Mikä olet, Semper?

greeeeen

Olen ollut useita päiviä kokonaan käymättä tällä pasltalla ja nyt en voi kuin ihmetellä entistä enemmän toimintaa täällä. Palsta on yhä enemmän syytöstä, tuomiota, ilkeilyä ym. pahaa.

Täällä minutkin on ehditty mm. tuomita harhaoppiseksi eksyttäjäksi, syyllistää pitkäaikaiseksi peluriksi ja väittää kirjoittajiksi, joita en ole. Minun kauttani on sanottu jopa toimivan henkivaltojen. Kaikki tämä Semperin toimesta, ja vain siksi, että menin sanomaan rehellisesti, etten pidä hänen toimintaansa (tuomitsemista, syyttelyä, kirjoittajista esitettyjä arveluita ja muuta ilkeilyä) oikeana, ja ilmaisemaan sen, että minusta hänen oppinsakaan ei tunnu kaikilta osin oikeimmalta.

Nyt närkästyin kaikista eniten kuitenkin siitä, että Semper jopa ilkeilee lukihäiriöiselle ihmiselle (Sanan saattajalle, joka on käsittääkseni kertonut kirjoittaneensa myös lukihäiriöinen -nimimerkillä) hänen kirjoitusvirheestään. Noinko toimii uudestisyntynyt Jumalan lapsi, Jeesuksen seuraaja? Vai mikä olet oikeasti, Semper?

60

628

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • greeeeen

      Ihan turha sitten Semper syyttää Tänäänkin -nimimerkkiä tästäkin. En todellakaan ole hän, eikä hän ole minä.

      Ihmettelen vielä tässä tapaasi alkaa juttelemaan rauhasta ja kaikesta kauniista ilkeilyjesi päälle. Luuletko todella, että kaiken pahantekosi jälkeen voit saada itsesi näyttämään rauhanrakentajalta kirjoittamalla kauniita laulunsanoja tms., kuten näyt tekevän Tänäänkin -nimimerkin aloittamassa keskustelussa?

    • Et sitten keksinyt mitään uutta aihetta aloituksellesi.

      Veikkaanpa, ja ainakin toivon, että ylläpito tai sheriffimme tulee poistamaan sinun
      ala-arvoisen ja palstalle kuulumattoman herja-aloituksesi pikavauhdilla.

      Hyvää viikonloppua toivotellen,

      SF

      • greeeeen

        Ihmetellä täytyy, että ylläpito sallii toimintasi, joka on keskustelujen ja muiden kirjoittajien HÄIRIKÖINTIÄ!

      • greeeeen

        Näytätkö, missä kohtaa herjaan sinua?

        Mikä sanomassani ei pidä paikkaansa?

        Miksi lähdit nytkin tuolla ilkeilemään Sanan saattajalle? Onko sinusta oikein panetella ihmisiä heidän puutteistaan? Niinkö Jeesus käski toimia? Tuotako on hengenhedelmät, jotka näkyvät uudestisyntyneessä?

      • Tänäänkin

        aloittajaksi minua kuten tapasi on ollut tehdä. En ole aloittaja, mutta iloitsen, että täällä on joitakin muitakin, jotka näkevät valheesi.

    • greeeeen

      Asiaa tuntemattomille tiedoksi, että tämä Semper paljasti itse vahingossa kirjoittaneensa minua kohtaan osoitettuja syytöksiä myös eri nimimerkkien takaa. Hän toivoi kirjoituksessaan Jumalan armahtavan häntä, jos on erehtynyt tietyissä syytöksissään, mutta ei vain muistanut, että oli ampunut minua niillä eri nikkien takaa.

      Semper siis syyttää muita siitä, mitä itse tekee!

    • "Nyt närkästyin kaikista eniten kuitenkin siitä, että Semper jopa ilkeilee lukihäiriöiselle ihmiselle (Sanan saattajalle, joka on käsittääkseni kertonut kirjoittaneensa myös lukihäiriöinen -nimimerkillä) hänen kirjoitusvirheestään. Noinko toimii uudestisyntynyt Jumalan lapsi, Jeesuksen seuraaja? Vai mikä olet oikeasti, Semper? "
      ---------

      Vaikken ole lukenut kaikkia viestejä, niin pitääkö todella paikkansa, että Semper on ilkeillyt toisen ihmisen heikkouksesta/vajavaisuudesta, lukihäiriön ongelmasta. Vaikkam muutamalle "opettajalle" tämä käytäytyminen on todellisuutta, niin en jaksa uskoa tätä Semperin kohdalle.

      • greeeeen

        Taisi olla Tänäänkin -nimimerkin aloittamassa keskustelussa.

      • ml213.
        greeeeen kirjoitti:

        Taisi olla Tänäänkin -nimimerkin aloittamassa keskustelussa.

        No, jos vakavasti ajatellaan, niin minulle ei riitä toteamuksesi; "taisi olla".

        Jos annamme todistuksen lähimmäisestämme, miten hän nälvii poikkeavaa/lukihäiriöistä ihmistä ja hänen ongelmaansa, niin,-- silloin tulee olla todistus ja siten näyttö asiasta.Meillä päin sanotaan valheteluksi, jos ei voi näyttää asiaa toteen.

      • greeeeen
        ml213. kirjoitti:

        Olen kyllä varma siitä, että Semper ilkeili Sanan saattajalle hänen kirjoitusvirheestään (oli kirjoittanut Semperin nimimerkin väärin), ja "taisi olla" viittasi vain keskusteluun, jossa muistelen tuon tapahtuneen.

        Voit toki pitää minua valehtelijana, jos haluat. Voin kyllä etsiäkin kyseisen viestin kunhan ehdin.

    • greeeeen

      Tämän alla olevan kirjoituksenkin perusteella näyttää siltä, että Semper on tosiaan ottanut tuomarin valtikan käsiinsä, ja uskoo olevansa oikeutettu ja kyvykäs erittelemään täältä "eksyttäjäsaarnaajat", "huijarit" jne.. (silti hän myöntää toisaalla olevansa hengellisesti vielä hyvin keskeneräinen). Hän jopa moittii toista kirjoittajaa siitä, ettei tämäkin tee samoin.

