Kristillinen usko = kristilliset ajatukset?

Ulalla

Niin, kuinka monella uskovaisella on todellakin kristillinen usko, ja kuinka moni uskovainen väen vängällä pitää kristillisiä ajatuksia yllä? Kuinka moni ajattelee 'pääsen taivaaseen' ja pitäytyy tässä ajatuksessa kiinni?
Ajatuksillahan ei sinänsä pitäisi olla suurtakaan merkitystä taivaaseen pääsyn kannalta. Uskolla on merkitys.
Ts. vahvasti uskovaisen tulisi pystyä ajattelemaan 'joudun varmasti helvettiin' tai vaikka että 'jos tänään vähänkin sataa vettä, joudun varmasti helvettiin'.

Ok, tiedän mitä tulee mieleen...Miksi ajatella kyseisiä ajatuksia? Tässä päästään mun ongelman ytimeen; kärsin pakkoajatuksista. Diagnoosista tietämättömille infoa, että kyseisessä taudissa ihminen saa ikäviä ajatuksia päähän. Hän ei halua ajatella niitä, mutta mitä enemmän yrittää olla ajattelematta, sitä enemmän ne pyörivät päässä. Hoitokeinona tähän on altistaminen; ajattele sitä mitä pelkäät. Eli mun tapauksessa ajatus voisi olla 'jos tänään astun askeleenkin, joudun peruuttomasti helvettiin'.

Eli moneltako uskovaiselta luonnistuu kyseinen ajatus? Huom: ajattelematta jättäminen voi olla pelkoa että todella tapahtuu niinkuin ajattelee. Tällöin oma kristinusko ei olekaan kovin vahvalla pohjalla. Onnistuuko sama myös ateisteilta jotka eivät usko helvettiin? Entä agnostikolta?

Mut on kasvatettu taivas-/helvettioppiin enkä voi olla miettimättä kuinka suuri vaikutus sillä on ollut sairauteni puhkeamiseen. Olen pienestä pitäen rukoillut Jumalaa ja pelännyt helvettiä. Mulle on myös sanottu että tuollaiset ajatukseni on aivan typeriä. Siispä olen heille sanonut: 'jos ne kerta on niin typeriä, niin ajattele niin. Näytä mulle mallia. Ole vertaistukeni'. Moni on myös näyttänyt mallia. Empivät osa kyllä.

En tiedä mitä haen koko viestiketjun aloittamisella, ehkä apua omaan sairauteeni.

202

3827

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tutkailija_

      Täällä kohtalontoveri, parinkymmenen vuoden kokemuksella. Nyt hiljattain pikku hiljaa päässyt eroon helvetinpelosta ja uskosta. PItkä tie mutta voitto tuli! Joku vois sanoa, että nyt sitten etsimään sitä rakastavaa jumalaa, mutta minä sanon että turha luulo!

      • Ulalla

        tutkailija_ , millälailla olet kohtalontoveri?

        Onko sullakin ollut helvetinpelko ja tuollainen ikävä pakkoajatus jonka olet ajatellut?

      • tutkailija_
        Ulalla kirjoitti:

        tutkailija_ , millälailla olet kohtalontoveri?

        Onko sullakin ollut helvetinpelko ja tuollainen ikävä pakkoajatus jonka olet ajatellut?

        On ollut helvetinpelkoa, ja pelkäsin että tietyt ajatukset ovat kiellettyjä, että jos niitä ajattelee niin voi läheisille tapahtua jotain pahaa. Myös pakkorukouksia, joita oli vaikea viedä loppuun. Sellaista syntisenä ja kaikesta syyllisenä elämistä jne.

        Kyllä niistä eroon pääsee, mutta ei ajatuksen voimalla, vaan puhumalla ja tekemällä. Näin ainakin itselle kävi.

        Take home-viestinä sanon sinulle, että hae apua ammattilaiselta (lääkäri, terapeutti), älä hae apua uskonnosta.

      • Ulalla
        tutkailija_ kirjoitti:

        On ollut helvetinpelkoa, ja pelkäsin että tietyt ajatukset ovat kiellettyjä, että jos niitä ajattelee niin voi läheisille tapahtua jotain pahaa. Myös pakkorukouksia, joita oli vaikea viedä loppuun. Sellaista syntisenä ja kaikesta syyllisenä elämistä jne.

        Kyllä niistä eroon pääsee, mutta ei ajatuksen voimalla, vaan puhumalla ja tekemällä. Näin ainakin itselle kävi.

        Take home-viestinä sanon sinulle, että hae apua ammattilaiselta (lääkäri, terapeutti), älä hae apua uskonnosta.

        Joo ammattiauttajalta apua saan, nyt on vain tullut aika elämässä jolloin tällaiset 'yleiset luottamusasiat' nostaa päätään. Välillä tuntuu oikealta täysin ateistinen maailmankatsomus ja kuoleman jälkeen ihminen totaalisesti sammuu, välillä tuntuu että on jokin korkeampi voima eikä asiat tapahdu sattumalta ja ihmisen sielu (vai miksi sitä tietoisuutta kutsuisi) jatkaa matkaa kuoleman jälkeen, samalla pelkään että totuus onkin se mitä itse ajattelee ts. tuollainen 'varmasti joudun helvettiin' -ajatus muotoutuisi todellisuudeksi kuoleman jälkeen vaikka ilman kyseistä ajatusta helvettiä ei olisi...Ikäänkuin ajattelemalla voisi luoda sitä mitä nyt ajatteleekin. Tavallaanhan näin tapahtuukin; maan päällä. 'Olet mitä ajattelet.' Mutta että tuonpuoleisessakin...

        Huoh... Miksi nämä asiat ovat tulleet nyt niin tärkeiksi? Koittaa löytää totuutta siinä määrin kun totuus on mahdollista löytää. Mitä enemmän löytää itsestään uskallusta sitä enemmän ajatus taivas/helvetti -asetelmasta tuntuu sairaalta mutta samaan aikaan tulee olo että Jumala kostaa tällaisen 'irtaantumisen Hänen maailmastaan'. Pidän itseäni jonkinlaisena uskonnon uhrina. Lapsena opetettu pari asiaa millä mennä eteenpäin: taivas ja helvetti; minä pääsen taivaaseen kunhan vaan en tee liikaa virheitä. Lopulta alkanut pelkäämään omia ajatuksiaankin ja kristinusko kääntyikin minua vastaan.

        Musta oikeasti tuntuu että mua revitään ainakin kahdesta suunnasta. Itse samalla yritän pitää itseäni kasassa sen minkä voimat sallii.

      • cedr
        tutkailija_ kirjoitti:

        On ollut helvetinpelkoa, ja pelkäsin että tietyt ajatukset ovat kiellettyjä, että jos niitä ajattelee niin voi läheisille tapahtua jotain pahaa. Myös pakkorukouksia, joita oli vaikea viedä loppuun. Sellaista syntisenä ja kaikesta syyllisenä elämistä jne.

        Kyllä niistä eroon pääsee, mutta ei ajatuksen voimalla, vaan puhumalla ja tekemällä. Näin ainakin itselle kävi.

        Take home-viestinä sanon sinulle, että hae apua ammattilaiselta (lääkäri, terapeutti), älä hae apua uskonnosta.

        Luulen, että maallinen ammattiapu ei tepsi hengelliseen kriisiin, niinkuin hengellinen apu ei tepsi luunmurtumaan. Kummassakin kieltäydytään näkemästä, mistä on kyse.

      • vain_ihminen
        Ulalla kirjoitti:

        Joo ammattiauttajalta apua saan, nyt on vain tullut aika elämässä jolloin tällaiset 'yleiset luottamusasiat' nostaa päätään. Välillä tuntuu oikealta täysin ateistinen maailmankatsomus ja kuoleman jälkeen ihminen totaalisesti sammuu, välillä tuntuu että on jokin korkeampi voima eikä asiat tapahdu sattumalta ja ihmisen sielu (vai miksi sitä tietoisuutta kutsuisi) jatkaa matkaa kuoleman jälkeen, samalla pelkään että totuus onkin se mitä itse ajattelee ts. tuollainen 'varmasti joudun helvettiin' -ajatus muotoutuisi todellisuudeksi kuoleman jälkeen vaikka ilman kyseistä ajatusta helvettiä ei olisi...Ikäänkuin ajattelemalla voisi luoda sitä mitä nyt ajatteleekin. Tavallaanhan näin tapahtuukin; maan päällä. 'Olet mitä ajattelet.' Mutta että tuonpuoleisessakin...

        Huoh... Miksi nämä asiat ovat tulleet nyt niin tärkeiksi? Koittaa löytää totuutta siinä määrin kun totuus on mahdollista löytää. Mitä enemmän löytää itsestään uskallusta sitä enemmän ajatus taivas/helvetti -asetelmasta tuntuu sairaalta mutta samaan aikaan tulee olo että Jumala kostaa tällaisen 'irtaantumisen Hänen maailmastaan'. Pidän itseäni jonkinlaisena uskonnon uhrina. Lapsena opetettu pari asiaa millä mennä eteenpäin: taivas ja helvetti; minä pääsen taivaaseen kunhan vaan en tee liikaa virheitä. Lopulta alkanut pelkäämään omia ajatuksiaankin ja kristinusko kääntyikin minua vastaan.

        Musta oikeasti tuntuu että mua revitään ainakin kahdesta suunnasta. Itse samalla yritän pitää itseäni kasassa sen minkä voimat sallii.

        "Lapsena opetettu pari asiaa millä mennä eteenpäin: taivas ja helvetti; minä pääsen taivaaseen kunhan vaan en tee liikaa virheitä."

        Sinulle unohdettiin kertoa, ettei teoilla ja virheillä ole lopullista merkitystä, vaan armo on tarjolla kaikille jotka sen ottavat vastaan.

        Ei varmasti auta tippaakaan, vaikka kuinka vakuuttelisin ettei kukaan ihminen voi omilla ajatuksillaan luoda mitään mikä vaikuttaisi kuoleman jälkeen. Maanpäällisiä helvettejä toki voi, niinkuin itse sanoitkin. Toivon että pääset ajatuksissasi rauhaan.

      • tutkailija_
        cedr kirjoitti:

        Luulen, että maallinen ammattiapu ei tepsi hengelliseen kriisiin, niinkuin hengellinen apu ei tepsi luunmurtumaan. Kummassakin kieltäydytään näkemästä, mistä on kyse.

        Mitä nyt maallisella kukin tarkoittaakaan, mutta olet väärässä sanoessasi, että ammattiapu ei auta hengelliseen kriisiin. "Hengellisyys" kun on osa psyykettä, ja kun psyykettä hoidetaan, niin tadaa.

      • Uskossa nykyisin
        Ulalla kirjoitti:

        Joo ammattiauttajalta apua saan, nyt on vain tullut aika elämässä jolloin tällaiset 'yleiset luottamusasiat' nostaa päätään. Välillä tuntuu oikealta täysin ateistinen maailmankatsomus ja kuoleman jälkeen ihminen totaalisesti sammuu, välillä tuntuu että on jokin korkeampi voima eikä asiat tapahdu sattumalta ja ihmisen sielu (vai miksi sitä tietoisuutta kutsuisi) jatkaa matkaa kuoleman jälkeen, samalla pelkään että totuus onkin se mitä itse ajattelee ts. tuollainen 'varmasti joudun helvettiin' -ajatus muotoutuisi todellisuudeksi kuoleman jälkeen vaikka ilman kyseistä ajatusta helvettiä ei olisi...Ikäänkuin ajattelemalla voisi luoda sitä mitä nyt ajatteleekin. Tavallaanhan näin tapahtuukin; maan päällä. 'Olet mitä ajattelet.' Mutta että tuonpuoleisessakin...

        Huoh... Miksi nämä asiat ovat tulleet nyt niin tärkeiksi? Koittaa löytää totuutta siinä määrin kun totuus on mahdollista löytää. Mitä enemmän löytää itsestään uskallusta sitä enemmän ajatus taivas/helvetti -asetelmasta tuntuu sairaalta mutta samaan aikaan tulee olo että Jumala kostaa tällaisen 'irtaantumisen Hänen maailmastaan'. Pidän itseäni jonkinlaisena uskonnon uhrina. Lapsena opetettu pari asiaa millä mennä eteenpäin: taivas ja helvetti; minä pääsen taivaaseen kunhan vaan en tee liikaa virheitä. Lopulta alkanut pelkäämään omia ajatuksiaankin ja kristinusko kääntyikin minua vastaan.

        Musta oikeasti tuntuu että mua revitään ainakin kahdesta suunnasta. Itse samalla yritän pitää itseäni kasassa sen minkä voimat sallii.

        "Musta oikeasti tuntuu että mua revitään ainakin kahdesta suunnasta. Itse samalla yritän pitää itseäni kasassa sen minkä voimat sallii. "

        Niin se taitaa ollakin, pelasin nuorempana spiritismiä, kun se oli niin jännittävää.
        Alussa se oli pelottavaa ja jännittävää, kuten sanoin, mutta sitten nuo ajatukset eivät jättäneet minua rauhaan, yöllä eikä päivällä, se oli jo sitten todella pelottavaa.
        Jostain kuitenkin "sain" niin voimakkaan tahdon, että rukoilin; Jeesuksen nimessä, jätä minut rauhaan, kuinka ollakaan rauha palasi sisälleni, ja nuo ajatukset väistyivät.
        En tiedä tilannettasi, mutta mitään et menetä, jos koetat tuota samaa, Jeesuksen nimessä on voimaa, olen sen nyt myöhemminkin huomannut.
        Spiritismiä en suosittele kenenkään edes kokeilevan...

      • tutkailija_
        Uskossa nykyisin kirjoitti:

        "Musta oikeasti tuntuu että mua revitään ainakin kahdesta suunnasta. Itse samalla yritän pitää itseäni kasassa sen minkä voimat sallii. "

        Niin se taitaa ollakin, pelasin nuorempana spiritismiä, kun se oli niin jännittävää.
        Alussa se oli pelottavaa ja jännittävää, kuten sanoin, mutta sitten nuo ajatukset eivät jättäneet minua rauhaan, yöllä eikä päivällä, se oli jo sitten todella pelottavaa.
        Jostain kuitenkin "sain" niin voimakkaan tahdon, että rukoilin; Jeesuksen nimessä, jätä minut rauhaan, kuinka ollakaan rauha palasi sisälleni, ja nuo ajatukset väistyivät.
        En tiedä tilannettasi, mutta mitään et menetä, jos koetat tuota samaa, Jeesuksen nimessä on voimaa, olen sen nyt myöhemminkin huomannut.
        Spiritismiä en suosittele kenenkään edes kokeilevan...

        http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&doAsUserId=hydyejqasavj&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=/portlet_action/dlehtihakuartikkeli/viewarticle/action&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo94254&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_frompage=uusinnumero

      • Ulalla
        Ulalla kirjoitti:

        Kiitos linkistä. Tuolla henkilöllä oli samat oireet kuin mulla. Vois kokeilla hypnoosia.

        Jatkoa...Itse asiassa kävin hypnoosissa pian tragediani jälkeen 13 vuotta sitten. Aluksi tuntui ettei mitään hyötyä mutta jossain vaiheessa pystyin jättämään lääkkeetkin, olin 3 vuotta ilman lääkkeitä. Sitten tein emämunauksen ja join liikaa. Krapulassa kaikki iski uudestaan päälle. Onneksi noista oon ottanut opiksi.

      • Ulalla
        Uskossa nykyisin kirjoitti:

        "Musta oikeasti tuntuu että mua revitään ainakin kahdesta suunnasta. Itse samalla yritän pitää itseäni kasassa sen minkä voimat sallii. "

        Niin se taitaa ollakin, pelasin nuorempana spiritismiä, kun se oli niin jännittävää.
        Alussa se oli pelottavaa ja jännittävää, kuten sanoin, mutta sitten nuo ajatukset eivät jättäneet minua rauhaan, yöllä eikä päivällä, se oli jo sitten todella pelottavaa.
        Jostain kuitenkin "sain" niin voimakkaan tahdon, että rukoilin; Jeesuksen nimessä, jätä minut rauhaan, kuinka ollakaan rauha palasi sisälleni, ja nuo ajatukset väistyivät.
        En tiedä tilannettasi, mutta mitään et menetä, jos koetat tuota samaa, Jeesuksen nimessä on voimaa, olen sen nyt myöhemminkin huomannut.
        Spiritismiä en suosittele kenenkään edes kokeilevan...

        Olen rukoillut ja saanutkin voimaa. Mutta jotenkin silti on 'varpaillaan'. Ja olen niin epäileväinen melkein kaikkea kohtaan; johtunee noista nuoruuden tapahtumista. Kiitos vastauksestasi :)

      • Uskossa nykyisin
        tutkailija_ kirjoitti:

        http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&doAsUserId=hydyejqasavj&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=/portlet_action/dlehtihakuartikkeli/viewarticle/action&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo94254&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_frompage=uusinnumero

        Miten kuvittelet, vai kuvitteletko, että henkistä pahoinvointia voisi/pitäisikään hoitaa kemikalioilla, siis lääkkeillä ?
        "Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä mistä se tulee ja mihin se menee, näin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt"
        Joh.3:8.

      • tutkailija_
        Ulalla kirjoitti:

        Kiitos linkistä. Tuolla henkilöllä oli samat oireet kuin mulla. Vois kokeilla hypnoosia.

        Hypnoosin kokeilemisen kanssa pitää olla äärimmäisen tarkka. EHDOTON EI vaihtoehtohoitojen hypnotisoijille, jos sellaisia on. He eivät tiedä mitään ja helposti tilanne voi mennä pahemmaksi.

        En laittanut tuota linkkiä siksi, että suosittelisin hypnoosia tai sellaista. Sen takia laitoin, että siitä käy hyvin ilmi, miten erilaiset ennustukset, joista yhtenä voi pitää helvettiin joutumista, ovat vaaraksi ihmisen terveydelle. Nuo oireet voi olla samat kuin sinulla, mutta itse muistan kun oli vielä pakko-oireita ja ahdistusta, että sitä näki lähes minkä tahansa sairauden oireet itsellään kun mietti tarpeeksi.

        Olen iloinen puolestasi, että käyt terapiassa. Uskon että saat siitä parhaan avun mitä voit saada. Oletkin jo nyt huomannut, miten ajatuksesi kulkevat, etkä ole kokonaan niiden armoilla.

        Omassa tapauksessani terapia auttoi/auttaa, olen eronnut kirkosta saadakseni etäisyyttä uskontoon, johon terapeutti sanoi että se oli minulle hyvä ratkaisu, olen itse samaa mieltä.

      • Ulalla
        tutkailija_ kirjoitti:

        Hypnoosin kokeilemisen kanssa pitää olla äärimmäisen tarkka. EHDOTON EI vaihtoehtohoitojen hypnotisoijille, jos sellaisia on. He eivät tiedä mitään ja helposti tilanne voi mennä pahemmaksi.

        En laittanut tuota linkkiä siksi, että suosittelisin hypnoosia tai sellaista. Sen takia laitoin, että siitä käy hyvin ilmi, miten erilaiset ennustukset, joista yhtenä voi pitää helvettiin joutumista, ovat vaaraksi ihmisen terveydelle. Nuo oireet voi olla samat kuin sinulla, mutta itse muistan kun oli vielä pakko-oireita ja ahdistusta, että sitä näki lähes minkä tahansa sairauden oireet itsellään kun mietti tarpeeksi.

        Olen iloinen puolestasi, että käyt terapiassa. Uskon että saat siitä parhaan avun mitä voit saada. Oletkin jo nyt huomannut, miten ajatuksesi kulkevat, etkä ole kokonaan niiden armoilla.

        Omassa tapauksessani terapia auttoi/auttaa, olen eronnut kirkosta saadakseni etäisyyttä uskontoon, johon terapeutti sanoi että se oli minulle hyvä ratkaisu, olen itse samaa mieltä.

        Mulla on mielessä sama hypnotisoija millä kävin silloin 13 vuotta sitten. Hän on hypnologi, hypnoterapeutti, NLP-master ja toiminut 80-luvun alusta lähtien. Mulla on kuitenkin traumaattinen kokemus takana tuon ajatuksen vuoksi, ja trauma johtuu tietynlaisesta itsesuggestiosta vaikka tarkoitus oli antaa vain irrationaalisen ajatuksen tulla ja mennä.

        Keskustelen asiasta toki terapeuttini kanssa. Uskon asioista puhumme myös terapeutin kanssa; paljonkin.

      • tutkailija_
        Ulalla kirjoitti:

        Mulla on mielessä sama hypnotisoija millä kävin silloin 13 vuotta sitten. Hän on hypnologi, hypnoterapeutti, NLP-master ja toiminut 80-luvun alusta lähtien. Mulla on kuitenkin traumaattinen kokemus takana tuon ajatuksen vuoksi, ja trauma johtuu tietynlaisesta itsesuggestiosta vaikka tarkoitus oli antaa vain irrationaalisen ajatuksen tulla ja mennä.

        Keskustelen asiasta toki terapeuttini kanssa. Uskon asioista puhumme myös terapeutin kanssa; paljonkin.

        Hyvä että keskustelet asiasta terapeutin kanssa. En tiedä miten hypnoosi vaikuttaa jos tapahtumat ovat jo tosi vanhoja. Lääketieteen ammattilaisen on hypnoosintekijän ehdottomasti oltava.

        Itse pääsin helvetinpelosta pois normaalilla terapialla kuten jo tuossa kerroinkin.

      • Ulalla
        tutkailija_ kirjoitti:

        Hyvä että keskustelet asiasta terapeutin kanssa. En tiedä miten hypnoosi vaikuttaa jos tapahtumat ovat jo tosi vanhoja. Lääketieteen ammattilaisen on hypnoosintekijän ehdottomasti oltava.

        Itse pääsin helvetinpelosta pois normaalilla terapialla kuten jo tuossa kerroinkin.

        Tutkailija_, altistitko itsesi ikäville ajatuksille terapeutin kanssa vai pääsitkö muilla konstein eroon pakkoajatuksista? Voitko kertoa jotain esimerkkejä?

      • tutkailija_
        Ulalla kirjoitti:

        Tutkailija_, altistitko itsesi ikäville ajatuksille terapeutin kanssa vai pääsitkö muilla konstein eroon pakkoajatuksista? Voitko kertoa jotain esimerkkejä?

        Hei. Uskon että jokaisen on löydettävä oma tapansa päästä pois. Ja nimenomaan löydettävä, huomattava että tämä on hyvä tie.

        Omassa terapiassani ei käsitelty helvetinpelkoa kovinkaan paljon. Enempi terapian avulla löysin omat keinot käsitellä sitä ja päästä eroon. Terapiassa etsitäänkin niintä omia voimavaroja, jolloin voi itse löytää ne keinot ja ratkaisut.

      • mukana.
        tutkailija_ kirjoitti:

        Mitä nyt maallisella kukin tarkoittaakaan, mutta olet väärässä sanoessasi, että ammattiapu ei auta hengelliseen kriisiin. "Hengellisyys" kun on osa psyykettä, ja kun psyykettä hoidetaan, niin tadaa.

        EI kaikki ongelmat ratkea maallisella psyyken hoidolla. Ihmisellä voi olla esim. synnintunnosta aiheutuvia ongelmia ja sitten maallinen terapia niitä yrittää auttaa maallisin keinoin mutta eihän se tepsi vaan silloin tarvittaisiin hengellistä apua. Kaikkein parasta terapeuttista apua tarjoaa mielestäni lääketieteen koulutuksen saanut terapeutti, joka on uudestisyntynyt kristitty. Silloin terapeutilla on vahva näkemys ihmisen kokonaisuudesta, johon kuulu ruumis, henki ja sielu ja osaa erottaa ongelmat omalle alueelleen.

      • häirikköuskis
        mukana. kirjoitti:

        EI kaikki ongelmat ratkea maallisella psyyken hoidolla. Ihmisellä voi olla esim. synnintunnosta aiheutuvia ongelmia ja sitten maallinen terapia niitä yrittää auttaa maallisin keinoin mutta eihän se tepsi vaan silloin tarvittaisiin hengellistä apua. Kaikkein parasta terapeuttista apua tarjoaa mielestäni lääketieteen koulutuksen saanut terapeutti, joka on uudestisyntynyt kristitty. Silloin terapeutilla on vahva näkemys ihmisen kokonaisuudesta, johon kuulu ruumis, henki ja sielu ja osaa erottaa ongelmat omalle alueelleen.

        moisista "terapeuteista" .
        Ei käy kaukana puoskaroinnista , jos noilla eväillä mennään.

        Miksi kirkko ei inahda , kun on kyse näin vakavasta ongelmasta , mikä todella aiheuttaa käsittämätöntä kärsimystä ihmiselle ja estää normaalielämää. Tällaiset väärinopastajat saavat rauhassa jaella neuvojaan , mitkä vain pahentavat tilannetta .

      • tutkailija_
        mukana. kirjoitti:

        EI kaikki ongelmat ratkea maallisella psyyken hoidolla. Ihmisellä voi olla esim. synnintunnosta aiheutuvia ongelmia ja sitten maallinen terapia niitä yrittää auttaa maallisin keinoin mutta eihän se tepsi vaan silloin tarvittaisiin hengellistä apua. Kaikkein parasta terapeuttista apua tarjoaa mielestäni lääketieteen koulutuksen saanut terapeutti, joka on uudestisyntynyt kristitty. Silloin terapeutilla on vahva näkemys ihmisen kokonaisuudesta, johon kuulu ruumis, henki ja sielu ja osaa erottaa ongelmat omalle alueelleen.

        Joo, mutta tällaiset terapeutit eivät ole psykoterapeutteja. Psykoterapeutti-nimike on suojattu. Jos uskonnon ottaa mukaan terapiaprosessiin, niin se ei ole psykoterapiaa vaan uskomushoitoa, jota voi harjoittaa kuka vaan.

      • mukana.
        tutkailija_ kirjoitti:

        Joo, mutta tällaiset terapeutit eivät ole psykoterapeutteja. Psykoterapeutti-nimike on suojattu. Jos uskonnon ottaa mukaan terapiaprosessiin, niin se ei ole psykoterapiaa vaan uskomushoitoa, jota voi harjoittaa kuka vaan.

        Kyllä psykoterapeutti voi olla uudestisyntynyt kristitty. Minähän sanoinkin, että parasta terapeuttista apua tarjoaa uudestisyntynyt lääketieteen koulutuksen saanut terapeutti. Se mitä virallinen hoitotaho sitten sallii, on eri asia. Valitettavasti vain virallisuus ei takaa aina parasta laatua. Yhtä vähän kuin kirkko tarjoaa parasta laatua hengellisen elämän alueella, esimerkkinä lapsikaste, joka on epäraamatullinen eikä takaa pelastusta. Kuka puuttuisi kirkon harhaopetukseen ja ihmisten tuudittamiseen väärään turvallisuudentunteeseen?

        Lääkärikin voi olla puoskari ja selvitä sakoilla kuolemantuottamuksesta. Entä ne tuhannet ja tuhannet virallisiin lääkkeisiin kuolleet, kuka heitä puolustaa?

        http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2010/12/1235969/laakari-maarasi-poretabletin-ja-passitti-kotiin---potilas-kuoli

        http://yle.fi/uutiset/teksti/ulkomaat/2010/09/diabeteslaake_avandia_vedetaan_euroopan_markkinoilta_2004430.html

        http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=10

      • tutkailija_
        mukana. kirjoitti:

        Kyllä psykoterapeutti voi olla uudestisyntynyt kristitty. Minähän sanoinkin, että parasta terapeuttista apua tarjoaa uudestisyntynyt lääketieteen koulutuksen saanut terapeutti. Se mitä virallinen hoitotaho sitten sallii, on eri asia. Valitettavasti vain virallisuus ei takaa aina parasta laatua. Yhtä vähän kuin kirkko tarjoaa parasta laatua hengellisen elämän alueella, esimerkkinä lapsikaste, joka on epäraamatullinen eikä takaa pelastusta. Kuka puuttuisi kirkon harhaopetukseen ja ihmisten tuudittamiseen väärään turvallisuudentunteeseen?

        Lääkärikin voi olla puoskari ja selvitä sakoilla kuolemantuottamuksesta. Entä ne tuhannet ja tuhannet virallisiin lääkkeisiin kuolleet, kuka heitä puolustaa?

        http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2010/12/1235969/laakari-maarasi-poretabletin-ja-passitti-kotiin---potilas-kuoli

        http://yle.fi/uutiset/teksti/ulkomaat/2010/09/diabeteslaake_avandia_vedetaan_euroopan_markkinoilta_2004430.html

        http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=10

        Voi psykoterapeutti olla uudestisyntynyt kristitty, mutta heidän hoitokeinonsa pohjautuu tieteellisiin teorioihin, päällimmäisenä ja pohjimmaisena evoluutioon, kiintymyssuhdeteoriaan jne. Kristillistä sielunhoitoa heidän ei saa antaa, se on vastoin ammattietiikkaa.

        Et voi etkä saa sanoa, että joku antaa parempaa hoito kuin toinen, sillä terapeutin tehtävä ei ole parantaa (antaa parantavaa) hoitoa vaan saada potilaan voimavarat potilaan käyttöön että hän voisi itse "parantaa" itsensä.

    • vain_ihminen

      Pakko-oireinen häiriö on tosiaan sairaus, ja erittäin ahdistava sellainen. Ihminen kun itse tiedostaa, että pakkoajatukset tai toiminnot ovat "järjettömiä", muttei voi silti hallita niitä.

      Aiheuttajaksi sanotaan olevan se, että henkilön itselleen asettamien tai sisäistämien äärimmäisten vaatimusten tai ihanteiden ja todellisuuden välillä on sovittamaton ristiriita (ihminen ei voi toteuttaa vaatimuksiaan tai elää niiden mukaan), mikä aiheuttaa voimakkaan ahdistuksen, jota pyritään hallitsemaan pakkoajatuksilla (obsessiot) ja pakkotoiminnoilla eli rituaaleilla (kompulsiot). Obsessio kohdistuu usein asiaan, jota eniten pelätään.

      Jokainen on varmasti jossain vaiheessa elämäänsä kokenut lievässä muodossa jotain tuohon verrattavaa, mutta ei sellaista joka oikeasti haittaisi vakavasti elämää. Itse olen saattanut tarkistella onko ovi varmasti lukossa ja miettiä työmatkalla ja vielä töissäkin, että jäiköhän se kahvinkeitin sittenkin päälle.

      Helvetinpelko ei ole ikinä ollut osana elämää, joten minun on vaikea asettua sinun (aloittajan) asemaasi. Voin ajatella että joudun varmasti helvettiin, mutta koska en oikeasti sisäistä ajatusta (minulla ei ole täyttä varmuutta helvetistä tai taivaastakaan) se ei muodostu ahdistavaksi ajatukseksi.

      Toivottavasti olet jo hakenut ja saanut apua sairauteesi. Toivon että olet löytänyt itsellesi toimivimmat hoitomuodot ja saat niiden avulla nuo ahdistavat ajatukset jollain lailla hallintaan.

      • luterilainen.

        "Helvetinpelko ei ole ikinä ollut osana elämää, joten minun on vaikea asettua sinun (aloittajan) asemaasi. Voin ajatella että joudun varmasti helvettiin, mutta koska en oikeasti sisäistä ajatusta (minulla ei ole täyttä varmuutta helvetistä tai taivaastakaan) se ei muodostu ahdistavaksi ajatukseksi. "

        Ajattelen ihan samalla tavalla.

    • ex. Kohtalotoveri

      Samassa hapessa olin lapsuuteni helvetinpelkoisen ympäristön jäljiltä, mutta olen itse jo päässyt pahimmasta yli ja osaan unohtaa koko asian nykyisin.

      Matkalle mahtui monia psykologisia oivalluksiakin, kuten sellainen että iso osa helvetinpelosta on emotionaalisella tasolla oikeastaan kuolemanpelkoa, joka on mutatoitunut peloksi kuoleman jälkeiseen elämään. Monet luontaiset pelot nimittäin vaihtavat muotoa tämmöisin tavoin.

      Paljon kaikkea hyvää tiellesi ja toivottavasti löydät mielekkään elämän myös henkisesti!

    • Mr....

      Kirjoituksesi kuin myös tutkailijan kirjoitus herätti minut huomaamaan (olenko väärässä?). Teidän tapauksessa on luultavammin käynyt niin, että teidät on ajettu ns. lain alle. Kumpa huomaisitte Jumalan ilmoituksesta vapauttavan evankeliumin. Sen käsittäminen lähtee siitä, että ymmärtää perisyntiolemuksen joka on tullut kaikkien ihmisten osaksi. Myös se, että pelastus tulee aina ihmiselle, ihmisen ulkopuolelta= Jeesus Kristus. Ei meistä itsestämme. Jeesus Kristus voitti golkatan ristillä synnin, kuoleman ja perkeleen, että meillä pelastus olisi.

      Helvetillä ei ole meille Kristukseen uskoville kastetuille mitään valtaa. Olemme taivaan ihanuuteen matkalla ja saamme jo tässä elämässä siitä esimakua iloitkaamme Jeesuksen Kristuksen vanhurskaudessa.

      Terv. Syntinen itsessäni, mutta Jeesuksessa Kristuksessa vanhurskas. Mr....

      • tutkailija_

        Jumala on siirtynyt minulla samaan kategoriaan joulupukin ja petteri punakuonon seuraksi. Keskenään jumala ja joulupukki saavat jakaa (armo)lahjoja jouluna niitä kaipaaville, tänä jouluna en itse kummaltakaan pyydä mitään.

    • Ulalla

      'Ts. vahvasti uskovaisen tulisi pystyä ajattelemaan 'joudun varmasti helvettiin' tai vaikka että 'jos tänään vähänkin sataa vettä, joudun varmasti helvettiin'.'

      'Eli moneltako luonnistuu kyseinen ajatus? Huom: ajattelematta jättäminen voi olla pelkoa että todella tapahtuu niinkuin ajattelee.'

      Mua kiinnostaa ajatuksen merkitys ihmiselle. Toisaalta ajatuksen ja uskon/tiedon välinen raja. Aika vähän tuli vastauksia itse kysymykseen...

      Oikeasti, kuinka moni pystyy/uskaltaa vaikkapa ajattelemaan: 'jos astun vielä askeleenkin, joudun peruuttamattomasti helvettiin'. Tai jotain vastaavaa...Merkitystä ei ole minkälaisen ajatusleikin ajattelee, pääasia on että siihen liittää ajatuksen 'joudun peruuttamattomasti helvettiin'. Ateisti, agnostikko, uskovainen...tän pitäisi onnistua kaikilta. Millaisia tunteita ajatus herättää? Yhdelläkään edellämainituista ajatuksen ei pitäisi juurikaan hetkauttaa.

      Onko ajatus tärkein? (tossahan on kätevä kaksoismerkitys)

      • Ulalla

        'Oikeasti, kuinka moni pystyy/uskaltaa vaikkapa ajattelemaan: 'jos astun vielä askeleenkin, joudun peruuttamattomasti helvettiin'. Tai jotain vastaavaa...Merkitystä ei ole minkälaisen ajatusleikin ajattelee, pääasia on että siihen liittää ajatuksen 'joudun peruuttamattomasti helvettiin'. Ateisti, agnostikko, uskovainen...tän pitäisi onnistua kaikilta. Millaisia tunteita ajatus herättää? Yhdelläkään edellämainituista ajatuksen ei pitäisi juurikaan hetkauttaa.'

        Voisiko edes kuunteleva kirkko vastata tähän? Tässä on nyt mahdollisuus antaa tukea ja vastinetta maksamalleni kirkollisverolle.

      • hyvä tyttö
        Ulalla kirjoitti:

        'Oikeasti, kuinka moni pystyy/uskaltaa vaikkapa ajattelemaan: 'jos astun vielä askeleenkin, joudun peruuttamattomasti helvettiin'. Tai jotain vastaavaa...Merkitystä ei ole minkälaisen ajatusleikin ajattelee, pääasia on että siihen liittää ajatuksen 'joudun peruuttamattomasti helvettiin'. Ateisti, agnostikko, uskovainen...tän pitäisi onnistua kaikilta. Millaisia tunteita ajatus herättää? Yhdelläkään edellämainituista ajatuksen ei pitäisi juurikaan hetkauttaa.'

        Voisiko edes kuunteleva kirkko vastata tähän? Tässä on nyt mahdollisuus antaa tukea ja vastinetta maksamalleni kirkollisverolle.

        Mitä, jos ajattelisit, olen nyt helvetissä, ja jos astun yhdenkin askeleen edemmäs, pääsen jo askeleen lähemmäs parempaa ja normaalia elämää. Tämä oli yksi ajatus, joka tuli nyt mieleen.

      • Ulalla
        hyvä tyttö kirjoitti:

        Mitä, jos ajattelisit, olen nyt helvetissä, ja jos astun yhdenkin askeleen edemmäs, pääsen jo askeleen lähemmäs parempaa ja normaalia elämää. Tämä oli yksi ajatus, joka tuli nyt mieleen.

        Njoo...tuo nyt ei valitettavasti juurikaan auta. Lähinnä tässä auttaa tieto että mainitsemani ajatus ei ole tabu. Sen ajatteleminen ei voi olla niin vaikeaa: ateisti ei usko helvettiin, uskovainen tietää että ajatuksilla ei ole merkitystä helvettiin/taivaaseen menon kannalta.

        Vai onko vallalla pelkäämäni tilanne että uskovaiset pitävät väen vängällä ajatuksiaan 'puhtaina' ja ateistit eivät olekaan niin uskonnottomia? Vähän tässä tulee sellainen olo että 'paljon puhetta ja vähän tekoja'.
        'Näytön paikan' (huono ilmaisu) tullessa tulee pissa housuun...Toivottavasti olen väärässä ja aihe on vain yksinkertaisesti niin tylsä.

      • Ulalla
        Ulalla kirjoitti:

        Njoo...tuo nyt ei valitettavasti juurikaan auta. Lähinnä tässä auttaa tieto että mainitsemani ajatus ei ole tabu. Sen ajatteleminen ei voi olla niin vaikeaa: ateisti ei usko helvettiin, uskovainen tietää että ajatuksilla ei ole merkitystä helvettiin/taivaaseen menon kannalta.

        Vai onko vallalla pelkäämäni tilanne että uskovaiset pitävät väen vängällä ajatuksiaan 'puhtaina' ja ateistit eivät olekaan niin uskonnottomia? Vähän tässä tulee sellainen olo että 'paljon puhetta ja vähän tekoja'.
        'Näytön paikan' (huono ilmaisu) tullessa tulee pissa housuun...Toivottavasti olen väärässä ja aihe on vain yksinkertaisesti niin tylsä.

        Kuuleeko se kirkko? En ihmettele että porukka eroaa kirkosta jos vaikeiden asioiden edessä vain vaietaan. Tän ei edes pitäisi olla vaikea asia. Tässä alkaa olla todella pettynyt.

      • Ulalla
        Ulalla kirjoitti:

        Kuuleeko se kirkko? En ihmettele että porukka eroaa kirkosta jos vaikeiden asioiden edessä vain vaietaan. Tän ei edes pitäisi olla vaikea asia. Tässä alkaa olla todella pettynyt.

        Vedän johtopäätöksen että kirkko on tällä palstalla puhunut (ts. jättänyt puhumatta) koskien kysymystäni.

        Muut johtopäätökset:
        -ainakin tällä palstalla olevilla usko/uskomatta jättäminen on pitäytymistä vankasti omissa ajatusrakennelmissaan (lukuunottamatta muutamaa viestiketjuun vastanneista, kiitos heille). Selittänee osaltaan jatkuvan kiistelyn uskovaisten ja ei-uskovaisten välillä.
        -itse usko siihen että Jumala pelastaa armostaan tuntuu olevan huterassa, merkitystä on sillä miten itse toimii/jättää toimimatta. Toisaalta ateistitkaan eivät ole loppupeleissä niin varmoja asiassaan kuin väittävät.
        -lähimmäinen jätetään kovemman paikan tullen oman onnensa nojaan. Apua ja 'faktatietoa' saa kyllä 'pienemmissä' kysymyksissä.
        -kirkosta eroamiselle on minulla nyt painavat syyt. Eurot menevät hukkaan. Apua ei saa.

        Tämä palsta ei ole oikea paikka suuremmille kysymyksille. Toivotaan että 'reaalimaailmasta' löytyy apuja enemmän. Onneksi otanta ei tässä tutkimuksessa ollut kuin kolmisensataa lukukertaa.

      • Ulalla
        Ulalla kirjoitti:

        Vedän johtopäätöksen että kirkko on tällä palstalla puhunut (ts. jättänyt puhumatta) koskien kysymystäni.

        Muut johtopäätökset:
        -ainakin tällä palstalla olevilla usko/uskomatta jättäminen on pitäytymistä vankasti omissa ajatusrakennelmissaan (lukuunottamatta muutamaa viestiketjuun vastanneista, kiitos heille). Selittänee osaltaan jatkuvan kiistelyn uskovaisten ja ei-uskovaisten välillä.
        -itse usko siihen että Jumala pelastaa armostaan tuntuu olevan huterassa, merkitystä on sillä miten itse toimii/jättää toimimatta. Toisaalta ateistitkaan eivät ole loppupeleissä niin varmoja asiassaan kuin väittävät.
        -lähimmäinen jätetään kovemman paikan tullen oman onnensa nojaan. Apua ja 'faktatietoa' saa kyllä 'pienemmissä' kysymyksissä.
        -kirkosta eroamiselle on minulla nyt painavat syyt. Eurot menevät hukkaan. Apua ei saa.

        Tämä palsta ei ole oikea paikka suuremmille kysymyksille. Toivotaan että 'reaalimaailmasta' löytyy apuja enemmän. Onneksi otanta ei tässä tutkimuksessa ollut kuin kolmisensataa lukukertaa.

        Hups, vastaus tuli samaan aikaan kuin kirjoitin loppukaneettiani. Mukavaa! Jatketaan, toivoni kirkkoa kohtaan elää yhä sittenkin.

      • Uskossa nykyisin
        Ulalla kirjoitti:

        Hups, vastaus tuli samaan aikaan kuin kirjoitin loppukaneettiani. Mukavaa! Jatketaan, toivoni kirkkoa kohtaan elää yhä sittenkin.

        Älä elätä toiveitasi mihinkään kirkkoon tms. ainoastaan henkilökohtainen usko Jeesukseen on varma tie, joka johtaa iankaikkiseen Elämään.
        Tiedän miten vaikeaa on mieltää sen olevan näin yksinkertaista, mutta niin se vaan on, luota Jeesuksen voimaan, huomaat, että voit käskeä Jeesuksen nimessä pimeyden voimia väistymään mielessäsi.
        Sinulle siunausta valinnoissasi.

      • yksi vaihtoehto
        Uskossa nykyisin kirjoitti:

        Älä elätä toiveitasi mihinkään kirkkoon tms. ainoastaan henkilökohtainen usko Jeesukseen on varma tie, joka johtaa iankaikkiseen Elämään.
        Tiedän miten vaikeaa on mieltää sen olevan näin yksinkertaista, mutta niin se vaan on, luota Jeesuksen voimaan, huomaat, että voit käskeä Jeesuksen nimessä pimeyden voimia väistymään mielessäsi.
        Sinulle siunausta valinnoissasi.

        Moni varmaan antaisi saman vastauksen. Mutta, on myös muita avuntarjoajia niin uskonnoista, luontaislääkkeistä kuin eri terapiamuodoista, jotka kaikki tarjoavat ihan yhtä lailla yksinkertaista ratkaisua. Minusta olisi järkevämpää antaa avunhakijan katsoa itse omaa tilannetta, mikä hänelle sopii. Jos se on usko, niin sitten on.

    • kuunteleva_kirkko

      Olen pahoillani, että olet joutunut odottamaan vastaustamme. Hyviä mielipiteitä muilta on sentään tullut. Ei ole ollut tarkoituksellista meiltä, anteeksi.

      Usko ei tosiaan ole järjen asia eikä tahtotila, eli kuvaamasi tekeminen ei aiheuta pelastusta eikä helvettiin joutumista. Se on juuri kirkossamme oleellinen armo, etteivät ne omat teot vaikuta vaan Jumalan rakkaus. Usko on Pyhän Hengen synnyttämä Jumalan lahja, jota ei voi itselleen pakottaa eikä myöskään pakottaa pois. Tai yrittää toki voi, mutta uskoa ei saa loppumaan omalla päätöksellä.

      Sinulla on tottakai oikeus tunteisiisi ja kyllä perhetaustalla oma vaikutuksensa on meidän jokaisen elämässä - positiivinen tai negatiivinen.

      On hyvä, että saat ammattiapua. Se on tärkeää. Mietin tässä, miten tuo armo voisi tulla sinulle todeksi, niin että helvettiä ei tarvitsisi pelätä. Jos tuo altistaminen auttaa, sitä kannattaa toki jatkaa. Sinun tapauksessasi ristiriidassa on uskon luonne armon vastaanottamisena ja luottamuksena, ei tekojen kautta ja toisaalta sairautesi asettama vaatimus kohdata asiat tietyllä tavalla, jotta pääset eteenpäin.

      Kerrotko, miten koet armon. Kuulostaa siltä, että helvetti on ollut kasvatuksessasi enemmän esillä kuin pelastus ja armo. Niihin olisi tärkeä tutustua. Tästä voisimme päästä eteenpäin pohdinnassa.

      Toivon levollista mieltä sinulle ja runsasta hyvän Jumalan siunausta :)

      pappi Sonja

      • Ulalla

        Ensinnäkin, kiitos vastauksesta.

        'Kerrotko, miten koet armon. Kuulostaa siltä, että helvetti on ollut kasvatuksessasi enemmän esillä kuin pelastus ja armo. Niihin olisi tärkeä tutustua. Tästä voisimme päästä eteenpäin pohdinnassa.'

        Eli siis olin ekalla luokalla kun opettaja kertoi koulupäivän päätteeksi; 'Älkää tehkö pahaa tai joudutte helvettiin'. Luultavasti samoihin aikoihin kyselin iltaisin äidiltä: 'Enhän joudu helvettiin?' Äiti vastasi:'Et joudu. Älä vain tee pahaa'. Ymmärsin että elämällä hyvin vältyn helvetiltä. Aina silloin tällöin tuli kuolema mieleen ja mietin omaa tilannettani, miten minun kävisi jos nyt kuolisin. 'Skannasin' tekemäni virheet ja synnit siihen asti ja sain mielenrauhan ajatellessani että enpä kovin pahaa syntiä ole tehnyt. Armon sisäistin siten että kuoleman jälkeinen tila on 'tekojen summa'. Tiesin kyllä opin että Jumala armahtaa mutta itse ajattelin että tiettyyn rajaan saakka. Mulla tuo raja oli tosi tiukka.

        13 -vuotiaana sairastin vakavan masennuksen johon liittyivät erilaiset pakkoajatukset. Vaikeimpana eksistentialismiin liittyvät kysymykset. Tuolloin 13-vuotiaana leikin ajatusleikkejä liittyen masennukseeni; ajattelin esim. että jos osun kivellä tuohon ja tuohon, selviän masennuksesta. Kohtapian leikkiin tuli mukaan syyllisyyden tunteet; Jumala rankaisee tällaisesta 'vääräuskoisuudesta'. Toisaalta pelkäsin että Jumala tekee ajatusteni mukaan. Päätin etten koskaan enää ajattele tällaisia leikkiajatuksia. Voi sanoa että motokseni muodostui; jos kerran tällaista leikkiä pelaat, saamasi pitää.

        Palasin sairauslomalta kouluun masennuksen voittamana mutta epävarmana. Vastaanotto oli monen osalta ilkeä: sain kuulla erilaisia herjauksia liittyen sairaslomaani. Oppilaat tiesivät mikä minun oli ollut (kiitos opettajani). Tuolloin menetin luottamuksen ikätovereihini lukuunottamatta sielunveljeäni ja parasta ystävääni. Hän muutti isompaan kaupunkiin pari vuotta myöhemmin. Jäin todella yksin.

        Samoihin aikoihin nuo ikävät 'leikkiajatukset' alkoivat puskea läpi. En tiennyt kuinka suhtautua, huomasin vain että ne saattavat tulla tuosta noin vain. En osannut muuta kuin ajatella ne ja uskoa niihin.
        Myöhemmin ymmärsin ongelman luonteen; suhtaudun irrationaalisiin ajatuksiin totuuksina.
        Siispä kun seuraavan kerran 'pääni keksi ajatusleikin' (joudun helvettiin jos teen niin ja näin), otin erilaisen suhtautumistavan: ajattelen asian (pelasin tuloksen) ihan tahallani minulle epäsuotuisasti; joudun helvettiin. Ajattelin että tällä tavalla opin jatkossakin suhtautumaan näihin ajatuksiin vain ajatuksina.

        Myöhemmin olen havahtunut todellisuuteen että olen todella yksin näiden 'leikkiajatusten' kanssa. Olen kaivannut vertaistukea; tietyllä tavalla vahvistusta siihen että tällaisia ajatuksia voi ajatella sen kummemmin niihin tarttumatta. Vähän samaan tyyliin kun jos joku pelkää koiria; vahvempi ihminen näyttää että koirassa ei ole pelättävää. Siksi tämä outo kyselygalluppini.

        Elän aikaa jolloin uskonasiat ovat tulleet tärkeiksi. Etsin 'sitä oikeaa polkuani'.

        Mulle on tärkeää tietää miten muut suhtautuvat tuollaisiin 'leikkiajatuksiin'. Sitä kautta ehkä pääsisin elämässä eteenpäin. Olen kait huomannut että minulle on sittenkin tärkeää toisten ihmisten tuki; en pärjää enää kovin pitkälle yksin.

        Armon opin ymmärrän mutta en oikein sisäistä.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        Ensinnäkin, kiitos vastauksesta.

        'Kerrotko, miten koet armon. Kuulostaa siltä, että helvetti on ollut kasvatuksessasi enemmän esillä kuin pelastus ja armo. Niihin olisi tärkeä tutustua. Tästä voisimme päästä eteenpäin pohdinnassa.'

        Eli siis olin ekalla luokalla kun opettaja kertoi koulupäivän päätteeksi; 'Älkää tehkö pahaa tai joudutte helvettiin'. Luultavasti samoihin aikoihin kyselin iltaisin äidiltä: 'Enhän joudu helvettiin?' Äiti vastasi:'Et joudu. Älä vain tee pahaa'. Ymmärsin että elämällä hyvin vältyn helvetiltä. Aina silloin tällöin tuli kuolema mieleen ja mietin omaa tilannettani, miten minun kävisi jos nyt kuolisin. 'Skannasin' tekemäni virheet ja synnit siihen asti ja sain mielenrauhan ajatellessani että enpä kovin pahaa syntiä ole tehnyt. Armon sisäistin siten että kuoleman jälkeinen tila on 'tekojen summa'. Tiesin kyllä opin että Jumala armahtaa mutta itse ajattelin että tiettyyn rajaan saakka. Mulla tuo raja oli tosi tiukka.

        13 -vuotiaana sairastin vakavan masennuksen johon liittyivät erilaiset pakkoajatukset. Vaikeimpana eksistentialismiin liittyvät kysymykset. Tuolloin 13-vuotiaana leikin ajatusleikkejä liittyen masennukseeni; ajattelin esim. että jos osun kivellä tuohon ja tuohon, selviän masennuksesta. Kohtapian leikkiin tuli mukaan syyllisyyden tunteet; Jumala rankaisee tällaisesta 'vääräuskoisuudesta'. Toisaalta pelkäsin että Jumala tekee ajatusteni mukaan. Päätin etten koskaan enää ajattele tällaisia leikkiajatuksia. Voi sanoa että motokseni muodostui; jos kerran tällaista leikkiä pelaat, saamasi pitää.

        Palasin sairauslomalta kouluun masennuksen voittamana mutta epävarmana. Vastaanotto oli monen osalta ilkeä: sain kuulla erilaisia herjauksia liittyen sairaslomaani. Oppilaat tiesivät mikä minun oli ollut (kiitos opettajani). Tuolloin menetin luottamuksen ikätovereihini lukuunottamatta sielunveljeäni ja parasta ystävääni. Hän muutti isompaan kaupunkiin pari vuotta myöhemmin. Jäin todella yksin.

        Samoihin aikoihin nuo ikävät 'leikkiajatukset' alkoivat puskea läpi. En tiennyt kuinka suhtautua, huomasin vain että ne saattavat tulla tuosta noin vain. En osannut muuta kuin ajatella ne ja uskoa niihin.
        Myöhemmin ymmärsin ongelman luonteen; suhtaudun irrationaalisiin ajatuksiin totuuksina.
        Siispä kun seuraavan kerran 'pääni keksi ajatusleikin' (joudun helvettiin jos teen niin ja näin), otin erilaisen suhtautumistavan: ajattelen asian (pelasin tuloksen) ihan tahallani minulle epäsuotuisasti; joudun helvettiin. Ajattelin että tällä tavalla opin jatkossakin suhtautumaan näihin ajatuksiin vain ajatuksina.

        Myöhemmin olen havahtunut todellisuuteen että olen todella yksin näiden 'leikkiajatusten' kanssa. Olen kaivannut vertaistukea; tietyllä tavalla vahvistusta siihen että tällaisia ajatuksia voi ajatella sen kummemmin niihin tarttumatta. Vähän samaan tyyliin kun jos joku pelkää koiria; vahvempi ihminen näyttää että koirassa ei ole pelättävää. Siksi tämä outo kyselygalluppini.

        Elän aikaa jolloin uskonasiat ovat tulleet tärkeiksi. Etsin 'sitä oikeaa polkuani'.

        Mulle on tärkeää tietää miten muut suhtautuvat tuollaisiin 'leikkiajatuksiin'. Sitä kautta ehkä pääsisin elämässä eteenpäin. Olen kait huomannut että minulle on sittenkin tärkeää toisten ihmisten tuki; en pärjää enää kovin pitkälle yksin.

        Armon opin ymmärrän mutta en oikein sisäistä.

        näillä "leikkiajatuksilla" esimerkiksi sitä, kun ihmiset suojatietä ylittäessään astuvat vain valkoisille viivoille, koska ajattelevat silloin jotain tapahtuvan tai jotain jäävän tapahtumatta?

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        näillä "leikkiajatuksilla" esimerkiksi sitä, kun ihmiset suojatietä ylittäessään astuvat vain valkoisille viivoille, koska ajattelevat silloin jotain tapahtuvan tai jotain jäävän tapahtumatta?

        Mun tilanne on poikkeuksellinen verrattuna muihin pakkoajatuksista kärsivien tilanteisiin siinä mielessä että olen antanut tulla todella ilkeitä ajatuksia, tahallaan altistanut niille. Toki tätä juuri tehdään kognitiivisessa terapiassa, mutta minä aloin itse altistamaan itseäni.

        Mutta joo, esimerkkinä 'jos astun valkoiselle viivalle niin taloni palaa tänään'. Täysin irrationaalisia ajatuksia. Mutta ilkeitä. Toinen esimerkki: 'jos astun valkoiselle viivalle niin joudun helvettiin'.

        Ärsyttää kun pää keksii tollaisia ja pää toimii päinvastaisesti kuin haluaisi; yrität tarpeeksi lujaa olla jotain ajattelematta niin käykin juuri päinvastoin; ajatus itsepintaisesti pyörii mielessä. Paradoksaalista ja p**seestä.

        Voitko siis ajatella 'joudun helvettiin jos astun valkoiselle viivalle' ja astut silti valkoiselle viivalle?
        Tätä ajan takaa. Vai pitääkö kyseisen ajatuksen ajateltuaan jättää astumatta sille valkoiselle viivalle?
        Miten tällaisessa tilanteessa terve ihminen toimii? Jos vielä otetaan huomioon fakta että tekemällä yllä mainitulla tavalla rohkaiset pakkoajatuksista kärsivää pääsemään ulos oravanpyörästään ja takaisin normaalielämään. Ymmärrän että tällaiset ajatukset ovat aivan turhanpäiväistä ajateltavaa terveillä ihmisellä. Mutta jos niin tekemällä voi auttaa pakkoajatuksista/peloista kärsivää...

      • kuunteleva_kirkko
        Ulalla kirjoitti:

        Mun tilanne on poikkeuksellinen verrattuna muihin pakkoajatuksista kärsivien tilanteisiin siinä mielessä että olen antanut tulla todella ilkeitä ajatuksia, tahallaan altistanut niille. Toki tätä juuri tehdään kognitiivisessa terapiassa, mutta minä aloin itse altistamaan itseäni.

        Mutta joo, esimerkkinä 'jos astun valkoiselle viivalle niin taloni palaa tänään'. Täysin irrationaalisia ajatuksia. Mutta ilkeitä. Toinen esimerkki: 'jos astun valkoiselle viivalle niin joudun helvettiin'.

        Ärsyttää kun pää keksii tollaisia ja pää toimii päinvastaisesti kuin haluaisi; yrität tarpeeksi lujaa olla jotain ajattelematta niin käykin juuri päinvastoin; ajatus itsepintaisesti pyörii mielessä. Paradoksaalista ja p**seestä.

        Voitko siis ajatella 'joudun helvettiin jos astun valkoiselle viivalle' ja astut silti valkoiselle viivalle?
        Tätä ajan takaa. Vai pitääkö kyseisen ajatuksen ajateltuaan jättää astumatta sille valkoiselle viivalle?
        Miten tällaisessa tilanteessa terve ihminen toimii? Jos vielä otetaan huomioon fakta että tekemällä yllä mainitulla tavalla rohkaiset pakkoajatuksista kärsivää pääsemään ulos oravanpyörästään ja takaisin normaalielämään. Ymmärrän että tällaiset ajatukset ovat aivan turhanpäiväistä ajateltavaa terveillä ihmisellä. Mutta jos niin tekemällä voi auttaa pakkoajatuksista/peloista kärsivää...

        Ajatuksesi eivät ole millään tavalla vääriä tai outoja. Surullista, että olet tuollaisessa tilanteessa, jossa tavallaan joudut pelkäämään tekemisiäsi ja tulevaa.

        Ja korostan vielä, että tämä palsta on juuri tällaisiakin keskusteluja varten. Kehitämme parhaillaan vastaajien välistä viestintää, jotta osa kysymyksistä ei tipahtaisi näin pahasti huomiotta. Tarkoitus on nimenomaan olla avuksi, jos se vain on mahdollista.

        En näe tilannettasi mitenkään toivottomana, koska tiedostat tilanteen ja tahdot muutosta asiaan. Olet siis oikealla, parantumisen tiellä.

        Itse toimisin niin, että astuisin sille valkoiselle viivalle. Ehkä olisi helpompi saada todistus tilanteesta, jos ajattelet jotakin, minkä on mahdollista tapahtua pian. Tuo helvetti kun kuuluu vasta tämän ajan jälkeiseen elämään. Eli esimerkiksi, jos astun valkoiselle viivalle, ystäväni loukkaantuu tänään onnettomuudessa. Ja jos näin ei käy, voit huomata, ettei pelkoon ole syytä. Eihän se tietenkään tuosta vaan paranna.

        Olet kokenut turvattomuutta lapsuudessa, kun sinua on peloteltu noin ja sinulle ollaan oltu ilkeitä. Se on todella surullista ja väärin. On ymmärrettävää, ettet uskalla luottaa myöskään Jumalan ehdottomaan, kaikenkestävään rakkauteen, kun ympärilläsi olevat ihmiset ovat jättänet sinut yksin ja ruokkineet pelkoa turvan sijaan. Ei siis ole ihme, että koet noin, miten nyt koet. Yksin ei pidä joutua selviytymään, sinulla on oikeus pyytää ja saada tukea.

        Mutta koska itsekin kärsit tilanteesta, jollakin tavalla olisi päästävä eteenpäin. Itse en usko, että voisin vaikuttaa maailmankaikkeuteen tai edes omaan tulevaisuuteeni kaikilta osin omilla teoillani. Tarkoitan siis tuota, että jos astun valkoiselle viivalle, jotain pahaa tapahtuu minulle tai muille.

        Kristinuskon mukaan meidän elämällämme on tietty suunta ja tarkoitus. Jumalan suunnitelmaa sinun elämäsi suhteen sinä et pysty muuttamaan omilla pahoillakaan ajatuksillasi. Jumala näkee, mistä sinun turvattomuutesi johtuu ja ymmärtää sen, eikä varmastikaan halua aiheuttaa sinulle enää enempää kärsimystä, päinvastoin. Se, että sinulla on tällainen hengellisen etsinnän aika meneillään, osoittaa sen, että Jumala kutsuu sinua luokseen turvaan.

        Tuon menneen käsitteleminen ammattilaisen kanssa voisi olla hyväksi, jotta voisit oppia luottamaan siihen, että kaikki eivät tahdo sinulle pahaa, eikä elämää tarvitse pelätä eikä aikaa elämän jälkeen.

        Koska uskonasiat ovat tulleet sinulle tärkeiksi, kehottaisin sinua käymään kirkossa joulunaikaan, jos mahdollista ja kuuntelemaan Raamatun Sanaa, rukouksia, virsiä ja joululauluja, jos niiden kautta voisit myös alkaa kokea todeksi armoa. Toivon, että armo alkaisi elää sinulle, ettei se olisi vain oppi. Koska Jumalan rakkaus on jotakin niin ihmeellistä. Olen itsekin joskus ajatellut, että nyt Jumala kyllä varmasti rankaisee, kun ajattelen näin tai noin. Eipä ole rangaistusta kuulunut. Hänen kärsivällisyytensä, ymmärryksensä ja rakkautensa on jotain käsittämättömän suurta ja kaunista. Toivon, että sinäkin saat sen kokea.

        sinua siunaten

        pappi Sonja

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        Mun tilanne on poikkeuksellinen verrattuna muihin pakkoajatuksista kärsivien tilanteisiin siinä mielessä että olen antanut tulla todella ilkeitä ajatuksia, tahallaan altistanut niille. Toki tätä juuri tehdään kognitiivisessa terapiassa, mutta minä aloin itse altistamaan itseäni.

        Mutta joo, esimerkkinä 'jos astun valkoiselle viivalle niin taloni palaa tänään'. Täysin irrationaalisia ajatuksia. Mutta ilkeitä. Toinen esimerkki: 'jos astun valkoiselle viivalle niin joudun helvettiin'.

        Ärsyttää kun pää keksii tollaisia ja pää toimii päinvastaisesti kuin haluaisi; yrität tarpeeksi lujaa olla jotain ajattelematta niin käykin juuri päinvastoin; ajatus itsepintaisesti pyörii mielessä. Paradoksaalista ja p**seestä.

        Voitko siis ajatella 'joudun helvettiin jos astun valkoiselle viivalle' ja astut silti valkoiselle viivalle?
        Tätä ajan takaa. Vai pitääkö kyseisen ajatuksen ajateltuaan jättää astumatta sille valkoiselle viivalle?
        Miten tällaisessa tilanteessa terve ihminen toimii? Jos vielä otetaan huomioon fakta että tekemällä yllä mainitulla tavalla rohkaiset pakkoajatuksista kärsivää pääsemään ulos oravanpyörästään ja takaisin normaalielämään. Ymmärrän että tällaiset ajatukset ovat aivan turhanpäiväistä ajateltavaa terveillä ihmisellä. Mutta jos niin tekemällä voi auttaa pakkoajatuksista/peloista kärsivää...

        tai sitten ei. Voin kuvitella, ja voin ajatella. Voin ajatella joutuvani helvettiin, jos astun valkoisille viivoille, ja voin silti astua valkoisille viivoille. Mutta siihen se jää. Aina silloin tällöin tulee itsellekin tuolaisia ajatuksia, ei helvettiin joutumista, mutta ihan muita. Mutta ne jää siihen. Joskus on positiivisia "leikkiajatuksia". Auttaako tämä?

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        tai sitten ei. Voin kuvitella, ja voin ajatella. Voin ajatella joutuvani helvettiin, jos astun valkoisille viivoille, ja voin silti astua valkoisille viivoille. Mutta siihen se jää. Aina silloin tällöin tulee itsellekin tuolaisia ajatuksia, ei helvettiin joutumista, mutta ihan muita. Mutta ne jää siihen. Joskus on positiivisia "leikkiajatuksia". Auttaako tämä?

        'Voin kuvitella, ja voin ajatella. Voin ajatella joutuvani helvettiin, jos astun valkoisille viivoille, ja voin silti astua valkoisille viivoille. Mutta siihen se jää. Aina silloin tällöin tulee itsellekin tuolaisia ajatuksia, ei helvettiin joutumista, mutta ihan muita. Mutta ne jää siihen. Joskus on positiivisia "leikkiajatuksia". Auttaako tämä? '

        Kiitos, et tiedäkään kuinka paljon auttaa:)

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Voin kuvitella, ja voin ajatella. Voin ajatella joutuvani helvettiin, jos astun valkoisille viivoille, ja voin silti astua valkoisille viivoille. Mutta siihen se jää. Aina silloin tällöin tulee itsellekin tuolaisia ajatuksia, ei helvettiin joutumista, mutta ihan muita. Mutta ne jää siihen. Joskus on positiivisia "leikkiajatuksia". Auttaako tämä? '

        Kiitos, et tiedäkään kuinka paljon auttaa:)

        kun meillä oli asiantuntija konsultoimassa, niin hän sanoi, kaikilla meillä on pahat ajatuksemme, ja voimme suunnitella vaikka millaisia hirmutekoja, mutta ne jäävät siihen. Me ymmärrämme ajatuksemme ajatuksiksi ja voimme jättää ne toteuttamatta. Kyllä ihmisillä pyörii päässä vaikka millaisia ajatuksia ja jopa pakkomielteitä. Jos olisi joku kirjoitin, joka näyttäisi ihmisten ajatukset, niin me kaikki luultavasti eläisimme erakkoina korvessa ja kuolisimme sukupuuttoon.

      • Ulalla
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Ajatuksesi eivät ole millään tavalla vääriä tai outoja. Surullista, että olet tuollaisessa tilanteessa, jossa tavallaan joudut pelkäämään tekemisiäsi ja tulevaa.

        Ja korostan vielä, että tämä palsta on juuri tällaisiakin keskusteluja varten. Kehitämme parhaillaan vastaajien välistä viestintää, jotta osa kysymyksistä ei tipahtaisi näin pahasti huomiotta. Tarkoitus on nimenomaan olla avuksi, jos se vain on mahdollista.

        En näe tilannettasi mitenkään toivottomana, koska tiedostat tilanteen ja tahdot muutosta asiaan. Olet siis oikealla, parantumisen tiellä.

        Itse toimisin niin, että astuisin sille valkoiselle viivalle. Ehkä olisi helpompi saada todistus tilanteesta, jos ajattelet jotakin, minkä on mahdollista tapahtua pian. Tuo helvetti kun kuuluu vasta tämän ajan jälkeiseen elämään. Eli esimerkiksi, jos astun valkoiselle viivalle, ystäväni loukkaantuu tänään onnettomuudessa. Ja jos näin ei käy, voit huomata, ettei pelkoon ole syytä. Eihän se tietenkään tuosta vaan paranna.

        Olet kokenut turvattomuutta lapsuudessa, kun sinua on peloteltu noin ja sinulle ollaan oltu ilkeitä. Se on todella surullista ja väärin. On ymmärrettävää, ettet uskalla luottaa myöskään Jumalan ehdottomaan, kaikenkestävään rakkauteen, kun ympärilläsi olevat ihmiset ovat jättänet sinut yksin ja ruokkineet pelkoa turvan sijaan. Ei siis ole ihme, että koet noin, miten nyt koet. Yksin ei pidä joutua selviytymään, sinulla on oikeus pyytää ja saada tukea.

        Mutta koska itsekin kärsit tilanteesta, jollakin tavalla olisi päästävä eteenpäin. Itse en usko, että voisin vaikuttaa maailmankaikkeuteen tai edes omaan tulevaisuuteeni kaikilta osin omilla teoillani. Tarkoitan siis tuota, että jos astun valkoiselle viivalle, jotain pahaa tapahtuu minulle tai muille.

        Kristinuskon mukaan meidän elämällämme on tietty suunta ja tarkoitus. Jumalan suunnitelmaa sinun elämäsi suhteen sinä et pysty muuttamaan omilla pahoillakaan ajatuksillasi. Jumala näkee, mistä sinun turvattomuutesi johtuu ja ymmärtää sen, eikä varmastikaan halua aiheuttaa sinulle enää enempää kärsimystä, päinvastoin. Se, että sinulla on tällainen hengellisen etsinnän aika meneillään, osoittaa sen, että Jumala kutsuu sinua luokseen turvaan.

        Tuon menneen käsitteleminen ammattilaisen kanssa voisi olla hyväksi, jotta voisit oppia luottamaan siihen, että kaikki eivät tahdo sinulle pahaa, eikä elämää tarvitse pelätä eikä aikaa elämän jälkeen.

        Koska uskonasiat ovat tulleet sinulle tärkeiksi, kehottaisin sinua käymään kirkossa joulunaikaan, jos mahdollista ja kuuntelemaan Raamatun Sanaa, rukouksia, virsiä ja joululauluja, jos niiden kautta voisit myös alkaa kokea todeksi armoa. Toivon, että armo alkaisi elää sinulle, ettei se olisi vain oppi. Koska Jumalan rakkaus on jotakin niin ihmeellistä. Olen itsekin joskus ajatellut, että nyt Jumala kyllä varmasti rankaisee, kun ajattelen näin tai noin. Eipä ole rangaistusta kuulunut. Hänen kärsivällisyytensä, ymmärryksensä ja rakkautensa on jotain käsittämättömän suurta ja kaunista. Toivon, että sinäkin saat sen kokea.

        sinua siunaten

        pappi Sonja

        Kiitos vastauksesta.

        Käyn kovaa kamppailua menneisyyden kanssa. Tällainen 'vertaistuki' on suureksi avuksi. Olin kovaa vauhtia menettämässä lopunkin luottamuksen elämän kantavaan voimaan, mutta elämässäni tapahtui erikoista pari kuukautta sitten. Uskon asiat ovat nousseet sen jälkeen todella tärkeiksi ja välillä olen aivan ulalla mihin suuntaan lähteä. Näen tärkeäksi käsitellä näitä hävettäviä ongelmiani ja nimenomaan kysyä muiden mielipiteitä. Yksin näitä on analysoitu jo tarpeeksi.

        'Eli esimerkiksi, jos astun valkoiselle viivalle, ystäväni loukkaantuu tänään onnettomuudessa. Ja jos näin ei käy, voit huomata, ettei pelkoon ole syytä'

        Tämä on juurikin mtä olen 'harrastanut'. Luottamus on vain ollut niin pienen pientä, mutta onneksi olen edes luottamuksen murusen pystynyt säästämään.

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        kun meillä oli asiantuntija konsultoimassa, niin hän sanoi, kaikilla meillä on pahat ajatuksemme, ja voimme suunnitella vaikka millaisia hirmutekoja, mutta ne jäävät siihen. Me ymmärrämme ajatuksemme ajatuksiksi ja voimme jättää ne toteuttamatta. Kyllä ihmisillä pyörii päässä vaikka millaisia ajatuksia ja jopa pakkomielteitä. Jos olisi joku kirjoitin, joka näyttäisi ihmisten ajatukset, niin me kaikki luultavasti eläisimme erakkoina korvessa ja kuolisimme sukupuuttoon.

        'kun meillä oli asiantuntija konsultoimassa, niin hän sanoi, kaikilla meillä on pahat ajatuksemme, ja voimme suunnitella vaikka millaisia hirmutekoja, mutta ne jäävät siihen. Me ymmärrämme ajatuksemme ajatuksiksi ja voimme jättää ne toteuttamatta. Kyllä ihmisillä pyörii päässä vaikka millaisia ajatuksia ja jopa pakkomielteitä. Jos olisi joku kirjoitin, joka näyttäisi ihmisten ajatukset, niin me kaikki luultavasti eläisimme erakkoina korvessa ja kuolisimme sukupuuttoon.'


        Näistä aika harvoin puhutaan, ehkä siksi osa reagoi ajatuksiinsa niin voimakkaasti, minä mukaan lukien. Olen ajatellut että kaikilla tulee näitä 'häiriöajatuksia' mutta huomasin jossain vaiheessa että se on vain oma olettamukseni. Päätin ottaa asiasta selvää.

      • Ulalla
        Ulalla kirjoitti:

        'kun meillä oli asiantuntija konsultoimassa, niin hän sanoi, kaikilla meillä on pahat ajatuksemme, ja voimme suunnitella vaikka millaisia hirmutekoja, mutta ne jäävät siihen. Me ymmärrämme ajatuksemme ajatuksiksi ja voimme jättää ne toteuttamatta. Kyllä ihmisillä pyörii päässä vaikka millaisia ajatuksia ja jopa pakkomielteitä. Jos olisi joku kirjoitin, joka näyttäisi ihmisten ajatukset, niin me kaikki luultavasti eläisimme erakkoina korvessa ja kuolisimme sukupuuttoon.'


        Näistä aika harvoin puhutaan, ehkä siksi osa reagoi ajatuksiinsa niin voimakkaasti, minä mukaan lukien. Olen ajatellut että kaikilla tulee näitä 'häiriöajatuksia' mutta huomasin jossain vaiheessa että se on vain oma olettamukseni. Päätin ottaa asiasta selvää.

        Tuli mieleen että jos tän viestiketjun otsikkoa pystyy muuttamaan, sen voisi muuttaa paremmin kuvaavaksi. Esim. 'Pakkoajatukset' tai 'Pelottavat ajatukset'. Ehkä silloin useampi samanlaisesta pelosta kärsivä saisi avun.

      • ymmällä taas
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Ajatuksesi eivät ole millään tavalla vääriä tai outoja. Surullista, että olet tuollaisessa tilanteessa, jossa tavallaan joudut pelkäämään tekemisiäsi ja tulevaa.

        Ja korostan vielä, että tämä palsta on juuri tällaisiakin keskusteluja varten. Kehitämme parhaillaan vastaajien välistä viestintää, jotta osa kysymyksistä ei tipahtaisi näin pahasti huomiotta. Tarkoitus on nimenomaan olla avuksi, jos se vain on mahdollista.

        En näe tilannettasi mitenkään toivottomana, koska tiedostat tilanteen ja tahdot muutosta asiaan. Olet siis oikealla, parantumisen tiellä.

        Itse toimisin niin, että astuisin sille valkoiselle viivalle. Ehkä olisi helpompi saada todistus tilanteesta, jos ajattelet jotakin, minkä on mahdollista tapahtua pian. Tuo helvetti kun kuuluu vasta tämän ajan jälkeiseen elämään. Eli esimerkiksi, jos astun valkoiselle viivalle, ystäväni loukkaantuu tänään onnettomuudessa. Ja jos näin ei käy, voit huomata, ettei pelkoon ole syytä. Eihän se tietenkään tuosta vaan paranna.

        Olet kokenut turvattomuutta lapsuudessa, kun sinua on peloteltu noin ja sinulle ollaan oltu ilkeitä. Se on todella surullista ja väärin. On ymmärrettävää, ettet uskalla luottaa myöskään Jumalan ehdottomaan, kaikenkestävään rakkauteen, kun ympärilläsi olevat ihmiset ovat jättänet sinut yksin ja ruokkineet pelkoa turvan sijaan. Ei siis ole ihme, että koet noin, miten nyt koet. Yksin ei pidä joutua selviytymään, sinulla on oikeus pyytää ja saada tukea.

        Mutta koska itsekin kärsit tilanteesta, jollakin tavalla olisi päästävä eteenpäin. Itse en usko, että voisin vaikuttaa maailmankaikkeuteen tai edes omaan tulevaisuuteeni kaikilta osin omilla teoillani. Tarkoitan siis tuota, että jos astun valkoiselle viivalle, jotain pahaa tapahtuu minulle tai muille.

        Kristinuskon mukaan meidän elämällämme on tietty suunta ja tarkoitus. Jumalan suunnitelmaa sinun elämäsi suhteen sinä et pysty muuttamaan omilla pahoillakaan ajatuksillasi. Jumala näkee, mistä sinun turvattomuutesi johtuu ja ymmärtää sen, eikä varmastikaan halua aiheuttaa sinulle enää enempää kärsimystä, päinvastoin. Se, että sinulla on tällainen hengellisen etsinnän aika meneillään, osoittaa sen, että Jumala kutsuu sinua luokseen turvaan.

        Tuon menneen käsitteleminen ammattilaisen kanssa voisi olla hyväksi, jotta voisit oppia luottamaan siihen, että kaikki eivät tahdo sinulle pahaa, eikä elämää tarvitse pelätä eikä aikaa elämän jälkeen.

