Uskontoja on

tetragrammiin-JHWH

maailmassa vaikka jos kuinka paljon. Miellyttävätkö kaikki uskonnot Jumalaa? Maailmassa kun on satoja uskontoja, jotka väittävät opettavansa totuutta Jumalasta, ja kuitenkin niillä on hyvinkin kirjavia opetuksia siitä, kuka Jumala on ja mitä hän odottaa meiltä.

Mistä voimme tietää, mikä on oikea tapa palvoa Jumalaa?

26

208

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeesus pelastaa

      Niin sinä pelastut!!!

      Uskonnot lähtevät liikkeelle ihmisen hengellisistä tarpeista. Niiden tarkoitus on tosiaan miellyttää Jumalaa.
      Jumalan miellyttäminen on kuitenkin humpuukia, Jumala miellyttämisessä on niin korkeat kriteerit ettei kukaan ihminen -Jeesusta - lukuun ottamatta kykene lähellekään sitä tasoa jota Jumalan miellyttäminen edellyttäisi. Sen edellytyksenä on lain täydellinen täyttäminen.

      • tetragrammiin-JHWH

        riittääkö se pelastukseen että väittää olevansa kristitty. Jeesus sanoi:" Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'." (Mat 7:21-23.)

        Olisiko Jeesus sanonut näin että taivasten valtakuntaan pääsee se, joka tekee hänen Isänsä tahdon ellei se olisi meille ihmisille mahdollista? Ei Jumala vaadi meiltä täydellisyyttä, hänhän Luojana tietää mistä meidät on tehty - tomusta. Hän kuitenkin odottaa että me pyrimme tekemään parhaamme hänen tahtonsa tekemisessä, ei meiltä vaadita täydellisyyttä.

      • savon ukko

        Jeesuksen pelastettu, puhut oikein. Itse ole esimerkillinen Jumalan mielen miellyttäjä. Juuri tuolla nimerkilläsi paljastat sen, mikä menee Jumalaltakin ohi korvien. Hän todella ajattelee, että sinu löpinäsi on monasti humpuukia.

        Monista Jumalista ja heidän palvojistaan, että sehän on kullekkin oikea Jumala, jos hän kuulee anojan rukouksen ja ihminen on Jumaalaansa tyytyväinen, ja päin vastoin. Se on vain näin yksinkertaista, kun ihminen vaikenee, tuuli käy hänen ylitseensä, ja häntä ei enää ole.

      • tetragrammiin-JHWH kirjoitti:

        ...on nimenomaan: usko Kristukseen...
        Room. 3:10-10. niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan,
        11. ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa;
        12. kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.

        Ei siis ole ainoatakaan ihmistä, joka voisi tehdä Jumalan tahdon. Jeesus oli ja on ainoa.

        Joh:14:1. "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun".

        Jeesus teki täydellisesti Jumalan tahdon, kun me uskomme häneen, hänen täydellisyytensä on meidän.

      • Jeesus pelastaa
        Tahvonen kirjoitti:

        Veli on elävässä uskossa Kristukseen. Kiitos Jumalalle.

      • Jeesus pelastaa
        savon ukko kirjoitti:

        Jeesuksen pelastettu, puhut oikein. Itse ole esimerkillinen Jumalan mielen miellyttäjä. Juuri tuolla nimerkilläsi paljastat sen, mikä menee Jumalaltakin ohi korvien. Hän todella ajattelee, että sinu löpinäsi on monasti humpuukia.

        Monista Jumalista ja heidän palvojistaan, että sehän on kullekkin oikea Jumala, jos hän kuulee anojan rukouksen ja ihminen on Jumaalaansa tyytyväinen, ja päin vastoin. Se on vain näin yksinkertaista, kun ihminen vaikenee, tuuli käy hänen ylitseensä, ja häntä ei enää ole.

        Mitä sinun jumalasi sanoo on yhdentekevää humpuukia, olet itse itsellesi Jumala ja matkalla kadotukseen.

        Rukoile Jumalaa, että saisit armon kääntyä epäuskostasi parannukseen.

