitos tästä selvennyksestä.
- fiulisti
Vaimosi tuskin on syypää siihen, ettei sinulla ole läheisiä, samanhenkisiä ystäviä. Tai siis, yhtään ainutta samanhenkistä ystävää. Tilanteesi on aika kamala, tee sille jotain ja nopeasti.
- sama homma
en löydä mistään syvällistä miestä, joka olisi kiinnostunut muusta kuin pornosta, autoista ja amerikkalaisista roskaleffoista ja sarjoista, sekä itsestään niin paljon että ihan omat lapsetkin unohtuu, sekä oman naisen hyvinvointi mm. seksissä. Seksi loppuu justu siihen kun mies on valmis jos ja kun nainen ei yleensä kehtaa sanoa ettei vielä ole valmis jos nainen edes tietää, mitä orgasmi on jos elää kuten neitsyt maria. Sen tähden olen sinkku enkä lapsia hanki. Niin se vaan on että älykkäitä ihmisiä on aniharvassa ja nekin vissiin toisella puolella maailmaa tai ainakin varattuja. Minkäs teet. Onneksi oma perheeni on älykästä porukkaa ja heidän kanssaan voin keskustella ja hullutella.
- elmää nähnyt
On todella harmi,ettet ole tavannut miestä joka osaa pari suhteessa antaa ja ottaa näitä elämän pieniä asioita kun kuljetaan yhdessä elämän merta.Mielestäni kun mainitsit muun muassa seksin,minusta miehenä ei mikään ole mukavanpaa kuin antaa naiselle kaikkensa ja vielä nautintojen jälkeenkin osoittaa helyyttä sekä sitä,että näyttää kuinka paljon toista arvostaa ja toissta välittää.Ne voi olla pieniä eleitä kuten halailu ja koskettelu.
Mielestäni tänä päivänä ei voi liikaa korostaa sitä miten suuri merkitys on sillä,että todella välittää lähimmäisestään ja ottaa huomioon toisen ihmisen tarpeet ja toiveet.
Joskus ennen vielä oli vielä välittämisen taito,mihin se on kadonnut?
toivoisimpa sen tulevan takaisin niin tämä pieni maamme ja sen ihmiset voisivat paljon paremmin.
Olen sitä yrittänyt toteuttaa,mutta yksi ihminen ei yksin riitä,siihen tarvitaan meitä paljon.Onneksi sinulla on kuitenkin joku jonka kanssa voit jutella,se on nimittäin parasta terapiaa voin sen kokemuksesta sanoa.
Mutta toivotaan,että vielä löytyy se jokin ,joka osaa ja on aito täyttämään toiveet.
- kaurissss
Kuulostat unelmamieheltä. Mistä teitä löytyy?
- ajattelijatar
Kun ei sopivia keskustelukumppaneita ole sattunut löytymään - ei miehistä eikä kaikista naiskavereistakaan, niin itse olen ratkaissut syvällisen keskustelukumppanin puutteen kirjoittamalla ja lukemalla. Pohdiskelevaa kirjallisuutta on paljon, johon peilata omia ajatuksiaan, netissä on joitakin blogeja ja keskusteluja, jotka houkuttelevat kommentointiin ja omia ajatuksiaan on kiva kirjoittaa ihan itseäänkin varten ja palata niitä ihmettelemään myöhemmin. Filosofian opinnotkin ovat alkaneet kiinnostaa esim avoimessa yliopistossa.
- plegut
Asioita voi tehdä ja niistä voi nauttia yksinkin. Kuvittelet vain tarvitsevasi henkilön jonka kanssa nautit harrastuksista. Oikeasti luultavasti tarvitset vain harrastukset, joista nautit.
- P.P.
Se on joskus niinkin, että toisella on enemmän ystäviä kuin toisella osapuolella , kun aloitetaan suhde. Tai ystävät vaan valikoituu...
Kyllä perhe on etusijalle, mutta kun jos on oikeesti kiinnostunut monesta asiasta niin harvan kumppani mies tai nainen sitä jakamisen tarvetta pystyvät täyttämään.
Minulle On urheilu Aika monta laijia käy mulle (kuten juoksu, pyöräily, uinti, painonnostoja jos taas saisi aloitetua wing tsunin), Musa (aina flamencosta heviin kautta opperaan asti). Sitten pidän tieteistä kuten kemiasta ja taiteita jonkun verran lisäksi.
Jos miehellä on aivot on vaarana se, että se onkin äkkiä jo liian syvällinen ja kiinnostunut liian monista asioista.
Eli meitä samnlaisia miehiä on enemmänkin.
Onneksi tilanteeni on tällä hetkellä sinkku.
PS. Moottoripyörälläkin pitäisi vielä ajella.- ainakin suomessa
nuorten keskuudessa on tällä hetkellä tilanne, se että niillä on paljon wannabe ystäviä. Selkään puukotetaan heti kun tilaisuus tulee. Onneks mulla on pari hyvää aitoa ystävää, joiden hyvinvointi on mulle tärkeintä. En ikinä voisi kuvitellakaan puukottavani heitä selkään. Pahinta on ns. varastaa toisen mies. Se on alhaisinta mitä tiedän ja yllättävän moni sitä tekee kokeakseen olevansa kaveriaan hitusen kaunihimpi ja parempi. Typerää touhua. Mistäs tämä saa mallinsa, no amerikasta tietenkin.
- spsps
Uskoisin, että suurin osa ihmisistä on ajoittain paljon syvällisempiä kuin miltä he vaikuttavat. Toisaalta näyttäisi siltä, että ihmiset oikeasti jakautuvat tässä asiassa kahtia. Olen huomannut, että syvällisyyksien puhuminen on yleensäkin vaikeaa, monesti ihmiset ovat tottuneet säilyttämään kanssakäymisensä tietyissä rajoissa, eikä niitä rajoja ole helppo murtaa ja siirtyä entistä syvällisempiin aiheisiin, kun on ensin 3vuoden ajan vain keskusteltu kepeistä asioista.
Lisäksi on niin, että jonkun toisen mielestä erittäin syvällinen on jonkun toisen mielestä todella epäsyvällistä. Tässä tilanteessa kumpikaan ei ole erityisemmin oikeassa, sillä syvällisyyden kokemus on niin subjektiivista. Arkisetkin asiat loppuen lopuksi kietoutuvat syvällisten asioiden verhoihin ja jotkut ihmiset löytävät nämä arjen syvällisyydet toisia ihmisiä paremmin, vaikka perinteisesti ajateltuna arkipäiväisyys ja syvällisyys ovat hyvin pitkälti toistensa vastakohtia.
Itsekin kuulun niihin hengenheimolaisiin, jotka ovat kiinnostuneita ainakin omasta mielestään syvällisistä asioista kuten filosofisista kysymyksistä. Kaikkein syvällisimpiä juttujani en kehtaa muille kertoa vaan kirjoitan niitä vaikkapa salasanasuojattuun blogiin tai vihkoon, jota pidän piilossa.
Lisäksi liika syvällisyys on ehkäpä jokaisen mielestä jossain vaiheessa ällöttävää ja yököttävää, sillä syvälliset asiat ovat vaikeampia, moniuloitteisempia ja käsityskykyämme koettelevia asioita. Syvällisten ajatusten selkeä ilmaiseminen voi olla erittäin vaikeaa ja lopputuloksena on valitettavan usein lopulta todella sekavanoloista tekstiä, kuten joiltain osin käy ilmi esimerkiksi omasta julkisesta blogistani, johon voi tutustua osoitteessa:
http://aivopuoli.blogspot.com/ - Saabistix
Syvällisyys on yliarvostettua. Yleensä itsekeiset ihmiset ajattelevat olevansa viisaampia ja syvällisempiä kuin muut ja kaipaavat parempaa seuraa. Eroa nyt kuiteskin heti niin löydät sitä. Joku muu tyytyy sitten arkeen exäsi kanssa.
- kohta koko
Suomi onkin pullollaan vaan muiden exiä baarissa kaikki on läpikäyneet toisensa. Kaikki on toistensa kiertopalkintoja, myös miehet ja miehet etunenässä. Sanonpa sulle yhden totuuden, todennäköisesti ei tuu onnistumaan jossei onnistunu ekallakaan kerralla.
- Siirisanaton
paasaa aina uskonnosta ja politiikasta vaikka vain yrittäisin keskustella elokuvista! Se siitä syvällisyydestä!
- KJGJGK;
Puolisot kannattaa valita samasta sosiaali ekonomisesta luokasta kuin itse on.Kodin hengetär on juuri unelma,mutta elämänarvot monasti perustuvat juuri toimeliaisuuteen ja käytännönläheisyyteen.
Kulttuuri filosifia on taas tyhjänpäiväistä ajanhaaskausta ja jaarrittelua mikä on pois tuottavasta toiminnasta.
- Syvällinen34
Olen itse päälle kolmekymppinen nainen ja olen aina ollut hyvin syvällinen. Minulle ei ole koskaan riittänyt se, että asiat olisi ulkoisesti hyvin. Minulle on aina ollut tärkeämpää henkinen ulottuvuus. Olen käynyt läpi pitkän henkisen kasvun. Aloitin lukemaan henkisen kasvun kirjoja jo alle kaksikymppisenä. Minulla oli polttava tarve ymmärtää ihmisyyttä syvemmältä. Henkisen kasvun kirjat toimivat tärkeinä peilinä omalle kasvulle. Sain niistä vastauksia sisäisiin kysymyksiin ja aloin ymmärtämään paremmin itseäni, vanhempiani ja ympärilläni olevia ihmisiä.
