Jouluevankeliumi Rautalankakauppiaan mukaan

Lupasin Adalla kirjoittaa jouluisen tervehdyksen palstalle.
************************************************************
Evankeliumi entisen Rautalankakauppiaan mukaan 2: 1-20

Siihen aikaan antoi Kultasydän käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava kusetus. Tämä kusetus oli ensimmäinen ja tapahtui Laihon ollessa poliisihallinnon kansliapäällikkönä. Kaikki menivät päätteensä luo seuraamaan FxTraderin signaalia, kukin oman pipsimittarinsa ääreen.

Niin myös Muistinero lähti Pispalasta, Tampereen kaupungista ja meni treidausta varten Etelä-Ruotsiin, Taalainmaan kaupunkiin Nöttöseen, sillä hän kuului rantaruotsalaiseen Guggenbergin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marcon kanssa, jolla ei ollut aikeitakaan odottaa lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marcon pidättämisen aika, ja hän jätti läppärinsä, ainokaisensa. Hän sammutti läppärin ja pani sen läppärilaukkuun, koska läppärille ei ollut sijaan tutkintovankilassa.

Kuortaneella oli sponsseja yöllä ulkona vartioimassa tunkkejaan. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Viran Omais Rikollinen, ja Viranomaisten kavaluus ympäröi heidät. Pelko valtasi Sponssit, mutta Viran Omais Rikollinen sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään me olemme Taalainmaan Nöttösen kaupungista löytäneet läppärin ja pidättäneet kusettajan. Hän on Muistinero, Kultasydän. Tämä on merkkinä teille: ”Te löydätte hukkaamiskieltopäätöksen, joka makaa kirjattuna kirjeenä postissa." Ja samalla hetkellä oli Viran Omais Rikollisen ympärillä suuri syyttäjän tutkijajoukko, joka ylisti Viranomaisia sanoen: ”Syytön, kunnes tuomitaan. Maan päältä rosvot linnaan ja rahat ihmisille, joita on kusetettu.”

Kun Viranomaiset olivat menneet takaisin oikeustaloon, sponssit sanoivat toisilleen: "Nyt Peurungalle! Siellä me kuulemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Viran Omais Rikollinen meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät hukkaamiskieltopäätöksen, joka yhä makasi postilaatikossa. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli hukkaamiskiellosta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat sponssien sanat, olivat ihmeissään. Mutta Joulupukki kätki Pattajalle kaiken, mitä oli muilta nussinut ja palasi valtion kyydillä kotiin.

Sponssit palasivat Peurungalta kiittäen ja ylistäen EOK:ta siitä, mitä olivat Peurungalla kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli valuuttakaupasta sanottu ja mitään kusetusta ei ollutkaan tapahtunut.
******************************************
Pidän aina lupaukseni. Rauhallista Joulua.
10565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Hyvää joulua vaan kaikille sponsorin ketkuille ja tunkin retkuille. Toivottavasti hiljennytte RLK:n evankeliumin äärellä ja uhraatte hetken miettien Joulun sanomaa.

Hannu uhrasi ainoa acerinsa, jotta teillä olisi kaikkea sitä mitä kusettamillanne ei. Joulu on ottamisen aikaa. Kaikki mulle, heti nyt. Tälläkin hetkellä joku kusettamanne miettii miten selittäisi lapsille sen, että joulupukilla oli pikkaisen kiire, eikä hän tänäkään vuonna ehtinyt jättää yhtäkään lahjaa.

Ja sehän on niille ihan oikein. Vain rikkaat elävät. Toivottavasti kinkku maittaa sponsorin pöydässä ja varasteuilla lahjoilla leikkivien lasten riemu täytää sydämmen.

Jos jotain liikahti sydämessä, elä säikähdä, se saattoi olla omatunto. Hyvää joulua kaikille, silti.

Äänestä
  • toivottavasti sinä saat kinkun luun poikittain kurkkuusi maatessasi emäntäsi jalkain juuressa ja ilakoivan pentueesi riemu täyttää nisäsi maidolla.

    hyvää joulua silti sinulle narttu.

    Äänestä

Pitkän värsyn, jotta oiken piti henkiä vetää välillä, enenkuin pääsi loppuun lukemaan, sanomaahan jutussa oli ja jokainen saa päätellä ite miltä asia tuntuu.

Menisköhän makkarat nyt kaupaksi näin kylmällä ?

Äänestä
  • Lyhkääset virret on laiskoja ja jumalattomia varten.

    Kovalla pakkasella käristemakkara ja rutkasti sinappia menee kuules kaupaksi kuin siimaa. Sehän lämmittää niin mukvasti, notta.

    Äänestä

Evankelium - ilosanoma - kirja, jossa kerrotaan Mestarin elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta.

Tuossahan vasta oli alku vai loppu? Kyllä peräsuolikauppiaalla menee aikaa, jos koko evankeliumin aikoo kirjoittaa.

Äänestä
  • kun laittaa alkuun ja nyt jokainen saa tuosta jatkaa, mitäs sitä jos koko tarun loppuun kirjoittaa ja kukaan ei edes viitsi sitä lukea, muutakuin haukotella.