      "Toiseksi, minusta on tavattoman harmillista se, että sinulta puuttuu rohkeus
      arvostella eksyttäjäsaarnaajien henkiä, joilla nuo huijarit ovat vietelleet
      lukemattomia sieluja osallistumaan pimeyden voimien manifestaatioihin.

      Tuntuu melkein käsittämättömältä, että pidät tuomarointina, väärämielisenä
      tuomitsemisena sitä, että eksyttävä toiminta paljastetaan ja lauman lampaita
      varoitetaan sitä uhkaavasta hirvittävästä vaarasta. Et tee oikein vetäytyessäsi
      avuttomaksi sivustakatsojaksi, joka uskaltaa vain hokea: en tuomitse, en tuom..

      http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9385785/46323384

      Alan jo ymmärtää, mitä on minuun kohdistetun hyökkäyksen taustalla. Siellä on selvästikin erään usko siitä, että hän itse omistaa totuuden, ja että kaikki, jotka eivät usko tähän 'totuuteen' on tuomittava ja huijareiksi paljastettava.

      • Tänäänkin

        että Semper.f saa jäädä miettimään omia tekojansa. Ehkäpä hän lopettaa eksyttäjien hakemisen ja alkaa valvomaan itseään. Jumala sietää vääryttä vain määräajan ja eiköhän se ole Semperin aika tehdä parannus valheistaan. Varmaa on, että joka etsii eksyttäjiä joutuu tuollaiseen valheen pyörteeseen mihin Semper on joutunut. Hänen oma valvomisensa on kokonaan unohtunut, mutta tänään on vielä armonpäivä ja toivokaamme, että hän tekee parannuksen.

      • greeeeen
        Tänäänkin kirjoitti:

        Näyttää siltä, ettei Semper ole ainoa, jolla on jäänyt oma itsensä kokonaan valvomatta.

      • greeeeen
        greeeeen kirjoitti:

        Näyttää siltä, ettei Semper ole ainoa, jolla on jäänyt oma itsensä kokonaan valvomatta.

        Tarkoitan siis näitä, jotka taputtelevat tätä pahantekijää (syyttelijää, tuomitsijaa, alentajaa) päähän, ja tekevät itsekin samaa (syyttelevät, tuomitsevat ja alentavat väärin ja perusteettomasti).

        Osa uskovaisista näyttää olevan hirviöitä kanssaihmisilleen.

      • niin....
        greeeeen kirjoitti:

        Näyttää siltä, ettei Semper ole ainoa, jolla on jäänyt oma itsensä kokonaan valvomatta.

        valvoiskos se greeeen ja tänäänkin itseään....jos te jotain syytätte niin kat olis parempi olla itse syylistymättä samoihin asioihin, tekopyhyyttä.
        on se kumma miten nämä syytösten latelijat jaksaa vaahdota toisen tekemisistä, mutta eivät osaa itse katsoa omaa napaansa tarvittaessa, niin juuri sinä tänäänkin ja greeeen.

      • greeeeen
        niin.... kirjoitti:

        Mitä sinä nyt sitten teet?

        Jaa, että ihmisiä saa siis sinusta lähteä syyttelemään perusteettomasti, mutta tätä perusteetonta syyttelyä ei saa sitten kritisoida perusteet kertoen?

        Ei ole oikein syyttää ja tuomita toisia kirjoittajia ties miksi, perustaen syytöksensä ihan vain omaan näkemykseensä totuudesta! Ei myöskään ole oikein esittää toisista kirjoittajista paikkansapitämättömiä asioita, siis valheita! Nämä tietyt henkilöt kuitenkin pitävät noiden tekemistä oikeana ja perustelevat sitä 'henkien koettelulla/erottelulla'. Rumaa, ja tuskin Raamatun mukaista toimintaa.

      • kerro nyt

        sitten ne perusteet..eli laita linkki missä sinua on väärin kohdeltu.
        Ilman niitä koko valituksesi on sanan helinää.

        "Ei ole oikein syyttää ja tuomita toisia kirjoittajia ties miksi, perustaen syytöksensä ihan vain omaan näkemykseensä totuudesta"
        tuota tuota....onko jotain muuta tapaa keskustella kuin omista näkemyksistä ja omasta totuudesta?

      • greeeeen
        kerro nyt kirjoitti:

        Keskustelu lähti siitä, että pyysin Semperiltä perusteluja muille kirjoittajille jakamalleen tuomiolle, jonka jälkeen Semper alkoi syytellä minuakin epärehellisyydestä, harhaoppisuudesta ja ties mistä, ja väitti minua (eri nimimerkkiä käyttäen) kokeneeksi peluriksi. Epähuomiossa hän paljasti toimintansa kirjoittaessaan tämän alla olevan viestinsä, jossa toivoo Jumalan armahtavan häntä, jos on erehtynyt näissä em. syytöksissään (jotka oli siis kirjoittanut toisen nimimerkin suojista):

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9481599/46857002

        Todella paljastavaa ja noloa Semperille, joka oli itse syyttämässä (kaiken muun lisäksi) muita kirjoittajia eri nimimerkkien taakse piiloutumisesta, vaikka nämä syyttämänsä henkilöt kertoivat suoraan käyttäneensä muitakin nimimerkkejä aiemmin ja erittelivät ne. Semper siis paljasti tekevänsä itse sitä, mistä muita syyttää!

        Lue aloitus, johon antamani linkin takaa löytyvä Semperin viesti on suora vastaus. Semper sanoo itsekin, että kieltämättä on niin kuin sanon, eikä siis kielläkään tehneensä sanomiani asioita, ja perustelee toimintaansa omalla kuvitelmallaan siitä, että olisin epärehellinen, monilla eri nimimerkeillä kirjoittanut, vanha kokenut peluri!

        Puolustat siis ihmistä, joka syyttelee, tuomitsee ja alentaa muita oman MIELIPITEENSÄ/NÄKEMYKSENSÄ perusteella, ja joka esittää kanssaihmisistään VALHEITA! Puolustat ihmistä, joka ampuu perusteettomia syytöksiään, tuomioitaan ja toisista ihmisistä keksimiään valheita myös puskista, eri nimimerkkien takaa!