Sanoit, että vaimosi on käytännönläheinen, eikä tuhlaa aikaa turhaan syvällisyyteen. Todennäköisesti vaimosi ei osaa vastata tarpeeseesi, koska hänellä ei ole samaa kaipuuta ainakaan vielä herännyt. Ehkä hänen energiansa menee tällä hetkellä lapsista ja arkisista asioista huolehtimiseen. Ehkä hänellä ei ole nyt kapasiteettia alkaa tutkiskelemaan asioita syvemmin. Ehkä joku hänen sisällään tietää, että hänellä ei ole nyt energiaa ja voimavaroja lähteä sille tielle, koska silloin voi alkaa tapahtumaan..Opimme tunnemallit lapsuudestamme ja niistä tulee alitajuisia ohjelmointeja. Meillä kaikilla on sisäistä kuormaa, koska meissä on huonoja ohjelmointeja, esim. jos ilmaiset vihaa, tulet hylätyksi. Emme kukaan ole tunnetasolla terveitä, koska vanhempamme eivät olleet terveitä. Jokainen sukupolvi vie eteenpäin oman hengen perintönsä ja juuri sen takia olisi tärkeätä eheyttää itsensä, jotta voisi antaa omille lapsilleen mahdollisen hyvän kasvupohjan. Sillä vanhempi, joka ei itke, eikä hyväksy itselleen itkun ilmaisemista pahan olon purkamiseksi, niin hän ei hyväksy sitä lapselleenkaan (pienten lasten sallitaan yleensä itkeä, mutta isoilta odotetaan pidättymistä itkusta).
Parisuhde antaa meille mahdollisuuden kasvuun ja eheytymiseen, jos ymmärrämme tuon mahdollisuuden ja otamme sen vastaan. Parisuhde nostaa meissä esiin kaiken sen mikä meissä on keskeneräistä tai tukahdutettua. Sisällämme voi olla valtava määrä itkemätöntä itkua, vihaa, pettymystä, surua, hylätyksi tulemisen pelkoja ja jne. Parisuhde rakkauden tarkoitus on nostaa meissä pintaa kaikkia "pimeys", jotta löytäisimme todellisen luontomme. Silloin vasta meille alkaa avautua koko olemassaolon mysteerit. Silloin vasta elämämme täyttyy todellisesta onnellisuudesta, ilosta ja rauhasta.
Henkinen parisuhde elää rakkaudesta ja totuudesta. "Totuus tekee teidät vapaiksi".. sanotaan raamatussa. Rakkaus ja totuus kulkevat käsikädessä. Totuus parisuhteessa tarkoittaa, että kasvun kautta tulemme yhä rehellisemmäksi itsellemme ja tuomme kaiken sisälläme olevan "pimeyden" totuuden valoon. Ihmiset valehtelevat itselleen niin, että he itsekin uskovat omia valheitaan. He valehtelevat, koska on liian tuskallista ja pelottavaa kohdata totuus. Totuuden kohtaaminen voi johtaa pois kaikesta entisestä.. työpaikka vaihtuu, kumppani vaihtuu, ystävät vaihtuu, jne. Ei pitäisi pelätä, vaan heittäytyä prosessiin ja luottaa, vaikka ei tietäisi mitä tuleman pitää. En tiedä ainuttakaan ihmistä, joka olisi katunut lähtemistään henkisen kasvun tielle.. Se on voinut olla jossain vaiheessa tuskallista, mutta sitten kun uusi elämä ja kaikki valkenee, niin entiseen ei haluaisi edes palata.
Henkinen parisuhde on sitä, että kumppaniin kokee syvällisen yhteyden. Kumppanille voi kertoa aivan kaiken. Kumppanin seurassa voi ilmaista kaikki tunteet. Voi itkeä, nauraa, olla vihainen, pettynyt.. voi näyttää kaikki kehittymättömät puolet. Kumppani on peilinä kasvulle ja antaa oman näkökulmansa asioihin. Kumpikin ymmärtävät, että tässä kasvetaan yhdessä ja kummallakin on halua jalostua ja kehittyä ihmisenä upeimpaan kukoistukseensa.
Kun parisuhteessa on syvä yhteys, niin se heijastuu myös seksuaalisella tasolla. Seksi on intohimoista, aitoa ja rakkaudellista. Kumpikin on siinä aitoina omana itsenään vailla mitään rooleja.
Ymmärrän tyhjyyden tunteesi. Se kumpuaa siitä, ettei teillä sitä syvyyttä suhteessa, jota kaipaat. Joku sinussa tietää, että jotain puuttuu ja että on olemassa jotain vielä parempaa.. jotain joka antaa sinulle todellisen täyttymyksen.
Liian monet ihmiset pakenevat kumppaniaan jatkuvaan tekemiseen ja suorittamiseen, jotta heidän ei tarvitsisi katsoa omaan sisimpäänsä ja kaikkea mitä sinne on painettu vuosikausien ajan. - se vaan on :):(
Tuntuu että olette ajautuneet tähän ns kriisi vaiheeseen ..elämä ei olekkaaan sitä mitä kuvittelitte. Ette haluakkaan elää toistenne kanssa. Ajanmittaa kasvate väistämättä erilleen ,sinä kirjoittajana haluat ilmiselvästi parisuhteeltanne enemmän vaimoltasi enemmän mitä hän ei kykene antamaan . Nyt sinä kirjoittaja mietiti että tätäkö halusit , miksi suhde ei enään ole niin kuin silloin enne lapsia . Vaimollasi menee kaikki aika lasten kanssa ei ehdi kuuntelemaan sinun syvällisiä ajatuksia.
- arkea
Elin erään ihmisen kanssa, olimme jopa kihloissa. Tarkoitus oli olla yhdessä forever. Suhde kuitenkin loppui muihin syihin kuin näihin joista kohta kirjoitan. ( Loppui, koska hän ei kestänyt lapsiani kodissaan).
Usein yritin keskustella eri aiheista tässä elämässä, mutta useimmiten hän ei edes vastannut minulle, vaan alkoi kertomaan omia murheitaan ja työpäiväänsä. Jota sai kuulla jokaikinen päivä, aina samoja juttuja.
Pikkuhiljaa alkoi todella "ottaa päähän". Emme keskustelleet oikeastaan mistään. Hän vain puhui omista asioistaan. Jos puhuin tai kerroin jotain muuta, hän ei tuntunut ajattelevan pätkääkään mitä sanoin, jatkoi taas omiaan.
Toki kuuntelin ja kommentoin HÄNEN asioitaan, pikkuhiljaa tuo vain alkoi olemaan todella ärsyttävää, turhauttavaa ja lopulta en kai enää puhunutkaan mitään omia ajatuksiani, turhaahan se olisi ollut.
Kun lastenikin asema alkoi olla siinä kodissa sitä sun tätä, päätin lähteä.
Ollaan vielä sentään ystäviä, mutta aina tavatessamme saan kuulla edelleen ihan niitä samoja juttuja hänen omasta elämästään. Eli, pitemmän päälle en todennäköisesti olisi kestänyt tuota suhdetta. Kyllä parilla pitää olla puheyhteys ja ymmärrys molemminpuolinen.
Ketjun aloittajalla suhde on ilmeisesti vaiheessa, jossa arki on tavallista, liian tavallista. Olette jämähtäneet arkeen. Se vie teitä kauemmas toisistanne. Teette vain päivän rutiinit, silloin ei yhteyttä löydy. Tai pahimmassa tapauksessa sitä yhteyttä ei ole edes koskaan ollutkaan.
Milloin olettekaan olleet yhdessä kaksistaan jossain muualla kuin lasten kanssa kotona? Ei kuin lapset hoitoon, hotellista/kylpylästä varaus ja käyttäkää aika vain toisillenne. Puhukaa, puhukaa, kuunnelkaa, kuunnelkaa toisianne.
Sillä jos ydinperheenne hajoaa, silloin hajoaa lapsilta jotain perustavaa laatua tästä elämästä. Oma perhe, isä ja äiti eroavat. Sitä ei tuo mitkään sovitut tapaamisoikeudet takaisin......
Hyvä kun kirjoitit. Ongelma on olemassa, kun sen tänne laitoit. Selvitä se!!!
Tiedätkö muuten mistä vaimosi oikeasti pitää? Mistä hän haluaisi keskustella? Varmasti löytyy jotain mistä voitte aloittaa, joskus voit puhua sitten syvällisempiäkin, kerro vaimollesi , että se on sinulle tärkeää..
- kabooom
Sama vika, lapsiakin saman verran. Satun vain olemaan nainen. Mies on uskollinen, kiltti, rehellinen?, mutta ei kovin hyvä isä. Keskustelua voi yrittää yhtä hyvin halon kanssa.
- onnenoikoja
kun pistät tuon asian pienempään pakettiin niin huomaat mistä on kyse. eli puute on hellyydestä ja romantiikasta. ei siinä sen enempää. helpompi ratkaista ongelma kun ensin tajuaa mistä on kyse.
tsemppiä ;) - 4+15
Älä mieti liikaa sillä kun päässä naksahtaa seuraa helpotus mutta et tule enää koskaan olemaan onnellinen.
- Halleluujaah
Vastauksia täältä saa vaikka miten paljon ja silti kukaan ei kuitenkaan tunnu ymmärtävän ongelmaasi. Joku ehdottaa kylpylää vaimosi kanssa ja kun totuus on se, että parasta parisuhteellenne olisi se, ettette näkisi toisianne muutamaan päivään. Pahintahan tässä asiassa olisi se, että joutuisit tämän saman tyhjäpään kanssa naamat vastakkain koko viikonlopuksi.
Itse olen paininut saman ongelman kanssa viimeiset 6 vuotta ja totuus taitaa olla se, että homma helpottaa vasta kun lapset ovat kyllin isoja nostaakseni kytkintä. Ainoa syy omiin ongelmiini on se, että otin itselleni väärän naisen. Kun aloitin seurustelun, niin tärkeimmät vaatimukset kumppanini suhteen olivat, että hänellä tulee olla omat harrastukset ja suht asiallinen ulkonäkö. Kriteerit kyllä täyttyivät, mutta olisi silti kannattanut koittaa jutella hänen kanssaan alkuhuuman pyörteissä. Tänä päivänä olen kaksin yksin ja lähes kaikki kaveruus suhteeni ovat aivan retuperällä, tässä vaan pyöritellään perhettä ihmisen kanssa, joka ei ole millään lailla kiinnostunut mielipiteistäni tai mielenkiintoni kohteista.... huh huh.
- Taivaanportin aukais
Syvällinen asia yhtäaikainen kliimaksi, orgasmi...kiihotus ja laukeaminen, ulostus suun kautta nautittu ravinto ja juoma, möllertää mahaa ja ulostuu...ummetus?