        Koska uskonasiat ovat tulleet sinulle tärkeiksi, kehottaisin sinua käymään kirkossa joulunaikaan, jos mahdollista ja kuuntelemaan Raamatun Sanaa, rukouksia, virsiä ja joululauluja, jos niiden kautta voisit myös alkaa kokea todeksi armoa. Toivon, että armo alkaisi elää sinulle, ettei se olisi vain oppi. Koska Jumalan rakkaus on jotakin niin ihmeellistä. Olen itsekin joskus ajatellut, että nyt Jumala kyllä varmasti rankaisee, kun ajattelen näin tai noin. Eipä ole rangaistusta kuulunut. Hänen kärsivällisyytensä, ymmärryksensä ja rakkautensa on jotain käsittämättömän suurta ja kaunista. Toivon, että sinäkin saat sen kokea.

        sinua siunaten

        pappi Sonja

        Kirjoitat "kuuntelemaan Raamatun Sanaa, rukouksia, virsiä ja joululauluja, jos niiden kautta voisit myös alkaa kokea todeksi armoa. Toivon, että armo alkaisi elää sinulle," ARMO. Minä olen ymmärtänyt, että armo on armahtamista jostain, että on tehnyt jotain ja anoo armoa ja saa armahduksen. (vangit pressalta) Jos ihminen on uskovaisten ihmisten hyvää tarkoittavien sanojen, jotka kääntyivät vastakohdakseen, takia saanut helvetinpelon, niin miksi pitäisi hänen siitä armoa kokea? Eikö armo kuuluisi heille, jotka hyvällä tarkoituksellaan saivat pahaa aikaan? Olenko nyt ihan pihalla?

        "helvetti kun kuuluu vasta tämän ajan jälkeiseen elämään." Nyt sinulta taisi lipsahtaa. Kumpaan ev.lut.kirkko opettaa uskomaan, kumpi on paikka jonne uskovat joutuvat? Taivas vai helvetti? Vai oliko nyt kuitenkin niin, että se on joko tai?

        Muuten ihan nätisti ja sydämellä kirjoitettu.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        Tuli mieleen että jos tän viestiketjun otsikkoa pystyy muuttamaan, sen voisi muuttaa paremmin kuvaavaksi. Esim. 'Pakkoajatukset' tai 'Pelottavat ajatukset'. Ehkä silloin useampi samanlaisesta pelosta kärsivä saisi avun.

        kun muuttaminen on mahdotonta. Oletko vieraillut esim. pelko-palstalla tai uskontojen uhrit-palstalla? Siellä voisi olla enemmän kohtalotovereita, mutta täällä saat varmaan kristillisen näkökulman, jos sitä olet etsimässä ja sen ajattelet olevan ainoa apu.

      • 18is9
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Ajatuksesi eivät ole millään tavalla vääriä tai outoja. Surullista, että olet tuollaisessa tilanteessa, jossa tavallaan joudut pelkäämään tekemisiäsi ja tulevaa.

        Ja korostan vielä, että tämä palsta on juuri tällaisiakin keskusteluja varten. Kehitämme parhaillaan vastaajien välistä viestintää, jotta osa kysymyksistä ei tipahtaisi näin pahasti huomiotta. Tarkoitus on nimenomaan olla avuksi, jos se vain on mahdollista.

        En näe tilannettasi mitenkään toivottomana, koska tiedostat tilanteen ja tahdot muutosta asiaan. Olet siis oikealla, parantumisen tiellä.

        Itse toimisin niin, että astuisin sille valkoiselle viivalle. Ehkä olisi helpompi saada todistus tilanteesta, jos ajattelet jotakin, minkä on mahdollista tapahtua pian. Tuo helvetti kun kuuluu vasta tämän ajan jälkeiseen elämään. Eli esimerkiksi, jos astun valkoiselle viivalle, ystäväni loukkaantuu tänään onnettomuudessa. Ja jos näin ei käy, voit huomata, ettei pelkoon ole syytä. Eihän se tietenkään tuosta vaan paranna.

        Olet kokenut turvattomuutta lapsuudessa, kun sinua on peloteltu noin ja sinulle ollaan oltu ilkeitä. Se on todella surullista ja väärin. On ymmärrettävää, ettet uskalla luottaa myöskään Jumalan ehdottomaan, kaikenkestävään rakkauteen, kun ympärilläsi olevat ihmiset ovat jättänet sinut yksin ja ruokkineet pelkoa turvan sijaan. Ei siis ole ihme, että koet noin, miten nyt koet. Yksin ei pidä joutua selviytymään, sinulla on oikeus pyytää ja saada tukea.

        Mutta koska itsekin kärsit tilanteesta, jollakin tavalla olisi päästävä eteenpäin. Itse en usko, että voisin vaikuttaa maailmankaikkeuteen tai edes omaan tulevaisuuteeni kaikilta osin omilla teoillani. Tarkoitan siis tuota, että jos astun valkoiselle viivalle, jotain pahaa tapahtuu minulle tai muille.

        Kristinuskon mukaan meidän elämällämme on tietty suunta ja tarkoitus. Jumalan suunnitelmaa sinun elämäsi suhteen sinä et pysty muuttamaan omilla pahoillakaan ajatuksillasi. Jumala näkee, mistä sinun turvattomuutesi johtuu ja ymmärtää sen, eikä varmastikaan halua aiheuttaa sinulle enää enempää kärsimystä, päinvastoin. Se, että sinulla on tällainen hengellisen etsinnän aika meneillään, osoittaa sen, että Jumala kutsuu sinua luokseen turvaan.

        Tuon menneen käsitteleminen ammattilaisen kanssa voisi olla hyväksi, jotta voisit oppia luottamaan siihen, että kaikki eivät tahdo sinulle pahaa, eikä elämää tarvitse pelätä eikä aikaa elämän jälkeen.

        Koska uskonasiat ovat tulleet sinulle tärkeiksi, kehottaisin sinua käymään kirkossa joulunaikaan, jos mahdollista ja kuuntelemaan Raamatun Sanaa, rukouksia, virsiä ja joululauluja, jos niiden kautta voisit myös alkaa kokea todeksi armoa. Toivon, että armo alkaisi elää sinulle, ettei se olisi vain oppi. Koska Jumalan rakkaus on jotakin niin ihmeellistä. Olen itsekin joskus ajatellut, että nyt Jumala kyllä varmasti rankaisee, kun ajattelen näin tai noin. Eipä ole rangaistusta kuulunut. Hänen kärsivällisyytensä, ymmärryksensä ja rakkautensa on jotain käsittämättömän suurta ja kaunista. Toivon, että sinäkin saat sen kokea.

        sinua siunaten

        pappi Sonja

        Anteeksi jo etukäteen, Ulalla, en alla viittaa juuri sinuun mitenkään vaan lähinnä kiinnostaa papin suhtautuminen esittämääsi asiaan.

        kuunteleva_kirkko:lle: Miten te kirkon työntekijät näette suhteenne psyykkisesti sairaisiin ihmisiin tai psyykkisiin sairauksiin? Arveluttaako teitä jakaa neuvoja psyykkisesti sairalle ihmiselle sairauden kanssa selviämiseksi tai siitä paranemiseksi kuten pappi Sonja edellä tekee? Onko teitä työn puolesta jotenkin ohjeistettu asian tiimoilta, tai kuuluuko teologien koulutukseen myös psykiatrian opintokokonaisuuksia? Antaisitteko myös neuvoja vaikka syövän itsehoitoon tai katkenneen jalan korjaamiseen? Kuuluvatko psyykkiset sairaudet jotenkin enemmän kirkolle kuin fyysiset? Kuuluuko sairauksien hoito kirkolle vai lääkäreille?

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        kun muuttaminen on mahdotonta. Oletko vieraillut esim. pelko-palstalla tai uskontojen uhrit-palstalla? Siellä voisi olla enemmän kohtalotovereita, mutta täällä saat varmaan kristillisen näkökulman, jos sitä olet etsimässä ja sen ajattelet olevan ainoa apu.

        En ole kuullutkaan pelko -palstasta. Uskontojen uhrit -palstalla olen vieraillut. Itse uskon/haluaisin uskoa että helvettiä ei ole. Rajallisten virheiden takia ei voi saada rajatonta rangaistusta. Mutta helvetti on kyllä iskostunut mieleen lujasti. Ennen ajattelin olevani matkalla taivaaseen, nyt en tosiaankaan tiedä minne olen matkalla. Sen tiedän että olen todella ahdistunut. En tavallaan näe metsää puilta.

        Kohtalotovereita tuntuu kuitenkin olevan harvassa. Tarkoitan pakkoajatusoireisia jotka ovat lähteneet pelkojaan päin. Paljon on pakko-oireisia jotka kamppailevat ongelmiensa kanssa, mutta eivät ole lähteneet 'rankalla kädellä' kohtaamaan pelkojaan. Näin terapeuttini kertoi. Tuntuu siltä kuin kävisin yksin sotaa täällä miljoonien seassa. Pakkoajatuksista kärsivät kun eivät millään halua ajatella sitä ikävää asiaa joka pelottaa. Itse taas käänsin kelkan ja 'hullun rohkeana' ajattelin juuri sitä mitä pelkään. Olin niin totaalisen kyllästynyt elämään ajatusrajoitteisena. Pitänee etsiä kohtalotovereita tuolta jenkkilän puolelta.

        Pistätkö linkin sinne pelko-palstalle?

      • kuunteleva_kirkko
        18is9 kirjoitti:

        Anteeksi jo etukäteen, Ulalla, en alla viittaa juuri sinuun mitenkään vaan lähinnä kiinnostaa papin suhtautuminen esittämääsi asiaan.

        kuunteleva_kirkko:lle: Miten te kirkon työntekijät näette suhteenne psyykkisesti sairaisiin ihmisiin tai psyykkisiin sairauksiin? Arveluttaako teitä jakaa neuvoja psyykkisesti sairalle ihmiselle sairauden kanssa selviämiseksi tai siitä paranemiseksi kuten pappi Sonja edellä tekee? Onko teitä työn puolesta jotenkin ohjeistettu asian tiimoilta, tai kuuluuko teologien koulutukseen myös psykiatrian opintokokonaisuuksia? Antaisitteko myös neuvoja vaikka syövän itsehoitoon tai katkenneen jalan korjaamiseen? Kuuluvatko psyykkiset sairaudet jotenkin enemmän kirkolle kuin fyysiset? Kuuluuko sairauksien hoito kirkolle vai lääkäreille?

        Hyvä, että pyydätte selvennyksiä, ettei jää vääriä käsityksiä.

        ARMO on Ansaitsematon Rakkaus Meidän Osaksemme. Saan sen kuvan, että sinä puhut synninpäästöstä. Sitä ei suinkaan Ulalla oleva tarvitse tilanteeseensa. Sen sijaan toivoin, että hän voisi kokea, että Jumala rakastaa häntä ehdoitta ja haluaa hänelle vain hyvää. Meidän ei tarvitse omilla teoillamme ansaita Jumalan huolenpitoa. Kun hänellä on tekojen kautta helvettiin joutumisen ajatus voimakkaana, toivon, että sen tilalle voisi tulla luottamus siihen, että Jumala rakastaa teoista riippumatta eikä tahdo pahaa, vaan pelastaa.

        Helvetti - kuka ikinä sinne ehkä päätyykin - tulee todeksi vasta tämän ajan jälkeen. Kukaan ei siis eläessään päädy helvettiin. Ja voi hyvin olla, ettei kukaan myöskään elämänsä jälkeen päädy helvettiin. Tarkoitin siis kuoleman jälkeistä aikaa noin yleensä. Kyllä uskon, että taivaaseen ollaan matkalla, mutta kun näissä viesteissä juuri helvettiä käsitellään, kommentoin sitä. Toivottavasti selkeni.

        Huomauttaisin noista sairaalle annetuista ohjeista, että mainitsin ammattiavun tärkeyden. Ja edes ammattiauttaja ei muutaman viestin perusteella voisi tehdä diagnoosia eikä hoitosuunnitelmaa. Siksi käytinkin sanoja, jos tuntuu auttavan...voisi olla hyväksi....ja kirkkoon on tervetullut ihan jokainen, terve ja sairas. Olen opiskellut psykologiaa, mutta tällaisen sairauden hoito ei kuulu papille. Meillä on ammattitaito ohjata avun tarvitsija asianmukaiseen hoitoon. Koska kysyjä kertoi hengellisestä etsinnästään, vastasin siihen.

        pappi Sonja

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        En ole kuullutkaan pelko -palstasta. Uskontojen uhrit -palstalla olen vieraillut. Itse uskon/haluaisin uskoa että helvettiä ei ole. Rajallisten virheiden takia ei voi saada rajatonta rangaistusta. Mutta helvetti on kyllä iskostunut mieleen lujasti. Ennen ajattelin olevani matkalla taivaaseen, nyt en tosiaankaan tiedä minne olen matkalla. Sen tiedän että olen todella ahdistunut. En tavallaan näe metsää puilta.

        Kohtalotovereita tuntuu kuitenkin olevan harvassa. Tarkoitan pakkoajatusoireisia jotka ovat lähteneet pelkojaan päin. Paljon on pakko-oireisia jotka kamppailevat ongelmiensa kanssa, mutta eivät ole lähteneet 'rankalla kädellä' kohtaamaan pelkojaan. Näin terapeuttini kertoi. Tuntuu siltä kuin kävisin yksin sotaa täällä miljoonien seassa. Pakkoajatuksista kärsivät kun eivät millään halua ajatella sitä ikävää asiaa joka pelottaa. Itse taas käänsin kelkan ja 'hullun rohkeana' ajattelin juuri sitä mitä pelkään. Olin niin totaalisen kyllästynyt elämään ajatusrajoitteisena. Pitänee etsiä kohtalotovereita tuolta jenkkilän puolelta.

        Pistätkö linkin sinne pelko-palstalle?

        http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3560

        Mikä estää sinua uskomasta, että helvettiä ei ole? Oletko ajatellut, että meidän tarvitsee olla matkalla jonnekin?

        Itse olen vain ja elän ilman taivasta ja helvettiä. Onhan uskontoja, joissa ei ole helvettiä vaan ihminen syntyy uudestaan. Kyse on kuitenkin siitä, mihin itse uskoo.

      • ymmällä taas
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Hyvä, että pyydätte selvennyksiä, ettei jää vääriä käsityksiä.

        ARMO on Ansaitsematon Rakkaus Meidän Osaksemme. Saan sen kuvan, että sinä puhut synninpäästöstä. Sitä ei suinkaan Ulalla oleva tarvitse tilanteeseensa. Sen sijaan toivoin, että hän voisi kokea, että Jumala rakastaa häntä ehdoitta ja haluaa hänelle vain hyvää. Meidän ei tarvitse omilla teoillamme ansaita Jumalan huolenpitoa. Kun hänellä on tekojen kautta helvettiin joutumisen ajatus voimakkaana, toivon, että sen tilalle voisi tulla luottamus siihen, että Jumala rakastaa teoista riippumatta eikä tahdo pahaa, vaan pelastaa.

        Helvetti - kuka ikinä sinne ehkä päätyykin - tulee todeksi vasta tämän ajan jälkeen. Kukaan ei siis eläessään päädy helvettiin. Ja voi hyvin olla, ettei kukaan myöskään elämänsä jälkeen päädy helvettiin. Tarkoitin siis kuoleman jälkeistä aikaa noin yleensä. Kyllä uskon, että taivaaseen ollaan matkalla, mutta kun näissä viesteissä juuri helvettiä käsitellään, kommentoin sitä. Toivottavasti selkeni.

        Huomauttaisin noista sairaalle annetuista ohjeista, että mainitsin ammattiavun tärkeyden. Ja edes ammattiauttaja ei muutaman viestin perusteella voisi tehdä diagnoosia eikä hoitosuunnitelmaa. Siksi käytinkin sanoja, jos tuntuu auttavan...voisi olla hyväksi....ja kirkkoon on tervetullut ihan jokainen, terve ja sairas. Olen opiskellut psykologiaa, mutta tällaisen sairauden hoito ei kuulu papille. Meillä on ammattitaito ohjata avun tarvitsija asianmukaiseen hoitoon. Koska kysyjä kertoi hengellisestä etsinnästään, vastasin siihen.

        pappi Sonja

        Eikö synninpäästö ole armoa?

      • 18is9
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Hyvä, että pyydätte selvennyksiä, ettei jää vääriä käsityksiä.

        ARMO on Ansaitsematon Rakkaus Meidän Osaksemme. Saan sen kuvan, että sinä puhut synninpäästöstä. Sitä ei suinkaan Ulalla oleva tarvitse tilanteeseensa. Sen sijaan toivoin, että hän voisi kokea, että Jumala rakastaa häntä ehdoitta ja haluaa hänelle vain hyvää. Meidän ei tarvitse omilla teoillamme ansaita Jumalan huolenpitoa. Kun hänellä on tekojen kautta helvettiin joutumisen ajatus voimakkaana, toivon, että sen tilalle voisi tulla luottamus siihen, että Jumala rakastaa teoista riippumatta eikä tahdo pahaa, vaan pelastaa.

        Helvetti - kuka ikinä sinne ehkä päätyykin - tulee todeksi vasta tämän ajan jälkeen. Kukaan ei siis eläessään päädy helvettiin. Ja voi hyvin olla, ettei kukaan myöskään elämänsä jälkeen päädy helvettiin. Tarkoitin siis kuoleman jälkeistä aikaa noin yleensä. Kyllä uskon, että taivaaseen ollaan matkalla, mutta kun näissä viesteissä juuri helvettiä käsitellään, kommentoin sitä. Toivottavasti selkeni.

        Huomauttaisin noista sairaalle annetuista ohjeista, että mainitsin ammattiavun tärkeyden. Ja edes ammattiauttaja ei muutaman viestin perusteella voisi tehdä diagnoosia eikä hoitosuunnitelmaa. Siksi käytinkin sanoja, jos tuntuu auttavan...voisi olla hyväksi....ja kirkkoon on tervetullut ihan jokainen, terve ja sairas. Olen opiskellut psykologiaa, mutta tällaisen sairauden hoito ei kuulu papille. Meillä on ammattitaito ohjata avun tarvitsija asianmukaiseen hoitoon. Koska kysyjä kertoi hengellisestä etsinnästään, vastasin siihen.

        pappi Sonja

        Kiitos vastauksesta. Kysynpä vielä jatkokysymyksen.

        "Meillä on ammattitaito ohjata avun tarvitsija asianmukaiseen hoitoon."

        Osaatko kertoa tarkemmin tuosta ammattitaidosta? Opetetaanko teille sairauksien tunnistamista esim. opiskelujen yhteydessä?

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3560

        Mikä estää sinua uskomasta, että helvettiä ei ole? Oletko ajatellut, että meidän tarvitsee olla matkalla jonnekin?

        Itse olen vain ja elän ilman taivasta ja helvettiä. Onhan uskontoja, joissa ei ole helvettiä vaan ihminen syntyy uudestaan. Kyse on kuitenkin siitä, mihin itse uskoo.

        'Mikä estää sinua uskomasta, että helvettiä ei ole? Oletko ajatellut, että meidän tarvitsee olla matkalla jonnekin?'

        Tavallaan uskonkin. Pelkään vaan että ajatuksellani 'joudun peruuttamattomasti helvettiin' olen luonut jotain peruuttamatonta, luonut ikuisen helvetin. Aivan kuin ajatus muodostaisi todellisuutta. Toisaalta pystyn analysoimaan että kyseinen helvetti ei olisi silloin mitä olin alunperin ajatellut eli: 'joudun raamatun mukaiseen helvettiin joka ei ole minun luoma vaan joka on ja on ollut huolimatta ajatuksistani. Tällöin mukana täytyy olla älyllinen kaikkivaltias Jumala joka tuomitsee osan helvettiin ja osan 'päästää' taivaaseen, ihmisen ajatuksilla ja teoilla ei ole tässä merkitystä.' Kyseinen ajatuksellani luoma helvetti olisi 'sinnepäin' mitä olen ajatellut. Kuitenkin siinä olisi selkeät erot alkuperäiseen ajatukseeni 'oikeasta helvetistä'; se olisi syntynyt ajatuksestani jne...

        Tällöinhän periaatteessa vaikka ajatuksella 'heitän kuoleman jälkeen tikkaa' voisi luoda helvetin. Ajattelet jotain mikä muodostaa jotain aivan muuta...

        Kaipa tässä mulla järki ja tunteet on vallan sekaisin. Muistan vain aika-ajoin sen ajatukseni 'joudun helvettiin' ja tilanteen missä sen ajattelin ja aina kun muistan niin henkeni salpautuu ja ahdistun koska ajateltu mikä ajateltu. Tällöin menen tunteissa niin sekaisin että rationaalinen ajattelu ei ole mahdollista. Ajassakaan ei pääse taaksepäin...

        Tässä on nyt mukana varmaan 'uuden pelkoa'. Pystyn järjellä ajattelemaan että mulla ei periaatteessa oo mitään hätää. Mutta tunteet...On vaikea lähteä kulkemaan uutta tietä. Sama tunne on varmaan henkilöllä joka ei uskalla lähteä pois väkivaltaisesta suhteesta. Mutta kaikki neuvot tarpeen. Kiitos sinulle nimimerkki ymmällä taas, olet suureksi avuksi. Samoin kiitokset Sonjalle.

        Jonkun pitäisi takoa päähäni uudenlaista uskoa ja järkeä, toisenlaista kuin silloin ekalla luokalla.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Mikä estää sinua uskomasta, että helvettiä ei ole? Oletko ajatellut, että meidän tarvitsee olla matkalla jonnekin?'

        Tavallaan uskonkin. Pelkään vaan että ajatuksellani 'joudun peruuttamattomasti helvettiin' olen luonut jotain peruuttamatonta, luonut ikuisen helvetin. Aivan kuin ajatus muodostaisi todellisuutta. Toisaalta pystyn analysoimaan että kyseinen helvetti ei olisi silloin mitä olin alunperin ajatellut eli: 'joudun raamatun mukaiseen helvettiin joka ei ole minun luoma vaan joka on ja on ollut huolimatta ajatuksistani. Tällöin mukana täytyy olla älyllinen kaikkivaltias Jumala joka tuomitsee osan helvettiin ja osan 'päästää' taivaaseen, ihmisen ajatuksilla ja teoilla ei ole tässä merkitystä.' Kyseinen ajatuksellani luoma helvetti olisi 'sinnepäin' mitä olen ajatellut. Kuitenkin siinä olisi selkeät erot alkuperäiseen ajatukseeni 'oikeasta helvetistä'; se olisi syntynyt ajatuksestani jne...

        Tällöinhän periaatteessa vaikka ajatuksella 'heitän kuoleman jälkeen tikkaa' voisi luoda helvetin. Ajattelet jotain mikä muodostaa jotain aivan muuta...

        Kaipa tässä mulla järki ja tunteet on vallan sekaisin. Muistan vain aika-ajoin sen ajatukseni 'joudun helvettiin' ja tilanteen missä sen ajattelin ja aina kun muistan niin henkeni salpautuu ja ahdistun koska ajateltu mikä ajateltu. Tällöin menen tunteissa niin sekaisin että rationaalinen ajattelu ei ole mahdollista. Ajassakaan ei pääse taaksepäin...

        Tässä on nyt mukana varmaan 'uuden pelkoa'. Pystyn järjellä ajattelemaan että mulla ei periaatteessa oo mitään hätää. Mutta tunteet...On vaikea lähteä kulkemaan uutta tietä. Sama tunne on varmaan henkilöllä joka ei uskalla lähteä pois väkivaltaisesta suhteesta. Mutta kaikki neuvot tarpeen. Kiitos sinulle nimimerkki ymmällä taas, olet suureksi avuksi. Samoin kiitokset Sonjalle.

        Jonkun pitäisi takoa päähäni uudenlaista uskoa ja järkeä, toisenlaista kuin silloin ekalla luokalla.

        Kumpi helvetti on pahempi, raamatun mukainen helvetti vai "sinnepäin helvetti"?

        Pikkaisen menee vaikeaksi. Ymmärränkö oikein, että ajatuksellesi olisit luonut helvetin, sen helvetin, joka raamatun mukaan on ollut tuhansia vuosia olemassa?

        Pelkonsa voittaa vain pelkonsa kohtaamalla. (joku voi olla eri mieltä) Ymmärsinkö oikein, että "joudun helvettiin" ajatukseen liittyy tietty tilanne, joka tulee aina mieleen? Se oli ensimmäinen kerta, ja siitä lähti pyörät pyörimään??

        usein uusi pelottaa, tuttu on turvallista, vaikka se olisi väkivaltainen ihmissuhde. Siihen liittyy joku tunne tai tarve, joka sitä ylläpitää. Väkivaltainen suhde voi jatkua esim.siksi, että puolison mustasukkaisuuden tulkitsee "rakkaudeksi". Mistä uusi ihminen joka rakastaa, jos tuon hylkään...? Usein alitajuisia... Häpeä on yksi. Pelko. ja löytyy noita.

        Oletko ajatellut käydä uudelleen läpi ensimmäisen luokan tapahtumat? Mitä jos kirjoitat sen, ja kirjoitat siihen onnellisen lopun?

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        Kumpi helvetti on pahempi, raamatun mukainen helvetti vai "sinnepäin helvetti"?

        Pikkaisen menee vaikeaksi. Ymmärränkö oikein, että ajatuksellesi olisit luonut helvetin, sen helvetin, joka raamatun mukaan on ollut tuhansia vuosia olemassa?

        Pelkonsa voittaa vain pelkonsa kohtaamalla. (joku voi olla eri mieltä) Ymmärsinkö oikein, että "joudun helvettiin" ajatukseen liittyy tietty tilanne, joka tulee aina mieleen? Se oli ensimmäinen kerta, ja siitä lähti pyörät pyörimään??

        usein uusi pelottaa, tuttu on turvallista, vaikka se olisi väkivaltainen ihmissuhde. Siihen liittyy joku tunne tai tarve, joka sitä ylläpitää. Väkivaltainen suhde voi jatkua esim.siksi, että puolison mustasukkaisuuden tulkitsee "rakkaudeksi". Mistä uusi ihminen joka rakastaa, jos tuon hylkään...? Usein alitajuisia... Häpeä on yksi. Pelko. ja löytyy noita.

        Oletko ajatellut käydä uudelleen läpi ensimmäisen luokan tapahtumat? Mitä jos kirjoitat sen, ja kirjoitat siihen onnellisen lopun?

        Siis pelkään että olisin luonut sitä minkälainen mielikuva mulla on helvetistä. Miten mulle on sitä kuvailtu. Tavallaan että mielikuvista tulisi totta. Oikeasti helvettiä ei olisi, mutta mulle opettettu ja kuvailtu millainen se on ja ajattelemalla 'joudun sinne' loisin sellaisen paikan mitä se mielikuvissani on.

        Asiaa voisi kuvailla siten että totuus mitä on kuoleman jälkeen on vain valkoinen tyhjä A4. Kun meille sitten opetetaan erinäisiä oppeja kuoleman jälkeisestä ja alamme ajattelemaan niinkuin on opetettu, maalaamme kyseistä A4:sta sen näköiseksi kuin meille on opetettu. Ja tästä muodostuisi totuus. Ajattelemalla 'joudun peruuttamattomasti helvettiin' ikäänkuin maalaisin peruuttomasti sen tyhjän A4:n helvetiksi. Ilman mitään oppeja se olisi vain tyhjä A4.

        Jos minulle olisi opetettu että jokatapauksessa kuoleman jälkeen on aivan mahtavaa, maalaisin sen tyhjän A4:n aivan mahtavaksi.

        Ymmärrän ja sisäistän että ei ajatuksilla pysty tässä maailmassa luomaan mitään tapahtumia, sen voi todistaa. Kuoleman jälkeistä kun ei vaan pysty todistamaan...

        'Ymmärränkö oikein, että ajatuksellesi olisit luonut helvetin, sen helvetin, joka raamatun mukaan on ollut tuhansia vuosia olemassa?'

        Ei vaan olisin luonut sen kaltaisen ja näköisen mitä se mielikuvissani on. 'Näköishelvetti' voisi olla osuva nimitys. Ja kirjoitinkin tuossa edellisessä viestissäni että silloinhan lopputulos eli 'näköishelvetti' ei vastaisi sitä mitä olen ajatellut: 'joudun todelliseen raamatun mukaiseen helvettiin'.

        'Pelkonsa voittaa vain pelkonsa kohtaamalla. (joku voi olla eri mieltä) Ymmärsinkö oikein, että "joudun helvettiin" ajatukseen liittyy tietty tilanne, joka tulee aina mieleen? Se oli ensimmäinen kerta, ja siitä lähti pyörät pyörimään??'

        Ymmärsit oikein. Kun silloin joskus kauan sitten kohtasin pelkoni ja ajattelin: 'joudun helvettiin', ajatusta seurasi hirveä ahdistus ja paniikki. Kun sitten muistan kyseisen hetken ja ajatuksen, sama ahdistus iskee päälle. Trauma siitä on jäänyt.

        'Oletko ajatellut käydä uudelleen läpi ensimmäisen luokan tapahtumat? Mitä jos kirjoitat sen, ja kirjoitat siihen onnellisen lopun?'

        Tästä ei ole ollut terapeutin kanssa puhetta (pitää ottaa puheeksi). Jos kyseinen opettaja ei olisi vanha rouva, kävisin melko varmasti jututtaas.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        Siis pelkään että olisin luonut sitä minkälainen mielikuva mulla on helvetistä. Miten mulle on sitä kuvailtu. Tavallaan että mielikuvista tulisi totta. Oikeasti helvettiä ei olisi, mutta mulle opettettu ja kuvailtu millainen se on ja ajattelemalla 'joudun sinne' loisin sellaisen paikan mitä se mielikuvissani on.

        Asiaa voisi kuvailla siten että totuus mitä on kuoleman jälkeen on vain valkoinen tyhjä A4. Kun meille sitten opetetaan erinäisiä oppeja kuoleman jälkeisestä ja alamme ajattelemaan niinkuin on opetettu, maalaamme kyseistä A4:sta sen näköiseksi kuin meille on opetettu. Ja tästä muodostuisi totuus. Ajattelemalla 'joudun peruuttamattomasti helvettiin' ikäänkuin maalaisin peruuttomasti sen tyhjän A4:n helvetiksi. Ilman mitään oppeja se olisi vain tyhjä A4.

        Jos minulle olisi opetettu että jokatapauksessa kuoleman jälkeen on aivan mahtavaa, maalaisin sen tyhjän A4:n aivan mahtavaksi.

        Ymmärrän ja sisäistän että ei ajatuksilla pysty tässä maailmassa luomaan mitään tapahtumia, sen voi todistaa. Kuoleman jälkeistä kun ei vaan pysty todistamaan...

        'Ymmärränkö oikein, että ajatuksellesi olisit luonut helvetin, sen helvetin, joka raamatun mukaan on ollut tuhansia vuosia olemassa?'

        Ei vaan olisin luonut sen kaltaisen ja näköisen mitä se mielikuvissani on. 'Näköishelvetti' voisi olla osuva nimitys. Ja kirjoitinkin tuossa edellisessä viestissäni että silloinhan lopputulos eli 'näköishelvetti' ei vastaisi sitä mitä olen ajatellut: 'joudun todelliseen raamatun mukaiseen helvettiin'.

        'Pelkonsa voittaa vain pelkonsa kohtaamalla. (joku voi olla eri mieltä) Ymmärsinkö oikein, että "joudun helvettiin" ajatukseen liittyy tietty tilanne, joka tulee aina mieleen? Se oli ensimmäinen kerta, ja siitä lähti pyörät pyörimään??'

        Ymmärsit oikein. Kun silloin joskus kauan sitten kohtasin pelkoni ja ajattelin: 'joudun helvettiin', ajatusta seurasi hirveä ahdistus ja paniikki. Kun sitten muistan kyseisen hetken ja ajatuksen, sama ahdistus iskee päälle. Trauma siitä on jäänyt.

        'Oletko ajatellut käydä uudelleen läpi ensimmäisen luokan tapahtumat? Mitä jos kirjoitat sen, ja kirjoitat siihen onnellisen lopun?'

        Tästä ei ole ollut terapeutin kanssa puhetta (pitää ottaa puheeksi). Jos kyseinen opettaja ei olisi vanha rouva, kävisin melko varmasti jututtaas.

        Mitä tapahtuisi, jos ottaisit neljä A-nelosta, ja maalaisit helvetin sellaisena kuin olet sen mielikuvissasi luonut, sellaisena kuin sen oletat raamatun mukaan olevan, (jos ei sama), kuoleman jälkeisen toivetilan ja yksi on tyhjä A4. Helvetit, jos eivät sinua miellytä, revit tai poltat. Jättäisit sen, joka miellyttää.

        Mikä estää menemästä opettajan luo? Mitä voisit jutela hänen kanssa? Voisiko hän ilahtua tapaamisestasi?

      • kuunteleva_kirkko
        18is9 kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta. Kysynpä vielä jatkokysymyksen.

        "Meillä on ammattitaito ohjata avun tarvitsija asianmukaiseen hoitoon."

        Osaatko kertoa tarkemmin tuosta ammattitaidosta? Opetetaanko teille sairauksien tunnistamista esim. opiskelujen yhteydessä?

        Toki synninpäästössä tulee osalliseksi armosta, mutta armo ei ole pelkästään synninpäästö. Armo ei siis seuraa vain synnintunnustusta vaan olemme osallisia armosta kaiken aikaa.

        Meille opetetaan juuri sairauksien tunnistamista sekä psykologiaa juuri siltä kantilta, että osaamme arvioida, milloin henkilö on ohjattava ammattiauttajalle tai milloin on syytä epäillä esimerkiksi hyväksikäyttöä, minkälaisia oireita tai käyttäytymistä seuraa erilaisista traumoista, onnettomuuksista, lääkkeiden väärinkäytöstä jne., koska törmäämme työssämme ihmisiin, joilla on eriasteisia mielenterveysongelmia tai kriisejä elämässään. Siksi tällainen tieto on tarpeen. Aiheeseen voi halutessaan syventyä enemmän tai vähemmän. Minä valitsin kaikki mahdolliset kurssit.

        pappi Sonja

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        Mitä tapahtuisi, jos ottaisit neljä A-nelosta, ja maalaisit helvetin sellaisena kuin olet sen mielikuvissasi luonut, sellaisena kuin sen oletat raamatun mukaan olevan, (jos ei sama), kuoleman jälkeisen toivetilan ja yksi on tyhjä A4. Helvetit, jos eivät sinua miellytä, revit tai poltat. Jättäisit sen, joka miellyttää.

        Mikä estää menemästä opettajan luo? Mitä voisit jutela hänen kanssa? Voisiko hän ilahtua tapaamisestasi?

        'Mitä tapahtuisi, jos ottaisit neljä A-nelosta, ja maalaisit helvetin sellaisena kuin olet sen mielikuvissasi luonut, sellaisena kuin sen oletat raamatun mukaan olevan, (jos ei sama), kuoleman jälkeisen toivetilan ja yksi on tyhjä A4. Helvetit, jos eivät sinua miellytä, revit tai poltat. Jättäisit sen, joka miellyttää.'

        Tätä vois kokeilla. Tietysti jättäisin itelle sen toivetilan.

        'Mikä estää menemästä opettajan luo? Mitä voisit jutela hänen kanssa? Voisiko hän ilahtua tapaamisestasi? '

        Jos on elossa vielä niin on sen verran vanha ettei välttämättä enää tajua tästä maailmasta. Ja jos tajuaisi niin en uskaltaisi sanoa rehellistä mielipidettäni.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Mitä tapahtuisi, jos ottaisit neljä A-nelosta, ja maalaisit helvetin sellaisena kuin olet sen mielikuvissasi luonut, sellaisena kuin sen oletat raamatun mukaan olevan, (jos ei sama), kuoleman jälkeisen toivetilan ja yksi on tyhjä A4. Helvetit, jos eivät sinua miellytä, revit tai poltat. Jättäisit sen, joka miellyttää.'

        Tätä vois kokeilla. Tietysti jättäisin itelle sen toivetilan.

        'Mikä estää menemästä opettajan luo? Mitä voisit jutela hänen kanssa? Voisiko hän ilahtua tapaamisestasi? '

        Jos on elossa vielä niin on sen verran vanha ettei välttämättä enää tajua tästä maailmasta. Ja jos tajuaisi niin en uskaltaisi sanoa rehellistä mielipidettäni.

        Toivottavasti kuulen iloisia uutisia A-nelosista!!

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        Toivottavasti kuulen iloisia uutisia A-nelosista!!

        Mä keskustelen terapeuttini kanssa mitä kaikkea voitais tehdä. Tuon kirjeen kyllä kirjoitan jo huomenna. Suurkiitokset tukena olemisesta :)

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        Mä keskustelen terapeuttini kanssa mitä kaikkea voitais tehdä. Tuon kirjeen kyllä kirjoitan jo huomenna. Suurkiitokset tukena olemisesta :)

        hyviä uutisia odotellen

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        Toivottavasti kuulen iloisia uutisia A-nelosista!!

        Tulipas kiivas dialogi opettajan kanssa :) 3 sivua meikäläisen avautumista...

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        Tulipas kiivas dialogi opettajan kanssa :) 3 sivua meikäläisen avautumista...

        Olisi mielenkiintoista tietää loppu. (pidä vaan omana tietona) Mutta, voit tehdä sen uudestaan ja uudestaan. Lähestyä asiaasi esim. toisenlaisella näkökulmalla. Ymmärsithän, että menit open töppösiin, ja vastasit hänen puolestaan.

        Helpottiko yhtään?

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        Olisi mielenkiintoista tietää loppu. (pidä vaan omana tietona) Mutta, voit tehdä sen uudestaan ja uudestaan. Lähestyä asiaasi esim. toisenlaisella näkökulmalla. Ymmärsithän, että menit open töppösiin, ja vastasit hänen puolestaan.

        Helpottiko yhtään?

        Kyllä voin lopun kertoa:

        M: No sitä että minä pelkään että ajattelemalla jotain asiaa tapahtuvaksi Jumala myös rankaisee ja tekee ajatukseni mukaisesti! Koitan siis olla keksimättä mitään ajatuksia: 'jos nyt teen niin tai näin, tapahtuu niin tai näin'. Arvaatko mitä sitten tapahtuu?
        O: No en tiedä...
        M: Silloin pääni keksii noita pelkäämiäni ajatuksia! Tuosta noin vain! Ja arvaa mitä sen jälkeen on vaihtoehtona?
        O: No kerro.
        M: Sen sanon että unohtaminen ei onnistu. Mitä enemmän yrität unohtaa, sitä syvemmälle ajatus iskostuu. Ainoa vaihtoehto on ajatella pelkäämäni ajatus. Esimerkkinä otan ajatuksen jonka pääni on keksinyt: 'jos teen niin ja näin, ratkaisee se joudunko helvettiin'. Voin siis ajatella että vaikka seinän koskettaminen ratkaisee helvettiin joutumisen. Koskemalla seinää ratkaisen että joudun helvettiin, koskematta jättämällä ratkaisen että en joudu helvettiin. Nyt on kaksi vaihtoehtoa: koskea tai olla koskematta.
        O: Et voi itse ratkaista helvettiin joutumista!
        M: Tiedän kyllä mitä raamattu opettaa. Se ei ehkä tässä olekaan olennaista. Olennaista on:
        1. Pääni on keksinyt ajatuksen 'seinään koskettaminen ratkaisee joudunko helvettiin; koskettamalla seinää joudun helvettiin, koskematta jättämällä säästyn helvetiltä'.
        2. En pysty unohtamaan ajatusta; mitä enemmän yritän unohtaa sitä enemmän ajatus iskostuu mieleeni.
        3. Pelkään että Jumala rankaisee tällaisesta ajatuksesta tekemällä ajatukseni mukaisesti.
        4. Minulla on kaksi vaihtoehtoa. Ajatella ajatus 'jos kosken seinää joudun helvettiin' ja koskea seinää. Tai ajatella ajatus 'jos kosken seinää joudun helvettiin' ja jättää koskematta seinään.
        Mitä sinä tekisit, opettaja?
        O: Unohtaisin koko asian.
        M: Onnea, minulta se ei onnistu! Jossain vaiheessa ajatus pompahtaa varmasti esiin. Paras siis ajatella hallituissa olosuhteissa. Näin säästyn suuremmilta shokeilta.
        Mun on nyt valittava koskenko seinää vai jätänkö koskematta. Ei tarvitse kauan miettiä ja minulla on päätös tehtynä: ajattelen että 'joudun helvettiin jos kosketan seinää' ja kosken seinää. Miksi? Näin en lähde mukaan välttäytymiskäyttäytymiseen ja ota ajatuksiani aina vain enemmän todesta.
        O: Vai niin...
        M: Mulla on sulle pyyntö. Ajattele 'joudun peruuttamattomasti helvettiin jos kosken seinään' ja koske seinään.
        O: Et voi vaatia tuollaista!
        M: En vaadikaan, vaan pyydän. Olen kulkenut oppiesi mukaan ja tässä nyt olen. Tee sinä nyt niinkuin minä pyydän.
        O: Kuulostaa reilulta. Teen niinkuin pyydät.
        M: Kiitos.
        O: No niin, tehty on.
        M: Miltä tuntui?
        O: Tyhmältä.
        M: Hyvä. Kiitän sinua. Ja annan anteeksi oppisi ekalla luokalla ollessani. Annatko sinä minulle anteeksi mitä sain sinut tekemään?
        O: Annan. En tiennyt neuvoessani silloin että voisi käydä niinkuin sinulle on käynyt.
        M: Tiedän sen. Me ihmiset teemme virheitä, emme voi sille mitään. Mutta totuus on että minulla on vielä pitkä matka päästä eroon traumoistani.

        'Ymmärsithän, että menit open töppösiin, ja vastasit hänen puolestaan.'

        Ymmärsin, ja ymmärrän hänen hyvät aikeensa. Pystyn antamaan anteeksi paljon. Ongelmana tuntuu olevan että en pysty antamaan itselleni anteeksi ja unohtamaan. Harjoittelulaji?

        'Helpottiko yhtään?'

        No ainakin patoutumia purkaantui.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        Kyllä voin lopun kertoa:

        M: No sitä että minä pelkään että ajattelemalla jotain asiaa tapahtuvaksi Jumala myös rankaisee ja tekee ajatukseni mukaisesti! Koitan siis olla keksimättä mitään ajatuksia: 'jos nyt teen niin tai näin, tapahtuu niin tai näin'. Arvaatko mitä sitten tapahtuu?
        O: No en tiedä...
        M: Silloin pääni keksii noita pelkäämiäni ajatuksia! Tuosta noin vain! Ja arvaa mitä sen jälkeen on vaihtoehtona?
        O: No kerro.
        M: Sen sanon että unohtaminen ei onnistu. Mitä enemmän yrität unohtaa, sitä syvemmälle ajatus iskostuu. Ainoa vaihtoehto on ajatella pelkäämäni ajatus. Esimerkkinä otan ajatuksen jonka pääni on keksinyt: 'jos teen niin ja näin, ratkaisee se joudunko helvettiin'. Voin siis ajatella että vaikka seinän koskettaminen ratkaisee helvettiin joutumisen. Koskemalla seinää ratkaisen että joudun helvettiin, koskematta jättämällä ratkaisen että en joudu helvettiin. Nyt on kaksi vaihtoehtoa: koskea tai olla koskematta.
        O: Et voi itse ratkaista helvettiin joutumista!
        M: Tiedän kyllä mitä raamattu opettaa. Se ei ehkä tässä olekaan olennaista. Olennaista on:
        1. Pääni on keksinyt ajatuksen 'seinään koskettaminen ratkaisee joudunko helvettiin; koskettamalla seinää joudun helvettiin, koskematta jättämällä säästyn helvetiltä'.
        2. En pysty unohtamaan ajatusta; mitä enemmän yritän unohtaa sitä enemmän ajatus iskostuu mieleeni.
        3. Pelkään että Jumala rankaisee tällaisesta ajatuksesta tekemällä ajatukseni mukaisesti.
        4. Minulla on kaksi vaihtoehtoa. Ajatella ajatus 'jos kosken seinää joudun helvettiin' ja koskea seinää. Tai ajatella ajatus 'jos kosken seinää joudun helvettiin' ja jättää koskematta seinään.
        Mitä sinä tekisit, opettaja?
        O: Unohtaisin koko asian.
        M: Onnea, minulta se ei onnistu! Jossain vaiheessa ajatus pompahtaa varmasti esiin. Paras siis ajatella hallituissa olosuhteissa. Näin säästyn suuremmilta shokeilta.
        Mun on nyt valittava koskenko seinää vai jätänkö koskematta. Ei tarvitse kauan miettiä ja minulla on päätös tehtynä: ajattelen että 'joudun helvettiin jos kosketan seinää' ja kosken seinää. Miksi? Näin en lähde mukaan välttäytymiskäyttäytymiseen ja ota ajatuksiani aina vain enemmän todesta.
        O: Vai niin...
        M: Mulla on sulle pyyntö. Ajattele 'joudun peruuttamattomasti helvettiin jos kosken seinään' ja koske seinään.
        O: Et voi vaatia tuollaista!
        M: En vaadikaan, vaan pyydän. Olen kulkenut oppiesi mukaan ja tässä nyt olen. Tee sinä nyt niinkuin minä pyydän.
        O: Kuulostaa reilulta. Teen niinkuin pyydät.
        M: Kiitos.
        O: No niin, tehty on.
        M: Miltä tuntui?
        O: Tyhmältä.
        M: Hyvä. Kiitän sinua. Ja annan anteeksi oppisi ekalla luokalla ollessani. Annatko sinä minulle anteeksi mitä sain sinut tekemään?
        O: Annan. En tiennyt neuvoessani silloin että voisi käydä niinkuin sinulle on käynyt.
        M: Tiedän sen. Me ihmiset teemme virheitä, emme voi sille mitään. Mutta totuus on että minulla on vielä pitkä matka päästä eroon traumoistani.

        'Ymmärsithän, että menit open töppösiin, ja vastasit hänen puolestaan.'

        Ymmärsin, ja ymmärrän hänen hyvät aikeensa. Pystyn antamaan anteeksi paljon. Ongelmana tuntuu olevan että en pysty antamaan itselleni anteeksi ja unohtamaan. Harjoittelulaji?

        'Helpottiko yhtään?'

        No ainakin patoutumia purkaantui.

        Se, että pyysit opea koskemaan seinään, oli upea oivallus. Minun mielestäni. Myös se, että ymmärsit hänen hyvän aikeensa, jonka taisit ymmärtää jo aiemmin.

        Mikä kohta noista neljästä kohdasta mielestäsi kaipaisi eniten tarkastelua? Minulla on ajatus, mutta kysyn sinulta.

        Olisikohan opella sinulle vielä jotain sanottavaa tai kysyttävää?

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        Se, että pyysit opea koskemaan seinään, oli upea oivallus. Minun mielestäni. Myös se, että ymmärsit hänen hyvän aikeensa, jonka taisit ymmärtää jo aiemmin.

        Mikä kohta noista neljästä kohdasta mielestäsi kaipaisi eniten tarkastelua? Minulla on ajatus, mutta kysyn sinulta.

        Olisikohan opella sinulle vielä jotain sanottavaa tai kysyttävää?

        'Mikä kohta noista neljästä kohdasta mielestäsi kaipaisi eniten tarkastelua? Minulla on ajatus, mutta kysyn sinulta.'

        Kyllähän tuota kolmoskohtaa tulisi tarkastella eniten.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Mikä kohta noista neljästä kohdasta mielestäsi kaipaisi eniten tarkastelua? Minulla on ajatus, mutta kysyn sinulta.'

        Kyllähän tuota kolmoskohtaa tulisi tarkastella eniten.

        Samaa ajattelin myös minä. Uskotko Jumalaan? Millaiseen Jumalaan uskot? Jos Jumalaa ei ole, voiko olematon heittää sinut helvettiin?

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        Samaa ajattelin myös minä. Uskotko Jumalaan? Millaiseen Jumalaan uskot? Jos Jumalaa ei ole, voiko olematon heittää sinut helvettiin?

        'Uskotko Jumalaan? Millaiseen Jumalaan uskot? Jos Jumalaa ei ole, voiko olematon heittää sinut helvettiin?'

        Huh, nyt tuli vaikea kysymys. Pienenä lapsena (varmaan samoihin aikoihin kun oli peloteltu helvetillä eli ekaluokkalaisena) ajattelin kuinka huojentavaa olisi jos kuoleman jälkeen vain lakkaisi olemasta. Ei olisi murheita, ei kaipaa lähimmäisiä kun ei ole olemassa, ei pelkoa, ei mitään. Olisi vain sammunut. Ehkä syntyy sitten uudestaan toisena henkilönä tai olentona... Muistan että kyseinen ajatus oli lohduttava. Ei haittaisi jos elämän aikana mokaisi. Kuitenkin vielä tuolloin järkeilin että jos on taivas ja helvetti niin minulla on lähes 100% mahdollisuus päästä taivaaseen. Tuolloin valitsin kristinuskon. Olin vahvasti uskovainen.

        Myöhemmin lopetin 'taparukoilemisen'. Elämä oli tuohon mennessä näyttänyt jo rankasti kovaa puoltaan. Hautajaisia oli ollut suurinpiirtein joka toinen vuosi. Mummot ja paapat ja rakas tätini kuolivat ennenkuin yläasteelle pääsin. Kyseinen tätini kuoli tosi nuorena. Toinen rakas täti kuoli vähän myöhemmin, myös nuorena. Olin sairastanut 13 -vuotiaana vakavan masennuksen jossa pahimpana oli eksistentialismiin liittyvät pelot. Mitä jos maailmani onkin illuusiota? Herään joskus toisesta ulottuvuudesta ja huomaan 'se olikin kaikki unta'? Kukaan ei ymmärtänyt. Palasin kouluun saadakseni osakseni koulukiusausta. Parhaat/ainoat tosikaverini muuttivat pois. Vain yksi jäi. Kärsin pakkoajatuksista ja peloista. Miten siinä tilanteessa voi enää uskoa hyvään Jumalaan?

        Sen jälkeen 15 vuotta olen elänyt agnostikkona. Olen kuitenkin rukoillut kovan paikan tullen. Agnostikko joka rukoilee...Näköjään sellainenkin on mahdollista.

        Minun on tosi vaikea uskoa Jumalaan joka tuomitsee toiset helvettiin ja toiset päästää taivaaseen. Kuitenkin kun rukoilen, rukoilen kristinuskon Jumalaa. Muuta en osaa. Jossain vaiheessa minulla oli usko 'ns. oikeaan Jumalaan'. Se ei ole minkään tietyn uskonnon Jumala. Se vain on. Korkeampi voima kuin mikään kirja pystyy kuvaamaan. Sittemmin olen alkanut ajatella; mitä jos ei ole mitään älyllistä korkeampaa voimaa? Siinä olisi järkeä. Se selittäisi tämän maailman hirveydet. Mutta sittemmin olen pyytänyt merkkejä ja johdatusta ja olen saanut niitä. Ne ovat niin erikoisia ettei skeptisinkään läheiseni pysty niitä selittämään sattumalla.

        Vastaus kysymykseesi; välillä uskon Jumalaan, välillä en. Näin tällä hetkellä. Oikeastaan näen että mulla on 3 vaihtoehtoa.

        1. Ei ole olemassa mitään älyllistä korkeampaa voimaa.
        2. On olemassa älyllinen korkeampi voima (tällä ei ole tekemistä oikeastaan minkään uskonnon kanssa).
        3. Kristinusko. Tässä ovat juureni, tämä on kivijalkani koska tähän minut on kasvatettu.

        Jos irtaannun kolmannesta vaihtoehdosta, tiedän että raamatun oppien mukaan helvetti odottaa. Irtaantuminen tarkoittaisi toisaalta sitä että en uskoisi helvettiin. Mutta se ei tarkoita etteikö silti pelkäisi. Lapsena saatuja oppeja ei noin vain unohda.

        Tässä ollaan nyt tosi jumissa. Mikään ei tunnu oikealta vaihtoehdolta oman psyykkeen kannalta.

        Raamatun oppineille yksi kysymys:
        Ilmestyykö Jumala ihmisille ennen tuomiota? Vai huomaako sitä vain yhtäkkiä että hups, mut näköjään sitten tuomittiin helvettiin eikä ikinä ehdi edes nähdä Jumalaa?

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Uskotko Jumalaan? Millaiseen Jumalaan uskot? Jos Jumalaa ei ole, voiko olematon heittää sinut helvettiin?'

        Huh, nyt tuli vaikea kysymys. Pienenä lapsena (varmaan samoihin aikoihin kun oli peloteltu helvetillä eli ekaluokkalaisena) ajattelin kuinka huojentavaa olisi jos kuoleman jälkeen vain lakkaisi olemasta. Ei olisi murheita, ei kaipaa lähimmäisiä kun ei ole olemassa, ei pelkoa, ei mitään. Olisi vain sammunut. Ehkä syntyy sitten uudestaan toisena henkilönä tai olentona... Muistan että kyseinen ajatus oli lohduttava. Ei haittaisi jos elämän aikana mokaisi. Kuitenkin vielä tuolloin järkeilin että jos on taivas ja helvetti niin minulla on lähes 100% mahdollisuus päästä taivaaseen. Tuolloin valitsin kristinuskon. Olin vahvasti uskovainen.

        Myöhemmin lopetin 'taparukoilemisen'. Elämä oli tuohon mennessä näyttänyt jo rankasti kovaa puoltaan. Hautajaisia oli ollut suurinpiirtein joka toinen vuosi. Mummot ja paapat ja rakas tätini kuolivat ennenkuin yläasteelle pääsin. Kyseinen tätini kuoli tosi nuorena. Toinen rakas täti kuoli vähän myöhemmin, myös nuorena. Olin sairastanut 13 -vuotiaana vakavan masennuksen jossa pahimpana oli eksistentialismiin liittyvät pelot. Mitä jos maailmani onkin illuusiota? Herään joskus toisesta ulottuvuudesta ja huomaan 'se olikin kaikki unta'? Kukaan ei ymmärtänyt. Palasin kouluun saadakseni osakseni koulukiusausta. Parhaat/ainoat tosikaverini muuttivat pois. Vain yksi jäi. Kärsin pakkoajatuksista ja peloista. Miten siinä tilanteessa voi enää uskoa hyvään Jumalaan?

        Sen jälkeen 15 vuotta olen elänyt agnostikkona. Olen kuitenkin rukoillut kovan paikan tullen. Agnostikko joka rukoilee...Näköjään sellainenkin on mahdollista.

        Minun on tosi vaikea uskoa Jumalaan joka tuomitsee toiset helvettiin ja toiset päästää taivaaseen. Kuitenkin kun rukoilen, rukoilen kristinuskon Jumalaa. Muuta en osaa. Jossain vaiheessa minulla oli usko 'ns. oikeaan Jumalaan'. Se ei ole minkään tietyn uskonnon Jumala. Se vain on. Korkeampi voima kuin mikään kirja pystyy kuvaamaan. Sittemmin olen alkanut ajatella; mitä jos ei ole mitään älyllistä korkeampaa voimaa? Siinä olisi järkeä. Se selittäisi tämän maailman hirveydet. Mutta sittemmin olen pyytänyt merkkejä ja johdatusta ja olen saanut niitä. Ne ovat niin erikoisia ettei skeptisinkään läheiseni pysty niitä selittämään sattumalla.

        Vastaus kysymykseesi; välillä uskon Jumalaan, välillä en. Näin tällä hetkellä. Oikeastaan näen että mulla on 3 vaihtoehtoa.

        1. Ei ole olemassa mitään älyllistä korkeampaa voimaa.
        2. On olemassa älyllinen korkeampi voima (tällä ei ole tekemistä oikeastaan minkään uskonnon kanssa).
        3. Kristinusko. Tässä ovat juureni, tämä on kivijalkani koska tähän minut on kasvatettu.

        Jos irtaannun kolmannesta vaihtoehdosta, tiedän että raamatun oppien mukaan helvetti odottaa. Irtaantuminen tarkoittaisi toisaalta sitä että en uskoisi helvettiin. Mutta se ei tarkoita etteikö silti pelkäisi. Lapsena saatuja oppeja ei noin vain unohda.

        Tässä ollaan nyt tosi jumissa. Mikään ei tunnu oikealta vaihtoehdolta oman psyykkeen kannalta.

        Raamatun oppineille yksi kysymys:
        Ilmestyykö Jumala ihmisille ennen tuomiota? Vai huomaako sitä vain yhtäkkiä että hups, mut näköjään sitten tuomittiin helvettiin eikä ikinä ehdi edes nähdä Jumalaa?

        "Mutta sittemmin olen pyytänyt merkkejä ja johdatusta ja olen saanut niitä. Ne ovat niin erikoisia ettei skeptisinkään läheiseni pysty niitä selittämään sattumalla." Mihin itse uskot? Jumalako ne on antanut? Tuntematta tarkemmin mistä on kyse, on vaikea kysyä enempää.

        1 ja 2. Onko ne sinun mielestäsi saman asian ON - EI -vaihtoehdot? Jos ei ole älyllistä korkeampaa voimaa, mitä sitten? Jos on älyllinen korkeampi voima, ei uskonnollinen, mitä sitten? Poistuuko helvetin pelko?

        Epäilet Jumalan olemassoloa. Oletko lukenut Raamatun? Oletko seurannut keskustelua täällä puolesta ja vastaan?

        "Jos irtaannun kolmannesta vaihtoehdosta, tiedän että raamatun oppien mukaan helvetti odottaa." Tarkoitatko kristinuskosta luopumisella, et uskoisi Jumalaan? Miksi helvetti vielä raamatun mukaan sinua odottaisi?

        "Irtaantuminen tarkoittaisi toisaalta sitä että en uskoisi helvettiin. Mutta se ei tarkoita etteikö silti pelkäisi. Lapsena saatuja oppeja ei noin vain unohda." (minkä lapsena oppii, sen vanhana taitaa) Kumpi on ihannetila, uskot helvettiin vai et? Onko elämässäsi asioita, joita olet lapsena oppinut, mutta joista olet luopunut? Mitä pelkäisit?

        Voisiko sellainen mahdollisuus olla, että kivijalkasi on rakennettu väärin ja tarvitsisit uuden kivijalan?
        Jos olisit synttynyt esim. Intiassa, olisiko kivijalkasi toinen vai edelleen kristinuskon kivijalka?

        "Ei haittaisi jos elämän aikana mokaisi." Olisko tuolla ajatuksella joku merkitys sinulle? Koetko mokanneesi? Mikä voisi olla moka, jonka tekee, ja haluaisi elää uudelleen?

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        "Mutta sittemmin olen pyytänyt merkkejä ja johdatusta ja olen saanut niitä. Ne ovat niin erikoisia ettei skeptisinkään läheiseni pysty niitä selittämään sattumalla." Mihin itse uskot? Jumalako ne on antanut? Tuntematta tarkemmin mistä on kyse, on vaikea kysyä enempää.

        1 ja 2. Onko ne sinun mielestäsi saman asian ON - EI -vaihtoehdot? Jos ei ole älyllistä korkeampaa voimaa, mitä sitten? Jos on älyllinen korkeampi voima, ei uskonnollinen, mitä sitten? Poistuuko helvetin pelko?

        Epäilet Jumalan olemassoloa. Oletko lukenut Raamatun? Oletko seurannut keskustelua täällä puolesta ja vastaan?

        "Jos irtaannun kolmannesta vaihtoehdosta, tiedän että raamatun oppien mukaan helvetti odottaa." Tarkoitatko kristinuskosta luopumisella, et uskoisi Jumalaan? Miksi helvetti vielä raamatun mukaan sinua odottaisi?

        "Irtaantuminen tarkoittaisi toisaalta sitä että en uskoisi helvettiin. Mutta se ei tarkoita etteikö silti pelkäisi. Lapsena saatuja oppeja ei noin vain unohda." (minkä lapsena oppii, sen vanhana taitaa) Kumpi on ihannetila, uskot helvettiin vai et? Onko elämässäsi asioita, joita olet lapsena oppinut, mutta joista olet luopunut? Mitä pelkäisit?

        Voisiko sellainen mahdollisuus olla, että kivijalkasi on rakennettu väärin ja tarvitsisit uuden kivijalan?
        Jos olisit synttynyt esim. Intiassa, olisiko kivijalkasi toinen vai edelleen kristinuskon kivijalka?

        "Ei haittaisi jos elämän aikana mokaisi." Olisko tuolla ajatuksella joku merkitys sinulle? Koetko mokanneesi? Mikä voisi olla moka, jonka tekee, ja haluaisi elää uudelleen?

        'Mihin itse uskot? Jumalako ne on antanut? Tuntematta tarkemmin mistä on kyse, on vaikea kysyä enempää.'

        Jokin voima jota en näe.

        '1 ja 2. Onko ne sinun mielestäsi saman asian ON - EI -vaihtoehdot? Jos ei ole älyllistä korkeampaa voimaa, mitä sitten? Jos on älyllinen korkeampi voima, ei uskonnollinen, mitä sitten? Poistuuko helvetin pelko?'

        Saman asian ON - EI vaihtoehdot ovat. Kyllä, helvetin pelko poistuu. Mutta jäljelle jää pelko että olen luonut pysyvästi tilan, joka vastaa kuvitelmiani helvetistä. Self made hell...Viittaan siihen aiempaan A4-esimerkkiin. Pystyn rationaalisesti ajattelemaan että kyseessä on pelko jota mikään fakta ei puolla. Paitsi se että minun on vaikea unohtaa helvettiä ja sitä ajatusleikkiäni.

        'Epäilet Jumalan olemassoloa. Oletko lukenut Raamatun? Oletko seurannut keskustelua täällä puolesta ja vastaan?'

        En ole kokonaan lukenut. Olen seurannut.

        'Tarkoitatko kristinuskosta luopumisella, et uskoisi Jumalaan? Miksi helvetti vielä raamatun mukaan sinua odottaisi?'

        En vaan luopuisin tietyistä kristinuskon opeista. Tämän jälkeen näkemykseni uskonasioista olisi melkoisesti raamatun vastainen.
        Ja tämä taas raamatun oppien mukaan (mikäli oikein ymmärrän) veisi helvettiin. 'Jos et usko helvettiin joudut sinne'. Aika sairasta...

        'Kumpi on ihannetila, uskot helvettiin vai et? Onko elämässäsi asioita, joita olet lapsena oppinut, mutta joista olet luopunut? Mitä pelkäisit?'

        Ihannetila olisi että en usko helvettiin. Itse asiassa enpä taida uskoa helvettiin. Mutta pelkään että olen luonut ajatuksillani peruuttomasti sellaisen helvetin kaltaisen...Näköishelvetin. Mikä puhuu sen puolesta että tuollaisen näköishelvetin luominen olisi mahdotonta? Mikä puhuu sen puolesta että olisi mahdollista? Sillä sekunnin kestävällä ajatuksellani olen saanut mielikuviini pyörimään helvetin sellaisena kuin olen helvetin kuvitellut. Tämä saa minut todella ahdistuneeksi. Tätä voi jo kutsua itse luoduksi helvetiksi. Miksi asia ei jatkuisi samalla lailla kuoleman jälkeen? Pakkoajatuksista kärsivänä mun on vaikea unohtaa. Muistin menetys voisi olla paikallaan...
        Ongelmani poistaisi se, että tuo traumaattinen ajatusleikkiepisodini ei olisikaan enää muistoissani traumaattinen. Tällöin näkisin sen vain ajatuksena. Lisäksi minun pitäisi sisäistää ja uskoa vankasti että ajattelemalla jotain tapahtuvaksi kuoleman jälkeen näin ei kuitenkaan tapahdu. Tätä onkin vaikea todistaa. Mutta sen sijaan voin todistaa että kuolema on osa tätä elämää ja siihen pätee samat lainalaisuudet (lähes 100%:n varmuudella). Eli tässä maailmassa ei pysty ajattelemalla saamaan jotain tapahtuvaksi, sama lainalaisuus luulisi pätevän kuoleman jälkeen. Sen sijaan tässä elämässä on mahdollista saada aikaiseksi tällaisia 'toivottavasti en ala pelkäämään..oho nyt mä pelkään' -juttuja (miksi näitä kutsutaan?).
        Täs kai mitataan mielen lujuus ja mun mieli ei ole luja.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Mihin itse uskot? Jumalako ne on antanut? Tuntematta tarkemmin mistä on kyse, on vaikea kysyä enempää.'

        Jokin voima jota en näe.

        '1 ja 2. Onko ne sinun mielestäsi saman asian ON - EI -vaihtoehdot? Jos ei ole älyllistä korkeampaa voimaa, mitä sitten? Jos on älyllinen korkeampi voima, ei uskonnollinen, mitä sitten? Poistuuko helvetin pelko?'

        Saman asian ON - EI vaihtoehdot ovat. Kyllä, helvetin pelko poistuu. Mutta jäljelle jää pelko että olen luonut pysyvästi tilan, joka vastaa kuvitelmiani helvetistä. Self made hell...Viittaan siihen aiempaan A4-esimerkkiin. Pystyn rationaalisesti ajattelemaan että kyseessä on pelko jota mikään fakta ei puolla. Paitsi se että minun on vaikea unohtaa helvettiä ja sitä ajatusleikkiäni.

        'Epäilet Jumalan olemassoloa. Oletko lukenut Raamatun? Oletko seurannut keskustelua täällä puolesta ja vastaan?'

        En ole kokonaan lukenut. Olen seurannut.

        'Tarkoitatko kristinuskosta luopumisella, et uskoisi Jumalaan? Miksi helvetti vielä raamatun mukaan sinua odottaisi?'

        En vaan luopuisin tietyistä kristinuskon opeista. Tämän jälkeen näkemykseni uskonasioista olisi melkoisesti raamatun vastainen.
        Ja tämä taas raamatun oppien mukaan (mikäli oikein ymmärrän) veisi helvettiin. 'Jos et usko helvettiin joudut sinne'. Aika sairasta...

        'Kumpi on ihannetila, uskot helvettiin vai et? Onko elämässäsi asioita, joita olet lapsena oppinut, mutta joista olet luopunut? Mitä pelkäisit?'

        Ihannetila olisi että en usko helvettiin. Itse asiassa enpä taida uskoa helvettiin. Mutta pelkään että olen luonut ajatuksillani peruuttomasti sellaisen helvetin kaltaisen...Näköishelvetin. Mikä puhuu sen puolesta että tuollaisen näköishelvetin luominen olisi mahdotonta? Mikä puhuu sen puolesta että olisi mahdollista? Sillä sekunnin kestävällä ajatuksellani olen saanut mielikuviini pyörimään helvetin sellaisena kuin olen helvetin kuvitellut. Tämä saa minut todella ahdistuneeksi. Tätä voi jo kutsua itse luoduksi helvetiksi. Miksi asia ei jatkuisi samalla lailla kuoleman jälkeen? Pakkoajatuksista kärsivänä mun on vaikea unohtaa. Muistin menetys voisi olla paikallaan...
        Ongelmani poistaisi se, että tuo traumaattinen ajatusleikkiepisodini ei olisikaan enää muistoissani traumaattinen. Tällöin näkisin sen vain ajatuksena. Lisäksi minun pitäisi sisäistää ja uskoa vankasti että ajattelemalla jotain tapahtuvaksi kuoleman jälkeen näin ei kuitenkaan tapahdu. Tätä onkin vaikea todistaa. Mutta sen sijaan voin todistaa että kuolema on osa tätä elämää ja siihen pätee samat lainalaisuudet (lähes 100%:n varmuudella). Eli tässä maailmassa ei pysty ajattelemalla saamaan jotain tapahtuvaksi, sama lainalaisuus luulisi pätevän kuoleman jälkeen. Sen sijaan tässä elämässä on mahdollista saada aikaiseksi tällaisia 'toivottavasti en ala pelkäämään..oho nyt mä pelkään' -juttuja (miksi näitä kutsutaan?).
        Täs kai mitataan mielen lujuus ja mun mieli ei ole luja.

        "Jokin voima jota en näe." Mikä saa sinut ajattelemaan, jokin voima jota et näe? Mikä muu vaihtoehto voisi ne asiat selittää? Tarvitseeko kaikki asiat selityksiä?

        Vahvuutta on myöntää heikkoutensa?

        "Mutta pelkään että olen luonut ajatuksillani peruuttomasti sellaisen helvetin kaltaisen...Näköishelvetin." Pelkäät, että olet luonut, mutta et siis ole varma, oletko luonut sen vai et?

        Mitä arvelet tapahtuvan heille, jotka eivät usko helvettiin?

        "En vaan luopuisin tietyistä kristinuskon opeista. Tämän jälkeen näkemykseni uskonasioista olisi melkoisesti raamatun vastainen." Mistä tietyistä kristinuskon opeista luopuisit, ja mitkä säästäisit? Olisiko se enää kristinuskoa?

        Jos ihannetila on, että et usko helvettiin, niin mikä estää uskomasta, helvettiä ei ole? Joko maalasit A-neloset? Voisitko ajatella, että maalaisit helvetin, ja sen jälkeen sen tuhoaisit? Tai, maalaisit helvetin, ja sen jälkeen maalaisit sille "uuden ilmeen"?

        Onko tästä ajatustenvaihdosta ollut mitään hyötyä?

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        "Jokin voima jota en näe." Mikä saa sinut ajattelemaan, jokin voima jota et näe? Mikä muu vaihtoehto voisi ne asiat selittää? Tarvitseeko kaikki asiat selityksiä?

        Vahvuutta on myöntää heikkoutensa?

        "Mutta pelkään että olen luonut ajatuksillani peruuttomasti sellaisen helvetin kaltaisen...Näköishelvetin." Pelkäät, että olet luonut, mutta et siis ole varma, oletko luonut sen vai et?

        Mitä arvelet tapahtuvan heille, jotka eivät usko helvettiin?

        "En vaan luopuisin tietyistä kristinuskon opeista. Tämän jälkeen näkemykseni uskonasioista olisi melkoisesti raamatun vastainen." Mistä tietyistä kristinuskon opeista luopuisit, ja mitkä säästäisit? Olisiko se enää kristinuskoa?

        Jos ihannetila on, että et usko helvettiin, niin mikä estää uskomasta, helvettiä ei ole? Joko maalasit A-neloset? Voisitko ajatella, että maalaisit helvetin, ja sen jälkeen sen tuhoaisit? Tai, maalaisit helvetin, ja sen jälkeen maalaisit sille "uuden ilmeen"?

        Onko tästä ajatustenvaihdosta ollut mitään hyötyä?

        'Mikä saa sinut ajattelemaan, jokin voima jota et näe? Mikä muu vaihtoehto voisi ne asiat selittää? Tarvitseeko kaikki asiat selityksiä?'

        Sattuma on tottakai vaihtoehto. Todennäköisyyslaskelmilla päästään kuitenkin niin pieniin lukemiin että minun on vakavasti otettava ajatus että kyse ei ole sattumasta.

        'Pelkäät, että olet luonut, mutta et siis ole varma, oletko luonut sen vai et?'

        En tietenkään ole varma. Sen tiedän että ajattelematta jättämisellä en nyt vatvoisi asiaa. Vaan kun tuo pääkoppa keksi kaikenlaista...

        'Mitä arvelet tapahtuvan heille, jotka eivät usko helvettiin?'

        Tuskinpa ainakaan mitään ikuista ja jatkuvaa tuskaa.

        'Mistä tietyistä kristinuskon opeista luopuisit, ja mitkä säästäisit? Olisiko se enää kristinuskoa?'

        Oppi ikuisesta helvetistä lähtisi kävelemään, samoin kaikki epäinhimilliset rangaistusopit, paljon lähtisi. Tämän jälkeen jäljelle jäänyt uskonto muistuttaisi enemmän buddhalaisuutta tai jotain vastaavaa.

        'Jos ihannetila on, että et usko helvettiin, niin mikä estää uskomasta, helvettiä ei ole? Joko maalasit A-neloset? Voisitko ajatella, että maalaisit helvetin, ja sen jälkeen sen tuhoaisit? Tai, maalaisit helvetin, ja sen jälkeen maalaisit sille "uuden ilmeen"?'

        Tätä en ole vielä tehnyt kyseisellä tavalla. Hyvin samanlaisilla metodeilla kyllä.

        'Onko tästä ajatustenvaihdosta ollut mitään hyötyä? '

        Kyllä tässä on saanut positiivisempaa näkökantaa. Kiitos ajastasi.
        Työskenteletkö muuten kenties psykologiaan liittyvällä alalla? :)

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Mikä saa sinut ajattelemaan, jokin voima jota et näe? Mikä muu vaihtoehto voisi ne asiat selittää? Tarvitseeko kaikki asiat selityksiä?'

        Sattuma on tottakai vaihtoehto. Todennäköisyyslaskelmilla päästään kuitenkin niin pieniin lukemiin että minun on vakavasti otettava ajatus että kyse ei ole sattumasta.

        'Pelkäät, että olet luonut, mutta et siis ole varma, oletko luonut sen vai et?'

        En tietenkään ole varma. Sen tiedän että ajattelematta jättämisellä en nyt vatvoisi asiaa. Vaan kun tuo pääkoppa keksi kaikenlaista...

        'Mitä arvelet tapahtuvan heille, jotka eivät usko helvettiin?'

        Tuskinpa ainakaan mitään ikuista ja jatkuvaa tuskaa.

        'Mistä tietyistä kristinuskon opeista luopuisit, ja mitkä säästäisit? Olisiko se enää kristinuskoa?'

        Oppi ikuisesta helvetistä lähtisi kävelemään, samoin kaikki epäinhimilliset rangaistusopit, paljon lähtisi. Tämän jälkeen jäljelle jäänyt uskonto muistuttaisi enemmän buddhalaisuutta tai jotain vastaavaa.

        'Jos ihannetila on, että et usko helvettiin, niin mikä estää uskomasta, helvettiä ei ole? Joko maalasit A-neloset? Voisitko ajatella, että maalaisit helvetin, ja sen jälkeen sen tuhoaisit? Tai, maalaisit helvetin, ja sen jälkeen maalaisit sille "uuden ilmeen"?'

        Tätä en ole vielä tehnyt kyseisellä tavalla. Hyvin samanlaisilla metodeilla kyllä.

        'Onko tästä ajatustenvaihdosta ollut mitään hyötyä? '

        Kyllä tässä on saanut positiivisempaa näkökantaa. Kiitos ajastasi.
        Työskenteletkö muuten kenties psykologiaan liittyvällä alalla? :)

        "Sattuma on tottakai vaihtoehto. Todennäköisyyslaskelmilla päästään kuitenkin niin pieniin lukemiin että minun on vakavasti otettava ajatus että kyse ei ole sattumasta." Kummassa sattuma on suurempi todennäköisyyslaskelmilla, sinun kohdalla tapahtuneissa asioissa vai lottovoitossa? Onko sattuma todennäköisyyslaskemista huolimatta kuitenkin mahdollinen?

        "Tuskinpa ainakaan mitään ikuista ja jatkuvaa tuskaa." Olisiko tämä mahdollista myös sinulle, jos et uskoisi helvettiin?

        "Oppi ikuisesta helvetistä lähtisi kävelemään, samoin kaikki epäinhimilliset rangaistusopit, paljon lähtisi. Tämän jälkeen jäljelle jäänyt uskonto muistuttaisi enemmän buddhalaisuutta tai jotain vastaavaa." Estääkö joku sinua laittamaan helvetin kävelemään? Kysyin kivijalkaasi aiemmin. Taidat vielä sitä miettiä.

        Psykologia ei, mutta hoitoalalla kyllä. NLP:hen olen vähän tutustunut, ratkaisukeskeisyyteen ja mitä nyt opiskeluaikana eteen tuli ja vähän sen jälkeenkin. Aika lailla maallikon välinein käytän aikaani, mutta toivon, että edes hitunen olisi apua.

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        "Sattuma on tottakai vaihtoehto. Todennäköisyyslaskelmilla päästään kuitenkin niin pieniin lukemiin että minun on vakavasti otettava ajatus että kyse ei ole sattumasta." Kummassa sattuma on suurempi todennäköisyyslaskelmilla, sinun kohdalla tapahtuneissa asioissa vai lottovoitossa? Onko sattuma todennäköisyyslaskemista huolimatta kuitenkin mahdollinen?

        "Tuskinpa ainakaan mitään ikuista ja jatkuvaa tuskaa." Olisiko tämä mahdollista myös sinulle, jos et uskoisi helvettiin?