    • Olen vakavasti sitä mieltä, ettei sinun tulisi kirjoitella lainkaan tälle palstalle, tai millekään muullekaan sivustolle, koska et kestä kritiikkiä, etkä edes sitä, jos joku on kanssasi erimieltä. Näyttää siltä, että pelkkä normaali keskustelunkin on sinulle liikaa. Ei täällä silkkihansikkailla ketään käsitellä ja mikäli olet jossain asiassa jäänyt alakynteen, niin lopeta asian inttäminen. Lopeta myös yhtä nimimerkkiä vastaan hyökkääminen. Tällä palstalla kukaan raitis uskovainen ei ole samanmielinen kanssasi uudestisyntymisestä ja ilmeisesti toisillakaan foorumeilla et ole saanut tukea ajatuksillesi. Sember ja muut ovat opettaneet sinua ihan oikein uudestisyntymisestä ja sinä puolestasi olet puhtaasti väärässä. Pidä mielipiteesi, mutta älä jatka lapsellista itkemistäsi tyyliin Sember sitä ja Sember tätä. Tällä tavalla teet vain itsesi naurunalaiseksi.

      • Olen aivan samaa mieltä kanssasi Psalmi.

        Omasta puolestani olen jo aiemmin tuonut esille nämä monet nimimerkit, joita ko. greeeeen käyttää.
        Hän on moninikki ja kiero ihminen eikä ollenkaan uudestisyntynyt. Ja tämä on ensimmäinen kerta, kun sanon tällä palstalla, että joku ei ole uudestisyntynyt.

        Valitan, tämä on mielipiteeni. Ehkäpä hän alkaa taas haukkumaan minua, niinkuin muitakin henkilökohtaisesti uudestisyntymättömäksi, kun eivät ole samaa mieltä hänen kanssaan. Ja sanoo, että me vihaamme häntä. Mikä ei ollenkaan pidä paikkaansa.

        Itse en vihaa ihmisiä, vaan arvostelen heidän käsityksiään ja tulkintojaan Jumalan sanasta. Ovatko ne Raamatun sanan mukaista totuutta vai eivät, siis minun mielestäni. Joku muu voi olla eri mieltä.

        Mutta tämä greeeeen on mielestäni aivan ihmeellinen ”tyyppi”. Hän on ”besserwisseri”, joka tietää kaikki totuudet ja muut eivät tiedä mitään. Onkohan se nyt ihan näin Greeni?

        Taistelet Semperiä vastaan ja halveksit Semperiä, joka on totuuteen pyrkivä ja Jeesuksen opetuslapsi. Todellinen Jeesuksen opetuslapsi!

        Toivon, että Jumala sinutkin joskus johtaa totuuteen, greeeeen. Ja ”kumppanisi”.

        Kiitos sinulle Psalmi kirjoituksestasi ja Jumalan siunausta.

      • Kunnioitan sinua palstatoveri, veli Psalmi50.15, rohkeasta esiintulostasi ja siitä, että
        pysäytit ikävän ja epäasiallisen ajojahdin, johon pari katkeraa henkilöä oli ryhtynyt.

        Vaikka useimmat meistä kirjoittavat hyvää tarkoittaen, niin silti viestiemme kaikki
        sanavalinnat eivät ole 'kliinisen' puhtaita, jos tekstejä tarkoin tutkitaan. Saati sitten,
        että ne Kaikkivaltiaan Jumalan tarkastelussa olisivat puhtaita ja täysin epäitsekkäitä.

        Snl. 20:6 "Monet huutavat hyvyyttänsä kukin, mutta kuka löytää luotettavan miehen?"

        Mainitsit osuvasti silkkihansikkaista. Turha täällä on kenenkään mainostaa hyvyyttään.
        Luotettavuus ja uskollisuus ovat ne hyveet, jotka ovat arvokkaampia kuin muodollinen
        'hyvyys', jonka takaa niin helposti paljastuu pahastuva ja katkeroituva itsekäs ihminen.

        Sinussa kaikesta päätellen on oikeaa moraalista ryhtiä. Taidatpa olla "luotettava mies",
        joka tiukassa paikassa kykenee osoittamaan oikeudenmukaisuutta itsenäisella tavalla.

        .

      • Semper.Fidelis kirjoitti:

        Kunnioitan sinua palstatoveri, veli Psalmi50.15, rohkeasta esiintulostasi ja siitä, että

        Olemme monesti keskustelleet kiivaastikin erilaisista näkemyksistä suhteessa Raamattuun ja seurakuntaan, mutta jostain syystä pidän kuitenkin sinusta. Olet tietyllä tapaa rehellinen. Sanoisin sinua soturiksi, joka on nimensä veroinen (aina uskollinen). Varmasti jatkossakin keskustelemme asioista ja saatamme olla erimielisiä, mutta joka kerta kun kirjoitan sinulle vastausta ja kommentoin kirjoituksiisi, siunaan sinua. Saman sanon myös Jukalle. Herra Greeniä minun on vaikea ymmärtää. Ei tuollaisella tyylillä voi tulla toimeen ihmisten kanssa. Mikäli minun pitäisi kuvata tätä henkilöä yhdellä sanalla, niin se sana olisi… lapsellinen.

      • greeeeen

        Kirjoitat asiasta, josta et näköjään tiedä yhtään mitään!

        Kestän kyllä kritiikkiä, mutta minusta ei ole oikein, että Semper hyökkii ihmisten kimppuun, koska ei kestä edes oppinsa/toimintansa kyseenalaistamista!

        Alunperin otin kantaa Semperin tapaan tuomita muita kirjoittajia ja esittää arvelujaan näistä, sekä sanoin lisäksi, ettei hänen oppinsa uudestisyntymisestä tunnu minusta oikeimmalta. Tästä lähti hirveä syytösvyöry, johon on kuulunut minun syyttämistäni harhaoppiseksi, eksyttäjäksi, kokeneeksi peluriksi ja ties miksi. Semper on jopa väittänyt, että henkivallat toimivat kauttani.