      • teuta
        savon ukko kirjoitti:

        Jeesuksen pelastettu, puhut oikein. Itse ole esimerkillinen Jumalan mielen miellyttäjä. Juuri tuolla nimerkilläsi paljastat sen, mikä menee Jumalaltakin ohi korvien. Hän todella ajattelee, että sinu löpinäsi on monasti humpuukia.

        Monista Jumalista ja heidän palvojistaan, että sehän on kullekkin oikea Jumala, jos hän kuulee anojan rukouksen ja ihminen on Jumaalaansa tyytyväinen, ja päin vastoin. Se on vain näin yksinkertaista, kun ihminen vaikenee, tuuli käy hänen ylitseensä, ja häntä ei enää ole.

        Nimitys siitä on kuolema ;Minkä jokaisen ihmisen on joskus kohdattava , minusta kannattaa
        käyttää oikaa nime sillä siihen pitää tottua , kun se kutsu tulee , että olisimme silloin valmiit
        mietin tämän valmiiksi jo lasna ollessani , äitini kuoli kun olin runsaan 12. ehkä 3 kk .
        Kun sain herätyksen 16 vanhana sen jälkeen olen tehnyt itselleni selväksi ole valmis.

      • teuta
        tetragrammiin-JHWH kirjoitti:

        riittääkö se pelastukseen että väittää olevansa kristitty. Jeesus sanoi:" Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'." (Mat 7:21-23.)

        Olisiko Jeesus sanonut näin että taivasten valtakuntaan pääsee se, joka tekee hänen Isänsä tahdon ellei se olisi meille ihmisille mahdollista? Ei Jumala vaadi meiltä täydellisyyttä, hänhän Luojana tietää mistä meidät on tehty - tomusta. Hän kuitenkin odottaa että me pyrimme tekemään parhaamme hänen tahtonsa tekemisessä, ei meiltä vaadita täydellisyyttä.

        Siälle. muodollisesti Rukoilemalla ja uskonnollisista asioista puhumalla , ei opillisella tiedollakaan . Oikeasta
        sisälle käymisestä sanoo: Matt.7:7, 13-14. sekä Joh. 10:7,9-11. Tämä on perusasia taivaallisen ISÄN tahdon tekemiseen . Toinen on keskinäisen Rakkauden ja Jumalan sanan opetusten noudattaminen ,
        käytännöllisessä elämässä . Siihen sisältyy osallistaminen Jumalan valtakunnan työhön lahjojensa mukaan ja
        Jumalan antamin voimin , ks. 1 Piet. 4:10-11.

      • tetragrammiin-JHWH
        Tahvonen kirjoitti:

        ...on nimenomaan: usko Kristukseen...
        Room. 3:10-10. niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan,
        11. ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa;
        12. kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.

        Ei siis ole ainoatakaan ihmistä, joka voisi tehdä Jumalan tahdon. Jeesus oli ja on ainoa.

        Joh:14:1. "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun".

        Jeesus teki täydellisesti Jumalan tahdon, kun me uskomme häneen, hänen täydellisyytensä on meidän.

        vaaditaan että uskoo Jehova Jumalaan ja uskoo hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen. Usko heihin on kaiken perusta jolle rakennetaan. Mutta Raamatusta kokonaisuudessaan löydämme kyllä senkin mitä tuo usko tuo tullessaan meidän elämäämme ja käytökseemme ja toimintaamme. Mikäli todellakin rakastamme heitä, niin kyllä me silloin haluamme elämässämme ottaa huomioon heidän opetuksensa ja ohjeensa ja noudattaa niitä.
        Eikö vain? Ei Jumala olisi noita ohjeita meille sanaansa Raamattuun kirjoituttanut, jos niitä ei olisi tarkoitettu noudatettavaksi.

    • tetragrammiin-JHWH

      vievä tie on mahdollista löytää?

      Jeesus sanoi, että tosi uskonto näkyisi niiden elämässä, jotka harjoittavat sitä. "Heidän hedelmistään te tunnette heidät", hän sanoi. " Jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä." ( Mat 7:16,17.) Toisin sanoen, ne jotka harjoittavat tosi uskontoa, voitaisiin tunnistaa heidän uskonkäsityksensä ja käytöksensä perusteella. He eivät ole kuitenkaan täydellisiä vaan tekevät virheitä, mutta ryhmänä pyrkivät tekemään Jumalan tahdon.