        "Oppi ikuisesta helvetistä lähtisi kävelemään, samoin kaikki epäinhimilliset rangaistusopit, paljon lähtisi. Tämän jälkeen jäljelle jäänyt uskonto muistuttaisi enemmän buddhalaisuutta tai jotain vastaavaa." Estääkö joku sinua laittamaan helvetin kävelemään? Kysyin kivijalkaasi aiemmin. Taidat vielä sitä miettiä.

        Psykologia ei, mutta hoitoalalla kyllä. NLP:hen olen vähän tutustunut, ratkaisukeskeisyyteen ja mitä nyt opiskeluaikana eteen tuli ja vähän sen jälkeenkin. Aika lailla maallikon välinein käytän aikaani, mutta toivon, että edes hitunen olisi apua.

        'Kummassa sattuma on suurempi todennäköisyyslaskelmilla, sinun kohdalla tapahtuneissa asioissa vai lottovoitossa? Onko sattuma todennäköisyyslaskemista huolimatta kuitenkin mahdollinen?'

        Lottovoitossa pienempi todennäköisyys. Sattuma on mahdollinen.

        'Olisiko tämä mahdollista myös sinulle, jos et uskoisi helvettiin?'

        Kyllä.

        'Estääkö joku sinua laittamaan helvetin kävelemään? Kysyin kivijalkaasi aiemmin. Taidat vielä sitä miettiä.'

        Ei estä. Mutta helpommin sanottu kuin tehty.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Kummassa sattuma on suurempi todennäköisyyslaskelmilla, sinun kohdalla tapahtuneissa asioissa vai lottovoitossa? Onko sattuma todennäköisyyslaskemista huolimatta kuitenkin mahdollinen?'

        Lottovoitossa pienempi todennäköisyys. Sattuma on mahdollinen.

        'Olisiko tämä mahdollista myös sinulle, jos et uskoisi helvettiin?'

        Kyllä.

        'Estääkö joku sinua laittamaan helvetin kävelemään? Kysyin kivijalkaasi aiemmin. Taidat vielä sitä miettiä.'

        Ei estä. Mutta helpommin sanottu kuin tehty.

        Liittyykö asiat, joista kerroit "todennäköisyyslaskennalla" siihen, että uskot helvettiin? Jos et uskoisi helvettiin, niin olisiko tapahtuneet asiat silloin ajateltavissa sattumaksi?

        Olenkohan pudonnut jo kelkasta?

        Mikä tai mitkä asiat olisivat ne, joita voisit tarkentaa, saadaksesi helvetin kävelemään? Mitä jos maalat helvettikuvallesi jalat? Auttaisko se?

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        Liittyykö asiat, joista kerroit "todennäköisyyslaskennalla" siihen, että uskot helvettiin? Jos et uskoisi helvettiin, niin olisiko tapahtuneet asiat silloin ajateltavissa sattumaksi?

        Olenkohan pudonnut jo kelkasta?

        Mikä tai mitkä asiat olisivat ne, joita voisit tarkentaa, saadaksesi helvetin kävelemään? Mitä jos maalat helvettikuvallesi jalat? Auttaisko se?

        'Liittyykö asiat, joista kerroit "todennäköisyyslaskennalla" siihen, että uskot helvettiin? Jos et uskoisi helvettiin, niin olisiko tapahtuneet asiat silloin ajateltavissa sattumaksi?'

        Eivät liity. Nää ei oikeastaan liity helvettiin. Olen heittänyt kysymyksiä 'yläkertaan'. Vastauksia on tullut käsittämättömästi mitä vaikeimpiin kysymyksiin. Esim. heitin kysymyksen 'voiko ajatuksilla saada aikaan peruuttamatonta?' Puolen tunnin päästä 'sattumalta' luin kirjaa jossa kappale josta aloitin lukemaan käsitteli kyseistä asiaa. Minulla ei ollut mitään käsitystä että kirjassa käsiteltäisiin kyseistä asiaa. Näitä on tapahtunut viitisen kertaa.

        'Mikä tai mitkä asiat olisivat ne, joita voisit tarkentaa, saadaksesi helvetin kävelemään? Mitä jos maalat helvettikuvallesi jalat? Auttaisko se? '

        Ottaa rohkeasti niskasta kiinni ja kieltää helvetin olemassa olemisen. Viis veisaa mitä raamatussa sanotaan. Tää vaatii rohkeutta, mutta näyttäisi tällä hetkellä parhaalta ja terveimmältä vaihtoehdolta. Ja ei tämä silti tarkoita Jumalan kieltämistä.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Liittyykö asiat, joista kerroit "todennäköisyyslaskennalla" siihen, että uskot helvettiin? Jos et uskoisi helvettiin, niin olisiko tapahtuneet asiat silloin ajateltavissa sattumaksi?'

        Eivät liity. Nää ei oikeastaan liity helvettiin. Olen heittänyt kysymyksiä 'yläkertaan'. Vastauksia on tullut käsittämättömästi mitä vaikeimpiin kysymyksiin. Esim. heitin kysymyksen 'voiko ajatuksilla saada aikaan peruuttamatonta?' Puolen tunnin päästä 'sattumalta' luin kirjaa jossa kappale josta aloitin lukemaan käsitteli kyseistä asiaa. Minulla ei ollut mitään käsitystä että kirjassa käsiteltäisiin kyseistä asiaa. Näitä on tapahtunut viitisen kertaa.

        'Mikä tai mitkä asiat olisivat ne, joita voisit tarkentaa, saadaksesi helvetin kävelemään? Mitä jos maalat helvettikuvallesi jalat? Auttaisko se? '

        Ottaa rohkeasti niskasta kiinni ja kieltää helvetin olemassa olemisen. Viis veisaa mitä raamatussa sanotaan. Tää vaatii rohkeutta, mutta näyttäisi tällä hetkellä parhaalta ja terveimmältä vaihtoehdolta. Ja ei tämä silti tarkoita Jumalan kieltämistä.

        Minulla on radio auki, kun täällä kirjoitteln. Hyvin usein, jopa päivittäin jotain kirjoittaessani radiossa sanoaan sama sana kuin olen kirjoittamassa. Joskus huvittaa. Sellaista se on.

        Minä voisin kertoa vastaavia tapahtumia ehkä satoja, jos ne kaikki muistaisin. Mutta, että ajatuksilla järjestän itselleni jotain ikävää, niin ei onnistu. Siihen minulta puuttuu usko. Tapahtumia voisi ajatella lähinnä aarrekartta-jutuksi. Ehkä olet kuullut, kun ihmiset tekevät aarrekarttoja tai kirjoittavat "millaista elämäni on viiden vuoden päästä". Annetaan unelmille siivet...

        Sinun asiaasi, se on tärkein tässä ja nyt. "Ottaa rohkeasti niskasta kiinni ja kieltää helvetin olemassa olemisen. Viis veisaa mitä raamatussa sanotaan. Tää vaatii rohkeutta, mutta näyttäisi tällä hetkellä parhaalta ja terveimmältä vaihtoehdolta. Ja ei tämä silti tarkoita Jumalan kieltämistä."

        Mikä helvetin olemassaolon kieltämisessä pelottaa, vaikka se raamatussa on? Haluatko säilyttää Jumalan? Miksi? Entä raamatun? Mikä voisi olla asia, jolla helvetti lähtisi itsellään pois, lähtisi karkuun? Mitä sellaista voisit elämääsi saada tai ottaa, että helvetti pelästyy ja häipyy?

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Liittyykö asiat, joista kerroit "todennäköisyyslaskennalla" siihen, että uskot helvettiin? Jos et uskoisi helvettiin, niin olisiko tapahtuneet asiat silloin ajateltavissa sattumaksi?'

        Eivät liity. Nää ei oikeastaan liity helvettiin. Olen heittänyt kysymyksiä 'yläkertaan'. Vastauksia on tullut käsittämättömästi mitä vaikeimpiin kysymyksiin. Esim. heitin kysymyksen 'voiko ajatuksilla saada aikaan peruuttamatonta?' Puolen tunnin päästä 'sattumalta' luin kirjaa jossa kappale josta aloitin lukemaan käsitteli kyseistä asiaa. Minulla ei ollut mitään käsitystä että kirjassa käsiteltäisiin kyseistä asiaa. Näitä on tapahtunut viitisen kertaa.

        'Mikä tai mitkä asiat olisivat ne, joita voisit tarkentaa, saadaksesi helvetin kävelemään? Mitä jos maalat helvettikuvallesi jalat? Auttaisko se? '

        Ottaa rohkeasti niskasta kiinni ja kieltää helvetin olemassa olemisen. Viis veisaa mitä raamatussa sanotaan. Tää vaatii rohkeutta, mutta näyttäisi tällä hetkellä parhaalta ja terveimmältä vaihtoehdolta. Ja ei tämä silti tarkoita Jumalan kieltämistä.

        Noihin sattumiin. Miten itse ne selität itsellesi ja miten muut ovat ne sinulle selittäneet? Oletko tarkkaillut asioita, joita heität "yläkertaan", ja olet jäänyt vaille vastausta?

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        Minulla on radio auki, kun täällä kirjoitteln. Hyvin usein, jopa päivittäin jotain kirjoittaessani radiossa sanoaan sama sana kuin olen kirjoittamassa. Joskus huvittaa. Sellaista se on.

        Minä voisin kertoa vastaavia tapahtumia ehkä satoja, jos ne kaikki muistaisin. Mutta, että ajatuksilla järjestän itselleni jotain ikävää, niin ei onnistu. Siihen minulta puuttuu usko. Tapahtumia voisi ajatella lähinnä aarrekartta-jutuksi. Ehkä olet kuullut, kun ihmiset tekevät aarrekarttoja tai kirjoittavat "millaista elämäni on viiden vuoden päästä". Annetaan unelmille siivet...

        Sinun asiaasi, se on tärkein tässä ja nyt. "Ottaa rohkeasti niskasta kiinni ja kieltää helvetin olemassa olemisen. Viis veisaa mitä raamatussa sanotaan. Tää vaatii rohkeutta, mutta näyttäisi tällä hetkellä parhaalta ja terveimmältä vaihtoehdolta. Ja ei tämä silti tarkoita Jumalan kieltämistä."

        Mikä helvetin olemassaolon kieltämisessä pelottaa, vaikka se raamatussa on? Haluatko säilyttää Jumalan? Miksi? Entä raamatun? Mikä voisi olla asia, jolla helvetti lähtisi itsellään pois, lähtisi karkuun? Mitä sellaista voisit elämääsi saada tai ottaa, että helvetti pelästyy ja häipyy?

        'Hyvin usein, jopa päivittäin jotain kirjoittaessani radiossa sanoaan sama sana kuin olen kirjoittamassa. '

        Mutta kuinka usein maailmassa käsitellään asiaa 'saako ajatuksella lopullisesti jotain tapahtuvaksi'? Ei useinkaan. Sen ymmärrän jos olisin lähtenyt varta vasten etsimään netistä tietoa. Mutta että jatkan kirjan lukemista siitä mihin olin jäänyt edellisenä iltana ja melkein ensimmäinen lukemani kappale kertoo juuri nimenomaan siitä mitä kysyin 'yläkerrasta' puoli tuntia aiemmin...
        Kirja on muuten 'Keskusteluja Jumalan kanssa', kirjoittaja Neale Donald Walsch.
        Kirjan nimen ei kannata antaa hämätä. Kyseinen Jumala on kaikkea muuta kuin vallalla olevien uskontojen Jumalat.

        'Mutta, että ajatuksilla järjestän itselleni jotain ikävää, niin ei onnistu. Siihen minulta puuttuu usko.'

        Kaipa minultakin puuttuu usko, mutta pelkään. Onko pelko jonkin asteista uskoa? Miksi pelkään? Mikään ei anna viitteitä viitteitä siihen mitä pelkään. Se on jonkinlainen 'möltti' joka on jäänyt 13-vuotiaana ja jota ei ole tarkastellut rohkeasti. Tabu. 'Älä vain ajattele tuollaisia ajatuksia...Jumala ottaa ja tekee ajatusten mukaisesti tai ainakin on hyvin hyvin vihainen...' Miksi? Siksi koska tuollaiset ajatusleikit ovat 'pakanauskoa'. Älä siis ajattele...oho, sittenpä pää keksiikin tuollaisen ajatuksen. Aivan kuin olisi sanottu että älä missään nimessä ajattele omenaa samaan aikaan kun syöt omenaa. Kyllä Jumalan pelko oli suurena osana tuon möltin kehittymisessä. Näin se vain on.

        'Mikä helvetin olemassaolon kieltämisessä pelottaa, vaikka se raamatussa on?

        Kaipa tässä on häpeä itseään kohtaan. Ennen tuota 'helvettíin joutumis -ajatusta' otin samantyyppiset ajatukset varta vasten tosissaan. Nää oli jotain 'tämä ratkaisee teenkö pahaa jollekin' -ajatuksia. Ajatuksen ilmaantuessa ei tullut mieleenkään antaa ajatuksen tulla vain irrationaalisena pakkoajatuksena. Enkä kyllä kauheesti yrittänyt olla ajattelemattakaan... Heikkona ihmisenä näki nopeimman tien ajatella 'tämä ratkaisee teenkö pahaa' ja vakuutella uskovansa siihen (ja ennen kaikkea toivoin saavani toivotun tuloksen ajatusleikissä). Toisaalta tunsin erittäin vaikeana elää loppuelämän vältellen ajatusta. Alitajunta tais ymmärtää kuinka vaikeaa se olisi. Ei vain osannut suhtautua oikein. Eli kun on päästänyt itse itsensä tuohon tilanteeseen niin häpeä estää nousemasta 'jaloilleen'.

        'Haluatko säilyttää Jumalan? Miksi?'

        Kyllä kait. Jos ajattelen että tämä maailma on vailla älyllistä ohjausta tunnen astuvani niin karuun maailmaan että pettymys veisi voimani. Minua olisi kusetettu 7-vuotiaasta alkaen ja näkisin mihin tilanteeseen se on minut saanut; jännittynyt, pelokas, pakkoajatuksista kärsivä heikko ihminen jota vaivaa menneisyyden peikot. Näkisin välinpitämättömyyttä ja itsekkyyttä;työpaikkani on paljon lupaava ja vähän antava kylmä laitos (lukuunottamatta lähijohtoa). En voisi tukeutua lähimmäisiini; hetkenä minä hyvänsä karu maailma saattaisi viedä heidät minulta. Luonnonvalinnan mukaan minä olisi sieltä heikosta päästä jonka luonto karsii...Mieluumin eläisin illuusiossa.

        'Mitä sellaista voisit elämääsi saada tai ottaa, että helvetti pelästyy ja häipyy? '

        Roppakaupalla itseluottamusta ja itsensä rakastamista, Ja itselleen anteeksiantamista. Ja positiivista eteenpäin katsomista. Jotenkin noista pitäisi saada kasattua se tukeva kivijalka mikä nuorena jäi rakentamatta.

        Tässä vaihtaessani sanoja sinun; nimimerkki ymmällä taas, kanssa, huomatessani että joku jaksaa keskustella kanssani tällaisestakin aihepiiristä, saan voimaa. Uskon että motiivinasi on puhdas halu auttaa.
        Näen maailman vähemmän karuna. Itse asiassa kaikki jotka ovat vastanneet tähän viestiketjuun ovat saaneet aikaan vahvistumista. Uskon löytäväni vielä tasapainon. Se, mitä kautta, on vielä epäselvää.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Hyvin usein, jopa päivittäin jotain kirjoittaessani radiossa sanoaan sama sana kuin olen kirjoittamassa. '

        Mutta kuinka usein maailmassa käsitellään asiaa 'saako ajatuksella lopullisesti jotain tapahtuvaksi'? Ei useinkaan. Sen ymmärrän jos olisin lähtenyt varta vasten etsimään netistä tietoa. Mutta että jatkan kirjan lukemista siitä mihin olin jäänyt edellisenä iltana ja melkein ensimmäinen lukemani kappale kertoo juuri nimenomaan siitä mitä kysyin 'yläkerrasta' puoli tuntia aiemmin...
        Kirja on muuten 'Keskusteluja Jumalan kanssa', kirjoittaja Neale Donald Walsch.
        Kirjan nimen ei kannata antaa hämätä. Kyseinen Jumala on kaikkea muuta kuin vallalla olevien uskontojen Jumalat.

        'Mutta, että ajatuksilla järjestän itselleni jotain ikävää, niin ei onnistu. Siihen minulta puuttuu usko.'

        Kaipa minultakin puuttuu usko, mutta pelkään. Onko pelko jonkin asteista uskoa? Miksi pelkään? Mikään ei anna viitteitä viitteitä siihen mitä pelkään. Se on jonkinlainen 'möltti' joka on jäänyt 13-vuotiaana ja jota ei ole tarkastellut rohkeasti. Tabu. 'Älä vain ajattele tuollaisia ajatuksia...Jumala ottaa ja tekee ajatusten mukaisesti tai ainakin on hyvin hyvin vihainen...' Miksi? Siksi koska tuollaiset ajatusleikit ovat 'pakanauskoa'. Älä siis ajattele...oho, sittenpä pää keksiikin tuollaisen ajatuksen. Aivan kuin olisi sanottu että älä missään nimessä ajattele omenaa samaan aikaan kun syöt omenaa. Kyllä Jumalan pelko oli suurena osana tuon möltin kehittymisessä. Näin se vain on.

        'Mikä helvetin olemassaolon kieltämisessä pelottaa, vaikka se raamatussa on?

        Kaipa tässä on häpeä itseään kohtaan. Ennen tuota 'helvettíin joutumis -ajatusta' otin samantyyppiset ajatukset varta vasten tosissaan. Nää oli jotain 'tämä ratkaisee teenkö pahaa jollekin' -ajatuksia. Ajatuksen ilmaantuessa ei tullut mieleenkään antaa ajatuksen tulla vain irrationaalisena pakkoajatuksena. Enkä kyllä kauheesti yrittänyt olla ajattelemattakaan... Heikkona ihmisenä näki nopeimman tien ajatella 'tämä ratkaisee teenkö pahaa' ja vakuutella uskovansa siihen (ja ennen kaikkea toivoin saavani toivotun tuloksen ajatusleikissä). Toisaalta tunsin erittäin vaikeana elää loppuelämän vältellen ajatusta. Alitajunta tais ymmärtää kuinka vaikeaa se olisi. Ei vain osannut suhtautua oikein. Eli kun on päästänyt itse itsensä tuohon tilanteeseen niin häpeä estää nousemasta 'jaloilleen'.

        'Haluatko säilyttää Jumalan? Miksi?'

        Kyllä kait. Jos ajattelen että tämä maailma on vailla älyllistä ohjausta tunnen astuvani niin karuun maailmaan että pettymys veisi voimani. Minua olisi kusetettu 7-vuotiaasta alkaen ja näkisin mihin tilanteeseen se on minut saanut; jännittynyt, pelokas, pakkoajatuksista kärsivä heikko ihminen jota vaivaa menneisyyden peikot. Näkisin välinpitämättömyyttä ja itsekkyyttä;työpaikkani on paljon lupaava ja vähän antava kylmä laitos (lukuunottamatta lähijohtoa). En voisi tukeutua lähimmäisiini; hetkenä minä hyvänsä karu maailma saattaisi viedä heidät minulta. Luonnonvalinnan mukaan minä olisi sieltä heikosta päästä jonka luonto karsii...Mieluumin eläisin illuusiossa.

        'Mitä sellaista voisit elämääsi saada tai ottaa, että helvetti pelästyy ja häipyy? '

        Roppakaupalla itseluottamusta ja itsensä rakastamista, Ja itselleen anteeksiantamista. Ja positiivista eteenpäin katsomista. Jotenkin noista pitäisi saada kasattua se tukeva kivijalka mikä nuorena jäi rakentamatta.

        Tässä vaihtaessani sanoja sinun; nimimerkki ymmällä taas, kanssa, huomatessani että joku jaksaa keskustella kanssani tällaisestakin aihepiiristä, saan voimaa. Uskon että motiivinasi on puhdas halu auttaa.
        Näen maailman vähemmän karuna. Itse asiassa kaikki jotka ovat vastanneet tähän viestiketjuun ovat saaneet aikaan vahvistumista. Uskon löytäväni vielä tasapainon. Se, mitä kautta, on vielä epäselvää.

        "Mutta kuinka usein maailmassa käsitellään asiaa 'saako ajatuksella lopullisesti jotain tapahtuvaksi'? Ei useinkaan." Liittyykö kaikki "sattumat" mainitsemaasi kirjaan?

        "Kaipa minultakin puuttuu usko, mutta pelkään. Onko pelko jonkin asteista uskoa? Miksi pelkään? Mikään ei anna viitteitä viitteitä siihen mitä pelkään." Mitä itse arvelet, a) pelko on uskoa b) usko on pelkoa?

        "Jos ajattelen että tämä maailma on vailla älyllistä ohjausta tunnen astuvani niin karuun maailmaan että pettymys veisi voimani." Mikä on älyllinen ohjaus? Mitä sillä tarkoitat? Voiko ihmisellä olla älyllistä ohjausta?

        "Minua olisi kusetettu 7-vuotiaasta alkaen ja näkisin mihin tilanteeseen se on minut saanut; jännittynyt, pelokas, pakkoajatuksista kärsivä heikko ihminen jota vaivaa menneisyyden peikot." Mikä tähän liittyy? Onko paha juttu myöntää, että on kusetettu? kannattaako pitää kiinni kusetuksesta?

        Ihan puhtaasti rakkaudella ja auttamisen halulla sulle vastaan, mutta nyt on jätettävä vastaaminen kesken ja lähdettävä töihin...

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        "Mutta kuinka usein maailmassa käsitellään asiaa 'saako ajatuksella lopullisesti jotain tapahtuvaksi'? Ei useinkaan." Liittyykö kaikki "sattumat" mainitsemaasi kirjaan?

        "Kaipa minultakin puuttuu usko, mutta pelkään. Onko pelko jonkin asteista uskoa? Miksi pelkään? Mikään ei anna viitteitä viitteitä siihen mitä pelkään." Mitä itse arvelet, a) pelko on uskoa b) usko on pelkoa?

        "Jos ajattelen että tämä maailma on vailla älyllistä ohjausta tunnen astuvani niin karuun maailmaan että pettymys veisi voimani." Mikä on älyllinen ohjaus? Mitä sillä tarkoitat? Voiko ihmisellä olla älyllistä ohjausta?

        "Minua olisi kusetettu 7-vuotiaasta alkaen ja näkisin mihin tilanteeseen se on minut saanut; jännittynyt, pelokas, pakkoajatuksista kärsivä heikko ihminen jota vaivaa menneisyyden peikot." Mikä tähän liittyy? Onko paha juttu myöntää, että on kusetettu? kannattaako pitää kiinni kusetuksesta?

        Ihan puhtaasti rakkaudella ja auttamisen halulla sulle vastaan, mutta nyt on jätettävä vastaaminen kesken ja lähdettävä töihin...

        'Liittyykö kaikki "sattumat" mainitsemaasi kirjaan?'

        Ei, vain tuo yksi.

        'Mitä itse arvelet, a) pelko on uskoa b) usko on pelkoa?'

        Ei kumpikaan noista. Pelkoon liittyy jonkin verran uskoa, muuten ei pelkäisi.

        'Mikä on älyllinen ohjaus? Mitä sillä tarkoitat? Voiko ihmisellä olla älyllistä ohjausta?'

        Tarkoitan että maailman synnyn/kulun takana on jotain muutakin kuin vain täysin jumalaton alkuräjähdys. Jotain mitä meidän ihmisten aivokapasiteetti ei voi ymmärtää.

        'Mikä tähän liittyy? Onko paha juttu myöntää, että on kusetettu? kannattaako pitää kiinni kusetuksesta?'

        On jonkin verran paha myöntää. Aivan kuin vanhemmat sanoisivat etteivät olekaan oikeita vanhempiani ja ovat kasvattaneet minut vain pakon sanelemana. Ilman mitään rakkauden tunnetta. En tietenkään pidä kiinni kusetukesta. Tässä nyt ei vaan oo varmaa vastausta että olis kusetettu.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Hyvin usein, jopa päivittäin jotain kirjoittaessani radiossa sanoaan sama sana kuin olen kirjoittamassa. '

        Mutta kuinka usein maailmassa käsitellään asiaa 'saako ajatuksella lopullisesti jotain tapahtuvaksi'? Ei useinkaan. Sen ymmärrän jos olisin lähtenyt varta vasten etsimään netistä tietoa. Mutta että jatkan kirjan lukemista siitä mihin olin jäänyt edellisenä iltana ja melkein ensimmäinen lukemani kappale kertoo juuri nimenomaan siitä mitä kysyin 'yläkerrasta' puoli tuntia aiemmin...
        Kirja on muuten 'Keskusteluja Jumalan kanssa', kirjoittaja Neale Donald Walsch.
        Kirjan nimen ei kannata antaa hämätä. Kyseinen Jumala on kaikkea muuta kuin vallalla olevien uskontojen Jumalat.

        'Mutta, että ajatuksilla järjestän itselleni jotain ikävää, niin ei onnistu. Siihen minulta puuttuu usko.'

        Kaipa minultakin puuttuu usko, mutta pelkään. Onko pelko jonkin asteista uskoa? Miksi pelkään? Mikään ei anna viitteitä viitteitä siihen mitä pelkään. Se on jonkinlainen 'möltti' joka on jäänyt 13-vuotiaana ja jota ei ole tarkastellut rohkeasti. Tabu. 'Älä vain ajattele tuollaisia ajatuksia...Jumala ottaa ja tekee ajatusten mukaisesti tai ainakin on hyvin hyvin vihainen...' Miksi? Siksi koska tuollaiset ajatusleikit ovat 'pakanauskoa'. Älä siis ajattele...oho, sittenpä pää keksiikin tuollaisen ajatuksen. Aivan kuin olisi sanottu että älä missään nimessä ajattele omenaa samaan aikaan kun syöt omenaa. Kyllä Jumalan pelko oli suurena osana tuon möltin kehittymisessä. Näin se vain on.

        'Mikä helvetin olemassaolon kieltämisessä pelottaa, vaikka se raamatussa on?

        Kaipa tässä on häpeä itseään kohtaan. Ennen tuota 'helvettíin joutumis -ajatusta' otin samantyyppiset ajatukset varta vasten tosissaan. Nää oli jotain 'tämä ratkaisee teenkö pahaa jollekin' -ajatuksia. Ajatuksen ilmaantuessa ei tullut mieleenkään antaa ajatuksen tulla vain irrationaalisena pakkoajatuksena. Enkä kyllä kauheesti yrittänyt olla ajattelemattakaan... Heikkona ihmisenä näki nopeimman tien ajatella 'tämä ratkaisee teenkö pahaa' ja vakuutella uskovansa siihen (ja ennen kaikkea toivoin saavani toivotun tuloksen ajatusleikissä). Toisaalta tunsin erittäin vaikeana elää loppuelämän vältellen ajatusta. Alitajunta tais ymmärtää kuinka vaikeaa se olisi. Ei vain osannut suhtautua oikein. Eli kun on päästänyt itse itsensä tuohon tilanteeseen niin häpeä estää nousemasta 'jaloilleen'.

        'Haluatko säilyttää Jumalan? Miksi?'

        Kyllä kait. Jos ajattelen että tämä maailma on vailla älyllistä ohjausta tunnen astuvani niin karuun maailmaan että pettymys veisi voimani. Minua olisi kusetettu 7-vuotiaasta alkaen ja näkisin mihin tilanteeseen se on minut saanut; jännittynyt, pelokas, pakkoajatuksista kärsivä heikko ihminen jota vaivaa menneisyyden peikot. Näkisin välinpitämättömyyttä ja itsekkyyttä;työpaikkani on paljon lupaava ja vähän antava kylmä laitos (lukuunottamatta lähijohtoa). En voisi tukeutua lähimmäisiini; hetkenä minä hyvänsä karu maailma saattaisi viedä heidät minulta. Luonnonvalinnan mukaan minä olisi sieltä heikosta päästä jonka luonto karsii...Mieluumin eläisin illuusiossa.

        'Mitä sellaista voisit elämääsi saada tai ottaa, että helvetti pelästyy ja häipyy? '

        Roppakaupalla itseluottamusta ja itsensä rakastamista, Ja itselleen anteeksiantamista. Ja positiivista eteenpäin katsomista. Jotenkin noista pitäisi saada kasattua se tukeva kivijalka mikä nuorena jäi rakentamatta.

        Tässä vaihtaessani sanoja sinun; nimimerkki ymmällä taas, kanssa, huomatessani että joku jaksaa keskustella kanssani tällaisestakin aihepiiristä, saan voimaa. Uskon että motiivinasi on puhdas halu auttaa.
        Näen maailman vähemmän karuna. Itse asiassa kaikki jotka ovat vastanneet tähän viestiketjuun ovat saaneet aikaan vahvistumista. Uskon löytäväni vielä tasapainon. Se, mitä kautta, on vielä epäselvää.

        "Kyllä kait. Jos ajattelen että tämä maailma on vailla älyllistä ohjausta tunnen astuvani niin karuun maailmaan että pettymys veisi voimani."

        Miten arvelet sellaisten ihmisten selviävän, jotka eivät usko älylliseen ohjaukseen?
        Mistä päättelet, että maailma ilman älyllistä ohjausta on karu?
        Miten se näkyy, jos pettymys veisi voimasi?
        Mistä päättelet, että pettymys veisi voimasi?
        Sinulla on vielä voimia, koska arvelet niiden olevan pettymyksellä voivasi ne menettää?

        "Roppakaupalla itseluottamusta ja itsensä rakastamista, Ja itselleen anteeksiantamista. Ja positiivista eteenpäin katsomista. Jotenkin noista pitäisi saada kasattua se tukeva kivijalka mikä nuorena jäi rakentamatta."

        Aiemmin oli puhetta kivijalasta, ja jos nyt oikein muistan, perustelit kivijalkasi olevan kristillinen usko. Onko kuitenkin niin, että koet kivijalan jääneen rakentamatta? Kumpi on mielestäsi vahvempi kivijalka, kristillinen usko, älyllinen ohjaus vai itseluottamus, itselle anteeksiantaminen, itsen rakastaminen ja positiivinen eteenpäin katsominen?

        Koetko katsovasi negatiivesti eteenpäin?

        Mikä estää sinua antamasta itsellesi anteeksi?

        Helvetinpelosta vielä. Kumpaa arvelet sen enemmän olevan, kuolemanpelkoa vai helvetinpelkoa? Kumpaa pelkäät enemmän, sitä että on olemassa sekä taivas että helvetti vai ettei kumpaakaan ole kuoleman jälkeen? Olisiko illuusiossa elämäminen turvallista?

        Häpeästä. Tiedän kokemuksesta, että huijatuksi tulemiseen liittyy häpeää. Mutta mielestäni vaihtoehtoja on kaksi, joko myöntää, että on tullut huijatuksi ja antaa se itselle anteeksi. Kaikki meistä joutuvat joskus elämässään huijatuksi ja aika monessakin asiassa. Toinen vaihtoehto on pitää kiinni siitä totuudesta, jonka tietää vääräksi ja kärsiä kuitenkin.

        Usein paranemisen este on häpeä. Ihmisen on vaikea kohdata ihmisiä uudessa paremmassa olomuodossaan. Hävettää millainen on ollut. Kuitenkin ihmiset pääsääntöisesti ymmärtävät, jopa kunnioittavat ihmistä, joka myöntää menneen ja toteaa, ihanaa olla tässä kunnossa ja voida paremmin.

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        "Kyllä kait. Jos ajattelen että tämä maailma on vailla älyllistä ohjausta tunnen astuvani niin karuun maailmaan että pettymys veisi voimani."

        Miten arvelet sellaisten ihmisten selviävän, jotka eivät usko älylliseen ohjaukseen?
        Mistä päättelet, että maailma ilman älyllistä ohjausta on karu?
        Miten se näkyy, jos pettymys veisi voimasi?
        Mistä päättelet, että pettymys veisi voimasi?
        Sinulla on vielä voimia, koska arvelet niiden olevan pettymyksellä voivasi ne menettää?

        "Roppakaupalla itseluottamusta ja itsensä rakastamista, Ja itselleen anteeksiantamista. Ja positiivista eteenpäin katsomista. Jotenkin noista pitäisi saada kasattua se tukeva kivijalka mikä nuorena jäi rakentamatta."

        Aiemmin oli puhetta kivijalasta, ja jos nyt oikein muistan, perustelit kivijalkasi olevan kristillinen usko. Onko kuitenkin niin, että koet kivijalan jääneen rakentamatta? Kumpi on mielestäsi vahvempi kivijalka, kristillinen usko, älyllinen ohjaus vai itseluottamus, itselle anteeksiantaminen, itsen rakastaminen ja positiivinen eteenpäin katsominen?

        Koetko katsovasi negatiivesti eteenpäin?

        Mikä estää sinua antamasta itsellesi anteeksi?

        Helvetinpelosta vielä. Kumpaa arvelet sen enemmän olevan, kuolemanpelkoa vai helvetinpelkoa? Kumpaa pelkäät enemmän, sitä että on olemassa sekä taivas että helvetti vai ettei kumpaakaan ole kuoleman jälkeen? Olisiko illuusiossa elämäminen turvallista?

        Häpeästä. Tiedän kokemuksesta, että huijatuksi tulemiseen liittyy häpeää. Mutta mielestäni vaihtoehtoja on kaksi, joko myöntää, että on tullut huijatuksi ja antaa se itselle anteeksi. Kaikki meistä joutuvat joskus elämässään huijatuksi ja aika monessakin asiassa. Toinen vaihtoehto on pitää kiinni siitä totuudesta, jonka tietää vääräksi ja kärsiä kuitenkin.

        Usein paranemisen este on häpeä. Ihmisen on vaikea kohdata ihmisiä uudessa paremmassa olomuodossaan. Hävettää millainen on ollut. Kuitenkin ihmiset pääsääntöisesti ymmärtävät, jopa kunnioittavat ihmistä, joka myöntää menneen ja toteaa, ihanaa olla tässä kunnossa ja voida paremmin.

        'Miten arvelet sellaisten ihmisten selviävän, jotka eivät usko älylliseen ohjaukseen?'

        Riippuu pitkälti persoonallisuudesta ja mielen voimasta. Ja menneisyydestä ja elämän koettelemuksesta.

        'Mistä päättelet, että maailma ilman älyllistä ohjausta on karu?'

        Näen paljon maailmassa karua toimintaa jossa vahvat syövät heikot.

        'Miten se näkyy, jos pettymys veisi voimasi?'

        Tyhjänä olona johon liittyy äärimmäinen levottomuus.

        'Mistä päättelet, että pettymys veisi voimasi?'

        On sen tyylisiä kokemuksia.

        'Sinulla on vielä voimia, koska arvelet niiden olevan pettymyksellä voivasi ne menettää?'

        Kyllä, kasvavassa määrin.

        'Onko kuitenkin niin, että koet kivijalan jääneen rakentamatta? Kumpi on mielestäsi vahvempi kivijalka, kristillinen usko, älyllinen ohjaus vai itseluottamus, itselle anteeksiantaminen, itsen rakastaminen ja positiivinen eteenpäin katsominen?'

        Tavallaan kivijalka on rakentamatta. Paljon jäänyt sellaista 'omaa' tekemättä, paljon haluamaani uskaltamatta. Vahvinta kivijalkaa on itseluottamus, itselle anteeksiantaminen, itsensä rakastaminen ja positiivinen eteenpäin katsominen.
        Huh. Noista mulla ei oo paljon muuta ollut kuin itsensä rakastamista.

        'Koetko katsovasi negatiivesti eteenpäin?'

        Kyllä. Nykyään vähän vähemmän negatiivisesti.

        'Mikä estää sinua antamasta itsellesi anteeksi?'

        Pystyn antamaan itselleni anteeksi. Vielä kun tuo pääkoppa päästäisi irti peloista.

        'Helvetinpelosta vielä. Kumpaa arvelet sen enemmän olevan, kuolemanpelkoa vai helvetinpelkoa? '

        Pelkään kuitenkin ehkä kuolemaa enemmän.

        'Kumpaa pelkäät enemmän, sitä että on olemassa sekä taivas että helvetti vai ettei kumpaakaan ole kuoleman jälkeen? Olisiko illuusiossa elämäminen turvallista?'

        Pelkään ettei ole kumpaakaan vaan nämä helkkarin mielikuvani ja muistoni eivät päästä minua otteestaan kuoleman jälkeenkään. 'Hyvässä' illuusiossa eläminen voisi tehdä elämästä turvallisemman tuntuista.

        'Mutta mielestäni vaihtoehtoja on kaksi, joko myöntää, että on tullut huijatuksi ja antaa se itselle anteeksi. Kaikki meistä joutuvat joskus elämässään huijatuksi ja aika monessakin asiassa. Toinen vaihtoehto on pitää kiinni siitä totuudesta, jonka tietää vääräksi ja kärsiä kuitenkin.'

        Tän kanssa vielä vaiheilen. Etsin omaa näkökantaani. Välillä olen varma että minua on huijattu.

        Kyllä mulla tuo häpeä on voimakkaana; toisaalta häpeän kun en edes yrittänyt vältellä noita 'leikkiajatuksia', toisaalta hävettää oma suhtautuminen niihin. Myös tunnen sääliä itseäni kohtaan kun päänuppini on niitä keksinyt ja olen niitä ajatellut, sekä tunnen katkeruutta ja kateutta niitä kohtaan joiden päänuppi ei ole tollaisia keksinyt ja jotka eivät ole tuollaisia ajatelleet. Tiedän kyllä että kaikilla on omat ongelmansa...

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Miten arvelet sellaisten ihmisten selviävän, jotka eivät usko älylliseen ohjaukseen?'

        Riippuu pitkälti persoonallisuudesta ja mielen voimasta. Ja menneisyydestä ja elämän koettelemuksesta.

        'Mistä päättelet, että maailma ilman älyllistä ohjausta on karu?'

        Näen paljon maailmassa karua toimintaa jossa vahvat syövät heikot.

        'Miten se näkyy, jos pettymys veisi voimasi?'

        Tyhjänä olona johon liittyy äärimmäinen levottomuus.

        'Mistä päättelet, että pettymys veisi voimasi?'

        On sen tyylisiä kokemuksia.

        'Sinulla on vielä voimia, koska arvelet niiden olevan pettymyksellä voivasi ne menettää?'

        Kyllä, kasvavassa määrin.

        'Onko kuitenkin niin, että koet kivijalan jääneen rakentamatta? Kumpi on mielestäsi vahvempi kivijalka, kristillinen usko, älyllinen ohjaus vai itseluottamus, itselle anteeksiantaminen, itsen rakastaminen ja positiivinen eteenpäin katsominen?'

        Tavallaan kivijalka on rakentamatta. Paljon jäänyt sellaista 'omaa' tekemättä, paljon haluamaani uskaltamatta. Vahvinta kivijalkaa on itseluottamus, itselle anteeksiantaminen, itsensä rakastaminen ja positiivinen eteenpäin katsominen.
        Huh. Noista mulla ei oo paljon muuta ollut kuin itsensä rakastamista.

        'Koetko katsovasi negatiivesti eteenpäin?'

        Kyllä. Nykyään vähän vähemmän negatiivisesti.

        'Mikä estää sinua antamasta itsellesi anteeksi?'

        Pystyn antamaan itselleni anteeksi. Vielä kun tuo pääkoppa päästäisi irti peloista.

        'Helvetinpelosta vielä. Kumpaa arvelet sen enemmän olevan, kuolemanpelkoa vai helvetinpelkoa? '

        Pelkään kuitenkin ehkä kuolemaa enemmän.

        'Kumpaa pelkäät enemmän, sitä että on olemassa sekä taivas että helvetti vai ettei kumpaakaan ole kuoleman jälkeen? Olisiko illuusiossa elämäminen turvallista?'

        Pelkään ettei ole kumpaakaan vaan nämä helkkarin mielikuvani ja muistoni eivät päästä minua otteestaan kuoleman jälkeenkään. 'Hyvässä' illuusiossa eläminen voisi tehdä elämästä turvallisemman tuntuista.

        'Mutta mielestäni vaihtoehtoja on kaksi, joko myöntää, että on tullut huijatuksi ja antaa se itselle anteeksi. Kaikki meistä joutuvat joskus elämässään huijatuksi ja aika monessakin asiassa. Toinen vaihtoehto on pitää kiinni siitä totuudesta, jonka tietää vääräksi ja kärsiä kuitenkin.'

        Tän kanssa vielä vaiheilen. Etsin omaa näkökantaani. Välillä olen varma että minua on huijattu.

        Kyllä mulla tuo häpeä on voimakkaana; toisaalta häpeän kun en edes yrittänyt vältellä noita 'leikkiajatuksia', toisaalta hävettää oma suhtautuminen niihin. Myös tunnen sääliä itseäni kohtaan kun päänuppini on niitä keksinyt ja olen niitä ajatellut, sekä tunnen katkeruutta ja kateutta niitä kohtaan joiden päänuppi ei ole tollaisia keksinyt ja jotka eivät ole tuollaisia ajatelleet. Tiedän kyllä että kaikilla on omat ongelmansa...

        Vastaan huomenna töiden jälkeen. Siihen asti ihanaista, voimakasta itseluottamuksen ja kivijalan rakentamista. Minä saattaisin tehdä helvetin muotoisen tortun ja laittaa sen uuniin - kärventymään - siitäs sait ähäskutti. Voin vaikka tehdä sen sinun puolestasi huomenna...

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        Vastaan huomenna töiden jälkeen. Siihen asti ihanaista, voimakasta itseluottamuksen ja kivijalan rakentamista. Minä saattaisin tehdä helvetin muotoisen tortun ja laittaa sen uuniin - kärventymään - siitäs sait ähäskutti. Voin vaikka tehdä sen sinun puolestasi huomenna...

        Teehän munkin puolesta joo :) Mukavaa joulun aikaa!

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Miten arvelet sellaisten ihmisten selviävän, jotka eivät usko älylliseen ohjaukseen?'

        Riippuu pitkälti persoonallisuudesta ja mielen voimasta. Ja menneisyydestä ja elämän koettelemuksesta.

        'Mistä päättelet, että maailma ilman älyllistä ohjausta on karu?'

        Näen paljon maailmassa karua toimintaa jossa vahvat syövät heikot.

        'Miten se näkyy, jos pettymys veisi voimasi?'

        Tyhjänä olona johon liittyy äärimmäinen levottomuus.

        'Mistä päättelet, että pettymys veisi voimasi?'

        On sen tyylisiä kokemuksia.

        'Sinulla on vielä voimia, koska arvelet niiden olevan pettymyksellä voivasi ne menettää?'

        Kyllä, kasvavassa määrin.

        'Onko kuitenkin niin, että koet kivijalan jääneen rakentamatta? Kumpi on mielestäsi vahvempi kivijalka, kristillinen usko, älyllinen ohjaus vai itseluottamus, itselle anteeksiantaminen, itsen rakastaminen ja positiivinen eteenpäin katsominen?'

        Tavallaan kivijalka on rakentamatta. Paljon jäänyt sellaista 'omaa' tekemättä, paljon haluamaani uskaltamatta. Vahvinta kivijalkaa on itseluottamus, itselle anteeksiantaminen, itsensä rakastaminen ja positiivinen eteenpäin katsominen.
        Huh. Noista mulla ei oo paljon muuta ollut kuin itsensä rakastamista.

        'Koetko katsovasi negatiivesti eteenpäin?'

        Kyllä. Nykyään vähän vähemmän negatiivisesti.

        'Mikä estää sinua antamasta itsellesi anteeksi?'

        Pystyn antamaan itselleni anteeksi. Vielä kun tuo pääkoppa päästäisi irti peloista.

        'Helvetinpelosta vielä. Kumpaa arvelet sen enemmän olevan, kuolemanpelkoa vai helvetinpelkoa? '

        Pelkään kuitenkin ehkä kuolemaa enemmän.

        'Kumpaa pelkäät enemmän, sitä että on olemassa sekä taivas että helvetti vai ettei kumpaakaan ole kuoleman jälkeen? Olisiko illuusiossa elämäminen turvallista?'

        Pelkään ettei ole kumpaakaan vaan nämä helkkarin mielikuvani ja muistoni eivät päästä minua otteestaan kuoleman jälkeenkään. 'Hyvässä' illuusiossa eläminen voisi tehdä elämästä turvallisemman tuntuista.

        'Mutta mielestäni vaihtoehtoja on kaksi, joko myöntää, että on tullut huijatuksi ja antaa se itselle anteeksi. Kaikki meistä joutuvat joskus elämässään huijatuksi ja aika monessakin asiassa. Toinen vaihtoehto on pitää kiinni siitä totuudesta, jonka tietää vääräksi ja kärsiä kuitenkin.'

        Tän kanssa vielä vaiheilen. Etsin omaa näkökantaani. Välillä olen varma että minua on huijattu.

        Kyllä mulla tuo häpeä on voimakkaana; toisaalta häpeän kun en edes yrittänyt vältellä noita 'leikkiajatuksia', toisaalta hävettää oma suhtautuminen niihin. Myös tunnen sääliä itseäni kohtaan kun päänuppini on niitä keksinyt ja olen niitä ajatellut, sekä tunnen katkeruutta ja kateutta niitä kohtaan joiden päänuppi ei ole tollaisia keksinyt ja jotka eivät ole tuollaisia ajatelleet. Tiedän kyllä että kaikilla on omat ongelmansa...

        Kysyin: 'Mistä päättelet, että maailma ilman älyllistä ohjausta on karu?' Vastasit: "Näen paljon maailmassa karua toimintaa jossa vahvat syövät heikot."

        Tarkoitatko, että koska näet maailmassa karua toimintaa, vahvat syövät heikot, niin maailmasta puuttuu älyllinen ohjaus??? Toisin sanoen, jos maailmassa on älyllinen ohjaus, maailma ei ole karu, eikä vahvat syö heikkoja?

        "Tavallaan kivijalka on rakentamatta. Paljon jäänyt sellaista 'omaa' tekemättä, paljon haluamaani uskaltamatta. Vahvinta kivijalkaa on itseluottamus, itselle anteeksiantaminen, itsensä rakastaminen ja positiivinen eteenpäin katsominen.
        Huh. Noista mulla ei oo paljon muuta ollut kuin itsensä rakastamista."

        Itsensä rakastaminen, sitä kerrot sinulla olleen ja sen on todella hienoa asia. Mikä olisi pieni haluamasi, joka on jäänyt uskaltamatta, mutta josta voisit aloittaa?

        "Pelkään ettei ole kumpaakaan vaan nämä helkkarin mielikuvani ja muistoni eivät päästä minua otteestaan kuoleman jälkeenkään." Onko tuo mahdollista?

        "Välillä olen varma että minua on huijattu." Missä asiassa? Mitä tunteita ja ajatuksia se sinussa herättää? Missä tilanteissa olet varma, että sinua on huijattu?

        "Kyllä mulla tuo häpeä on voimakkaana; toisaalta häpeän kun en edes yrittänyt vältellä noita 'leikkiajatuksia', toisaalta hävettää oma suhtautuminen niihin." Häpeätkö itseäsi itsellesi, vai myös toisten edessä? Miksi?

        "tunnen katkeruutta ja kateutta niitä kohtaan joiden päänuppi ei ole tollaisia keksinyt ja jotka eivät ole tuollaisia ajatelleet. Tiedän kyllä että kaikilla on omat ongelmansa... " Jos joku toinen olisi samassa tilanteessa kuin sinä, kokisi katkeruutta ja kateutta esim. siitä, ettei sinun päänuppi ole keksinyt sitä mitä hänen, niin minkä neuvon hänelle antaisi?

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        Kysyin: 'Mistä päättelet, että maailma ilman älyllistä ohjausta on karu?' Vastasit: "Näen paljon maailmassa karua toimintaa jossa vahvat syövät heikot."

        Tarkoitatko, että koska näet maailmassa karua toimintaa, vahvat syövät heikot, niin maailmasta puuttuu älyllinen ohjaus??? Toisin sanoen, jos maailmassa on älyllinen ohjaus, maailma ei ole karu, eikä vahvat syö heikkoja?

        "Tavallaan kivijalka on rakentamatta. Paljon jäänyt sellaista 'omaa' tekemättä, paljon haluamaani uskaltamatta. Vahvinta kivijalkaa on itseluottamus, itselle anteeksiantaminen, itsensä rakastaminen ja positiivinen eteenpäin katsominen.
        Huh. Noista mulla ei oo paljon muuta ollut kuin itsensä rakastamista."

        Itsensä rakastaminen, sitä kerrot sinulla olleen ja sen on todella hienoa asia. Mikä olisi pieni haluamasi, joka on jäänyt uskaltamatta, mutta josta voisit aloittaa?

        "Pelkään ettei ole kumpaakaan vaan nämä helkkarin mielikuvani ja muistoni eivät päästä minua otteestaan kuoleman jälkeenkään." Onko tuo mahdollista?

        "Välillä olen varma että minua on huijattu." Missä asiassa? Mitä tunteita ja ajatuksia se sinussa herättää? Missä tilanteissa olet varma, että sinua on huijattu?

        "Kyllä mulla tuo häpeä on voimakkaana; toisaalta häpeän kun en edes yrittänyt vältellä noita 'leikkiajatuksia', toisaalta hävettää oma suhtautuminen niihin." Häpeätkö itseäsi itsellesi, vai myös toisten edessä? Miksi?

        "tunnen katkeruutta ja kateutta niitä kohtaan joiden päänuppi ei ole tollaisia keksinyt ja jotka eivät ole tuollaisia ajatelleet. Tiedän kyllä että kaikilla on omat ongelmansa... " Jos joku toinen olisi samassa tilanteessa kuin sinä, kokisi katkeruutta ja kateutta esim. siitä, ettei sinun päänuppi ole keksinyt sitä mitä hänen, niin minkä neuvon hänelle antaisi?

        'Tarkoitatko, että koska näet maailmassa karua toimintaa, vahvat syövät heikot, niin maailmasta puuttuu älyllinen ohjaus??? Toisin sanoen, jos maailmassa on älyllinen ohjaus, maailma ei ole karu, eikä vahvat syö heikkoja?'

        Hmmm...ei ehkä älyllinen ohjaus puutu mutta sellainen rakastava ylempi voima puuttuu (sellainen mitä raamatussa opetetaan). Miksi se ei pidä heikkojen puolta täällä? Lupauksia tuonpuoleisesta paremmuudesta (tai sitten vielä elämääkin kauheampaa)... Huh huh...täs ku kirjoittaa niin huomaa kuinka raamatun jutut ei todellakaan synkronoi tän maan päällisen elon kanssa.

        'Mikä olisi pieni haluamasi, joka on jäänyt uskaltamatta, mutta josta voisit aloittaa?'

        Yhden pienen (todellisuudessa ison) aloitin jo. Harrastuksen joka jäi pienenä aloittamatta koska halusin miellyttää vanhempia.

        "Pelkään ettei ole kumpaakaan vaan nämä helkkarin mielikuvani ja muistoni eivät päästä minua otteestaan kuoleman jälkeenkään." Onko tuo mahdollista?'

        Jos ajatellaan ruumiin toimintojen loppumisen kautta niin ei ole mahdollista. Mutta kun mut on saatu uskomaan helvettiinkin niin mulla on ehkä liian 'herkässä' uskominen mihin vaan...Esim. eläminen jollain astraalitasolla näiden samojen ongelmien kanssa (olisin levoton ja tuskainen sielu). Toisaalta nää ongelmat johtuu hyvin pitkälti ajatuksista ja ajatukset syntyy aivoissa ja aivotoiminta loppuu kuollessa...

        'Missä asiassa? Mitä tunteita ja ajatuksia se sinussa herättää? Missä tilanteissa olet varma, että sinua on huijattu?'

        Nimenomaan näiden raamatun oppien kanssa. Surua ja vihaa, toivoisin että olisin saanut vähemmän radikaaleja oppeja. Sellaisia jotka kävisivät yksi yhteen tän kokemamme maailman kanssa. Välillä tulee sellaisia ahaa elämyksiä että tajuaa ettei ole helvettiä tai taivasta.

        'Häpeätkö itseäsi itsellesi, vai myös toisten edessä? Miksi?'

        Häpeän kun olen niellyt niin paljon totena vaikka oma ajatusmaailmani oliskin sanonut toista. En ole uskaltanut tuoda nuorempana esiin omia näkökantojani. Toisaalta kumpikaan vanhemmistani ei olisi ollut sopiva keskustelukumppani (ei siitä sen enempää). Mikäs siinä oli elelles niin kauan ajatukset pysyivät 'en joudu 99,99% varmuudella helvettiin teemassa'.

        'Jos joku toinen olisi samassa tilanteessa kuin sinä, kokisi katkeruutta ja kateutta esim. siitä, ettei sinun päänuppi ole keksinyt sitä mitä hänen, niin minkä neuvon hänelle antaisi? '

        Sanoisin että 'no hätä', se on vaan ajatus. Jos olisin vahvempi kuin mitä olen, ajattelisin saman ajatuksen jota kyseinen hlö pelkää/on ajatellut ja viestittäisin hänelle: 'no nyt olen minäkin ajatellut kuten sinä'. Et ole ainoa. Ei tarvi murehtia.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Tarkoitatko, että koska näet maailmassa karua toimintaa, vahvat syövät heikot, niin maailmasta puuttuu älyllinen ohjaus??? Toisin sanoen, jos maailmassa on älyllinen ohjaus, maailma ei ole karu, eikä vahvat syö heikkoja?'

        Hmmm...ei ehkä älyllinen ohjaus puutu mutta sellainen rakastava ylempi voima puuttuu (sellainen mitä raamatussa opetetaan). Miksi se ei pidä heikkojen puolta täällä? Lupauksia tuonpuoleisesta paremmuudesta (tai sitten vielä elämääkin kauheampaa)... Huh huh...täs ku kirjoittaa niin huomaa kuinka raamatun jutut ei todellakaan synkronoi tän maan päällisen elon kanssa.

        'Mikä olisi pieni haluamasi, joka on jäänyt uskaltamatta, mutta josta voisit aloittaa?'

        Yhden pienen (todellisuudessa ison) aloitin jo. Harrastuksen joka jäi pienenä aloittamatta koska halusin miellyttää vanhempia.

        "Pelkään ettei ole kumpaakaan vaan nämä helkkarin mielikuvani ja muistoni eivät päästä minua otteestaan kuoleman jälkeenkään." Onko tuo mahdollista?'

        Jos ajatellaan ruumiin toimintojen loppumisen kautta niin ei ole mahdollista. Mutta kun mut on saatu uskomaan helvettiinkin niin mulla on ehkä liian 'herkässä' uskominen mihin vaan...Esim. eläminen jollain astraalitasolla näiden samojen ongelmien kanssa (olisin levoton ja tuskainen sielu). Toisaalta nää ongelmat johtuu hyvin pitkälti ajatuksista ja ajatukset syntyy aivoissa ja aivotoiminta loppuu kuollessa...

        'Missä asiassa? Mitä tunteita ja ajatuksia se sinussa herättää? Missä tilanteissa olet varma, että sinua on huijattu?'

        Nimenomaan näiden raamatun oppien kanssa. Surua ja vihaa, toivoisin että olisin saanut vähemmän radikaaleja oppeja. Sellaisia jotka kävisivät yksi yhteen tän kokemamme maailman kanssa. Välillä tulee sellaisia ahaa elämyksiä että tajuaa ettei ole helvettiä tai taivasta.

        'Häpeätkö itseäsi itsellesi, vai myös toisten edessä? Miksi?'

        Häpeän kun olen niellyt niin paljon totena vaikka oma ajatusmaailmani oliskin sanonut toista. En ole uskaltanut tuoda nuorempana esiin omia näkökantojani. Toisaalta kumpikaan vanhemmistani ei olisi ollut sopiva keskustelukumppani (ei siitä sen enempää). Mikäs siinä oli elelles niin kauan ajatukset pysyivät 'en joudu 99,99% varmuudella helvettiin teemassa'.

        'Jos joku toinen olisi samassa tilanteessa kuin sinä, kokisi katkeruutta ja kateutta esim. siitä, ettei sinun päänuppi ole keksinyt sitä mitä hänen, niin minkä neuvon hänelle antaisi? '

        Sanoisin että 'no hätä', se on vaan ajatus. Jos olisin vahvempi kuin mitä olen, ajattelisin saman ajatuksen jota kyseinen hlö pelkää/on ajatellut ja viestittäisin hänelle: 'no nyt olen minäkin ajatellut kuten sinä'. Et ole ainoa. Ei tarvi murehtia.

        "Huh huh...täs ku kirjoittaa niin huomaa kuinka raamatun jutut ei todellakaan synkronoi tän maan päällisen elon kanssa." Siinä sinulle pohdittavaa. Kyllä selviät ja luultavasti aika pian.

        "Yhden pienen (todellisuudessa ison) aloitin jo. Harrastuksen joka jäi pienenä aloittamatta koska halusin miellyttää vanhempia." Onnittelen ja iloitsen kanssasi. Meinasin kirjoittaa puolestasi, mutta saat pitää ilon itselläsi, olen vain myötäiloinen. Vieläkö sinulla on tarve miellyttää auktoriteetteja tai ketä tahansa?

        "Toisaalta nää ongelmat johtuu hyvin pitkälti ajatuksista ja ajatukset syntyy aivoissa ja aivotoiminta loppuu kuollessa..." Missä muualla ajatukset voisivat syntyä kuin aivoissa?

        "Nimenomaan näiden raamatun oppien kanssa. Surua ja vihaa, toivoisin että olisin saanut vähemmän radikaaleja oppeja. Sellaisia jotka kävisivät yksi yhteen tän kokemamme maailman kanssa. Välillä tulee sellaisia ahaa elämyksiä että tajuaa ettei ole helvettiä tai taivasta." Olet kuullut ne lapsena ja nyt olet aikuinen. Onko olemassa se mahdollisuus, että kyseenalaistat "lapsenuskoa"? Kumpi on mielestäsi parempi vaihtoehto: a) mennyt ihanaa aikaa ja tulevaisuus tuskaa b) mennyt elämä tuskaista aikaa ja tulevaisuus ihanaa itseluottamuksen ja rakkauden aikaa?

        "Häpeän kun olen niellyt niin paljon totena vaikka oma ajatusmaailmani oliskin sanonut toista. En ole uskaltanut tuoda nuorempana esiin omia näkökantojani." Onko mahdollista, että olet niellyt totena, vaikka oma ajatusmaailmasi on ollut toista mieltä? Koska et ole uskaltanut tuoda esiin omia näkökantoja, niin tarkoittaako se sitä, että olet uskonut toisten totuuden?

        Minä olen ajatellut tämän viestittelyn aikana monta kertaa sen, mitä sinä pyysit opettajaasi ajattelemaan. Mitähän opelle kuuluu?

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        "Huh huh...täs ku kirjoittaa niin huomaa kuinka raamatun jutut ei todellakaan synkronoi tän maan päällisen elon kanssa." Siinä sinulle pohdittavaa. Kyllä selviät ja luultavasti aika pian.

        "Yhden pienen (todellisuudessa ison) aloitin jo. Harrastuksen joka jäi pienenä aloittamatta koska halusin miellyttää vanhempia." Onnittelen ja iloitsen kanssasi. Meinasin kirjoittaa puolestasi, mutta saat pitää ilon itselläsi, olen vain myötäiloinen. Vieläkö sinulla on tarve miellyttää auktoriteetteja tai ketä tahansa?

        "Toisaalta nää ongelmat johtuu hyvin pitkälti ajatuksista ja ajatukset syntyy aivoissa ja aivotoiminta loppuu kuollessa..." Missä muualla ajatukset voisivat syntyä kuin aivoissa?

        "Nimenomaan näiden raamatun oppien kanssa. Surua ja vihaa, toivoisin että olisin saanut vähemmän radikaaleja oppeja. Sellaisia jotka kävisivät yksi yhteen tän kokemamme maailman kanssa. Välillä tulee sellaisia ahaa elämyksiä että tajuaa ettei ole helvettiä tai taivasta." Olet kuullut ne lapsena ja nyt olet aikuinen. Onko olemassa se mahdollisuus, että kyseenalaistat "lapsenuskoa"? Kumpi on mielestäsi parempi vaihtoehto: a) mennyt ihanaa aikaa ja tulevaisuus tuskaa b) mennyt elämä tuskaista aikaa ja tulevaisuus ihanaa itseluottamuksen ja rakkauden aikaa?

        "Häpeän kun olen niellyt niin paljon totena vaikka oma ajatusmaailmani oliskin sanonut toista. En ole uskaltanut tuoda nuorempana esiin omia näkökantojani." Onko mahdollista, että olet niellyt totena, vaikka oma ajatusmaailmasi on ollut toista mieltä? Koska et ole uskaltanut tuoda esiin omia näkökantoja, niin tarkoittaako se sitä, että olet uskonut toisten totuuden?

        Minä olen ajatellut tämän viestittelyn aikana monta kertaa sen, mitä sinä pyysit opettajaasi ajattelemaan. Mitähän opelle kuuluu?

        'Vieläkö sinulla on tarve miellyttää auktoriteetteja tai ketä tahansa?'

        Ei ole. Tarvis keksiä joku hyvä keino purkaa tätä vihaa mitä on pitänyt sisällään. Sain just joululahjaksi tietää että isukki on johdatellut mut pienenä harrastamaan hänen suosikkiharrastustaan. Itteäni oon syyttänyt että en oo uskaltanut sanoa suoraan mitä haluan, mutta näköjään olinkin pakotettu.

        'Onko olemassa se mahdollisuus, että kyseenalaistat "lapsenuskoa"? Kumpi on mielestäsi parempi vaihtoehto: a) mennyt ihanaa aikaa ja tulevaisuus tuskaa b) mennyt elämä tuskaista aikaa ja tulevaisuus ihanaa itseluottamuksen ja rakkauden aikaa? '

        Todellakin kyseenalaistan. Tottahan tuota b vaihtoehtoa kohden mennään.

        'Onko mahdollista, että olet niellyt totena, vaikka oma ajatusmaailmasi on ollut toista mieltä? Koska et ole uskaltanut tuoda esiin omia näkökantoja, niin tarkoittaako se sitä, että olet uskonut toisten totuuden?'

        Näin juurikin on varmaan käynyt. Ja kyllä, olen uskonut toisten totuuden; sanoihan sen oma äitini, opettajani ja vielä raamatustakin sain vahvistuksen asialle.

        'Mitähän opelle kuuluu?'

        Mua ei kyllä edes kiinnosta.

        Oot ollu suurena apuna, isot kiitokset. Tänään huomasinkin ottaneeni ison pysyvän harppauksen kohti terveellisempää maailmankatsomusta. Jännä kuinka tällaisissa muutoksissa kokee ihan fyysisesti pientä huimausta ja muita ruumintuntemuksia. Puhumattakaan siitä epävarmuuden tunteesta kun astuu kohti uutta ja tuntematonta.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Vieläkö sinulla on tarve miellyttää auktoriteetteja tai ketä tahansa?'

        Ei ole. Tarvis keksiä joku hyvä keino purkaa tätä vihaa mitä on pitänyt sisällään. Sain just joululahjaksi tietää että isukki on johdatellut mut pienenä harrastamaan hänen suosikkiharrastustaan. Itteäni oon syyttänyt että en oo uskaltanut sanoa suoraan mitä haluan, mutta näköjään olinkin pakotettu.

        'Onko olemassa se mahdollisuus, että kyseenalaistat "lapsenuskoa"? Kumpi on mielestäsi parempi vaihtoehto: a) mennyt ihanaa aikaa ja tulevaisuus tuskaa b) mennyt elämä tuskaista aikaa ja tulevaisuus ihanaa itseluottamuksen ja rakkauden aikaa? '

        Todellakin kyseenalaistan. Tottahan tuota b vaihtoehtoa kohden mennään.

        'Onko mahdollista, että olet niellyt totena, vaikka oma ajatusmaailmasi on ollut toista mieltä? Koska et ole uskaltanut tuoda esiin omia näkökantoja, niin tarkoittaako se sitä, että olet uskonut toisten totuuden?'

        Näin juurikin on varmaan käynyt. Ja kyllä, olen uskonut toisten totuuden; sanoihan sen oma äitini, opettajani ja vielä raamatustakin sain vahvistuksen asialle.

        'Mitähän opelle kuuluu?'

        Mua ei kyllä edes kiinnosta.

        Oot ollu suurena apuna, isot kiitokset. Tänään huomasinkin ottaneeni ison pysyvän harppauksen kohti terveellisempää maailmankatsomusta. Jännä kuinka tällaisissa muutoksissa kokee ihan fyysisesti pientä huimausta ja muita ruumintuntemuksia. Puhumattakaan siitä epävarmuuden tunteesta kun astuu kohti uutta ja tuntematonta.

        'Onko mahdollista, että olet niellyt totena, vaikka oma ajatusmaailmasi on ollut toista mieltä? Koska et ole uskaltanut tuoda esiin omia näkökantoja, niin tarkoittaako se sitä, että olet uskonut toisten totuuden?'

        Mitä jos tarkastelisit vielä tätä tarkemmin. Onko se ihan koko totuus, että olet uskonut toisten totuuden täysin, koska sinulla on ollut omia näkökantoja, mutta et uskaltanut tuoda julki.

        Mitähän opelle kuuluu? - "Mua ei kyllä edes kiinnosta." Mitä eroa ennen ja jälkeen tiukan dialogin? Onko ope oppeinen tipahtanut pois kyydistä?

        "Tarvis keksiä joku hyvä keino purkaa tätä vihaa mitä on pitänyt sisällään. Sain just joululahjaksi tietää että isukki on johdatellut mut pienenä harrastamaan hänen suosikkiharrastustaan. Itteäni oon syyttänyt että en oo uskaltanut sanoa suoraan mitä haluan, mutta näköjään olinkin pakotettu." Mitä keinoja olet kokeillut? Onko joku keino jota olet kokeillut joka on auttanut? Mitä ajattelet tuosta harrastuksesta ja pakottamisesta? Oletko vihainen tai katkera?

        "Tänään huomasinkin ottaneeni ison pysyvän harppauksen kohti terveellisempää maailmankatsomusta. Jännä kuinka tällaisissa muutoksissa kokee ihan fyysisesti pientä huimausta ja muita ruumintuntemuksia. Puhumattakaan siitä epävarmuuden tunteesta kun astuu kohti uutta ja tuntematonta." VAU!

        Kiitos itsellesi. Mielelläni olen avuksi.

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        'Onko mahdollista, että olet niellyt totena, vaikka oma ajatusmaailmasi on ollut toista mieltä? Koska et ole uskaltanut tuoda esiin omia näkökantoja, niin tarkoittaako se sitä, että olet uskonut toisten totuuden?'

        Mitä jos tarkastelisit vielä tätä tarkemmin. Onko se ihan koko totuus, että olet uskonut toisten totuuden täysin, koska sinulla on ollut omia näkökantoja, mutta et uskaltanut tuoda julki.

        Mitähän opelle kuuluu? - "Mua ei kyllä edes kiinnosta." Mitä eroa ennen ja jälkeen tiukan dialogin? Onko ope oppeinen tipahtanut pois kyydistä?

        "Tarvis keksiä joku hyvä keino purkaa tätä vihaa mitä on pitänyt sisällään. Sain just joululahjaksi tietää että isukki on johdatellut mut pienenä harrastamaan hänen suosikkiharrastustaan. Itteäni oon syyttänyt että en oo uskaltanut sanoa suoraan mitä haluan, mutta näköjään olinkin pakotettu." Mitä keinoja olet kokeillut? Onko joku keino jota olet kokeillut joka on auttanut? Mitä ajattelet tuosta harrastuksesta ja pakottamisesta? Oletko vihainen tai katkera?

        "Tänään huomasinkin ottaneeni ison pysyvän harppauksen kohti terveellisempää maailmankatsomusta. Jännä kuinka tällaisissa muutoksissa kokee ihan fyysisesti pientä huimausta ja muita ruumintuntemuksia. Puhumattakaan siitä epävarmuuden tunteesta kun astuu kohti uutta ja tuntematonta." VAU!

        Kiitos itsellesi. Mielelläni olen avuksi.

        'Mitä jos tarkastelisit vielä tätä tarkemmin. Onko se ihan koko totuus, että olet uskonut toisten totuuden täysin, koska sinulla on ollut omia näkökantoja, mutta et uskaltanut tuoda julki.'

        Njoo...enpä varmaan ole uskonut täysin, olen enemmänkin väkisin pitänyt yllä opetettua näkökantaa. Esimerkki: kun olin uppoutunut omiin ajatuksiini (liittyen uskontoon) ja pääsin ajattelussa loogisesti eteenpäin ja kaikki 'natsas', muistin minulle opetetut opit ja ne sekasivat ajatukseni. Kai tietynlainen aivopesu mulle on 'vahingossa' lapsena tehty. Kun katselin tuossa jokin aikaa sitten uskonnon tunnin muistiinpanojani (olin kirjoitellut omia mietteitäni) lukioajalta, kävi kyllä selväksi että viimeistään tuolloin uskoni oli muuttunut. Vain pelko oli jäljellä.

        'Mitä eroa ennen ja jälkeen tiukan dialogin? Onko ope oppeinen tipahtanut pois kyydistä?'

        On :)

        'Mitä keinoja olet kokeillut? Onko joku keino jota olet kokeillut joka on auttanut? Mitä ajattelet tuosta harrastuksesta ja pakottamisesta? Oletko vihainen tai katkera?'

        Tää on niin uusi juttu että en ole vielä kokeillut oikein mitään. Luulen että musiikilla tulee olemaan jotain tekemistä vihan purkamisen kannalta. Minun mieltymysteni muovaaminen isän vastaavien kaltaiseksi oli isältäni törkeä teko. Olen vihainen. Mutta annan anteeksi. Tajusin kuitenkin 5 vuoden jälkeen sanoa: 'ei enää'
        Ehkäpä olen nyt tiellä jossa sanon saman 'ei enää' noille peloilleni. Itse asiassa olen vakuuttunut että olen nyt terveellä tiellä.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Mitä jos tarkastelisit vielä tätä tarkemmin. Onko se ihan koko totuus, että olet uskonut toisten totuuden täysin, koska sinulla on ollut omia näkökantoja, mutta et uskaltanut tuoda julki.'

        Njoo...enpä varmaan ole uskonut täysin, olen enemmänkin väkisin pitänyt yllä opetettua näkökantaa. Esimerkki: kun olin uppoutunut omiin ajatuksiini (liittyen uskontoon) ja pääsin ajattelussa loogisesti eteenpäin ja kaikki 'natsas', muistin minulle opetetut opit ja ne sekasivat ajatukseni. Kai tietynlainen aivopesu mulle on 'vahingossa' lapsena tehty. Kun katselin tuossa jokin aikaa sitten uskonnon tunnin muistiinpanojani (olin kirjoitellut omia mietteitäni) lukioajalta, kävi kyllä selväksi että viimeistään tuolloin uskoni oli muuttunut. Vain pelko oli jäljellä.

        'Mitä eroa ennen ja jälkeen tiukan dialogin? Onko ope oppeinen tipahtanut pois kyydistä?'

        On :)

        'Mitä keinoja olet kokeillut? Onko joku keino jota olet kokeillut joka on auttanut? Mitä ajattelet tuosta harrastuksesta ja pakottamisesta? Oletko vihainen tai katkera?'

        Tää on niin uusi juttu että en ole vielä kokeillut oikein mitään. Luulen että musiikilla tulee olemaan jotain tekemistä vihan purkamisen kannalta. Minun mieltymysteni muovaaminen isän vastaavien kaltaiseksi oli isältäni törkeä teko. Olen vihainen. Mutta annan anteeksi. Tajusin kuitenkin 5 vuoden jälkeen sanoa: 'ei enää'
        Ehkäpä olen nyt tiellä jossa sanon saman 'ei enää' noille peloilleni. Itse asiassa olen vakuuttunut että olen nyt terveellä tiellä.

        "Minun mieltymysteni muovaaminen isän vastaavien kaltaiseksi oli isältäni törkeä teko. Olen vihainen. Mutta annan anteeksi." Niin. Mitähän hyvää hän ajatteli sillä harrastuksella sinulle tarjota? Olisikohan alitajuntainen juttu, sinä täytit hänen toteutumattoman unelmansa?

        Usein ihastumme / rakastumme ihmiseen, jolla on ominaisuus, joka meiltä itseltämme puuttuu. Korvaamme toisella unelmamme.

        Mikä oli lähtökohta, josta aloitimme tätä vuoropuhelua, ja mitä "sille" nyt kuuluu? Mikä oli olotilasi silloin ja nyt? Jos kuvaisit sitä jollain asteikolla, keksi itse, niin miten se menee?

        Mitä kuuluu kivijalalle?

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        "Minun mieltymysteni muovaaminen isän vastaavien kaltaiseksi oli isältäni törkeä teko. Olen vihainen. Mutta annan anteeksi." Niin. Mitähän hyvää hän ajatteli sillä harrastuksella sinulle tarjota? Olisikohan alitajuntainen juttu, sinä täytit hänen toteutumattoman unelmansa?

        Usein ihastumme / rakastumme ihmiseen, jolla on ominaisuus, joka meiltä itseltämme puuttuu. Korvaamme toisella unelmamme.

        Mikä oli lähtökohta, josta aloitimme tätä vuoropuhelua, ja mitä "sille" nyt kuuluu? Mikä oli olotilasi silloin ja nyt? Jos kuvaisit sitä jollain asteikolla, keksi itse, niin miten se menee?

        Mitä kuuluu kivijalalle?

        'Niin. Mitähän hyvää hän ajatteli sillä harrastuksella sinulle tarjota? Olisikohan alitajuntainen juttu, sinä täytit hänen toteutumattoman unelmansa?'

        Sanoi että olisin varmaan jossain vaiheessa alkanut pitämään harrastuksesta. Ja kyllä varmaan minun oli tarkoitus täyttää hänen unelmaansa. Ja sitä teinkin. Kunnes tosiaan huomasin ettei niin voinut jatkua.

        'Mikä oli lähtökohta, josta aloitimme tätä vuoropuhelua, ja mitä "sille" nyt kuuluu? Mikä oli olotilasi silloin ja nyt? Jos kuvaisit sitä jollain asteikolla, keksi itse, niin miten se menee?'

        Olin levoton ja rauhaton. Nyt enemmän ja enemmän päinvastaista. Olin katkera menneisyydestäni, nyt katson nykyhetkeen ja etsin hyviä puolia. Vältän märehtimistä. Olotilani asteikolla 1-10 (10 = täydellinen):
        ennen 3, nyt 7.

        'Mitä kuuluu kivijalalle?'

        Tuntuu kuin kaivaisin sitä esiin ja ei se nyt niin huonosti valettu olekaan. Löydän sieltä uusia hyviä asioita jotka ovat olleet totta vaikka en sitä itse olekaan sisäistänyt. Omia käsityksiäni jne...

      • Ulalla
        Ulalla kirjoitti:

        'Niin. Mitähän hyvää hän ajatteli sillä harrastuksella sinulle tarjota? Olisikohan alitajuntainen juttu, sinä täytit hänen toteutumattoman unelmansa?'

        Sanoi että olisin varmaan jossain vaiheessa alkanut pitämään harrastuksesta. Ja kyllä varmaan minun oli tarkoitus täyttää hänen unelmaansa. Ja sitä teinkin. Kunnes tosiaan huomasin ettei niin voinut jatkua.

        'Mikä oli lähtökohta, josta aloitimme tätä vuoropuhelua, ja mitä "sille" nyt kuuluu? Mikä oli olotilasi silloin ja nyt? Jos kuvaisit sitä jollain asteikolla, keksi itse, niin miten se menee?'

        Olin levoton ja rauhaton. Nyt enemmän ja enemmän päinvastaista. Olin katkera menneisyydestäni, nyt katson nykyhetkeen ja etsin hyviä puolia. Vältän märehtimistä. Olotilani asteikolla 1-10 (10 = täydellinen):
        ennen 3, nyt 7.

        'Mitä kuuluu kivijalalle?'

        Tuntuu kuin kaivaisin sitä esiin ja ei se nyt niin huonosti valettu olekaan. Löydän sieltä uusia hyviä asioita jotka ovat olleet totta vaikka en sitä itse olekaan sisäistänyt. Omia käsityksiäni jne...

        Nimimerkki 'ymmällä taas', sanoit taannoin: '

        'Minä olen ajatellut tämän viestittelyn aikana monta kertaa sen, mitä sinä pyysit opettajaasi ajattelemaan.'

