Kun halutaan kiertää Jumalan sanaa ja selitellä sitä parhain päin, synnille ja sen suvaitsemiselle keksitään taidollisia selitelmiä, jotka ovat kuitenkin ristiriidassa Raamatun selkeän ilmoituksen kanssa. Jos minä olisin piru ja haluaisin murentaa kirkon perustana olevan Jumalan sanan kiviperustuksen, niin käyttäisin juurikin samaa menetelmää, joka osoittautui toimivaksi heti ensimmäisten maan päälle luotujen ihmisten syntiin houkuttelemisessa.
Niin, mitenkäs se menikään; "onko Jumala toellakin sanonut niin"... Ja sitten vedotaan johonkin, joka vaikuttaa olevan hyvää ja tavoittelemisen arvoista, mitä sillä synnillä, siis tottelemattomuudella Jumalan sanan suhteen voidaan saavuttaa. Ja nyt, tällä kertaa, tässä tilanteessa se on tämä "inhimillisyys, lähimmäisen hyväksyminen, -suvaitsevaisuus- (on muuten sana, jota ei Raamattu edes tunne ensinkään), jonkun synnin julistamien ei-synniksi, koska se satuttaa jotain tiettyä ryhmää (kuten aina kun joku synti julistetaan Raamatun mukaisesti synniksi).
Ainahan sanan saarna kolahtaa siihen ryhmään, joka harjoittaa saarnassa mainittua syntiä. Ja sehän kai pitäisi ollakin saarnojen tarkoitus, että heräisi synnintunto ja halu tehdä parannusta harjoitetusta synnistä. Näin siitäkin huolimatta, vaikka kyseessä olisi sellainenkin synti, jonka asianomainen taho on monia eri vaikutuakanavia käyttäen onnistunut selittelemään aina enemmän ja enemmän parhainpäin -valkeuden enkeliksi pukeutuen. Se on asia, josta meille annetussa sanassaan Raamattussa, Jumala varoittaa omiaan, lapsiaan ja aivan varmasti painavast syystä.
Hirvittävää on se, jos vaikka yhdenkin synnin suhteen kirkko saadaan menemään siihen valheeseen, että on kuitenkin olemassa jokin synnin alue, joka on niin ”inhimillinen” tms, että sille pitäisi suoda eritysiasema ja hyväksyä se selityksellä, että se onkin seurausta jostain ”taipumuksesta jolle ihminen ei itse mahda mitään” –niinhän voidaan aina selittää syntiä kuin syntiä ja lihan taipumusta niihin.
Sittenhän niin voidaan alkaa sanomaan monien muidenkin syntien suhteen. Aivan varmasti onkin niin, että ihminen osaa erittäin taidokkaasti alkaa selittämään omaa, Jumalan kunnioituksen ohi menevää, sitä tärkeämpää ja rakkaampaa syntiä itselleen ja muille. Paljon helpompaa kuin on ponnistella parannuksen tekoon, on selitellä syntiään, että ”minä nyt en vain kerta kaikkiaan voi olla harjoittamatta tämän tai tuon himon tyydyttämistä, koska minähän suorastaan RAKASTAN saada harjoittaa sitä”.
Voihan esim. sinkkumieskin selitellä, vaikkapa että ihan oikeasti rakastaa naapurin vaimoa ja puolustella seksin harjoittamista hänen kanssaan ”aikuisen ihmisen luonnollisena tarpeena”. Eikös seksinkin harjoittamiseen ole jokaisella aikuisella oikeus..., koska luonnossakin eläimillä on niin – niinkö Raamattu meille asiasta ilmoittaa? Niin, ja voihan ”rakkauden”, valkeuden enkelin kaavun pukea melkein asian kuin asian päälle, kuin aasin päälle morsiuspuvun, jolla voi yrittää puolustella SYNTIÄ....!
Mutta järkyttävintä on tietenkin se, että vaikka mikä tahansa synti olisi kuorrutettu makealla ja kirkkaan valkoisella rakkaudella selittämisen kermavaahdolla, niin Jumalan totuuden Henki sen kuitenkin kerran paljastaa, ja joudutaan toteamaan että edelleenkin synnin palkka on kuolema –iankaikkinen ero Jumalasta. Juuri niin kuin Jumala ilmoittaa Raamatussa –ikiaikaisessa- sanassaan. Ja siinä vaiheessa ollaan alasti Jumalan edessä tuomiolla, riisuttuina kaikista vallan ym. symboleista –piispatkin kaavuistaan.