- stinu78
ei tuo epänormaalia ole,miulla tuollanen tunne usean vuoden ja ehkä jopa pahasti ajattelet,mutta erosin avomiehetä monista muistakin syistä.ja nyt olen onnellisempi kun vuosiin!yksinäinen joskus,mutta saan olla oma itseni!en tarkoita että ero ratkaisisi mitään,mutta valitettavasti se on niin,että ellei vaimosi tykkää sinun harrastuksista nin hän ei tykkää!jos muuten ok niin yritä ymmärtää ja jatka omaa harrastustasi!itsekkin tykkään keskustella asioista ja entiseni ei..siksi ymmärrän paljostikkin mitä tarkoitat!elämä on ja opettaa!
Ole onnellinen siitä,mitä sinulla on.Jos tarvitset syvällisiä keskusteluja,hanki rakastajatar.Hän,joka jaksaa keskustella kanssasi syvällisiä eikä lapset pyöri häritsemässä.Tämän tankkauksen jälkeen voit mennä hyvillä mielin kotiin rakastelemaan ihanien lapsiesi äitiä.Näin,eikö elämä olekin helppoa,kun sen oivaltaa..oikein..jatkoja sinulle.
- Syvällinennainen
(kuin aloittajan viestissä)...ollut jo 20 vuotta... Ei ollenkaan ympärillä samoista syvällisistä asioista kiinnostuneita (varsinkaan miehiä) ikinä...
- 8+8
Voisko niitä syvällisiä keskustella vaikka netissä? esim. joku näkökulma.net vai mikä se on? Eikös siellä oo mukamas jotain viisaita?
Itteä ei ainakaan toi chattailu yhtään kiinnosta kun siellä on se juttelu niin surkeella tasolla. Ei osata edes kokonaista lausetta muodostaa. - Killingi
8+8 kirjoitti:
Voisko niitä syvällisiä keskustella vaikka netissä? esim. joku näkökulma.net vai mikä se on? Eikös siellä oo mukamas jotain viisaita?
Itteä ei ainakaan toi chattailu yhtään kiinnosta kun siellä on se juttelu niin surkeella tasolla. Ei osata edes kokonaista lausetta muodostaa....kuten täällä. Olen tosin nainen ja vielä kakkosella alkavan ikäinen, eli siis sinua nuorempi.
Meillä mies ei kanssa oikein jaksa keskustella kanssani yhtään sen syvällisemmin, tosin hänellä se johtuu siitä että on melkein koko ajan väsynyt. Muuten kaikki onkin hyvin.
Omista kavereistani ei ole puhumaan syvällisiä, sillä he jotka siihen kykenevät eivät taas halua jakaa omia mielipiteitään. Jos heidän mielestä maa on litteä niin se on, muita mielipiteitä ei oteta vastaan. Tuota en voi laskea keskusteluksi.
Miehen puolella ihmisiä, joiden kanssa voi jutella, on pari. Heillä vain tuppaa olemaan se ongelma, että ovat sinkkuja ja ajattelevat, että naisen kanssa ei voi puhua. Toinen heistä on yrittänyt, mutta heti risteykseen tullessa hän on antanut virnuillen periksi: "Hyvä on, hyvä on, asia on noin kuten sanot." Ja se siinä. - taide taiteena
Killingi kirjoitti:
...kuten täällä. Olen tosin nainen ja vielä kakkosella alkavan ikäinen, eli siis sinua nuorempi.
Meillä mies ei kanssa oikein jaksa keskustella kanssani yhtään sen syvällisemmin, tosin hänellä se johtuu siitä että on melkein koko ajan väsynyt. Muuten kaikki onkin hyvin.
Omista kavereistani ei ole puhumaan syvällisiä, sillä he jotka siihen kykenevät eivät taas halua jakaa omia mielipiteitään. Jos heidän mielestä maa on litteä niin se on, muita mielipiteitä ei oteta vastaan. Tuota en voi laskea keskusteluksi.
Miehen puolella ihmisiä, joiden kanssa voi jutella, on pari. Heillä vain tuppaa olemaan se ongelma, että ovat sinkkuja ja ajattelevat, että naisen kanssa ei voi puhua. Toinen heistä on yrittänyt, mutta heti risteykseen tullessa hän on antanut virnuillen periksi: "Hyvä on, hyvä on, asia on noin kuten sanot." Ja se siinä.Elän saman ongelman kanssa - naisena.
Olen usein ajatellut, miten mukava olisi, että esim. konsertin jälkeen järjestettäisiin (maksullinen kahvi-) tilaisuus, jossa keskusteltaisiin konserttikokemuksista. Siihen voisivat osallistua kaikki haluukkaat. Konsertin järjestäjä voisi hankkia puheenjohtajan, joka jakaisi puheenvuorot ja pystyisi kokoamaan ne.
Samanlaisia tilaisuuksia voisi olla myös taidenäyttelyiden yhteudessä. Joitain runokahviloitahan on jo.
Usein kuitenkin, jos tilaisuuteen liittyy tarjoilua niin se on väliajalla ja itsetarkoitus. Tilaisuuden loputtua poistutaan puhumattomina kuka minnekin.
Tilaisuuden jälkeen oleva keskustelutilaisuus pitäisi olla ennen kaikkea keskustelua varten. Kahvittelu olisi toisijainen, kenen sitä halutessa. - kehittäisit.
taide taiteena kirjoitti:
Elän saman ongelman kanssa - naisena.
Olen usein ajatellut, miten mukava olisi, että esim. konsertin jälkeen järjestettäisiin (maksullinen kahvi-) tilaisuus, jossa keskusteltaisiin konserttikokemuksista. Siihen voisivat osallistua kaikki haluukkaat. Konsertin järjestäjä voisi hankkia puheenjohtajan, joka jakaisi puheenvuorot ja pystyisi kokoamaan ne.
Samanlaisia tilaisuuksia voisi olla myös taidenäyttelyiden yhteudessä. Joitain runokahviloitahan on jo.
Usein kuitenkin, jos tilaisuuteen liittyy tarjoilua niin se on väliajalla ja itsetarkoitus. Tilaisuuden loputtua poistutaan puhumattomina kuka minnekin.
Tilaisuuden jälkeen oleva keskustelutilaisuus pitäisi olla ennen kaikkea keskustelua varten. Kahvittelu olisi toisijainen, kenen sitä halutessa.Vuorovaikutustaitojasi,niin voisit keskustella puolisosi kanssa syvällisestikin.
- Syvällinennainen
8+8 kirjoitti:
Voisko niitä syvällisiä keskustella vaikka netissä? esim. joku näkökulma.net vai mikä se on? Eikös siellä oo mukamas jotain viisaita?
Itteä ei ainakaan toi chattailu yhtään kiinnosta kun siellä on se juttelu niin surkeella tasolla. Ei osata edes kokonaista lausetta muodostaa.Ihmettelen juuri, että miksei löydy edes mitään nettipalstoja missä olisi oikein syvällistä keskustelua...
- Isorintainen
Mene huoriin! Siellä saat keskustella syvällisesti.
- The Sidueissön
http://tinyurl.com/riskiton-veto
Sisältää 50 euron arvoisen riskittömän vedon sekä 8€ ilmaiseksi, ilman talletusta! - Katso peiliin
kuunnella ja keskustella keskenään!!!!!!!!!
Niin miten hyvältä tuntuu kun joku kuuntelee, mutta osata kuunnella toista onkin jo taito ja vielä lisäksi kun pitää osata se molemmin puolin.
Yleensä tämän kuuntelemisen taidon huomaa kun joku ulkopuolinen kuuntelee, eli siis ei ole ennemiin kulllut juttujasi ja jaksaa olla kiinnostunut. - onlylonely8x
Vaikutat syvälliseltä järkevältä mieheltä... itsellänikin on aina välillä tunne, että halkean, kun en voi jakaa ajatuksiani kenenkään kanssa sen syvällisemmin. Lohduttaudun vain tyydyttämällä tiedonnälkääni keräämällä tietoa asioista lisää ja lisää.
Vaimoasi et voi muuttaa mitenkään, mutta voisit yrittää etsiä itsellesi ystävän, jonka kanssa voisit asioista keskustella... itselläni on muutaman kerran tärpännyt internetissä...muutenkin on foorumeita joilla voi jakaa ajatuksiaan. - keijukainen**
Minulla naisena on sama ongelma! Koen että olen niin erilainen juuri sen vuoksi kun olen niin syvällinen sielu.Mietin ja pohdin elämää,haaveilen,haluan rakastaa.Mutta ?? en saa toisia samalle aaltopituudelle,en vaan saa heitä ymmärtämään ajatusmaailmani syvyyttä.Olen saanut jatkuvasti kuulla siitä kuinka ajattelen niin syvällisesti,mitä pahaa siinä sitten on.Minusta olemme rikkaita,olemme saaneet lahjan.Kallisarvoisen kyvyn nähdä pinnan alle,syvyyksiin.Eikä sitä kukaan saa meiltä riistää.Näin ajattelen,olemme ns.henkeviä persoonallisuuksia joita kaikki eivät ymmärrä koska heillä ei ole sitä ymmärrystä sille alueelle!!
Mitäs pitä tehdä kuin ent. mies turkkilainen
on väkivaltainen,naapuri on eronut jo
vuosi sitten, mutta ei anna rauha joka päivä
ei hänelle ei kahdelle lapselle
- sybre
Minun mielestäni tuo on ihan tervettä ja ihmiselle kuuluvaa, kaikenlainen pohdinta on vain hyväksi meille. Kautta aikojen ihmiset ovat puhuneet niin syvällisiä kuin pinnallisiakin asioita, mutta olen huomannut itsekin, että syvällisiä ei enää puhuta niin paljon kuin ennen, monet eivät edes viitsi vaivautua ajattelemaan.
Ihana tietää, että maailmassa pohditaan kuitenkin asioita, se on erittäin terveellistä ja antoisaa ihan kaikelle kehitykselle, niin vähäpätöiselle kuin se tuntuukin.