        Teitkö tämän 'aivan lonkalta'? Vai tarvitsiko sinun aluksi ajatella (toistaa mielessäsi) jotain tyyliin:...vaikka nyt ajattelenkin että tämä ratkaisee joudunko helvettiin ei se oikeasti ratkaise...'
        Kyllähän sitä ajattelee luonnostaankin 'että en usko tähän' (näin myös minä) mutta tarkoitan lähinnä tuon ikävän ajatuksen 'h-hetkeä'...

        Kun nimittäin etsin aikoinaan itselleni sopivaa terapeuttia ja 'testasin' terapeutin soveltuvuuden, pyysin tätä 'kokelasta' ottamaan kynästä kiinni ja ajattelemaan: 'jos tämä kynä kaatuu kun päästän siitä irti, joudun helvettiin'. Tällä 'kokelaalla' oli aluksi tarve lisätä ajatukseensa (sanoihinsa) jatke: '...mutta en usko siihen'. Totesin hänelle että eihän sun tarvi tuota itsellesi todistella, päästä vain se irrationaalinen ajatus tulemaan. Outoa tuollainen itselleen todistelu kognitiivisen ylemmän erikoistason terapeutilta...En valinnut häntä.

        Nyt ymmärrän että ihmisellä on 'eri asteisia' ajatuksia. On ikäänkuin 'tiedostamattomat ajatukset' jotka ovat jonkinlaisia perustavaa laatua olevia ja sitten on noita irrationaalisia mitkä saavat minut ahdistuneeksi. Ja varmaan paljon muitakin tasoja... Vai onko tässä oivalluksessa mitään järkeä...?

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        Nimimerkki 'ymmällä taas', sanoit taannoin: '

        'Minä olen ajatellut tämän viestittelyn aikana monta kertaa sen, mitä sinä pyysit opettajaasi ajattelemaan.'

        Teitkö tämän 'aivan lonkalta'? Vai tarvitsiko sinun aluksi ajatella (toistaa mielessäsi) jotain tyyliin:...vaikka nyt ajattelenkin että tämä ratkaisee joudunko helvettiin ei se oikeasti ratkaise...'
        Kyllähän sitä ajattelee luonnostaankin 'että en usko tähän' (näin myös minä) mutta tarkoitan lähinnä tuon ikävän ajatuksen 'h-hetkeä'...

        Kun nimittäin etsin aikoinaan itselleni sopivaa terapeuttia ja 'testasin' terapeutin soveltuvuuden, pyysin tätä 'kokelasta' ottamaan kynästä kiinni ja ajattelemaan: 'jos tämä kynä kaatuu kun päästän siitä irti, joudun helvettiin'. Tällä 'kokelaalla' oli aluksi tarve lisätä ajatukseensa (sanoihinsa) jatke: '...mutta en usko siihen'. Totesin hänelle että eihän sun tarvi tuota itsellesi todistella, päästä vain se irrationaalinen ajatus tulemaan. Outoa tuollainen itselleen todistelu kognitiivisen ylemmän erikoistason terapeutilta...En valinnut häntä.

        Nyt ymmärrän että ihmisellä on 'eri asteisia' ajatuksia. On ikäänkuin 'tiedostamattomat ajatukset' jotka ovat jonkinlaisia perustavaa laatua olevia ja sitten on noita irrationaalisia mitkä saavat minut ahdistuneeksi. Ja varmaan paljon muitakin tasoja... Vai onko tässä oivalluksessa mitään järkeä...?

        Tähän viittaukseeni:
        Minä olen ajatellut tämän viestittelyn aikana monta kertaa sen, mitä sinä pyysit opettajaasi ajattelemaan.

        "Teitkö tämän 'aivan lonkalta'?"

        Tarkoitatko, että jatkoinko siihen "en usko siihen, ei ole totta" siis joudun helvettiin, jos... tai aloitinko ajatteleun ensin toistamalla itselle, ei niin käy...

        Jos oikein ymmärrän, niin monta kertaa olen ajattelin sitä samaa kuin mitä pyysit opettajaasi tekemään, mutta en minä mitään "en usko, ei näin käy", sellaista siihen jatkoksi laittanut enkä sillä aloittanut. Paitsi, jos pyysit tai pyydät, niin toki niin teen.

        "Nyt ymmärrän että ihmisellä on 'eri asteisia' ajatuksia. On ikäänkuin 'tiedostamattomat ajatukset' jotka ovat jonkinlaisia perustavaa laatua olevia ja sitten on noita irrationaalisia mitkä saavat minut ahdistuneeksi. Ja varmaan paljon muitakin tasoja... Vai onko tässä oivalluksessa mitään järkeä...?" Mitä mieltä itse olet? Minun mielestäni sinun oivalluksissa on paljon järkeä, mutta minulta puuttuu psykologin tai psykiatrin koulutus. Ihminen tietää ratkaisun, mutta ei tiedä tietävänsä. Niinkös se meni lyhytterapiassa?

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        Tähän viittaukseeni:
        Minä olen ajatellut tämän viestittelyn aikana monta kertaa sen, mitä sinä pyysit opettajaasi ajattelemaan.

        "Teitkö tämän 'aivan lonkalta'?"

        Tarkoitatko, että jatkoinko siihen "en usko siihen, ei ole totta" siis joudun helvettiin, jos... tai aloitinko ajatteleun ensin toistamalla itselle, ei niin käy...

        Jos oikein ymmärrän, niin monta kertaa olen ajattelin sitä samaa kuin mitä pyysit opettajaasi tekemään, mutta en minä mitään "en usko, ei näin käy", sellaista siihen jatkoksi laittanut enkä sillä aloittanut. Paitsi, jos pyysit tai pyydät, niin toki niin teen.

        "Nyt ymmärrän että ihmisellä on 'eri asteisia' ajatuksia. On ikäänkuin 'tiedostamattomat ajatukset' jotka ovat jonkinlaisia perustavaa laatua olevia ja sitten on noita irrationaalisia mitkä saavat minut ahdistuneeksi. Ja varmaan paljon muitakin tasoja... Vai onko tässä oivalluksessa mitään järkeä...?" Mitä mieltä itse olet? Minun mielestäni sinun oivalluksissa on paljon järkeä, mutta minulta puuttuu psykologin tai psykiatrin koulutus. Ihminen tietää ratkaisun, mutta ei tiedä tietävänsä. Niinkös se meni lyhytterapiassa?

        'Tarkoitatko, että jatkoinko siihen "en usko siihen, ei ole totta" siis joudun helvettiin, jos... tai aloitinko ajatteleun ensin toistamalla itselle, ei niin käy...'
        'mutta en minä mitään "en usko, ei näin käy", sellaista siihen jatkoksi laittanut enkä sillä aloittanut.'

        Tätä just tarkoitin. Mietin vaan että missä menee 'terveen' raja. Jokin tarve sitä on mitata itseään muihin ihmisiin nähden. Ite haluan rajani suht löysälle; ei mun tarvitse ajatuksiani kontrolloida, niitä on kontrolloitu jo aivan liikaakin.

        'Mitä mieltä itse olet?'

        Olen sitä mieltä kun 'oivalsin'. Ajatuksia tulee ja menee; sairaitakin sellaisia, osa niistä ei vaan ole minua. Ja kaipa niiden pitääkin antaa tulla ja mennä, liika kontrolloiminen johtaa vaikeuksiin ennen pitkää.

        'Ihminen tietää ratkaisun, mutta ei tiedä tietävänsä. Niinkös se meni lyhytterapiassa? '

        Hmmm...tällaista en olekaan kuullut :)

      • hyvä tyttö
        Ulalla kirjoitti:

        'Tarkoitatko, että jatkoinko siihen "en usko siihen, ei ole totta" siis joudun helvettiin, jos... tai aloitinko ajatteleun ensin toistamalla itselle, ei niin käy...'
        'mutta en minä mitään "en usko, ei näin käy", sellaista siihen jatkoksi laittanut enkä sillä aloittanut.'

        Tätä just tarkoitin. Mietin vaan että missä menee 'terveen' raja. Jokin tarve sitä on mitata itseään muihin ihmisiin nähden. Ite haluan rajani suht löysälle; ei mun tarvitse ajatuksiani kontrolloida, niitä on kontrolloitu jo aivan liikaakin.

        'Mitä mieltä itse olet?'

        Olen sitä mieltä kun 'oivalsin'. Ajatuksia tulee ja menee; sairaitakin sellaisia, osa niistä ei vaan ole minua. Ja kaipa niiden pitääkin antaa tulla ja mennä, liika kontrolloiminen johtaa vaikeuksiin ennen pitkää.

        'Ihminen tietää ratkaisun, mutta ei tiedä tietävänsä. Niinkös se meni lyhytterapiassa? '

        Hmmm...tällaista en olekaan kuullut :)

        "Tätä just tarkoitin. Mietin vaan että missä menee 'terveen' raja. Jokin tarve sitä on mitata itseään muihin ihmisiin nähden. Ite haluan rajani suht löysälle; ei mun tarvitse ajatuksiani kontrolloida, niitä on kontrolloitu jo aivan liikaakin." Sosiaalinen vertailu on yksi keino "parantua" tai huomata, että on niitä muitakin, onko tämä nyt sen kummempaa. Mitä mieltä itse olet, missä menee terveen raja?

        Ihmisillä on kertakaikkisen vilkas mielikuvitus, kun vain ihmiset uskaltaisivat ne kertoa. Ajatuksia tulee ja menee.

        Niin se menee. Ihminen tietää ratkaisun, muttei tiedä tietävänsä. Mietipä itseäsi, missä kaikissa asioissa tämän keskustelun aikana sinä olet ratkaisun löytänyt ja montako ratkaisua minä olen sinulle kertonut?

      • ymmällä taas
        hyvä tyttö kirjoitti:

        "Tätä just tarkoitin. Mietin vaan että missä menee 'terveen' raja. Jokin tarve sitä on mitata itseään muihin ihmisiin nähden. Ite haluan rajani suht löysälle; ei mun tarvitse ajatuksiani kontrolloida, niitä on kontrolloitu jo aivan liikaakin." Sosiaalinen vertailu on yksi keino "parantua" tai huomata, että on niitä muitakin, onko tämä nyt sen kummempaa. Mitä mieltä itse olet, missä menee terveen raja?

        Ihmisillä on kertakaikkisen vilkas mielikuvitus, kun vain ihmiset uskaltaisivat ne kertoa. Ajatuksia tulee ja menee.

        Niin se menee. Ihminen tietää ratkaisun, muttei tiedä tietävänsä. Mietipä itseäsi, missä kaikissa asioissa tämän keskustelun aikana sinä olet ratkaisun löytänyt ja montako ratkaisua minä olen sinulle kertonut?

        tuli, mutta haitanneko. Sama tyyppi kuitenkin. Jatkoin tuolla toisella, kun olin niin ymmällä. Sori. Kumpaa nyt käyttäis?

      • Ulalla
        hyvä tyttö kirjoitti:

        "Tätä just tarkoitin. Mietin vaan että missä menee 'terveen' raja. Jokin tarve sitä on mitata itseään muihin ihmisiin nähden. Ite haluan rajani suht löysälle; ei mun tarvitse ajatuksiani kontrolloida, niitä on kontrolloitu jo aivan liikaakin." Sosiaalinen vertailu on yksi keino "parantua" tai huomata, että on niitä muitakin, onko tämä nyt sen kummempaa. Mitä mieltä itse olet, missä menee terveen raja?

        Ihmisillä on kertakaikkisen vilkas mielikuvitus, kun vain ihmiset uskaltaisivat ne kertoa. Ajatuksia tulee ja menee.

        Niin se menee. Ihminen tietää ratkaisun, muttei tiedä tietävänsä. Mietipä itseäsi, missä kaikissa asioissa tämän keskustelun aikana sinä olet ratkaisun löytänyt ja montako ratkaisua minä olen sinulle kertonut?

        'Mitä mieltä itse olet, missä menee terveen raja?'

        Mielestäni terve ihminen pystyy ajattelemaan mitä vain. Hänellä on erilaisia suhtautumistapoja erilaisiin ajatuksiin; toiset ajatukset ovat vain pintaraapaisuja jotka tulevat ja menevät, toiset taas enemmän sitä omaa itseään eli kuinka todella ajattelee pohjimmiltaan. Jos joku ajatus olisi kielletty, olisi elo vaikeaa. Ajatukset kun tosiaan tahtovat tulla ja mennä. Osa ajatuksista tulee vain antaa olla sen kummemmin niihin tarttumatta. Suhtautumista ajatuksiin voi myös muuttaa.

        'Mietipä itseäsi, missä kaikissa asioissa tämän keskustelun aikana sinä olet ratkaisun löytänyt ja montako ratkaisua minä olen sinulle kertonut? '

        Monen monta. Epämääräinen pelkoni on ikäänkuin pilkkoontunut osiin ja pystyn näitä osia nyt tarkastelemaan. Voisi verrata umpisolmuun joka on aukaistu. Luottamukseni ihmisten hyvyyteen on kasvanut.

        Olen tässä hämmästellyt sinun lähimmäisenrakkautesi määrää; et tunne minua ja voisit aivan hyvin vain olla huomioimatta ongelmiani ja elää omaa elämääsi. Sen sijaan olet tarttunut 'kädestä' ja auttanut umpivierasta; vielä täällä digimaailmassa. Täällä kun on niin helppo vain sivuuttaa kärsivät. En voi kiittää kylliksi. Sinunlaisia kun olisi paljon maailmassa niin maailma olisi todella kaunis. Kiitos.

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        tuli, mutta haitanneko. Sama tyyppi kuitenkin. Jatkoin tuolla toisella, kun olin niin ymmällä. Sori. Kumpaa nyt käyttäis?

        Molemmat nimimerkit käy kyllä. 'Ymmällä taas' -nimimerkki tullut vain tutummaksi :)

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Mitä mieltä itse olet, missä menee terveen raja?'

        Mielestäni terve ihminen pystyy ajattelemaan mitä vain. Hänellä on erilaisia suhtautumistapoja erilaisiin ajatuksiin; toiset ajatukset ovat vain pintaraapaisuja jotka tulevat ja menevät, toiset taas enemmän sitä omaa itseään eli kuinka todella ajattelee pohjimmiltaan. Jos joku ajatus olisi kielletty, olisi elo vaikeaa. Ajatukset kun tosiaan tahtovat tulla ja mennä. Osa ajatuksista tulee vain antaa olla sen kummemmin niihin tarttumatta. Suhtautumista ajatuksiin voi myös muuttaa.

        'Mietipä itseäsi, missä kaikissa asioissa tämän keskustelun aikana sinä olet ratkaisun löytänyt ja montako ratkaisua minä olen sinulle kertonut? '

        Monen monta. Epämääräinen pelkoni on ikäänkuin pilkkoontunut osiin ja pystyn näitä osia nyt tarkastelemaan. Voisi verrata umpisolmuun joka on aukaistu. Luottamukseni ihmisten hyvyyteen on kasvanut.

        Olen tässä hämmästellyt sinun lähimmäisenrakkautesi määrää; et tunne minua ja voisit aivan hyvin vain olla huomioimatta ongelmiani ja elää omaa elämääsi. Sen sijaan olet tarttunut 'kädestä' ja auttanut umpivierasta; vielä täällä digimaailmassa. Täällä kun on niin helppo vain sivuuttaa kärsivät. En voi kiittää kylliksi. Sinunlaisia kun olisi paljon maailmassa niin maailma olisi todella kaunis. Kiitos.

        "Suhtautumista ajatuksiin voi myös muuttaa." Käännän nurin ja kysyn, voiko suhtautumista muuttaa ajatuksilla?

        "Monen monta. Epämääräinen pelkoni on ikäänkuin pilkkoontunut osiin ja pystyn näitä osia nyt tarkastelemaan. Voisi verrata umpisolmuun joka on aukaistu. Luottamukseni ihmisten hyvyyteen on kasvanut." Huomaatko, onko alkuperäinen pulmasi muuttunut, siis tunne? Huomaatko, onko joku, jota luulit suureksi ongelmaksi, ollutkin jotain muuta? Nyt kysyn, miten helvetinpelko?

        Minusta on ihanaa, jos voi edes yhtä ihmistä täällä auttaa. On minulla aikaa, ja järjestän aikaa, jos huomaan sen olevan jollekin TOSI tarkeetä. Toivottavasti voisin olla joskus vielä enemmän avuksi. Yhdessä voimme olla esimerkkinä toisille miten voi käden ojentaa ja siihen tarttua.

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        "Suhtautumista ajatuksiin voi myös muuttaa." Käännän nurin ja kysyn, voiko suhtautumista muuttaa ajatuksilla?

        "Monen monta. Epämääräinen pelkoni on ikäänkuin pilkkoontunut osiin ja pystyn näitä osia nyt tarkastelemaan. Voisi verrata umpisolmuun joka on aukaistu. Luottamukseni ihmisten hyvyyteen on kasvanut." Huomaatko, onko alkuperäinen pulmasi muuttunut, siis tunne? Huomaatko, onko joku, jota luulit suureksi ongelmaksi, ollutkin jotain muuta? Nyt kysyn, miten helvetinpelko?

        Minusta on ihanaa, jos voi edes yhtä ihmistä täällä auttaa. On minulla aikaa, ja järjestän aikaa, jos huomaan sen olevan jollekin TOSI tarkeetä. Toivottavasti voisin olla joskus vielä enemmän avuksi. Yhdessä voimme olla esimerkkinä toisille miten voi käden ojentaa ja siihen tarttua.

        'Käännän nurin ja kysyn, voiko suhtautumista muuttaa ajatuksilla?'

        Kyllä näinkin.

        'Huomaatko, onko alkuperäinen pulmasi muuttunut, siis tunne? Huomaatko, onko joku, jota luulit suureksi ongelmaksi, ollutkin jotain muuta? Nyt kysyn, miten helvetinpelko?'

        Pystyn myöntämään että minua pelottaa elämän arvaamattomuus. Helvetinpelko on suureksi osaksi vaikeutta myöntää omia virheitään ja vajavaisuuttaan. Toisaalta myös kuolemanpelkoa.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Käännän nurin ja kysyn, voiko suhtautumista muuttaa ajatuksilla?'

        Kyllä näinkin.

        'Huomaatko, onko alkuperäinen pulmasi muuttunut, siis tunne? Huomaatko, onko joku, jota luulit suureksi ongelmaksi, ollutkin jotain muuta? Nyt kysyn, miten helvetinpelko?'

        Pystyn myöntämään että minua pelottaa elämän arvaamattomuus. Helvetinpelko on suureksi osaksi vaikeutta myöntää omia virheitään ja vajavaisuuttaan. Toisaalta myös kuolemanpelkoa.

        "Pystyn myöntämään että minua pelottaa elämän arvaamattomuus. Helvetinpelko on suureksi osaksi vaikeutta myöntää omia virheitään ja vajavaisuuttaan. Toisaalta myös kuolemanpelkoa."

        Tästä voisi zoomata. Mitkä asiat erityisesti koet elämässä arvaamattomiksi? Mikä myöntämisesssä on vaikeaa? Mitä virheitä? Ovatko ne virheitä? Millaista vajavaisuutta? Mikä kuolemassa pelottaa?

        Minun vaikeeta ymmärtää, en ymmärrä oikeastaan ollenkaan, miten helvetinpelko voi olla vaikeutta myöntää virheitään ja vajavaisuuttaan.

        Voit jättää vastaamatta, jos tuntuu, että menee liian henkilökohtaiseksi ja syvälle.

        Kohti uutta vuotta uusien mahdollisuuksien kanssa. Elämä on täynnä mahdollisuuksia.

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        "Pystyn myöntämään että minua pelottaa elämän arvaamattomuus. Helvetinpelko on suureksi osaksi vaikeutta myöntää omia virheitään ja vajavaisuuttaan. Toisaalta myös kuolemanpelkoa."

        Tästä voisi zoomata. Mitkä asiat erityisesti koet elämässä arvaamattomiksi? Mikä myöntämisesssä on vaikeaa? Mitä virheitä? Ovatko ne virheitä? Millaista vajavaisuutta? Mikä kuolemassa pelottaa?

        Minun vaikeeta ymmärtää, en ymmärrä oikeastaan ollenkaan, miten helvetinpelko voi olla vaikeutta myöntää virheitään ja vajavaisuuttaan.

        Voit jättää vastaamatta, jos tuntuu, että menee liian henkilökohtaiseksi ja syvälle.

        Kohti uutta vuotta uusien mahdollisuuksien kanssa. Elämä on täynnä mahdollisuuksia.

        'Tästä voisi zoomata. Mitkä asiat erityisesti koet elämässä arvaamattomiksi? Mikä myöntämisesssä on vaikeaa?'

        Läheisten menettäminen, siihen reagoiminen. Läheisten mahdollinen sairastuminen.

        'Mikä kuolemassa pelottaa?''

        Kyllä se on lähinnä se pelko että omilla ajatuksillaan olisi ratkaissut joutumisen helvettiin/luonut helvetin kaltaisen hirveän olotilan. Tämä juontaa suoraan sitä lapsuuden pelosta että pystyy ajatuksillaan luomaan tapahtumia/olotiloja (ja tämä pelko sai lisää polttoainetta kristinuskon ankarasta Jumalasta) ja siitä että lähti kohtaamaan pelkonsa ja ajattelemaan sen hirveimmän ajatuksen 'tämä ratkaisee joudunko helvettiin'.
        Miksi sitten pelkään noinkin absurdia ajatusta? Varmaan johtuu siitä että lapsena on opetettu uskomaan että kuoleman jälkeen on luvassa absurdia ja 'sairasta menoa' eli toiset menevät taivaaseen ja toiset helvettiin. Eli todetessani että täällä maan päällä en ajatuksillani saa asioita tapahtuvaksi, tämä toteamus ei saakaan aikaan luontevaa jatkototeamusta 'en pysty myöskään ajatuksillani saamaan aikaan tapahtumia tuonpuoleisessa'. Onhan minulle kuitenkin opetettu että tämän maailman luonnonlait ja inhimillisyydet eivät päde tuonpuoleisessa. Ehei, tuonpuoleisessa ilmestyy kaikkea muuta kuin inhimillinen Jumala joka sallii IKUISEN kärsimyksen joillekin ihmisille. Olen siis oppinut että kuoleman jälkeen alkaakin tila jossa tämän maallisen elon säännöt eivät päde. Esimerkki: tässä maailmassa jos haukut Jumalaa suutuspäissäsi, mitään ei tapahdu. Mutta kun astutaan tuonpuoleiseen niin alkaakin tapahtua. Vaikka kuolema onkin luonnollista jatkoa tälle elämälle niin kuoleman jälkeen alkaakin aivan eri maailma... Lyhyesti sanottuna: minulla on iskostunut syvälle että kuoleman jälkeen alkaa maailma joke ei mitenkään korreloi tämän maanpäällisen elämän kanssa.

        'Minun vaikeeta ymmärtää, en ymmärrä oikeastaan ollenkaan, miten helvetinpelko voi olla vaikeutta myöntää virheitään ja vajavaisuuttaan.'

        Tällä tarkoitin nimenomaan sitä ajatustani 'tämä ratkaisee joudunko helvettiin'. En tiedä paljonko tuon ajatuksen aiheuttamista traumoista on itse helvetinpelkoa, paljonko katumusta ja itsensä syyttämistä liiasta rohkeudesta, paljonko halua palata ajassa taaksepäin...Se ajatus oli kuitenkin lapsuuden oppien mukaan se mitä ei missään nimessä saanut ajatella. Aikuisuuden oppien mukaan taas tuntui oikealta ajatella ajatus ja tehdä loppu noista 'ajatuspeloista'.

        Mulla on tuhansien eurojen edestä terapia- ym. laskuja. Maksaiskohan se opettajani nämä? Tai kirkko? Opettaja kun edusti kristinuskoa opeillaan...

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Tästä voisi zoomata. Mitkä asiat erityisesti koet elämässä arvaamattomiksi? Mikä myöntämisesssä on vaikeaa?'

        Läheisten menettäminen, siihen reagoiminen. Läheisten mahdollinen sairastuminen.

        'Mikä kuolemassa pelottaa?''

        Kyllä se on lähinnä se pelko että omilla ajatuksillaan olisi ratkaissut joutumisen helvettiin/luonut helvetin kaltaisen hirveän olotilan. Tämä juontaa suoraan sitä lapsuuden pelosta että pystyy ajatuksillaan luomaan tapahtumia/olotiloja (ja tämä pelko sai lisää polttoainetta kristinuskon ankarasta Jumalasta) ja siitä että lähti kohtaamaan pelkonsa ja ajattelemaan sen hirveimmän ajatuksen 'tämä ratkaisee joudunko helvettiin'.
        Miksi sitten pelkään noinkin absurdia ajatusta? Varmaan johtuu siitä että lapsena on opetettu uskomaan että kuoleman jälkeen on luvassa absurdia ja 'sairasta menoa' eli toiset menevät taivaaseen ja toiset helvettiin. Eli todetessani että täällä maan päällä en ajatuksillani saa asioita tapahtuvaksi, tämä toteamus ei saakaan aikaan luontevaa jatkototeamusta 'en pysty myöskään ajatuksillani saamaan aikaan tapahtumia tuonpuoleisessa'. Onhan minulle kuitenkin opetettu että tämän maailman luonnonlait ja inhimillisyydet eivät päde tuonpuoleisessa. Ehei, tuonpuoleisessa ilmestyy kaikkea muuta kuin inhimillinen Jumala joka sallii IKUISEN kärsimyksen joillekin ihmisille. Olen siis oppinut että kuoleman jälkeen alkaakin tila jossa tämän maallisen elon säännöt eivät päde. Esimerkki: tässä maailmassa jos haukut Jumalaa suutuspäissäsi, mitään ei tapahdu. Mutta kun astutaan tuonpuoleiseen niin alkaakin tapahtua. Vaikka kuolema onkin luonnollista jatkoa tälle elämälle niin kuoleman jälkeen alkaakin aivan eri maailma... Lyhyesti sanottuna: minulla on iskostunut syvälle että kuoleman jälkeen alkaa maailma joke ei mitenkään korreloi tämän maanpäällisen elämän kanssa.

        'Minun vaikeeta ymmärtää, en ymmärrä oikeastaan ollenkaan, miten helvetinpelko voi olla vaikeutta myöntää virheitään ja vajavaisuuttaan.'

        Tällä tarkoitin nimenomaan sitä ajatustani 'tämä ratkaisee joudunko helvettiin'. En tiedä paljonko tuon ajatuksen aiheuttamista traumoista on itse helvetinpelkoa, paljonko katumusta ja itsensä syyttämistä liiasta rohkeudesta, paljonko halua palata ajassa taaksepäin...Se ajatus oli kuitenkin lapsuuden oppien mukaan se mitä ei missään nimessä saanut ajatella. Aikuisuuden oppien mukaan taas tuntui oikealta ajatella ajatus ja tehdä loppu noista 'ajatuspeloista'.

        Mulla on tuhansien eurojen edestä terapia- ym. laskuja. Maksaiskohan se opettajani nämä? Tai kirkko? Opettaja kun edusti kristinuskoa opeillaan...

        "Läheisten menettäminen, siihen reagoiminen. Läheisten mahdollinen sairastuminen."

        Mietitkö enemmän sitä miten reagoit / reagoisit vai reagoinnin voimakkuutta ja vaikutuksia? Kuinka paljon voit vaikuttaa arvaamattomuuteen, läheisten menetykseen tai sairastumiseen? Onko mahdollista keskustella läheisten kanssa näistä asioista, miten he toivoisivat sinun reagoivan?

        (Minä pelkäsin vanhempieni kuolemaa, mutta kun se tapahtui, se oli myös helpotus. Pelko siitä koska se tapahtuu ja miten, se loppui. Naapurini oli sanonut perheelleen ennen kuolemaansa, saatte itkeä vielä hautajaisissa, mutta sen jälkeen alkakaa elämään ja iloitsemaan.)

        "Ehei, tuonpuoleisessa ilmestyy kaikkea muuta kuin inhimillinen Jumala joka sallii IKUISEN kärsimyksen joillekin ihmisille."

        Onko tämänpuoleisessa ilmestynyt inhimillinen Jumala?

        "Lyhyesti sanottuna: minulla on iskostunut syvälle että kuoleman jälkeen alkaa maailma joke ei mitenkään korreloi tämän maanpäällisen elämän kanssa."

        Mitä toivoisit? Haluaisitko, että se korreloi tämän maanpäällisen elämän kanssa? Jos, niin miten? Uskotko sekä taivaaseen että helvettiin, oletko kahden vaiheilla vai et kumpaankaan, mutta silti pelkäät helvettiä?

        "Se ajatus oli kuitenkin lapsuuden oppien mukaan se mitä ei missään nimessä saanut ajatella. Aikuisuuden oppien mukaan taas tuntui oikealta ajatella ajatus ja tehdä loppu noista 'ajatuspeloista'."

        Kumpi oppi on mielestäsi parempi, lapsuuden oppi vai aikuisuuden oppi?

        Yksikin oivallus voi riittää ja pulmasi aukeaa kuin pato...

        "Mulla on tuhansien eurojen edestä terapia- ym. laskuja. Maksaiskohan se opettajani nämä? Tai kirkko? Opettaja kun edusti kristinuskoa opeillaan..." Saatko jostain niihin avustusta, esim. Kelalta tai sossusta? Kirkko voisikin avustaa, jos pyydät. Mieleni minun tekevi avata ketju ja pyytää sulle avustusta, mutta voi olla, että se poistettaisiin heti. Avaan s-postin, kun keksin sopivan, ja laitan sen tänne. Voit laittaa halutessasi tilitietosi, niin laitan sulle avustussumman.

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        "Läheisten menettäminen, siihen reagoiminen. Läheisten mahdollinen sairastuminen."

        Mietitkö enemmän sitä miten reagoit / reagoisit vai reagoinnin voimakkuutta ja vaikutuksia? Kuinka paljon voit vaikuttaa arvaamattomuuteen, läheisten menetykseen tai sairastumiseen? Onko mahdollista keskustella läheisten kanssa näistä asioista, miten he toivoisivat sinun reagoivan?

        (Minä pelkäsin vanhempieni kuolemaa, mutta kun se tapahtui, se oli myös helpotus. Pelko siitä koska se tapahtuu ja miten, se loppui. Naapurini oli sanonut perheelleen ennen kuolemaansa, saatte itkeä vielä hautajaisissa, mutta sen jälkeen alkakaa elämään ja iloitsemaan.)

        "Ehei, tuonpuoleisessa ilmestyy kaikkea muuta kuin inhimillinen Jumala joka sallii IKUISEN kärsimyksen joillekin ihmisille."

        Onko tämänpuoleisessa ilmestynyt inhimillinen Jumala?

        "Lyhyesti sanottuna: minulla on iskostunut syvälle että kuoleman jälkeen alkaa maailma joke ei mitenkään korreloi tämän maanpäällisen elämän kanssa."

        Mitä toivoisit? Haluaisitko, että se korreloi tämän maanpäällisen elämän kanssa? Jos, niin miten? Uskotko sekä taivaaseen että helvettiin, oletko kahden vaiheilla vai et kumpaankaan, mutta silti pelkäät helvettiä?

        "Se ajatus oli kuitenkin lapsuuden oppien mukaan se mitä ei missään nimessä saanut ajatella. Aikuisuuden oppien mukaan taas tuntui oikealta ajatella ajatus ja tehdä loppu noista 'ajatuspeloista'."

        Kumpi oppi on mielestäsi parempi, lapsuuden oppi vai aikuisuuden oppi?

        Yksikin oivallus voi riittää ja pulmasi aukeaa kuin pato...

        "Mulla on tuhansien eurojen edestä terapia- ym. laskuja. Maksaiskohan se opettajani nämä? Tai kirkko? Opettaja kun edusti kristinuskoa opeillaan..." Saatko jostain niihin avustusta, esim. Kelalta tai sossusta? Kirkko voisikin avustaa, jos pyydät. Mieleni minun tekevi avata ketju ja pyytää sulle avustusta, mutta voi olla, että se poistettaisiin heti. Avaan s-postin, kun keksin sopivan, ja laitan sen tänne. Voit laittaa halutessasi tilitietosi, niin laitan sulle avustussumman.

        'Mietitkö enemmän sitä miten reagoit / reagoisit vai reagoinnin voimakkuutta ja vaikutuksia? Kuinka paljon voit vaikuttaa arvaamattomuuteen, läheisten menetykseen tai sairastumiseen? Onko mahdollista keskustella läheisten kanssa näistä asioista, miten he toivoisivat sinun reagoivan?'

        Mietin reagoinnin voimakkuutta. Kun itselläni on taipumus yrittää pysyä 'kasassa' niin läheisen menettäessäni kaikki tunteet pääsisivät valloilleen ja olisin shokissa (mitä luultavimmin). Ja enhän voi vaikuttaa mitä tuleman pitää.

        'Onko tämänpuoleisessa ilmestynyt inhimillinen Jumala?'

        Eipä ole ilmestynyt minkäänlaista jotta voisi 100%:lla varmuudella sanoa että 'siinä on Jumala'. Siinäpä se onkin kun lapsena opetettu että sitten kuoleman jälkeen ilmestyy tuomari...

        'Mitä toivoisit? Haluaisitko, että se korreloi tämän maanpäällisen elämän kanssa? Jos, niin miten?

        Kyllähän tuonpuoleisen luulisi käyvän yhteen tän maanpäällisen elon kanssa. Parasta olisi kun ihminen vain hajoaisi atomeiksi ja sulautuisi luonnon kiertokulkuun. Tämä kuulostaa järkevältä. Miksi Jumala ei näyttäydy täällä mutta kuoleman jälkeen kyllä...

        'Uskotko sekä taivaaseen että helvettiin, oletko kahden vaiheilla vai et kumpaankaan, mutta silti pelkäät helvettiä?'

        En usko 'valmiiseen' taivaaseen enkä helvettiin. Pelkään 'itse luotua helvettiä'.

        'Kumpi oppi on mielestäsi parempi, lapsuuden oppi vai aikuisuuden oppi?'

        Aikuisuuden oppi on luonnollisesti parempi/ainoa järkevä eli en pysty ajatuksillani ratkaisemaan täällä maan päällä tapahtuvia asioita. Olisi ehkä sietänyt miettiä kauemmin ennenkuin lähtee 'ratkaisemaan' tuonpuoleisia asioita ajatuksillaan...Asia ei kyllä miettimällä olisi muuttunut joten tuli luottaa intuitioon. Parastahan olisi että ei ajattelisi ollenkaan tuollaisia 'tämä ratkaisee' -juttuja mutta tapauksessani se oli ehkä mahdotonta.

        'Saatko jostain niihin avustusta, esim. Kelalta tai sossusta? Kirkko voisikin avustaa, jos pyydät. Mieleni minun tekevi avata ketju ja pyytää sulle avustusta, mutta voi olla, että se poistettaisiin heti. Avaan s-postin, kun keksin sopivan, ja laitan sen tänne. Voit laittaa halutessasi tilitietosi, niin laitan sulle avustussumman.'

        Kela avustaa. Kiitos kauniista ajatuksesta avustuksen antamisesta mutta enköhän minä pärjää:) Lähinnä katkeruuttani heitin tuon kommentin.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Mietitkö enemmän sitä miten reagoit / reagoisit vai reagoinnin voimakkuutta ja vaikutuksia? Kuinka paljon voit vaikuttaa arvaamattomuuteen, läheisten menetykseen tai sairastumiseen? Onko mahdollista keskustella läheisten kanssa näistä asioista, miten he toivoisivat sinun reagoivan?'

        Mietin reagoinnin voimakkuutta. Kun itselläni on taipumus yrittää pysyä 'kasassa' niin läheisen menettäessäni kaikki tunteet pääsisivät valloilleen ja olisin shokissa (mitä luultavimmin). Ja enhän voi vaikuttaa mitä tuleman pitää.

        'Onko tämänpuoleisessa ilmestynyt inhimillinen Jumala?'

        Eipä ole ilmestynyt minkäänlaista jotta voisi 100%:lla varmuudella sanoa että 'siinä on Jumala'. Siinäpä se onkin kun lapsena opetettu että sitten kuoleman jälkeen ilmestyy tuomari...

        'Mitä toivoisit? Haluaisitko, että se korreloi tämän maanpäällisen elämän kanssa? Jos, niin miten?

        Kyllähän tuonpuoleisen luulisi käyvän yhteen tän maanpäällisen elon kanssa. Parasta olisi kun ihminen vain hajoaisi atomeiksi ja sulautuisi luonnon kiertokulkuun. Tämä kuulostaa järkevältä. Miksi Jumala ei näyttäydy täällä mutta kuoleman jälkeen kyllä...

        'Uskotko sekä taivaaseen että helvettiin, oletko kahden vaiheilla vai et kumpaankaan, mutta silti pelkäät helvettiä?'

        En usko 'valmiiseen' taivaaseen enkä helvettiin. Pelkään 'itse luotua helvettiä'.

        'Kumpi oppi on mielestäsi parempi, lapsuuden oppi vai aikuisuuden oppi?'

        Aikuisuuden oppi on luonnollisesti parempi/ainoa järkevä eli en pysty ajatuksillani ratkaisemaan täällä maan päällä tapahtuvia asioita. Olisi ehkä sietänyt miettiä kauemmin ennenkuin lähtee 'ratkaisemaan' tuonpuoleisia asioita ajatuksillaan...Asia ei kyllä miettimällä olisi muuttunut joten tuli luottaa intuitioon. Parastahan olisi että ei ajattelisi ollenkaan tuollaisia 'tämä ratkaisee' -juttuja mutta tapauksessani se oli ehkä mahdotonta.

        'Saatko jostain niihin avustusta, esim. Kelalta tai sossusta? Kirkko voisikin avustaa, jos pyydät. Mieleni minun tekevi avata ketju ja pyytää sulle avustusta, mutta voi olla, että se poistettaisiin heti. Avaan s-postin, kun keksin sopivan, ja laitan sen tänne. Voit laittaa halutessasi tilitietosi, niin laitan sulle avustussumman.'

        Kela avustaa. Kiitos kauniista ajatuksesta avustuksen antamisesta mutta enköhän minä pärjää:) Lähinnä katkeruuttani heitin tuon kommentin.

        "Mietin reagoinnin voimakkuutta. Kun itselläni on taipumus yrittää pysyä 'kasassa' niin läheisen menettäessäni kaikki tunteet pääsisivät valloilleen ja olisin shokissa (mitä luultavimmin). Ja enhän voi vaikuttaa mitä tuleman pitää."

        Tiedätkö mitkä ovat eri vaiheet, jotka ihminen käy läpi esim. läheisen kuoleman kohdalla? Miksi yrittäisit pysyä "kasassa"? Mitkä kaikki tunteet pääsisivät valloilleen? Pitäisikö sinun vaikuttaa ja millä tavoin?

        "Eipä ole ilmestynyt minkäänlaista jotta voisi 100%:lla varmuudella sanoa että 'siinä on Jumala'. Siinäpä se onkin kun lapsena opetettu että sitten kuoleman jälkeen ilmestyy tuomari..."

        Jos se tuomari ei ole vielä ilmestynyt, niin miksi se ilmestyisi kuoleman jälkeen?

        "Miksi Jumala ei näyttäydy täällä mutta kuoleman jälkeen kyllä..." Tiedätkö jonkun, joka on nähnyt Jumalan kuolemansa jälkeen?

        "Kyllähän tuonpuoleisen luulisi käyvän yhteen tän maanpäällisen elon kanssa. Parasta olisi kun ihminen vain hajoaisi atomeiksi ja sulautuisi luonnon kiertokulkuun. Tämä kuulostaa järkevältä." Mikä estää sinua uskomasta "tähän järkevään"?

        "En usko 'valmiiseen' taivaaseen enkä helvettiin. Pelkään 'itse luotua helvettiä'."

        Mitä tarvitset siihen, että pystyisit itse luomaan kuolemasi jälkeisen helvetin? Millaisia voimia ja kykyjä sinä omistaisit?

        "Parastahan olisi että ei ajattelisi ollenkaan tuollaisia 'tämä ratkaisee' -juttuja mutta tapauksessani se oli ehkä mahdotonta." Oliko se "ehkä mahdotonta" vai "mahdotonta?" Voisitko nyt korjata asian ja miettiä, onko siitä seurannut myös jotain hyvää?

        "Lähinnä katkeruuttani heitin tuon kommentin." Helpottiko?

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        "Mietin reagoinnin voimakkuutta. Kun itselläni on taipumus yrittää pysyä 'kasassa' niin läheisen menettäessäni kaikki tunteet pääsisivät valloilleen ja olisin shokissa (mitä luultavimmin). Ja enhän voi vaikuttaa mitä tuleman pitää."

        Tiedätkö mitkä ovat eri vaiheet, jotka ihminen käy läpi esim. läheisen kuoleman kohdalla? Miksi yrittäisit pysyä "kasassa"? Mitkä kaikki tunteet pääsisivät valloilleen? Pitäisikö sinun vaikuttaa ja millä tavoin?

        "Eipä ole ilmestynyt minkäänlaista jotta voisi 100%:lla varmuudella sanoa että 'siinä on Jumala'. Siinäpä se onkin kun lapsena opetettu että sitten kuoleman jälkeen ilmestyy tuomari..."

        Jos se tuomari ei ole vielä ilmestynyt, niin miksi se ilmestyisi kuoleman jälkeen?

        "Miksi Jumala ei näyttäydy täällä mutta kuoleman jälkeen kyllä..." Tiedätkö jonkun, joka on nähnyt Jumalan kuolemansa jälkeen?

        "Kyllähän tuonpuoleisen luulisi käyvän yhteen tän maanpäällisen elon kanssa. Parasta olisi kun ihminen vain hajoaisi atomeiksi ja sulautuisi luonnon kiertokulkuun. Tämä kuulostaa järkevältä." Mikä estää sinua uskomasta "tähän järkevään"?

        "En usko 'valmiiseen' taivaaseen enkä helvettiin. Pelkään 'itse luotua helvettiä'."

        Mitä tarvitset siihen, että pystyisit itse luomaan kuolemasi jälkeisen helvetin? Millaisia voimia ja kykyjä sinä omistaisit?

        "Parastahan olisi että ei ajattelisi ollenkaan tuollaisia 'tämä ratkaisee' -juttuja mutta tapauksessani se oli ehkä mahdotonta." Oliko se "ehkä mahdotonta" vai "mahdotonta?" Voisitko nyt korjata asian ja miettiä, onko siitä seurannut myös jotain hyvää?

        "Lähinnä katkeruuttani heitin tuon kommentin." Helpottiko?

        'Tiedätkö mitkä ovat eri vaiheet, jotka ihminen käy läpi esim. läheisen kuoleman kohdalla? Miksi yrittäisit pysyä "kasassa"? Mitkä kaikki tunteet pääsisivät valloilleen? Pitäisikö sinun vaikuttaa ja millä tavoin?'

        Olen lukenut kyllä. En tiedä miksi minulla on tarve pysyä kasassa. Ehkä nuorena sen oppinut kun sain tuta koulukavereilta kuinka käy kun ei pysy kasassa (koulukiusaus). Tätä tunteiden purkausta tulisi varmaan opetella (olenkin opetellut). Suru, tyhjyys, epätoivo...nuo varmaan tulisi ainakin esille. Ei minun pitäisi vaikuttaa tapahtumiin, minun tulisi elää.

        'Jos se tuomari ei ole vielä ilmestynyt, niin miksi se ilmestyisi kuoleman jälkeen?'

        Niinpä...enpä siihen oikein enää uskokaan. Uskoteltu kyllä aikoinaan on, ja onnistuttu siinä.

        'Mikä estää sinua uskomasta "tähän järkevään"?'

        Eipä mikään estä uskomasta.

        'Mitä tarvitset siihen, että pystyisit itse luomaan kuolemasi jälkeisen helvetin? Millaisia voimia ja kykyjä sinä omistaisit?'

        Olisin jonkinasteinen luoja...toisaalta taas pitäytymällä ajatuksessa 'joudun helvettiin' saan kyllä aikaan melkoisen maanpäällisen helvetin mutta tämä ei ole se pelkoni. Enkä tosiaankaan tarkoituksella pitäydy ajatuksessa. On vain vaikea löytää ajatukselle kolo johon sen asettaa ja antaa vain olla siellä. Tässä tosiaankin on mennyt ajatus ja todellisuus meikällä pahasti sekaisin...

        'Oliko se "ehkä mahdotonta" vai "mahdotonta?" Voisitko nyt korjata asian ja miettiä, onko siitä seurannut myös jotain hyvää?'

        Se oli suurella todennäköisyydellä mahdotonta. Jossain vaiheessa ajatus olisi tullut tavalla tai toisella pintaan... On siitä hyvääkin seurannut: hyvinä aikoina minulla ei ole ajatuksen kanssa ongelmia ja tunnen itseni pakko-oireisuuden nujertaneeksi ihmiseksi.

        'Helpottiko?'

        Itse asiassa helpotti.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Tiedätkö mitkä ovat eri vaiheet, jotka ihminen käy läpi esim. läheisen kuoleman kohdalla? Miksi yrittäisit pysyä "kasassa"? Mitkä kaikki tunteet pääsisivät valloilleen? Pitäisikö sinun vaikuttaa ja millä tavoin?'

        Olen lukenut kyllä. En tiedä miksi minulla on tarve pysyä kasassa. Ehkä nuorena sen oppinut kun sain tuta koulukavereilta kuinka käy kun ei pysy kasassa (koulukiusaus). Tätä tunteiden purkausta tulisi varmaan opetella (olenkin opetellut). Suru, tyhjyys, epätoivo...nuo varmaan tulisi ainakin esille. Ei minun pitäisi vaikuttaa tapahtumiin, minun tulisi elää.

        'Jos se tuomari ei ole vielä ilmestynyt, niin miksi se ilmestyisi kuoleman jälkeen?'

        Niinpä...enpä siihen oikein enää uskokaan. Uskoteltu kyllä aikoinaan on, ja onnistuttu siinä.

        'Mikä estää sinua uskomasta "tähän järkevään"?'

        Eipä mikään estä uskomasta.

        'Mitä tarvitset siihen, että pystyisit itse luomaan kuolemasi jälkeisen helvetin? Millaisia voimia ja kykyjä sinä omistaisit?'

        Olisin jonkinasteinen luoja...toisaalta taas pitäytymällä ajatuksessa 'joudun helvettiin' saan kyllä aikaan melkoisen maanpäällisen helvetin mutta tämä ei ole se pelkoni. Enkä tosiaankaan tarkoituksella pitäydy ajatuksessa. On vain vaikea löytää ajatukselle kolo johon sen asettaa ja antaa vain olla siellä. Tässä tosiaankin on mennyt ajatus ja todellisuus meikällä pahasti sekaisin...

        'Oliko se "ehkä mahdotonta" vai "mahdotonta?" Voisitko nyt korjata asian ja miettiä, onko siitä seurannut myös jotain hyvää?'

        Se oli suurella todennäköisyydellä mahdotonta. Jossain vaiheessa ajatus olisi tullut tavalla tai toisella pintaan... On siitä hyvääkin seurannut: hyvinä aikoina minulla ei ole ajatuksen kanssa ongelmia ja tunnen itseni pakko-oireisuuden nujertaneeksi ihmiseksi.

        'Helpottiko?'

        Itse asiassa helpotti.

        "En tiedä miksi minulla on tarve pysyä kasassa. Ehkä nuorena sen oppinut kun sain tuta koulukavereilta kuinka käy kun ei pysy kasassa (koulukiusaus). Tätä tunteiden purkausta tulisi varmaan opetella (olenkin opetellut). Suru, tyhjyys, epätoivo...nuo varmaan tulisi ainakin esille. Ei minun pitäisi vaikuttaa tapahtumiin, minun tulisi elää."

        Sinulla on "ehkä" ajatus, miksi sinun pitäisi pysyä kasassa. Voisiko koulukiusaamisen kanssa kasassa pysyminen olla verrattavissa läheisen menetyksen tai sairastumisen reagointiin, kasassa pysymiseen?

        "Olisin jonkinasteinen luoja...toisaalta taas pitäytymällä ajatuksessa 'joudun helvettiin' saan kyllä aikaan melkoisen maanpäällisen helvetin mutta tämä ei ole se pelkoni. Enkä tosiaankaan tarkoituksella pitäydy ajatuksessa. On vain vaikea löytää ajatukselle kolo johon sen asettaa ja antaa vain olla siellä. Tässä tosiaankin on mennyt ajatus ja todellisuus meikällä pahasti sekaisin..."

        "Mitä jos tekisit sille ajatukselle kolon? Kirjoitat ajatuksen paperille, ja "kolotat" sen. Käyt vaikka hautaamassa. Olisiko siitä apua?

        "On siitä hyvääkin seurannut: hyvinä aikoina minulla ei ole ajatuksen kanssa ongelmia ja tunnen itseni pakko-oireisuuden nujertaneeksi ihmiseksi."

        Olet päässyt eteenpäin. Milloin niitä hyviä aikoja on? Tapahtuuko silloin jotain? Miten voisit tuntea itsesi entistä enemmän pakko-oireisuuden nujertaneeksi ihmiseksi?

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        "En tiedä miksi minulla on tarve pysyä kasassa. Ehkä nuorena sen oppinut kun sain tuta koulukavereilta kuinka käy kun ei pysy kasassa (koulukiusaus). Tätä tunteiden purkausta tulisi varmaan opetella (olenkin opetellut). Suru, tyhjyys, epätoivo...nuo varmaan tulisi ainakin esille. Ei minun pitäisi vaikuttaa tapahtumiin, minun tulisi elää."

        Sinulla on "ehkä" ajatus, miksi sinun pitäisi pysyä kasassa. Voisiko koulukiusaamisen kanssa kasassa pysyminen olla verrattavissa läheisen menetyksen tai sairastumisen reagointiin, kasassa pysymiseen?

        "Olisin jonkinasteinen luoja...toisaalta taas pitäytymällä ajatuksessa 'joudun helvettiin' saan kyllä aikaan melkoisen maanpäällisen helvetin mutta tämä ei ole se pelkoni. Enkä tosiaankaan tarkoituksella pitäydy ajatuksessa. On vain vaikea löytää ajatukselle kolo johon sen asettaa ja antaa vain olla siellä. Tässä tosiaankin on mennyt ajatus ja todellisuus meikällä pahasti sekaisin..."

        "Mitä jos tekisit sille ajatukselle kolon? Kirjoitat ajatuksen paperille, ja "kolotat" sen. Käyt vaikka hautaamassa. Olisiko siitä apua?

        "On siitä hyvääkin seurannut: hyvinä aikoina minulla ei ole ajatuksen kanssa ongelmia ja tunnen itseni pakko-oireisuuden nujertaneeksi ihmiseksi."

        Olet päässyt eteenpäin. Milloin niitä hyviä aikoja on? Tapahtuuko silloin jotain? Miten voisit tuntea itsesi entistä enemmän pakko-oireisuuden nujertaneeksi ihmiseksi?

        'Voisiko koulukiusaamisen kanssa kasassa pysyminen olla verrattavissa läheisen menetyksen tai sairastumisen reagointiin, kasassa pysymiseen?'

        Kyllä. Jos päästäisin tunteet valloilleen, pelkäisin mihin se johtaa. Menevätkö tunteet ohi? Pystynkö elämään noiden tunteiden kanssa? Olisivatko tunteet liian voimakkaita kestettäväksi?

        '"Mitä jos tekisit sille ajatukselle kolon? Kirjoitat ajatuksen paperille, ja "kolotat" sen. Käyt vaikka hautaamassa. Olisiko siitä apua?'

        Kirjoitin paperille. Poltin paperin. Tuntui ihan hyvältä.

        'Olet päässyt eteenpäin. Milloin niitä hyviä aikoja on? Tapahtuuko silloin jotain? Miten voisit tuntea itsesi entistä enemmän pakko-oireisuuden nujertaneeksi ihmiseksi?'

        Niitä on ollut pitkiä ajanjaksoja yli 10 vuoden ajan, sitten taas tulee vaikeita kausia. Noina aikoina ajatus ei vaan vaivaa. Itsetunnon koheneminen saa ajatuksen menettämään merkityksensä. Silloin ajatukseen suhtautuu niinkuin haluaisi eli 'se on vain ajatus'. Aika ajoin kuitenkin säikähdän ja lamaannun kun muistan että olen päätynyt ajattelemaan sitä mikä piti olla ehdottoman kiellettyä. Vanha lapsena totuttu ajatusmaailma nostaa silloin päätään...

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Voisiko koulukiusaamisen kanssa kasassa pysyminen olla verrattavissa läheisen menetyksen tai sairastumisen reagointiin, kasassa pysymiseen?'

        Kyllä. Jos päästäisin tunteet valloilleen, pelkäisin mihin se johtaa. Menevätkö tunteet ohi? Pystynkö elämään noiden tunteiden kanssa? Olisivatko tunteet liian voimakkaita kestettäväksi?

        '"Mitä jos tekisit sille ajatukselle kolon? Kirjoitat ajatuksen paperille, ja "kolotat" sen. Käyt vaikka hautaamassa. Olisiko siitä apua?'

        Kirjoitin paperille. Poltin paperin. Tuntui ihan hyvältä.

        'Olet päässyt eteenpäin. Milloin niitä hyviä aikoja on? Tapahtuuko silloin jotain? Miten voisit tuntea itsesi entistä enemmän pakko-oireisuuden nujertaneeksi ihmiseksi?'

        Niitä on ollut pitkiä ajanjaksoja yli 10 vuoden ajan, sitten taas tulee vaikeita kausia. Noina aikoina ajatus ei vaan vaivaa. Itsetunnon koheneminen saa ajatuksen menettämään merkityksensä. Silloin ajatukseen suhtautuu niinkuin haluaisi eli 'se on vain ajatus'. Aika ajoin kuitenkin säikähdän ja lamaannun kun muistan että olen päätynyt ajattelemaan sitä mikä piti olla ehdottoman kiellettyä. Vanha lapsena totuttu ajatusmaailma nostaa silloin päätään...

        "Jos päästäisin tunteet valloilleen, pelkäisin mihin se johtaa. Menevätkö tunteet ohi? Pystynkö elämään noiden tunteiden kanssa? Olisivatko tunteet liian voimakkaita kestettäväksi?"

        Pelkäät siis tunteitasi ja miten ne ilmaiset? Onko läheisen menettämiseen tai sairastumiseen liittyvät tuneet samoja kuin koulukiusaamiseen liittyvät? (Perustunteet, suru, viha, pelko ja ilo.) Mitä muita tunteita voi tulla? Milloin tunne voisi olla liian voimakas kestettäväksi? Mitä tapahtuisi, jos ei kestä tunnetta? Mikä tunne eniten pelottaa? (pelko on myös tunne)

        "Kirjoitin paperille. Poltin paperin. Tuntui ihan hyvältä." Kertaus on opintojen äiti. Auttaisko kertaus?

        "Itsetunnon koheneminen saa ajatuksen menettämään merkityksensä." Miten voisit kohottaa itsetuntoasi lisää? Olisiko siitä apua? Ihan vain kysyäkseni, koska "se ajatus" on viimeksi esiintynyt?

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        "Jos päästäisin tunteet valloilleen, pelkäisin mihin se johtaa. Menevätkö tunteet ohi? Pystynkö elämään noiden tunteiden kanssa? Olisivatko tunteet liian voimakkaita kestettäväksi?"

        Pelkäät siis tunteitasi ja miten ne ilmaiset? Onko läheisen menettämiseen tai sairastumiseen liittyvät tuneet samoja kuin koulukiusaamiseen liittyvät? (Perustunteet, suru, viha, pelko ja ilo.) Mitä muita tunteita voi tulla? Milloin tunne voisi olla liian voimakas kestettäväksi? Mitä tapahtuisi, jos ei kestä tunnetta? Mikä tunne eniten pelottaa? (pelko on myös tunne)

        "Kirjoitin paperille. Poltin paperin. Tuntui ihan hyvältä." Kertaus on opintojen äiti. Auttaisko kertaus?

        "Itsetunnon koheneminen saa ajatuksen menettämään merkityksensä." Miten voisit kohottaa itsetuntoasi lisää? Olisiko siitä apua? Ihan vain kysyäkseni, koska "se ajatus" on viimeksi esiintynyt?

        'Pelkäät siis tunteitasi ja miten ne ilmaiset? Onko läheisen menettämiseen tai sairastumiseen liittyvät tuneet samoja kuin koulukiusaamiseen liittyvät? (Perustunteet, suru, viha, pelko ja ilo.) Mitä muita tunteita voi tulla? Milloin tunne voisi olla liian voimakas kestettäväksi? Mitä tapahtuisi, jos ei kestä tunnetta? Mikä tunne eniten pelottaa? (pelko on myös tunne) '

        On niissä samoja tunteita; suru, viha...Pelkään että 'kilahdan' tunteiden johdosta. Pelkään etten opi elämään niiden tunteiden kanssa. Pelko pelottaa eniten.

        'Miten voisit kohottaa itsetuntoasi lisää? Olisiko siitä apua? Ihan vain kysyäkseni, koska "se ajatus" on viimeksi esiintynyt? '

        Se ajatus on viimeksi tänään ilmaantunut kävellessäni (ihan piruuttani ajattelin). Ei se enää vaikuta mitenkään olotilaani; mitäpä sitä enää pelätä, sama ajatteleeko sitten kerran vai tuhat kertaa. Silloin ekan kerran se 'kirpaisi' pahasti; silloin kun oli vielä 'puhdas pöytä' kyseisen ajatuksen suhteen. Tuota ekaa kertaa mieleni märehtii: kannattiko, olisko ollut parempi myöntää pelkuruutensa, olisiko kannattanut vältellä ajatusta, olisko kannattanutkin ajatella että 'tämä ratkaisee että pääsen taivaaseen' eli olisko kannattanut jäädä pakkoajatusten orjaksi...Mutta valintani tein; ajattelin tahallanikin ikävän ajatuksen etten sinetöi kohtaloani pakko-oireiden vankina ja etten anna ajatusten enää määräillä minua.
        Itsetuntoni kohenee kun koen onnistumisia; pystyn rentoutumaan, koen iloa jne...Kaikkea mikä osoittaa että ei peliä ole menetetty.

        Taidanpa polttaa paperia vielä useita kertoja....

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Pelkäät siis tunteitasi ja miten ne ilmaiset? Onko läheisen menettämiseen tai sairastumiseen liittyvät tuneet samoja kuin koulukiusaamiseen liittyvät? (Perustunteet, suru, viha, pelko ja ilo.) Mitä muita tunteita voi tulla? Milloin tunne voisi olla liian voimakas kestettäväksi? Mitä tapahtuisi, jos ei kestä tunnetta? Mikä tunne eniten pelottaa? (pelko on myös tunne) '

        On niissä samoja tunteita; suru, viha...Pelkään että 'kilahdan' tunteiden johdosta. Pelkään etten opi elämään niiden tunteiden kanssa. Pelko pelottaa eniten.

        'Miten voisit kohottaa itsetuntoasi lisää? Olisiko siitä apua? Ihan vain kysyäkseni, koska "se ajatus" on viimeksi esiintynyt? '

        Se ajatus on viimeksi tänään ilmaantunut kävellessäni (ihan piruuttani ajattelin). Ei se enää vaikuta mitenkään olotilaani; mitäpä sitä enää pelätä, sama ajatteleeko sitten kerran vai tuhat kertaa. Silloin ekan kerran se 'kirpaisi' pahasti; silloin kun oli vielä 'puhdas pöytä' kyseisen ajatuksen suhteen. Tuota ekaa kertaa mieleni märehtii: kannattiko, olisko ollut parempi myöntää pelkuruutensa, olisiko kannattanut vältellä ajatusta, olisko kannattanutkin ajatella että 'tämä ratkaisee että pääsen taivaaseen' eli olisko kannattanut jäädä pakkoajatusten orjaksi...Mutta valintani tein; ajattelin tahallanikin ikävän ajatuksen etten sinetöi kohtaloani pakko-oireiden vankina ja etten anna ajatusten enää määräillä minua.
        Itsetuntoni kohenee kun koen onnistumisia; pystyn rentoutumaan, koen iloa jne...Kaikkea mikä osoittaa että ei peliä ole menetetty.

        Taidanpa polttaa paperia vielä useita kertoja....

        Kaksi erilaista asiaa. Koulukiusaaminen eli sinuun kohdistuva kiusaaminen, henkinen, ehkä myös fyysinen väkivalta, ja läheisen menettäminen / sairastuminen. Onko ne vähän eri tasoilla? Lisäksi, oletko vielä koulukiusattu? Miten nuo asiat asettuvat aikajanalle elämääsi?

        "On niissä samoja tunteita; suru, viha...Pelkään että 'kilahdan' tunteiden johdosta. Pelkään etten opi elämään niiden tunteiden kanssa. Pelko pelottaa eniten."

        Mitä käytännössä voisi tapahtua, jos et oppisi elämään niiden tunteiden kanssa, kilahtaisit? Mitä tarkoitat, pelko pelottaa eniten?

        "Tuota ekaa kertaa mieleni märehtii: kannattiko, olisko ollut parempi myöntää pelkuruutensa, olisiko kannattanut vältellä ajatusta, olisko kannattanutkin ajatella että 'tämä ratkaisee että pääsen taivaaseen' eli olisko kannattanut jäädä pakkoajatusten orjaksi..." Oliko sinulla silloin tuo toinen vaihtoehto, jota harkitsit? Tuliko ajatus pelkuruudesta?

        "Itsetuntoni kohenee kun koen onnistumisia; pystyn rentoutumaan, koen iloa jne...Kaikkea mikä osoittaa että ei peliä ole menetetty." Voisiko tänään voi olla juuri se päivä, josta alkaa "voitettu peli".

        "Taidanpa polttaa paperia vielä useita kertoja...." Jos se auttaa, niin jatka. Halvempaakin ehkä kuin terapiakäynnit.

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        Kaksi erilaista asiaa. Koulukiusaaminen eli sinuun kohdistuva kiusaaminen, henkinen, ehkä myös fyysinen väkivalta, ja läheisen menettäminen / sairastuminen. Onko ne vähän eri tasoilla? Lisäksi, oletko vielä koulukiusattu? Miten nuo asiat asettuvat aikajanalle elämääsi?

        "On niissä samoja tunteita; suru, viha...Pelkään että 'kilahdan' tunteiden johdosta. Pelkään etten opi elämään niiden tunteiden kanssa. Pelko pelottaa eniten."

        Mitä käytännössä voisi tapahtua, jos et oppisi elämään niiden tunteiden kanssa, kilahtaisit? Mitä tarkoitat, pelko pelottaa eniten?

        "Tuota ekaa kertaa mieleni märehtii: kannattiko, olisko ollut parempi myöntää pelkuruutensa, olisiko kannattanut vältellä ajatusta, olisko kannattanutkin ajatella että 'tämä ratkaisee että pääsen taivaaseen' eli olisko kannattanut jäädä pakkoajatusten orjaksi..." Oliko sinulla silloin tuo toinen vaihtoehto, jota harkitsit? Tuliko ajatus pelkuruudesta?

        "Itsetuntoni kohenee kun koen onnistumisia; pystyn rentoutumaan, koen iloa jne...Kaikkea mikä osoittaa että ei peliä ole menetetty." Voisiko tänään voi olla juuri se päivä, josta alkaa "voitettu peli".

        "Taidanpa polttaa paperia vielä useita kertoja...." Jos se auttaa, niin jatka. Halvempaakin ehkä kuin terapiakäynnit.

        'Onko ne vähän eri tasoilla? Lisäksi, oletko vielä koulukiusattu? Miten nuo asiat asettuvat aikajanalle elämääsi?'

        Eri tasoilla tunteet tietenkin ovat, mutta viha ja suru on läsnä molemmissa tapauksissa. Kouluajat on mulla kaukana takanapäin.

        'Mitä käytännössä voisi tapahtua, jos et oppisi elämään niiden tunteiden kanssa, kilahtaisit? Mitä tarkoitat, pelko pelottaa eniten?'

        Elämä ei olisi enää elämisen arvoista, olisi niin paha olo, siten kilahtaisin. Läheisten menettäminen muistuttaa myös omasta kuolevaisuudesta ja kun kerta kärsin helvetin-/kuolemanpelosta niin nuo pelot tulevat läheisemmiksi läheisten kuollessa.

        'Oliko sinulla silloin tuo toinen vaihtoehto, jota harkitsit? Tuliko ajatus pelkuruudesta?'

        Olisinhan voinut ajatella: 'tämä ratkaisee että pääsen taivaaseen'. Tuo olisi vienyt minua yhä syvemmälle ajatusten orjaksi. Aina vain enemmän välttelisin ajatuksia. Aina vain rajatummaksi elämäni olisi kutistunut. Eipä siinä tarvinnut kauan harkita.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Onko ne vähän eri tasoilla? Lisäksi, oletko vielä koulukiusattu? Miten nuo asiat asettuvat aikajanalle elämääsi?'

        Eri tasoilla tunteet tietenkin ovat, mutta viha ja suru on läsnä molemmissa tapauksissa. Kouluajat on mulla kaukana takanapäin.

        'Mitä käytännössä voisi tapahtua, jos et oppisi elämään niiden tunteiden kanssa, kilahtaisit? Mitä tarkoitat, pelko pelottaa eniten?'

        Elämä ei olisi enää elämisen arvoista, olisi niin paha olo, siten kilahtaisin. Läheisten menettäminen muistuttaa myös omasta kuolevaisuudesta ja kun kerta kärsin helvetin-/kuolemanpelosta niin nuo pelot tulevat läheisemmiksi läheisten kuollessa.

        'Oliko sinulla silloin tuo toinen vaihtoehto, jota harkitsit? Tuliko ajatus pelkuruudesta?'

        Olisinhan voinut ajatella: 'tämä ratkaisee että pääsen taivaaseen'. Tuo olisi vienyt minua yhä syvemmälle ajatusten orjaksi. Aina vain enemmän välttelisin ajatuksia. Aina vain rajatummaksi elämäni olisi kutistunut. Eipä siinä tarvinnut kauan harkita.

        "Eri tasoilla tunteet tietenkin ovat, mutta viha ja suru on läsnä molemmissa tapauksissa. Kouluajat on mulla kaukana takanapäin."

        Tunteet ovat eri tasoilla. Ovatko ne kaksi kuitenkin samoilla tasoilla konkreettisesti? Kouluaika on takana, ja missä on se toinen? Onko toinen viha tai suru, voimakkaampi? Kumpaa pelkäät enemmän? Kumpaan on helpompi vaikuttaa tai kumpi on helpompi kestää? Vieläkö mennyt koulukiusaaminen aiheuttaa surua tai vihaa kiusaajia tai kokonaisuutta kohtaan?

        "Elämä ei olisi enää elämisen arvoista, olisi niin paha olo, siten kilahtaisin. Läheisten menettäminen muistuttaa myös omasta kuolevaisuudesta ja kun kerta kärsin helvetin-/kuolemanpelosta niin nuo pelot tulevat läheisemmiksi läheisten kuollessa."

        Kuinka kauan arvelet, että kestäisi olotila, elämä ei olisi elämisen arvoista? Mitä kilahtaminen käytännössä tarkoittaa? Mitä tekisit? Voitko estää läheistesi kuoleman? Tiedätkö jonkun, joka niin olisi pystynyt tekemään? Pelkäätkö minne läheisesi joutuvat vai sitä, että läheisen kuollessa helvetin- /kuolemanpelko tulisi taas entistä voimakkaampana esiin?

        "Olisinhan voinut ajatella: 'tämä ratkaisee että pääsen taivaaseen'. Tuo olisi vienyt minua yhä syvemmälle ajatusten orjaksi. Aina vain enemmän välttelisin ajatuksia. Aina vain rajatummaksi elämäni olisi kutistunut. Eipä siinä tarvinnut kauan harkita."

        Miksi 'pääsen taivaaseen* ajatus olisi vienyt syvemmälle ajatusten orjaksi? Tarkoitatko, että se olisi saanut sinut välttelemään ajatuksia? Olenko ymmärtänyt oikein, että todella harkitsit noiden kahden ajatuksen välillä, taivas tai helvetti? Päätitkö, että alat ajatella ajatuksia, joihin jäät koukkuun? Kysyn ehkä hölmöjä, mutta olen ymmällä taas.

        Käyköhän kuuleva_kirkko täällä lukemassa? Mitä arvelet?

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        "Eri tasoilla tunteet tietenkin ovat, mutta viha ja suru on läsnä molemmissa tapauksissa. Kouluajat on mulla kaukana takanapäin."

        Tunteet ovat eri tasoilla. Ovatko ne kaksi kuitenkin samoilla tasoilla konkreettisesti? Kouluaika on takana, ja missä on se toinen? Onko toinen viha tai suru, voimakkaampi? Kumpaa pelkäät enemmän? Kumpaan on helpompi vaikuttaa tai kumpi on helpompi kestää? Vieläkö mennyt koulukiusaaminen aiheuttaa surua tai vihaa kiusaajia tai kokonaisuutta kohtaan?

        "Elämä ei olisi enää elämisen arvoista, olisi niin paha olo, siten kilahtaisin. Läheisten menettäminen muistuttaa myös omasta kuolevaisuudesta ja kun kerta kärsin helvetin-/kuolemanpelosta niin nuo pelot tulevat läheisemmiksi läheisten kuollessa."

        Kuinka kauan arvelet, että kestäisi olotila, elämä ei olisi elämisen arvoista? Mitä kilahtaminen käytännössä tarkoittaa? Mitä tekisit? Voitko estää läheistesi kuoleman? Tiedätkö jonkun, joka niin olisi pystynyt tekemään? Pelkäätkö minne läheisesi joutuvat vai sitä, että läheisen kuollessa helvetin- /kuolemanpelko tulisi taas entistä voimakkaampana esiin?

        "Olisinhan voinut ajatella: 'tämä ratkaisee että pääsen taivaaseen'. Tuo olisi vienyt minua yhä syvemmälle ajatusten orjaksi. Aina vain enemmän välttelisin ajatuksia. Aina vain rajatummaksi elämäni olisi kutistunut. Eipä siinä tarvinnut kauan harkita."

        Miksi 'pääsen taivaaseen* ajatus olisi vienyt syvemmälle ajatusten orjaksi? Tarkoitatko, että se olisi saanut sinut välttelemään ajatuksia? Olenko ymmärtänyt oikein, että todella harkitsit noiden kahden ajatuksen välillä, taivas tai helvetti? Päätitkö, että alat ajatella ajatuksia, joihin jäät koukkuun? Kysyn ehkä hölmöjä, mutta olen ymmällä taas.

        Käyköhän kuuleva_kirkko täällä lukemassa? Mitä arvelet?

        'Ovatko ne kaksi kuitenkin samoilla tasoilla konkreettisesti? Kouluaika on takana, ja missä on se toinen? Onko toinen viha tai suru, voimakkaampi? Kumpaa pelkäät enemmän? Kumpaan on helpompi vaikuttaa tai kumpi on helpompi kestää? Vieläkö mennyt koulukiusaaminen aiheuttaa surua tai vihaa kiusaajia tai kokonaisuutta kohtaan?'

        Kyllähän läheisen menettäessä/sairastuessa suru olisi syvempi. Vihasta en tiedä; koulukiusauksessa viha oli helppo kohdistaa. En tiedä kumpaan on helpompi vaikuttaa ja kumpaa pelkään enemmän. Ja aika ajoin edelleen tunnen vihaa koulukiusaajia kohtaan.

        'Kuinka kauan arvelet, että kestäisi olotila, elämä ei olisi elämisen arvoista? Mitä kilahtaminen käytännössä tarkoittaa? Mitä tekisit? Voitko estää läheistesi kuoleman? Tiedätkö jonkun, joka niin olisi pystynyt tekemään? Pelkäätkö minne läheisesi joutuvat vai sitä, että läheisen kuollessa helvetin- /kuolemanpelko tulisi taas entistä voimakkaampana esiin?'

        En tiedä yhtään kauanko tuollainen olotila voisi kestää. Kilahtaminen tarkoittaisi varmaan hysteerisyyttä, olisi 'toimintakyvytön'. Pyrkisin läheisten läheisyyteen, en haluaisi ainakaan olla yksin. En tietenkään voi estää sellaista mikä kuuluu luonnolliseen maailman kulkuun, pelkään että läheisten kuollessa oma kuoleman-/helvetinpelko tulee ja valtaa mieleni niin että en pysty muuta ajattelemaan.

        'Miksi 'pääsen taivaaseen* ajatus olisi vienyt syvemmälle ajatusten orjaksi? Tarkoitatko, että se olisi saanut sinut välttelemään ajatuksia?'

        'Tämä ratkaisee että pääsen taivaaseen' -ajatus olisi mun tilanteessa tarkoittanut sitä että olisin luonut vain enemmän merkitystä/uskomista noihin 'tämä ratkaisee' -pakkoajatuksiini. Ajatukset määräisivät minua, uskoisin irrationaalisiin ajatuksiini yhä enemmän. Näin ymmärsin tuolloin ja tutkimustulokset puhuvat nykyään samaa. Tuohon aikaan ei altistusterapiaa varmaan Suomessa juurikaan ollut, osasin itse päätellä miten lähteä hoitamaan sairauttani. Olin itse itseni terapeutti (liian hätäinen sellainen)...Olisi kannattanut harjoitella ensin 'lievemmillä ajatuksilla'.

        Esim. täällä (http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=lam00065) mainitaan altistusterapian tehokkuudesta... (Joskus riittävä hoitotulos saadaan pelkällä käyttäytymisterapialla, jossa henkilö altistetaan pakko-oireita laukaiseville tilanteille tai mielikuville ja häntä opetetaan pysäyttämään pakonomainen käytöstapansa):

        Voice -kanavalta tuli hiljattain sarja jossa eräs potilaista pelkäsi saavansa ajatuksillaan poikansa sairastumaan syöpään; hoitokeinona oli ajatella tuo pelkäämänsä ajatus; 'kun sammutan tästä valokatkaisemisesta valot, aiheutan pojalleni tappavan syövän peruuttamattomasti'. Eli ajatellaan sitä mitä pelätään. Rankka mutta tehokas hoito...Samalla tavalla toimii esim. lentopelon hoitaminen; lentopelko ei lähde lentokoneita välttelemällä, tämä päinvastoin pahentaa pelkoa. Lentokoneeseen mennään ja lennetään. Hiljalleen pelko häipyy.

        'Olenko ymmärtänyt oikein, että todella harkitsit noiden kahden ajatuksen välillä, taivas tai helvetti? Päätitkö, että alat ajatella ajatuksia, joihin jäät koukkuun? Kysyn ehkä hölmöjä, mutta olen ymmällä taas.'

        Et kysele hölmöjä. Alitajuntaisesti taisin harkitakin... Minulle vain tuli 'tämä ratkaisee joudunko helvettiin' -ajatus mieleen (en pystynyt sitä vain unohtamaan) ja mietin miten edetä tuon ajatuksen kanssa; yrittääkö väkisin unohtaa se vai mitä...En kyllä nähnyt varteenotettavana vaihtoehtona 'tämä ratkaisee että pääsen taivaaseen' -ajatusta. Päätin tosiaan ajatella ajatuksen johon pelkäsin jääväni koukkuun, olin näet varma etten enää jää siihen koukkuun enkä usko siihen. Sitä en osannut arvata että se saisi aikaan niin ison reaktion. Harmi että oli niin yksin ongelmiensa kanssa. Aivan kuin lähtisi itse tekemään itselleen isoa leikkausoperaatiota ilman puudutusainetta. Mutta niin se vain silloin oli; vanhemmat eivät ymmärtäneet, hoitoon ei halunnut mennä (ei halunnut enempää hullun mainetta)...

        'Käyköhän kuuleva_kirkko täällä lukemassa? Mitä arvelet? '

        Jaa-a. Tämä keskustelu on mennyt niin pitkälle psykologian puolelle että uskonnollisen näkökulman kannalta tässä ei juurikaan ole seurattavaa. Toivon, kuitenkin, että kuka tahansa tätä keskustelua seuraakin, ei seuraa tätä 'viihteenä'.

        Eilen olin napin painalluksen päässä kirkosta eroamisesta. Niin paljon tunnen katkeruutta helvettiopeista. Miksi en eronnut? Totesin että vaikkakin helvettioppeja minuun on iskostettu, suurempi pelkoni on se että saan ajatuksillani aikaan jotain tuonpuoleisessa. Vaikkakin tässä pelossa on suuri osa ankaran kristinuskon Jumalan 'ansiota', tuntuu että tuo osa on jo kitkeytynyt pois. Jäljellä on enää tuo lapsen pelko että saan ajatuksillani jotain aikaiseksi. Ja jäljellä on katkeruus että tällaisen sairauden olen osakseni saanut.