Niin, mitenkäs se menikään; "onko Jumala toellakin sanonut niin"... Ja sitten vedotaan johonkin, joka vaikuttaa olevan hyvää ja tavoittelemisen arvoista, mitä sillä synnillä, siis tottelemattomuudella Jumalan sanan suhteen voidaan saavuttaa. Ja nyt, tällä kertaa, tässä tilanteessa se on tämä "inhimillisyys, lähimmäisen hyväksyminen, -suvaitsevaisuus- (on muuten sana, jota ei Raamattu edes tunne ensinkään), jonkun synnin julistamien ei-synniksi, koska se satuttaa jotain tiettyä ryhmää (kuten aina kun joku synti julistetaan Raamatun mukaisesti synniksi).
Ainahan sanan saarna kolahtaa siihen ryhmään, joka harjoittaa saarnassa mainittua syntiä. Ja sehän kai pitäisi ollakin saarnojen tarkoitus, että heräisi synnintunto ja halu tehdä parannusta harjoitetusta synnistä. Näin siitäkin huolimatta, vaikka kyseessä olisi sellainenkin synti, jonka asianomainen taho on monia eri vaikutuakanavia käyttäen onnistunut selittelemään aina enemmän ja enemmän parhainpäin -valkeuden enkeliksi pukeutuen. Se on asia, josta meille annetussa sanassaan Raamattussa, Jumala varoittaa omiaan, lapsiaan ja aivan varmasti painavast syystä.
Hirvittävää on se, jos vaikka yhdenkin synnin suhteen kirkko saadaan menemään siihen valheeseen, että on kuitenkin olemassa jokin synnin alue, joka on niin ”inhimillinen” tms, että sille pitäisi suoda eritysiasema ja hyväksyä se selityksellä, että se onkin seurausta jostain ”taipumuksesta jolle ihminen ei itse mahda mitään” –niinhän voidaan aina selittää syntiä kuin syntiä ja lihan taipumusta niihin.
Sittenhän niin voidaan alkaa sanomaan monien muidenkin syntien suhteen. Aivan varmasti onkin niin, että ihminen osaa erittäin taidokkaasti alkaa selittämään omaa, Jumalan kunnioituksen ohi menevää, sitä tärkeämpää ja rakkaampaa syntiä itselleen ja muille. Paljon helpompaa kuin on ponnistella parannuksen tekoon, on selitellä syntiään, että ”minä nyt en vain kerta kaikkiaan voi olla harjoittamatta tämän tai tuon himon tyydyttämistä, koska minähän suorastaan RAKASTAN saada harjoittaa sitä”.
Voihan esim. sinkkumieskin selitellä, vaikkapa että ihan oikeasti rakastaa naapurin vaimoa ja puolustella seksin harjoittamista hänen kanssaan ”aikuisen ihmisen luonnollisena tarpeena”. Eikös seksinkin harjoittamiseen ole jokaisella aikuisella oikeus..., koska luonnossakin eläimillä on niin – niinkö Raamattu meille asiasta ilmoittaa? Niin, ja voihan ”rakkauden”, valkeuden enkelin kaavun pukea melkein asian kuin asian päälle, kuin aasin päälle morsiuspuvun, jolla voi yrittää puolustella SYNTIÄ....!
Mutta järkyttävintä on tietenkin se, että vaikka mikä tahansa synti olisi kuorrutettu makealla ja kirkkaan valkoisella rakkaudella selittämisen kermavaahdolla, niin Jumalan totuuden Henki sen kuitenkin kerran paljastaa, ja joudutaan toteamaan että edelleenkin synnin palkka on kuolema –iankaikkinen ero Jumalasta. Juuri niin kuin Jumala ilmoittaa Raamatussa –ikiaikaisessa- sanassaan. Ja siinä vaiheessa ollaan alasti Jumalan edessä tuomiolla, riisuttuina kaikista vallan ym. symboleista –piispatkin kaavuistaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.