      Tällaisen tunnusmerkin Jeesus antoi tosi uskonnon harjoittajista.

    • tetragrammiin-JHWH

      tosi uskonnon harjoittajat Raamatun mukaan?

      1) He perustavat opetuksensa Raamattuun.

      - 2 Tim 3:16,17; 1 Tes 2:13
      - Jeesus uskoi Jumalan sanaan, ja kaikki, mitä hän opetti, oli sopusoinnussa sen kanssa. Hän sanoi usein:"Kirjoitettu on."(Mat 4:4,7,10.) Sitten hän lainasi jotain raamatunkohtaa. Samoin Jumalan nykyiset palvelijat eivät opeta omia ajatuksiaan. He perustavat opetuksensa lujasti Raamattuun.

      2) He palvovat ainoastaan Jehova Jumalaa ja tekevät tunnetuksi hänen nimeään.

      - Mat 4:10; Ps 83:18
      - Jeesus antoi mallin, kun hän opetti ihmisiä tuntemaan Jumalan. Hän sanoi rukouksessa:" Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta". (Joh 17:6.) Samoin tehdään nykyään.

      3) Jumalan palvelijat osoittavat rakkautta toisiaan kohtaan.

      - Jeesus sanoi:"Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus."
      (Joh 13:35.)
      - He noudattavat elämässään Raamatun neuvoa:"Sentähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille." (Gal 6:10.) Tosi kristityt eivät tartu aseisiin tappaakseen toisia kristittyjä sen enempää kuin muitakaan.

      4) Tosi kristityt tunnustavat, että Jumala tuo pelastuksen Jeesuksen Kristuksen välityksellä.

      - Apt 4:12; Mat 20:28
      - Jeesus on Jumalan nimittämä Kuningas taivaallisessa Valtakunnassa, joka tulee hallitsemaan maata.
      Jumala vaatii, että tottelemme Jeesusta ja toimimme hänen opetustensa mukaisesti, mikäli haluamme elää ikuisesti. Tämän vuoksi Raamattu sanoo:" Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä." (Joh 3:36.)

      5) Tosi palvojat eivät ole osa maailmasta.

      - Jeesus sanoi:""Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta; jos minun kuninkuuteni olisi tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, ettei minua olisi annettu juutalaisten käsiin; mutta nyt minun kuninkuuteni ei ole täältä". (Joh18:36.)

      - Jeesuksen tosi seuraajat ovat hänen taivaallisen Valtakuntansa alamaisia ja pysyvät siksi ehdottoman puolueettomina maailman poliittisissa asioissa. He eivät ota osaa sen konflikteihin. Poliittisen puolueettomuuden ohella Jumalan tosi palvojat ovat lainkuuliaisia, koska Jumalan sana käskee olemaan
      "alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on." (Room 13:1.) Mutta kuitenkin ottaen huomioon ""Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. "(Apt 5:29; Mark 12:17.)

      6) Jeesuksen tosi seuraajat saarnaavat Jumalan valtakuntaa ihmiskunnan ainoana toivona.

      - Mat 24:14; Ps 146:3; Mat 6:10
      - Jumalan sanassa on ennustettu, että taivaallinen Valtakunta "on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti" (Dan 2:44.)

      Voit kysyä itseltäsi: Täytänkö kaikki nämä vaatimukset, jotta minut Raamatun mukaan katsotaan olevan tosi uskonnon harjoittaja?

      • ...mikä ero on uskonnolla ja uskolla, nimenomaan kristinuskolla?
        Uskonto on sitä, että ihminen yrittää miellyttää Jumalaa. Mahdotonta!
        Kristinusko taas, että ihminen ottaa uskolla vastaan Jumalan armon, jonka Hän on meille valmistanut pojassaan Kristuksessa.

      • Hellariboy86

        Kirjoitat kuin suoraan Vartiotornista tai Herätkää'stä. Oletko Jehovan todistajain jäsen?

        Saatko niitä käyntipointseja nettisaarnaamisesta?