      • hyvä tyttö
        Ulalla kirjoitti:

        'Ovatko ne kaksi kuitenkin samoilla tasoilla konkreettisesti? Kouluaika on takana, ja missä on se toinen? Onko toinen viha tai suru, voimakkaampi? Kumpaa pelkäät enemmän? Kumpaan on helpompi vaikuttaa tai kumpi on helpompi kestää? Vieläkö mennyt koulukiusaaminen aiheuttaa surua tai vihaa kiusaajia tai kokonaisuutta kohtaan?'

        Kyllähän läheisen menettäessä/sairastuessa suru olisi syvempi. Vihasta en tiedä; koulukiusauksessa viha oli helppo kohdistaa. En tiedä kumpaan on helpompi vaikuttaa ja kumpaa pelkään enemmän. Ja aika ajoin edelleen tunnen vihaa koulukiusaajia kohtaan.

        'Kuinka kauan arvelet, että kestäisi olotila, elämä ei olisi elämisen arvoista? Mitä kilahtaminen käytännössä tarkoittaa? Mitä tekisit? Voitko estää läheistesi kuoleman? Tiedätkö jonkun, joka niin olisi pystynyt tekemään? Pelkäätkö minne läheisesi joutuvat vai sitä, että läheisen kuollessa helvetin- /kuolemanpelko tulisi taas entistä voimakkaampana esiin?'

        En tiedä yhtään kauanko tuollainen olotila voisi kestää. Kilahtaminen tarkoittaisi varmaan hysteerisyyttä, olisi 'toimintakyvytön'. Pyrkisin läheisten läheisyyteen, en haluaisi ainakaan olla yksin. En tietenkään voi estää sellaista mikä kuuluu luonnolliseen maailman kulkuun, pelkään että läheisten kuollessa oma kuoleman-/helvetinpelko tulee ja valtaa mieleni niin että en pysty muuta ajattelemaan.

        'Miksi 'pääsen taivaaseen* ajatus olisi vienyt syvemmälle ajatusten orjaksi? Tarkoitatko, että se olisi saanut sinut välttelemään ajatuksia?'

        'Tämä ratkaisee että pääsen taivaaseen' -ajatus olisi mun tilanteessa tarkoittanut sitä että olisin luonut vain enemmän merkitystä/uskomista noihin 'tämä ratkaisee' -pakkoajatuksiini. Ajatukset määräisivät minua, uskoisin irrationaalisiin ajatuksiini yhä enemmän. Näin ymmärsin tuolloin ja tutkimustulokset puhuvat nykyään samaa. Tuohon aikaan ei altistusterapiaa varmaan Suomessa juurikaan ollut, osasin itse päätellä miten lähteä hoitamaan sairauttani. Olin itse itseni terapeutti (liian hätäinen sellainen)...Olisi kannattanut harjoitella ensin 'lievemmillä ajatuksilla'.

        Esim. täällä (http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=lam00065) mainitaan altistusterapian tehokkuudesta... (Joskus riittävä hoitotulos saadaan pelkällä käyttäytymisterapialla, jossa henkilö altistetaan pakko-oireita laukaiseville tilanteille tai mielikuville ja häntä opetetaan pysäyttämään pakonomainen käytöstapansa):

        Voice -kanavalta tuli hiljattain sarja jossa eräs potilaista pelkäsi saavansa ajatuksillaan poikansa sairastumaan syöpään; hoitokeinona oli ajatella tuo pelkäämänsä ajatus; 'kun sammutan tästä valokatkaisemisesta valot, aiheutan pojalleni tappavan syövän peruuttamattomasti'. Eli ajatellaan sitä mitä pelätään. Rankka mutta tehokas hoito...Samalla tavalla toimii esim. lentopelon hoitaminen; lentopelko ei lähde lentokoneita välttelemällä, tämä päinvastoin pahentaa pelkoa. Lentokoneeseen mennään ja lennetään. Hiljalleen pelko häipyy.

        'Olenko ymmärtänyt oikein, että todella harkitsit noiden kahden ajatuksen välillä, taivas tai helvetti? Päätitkö, että alat ajatella ajatuksia, joihin jäät koukkuun? Kysyn ehkä hölmöjä, mutta olen ymmällä taas.'

        Et kysele hölmöjä. Alitajuntaisesti taisin harkitakin... Minulle vain tuli 'tämä ratkaisee joudunko helvettiin' -ajatus mieleen (en pystynyt sitä vain unohtamaan) ja mietin miten edetä tuon ajatuksen kanssa; yrittääkö väkisin unohtaa se vai mitä...En kyllä nähnyt varteenotettavana vaihtoehtona 'tämä ratkaisee että pääsen taivaaseen' -ajatusta. Päätin tosiaan ajatella ajatuksen johon pelkäsin jääväni koukkuun, olin näet varma etten enää jää siihen koukkuun enkä usko siihen. Sitä en osannut arvata että se saisi aikaan niin ison reaktion. Harmi että oli niin yksin ongelmiensa kanssa. Aivan kuin lähtisi itse tekemään itselleen isoa leikkausoperaatiota ilman puudutusainetta. Mutta niin se vain silloin oli; vanhemmat eivät ymmärtäneet, hoitoon ei halunnut mennä (ei halunnut enempää hullun mainetta)...

        'Käyköhän kuuleva_kirkko täällä lukemassa? Mitä arvelet? '

        Jaa-a. Tämä keskustelu on mennyt niin pitkälle psykologian puolelle että uskonnollisen näkökulman kannalta tässä ei juurikaan ole seurattavaa. Toivon, kuitenkin, että kuka tahansa tätä keskustelua seuraakin, ei seuraa tätä 'viihteenä'.

        Eilen olin napin painalluksen päässä kirkosta eroamisesta. Niin paljon tunnen katkeruutta helvettiopeista. Miksi en eronnut? Totesin että vaikkakin helvettioppeja minuun on iskostettu, suurempi pelkoni on se että saan ajatuksillani aikaan jotain tuonpuoleisessa. Vaikkakin tässä pelossa on suuri osa ankaran kristinuskon Jumalan 'ansiota', tuntuu että tuo osa on jo kitkeytynyt pois. Jäljellä on enää tuo lapsen pelko että saan ajatuksillani jotain aikaiseksi. Ja jäljellä on katkeruus että tällaisen sairauden olen osakseni saanut.

        "En tiedä yhtään kauanko tuollainen olotila voisi kestää. Kilahtaminen tarkoittaisi varmaan hysteerisyyttä, olisi 'toimintakyvytön'. Pyrkisin läheisten läheisyyteen, en haluaisi ainakaan olla yksin. En tietenkään voi estää sellaista mikä kuuluu luonnolliseen maailman kulkuun, pelkään että läheisten kuollessa oma kuoleman-/helvetinpelko tulee ja valtaa mieleni niin että en pysty muuta ajattelemaan."

        Oletko kuitenkin epävarma, miten tulisit reagoimaan? Kuinka paljon voit vaikuttaa siihen miten tulisit reagoimaan tai kuinka paljon etukäteen siitä tietää? Sinulla on läheisiä joihin voisit turvautua, onko näin?

        Altistusterapiasta. Mikä muistan oikein, olet kokeillut altistusterapiaa? Miten helvetinpelkoasi on altistettu?

        "Eilen olin napin painalluksen päässä kirkosta eroamisesta. Niin paljon tunnen katkeruutta helvettiopeista. Miksi en eronnut? Totesin että vaikkakin helvettioppeja minuun on iskostettu, suurempi pelkoni on se että saan ajatuksillani aikaan jotain tuonpuoleisessa. Vaikkakin tässä pelossa on suuri osa ankaran kristinuskon Jumalan 'ansiota', tuntuu että tuo osa on jo kitkeytynyt pois. Jäljellä on enää tuo lapsen pelko että saan ajatuksillani jotain aikaiseksi. Ja jäljellä on katkeruus että tällaisen sairauden olen osakseni saanut."

        Sinä siis uskot vielä tuonpuoleiseen, onko näin? Kristinuskon ankara Jumalako on karsiutunut pois? Helpottaako katkeruutesi sillä, että olet kirkon jäsen?

        Oletko poltellut paperia?

      • Ulalla
        hyvä tyttö kirjoitti:

        "En tiedä yhtään kauanko tuollainen olotila voisi kestää. Kilahtaminen tarkoittaisi varmaan hysteerisyyttä, olisi 'toimintakyvytön'. Pyrkisin läheisten läheisyyteen, en haluaisi ainakaan olla yksin. En tietenkään voi estää sellaista mikä kuuluu luonnolliseen maailman kulkuun, pelkään että läheisten kuollessa oma kuoleman-/helvetinpelko tulee ja valtaa mieleni niin että en pysty muuta ajattelemaan."

        Oletko kuitenkin epävarma, miten tulisit reagoimaan? Kuinka paljon voit vaikuttaa siihen miten tulisit reagoimaan tai kuinka paljon etukäteen siitä tietää? Sinulla on läheisiä joihin voisit turvautua, onko näin?

        Altistusterapiasta. Mikä muistan oikein, olet kokeillut altistusterapiaa? Miten helvetinpelkoasi on altistettu?

        "Eilen olin napin painalluksen päässä kirkosta eroamisesta. Niin paljon tunnen katkeruutta helvettiopeista. Miksi en eronnut? Totesin että vaikkakin helvettioppeja minuun on iskostettu, suurempi pelkoni on se että saan ajatuksillani aikaan jotain tuonpuoleisessa. Vaikkakin tässä pelossa on suuri osa ankaran kristinuskon Jumalan 'ansiota', tuntuu että tuo osa on jo kitkeytynyt pois. Jäljellä on enää tuo lapsen pelko että saan ajatuksillani jotain aikaiseksi. Ja jäljellä on katkeruus että tällaisen sairauden olen osakseni saanut."

        Sinä siis uskot vielä tuonpuoleiseen, onko näin? Kristinuskon ankara Jumalako on karsiutunut pois? Helpottaako katkeruutesi sillä, että olet kirkon jäsen?

        Oletko poltellut paperia?

        'Oletko kuitenkin epävarma, miten tulisit reagoimaan? Kuinka paljon voit vaikuttaa siihen miten tulisit reagoimaan tai kuinka paljon etukäteen siitä tietää? Sinulla on läheisiä joihin voisit turvautua, onko näin?'

        Olen epävarma reagoimisestani. Ja en oikeastaan voi suoranaisesti vaikuttaa reagoimiseeni. Paranemalla näistä peloistani myös reagoimiseni voisi olla enemmän surua, kaipuuta. Siis aitoa tunteiden kohtaamista sen sijaan että omat pelot kietoisivat otteeseensa. Ja on minulla läheisiä, oikein hyviäkin sellaisia.

        'Altistusterapiasta. Mikä muistan oikein, olet kokeillut altistusterapiaa? Miten helvetinpelkoasi on altistettu?'

        Siis läksin tuolloin reilu kymmenen vuotta sitten altistamaan itseäni näille 'tämä ratkaisee tapahtuuko sitä sun tätä' -ajatuksille. Ihan itse, ihan yksin. Nyt käynnissä olevassa terapiassani tämä ei vielä ole ajankohtaista; edessä kuitenkin. En pelännyt niinkään helvettiä rangaistuksena. Enemmänkin pelkäsin että ajatuksillani: 'tämä ratkaisee tapahtuuko niin vain näin' kävisi ajatuksen mukaisesti. Siis olisin joku helkkarin luoja... Ymmärsin pelkoni suuren epätodennäköisyyden ja pelkoni 'järjettömyyden' joten päätin ottaa härkää sarvista ja ajatella: 'tämä ratkaisee että joudun helvettiin'. Tässäpä on se ongelma että tuonpuoleisesta ei saa kokemuksia käykö todella pelon mukaisesti. Jos ajattelen: 'tämä ratkaisee tapanko kaikki 5 minuutin sisällä' saan kokemuksen että näin ei tapahdu. Mutta tuonpuoleinen, suuri mysteeri...miten minä sieltä saan kokemuksia pelkojeni aiheettomuudesta? Vielä kun lisätään saamani opit että kuoleman jälkeen alkaa tapahtua jotain aivan muuta kuin täällä maan päällä tapahtuu niin paniikki on valmis. Jos taas olisin saanut pienestä pitäen oppeja että kuoleman jälkeen elämän luonnollisuus (vaikkapa ihminen kuolee lopullisesti ja sulautuu luontoon) jatkuu, en luultavasti olisi juuri mitenkään reagoinut tuohon 'tämä ratkaisee joudunko helvettiin' -ajatukseen.

        'Sinä siis uskot vielä tuonpuoleiseen, onko näin? Kristinuskon ankara Jumalako on karsiutunut pois? Helpottaako katkeruutesi sillä, että olet kirkon jäsen?'

        En tiedä uskonko tuonpuoleiseen. Hyvin pienenä, ala-asteikäisenä muistan yksin sängyssä miettineeni että kuoleman jälkeen ihmistä ei vain enää ole; tämä tuntui lohdulliselta. Voin nauttia elämästäni ilman helvetinpelkoja! Tämä ajatus tuntui myös todelta. Ikävä kyllä en saanut vanhemmiltani, en opettajaltani, en keltään tukea tälle ajatukselle. Minut 'pakotettiin' kristinuskoon. Luulen, että jos oikein lähtisin tutkailemaan uskojani ja pelot heivataan huitsin nevadaan, päädyn tähän lohdulliseen ajatukseen. Ja ei katkeruuteni helpotu olemalla kirkon jäsen.

        Kysyin äidiltäni, mitä hän olisi mieltä jos eroaisin kirkosta. Vastaus: sitten varmaan pelkäät enemmän, ei kai susta tuu saatananpalvojaa, älä missään nimessä ryhdy jumalankieltäjäksi, meidän välinen rukousyhteys katoaisi...

        Tällaista...ei oo helppoa syntyä perheeseen pohdiskelevana ja herkkänä ihmisenä, kun toinen vanhemmista kieltäytyy ajattelemasta mitään muuta mahdollisena kuin kristinuskoa ja toinen vanhemmista sanoo; en jaksa miettiä tuollaisia.
        Kun kärsin lapsena eksistentialismiin liittyvistä peloista; psykiatri ja psykologi eivät ymmärtäneet, paikalle tuotiin pappi; hän puhui jotain aivan muuta; ei ymmärtänyt. Paras kaverini ihan sattumalta ymmärsi ja oli itsekin pohtinut eksistentialismiin liittyviä ajatuksia. Tämä minun ainoa ymmärtäjäni muutti hetimiten pois. Olen siitä lähtien ollut itse itseni terapeutti.

        Tuntuu että kaikki on mennyt päinvastoin mitä toivonut ja rukoillut. Todellakin pistää epäilemään Jumalan olemassaoloa. Jotain viisasta tulisi nyt tehdä; en vain osaa päättää mitä.

        Menen juuri nyt polttamaan paperia :)

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Oletko kuitenkin epävarma, miten tulisit reagoimaan? Kuinka paljon voit vaikuttaa siihen miten tulisit reagoimaan tai kuinka paljon etukäteen siitä tietää? Sinulla on läheisiä joihin voisit turvautua, onko näin?'

        Olen epävarma reagoimisestani. Ja en oikeastaan voi suoranaisesti vaikuttaa reagoimiseeni. Paranemalla näistä peloistani myös reagoimiseni voisi olla enemmän surua, kaipuuta. Siis aitoa tunteiden kohtaamista sen sijaan että omat pelot kietoisivat otteeseensa. Ja on minulla läheisiä, oikein hyviäkin sellaisia.

        'Altistusterapiasta. Mikä muistan oikein, olet kokeillut altistusterapiaa? Miten helvetinpelkoasi on altistettu?'

        Siis läksin tuolloin reilu kymmenen vuotta sitten altistamaan itseäni näille 'tämä ratkaisee tapahtuuko sitä sun tätä' -ajatuksille. Ihan itse, ihan yksin. Nyt käynnissä olevassa terapiassani tämä ei vielä ole ajankohtaista; edessä kuitenkin. En pelännyt niinkään helvettiä rangaistuksena. Enemmänkin pelkäsin että ajatuksillani: 'tämä ratkaisee tapahtuuko niin vain näin' kävisi ajatuksen mukaisesti. Siis olisin joku helkkarin luoja... Ymmärsin pelkoni suuren epätodennäköisyyden ja pelkoni 'järjettömyyden' joten päätin ottaa härkää sarvista ja ajatella: 'tämä ratkaisee että joudun helvettiin'. Tässäpä on se ongelma että tuonpuoleisesta ei saa kokemuksia käykö todella pelon mukaisesti. Jos ajattelen: 'tämä ratkaisee tapanko kaikki 5 minuutin sisällä' saan kokemuksen että näin ei tapahdu. Mutta tuonpuoleinen, suuri mysteeri...miten minä sieltä saan kokemuksia pelkojeni aiheettomuudesta? Vielä kun lisätään saamani opit että kuoleman jälkeen alkaa tapahtua jotain aivan muuta kuin täällä maan päällä tapahtuu niin paniikki on valmis. Jos taas olisin saanut pienestä pitäen oppeja että kuoleman jälkeen elämän luonnollisuus (vaikkapa ihminen kuolee lopullisesti ja sulautuu luontoon) jatkuu, en luultavasti olisi juuri mitenkään reagoinut tuohon 'tämä ratkaisee joudunko helvettiin' -ajatukseen.

        'Sinä siis uskot vielä tuonpuoleiseen, onko näin? Kristinuskon ankara Jumalako on karsiutunut pois? Helpottaako katkeruutesi sillä, että olet kirkon jäsen?'

        En tiedä uskonko tuonpuoleiseen. Hyvin pienenä, ala-asteikäisenä muistan yksin sängyssä miettineeni että kuoleman jälkeen ihmistä ei vain enää ole; tämä tuntui lohdulliselta. Voin nauttia elämästäni ilman helvetinpelkoja! Tämä ajatus tuntui myös todelta. Ikävä kyllä en saanut vanhemmiltani, en opettajaltani, en keltään tukea tälle ajatukselle. Minut 'pakotettiin' kristinuskoon. Luulen, että jos oikein lähtisin tutkailemaan uskojani ja pelot heivataan huitsin nevadaan, päädyn tähän lohdulliseen ajatukseen. Ja ei katkeruuteni helpotu olemalla kirkon jäsen.

        Kysyin äidiltäni, mitä hän olisi mieltä jos eroaisin kirkosta. Vastaus: sitten varmaan pelkäät enemmän, ei kai susta tuu saatananpalvojaa, älä missään nimessä ryhdy jumalankieltäjäksi, meidän välinen rukousyhteys katoaisi...

        Tällaista...ei oo helppoa syntyä perheeseen pohdiskelevana ja herkkänä ihmisenä, kun toinen vanhemmista kieltäytyy ajattelemasta mitään muuta mahdollisena kuin kristinuskoa ja toinen vanhemmista sanoo; en jaksa miettiä tuollaisia.
        Kun kärsin lapsena eksistentialismiin liittyvistä peloista; psykiatri ja psykologi eivät ymmärtäneet, paikalle tuotiin pappi; hän puhui jotain aivan muuta; ei ymmärtänyt. Paras kaverini ihan sattumalta ymmärsi ja oli itsekin pohtinut eksistentialismiin liittyviä ajatuksia. Tämä minun ainoa ymmärtäjäni muutti hetimiten pois. Olen siitä lähtien ollut itse itseni terapeutti.

        Tuntuu että kaikki on mennyt päinvastoin mitä toivonut ja rukoillut. Todellakin pistää epäilemään Jumalan olemassaoloa. Jotain viisasta tulisi nyt tehdä; en vain osaa päättää mitä.

        Menen juuri nyt polttamaan paperia :)

        "Olen epävarma reagoimisestani. Ja en oikeastaan voi suoranaisesti vaikuttaa reagoimiseeni. Paranemalla näistä peloistani myös reagoimiseni voisi olla enemmän surua, kaipuuta. Siis aitoa tunteiden kohtaamista sen sijaan että omat pelot kietoisivat otteeseensa."

        Pitäiskö sinun olla varma miten reagoit? Jos, niin miksi? Niin aitoa tunteiden kohtaamista.

        "Mutta tuonpuoleinen, suuri mysteeri...miten minä sieltä saan kokemuksia pelkojeni aiheettomuudesta? Vielä kun lisätään saamani opit että kuoleman jälkeen alkaa tapahtua jotain aivan muuta kuin täällä maan päällä tapahtuu niin paniikki on valmis. Jos taas olisin saanut pienestä pitäen oppeja että kuoleman jälkeen elämän luonnollisuus (vaikkapa ihminen kuolee lopullisesti ja sulautuu luontoon) jatkuu, en luultavasti olisi juuri mitenkään reagoinut tuohon 'tämä ratkaisee joudunko helvettiin' -ajatukseen."

        1. miten pystyt saamaan tiedon, mitä tuonpuoleisessa tapahtuu?
        2. voisiko oppi, jonka olet saanut, olla väärä?
        3. voisiko lapsuuden opin muuttaa?
        4. ovatko kaikki lapsuudenopit sellaisia, että niiden "totuus" säilyy muuttumattomana läpi elämän?
        5. olisiko mahdollista, että maailma muuttuu ja sen mukana myös opit?
        6. velvoittaako sinua joku pysymään lapsuuden opissa?

        "Luulen, että jos oikein lähtisin tutkailemaan uskojani ja pelot heivataan huitsin nevadaan, päädyn tähän lohdulliseen ajatukseen."

        Voisiko tässä olla muu järjestys kuin ensin pelot heivataan ja sitten päädyt lohdulliseen ajatukseen? Olisko mahdollista toimia toisin päin?

        "Kysyin äidiltäni, mitä hän olisi mieltä jos eroaisin kirkosta. Vastaus: sitten varmaan pelkäät enemmän, ei kai susta tuu saatananpalvojaa, älä missään nimessä ryhdy jumalankieltäjäksi, meidän välinen rukousyhteys katoaisi..."

        Miksi äitisi mahtaa pelätä, että sinusta tulisi saatananpalvoja? Mikä on teidän välinen rukousyhteys? Miten kirkko pitää yllä teidän välistä rukousyhteyttä vai pitääkö sitä yllä jumala?

        "Ja ei katkeruuteni helpotu olemalla kirkon jäsen." Mikä pitää sinua kirkossa kuitenkin?

        "Tuntuu että kaikki on mennyt päinvastoin mitä toivonut ja rukoillut. Todellakin pistää epäilemään Jumalan olemassaoloa. Jotain viisasta tulisi nyt tehdä; en vain osaa päättää mitä."

        "Tuntuu että kaikki on mennyt päinvastoin mitä toivonut ja rukoillut. Todellakin pistää epäilemään Jumalan olemassaoloa. Jotain viisasta tulisi nyt tehdä; en vain osaa päättää mitä."

        Mitä menettäisit, jos tekisit sen päätöksen, ettet usko Jumalaan?

        Toivon, että hän joka kertoo omakohtaisia kokemuksia toisessa ketjussa pysyisi mukana.

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        "Olen epävarma reagoimisestani. Ja en oikeastaan voi suoranaisesti vaikuttaa reagoimiseeni. Paranemalla näistä peloistani myös reagoimiseni voisi olla enemmän surua, kaipuuta. Siis aitoa tunteiden kohtaamista sen sijaan että omat pelot kietoisivat otteeseensa."

        Pitäiskö sinun olla varma miten reagoit? Jos, niin miksi? Niin aitoa tunteiden kohtaamista.

        "Mutta tuonpuoleinen, suuri mysteeri...miten minä sieltä saan kokemuksia pelkojeni aiheettomuudesta? Vielä kun lisätään saamani opit että kuoleman jälkeen alkaa tapahtua jotain aivan muuta kuin täällä maan päällä tapahtuu niin paniikki on valmis. Jos taas olisin saanut pienestä pitäen oppeja että kuoleman jälkeen elämän luonnollisuus (vaikkapa ihminen kuolee lopullisesti ja sulautuu luontoon) jatkuu, en luultavasti olisi juuri mitenkään reagoinut tuohon 'tämä ratkaisee joudunko helvettiin' -ajatukseen."

        1. miten pystyt saamaan tiedon, mitä tuonpuoleisessa tapahtuu?
        2. voisiko oppi, jonka olet saanut, olla väärä?
        3. voisiko lapsuuden opin muuttaa?
        4. ovatko kaikki lapsuudenopit sellaisia, että niiden "totuus" säilyy muuttumattomana läpi elämän?
        5. olisiko mahdollista, että maailma muuttuu ja sen mukana myös opit?
        6. velvoittaako sinua joku pysymään lapsuuden opissa?

        "Luulen, että jos oikein lähtisin tutkailemaan uskojani ja pelot heivataan huitsin nevadaan, päädyn tähän lohdulliseen ajatukseen."

        Voisiko tässä olla muu järjestys kuin ensin pelot heivataan ja sitten päädyt lohdulliseen ajatukseen? Olisko mahdollista toimia toisin päin?

        "Kysyin äidiltäni, mitä hän olisi mieltä jos eroaisin kirkosta. Vastaus: sitten varmaan pelkäät enemmän, ei kai susta tuu saatananpalvojaa, älä missään nimessä ryhdy jumalankieltäjäksi, meidän välinen rukousyhteys katoaisi..."

        Miksi äitisi mahtaa pelätä, että sinusta tulisi saatananpalvoja? Mikä on teidän välinen rukousyhteys? Miten kirkko pitää yllä teidän välistä rukousyhteyttä vai pitääkö sitä yllä jumala?

        "Ja ei katkeruuteni helpotu olemalla kirkon jäsen." Mikä pitää sinua kirkossa kuitenkin?

        "Tuntuu että kaikki on mennyt päinvastoin mitä toivonut ja rukoillut. Todellakin pistää epäilemään Jumalan olemassaoloa. Jotain viisasta tulisi nyt tehdä; en vain osaa päättää mitä."

        "Tuntuu että kaikki on mennyt päinvastoin mitä toivonut ja rukoillut. Todellakin pistää epäilemään Jumalan olemassaoloa. Jotain viisasta tulisi nyt tehdä; en vain osaa päättää mitä."

        Mitä menettäisit, jos tekisit sen päätöksen, ettet usko Jumalaan?

        Toivon, että hän joka kertoo omakohtaisia kokemuksia toisessa ketjussa pysyisi mukana.

        'Pitäiskö sinun olla varma miten reagoit? Jos, niin miksi? Niin aitoa tunteiden kohtaamista.'

        Ei minun pidä olla varma. Myönnän nyt vaan että minua pelottaa läheisten menettäminen; kaikkia varmasti pelottaa.

        '1. miten pystyt saamaan tiedon, mitä tuonpuoleisessa tapahtuu?
        2. voisiko oppi, jonka olet saanut, olla väärä?
        3. voisiko lapsuuden opin muuttaa?
        4. ovatko kaikki lapsuudenopit sellaisia, että niiden "totuus" säilyy muuttumattomana läpi elämän?
        5. olisiko mahdollista, että maailma muuttuu ja sen mukana myös opit?
        6. velvoittaako sinua joku pysymään lapsuuden opissa?'

        1. En mitenkään.
        2. Mitä ilmeisimmin onkin väärä.
        3. Voi.
        4. Ei todellakaan.
        5. Kyllä.
        6. Ei.

        'Voisiko tässä olla muu järjestys kuin ensin pelot heivataan ja sitten päädyt lohdulliseen ajatukseen? Olisko mahdollista toimia toisin päin?'

        Olisi mahdollista toisinpäin. Vaatii rohkeutta. Sitä rohkeutta haenkin.

        'Miksi äitisi mahtaa pelätä, että sinusta tulisi saatananpalvoja? Mikä on teidän välinen rukousyhteys? Miten kirkko pitää yllä teidän välistä rukousyhteyttä vai pitääkö sitä yllä jumala?'

        Äiti varmaan pelkää ateisteja. Hän uskoo raamatun opit; ateistilla ei ole lupaa taivaaseen. Hänelle tulisi varmaan hätä sieluni puolesta. Hän on saanut tiukan uskonnollisen kasvatuksen. En ymmärtänyt itsekään tuota rukousyhteyttä. Kaippa hänen mukaan kirkosta eroaminen olisi 'viimeinen niitti'. Jumala ei suojelisi minua ollenkaan...

        'Mikä pitää sinua kirkossa kuitenkin?'

        Pelko että todellakin on Jumala joka hylkää minut erotessani kirkosta. Minun täytyy vielä tutkailla ja ottaa selvää. Luen raamatun ja katson 'mitä se on syönyt'. Mitä saavuttaisin eroamisella muuta kuin rahan säästöä? Jos ei usko niin ei usko, jos uskoo niin uskoo. Ehkä eroamisella saisi vahvistusta 'ei uskomiseen'...

        'Mitä menettäisit, jos tekisit sen päätöksen, ettet usko Jumalaan?'

        En pysty tuosta nuon vain päättämään. Minun täytyy 'tutkailla'. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen ottanut nämä asiat todella tarkkailun alle. Ottaa varmasti oman aikansa...

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Pitäiskö sinun olla varma miten reagoit? Jos, niin miksi? Niin aitoa tunteiden kohtaamista.'

        Ei minun pidä olla varma. Myönnän nyt vaan että minua pelottaa läheisten menettäminen; kaikkia varmasti pelottaa.

        '1. miten pystyt saamaan tiedon, mitä tuonpuoleisessa tapahtuu?
        2. voisiko oppi, jonka olet saanut, olla väärä?
        3. voisiko lapsuuden opin muuttaa?
        4. ovatko kaikki lapsuudenopit sellaisia, että niiden "totuus" säilyy muuttumattomana läpi elämän?
        5. olisiko mahdollista, että maailma muuttuu ja sen mukana myös opit?
        6. velvoittaako sinua joku pysymään lapsuuden opissa?'

        1. En mitenkään.
        2. Mitä ilmeisimmin onkin väärä.
        3. Voi.
        4. Ei todellakaan.
        5. Kyllä.
        6. Ei.

        'Voisiko tässä olla muu järjestys kuin ensin pelot heivataan ja sitten päädyt lohdulliseen ajatukseen? Olisko mahdollista toimia toisin päin?'

        Olisi mahdollista toisinpäin. Vaatii rohkeutta. Sitä rohkeutta haenkin.

        'Miksi äitisi mahtaa pelätä, että sinusta tulisi saatananpalvoja? Mikä on teidän välinen rukousyhteys? Miten kirkko pitää yllä teidän välistä rukousyhteyttä vai pitääkö sitä yllä jumala?'

        Äiti varmaan pelkää ateisteja. Hän uskoo raamatun opit; ateistilla ei ole lupaa taivaaseen. Hänelle tulisi varmaan hätä sieluni puolesta. Hän on saanut tiukan uskonnollisen kasvatuksen. En ymmärtänyt itsekään tuota rukousyhteyttä. Kaippa hänen mukaan kirkosta eroaminen olisi 'viimeinen niitti'. Jumala ei suojelisi minua ollenkaan...

        'Mikä pitää sinua kirkossa kuitenkin?'

        Pelko että todellakin on Jumala joka hylkää minut erotessani kirkosta. Minun täytyy vielä tutkailla ja ottaa selvää. Luen raamatun ja katson 'mitä se on syönyt'. Mitä saavuttaisin eroamisella muuta kuin rahan säästöä? Jos ei usko niin ei usko, jos uskoo niin uskoo. Ehkä eroamisella saisi vahvistusta 'ei uskomiseen'...

        'Mitä menettäisit, jos tekisit sen päätöksen, ettet usko Jumalaan?'

        En pysty tuosta nuon vain päättämään. Minun täytyy 'tutkailla'. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen ottanut nämä asiat todella tarkkailun alle. Ottaa varmasti oman aikansa...

        "Pelko että todellakin on Jumala joka hylkää minut erotessani kirkosta. Minun täytyy vielä tutkailla ja ottaa selvää. Luen raamatun ja katson 'mitä se on syönyt'. Mitä saavuttaisin eroamisella muuta kuin rahan säästöä? Jos ei usko niin ei usko, jos uskoo niin uskoo."

        Miksi pelkäät, että Jumala on todellakin olemassa? Jos Jumala olisi olemassa, niin miksi hän hylkäisi kirkosta erotessa? Oletko lukenut raamatun aiemmin?

        "Ehkä eroamisella saisi vahvistusta 'ei uskomiseen'..." Vetääkö sinua enemmän 'ei uskominen' puoleensa?

        "Hän uskoo raamatun opit; ateistilla ei ole lupaa taivaaseen. Hänelle tulisi varmaan hätä sieluni puolesta."

        Liittyykö äidin "uskoon ja hätään" jotain vai onko se yhdentekevää, mitä äitisi uskoo? Uskooko äitisi, että kaikki uskovat pääsevät taivaaseen ja kaikilta ateisteilta pääsy taivaaseen on kielletty? Kuinsa suuri merkitys on sillä, että äitisi on saanut tiukan uskonnollisen kasvatuksen ja pelkää 'sinun puolesta' tapahtuvia asioita kuten tuleeko sinusta saatananpalvoja? Entä isäsi?

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        "Pelko että todellakin on Jumala joka hylkää minut erotessani kirkosta. Minun täytyy vielä tutkailla ja ottaa selvää. Luen raamatun ja katson 'mitä se on syönyt'. Mitä saavuttaisin eroamisella muuta kuin rahan säästöä? Jos ei usko niin ei usko, jos uskoo niin uskoo."

        Miksi pelkäät, että Jumala on todellakin olemassa? Jos Jumala olisi olemassa, niin miksi hän hylkäisi kirkosta erotessa? Oletko lukenut raamatun aiemmin?

        "Ehkä eroamisella saisi vahvistusta 'ei uskomiseen'..." Vetääkö sinua enemmän 'ei uskominen' puoleensa?

        "Hän uskoo raamatun opit; ateistilla ei ole lupaa taivaaseen. Hänelle tulisi varmaan hätä sieluni puolesta."

        Liittyykö äidin "uskoon ja hätään" jotain vai onko se yhdentekevää, mitä äitisi uskoo? Uskooko äitisi, että kaikki uskovat pääsevät taivaaseen ja kaikilta ateisteilta pääsy taivaaseen on kielletty? Kuinsa suuri merkitys on sillä, että äitisi on saanut tiukan uskonnollisen kasvatuksen ja pelkää 'sinun puolesta' tapahtuvia asioita kuten tuleeko sinusta saatananpalvoja? Entä isäsi?

        'Miksi pelkäät, että Jumala on todellakin olemassa? Jos Jumala olisi olemassa, niin miksi hän hylkäisi kirkosta erotessa? Oletko lukenut raamatun aiemmin?'

        Ehkä pelkäänkin että Jumalaa ei ole olemassa. Mutta myös toisinpäin.
        Tämä voi olla vaikea selittää mutta yritän kuitenkin: Olen siis oppinut kristinuskon tavoille lapsesta asti; suorituskeskeiselle tavoille.
        20 vuotta sitten ollessani 13-vuotias sairastin vakavan masennuksen. Tuolloin leikin jollain nopalla: 'tämä ratkaisee selviänkö masennuksesta'. Nopan tulos oli hyvä. Tuolloin kristinuskon radikaali oppini näytti kasvonsa; tällaista pakanauskoa ei Jumala hyväksy. Hän joko a) vaatii leikkiin uskomista (ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön), b) hän tekee leikin tuloksen mukaisesti (rankaisuna). Toisaalta pelkäsin että minulla on joku ihme voima ajatuksillani. Vielä pelkäsin että jään noihin leikkien tuloksiin kiinni enkä pääse niistä yli. Lupasin Jumalalle etten enää tuollaisia ajattele.

        16-vuotiaana pelkäsin tekeväni itselleni pahaa, kärsin siis pakkoajatuksista. Minun oli kontrolloitava ajatuksiani. Missään nimessä en lähtisi ajattelemaan 'tämä ratkaisee vahingoitanko itseäni' -ajatuksia. Kuinka ollakaan tuollainen ajatus tuli vain yhtäkkiä päähäni peliä pelatessani. Osittain vertasin näitä ajatuksien ilmaantumisia ja niiden ajattelematta jättämistä raamatun tapahtumiin kun perkele yllytti Jeesusta näyttämään olevansa todellakin Jumalan poika ja Jeesus vastusti kiusaukset. Tuolloin kuitenkin annoin periksi; minulta ei löytynyt voimia ajatuksen välttelemiseen. Päätin ajatella ja uskoa pelin lopputulokseen; minun on uskottava koska kerta 'lankean'. Peli meni perseelleen. Tajusin pikkuhiljaa että voin kyllä ajatella tuollaisia; kunhan en vain usko ajatuksiin.

        No eipä mennyt aikaakaan kun pää keksi 'tämä ratkaisee joudunko helvettiin' -ajatuksen. Suurimpana syynä tuon ajatuksen syntymiseen oli tuo 'lankeamiseni' 16-vuotiaana; olin syntinen. Nytpä kristinuskon oppini kertoikin; ajattelepa 'tämä ratkaisee että joudun helvettiin' mutta älä usko siihen. Todistaisin että voin ajatella uskomatta ajatukseen. Ajatuksen välttäminen taas todistaisi että uskon tuollaisiin leikkiajatuksiin; tästä Jumala taas ei tykkää. Kristinuskon Jumalan 'miellyttäminen' oli siis yhtenä motivaattorina tuon ajatuksen ajattelemiseen (mukana oli myös muita motivaattoreita). Ajattelin tuon ajatuksen ja bam!...Menin paniikkiin.

        Kristinuskosta luopuminen saa näkemään kuinka syvälle olen 'vajonnut' ajatusteni kanssa. Kuinka epäinhimillsen vaativa olen ollut. Tämä saa minut niin vihaiseksi ja katkeraksi. Kaikki tuo itsensä kiusaaminen Jumalan takia jota ei olekaan...Huomaan olevani kusetettu ihminen joka on pyrkinyt parhaimpaansa...Aivan turhaan! Tämän tajuaminen on todella rankkaa ja surullista. Mieluummin yrittäisin väkisin pysyä kristinuskossa ettei kaikki tuo tekemäni ja kärsimäni olisi turhan takia kärsittyjä vuosia.
        Ja tuo 'tämä ratkaisee että joudun helvettiin' -ajatus... Ei olekaan älyllistä Jumalaa joka jakaa ihmiset taivaaseen ja helvettiin. Mitä olen saanut aikaan tuolla ajatuksellani? Astuisin suureen tuntemattomaan takataskussani paskamaisia ja pelottavia ajatuksiani joiden piti olla hyvästä 'kävellessäni viimeiselle tuomiolle'. Nyt huomaankin että takataskussani on kusetuksen jäljiltä ajateltuja hirvittäviä ajatuksia ja olen noiden ajatusteni kanssa yksin. Mitähän nuo ajatukset ovat saaneet aikaan?

        Kirkosta eroaminen tarkoittaisi minulla luopumista kristinuskosta; kristinuskosta luopuminen raamatun mukaan olisi ykkösluokan lippu helvettiin. Toisaalta; en uskoisi tähän. Kaikki on vain uskoa, totuutta ei voi löytää.

        En ole lukenut raamattua aikaisemmin, olen nyt aloittanut. Vanhan testamentin alun kuvaama Jumala on kyllä todella ailahtelevainen kaveri. Kiivas, äkkipikainen, aivan kuin kännissä oleva epätasapainoinen ihminen.

        'Liittyykö äidin "uskoon ja hätään" jotain vai onko se yhdentekevää, mitä äitisi uskoo? Uskooko äitisi, että kaikki uskovat pääsevät taivaaseen ja kaikilta ateisteilta pääsy taivaaseen on kielletty? Kuinsa suuri merkitys on sillä, että äitisi on saanut tiukan uskonnollisen kasvatuksen ja pelkää 'sinun puolesta' tapahtuvia asioita kuten tuleeko sinusta saatananpalvoja? Entä isäsi?'

        Kunnioitan äitini uskoa, hän on joutunut paljon kokemaan. En halua hänelle enempää huolia. Äiti varmasti uskoo että uskomalla pelastuu ja toisinpäin. Äitini on mulle todella rakas, samoin isäni. Isä ei juurikaan piittaa uskonnollisesta näkökannasta; kunhan lapset voivat hyvin.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Miksi pelkäät, että Jumala on todellakin olemassa? Jos Jumala olisi olemassa, niin miksi hän hylkäisi kirkosta erotessa? Oletko lukenut raamatun aiemmin?'

        Ehkä pelkäänkin että Jumalaa ei ole olemassa. Mutta myös toisinpäin.
        Tämä voi olla vaikea selittää mutta yritän kuitenkin: Olen siis oppinut kristinuskon tavoille lapsesta asti; suorituskeskeiselle tavoille.
        20 vuotta sitten ollessani 13-vuotias sairastin vakavan masennuksen. Tuolloin leikin jollain nopalla: 'tämä ratkaisee selviänkö masennuksesta'. Nopan tulos oli hyvä. Tuolloin kristinuskon radikaali oppini näytti kasvonsa; tällaista pakanauskoa ei Jumala hyväksy. Hän joko a) vaatii leikkiin uskomista (ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön), b) hän tekee leikin tuloksen mukaisesti (rankaisuna). Toisaalta pelkäsin että minulla on joku ihme voima ajatuksillani. Vielä pelkäsin että jään noihin leikkien tuloksiin kiinni enkä pääse niistä yli. Lupasin Jumalalle etten enää tuollaisia ajattele.

        16-vuotiaana pelkäsin tekeväni itselleni pahaa, kärsin siis pakkoajatuksista. Minun oli kontrolloitava ajatuksiani. Missään nimessä en lähtisi ajattelemaan 'tämä ratkaisee vahingoitanko itseäni' -ajatuksia. Kuinka ollakaan tuollainen ajatus tuli vain yhtäkkiä päähäni peliä pelatessani. Osittain vertasin näitä ajatuksien ilmaantumisia ja niiden ajattelematta jättämistä raamatun tapahtumiin kun perkele yllytti Jeesusta näyttämään olevansa todellakin Jumalan poika ja Jeesus vastusti kiusaukset. Tuolloin kuitenkin annoin periksi; minulta ei löytynyt voimia ajatuksen välttelemiseen. Päätin ajatella ja uskoa pelin lopputulokseen; minun on uskottava koska kerta 'lankean'. Peli meni perseelleen. Tajusin pikkuhiljaa että voin kyllä ajatella tuollaisia; kunhan en vain usko ajatuksiin.

        No eipä mennyt aikaakaan kun pää keksi 'tämä ratkaisee joudunko helvettiin' -ajatuksen. Suurimpana syynä tuon ajatuksen syntymiseen oli tuo 'lankeamiseni' 16-vuotiaana; olin syntinen. Nytpä kristinuskon oppini kertoikin; ajattelepa 'tämä ratkaisee että joudun helvettiin' mutta älä usko siihen. Todistaisin että voin ajatella uskomatta ajatukseen. Ajatuksen välttäminen taas todistaisi että uskon tuollaisiin leikkiajatuksiin; tästä Jumala taas ei tykkää. Kristinuskon Jumalan 'miellyttäminen' oli siis yhtenä motivaattorina tuon ajatuksen ajattelemiseen (mukana oli myös muita motivaattoreita). Ajattelin tuon ajatuksen ja bam!...Menin paniikkiin.

        Kristinuskosta luopuminen saa näkemään kuinka syvälle olen 'vajonnut' ajatusteni kanssa. Kuinka epäinhimillsen vaativa olen ollut. Tämä saa minut niin vihaiseksi ja katkeraksi. Kaikki tuo itsensä kiusaaminen Jumalan takia jota ei olekaan...Huomaan olevani kusetettu ihminen joka on pyrkinyt parhaimpaansa...Aivan turhaan! Tämän tajuaminen on todella rankkaa ja surullista. Mieluummin yrittäisin väkisin pysyä kristinuskossa ettei kaikki tuo tekemäni ja kärsimäni olisi turhan takia kärsittyjä vuosia.
        Ja tuo 'tämä ratkaisee että joudun helvettiin' -ajatus... Ei olekaan älyllistä Jumalaa joka jakaa ihmiset taivaaseen ja helvettiin. Mitä olen saanut aikaan tuolla ajatuksellani? Astuisin suureen tuntemattomaan takataskussani paskamaisia ja pelottavia ajatuksiani joiden piti olla hyvästä 'kävellessäni viimeiselle tuomiolle'. Nyt huomaankin että takataskussani on kusetuksen jäljiltä ajateltuja hirvittäviä ajatuksia ja olen noiden ajatusteni kanssa yksin. Mitähän nuo ajatukset ovat saaneet aikaan?

        Kirkosta eroaminen tarkoittaisi minulla luopumista kristinuskosta; kristinuskosta luopuminen raamatun mukaan olisi ykkösluokan lippu helvettiin. Toisaalta; en uskoisi tähän. Kaikki on vain uskoa, totuutta ei voi löytää.

        En ole lukenut raamattua aikaisemmin, olen nyt aloittanut. Vanhan testamentin alun kuvaama Jumala on kyllä todella ailahtelevainen kaveri. Kiivas, äkkipikainen, aivan kuin kännissä oleva epätasapainoinen ihminen.

        'Liittyykö äidin "uskoon ja hätään" jotain vai onko se yhdentekevää, mitä äitisi uskoo? Uskooko äitisi, että kaikki uskovat pääsevät taivaaseen ja kaikilta ateisteilta pääsy taivaaseen on kielletty? Kuinsa suuri merkitys on sillä, että äitisi on saanut tiukan uskonnollisen kasvatuksen ja pelkää 'sinun puolesta' tapahtuvia asioita kuten tuleeko sinusta saatananpalvoja? Entä isäsi?'

        Kunnioitan äitini uskoa, hän on joutunut paljon kokemaan. En halua hänelle enempää huolia. Äiti varmasti uskoo että uskomalla pelastuu ja toisinpäin. Äitini on mulle todella rakas, samoin isäni. Isä ei juurikaan piittaa uskonnollisesta näkökannasta; kunhan lapset voivat hyvin.

        "Kristinuskosta luopuminen saa näkemään kuinka syvälle olen 'vajonnut' ajatusteni kanssa. Kuinka epäinhimillsen vaativa olen ollut. Tämä saa minut niin vihaiseksi ja katkeraksi. Kaikki tuo itsensä kiusaaminen Jumalan takia jota ei olekaan...Huomaan olevani kusetettu ihminen joka on pyrkinyt parhaimpaansa...Aivan turhaan! Tämän tajuaminen on todella rankkaa ja surullista. Mieluummin yrittäisin väkisin pysyä kristinuskossa ettei kaikki tuo tekemäni ja kärsimäni olisi turhan takia kärsittyjä vuosia."

        Montako vaihtoehtoa sinulla on ratkaista tuo edellä kerrottu. Mitä ne ovat ja mihin ne päättyisivät? Jos annat olla asian näin, niin mitä se tarkoittaa sinun tulevaisuuttasi ajatellen?

        Joskus ihmiset elävät väkivaltaisessa alkoholistiparisuhteessa kymmeniä vuosia. Mitä arvelet, miksi? Mitä arvelet, miksi ihminen pitää kiinni juuri siitä, mistä haluaa eroon?

        "Kirkosta eroaminen tarkoittaisi minulla luopumista kristinuskosta; kristinuskosta luopuminen raamatun mukaan olisi ykkösluokan lippu helvettiin. Toisaalta; en uskoisi tähän. Kaikki on vain uskoa, totuutta ei voi löytää." Mitä isäsi sanoisi, jos eroaisit kirkosta? Mihin hän uskoo? Mihin äitisi uskoo isäsi joutuvan?

        "Kunnioitan äitini uskoa, hän on joutunut paljon kokemaan. En halua hänelle enempää huolia. Äiti varmasti uskoo että uskomalla pelastuu ja toisinpäin. Äitini on mulle todella rakas, samoin isäni. Isä ei juurikaan piittaa uskonnollisesta näkökannasta; kunhan lapset voivat hyvin." Koska et halua äidillesi lisää huolia, niin pitääkö se sinua kristinuskossa vai halu elää äidin toiveiden mukaan? Jos eroaisit kirkosta, miten arvelet äitisi siihen suhtautuvan ja ensishokin jälkeen selviävän. Entä isäsi? Onko sinulla sisaruksia? Jos, niin mikä on heidän suhde uskoon?

        Jatka raamatun lukemista. Toisessa ketjussa sait apostate'lta hienoja asioita pohdittavaksi ja ihan hyviä neuvoja.

      • Apostate
        Ulalla kirjoitti:

        'Miksi pelkäät, että Jumala on todellakin olemassa? Jos Jumala olisi olemassa, niin miksi hän hylkäisi kirkosta erotessa? Oletko lukenut raamatun aiemmin?'

        Ehkä pelkäänkin että Jumalaa ei ole olemassa. Mutta myös toisinpäin.
        Tämä voi olla vaikea selittää mutta yritän kuitenkin: Olen siis oppinut kristinuskon tavoille lapsesta asti; suorituskeskeiselle tavoille.
        20 vuotta sitten ollessani 13-vuotias sairastin vakavan masennuksen. Tuolloin leikin jollain nopalla: 'tämä ratkaisee selviänkö masennuksesta'. Nopan tulos oli hyvä. Tuolloin kristinuskon radikaali oppini näytti kasvonsa; tällaista pakanauskoa ei Jumala hyväksy. Hän joko a) vaatii leikkiin uskomista (ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön), b) hän tekee leikin tuloksen mukaisesti (rankaisuna). Toisaalta pelkäsin että minulla on joku ihme voima ajatuksillani. Vielä pelkäsin että jään noihin leikkien tuloksiin kiinni enkä pääse niistä yli. Lupasin Jumalalle etten enää tuollaisia ajattele.

        16-vuotiaana pelkäsin tekeväni itselleni pahaa, kärsin siis pakkoajatuksista. Minun oli kontrolloitava ajatuksiani. Missään nimessä en lähtisi ajattelemaan 'tämä ratkaisee vahingoitanko itseäni' -ajatuksia. Kuinka ollakaan tuollainen ajatus tuli vain yhtäkkiä päähäni peliä pelatessani. Osittain vertasin näitä ajatuksien ilmaantumisia ja niiden ajattelematta jättämistä raamatun tapahtumiin kun perkele yllytti Jeesusta näyttämään olevansa todellakin Jumalan poika ja Jeesus vastusti kiusaukset. Tuolloin kuitenkin annoin periksi; minulta ei löytynyt voimia ajatuksen välttelemiseen. Päätin ajatella ja uskoa pelin lopputulokseen; minun on uskottava koska kerta 'lankean'. Peli meni perseelleen. Tajusin pikkuhiljaa että voin kyllä ajatella tuollaisia; kunhan en vain usko ajatuksiin.

        No eipä mennyt aikaakaan kun pää keksi 'tämä ratkaisee joudunko helvettiin' -ajatuksen. Suurimpana syynä tuon ajatuksen syntymiseen oli tuo 'lankeamiseni' 16-vuotiaana; olin syntinen. Nytpä kristinuskon oppini kertoikin; ajattelepa 'tämä ratkaisee että joudun helvettiin' mutta älä usko siihen. Todistaisin että voin ajatella uskomatta ajatukseen. Ajatuksen välttäminen taas todistaisi että uskon tuollaisiin leikkiajatuksiin; tästä Jumala taas ei tykkää. Kristinuskon Jumalan 'miellyttäminen' oli siis yhtenä motivaattorina tuon ajatuksen ajattelemiseen (mukana oli myös muita motivaattoreita). Ajattelin tuon ajatuksen ja bam!...Menin paniikkiin.

        Kristinuskosta luopuminen saa näkemään kuinka syvälle olen 'vajonnut' ajatusteni kanssa. Kuinka epäinhimillsen vaativa olen ollut. Tämä saa minut niin vihaiseksi ja katkeraksi. Kaikki tuo itsensä kiusaaminen Jumalan takia jota ei olekaan...Huomaan olevani kusetettu ihminen joka on pyrkinyt parhaimpaansa...Aivan turhaan! Tämän tajuaminen on todella rankkaa ja surullista. Mieluummin yrittäisin väkisin pysyä kristinuskossa ettei kaikki tuo tekemäni ja kärsimäni olisi turhan takia kärsittyjä vuosia.
        Ja tuo 'tämä ratkaisee että joudun helvettiin' -ajatus... Ei olekaan älyllistä Jumalaa joka jakaa ihmiset taivaaseen ja helvettiin. Mitä olen saanut aikaan tuolla ajatuksellani? Astuisin suureen tuntemattomaan takataskussani paskamaisia ja pelottavia ajatuksiani joiden piti olla hyvästä 'kävellessäni viimeiselle tuomiolle'. Nyt huomaankin että takataskussani on kusetuksen jäljiltä ajateltuja hirvittäviä ajatuksia ja olen noiden ajatusteni kanssa yksin. Mitähän nuo ajatukset ovat saaneet aikaan?

        Kirkosta eroaminen tarkoittaisi minulla luopumista kristinuskosta; kristinuskosta luopuminen raamatun mukaan olisi ykkösluokan lippu helvettiin. Toisaalta; en uskoisi tähän. Kaikki on vain uskoa, totuutta ei voi löytää.

        En ole lukenut raamattua aikaisemmin, olen nyt aloittanut. Vanhan testamentin alun kuvaama Jumala on kyllä todella ailahtelevainen kaveri. Kiivas, äkkipikainen, aivan kuin kännissä oleva epätasapainoinen ihminen.

        'Liittyykö äidin "uskoon ja hätään" jotain vai onko se yhdentekevää, mitä äitisi uskoo? Uskooko äitisi, että kaikki uskovat pääsevät taivaaseen ja kaikilta ateisteilta pääsy taivaaseen on kielletty? Kuinsa suuri merkitys on sillä, että äitisi on saanut tiukan uskonnollisen kasvatuksen ja pelkää 'sinun puolesta' tapahtuvia asioita kuten tuleeko sinusta saatananpalvoja? Entä isäsi?'

        Kunnioitan äitini uskoa, hän on joutunut paljon kokemaan. En halua hänelle enempää huolia. Äiti varmasti uskoo että uskomalla pelastuu ja toisinpäin. Äitini on mulle todella rakas, samoin isäni. Isä ei juurikaan piittaa uskonnollisesta näkökannasta; kunhan lapset voivat hyvin.

        Toivottavasti et pane pahaksesi, että kommentoin hieman tätäkin keskustelua. Satuin vain lukemaan näitä viestejä, enkä malttanut olla lisäämättä jotain.

        "Huomaan olevani kusetettu ihminen joka on pyrkinyt parhaimpaansa...Aivan turhaan! Tämän tajuaminen on todella rankkaa ja surullista. Mieluummin yrittäisin väkisin pysyä kristinuskossa ettei kaikki tuo tekemäni ja kärsimäni olisi turhan takia kärsittyjä vuosia."

        Meillä ei valitettavasti ole mahdollisuutta valita tosiasioita sen mukaan, mikä meistä olisi miellyttävää, eikä myöskään sitä, mitä meille näistä tosiasioista kerrotaan. Minua johdettiin vuosikymmenien ajan harhaan hyvää tarkoittavien ihmisten toimesta, enkä nyt puhu uskonnosta. Se on surullista, ja toivon että olisin herännyt harhakuvistani aikaisemmin. Monta onnetonta vuotta olisi jäänyt kulumatta hukkaan. Mutta menneisyyttä ei voi muuttaa. Tulevaisuuden voi. Toki menneisyyttään voi murehtia vaikka kuinka, mutta se ei paranna millään tavalla oloa nykyhetkessä eikä tulevaisuudessa. Murehtimalla menneisyyden virheitä pilaa vain nykyhetken, jonka voisi käyttää paljon paremmin, esimerkiksi suunnittelemalla miten haluaisit elää tästä eteenpäin.


        "Nyt huomaankin että takataskussani on kusetuksen jäljiltä ajateltuja hirvittäviä ajatuksia ja olen noiden ajatusteni kanssa yksin."

        Oletko puhunut terapeutin kanssa kaikista niistä ajatuksista? Tuollainen taakka on raskas kantaa, ja siksi se kannattaa jakaa jonkun luotettavan kanssa, jos se on suinkaan mahdollista.


        "Kaikki on vain uskoa, totuutta ei voi löytää."

        Toisaalta tuo on totta, toisaalta ei. On totta, että kaikki mitä me kutsumme tietämiseksi on vain jonkin tason uskomista. Mutta ei ole samantekevää uskooko asioihin, joihin voi luottaa, vai asioihin joiden luotettavuudesta ei ole mitään takeita. Muutenhan voisi vain vakaasti uskoa osaavansa lentää ja hypätä katolta ilmaan vahingoittumatta. Maailma ei kuitenkaan toimi niin. On parempi uskoa siihen, että painovoima toimii, eikä ihmisillä ole siipiä. Se on kovin moneen kertaan koeteltu uskomus, vaikka koskaan ei voisikaan olla aivan täysin varma, että juuri tällä kertaa se ei pidäkään paikkaansa.

        Ajattele saavuttamatonta, lopullista totuutta vaikkapa kynttilän liekkinä. Ei kenenkään tarvitse koskettaa tulta, jotta sen valossa näkisi mitä on tekemässä. Silti on aivan toista löytää tiensä sen läheisyyteen kuin kyhjöttää pimeässä nurkassa näkemättä edes itseään.


        "Kunnioitan äitini uskoa, hän on joutunut paljon kokemaan. En halua hänelle enempää huolia. Äiti varmasti uskoo että uskomalla pelastuu ja toisinpäin."

        Olisiko olemassa mitään sellaista mahdollisuutta, jossa äitisi ei tarvitsisi tietää asiasta, ainakaan tässä vaiheessa? Kirkostahan ei ole pakko erota, vaikkei sen oppiin uskoisikaan. Minusta tuntuu kovin surulliselta, jos joudut luopumaan oman elämäsi elämisestä suojellaksesi äitiäsi mielipahalta, vaikka ymmärränkin hyvin miksi niin voisit haluta tehdä.

      • Ulalla
        Apostate kirjoitti:

        Toivottavasti et pane pahaksesi, että kommentoin hieman tätäkin keskustelua. Satuin vain lukemaan näitä viestejä, enkä malttanut olla lisäämättä jotain.

        "Huomaan olevani kusetettu ihminen joka on pyrkinyt parhaimpaansa...Aivan turhaan! Tämän tajuaminen on todella rankkaa ja surullista. Mieluummin yrittäisin väkisin pysyä kristinuskossa ettei kaikki tuo tekemäni ja kärsimäni olisi turhan takia kärsittyjä vuosia."

        Meillä ei valitettavasti ole mahdollisuutta valita tosiasioita sen mukaan, mikä meistä olisi miellyttävää, eikä myöskään sitä, mitä meille näistä tosiasioista kerrotaan. Minua johdettiin vuosikymmenien ajan harhaan hyvää tarkoittavien ihmisten toimesta, enkä nyt puhu uskonnosta. Se on surullista, ja toivon että olisin herännyt harhakuvistani aikaisemmin. Monta onnetonta vuotta olisi jäänyt kulumatta hukkaan. Mutta menneisyyttä ei voi muuttaa. Tulevaisuuden voi. Toki menneisyyttään voi murehtia vaikka kuinka, mutta se ei paranna millään tavalla oloa nykyhetkessä eikä tulevaisuudessa. Murehtimalla menneisyyden virheitä pilaa vain nykyhetken, jonka voisi käyttää paljon paremmin, esimerkiksi suunnittelemalla miten haluaisit elää tästä eteenpäin.


        "Nyt huomaankin että takataskussani on kusetuksen jäljiltä ajateltuja hirvittäviä ajatuksia ja olen noiden ajatusteni kanssa yksin."

        Oletko puhunut terapeutin kanssa kaikista niistä ajatuksista? Tuollainen taakka on raskas kantaa, ja siksi se kannattaa jakaa jonkun luotettavan kanssa, jos se on suinkaan mahdollista.


        "Kaikki on vain uskoa, totuutta ei voi löytää."

        Toisaalta tuo on totta, toisaalta ei. On totta, että kaikki mitä me kutsumme tietämiseksi on vain jonkin tason uskomista. Mutta ei ole samantekevää uskooko asioihin, joihin voi luottaa, vai asioihin joiden luotettavuudesta ei ole mitään takeita. Muutenhan voisi vain vakaasti uskoa osaavansa lentää ja hypätä katolta ilmaan vahingoittumatta. Maailma ei kuitenkaan toimi niin. On parempi uskoa siihen, että painovoima toimii, eikä ihmisillä ole siipiä. Se on kovin moneen kertaan koeteltu uskomus, vaikka koskaan ei voisikaan olla aivan täysin varma, että juuri tällä kertaa se ei pidäkään paikkaansa.

        Ajattele saavuttamatonta, lopullista totuutta vaikkapa kynttilän liekkinä. Ei kenenkään tarvitse koskettaa tulta, jotta sen valossa näkisi mitä on tekemässä. Silti on aivan toista löytää tiensä sen läheisyyteen kuin kyhjöttää pimeässä nurkassa näkemättä edes itseään.


        "Kunnioitan äitini uskoa, hän on joutunut paljon kokemaan. En halua hänelle enempää huolia. Äiti varmasti uskoo että uskomalla pelastuu ja toisinpäin."

        Olisiko olemassa mitään sellaista mahdollisuutta, jossa äitisi ei tarvitsisi tietää asiasta, ainakaan tässä vaiheessa? Kirkostahan ei ole pakko erota, vaikkei sen oppiin uskoisikaan. Minusta tuntuu kovin surulliselta, jos joudut luopumaan oman elämäsi elämisestä suojellaksesi äitiäsi mielipahalta, vaikka ymmärränkin hyvin miksi niin voisit haluta tehdä.

        Tein päätökseni; erosin kirkosta. Yllättävän hyvin suhtautuivat vanhemmat, parasta vain minulle toivovat. Tämä olkoon uusi alkuni ilman pelkoa alistuskeinona johonkin tiettyyn uskontoon. Paljon edessä kohdattavaa, aikansa ottaa, mutta nyt mennään näillä eväillä. Lopullinen syy oli etten kerta kaikkiaan voi uskoa esim. helvettioppia, paljon muutakin raamatussa on kovin kyseenalaista (vaikka en ole kokonaan vielä lukenut). Ja edelleen en voi sietää sitä tapaa miten minut alunperin on saatettu kristinuskoon.
        Vaikkakin eroaminen on lähinnä symbolinen ele, pidän sitä ensimmäisenä todellisena omana ratkaisunani näiden asioiden suhteen ja tämä voi olla tärkeääkin.
        Tutkailen edelleen, katselen, otan selvää...Mutta nyt oli aika linnunpojan rikkoa munan kuori ja katsella rohkeasti mitä kaikkea on tarjolla. Eikä vain katsella kuoren sisäpuolelta.
        Keskustelu silti jatkukoon.
        Ja Apostate; olet enemmän kuin tervetullut mukaan keskusteluun viestiketjuun kuin viestiketjuun. Samoin mukavaa jos nimim. 'ymmällä taas' edelleen pysyy mukana. Muutkin ovat tervetulleita.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        Tein päätökseni; erosin kirkosta. Yllättävän hyvin suhtautuivat vanhemmat, parasta vain minulle toivovat. Tämä olkoon uusi alkuni ilman pelkoa alistuskeinona johonkin tiettyyn uskontoon. Paljon edessä kohdattavaa, aikansa ottaa, mutta nyt mennään näillä eväillä. Lopullinen syy oli etten kerta kaikkiaan voi uskoa esim. helvettioppia, paljon muutakin raamatussa on kovin kyseenalaista (vaikka en ole kokonaan vielä lukenut). Ja edelleen en voi sietää sitä tapaa miten minut alunperin on saatettu kristinuskoon.
        Vaikkakin eroaminen on lähinnä symbolinen ele, pidän sitä ensimmäisenä todellisena omana ratkaisunani näiden asioiden suhteen ja tämä voi olla tärkeääkin.
        Tutkailen edelleen, katselen, otan selvää...Mutta nyt oli aika linnunpojan rikkoa munan kuori ja katsella rohkeasti mitä kaikkea on tarjolla. Eikä vain katsella kuoren sisäpuolelta.
        Keskustelu silti jatkukoon.
        Ja Apostate; olet enemmän kuin tervetullut mukaan keskusteluun viestiketjuun kuin viestiketjuun. Samoin mukavaa jos nimim. 'ymmällä taas' edelleen pysyy mukana. Muutkin ovat tervetulleita.

        Ihanaa! Olet tehnyt päätöksesi ja myös toteuttanut sen!

        Minä olen ollut mukana eri tavoin kuin apostate, koska minulta puuttuu omakohtaiset kokemukset. Monessa olisin halunnut sanoa samaa. Toisaalta minua "sitoo oma ammatillisuus", vaikka tämä on epävirallista. Pitää antaa mahdollisimman vähän vastauksia, jotta ihminen vastaamalla kysymyksiin joutuisi pohtimaan itse suhteensa itseen, elämäänsä jne.. Eli juuri toisin kuin meille lapsena tehdään. Silloin olemme jopa sen tarpeessa, että joku sanoo miten asiat ovat. Voi olla väärin tai oikein tai jotain siltä väliltä, mutta kuitenkin.

        "Vaikkakin eroaminen on lähinnä symbolinen ele, pidän sitä ensimmäisenä todellisena omana ratkaisunani näiden asioiden suhteen ja tämä voi olla tärkeääkin.
        Tutkailen edelleen, katselen, otan selvää...Mutta nyt oli aika linnunpojan rikkoa munan kuori ja katsella rohkeasti mitä kaikkea on tarjolla. Eikä vain katsella kuoren sisäpuolelta."

        Tuntuuko sinusta, että ratkaisut ovat tulleet jostain muualta?

        Ihanasti sanottu, linnunpojan rikkoa kuorensa ja katsella rohkeasti mitä kaikkea on tarjolla.

        Toivottavasti minusta on jotain iloa ja hyötyä sinulle ollut. Olen mukana. Apostate'sta olen kiitollinen, hän tuo vertaistukea, joka on hyvin tärkeää.

        "Paljon edessä kohdattavaa, aikansa ottaa, mutta nyt mennään näillä eväillä." Oletko juhlistanut asiaa? Minä keitän nyt kahvit ja otan torttua, sinun juhlasi kunniaksi. Laskeskelin ikääsi kertomasi perusteellla ja sinä olet minun laskujeni mukaan nuori ja vasta elämäsi alkutaipaleella.

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        Ihanaa! Olet tehnyt päätöksesi ja myös toteuttanut sen!

        Minä olen ollut mukana eri tavoin kuin apostate, koska minulta puuttuu omakohtaiset kokemukset. Monessa olisin halunnut sanoa samaa. Toisaalta minua "sitoo oma ammatillisuus", vaikka tämä on epävirallista. Pitää antaa mahdollisimman vähän vastauksia, jotta ihminen vastaamalla kysymyksiin joutuisi pohtimaan itse suhteensa itseen, elämäänsä jne.. Eli juuri toisin kuin meille lapsena tehdään. Silloin olemme jopa sen tarpeessa, että joku sanoo miten asiat ovat. Voi olla väärin tai oikein tai jotain siltä väliltä, mutta kuitenkin.

        "Vaikkakin eroaminen on lähinnä symbolinen ele, pidän sitä ensimmäisenä todellisena omana ratkaisunani näiden asioiden suhteen ja tämä voi olla tärkeääkin.
        Tutkailen edelleen, katselen, otan selvää...Mutta nyt oli aika linnunpojan rikkoa munan kuori ja katsella rohkeasti mitä kaikkea on tarjolla. Eikä vain katsella kuoren sisäpuolelta."

        Tuntuuko sinusta, että ratkaisut ovat tulleet jostain muualta?

        Ihanasti sanottu, linnunpojan rikkoa kuorensa ja katsella rohkeasti mitä kaikkea on tarjolla.

        Toivottavasti minusta on jotain iloa ja hyötyä sinulle ollut. Olen mukana. Apostate'sta olen kiitollinen, hän tuo vertaistukea, joka on hyvin tärkeää.

        "Paljon edessä kohdattavaa, aikansa ottaa, mutta nyt mennään näillä eväillä." Oletko juhlistanut asiaa? Minä keitän nyt kahvit ja otan torttua, sinun juhlasi kunniaksi. Laskeskelin ikääsi kertomasi perusteellla ja sinä olet minun laskujeni mukaan nuori ja vasta elämäsi alkutaipaleella.

        'Tuntuuko sinusta, että ratkaisut ovat tulleet jostain muualta?'

        Kyllä. Olen ikäänkuin ollut pakotettu kristinuskoon. Se oli ainoa mitä oli tarjolla. Hyvällä tahdolla läheiset ovat siihen lapsena opettaneet, mutta olen liian pohdiskeleva ja 'luontevan' ajatuksenjuoksuni mukaan kristinusko on liian epäreilu muita kuin siihen uskovia kohtaan enkä vain pysty oikeasti uskomaan oppeihin. Tämä on aiheuttanut ristiriitaa minussa joka on repinyt minua kahtia. Eikä minulta ole onnistunut saamani neuvot: 'älä liikaa pohdi, luotat vain'. Kasvinkin kasvaminen riippuu paljolti maaperästä, minun maaperäni ei vain yksinkertaisesti sovellu kristinuskolle.

        'Toivottavasti minusta on jotain iloa ja hyötyä sinulle ollut. Olen mukana. '

        Todella paljon olet avuksi ollut! Kiitän sydämestäni.

        'Oletko juhlistanut asiaa?'

        Juhlistin tekemällä ihan 'maallisia asioita', korjaamalla pari kaukosäädintä :)

        Tarina jatkukoon.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Tuntuuko sinusta, että ratkaisut ovat tulleet jostain muualta?'

        Kyllä. Olen ikäänkuin ollut pakotettu kristinuskoon. Se oli ainoa mitä oli tarjolla. Hyvällä tahdolla läheiset ovat siihen lapsena opettaneet, mutta olen liian pohdiskeleva ja 'luontevan' ajatuksenjuoksuni mukaan kristinusko on liian epäreilu muita kuin siihen uskovia kohtaan enkä vain pysty oikeasti uskomaan oppeihin. Tämä on aiheuttanut ristiriitaa minussa joka on repinyt minua kahtia. Eikä minulta ole onnistunut saamani neuvot: 'älä liikaa pohdi, luotat vain'. Kasvinkin kasvaminen riippuu paljolti maaperästä, minun maaperäni ei vain yksinkertaisesti sovellu kristinuskolle.

        'Toivottavasti minusta on jotain iloa ja hyötyä sinulle ollut. Olen mukana. '

        Todella paljon olet avuksi ollut! Kiitän sydämestäni.

        'Oletko juhlistanut asiaa?'

        Juhlistin tekemällä ihan 'maallisia asioita', korjaamalla pari kaukosäädintä :)

        Tarina jatkukoon.

        Uusi aamu ja uudet kujeet. Millaisia tunnelmia?

        "Kyllä. Olen ikäänkuin ollut pakotettu kristinuskoon. Se oli ainoa mitä oli tarjolla." Mitä tunteita tuo herättää? Kävikö paperin polttaminen tarpeettomaksi?

        Vieläkö terapiasi jatkuu ja jos niin kuinka usein?

        "Juhlistin tekemällä ihan 'maallisia asioita', korjaamalla pari kaukosäädintä :)" Hyvä, hyvä!

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        Uusi aamu ja uudet kujeet. Millaisia tunnelmia?

        "Kyllä. Olen ikäänkuin ollut pakotettu kristinuskoon. Se oli ainoa mitä oli tarjolla." Mitä tunteita tuo herättää? Kävikö paperin polttaminen tarpeettomaksi?

        Vieläkö terapiasi jatkuu ja jos niin kuinka usein?

        "Juhlistin tekemällä ihan 'maallisia asioita', korjaamalla pari kaukosäädintä :)" Hyvä, hyvä!

        'Uusi aamu ja uudet kujeet. Millaisia tunnelmia? '

        Voimaa löytyy, osaan paremmin tarkastella ajatuskuvioitani ikäänkuin ulkopuolisena. Huomaan että minulla on todella paljon vaihtoehtoja ajatuksilleni; kuinka niihin suhtautua. Huomaan myös että minun täytyy olla valppaana etten lähde vanhoihin ajatuskuvioihin mukaan märehtimään. Huomaan nyt paremmin mistä kaikki märehtimiskuviot lähtevät liikkeelle, koitan noina hetkinä rohkaista itseäni uudenlaiseen ajatteluun.

        'Mitä tunteita tuo herättää? Kävikö paperin polttaminen tarpeettomaksi?'

        Ei enää herätä oikeastaan minkäänlaisia tunteita. Kyllä varmasti vielä poltan paperia.

        'Vieläkö terapiasi jatkuu ja jos niin kuinka usein?'

        Kyllä jatkuu, nyt se vasta alkaakin. Kerran viikossa, puolitoista tuntia kerralla.

        Voitko muuten nimimerkki 'ymmällä taas' kertoa omasta maailmankatsomuksestasi? Millaista se on ollut ja millaista se on nykyään?

      • Apostate
        Ulalla kirjoitti:

        Tein päätökseni; erosin kirkosta. Yllättävän hyvin suhtautuivat vanhemmat, parasta vain minulle toivovat. Tämä olkoon uusi alkuni ilman pelkoa alistuskeinona johonkin tiettyyn uskontoon. Paljon edessä kohdattavaa, aikansa ottaa, mutta nyt mennään näillä eväillä. Lopullinen syy oli etten kerta kaikkiaan voi uskoa esim. helvettioppia, paljon muutakin raamatussa on kovin kyseenalaista (vaikka en ole kokonaan vielä lukenut). Ja edelleen en voi sietää sitä tapaa miten minut alunperin on saatettu kristinuskoon.
        Vaikkakin eroaminen on lähinnä symbolinen ele, pidän sitä ensimmäisenä todellisena omana ratkaisunani näiden asioiden suhteen ja tämä voi olla tärkeääkin.
        Tutkailen edelleen, katselen, otan selvää...Mutta nyt oli aika linnunpojan rikkoa munan kuori ja katsella rohkeasti mitä kaikkea on tarjolla. Eikä vain katsella kuoren sisäpuolelta.
        Keskustelu silti jatkukoon.
        Ja Apostate; olet enemmän kuin tervetullut mukaan keskusteluun viestiketjuun kuin viestiketjuun. Samoin mukavaa jos nimim. 'ymmällä taas' edelleen pysyy mukana. Muutkin ovat tervetulleita.

        Hieno juttu! Voimahalaukset sinulle. Uskalsit ottaa ison askeleen eteenpäin, eivätkä uhkakuvat toteutuneetkaan. Taitaa olla niin, että useinkin pelkää vanhempien reaktiota ihan turhaan, mutta kun kyse on itselle isosta ja tärkeästä asiasta (ja vanhempien suhtautuminen on myös iso ja tärkeä asia!) on vaikeakin olla olematta pelkeillään. Siitäkin asiasta minulla on omaa kokemusta...

        Ei muuten voi mitenkään olla pahaksi lukea Raamattua ihan kunnolla, koska se tuntuu jääneen melkeinpä jokaiselta rivikristityltä tekemättä. Tosin voihan olla, että he ovat lukeneet sitä, mutta toinen silmä suljettuna, jotta ei tarvisi nähdä omien käsitysten vastaisia jakeita tai todellisia asiayhteyksiä ollenkaan. Mahtaako olla ketään kristinuskoon opetettua, joka ei kertaakaan Raamattua lukiessaan kysyisi mielessään: "Mitä, voiko tässä ihan oikeasti lukea näin?" Mutta kyllä siellä vain lukee, monen apologistin mieliharmiksi. Näitä yllätyksiä löytyy kosolti myös Uudesta Testamentista, jos vaan lukee tekstiä silmä tarkkana.

        Tosin jos Raamattua ihan oikeasti haluaa ymmärtää, on avuksi lukea sen syntyhistoriaa, jotta voisi esimerkiksi ymmärtää, milloin "Herra" tarkoittaa vuorijumalaa El Elyonia, milloin taas esijuutalaisten sodanjumala Jahve Sebaotia, ja miten näistä tehtiin lopulta yksi ja sama jumaluus. Ymmärtääkseni paras suomennettu teos aiheesta on Karen Armstrongin Jumalan Historia.

        Kun on ollut vuosikaudet uskonnon hallinnassa, on valaisevaa ja helpottavaa ottaa vastavuoroisesti uskonto omaan hallintaan. On vain ensin hyväksyttävä, että aiemmin itsestäänselvyyksinä otetut väittämät näyttävätkin toisesta näkökulmasta katsoen aivan hullunkurisilta.

