"Kokoomus ja maalaisliitto keksivät sellaisenkin hankkeen, että myydään vankeja orjiksi Saksaan kalikaivoksille. Erityisen innokas orjakauppias oli maalaisliiton johtaja Santeri Alkio."
Stubb – tämä Suomen politiikan vänrikki Nappula – on opiskellut ulkomailla, eivätkä suomenruotsalaisen kasvatuksen saaneet tiedä juuri mitään isänmaamme historiasta.
Heidän esikuvansakin on Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf, tämä 1600-luvun tyranni ja massamurhaaja, jolla vieläkin pelotellaan lapsia ympäri Eurooppaa.
Vänrikki Nappulan historiankurssi
Kirjoittanut Aarno Laitinen 30.8.2010
http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2010/08/30/vanrikki-nappulan-historiankurssi/
Ulkoministeri Alexander Stubb on riemuinnut pari viikkoa siitä, kun Newsweek julisti Suomen maailman parhaaksi maaksi. Stubb oli erityisen ylpeä, että Suomen koululaitos sai kehuja.
Stubb tosin unohti mainita, että hänen oma puolueensa kokoomus yritti kaikin keinoin estää peruskoulun, kun opetusministeri Ulf Sundqvist (sd) oli sitä luomassa 1970-luvulla. Vieläkin kokoomuslaiset kauppakamarinulikat levittävät legendaa, että Stasi toi DDR:n peruskoulun Sundqvistin avulla Suomeen.
Kokoomushan ajoi sellaista koulupolitiikkaa, että porvarien lapset menevät oppikouluun ja heistä tulee isiensä tavoin herroja, mutta työläisten lapsille riittää vähäisempikin koulutus, koska heistä tulee vähä-älyisempinä vain työläisiä, siivoojia ja Elannon kassoja.
Ulkoministeri Stubbin onnettomat historian tiedot ovat jo herättäneet huomiota Kremlin lisäksi niissä pöydissä, joissa maailman mahtavat tapaavat.
Asian ymmärtää paremmin, jos tietää, että Stubb – tämä Suomen politiikan vänrikki Nappula – on opiskellut ulkomailla, eivätkä suomenruotsalaisen kasvatuksen saaneet tiedä juuri mitään isänmaamme historiasta.
Heidän esikuvansakin on Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf, tämä 1600-luvun tyranni ja massamurhaaja, jolla vieläkin pelotellaan lapsia ympäri Eurooppaa.
Kun Stubb ylpeilee maailman mahtajille suomalaisesta demokratiasta, ihmisoikeuksista, koulutuksesta ja terveydenhoidosta, hänen kannattaisi hieman perehtyä Suomen historiaan.
Vain Espanjan sisällissodassa murhattiin ihmisiä yhtä paljon kuin Suomessa 1918, yli prosentti kansasta. Valtaosa tapetuista oli punikkeja, jotka murhattiin vasta sodan jälkeen.
Massamurhaajat olivat maan parhaimmistoa: opettajia, lääkäreitä, pappeja, insinöörejä, maanviljelijöitä. Kuolemantuomioita jaettiin tutkimatta ja mielivaltaisesti. Lapsuuteni Rööperissä kuolemanpartiot liikkuivat kaduilla ja kyselivät henkilöllisyyspapereita. Jos lompakosta löytyi puolueen tai ammattiliiton jäsenkortti, mies ammuttiin kadulle ja jäsenkortti naulattiin otsaan.
Tuon ajan kokoomuslaista kansanterveystyötä kuvaa se, että monet lääkärit kieltäytyivät hoitamasta punaorpoja.
Kun serbialaisia tai ruandalaisia tuomitaan nyt oikeudessa, suomalaiset kansanmurhaajat selvisivät sillä, että tynkäeduskunta sääti taannehtivan lain, jolla valkoiset murhaajat vapautettiin vastuusta.
Kun maassa oli lähes 100000 punavankia, se oli valtava huolto-ongelma. Kokoomus ja maalaisliitto keksivät sellaisenkin hankkeen, että myydään vankeja orjiksi Saksaan kalikaivoksille. Erityisen innokas orjakauppias oli maalaisliiton johtaja Santeri Alkio.
Eihän näistä asioista tietenkään kerrota koulukirjoissa. Kuten ei siitäkään, että Hitlerin noustua valtaan Saksassa 1933 Suomessa oli ammattijärjestöt jo lakkautettu, sosialistinen työväenpuolue kielletty ja sen 27 kansanedustajaa pantu kiven sisään. Lapuan-liike muilutti jopa entisen presidentin ja kokoomus suunnitteli sosiaalidemokraattisen puolueen lakkauttamista.