      • Näi on
        Hellariboy86 kirjoitti:

        Nainen. Surullista ettei hän usko sitä, että hänellä ei ole mitään annettavaa tälle palstalle. Sääli vaan ihmisparkaa joka tuollaisiinkin harhaoppeihin eksyy. He eksyvät koska eivät usko totuutta. Jumalan maailma on ihmisessä sisäisesti, silloin kun hän on elävässä pelastavassa uskossa. Uskonnot joita on satoja erilaisia, ovat ihmisen ulkopuolella, ne ovat jumalan miellyttämiseen ja lepyttämiseen rakennettuja palvontamenoja ja rituaaleja. Jumala on asettanut luomisessa jokaiseen ihmiseen kaipuun Luojansa luo, vain Jeesuksessa Kristuksessa tämä on mahdollista. Jumala tuli Jeesuksessa Kristuksessa, sovitti maailman itsensä kanssa. Näin ihminen joka kerran lankesi syntiin ja tuomittin kuolemaan, tuli lunastetuksi Jumalan lapsen asemaan, - perilliseksi.

        On ihmeellistä miten kieroon vihollinen voi ihmisen hengelliset silmät kääntää, kun mitään tuollaista jota jehovantodistajat opettavat ei Raamatusta löydy, ja silti siihen uskotaan täysin sokeasti ilman kritiikkiä.

        Aivan kuin Jehova nimen käyttö oikeuttasi levittämään mitä hyvänsä humpuukia.
        Evankeliumi ei muutu miksikään siitä, mitä nimeä Jumalasta käytetään. Eri kielillä Jumalan nimi on erilainen
        Suomessa käytetään Jumalasta suomenkielisiä nimeä, Herra, Sana ja Henki.

        Oleellista on, että pelastus on AINOASTAAN Jeesus Kristus nimessä. Ja ilman asuvaista Pyhää Henkeä (joka on Jumalan persoona), ei kukaan voi ymmärtää Jumalan sanaa.

        Katsokaapa ihmettä: Jeesus nimi, jossa ainoassa syntinen voi pelastua, on kaikissa kielissä sama.

      • Hellariboy86
        Näi on kirjoitti:

        Ensin Näi on -nimimerkille.

        Et varmaankaan huomannut, että tein kysymyksen tuolle aloittajanimimerkille enkä sinulle. En kuitenkaan yritä häätää sinua pois palstalta kuten itse teet kaikille joiden vastaukset tai mielipiteet eivät sinua miellytä, vaan totean vain Raamatun ohjeen mukaan sävyisästi ja pitkämielisesti, että tunge pitkä nenäsi ahteriisi äläkä puutu keskusteluihin joihin sinua ei ole kutsuttu (miltä tuntuu maistaa omaa lääkettä?).

        Niin, tetragrammiin-JHWH, oletko jehovantodistaja?

        Vastaatko samalla tähän: tähän mennessä havainnoidussa maailmankaikkeudessa on varovaisesti arvioiden miljardi kertaa miljardi tähteä ja planeettaa. Uskotko että jossain on toinen planeetta, jolla on oma luomiskertomuksensa, oma raamattunsa, oma pelastushistoriansa ja Jeesuksensa?

        Pidätkö todennäköisenä, että näitä miljardi kertaa miljardi planeettaa/tähteä yllä koossa pitävä voima on hiukkaakaan kiinnostunut palvonko häntä vai en?

        Ja minä vastasin kysymykseen koska tiedän vastauksen. Sun asenteesi ei ole lähelläkään helluntailaispoikaa. Yksi parhaista ystävistäni on nimittäin helluntailainen. Tämä ei ole myöskään helluntailaisten palsta, joten tiedoksi.

        Mitä helluntailasten palstaan tulee täällä "suomisella", niin se on hyvä esimerkki jehovalaisten ja muiden harhaoppisten sotkemasta palstasta. Sellaista emme tästä palstasta halua. Jos lestadiolaisuus ei kiinnosta muulla tavoin kun häiritsemismielessä, niin terve menoa.

        Ystäväsi on helluntailainen ja siis tiedät millaisia kaikki helluntailaiset ovat. Et kai tarkoita tuota oikeasti. En ole ikinä suostunut minkään stereotyypin mukaiseksi. Se oli eräs (ei tosin pääasiallinen) syy siihen että etäännyin helluntailaisuudesta. Hellarin stereotyyppihän on notkaniskainen, hallelujaa höpöttävä kiltin näköinen nuori tai kiltti vanhempi setä/täti.