        Miten sujuvasti muuten kuuntelet englannin kieltä? Voisin suositella netistä erästä tosi laadukasta videosarjaa, jossa eräs ihminen kertoo omista uskon menetyksensä kokemuksista ja kuinka hän sitten sai kasattua itsensä ja maailmansa uskon romahtamisen jälkeen. Sarja on vielä keskeneräinen, mutta olen itse pitänyt siitä todella paljon.

      • Ulalla
        Apostate kirjoitti:

        Hieno juttu! Voimahalaukset sinulle. Uskalsit ottaa ison askeleen eteenpäin, eivätkä uhkakuvat toteutuneetkaan. Taitaa olla niin, että useinkin pelkää vanhempien reaktiota ihan turhaan, mutta kun kyse on itselle isosta ja tärkeästä asiasta (ja vanhempien suhtautuminen on myös iso ja tärkeä asia!) on vaikeakin olla olematta pelkeillään. Siitäkin asiasta minulla on omaa kokemusta...

        Ei muuten voi mitenkään olla pahaksi lukea Raamattua ihan kunnolla, koska se tuntuu jääneen melkeinpä jokaiselta rivikristityltä tekemättä. Tosin voihan olla, että he ovat lukeneet sitä, mutta toinen silmä suljettuna, jotta ei tarvisi nähdä omien käsitysten vastaisia jakeita tai todellisia asiayhteyksiä ollenkaan. Mahtaako olla ketään kristinuskoon opetettua, joka ei kertaakaan Raamattua lukiessaan kysyisi mielessään: "Mitä, voiko tässä ihan oikeasti lukea näin?" Mutta kyllä siellä vain lukee, monen apologistin mieliharmiksi. Näitä yllätyksiä löytyy kosolti myös Uudesta Testamentista, jos vaan lukee tekstiä silmä tarkkana.

        Tosin jos Raamattua ihan oikeasti haluaa ymmärtää, on avuksi lukea sen syntyhistoriaa, jotta voisi esimerkiksi ymmärtää, milloin "Herra" tarkoittaa vuorijumalaa El Elyonia, milloin taas esijuutalaisten sodanjumala Jahve Sebaotia, ja miten näistä tehtiin lopulta yksi ja sama jumaluus. Ymmärtääkseni paras suomennettu teos aiheesta on Karen Armstrongin Jumalan Historia.

        Kun on ollut vuosikaudet uskonnon hallinnassa, on valaisevaa ja helpottavaa ottaa vastavuoroisesti uskonto omaan hallintaan. On vain ensin hyväksyttävä, että aiemmin itsestäänselvyyksinä otetut väittämät näyttävätkin toisesta näkökulmasta katsoen aivan hullunkurisilta.

        Miten sujuvasti muuten kuuntelet englannin kieltä? Voisin suositella netistä erästä tosi laadukasta videosarjaa, jossa eräs ihminen kertoo omista uskon menetyksensä kokemuksista ja kuinka hän sitten sai kasattua itsensä ja maailmansa uskon romahtamisen jälkeen. Sarja on vielä keskeneräinen, mutta olen itse pitänyt siitä todella paljon.

        Kyllä englanti sujuu hyvin. Laita ihmeessä linkki. Otin tuon kirjan ylös, menee seuraavaksi luettavaksi. Raamatun aion lukea kannesta kanteen.

        Voitko Apostate kertoa vähän omista vaiheista/olotiloistasi eroamisen jälkeen? Mitä koit? Millaisia ajatuksia ja tunteita kohtasit?

        Oletko sinä päässyt yli noista ajatuspeloistasi; esim. pystytkö ajattelemaan 'tämä ratkaisee että joudun helvettiin'? Mulla oli yhteen aikaan pitkä kausi kun pystyin ajattelemaan mitä vain ja ei hetkauttanut. Mulla on muutes menossa tässä kaiken lisäksi vakava burn out, en tiedä olenko siitä kertonut. Työpaikalla alkoi työtilanne käydä ylivoimaiseksi. Onneksi asiat ovat nyt korjaantuneet. Olin niin huonossa kunnossa että olin aivan krampissa joka työpäivä. Heräsivät nyt siellä todella kun yksi mies on kauan poissa rivistä. Surullista tämä tulostavoite -yhteiskunta mitä elämme...

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Uusi aamu ja uudet kujeet. Millaisia tunnelmia? '

        Voimaa löytyy, osaan paremmin tarkastella ajatuskuvioitani ikäänkuin ulkopuolisena. Huomaan että minulla on todella paljon vaihtoehtoja ajatuksilleni; kuinka niihin suhtautua. Huomaan myös että minun täytyy olla valppaana etten lähde vanhoihin ajatuskuvioihin mukaan märehtimään. Huomaan nyt paremmin mistä kaikki märehtimiskuviot lähtevät liikkeelle, koitan noina hetkinä rohkaista itseäni uudenlaiseen ajatteluun.

        'Mitä tunteita tuo herättää? Kävikö paperin polttaminen tarpeettomaksi?'

        Ei enää herätä oikeastaan minkäänlaisia tunteita. Kyllä varmasti vielä poltan paperia.

        'Vieläkö terapiasi jatkuu ja jos niin kuinka usein?'

        Kyllä jatkuu, nyt se vasta alkaakin. Kerran viikossa, puolitoista tuntia kerralla.

        Voitko muuten nimimerkki 'ymmällä taas' kertoa omasta maailmankatsomuksestasi? Millaista se on ollut ja millaista se on nykyään?

        "Voimaa löytyy, osaan paremmin tarkastella ajatuskuvioitani ikäänkuin ulkopuolisena. Huomaan että minulla on todella paljon vaihtoehtoja ajatuksilleni; kuinka niihin suhtautua."

        Voisiko "ikäänkuin ulkopuolisena" toimia voimana? Miten pystyisit sitä hyödyntämään?

        "Voitko muuten nimimerkki 'ymmällä taas' kertoa omasta maailmankatsomuksestasi? Millaista se on ollut ja millaista se on nykyään?"

        Riippuu siitä mitä tarkoitat maailmankatsomuksella. muistan lapsena miettineeni paljon ihmisten käyttäymistä ja miksi he toimivat kuin toimivat. Muistan myös miettineeni oppikoulussa epätasa-arvoa ihmisten välillä ja miten köyhyys voitaisiin ratkaista. Silloin olin niin lapsi, etten tiennyt, että oli politiikkaa. Tuskin minun sen aikaisen näkökulmani mukaista puoluetta edes oli, mutta mietinpä vain.

        Myöhemmin olen ihmetellyt uskontoja. Joskus lohtua on tuonut esim. kreikkalaisten ystävien sanat "Jumala kyllä näkee hänen pahat sinua kohtaan". Mutta, ne ovat sanoja ihan kuin oikeat sanat oikeassa paikassa oikeaan aikaan ilman jumaluutta. Kerran olen ajatellut, jos pääsen opiskelemaan, jumala on olemassa. Pääsin, ja silti en usko.

        Minä ajattelen niin, että jos olisi kaikkivoipa Jumala, raamattu olisi turha, myös kaikki se epäarvoisuus ja kärsimykset ihmisillä. Jos olisi kaikkivoipa, rakastava, tasa-arvoinen Jumala, hän antaisi tasa-arvoisesti ainakin heille, jotka häneen uskovat. Mutta, näin ei näytä olevan.

        Uskosta olen sen verran höllä, että katson sen jossain tapauksessa olleen pelastus tässä elämässä parempaan elämään. Mutta myös toisin päin. Moni suuressa hädässään, on vajonnut entistä syvemmälle uskonnon myötä, tullut uhriksi. Kristinusko on minusta julma juuri sen helvetti- ja perisyntiopin tähden. Samoin minua järkyttää se, että ihmiset ihannoivat Jumalan suurena rakkautena Jeesuksen kärsmystä ristillä tulevien sukupolvien syntien tähden eli itsensä tähden.

        Ajattelen, että ihminen tekee ratkaisuja, jotka hän sillä hetkellä näkee parhaaksi. Myöhemmin hän voi huomata, että ratkaisu oli väärä tai olisi voinut toimia toisin, mutta silloin se oli paras mahdollinen, jonka ihminen tiesi. Siksi liika murehtimen "vääristä teoista" on turhaa. Jos kokee tehneensä väärin jotain ihmistä kohtaan, voi pyytää anteeksi.

      • Apostate
        Ulalla kirjoitti:

        Kyllä englanti sujuu hyvin. Laita ihmeessä linkki. Otin tuon kirjan ylös, menee seuraavaksi luettavaksi. Raamatun aion lukea kannesta kanteen.

        Voitko Apostate kertoa vähän omista vaiheista/olotiloistasi eroamisen jälkeen? Mitä koit? Millaisia ajatuksia ja tunteita kohtasit?

        Oletko sinä päässyt yli noista ajatuspeloistasi; esim. pystytkö ajattelemaan 'tämä ratkaisee että joudun helvettiin'? Mulla oli yhteen aikaan pitkä kausi kun pystyin ajattelemaan mitä vain ja ei hetkauttanut. Mulla on muutes menossa tässä kaiken lisäksi vakava burn out, en tiedä olenko siitä kertonut. Työpaikalla alkoi työtilanne käydä ylivoimaiseksi. Onneksi asiat ovat nyt korjaantuneet. Olin niin huonossa kunnossa että olin aivan krampissa joka työpäivä. Heräsivät nyt siellä todella kun yksi mies on kauan poissa rivistä. Surullista tämä tulostavoite -yhteiskunta mitä elämme...

        Videosarja josta puhuin aiemmassa viestissä löytyy täältä kaikki videot sisältävänä soittolistana: http://www.youtube.com/watch?v=mSy1-Q_BEtQ&feature=&p=1EBB6F9E7168B7F9&index=0&playnext=1
        (Pari ensimmäistä videota taitavat olla pelkkää puhuvaa päätä ja toimivat johdantona sarjalle, mutta vakuutan että asiat muuttuvat siitä paljon mielenkiintoisemmiksi.)

        Minulle kirkosta eroaminen oli enää viimeinen piste kristinuskosta luopumista käsittelevässä kappaleessa. Luulen että sillä oli minulle siinä vaiheessa enää niin vähän merkitystä, että en tosiaankaan enää muista, miltä minusta silloin tuntui. Jäljellä on vain mielikuva siitä, että tunsin lykänneeni asiaa ihan turhan pitkään.

        Muistan paljon paremmin sen pudotuksen tunteen, kun ymmärsin koko ikäni tosina ja luotettavina pitämieni asioiden hataruuden ja joissain tapauksissa suoranaisen valheellisuuden. Muistan jopa paremmin sen, miltä tuntui ymmärtää loogisen oivalluksen kautta, millainen kehäpäätelmä Raamattuun liittyvään auktoriteettiuskooni sisältyi. (Juuri silloin se tuntui enemmän vapauttavalta, kuin olisi murtautunut läpi vankilan muurien isompaan maailmaan, jossa voi hengittää vapaammin, mutta jotkut oivallukset ovat tuntuneet melkein iskuilta vatsaan). On kuitenkin aika vaikea palauttaa näitä asioita mieleen elävinä tunteina nyt, kun koko tapahtumaketjun alusta on yli 15 vuotta, ja siitä alkaneen tien loogiseen päätepisteeseen saapumisestakin kohta vuoden päivät. Eikä pitkää prosessia monine vaiheineen voi oikein mitenkään tiivistää kovin tiukkaan muotoon.

        Luulenpa, että en koskaan pelännyt helvettiä läheskään niin paljon kuin useimmat muut joiden kokemuksia olen päässyt kuulemaan tai lukemaan. Ehkäpä minulle oli korostettu eniten tulkintaa, jonka mukaan helvetti tarkoittaa ikuista eroa Jumalasta, jonka sanottiin olevan kamalinta mitä voi kuvitella. Siispä minä pelkäsin juuri sitä, että Jumala vihastuu minuun ja hylkää minut ikuisesti, kääntää minulle selkänsä. Tämä oli minulle ihan oikeasti hyvin konkreettinen ja nujertava pelko. Toisin sanoen saman efektin saadakseni, minun täytyisi ajatella "tämä ratkaisee, hylkääkö Jumala sieluni ikuisiksi ajoiksi."

        Kyllä, minä pystyn ajattelemaan niin. Ehkäpä pystyn siihen nyt niin paljon paremmin, koska jouduin tietoisesti ottamaan riskin, että niin tapahtuu. Pelkäsin, että se on seurauksena, jos alan ottaa asioista selvää ja lukea myös sellaisia lähteitä, jotka eivät pelkästään vakuuta Raamatun sanoman autenttisuutta. Tämä ei tarkoita, etteikö se olisi pelottanut silloin! Ja yhä edelleen, tuo ajatus aiheuttaa jonkinlaisen lyhyen piston tunteen sisimmässä. Luulen että siinä on kaikki, mikä on jäljellä alkuperäisestä pelosta: vaistomainen reaktio joka varoittaa jostakin, joka on ehdollistunut liittymään vaaraan. Saman tapaisia tunteita liittyy muihinkin ylitettyihin, mutta aikoinaan hyvin voimakkaisiin pelkoihin. (Olen muuten todella tyytyväinen, että luin psykologiaa lukiossa. Jo tuon perusopin pohjalta opin ymmärtämään mieleni liikkeitä paljon paremmin, ja sittemmin olen oppinut - pakon edessäkin - paljon lisää.)

        Burn out on kyllä vakava asia, hyvä jos asiat ovat menossa jo parempaan päin. Valitettavasti tämä maailma alkaa olla mennyt sellaiseksi, ettei mitään tehdä enää ihmisen mitoilla eikä ehdoilla, vaan kaikesta päättää rahallisen voiton ja kasvun kylmä laskelmointi. Ahneus, itsekkyys ja välinpitämättömyys eivät ole eivätkä koskaan tule olemaan peruskiviä, joille hyvinvoivan yhteiskunnan voisi rakentaa. Joskus pelottaa miten ihmeessä sopeudun itse oravanpyörään takaisin. Itse olen ollut traumaattisen tapahtuman seurauksena poissa työelämästä useita vuosia, ja onneksi myös kognitiivisessa terapiassa hyvän terapeutin luona. Kuinka ollakaan, hänen kanssaan olen voinut puida uudelleen myös monia lapsuuden ja nuoruuden pelkotiloja ja matkalla mukaan tarttuneita hankalia ajattelutapoja.

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        "Voimaa löytyy, osaan paremmin tarkastella ajatuskuvioitani ikäänkuin ulkopuolisena. Huomaan että minulla on todella paljon vaihtoehtoja ajatuksilleni; kuinka niihin suhtautua."

        Voisiko "ikäänkuin ulkopuolisena" toimia voimana? Miten pystyisit sitä hyödyntämään?

        "Voitko muuten nimimerkki 'ymmällä taas' kertoa omasta maailmankatsomuksestasi? Millaista se on ollut ja millaista se on nykyään?"

        Riippuu siitä mitä tarkoitat maailmankatsomuksella. muistan lapsena miettineeni paljon ihmisten käyttäymistä ja miksi he toimivat kuin toimivat. Muistan myös miettineeni oppikoulussa epätasa-arvoa ihmisten välillä ja miten köyhyys voitaisiin ratkaista. Silloin olin niin lapsi, etten tiennyt, että oli politiikkaa. Tuskin minun sen aikaisen näkökulmani mukaista puoluetta edes oli, mutta mietinpä vain.

        Myöhemmin olen ihmetellyt uskontoja. Joskus lohtua on tuonut esim. kreikkalaisten ystävien sanat "Jumala kyllä näkee hänen pahat sinua kohtaan". Mutta, ne ovat sanoja ihan kuin oikeat sanat oikeassa paikassa oikeaan aikaan ilman jumaluutta. Kerran olen ajatellut, jos pääsen opiskelemaan, jumala on olemassa. Pääsin, ja silti en usko.

        Minä ajattelen niin, että jos olisi kaikkivoipa Jumala, raamattu olisi turha, myös kaikki se epäarvoisuus ja kärsimykset ihmisillä. Jos olisi kaikkivoipa, rakastava, tasa-arvoinen Jumala, hän antaisi tasa-arvoisesti ainakin heille, jotka häneen uskovat. Mutta, näin ei näytä olevan.

        Uskosta olen sen verran höllä, että katson sen jossain tapauksessa olleen pelastus tässä elämässä parempaan elämään. Mutta myös toisin päin. Moni suuressa hädässään, on vajonnut entistä syvemmälle uskonnon myötä, tullut uhriksi. Kristinusko on minusta julma juuri sen helvetti- ja perisyntiopin tähden. Samoin minua järkyttää se, että ihmiset ihannoivat Jumalan suurena rakkautena Jeesuksen kärsmystä ristillä tulevien sukupolvien syntien tähden eli itsensä tähden.

        Ajattelen, että ihminen tekee ratkaisuja, jotka hän sillä hetkellä näkee parhaaksi. Myöhemmin hän voi huomata, että ratkaisu oli väärä tai olisi voinut toimia toisin, mutta silloin se oli paras mahdollinen, jonka ihminen tiesi. Siksi liika murehtimen "vääristä teoista" on turhaa. Jos kokee tehneensä väärin jotain ihmistä kohtaan, voi pyytää anteeksi.

        'Voisiko "ikäänkuin ulkopuolisena" toimia voimana? Miten pystyisit sitä hyödyntämään?'

        Voisi toimia, olen samaan tapaan toiminutkin. Aika ajoin tulee varmasti ahdistuskohtauksia 'se on ollut minä joka on 'vajonnut' niin syvälle ajatuskuvioihin'. Näinä hetkinä pitäisi kehitellä sopiva tapa jolla päästä yli noista ahdistuskohtauksista.
        Toinen tapa voisi olla sellainen, että ei tarkastelekaan ulkopuolisena, vaan rohkeasti kohtaa pelkonsa ja tekonsa ja analysoi rationaalisesti tapahtumia; ei vaivu pelon ja ahdistuksen valtaan vaan näistä huolimatta tarkastelee tapahtuneita ja esittää itselleen kysymyksiä ja koittaa vastata niihin rehellisesti. Yksi tapani käsitellä on seuraavanlainen: 'ratkaisin' ajatuksillani että joudun raamatun mukaiseen jo olemassa olevaan helvettiin. Tällaista ei kuitenkaan ole olemassa, joten en itse asiassa ratkaissut mitään. Tämä on sellainen fakta jonka voin rehellisesti myöntää ja tämä tuottaa helpotuksen tunnetta.

      • Ulalla
        Apostate kirjoitti:

        Videosarja josta puhuin aiemmassa viestissä löytyy täältä kaikki videot sisältävänä soittolistana: http://www.youtube.com/watch?v=mSy1-Q_BEtQ&feature=&p=1EBB6F9E7168B7F9&index=0&playnext=1
        (Pari ensimmäistä videota taitavat olla pelkkää puhuvaa päätä ja toimivat johdantona sarjalle, mutta vakuutan että asiat muuttuvat siitä paljon mielenkiintoisemmiksi.)

        Minulle kirkosta eroaminen oli enää viimeinen piste kristinuskosta luopumista käsittelevässä kappaleessa. Luulen että sillä oli minulle siinä vaiheessa enää niin vähän merkitystä, että en tosiaankaan enää muista, miltä minusta silloin tuntui. Jäljellä on vain mielikuva siitä, että tunsin lykänneeni asiaa ihan turhan pitkään.

        Muistan paljon paremmin sen pudotuksen tunteen, kun ymmärsin koko ikäni tosina ja luotettavina pitämieni asioiden hataruuden ja joissain tapauksissa suoranaisen valheellisuuden. Muistan jopa paremmin sen, miltä tuntui ymmärtää loogisen oivalluksen kautta, millainen kehäpäätelmä Raamattuun liittyvään auktoriteettiuskooni sisältyi. (Juuri silloin se tuntui enemmän vapauttavalta, kuin olisi murtautunut läpi vankilan muurien isompaan maailmaan, jossa voi hengittää vapaammin, mutta jotkut oivallukset ovat tuntuneet melkein iskuilta vatsaan). On kuitenkin aika vaikea palauttaa näitä asioita mieleen elävinä tunteina nyt, kun koko tapahtumaketjun alusta on yli 15 vuotta, ja siitä alkaneen tien loogiseen päätepisteeseen saapumisestakin kohta vuoden päivät. Eikä pitkää prosessia monine vaiheineen voi oikein mitenkään tiivistää kovin tiukkaan muotoon.

        Luulenpa, että en koskaan pelännyt helvettiä läheskään niin paljon kuin useimmat muut joiden kokemuksia olen päässyt kuulemaan tai lukemaan. Ehkäpä minulle oli korostettu eniten tulkintaa, jonka mukaan helvetti tarkoittaa ikuista eroa Jumalasta, jonka sanottiin olevan kamalinta mitä voi kuvitella. Siispä minä pelkäsin juuri sitä, että Jumala vihastuu minuun ja hylkää minut ikuisesti, kääntää minulle selkänsä. Tämä oli minulle ihan oikeasti hyvin konkreettinen ja nujertava pelko. Toisin sanoen saman efektin saadakseni, minun täytyisi ajatella "tämä ratkaisee, hylkääkö Jumala sieluni ikuisiksi ajoiksi."

        Kyllä, minä pystyn ajattelemaan niin. Ehkäpä pystyn siihen nyt niin paljon paremmin, koska jouduin tietoisesti ottamaan riskin, että niin tapahtuu. Pelkäsin, että se on seurauksena, jos alan ottaa asioista selvää ja lukea myös sellaisia lähteitä, jotka eivät pelkästään vakuuta Raamatun sanoman autenttisuutta. Tämä ei tarkoita, etteikö se olisi pelottanut silloin! Ja yhä edelleen, tuo ajatus aiheuttaa jonkinlaisen lyhyen piston tunteen sisimmässä. Luulen että siinä on kaikki, mikä on jäljellä alkuperäisestä pelosta: vaistomainen reaktio joka varoittaa jostakin, joka on ehdollistunut liittymään vaaraan. Saman tapaisia tunteita liittyy muihinkin ylitettyihin, mutta aikoinaan hyvin voimakkaisiin pelkoihin. (Olen muuten todella tyytyväinen, että luin psykologiaa lukiossa. Jo tuon perusopin pohjalta opin ymmärtämään mieleni liikkeitä paljon paremmin, ja sittemmin olen oppinut - pakon edessäkin - paljon lisää.)

        Burn out on kyllä vakava asia, hyvä jos asiat ovat menossa jo parempaan päin. Valitettavasti tämä maailma alkaa olla mennyt sellaiseksi, ettei mitään tehdä enää ihmisen mitoilla eikä ehdoilla, vaan kaikesta päättää rahallisen voiton ja kasvun kylmä laskelmointi. Ahneus, itsekkyys ja välinpitämättömyys eivät ole eivätkä koskaan tule olemaan peruskiviä, joille hyvinvoivan yhteiskunnan voisi rakentaa. Joskus pelottaa miten ihmeessä sopeudun itse oravanpyörään takaisin. Itse olen ollut traumaattisen tapahtuman seurauksena poissa työelämästä useita vuosia, ja onneksi myös kognitiivisessa terapiassa hyvän terapeutin luona. Kuinka ollakaan, hänen kanssaan olen voinut puida uudelleen myös monia lapsuuden ja nuoruuden pelkotiloja ja matkalla mukaan tarttuneita hankalia ajattelutapoja.

        'Muistan paljon paremmin sen pudotuksen tunteen, kun ymmärsin koko ikäni tosina ja luotettavina pitämieni asioiden hataruuden ja joissain tapauksissa suoranaisen valheellisuuden'

        Tämä tunne on minullekin tuttu. Tuntuu kuin olisi vuorikiipeilijä ja yrittäisi saada kiinni samoista kohdista mistä ennen on saanut otteen, mutta nyt nuo kohdat murenevat ja katoavat jokaisesta kerrasta kun yritän niistä kiinni ottaa.

        Voimia sinulle!

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Voisiko "ikäänkuin ulkopuolisena" toimia voimana? Miten pystyisit sitä hyödyntämään?'

        Voisi toimia, olen samaan tapaan toiminutkin. Aika ajoin tulee varmasti ahdistuskohtauksia 'se on ollut minä joka on 'vajonnut' niin syvälle ajatuskuvioihin'. Näinä hetkinä pitäisi kehitellä sopiva tapa jolla päästä yli noista ahdistuskohtauksista.
        Toinen tapa voisi olla sellainen, että ei tarkastelekaan ulkopuolisena, vaan rohkeasti kohtaa pelkonsa ja tekonsa ja analysoi rationaalisesti tapahtumia; ei vaivu pelon ja ahdistuksen valtaan vaan näistä huolimatta tarkastelee tapahtuneita ja esittää itselleen kysymyksiä ja koittaa vastata niihin rehellisesti. Yksi tapani käsitellä on seuraavanlainen: 'ratkaisin' ajatuksillani että joudun raamatun mukaiseen jo olemassa olevaan helvettiin. Tällaista ei kuitenkaan ole olemassa, joten en itse asiassa ratkaissut mitään. Tämä on sellainen fakta jonka voin rehellisesti myöntää ja tämä tuottaa helpotuksen tunnetta.

        "Voisi toimia, olen samaan tapaan toiminutkin. Aika ajoin tulee varmasti ahdistuskohtauksia 'se on ollut minä joka on 'vajonnut' niin syvälle ajatuskuvioihin'. Näinä hetkinä pitäisi kehitellä sopiva tapa jolla päästä yli noista ahdistuskohtauksista."

        Mistä se mielestäsi kertoo, että sinulle ahdistuskohtaus 'se on ollut minä'? Mitä tapoja olet kokeillut päästäksesi yli noista kohtauksista?

        "Toinen tapa voisi olla sellainen, että ei tarkastelekaan ulkopuolisena, vaan rohkeasti kohtaa pelkonsa ja tekonsa ja analysoi rationaalisesti tapahtumia; ei vaivu pelon ja ahdistuksen valtaan vaan näistä huolimatta tarkastelee tapahtuneita ja esittää itselleen kysymyksiä ja koittaa vastata niihin rehellisesti."

        Kumpi sinulla toimii paremmin, sivusta katsojana vai esittää itselle kysymyksiä ja vastata niihin?

        Olisko sinulle apua siitä, että ajattelisit toimineesi silloin sen tiedon perusteella, joka on käytössäsi ollut, ja toimit silloin sinulle parhaalla mahdollisella tavalla, jonka tiesit?

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        "Voisi toimia, olen samaan tapaan toiminutkin. Aika ajoin tulee varmasti ahdistuskohtauksia 'se on ollut minä joka on 'vajonnut' niin syvälle ajatuskuvioihin'. Näinä hetkinä pitäisi kehitellä sopiva tapa jolla päästä yli noista ahdistuskohtauksista."

        Mistä se mielestäsi kertoo, että sinulle ahdistuskohtaus 'se on ollut minä'? Mitä tapoja olet kokeillut päästäksesi yli noista kohtauksista?

        "Toinen tapa voisi olla sellainen, että ei tarkastelekaan ulkopuolisena, vaan rohkeasti kohtaa pelkonsa ja tekonsa ja analysoi rationaalisesti tapahtumia; ei vaivu pelon ja ahdistuksen valtaan vaan näistä huolimatta tarkastelee tapahtuneita ja esittää itselleen kysymyksiä ja koittaa vastata niihin rehellisesti."

        Kumpi sinulla toimii paremmin, sivusta katsojana vai esittää itselle kysymyksiä ja vastata niihin?

        Olisko sinulle apua siitä, että ajattelisit toimineesi silloin sen tiedon perusteella, joka on käytössäsi ollut, ja toimit silloin sinulle parhaalla mahdollisella tavalla, jonka tiesit?

        'Mistä se mielestäsi kertoo, että sinulle ahdistuskohtaus 'se on ollut minä'? Mitä tapoja olet kokeillut päästäksesi yli noista kohtauksista?'

        Se kertoo mielestäni siitä että säikähdän kuinka syvälle oppi tuomitsevasta Jumalasta on minut saanut. Toisaalta se kertoo myös siitä että tuollaiset 'tämä ratkaisee' -ajatukset ovat silti minulle edelleen inhottavia. Se on myös 'epäonnistumisen' tunne; minun piti olla se joka ei koskaan lähden tollaisia ajattelemaan. Myöskin mukana on epävarmuus; en millään saa 100% varmuutta ettei asia ole niinkuin olen ajatellut. Kaikkien näiden takia tunne varmaan onkin shokeeraava kun se tulee. Yleensä vain jotenkin ohitan tuon tunteen ja jatkan elämääni; hetken päästä ahdistuskohtaus on poissa. Teen vain jotain arkista. Ahdistuskohtaus tulee yleensä silloin kun on hyvin uppoutunut johonkin hommaan ja on huoleton; tunteiden ero sillä hetkellä on niin voimakas; huolettomana tekee jotain arkista ja yhtäkkiä muistuu mieleen tosi raskas muisto.

        'Kumpi sinulla toimii paremmin, sivusta katsojana vai esittää itselle kysymyksiä ja vastata niihin?'

        Ehkä tuo kyselyhomma toimii paremmin, silloin on todella käsitellyt asiaa rehellisesti ja kohdannut sen, eikä ikäänkuin irtaantunut ajattelemaan 'se en ole minä jolle on niin käynyt'.

        'Olisko sinulle apua siitä, että ajattelisit toimineesi silloin sen tiedon perusteella, joka on käytössäsi ollut, ja toimit silloin sinulle parhaalla mahdollisella tavalla, jonka tiesit? '

        Kyllä. Ja minua auttaa myös tieto että tutkimustulokset puhuvat sen puolesta että pelottavan ajatuksen ajatteleminen on se paras keino. Toki jos oltaisiin menty terapeutin kanssa näitä asioita niin aluksi oltaisiin varmasti altistettu ensin lievemmille ajatuksille ja oltaisiin yhdessä arvioitu ajatuksen merkitystä. Minä sen sijaan pohdiskelin tuollaisten 'tämä ratkaisee' ajatusten merkitystä useamman vuoden ennenkuin lähdin ajattelemaan 'tämä ratkaisee että joudun helvettiin'. Tiesin kuitenkin mitä olen tekemässä. En tiedä olenko kertonut mutta olin tuolloin armeijassa yksin käytävällä yöpäivystäjänä...Ei paras mahdollinen hetki näin jälkikäteen ajatellen. Mutta silloin se tuntui kerta kaikkiaan siltä että nyt riittää tämä pelkääminen.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Mistä se mielestäsi kertoo, että sinulle ahdistuskohtaus 'se on ollut minä'? Mitä tapoja olet kokeillut päästäksesi yli noista kohtauksista?'

        Se kertoo mielestäni siitä että säikähdän kuinka syvälle oppi tuomitsevasta Jumalasta on minut saanut. Toisaalta se kertoo myös siitä että tuollaiset 'tämä ratkaisee' -ajatukset ovat silti minulle edelleen inhottavia. Se on myös 'epäonnistumisen' tunne; minun piti olla se joka ei koskaan lähden tollaisia ajattelemaan. Myöskin mukana on epävarmuus; en millään saa 100% varmuutta ettei asia ole niinkuin olen ajatellut. Kaikkien näiden takia tunne varmaan onkin shokeeraava kun se tulee. Yleensä vain jotenkin ohitan tuon tunteen ja jatkan elämääni; hetken päästä ahdistuskohtaus on poissa. Teen vain jotain arkista. Ahdistuskohtaus tulee yleensä silloin kun on hyvin uppoutunut johonkin hommaan ja on huoleton; tunteiden ero sillä hetkellä on niin voimakas; huolettomana tekee jotain arkista ja yhtäkkiä muistuu mieleen tosi raskas muisto.

        'Kumpi sinulla toimii paremmin, sivusta katsojana vai esittää itselle kysymyksiä ja vastata niihin?'

        Ehkä tuo kyselyhomma toimii paremmin, silloin on todella käsitellyt asiaa rehellisesti ja kohdannut sen, eikä ikäänkuin irtaantunut ajattelemaan 'se en ole minä jolle on niin käynyt'.

        'Olisko sinulle apua siitä, että ajattelisit toimineesi silloin sen tiedon perusteella, joka on käytössäsi ollut, ja toimit silloin sinulle parhaalla mahdollisella tavalla, jonka tiesit? '

        Kyllä. Ja minua auttaa myös tieto että tutkimustulokset puhuvat sen puolesta että pelottavan ajatuksen ajatteleminen on se paras keino. Toki jos oltaisiin menty terapeutin kanssa näitä asioita niin aluksi oltaisiin varmasti altistettu ensin lievemmille ajatuksille ja oltaisiin yhdessä arvioitu ajatuksen merkitystä. Minä sen sijaan pohdiskelin tuollaisten 'tämä ratkaisee' ajatusten merkitystä useamman vuoden ennenkuin lähdin ajattelemaan 'tämä ratkaisee että joudun helvettiin'. Tiesin kuitenkin mitä olen tekemässä. En tiedä olenko kertonut mutta olin tuolloin armeijassa yksin käytävällä yöpäivystäjänä...Ei paras mahdollinen hetki näin jälkikäteen ajatellen. Mutta silloin se tuntui kerta kaikkiaan siltä että nyt riittää tämä pelkääminen.

        "Yleensä vain jotenkin ohitan tuon tunteen ja jatkan elämääni; hetken päästä ahdistuskohtaus on poissa. Teen vain jotain arkista. Ahdistuskohtaus tulee yleensä silloin kun on hyvin uppoutunut johonkin hommaan ja on huoleton; tunteiden ero sillä hetkellä on niin voimakas; huolettomana tekee jotain arkista ja yhtäkkiä muistuu mieleen tosi raskas muisto."

        Pystyt kuitenkin jäsentämään paljon asioita. Uskotko, että voisi olla tilanne, jossa elämästä jäisi kokonaan pois kaikki ikävät tunteet tai muistot, muutkin kuin ko. asiaan liittyvät vai onko niitä? Onko tunteen ohittaminen mielestäsi hyvä vai huono juttu? Vaimenevatko ne raskaat muistot kerta kerran jälkeen vai pysyykö samana?

        "olin tuolloin armeijassa yksin käytävällä yöpäivystäjänä...Ei paras mahdollinen hetki näin jälkikäteen ajatellen."

        Et ollut kertonut. Mitä mielestäsi sinusta kertoo 'silloin se tuntui kerta kaikkiaan siltä että nyt riittää tämä pelkääminen."

        Erosit kirkosta. Miltä se tuntuu nyt vähän sen jälkeen?

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        "Yleensä vain jotenkin ohitan tuon tunteen ja jatkan elämääni; hetken päästä ahdistuskohtaus on poissa. Teen vain jotain arkista. Ahdistuskohtaus tulee yleensä silloin kun on hyvin uppoutunut johonkin hommaan ja on huoleton; tunteiden ero sillä hetkellä on niin voimakas; huolettomana tekee jotain arkista ja yhtäkkiä muistuu mieleen tosi raskas muisto."

        Pystyt kuitenkin jäsentämään paljon asioita. Uskotko, että voisi olla tilanne, jossa elämästä jäisi kokonaan pois kaikki ikävät tunteet tai muistot, muutkin kuin ko. asiaan liittyvät vai onko niitä? Onko tunteen ohittaminen mielestäsi hyvä vai huono juttu? Vaimenevatko ne raskaat muistot kerta kerran jälkeen vai pysyykö samana?

        "olin tuolloin armeijassa yksin käytävällä yöpäivystäjänä...Ei paras mahdollinen hetki näin jälkikäteen ajatellen."

        Et ollut kertonut. Mitä mielestäsi sinusta kertoo 'silloin se tuntui kerta kaikkiaan siltä että nyt riittää tämä pelkääminen."

        Erosit kirkosta. Miltä se tuntuu nyt vähän sen jälkeen?

        'Uskotko, että voisi olla tilanne, jossa elämästä jäisi kokonaan pois kaikki ikävät tunteet tai muistot, muutkin kuin ko. asiaan liittyvät vai onko niitä? Onko tunteen ohittaminen mielestäsi hyvä vai huono juttu? Vaimenevatko ne raskaat muistot kerta kerran jälkeen vai pysyykö samana?'

        En usko kyseiseen tilanteeseen. Tunteen ohittamisesta en tiedä...paras olisi kun pystyisi elämään sen ja jatkamaan sitten elämäänsä. Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia.

        'Mitä mielestäsi sinusta kertoo 'silloin se tuntui kerta kaikkiaan siltä että nyt riittää tämä pelkääminen."'

        Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset.

        'Erosit kirkosta. Miltä se tuntuu nyt vähän sen jälkeen? '

        Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo.

      • hyvä tyttö
        Ulalla kirjoitti:

        'Uskotko, että voisi olla tilanne, jossa elämästä jäisi kokonaan pois kaikki ikävät tunteet tai muistot, muutkin kuin ko. asiaan liittyvät vai onko niitä? Onko tunteen ohittaminen mielestäsi hyvä vai huono juttu? Vaimenevatko ne raskaat muistot kerta kerran jälkeen vai pysyykö samana?'

        En usko kyseiseen tilanteeseen. Tunteen ohittamisesta en tiedä...paras olisi kun pystyisi elämään sen ja jatkamaan sitten elämäänsä. Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia.

        'Mitä mielestäsi sinusta kertoo 'silloin se tuntui kerta kaikkiaan siltä että nyt riittää tämä pelkääminen."'

        Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset.

        'Erosit kirkosta. Miltä se tuntuu nyt vähän sen jälkeen? '

        Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo.

        "Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia."

        Ovat pysyneet samana eli eivät ole pahentuneet? Tietämättä mitä lääkkeitä, mutta varmasti ovat osaltaan helpottaneet, mutta myös jarruttaneet. Oletko elänyt niitä läpi ilman lääkkeitä, siis kokeillut jo? Mitä ajattelet siitä, että haluat elää ne ilman lääkkeitä?

        "Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset."

        Hyvä! Oletko miettinyt mistä kyllästyminen voisi kertoa?

        "Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo."

        Olet pysynyt päätöksessäsi. Mitä teet, kun kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan?

      • Ulalla
        hyvä tyttö kirjoitti:

        "Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia."

        Ovat pysyneet samana eli eivät ole pahentuneet? Tietämättä mitä lääkkeitä, mutta varmasti ovat osaltaan helpottaneet, mutta myös jarruttaneet. Oletko elänyt niitä läpi ilman lääkkeitä, siis kokeillut jo? Mitä ajattelet siitä, että haluat elää ne ilman lääkkeitä?

        "Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset."

        Hyvä! Oletko miettinyt mistä kyllästyminen voisi kertoa?

        "Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo."

        Olet pysynyt päätöksessäsi. Mitä teet, kun kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan?

        'Ovat pysyneet samana eli eivät ole pahentuneet? Tietämättä mitä lääkkeitä, mutta varmasti ovat osaltaan helpottaneet, mutta myös jarruttaneet. Oletko elänyt niitä läpi ilman lääkkeitä, siis kokeillut jo? Mitä ajattelet siitä, että haluat elää ne ilman lääkkeitä?'

        Ehkä ne ovat enemmänkin sellaisia nopeita 'ahdistuspiikkejä', harventuneet mutta tunne pysynyt samana. En tiedä ovat pahentuneet; muuttaneet muotoaan kyllä. Ne ovat sellaisia että tajuaa joskus kuolevansa ja sitten näkee (tai ei) onko ajatuksillani ollut jotain vaikutusta. Tuntuu kyllä epäloogiselta että täällä maan päällä ajatukseni eivät ratkaise mitään mutta kuoleman jälkeisiä tapahtumia olisikin voinut ratkaista. Pelkona kyllä vielä on tuo että kuoleman jälkeisen asian olisi voinut ratkaista. Tämäkin saattaa olla perua kristinuskosta; raamattuhan opettaa että usko maan päällä 'ratkaisee' pääseekö taivaaseen.

        'Oletko miettinyt mistä kyllästyminen voisi kertoa?'

        Halusta elää ja nauttia, olla huoleta kun ei ole mitään konkreettista huolen aihetta. Kuoleman jälkeinen ei ole konkreettinen huolen aihe; en tiedä mitä sen jälkeen on.

        'Mitä teet, kun kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan?'

        Ajattelen 'luonnollisesti', rationaalisesti, olen mahdollisimman rehellinen itselleni.

        Sanonta 'pelot voittaa kohtaamalla' tuntuu todellakin pitävän paikkansa. Ajattelin eilen illalla jatkuvalla syötöllä 'tämä ratkaisee sen ja sen' -ajatuksia. Siis todella ikäviä sellaisia. Kas kummaa; tuli sellainen kuumottava olo mutta sen jälkeen ikäänkuin tasaantui. Aivot todellakin oppivat; kun tarpeeksi altistaa niin ajatukset hellittävät otettaan.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Uskotko, että voisi olla tilanne, jossa elämästä jäisi kokonaan pois kaikki ikävät tunteet tai muistot, muutkin kuin ko. asiaan liittyvät vai onko niitä? Onko tunteen ohittaminen mielestäsi hyvä vai huono juttu? Vaimenevatko ne raskaat muistot kerta kerran jälkeen vai pysyykö samana?'

        En usko kyseiseen tilanteeseen. Tunteen ohittamisesta en tiedä...paras olisi kun pystyisi elämään sen ja jatkamaan sitten elämäänsä. Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia.

        'Mitä mielestäsi sinusta kertoo 'silloin se tuntui kerta kaikkiaan siltä että nyt riittää tämä pelkääminen."'

        Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset.

        'Erosit kirkosta. Miltä se tuntuu nyt vähän sen jälkeen? '

        Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo.

        Olin iltavuorossa ja huomenna aamussa eli sitten jatkan tästä.

        Tuntuu hyvälle, että olet noin pitkällä. Iso muutos, ainakin minun mielestäni on tapahtunut tämän kuukauden aikana.

        "'Oletko miettinyt mistä kyllästyminen voisi kertoa?'" "Halusta elää ja nauttia, olla huoleta kun ei ole mitään konkreettista huolen aihetta." -Omasta kokemuksesta voin sanoa, että kyllästyin, kun huomasin, että asia alkaa olla loppuun käsitelty ja haluan nauttia tästä elämästä tässä ja nyt.

      • ymmällä taas
        hyvä tyttö kirjoitti:

        "Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia."

        Ovat pysyneet samana eli eivät ole pahentuneet? Tietämättä mitä lääkkeitä, mutta varmasti ovat osaltaan helpottaneet, mutta myös jarruttaneet. Oletko elänyt niitä läpi ilman lääkkeitä, siis kokeillut jo? Mitä ajattelet siitä, että haluat elää ne ilman lääkkeitä?

        "Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset."

        Hyvä! Oletko miettinyt mistä kyllästyminen voisi kertoa?

        "Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo."

        Olet pysynyt päätöksessäsi. Mitä teet, kun kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan?

        "Pelkona kyllä vielä on tuo että kuoleman jälkeisen asian olisi voinut ratkaista. Tämäkin saattaa olla perua kristinuskosta; raamattuhan opettaa että usko maan päällä 'ratkaisee' pääseekö taivaaseen."

        Miten muuten voisit ratkaista sen, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu? Mistä muusta pelkosi voisi olla seurausta kuin kristinuskosta? Haluatko että taivas on olemassa?

        "Kuoleman jälkeinen ei ole konkreettinen huolen aihe; en tiedä mitä sen jälkeen on." Oletko kahden vaiheilla, kuitenkin?

        "Ajattelen 'luonnollisesti', rationaalisesti, olen mahdollisimman rehellinen itselleni." Jos tämä helpottaa, voisitko muistaa sen ahdistuskohtauksen tullessa? Pystytkö muistamaan ahdistuskohtauksen tullessa, tätä on ollut ennenkin ja se meni ohitse.

      • Ulalla
        hyvä tyttö kirjoitti:

        "Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia."

        Ovat pysyneet samana eli eivät ole pahentuneet? Tietämättä mitä lääkkeitä, mutta varmasti ovat osaltaan helpottaneet, mutta myös jarruttaneet. Oletko elänyt niitä läpi ilman lääkkeitä, siis kokeillut jo? Mitä ajattelet siitä, että haluat elää ne ilman lääkkeitä?

        "Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset."

        Hyvä! Oletko miettinyt mistä kyllästyminen voisi kertoa?

        "Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo."

        Olet pysynyt päätöksessäsi. Mitä teet, kun kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan?

        'Miten muuten voisit ratkaista sen, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu? Mistä muusta pelkosi voisi olla seurausta kuin kristinuskosta? Haluatko että taivas on olemassa?'

        En mitenkään voi ratkaista niin että tietäisin todeksi, en mitenkään. Voin ajatella ratkaisseeni, mutta en voi tietää varmaksi. Voin ajatella loogisesti; aivot sammuu, keho sammuu eli ihminen sammuu. Mutta en voi tietää varmaksi onko ihmisellä esim. sielu. Pelko johtuu myös epätietoisuudesta; olen huono sietämään epävarmuutta. En halua että taivas on olemassa.

        'Oletko kahden vaiheilla, kuitenkin?'

        Nyt en ymmärtänyt; minkä kahden vaiheilla :) ?

        'Jos tämä helpottaa, voisitko muistaa sen ahdistuskohtauksen tullessa? Pystytkö muistamaan ahdistuskohtauksen tullessa, tätä on ollut ennenkin ja se meni ohitse. '

        Pystyn muistamaan, mutta taisin löytää vieläkin paremman vaihtoehdon eli altistus. Ajatteleekin; 'kyllä se varmasti on niin kuin pelkään.' Olen pari päivää nyt tätä harrastanut ja tulokset ovat kyllä tehokkaita. Jälkikäteen voi sitten ajatella rationaalisesti. Nimittäin tuon ahdistuksen hetkellä rationaalinen ajattelu voi olla sitä mikä pakko-oireisen hoidossa on kiellettyä eli 'ruminating', mietiskely. Nämä pelot kun ovat kaikki lähtöisin pakkoajatuksista.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Uskotko, että voisi olla tilanne, jossa elämästä jäisi kokonaan pois kaikki ikävät tunteet tai muistot, muutkin kuin ko. asiaan liittyvät vai onko niitä? Onko tunteen ohittaminen mielestäsi hyvä vai huono juttu? Vaimenevatko ne raskaat muistot kerta kerran jälkeen vai pysyykö samana?'

        En usko kyseiseen tilanteeseen. Tunteen ohittamisesta en tiedä...paras olisi kun pystyisi elämään sen ja jatkamaan sitten elämäänsä. Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia.

        'Mitä mielestäsi sinusta kertoo 'silloin se tuntui kerta kaikkiaan siltä että nyt riittää tämä pelkääminen."'

        Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset.

        'Erosit kirkosta. Miltä se tuntuu nyt vähän sen jälkeen? '

        Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo.

        "Tuntuu kyllä epäloogiselta että täällä maan päällä ajatukseni eivät ratkaise mitään mutta kuoleman jälkeisiä tapahtumia olisikin voinut ratkaista. Pelkona kyllä vielä on tuo että kuoleman jälkeisen asian olisi voinut ratkaista. Tämäkin saattaa olla perua kristinuskosta; raamattuhan opettaa että usko maan päällä 'ratkaisee' pääseekö taivaaseen."

        "Halusta elää ja nauttia, olla huoleta kun ei ole mitään konkreettista huolen aihetta. Kuoleman jälkeinen ei ole konkreettinen huolen aihe; en tiedä mitä sen jälkeen on."

        Näistä kahdesta tein tulkinnan, oletko kahden vaiheilla kuoleman jälkeisestä elämästä. Ja että se ei ole konkreettinen huolen aihe. Ja seuraavasta teen vielä sen tulkinnan.

        "En mitenkään voi ratkaista niin että tietäisin todeksi, en mitenkään. Voin ajatella ratkaisseeni, mutta en voi tietää varmaksi. Voin ajatella loogisesti; aivot sammuu, keho sammuu eli ihminen sammuu. Mutta en voi tietää varmaksi onko ihmisellä esim. sielu. Pelko johtuu myös epätietoisuudesta; olen huono sietämään epävarmuutta. En halua että taivas on olemassa."

        Mitä arvelet, tietääkö joku varmasti, että taivas, helvetti tai molemmat ovat olemassa? Tai toisinpäin, ettei kumpaakaan ole olemassa. Sielu, mitä ajattelet sen olevan, jos sellainen olisi?

        Voisiko epätietoisuus johtua pelosta? Jos et halua, että taivas on olemassa, niin haluatko, että helvetti on olemassa?

        "Pystyn muistamaan, mutta taisin löytää vieläkin paremman vaihtoehdon eli altistus. Ajatteleekin; 'kyllä se varmasti on niin kuin pelkään.' Olen pari päivää nyt tätä harrastanut ja tulokset ovat kyllä tehokkaita. Jälkikäteen voi sitten ajatella rationaalisesti. Nimittäin tuon ahdistuksen hetkellä rationaalinen ajattelu voi olla sitä mikä pakko-oireisen hoidossa on kiellettyä eli 'ruminating', mietiskely. Nämä pelot kun ovat kaikki lähtöisin pakkoajatuksista."

        Tämä on alue, johon minun pitää sanoa, juu tai ei. Koska olen tietämätön hoidoista ja miten sinua hoidetaan, niin toivon, että löydät sen, joka auttaa. Yksi asia, jota kysyn, onko tuo se hoito, jolla sinua hoidetaan ja johon siis luotat, ja et uskaltaisi tehdä toisin, vaikka se sinun mielestäsi auttaa?

        Kumpi oli ensin, pakkoajatus vai pelko? Mitä arvelet?

      • Ulalla
        Ulalla kirjoitti:

        'Uskotko, että voisi olla tilanne, jossa elämästä jäisi kokonaan pois kaikki ikävät tunteet tai muistot, muutkin kuin ko. asiaan liittyvät vai onko niitä? Onko tunteen ohittaminen mielestäsi hyvä vai huono juttu? Vaimenevatko ne raskaat muistot kerta kerran jälkeen vai pysyykö samana?'

        En usko kyseiseen tilanteeseen. Tunteen ohittamisesta en tiedä...paras olisi kun pystyisi elämään sen ja jatkamaan sitten elämäänsä. Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia.

        'Mitä mielestäsi sinusta kertoo 'silloin se tuntui kerta kaikkiaan siltä että nyt riittää tämä pelkääminen."'

        Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset.

        'Erosit kirkosta. Miltä se tuntuu nyt vähän sen jälkeen? '

        Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo.

        'Näistä kahdesta tein tulkinnan, oletko kahden vaiheilla kuoleman jälkeisestä elämästä. Ja että se ei ole konkreettinen huolen aihe. Ja seuraavasta teen vielä sen tulkinnan.'

        Olen kyllä kahden vaiheilla. Kuoleman jälkeinen elämä on kuitenkin mulle ollut toistakymmentä vuotta 'tosiasia'.

        'Mitä arvelet, tietääkö joku varmasti, että taivas, helvetti tai molemmat ovat olemassa? Tai toisinpäin, ettei kumpaakaan ole olemassa. Sielu, mitä ajattelet sen olevan, jos sellainen olisi?'

        Ei kukaan tiedä 100% varmasti, ei siellä voi käydä kurkkaamassa. Sielu...se on jotain aineetonta...plääh, ei sielua ole...kaikki mitä olemme on kokemuksien ja ajatusten summa.

        'Voisiko epätietoisuus johtua pelosta? Jos et halua, että taivas on olemassa, niin haluatko, että helvetti on olemassa?'

        Kyllä voi johtua. En halua että kumpikaan on olemassa.

        'Yksi asia, jota kysyn, onko tuo se hoito, jolla sinua hoidetaan ja johon siis luotat, ja et uskaltaisi tehdä toisin, vaikka se sinun mielestäsi auttaa?'

        Altistushoitoa ei ole mulla vielä aloitettu, aloitin itse ja tuntuu olevan tehokasta. Musta tuntuu että täällä Suomessa ollaan vielä takapajulassa kyseisen hoidon suhteen. Olen löytänyt syvemmän minäni altistusten jälkeen; musiikki kuulostaa täydemmältä, olen rentoutuneempi, tunnen hyvää oloa, tunnen syvää 'elämisen tunnetta'. Elän sekunti sekunnilta.

        'Kumpi oli ensin, pakkoajatus vai pelko? Mitä arvelet? '

        Pelko.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Uskotko, että voisi olla tilanne, jossa elämästä jäisi kokonaan pois kaikki ikävät tunteet tai muistot, muutkin kuin ko. asiaan liittyvät vai onko niitä? Onko tunteen ohittaminen mielestäsi hyvä vai huono juttu? Vaimenevatko ne raskaat muistot kerta kerran jälkeen vai pysyykö samana?'

        En usko kyseiseen tilanteeseen. Tunteen ohittamisesta en tiedä...paras olisi kun pystyisi elämään sen ja jatkamaan sitten elämäänsä. Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia.

        'Mitä mielestäsi sinusta kertoo 'silloin se tuntui kerta kaikkiaan siltä että nyt riittää tämä pelkääminen."'

        Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset.

        'Erosit kirkosta. Miltä se tuntuu nyt vähän sen jälkeen? '

        Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo.

        Voisiko epätietoisuus johtua pelosta? Jos et halua, että taivas on olemassa, niin haluatko, että helvetti on olemassa? - "Kyllä voi johtua. En halua että kumpikaan on olemassa."

        Miten voisit asian ratkaista, niin että se miellyttäisi sinua?

        "Altistushoitoa ei ole mulla vielä aloitettu, aloitin itse ja tuntuu olevan tehokasta. Musta tuntuu että täällä Suomessa ollaan vielä takapajulassa kyseisen hoidon suhteen. Olen löytänyt syvemmän minäni altistusten jälkeen; musiikki kuulostaa täydemmältä, olen rentoutuneempi, tunnen hyvää oloa, tunnen syvää 'elämisen tunnetta'. Elän sekunti sekunnilta."

        Kuulostaa hyvältä. Olet itse löytänyt itsestä terapeutin. Onko altistushoito tarkoitus aloittaa?

        Kumpi oli ensin, pakkoajatus vai pelko? Mitä arvelet? - "Pelko" Mitä arvelet, kumman poistaminen on helpompaa, pakkoajatuksen vai pelon? Onko pakkoajatus mielestäsi oire pelosta vai ovatko ne syntyneet itsenäisesti?

      • Ulalla
        hyvä tyttö kirjoitti:

        "Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia."

        Ovat pysyneet samana eli eivät ole pahentuneet? Tietämättä mitä lääkkeitä, mutta varmasti ovat osaltaan helpottaneet, mutta myös jarruttaneet. Oletko elänyt niitä läpi ilman lääkkeitä, siis kokeillut jo? Mitä ajattelet siitä, että haluat elää ne ilman lääkkeitä?

        "Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset."

        Hyvä! Oletko miettinyt mistä kyllästyminen voisi kertoa?

        "Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo."

        Olet pysynyt päätöksessäsi. Mitä teet, kun kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan?

        Piti oikein etsiä että missä on viimeisin viestisi :)

        'Miten voisit asian ratkaista, niin että se miellyttäisi sinua?'

        Tällä hetkellä tuntuu miellyttävältä tällainen:
        -voin ajatella mitä vaan 'tämä ratkaisee sen ja sen' -ajatuksia, ne ovat ajatuksia ja ajatuksen tarvii saada kulkea vapaasti. Niillä ei tunnu olevan mitään vaikutusta joten voinen luottaa tähän kokemukseen. Miksi niillä olisi vaikutusta kuoleman jälkeiseen kun ei ole vaikutusta 'tähänkään maailmaan'. Itse asiassa pakko-oireisuuteni takia näyttäisi tehokkaalta hoidolta nimenomaan tämä altistaminen.
        -taivasta ja helvettiä ei ole, ei ole viimeistä tuomiota kuoleman jälkeen, miksi olisi? Ei täällä maan päälläkään tule tuomioita. Raamatun olemassaolo ei tarkoita automaattisesti sen olevan totta. Kuoleman jälkeisellä pelottelu on raukkamaista, terveiset vaan ekan luokan opelle!
        -kuoleman märehtiminen ei johda mihinkään, se tulee kun on tullakseen. Se on luonnollinen osa ihmisen 'prosessia'.

        'Onko altistushoito tarkoitus aloittaa?'

        Pian olisi tarkoitus terapiassakin aloittaa.

        'Mitä arvelet, kumman poistaminen on helpompaa, pakkoajatuksen vai pelon? Onko pakkoajatus mielestäsi oire pelosta vai ovatko ne syntyneet itsenäisesti? '

        Nämä ovat niin kytköksissä toisiinsa. Pelon voittaminen poistaa pakkoajatuksen, sitä kautta varmaan tulisi edetä. Pakkoajatus on oire pelosta.

      • ymmällä taas
        hyvä tyttö kirjoitti:

        "Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia."

        Ovat pysyneet samana eli eivät ole pahentuneet? Tietämättä mitä lääkkeitä, mutta varmasti ovat osaltaan helpottaneet, mutta myös jarruttaneet. Oletko elänyt niitä läpi ilman lääkkeitä, siis kokeillut jo? Mitä ajattelet siitä, että haluat elää ne ilman lääkkeitä?

        "Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset."

        Hyvä! Oletko miettinyt mistä kyllästyminen voisi kertoa?

        "Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo."

        Olet pysynyt päätöksessäsi. Mitä teet, kun kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan?

        Olet saavuttanut paljon selkiyttä asiaan kuukauden aikana vai mitä mieltä sinä olet?

        "Nämä ovat niin kytköksissä toisiinsa. Pelon voittaminen poistaa pakkoajatuksen, sitä kautta varmaan tulisi edetä. Pakkoajatus on oire pelosta."

        Silloin kun teit avauksen, oliko sinulle selvää, kumpi oli ensin, pakkoajatus vai pelko?

        Voihan tätä ketjua jatkaa jostain laitakohdasta.

      • Ulalla
        hyvä tyttö kirjoitti:

        "Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia."

        Ovat pysyneet samana eli eivät ole pahentuneet? Tietämättä mitä lääkkeitä, mutta varmasti ovat osaltaan helpottaneet, mutta myös jarruttaneet. Oletko elänyt niitä läpi ilman lääkkeitä, siis kokeillut jo? Mitä ajattelet siitä, että haluat elää ne ilman lääkkeitä?

        "Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset."

        Hyvä! Oletko miettinyt mistä kyllästyminen voisi kertoa?

        "Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo."

        Olet pysynyt päätöksessäsi. Mitä teet, kun kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan?

        'Olet saavuttanut paljon selkiyttä asiaan kuukauden aikana vai mitä mieltä sinä olet?'

        Kyllä. Paljon on tapahtunut edistystä.

        'Silloin kun teit avauksen, oliko sinulle selvää, kumpi oli ensin, pakkoajatus vai pelko?'

        Kyllä ne olivat pikkasen sekaisin, ovat olleet yhtä möykkyä.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Uskotko, että voisi olla tilanne, jossa elämästä jäisi kokonaan pois kaikki ikävät tunteet tai muistot, muutkin kuin ko. asiaan liittyvät vai onko niitä? Onko tunteen ohittaminen mielestäsi hyvä vai huono juttu? Vaimenevatko ne raskaat muistot kerta kerran jälkeen vai pysyykö samana?'

        En usko kyseiseen tilanteeseen. Tunteen ohittamisesta en tiedä...paras olisi kun pystyisi elämään sen ja jatkamaan sitten elämäänsä. Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia.

        'Mitä mielestäsi sinusta kertoo 'silloin se tuntui kerta kaikkiaan siltä että nyt riittää tämä pelkääminen."'

        Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset.

        'Erosit kirkosta. Miltä se tuntuu nyt vähän sen jälkeen? '

        Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo.

        Mikä on auttanut selkiinnyttämään tai purkamaan 'möykkyä' ja löytämään ratkaisun kumpi oli ensin?

        Ovatko läheisesi kertoneet huomanneensa muutoksen vai onko asiasta keskusteltu?

      • Ulalla
        Ulalla kirjoitti:

        'Uskotko, että voisi olla tilanne, jossa elämästä jäisi kokonaan pois kaikki ikävät tunteet tai muistot, muutkin kuin ko. asiaan liittyvät vai onko niitä? Onko tunteen ohittaminen mielestäsi hyvä vai huono juttu? Vaimenevatko ne raskaat muistot kerta kerran jälkeen vai pysyykö samana?'

        En usko kyseiseen tilanteeseen. Tunteen ohittamisesta en tiedä...paras olisi kun pystyisi elämään sen ja jatkamaan sitten elämäänsä. Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia.

        'Mitä mielestäsi sinusta kertoo 'silloin se tuntui kerta kaikkiaan siltä että nyt riittää tämä pelkääminen."'

        Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset.

        'Erosit kirkosta. Miltä se tuntuu nyt vähän sen jälkeen? '

        Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo.

        'Mikä on auttanut selkiinnyttämään tai purkamaan 'möykkyä' ja löytämään ratkaisun kumpi oli ensin?'

        Keskustelu kanssasi :)

        'Ovatko läheisesi kertoneet huomanneensa muutoksen vai onko asiasta keskusteltu? '

        Kyllä. Ja lekuri sanoi että olen aivan eri ihminen kun vielä jonkin aikaa sitten. Tuntuu tältä: burn outin ja pakkoajatussotkujen kanssa taistellessani vajaa vuosi sitten olotilani oli 5 asteikolla 0-100 (100 täysin terve). Nyt tuntuu että arvosana on n. 70. Iso harppaus tapahtui tuossa kuukausi sitten.

      • ymmällä taas
        hyvä tyttö kirjoitti:

        "Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia."

        Ovat pysyneet samana eli eivät ole pahentuneet? Tietämättä mitä lääkkeitä, mutta varmasti ovat osaltaan helpottaneet, mutta myös jarruttaneet. Oletko elänyt niitä läpi ilman lääkkeitä, siis kokeillut jo? Mitä ajattelet siitä, että haluat elää ne ilman lääkkeitä?

        "Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset."

        Hyvä! Oletko miettinyt mistä kyllästyminen voisi kertoa?

        "Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo."

        Olet pysynyt päätöksessäsi. Mitä teet, kun kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan?

        "Kyllä. Ja lekuri sanoi että olen aivan eri ihminen kun vielä jonkin aikaa sitten. Tuntuu tältä: burn outin ja pakkoajatussotkujen kanssa taistellessani vajaa vuosi sitten olotilani oli 5 asteikolla 0-100 (100 täysin terve). Nyt tuntuu että arvosana on n. 70. Iso harppaus tapahtui tuossa kuukausi sitten."

        Kiva kuulla. Iso harppaus, totta tosiaan. Onko sinulla joku tavoite asteikon suhteen vai annatko sen elää elämän mukana? Kerroitko lekurille rupatelleesi kirkon palstalla tuntemattoman ihmisen kanssa? Vieläkö paperia palaa vai kävikö se tarpeettomaksi?

      • Ulalla
        Ulalla kirjoitti:

        'Uskotko, että voisi olla tilanne, jossa elämästä jäisi kokonaan pois kaikki ikävät tunteet tai muistot, muutkin kuin ko. asiaan liittyvät vai onko niitä? Onko tunteen ohittaminen mielestäsi hyvä vai huono juttu? Vaimenevatko ne raskaat muistot kerta kerran jälkeen vai pysyykö samana?'

        En usko kyseiseen tilanteeseen. Tunteen ohittamisesta en tiedä...paras olisi kun pystyisi elämään sen ja jatkamaan sitten elämäänsä. Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia.

        'Mitä mielestäsi sinusta kertoo 'silloin se tuntui kerta kaikkiaan siltä että nyt riittää tämä pelkääminen."'

        Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset.

        'Erosit kirkosta. Miltä se tuntuu nyt vähän sen jälkeen? '

        Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo.

        'Onko sinulla joku tavoite asteikon suhteen vai annatko sen elää elämän mukana? Kerroitko lekurille rupatelleesi kirkon palstalla tuntemattoman ihmisen kanssa? Vieläkö paperia palaa vai kävikö se tarpeettomaksi?'

        Pakkoajatusten suhteen tavoite on 90-100, eli pääsen siten irti että ajatukset eivät hallitse elämääni. Sama pelkojen suhteen. Muuten haluan oppia sellaiseen elämään missä olotilat vaihtelevat enkä väkisin yritä olla aina iloinen; haluan oppia näyttämään, elämään ja purkamaan tunteitani. Olen kertonut terapeutilleni näistä keskusteluista. Paperi palaa vielä tarvittaessa :)

      • ymmällä taas
        hyvä tyttö kirjoitti:

        "Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia."

        Ovat pysyneet samana eli eivät ole pahentuneet? Tietämättä mitä lääkkeitä, mutta varmasti ovat osaltaan helpottaneet, mutta myös jarruttaneet. Oletko elänyt niitä läpi ilman lääkkeitä, siis kokeillut jo? Mitä ajattelet siitä, että haluat elää ne ilman lääkkeitä?

        "Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset."

        Hyvä! Oletko miettinyt mistä kyllästyminen voisi kertoa?

        "Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo."

        Olet pysynyt päätöksessäsi. Mitä teet, kun kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan?

        "Pakkoajatusten suhteen tavoite on 90-100, eli pääsen siten irti että ajatukset eivät hallitse elämääni. Sama pelkojen suhteen. Muuten haluan oppia sellaiseen elämään missä olotilat vaihtelevat enkä väkisin yritä olla aina iloinen; haluan oppia näyttämään, elämään ja purkamaan tunteitani. Olen kertonut terapeutilleni näistä keskusteluista. Paperi palaa vielä tarvittaessa :)"

        Hyvä tavoite. Kuinka kauan arvelet menevän aikaa siihen kun pääset tavoitteeseesi? Elämässä olotilat vaihtelevat ja hyvä tavoite on oppia elämään niiden kanssa ja mukana juuttumatta niihin.

      • Ulalla
        hyvä tyttö kirjoitti:

        "Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia."

        Ovat pysyneet samana eli eivät ole pahentuneet? Tietämättä mitä lääkkeitä, mutta varmasti ovat osaltaan helpottaneet, mutta myös jarruttaneet. Oletko elänyt niitä läpi ilman lääkkeitä, siis kokeillut jo? Mitä ajattelet siitä, että haluat elää ne ilman lääkkeitä?

        "Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset."

        Hyvä! Oletko miettinyt mistä kyllästyminen voisi kertoa?

        "Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo."

        Olet pysynyt päätöksessäsi. Mitä teet, kun kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan?

        'Kuinka kauan arvelet menevän aikaa siihen kun pääset tavoitteeseesi?'

        Varmaan vuosi-pari tällä vauhdilla...Toisaalta taitaapi olla koko elämä enemmän tai vähemmän 'opiskelua'...

      • ymmällä taas
        hyvä tyttö kirjoitti:

        "Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia."

        Ovat pysyneet samana eli eivät ole pahentuneet? Tietämättä mitä lääkkeitä, mutta varmasti ovat osaltaan helpottaneet, mutta myös jarruttaneet. Oletko elänyt niitä läpi ilman lääkkeitä, siis kokeillut jo? Mitä ajattelet siitä, että haluat elää ne ilman lääkkeitä?

        "Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset."

        Hyvä! Oletko miettinyt mistä kyllästyminen voisi kertoa?

        "Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo."

        Olet pysynyt päätöksessäsi. Mitä teet, kun kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan?

        "Varmaan vuosi-pari tällä vauhdilla...Toisaalta taitaapi olla koko elämä enemmän tai vähemmän 'opiskelua'..."

        Olisiko mahdollista saavuttaa tavoite jo aiemmin vai toivotko sen tapahtuvan tuolla 'tahdilla'? Millaista olisi elämä ilman 'opiskelua''? Oletko miettinyt mitä haluat 'opiskella' ja mitä 'oppia'? Sitä se, koko elämän opiskelua.

      • Ulalla
        Ulalla kirjoitti:

        'Uskotko, että voisi olla tilanne, jossa elämästä jäisi kokonaan pois kaikki ikävät tunteet tai muistot, muutkin kuin ko. asiaan liittyvät vai onko niitä? Onko tunteen ohittaminen mielestäsi hyvä vai huono juttu? Vaimenevatko ne raskaat muistot kerta kerran jälkeen vai pysyykö samana?'

        En usko kyseiseen tilanteeseen. Tunteen ohittamisesta en tiedä...paras olisi kun pystyisi elämään sen ja jatkamaan sitten elämäänsä. Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia.

        'Mitä mielestäsi sinusta kertoo 'silloin se tuntui kerta kaikkiaan siltä että nyt riittää tämä pelkääminen."'

        Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset.

        'Erosit kirkosta. Miltä se tuntuu nyt vähän sen jälkeen? '

        Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo.

        'Olisiko mahdollista saavuttaa tavoite jo aiemmin vai toivotko sen tapahtuvan tuolla 'tahdilla'?'

        Veikkaan että se ottaa vähintään vuoden vielä. Burn out sai kropankin sen verran huonoon kuntoon (jännittyneisyys). Nopeammin olisi tietty parempi mutta hiljaa hyvä tulee. Tässä on vähän kaikkea jäsenneltävää; burn out, pelot ja traumat, pakkoajatukset, 'hengellinen' pohdiskelu...Oman suunnan valinta.

        'Millaista olisi elämä ilman 'opiskelua''? Oletko miettinyt mitä haluat 'opiskella' ja mitä 'oppia'?'

        Kaipa ilman opiskelua elämä voisi olla aika tasapaksua. Haluan opiskella ja oppia löytämään itsestäni rohkeutta ja itsevarmuutta; uskallan luottaa omiin hyviksi näkemiini oivalluksiin. Haluan oppia irti märehtimisestä ja liiasta murehtimisesta. Haluan eroon noista peloistani; haluan luottaa rationaaliseen ajatteluuni. Ennenkaikkea haluan oppia olemaan läsnä tässä hetkessä ja tuntemaan mielenrauhaa, sellaista mistä nimim. tutkailija_ vai oliko Apostate kertoi jossain ketjussa. Tiedän sen olevan mahdollista.

      • ymmällä taas
        hyvä tyttö kirjoitti:

        "Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia."

        Ovat pysyneet samana eli eivät ole pahentuneet? Tietämättä mitä lääkkeitä, mutta varmasti ovat osaltaan helpottaneet, mutta myös jarruttaneet. Oletko elänyt niitä läpi ilman lääkkeitä, siis kokeillut jo? Mitä ajattelet siitä, että haluat elää ne ilman lääkkeitä?

        "Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset."

        Hyvä! Oletko miettinyt mistä kyllästyminen voisi kertoa?

        "Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo."

        Olet pysynyt päätöksessäsi. Mitä teet, kun kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan?

        "Kaipa ilman opiskelua elämä voisi olla aika tasapaksua. Haluan opiskella ja oppia löytämään itsestäni rohkeutta ja itsevarmuutta; uskallan luottaa omiin hyviksi näkemiini oivalluksiin. Haluan oppia irti märehtimisestä ja liiasta murehtimisesta. Haluan eroon noista peloistani; haluan luottaa rationaaliseen ajatteluuni. Ennenkaikkea haluan oppia olemaan läsnä tässä hetkessä ja tuntemaan mielenrauhaa, sellaista mistä nimim. tutkailija_ vai oliko Apostate kertoi jossain ketjussa. Tiedän sen olevan mahdollista."

        Mielenrauhasta ja 'olla läsnä tässä hetkessä' taitavat puhua molemmat mainitsemasi nimimerkit. Suosittelen sen opettelua. Oliko jossain vaiheessa olo, että mielenrauhan saavuttaminen on mahdotonta? Olet mielestäni löytänyt itsestäsi paljon rohkeutta ja itsevarmuutta.

      • Ulalla
        hyvä tyttö kirjoitti:

        "Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia."

        Ovat pysyneet samana eli eivät ole pahentuneet? Tietämättä mitä lääkkeitä, mutta varmasti ovat osaltaan helpottaneet, mutta myös jarruttaneet. Oletko elänyt niitä läpi ilman lääkkeitä, siis kokeillut jo? Mitä ajattelet siitä, että haluat elää ne ilman lääkkeitä?

        "Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset."

        Hyvä! Oletko miettinyt mistä kyllästyminen voisi kertoa?

        "Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo."

        Olet pysynyt päätöksessäsi. Mitä teet, kun kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan?

        'Mielenrauhasta ja 'olla läsnä tässä hetkessä' taitavat puhua molemmat mainitsemasi nimimerkit. Suosittelen sen opettelua. Oliko jossain vaiheessa olo, että mielenrauhan saavuttaminen on mahdotonta? Olet mielestäni löytänyt itsestäsi paljon rohkeutta ja itsevarmuutta. '

        No on ollut sellainen olo etten tule saavuttamaan mielenrauhaa. Nyt näyttääkin todennäköiseltä että sitä saavutan :) Pitkästä aikaa tulevaisuus alkaa näyttään valoisalta. Luottaa kokemuksiin ja rationaaliseen ajatteluun; siinä on jo hyvät eväät paranemiseen. Ja pitkästä aikaa olen ihmetellyt tätä maailmankaikkeuden suuruutta, positiivisella tavalla. Tuonkin 'taidon' olin kadottanut.

      • ymmällä taas
        hyvä tyttö kirjoitti:

        "Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia."

        Ovat pysyneet samana eli eivät ole pahentuneet? Tietämättä mitä lääkkeitä, mutta varmasti ovat osaltaan helpottaneet, mutta myös jarruttaneet. Oletko elänyt niitä läpi ilman lääkkeitä, siis kokeillut jo? Mitä ajattelet siitä, että haluat elää ne ilman lääkkeitä?

        "Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset."

        Hyvä! Oletko miettinyt mistä kyllästyminen voisi kertoa?

        "Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo."

        Olet pysynyt päätöksessäsi. Mitä teet, kun kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan?

        "No on ollut sellainen olo etten tule saavuttamaan mielenrauhaa. Nyt näyttääkin todennäköiseltä että sitä saavutan :) Pitkästä aikaa tulevaisuus alkaa näyttään valoisalta. Luottaa kokemuksiin ja rationaaliseen ajatteluun; siinä on jo hyvät eväät paranemiseen. Ja pitkästä aikaa olen ihmetellyt tätä maailmankaikkeuden suuruutta, positiivisella tavalla. Tuonkin 'taidon' olin kadottanut."

        Mielenrauhasta. Kuinka paljon arvelet mielenrauhan saavuttamisen olevan kiinni itsestäsi ja kuinka paljon ihmisistä ja ympärilläsi tapahtuvista asioista?

      • Ulalla
        hyvä tyttö kirjoitti:

        "Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia."

        Ovat pysyneet samana eli eivät ole pahentuneet? Tietämättä mitä lääkkeitä, mutta varmasti ovat osaltaan helpottaneet, mutta myös jarruttaneet. Oletko elänyt niitä läpi ilman lääkkeitä, siis kokeillut jo? Mitä ajattelet siitä, että haluat elää ne ilman lääkkeitä?

        "Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset."

        Hyvä! Oletko miettinyt mistä kyllästyminen voisi kertoa?

        "Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo."

        Olet pysynyt päätöksessäsi. Mitä teet, kun kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan?

        'Mielenrauhasta. Kuinka paljon arvelet mielenrauhan saavuttamisen olevan kiinni itsestäsi ja kuinka paljon ihmisistä ja ympärilläsi tapahtuvista asioista? '

        Aika paljon se on kiinni itsestä. Tosiasioiden hyväksyminen on varmasti yksi tärkeimmistä tekijöistä. Jotenkin tulee kohdata itsensä; kaiken sen mitä on tapahtunut. Rehellinen asioiden tarkastelu on tärkeää. Ja joku 'juttu' on mikä todella pitää kohdata; tunnen sen sisimmässäni.
        Tarvitsen myös rauhallista aikaa. 3 vuotta ollut tosi stressaavaa aikaa.

      • ymmällä taas
        hyvä tyttö kirjoitti:

        "Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia."

        Ovat pysyneet samana eli eivät ole pahentuneet? Tietämättä mitä lääkkeitä, mutta varmasti ovat osaltaan helpottaneet, mutta myös jarruttaneet. Oletko elänyt niitä läpi ilman lääkkeitä, siis kokeillut jo? Mitä ajattelet siitä, että haluat elää ne ilman lääkkeitä?

        "Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset."

        Hyvä! Oletko miettinyt mistä kyllästyminen voisi kertoa?

        "Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo."

        Olet pysynyt päätöksessäsi. Mitä teet, kun kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan?

        "Aika paljon se on kiinni itsestä. Tosiasioiden hyväksyminen on varmasti yksi tärkeimmistä tekijöistä. Jotenkin tulee kohdata itsensä; kaiken sen mitä on tapahtunut. Rehellinen asioiden tarkastelu on tärkeää. Ja joku 'juttu' on mikä todella pitää kohdata; tunnen sen sisimmässäni.
        Tarvitsen myös rauhallista aikaa. 3 vuotta ollut tosi stressaavaa aikaa."