Ajatuksia on niin paljon, ei niitä voi edes kuvitella kuinka paljon kaikkia ajatuksia on. Hyvät ja pahat ajatukset ja sitten ne muut siltä väliltä. Joskus tuntuu, että on pakkokin jonkun kanssa saada jutella syvällisiä asioita, koska eihän niitä jaksa mielessään miettiä, sekä jos ne ovat tosi hyviä ajatuksia, sitä haluaa jakaa muiden kanssa ne ideat mitä on kehityllyt, milloin mistäkin ajatuksesta.
Jos ajateltaisiin, ja vieläpä syvällisiä, jota nyt en uskko että kovin suuret joukot, mutta kuitenkin, se edistäisi kaikenlaista hyvinvointia, koska ajattelemiset yleensäkin ovat hyviä, jos niitä pohditaan oikein syvältä. Pahoilla ajatuksilla on enemmän sellainen nopeatempoinen voima, joka ei ole tervettä, koska siinä aina on jokin paha sanoma jotakin kohtaan.
Aiheesta voisi kertoilla ja kirjoitella vaikka kuinka, mutta hyvä kun ajatukset ovat hyviä, sillä edistämme kaikkea hyvää.- Culturel69
Harrasta niitä kulturelleja asioita joista pidät ja hakeudu sellaisten ihmisten seuraan.Loppu hoituu itsestään.Jos tapaat siellä naisen niin mieti kumman otat:kultureellin naisen ja hintana avioero vai jäät nykyiseen tilanteeseen.Kullttuuria voi harrastaa ilman vaimoakin.Ei sen takia erota tarvitse.
- nnnnn30
Culturel69 kirjoitti:
Harrasta niitä kulturelleja asioita joista pidät ja hakeudu sellaisten ihmisten seuraan.Loppu hoituu itsestään.Jos tapaat siellä naisen niin mieti kumman otat:kultureellin naisen ja hintana avioero vai jäät nykyiseen tilanteeseen.Kullttuuria voi harrastaa ilman vaimoakin.Ei sen takia erota tarvitse.
Hmm tosiaan aika harvat aikaisemmista vastaajista tuntuivat ymmärtävän ongelmaasi. Olen kolmekymppinen nainen ja olin täsmälleen samanlaisessa tilanteessa nelisen vuotta sitten. Meillä ei ONNEKSI ollut lapsia. Ulkoisesti parisuhteemme speksit olivat kunnossa ja elimme hyvin sosiaalista elämää. MIehelläni sattui olemaan varsin fiksuja kavereita. Mutta aina, kun jäimme kahden, minua alkoi ahdistamaan. Yritin parhaani mukaan temmata toista osapuolta mukaan keskusteluun yhteiskunnasta, elämästä, kuolemasta, avaruudesta..... Milloin nyt mistäkin. Miestä ei kuitenkaan pätkääkään kiinnostanut, hän ei ollut eläessään edes avannut Hesaria. Joskus valittaessani hänelle asiasta hän totesi, että häntä ei yksinkertaisesti ole koskaan kiinnostanut eikä ikinä tule kiinnostamaan moinen p*skanjauhanta. Ulkomaanmatkoilla ahdistukseni kärjistyi istuessamme kahdestaan kahvilla ja illallisella. Kykenimme juttelemaan televisio-ohjemista tms kepeistä asioista, mutta sisälläni velloi suuri tyhjyys. Loppujen lopuksi olin hänen seurassaan hyvin yksinäinen. Loppujen lopuksi ymmärsin vihdoin jättää hänet. Tiedän, että sinä et voi tehdä samaa, koska teillä on yhteisiä lapsia. Ehkä voisit yrittää täyttää keskusteluseuran tarpeesi löytämällä uusia ystäviä? Tiedän, että sekään ei ole helppoa, itsekin toivoisin tapaavani jossakin lisää hengenheimolaisiani, sillä minunkin ystäväpiirissäni on hyvin haastavaa temmata ketään mukaan "syvällisempään fiilistelyyn". Omalla tarinallani on kuitenkin onnellinen loppu, sillä törmäsin mieheen, joka on todellinen sielunveljeni. Olemme olleet yhdessä neljä vuotta ja tunnen oloni aivan erilaiseksi kuin edellisen miehen kanssa. On aivan UPEA tunne, kun jonkun syvällisemmän ajatuksen pulpahtaessa päähäni voin heti jakaa sen toisen kanssa. On mahtavaa, kun oman puolison silmät syttyvät kertoessasi mietteitäsi ja hän innostuu heti keskustelemaan asiasta kanssasi ja huomaatte kohta valvoneenne yömyöhään yhdessä pähkäillen... Suosittelen. Toivottavasti voit löytää onnesi jostakin. Valitettavasti kylpyläloma tms ei todennäköisesti auta sinua.
- Vaalea Leijona
Heips luin ton kirjoituksesi ja siinä oli asiaa minun mielestäni. Itse olen löytänyt nyt keski-iällä uuden ihanan mies suhteen ja olen Rakastunut syvästi..Ymmärrän että suhteessa täytyy olla tunnetta molemmin puolin,eikä vaan aina sitä perus arkee, kuten tuossassa maisnitsit että pidät musiikista ja haluisit syvällistä keskustelua vaihteeksi.
Itse olen hyvinkin tunteella elävä, mutta tietysti myös jalat maassa oleva! Me kyllä ainakin keskustellaan asioista ja suunnitellaan tulevaa ja harrastetaan samoja asioita, kuten liikuntaa eri muodoissa ja musiikki enen kaikkee on sydäntämme lähellä.
Täytyy vaan osata tehdä oikeita valintoja elämässä, ja tosiaankin keskustella erilaisista vaihtoehdoista,elämästä pitää osata myös nauttia,,keroppa se vaimollesi niin asiat muuttuu varmasti parempaan suuntaan :) - N35 hukassa...
Voi miten hyvin ymmärrän kirjoittamasi! Mieleeni tuli heti eräs tuttavapariskunta. Mies on ihan fiksu ja hänellä on yleissivistystä. Vaimo, noh.. on kai ihannevaimo: kivannäköinen, hoikka, iloinen, urheilullinen, hyvä äiti ja auliisti siivoaa ja laittaa ruokaa. Mutta jotenkin paistaa joskus läpi se, että miestä harmittaa puolison tyhjäpäisyys. Naista eivät esim. uutiset jaksa kiinnostaa tuon taivaallista.
Itse olen taas jokseenkin edellämainitun vastakohta. En nyt ihan mikään täyspeikko, mutta en ehkä ihan ihannevaimomateriaalia em. kriteereillä. (Esim. luen aamulla kiireessä mieluummin lehden loppuun, kuin korjaan heti astiat pois.) Ajattelen asioita paljon (usein saanut kommenttia moneltakin ihmiseltä, että aivan liikaa ja liian monimutkaisesti) ja haluaisin niin hartaasti keskustella asioista. Avomieheni on urheilullinen, komea ja ihan hyvässä ammatissa sekä haluaa itselleen älykkään puolison.
Tiedän, että moni kadehtii minulta hyvää miestä, (on liian hyvä minulle) mutta tunnen oloni tyhjäksi, koska hän ei kuitenkaan kykene kunnolliseen keskusteluun. Asioista pitää aina päästä nopeaan loppuratkaisuun ja hän hermostuu vastaväitteistä. Hän ei oikein ole sisäistänyt, että keskustelu on vuorovaikutusta, mielipiteiden vaihtoa. Hän hyvin usein yrittää voittaa keskustelut ja hermostuu, jos ei "pärjääkään" eli ei tunne olevansa "voitolla". Heillä on kotona keskustelukulttuuri, jossa puhutaan arkisista asioista ja hyvin usein kinataan siitä tai tästä yhdentekevästä -tärkeää on kuka on oikeassa? Ja sitten tiuskitaan kovaäänisesti, mitä hän tekee myös minulle. Usein hän on myös mitätöinyt tunteeni ihan suoraan sanomalla, ettei noin voi/kuulu tuntea, esimerkiksi jos olen pahoittanut mieleni hänen tylyydestään. Joskus meilläkin on kuitenkin hetkemme, pienen pieniä välähdyksiä ja silloin mietin, että olen turhan kranttu.
Mutta tuosta nimimerkki "nnnnn30:n" kertomasta tunteesta, kun toisen kanssa keskustelee, haaveksin. Oikeasta yhteydestä ja sielunkumppanuudesta. Siitä, että voi ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin ilman, että pian keskustelusta tulee inttämistä ja ikävänsävyistä väittelyä ja ennen kaikkea sitä, että voisi miettiä, entä jos..? Spekuloida asioilla, puhua tunteista ja ihmissuhteista. Meillä avokki on joskus sanonut, että hän ei jaksa jaaritella turhista. Hän on ennemmin käytännön ihminen kuin ajattelija. En väitä itsekään olevani mikään ajatusten Tonava, ja esim. kulttuuriharrastukseni on miltei olematonta tällä hetkellä, mutta fiksu(mma)ssa seurassa saisin itsestäni irti enemmän. Olemme matkustelleet jonkin verran ja siitä nautin, mutta kaipaisin älyllistä haastetta! Hän taas kaipaisi enemmän toimintaa, mutta minun on vaikea "aktivoitua" ihmisen kanssa, jonka seurassa ei voi oikeasti keskustella. Esimerkiksi lenkillä pitäisi suorittaa ja kulkea mahdollisimman rivakasti, minä taas haluaisin nauttia luonnosta ja keskustella samalla. Mitä enemmän puoliso hoputtaa "vauhtia vauhtia", sitä vähemmän haluan lähteä hänen kanssaan lenkille. Olemme kai jonkin sortin umpikujassa.
Meillä ei ole lapsia, joita haluaisin, ja olen jo siinä iässä, että alkaa olla kiire. Mies ei ole vieläkään kosinut vuosien seurustelun jälkeen ja yhdessä on sovittu, että lapsien aika on sitten kun olemme valmiit menemään naimisiin. Mietin, että pitäsikö uskoa parempaan ja lakata olemasta "nirso"; ilmoittaa että nyt on lasten ja avioliiton aika, ota tai jätä? Olisinko onnellisempi yksin? Vyydynkö tilanteeseen; ehkä huomatakseni vähän ajan kuluttua miehen löytäneen edustavamman, nuoremman ja "helpomman" puolison? Meneekö elämä hukkaan odotellessa päätöksiä toiselta vai siinä, että haaveksin jostain mitä en voi saada?