Vänrikki Nappulalla ei ole hätää, sillä hän saa valtavan äänisaaliin, kun kampaajat, kosmetologit ja kokoomuslaiset seurapiirikanat äänestävät palvontansa kohdetta. Heidän aivojaan eivät rasita historian tosiasiat, koska heidän maailmankuvansa on kotoisin Glorian valokuvista.
Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin:
Punavangit Suomesta Saksaan?
1918 24.8.2010 10:50
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9282132
Kävin Tammisaaressa punavankien hautausmaalla 1918 24.8.2010 10:31
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9111878
OLIKO NIIN, ETTÄ TAMMISAAREEN TUODUT PUNAVANGIT ODOTTIKIN KULJETUSTA ORJATYÖHÖN SAKSAAN?
Punikit kalikaivoksille
5
184
Vastaukset
- 1918
Tässä Ahdin kirjassa kerrotaan Santeri Alkiosta sellaisia asioita mitä hänestä ei yleisesti tiedetä. Hänet, siis Alkion, Kaila sai kiihotettua ankaraksi ryssänupseerien vihaajaksi, oikein nro 1, ja Alkio saikin paljon "aikaan" sillä saralla. Aika radikaali tuntuu olleen 1918 tapahtumien aikaan.
Martti Ahti
VTT/ DSocSc, Senior Research Fellow
Ryssänvihassa Elmo Kaila. Aktivistin, asevoimien harmaan eminenssin ja Akateemisen Karjala-Seuran johtajan elämäkerta 1988-1935. WSOY, Porvoo 1999. 554 s.
http://www.valt.helsinki.fi/staff/mahti/ - Vänrikki Nappula
Vänrikki Nappulan historiankurssi
Kirjoittanut Aarno Laitinen 30.8.2010
http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2010/08/30/vanrikki-nappulan-historiankurssi/ - 1918
Samasta aiheesta on täälläkin juttua
Dragsvik 1918 - kauhujen leiri
Rääsypori 1.6.2010 08:44
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9111878 - punikkia Saksaan
lähetettiin? Tutkijoiden mukaan kapinalliset saivat enimmäkseen 1-3 vuoden vankeusrangaistuksia valtakunnanoikeuksissa ja pääosa eli noin 55 000 armahdettiin vuoden -18 loppuun mennessä.
Tammisaareen oli tuotu kaikkiaan noin 10 000 vankia leirin ollessa Sotavankilaitoksen alainen.Heistä 3 286 oli vapautettu.
Pakkotyölaitosvaiheessa vapautettiin 2 223 vankia. Leirissä oli vuoden -18 lopussa 1 042 vankia.
Leirillä kuoli, katosi tai karkasi kaikkiaan 3 680 vankia vuoden -18 aikana. Kaikkiaan vapautettiin samana aikana 5 509. Laitokseen jääneet vangit vapautettiin, joskin viiimeiset vasta 1927.- Tammisaaressa käynyt
"Kerro jo, montako punikkia lähetettiin?"
Tiettävästi ei yhtään kun Saksa antautui jo 9.11.1918 ja se muutti suunnitelmat. Suomenlinnassa oli punavangeilla yleisessä tiedossa Saksan suolakaivoksiin lähettäminen.
"Leirillä kuoli, katosi tai karkasi kaikkiaan 3 680 vankia vuoden -18 aikana."
Jos tuokaan lukema pitää paikkansa niin onhan se valtava määrä noin puolessa vuodessa näännytettynä nälkään ja sen seurauksiin.
Muonitusolot vankileirillä muodostuivat poikkeuksellisen surkeiksi ja kuolleisuus korkeaksi. Niinpä vuoden 1918 kesä-, joulukuun aikana leirillä kirjattiin 2873 kuollutta vankia. Muihin leireihin verrattuna kuolleisuus oli Tammisaaressa kaikkein korkein. Vankimäärään nähden kuolleisuusprosentti oli 33,1.
Suomessa päästiin Jatkosodankin aikana yhtä korkeisiin venäläisvankien kuolleisuuslukemiin. Oliko suomalaiset vangeille jotenkin erikoisen julmia?
http://www.tammisaari1918.com/fi/historiaa.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455110Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1151616Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151389Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481329- 131163
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41000Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59795Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27783