        Se joku 'juttu' on sinulle varmasti tärkeä, ja toivon siihen voimia, sen kohtaamiseen. Mielenrauha ja rauha. Niin, ihmisen on hyvä pysähtyä, levätä, antaa asioiden mennä omalla painollaan. Joskus on hyvä antaa vain 'virran viedä'.

        Luitko jo raamatun alusta loppuun? Olenkohan kysynyt jo aiemmin?

      • Ulalla
        hyvä tyttö kirjoitti:

        "Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia."

        Ovat pysyneet samana eli eivät ole pahentuneet? Tietämättä mitä lääkkeitä, mutta varmasti ovat osaltaan helpottaneet, mutta myös jarruttaneet. Oletko elänyt niitä läpi ilman lääkkeitä, siis kokeillut jo? Mitä ajattelet siitä, että haluat elää ne ilman lääkkeitä?

        "Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset."

        Hyvä! Oletko miettinyt mistä kyllästyminen voisi kertoa?

        "Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo."

        Olet pysynyt päätöksessäsi. Mitä teet, kun kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan?

        'Luitko jo raamatun alusta loppuun?'

        En ole vielä kokonaan lukenut. Jatkan lukemista.

        Liittyen alkuperäiseen viestiin, olen muuten tehnyt havainnon:

        Ajatuksen: 'tämä ratkaisee peruuttamattomasti että joudun helvettiin' ajattelu on naisille helpompi ja merkityksettömämpi. Otanta on kyllä aika pieni...Mutta olen kysynyt lähimmäisiltä että uskaltavatko tuon ajatella ja olen huomannut että miehillä on enemmän epäröintiä. Olisi mielenkiintoista saada isompaa otantaa.

        Tiedän että tuohon alkuperäiseen kysymykseen myönteisesti vastanneista ('uskallan ajatella että tämä ratkaisee että joudun helvettiin') nimimerkit 'ymmällä taas' ja 'pappi Sonja' ovat naisia. Nimimerkkien 'vain_ihminen', 'luterilainen.' ja 'Apostate' osalta sukupuoli ei ole minulle selvillä. Voitteko kertoa jos se ei teitä haittaa?

        Muut eivät ole ottaneet alkuperäiseen kysymykseen kantaa. Olisi mukavaa saada enemmän vastauksia, myös niiltä jotka eivät uskalla kyseistä ajatusta ajatella. Pitäisikö tehdä galluppi uudella otsikolla?

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Uskotko, että voisi olla tilanne, jossa elämästä jäisi kokonaan pois kaikki ikävät tunteet tai muistot, muutkin kuin ko. asiaan liittyvät vai onko niitä? Onko tunteen ohittaminen mielestäsi hyvä vai huono juttu? Vaimenevatko ne raskaat muistot kerta kerran jälkeen vai pysyykö samana?'

        En usko kyseiseen tilanteeseen. Tunteen ohittamisesta en tiedä...paras olisi kun pystyisi elämään sen ja jatkamaan sitten elämäänsä. Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia.

        'Mitä mielestäsi sinusta kertoo 'silloin se tuntui kerta kaikkiaan siltä että nyt riittää tämä pelkääminen."'

        Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset.

        'Erosit kirkosta. Miltä se tuntuu nyt vähän sen jälkeen? '

        Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo.

        "Ajatuksen: 'tämä ratkaisee peruuttamattomasti että joudun helvettiin' ajattelu on naisille helpompi ja merkityksettömämpi. Otanta on kyllä aika pieni...Mutta olen kysynyt lähimmäisiltä että uskaltavatko tuon ajatella ja olen huomannut että miehillä on enemmän epäröintiä. Olisi mielenkiintoista saada isompaa otantaa."

        Minä uskallan ajatella noin vaikka etuperin ja takaperin. Minä olen miettinyt sinuakin kumpaa sukupuolta olet. Mistä voisi johtua, jos naiset olisivat rohkeampia? Voipi olla, että miehet ovat ehkä enemmän ymmällään, miksi pitäisi niin ajatella. En tiedä. Jos oikein tutkimuksen haluaa tehdä, niin tietty siihen tarvitaan jo huomattavasti suurempi otanta. Mielenkiintoista, joskin alun surullista ja nyt jo voitonriemuista sinun tarinassasi on uskontokasvatuksen vaikutukset.

      • Ulalla
        Ulalla kirjoitti:

        'Uskotko, että voisi olla tilanne, jossa elämästä jäisi kokonaan pois kaikki ikävät tunteet tai muistot, muutkin kuin ko. asiaan liittyvät vai onko niitä? Onko tunteen ohittaminen mielestäsi hyvä vai huono juttu? Vaimenevatko ne raskaat muistot kerta kerran jälkeen vai pysyykö samana?'

        En usko kyseiseen tilanteeseen. Tunteen ohittamisesta en tiedä...paras olisi kun pystyisi elämään sen ja jatkamaan sitten elämäänsä. Puhua tunteesta ja kohdata se...Kyllä ne ovat pysyneet samana. Olen ottanut rauhoittavia kun noita olotiloja tulee, nyt haluan elää ne läpi ilman lääkkeitä. Eivät ole vaimenneet, ehkä just tuon lääkkeen takia.

        'Mitä mielestäsi sinusta kertoo 'silloin se tuntui kerta kaikkiaan siltä että nyt riittää tämä pelkääminen."'

        Kohonneesta itsetunnosta, kyllästymisestä olemaan mielikuvien vankina, halusta olla 'niinkuin muutkin', halusta nujertaa pakkoajatukset.

        'Erosit kirkosta. Miltä se tuntuu nyt vähän sen jälkeen? '

        Vähän vaihtelee fiilikset. Rohkeammalta tuntuu mutta välillä kristinuskon pelolla hallitseminen yrittää ottaa otettaan. Eilen illalla oli pitkästä aikaa lähes normaali olo.

        'Minä olen miettinyt sinuakin kumpaa sukupuolta olet'

        Minä olen siis miespuolinen.

        'Minä uskallan ajatella noin vaikka etuperin ja takaperin'

        Kyllä itsekin aion löytää vielä sen tavan että ajatukset eivät kertakaikkiaan jää vaivaamaan. Ja onhan niitä pitkiä aikoja ollutkin. Sen taas kerran huomaan itsestäni että yritän hirveästi selvitä aivan yksin. En puhu olotiloistani kun tunnen että nyt saattaisi olla tarve puhua. Huomaan pelkääväni että puhuminen ei auta. Kokemukset taas kertovat että puhuminen auttaa.

        'Mielenkiintoista, joskin alun surullista ja nyt jo voitonriemuista sinun tarinassasi on uskontokasvatuksen vaikutukset.'

        Kyllä uskontokasvatus on vaikea asia. Liiallinen taivaspaikalla 'hemmottelu' kääntyy vastaan. Siksipä itse olenkin sitä mieltä että uskonnon suhteen tulisi aina kysellä lapsenkin mietteitä. Tavallaan kysellä mitä lapsi itse ajattelee. Toisaalta uskonnon pitäisi mielestäni olla valinnainen aine ja vasta lukiossa. Olen lukenut kirjaa 'Tiedemiehen mietteitä uskosta' ja huomaan kuinka noita samoja ajatuksia olen itsekin lapsena miettinyt; en vain ole saanut niille ajatuksille tukea. Ne ovat ikäänkuin olleet kiellettyjä ja syntisiä ajatuksia. Kristinuskon ja omien mietteiden välinen ristiriita varmaan on osasyynä tapaan jolla aikoinaan reagoin siihen omaan ajatukseeni jota kiellettynä pidin (siis 'tämä ratkaisee' -ajatus).

    • j.j.j..j.j.j.j.j.j.

      Kun olin pieni minullakin oli pakkomielle. En tiedä onko se sama kuin pakkoajatus? Ehkä se on sama...toinen ajattelee pakosta samaa ja toinen tekee pakosta samaa.

      Minun oli pakko tarkistaa jäikö liesi päälle. Tein sitä vain noin 3-7 kertaa todetakseni että liesi ei ole päällä. Minulla oli myös pakkomielle tarkistaa onko ulko-ovi lukossa. Tein sitä noin 3-5 kertaa.
      Aina tiesin kuinka hölmöä se on. Tiesin että eka kerralla olin saattanut lieden ja oven sellaiseen tilaan kuin niiden täytyikin olla mutta tarkistaa vaan piti. Sitten vaan päätin että saa riittää...jos talo palaa tai ovi jää auki niin se ei ole minun vika. Kun eka kerralla kun teet oiken ja samalla tarkistat niin se riittää aivan kaikiile! Joka muuta väittää on täysi pösilö. Yksi tarkastaminen on täysin riittävä ja harvat tarkistaa edes yhden kerran. Pakkoajatuksissa pitäisi päteä aivan sama ajatus. Kerran ajateltu, kerran mietitty on ihan OK! Ajattele kerran ja jatka ajatuskulkuasi eteenpäin. Tee seuravaksi sitä mitä mielesi haluaa.

    • Apostate

      Minä kärsin teini-iässä uskonnollisvaikutteisista pakkoajatuksista. Kyse ei ollut niin yksinkertaisesta jutusta kuin että pelkäisin jonkun ajatuksen tai tapahtuman heittävän minut helvettiin, vaan tulkitsin mieleeni väkisin tulleet "syntiset" ajatukset saatanan hyökkäyksiksi. Siis ihan oikeasti kuvittelin, että pakkoajatukset olivat paholaisen yritystä ottaa minua valtaansa. Yritin keksiä vaikka millaisia mielikuvatemppuja pirun ajamiseksi pois päästäni, mutta tietenkään se ei auttanut. Antamalla ajatuksille enemmän painoa vain vahvistin ja lisäsin niitä.

      Löysin lopulta itse avun ngelmaani loogisesta päätelmästä, että jos nuo ajatukset ovat lähtöisin ulkopuolisesta pahasta, minun ei tarvitse välittää niistä, koska ne eivät ole omiani. Toisin sanoen annoin ajatusten tulla ja mennä pistämättä niille mitään painoa. Joka kerta kun niitä tuli, sanoin itsekseni että huutele piru mitä huutelet, minun ei sinua tarvi kuunnella. Lopulta asia helpotti, eikä pakkoajatuksia enää tullut. Kesti melkein vuosikymmenen ennen kuin minulle selvisi, mistä oli oikeasti ollut kyse. Sittemmin olen kyllä kärsinyt ajoittain muuntyyppisistä pakkoajatuksista, mutta saatana ei ole minua enää kiusannut. ;)

      Tällä kokemuksella oli kyllä sellainen seuraamus, että ryhdyin tutkimaan kristinuskon opetuksia lukemalla Raamattua, perehtymällä eksegetiikkaan, koko Raamatun kirjojen ja oppien syntyhistoriaan. Kun tajusin miten hataralla pohjalla oppi Jumalan demonisesta vastapelurista oli, koko kokemukseni alkoi näyttäytyä jotenkin surkuhupaisana. Veikkaan, ettei olisi pahitteeksi sinunkaan perehtyä siihen, miten meille nykyihmisille tuttu helvetti-oppi sai alkunsa mm. Hinnomin laakson jätteenpolttopaikasta, kreikkalaisten Haadeksesta ja zarathustralaisen apokalypsin tulisesta virrasta. Alkuunsa tuollaisen valmiiksi pelottavan asian käsittely voi olla aika hurjan tuntuista, mutta lopussa kiitos seisoo, kun pelko menettää pohjansa. Ei joulupukkikaan enää hirvitä sen jälkeen, kun sen tietää olevan isä naamiaisasussa.

      Valitettavasti en tässä kohtaa oikein pysty symppaamaan kirkkoa, koska ylläpitämällä ikuisen rangaistuksen oppia se tarjoaa pohjan näille pelkotiloille. Pappi voisi epäilemättä ongelmitta auttaa ihmistä, joka pelkäisi jälleensyntyvänsä torakkana tai iilimatona kertomalla, ettei sellaista tapahdu, mutta hän on sielunpaimenena velvoitettu ylläpitämään pelkääjän uskoa jonkilaisen kuolemanjälkeisen rangaistuksen olemassaoloon. Lisäksi kristinopista on sen verran monta erilaista ja keskenään ristiriitaista tulkintaa, että pelkojen valtaan joutunut ihminen löytää aina jostain tukea pahimmille aavistuksilleen. Olisiko uskovasta kristitystä sanomaan tuollaiselle ihmiselle, että hän ei aivan varmasti joudu helvettiin, laittamatta mitään ehtoja ikuisen kärsimyksen välttämiselle?

      • Ulalla

        Kiitokset osallistumisesta keskusteluun. Oikein mukavaa.

        'Alkuunsa tuollaisen valmiiksi pelottavan asian käsittely voi olla aika hurjan tuntuista, mutta lopussa kiitos seisoo, kun pelko menettää pohjansa.'

        Sainkin linkkejä toisessa viestiketjussa artikkeleihin joissa käsitellään helvettiä.
        Mietin kannattaisiko minun erota kirkosta, ottaa etäisyyttä noihin oppeihin mitä ekalla luokalla opetettu...
        Kirkosta eroaminen saattaisi olla irtiotto noista peloista, pystyisin ehkä käsittelemään asioita ilman helvetinpelkoa taustalla. Näkisin asiat ehkä aikuisemmalla tavalla. Voisin käsitellä maailmankatsomustani ilman muiden iskostamaa 'totuutta'.

        Kyllä ekan luokan opettaja oli päästänsä vialla kun lähti kristinuskoa opettamaan tyyliin: 'vältä syntejä ettet joudu ikuiseen kärsimykseen'. Kuinkahan eri ihminen olisin jos hän olisi opettanut: 'teette syntiä, kaikki tekee, saatte ne kyllä anteeksi jos niitä kadutte'. Aivan itku tulee silmään kun ajattelen mitä elämäni olisi ehkä ollut noiden sanojen jälkeen. Ja paljonkohan tuollaisia ihmisiä vielä liikkuu maailmalla julistaen tuota samaa suorituskeskeistä sanomaa? Kuinka monen herkän lapsen elämä muuttuu pelkojen sävyttämäksi? Surkuhupaisaa että kilteistä kiltein päätyy todellakin miettimään helvettiin joutumista.

        'Olisiko uskovasta kristitystä sanomaan tuollaiselle ihmiselle, että hän ei aivan varmasti joudu helvettiin, laittamatta mitään ehtoja ikuisen kärsimyksen välttämiselle?'

        Tämäkin saattaisi vain pahentaa pakkoajatuksia. Tällainen todisteluhan vain antaa ajatuksille lisäarvoa. Itse asiassa taitaa olla ehdottoman kiellettyä kognitiivisessa pakkoajatusten hoitoon tähtäävässä terapiassa.

      • hyvä tyttö

        "Olisiko uskovasta kristitystä sanomaan tuollaiselle ihmiselle, että hän ei aivan varmasti joudu helvettiin, laittamatta mitään ehtoja ikuisen kärsimyksen välttämiselle?" Tätä sopii pohtia?

        Hienoa, että olet päässyt eroon pakkoajatuksista. Toivottavasti kokemuksistasi on monelle vertaistukea.

      • Apostate
        Ulalla kirjoitti:

        Kiitokset osallistumisesta keskusteluun. Oikein mukavaa.

        'Alkuunsa tuollaisen valmiiksi pelottavan asian käsittely voi olla aika hurjan tuntuista, mutta lopussa kiitos seisoo, kun pelko menettää pohjansa.'

        Sainkin linkkejä toisessa viestiketjussa artikkeleihin joissa käsitellään helvettiä.
        Mietin kannattaisiko minun erota kirkosta, ottaa etäisyyttä noihin oppeihin mitä ekalla luokalla opetettu...
        Kirkosta eroaminen saattaisi olla irtiotto noista peloista, pystyisin ehkä käsittelemään asioita ilman helvetinpelkoa taustalla. Näkisin asiat ehkä aikuisemmalla tavalla. Voisin käsitellä maailmankatsomustani ilman muiden iskostamaa 'totuutta'.

        Kyllä ekan luokan opettaja oli päästänsä vialla kun lähti kristinuskoa opettamaan tyyliin: 'vältä syntejä ettet joudu ikuiseen kärsimykseen'. Kuinkahan eri ihminen olisin jos hän olisi opettanut: 'teette syntiä, kaikki tekee, saatte ne kyllä anteeksi jos niitä kadutte'. Aivan itku tulee silmään kun ajattelen mitä elämäni olisi ehkä ollut noiden sanojen jälkeen. Ja paljonkohan tuollaisia ihmisiä vielä liikkuu maailmalla julistaen tuota samaa suorituskeskeistä sanomaa? Kuinka monen herkän lapsen elämä muuttuu pelkojen sävyttämäksi? Surkuhupaisaa että kilteistä kiltein päätyy todellakin miettimään helvettiin joutumista.

        'Olisiko uskovasta kristitystä sanomaan tuollaiselle ihmiselle, että hän ei aivan varmasti joudu helvettiin, laittamatta mitään ehtoja ikuisen kärsimyksen välttämiselle?'

        Tämäkin saattaisi vain pahentaa pakkoajatuksia. Tällainen todisteluhan vain antaa ajatuksille lisäarvoa. Itse asiassa taitaa olla ehdottoman kiellettyä kognitiivisessa pakkoajatusten hoitoon tähtäävässä terapiassa.

        "Mietin kannattaisiko minun erota kirkosta, ottaa etäisyyttä noihin oppeihin mitä ekalla luokalla opetettu...
        Kirkosta eroaminen saattaisi olla irtiotto noista peloista, pystyisin ehkä käsittelemään asioita ilman helvetinpelkoa taustalla."

        Kannattaa varmaan kuunnella tässä kohtaa omia tuntemuksia, jos se tuntuu oikealta tieltä, sitä kannattaa seurata vaikka vähän hirvittäisikin. Muistan itse pelänneeni, mitä Jumala mahtaa ajatella jos eroan kirkosta. Erosin sitten kuitenkin, ja se osoittautui omalla kohdallani oikeaksi ratkaisuksi.


        "Kuinkahan eri ihminen olisin jos hän olisi opettanut: 'teette syntiä, kaikki tekee, saatte ne kyllä anteeksi jos niitä kadutte'. Aivan itku tulee silmään kun ajattelen mitä elämäni olisi ehkä ollut noiden sanojen jälkeen."

        Vaikea sanoa. Ehkä, mikäli se olisi ollut sinun temperamentillesi sopivaa. Muistan itse, että koko kouluajan tuotiin esiin ajatusta, jonka mukaan syntien katuminen riittää pelastumiseen, ja sen seurauksena pyysin suunnilleen joka ilta anteeksi varmuuden vuoksi niitäkin syntejä, joita en tiennyt tehneeni. Mutta mistä tahansa pelastumisen ehdosta voi kehittää itselleen suorituspaineen: kadunko tarpeeksi tai riittävän aidosti, uskonko riittävästi tai oikean opin mukaan, olenko kenties tehnyt ymmärtämättömyyksissäni jotain, mitä Jumalakaan ei voi antaa anteeksi? (Raamatusta löytyy myös anteeksiantamaton synti!) Minä painiskelin tällaisten pelkojen kanssa, ja niin painiskelevat monet muutkin. Jotkut joutuvat näiden pelkojen kalvamiksi kuolinvuoteellaan!

        Lisäksi minusta pitäisi kysyä, mitä oikein tekee ihmisen minäkuvalle, jos kerrotaan jokaisen olevan automaattisesti sellainen, että joutaa helvettiin. Kyseessä on luonnostaan perfektionistiselle ihmiselle painajainen, koska jokaisen sanotaan olevan riittämätön ja kelpaamaton automaattisesti, ja vain yhden tietyn suorituksen tai saavutuksen kautta voi tämän saada anteeksi. Minulle pelastumisesta tuli pakkomielle, ei siksi että olisin pelännyt helvetin kauhuja, vaan koska halusin varmistaa että Jumala kelpuuttaisi minut.

        Armo ja pelastus on nostettu kristinuskossa keskeiseksi asiaksi, mutta se johtaa siihen, että keskiössä ovat myös ne syyt, miksi yleensäkään tarvitaan armoa ja pelastusta. Jos Jumalalle kelpaa jokainen puutteistaan huolimatta, mihin tarvitaan helvettiä? Ei ole ihme että kristinuskon sisällä on syntynyt universalistinen suuntaus, jonka mukaan ei ole mitään helvettiä vaan kaikki pääsevät taivaaseen.


        "Ja paljonkohan tuollaisia ihmisiä vielä liikkuu maailmalla julistaen tuota samaa suorituskeskeistä sanomaa? Kuinka monen herkän lapsen elämä muuttuu pelkojen sävyttämäksi?"

        Pelkäänpä että hyvin, hyvin monen. Minä en koskaan uskaltanut puhua näistä asioista edes vanhemmilleni, ennen kuin olin aikuinen. Moni ei uskalla aikuisenakaan. Vasta äskettäin kuulin Yhdysvalloissa toimivasta yhdistyksestä, joka on erikoistunut tukemaan uskonnollisen opetuksen traumatisoimia ihmisiä. He puhuvat aivan postraumaattiseen stressihäiriöön verrattavasta rampauttavasta tilasta, joka liittyy uskonnollisiin pelkoihin. Tosin Yhdysvalloissa evankelinen kristillisyys onkin paljon meikäläistä äärimmäisempää, päällekäyvämpää ja usein hyvin suorituskeskeistä. Silti näitä Yhdysvalloista peräisin olevia äärioppeja tulee koko ajan lisää Suomeenkin.


        "Tämäkin saattaisi vain pahentaa pakkoajatuksia. Tällainen todisteluhan vain antaa ajatuksille lisäarvoa. Itse asiassa taitaa olla ehdottoman kiellettyä kognitiivisessa pakkoajatusten hoitoon tähtäävässä terapiassa."

        Niinpä niin, hankala tapaus. Itselläni on enemmän kokemusta sellaisten pelkotilojen hoidosta, johon ei liity suoraan pakkoajatuksia, ja kokemukseni on että pelkokierteen katkaisussa auttaa, jos pelkoajatus itsessään osoittautuu turhaksi tai vääriin käsityksiin perustuvaksi. Olen siis saanut kognitiivista terapiaa pelkoihin mutta en pakkoajatuksiin. Koulutuksen saanut terapeutti on tässä varmasti paras asiantuntija.

      • Ulalla
        Apostate kirjoitti:

        "Mietin kannattaisiko minun erota kirkosta, ottaa etäisyyttä noihin oppeihin mitä ekalla luokalla opetettu...
        Kirkosta eroaminen saattaisi olla irtiotto noista peloista, pystyisin ehkä käsittelemään asioita ilman helvetinpelkoa taustalla."

        Kannattaa varmaan kuunnella tässä kohtaa omia tuntemuksia, jos se tuntuu oikealta tieltä, sitä kannattaa seurata vaikka vähän hirvittäisikin. Muistan itse pelänneeni, mitä Jumala mahtaa ajatella jos eroan kirkosta. Erosin sitten kuitenkin, ja se osoittautui omalla kohdallani oikeaksi ratkaisuksi.


        "Kuinkahan eri ihminen olisin jos hän olisi opettanut: 'teette syntiä, kaikki tekee, saatte ne kyllä anteeksi jos niitä kadutte'. Aivan itku tulee silmään kun ajattelen mitä elämäni olisi ehkä ollut noiden sanojen jälkeen."

        Vaikea sanoa. Ehkä, mikäli se olisi ollut sinun temperamentillesi sopivaa. Muistan itse, että koko kouluajan tuotiin esiin ajatusta, jonka mukaan syntien katuminen riittää pelastumiseen, ja sen seurauksena pyysin suunnilleen joka ilta anteeksi varmuuden vuoksi niitäkin syntejä, joita en tiennyt tehneeni. Mutta mistä tahansa pelastumisen ehdosta voi kehittää itselleen suorituspaineen: kadunko tarpeeksi tai riittävän aidosti, uskonko riittävästi tai oikean opin mukaan, olenko kenties tehnyt ymmärtämättömyyksissäni jotain, mitä Jumalakaan ei voi antaa anteeksi? (Raamatusta löytyy myös anteeksiantamaton synti!) Minä painiskelin tällaisten pelkojen kanssa, ja niin painiskelevat monet muutkin. Jotkut joutuvat näiden pelkojen kalvamiksi kuolinvuoteellaan!

        Lisäksi minusta pitäisi kysyä, mitä oikein tekee ihmisen minäkuvalle, jos kerrotaan jokaisen olevan automaattisesti sellainen, että joutaa helvettiin. Kyseessä on luonnostaan perfektionistiselle ihmiselle painajainen, koska jokaisen sanotaan olevan riittämätön ja kelpaamaton automaattisesti, ja vain yhden tietyn suorituksen tai saavutuksen kautta voi tämän saada anteeksi. Minulle pelastumisesta tuli pakkomielle, ei siksi että olisin pelännyt helvetin kauhuja, vaan koska halusin varmistaa että Jumala kelpuuttaisi minut.

        Armo ja pelastus on nostettu kristinuskossa keskeiseksi asiaksi, mutta se johtaa siihen, että keskiössä ovat myös ne syyt, miksi yleensäkään tarvitaan armoa ja pelastusta. Jos Jumalalle kelpaa jokainen puutteistaan huolimatta, mihin tarvitaan helvettiä? Ei ole ihme että kristinuskon sisällä on syntynyt universalistinen suuntaus, jonka mukaan ei ole mitään helvettiä vaan kaikki pääsevät taivaaseen.


        "Ja paljonkohan tuollaisia ihmisiä vielä liikkuu maailmalla julistaen tuota samaa suorituskeskeistä sanomaa? Kuinka monen herkän lapsen elämä muuttuu pelkojen sävyttämäksi?"

        Pelkäänpä että hyvin, hyvin monen. Minä en koskaan uskaltanut puhua näistä asioista edes vanhemmilleni, ennen kuin olin aikuinen. Moni ei uskalla aikuisenakaan. Vasta äskettäin kuulin Yhdysvalloissa toimivasta yhdistyksestä, joka on erikoistunut tukemaan uskonnollisen opetuksen traumatisoimia ihmisiä. He puhuvat aivan postraumaattiseen stressihäiriöön verrattavasta rampauttavasta tilasta, joka liittyy uskonnollisiin pelkoihin. Tosin Yhdysvalloissa evankelinen kristillisyys onkin paljon meikäläistä äärimmäisempää, päällekäyvämpää ja usein hyvin suorituskeskeistä. Silti näitä Yhdysvalloista peräisin olevia äärioppeja tulee koko ajan lisää Suomeenkin.


        "Tämäkin saattaisi vain pahentaa pakkoajatuksia. Tällainen todisteluhan vain antaa ajatuksille lisäarvoa. Itse asiassa taitaa olla ehdottoman kiellettyä kognitiivisessa pakkoajatusten hoitoon tähtäävässä terapiassa."

        Niinpä niin, hankala tapaus. Itselläni on enemmän kokemusta sellaisten pelkotilojen hoidosta, johon ei liity suoraan pakkoajatuksia, ja kokemukseni on että pelkokierteen katkaisussa auttaa, jos pelkoajatus itsessään osoittautuu turhaksi tai vääriin käsityksiin perustuvaksi. Olen siis saanut kognitiivista terapiaa pelkoihin mutta en pakkoajatuksiin. Koulutuksen saanut terapeutti on tässä varmasti paras asiantuntija.

        'Kannattaa varmaan kuunnella tässä kohtaa omia tuntemuksia, jos se tuntuu oikealta tieltä, sitä kannattaa seurata vaikka vähän hirvittäisikin. Muistan itse pelänneeni, mitä Jumala mahtaa ajatella jos eroan kirkosta. Erosin sitten kuitenkin, ja se osoittautui omalla kohdallani oikeaksi ratkaisuksi.'

        Kyllähän se hirvittää...Sinä siis et kuulu kirkkoon enää? Minkälainen on maailmankatsomuksesi/uskosi nykyään?

        Totta on tuo että vaikka opettaja olisi opettanut erilailla, olisin silti saattanut kehittää jonkunlaisen pakkoajatuksen. Silti olisin voinut alkaa pelkäämään 'tämä ratkaisee tapahtuuko niin tai näin' -ajatuksia.

        '...kokemukseni on että pelkokierteen katkaisussa auttaa, jos pelkoajatus itsessään osoittautuu turhaksi tai vääriin käsityksiin perustuvaksi...'

        Koska olen itse jotenkin 'jumissa' ajatukseni kanssa, olisi mukavaa jos tämän ketjun lukijat kertoisivat erilaisia päätelmiä miksi ei voi ratkaista kuoleman jälkeisiä tapahtumiaan ajattelemalla 'tämä ratkaisee käykö kuoleman jälkeen niin tai näin'. Taas toisaalta myös toisinpäin; miksi voi ratkaista? Ehkä saisin etäisyyttä ajatukseen ja sitä kautta pääsisin tuon pelon otteesta. Itellä se on epämääräinen klöntti lapsuudesta; tabu jota ei saanut ajatella. Ja se häiritsee ajattelemasta selkeästi.

      • Apostate
        Ulalla kirjoitti:

        'Kannattaa varmaan kuunnella tässä kohtaa omia tuntemuksia, jos se tuntuu oikealta tieltä, sitä kannattaa seurata vaikka vähän hirvittäisikin. Muistan itse pelänneeni, mitä Jumala mahtaa ajatella jos eroan kirkosta. Erosin sitten kuitenkin, ja se osoittautui omalla kohdallani oikeaksi ratkaisuksi.'

        Kyllähän se hirvittää...Sinä siis et kuulu kirkkoon enää? Minkälainen on maailmankatsomuksesi/uskosi nykyään?

        Totta on tuo että vaikka opettaja olisi opettanut erilailla, olisin silti saattanut kehittää jonkunlaisen pakkoajatuksen. Silti olisin voinut alkaa pelkäämään 'tämä ratkaisee tapahtuuko niin tai näin' -ajatuksia.

        '...kokemukseni on että pelkokierteen katkaisussa auttaa, jos pelkoajatus itsessään osoittautuu turhaksi tai vääriin käsityksiin perustuvaksi...'

        Koska olen itse jotenkin 'jumissa' ajatukseni kanssa, olisi mukavaa jos tämän ketjun lukijat kertoisivat erilaisia päätelmiä miksi ei voi ratkaista kuoleman jälkeisiä tapahtumiaan ajattelemalla 'tämä ratkaisee käykö kuoleman jälkeen niin tai näin'. Taas toisaalta myös toisinpäin; miksi voi ratkaista? Ehkä saisin etäisyyttä ajatukseen ja sitä kautta pääsisin tuon pelon otteesta. Itellä se on epämääräinen klöntti lapsuudesta; tabu jota ei saanut ajatella. Ja se häiritsee ajattelemasta selkeästi.

        "Sinä siis et kuulu kirkkoon enää? Minkälainen on maailmankatsomuksesi/uskosi nykyään?"

        Erosin kirkosta melkein kymmenen vuotta sitten, vaiheessa jossa olin myöntänyt itselleni etten kyennyt enää uskomaan luterilaisen opetuksen mukaan. Minusta tuntuu että uskoin tuolloin enemmän niin kuin juutalainen kuin kristitty, mikä lienee ollut vanhatestamentillisen opin tutkiskelun seurausta. Pohjimmiltaan kaikessa oli kyse siitä, että halusin päästä jatkuvan epävarmuuden synnyttämistä peloista, joten minusta tuntui että minun täytyisi tietää kaikki mahdollinen jolla voi olla merkitystä, ja käydä läpi sellaisetkin asiat, jotka pelottivat. Sittemmin opin että se tosiaan on totta: pelkojen kohtaaminen on lopulta ainut tapa todella voittaa ne, eikä väärää käsitystä pysty korjaamaan, ellei löydä syitä, miksi se on väärä.

        Se oli vaikea tie, jonka varrella oli monta ilkeää yllätystä. Totuuden avoimessa etsinnässä on se huono puoli, ettei voi etukäteen päättää, mitä tulee löytämään. Pääsin kyllä uskonnollisista peloistani sekä minua lapsuudesta asti kiusanneesta maagisesta ajattelusta ("jos teen näin, siitä seuraa tätä") mutta sillä hinnalla, että maailmankuvani kääntyi nurinniskoin. Koen ymmärtäväni sekä omaa ajatteluani että koko maailmaa paljon paremmin nyt, mutta hintana jouduin luopumaan myös monista lohdullisista ja turvallisuuden tunnetta tuovista uskomuksista.

        Siinä kävi tosiaan niin, että menetin lopulta uskonnollisen uskoni kokonaan. Itse asiassa muutuin varovaiseksi sen suhteen mihin uskon, aloin hakea perusteita väittämille ennen niiden hyväksymistä ja suhtautua kriittisesti myös annettuihin perusteluihin. Itse koen, että se koitui lopulta hyväksi ja olen tyytyväinen että päädyin siihen, missä olen nyt, mutta se ei todellakaan ollut helppoa eikä hauskaa. Se on kuin vierottumista riippuvaisuudesta: kamalaa ennen kuin se muuttuu paremmaksi.


        "Koska olen itse jotenkin 'jumissa' ajatukseni kanssa, olisi mukavaa jos tämän ketjun lukijat kertoisivat erilaisia päätelmiä miksi ei voi ratkaista kuoleman jälkeisiä tapahtumiaan ajattelemalla 'tämä ratkaisee käykö kuoleman jälkeen niin tai näin'. Taas toisaalta myös toisinpäin; miksi voi ratkaista?"

        Oma näkemykseni on, ettei meillä ole kriittistä tarkastelua kestävää tietoa kuolemanjälkeisestä, ja ilman kunnollista tietoa mikään väittämä ei ole toista parempi tai luotettavampi. Jotta voisi hyvin perustein väittää: "tämän asian tekeminen johtaa sinut helvettiin", olisi ensi luotettavasti osoitettava, että helvetti todella on olemassa, ja että ihmiset voivat joutua sinne. Jos näitä kahta väittämää ei kumpaakin voi osoittaa tosiksi, koko lause on yhtä tyhjän kanssa. Voi myös kysyä onko meillä mitään sen parempaa syytä uskoa kristillisen helvetin olemassaoloon kuin vaikkapa hindulaiseen jälleensyntymään tai baha'iden Jumalaa kohti pyrkivään ikuisuuteen.

        Tästä kysymyksestä tulee mieleen oma kalvava kysymykseni: "rankaiseeko/hylkääkö Jumala minut jos teen näin?" Paljon tärkeämpi on itse asiassa pohjimmainen kysymys, mitä kukaan yleensäkään oikeasti tietää Jumalasta ja miten. On mieletöntä pohtia, mistä teoista Jumala rankaisee, jos ei voi oikeasti tietää Jumalan rankaisevan ketään.


        "Ehkä saisin etäisyyttä ajatukseen ja sitä kautta pääsisin tuon pelon otteesta. Itellä se on epämääräinen klöntti lapsuudesta; tabu jota ei saanut ajatella. Ja se häiritsee ajattelemasta selkeästi."

        Juuri tuo tabu, jokin asia jonka ajatteleminen on kiellettyä, tuo tosi paljon muistoja mieleen. Minulle oli hirvittävän vaikeaa ryhtyä lukemaan asioita, joiden tiesin voivan kyseenalaistaa niitä oppeja, jotka olin omaksunut totuuksina. Se oli kuin olisi katsonut suoraan kadotuksen kitaan, pelkäsin tuomitsevani itseni pelkästään ajattelemalla näitä asioita, kyseenalaistamalla annettuja opetuksia. Pelkäsin jopa tiettyjen yksittäisten sanojen ajattelua, ennen kuin tajusin, että nuo sanat olivat peräisin Raamatusta, eikä Raamatun lukeminen voi loogisesti johtaa ihmistä Jumalan (josta opetetaan Raamatussa!) epäsuosioon.

        Nykyisin uskon, että julminta mitä ihmiselle voi tehdä on vakuttaa, että minkään ajatteleminen tai kyseenalaistaminen on väärin. Kognitiivinen psykoterapia on opettanut minulle, että haitallisista ajatuskuluista pääsee eroon vain kyseenalaistamalla niihin liittyvät käsitykset ja uskomukset, ja korjaamalla niitä niiltä kohdin kuin ne eivät pidä yhtä tosiasioiden kanssa. Totuuden ei tarvitse pelätä kyseenalaistamista, vain kestämättömien väittämien.

      • hyvä tyttö
        Apostate kirjoitti:

        "Sinä siis et kuulu kirkkoon enää? Minkälainen on maailmankatsomuksesi/uskosi nykyään?"

        Erosin kirkosta melkein kymmenen vuotta sitten, vaiheessa jossa olin myöntänyt itselleni etten kyennyt enää uskomaan luterilaisen opetuksen mukaan. Minusta tuntuu että uskoin tuolloin enemmän niin kuin juutalainen kuin kristitty, mikä lienee ollut vanhatestamentillisen opin tutkiskelun seurausta. Pohjimmiltaan kaikessa oli kyse siitä, että halusin päästä jatkuvan epävarmuuden synnyttämistä peloista, joten minusta tuntui että minun täytyisi tietää kaikki mahdollinen jolla voi olla merkitystä, ja käydä läpi sellaisetkin asiat, jotka pelottivat. Sittemmin opin että se tosiaan on totta: pelkojen kohtaaminen on lopulta ainut tapa todella voittaa ne, eikä väärää käsitystä pysty korjaamaan, ellei löydä syitä, miksi se on väärä.

        Se oli vaikea tie, jonka varrella oli monta ilkeää yllätystä. Totuuden avoimessa etsinnässä on se huono puoli, ettei voi etukäteen päättää, mitä tulee löytämään. Pääsin kyllä uskonnollisista peloistani sekä minua lapsuudesta asti kiusanneesta maagisesta ajattelusta ("jos teen näin, siitä seuraa tätä") mutta sillä hinnalla, että maailmankuvani kääntyi nurinniskoin. Koen ymmärtäväni sekä omaa ajatteluani että koko maailmaa paljon paremmin nyt, mutta hintana jouduin luopumaan myös monista lohdullisista ja turvallisuuden tunnetta tuovista uskomuksista.

        Siinä kävi tosiaan niin, että menetin lopulta uskonnollisen uskoni kokonaan. Itse asiassa muutuin varovaiseksi sen suhteen mihin uskon, aloin hakea perusteita väittämille ennen niiden hyväksymistä ja suhtautua kriittisesti myös annettuihin perusteluihin. Itse koen, että se koitui lopulta hyväksi ja olen tyytyväinen että päädyin siihen, missä olen nyt, mutta se ei todellakaan ollut helppoa eikä hauskaa. Se on kuin vierottumista riippuvaisuudesta: kamalaa ennen kuin se muuttuu paremmaksi.


        "Koska olen itse jotenkin 'jumissa' ajatukseni kanssa, olisi mukavaa jos tämän ketjun lukijat kertoisivat erilaisia päätelmiä miksi ei voi ratkaista kuoleman jälkeisiä tapahtumiaan ajattelemalla 'tämä ratkaisee käykö kuoleman jälkeen niin tai näin'. Taas toisaalta myös toisinpäin; miksi voi ratkaista?"

        Oma näkemykseni on, ettei meillä ole kriittistä tarkastelua kestävää tietoa kuolemanjälkeisestä, ja ilman kunnollista tietoa mikään väittämä ei ole toista parempi tai luotettavampi. Jotta voisi hyvin perustein väittää: "tämän asian tekeminen johtaa sinut helvettiin", olisi ensi luotettavasti osoitettava, että helvetti todella on olemassa, ja että ihmiset voivat joutua sinne. Jos näitä kahta väittämää ei kumpaakin voi osoittaa tosiksi, koko lause on yhtä tyhjän kanssa. Voi myös kysyä onko meillä mitään sen parempaa syytä uskoa kristillisen helvetin olemassaoloon kuin vaikkapa hindulaiseen jälleensyntymään tai baha'iden Jumalaa kohti pyrkivään ikuisuuteen.

        Tästä kysymyksestä tulee mieleen oma kalvava kysymykseni: "rankaiseeko/hylkääkö Jumala minut jos teen näin?" Paljon tärkeämpi on itse asiassa pohjimmainen kysymys, mitä kukaan yleensäkään oikeasti tietää Jumalasta ja miten. On mieletöntä pohtia, mistä teoista Jumala rankaisee, jos ei voi oikeasti tietää Jumalan rankaisevan ketään.


        "Ehkä saisin etäisyyttä ajatukseen ja sitä kautta pääsisin tuon pelon otteesta. Itellä se on epämääräinen klöntti lapsuudesta; tabu jota ei saanut ajatella. Ja se häiritsee ajattelemasta selkeästi."

        Juuri tuo tabu, jokin asia jonka ajatteleminen on kiellettyä, tuo tosi paljon muistoja mieleen. Minulle oli hirvittävän vaikeaa ryhtyä lukemaan asioita, joiden tiesin voivan kyseenalaistaa niitä oppeja, jotka olin omaksunut totuuksina. Se oli kuin olisi katsonut suoraan kadotuksen kitaan, pelkäsin tuomitsevani itseni pelkästään ajattelemalla näitä asioita, kyseenalaistamalla annettuja opetuksia. Pelkäsin jopa tiettyjen yksittäisten sanojen ajattelua, ennen kuin tajusin, että nuo sanat olivat peräisin Raamatusta, eikä Raamatun lukeminen voi loogisesti johtaa ihmistä Jumalan (josta opetetaan Raamatussa!) epäsuosioon.

        Nykyisin uskon, että julminta mitä ihmiselle voi tehdä on vakuttaa, että minkään ajatteleminen tai kyseenalaistaminen on väärin. Kognitiivinen psykoterapia on opettanut minulle, että haitallisista ajatuskuluista pääsee eroon vain kyseenalaistamalla niihin liittyvät käsitykset ja uskomukset, ja korjaamalla niitä niiltä kohdin kuin ne eivät pidä yhtä tosiasioiden kanssa. Totuuden ei tarvitse pelätä kyseenalaistamista, vain kestämättömien väittämien.

        Ajattelin pysyä poissa, mutta kommentoin kuitenkin. Olet todella hienosti jäsentänyt asioita.

        "Voi myös kysyä onko meillä mitään sen parempaa syytä uskoa kristillisen helvetin olemassaoloon kuin vaikkapa hindulaiseen jälleensyntymään tai baha'iden Jumalaa kohti pyrkivään ikuisuuteen." Hyvin oleellista, sillä mistä me tiedämme mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.

        "Se on kuin vierottumista riippuvaisuudesta: kamalaa ennen kuin se muuttuu paremmaksi." Mitä syvemmin uskoo johonkin, sitä vaikeampi on uskoaan tai uskomuksiaan muuttaa. Huomasitko jälkeenpäin, että tapa oli myös turvallisuutta? Uusi pelottaa, koska ei tiedä, mitä siitä seuraa. Usein muutosvastarinta muissakin asioissa on uuden pelkoa, jos se on susi eikä paluuta vanhaan ole.

      • Ulalla
        Apostate kirjoitti:

        "Sinä siis et kuulu kirkkoon enää? Minkälainen on maailmankatsomuksesi/uskosi nykyään?"

        Erosin kirkosta melkein kymmenen vuotta sitten, vaiheessa jossa olin myöntänyt itselleni etten kyennyt enää uskomaan luterilaisen opetuksen mukaan. Minusta tuntuu että uskoin tuolloin enemmän niin kuin juutalainen kuin kristitty, mikä lienee ollut vanhatestamentillisen opin tutkiskelun seurausta. Pohjimmiltaan kaikessa oli kyse siitä, että halusin päästä jatkuvan epävarmuuden synnyttämistä peloista, joten minusta tuntui että minun täytyisi tietää kaikki mahdollinen jolla voi olla merkitystä, ja käydä läpi sellaisetkin asiat, jotka pelottivat. Sittemmin opin että se tosiaan on totta: pelkojen kohtaaminen on lopulta ainut tapa todella voittaa ne, eikä väärää käsitystä pysty korjaamaan, ellei löydä syitä, miksi se on väärä.

        Se oli vaikea tie, jonka varrella oli monta ilkeää yllätystä. Totuuden avoimessa etsinnässä on se huono puoli, ettei voi etukäteen päättää, mitä tulee löytämään. Pääsin kyllä uskonnollisista peloistani sekä minua lapsuudesta asti kiusanneesta maagisesta ajattelusta ("jos teen näin, siitä seuraa tätä") mutta sillä hinnalla, että maailmankuvani kääntyi nurinniskoin. Koen ymmärtäväni sekä omaa ajatteluani että koko maailmaa paljon paremmin nyt, mutta hintana jouduin luopumaan myös monista lohdullisista ja turvallisuuden tunnetta tuovista uskomuksista.

        Siinä kävi tosiaan niin, että menetin lopulta uskonnollisen uskoni kokonaan. Itse asiassa muutuin varovaiseksi sen suhteen mihin uskon, aloin hakea perusteita väittämille ennen niiden hyväksymistä ja suhtautua kriittisesti myös annettuihin perusteluihin. Itse koen, että se koitui lopulta hyväksi ja olen tyytyväinen että päädyin siihen, missä olen nyt, mutta se ei todellakaan ollut helppoa eikä hauskaa. Se on kuin vierottumista riippuvaisuudesta: kamalaa ennen kuin se muuttuu paremmaksi.


        "Koska olen itse jotenkin 'jumissa' ajatukseni kanssa, olisi mukavaa jos tämän ketjun lukijat kertoisivat erilaisia päätelmiä miksi ei voi ratkaista kuoleman jälkeisiä tapahtumiaan ajattelemalla 'tämä ratkaisee käykö kuoleman jälkeen niin tai näin'. Taas toisaalta myös toisinpäin; miksi voi ratkaista?"

        Oma näkemykseni on, ettei meillä ole kriittistä tarkastelua kestävää tietoa kuolemanjälkeisestä, ja ilman kunnollista tietoa mikään väittämä ei ole toista parempi tai luotettavampi. Jotta voisi hyvin perustein väittää: "tämän asian tekeminen johtaa sinut helvettiin", olisi ensi luotettavasti osoitettava, että helvetti todella on olemassa, ja että ihmiset voivat joutua sinne. Jos näitä kahta väittämää ei kumpaakin voi osoittaa tosiksi, koko lause on yhtä tyhjän kanssa. Voi myös kysyä onko meillä mitään sen parempaa syytä uskoa kristillisen helvetin olemassaoloon kuin vaikkapa hindulaiseen jälleensyntymään tai baha'iden Jumalaa kohti pyrkivään ikuisuuteen.

        Tästä kysymyksestä tulee mieleen oma kalvava kysymykseni: "rankaiseeko/hylkääkö Jumala minut jos teen näin?" Paljon tärkeämpi on itse asiassa pohjimmainen kysymys, mitä kukaan yleensäkään oikeasti tietää Jumalasta ja miten. On mieletöntä pohtia, mistä teoista Jumala rankaisee, jos ei voi oikeasti tietää Jumalan rankaisevan ketään.


        "Ehkä saisin etäisyyttä ajatukseen ja sitä kautta pääsisin tuon pelon otteesta. Itellä se on epämääräinen klöntti lapsuudesta; tabu jota ei saanut ajatella. Ja se häiritsee ajattelemasta selkeästi."

        Juuri tuo tabu, jokin asia jonka ajatteleminen on kiellettyä, tuo tosi paljon muistoja mieleen. Minulle oli hirvittävän vaikeaa ryhtyä lukemaan asioita, joiden tiesin voivan kyseenalaistaa niitä oppeja, jotka olin omaksunut totuuksina. Se oli kuin olisi katsonut suoraan kadotuksen kitaan, pelkäsin tuomitsevani itseni pelkästään ajattelemalla näitä asioita, kyseenalaistamalla annettuja opetuksia. Pelkäsin jopa tiettyjen yksittäisten sanojen ajattelua, ennen kuin tajusin, että nuo sanat olivat peräisin Raamatusta, eikä Raamatun lukeminen voi loogisesti johtaa ihmistä Jumalan (josta opetetaan Raamatussa!) epäsuosioon.

        Nykyisin uskon, että julminta mitä ihmiselle voi tehdä on vakuttaa, että minkään ajatteleminen tai kyseenalaistaminen on väärin. Kognitiivinen psykoterapia on opettanut minulle, että haitallisista ajatuskuluista pääsee eroon vain kyseenalaistamalla niihin liittyvät käsitykset ja uskomukset, ja korjaamalla niitä niiltä kohdin kuin ne eivät pidä yhtä tosiasioiden kanssa. Totuuden ei tarvitse pelätä kyseenalaistamista, vain kestämättömien väittämien.

        'Sittemmin opin että se tosiaan on totta: pelkojen kohtaaminen on lopulta ainut tapa todella voittaa ne, eikä väärää käsitystä pysty korjaamaan, ellei löydä syitä, miksi se on väärä.'

        Tämä puhuisi sen puolesta että olen tehnyt oikean ratkaisun ajattelemalla 'tämä ratkaisee että joudun helvettiin'. Nuo ajatukseni ovat pelkojani, ei todellista uskoani. Pelko helposti vääristyy uskoksi. Pelko voi saada myös uskomaan. Tämä ei kuitenkaan ole todellista uskoa. Ongelmana minulla on seuraava; kun nuo 'tämä ratkaisee' -ajatukseni pahiten nostavat päätänsä ja tahtovat ottaa haltuunsa, rukoilen apua. Saankin usein rauhaa. Onko tämä kuitenkin itsesuggestiota; peräisin lapsuudesta? Toisaalta tuo pakkoajatukseni on 'kristinuskon syytä'; aloin erään vielä typerämmän 'tämä ratkaisee' -ajatuksen jälkeen pelkäämään että Jumala rankaisee helvetillä jos en tottele kyseistä ajatusta. Ja noiden pakkoajatuksen muodostumisessa hallitsevaksi elämässäni kristinuskon tuomio-oppi oli suuri syypää. Minusta tuntuu että kristinuskoni ei vain kertakaikkiaan kestä. Toisaalta vaikea päästää irti... Tämä kristinuskoni on kuin huume joka aluksi toimii ja 'kolahtaa' kunnes vaikutus alkaakin olla päinvastainen; tältä minusta tuntuu.

        'Jos näitä kahta väittämää ei kumpaakin voi osoittaa tosiksi, koko lause on yhtä tyhjän kanssa'

        Kuulostaa järkevältä.

        'Totuuden avoimessa etsinnässä on se huono puoli, ettei voi etukäteen päättää, mitä tulee löytämään.'

        Tämäpä mua pelottaa. Itse asiassa saatan ollakin jo etsineeni 'totuutta' ja löytäneeni sen. Tuntuu ahdistavalta huomata miten syvälle olen mennyt pakkoajatuksissani, osittain kristinuskon takia.

      • Apostate
        Ulalla kirjoitti:

        'Sittemmin opin että se tosiaan on totta: pelkojen kohtaaminen on lopulta ainut tapa todella voittaa ne, eikä väärää käsitystä pysty korjaamaan, ellei löydä syitä, miksi se on väärä.'

        Tämä puhuisi sen puolesta että olen tehnyt oikean ratkaisun ajattelemalla 'tämä ratkaisee että joudun helvettiin'. Nuo ajatukseni ovat pelkojani, ei todellista uskoani. Pelko helposti vääristyy uskoksi. Pelko voi saada myös uskomaan. Tämä ei kuitenkaan ole todellista uskoa. Ongelmana minulla on seuraava; kun nuo 'tämä ratkaisee' -ajatukseni pahiten nostavat päätänsä ja tahtovat ottaa haltuunsa, rukoilen apua. Saankin usein rauhaa. Onko tämä kuitenkin itsesuggestiota; peräisin lapsuudesta? Toisaalta tuo pakkoajatukseni on 'kristinuskon syytä'; aloin erään vielä typerämmän 'tämä ratkaisee' -ajatuksen jälkeen pelkäämään että Jumala rankaisee helvetillä jos en tottele kyseistä ajatusta. Ja noiden pakkoajatuksen muodostumisessa hallitsevaksi elämässäni kristinuskon tuomio-oppi oli suuri syypää. Minusta tuntuu että kristinuskoni ei vain kertakaikkiaan kestä. Toisaalta vaikea päästää irti... Tämä kristinuskoni on kuin huume joka aluksi toimii ja 'kolahtaa' kunnes vaikutus alkaakin olla päinvastainen; tältä minusta tuntuu.

        'Jos näitä kahta väittämää ei kumpaakin voi osoittaa tosiksi, koko lause on yhtä tyhjän kanssa'

        Kuulostaa järkevältä.

        'Totuuden avoimessa etsinnässä on se huono puoli, ettei voi etukäteen päättää, mitä tulee löytämään.'

        Tämäpä mua pelottaa. Itse asiassa saatan ollakin jo etsineeni 'totuutta' ja löytäneeni sen. Tuntuu ahdistavalta huomata miten syvälle olen mennyt pakkoajatuksissani, osittain kristinuskon takia.

        "Tämä puhuisi sen puolesta että olen tehnyt oikean ratkaisun ajattelemalla 'tämä ratkaisee että joudun helvettiin'. Nuo ajatukseni ovat pelkojani, ei todellista uskoani."

        Nyt puhun ihan kognitiivisesta terapiasta sekä teoriatiedon että oman kokemukseni perusteella oppimaani: jokaisen pelon takana on jokin uskomus. Pelko on pohjimmiltaan ylimitoitettua varovaisuutta, ja se on vääristynyt peloksi tuon pohjimmaisen uskomuksen vuoksi. Pelon voittamiseksi on kohdattava se ajatus, joka on ihan sen pelon ytimessä, niin syvällä ettei sitä ehkä osaa edes ensin pukea sanoiksi. Tuo uskomus on tavallaan koteloitunut saavuttamattomiin pelon kuoren alle, josta sen paikkaansapitävyyttä ei voi tarkastella.

        Yhdessä vaiheessa koululaisena pelkäsin huumeita. Olin huumevalistuksesta saanut sen käsityksen, että huumekauppiaat vaanivat saalista kaikkialla, ja voin milloin tahansa joutua heidän uhrikseen tahtomattani. Tuossa pelossa on takana monia aivan hulluja uskomuksia: esimerkiksi se, että huumekauppiaat sujauttaisivat vaikkapa salaa huumetta ihmisten ruokaan, että yhdestä annoksesta huumetta joutuisi pysyvästi koukkuun tai että huumeisiin vääjäämättä kuolisi. En ollut koskaan oikeasti tietoisesti miettinyt näitä pohjalla olevia uskomuksia, ja kun ne otettiin esiin, aloin ymmärtää järjellä niiden perättömyyden ja pelko hupeni olemattomiin.

        En kuitenkaan yritä analysoida tässä sinun pelkojasi, koska asiaan liittyy tuo pakkoajatus. Se että keksin itse keinon päästä omista pakkoajatuksistani ei vielä pätevöitä minua mihinkään. Sen kuitenkin tiedän ihan varmasti, että noilta pakkoajatuksilta täytyy viedä voima jotta niistä pääsee yli. Siihen ei ehkä välttämättä tarvita sen pelkoa synnyttävän uskomuksen purkamista. Kun luulin omien pakkoajatuksieni olevan saatanallista riivausta, uskoin että jos en saisi ajatuksia päästäni, joutuisin paholaisen valtaan, kadotukseen ja ikuiseen eroon Jumalasta. En itse asiassa käsitellyt tätä osaa pelosta, yksinkertaisesti vain lakkasin antamasta ajatuksille itselleen painoa ja valtaa. Kun en kokenut niitä itselleni vaarallisina, ne hiipuivat pois.

        Ei se kyllä varmaan helppoa ole. Nyt voin jo vaikka vitsailla helvettiin joutumisesta, mutta en oikeasti enää usko helvetin olemassaoloon, joten en koe riskeeravani mitään. Toisaalta voin ajatella myös ihan varmasti todellisista uhkista niin, kuten esimerkiksi: "jos nyt lähden ajamaan, joudun rekkakolariin ja kuolen" tai "jos syön tämän pinnasta hiiltyneen makkaran, minulle tulee varmasti syöpä". Ehkä olennaista on turruttaa itsensä ajatusten pelottavuudelle ymmärtämällä, että ajatukset itsessään eivät määritä sitä, mitä jatkossa tapahtuu?

        Tämä meni nyt ehkä vähän turhan pitkälle nojatuolipsykologian puolelle, mutta toivottavasti siitä oli sinulle jotain iloa (tai ainakaan ei mitään haittaa).


        "Tämä kristinuskoni on kuin huume joka aluksi toimii ja 'kolahtaa' kunnes vaikutus alkaakin olla päinvastainen; tältä minusta tuntuu."

        Luulen tietäväni miltä se tuntuu. Uskonnosta tulee tavallaan henkisesti riippuvaiseksi, koska se vetoaa syviin tunnetason tarpeisiin. Se on vähän kuin karkkia ja pikaruokaa tunne-elämälle - houkuttavaa, vahvasti palkitsevaa ja siksi koukuttavaa. Siitä voi tulla välillä ylihyvä tunne, josta ei halua eroon vaikka epäilisikin, mitä se oikeasti tarkoittaa. Eikä ole suinkaan mukava luopua sellaisista uskomuksista, jotka antavat lohtua tai turvallisuuden tunnetta siellä, missä mikään konkreettinen ei sellaista tarjoa. Ja ihan niin kuin siinä ei olisi tarpeeksi, on seinälle jo valmiiksi maalattuina hirmuisia piruja pelottelemaan niitä, jotka yrittävät kyseenalaistaa keskeiset opit ja uskonkappaleet. Se on melkoista kärpäspaperia ihmismielelle.


        "Itse asiassa saatan ollakin jo etsineeni 'totuutta' ja löytäneeni sen."

        Minä uskon kyllä, että varmaan pelkäät sellaista, mutta jos haluaa oikeasti etsiä totuutta, pitää aina pysyä jalkeilla. Ei koskaan pidä erehtyä päässeensä perille asti! Muuten voi päätyä pysähtymään heti kotiportille, vielä selkä väärään suuntaan. Totuuden etsiminen on ikuisuusprojekti, jossa voi päästä vähä vähältä lähemmäs määränpäätä, mutta koko ajan on oltava valmis myöntämään, että onkin saattanut seurata viimeiset pari kilometriä silkkaa kangastusta. Eritoten kannattaa varoa niitä, jotka lupaavat viedä sinut perille oikotietä pitkin.

        Toisin sanoen: kaikkea mikä näyttää totuudelta on oltava valmis koettelemaan siltä varalta, että jokin osoittaakin sen vääristyneeksi tai virheelliseksi. Olisihan traagista pilata elämänsä virheellisesti totena pitämänsä asian vuoksi, jos vain yksinkertaisesti kyseenalaistamalla sen siitä voisi vapautua. Ja toisaalta, jos totena pidetty asia kestää kaiken koettelun, silloin ainakin tietää, ettei pilaa elämäänsä turhan takia.

      • Ulalla
        Apostate kirjoitti:

        "Tämä puhuisi sen puolesta että olen tehnyt oikean ratkaisun ajattelemalla 'tämä ratkaisee että joudun helvettiin'. Nuo ajatukseni ovat pelkojani, ei todellista uskoani."

        Nyt puhun ihan kognitiivisesta terapiasta sekä teoriatiedon että oman kokemukseni perusteella oppimaani: jokaisen pelon takana on jokin uskomus. Pelko on pohjimmiltaan ylimitoitettua varovaisuutta, ja se on vääristynyt peloksi tuon pohjimmaisen uskomuksen vuoksi. Pelon voittamiseksi on kohdattava se ajatus, joka on ihan sen pelon ytimessä, niin syvällä ettei sitä ehkä osaa edes ensin pukea sanoiksi. Tuo uskomus on tavallaan koteloitunut saavuttamattomiin pelon kuoren alle, josta sen paikkaansapitävyyttä ei voi tarkastella.

        Yhdessä vaiheessa koululaisena pelkäsin huumeita. Olin huumevalistuksesta saanut sen käsityksen, että huumekauppiaat vaanivat saalista kaikkialla, ja voin milloin tahansa joutua heidän uhrikseen tahtomattani. Tuossa pelossa on takana monia aivan hulluja uskomuksia: esimerkiksi se, että huumekauppiaat sujauttaisivat vaikkapa salaa huumetta ihmisten ruokaan, että yhdestä annoksesta huumetta joutuisi pysyvästi koukkuun tai että huumeisiin vääjäämättä kuolisi. En ollut koskaan oikeasti tietoisesti miettinyt näitä pohjalla olevia uskomuksia, ja kun ne otettiin esiin, aloin ymmärtää järjellä niiden perättömyyden ja pelko hupeni olemattomiin.

        En kuitenkaan yritä analysoida tässä sinun pelkojasi, koska asiaan liittyy tuo pakkoajatus. Se että keksin itse keinon päästä omista pakkoajatuksistani ei vielä pätevöitä minua mihinkään. Sen kuitenkin tiedän ihan varmasti, että noilta pakkoajatuksilta täytyy viedä voima jotta niistä pääsee yli. Siihen ei ehkä välttämättä tarvita sen pelkoa synnyttävän uskomuksen purkamista. Kun luulin omien pakkoajatuksieni olevan saatanallista riivausta, uskoin että jos en saisi ajatuksia päästäni, joutuisin paholaisen valtaan, kadotukseen ja ikuiseen eroon Jumalasta. En itse asiassa käsitellyt tätä osaa pelosta, yksinkertaisesti vain lakkasin antamasta ajatuksille itselleen painoa ja valtaa. Kun en kokenut niitä itselleni vaarallisina, ne hiipuivat pois.

        Ei se kyllä varmaan helppoa ole. Nyt voin jo vaikka vitsailla helvettiin joutumisesta, mutta en oikeasti enää usko helvetin olemassaoloon, joten en koe riskeeravani mitään. Toisaalta voin ajatella myös ihan varmasti todellisista uhkista niin, kuten esimerkiksi: "jos nyt lähden ajamaan, joudun rekkakolariin ja kuolen" tai "jos syön tämän pinnasta hiiltyneen makkaran, minulle tulee varmasti syöpä". Ehkä olennaista on turruttaa itsensä ajatusten pelottavuudelle ymmärtämällä, että ajatukset itsessään eivät määritä sitä, mitä jatkossa tapahtuu?

        Tämä meni nyt ehkä vähän turhan pitkälle nojatuolipsykologian puolelle, mutta toivottavasti siitä oli sinulle jotain iloa (tai ainakaan ei mitään haittaa).


        "Tämä kristinuskoni on kuin huume joka aluksi toimii ja 'kolahtaa' kunnes vaikutus alkaakin olla päinvastainen; tältä minusta tuntuu."

        Luulen tietäväni miltä se tuntuu. Uskonnosta tulee tavallaan henkisesti riippuvaiseksi, koska se vetoaa syviin tunnetason tarpeisiin. Se on vähän kuin karkkia ja pikaruokaa tunne-elämälle - houkuttavaa, vahvasti palkitsevaa ja siksi koukuttavaa. Siitä voi tulla välillä ylihyvä tunne, josta ei halua eroon vaikka epäilisikin, mitä se oikeasti tarkoittaa. Eikä ole suinkaan mukava luopua sellaisista uskomuksista, jotka antavat lohtua tai turvallisuuden tunnetta siellä, missä mikään konkreettinen ei sellaista tarjoa. Ja ihan niin kuin siinä ei olisi tarpeeksi, on seinälle jo valmiiksi maalattuina hirmuisia piruja pelottelemaan niitä, jotka yrittävät kyseenalaistaa keskeiset opit ja uskonkappaleet. Se on melkoista kärpäspaperia ihmismielelle.


        "Itse asiassa saatan ollakin jo etsineeni 'totuutta' ja löytäneeni sen."

        Minä uskon kyllä, että varmaan pelkäät sellaista, mutta jos haluaa oikeasti etsiä totuutta, pitää aina pysyä jalkeilla. Ei koskaan pidä erehtyä päässeensä perille asti! Muuten voi päätyä pysähtymään heti kotiportille, vielä selkä väärään suuntaan. Totuuden etsiminen on ikuisuusprojekti, jossa voi päästä vähä vähältä lähemmäs määränpäätä, mutta koko ajan on oltava valmis myöntämään, että onkin saattanut seurata viimeiset pari kilometriä silkkaa kangastusta. Eritoten kannattaa varoa niitä, jotka lupaavat viedä sinut perille oikotietä pitkin.

        Toisin sanoen: kaikkea mikä näyttää totuudelta on oltava valmis koettelemaan siltä varalta, että jokin osoittaakin sen vääristyneeksi tai virheelliseksi. Olisihan traagista pilata elämänsä virheellisesti totena pitämänsä asian vuoksi, jos vain yksinkertaisesti kyseenalaistamalla sen siitä voisi vapautua. Ja toisaalta, jos totena pidetty asia kestää kaiken koettelun, silloin ainakin tietää, ettei pilaa elämäänsä turhan takia.

        Kiitos viisaista sanoista. Rohkaisevaa 'tavata' ihminen jolla ollut hyvin samanlaisia pelkoja kuin minulla ja joka on löytänyt tasapainoa elämään.

        Tänään on jotenkin päässyt askeleen eteenpäin näiden pelkojen kanssa. Vielä kun saisi pois tuon jatkuvan katumisen noista 'tämä ratkaisee' -ajatuksista...Taidanpa vielä osittain niihin uskoa koska kadun niitä. On minulla ollut kausia jolloin nuo ei ole vaivanneet yhtään. Mutta...noihin aikoihin olen hakenut viikonloppuisin 'turvaa' alkoholista. Tähän olen kyllästynyt ja läträäminen onkin jäänyt. Tässä mun tapauksessa on just hankalaa kohdata pelkoani koska en pääse kohtaamaan. Ei ole mitään järkeä riistää henkeä itseltään vain jotta näkisi olenko luonut helvetin. Toisaalta ei tässä voi elää kuolemaa odotellen. On eräs ajattelutapa jolla pystyn kohtaamaan pelkoni ja se menee näin: 'ratkaisin' joutuvani raamatun mukaiseen helvettiin; helvettiin joka on olemassa ilman ajatuksianikin. Ja koska tällaista ei ole, on ajatukseni ollut sama kuin ajattelisin: 'tämä ratkaisee katkaisenko kolmannen käteni'. Kun ei minulla ole kolmatta kättä...Tämä helvetin kieltäminen on kristinuskosta luopumista ja se taitaa olla ainoa vaihotehtoni. Mutta en muutenkaan jaksaisi uskoa/pelätä noita 'tämä ratkaisee tapahtuuko sitä tai tätä kuoleman jälkeen' -ajatuksia'. Mitä järkeä siinä on että ei pysty ratkaisemaan täällä maan päällä mitään mutta kuoleman jälkeisiä pystyisi. Saattaa juontaa juuri tuosta kristinuskon opista; uskomalla täällä maan päällä raamattuun ja Jeesukseen 'ratkaiset' pääsysi taivaaseen kuoleman jälkeen. Näinhän se kutakuinkin menee. Lapsi saattaa vetää johtopäätöksen: uskomalla raamatun oppeihin ja Jeesukseen pääset taivaaseen => uskomalla 'tämä ratkaisee' -ajatuksiin todellakin ratkaiset...Näin saattaapi olla käynyt kun on taipumusta pohdiskeluun. Siispä olen vältellyt uskomista 'tämä ratkaisee' -ajatuksiin (vältellyt ajatuksia) ja kun välttelee ajatuksiaan niin ajatukset saavat entistä enemmän otteeseensa.
        Onkohan kristinusko ainoa uskonto jossa uskon määrällä on merkitystä lopputuloksen kannalta. Viittaan sanomaan 'Vain uskomalla Jeesukseen pelastut.'
        Kirkosta eroamisessakin minun täytyy varoa että en lähde eroamaan tyyliin: 'uskon että olen ateisti, olen siis ateisti ja kuoleman jälkeen ei ole taivasta tai helvettiä. Tämä ruokkisi taas sitä ajattelua 'tapahtuu niinkuin uskoo'.
        Taitaa alkaa aukeamaan...rohkeutta tarvitaan.

      • Apostate
        Ulalla kirjoitti:

        Kiitos viisaista sanoista. Rohkaisevaa 'tavata' ihminen jolla ollut hyvin samanlaisia pelkoja kuin minulla ja joka on löytänyt tasapainoa elämään.

        Tänään on jotenkin päässyt askeleen eteenpäin näiden pelkojen kanssa. Vielä kun saisi pois tuon jatkuvan katumisen noista 'tämä ratkaisee' -ajatuksista...Taidanpa vielä osittain niihin uskoa koska kadun niitä. On minulla ollut kausia jolloin nuo ei ole vaivanneet yhtään. Mutta...noihin aikoihin olen hakenut viikonloppuisin 'turvaa' alkoholista. Tähän olen kyllästynyt ja läträäminen onkin jäänyt. Tässä mun tapauksessa on just hankalaa kohdata pelkoani koska en pääse kohtaamaan. Ei ole mitään järkeä riistää henkeä itseltään vain jotta näkisi olenko luonut helvetin. Toisaalta ei tässä voi elää kuolemaa odotellen. On eräs ajattelutapa jolla pystyn kohtaamaan pelkoni ja se menee näin: 'ratkaisin' joutuvani raamatun mukaiseen helvettiin; helvettiin joka on olemassa ilman ajatuksianikin. Ja koska tällaista ei ole, on ajatukseni ollut sama kuin ajattelisin: 'tämä ratkaisee katkaisenko kolmannen käteni'. Kun ei minulla ole kolmatta kättä...Tämä helvetin kieltäminen on kristinuskosta luopumista ja se taitaa olla ainoa vaihotehtoni. Mutta en muutenkaan jaksaisi uskoa/pelätä noita 'tämä ratkaisee tapahtuuko sitä tai tätä kuoleman jälkeen' -ajatuksia'. Mitä järkeä siinä on että ei pysty ratkaisemaan täällä maan päällä mitään mutta kuoleman jälkeisiä pystyisi. Saattaa juontaa juuri tuosta kristinuskon opista; uskomalla täällä maan päällä raamattuun ja Jeesukseen 'ratkaiset' pääsysi taivaaseen kuoleman jälkeen. Näinhän se kutakuinkin menee. Lapsi saattaa vetää johtopäätöksen: uskomalla raamatun oppeihin ja Jeesukseen pääset taivaaseen => uskomalla 'tämä ratkaisee' -ajatuksiin todellakin ratkaiset...Näin saattaapi olla käynyt kun on taipumusta pohdiskeluun. Siispä olen vältellyt uskomista 'tämä ratkaisee' -ajatuksiin (vältellyt ajatuksia) ja kun välttelee ajatuksiaan niin ajatukset saavat entistä enemmän otteeseensa.
        Onkohan kristinusko ainoa uskonto jossa uskon määrällä on merkitystä lopputuloksen kannalta. Viittaan sanomaan 'Vain uskomalla Jeesukseen pelastut.'
        Kirkosta eroamisessakin minun täytyy varoa että en lähde eroamaan tyyliin: 'uskon että olen ateisti, olen siis ateisti ja kuoleman jälkeen ei ole taivasta tai helvettiä. Tämä ruokkisi taas sitä ajattelua 'tapahtuu niinkuin uskoo'.
        Taitaa alkaa aukeamaan...rohkeutta tarvitaan.

        "Tänään on jotenkin päässyt askeleen eteenpäin näiden pelkojen kanssa. Vielä kun saisi pois tuon jatkuvan katumisen noista 'tämä ratkaisee' -ajatuksista...Taidanpa vielä osittain niihin uskoa koska kadun niitä. On minulla ollut kausia jolloin nuo ei ole vaivanneet yhtään."

        Jotkut asiat ovat vaan niin syvällä, etteivät ne helposti muutu. Jos joku pelko on hallinnut pitkään elämää, kestää myös pitkään, ennen kuin pelon ajatukset lakkaavat kokonaan vihlomasta. Ja ehkä ne eivät lopu aivan täysin koskaan, mutta ne muuttuvat pienemmiksi ja merkityksettömämmiksi ajan kanssa. "Aika parantaa haavat" voi olla kulunut latteus, se on myös usein täyttä totta mitä tulee mielen haavoihin.


        "Tässä mun tapauksessa on just hankalaa kohdata pelkoani koska en pääse kohtaamaan. Ei ole mitään järkeä riistää henkeä itseltään vain jotta näkisi olenko luonut helvetin. Toisaalta ei tässä voi elää kuolemaa odotellen."

        Ehkä on olemassa eräs tapa, jolla voit kohdata helvetin silmästä silmään. Eräässä mielessä helvetti on nimittäin varmasti olemassa: kirjallisina kuvauksina. En voi olla miettimättä, olisiko hyödyllistä perehtyä siihen, miten käsitys helvetistä on saanut alkunsa. Miten pelkoosi vaikuttaisi, jos saisit tietää, ettei helvettiä sellaisena, kun olet sen peloissasi kuvitellut, olekaan Raamatussa? Tai että tuo helvetti ei perustu yhteen selkeään ja ristiriidattomaan Raamatulliseen opetukseen? Mitä sanoisit siitä, että Raamatussa eri kirjat ovat eri mieltä paitsi siitä, mitä helvetti tarkoittaa, myös siitä, onko helvettiä tai edes kuolemanjälkeistä elämää olemassa? Tai että se, mitä useimmat ihmiset nykyisin uskovat helvetistä on pikku hiljaa muodostunut eri ihmisten mielipiteistä, väittämistä ja kuvitelmista pitkään Raamatun kirjoittamisen jälkeen? Aloittaa voisi vaikkapa lukemalla artikkelin "Helvetti" wikipediasta.

        Kieltäminen on kuitenkin vasta väitteiden esittämistä. Perusteltu uskon puute on vahvempaa, aivan kuten perusteltu uskokin. Jos pystyt keräämäsi tiedon pohjalta järkeilemään, miksi pelkäämääsi helvettiin ei ole syytä uskoa, varsinkaan ehdottomana totuutena, sinulla on paljon vahvempi ase pelkoja vastaan.


        "Mutta en muutenkaan jaksaisi uskoa/pelätä noita 'tämä ratkaisee tapahtuuko sitä tai tätä kuoleman jälkeen' -ajatuksia'. Mitä järkeä siinä on että ei pysty ratkaisemaan täällä maan päällä mitään mutta kuoleman jälkeisiä pystyisi."

        Aivan totta, järkeviltä ajatuksilta nuo kuulostavat. Minun kokemukseni ainakin on, että pelottavia uskomuksia vastaan kaikkein tärkein ja tehokkain ase on nimenomaan järkeily, asioiden harkittu punnitseminen. Toki voi olla että se on nimenomaan minulle luonteenomainen ominaisuus, mutta tuskinpa kokeilemisesta haittaakaan on!

    • Ulalla

      Juttelin uskoon tulleen ystäväni kanssa. Hän on ollut vahvasti uskossa vajaat 10 vuotta. Hän on älykäs ja ymmärsi ihmisen psyykettä ja ymmärsi siis aivojen toiminnan: 'älä ajattele vaaleanpunaista elefanttia -> ajattelet vaaleanpunaista elefanttia'. Eli siis ajatusten vältteleminen vaan tuo ajatusta enemmän pinnalle ja luo niille enemmän merkitystä.
      Kysyin häneltä: mitä jos rakas lähimmäisesi (vaikka oma poika) sairastuisi pakkoajatuksiin ja hänelle tulisi yhtäkkiä tuo ajatus: 'tämä ratkaisee (esim. jos astun valkoiselle suojatien viivalle) että joudun helvettiin.' Kysyin voisiko hän näyttää tälle lähimmäiselleen mallia että kyllä tuon ajatuksen voi antaa tulla ja vaikka ajatella ääneen. Opettaa lähimmäiselleen että se on ajatus ja siitä huolimatta voi turvata Jumalan armoon. Sillä näinhän se menee; Jumalaan turvaaminen ja uskominen on se pelastuksen ydin, ei irrationaaliset ajatukset.
      Uskovaisen ystäväni reaktio oli yllättävä ja järkyttävä; hän ei haluaisi ajatella ajatusta vaikkakin sillä helpottaisi lähimmäisen oloa ja antaisi tälle rohkeutta ja uskoa. Ei, ei sitten millään. Sillä esimerkkiä näyttämällä peloista pääsee eroon. Jos joku pelkää esim. koiria, lähimmäinen menee koiran luo ja näyttää ettei siinä ole pelättävää. Sama esimerkin näyttäminen toimii myös pakkoajatuksissa. Esimerkiksi ohjelma 'OCD Project':ssa terapeutti näytti mallia. Pakko-oireiset potilaat tekivät perässä ja paranivat osa lähes täysin.