Turhauttavaa, kun tästä asiasta ei oikein pysty keskustelemaan hänen kanssaan, enkä haluaisi enää roikkua tässä löysässä hirressä. Miehen mielestä ei ole mikään kiire vaikka olen jo puolessa välissä kolmekymmentä eikä asia siitä jauhamalla parane!
Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, joten en ole onnistunut löytämään kaltaistani seuraa ja ystäväpiiriä, joten sieltäkään ei oikein keskusteluapuja saa. No, tämäkin jo auttoi, kun purki tuntojaan kirjoittamiseen.- niin se menee meillä
Me teimme sen ensinmäisen vasta kun avopuolisoni täytti kolme kymmentä ja koimme että olimme silloin riittävän kypsiä hoitamaan lapset.
Molemmat alkaa jo olla aikuisia ja itsekin olen hämmästynyt kuinka terve päisiä heistä on tullut , väittäisin että paljon kypsempiä kuin itse olimme sen ikäisenä.
Niin ja puolisoni on edelleen Avo vaikka ollaankin 32 vuotta yhdessä tallanneet.
Syy moiseen on yksin kertainen sillä kun kaverit meni naimisiin niin siitä parivuotta niin tuli ero ja tuumasimme että jospa suhde kestää paremmin kun mikään ei ole pakko vaan omasta halusta. - lottamari_1
Tutulta kuulostaa. Olin vuosia tuollaisessa samanlaisessa epätyydyttävässä liitossa, jossa en toisesta saanut irti yhtään mitään, en minkäänlaista keskustelukumppania. Itse olen sekä-että tyyppi, olen toiminnallinen, mutta tykkään myös keskustella paljon, pohtia ja keskustella syvällisistä asioista. Oli monta muutakin syytä miksi otin eron mutta kuten sinäkin, koin että en ole onnellinen sellaisen ihmisen kanssa, joka ei vastaa tarpeisiini koskaan, ei ymmärrä minua, ohittaa minut, ei vastaa kun kysyn, saan toistaa kysymyksiäni sata kertaa tullakseni kuulluksi, huomatuksi ja ymmärretyksi ja saada sitten vain jonkun kiukkuisesti tiuskaistun ärtyisän vastauksen. Aivan kuin olisin häirinnyt hänen rauhaansa.
Kesti kauan ennen kuin oivalsin, että mikään ei muutu jos jatkan tälläisessä suhteessa jossa olen onneton. Kesti kauan myös ottaa se ratkaiseva asekel ja ottaa ero, mutta se oli tavaton helpotus. Elämässäni on nyt uusi kumppani, joka on hyvin paljon minun kaltaiseni. Hän saa minut nauramaan, hän kykenee keskustelemaan syvällisesti asioista, tunteista ja on kiinnostunut kuulemaan mitä minulla on sanottavaa. On turha tuhlata aikaa ihmiseen, joka ei tunnu "omalta" ja jonka kanssa vain pyöritetään arkea, suoritetaan elämää ja tehdään kaikki "järkevästi". Spontaaanina taiteilijaluonteena tajusin, että tarvitsen kaltaiseni ihmisen rinnalleni, sielunkumppanin, samanhenkisen, jolle minun ei tarvitse vääntää joka sanaa ja asiaa rautalangasta saadakseni itseni ymmärretyksi.
Aika kuluu, elämää ei ole tuhlattavaksi asti. Jos joudut pohtimaan samanlaisia asioita kuin minkin, niin luultavasti olet onneton, tunnet itsesi vajaaksi, tyhjäksi, aivan kuin osa sinusta puuttuisi ja olisi jossain kadoksissa. Kun tapaa ihmisen, jonka kanssa kokee sielunkumppanuutta, samankaltaisuutta ja samanhekisyyttä, tuntee kuin pala loksahtaisi paikalleen ja tunnet itsesi kokonaiseksi.
Yhden neuvon annan sinulle, mutta päätös on tietenkin sinun. Älä tyydy vähempään kuin mitä sielusi huutaa. "Aliravittuna" tulet näivettymään pikkuhiljaa tuollaisessa suhteessa, jossa toinen ei voi sinua ymmärätää ja suhteessa mennään hänen ehdoillaan. Vaikka kumppani yrittäisikin olla sinulle mieliksi ja ymmärtää sinua ja joskus jopa keskustella väkinäisesti kanssasi, saat siitä vain henkisen krapulan. Tärkeää on kuunnella sisintään, mitä se sanoo.
Haaveesi ei ole turha, elämäsi ei mene hukkaan haaveillessasi itsellesi sopivammasta kumppanista. Elämä menee joka tapauksessa hukkaan, jos jäät onnettomaan olotilaasi, suhteeseen ihmisen kanssa, joka ei vastaa tarpeisiisi. Vaatti rohkeutta irrottautua ihmisestä ja elämästä, johon on tottunut. Vanha tuntuu turvalliseslta vaikka olisikin tylsää ja epätyydyttävää, uusi ja tuntematon pelottaa, mutta siellä on myös vapaus ja vallinnan mahdollisuus, ovi parempaan. Jos suljet sen oven, et voi koskaan tietää, mitä menetit.
Et ole nirso, vaan onneton. - N35 hukassa
lottamari_1 kirjoitti:
Tutulta kuulostaa. Olin vuosia tuollaisessa samanlaisessa epätyydyttävässä liitossa, jossa en toisesta saanut irti yhtään mitään, en minkäänlaista keskustelukumppania. Itse olen sekä-että tyyppi, olen toiminnallinen, mutta tykkään myös keskustella paljon, pohtia ja keskustella syvällisistä asioista. Oli monta muutakin syytä miksi otin eron mutta kuten sinäkin, koin että en ole onnellinen sellaisen ihmisen kanssa, joka ei vastaa tarpeisiini koskaan, ei ymmärrä minua, ohittaa minut, ei vastaa kun kysyn, saan toistaa kysymyksiäni sata kertaa tullakseni kuulluksi, huomatuksi ja ymmärretyksi ja saada sitten vain jonkun kiukkuisesti tiuskaistun ärtyisän vastauksen. Aivan kuin olisin häirinnyt hänen rauhaansa.
Kesti kauan ennen kuin oivalsin, että mikään ei muutu jos jatkan tälläisessä suhteessa jossa olen onneton. Kesti kauan myös ottaa se ratkaiseva asekel ja ottaa ero, mutta se oli tavaton helpotus. Elämässäni on nyt uusi kumppani, joka on hyvin paljon minun kaltaiseni. Hän saa minut nauramaan, hän kykenee keskustelemaan syvällisesti asioista, tunteista ja on kiinnostunut kuulemaan mitä minulla on sanottavaa. On turha tuhlata aikaa ihmiseen, joka ei tunnu "omalta" ja jonka kanssa vain pyöritetään arkea, suoritetaan elämää ja tehdään kaikki "järkevästi". Spontaaanina taiteilijaluonteena tajusin, että tarvitsen kaltaiseni ihmisen rinnalleni, sielunkumppanin, samanhenkisen, jolle minun ei tarvitse vääntää joka sanaa ja asiaa rautalangasta saadakseni itseni ymmärretyksi.
Aika kuluu, elämää ei ole tuhlattavaksi asti. Jos joudut pohtimaan samanlaisia asioita kuin minkin, niin luultavasti olet onneton, tunnet itsesi vajaaksi, tyhjäksi, aivan kuin osa sinusta puuttuisi ja olisi jossain kadoksissa. Kun tapaa ihmisen, jonka kanssa kokee sielunkumppanuutta, samankaltaisuutta ja samanhekisyyttä, tuntee kuin pala loksahtaisi paikalleen ja tunnet itsesi kokonaiseksi.
Yhden neuvon annan sinulle, mutta päätös on tietenkin sinun. Älä tyydy vähempään kuin mitä sielusi huutaa. "Aliravittuna" tulet näivettymään pikkuhiljaa tuollaisessa suhteessa, jossa toinen ei voi sinua ymmärätää ja suhteessa mennään hänen ehdoillaan. Vaikka kumppani yrittäisikin olla sinulle mieliksi ja ymmärtää sinua ja joskus jopa keskustella väkinäisesti kanssasi, saat siitä vain henkisen krapulan. Tärkeää on kuunnella sisintään, mitä se sanoo.
Haaveesi ei ole turha, elämäsi ei mene hukkaan haaveillessasi itsellesi sopivammasta kumppanista. Elämä menee joka tapauksessa hukkaan, jos jäät onnettomaan olotilaasi, suhteeseen ihmisen kanssa, joka ei vastaa tarpeisiisi. Vaatti rohkeutta irrottautua ihmisestä ja elämästä, johon on tottunut. Vanha tuntuu turvalliseslta vaikka olisikin tylsää ja epätyydyttävää, uusi ja tuntematon pelottaa, mutta siellä on myös vapaus ja vallinnan mahdollisuus, ovi parempaan. Jos suljet sen oven, et voi koskaan tietää, mitä menetit.
Et ole nirso, vaan onneton.Kiitos ihanasta vastauksesta lottamari_1. Ihanaa, että sinä löysit itsellesi sielunkumppanin.
Toisina päivinä tosiaan uskon, että olen onneton. Toisina taas täysin vakuuttunut, että vika on minussa, kun olen niin saamaton ja laiska ja kaikkea muuta inhottavaa. Välillä saan esim. siivouskohtauksia ja sitten taas ollaankin hyvän aikaa kuin pellossa. Olen laiminlyönyt itseni hoitamista, varsinkin juuri tuo liikuntapuoli hiertää, tai sen riittämättömyys. Herkkuja on mussutettu yhdessä ja liikakiloja on suhteen aikana kertynyt 7-8kg. Huomaan, että se selvästi häiritsee miestä, vaikka hän ei sitä suoraan ole suostunut myöntämään. Omasta mielestäni näytän myös ainakin 5-10 vuotta ikäistäni vanhemmalta. Meikkaan kyllä ja pukeudun ihan kohtuullisesti, joten en nyt aivan karsea tapaus ole, mutta kun toiset samanikäiset ovat vetävämpiä, niin minkäs sille tekee.. Itsetuntoni on toisinaan todella heikoilla. Miehen työpaikalla on paljon vetäviä nuorempia naisia ja ainakin yksi heistä on osoittanut aikaisemmin kiinnostusta miestäni kohtaan, mutta hän on kertonut sen olevan yksipuolista. Intuitiivisesti kuitenkin aistin, että ilmassa on (ollut) jotain muuta, koska mies jäi joku vuosi sitten kiinni valehtelusta (väitti kyllä sillä yrittäneensä vain välttää turhaa mustasukkaisuutta ja kohtauksen) ja hilaisella pidetyn kännykän kausikin on koettu.
Miehelläni on paljon hyviä puolia. Hän on reilu ja antelias, tulee toimeen ihmisten kanssa ja osaa huomioida muut. Kivoina päivinä pidän itseäni hulluna, kun olen olevinani onneton. Hän kuuntelee muiden mielipiteitä, eikä koskaan lyttää, vaikka olisikin eri mieltä, varsinkin jos kyseessä on hänen ihailemansa henkilö. Ongelma vain on se, että kotona hän ei aina sitten olekaan samanlainen. Mutta kai sitä itsekin käyttäytyy eri lailla kotona ja jossain niitä negatiivisia tunteitakin purkautuu, itselläkin. Haluaisin kehittyä ihmisenä ja tiedän, että työtä sen eteen täytyy tehdä paljon, mutta ei sekään kovin hedelmällistä ole, että toisen mielestä kaikki suhteen ongelmat johtuvat minusta. Tai myöntäähän hän, että vikoja itsessäänkin on, mutta ei niitä sitten sen tarkemmin sovi pohtia..
Olen miettinyt, että jos lähtisin tästä suhteesta, todennäköisesti jään yksin. Kuka hullu tällaisen tapauksen huolisi?!? Itsetunto-ongelmia piisaa (ajoittain) ja olen aika ankara itseäni kohtaan, mutta toisaalta mielestäni ihan syystä. Vaikka en ole asettanut mitään kohtuuttomia kriteerejä puolisolle, niin ongelmani on se perinteinen: en saisi sellaista miestä, jonka haluaisin, enkä haluaisi sellaista miestä, jonka saisin. (Enkä edes tietäisi mistä sellaisen haluamani löytäisi!) Olen sellainen "toisaalta, toisaalta" tyyppi ja usein ihmisllä on taipumus ajatella suoraviivaisemmin.
Olen aina ollut sitä mieltä, että parempi yksin kuin huonossa suhteessa, mutta kyllä parisuhteessa puolensakin on. Inhottavaa löytää itsestään se eroamista pelkäävä tapaus, mutta olen oikeastaan aika yksinäinen muutenkin. Olen ainut lapsi ja vanhempani ovat kuolleet. Jos eroan, jään todella yksin. Olen siihen toisaalta tottunut ennen tätä suhdetta, mutta siitä on jo kauan ja sinkkuna oli aivan eri olla iältään 20 kuin 30 . Sikäli pelottaa, että jos teenkin virheratkaisun, jos eroan? - lottamari_1
N35 hukassa kirjoitti:
Kiitos ihanasta vastauksesta lottamari_1. Ihanaa, että sinä löysit itsellesi sielunkumppanin.
Toisina päivinä tosiaan uskon, että olen onneton. Toisina taas täysin vakuuttunut, että vika on minussa, kun olen niin saamaton ja laiska ja kaikkea muuta inhottavaa. Välillä saan esim. siivouskohtauksia ja sitten taas ollaankin hyvän aikaa kuin pellossa. Olen laiminlyönyt itseni hoitamista, varsinkin juuri tuo liikuntapuoli hiertää, tai sen riittämättömyys. Herkkuja on mussutettu yhdessä ja liikakiloja on suhteen aikana kertynyt 7-8kg. Huomaan, että se selvästi häiritsee miestä, vaikka hän ei sitä suoraan ole suostunut myöntämään. Omasta mielestäni näytän myös ainakin 5-10 vuotta ikäistäni vanhemmalta. Meikkaan kyllä ja pukeudun ihan kohtuullisesti, joten en nyt aivan karsea tapaus ole, mutta kun toiset samanikäiset ovat vetävämpiä, niin minkäs sille tekee.. Itsetuntoni on toisinaan todella heikoilla. Miehen työpaikalla on paljon vetäviä nuorempia naisia ja ainakin yksi heistä on osoittanut aikaisemmin kiinnostusta miestäni kohtaan, mutta hän on kertonut sen olevan yksipuolista. Intuitiivisesti kuitenkin aistin, että ilmassa on (ollut) jotain muuta, koska mies jäi joku vuosi sitten kiinni valehtelusta (väitti kyllä sillä yrittäneensä vain välttää turhaa mustasukkaisuutta ja kohtauksen) ja hilaisella pidetyn kännykän kausikin on koettu.
Miehelläni on paljon hyviä puolia. Hän on reilu ja antelias, tulee toimeen ihmisten kanssa ja osaa huomioida muut. Kivoina päivinä pidän itseäni hulluna, kun olen olevinani onneton. Hän kuuntelee muiden mielipiteitä, eikä koskaan lyttää, vaikka olisikin eri mieltä, varsinkin jos kyseessä on hänen ihailemansa henkilö. Ongelma vain on se, että kotona hän ei aina sitten olekaan samanlainen. Mutta kai sitä itsekin käyttäytyy eri lailla kotona ja jossain niitä negatiivisia tunteitakin purkautuu, itselläkin. Haluaisin kehittyä ihmisenä ja tiedän, että työtä sen eteen täytyy tehdä paljon, mutta ei sekään kovin hedelmällistä ole, että toisen mielestä kaikki suhteen ongelmat johtuvat minusta. Tai myöntäähän hän, että vikoja itsessäänkin on, mutta ei niitä sitten sen tarkemmin sovi pohtia..
Olen miettinyt, että jos lähtisin tästä suhteesta, todennäköisesti jään yksin. Kuka hullu tällaisen tapauksen huolisi?!? Itsetunto-ongelmia piisaa (ajoittain) ja olen aika ankara itseäni kohtaan, mutta toisaalta mielestäni ihan syystä. Vaikka en ole asettanut mitään kohtuuttomia kriteerejä puolisolle, niin ongelmani on se perinteinen: en saisi sellaista miestä, jonka haluaisin, enkä haluaisi sellaista miestä, jonka saisin. (Enkä edes tietäisi mistä sellaisen haluamani löytäisi!) Olen sellainen "toisaalta, toisaalta" tyyppi ja usein ihmisllä on taipumus ajatella suoraviivaisemmin.
Olen aina ollut sitä mieltä, että parempi yksin kuin huonossa suhteessa, mutta kyllä parisuhteessa puolensakin on. Inhottavaa löytää itsestään se eroamista pelkäävä tapaus, mutta olen oikeastaan aika yksinäinen muutenkin. Olen ainut lapsi ja vanhempani ovat kuolleet. Jos eroan, jään todella yksin. Olen siihen toisaalta tottunut ennen tätä suhdetta, mutta siitä on jo kauan ja sinkkuna oli aivan eri olla iältään 20 kuin 30 . Sikäli pelottaa, että jos teenkin virheratkaisun, jos eroan?Kuule, minä pelkäsin yksinäisyyttä niin paljon, että sain ahdistuskohtauksia ja paniikkikohtauksia. Minun ei ollut hyvä suhteessa, mutta pelkäsin kuollakseni irti päästämistä, eroamista, yksinäisyyttä ja koin turvattomuutta. Ajattelin ettei kukaan minua huolisi enää, jos eroaisin. Minulla ei ollut itsetuntoa nimeksikään, koin itseni rumaksi, surkeaksi ja epäonnistuneeksi. Elämä näytti kurjalta, mutta olen oivaltanut nyt vasta, miksi se näytti niin kurjalta,....siksi, koska olin suhteessani onneton.
Tarpeeni jäivät tyydyttämättä, sisäisesti olin aivan tyhjä. Olin tehnyt vääränlaisen kumppanivalinnan, tiennyt sen alusta asti, mutta kieltänyt itseltäni sen, uskotellut, että kyllä tämä tästä, onhan minulla kaikki hyvin. Mistään ei ollut puutetta, kaikkea oli, mutta sisäinen tyhjyys ja aitojen tunteiden puuttuminen ja rakkaudettomuus painoivat minut niin alas, etten jasanut muuta kuin olla vaan. Elämä muuttui olemiseksi, se ei ollut elämää. Yritin kaikkeni, kävimme juttelemassa yhdessä terapeutille, luin kaiken mahdollisen mistä voisi olla apua suhteemme parantamisessa, yritin olla parempi ja moitin itseäni, kun olin mielestäni nirso. Mietin, että eihän kaikkea voi saada, ei täydellistä ihmistä olekaan ja pitää vaan tyytyä ja olla ajattelematta, voi käydä vaikka huonommin ja mitäs sitten, jään yksin, eikä minulla ole yhtään ketään.
Siitä huolimatta päätin erota eräänä, kun tilanne oli kärjistynyt hankalaksi riidaksi jälleen ja jotenkin vaan havahduin toteamaan, etten voinut enää kieltää sitä tosiasiaa, että en rakasta tuota miestä, en vihaa, en tunne häntä kohtaan yhtään mitään, hän oli minulle täysin vieras, enkä edes tuntenut häntä. En päässyt hänen lähelleen koskaan niin, että olisin tiennyt kuka hän on, hän ei koskaan puhunut tunteistaan, ei ollut aidosti kiinnostunut minusta. Kun uskalsin tämän myöntää itselleni, että hän ei koskaan tule olemaan sitä mitä minä toivoisin hänen olevan, eikä hän pysty muuttumaan niin mietin mitä menetettävää minulla on, mistä jään paitsi, miksi en antaisi itselleni vielä tilaisuutta kokea jotain, joka voi olla olemassa ja jos ei ole, niin olenko yhtään sen onnettomampi yksin kuin jo olin.