        Lisäksi myös Jonah on väittänyt minun olevan omistavinani totuuden, vaikka oikeasti vasta tunnustelen (täälläkin) sitä, mikä on totuus on. Ainoa oppi, johon olen ottanut kantaa, on oppi uudestisyntymisestä, ja siihenkin olen sanonut hyvin selkeästi, että kyse on siitä, mikä _minusta tuntuu_ oikeimmalta!

        Jaa, että sinäkin siis kuulut itse näihin, jotka oikeasti ovat niitä, jotka ovat omistavinaan totuuden. Näytä sinä siis minulle ne raamatunkohdat, jotka YKSISELITTEISESTI sanovat oppinne oikeaksi, ja antavat perusteen Semperin jakamalle tuomiolle ja muiden nimittelemiselle harhaoppisiksi, eksyttäjiksi yms.. Minusta kyllä Raamattu kieltää tuomitsemisen, mutta pyydän nyt kuitenkin perusteet sen tekemiselle, oli se sitten Raamatun mukaista tai ei.

        Täytyy vielä sanoa, että sinänsä en pidä oppejanne edes niin tärkeinä, että ne olisivat avain kaikkeen. En siis usko, että tärkeintä on se, onko ymmärtänyt jonkin raamatunkohdan juuri oikein, vaan se, mitä hedelmiä usko ihmisessä tuottaa ja kuinka hän kohtelee kanssaihmisiään. Semper kohtelee rumasti.

        Mistä muuten luulet tietäväsi, että olisin herra greeeeen, siis mies?

        En ole jäänyt alakynteen asiassa sen enempää täällä kuin missään muuallakaan. En edes ole ollut keskustelemassa uskonnosta muualla. Ainoa muu edes läheltä liippaava palsta, jossa olen käynyt, on ateismi-palsta. Kirjoitukset siellä ovat aivan hirveitä, mutta piukkuhiljaa alan ymmärtää, miksi ateistit pitävät uskontoa naurettavana ja uskovaisia hirveinä ihmisinä. Te ette sitä kuvaa ainakaan osaltanne ole poistamassa. Teistä on siis oikein syytellä ja tuomita kanssaihmisiänne heti, jos nämä eivät liputa teidän totuutenne puolesta, ja esittää heistä sen jälkeen juuri sellaisia arvioita kuin mieleenne sattuu tulemaan. Hirveää toimintaa.

        Tuollaistako hedelmää tuottaa ihmisessä uudestisyntyminen?

      • greeeeen
        Jonah kirjoitti:

        Olen aivan samaa mieltä kanssasi Psalmi.

        Omasta puolestani olen jo aiemmin tuonut esille nämä monet nimimerkit, joita ko. greeeeen käyttää.
        Hän on moninikki ja kiero ihminen eikä ollenkaan uudestisyntynyt. Ja tämä on ensimmäinen kerta, kun sanon tällä palstalla, että joku ei ole uudestisyntynyt.

        Valitan, tämä on mielipiteeni. Ehkäpä hän alkaa taas haukkumaan minua, niinkuin muitakin henkilökohtaisesti uudestisyntymättömäksi, kun eivät ole samaa mieltä hänen kanssaan. Ja sanoo, että me vihaamme häntä. Mikä ei ollenkaan pidä paikkaansa.

        Itse en vihaa ihmisiä, vaan arvostelen heidän käsityksiään ja tulkintojaan Jumalan sanasta. Ovatko ne Raamatun sanan mukaista totuutta vai eivät, siis minun mielestäni. Joku muu voi olla eri mieltä.

        Mutta tämä greeeeen on mielestäni aivan ihmeellinen ”tyyppi”. Hän on ”besserwisseri”, joka tietää kaikki totuudet ja muut eivät tiedä mitään. Onkohan se nyt ihan näin Greeni?

        Taistelet Semperiä vastaan ja halveksit Semperiä, joka on totuuteen pyrkivä ja Jeesuksen opetuslapsi. Todellinen Jeesuksen opetuslapsi!

        Toivon, että Jumala sinutkin joskus johtaa totuuteen, greeeeen. Ja ”kumppanisi”.

        Kiitos sinulle Psalmi kirjoituksestasi ja Jumalan siunausta.

        En käytä mitään muuta nimimerkkiä! En ole koskaan väittänytkään olevani uudestisyntynyt, mutta enpä usko enää teidänkään olevan... Ainakin minun on vaikea uskoa, että uudestisyntyminen tuottaisi ihmisessä noin rumia hedelmiä. Enkä koskaan haluakaan uudestisyntyä, jos minusta tulee yhtä paha kanssaihmisiäni kohtaan kuin te olette.

        En ole koskaan ollut tietävinäni totuuksia, vaan olen ainoastaan sanonut, mikä minusta tuntuu udestisyntymisopissa oikeimmalta! Muihin oppeihin en edes ole koskaan ottanut kantaa.

        Noin törkeä VALEHTELIJA, muiden syyttelijä, tuomitsija ja nälvijäkö olisi uudestisyntynyt?

      • greeeeen
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        Kunnioitan sinua palstatoveri, veli Psalmi50.15, rohkeasta esiintulostasi ja siitä, että
        pysäytit ikävän ja epäasiallisen ajojahdin, johon pari katkeraa henkilöä oli ryhtynyt.

        Vaikka useimmat meistä kirjoittavat hyvää tarkoittaen, niin silti viestiemme kaikki
        sanavalinnat eivät ole 'kliinisen' puhtaita, jos tekstejä tarkoin tutkitaan. Saati sitten,
        että ne Kaikkivaltiaan Jumalan tarkastelussa olisivat puhtaita ja täysin epäitsekkäitä.

        Snl. 20:6 "Monet huutavat hyvyyttänsä kukin, mutta kuka löytää luotettavan miehen?"

        Mainitsit osuvasti silkkihansikkaista. Turha täällä on kenenkään mainostaa hyvyyttään.
        Luotettavuus ja uskollisuus ovat ne hyveet, jotka ovat arvokkaampia kuin muodollinen
        'hyvyys', jonka takaa niin helposti paljastuu pahastuva ja katkeroituva itsekäs ihminen.

