Suomalaiset entistä lihavampia

kj.mattila

Pekka Puska sai taas uuden sulan hattuun vai pitäisikö sanoa naulan arkkuun. Iltalehti kertoo tänään että lihavuus on entisestään lisäääntynyt Suomessa. Miehistä ylipainoisia tai suorastaan lihavia on 70% ja naisista 63%.

Nyt sekin on selvitetty mistä päin löytyvät lihavimmat suomalaiset. Painoindeksit paukkuu etenkin Pohjois-Karjalassa, tuolla Puskan omassa maakunnassa jossa hän pakotti ihmiset syömään margariinia ja hiilihydraatteja.

Tiedot perustuvat THL:n tekemään laajaan DEHKO diabetestutkimukseen.

Aikaisemmin saimme tietää että diabetes lisääntyy Pohjois-Karjalassa huomattavasti muuta maata nopeammin.

Ei näytä oikein missään Puskan lautasmallit toimivan. Kurjuus vaan leviää hiiliohydraattien ja margariinien avulla.

24

212

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vhh-hoikka

      niin kohta hoikiksi jää enää VHH-laiset. Viimeistään silloin kansa tajuaa että heitä on petetty ravitsemussuosituksissa ja alkaa massavyöry VHH:n pariin.

    • Balleriina Lutuunen

      että taidan sittenkin olla hakoteillä näissä ravitsemusasioissa. Kyllä VHH-laiset näyttävät olevan oikealla tiellä.

      • että sinäkin alat tulla järkiisi. Kyllä oletkin jo kauan lukkenut todellisten asiantuntijoitten, minun ja Veijon kirjoituksia niin ei ihme että alat muuttaa käsityksiäsi.


      • Balleriina Lutuunen
        kj.mattila kirjoitti:

        että sinäkin alat tulla järkiisi. Kyllä oletkin jo kauan lukkenut todellisten asiantuntijoitten, minun ja Veijon kirjoituksia niin ei ihme että alat muuttaa käsityksiäsi.

        jo pidempään ajatellut että eihän tässä ole mitään järkeä vastustaa VHH:ta kun kaikki saavat hyviä tuloksia aikaan.


      • Balleriina Lutuunen
        Balleriina Lutuunen kirjoitti:

        jo pidempään ajatellut että eihän tässä ole mitään järkeä vastustaa VHH:ta kun kaikki saavat hyviä tuloksia aikaan.

        todistettua, että Mattila käyttää minunkin nimimerkkiä! Voi miten sairas vajaaälyinen henkilö on.
        Keksi välillä uusi persoona. Olen niin kyykyssä, kun olla voit. Siksi pääsi ei kestä totuuksia.


      • Balleriina Lutuunen kirjoitti:

        todistettua, että Mattila käyttää minunkin nimimerkkiä! Voi miten sairas vajaaälyinen henkilö on.
        Keksi välillä uusi persoona. Olen niin kyykyssä, kun olla voit. Siksi pääsi ei kestä totuuksia.

        keksit uusia nimimerkkejä ja uusia kirjoitustyylejä. Hyvin sanoit: "Olen niin kyykyssä" Niinhän sinä olet ja sehän sinua raivostuttaakin.


      • Balleriina Lutuunen
        kj.mattila kirjoitti:

        keksit uusia nimimerkkejä ja uusia kirjoitustyylejä. Hyvin sanoit: "Olen niin kyykyssä" Niinhän sinä olet ja sehän sinua raivostuttaakin.

        ole muita nimimerkkejä.


      • lordofpsyche
        kj.mattila kirjoitti:

        että sinäkin alat tulla järkiisi. Kyllä oletkin jo kauan lukkenut todellisten asiantuntijoitten, minun ja Veijon kirjoituksia niin ei ihme että alat muuttaa käsityksiäsi.

        Siinä se tuli, "todellisten asiantuntijoiden". Mitä helvettiä te täällä sitten toitotatte ja saarnaatte.

        Oli vhh-ruokavaliolla tai ei, Veijo-sedän ja Mattilan messiaaninen sekoilu on niin karmivaa luettavaa että oksat pois.

        Toisaalta suhteellisen huvittavaa seurata teidän punaisia naamojalle kun yritätte vastailla häiriköille, oikein huomaa miten ärtymystaso kasvaa. Kannattaisi vähän relata välillä, ehkä ei tulisi rytmihäiriöitä tms. Ruokavalio kun ei ole se ainoa tapa ja tie terveelliseen elämään..


    • terveyden vie

      Lainaus eräästä Gyllingin tutkimuksesta ”cholesterol is crucial factor in the developement of arterial atherosclerosis” (kolesteroli on keskeinen tekijä valtimokovettumataudin synnyssä). Lause on hyvin tavallinen ja toistuu usein tämän tyyppisissä tutkimuksissa. Mutta missään ei ole mainittu lähdeviitettä tutkimukseen, joka kiistattomasti osoittaisi tämän väitteen todeksi.

      Koko rasva-ajattelu perustuu kiertävän logiikan todisteluun. Jos eläinrasvat ovat terveydelle haitallista niin rasvojen vähentäminen tuottaa terveyttä ja sitten taas mikä tahansa toimenpide joka vähentää eläinrasvoja on positiivista ja niin edelleen. Eläinrasvojen vaarallisuus on teoriaa eikä sitä ole koskaan voitu osoittaa sitovasti. Päin vastoin nykytutkimus on osoittamassa että eläinrasvat ovat eduksi terveydelle. Kiertävä todistelu pyörii olettamuksen ympärillä ja olettamukseen vaikuttavia tekijöitä sitten pidetään merkityksellisinä. Koko rakennelma seisoo savijaloilla.

      Asian voi nähdä myös käytännössä. Miksi vallitseva teoria ei ole tuonut terveyttä vaan johtanut massiivisiin, potilaalle haitallisiin ja kalliisiin lääkehoitoihin. Ravinnon eläinrasvoja on vähennetty radikaalisti ja tilalle on tulleet muokatut kasvisrasvat transrasvoineen. Samalla diabetes on lisääntynyt epidemian lailla. Eikö tästä voi päätellä jotain?

      Väite eläinrasvojen vaarallisuudesta, joka muistuttaa enemmänkin torimummojen lausetta:"Kaikkihan sen tietävät." kuin vakavaa tieteellistä tosiasiaa sai minut kiinnostumaan asiasta. Onko todellakin niin, että ihmiskunnan ravinnon ikiaikainen ja olennainen osa olisi nyt todettu terveydelle haitalliseksi Olen lukenut läpi noin kolmisen sataa tutkimusta ja kaikissa esiintyy sama väite: Yleisesti tiedetään, että eläinrasvat ovat haitallisia tai sitten tuo Gyllingin lause. Mutta missään näistä kolmesta sadasta tutkimuksessa ei esitetä Gyllingin tapaan lähdeviitettä mihin tiettyyn tosiasiaan ja tutkimukseen väite perustuu. Joissakin tutkimuksissa viitataan johonkin tutkimukseen missä taas todetaan vuorostaan samaa vailla mitään lähdeviitettä.

      • LÄÄKÄRI-TROLLI

        asiaa puhut, mutta SULLA POIKA taitaa olla vähän liian positivistisia (YLTIÖOPTIMISMI) ajatuksia noin yleensä. patenttiratkaisu joka ongelmaan. ÄÄRIEHDOTUKSIA, fundamentalismi EI TOIMI IHMISELIMISTÖSSÄ, KUTEN LUULET


      • ja täyttä totta. Ehkä me vihdoin pääsemme tilanteeseen jossa asioista puhutaan niiden omilla nimille ja puhutaan kansalle totta, eikä sumuteta niin että suurin osa kansasta sairastuu.

        Helena Gylling nyt taas on se apurahatohtori joka sai Diabetessäätiöltä suuren apurahan kun haukkui Antti Heikkilän Diabetesliiton lehdessä.


      • paskaa puhut

        Kiistatomat tutkimukset osoittavat että eläinrasva on voimakkain kolesterolin nostaja ja korkea kolesteroli on puolestaan yksi suurin tekijä mm. sepelvaltimotaudeissa.

        "nykytutkimus on osoittamassa että eläinrasvat ovat eduksi terveydelle"

        Kohtuullisissa määrin näin onkin mutta jos sitä on liikaa niin tilanne muuttuu päinvastaiseksi. Olet irottanut tuonkin väitteen asiayhteydestä.

        Teoriat eivät koskaan tuota minkäänlaista terveyttä vaan se todellisuus eli käytäntö. Jos eläinrasvaa mässytetään liikaa niin on aivan sama mitä teoriat sanovat eikä asiaa auta että laisesi juntti hämärtää asioita subjektiivisella, pseudotieteellisellä argumentoinnilla.


      • ei teorioita
        paskaa puhut kirjoitti:

        Kiistatomat tutkimukset osoittavat että eläinrasva on voimakkain kolesterolin nostaja ja korkea kolesteroli on puolestaan yksi suurin tekijä mm. sepelvaltimotaudeissa.

        "nykytutkimus on osoittamassa että eläinrasvat ovat eduksi terveydelle"

        Kohtuullisissa määrin näin onkin mutta jos sitä on liikaa niin tilanne muuttuu päinvastaiseksi. Olet irottanut tuonkin väitteen asiayhteydestä.

        Teoriat eivät koskaan tuota minkäänlaista terveyttä vaan se todellisuus eli käytäntö. Jos eläinrasvaa mässytetään liikaa niin on aivan sama mitä teoriat sanovat eikä asiaa auta että laisesi juntti hämärtää asioita subjektiivisella, pseudotieteellisellä argumentoinnilla.

        koska ne eivät tuota minkäänlaista terveyttä. Se on teoriaa että eläinrasvoilla olisi jotain tekemistä kolesterolitasojen kanssa. Todellisuus, eli käytäntö on osoittanut että syömällä vähähiilihydraattisesti ja syömällä eläinrasvaa, kolesterolitasot laskevat.


      • Balleriina Lutuunen
        ei teorioita kirjoitti:

        koska ne eivät tuota minkäänlaista terveyttä. Se on teoriaa että eläinrasvoilla olisi jotain tekemistä kolesterolitasojen kanssa. Todellisuus, eli käytäntö on osoittanut että syömällä vähähiilihydraattisesti ja syömällä eläinrasvaa, kolesterolitasot laskevat.

        itsekään usko siihen?


      • ei teorioita
        Balleriina Lutuunen kirjoitti:

        itsekään usko siihen?

        vaikka en olekaan Mattila.


      • Balleriina Lutuunen
        ei teorioita kirjoitti:

        vaikka en olekaan Mattila.

        ns. ihmeryhmään.


      • Balleriina Lutuunen kirjoitti:

        ns. ihmeryhmään.

        sinut ja kaltaisesi jotka eläinrasvojen pelossa syövät runsaasti hiilihydraatteja ja käyttävät margariineja Kyllä ne sv-taudit tulevat kuin manulle illallinen.

        Ihmeryhmä on sellainen joka kuvittelee että kaikki on hyvin kun välttää ravinnossaan kolesteroleja. Pitäisi muistaa että maksa alkaa tuottamaan elimistölle tärkeää kolesterolia ellei sitä saa ravinnon mukana.


    • +++

    • on mainio

      kuva suomalaisesta.

      "Laihdutusleikkaukset yleistyneet vauhdikkaasti"

      http://www.iltalehti.fi/laihdutus/2010090412294352_lh.shtml

      "Suomessa tehdään tänä vuonna jo noin 900 laihdutusleikkausta, kun neljä vuotta sitten niitä tehtiin alle sata. Määrän arvioidaan lisääntyvän pariintuhanteen kolmen seuraavan vuoden aikana..."

      • Miss Ella 22v 48 kg

        ((((((((((((((( LIHAVAMPI ))))))))))))))) Pääkin turpoaa kuin Erkki Liikasella Finland Bang co.



        harmittaako mattila ?


      • Balleriina Lutuunen

        osoitukselliset sanasi jäi? Puhelimessa ainakin avasit sanallisen arkkusi, ja loihdit niin heluisia sanoja että...
        Puhelu päättyi nyyhkyyn ja puhalsit nukkeesi lisää ilmaa.


      • Balleriina Lutuunen kirjoitti:

        osoitukselliset sanasi jäi? Puhelimessa ainakin avasit sanallisen arkkusi, ja loihdit niin heluisia sanoja että...
        Puhelu päättyi nyyhkyyn ja puhalsit nukkeesi lisää ilmaa.

        banaaniannoksesi on nautittu? Toinen syöden ja toinen.... eihän sulla muuta keinoa ole. Vai oletko jo siirtynyt moottorioversioon.


    • lihottamaan ihmiset Pohjois-Karjalassa ja samalla saivat diabeteksen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      19
      2176
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      39
      2075
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      27
      1963
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      47
      1376
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1316
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      873
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      56
      802
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      721
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      713
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      32
      698
    Aihe