Saamelaisvaltio.

Tulee perustaa itsenäinen saamelaisvaltio.

Tämän utopian pohjan voisivat luoda näin alkuun autonomian myöntäminen Saamenmaan alueelle, kunhan ensin päästään sopuun siitä, mikä on yhtä kuin Saamenmaa; aluehan on varsin laaja, ja Saamelaisia melko vähän.
Ajatuksena voisi toimia yhteisymmärrys Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän alueluovutuksista alkuperäiskansan käyttöön Pohjoisimmista osista kaikkia em. valtioita.

Tämän päivän maailmassa on ensisijaisen tärkeää suojella alkuperäiskansojen identiteettiä sekä omaleimaisuutta, onhan kansallistunteen vaaliminen tärkeää Suomalaisillekkin jo yksin Isänmaallisuuden nimissä; miksei Saamelaisille?

Jokainen vähääkään historiaa lukenut kauhistuu sitä vääryyttä, jolla esim. Amerikan alkuperäiskansoja kohdeltiin, syrjittiin ja pakotettiin luopumaan alueistaan.
Olen kuullut niin monien toistuvasti ihmetelleen ko. ilmiötä, etten voi olla hämmästymättä sitä tosiasiaa, että samaa tapahtuu vielä tänäkin päivänä, Saamelaisten kohdalla.
Kuka tahansa voi historiastamme helposti lukea, kuinka Saamelaisia on kohdeltu kaltoin niin pitkältä ajalta, kuin maamme historiaa on kirjoitettu.
Miksi tämä aihe ei herätä enemmän keskustelua yhteiskunnallisissa foorumeissa, tai mikseivät vaalein valitut päättäjämme herää huomaamaan tätä yhteiskunnallistä epäkohtaa; sanoisin jopa "kansanmurhaa" , koska kulttuurin ja kansallistunteen asteittainen nujertaminen nimenomaan hävittävät koko alkuperäiskansan lähes olemattomiin.

Annammeko historian todellakin toistaa itseään, täällä Pohjolassa, tänä päivänä?


dires

14

1312

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kallaveden kala

      Se vain on kovin keinotekoista ja resursseja tuhlaavaa sellainen, että yritetään pitää kaikkea vanhaa pystyssä, vaikka hampaat irvessä.

      Minusta se on ihan luonnollista, että jotain kulttuureita poistuu ja uusia muodostuu.

    • viritettyyn

      ansaan kääntyessään kristinuskoon ja viimeinen niitti oli poromiestiloille siirtyminen ja astumien valkolaisten oravanpyörään. Paimentolaisuus takaisin Oulujärven pohjoispuolelle ja jolle se ei sovi tulkoot eteläpuolelle.

      • kysyvä_suomalainen

        Millähän tämä paimentolaisvaltio eläisi, tuskin ainakaan poronlihan myynnistä saisi tarvittavia rahoja? Vai koltissako meinaatte asua ympäri vuoden, ilman sähköä ja muuta valkolaisten humpuukia?


      • Mulkku 2
        kysyvä_suomalainen kirjoitti:

        Millähän tämä paimentolaisvaltio eläisi, tuskin ainakaan poronlihan myynnistä saisi tarvittavia rahoja? Vai koltissako meinaatte asua ympäri vuoden, ilman sähköä ja muuta valkolaisten humpuukia?

        Vitun tampio. Koltta on saamelaissuku, se missä asutaan, on kota. Saatanan pelle.


      • Mulkkersson
        Mulkku 2 kirjoitti:

        Vitun tampio. Koltta on saamelaissuku, se missä asutaan, on kota. Saatanan pelle.

        luuletko tosiaan että tämän palstan natseilla on minkäänlaista kulttuuritietoisuutta?