        Sinussa kaikesta päätellen on oikeaa moraalista ryhtiä. Taidatpa olla "luotettava mies",
        joka tiukassa paikassa kykenee osoittamaan oikeudenmukaisuutta itsenäisella tavalla.

        .

        Näinkö siis uuudestisyntyneet selittelevät keskenään pahuutta, jota tekevät kanssaihmisilleen, ja taputtelevat pahantekijää (toinen toistaan) päähän?

      • greeeeen kirjoitti:

        Kirjoitat asiasta, josta et näköjään tiedä yhtään mitään!

        Kestän kyllä kritiikkiä, mutta minusta ei ole oikein, että Semper hyökkii ihmisten kimppuun, koska ei kestä edes oppinsa/toimintansa kyseenalaistamista!

        Alunperin otin kantaa Semperin tapaan tuomita muita kirjoittajia ja esittää arvelujaan näistä, sekä sanoin lisäksi, ettei hänen oppinsa uudestisyntymisestä tunnu minusta oikeimmalta. Tästä lähti hirveä syytösvyöry, johon on kuulunut minun syyttämistäni harhaoppiseksi, eksyttäjäksi, kokeneeksi peluriksi ja ties miksi. Semper on jopa väittänyt, että henkivallat toimivat kauttani.

        Lisäksi myös Jonah on väittänyt minun olevan omistavinani totuuden, vaikka oikeasti vasta tunnustelen (täälläkin) sitä, mikä on totuus on. Ainoa oppi, johon olen ottanut kantaa, on oppi uudestisyntymisestä, ja siihenkin olen sanonut hyvin selkeästi, että kyse on siitä, mikä _minusta tuntuu_ oikeimmalta!

        Jaa, että sinäkin siis kuulut itse näihin, jotka oikeasti ovat niitä, jotka ovat omistavinaan totuuden. Näytä sinä siis minulle ne raamatunkohdat, jotka YKSISELITTEISESTI sanovat oppinne oikeaksi, ja antavat perusteen Semperin jakamalle tuomiolle ja muiden nimittelemiselle harhaoppisiksi, eksyttäjiksi yms.. Minusta kyllä Raamattu kieltää tuomitsemisen, mutta pyydän nyt kuitenkin perusteet sen tekemiselle, oli se sitten Raamatun mukaista tai ei.

        Täytyy vielä sanoa, että sinänsä en pidä oppejanne edes niin tärkeinä, että ne olisivat avain kaikkeen. En siis usko, että tärkeintä on se, onko ymmärtänyt jonkin raamatunkohdan juuri oikein, vaan se, mitä hedelmiä usko ihmisessä tuottaa ja kuinka hän kohtelee kanssaihmisiään. Semper kohtelee rumasti.

        Mistä muuten luulet tietäväsi, että olisin herra greeeeen, siis mies?

        En ole jäänyt alakynteen asiassa sen enempää täällä kuin missään muuallakaan. En edes ole ollut keskustelemassa uskonnosta muualla. Ainoa muu edes läheltä liippaava palsta, jossa olen käynyt, on ateismi-palsta. Kirjoitukset siellä ovat aivan hirveitä, mutta piukkuhiljaa alan ymmärtää, miksi ateistit pitävät uskontoa naurettavana ja uskovaisia hirveinä ihmisinä. Te ette sitä kuvaa ainakaan osaltanne ole poistamassa. Teistä on siis oikein syytellä ja tuomita kanssaihmisiänne heti, jos nämä eivät liputa teidän totuutenne puolesta, ja esittää heistä sen jälkeen juuri sellaisia arvioita kuin mieleenne sattuu tulemaan. Hirveää toimintaa.

        Tuollaistako hedelmää tuottaa ihmisessä uudestisyntyminen?

        Muutama seikkaa huomioitavaksi sinulle, toivottavasti näistä on apua:

        1) keskustelupalsta antaa oikeuden tuoda esille omat käsityksensä ja arvioida toisten käsityksiä

        2) en ole sinulle tilivelvollinen esittämistäni näkemyksistä riippumatta siitä, mitä niistä pidät

        3) jos olen sinua henkilökohtaisesti loukannut joillain harkitsemattomilla sanoilla, pyydän anteeksi.

        .

      • greeeeen
        Psalmi50.15 kirjoitti:

        Olemme monesti keskustelleet kiivaastikin erilaisista näkemyksistä suhteessa Raamattuun ja seurakuntaan, mutta jostain syystä pidän kuitenkin sinusta. Olet tietyllä tapaa rehellinen. Sanoisin sinua soturiksi, joka on nimensä veroinen (aina uskollinen). Varmasti jatkossakin keskustelemme asioista ja saatamme olla erimielisiä, mutta joka kerta kun kirjoitan sinulle vastausta ja kommentoin kirjoituksiisi, siunaan sinua. Saman sanon myös Jukalle. Herra Greeniä minun on vaikea ymmärtää. Ei tuollaisella tyylillä voi tulla toimeen ihmisten kanssa. Mikäli minun pitäisi kuvata tätä henkilöä yhdellä sanalla, niin se sana olisi… lapsellinen.

        Tässäkö taas uudestisyntyneen ihmisen toimintaa? Uudestisyntynyt siunaamassa kanssaihmisille tehtyä pahuutta?

      • greeeeen
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        Muutama seikkaa huomioitavaksi sinulle, toivottavasti näistä on apua:

        1) keskustelupalsta antaa oikeuden tuoda esille omat käsityksensä ja arvioida toisten käsityksiä

        2) en ole sinulle tilivelvollinen esittämistäni näkemyksistä riippumatta siitä, mitä niistä pidät

        3) jos olen sinua henkilökohtaisesti loukannut joillain harkitsemattomilla sanoilla, pyydän anteeksi.

        .

        SINÄ ET HYVÄKSYNYT minulta mitään - et edes mielipiteitä ja kysymyksiä - vaan lähdit SYYTTÄMÄÄN, TUOMITSEMAAN JA ALENTAMAAN MINUA RUMASTI JA PERUSTEETTOMASTI! Esität minusta täysiä VALHEITA ja sitten sinä olet muka se, jota on loukattu (kun tapaasi kohdella toisia ihmisiä arvioidaan)!