      Nyt haluaisinkin muilta uskovaisilta rehellistä mielipidettä; onko tällaisen ajatuksen ajattelu ylitsepääsemättömän vaikeaa? Miksi? Jätetäänkö lähimmäinen pulaan omien taivaspaikka-ajatuskuvioiden turvaamiseksi? Tavallaan mikään ei saa rikkoa sitä omaa 'varmuuttaan' omasta taivaspaikastaan? Vaikka raamatun oppien mukaan Jumala on se joka tällaiset tuonpuoleiset asiat ratkaisee. Mua aivan järkyttää jos tuon ystäväni lapsi sairastuisi pakkoajatuksiin ja oma isänsä ei pystyisi näyttämään mallia että ajatukset ovat ajatuksia ja niitä saa tulla ja mennä. Hänen jos jonkun tulisi siihen pystyä vahvan uskonsa aniosta.
      Pappi Sonja on jo mielipiteensä ilmoittanut, kiitos siitä hänelle. Muiltakin haluaisin mielipidettä. Vaikkakin pakkoajatuksista kärsii vain n. 3% suomalaisista, he ovat kuitenkin ihmisiä siinä missä muutkin vaikkakin kovin herkkiä sellaisia ja tarvitsevat vahvempien tukea.

      • ymmällä taas

        Harmi, kun uskovaiset ovat vaiti tässä asiassa, joka on sinulle hyvin tärkeä. Kiinnostaa myös minua.

        "Sillä näinhän se menee; Jumalaan turvaaminen ja uskominen on se pelastuksen ydin, ei irrationaaliset ajatukset." Tätä jäin miettimään, oletko päätynyt uskomaan Jumalaan vai liittyykö tämä oletettuun uskovaisten ajatusmaailmaan.

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        Harmi, kun uskovaiset ovat vaiti tässä asiassa, joka on sinulle hyvin tärkeä. Kiinnostaa myös minua.

        "Sillä näinhän se menee; Jumalaan turvaaminen ja uskominen on se pelastuksen ydin, ei irrationaaliset ajatukset." Tätä jäin miettimään, oletko päätynyt uskomaan Jumalaan vai liittyykö tämä oletettuun uskovaisten ajatusmaailmaan.

        'Harmi, kun uskovaiset ovat vaiti tässä asiassa, joka on sinulle hyvin tärkeä. Kiinnostaa myös minua.'

        Kyllä, harmittaa. Eniten olen saanut vastauksia ateisteilta (oletan ateisteiksi). Kaksi kristittyä on ottanut kantaa. Onkohan 6 kpl ottanut kantaa tähän aiheeseen. Kait täällä palstalla nyt enemmän on porukkaa? Mikä siinä on niin vaikea ottaa tähän kantaa? Onko pelkona että oma usko ei olekaan uskoa vaan ajatuskuvioita joita mielellään pidetään yllä? Ja ei uskalleta myöntää että: 'en luota niin paljon Jeesukseen että voisin ajatella: 'tämä ratkaisee että joudun helvettiin.' Tätäkö se on? Kertokaa nyt ihmeessä. Vai onko se usko niin vahva että pystyy ajattelemaan tuon irrationaalisen ajatuksen? Olisi kiva saada vastauksia; 'en uskalla ajatella' tai 'uskallan ajatella'. Kumpi vain ja vähän perusteluja. Mä aivan häkellyin tuosta uskovaisen kaverini reaktiosta; hänelle jos jollekin ajatuksen pitäisi olla mitäänsanomatonta ajatusmelua.
        Tahattomista pakkoajatuksistani kertoessani suuri osa silittelee 'päätäni' ja sanovat 100%:n varmuudella että ei niillä ajatuksilla ole merkitystä...Sitten kun nostaa kissan pöydälle ja pyytää vertaistukea niin kadotaan maan uumeniin ja selitellään jotain aivan muuta. Näin koin tuon uskovaisen kaverini reaktion. Tämä on tärkeä aihe koska olen tällä hetkellä 'sitoutumaton' ja etsin paikkaani. Jos uskovaiset ovat vellit housuissa tällaisten sekunnin kestävien ajatusten kanssa niin kuinka voisin itse sopeutua seurakuntaan? Minut jätettäisin yksin ongelmineni?
        John Bunyanilla http://fi.wikipedia.org/wiki/John_Bunyan muuten oli ilmeisesti myös tällaisia pakkoajatuksia, vähän eri tyylisiä toki...

        '''Sillä näinhän se menee; Jumalaan turvaaminen ja uskominen on se pelastuksen ydin, ei irrationaaliset ajatukset." Tätä jäin miettimään, oletko päätynyt uskomaan Jumalaan vai liittyykö tämä oletettuun uskovaisten ajatusmaailmaan. '

        Tutkiskelen, havainnoin... Olen tällä hetkellä sitoutumaton jos näin voi sanoa :) Tuosta uskovaisten ajatusmaailmasta olen täysin ulalla tällä hetkellä kun ei tule vastauksia tähän kysymykseen. Herää epäilys että uskovaisilla on se tietty ajatuskuvio joka johtaa taivaspaikkaan; tätä ajatuskuviota ei sitten missään nimessä saa pilata helvettiin joutumis -ajatuksella (edes yhdellä vajaan sekunnin kestävällä).

        Pyydän vastauksia; oli ne sitten 'joo' tai 'ei' vastauksia.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Harmi, kun uskovaiset ovat vaiti tässä asiassa, joka on sinulle hyvin tärkeä. Kiinnostaa myös minua.'

        Kyllä, harmittaa. Eniten olen saanut vastauksia ateisteilta (oletan ateisteiksi). Kaksi kristittyä on ottanut kantaa. Onkohan 6 kpl ottanut kantaa tähän aiheeseen. Kait täällä palstalla nyt enemmän on porukkaa? Mikä siinä on niin vaikea ottaa tähän kantaa? Onko pelkona että oma usko ei olekaan uskoa vaan ajatuskuvioita joita mielellään pidetään yllä? Ja ei uskalleta myöntää että: 'en luota niin paljon Jeesukseen että voisin ajatella: 'tämä ratkaisee että joudun helvettiin.' Tätäkö se on? Kertokaa nyt ihmeessä. Vai onko se usko niin vahva että pystyy ajattelemaan tuon irrationaalisen ajatuksen? Olisi kiva saada vastauksia; 'en uskalla ajatella' tai 'uskallan ajatella'. Kumpi vain ja vähän perusteluja. Mä aivan häkellyin tuosta uskovaisen kaverini reaktiosta; hänelle jos jollekin ajatuksen pitäisi olla mitäänsanomatonta ajatusmelua.
        Tahattomista pakkoajatuksistani kertoessani suuri osa silittelee 'päätäni' ja sanovat 100%:n varmuudella että ei niillä ajatuksilla ole merkitystä...Sitten kun nostaa kissan pöydälle ja pyytää vertaistukea niin kadotaan maan uumeniin ja selitellään jotain aivan muuta. Näin koin tuon uskovaisen kaverini reaktion. Tämä on tärkeä aihe koska olen tällä hetkellä 'sitoutumaton' ja etsin paikkaani. Jos uskovaiset ovat vellit housuissa tällaisten sekunnin kestävien ajatusten kanssa niin kuinka voisin itse sopeutua seurakuntaan? Minut jätettäisin yksin ongelmineni?
        John Bunyanilla http://fi.wikipedia.org/wiki/John_Bunyan muuten oli ilmeisesti myös tällaisia pakkoajatuksia, vähän eri tyylisiä toki...

        '''Sillä näinhän se menee; Jumalaan turvaaminen ja uskominen on se pelastuksen ydin, ei irrationaaliset ajatukset." Tätä jäin miettimään, oletko päätynyt uskomaan Jumalaan vai liittyykö tämä oletettuun uskovaisten ajatusmaailmaan. '

        Tutkiskelen, havainnoin... Olen tällä hetkellä sitoutumaton jos näin voi sanoa :) Tuosta uskovaisten ajatusmaailmasta olen täysin ulalla tällä hetkellä kun ei tule vastauksia tähän kysymykseen. Herää epäilys että uskovaisilla on se tietty ajatuskuvio joka johtaa taivaspaikkaan; tätä ajatuskuviota ei sitten missään nimessä saa pilata helvettiin joutumis -ajatuksella (edes yhdellä vajaan sekunnin kestävällä).

        Pyydän vastauksia; oli ne sitten 'joo' tai 'ei' vastauksia.

        "Jos uskovaiset ovat vellit housuissa tällaisten sekunnin kestävien ajatusten kanssa niin kuinka voisin itse sopeutua seurakuntaan? Minut jätettäisin yksin ongelmineni?"

        Niin, ihmettelen kyllä minäkin. Haluaisitko sinä mukaan / sopeutua seurakuntaan? Jos haluat niin miksi? Olisiko joku toinen 'seurakunta' tässä vaiheessa parempi vaihtoehto, esimerkiksi uskontojen uhrit'?

        Minä ajattelen sitä mitä sinä pyydät.

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        "Jos uskovaiset ovat vellit housuissa tällaisten sekunnin kestävien ajatusten kanssa niin kuinka voisin itse sopeutua seurakuntaan? Minut jätettäisin yksin ongelmineni?"

        Niin, ihmettelen kyllä minäkin. Haluaisitko sinä mukaan / sopeutua seurakuntaan? Jos haluat niin miksi? Olisiko joku toinen 'seurakunta' tässä vaiheessa parempi vaihtoehto, esimerkiksi uskontojen uhrit'?

        Minä ajattelen sitä mitä sinä pyydät.

        'Haluaisitko sinä mukaan / sopeutua seurakuntaan?'

        En, jos seurakunnan periaatteena on vain 'kivojen' ajatusten ylläpitäminen vailla todellista luottamista. Tuntisin oloni hyljätyksi. Onhan pari rohkeaa poikkeustakin tullut vastaan tällä palstalla.

        'Olisiko joku toinen 'seurakunta' tässä vaiheessa parempi vaihtoehto, esimerkiksi uskontojen uhrit'?'

        Olenpa tuonnekin soitellut. Apua saanutkin.

        'Minä ajattelen sitä mitä sinä pyydät.'

        Sinä olet minulle todella tärkeä. Arvostan suuresti rehellisyyttäsi ja rohkeuttasi. Taidanpa sittenkin selvitä tästä vaikeasta ajanjaksostani; tänään todella tuntuu siltä. Mitä minä en arvosta; henkilöt jotka puhuvat paljon mutta eivät todella seiso puheidensa takana.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Haluaisitko sinä mukaan / sopeutua seurakuntaan?'

        En, jos seurakunnan periaatteena on vain 'kivojen' ajatusten ylläpitäminen vailla todellista luottamista. Tuntisin oloni hyljätyksi. Onhan pari rohkeaa poikkeustakin tullut vastaan tällä palstalla.

        'Olisiko joku toinen 'seurakunta' tässä vaiheessa parempi vaihtoehto, esimerkiksi uskontojen uhrit'?'

        Olenpa tuonnekin soitellut. Apua saanutkin.

        'Minä ajattelen sitä mitä sinä pyydät.'

        Sinä olet minulle todella tärkeä. Arvostan suuresti rehellisyyttäsi ja rohkeuttasi. Taidanpa sittenkin selvitä tästä vaikeasta ajanjaksostani; tänään todella tuntuu siltä. Mitä minä en arvosta; henkilöt jotka puhuvat paljon mutta eivät todella seiso puheidensa takana.

        "En, jos seurakunnan periaatteena on vain 'kivojen' ajatusten ylläpitäminen vailla todellista luottamista. Tuntisin oloni hyljätyksi. Onhan pari rohkeaa poikkeustakin tullut vastaan tällä palstalla."

        Jäi vastaaminen näin pitkälle. Mitä arvelet, kuinka paljon 'kivoja' ajatuksia ylläpidetään seurakunnissa? Jos tuntisit olosi hyljätyksi, olisiko sieltä mahdollisuus irtaantua?

        Nyt on mennyt jo viikko edellisistä kuulumisista, mikä on olotila nyt?

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        "En, jos seurakunnan periaatteena on vain 'kivojen' ajatusten ylläpitäminen vailla todellista luottamista. Tuntisin oloni hyljätyksi. Onhan pari rohkeaa poikkeustakin tullut vastaan tällä palstalla."

        Jäi vastaaminen näin pitkälle. Mitä arvelet, kuinka paljon 'kivoja' ajatuksia ylläpidetään seurakunnissa? Jos tuntisit olosi hyljätyksi, olisiko sieltä mahdollisuus irtaantua?

        Nyt on mennyt jo viikko edellisistä kuulumisista, mikä on olotila nyt?

        'Mitä arvelet, kuinka paljon 'kivoja' ajatuksia ylläpidetään seurakunnissa? Jos tuntisit olosi hyljätyksi, olisiko sieltä mahdollisuus irtaantua?'

        Tuntuu että paljonkin. Todella vaikeat asiat koitetaan jotenkin kiertää. Tuntuu että kristinusko ja seurakunnat sopii vain joillekin, niille joiden elämäntilanne on suotuisa uskoontulemista varten (mitä se suotuisuus sitten onkaan...). Fakta, että kaverini joka on vahvassa uskossa, ei pysty olemaan vertaistukena (vaikka häneltä sitä juuri odottaisi), saa aikaan tunteen että tärkeintä onkin ne omat kivat ajatukset. Tuntuu että mitä vahvempi 'usko', sitä kivemmat ajatuskuviot. Ja tämähän on tottakai loogista. Mutta että niistä ajatuksista väen vängällä pidetään kiinni...Sitä minäkin tein kunnes tuli 'psykologian lait' vastaan (viittaan siihen 'älä ajattele vaaleanpunaista elefanttia' -vertaukseen). Eli kristinusko onkin niiden kivojen ajatusten ylläpitämistä, ei todellista uskoa ja luottamista. Poikkeuksia toki löytyy.
        Ja tämä kaverini ei ole kovinkaan pohjalla käynyt; mihin hän tarvitsee Jumalia? Minä olen ollut niin pohjalla että totesin että pohjalla ei ole loppua. Minä sen Jumalan tarvitsisin (tai jonkun luottamuksen), missä se on? Ehkä todellinen ahdinko saa näkemään totuuden, ja tällöin tarvitseekin jo kunnon faktat/kokemukset Jumalasta jotta siihen voisi turvata. Ironista että tällöin niitä ei löydy. Mikäs se oli se juttu kun Estonia upposi ja uskovaiset menettivät uskonsa? Joku siitä täällä mainitsi.

        Tämä (http://keskustelu.suomi24.fi/node/9632283) rikas mies ja Lasarus -ketju vahvistaa uskomustani tietynlaisesta tekopyhyydestä. Minä tein aloittajan testin 4 kertaa, aloittaja ei tehnyt minun testiäni. 'Mikään ei saa sekoittaa niitä omia kivoja ajatuksia taivaspaikasta'. Näin ajattelen kunnes näen todisteita.

        'Nyt on mennyt jo viikko edellisistä kuulumisista, mikä on olotila nyt? '

        Juuri nyt ihan jees. Löysin muutaman kohtalotoverin; ulkomailta. Pahinta on tuntea olevansa yksin; ainoa. Taas kerran kiitokset sulle nimim. 'ymmällä taas' ja muillekin keskusteluun osallistuneille.

      • Ulalla
        Ulalla kirjoitti:

        'Mitä arvelet, kuinka paljon 'kivoja' ajatuksia ylläpidetään seurakunnissa? Jos tuntisit olosi hyljätyksi, olisiko sieltä mahdollisuus irtaantua?'

        Tuntuu että paljonkin. Todella vaikeat asiat koitetaan jotenkin kiertää. Tuntuu että kristinusko ja seurakunnat sopii vain joillekin, niille joiden elämäntilanne on suotuisa uskoontulemista varten (mitä se suotuisuus sitten onkaan...). Fakta, että kaverini joka on vahvassa uskossa, ei pysty olemaan vertaistukena (vaikka häneltä sitä juuri odottaisi), saa aikaan tunteen että tärkeintä onkin ne omat kivat ajatukset. Tuntuu että mitä vahvempi 'usko', sitä kivemmat ajatuskuviot. Ja tämähän on tottakai loogista. Mutta että niistä ajatuksista väen vängällä pidetään kiinni...Sitä minäkin tein kunnes tuli 'psykologian lait' vastaan (viittaan siihen 'älä ajattele vaaleanpunaista elefanttia' -vertaukseen). Eli kristinusko onkin niiden kivojen ajatusten ylläpitämistä, ei todellista uskoa ja luottamista. Poikkeuksia toki löytyy.
        Ja tämä kaverini ei ole kovinkaan pohjalla käynyt; mihin hän tarvitsee Jumalia? Minä olen ollut niin pohjalla että totesin että pohjalla ei ole loppua. Minä sen Jumalan tarvitsisin (tai jonkun luottamuksen), missä se on? Ehkä todellinen ahdinko saa näkemään totuuden, ja tällöin tarvitseekin jo kunnon faktat/kokemukset Jumalasta jotta siihen voisi turvata. Ironista että tällöin niitä ei löydy. Mikäs se oli se juttu kun Estonia upposi ja uskovaiset menettivät uskonsa? Joku siitä täällä mainitsi.

        Tämä (http://keskustelu.suomi24.fi/node/9632283) rikas mies ja Lasarus -ketju vahvistaa uskomustani tietynlaisesta tekopyhyydestä. Minä tein aloittajan testin 4 kertaa, aloittaja ei tehnyt minun testiäni. 'Mikään ei saa sekoittaa niitä omia kivoja ajatuksia taivaspaikasta'. Näin ajattelen kunnes näen todisteita.

        'Nyt on mennyt jo viikko edellisistä kuulumisista, mikä on olotila nyt? '

        Juuri nyt ihan jees. Löysin muutaman kohtalotoverin; ulkomailta. Pahinta on tuntea olevansa yksin; ainoa. Taas kerran kiitokset sulle nimim. 'ymmällä taas' ja muillekin keskusteluun osallistuneille.

        Tuli vielä mieleen; olen etsinyt merkkiä älyllisestä Jumalasta ja olen törmännyt termiin 'kultainen leikkaus'. Onko evoluutioteorialla tähän joku järkeenkäypä selitys? Miksi tämä kaava on ihmisen silmiin niin kaunis?

        Jos Jumala on olemassa niin nää lyriikat on mielestäni aika osuvat: 'Is your god really God?, Is my god really God?, I think our god isn't God, If he fits inside our heads.'

        http://www.youtube.com/watch?v=UsCShwnOx7Q tuos vielä koko biisi jos jotain kiinnostaa.

      • tutkailija_
        Ulalla kirjoitti:

        Tuli vielä mieleen; olen etsinyt merkkiä älyllisestä Jumalasta ja olen törmännyt termiin 'kultainen leikkaus'. Onko evoluutioteorialla tähän joku järkeenkäypä selitys? Miksi tämä kaava on ihmisen silmiin niin kaunis?

        Jos Jumala on olemassa niin nää lyriikat on mielestäni aika osuvat: 'Is your god really God?, Is my god really God?, I think our god isn't God, If he fits inside our heads.'

        http://www.youtube.com/watch?v=UsCShwnOx7Q tuos vielä koko biisi jos jotain kiinnostaa.

        Minä en ymmärrä mikä kultaisessa leikkauksessa on kaunista.

      • Ulalla
        tutkailija_ kirjoitti:

        Minä en ymmärrä mikä kultaisessa leikkauksessa on kaunista.

        'Minä en ymmärrä mikä kultaisessa leikkauksessa on kaunista.'

        Ei mullakaan oo henk.koht. kokemusta asiassa mutta jossain oli juuri uutinen että oli tehty testi jossa testiryhmää oli pyydetty arvioimaan naisten kasvoja. Testin 4:llä kauneimmalla toistui kasvojen piirteessä kultaisen leikkauksen suhde...Mene ja tiedä.
        Kysymykseni lähinnä onkin; onko kultaiselle leikkaukselle jokin looginen selitys evoluution näkökannalta? Onko siitä jotain hyötyä? Onko tätä asiaa tutkittu?

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Minä en ymmärrä mikä kultaisessa leikkauksessa on kaunista.'

        Ei mullakaan oo henk.koht. kokemusta asiassa mutta jossain oli juuri uutinen että oli tehty testi jossa testiryhmää oli pyydetty arvioimaan naisten kasvoja. Testin 4:llä kauneimmalla toistui kasvojen piirteessä kultaisen leikkauksen suhde...Mene ja tiedä.
        Kysymykseni lähinnä onkin; onko kultaiselle leikkaukselle jokin looginen selitys evoluution näkökannalta? Onko siitä jotain hyötyä? Onko tätä asiaa tutkittu?

        Kuulen ekan kerran kultaisesta leikkauksesta, siis täysin tyhjää lyö. Toivottavasti saat siitä mielipiteitä vaihdetuksi.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Mitä arvelet, kuinka paljon 'kivoja' ajatuksia ylläpidetään seurakunnissa? Jos tuntisit olosi hyljätyksi, olisiko sieltä mahdollisuus irtaantua?'

        Tuntuu että paljonkin. Todella vaikeat asiat koitetaan jotenkin kiertää. Tuntuu että kristinusko ja seurakunnat sopii vain joillekin, niille joiden elämäntilanne on suotuisa uskoontulemista varten (mitä se suotuisuus sitten onkaan...). Fakta, että kaverini joka on vahvassa uskossa, ei pysty olemaan vertaistukena (vaikka häneltä sitä juuri odottaisi), saa aikaan tunteen että tärkeintä onkin ne omat kivat ajatukset. Tuntuu että mitä vahvempi 'usko', sitä kivemmat ajatuskuviot. Ja tämähän on tottakai loogista. Mutta että niistä ajatuksista väen vängällä pidetään kiinni...Sitä minäkin tein kunnes tuli 'psykologian lait' vastaan (viittaan siihen 'älä ajattele vaaleanpunaista elefanttia' -vertaukseen). Eli kristinusko onkin niiden kivojen ajatusten ylläpitämistä, ei todellista uskoa ja luottamista. Poikkeuksia toki löytyy.
        Ja tämä kaverini ei ole kovinkaan pohjalla käynyt; mihin hän tarvitsee Jumalia? Minä olen ollut niin pohjalla että totesin että pohjalla ei ole loppua. Minä sen Jumalan tarvitsisin (tai jonkun luottamuksen), missä se on? Ehkä todellinen ahdinko saa näkemään totuuden, ja tällöin tarvitseekin jo kunnon faktat/kokemukset Jumalasta jotta siihen voisi turvata. Ironista että tällöin niitä ei löydy. Mikäs se oli se juttu kun Estonia upposi ja uskovaiset menettivät uskonsa? Joku siitä täällä mainitsi.

        Tämä (http://keskustelu.suomi24.fi/node/9632283) rikas mies ja Lasarus -ketju vahvistaa uskomustani tietynlaisesta tekopyhyydestä. Minä tein aloittajan testin 4 kertaa, aloittaja ei tehnyt minun testiäni. 'Mikään ei saa sekoittaa niitä omia kivoja ajatuksia taivaspaikasta'. Näin ajattelen kunnes näen todisteita.

        'Nyt on mennyt jo viikko edellisistä kuulumisista, mikä on olotila nyt? '

        Juuri nyt ihan jees. Löysin muutaman kohtalotoverin; ulkomailta. Pahinta on tuntea olevansa yksin; ainoa. Taas kerran kiitokset sulle nimim. 'ymmällä taas' ja muillekin keskusteluun osallistuneille.

        "Ja tämä kaverini ei ole kovinkaan pohjalla käynyt; mihin hän tarvitsee Jumalia? Minä olen ollut niin pohjalla että totesin että pohjalla ei ole loppua. Minä sen Jumalan tarvitsisin (tai jonkun luottamuksen), missä se on? Ehkä todellinen ahdinko saa näkemään totuuden, ja tällöin tarvitseekin jo kunnon faktat/kokemukset Jumalasta jotta siihen voisi turvata. Ironista että tällöin niitä ei löydy."

        Miksi kaveri ei auta tai koet, ettei hänestä ole vertaistueksi? Kaikista ei ole edes vertaistueksi, mutta mistä löytäisit lisää vertaistukea, joka auttaa jatkamaan oikeaan suuntaan? Jos purkaa hieman, niin mihin tarvitset Jumalaa tai joku muu tarvitsee? Tarvitsetko Jumalaa luottaaksesi johonkin, pitääksesi yllä toivoa tai luottamusta jonkun asian suhteen? Mikä on se asia? Mitkä ovat Jumalan vastaukset siihen? Miten hän sinulle tai jollekin toiselle ilmoittaa olevansa luottamuksesi arvoinen? Syntyykö luottamus Jumalan ilmoituksesta sinulle vai sinun omista ajatuksistasi Jumalasta, mitä häneltä odotat? Olet käynyt pohjalla. Mistä olet saanut eniten apua ja luottamusta siihen, että selviät?

        "Mikäs se oli se juttu kun Estonia upposi ja uskovaiset menettivät uskonsa? Joku siitä täällä mainitsi." Se on varmaan vielä hakusanoilla löydettävissä. Tuskin sitä on poistettu.

        " 'Mikään ei saa sekoittaa niitä omia kivoja ajatuksia taivaspaikasta'. Näin ajattelen kunnes näen todisteita." Onko taivaspaikka sinulle tärkeä vai onko sillä merkitystä?

        "Juuri nyt ihan jees. Löysin muutaman kohtalotoverin; ulkomailta. Pahinta on tuntea olevansa yksin; ainoa. Taas kerran kiitokset sulle nimim. 'ymmällä taas' ja muillekin keskusteluun osallistuneille."

        Oletko ainoa vai koet vain olevasi yksin ja ainoa? Olisiko kuitenkin pääasia, että tiedät, ettet ole ainoa, et yksin, mutta 'persoonallisesti harvinaisuus'?

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        "Ja tämä kaverini ei ole kovinkaan pohjalla käynyt; mihin hän tarvitsee Jumalia? Minä olen ollut niin pohjalla että totesin että pohjalla ei ole loppua. Minä sen Jumalan tarvitsisin (tai jonkun luottamuksen), missä se on? Ehkä todellinen ahdinko saa näkemään totuuden, ja tällöin tarvitseekin jo kunnon faktat/kokemukset Jumalasta jotta siihen voisi turvata. Ironista että tällöin niitä ei löydy."

        Miksi kaveri ei auta tai koet, ettei hänestä ole vertaistueksi? Kaikista ei ole edes vertaistueksi, mutta mistä löytäisit lisää vertaistukea, joka auttaa jatkamaan oikeaan suuntaan? Jos purkaa hieman, niin mihin tarvitset Jumalaa tai joku muu tarvitsee? Tarvitsetko Jumalaa luottaaksesi johonkin, pitääksesi yllä toivoa tai luottamusta jonkun asian suhteen? Mikä on se asia? Mitkä ovat Jumalan vastaukset siihen? Miten hän sinulle tai jollekin toiselle ilmoittaa olevansa luottamuksesi arvoinen? Syntyykö luottamus Jumalan ilmoituksesta sinulle vai sinun omista ajatuksistasi Jumalasta, mitä häneltä odotat? Olet käynyt pohjalla. Mistä olet saanut eniten apua ja luottamusta siihen, että selviät?

        "Mikäs se oli se juttu kun Estonia upposi ja uskovaiset menettivät uskonsa? Joku siitä täällä mainitsi." Se on varmaan vielä hakusanoilla löydettävissä. Tuskin sitä on poistettu.

        " 'Mikään ei saa sekoittaa niitä omia kivoja ajatuksia taivaspaikasta'. Näin ajattelen kunnes näen todisteita." Onko taivaspaikka sinulle tärkeä vai onko sillä merkitystä?

        "Juuri nyt ihan jees. Löysin muutaman kohtalotoverin; ulkomailta. Pahinta on tuntea olevansa yksin; ainoa. Taas kerran kiitokset sulle nimim. 'ymmällä taas' ja muillekin keskusteluun osallistuneille."

        Oletko ainoa vai koet vain olevasi yksin ja ainoa? Olisiko kuitenkin pääasia, että tiedät, ettet ole ainoa, et yksin, mutta 'persoonallisesti harvinaisuus'?

        Kiva kuulla taas susta :)

        'Miksi kaveri ei auta tai koet, ettei hänestä ole vertaistueksi?'

        Hän pelkää.

        'Kaikista ei ole edes vertaistueksi, mutta mistä löytäisit lisää vertaistukea, joka auttaa jatkamaan oikeaan suuntaan?'

        Just löysin ulkomaalaisilta foorumeilta :)

        'Jos purkaa hieman, niin mihin tarvitset Jumalaa tai joku muu tarvitsee? Tarvitsetko Jumalaa luottaaksesi johonkin, pitääksesi yllä toivoa tai luottamusta jonkun asian suhteen? Mikä on se asia? Mitkä ovat Jumalan vastaukset siihen? Miten hän sinulle tai jollekin toiselle ilmoittaa olevansa luottamuksesi arvoinen? Syntyykö luottamus Jumalan ilmoituksesta sinulle vai sinun omista ajatuksistasi Jumalasta, mitä häneltä odotat? '

        Kaipa siinä on jotain halua tietää että tämä kaikki ei ole vain sattumaa. Että elämällä olisi jokin tarkoitus. Ja Jumala pitää huolen kuoleman jälkeen. Ajatus siitä että olisi luottanut sellaiseen mitä ei olekaan pistää kaikki asiat uusiin puihin. Tarvii tarkastella uudestaan. Esimerkkinä nyt vaikka tuo 'tämä ratkaisee että joudun helvettiin' -ajatus. Ennen luotti siihen että Jumala hoitaa tuollaiset tuomioasiat, nyt kun ajattelee että Jumalaa ei ehkä olekaan, pitää miettiä uudestaan mitä tuolla ajatuksella on saanut aikaan. Kokemusteni mukaan en mitään...
        Toisaalta se että syntyy, elää ja kuolee ja sammuu tuntuu hyvältä ajatukselta. Kuoleman jälkeen vain täysin sammuu... Saisi elää, tehdä virheitä, tuntea iloa ja surua.
        Eipä Jumala kovin selkeitä vastauksia ole antanut olemassaolostaan.

        'Olet käynyt pohjalla. Mistä olet saanut eniten apua ja luottamusta siihen, että selviät?'

        Sinulta, lähimmäisiltä, terapiasta, omista kokemuksista...

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        Kiva kuulla taas susta :)

        'Miksi kaveri ei auta tai koet, ettei hänestä ole vertaistueksi?'

        Hän pelkää.

        'Kaikista ei ole edes vertaistueksi, mutta mistä löytäisit lisää vertaistukea, joka auttaa jatkamaan oikeaan suuntaan?'

        Just löysin ulkomaalaisilta foorumeilta :)

        'Jos purkaa hieman, niin mihin tarvitset Jumalaa tai joku muu tarvitsee? Tarvitsetko Jumalaa luottaaksesi johonkin, pitääksesi yllä toivoa tai luottamusta jonkun asian suhteen? Mikä on se asia? Mitkä ovat Jumalan vastaukset siihen? Miten hän sinulle tai jollekin toiselle ilmoittaa olevansa luottamuksesi arvoinen? Syntyykö luottamus Jumalan ilmoituksesta sinulle vai sinun omista ajatuksistasi Jumalasta, mitä häneltä odotat? '

        Kaipa siinä on jotain halua tietää että tämä kaikki ei ole vain sattumaa. Että elämällä olisi jokin tarkoitus. Ja Jumala pitää huolen kuoleman jälkeen. Ajatus siitä että olisi luottanut sellaiseen mitä ei olekaan pistää kaikki asiat uusiin puihin. Tarvii tarkastella uudestaan. Esimerkkinä nyt vaikka tuo 'tämä ratkaisee että joudun helvettiin' -ajatus. Ennen luotti siihen että Jumala hoitaa tuollaiset tuomioasiat, nyt kun ajattelee että Jumalaa ei ehkä olekaan, pitää miettiä uudestaan mitä tuolla ajatuksella on saanut aikaan. Kokemusteni mukaan en mitään...
        Toisaalta se että syntyy, elää ja kuolee ja sammuu tuntuu hyvältä ajatukselta. Kuoleman jälkeen vain täysin sammuu... Saisi elää, tehdä virheitä, tuntea iloa ja surua.
        Eipä Jumala kovin selkeitä vastauksia ole antanut olemassaolostaan.

        'Olet käynyt pohjalla. Mistä olet saanut eniten apua ja luottamusta siihen, että selviät?'

        Sinulta, lähimmäisiltä, terapiasta, omista kokemuksista...

        Miksi kaveri ei auta tai koet, ettei hänestä ole vertaistueksi? "Hän pelkää."

        Kuinka suurella todennäköisyydellä hän pelkää? Mitä muita vaihtoehtoja voisi olla? Oletko kysynyt suoraan?

        "Kaipa siinä on jotain halua tietää että tämä kaikki ei ole vain sattumaa. Että elämällä olisi jokin tarkoitus. Ja Jumala pitää huolen kuoleman jälkeen."

        Miksi elämällä pitäisi olla jokin tarkoitus? Kenen päättämä tarkoitus? Onko sattuma vastenmielistä? Jumalia on monia riipuen uskonnosta eli mikä olisi se Jumala ja miksi? Pitäisikö Jumala huolen vasta kuoleman jälkeen?

        "Ajatus siitä että olisi luottanut sellaiseen mitä ei olekaan pistää kaikki asiat uusiin puihin. Tarvii tarkastella uudestaan. Esimerkkinä nyt vaikka tuo 'tämä ratkaisee että joudun helvettiin' -ajatus. Ennen luotti siihen että Jumala hoitaa tuollaiset tuomioasiat, nyt kun ajattelee että Jumalaa ei ehkä olekaan, pitää miettiä uudestaan mitä tuolla ajatuksella on saanut aikaan. Kokemusteni mukaan en mitään..."

        Ajatteletko helvettiajatuksen olevan ainoa asia elämässäsi, jossa olet tehnyt virhepäätelmiä? Jos kokemuksesi mukaan olet saanut aikaan 'en mitään', niin onko se hyvä vai huono juttu? Helvettiajatuksella olet saanut aikaan itsellesi asioita, jotka ovat jo menneisyyttä, eikös vain? Tulevaisuus helvettiajatuksen suhteen, olisiko se 'saa aikaan jotain hyvää tai pahaa' tai 'saa aikaan ei mitään'?

        "Toisaalta se että syntyy, elää ja kuolee ja sammuu tuntuu hyvältä ajatukselta. Kuoleman jälkeen vain täysin sammuu... Saisi elää, tehdä virheitä, tuntea iloa ja surua."

        Onko edellinen ajatus mieluisa? Olet aiemminkin siitä maininnut? Estääkö joku sinua uskomasta, että se on just näin?

        "Eipä Jumala kovin selkeitä vastauksia ole antanut olemassaolostaan." Onko kuitenkin jotain vastauksia antanut? Oletko pyytänyt vastauksia?

        Olet käynyt pohjalla. Mistä olet saanut eniten apua ja luottamusta siihen, että selviät? "Sinulta, lähimmäisiltä, terapiasta, omista kokemuksista... " Millaisia johtopäätöksiä olet tästä tehnyt?

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        Miksi kaveri ei auta tai koet, ettei hänestä ole vertaistueksi? "Hän pelkää."

        Kuinka suurella todennäköisyydellä hän pelkää? Mitä muita vaihtoehtoja voisi olla? Oletko kysynyt suoraan?

        "Kaipa siinä on jotain halua tietää että tämä kaikki ei ole vain sattumaa. Että elämällä olisi jokin tarkoitus. Ja Jumala pitää huolen kuoleman jälkeen."

        Miksi elämällä pitäisi olla jokin tarkoitus? Kenen päättämä tarkoitus? Onko sattuma vastenmielistä? Jumalia on monia riipuen uskonnosta eli mikä olisi se Jumala ja miksi? Pitäisikö Jumala huolen vasta kuoleman jälkeen?

        "Ajatus siitä että olisi luottanut sellaiseen mitä ei olekaan pistää kaikki asiat uusiin puihin. Tarvii tarkastella uudestaan. Esimerkkinä nyt vaikka tuo 'tämä ratkaisee että joudun helvettiin' -ajatus. Ennen luotti siihen että Jumala hoitaa tuollaiset tuomioasiat, nyt kun ajattelee että Jumalaa ei ehkä olekaan, pitää miettiä uudestaan mitä tuolla ajatuksella on saanut aikaan. Kokemusteni mukaan en mitään..."

        Ajatteletko helvettiajatuksen olevan ainoa asia elämässäsi, jossa olet tehnyt virhepäätelmiä? Jos kokemuksesi mukaan olet saanut aikaan 'en mitään', niin onko se hyvä vai huono juttu? Helvettiajatuksella olet saanut aikaan itsellesi asioita, jotka ovat jo menneisyyttä, eikös vain? Tulevaisuus helvettiajatuksen suhteen, olisiko se 'saa aikaan jotain hyvää tai pahaa' tai 'saa aikaan ei mitään'?

        "Toisaalta se että syntyy, elää ja kuolee ja sammuu tuntuu hyvältä ajatukselta. Kuoleman jälkeen vain täysin sammuu... Saisi elää, tehdä virheitä, tuntea iloa ja surua."

        Onko edellinen ajatus mieluisa? Olet aiemminkin siitä maininnut? Estääkö joku sinua uskomasta, että se on just näin?

        "Eipä Jumala kovin selkeitä vastauksia ole antanut olemassaolostaan." Onko kuitenkin jotain vastauksia antanut? Oletko pyytänyt vastauksia?

        Olet käynyt pohjalla. Mistä olet saanut eniten apua ja luottamusta siihen, että selviät? "Sinulta, lähimmäisiltä, terapiasta, omista kokemuksista... " Millaisia johtopäätöksiä olet tästä tehnyt?

        'Kuinka suurella todennäköisyydellä hän pelkää? Mitä muita vaihtoehtoja voisi olla? Oletko kysynyt suoraan?'

        Olen kysynyt suoraan. Hän ei vain halua ajatella. Ei sen kummempaa syytä. Kertoi että ajatus koskee kuolemaa joka on kaikkien pelkojen äiti, ei sellaista halua ajatella. En minäkään haluaisi ajatella (vielä vähemmän kuin hän), mutta paradoksaalisesti tää hemmetin pää keksii kaikenlaisia ajatuksia. Niihin sitten tulisi reagoida parhaan tietämyksen mukaan.

        'Miksi elämällä pitäisi olla jokin tarkoitus? Kenen päättämä tarkoitus? Onko sattuma vastenmielistä?'

        Ei pitäisi olla tarkoitusta. Kunhan eletään. Sattuma vaan tuntuu inhottavalta ajatukselta kaiken 'kristinuskon aivopesun' jälkeen. Tuntuu pahalta että on tukeutunut kristinuskon oppeihin ratkaisuja tehdessään ja sitten huomaakin että tämä totuus olikin kaikki satua. Tavallaan tippuu pohja...Tätä on varmaan vaikea sellaisten ymmärtää jotka eivät ole olleet koskaan uskovaisia.

        'Ajatteletko helvettiajatuksen olevan ainoa asia elämässäsi, jossa olet tehnyt virhepäätelmiä?'

        En. Se vaan on kaikkein pahin. Pelkään pahimmassa tapauksessa koko loppuelämäni oliko tuolla kyseisellä ajatuksella jokin vaikutus.

        'Jos kokemuksesi mukaan olet saanut aikaan 'en mitään', niin onko se hyvä vai huono juttu? '

        Se on hyvä juttu. Ongelmana on se, että mieleni ei vedä suoraa johtopäätöstä: 'en ole saanut millään ajatuksillani mitään aikaiseksi = en myöskään ole saanut helvettiajatuksella mitään aikaiseksi'.

        'Helvettiajatuksella olet saanut aikaan itsellesi asioita, jotka ovat jo menneisyyttä, eikös vain?'

        Kyllä sillä on saanut aikaan pahimmassa tapauksessa elinikäiset traumat. Näen vasta kuoleman jälkeen (jos silloinkaan) oliko sillä mitään vaikutusta. Pakkoajatuksista kärsivällä mieli ei tunnu unohtavan.

        'Tulevaisuus helvettiajatuksen suhteen, olisiko se 'saa aikaan jotain hyvää tai pahaa' tai 'saa aikaan ei mitään'?'

        Saa aikaan ei mitään. Tämä olisi niinkuin alunperin uskoin, toki osittain kristinuskon oppeihin perustuen. Nuo opit alkavat nyt murentua käsiin. En tiedä miten olisin toiminut ellen olisi tukeutunut kristinuskon oppeihin.

        ''Toisaalta se että syntyy, elää ja kuolee ja sammuu tuntuu hyvältä ajatukselta. Kuoleman jälkeen vain täysin sammuu... Saisi elää, tehdä virheitä, tuntea iloa ja surua''
        'Onko edellinen ajatus mieluisa? Olet aiemminkin siitä maininnut? Estääkö joku sinua uskomasta, että se on just näin?'

        On mieluisa ajatus. Epäilykset estävät uskomasta. En vain voi alkaa uskomaan tuosta noin vain. Tämä vaatii asioiden rehellistä tarkastelua. Tuntuu kyllä loogisimmalta vaihtoehdolta....Tässä maailmassa jyllää sen verran isot voimat että luulisi että ihmisrääpäleillä on kaikilla sama 'kohtalo'.

        'Onko kuitenkin jotain vastauksia antanut? Oletko pyytänyt vastauksia?'

        Vaikea sanoa...Olen pyytänyt.

        'Millaisia johtopäätöksiä olet tästä tehnyt?'

        Näiltä tahoilta haetaan tukea jatkossakin.

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Kuinka suurella todennäköisyydellä hän pelkää? Mitä muita vaihtoehtoja voisi olla? Oletko kysynyt suoraan?'

        Olen kysynyt suoraan. Hän ei vain halua ajatella. Ei sen kummempaa syytä. Kertoi että ajatus koskee kuolemaa joka on kaikkien pelkojen äiti, ei sellaista halua ajatella. En minäkään haluaisi ajatella (vielä vähemmän kuin hän), mutta paradoksaalisesti tää hemmetin pää keksii kaikenlaisia ajatuksia. Niihin sitten tulisi reagoida parhaan tietämyksen mukaan.

        'Miksi elämällä pitäisi olla jokin tarkoitus? Kenen päättämä tarkoitus? Onko sattuma vastenmielistä?'

        Ei pitäisi olla tarkoitusta. Kunhan eletään. Sattuma vaan tuntuu inhottavalta ajatukselta kaiken 'kristinuskon aivopesun' jälkeen. Tuntuu pahalta että on tukeutunut kristinuskon oppeihin ratkaisuja tehdessään ja sitten huomaakin että tämä totuus olikin kaikki satua. Tavallaan tippuu pohja...Tätä on varmaan vaikea sellaisten ymmärtää jotka eivät ole olleet koskaan uskovaisia.

        'Ajatteletko helvettiajatuksen olevan ainoa asia elämässäsi, jossa olet tehnyt virhepäätelmiä?'

        En. Se vaan on kaikkein pahin. Pelkään pahimmassa tapauksessa koko loppuelämäni oliko tuolla kyseisellä ajatuksella jokin vaikutus.

        'Jos kokemuksesi mukaan olet saanut aikaan 'en mitään', niin onko se hyvä vai huono juttu? '

        Se on hyvä juttu. Ongelmana on se, että mieleni ei vedä suoraa johtopäätöstä: 'en ole saanut millään ajatuksillani mitään aikaiseksi = en myöskään ole saanut helvettiajatuksella mitään aikaiseksi'.

        'Helvettiajatuksella olet saanut aikaan itsellesi asioita, jotka ovat jo menneisyyttä, eikös vain?'

        Kyllä sillä on saanut aikaan pahimmassa tapauksessa elinikäiset traumat. Näen vasta kuoleman jälkeen (jos silloinkaan) oliko sillä mitään vaikutusta. Pakkoajatuksista kärsivällä mieli ei tunnu unohtavan.

        'Tulevaisuus helvettiajatuksen suhteen, olisiko se 'saa aikaan jotain hyvää tai pahaa' tai 'saa aikaan ei mitään'?'

        Saa aikaan ei mitään. Tämä olisi niinkuin alunperin uskoin, toki osittain kristinuskon oppeihin perustuen. Nuo opit alkavat nyt murentua käsiin. En tiedä miten olisin toiminut ellen olisi tukeutunut kristinuskon oppeihin.

        ''Toisaalta se että syntyy, elää ja kuolee ja sammuu tuntuu hyvältä ajatukselta. Kuoleman jälkeen vain täysin sammuu... Saisi elää, tehdä virheitä, tuntea iloa ja surua''
        'Onko edellinen ajatus mieluisa? Olet aiemminkin siitä maininnut? Estääkö joku sinua uskomasta, että se on just näin?'

        On mieluisa ajatus. Epäilykset estävät uskomasta. En vain voi alkaa uskomaan tuosta noin vain. Tämä vaatii asioiden rehellistä tarkastelua. Tuntuu kyllä loogisimmalta vaihtoehdolta....Tässä maailmassa jyllää sen verran isot voimat että luulisi että ihmisrääpäleillä on kaikilla sama 'kohtalo'.

        'Onko kuitenkin jotain vastauksia antanut? Oletko pyytänyt vastauksia?'

        Vaikea sanoa...Olen pyytänyt.

        'Millaisia johtopäätöksiä olet tästä tehnyt?'

        Näiltä tahoilta haetaan tukea jatkossakin.

        "Kertoi että ajatus koskee kuolemaa joka on kaikkien pelkojen äiti, ei sellaista halua ajatella. En minäkään haluaisi ajatella (vielä vähemmän kuin hän), mutta paradoksaalisesti tää hemmetin pää keksii kaikenlaisia ajatuksia. Niihin sitten tulisi reagoida parhaan tietämyksen mukaan.2

        Mitä mahtaa tarkoittaa kuolema on kaikkien pelkojen äiti?

        "Ei pitäisi olla tarkoitusta. Kunhan eletään. Sattuma vaan tuntuu inhottavalta ajatukselta kaiken 'kristinuskon aivopesun' jälkeen. Tuntuu pahalta että on tukeutunut kristinuskon oppeihin ratkaisuja tehdessään ja sitten huomaakin että tämä totuus olikin kaikki satua. Tavallaan tippuu pohja...Tätä on varmaan vaikea sellaisten ymmärtää jotka eivät ole olleet koskaan uskovaisia."

        Minä tiedän ja ymmärrän, että pohja voi pudota. Koskee muitakin asioita elämässä joihin on luottanut ja pitänyt ainoana totuutena, ja sitten yhtäkkiä sen toteaa vääräksi. Kumpi mielestäsi on miellyttävämpää, elää väärässä totuudessa koko elämänsä vai pystyä korjaamaan ja muuttamaan uskoaan, uskomuksiaan, totuuksiaan, maailmankatsomustaan jne... jos aihetta on?

        "En. Se vaan on kaikkein pahin. Pelkään pahimmassa tapauksessa koko loppuelämäni oliko tuolla kyseisellä ajatuksella jokin vaikutus."

        Mikä vaikutus sillä voisi olla? Mitä vaikutusta pelkäät?

        "Kyllä sillä on saanut aikaan pahimmassa tapauksessa elinikäiset traumat. Näen vasta kuoleman jälkeen (jos silloinkaan) oliko sillä mitään vaikutusta. Pakkoajatuksista kärsivällä mieli ei tunnu unohtavan."

        Kenellä on suurin valta päättää sinun ajatuksista, siitä miten suhtaudut menneisiin ajatuksiisi tai miten suhtudut tulevaan?

        "Saa aikaan ei mitään. Tämä olisi niinkuin alunperin uskoin, toki osittain kristinuskon oppeihin perustuen. Nuo opit alkavat nyt murentua käsiin. En tiedä miten olisin toiminut ellen olisi tukeutunut kristinuskon oppeihin."

        Mitkä opit alkavat murentua käsiin? Pystytkö nyt jälkeenpäin kuvittelemaan miten olisit voinut toimia? Mistä se kertoo, että kristinuskon opit alkavat murentua käsiin?

        "On mieluisa ajatus. Epäilykset estävät uskomasta. En vain voi alkaa uskomaan tuosta noin vain. Tämä vaatii asioiden rehellistä tarkastelua. Tuntuu kyllä loogisimmalta vaihtoehdolta....Tässä maailmassa jyllää sen verran isot voimat että luulisi että ihmisrääpäleillä on kaikilla sama 'kohtalo'."

        Voisiko se sinulle mieluinen ajatus olla tavoitteesi? Mitä tarkoitat samalla kohtalolla?

        "Näiltä tahoilta haetaan tukea jatkossakin."

        Olet löytänyt tuenantajia. Se on hyvä, ja varsinkin, jos olet saanut apua. Kyllä sinä selviät. Jeee!

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        "Kertoi että ajatus koskee kuolemaa joka on kaikkien pelkojen äiti, ei sellaista halua ajatella. En minäkään haluaisi ajatella (vielä vähemmän kuin hän), mutta paradoksaalisesti tää hemmetin pää keksii kaikenlaisia ajatuksia. Niihin sitten tulisi reagoida parhaan tietämyksen mukaan.2

        Mitä mahtaa tarkoittaa kuolema on kaikkien pelkojen äiti?

        "Ei pitäisi olla tarkoitusta. Kunhan eletään. Sattuma vaan tuntuu inhottavalta ajatukselta kaiken 'kristinuskon aivopesun' jälkeen. Tuntuu pahalta että on tukeutunut kristinuskon oppeihin ratkaisuja tehdessään ja sitten huomaakin että tämä totuus olikin kaikki satua. Tavallaan tippuu pohja...Tätä on varmaan vaikea sellaisten ymmärtää jotka eivät ole olleet koskaan uskovaisia."

        Minä tiedän ja ymmärrän, että pohja voi pudota. Koskee muitakin asioita elämässä joihin on luottanut ja pitänyt ainoana totuutena, ja sitten yhtäkkiä sen toteaa vääräksi. Kumpi mielestäsi on miellyttävämpää, elää väärässä totuudessa koko elämänsä vai pystyä korjaamaan ja muuttamaan uskoaan, uskomuksiaan, totuuksiaan, maailmankatsomustaan jne... jos aihetta on?

        "En. Se vaan on kaikkein pahin. Pelkään pahimmassa tapauksessa koko loppuelämäni oliko tuolla kyseisellä ajatuksella jokin vaikutus."

        Mikä vaikutus sillä voisi olla? Mitä vaikutusta pelkäät?

        "Kyllä sillä on saanut aikaan pahimmassa tapauksessa elinikäiset traumat. Näen vasta kuoleman jälkeen (jos silloinkaan) oliko sillä mitään vaikutusta. Pakkoajatuksista kärsivällä mieli ei tunnu unohtavan."

        Kenellä on suurin valta päättää sinun ajatuksista, siitä miten suhtaudut menneisiin ajatuksiisi tai miten suhtudut tulevaan?

        "Saa aikaan ei mitään. Tämä olisi niinkuin alunperin uskoin, toki osittain kristinuskon oppeihin perustuen. Nuo opit alkavat nyt murentua käsiin. En tiedä miten olisin toiminut ellen olisi tukeutunut kristinuskon oppeihin."

        Mitkä opit alkavat murentua käsiin? Pystytkö nyt jälkeenpäin kuvittelemaan miten olisit voinut toimia? Mistä se kertoo, että kristinuskon opit alkavat murentua käsiin?

        "On mieluisa ajatus. Epäilykset estävät uskomasta. En vain voi alkaa uskomaan tuosta noin vain. Tämä vaatii asioiden rehellistä tarkastelua. Tuntuu kyllä loogisimmalta vaihtoehdolta....Tässä maailmassa jyllää sen verran isot voimat että luulisi että ihmisrääpäleillä on kaikilla sama 'kohtalo'."

        Voisiko se sinulle mieluinen ajatus olla tavoitteesi? Mitä tarkoitat samalla kohtalolla?

        "Näiltä tahoilta haetaan tukea jatkossakin."

        Olet löytänyt tuenantajia. Se on hyvä, ja varsinkin, jos olet saanut apua. Kyllä sinä selviät. Jeee!

        'Mitä mahtaa tarkoittaa kuolema on kaikkien pelkojen äiti?'

        Ei aivan noilla sanoilla sanonut mutta tarkoitti että kaikki pelot juontavat juurensa kuolemanpelosta.

        'Kumpi mielestäsi on miellyttävämpää, elää väärässä totuudessa koko elämänsä vai pystyä korjaamaan ja muuttamaan uskoaan, uskomuksiaan, totuuksiaan, maailmankatsomustaan jne... jos aihetta on?'

        Ehkä väärässäkin totuudessa voi olla miellyttävä elää. Se ei välttämättä ole silti 'oikein'. Itse yritän elää totuudessa. Uskon asioissa totuus onkin vaikeampi asia.

        'Mikä vaikutus sillä voisi olla? Mitä vaikutusta pelkäät?'

        Jos kuoleman jälkeinen totuus onkin sitä mitä itse ajattelee? Itse luo totuutta...Aika kaukaa haettua kyllä. Joku ajattelee/uskoo pääsevänsä taivaaseen -> hän pääsee taivaaseen. Toinen ajattelee/uskoo joutuvansa helvettiin -> hän joutuu helvettiin. Kolmas ajattelee/uskoo sammuvansa totaalisesti -> häntä ei enää ole. Tosin eriskummallista olisi että kuoleman jälkeiset asiat olisivat riippuvaisia ajatuksista ja uskosta, kun eivät mitkään arkisemmatkaan tapahtumat ole riippuvaisia. Ajattelemalla 'jään varmasti auton alle' en jää auton alle. Kristinusko toki opettaa tämän tyylistä totuutta. 'Usko Jeesukseen niin pääset taivaaseen'. Kun uskot niin automaattisesti ajattelet sitä mitä uskot. Kyllähän tuosta opista voi lapsi vetää johtopäätöksen että ajatuksilla on merkitystä taivaaseen tai helvettiin joutumisen kannalta.

        'Kenellä on suurin valta päättää sinun ajatuksista, siitä miten suhtaudut menneisiin ajatuksiisi tai miten suhtudut tulevaan?'

        Minulla.

        'Mitkä opit alkavat murentua käsiin? Pystytkö nyt jälkeenpäin kuvittelemaan miten olisit voinut toimia? Mistä se kertoo, että kristinuskon opit alkavat murentua käsiin?'

        Kristinuskon opit siten kuin ne on lapsena ymmärtänyt. Sitä alkaa ajatella omilla aivoillaan. Toki nyt ymmärtää eri tavalla kun lukee esim. Apostaten kirjoituksia. Olen ällikällä lyöty kuinka paljon hänellä on tietämystä erilaisista kristinuskoon liittyvistä asioista. Itse asiassa kristinuskon opit eivät tunnu niin järjettömiltä ja pelottavilta kun lukee hänen kirjoituksiaan. Jos Apostate seuraat vielä tätä ketjua niin voisin varmaan heittää muutamia kysymyksiä?

        'Voisiko se sinulle mieluinen ajatus olla tavoitteesi? Mitä tarkoitat samalla kohtalolla?'

        Kyllä se taitaakin olla tavoitteeni. Kohtalolla tarkoitan että ihmisille tapahtuu kaikille samoin kuoleman jälkeen, oli sitten hindu, kristitty, ateisti...Sillä jokainen ihminen syntyy, elää ja kuolee. 3 faktaa jotka toteutuvat kaikilla ihmisillä. Syntymisestä toki voidaan olla monta mieltä; mikä lasketaan syntymiseksi? Se että pullahtaa ulos maailmaan? Se että siittiö ja munasolu yhdistyvät?

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Mitä mahtaa tarkoittaa kuolema on kaikkien pelkojen äiti?'

        Ei aivan noilla sanoilla sanonut mutta tarkoitti että kaikki pelot juontavat juurensa kuolemanpelosta.

        'Kumpi mielestäsi on miellyttävämpää, elää väärässä totuudessa koko elämänsä vai pystyä korjaamaan ja muuttamaan uskoaan, uskomuksiaan, totuuksiaan, maailmankatsomustaan jne... jos aihetta on?'

        Ehkä väärässäkin totuudessa voi olla miellyttävä elää. Se ei välttämättä ole silti 'oikein'. Itse yritän elää totuudessa. Uskon asioissa totuus onkin vaikeampi asia.

        'Mikä vaikutus sillä voisi olla? Mitä vaikutusta pelkäät?'

        Jos kuoleman jälkeinen totuus onkin sitä mitä itse ajattelee? Itse luo totuutta...Aika kaukaa haettua kyllä. Joku ajattelee/uskoo pääsevänsä taivaaseen -> hän pääsee taivaaseen. Toinen ajattelee/uskoo joutuvansa helvettiin -> hän joutuu helvettiin. Kolmas ajattelee/uskoo sammuvansa totaalisesti -> häntä ei enää ole. Tosin eriskummallista olisi että kuoleman jälkeiset asiat olisivat riippuvaisia ajatuksista ja uskosta, kun eivät mitkään arkisemmatkaan tapahtumat ole riippuvaisia. Ajattelemalla 'jään varmasti auton alle' en jää auton alle. Kristinusko toki opettaa tämän tyylistä totuutta. 'Usko Jeesukseen niin pääset taivaaseen'. Kun uskot niin automaattisesti ajattelet sitä mitä uskot. Kyllähän tuosta opista voi lapsi vetää johtopäätöksen että ajatuksilla on merkitystä taivaaseen tai helvettiin joutumisen kannalta.

        'Kenellä on suurin valta päättää sinun ajatuksista, siitä miten suhtaudut menneisiin ajatuksiisi tai miten suhtudut tulevaan?'

        Minulla.

        'Mitkä opit alkavat murentua käsiin? Pystytkö nyt jälkeenpäin kuvittelemaan miten olisit voinut toimia? Mistä se kertoo, että kristinuskon opit alkavat murentua käsiin?'

        Kristinuskon opit siten kuin ne on lapsena ymmärtänyt. Sitä alkaa ajatella omilla aivoillaan. Toki nyt ymmärtää eri tavalla kun lukee esim. Apostaten kirjoituksia. Olen ällikällä lyöty kuinka paljon hänellä on tietämystä erilaisista kristinuskoon liittyvistä asioista. Itse asiassa kristinuskon opit eivät tunnu niin järjettömiltä ja pelottavilta kun lukee hänen kirjoituksiaan. Jos Apostate seuraat vielä tätä ketjua niin voisin varmaan heittää muutamia kysymyksiä?

        'Voisiko se sinulle mieluinen ajatus olla tavoitteesi? Mitä tarkoitat samalla kohtalolla?'

        Kyllä se taitaakin olla tavoitteeni. Kohtalolla tarkoitan että ihmisille tapahtuu kaikille samoin kuoleman jälkeen, oli sitten hindu, kristitty, ateisti...Sillä jokainen ihminen syntyy, elää ja kuolee. 3 faktaa jotka toteutuvat kaikilla ihmisillä. Syntymisestä toki voidaan olla monta mieltä; mikä lasketaan syntymiseksi? Se että pullahtaa ulos maailmaan? Se että siittiö ja munasolu yhdistyvät?

        "Ei aivan noilla sanoilla sanonut mutta tarkoitti että kaikki pelot juontavat juurensa kuolemanpelosta."

        Olisikohan se ihan noin? Missä vaiheessa ihminen alkaa pelätä ja missä vaiheessa ymmärtää kuolevansa tai pelkää kuolevansa?

        "Ehkä väärässäkin totuudessa voi olla miellyttävä elää. Se ei välttämättä ole silti 'oikein'. Itse yritän elää totuudessa. Uskon asioissa totuus onkin vaikeampi asia."

        Moni elää sellaista elämää, jonka luulee olevan hyvä tai oikein, kun muusta ei tiedä. Onko oikein elää väärässä totuudessa, jos se on miellyttävää alusta loppuun vai oikeassa totuudessa, joka voi olla kiusallinen jossain vaiheessa? Uskotko, että absoluuttinen totuus uskonasioissa on saavutettavissa?

        "Ajattelemalla 'jään varmasti auton alle' en jää auton alle. Kristinusko toki opettaa tämän tyylistä totuutta. 'Usko Jeesukseen niin pääset taivaaseen'. Kun uskot niin automaattisesti ajattelet sitä mitä uskot. Kyllähän tuosta opista voi lapsi vetää johtopäätöksen että ajatuksilla on merkitystä taivaaseen tai helvettiin joutumisen kannalta."

        Mietipä vähän ajattelun ja uskon eroja. Kumpi on ensin, usko vai ajatus? Jos ajattelee 'jään auton alle' niin tuleeko siitä usko? Mihin asioihin voi uskoa ja niitä automaattisesti sitten ajattelee? Maidon terveellisyys tai haitallisuus? Jos uskot Jumalaa ei ole, mitä ajatuksia siitä seurausi? Ehkä olen ymmärtänyt väärin mitä sinä tarkoitit... Vainko sitä, että ajatukset toteutuvat?

        "Kristinuskon opit siten kuin ne on lapsena ymmärtänyt. Sitä alkaa ajatella omilla aivoillaan. Toki nyt ymmärtää eri tavalla kun lukee esim. Apostaten kirjoituksia. Olen ällikällä lyöty kuinka paljon hänellä on tietämystä erilaisista kristinuskoon liittyvistä asioista. Itse asiassa kristinuskon opit eivät tunnu niin järjettömiltä ja pelottavilta kun lukee hänen kirjoituksiaan."

        Mitä arvelet, kerrotaanko lapsille kaikki kristinuskosta tai mitä Raamatussa lukee? Olet lukenut Raamattua eli mitä arvelet, jos se olisi annettu sinulle luettavaksi heti kun opit lukemaan?

        Apostate on mestari ja luotan hänen tietoonsa. Luotan, koska hänellä on uskistausta (oliko?) ja kertoo niin selkeästi. On avautunut myös minulle Raamatun kertomukset, mistä niitä on 'kopioitu' ja historia paljon paremmin kuin kirkonväen kertomana.

        "Kohtalolla tarkoitan että ihmisille tapahtuu kaikille samoin kuoleman jälkeen, oli sitten hindu, kristitty, ateisti...Sillä jokainen ihminen syntyy, elää ja kuolee. 3 faktaa jotka toteutuvat kaikilla ihmisillä. Syntymisestä toki voidaan olla monta mieltä; mikä lasketaan syntymiseksi? Se että pullahtaa ulos maailmaan? Se että siittiö ja munasolu yhdistyvät?"

        Henkilökohtaisesti uskon siihen, että kuoleman jälkeen kaikilla ihmisillä on sama 'kohtalo' olkoon uskis, ateisti, hindu tai mikä tahansa. Kuinka suuri merkitys meille elossa oleville on sillä mistä hetkestä syntyminen lasketaan?

        "Kyllä se taitaakin olla tavoitteeni." Olet jo pitkällä, kun olet pohtinut puolesta ja vastaan asioita ja päässyt niissä niin pitkälle, että toteat: kyllä se taitaakin olla tavoitteeni.

      • Ulalla
        ymmällä taas kirjoitti:

        "Ei aivan noilla sanoilla sanonut mutta tarkoitti että kaikki pelot juontavat juurensa kuolemanpelosta."

        Olisikohan se ihan noin? Missä vaiheessa ihminen alkaa pelätä ja missä vaiheessa ymmärtää kuolevansa tai pelkää kuolevansa?

        "Ehkä väärässäkin totuudessa voi olla miellyttävä elää. Se ei välttämättä ole silti 'oikein'. Itse yritän elää totuudessa. Uskon asioissa totuus onkin vaikeampi asia."

        Moni elää sellaista elämää, jonka luulee olevan hyvä tai oikein, kun muusta ei tiedä. Onko oikein elää väärässä totuudessa, jos se on miellyttävää alusta loppuun vai oikeassa totuudessa, joka voi olla kiusallinen jossain vaiheessa? Uskotko, että absoluuttinen totuus uskonasioissa on saavutettavissa?

        "Ajattelemalla 'jään varmasti auton alle' en jää auton alle. Kristinusko toki opettaa tämän tyylistä totuutta. 'Usko Jeesukseen niin pääset taivaaseen'. Kun uskot niin automaattisesti ajattelet sitä mitä uskot. Kyllähän tuosta opista voi lapsi vetää johtopäätöksen että ajatuksilla on merkitystä taivaaseen tai helvettiin joutumisen kannalta."

        Mietipä vähän ajattelun ja uskon eroja. Kumpi on ensin, usko vai ajatus? Jos ajattelee 'jään auton alle' niin tuleeko siitä usko? Mihin asioihin voi uskoa ja niitä automaattisesti sitten ajattelee? Maidon terveellisyys tai haitallisuus? Jos uskot Jumalaa ei ole, mitä ajatuksia siitä seurausi? Ehkä olen ymmärtänyt väärin mitä sinä tarkoitit... Vainko sitä, että ajatukset toteutuvat?

        "Kristinuskon opit siten kuin ne on lapsena ymmärtänyt. Sitä alkaa ajatella omilla aivoillaan. Toki nyt ymmärtää eri tavalla kun lukee esim. Apostaten kirjoituksia. Olen ällikällä lyöty kuinka paljon hänellä on tietämystä erilaisista kristinuskoon liittyvistä asioista. Itse asiassa kristinuskon opit eivät tunnu niin järjettömiltä ja pelottavilta kun lukee hänen kirjoituksiaan."

        Mitä arvelet, kerrotaanko lapsille kaikki kristinuskosta tai mitä Raamatussa lukee? Olet lukenut Raamattua eli mitä arvelet, jos se olisi annettu sinulle luettavaksi heti kun opit lukemaan?

        Apostate on mestari ja luotan hänen tietoonsa. Luotan, koska hänellä on uskistausta (oliko?) ja kertoo niin selkeästi. On avautunut myös minulle Raamatun kertomukset, mistä niitä on 'kopioitu' ja historia paljon paremmin kuin kirkonväen kertomana.

        "Kohtalolla tarkoitan että ihmisille tapahtuu kaikille samoin kuoleman jälkeen, oli sitten hindu, kristitty, ateisti...Sillä jokainen ihminen syntyy, elää ja kuolee. 3 faktaa jotka toteutuvat kaikilla ihmisillä. Syntymisestä toki voidaan olla monta mieltä; mikä lasketaan syntymiseksi? Se että pullahtaa ulos maailmaan? Se että siittiö ja munasolu yhdistyvät?"

        Henkilökohtaisesti uskon siihen, että kuoleman jälkeen kaikilla ihmisillä on sama 'kohtalo' olkoon uskis, ateisti, hindu tai mikä tahansa. Kuinka suuri merkitys meille elossa oleville on sillä mistä hetkestä syntyminen lasketaan?

        "Kyllä se taitaakin olla tavoitteeni." Olet jo pitkällä, kun olet pohtinut puolesta ja vastaan asioita ja päässyt niissä niin pitkälle, että toteat: kyllä se taitaakin olla tavoitteeni.

        'Moni elää sellaista elämää, jonka luulee olevan hyvä tai oikein, kun muusta ei tiedä. Onko oikein elää väärässä totuudessa, jos se on miellyttävää alusta loppuun vai oikeassa totuudessa, joka voi olla kiusallinen jossain vaiheessa? Uskotko, että absoluuttinen totuus uskonasioissa on saavutettavissa?'

        Oikein on (omasta mielestäni) elää totuudessa. Itse en ainakaan valheessa pystyisi elämään. Absoluuttista totuutta vaan ei voi saavuttaa uskonasioissa. Eli kannattaa pyrkiä vain elämään mahdollisimman totuudenmukaisesti, etsiä totuutta ja uskaltaa kyseenalaistaa.

        'Mietipä vähän ajattelun ja uskon eroja. Kumpi on ensin, usko vai ajatus? Jos ajattelee 'jään auton alle' niin tuleeko siitä usko? Mihin asioihin voi uskoa ja niitä automaattisesti sitten ajattelee? Maidon terveellisyys tai haitallisuus? Jos uskot Jumalaa ei ole, mitä ajatuksia siitä seurausi?'

        Ensin on oltava ajatus mihin uskoa. Ajatuksesta ei tule automaattisesti uskoa. Mutta minulla tosiaan oli aikoinaan usko/pelko että ajatukseni toteutuvat (nimenomaan ajatukset joihin liittyy teko esim. suojatielle astuminen). Myöhemmin ne on ollut helppo todistaa vääriksi lapsen uskomuksiksi. Yhtä lukuunottamatta. 'Ratkaisen että joudun helvettiin' -ajatusta ei voi mitenkään todistaa oikeaksi tai vääräksi. On vain luotettava että kyseiseen ajatukseen pätevät samat 'säännöt' kuin muihinkin vastaavanlaisiin ajatuksiin. Eli kyseessä on vain ajatus, ei mitään muuta. Ehkäpä yritän olla liikaakin uskomatta ajatuksiini... Ja esitän itselleni vääriä kysymyksiä...

        'Ehkä olen ymmärtänyt väärin mitä sinä tarkoitit... Vainko sitä, että ajatukset toteutuvat?'

        Kun aikoinaan luotti kristinuskon oppeihin ettei ajatuksellaan itseään helvettiin pysty tuomitsemaan ja kristinusko on sittemmin pahemmin horjunut, niin täytyy etsiä se luotto uudestaan, muualta. Täytyy etsiä uudet argumentit jotka puhuvat sen puolesta ettei tuollainen ajatus mitään ratkaise. Kuulostaa typerältä edes pohtia tuollaisen ajatuksen mahdollisuutta mutta lapsena opitut uskot ja pelot ovat yllättävän tiukassa.

        'Mitä arvelet, kerrotaanko lapsille kaikki kristinuskosta tai mitä Raamatussa lukee? Olet lukenut Raamattua eli mitä arvelet, jos se olisi annettu sinulle luettavaksi heti kun opit lukemaan?'

        No eipä kerrota ei. Jos opittuani lukemaan olisin sen heti käsiini saanut, olisin järkyttynyt. Osittain näin onkin tapahtunut. Muistan kun pienenä olen sen hyllystä napannut ja lukenut. Todella pelottavaa ja ahdistavaa tekstiä. Ja ne pelot ovat iskostuneet syvälle.

        Apostate:lle kysymys. Onko Raamatun mukainen ainoa 'fakta' (kaikki raamatun kirjoittajat yhtä mieltä) helvetistä se että se on ero Jumalasta?

      • ymmällä taas
        Ulalla kirjoitti:

        'Moni elää sellaista elämää, jonka luulee olevan hyvä tai oikein, kun muusta ei tiedä. Onko oikein elää väärässä totuudessa, jos se on miellyttävää alusta loppuun vai oikeassa totuudessa, joka voi olla kiusallinen jossain vaiheessa? Uskotko, että absoluuttinen totuus uskonasioissa on saavutettavissa?'

        Oikein on (omasta mielestäni) elää totuudessa. Itse en ainakaan valheessa pystyisi elämään. Absoluuttista totuutta vaan ei voi saavuttaa uskonasioissa. Eli kannattaa pyrkiä vain elämään mahdollisimman totuudenmukaisesti, etsiä totuutta ja uskaltaa kyseenalaistaa.

        'Mietipä vähän ajattelun ja uskon eroja. Kumpi on ensin, usko vai ajatus? Jos ajattelee 'jään auton alle' niin tuleeko siitä usko? Mihin asioihin voi uskoa ja niitä automaattisesti sitten ajattelee? Maidon terveellisyys tai haitallisuus? Jos uskot Jumalaa ei ole, mitä ajatuksia siitä seurausi?'

        Ensin on oltava ajatus mihin uskoa. Ajatuksesta ei tule automaattisesti uskoa. Mutta minulla tosiaan oli aikoinaan usko/pelko että ajatukseni toteutuvat (nimenomaan ajatukset joihin liittyy teko esim. suojatielle astuminen). Myöhemmin ne on ollut helppo todistaa vääriksi lapsen uskomuksiksi. Yhtä lukuunottamatta. 'Ratkaisen että joudun helvettiin' -ajatusta ei voi mitenkään todistaa oikeaksi tai vääräksi. On vain luotettava että kyseiseen ajatukseen pätevät samat 'säännöt' kuin muihinkin vastaavanlaisiin ajatuksiin. Eli kyseessä on vain ajatus, ei mitään muuta. Ehkäpä yritän olla liikaakin uskomatta ajatuksiini... Ja esitän itselleni vääriä kysymyksiä...

        'Ehkä olen ymmärtänyt väärin mitä sinä tarkoitit... Vainko sitä, että ajatukset toteutuvat?'

        Kun aikoinaan luotti kristinuskon oppeihin ettei ajatuksellaan itseään helvettiin pysty tuomitsemaan ja kristinusko on sittemmin pahemmin horjunut, niin täytyy etsiä se luotto uudestaan, muualta. Täytyy etsiä uudet argumentit jotka puhuvat sen puolesta ettei tuollainen ajatus mitään ratkaise. Kuulostaa typerältä edes pohtia tuollaisen ajatuksen mahdollisuutta mutta lapsena opitut uskot ja pelot ovat yllättävän tiukassa.

        'Mitä arvelet, kerrotaanko lapsille kaikki kristinuskosta tai mitä Raamatussa lukee? Olet lukenut Raamattua eli mitä arvelet, jos se olisi annettu sinulle luettavaksi heti kun opit lukemaan?'

        No eipä kerrota ei. Jos opittuani lukemaan olisin sen heti käsiini saanut, olisin järkyttynyt. Osittain näin onkin tapahtunut. Muistan kun pienenä olen sen hyllystä napannut ja lukenut. Todella pelottavaa ja ahdistavaa tekstiä. Ja ne pelot ovat iskostuneet syvälle.

        Apostate:lle kysymys. Onko Raamatun mukainen ainoa 'fakta' (kaikki raamatun kirjoittajat yhtä mieltä) helvetistä se että se on ero Jumalasta?

        "Yhtä lukuunottamatta. 'Ratkaisen että joudun helvettiin' -ajatusta ei voi mitenkään todistaa oikeaksi tai vääräksi. On vain luotettava että kyseiseen ajatukseen pätevät samat 'säännöt' kuin muihinkin vastaavanlaisiin ajatuksiin. Eli kyseessä on vain ajatus, ei mitään muuta. Ehkäpä yritän olla liikaakin uskomatta ajatuksiini... Ja esitän itselleni vääriä kysymyksiä..."

        Siinäpä pulma. Jos siihen ei pätisi samat säännöt, niin missä tapauksessa se ajatus voisi toteutua ja missä tapauksessa olla toteutumatta? Vääriä kysymyksiä? Mistä voit tietää mikä on väärä tai oikea kysymys ja onko niistä vääristä kysymyksistä haittaa? Olisiko parempi ilman mitään kysymyksiä?

        Jos Jumalaa ei ole, onko silloin helvettiä? Olet lukenut raamattua. Mitä mieltä itse olet, onko raamattu totta vai tarua? Mitä mieltä olet, ovatko kaikki raamatun kirjoittajat yhtä mieltä helvetistä, että se on ero Jumalasta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      92
      2039

    2. Jumankauta sä olet hyvännäköinen

      Ihan mun miehen näköinen 😍
      Ikävä
      58
      1213

    3. Poliisi losautti puukkohemmon hengiltä

      Mitäs läks, heilumaan puukon kanssa eikä totellut käskytystä. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011361763.html
      Maailman menoa
      226
      1098

    4. Nainen, huomasitko kun muutin sinua?

      Niin lyhyessä ajassa niin paljon. Mutta jotain muuttui minussakin. :/
      Ikävä
      97
      1095

    5. Misä tulipalo?

      Mikä palaa Haapavedellä?
      Haapavesi
      10
      1036

    6. Tämä kesä ei ollut vielä meidän

      Olisihan se ihana viettää kesäiltoja kanssasi ulkona. Ei kai ollut vielä oikea aika. Ehkä kohtaamme vielä sattumalta jos
      Ikävä
      64
      971

    7. IS Viikonloppu 12.-13.7.2025

      Viikonlopun ratoksi Skyttä ja Kärkkäinen ovat taiteilleet 3.0 arvoisen ristisanatehtävän ratkottavaksi. Kenenkään ratko
      Sanaristikot
      56
      929

    8. Mitä jos vaan tapaisit sen jota mietit

      Jos se yksi henkilö on sinun mielessäsi niin entäs jos vaan menisit tapaamaan sitä, heti, samantien, miettimättä mitään.
      Ikävä
      87
      895

    9. Sofiaa ei kelpuutettu Martinan kaveriporukkaan

      Ibizalla lomailee Martinan kanssa ihan muut naiset.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      175
      888

    10. Teet tämän niin

      Helpoksi, mutta silti niin vaikeaksi. Vihaan omaa saamattomuuttani, vaikka kaikki olisi saatavilla. 🩷🌸
      Ikävä
      42
      820
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt