että 2 - 3 vakkaria täällä käyttää itsensä viihdykkeenä edelleen
jo palstan jättäneen ja kuvioista poistuneen Sulo S;n nimimerkkiä
sen feikiksi naamioineena. Kertoo paljon tekijöidensä alhaisesta
henkisestä tasosta, jolle huumorille ei naura nakin kuoretkaan.
Ei ihme, että osaston taso on tämä mikä on. Mutta eipä sitä voi
ex-vankien ja ex-vankilesken vinksahtaneesta ajatusmaailmasta
odottaakaan muuta. Tuo taso säilyy heillä hautaansa saakka.
JOTTA jatkakaa te yhteiskunnalle hyödyttömät pellet leikkejänne,
onneksi teillä on sentään tämä oma hiekkalaatikko. Naurattaa kun
yksikin huppari-urpo käy nikillään täällä vakuuttamassa "olen ja käyn
hyvin harvoin palstalla" kun riippuvaisina istutaan täällä kuitenkin
puskana koko ajan.
Älkää luulko, ettei se näy läpi. Se näkyy. Punttikarju ja Vanhempi
Vartija ovat täällä ainoat älylliset ja sivistyneet kirjoittajat. JOTTA
se siitä teeskentelystänne.
- Sulo leikkinne on jo niin loppuun leikitty, ettei edes naurata. Sulo
oli sentään kirjoittaja ja toimi koko ajan faktoilla, ei mielikuvituksella.
Melko sairasta ja ala-arvoista
9
255
Vastaukset
- Kukon poika.
HÄHÄ,
vituttaakos?- Sosiaalinen lukija.
henkinen heikkous vituttaisi?
Ei. Ei koskaan. Korkeintaan
voisi säälittää, heidän itsensä
piikkiin. Ei omaani.
- Utelias nainen
Tää on niin täyttä asiaa! Itse en täällä paljoa käy, välillä lukemassa ja pari kertaa kirjoitellut, mutta olen huomannut saman ilmiön. Mutta mitä muuta voikaan odottaa ton tason ihmisiltä?
Kohta alkaa varmaan taas "puskapaska"-huutelu...- Sosiaalinen lukija.
olet huomannut saman. Harvoin käyn itsekään, mutta
"uteliaana" miehenä olen hieman seurannut tämänkin
yleisen palstan keskustelua ja päässyt jyvälle asioista.
Taso on tiipahtanut sen verran, ettei vastailu tai
muukaan kirjoittelu maita. En ollenkaan ihmettelisi
vaikka puskaksi huutaisivat. Ja etenkin Sulo ryöppyä
odottaisin. Muuhunhan he eivät enää yllä.
Oikeassa myös Totuuksien_Laukoja_ varmaan ovat asiat
vaipuneet sillekin tasolle, että joillakin on valvonta omasta
takaa.
"Analysaattorit" - naurattaa tässä tovin. Paremminkin kirjoittajat
ovat alentuneet anaalisointeihin kuten näkyy. En usko yhteenkään
tunnistajaan. Tai uskon heidän harha/houre tunnistuksiinsa.
Arvaus kisaa kaikkiansa. Minua on vaikea tunnistaa kun en ole kukaan.
Mies. Isolla M-kirjaimella.
Teksteissäni ei ole juurikaan analysoitavaa, niin vähiä ovat kaukaa.
* Mutta hyvää jatkoa teille molemmille. Nyt hyvää yötä.
- Totuuksien_Laukoja_
On kuulemma kätyreitä molemmilla 24/7 palstaa kyttäämässä.Oikeat analyytikot jotka tunnistavat kuka on minkäkin tekstin kirjoittanut. Kuulemma heti kun veksiä herjaava viesti ilmestyy palstalle lähtee siitä tekstarilla ilmoitus Veksille!
- Hyvää yötä.
Nämähän suomi palstat ovat yleisiä palstoja. Toiset ovat kirjoittaneet täällä kauemmin ja toiset vähemmän aikaa. Nämä on kaikille avoimia palstoja ja toivon vaan että kirjoittajat ottaisivat huomioon myös toiset kirjoittajat. Toiset ovat jo poistuneet ja minun mielestä vanhoja kaunoja ei kannata muistella. Se on kaikille paras ratkaisu. Eriäviä mielipiteitä on aina, mutta toisten ihmisten turha haukkuminen on ihan turhaa. Siinä polttaa vaan itsensä loppuun. Ei muuta kuin hyvää yötä kaikille.
- Pera..
Tuo tuntuu tänne nykyisin kirjoittelevan
- Arvosta elämää.
Kyllä tänne palstoille voi kirjoitella kukas tykkää. Oli sitten punttikarjut tai harjut. Se on jokaisen itsensä tahto kirjoitteleeko vai ei. Suomi24 on paljon eri palstoja jonne voi kirjoitella. Kaikilla on sananvapaus sentään Suomessa. Eikun antoisia keskusteluja ja itse toivon ainakin "Toto Rinon" vankila muistelujen jatkoa. Onneksi sitä keskustelua ei kukaan ole pilannut. Itse kirjoitan kun siltä tuntuu.
Hyvää syksyä kaikille..
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9196712/45612324
http://www.youtube.com/watch?v=g6JbGHTHzps- -vanhanajanvenkula-
viimeksi kirjoittanut on. Olen arvokas ihminen ja uskon todella paljon, nyt kun saavuin palstalle ja kirjoittamaan ryhdyin, palstan tila paranee huomattavasti. Oksettavia alapään juttuja näkyy riittämiin. Niistä yksikin on liikaa. En ole seksuaalivastainen mutta saanut vanhanajan kasvatuksen, toki olen hetero seksuaalinen, siis vääristynyt seksuaalisuus palstan tasoon nähden, niin en tahdo lukea joutavaa kuraa. Olen tottunut tasoon, tasokkuuteen.
Myönnyn vastaamaan, etten ole täydellinen ihminen. Mutta pienet vajavaisuudet sallittakoon, meille kaikille. Älkää loukkaantuko, yritän ymmärtää myöskin huumoria.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san1872395- 581315
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621187Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661137Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871068Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731059Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221028- 961026
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153982Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975