        Oletko tullut täysin sokeaksi omalle pahuudellesi?

        Muistutan Semper sinua vieläkin tästä.

        Paljastit itse vahingossa kirjoittaneesi minua kohtaan osoitettuja syytöksiä myös eri nimimerkkien takaa. Toivoit kirjoituksessasi Jumalan armahtavan sinua, jos olet erehtynyt tietyissä syytöksissäsi, mutta et vain muistanut, että olit ampunut minua niillä eri nikkien takaa. Miten noloa sinulle! Paljastavaa myös.

        Nyt et siis ole tietävinäsi ollenkaan, miten olisit loukannut minua. Sen lisäksi, että olet syytellyt minua perusteettomasti omaa nimimerkkiäsi käyttäen, olet ampunut minua perusteettomilla syytöksilläsi myös eri nimimerkkien takaa! Teet itse sitä, mistä toisia (myös minua) syytät!

        Osaatko edes hävetä?

      • greeeeen kirjoitti:

        Tässäkö taas uudestisyntyneen ihmisen toimintaa? Uudestisyntynyt siunaamassa kanssaihmisille tehtyä pahuutta?

        Tässä on uudestisyntynyt, joka kertoo sinulle totuuden. Sanoin, että olet lapsellinen ja sitä sinä olet.

      • greeeeen kirjoitti:

        Muistutan Semper sinua vieläkin tästä.

        Paljastit itse vahingossa kirjoittaneesi minua kohtaan osoitettuja syytöksiä myös eri nimimerkkien takaa. Toivoit kirjoituksessasi Jumalan armahtavan sinua, jos olet erehtynyt tietyissä syytöksissäsi, mutta et vain muistanut, että olit ampunut minua niillä eri nikkien takaa. Miten noloa sinulle! Paljastavaa myös.

        Nyt et siis ole tietävinäsi ollenkaan, miten olisit loukannut minua. Sen lisäksi, että olet syytellyt minua perusteettomasti omaa nimimerkkiäsi käyttäen, olet ampunut minua perusteettomilla syytöksilläsi myös eri nimimerkkien takaa! Teet itse sitä, mistä toisia (myös minua) syytät!

        Osaatko edes hävetä?

        Esittämiesi varsin mielivaltaisten syytösten johdosta en osaa enkä halua hävetä.

        Ellet minulle enempää arvoa anna, niin anna edes se minimi: "Luojan luoma".

        Jos pyyntöni on kohtuuton, niin voit unohtaa sen. Pääasia on, että Jumala minut
        hyväksyy sellaisena kuin olen.

        Minäkin hyväksyn sinut sellaisena kuin sinä olet. Lupaan olla ryhtymättä mihinkään
        vihan- tai kaunanpitoon sinua kohtaan, vaikka olet sitkeällä möykkäämiselläsi
        yrittänyt tarjota minulle runsaasti aineksia sellaiseen.

        Lopuksi sanat, jotka haluan omistaa myös itselleni, joka päivä:

        "Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus"
        olkoon sinun kanssasi (2.Kor.13:13). Ota Jeesus sydämeesi ja elämääsi hallitsijaksi!

        .

      • Tänäänkin
        Psalmi50.15 kirjoitti:

        Tässä on uudestisyntynyt, joka kertoo sinulle totuuden. Sanoin, että olet lapsellinen ja sitä sinä olet.

        Miten sinäkin vastaat etsivälle ihmiselle noin ylimielisesti. Monilta muilta tuota osaa odottaakin, mutta ei sinulta. Mikä nyt on Psalmi?

      • Tänäänkin kirjoitti:

        Miten sinäkin vastaat etsivälle ihmiselle noin ylimielisesti. Monilta muilta tuota osaa odottaakin, mutta ei sinulta. Mikä nyt on Psalmi?

        Minun käsitykseni sinusta on se, että paremminkin riehut ja häiriköit palstalla kuin etsisit yhtään pelastusta. Rauhoitu, niin siunun kanssa voi joku vielä innostua keskustelemaankin.

      • greeeeen
        Psalmi50.15 kirjoitti:

        Minun käsitykseni sinusta on se, että paremminkin riehut ja häiriköit palstalla kuin etsisit yhtään pelastusta. Rauhoitu, niin siunun kanssa voi joku vielä innostua keskustelemaankin.

        Tämä Tänäänkin -nimimerkkiä käyttävä on joku aivan muu henkilö kuin minä! Mutta sinähän toki näyt tietävän sukupuolenikin sitä kysymättä, vaikka en ole mitenkään ilmaissut sitä...

      • greeeeen
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        Esittämiesi varsin mielivaltaisten syytösten johdosta en osaa enkä halua hävetä.

        Ellet minulle enempää arvoa anna, niin anna edes se minimi: "Luojan luoma".

        Jos pyyntöni on kohtuuton, niin voit unohtaa sen. Pääasia on, että Jumala minut
        hyväksyy sellaisena kuin olen.

        Minäkin hyväksyn sinut sellaisena kuin sinä olet. Lupaan olla ryhtymättä mihinkään
        vihan- tai kaunanpitoon sinua kohtaan, vaikka olet sitkeällä möykkäämiselläsi
        yrittänyt tarjota minulle runsaasti aineksia sellaiseen.

        Lopuksi sanat, jotka haluan omistaa myös itselleni, joka päivä:

        "Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus"
        olkoon sinun kanssasi (2.Kor.13:13). Ota Jeesus sydämeesi ja elämääsi hallitsijaksi!

        .

        Kaikki, mitä olen sanonut sinusta, on totta.

        Väitätkö, että et ole toiminut noin?

        Älä yritäkään tehdä minusta sitä alentajaa. Sinä lähdit syyttämään, tuomitsemaan ja alentamaan minua - vain siksi, että uskalsin sanoa, että minusta et toimi oikein syytellessäsi ja tuomitessasi muita (teit siis sitä jo toisille kirjoittajille), ja että minusta sinun oppisi ei tunnu oikeimmalta (=mielipiteeni)!

      • greeeeen kirjoitti:

        Tämä Tänäänkin -nimimerkkiä käyttävä on joku aivan muu henkilö kuin minä! Mutta sinähän toki näyt tietävän sukupuolenikin sitä kysymättä, vaikka en ole mitenkään ilmaissut sitä...