        Harhaoppisuus on täysin näkökulmakysymys. Et halua ketään sotkemaan palstaa. Haluat siis vain samoin ajattelevien harmoniaa, niinkö? Kriittinen keskustelu on mielestäsi häirintää ja riitelyä?

        Tämä ei ole helluntailaisten palsta, ihan totta. Mutta tiesitkö, ettei tämä ole myöskään lestadiolaisten palsta? Tämä on Eniron palsta. Ihan vain tiedoksi.

      • tetragrammiin-JHWH
        Tahvonen kirjoitti:

        ...mikä ero on uskonnolla ja uskolla, nimenomaan kristinuskolla?
        Uskonto on sitä, että ihminen yrittää miellyttää Jumalaa. Mahdotonta!
        Kristinusko taas, että ihminen ottaa uskolla vastaan Jumalan armon, jonka Hän on meille valmistanut pojassaan Kristuksessa.

        mielestäsi maan päällä ollessan antanut kristityille esimerkin siitä miten tulee toimia?

      • teuta
        tetragrammiin-JHWH kirjoitti:

        mielestäsi maan päällä ollessan antanut kristityille esimerkin siitä miten tulee toimia?

        Olemme puhunet vain siitä , emme mitään leikkiä .

      • tetragrammiin-JHWH
        Hellariboy86 kirjoitti:

        Ensin Näi on -nimimerkille.

        Et varmaankaan huomannut, että tein kysymyksen tuolle aloittajanimimerkille enkä sinulle. En kuitenkaan yritä häätää sinua pois palstalta kuten itse teet kaikille joiden vastaukset tai mielipiteet eivät sinua miellytä, vaan totean vain Raamatun ohjeen mukaan sävyisästi ja pitkämielisesti, että tunge pitkä nenäsi ahteriisi äläkä puutu keskusteluihin joihin sinua ei ole kutsuttu (miltä tuntuu maistaa omaa lääkettä?).

        Niin, tetragrammiin-JHWH, oletko jehovantodistaja?

        Vastaatko samalla tähän: tähän mennessä havainnoidussa maailmankaikkeudessa on varovaisesti arvioiden miljardi kertaa miljardi tähteä ja planeettaa. Uskotko että jossain on toinen planeetta, jolla on oma luomiskertomuksensa, oma raamattunsa, oma pelastushistoriansa ja Jeesuksensa?

        Pidätkö todennäköisenä, että näitä miljardi kertaa miljardi planeettaa/tähteä yllä koossa pitävä voima on hiukkaakaan kiinnostunut palvonko häntä vai en?

        Raamatun mukaan, sillä se on kaikkeuden Luojalta, ja se on totuus, Raamatun oman todistuksen mukaan.
        (2 Tim 3:16,17; Joh 17:17.)

        Jesaja 45:18:" Sillä näin sanoo Herra, joka on luonut taivaan - hän on Jumala - joka on valmistanut maan ja tehnyt sen; hän on sen vahvistanut, ei hän sitä autioksi luonut, asuttavaksi hän sen valmisti: Minä olen Herra, eikä toista ole. " Miksiköhän luomiskertomuksessa keskitytään enimmäkseen maapallon tapahtumiin?
        Sillä muualla ei Raamatun mukaan ole elämää. Luomiskertomuksessa on jo kerrottu maailmankaikkeuden luominen, ei tarvita toista. Maailmakaikkeuden rakenteen tuntemisella ei ole meidän pelastuksen kannalta mitään merkitystä. Raamattu keskittyy kirjoituksissaan meidän pelastuksen kannalta oleellisiin asioihin ei muuhun.

        Mitä Raamattu sanoo, onko Jumala kiinnostunut meistä yksilöinä?

        Apt 17:27:". että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä " Raamatussa jopa kannustetaan:" Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä." (Ja 4:8.) Mitä Raamatussa luvataan kun hankimme tietoa Jehova Jumalasta ja Jeesuksesta?
        " Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. " (Joh 17:3.) Meille luvataan siis "palkinnoksi" ikuinen elämä täällä maan päällä Jumalan alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti. " Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen." (2 Piet 3:9.) Hän ei kuitenkaan pakota ketään ottamaan vastaan pelastusjärjestelyä. Valinta on siis meidän. Jumala antaa meille mahdollisuuden pelastukseen, mikäli otamme sen vastaan.

        Kyllä olen Jehovan todistaja ja pyrin elämässäni ottamaan huomioon Raamatun opetukset ja soveltamaan niitä käytännössä omaan elämääni. Rakkaudesta muita ihmisiä kohtaan haluan kertoa ihmisille tästä pelastusjärjestelystä jonka olen Raamatusta oppinut. Sekä ovilla että täällä netin välityksellä. :-)

        Raportoitko täällä käymäsi keskustelut samalla tavoin kuin ovelta ovelle -julistuksen tai jollain tavoin?

    • jyrkieityrki

      Jumalan Valtakunnassa ei uskota, ei edes herra LLL ole jumala.
      Jeesuskaan ei ollut uskossa!

      Usko tarkoittaa sitä, että uskoo jumalalaksi herra epäjumalaa.
      Usko on Jumalan ja Jeesuksen sekä Pyhän Hengen kieltämistä ja esim. kirkollisissa rituaaleissa Heidän pilkkaamista.
      Tuon tietävät kaikki jotka sielullisesti tuntevat Heidät!
      1Joh. 2:4
      Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.

      • Näin valitettavasti

        Et pidä alkuunkaan Jumalan käskyjä. Laki eli käskyt osoittavat nimittäin että me kaikki olemme kokonaan syntisiä. Sinulla ei ole käskystä hajuakaan, saati lain hengellisestä puolesta.

        Palvot saatanaa Jumalanasi ja valehtelet Jeesuksessa vanhurskaiden päälle aivan mitä sylki suuhun tuo.
        Tämäkö on sinun lain täyttämistäsi ? :-)))

        Voi sinua piruparkaa, ei voi muuta sanoa. Sääliksi käy ihmispoloinen.

      • teuta

        Tuo Raamatun paikka 1 Joh.2:4. jonka annoit viitteeksi pitaa Lukea 1 Joh. 2:3-7. lue ne.

        Kristuksen tunteminen Vapahtajana ja Herrana merkitsee uudestisyntymissä toteutunutta
        USKONYHTEYTTÄ Hänen kanssaan . Siitä seuraa välttämättä sydämen halusta tapahtuva Hänen sanansa (opetustensa) pitäminen ja kuuliaisuus Hänen käskyilleen . Piittaamattomuus niistä on todistus epäuskosta ja valheessa elämisestä , ks. Joh. 8:31-32.; 14:21,23. ; Room. 6:11-23.; 8:1-14.

        Luther : "Ei ole muita hyviä töitä kuin ne , mitkä Jumala on käskenyt , eikä mikään muu ole syntiä kuin se, minkä jumala on kieltänyt, ... Meidän on siksi Jumalan käskyistä opittava erottaman , mitkä ovat hyviä "
        WA, 6: 204.

        Kristus katsoo suopeasti niihin , jotka toimivat ja elävät Hänen sanansa mukaan ... mutta Hän kääntyy pois niistä , jotka eivät noudata Hänen sanaansa " , WA,8:510.

        "Mitään ei ole pidettävä niin pyhänä ja niin tunnollisesti noudatettava kuin mitä Jumala on käskenyt ".
        WA, 8:573.

    • Boagenes

      on polvistua nöyrästi Hänen edessään ja rukoilla Häneltä armoa ja anteeksiantamusta. Näin ovat jo muinen hurskaat ja Jumalaa pelkääväiset Häntä lähestyneet. Herra itse on puhunut lupauksen kansalle: Hädässäsi sinun tulee huutaa Minua ja Minä tahdon auttaa sinua. Tämä lupaus on vahva ja koskee sekä maallista että hengellistä hätää sielussamme.

      • teuta

        Noin se pitää , kyllä kaikki on sillälailla kun pitääkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      47
      2498
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2477
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2372
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      57
      2145
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1867
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      84
      1685
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1143
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1024
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1005
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      56
      886
    Aihe