Loppu onkin sitten kuin kohtalon sanelemaa. Uusi kumppani putosi kuin taivaasta eteeni, ihmettelemme yhdessä sitä vieläkin, kelaamme sitä päivää jona tapasimme ja pudistelemme päätämme, että eihän näin käy kuin saduissa, voiko tämä olla totta,...mutta,..jotenkin uskon, että tämä oli minua odottamassa, tunsin sen sydämessäni.
Selittämätön levoton oloni oli rakkauden kaipuuta. Sitä ei korvata millään ja sen saavuttamattomuus elämässä on kuin sade, jota odotat saharan autiomaalla ja jota ei koskaan tule. Se kuihduttaa ja näivettää.
Joskus on vaikea ymmärtää, mistä toisen kylmä tunteettomuus ja vuorovaikuttomuus johtuu, mutta on luonnehäiriöisiä ihmisiä joilla ei ole tunneälyä siunaantunut juuri ollenkaan. Heidän kanssaan vuorovaikutus on miltei mahdotonta ja päättyy lähes aina riitaan. Minulle tilanne selvisi turhan myöhään ja menetin sen vuoksi kallita vuosia yrittäen ymmärtää miksi toinen oli niin vaikea. Parempi silti myöhään kuin ei milloinkaan.
Tarkastele tilannettasi, älä tee hätiköityjä ratkaisuja, mutta muista kuunnella sydäntäsi mitä se kertoo, se tietää oikean vastauksen ja ratkaisun.
- wellow
Oletko sinä tehnyt mitään asian korjaamiseksi avioliitossasi? Oletko kertonut kumppanillesi tästä tarpeestasi? Ajatteletko että asioiden tulee tapahtua helposti ja automaattisesti, että suhteen eri puolet joko toimivat tai eivät toimi? Minun mielestäni sinun tulee ensin yrittää kaikkesi pelastaaksesi tilanne tällä kombinaatiolla, sillä teillä on jotain todella hienoa, ydinperhe. Ihan totta! Se on valtavan hyvä kasvualusta lapsellesi, sekä teille vanhemmille. On todella helppoa syyttää kumppania siitä ettei ole onnellinen. Sinä olet vastuussa siitä että olet omat valintasi tehnyt, olet myös vastuussa siitä että hoidat omat tarpeesi kuntoon. Luetko, kirjoitatko, keskusteletko vaikka netissä? Lainaatko elokuvia ja alatko jutella niistä ja omista mielipiteistäsi ja kokemuksistasi vaimosi kanssa? Elämässä tahtoo usein olla niin että teemat pysyvät samoina kunnes itse on kypsä muutokseen. Voi siis käydä niin että jos nyt eroaisit ja lähtisit hakemaan "fiksumpaa" naista löytäisit itsesi samanlaisesta tilanteesta tai päinvastaisesta kuviosta. Sitten katoisit taaksesi ja miettisit lapsesi särkynyttä perhettä.
Vaimollasi voisi olla sinulle tuoretta näkemystä käytännönläheisyydessään. Hän on kenties sinua parempi olemaan läsnä hetkessä, mikä on sinällään jo aika syvällinen kyky. Tähän monet syvälliset oikein joutuvat harjoittelemaan. Kun riittävän pitkälle syvällisyydessä menee palaa perusasioihin. Rehellisyyteen, siihen miten itse toimii, lähimmäisten rakastamiseen, hetkessä elämiseen.
Tee kaikkesi, tai tehkää kaikkenne. Ole rehellinen.- wellow
Vielä ajateltavaksi seuraavaa:
Kirjoitat kauniisti vaimostasi kuinka hän on rehellinen, hellä, uskollinen, hyvä äiti jne. Löytämäsi syvällinen kulturelli nainen ei välttämättä olisi kaikkea tätä. Hän voisi hyvinkin olla itsekeskeinen, laiska, huolimaton eikä hyväksyisi lapsiasi. Toisaalta jos hän olisi henkisesti kasvanut noiden yllämainittujen asioiden yli hän olisi luultavasti kokenut aika kovan elämän. Hän voisi siis olla epäluuloinen, jos hyvin älykäs, olisi paranoidinen, mustasukkainen, hyvä vittuilemaan jne. Tässä sinulle syvällistä pohdittavaa. Vastaa syvällisesti jos elämänkokemuksesi riittää. - mies37v
wellow kirjoitti:
Vielä ajateltavaksi seuraavaa:
Kirjoitat kauniisti vaimostasi kuinka hän on rehellinen, hellä, uskollinen, hyvä äiti jne. Löytämäsi syvällinen kulturelli nainen ei välttämättä olisi kaikkea tätä. Hän voisi hyvinkin olla itsekeskeinen, laiska, huolimaton eikä hyväksyisi lapsiasi. Toisaalta jos hän olisi henkisesti kasvanut noiden yllämainittujen asioiden yli hän olisi luultavasti kokenut aika kovan elämän. Hän voisi siis olla epäluuloinen, jos hyvin älykäs, olisi paranoidinen, mustasukkainen, hyvä vittuilemaan jne. Tässä sinulle syvällistä pohdittavaa. Vastaa syvällisesti jos elämänkokemuksesi riittää.mulla oli sama tilanne, mutta vaan 1 lapsi. Vaimo oli kaunis ja todellakin koti loisti puhtautta. Ruokaa oli aina pöydässä, ja vaatteet pestyinä. Mutta mitään syvällisempää ei koskaan ollut. Luovuus oli nollilla.Hän oli niinkuin ikuinen teini, jonka elämänkäsitys ei syventynytkään iän myötä. Nuoruuden seuraksi kävi kyllä hyvin, mutta mutta..Erohan siitä tuli.
Nykyisin saattaa olla, että ei löydykään puhtaita sukkia, kun kukaan ei ole viitsinyt laittaa konetta pyörimään. Mutta muuten on mahtavaa, kun voidaan juoda joskus viiniä aamuun asti, ja tuumailla maailman menoa. Toki selvinpäinkin synkkaa hyvin.
Lopunperin ero ei ole kaduttanut. Lapsenikin on saanut kulttuuria ja muuta taiteellista sisältöä elämään, jota pidän arvokkaampana kuin merkkivaatteita. - lottamari_1
Voi wellow, kun se hieno ydinperhe ei yksistään riitä häntä tekemään onnelliseksi! Johan hän sen sanoi, että kaikki on hyvin muuten elämässä, mutta jotain puuttuu! Vaadit häntä tekemään suhteensa eteen kaikkensa, koska lapselle se on hyvä kasvualusta, entä hän itse? onko onneton isä hyvä kasvualusta lapselle? Kyllä lapsi aistii masentuneen ja onnettoman vanhemman, joka ei ole henkisesti läsnä.
Sinulle valinta on kuin lopullinen tuomio, josta ei saa valittaa. "Olet valintasi tehnyt, ota vastuu nyt siitä" Minusta on typerää ja tuomitsevaa alistaa toinen kohtaloonsa, vaikka myöhemmin olisi huomannut tehneensä virhevalinnan. Tuolla tapaa kaikki olisi tuomittu lopullisesti onnettomiin liittoihin ja yrittämään yrittämästä päästyään tehdä omasta ja toisen elämästä onnellinen kulissiavioliitto.
Itse olen sitä mieltä, että onnettomassa avioliitossa ei kannata olla hetkeäkään, jos siitä puuttuu rakkaus. Yleensä näiden muiden syiden takana on rakkaudettomuus kumppania kohtaan, joka muuten on mahtava ja hyvä puoliso, mutta häneen tunteet eivät ole sen syvällisemmät ja se yhteinen sävel puuttuu.
Rehellisyyttä on juuri myöntää itselleen, että minulla on oikeus olla itsekäs ja oikeus onneen. Aina ei voi ajatella, kun kumppani on täydellinen ja perhe täydellinen ydinperhe, niin minun pitää olla tyytyväinen, enkä saa valittaa. Elämässä tehdään virhevalintoja ja oman jos toisenkin edun mukaista on lähteä siitä, jos mikään ei kaikesta huolimatta tunnu miltään. - wellow
lottamari_1 kirjoitti:
Voi wellow, kun se hieno ydinperhe ei yksistään riitä häntä tekemään onnelliseksi! Johan hän sen sanoi, että kaikki on hyvin muuten elämässä, mutta jotain puuttuu! Vaadit häntä tekemään suhteensa eteen kaikkensa, koska lapselle se on hyvä kasvualusta, entä hän itse? onko onneton isä hyvä kasvualusta lapselle? Kyllä lapsi aistii masentuneen ja onnettoman vanhemman, joka ei ole henkisesti läsnä.
Sinulle valinta on kuin lopullinen tuomio, josta ei saa valittaa. "Olet valintasi tehnyt, ota vastuu nyt siitä" Minusta on typerää ja tuomitsevaa alistaa toinen kohtaloonsa, vaikka myöhemmin olisi huomannut tehneensä virhevalinnan. Tuolla tapaa kaikki olisi tuomittu lopullisesti onnettomiin liittoihin ja yrittämään yrittämästä päästyään tehdä omasta ja toisen elämästä onnellinen kulissiavioliitto.
Itse olen sitä mieltä, että onnettomassa avioliitossa ei kannata olla hetkeäkään, jos siitä puuttuu rakkaus. Yleensä näiden muiden syiden takana on rakkaudettomuus kumppania kohtaan, joka muuten on mahtava ja hyvä puoliso, mutta häneen tunteet eivät ole sen syvällisemmät ja se yhteinen sävel puuttuu.
Rehellisyyttä on juuri myöntää itselleen, että minulla on oikeus olla itsekäs ja oikeus onneen. Aina ei voi ajatella, kun kumppani on täydellinen ja perhe täydellinen ydinperhe, niin minun pitää olla tyytyväinen, enkä saa valittaa. Elämässä tehdään virhevalintoja ja oman jos toisenkin edun mukaista on lähteä siitä, jos mikään ei kaikesta huolimatta tunnu miltään.kuule, olen minäkin eronnut ja arvaa mitä: samasta syystä! Vaikkakin Exäni oli älykäs ja hänen kanssaan saattoi keskustella monesta asiasta, minulle ei riittänyt. Olin niin peevelin henkevä. Olen sitä mieltä että valinnoistaan on otettava vastuu. Se EI tarkoita sitä että olisi lopun ikäänsä vankilassa huonossa suhteessa. Tiedän ihan hyvin että lapset kärsivät enemmän huonossa suhteessa vaikka se olisi ydinperhe. Lasten ehjän kodin hyväksi on kuitenkin yritettävä kaikkensa. Sen jälkeen voi lähteä jos on ihan varma ettei asioita voi korjata. Mutta jos mielessään vaan ajattelee olevansa henkevämpi kuin toinen kertomatta koskaan millaisia asioita toivoisi on tosi typerää vetää johtopäätökset siitä että ansaitsee parempaa!