        Onko kiva räksyttää kaikille. En ole erityisemmin kiinnotunut siitä, mitä sukupuolta täällä edustat. Jos olet mies, niin et käyttäydy miehekkäästi, jos taas olet nainen, niin toimit epäviisaasti. Nalkuttava vaimo(nainen) tuottaa yhtä paljon harmia ja mielipahaa kuin vuotava katto. Jotenkin noin se on Raamattuun muotoiltu : )

        Näin käsittelee siis uudestisyntynyt uskovainen esittämiään vääriä syytöksiä. Jatkaa nälvimällä sitä, josta on esittänyt valheellisia väitteitä.

    • Närkästyminen ei kuulu Hengen hedelmään. Närkästyminen mainitaan Raamatussa muutamia kertoja, aina kielteisessä merkityksessä. Tässä kaikki paikat: Neh. 4:1, Ps. 112:10, Matt. 20:24, Mark. 10:14, 10:41, 14:4, Luuk. 13:14 ja Ap. t. 4:2.

      Jeesuksen närkästys kohdistui niihin, jotka eivät uskoneet Häneen.

      Semper. Fidelis kehottaa uskomaan Jeesukseen ja seuraamaan Häntä uskon kuuliaisuudessa. Raamattu kehottaa samaa. Jos hän on väärin arvostellut Sinua niin anna hänelle anteeksi. "Anna meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet". Nämä olivat Jeesuksen sanat. Käänteisesti: älä anna meille anteeksi rikomuksiamme joita mekään emme anna anteeksi meitä vastaan rikkoneille.

      • greeeeen

        Enpä ole väittänytkään, että minussa vielä olisi kasvanut niitä Hengenhedelmiä. Jos uudestisyntymisen ihmisessä tuottamat hedelmät ovat tuota, mikä teissä näkyy (kanssaihmisten syyttelyä, tuomitsemista, alentamista jne.), en koskaan haluakaan hedelmiänne. Mieluummin menen vaikka itse kadotukseen kuin ryhdyn noin pahaksi lähimmäisiäni kohtaan.

      • Sanan saattaja

        Käy Jumalaa vastaan sanoissa ja teoissa. Älkää käykö Jeesuksen nimessä kulkekeko jos teissä ei näy hedelmiä.
        Tehkää parannus ja pyytäkää anteeksi niin niittonne ei ala.
        Jonahan Sember Jukka Finland

      • Sanan saattaja kirjoitti:

        Käy Jumalaa vastaan sanoissa ja teoissa. Älkää käykö Jeesuksen nimessä kulkekeko jos teissä ei näy hedelmiä.
        Tehkää parannus ja pyytäkää anteeksi niin niittonne ei ala.
        Jonahan Sember Jukka Finland

        kun lasket minutkin tähän "koplaan". Siihen koplaan, joka pyrkii totuuteen.
        Kiitos sinulle Sanan saattaja.

      • Jonah kirjoitti:

        kun lasket minutkin tähän "koplaan". Siihen koplaan, joka pyrkii totuuteen.
        Kiitos sinulle Sanan saattaja.

        Muistan kirjoittaneeni Sinusta kovia ja ankaria sanoja. En muista aihetta ja syytä. Erehdyinkö arvostelemisessani? Jos näin niin pyydän Sinulta anteeksi. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että Sinut on luettu "kolman koplaan". Meille on luettu kovat varoitukset ja tuomiotkin. Vastustajat vetoavat siihen, ettei heidän toimintaansa saa arvostella.

        Jos olet mukana raittiin evankeliumin julistamisen puolesta niin siunaan Sinua.

      • greeeeen
        Jonah kirjoitti:

        kun lasket minutkin tähän "koplaan". Siihen koplaan, joka pyrkii totuuteen.
        Kiitos sinulle Sanan saattaja.

        On siis hienoa kuulua kolmikkoon, joka yrittää syöttää ja purematta nielettää muillekin oman 'totuutensa'. Kolmikkoon, joka on siis päättänyt kukin tahoillaan, että tämä on totuus, ja joka yhdessä syyttää ja tuomitsee muut harhaoppisiksi eksyttäjiksi ja ties miksi - viis siitä, etteivät ne kunkin tähän kolmikkoon kuuluvan totuudet ole ihan yhteneväisiä - tähän joukkoon kuuluvien kun on tärkeintä olla samanmielisiä muiden alentajia...

      • greeeeen
        jukka.finland kirjoitti:

        Muistan kirjoittaneeni Sinusta kovia ja ankaria sanoja. En muista aihetta ja syytä. Erehdyinkö arvostelemisessani? Jos näin niin pyydän Sinulta anteeksi. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että Sinut on luettu "kolman koplaan". Meille on luettu kovat varoitukset ja tuomiotkin. Vastustajat vetoavat siihen, ettei heidän toimintaansa saa arvostella.

        Jos olet mukana raittiin evankeliumin julistamisen puolesta niin siunaan Sinua.

        Niin kuin juuri sanoin: viis siitä, etteivät ne kunkin tähän kolmikkoon kuuluvan totuudet ole ihan yhteneväisiä - tähän joukkoon kuuluvien kun on tärkeintä olla samanmielisiä muiden alentajia...

    • Tuttu juttu tämä

      ihminenhän toimii näin. Jokaisella palstalla on omat antikristuksensa. Useitakin. Semper on riehunut välillä raamattupalstalla.

      • greeeeen

        Pikkuhiljaa alkaa selviämään tämän Semperin todellinen luonto ja vaikuttimet. Se vain ihmetyttää kovasti, että näistä uudestisyntyneiksi itseään kutsuvista tuntuu löytyvän useampia samanmielisiä ja samoin toimivia - kanssaihmisiään törkeästi syytteleviä, tuomitsevia ja alentavia henkilöitä. Tätäkö uskovaisuus ihmisessä tuottaa? Tätäkö ovat ne puhutut Hengenhedelmät?

