Puoli litraa salmiakkikossua. Sekaan huumausaineiksi luokiteltuja lääkkeitä. Siinä
yhdistelmä, joka kohotti rattiin nousseen poliisin promillet yli 2,6:een.
- Mies käveli niin, ettei meinannut tie riittää, todistaja kuvaili siviilipukeissa olleen konstaapelin
horjahtelua espoolaisenkauppakeskuksen parkkipaikalle viime helmikuussa.
Kun sivullinen havaitsi, että humalainen olikin lähdössä ajamaan autoa, oli jo liian myöhäistä.
- Olisin yrittänyt estää ajon, jos olisin ehtinyt, hän kertoi myöhemmin poliisille.
ISTUI PARKISSA
Mies kuitenkin soitti hätäkeskukseen auton tuntomerkit. Perään hälytetty partio löysikin
etsityn auton ja sen liki sammumispisteessä olleen kuljettajan varsin nopeasti
tämän kotitalon parkkipaikalta.
Liikkuvan poliisin vanhemmaksi konstaapeliksi paljastunut mies kiisti jyrkästi syyllistyneensä ratti
juopumukseen. Hän kertoi poliisille, että oli vain jäänyt autoon kuuntelemaan
musiikkia ja juomaan salmiakki kossua.
- Eikö autossa saa istua ja kuunnella radiota? Vaikka join autossa istuessani alkoholia, se ei ole kiellettyä.
Kiistän syyllistyneeni törkeään rattijuopumukseen, hän sanoi.
TUOMIO LIEVENI
Syyttäjä vaati vanhemmalle konstaapelille ehdollista vankeutta ja oheissakkoja.
Espoon käräjäoikeus tuomitsi poliisin kuitenkin pelkkään I 400 euron sakkorangaistukseen.
Oikeus otti lieventävinä seikkoina huomioon miehen pitkään jatkuneen
sairauden ja hankalan elämäntilanteen. Tuomittu oli kärytessään sairauslomalla.
Heinäkuun 1. päivänä annettuun tuomioon sisältyi myös ajokielto, joka päättyi 6. syyskuuta.
Miestä ei kuitenkaan käryn jälkeen ole nähty poliisiauton
ratissa.
- Päädyimme siihen, että hänet erotetaan virastaan kuuden kuukauden määräajaksi. Sen jälkeen hän
voi palata virkaansa, ei kuitenkaan valvontatehtäviin tien päälle, sanoo
Liikennepoliisitarkastaja Harri Auvinen liikkuvasta poliisista.
ILTALEHTI
Poliisi huumeissa ja viinoissa ratissa
12
300
Vastaukset
- luotettavuus.
asiallista poliisitoimintaa vapaa-ajalla... kyllä se siitä lähtee.
- huumehörhöpoliisit
kuka sitä selvinpäin uskaltaisi autoa ajaa, kun kaikenlaisia huumeita käyttäviä poliiseja on liikkellä.
eihän niistä huumehörhöpoliiseista tiedä mitä ne tekee ! - !!!;9
voi että minä uskon ja luotan Suomen poliisiin!
- hörmöhörhö
eiköhän lähes kaikki poliisit jotain aineita käytä, aina jos niiden toimintaa katsoo. ehkä ne käyttävät takavarikoidut aineet itse...
- poliisimestari sisu
Onhan poliisikin saatava huumeensa ja viinansa, 4% suomalaisista poliiseista käyttää huumeita ja noin 15-20% viinaa töissä ollessaan. Tosin tässä kyseessä ollut poliisi ei ollut töissä.
- viivat mulle-
Huumeita se poliisikin tarvitsee jotta jaksaa:)
- turhaan itkette
poliisilla huume seula joka kuukausi anteeksi nyt vain.Ei siinä välissä ehdi mitään käyttää ja jos törttöilee muutenkin vapaaajalla kännissä on mentävä heti hoitoon tai työpaikka lähti.Tuolla on toisia työttömia poliiseja tuhansia odottamassa sitä vapautuvaa paikkaa.Ja kuka tuon poliisin pidätti muuten ja laittoi vastuuseen...no poliisi tietenkin:=)
- piripääpoliisit
noin 3 % poliiseista myöntää käyttävänsä huumeita:)
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2008/12/758352/tutkimus-viitteita-vaarinkaytoksista-poliisissa - vakava ongema
piripääpoliisit kirjoitti:
noin 3 % poliiseista myöntää käyttävänsä huumeita:)
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2008/12/758352/tutkimus-viitteita-vaarinkaytoksista-poliisissaPoliiseilla on vakava huumeongelma
Huumeiden käytön sallivuudesta poliisihallinnossa kertoo se että poliiseille suoritettavien huumetestien tekeminen on vapaaehtoista - vajaa puolet Pks poliisesta vastustaa heille tehtäviä huumetestejä. - näin suuri osuus kertoo poliisien huumeongelman laajuudesta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama907502Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1216237Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1604357Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2302990Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta912608Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh181818- 1111348
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1651334Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21741"Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen
Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi19676