    • Olisi mielestäni hyvä jos Saamelaiset itse tekisivät aloitteen oman valtion perustamisesta (ellei sitä jo ole tehty).
      Kaikilla kansoilla pitäisi olla juuri tähän kirjoittajan vetoamaan oikeus. Onhan Suomikin aikoinaan tullut itsenäiseksi ja siitä vielä sotinut, eikö tätä "kunniaa" kuulu antaa toisillekkin..onhan saamelaiset sentään meidän ystäviämme. Kaikilla kuuluu tai siis täytyy olla oikeus olla oma kansansa, syrjimiset ja pohjoiseen "pelotteleminen" on sinänsä kypsymätöntä käytöstä. Rasismia jopa, kuinka tälläistä vielä tapahtuu meidän "uudistuneessa maailmassamme" ? Tai tapahtuuhan kamalimpiakin..paljon kamalampia..lähi-itä..afganistani..afrikan köyhyys..kai jo nämä pienet sanat riittää ne ihmisten mieleen saamaan.

      Niin miksi saamalaisiin kohdistuva "kansanmurha" ei herätä kohua, edes täällä Suomessa?!
      Onko kaikki omaa napaansa tuijottavia vai eikö valta ole niillä jotka haluavat muuttaa asioita?
      Lyhyesti; valtahan on sitä millä telluksen olentoja kohdellaan. Tasa-arvosta puhutaan mediassa niin paljon, mutta todellisuus on että siitä olemme lähes niin kaukana kuin taivas on helvetistä..no joo tämä ehkä ei näy päällepäin jos katsotaan yhteiskunta rakennelmaa..mutta juuri kansojen ja joittenkin ihmisjoukkojen surjintä kyllä näkyy jos vähänkin tutkii asiaa.

      Saamelaisille oikeudet. KAIKILLA KUULUU OLLA PERUS IHMISOIKEUDET, ELI MYÖS OLLA NIIN KUIN ON JA HALUAA!

      Aamen.

    • MasterZeromus

      Olen itse osittain saamelainen ja kannatan ehdottomasti heidän oikeuttaan omaan maahansa. Minun isän äitini kuoli erakkona Leväsjoella Siikaisissa kun joutui salaamaan omaa saamelaista alkuperäänsä. Hänen miehenså oli täysin suomalaista sukua nimittäin. Joo tuo vanha mummoni oli tosi luonnonläheinen, vältteli ostamista kaupoista ja pahoitteli noista etelän ääliöistä joita on muuttanut sinne pohjoiseen. Saamelaisten maa saamelaisille! Inarinsaamelaista mummoani kunnioittaen!

      Etelässä hän ei saanut muuta kuin harmia kuten hänen kaikki lapsensa jotka lähes jokainen omaan napaansa tuijottajia mukaan luettuna yksi juoppo mustalammas. En tahdo itselleni moista menetystä enkä minkään kansan kuolevan sukupuuttoon jonkin monikulttuurisuuden nimessä. Noille Lapin intiaaneille toivon paljon menestystä kunnioittaen heidän Siperialais-Mongoolialais taustaansa.

      • jänkhännatsi

        Eikös tuo oma valtio ole vakavasti ristiriidassa saamelaisten pyrkimykseen säilyttää oma kulttuurinsa. Saamelaiseen kulttuuriinhan eivät valtiot kuulu, eikä näin ollen myöskään saamelaisvaltio.


      • nälkään kuolleet
        jänkhännatsi kirjoitti:

        Eikös tuo oma valtio ole vakavasti ristiriidassa saamelaisten pyrkimykseen säilyttää oma kulttuurinsa. Saamelaiseen kulttuuriinhan eivät valtiot kuulu, eikä näin ollen myöskään saamelaisvaltio.

        porot. Alkuperäiskansojen paimentolaiskulttuuriin kuulunee vain tarpeellinen määrä kotieläimiä. Olen kyllä nähnyt kotien seinillä Saamenmaan karttoja ja lippuja. Saamelaisvaltion etelärajaksi Suomen alueella sopisi aluksi Oulu-Lieksa linja.


    • Siis 1+1=3

      Siis lolz....I don't caaare...whatever niinku daa?

    • Alkuperäiskansat?

      Eivätkö suomalaiset ja muut eurooppalaiset ole yhtä lailla alkuperäiskansoja? Miksi vain kaikkia ei-valkoisia pidetään alkuperäiskansoja joiden olemassolosta täytyy olla huolissaan?

      • rupareikä

        ja saamelaisetko on niitä "ei-valkoisia"?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      393
      998
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      885
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      298
      860
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      77
      748
    5. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      726
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      71
      701
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      655
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      37
      646
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      44
      617
    10. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    Aihe