Eron jälkeen ihminen on tosi paskana ja vetää muita samanlaisia puoleensa. Ei sieltä välttämättä ketään älykästä tule vaikka viiniä juotaisiin ja runoja rustailtaisiin. - wellow
wellow kirjoitti:
kuule, olen minäkin eronnut ja arvaa mitä: samasta syystä! Vaikkakin Exäni oli älykäs ja hänen kanssaan saattoi keskustella monesta asiasta, minulle ei riittänyt. Olin niin peevelin henkevä. Olen sitä mieltä että valinnoistaan on otettava vastuu. Se EI tarkoita sitä että olisi lopun ikäänsä vankilassa huonossa suhteessa. Tiedän ihan hyvin että lapset kärsivät enemmän huonossa suhteessa vaikka se olisi ydinperhe. Lasten ehjän kodin hyväksi on kuitenkin yritettävä kaikkensa. Sen jälkeen voi lähteä jos on ihan varma ettei asioita voi korjata. Mutta jos mielessään vaan ajattelee olevansa henkevämpi kuin toinen kertomatta koskaan millaisia asioita toivoisi on tosi typerää vetää johtopäätökset siitä että ansaitsee parempaa!
Eron jälkeen ihminen on tosi paskana ja vetää muita samanlaisia puoleensa. Ei sieltä välttämättä ketään älykästä tule vaikka viiniä juotaisiin ja runoja rustailtaisiin.mutta ap:lle vielä haluaisin sanoa että eihän tuo tilanteesi mikään mukava ole, eikä varmasti olisi kiva mennä sanomaan kumppanille että kuule..en ole onnellinen kun et riitä minulle henkisesti. Toivon sinulle rohkeutta ratkaisuihin ovatpa ne mitä hyvänsä. Hätiköimään en kuitenkaan kehoita, oikeat ratkaisut kumpuavat ja kypsyvät omalla ajallaan jos niikseen tulee.
- mariane
Elin ennen ihmisen kanssa joka oli minulle totta. Tänään elän ihmisen kanssa joka valehtelee, vaikkei tarvitsisi. Niin on olevinaan herkkää ja syvällistä ja valkoisia valheita kuitenkin ropisee. Se siitä henkisestä yhteydestä. Sydämeni on palasina.
- mariimiia
Mitä sille todelle ihmiselle tapahtui? Mikset ollut sitten hänen kanssaan, kun hän oli sinulle todellinen? Miksi hyvä ihminen pitää vaihtaa jättää ja vaihtaa huonoon, se ei mahdu kallooni. Vai mitä tapahtui?
- mariane
mariimiia kirjoitti:
Mitä sille todelle ihmiselle tapahtui? Mikset ollut sitten hänen kanssaan, kun hän oli sinulle todellinen? Miksi hyvä ihminen pitää vaihtaa jättää ja vaihtaa huonoon, se ei mahdu kallooni. Vai mitä tapahtui?
Hänhän voi olla vaikka kuollut. Mitä sitten. Kyse on nykyisestä kumppanista.
- mariimiia
mariane kirjoitti:
Hänhän voi olla vaikka kuollut. Mitä sitten. Kyse on nykyisestä kumppanista.
Oletpa outo. "Hänhän voi olla vaikka kuollut" Etkö tiedä sitä sitten? Mikä pakottaa elämään ihmisen kanssa, joka valehtelee ja sydän on palasina? ihan hullua.
- EllaElli
Tunnen myös oloni ajoittain tyhjäksi. Tunnollisia suorittajia ja saman toistajia löytyy ympäriltä paljon. Pidän kyllä itsekkin arjesta ja sen kaavamaisuudesta, mutta miksi sen pitää viedä mennessään "hulluuus", luovuus, erilaisuus ja elämän eri mausteet. Olen nainen ja mieheni on hyvä isä, tunnollinen sekä vakaa. Hyvä näin, mutta kaikki tavallisesta poikkeava on meidän perheessä vaikeata käsitellä. Mieheni sanoi joskus jopa, että ei pidä erimielisyyksistä. Itse rakastan erimielisyyksiä jotka syntyvät erilaisista mielipiteistä. Ajatusten vaihto, keskustelu ja erilaiset näkökannat tuovat elämään mausteita ja arjen pienet extempore tilanteet saavat sen maistumaan. Kaikki eivät mahdu muottiin ja tästä tulle ainakin itselleni tunne, että elämästä puuttuu jotakin...
- n
itse kans oman elämän kanssa sekaisin. on maailman ihanin lapsi ja avopuoliso, silti tuntuu että välillä haluaisi jotain uutta, koska kyllä tämä elämä on yhtä helvetin oravan pyörää. ja ilman muuta elämässä pitäisi olla sellaisia ihmisiä jotka kuntelee, ymmärtää ja on kaikinpuolin samalla aallolla. eihän puoliso aina ole se jonka kanssa aina menisi niin putkeen. sellaista suhdetta ei olekkan jos ei sitten ole täysin tossu. minulla ainakin on omat mielipiteet, tunteet ja elämä. joskus on vaan niin vaikea antaa jonkun turhan asian olla, kun se jää sinne päähän kuitenkin pyörimään. loukkaukset ym.. sais joskus kehuja että olet hyvä äiti,puoliso ja nainen. että tuntuis edes siltä että on nainen. tuntuu niin turhalta kuitenkin valittaa, koska maailmassa on varmasti kaikkea paskaa enemmän tai vähemmän. mutta välillä tuntuu täysin siltä että tekee muiden mieleksi eikä osaa ollenkaan ajatella itseään. elämään pitää mahtua ne surut, ilot ja riidat, että on se olkapää kuin tarvii. eikä ole aina se sairas joka kerjää huomiota.....
- varsinkin lapsilta!
n kirjoitti:
itse kans oman elämän kanssa sekaisin. on maailman ihanin lapsi ja avopuoliso, silti tuntuu että välillä haluaisi jotain uutta, koska kyllä tämä elämä on yhtä helvetin oravan pyörää. ja ilman muuta elämässä pitäisi olla sellaisia ihmisiä jotka kuntelee, ymmärtää ja on kaikinpuolin samalla aallolla. eihän puoliso aina ole se jonka kanssa aina menisi niin putkeen. sellaista suhdetta ei olekkan jos ei sitten ole täysin tossu. minulla ainakin on omat mielipiteet, tunteet ja elämä. joskus on vaan niin vaikea antaa jonkun turhan asian olla, kun se jää sinne päähän kuitenkin pyörimään. loukkaukset ym.. sais joskus kehuja että olet hyvä äiti,puoliso ja nainen. että tuntuis edes siltä että on nainen. tuntuu niin turhalta kuitenkin valittaa, koska maailmassa on varmasti kaikkea paskaa enemmän tai vähemmän. mutta välillä tuntuu täysin siltä että tekee muiden mieleksi eikä osaa ollenkaan ajatella itseään. elämään pitää mahtua ne surut, ilot ja riidat, että on se olkapää kuin tarvii. eikä ole aina se sairas joka kerjää huomiota.....
Lapsiköyhyys on lähes kolminkertaistunut 1990-luvun lamasta.
Kelan erikoistutkijan Mikko Niemelän mukaan sadat tuhannet suomalaislapset elävät köyhyydessä. Köyhyys koettelee erityisesti yksinhuoltajaperheitä.
- Kehitys alkoi vuodesta 1995 lähtien. Sekä köyhyys että tuloerot nousivat voimakkaasti (Paavo) Lipposen molempien hallitusten aikana. Nyt ne ovat hivenen tasaantuneet, mutta lapsiköyhyys ja tuloserot ovat meillä 1970-luvun tasolla.
Tilanteen korjaamiseksi pitäisi nostaa reilusti esimerkiksi minimi äitiyspäivärahoja ja työmarkkinatukea.
Lapsiperheiden etuuksia leikattiin rajusti 1990-luvulla, eikä noita leikkauksia ole vieläkään paikattu kokonaan.
- Jokaisella lapsella pitäisi olla suhteellisen tasavertaiset mahdollisuudet. Lapsiköyhyys on heikentämässä tätä. Ei kukaan meistä voi valita vanhempiaan. - PETOS miehellä miele
varsinkin lapsilta! kirjoitti:
Lapsiköyhyys on lähes kolminkertaistunut 1990-luvun lamasta.
Kelan erikoistutkijan Mikko Niemelän mukaan sadat tuhannet suomalaislapset elävät köyhyydessä. Köyhyys koettelee erityisesti yksinhuoltajaperheitä.
- Kehitys alkoi vuodesta 1995 lähtien. Sekä köyhyys että tuloerot nousivat voimakkaasti (Paavo) Lipposen molempien hallitusten aikana. Nyt ne ovat hivenen tasaantuneet, mutta lapsiköyhyys ja tuloserot ovat meillä 1970-luvun tasolla.
Tilanteen korjaamiseksi pitäisi nostaa reilusti esimerkiksi minimi äitiyspäivärahoja ja työmarkkinatukea.
Lapsiperheiden etuuksia leikattiin rajusti 1990-luvulla, eikä noita leikkauksia ole vieläkään paikattu kokonaan.
- Jokaisella lapsella pitäisi olla suhteellisen tasavertaiset mahdollisuudet. Lapsiköyhyys on heikentämässä tätä. Ei kukaan meistä voi valita vanhempiaan.ssä aina:
Parikymppinen varastomies kirjoitteli tuhansia reseptejä, vaikkei selvinnyt edes lääketieteellisen tiedekunnan pääsykokeesta. Enempää ei voi lääkärin työuraa alkupäästä pidentää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole482529Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742527Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732402Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.672190Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321897Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051749Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko231215Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71054Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411035Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön59955