    • Tänäänkin

      kasvaa Jumalan lapseksi, älä katso itseesi, äläkä lähimmäisiisi, vaan katso Jeesukseen. Jeesukseen katsotaan opettelemalla tuntemaan Hänet Hänen omien opetustensa kautta. Jos tahdot juurtua Jeesus kallioon ja kasvaa Jumalan lapseksi, niin silloin sinulla pitää olla tekoja, sillä Jumalan teko ihmisessä on se, että hän tulee kykeneväksi uskomaan kaiken sen, minkä Jumalan ainoa Poika opettaa. Vain se on takuu uudestisyntymiseen, ei mikään ihmisen teko.Usko muuttuu hyviksi teoiksi ja hyväksi hedelmäksi ja synnyttää täydellisen uutta.

      • greeeen

        Raamattu on niin laaja ja monessa kohtaa monitulkintainen kokonaisuus, että olisi toivonut, että sen opetuksista voisi kysellä ja keskustella täällä ihmisten kanssa. Eipä vain voinut.

      • Et keskustellut
        greeeen kirjoitti:

        Raamattu on niin laaja ja monessa kohtaa monitulkintainen kokonaisuus, että olisi toivonut, että sen opetuksista voisi kysellä ja keskustella täällä ihmisten kanssa. Eipä vain voinut.

        vaan loukkaannuit siitä, kun sinulle vastattiin, mitä uudestisyntyminen todellisesti on.

        Palstalla on muitakin uskovia, joten sinulla olisi ollut mahdollisuus keskustella, mikäli keskustella halusit,
        mutta se ei kuitenkaan riittänyt sinulle, vaan tahdoit väitellä siitä, mikä on sinun oma näkemyksesi, eikä
        Semper ollut ainoa, joka sinulle totuutta asiasta esitti, mutta jostainsyystä sinä olet ottanut hänet
        hampaisiisi ja mustamaalaat häntä jatkuvasti palstalla uusin aloituksin - sitä ei voi kuin ihmetellä !

      • greeeeen
        Et keskustellut kirjoitti:

        Alunperin pyysin perusteita Semperin jakamalle tuomiolle ja Raamatusta selkeitä todisteita sille, että juuri hänen oppinsa on oikea (ja siis perusteet tuomiolle muiden harhaoppisuudesta antava), sekä sanoin, mikä _minusta tuntui_ sillä hetkellä oikeimmalta opilta. Sitä ei kuitenkaan kestänyt tehdä, vaan tämä teidän totuutenne olisi pitänyt selvästikin niellä purematta. Asiallisen keskustelun sijasta sain niskaani kauhean syytösvyöryn ja tuomion, ja sen lisäksi minusta alettiin kirjoittaa törkeästi täysiä valheita!

        itse omat perustelusi raamatun mukaan. Sopiiko näin?

        Miten tapahtuu uudestisyntyminen sinun mielestäsi, raamatun mukaisesti?
        Ja esitä se kohta kohdalta. Yksi ,kaksi ja kolme.

        Ps. En minä sinua vihaa. Vaikka tietysti otat senkin esille rakkaudessasi.

        En väitä, kuten te, omaavani totuutta. Se mitä olen lukenut, ei kuitenkaan minusta sano, että ihminen syntyisi tuosta vain uudesti. Tällä hetkellä uskon, että uudestisyntyminen on prosessi, ja että usko ja Sana yhdessä synnyttävät ihmisessä uutta ajan mittaan. Esitin toisaalla teille kohdan, jossa Paavali kirjoittaa _jo uskossa oleville_ siitä, miten heidän on uudistuttava hengeltään ja mieleltään ja puettava päälleen uusi ihminen. Vähän vaikea uskoa, että ihminen siis syntyisi uudesti tuosta vain uskoon tullessaan/kasteella käydessään, mutta sen uuden ylle olisi puettava vielä uusi, kun on uudistuttu hengeltään ja mieleltään. Menee turhan moninkertaiseksi minusta.

      • kaikki älämölö

        on siis siitä että ME emme usko sinua, ja näemme asian toisin. Mutta SINÄ syytät meitä morkkaamisesta ja ties mistä.
        Mene itseesi ja mitä kirjottelet! NYT HETI!
        Miten voi ihminen olla näin sokea omalle käytökselleen.

      • greeeeen
        kaikki älämölö kirjoitti:

        on siis siitä että ME emme usko sinua, ja näemme asian toisin. Mutta SINÄ syytät meitä morkkaamisesta ja ties mistä.
        Mene itseesi ja mitä kirjottelet! NYT HETI!
        Miten voi ihminen olla näin sokea omalle käytökselleen.

        Kaikki on siitä, että muut eivät usko teitä ja niele 'totuuttanne' purematta, ja siitä, että te ette pysty sitä hyväksymään, vaan käytte ihmisten kimppuun perusteettomin syytöksin, tuomioin ja suoranaisin valhein!

    • Semper on harvinainen Pyhällä Hengellä varustautunut kirjoittaja joka ei kannattaa kosketta liian kovin,, kun sä voit saada tuta mikä on Jumalan Viha ,, kun Hän lähtee liikelle. Niin on Raamatusta sanottu ett Herra suojelee Hänen Silmmä terät ja lapsiaan...

      • Sivusta seurannut

        Etkö itse huomaa sitä mikä on se lähde mistä Semberi puhuu, oletko itse näin sokea.

      • Pitäisi tulla uskoon

        edes uskossa, niin kuin et sinäkään.

      • Sivusta seurannut kirjoitti:

        Etkö itse huomaa sitä mikä on se lähde mistä Semberi puhuu, oletko itse näin sokea.

        on henkien eroitus lahjan niin kyllä mä tunnistan Pyhän Hengen.

        Sokea voi olla lihassa mutta Herran Henki ei ole sokea vaan tutkiskelee sua milloin vain ja huomaan mitä sussa on.

    • laittappa

      copy pastella tänne esimerkkejä siitä mitä hän on sanonut...niin saadaan kaikki arvioida miten on sanottu eikä mene mutu tuntumalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      5106
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3636
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      35
      3026
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2995
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      10
      2916
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      56
      2353
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      41
      1838
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1780
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1721
    10. Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?

      Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai
      Sinkut
      139
      1698
    Aihe