    Äänestä

  • hyvä opettaja on kirjoitti:

    kun laittaa alkuun ja nyt jokainen saa tuosta jatkaa, mitäs sitä jos koko tarun loppuun kirjoittaa ja kukaan ei edes viitsi sitä lukea, muutakuin haukotella.

    Ei ole kristillistä se, että sinä jumalaton haukottelet kirkonpenkissä ja luet evankeliumit hutaisemalla. Bibliaa luetaan niin, että tankataan muutama jae ajatuksen kanssa ääneen, sitten keskustellaan uskonveljien kanssa jakeen opetuksesta ja mitä muuta siitä mieleen tuleekaan. Lopuksi vielä veisataan sopiva virsi. Näin ovat isät tehneet ja näin saisit sinäkin tehdä.

    Jos tästä winkkarin evankeliumista joskus valmista tulee, lukuohje on sama raamatullinen menetelmä. Winkkarin vaiheet ja ihmeteot on syytä myös käydä vaiheittain läpi ja käydä se keskustele, mitä kustakin vaiheesta on ihmisen opittava. Sillä jotakin tulisi ihmisen Wincapitasta oppia, etteivät vast'edes suttaisi vähiä rahojaan moiseen messiakseen.

    Äänestä

  • luku ohje kirjoitti:

    Sitä ei voi kieltää..

    Lisensikauppiailla ei ole kuin häkkikeikka edessä !

    Äänestä

... lukea sellaisen kirjoittajan tuottamaa tekstiä, joka hallitsee kynänkäytön.

PS. En yhtään ihmettele sitä, että sut on palkittu koulussa kirjoitustaidoistasi.

Kiitos!

Ja mitaan ette voi...

Äänestä
  • Toisin en ole ihan vakuuttunut, että kansakoulun raittiuskilpakirjoituksessa saamani kirjapalkinto jaksaa pätevöittää minut loppuelämäksi . Mutta kynänkäytön hallitsen. Pulpeltin oikeassa etureunassa oli kolo, siellä oli lasinen mustepullo ja sen lisäksi oli vielä kastettava mustekynä. Kaunokirjoituksen vihkoon ährättiin ensin lyikynällä luonnos: Aino antaa auliisti Auvolle. Sitten mustekynällä päälle, imupaperilla kuivaus ja ope sitten vielä tarkisti.

    Tämän kun on kerran oppinut, osaa koko elämänsä. Kansakoulusta saakka olen pitänyt Ainoa viehättävänä naisen etunimenä. Eikä Tiinassakaan mitään vikaa ole.

    Ole hyvä vaan. Tämä tosin on vain näppiksellä näpytelty.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vt.Lankakauppias kirjoitti:

Lupasin Adalla kirjoittaa jouluisen tervehdyksen palstalle.
************************************************************
Evankeliumi entisen Rautalankakauppiaan mukaan 2: 1-20

Siihen aikaan antoi Kultasydän käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava kusetus. Tämä kusetus oli ensimmäinen ja tapahtui Laihon ollessa poliisihallinnon kansliapäällikkönä. Kaikki menivät päätteensä luo seuraamaan FxTraderin signaalia, kukin oman pipsimittarinsa ääreen.

Niin myös Muistinero lähti Pispalasta, Tampereen kaupungista ja meni treidausta varten Etelä-Ruotsiin, Taalainmaan kaupunkiin Nöttöseen, sillä hän kuului rantaruotsalaiseen Guggenbergin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marcon kanssa, jolla ei ollut aikeitakaan odottaa lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marcon pidättämisen aika, ja hän jätti läppärinsä, ainokaisensa. Hän sammutti läppärin ja pani sen läppärilaukkuun, koska läppärille ei ollut sijaan tutkintovankilassa.

Kuortaneella oli sponsseja yöllä ulkona vartioimassa tunkkejaan. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Viran Omais Rikollinen, ja Viranomaisten kavaluus ympäröi heidät. Pelko valtasi Sponssit, mutta Viran Omais Rikollinen sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään me olemme Taalainmaan Nöttösen kaupungista löytäneet läppärin ja pidättäneet kusettajan. Hän on Muistinero, Kultasydän. Tämä on merkkinä teille: ”Te löydätte hukkaamiskieltopäätöksen, joka makaa kirjattuna kirjeenä postissa." Ja samalla hetkellä oli Viran Omais Rikollisen ympärillä suuri syyttäjän tutkijajoukko, joka ylisti Viranomaisia sanoen: ”Syytön, kunnes tuomitaan. Maan päältä rosvot linnaan ja rahat ihmisille, joita on kusetettu.”

Kun Viranomaiset olivat menneet takaisin oikeustaloon, sponssit sanoivat toisilleen: "Nyt Peurungalle! Siellä me kuulemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Viran Omais Rikollinen meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät hukkaamiskieltopäätöksen, joka yhä makasi postilaatikossa. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli hukkaamiskiellosta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat sponssien sanat, olivat ihmeissään. Mutta Joulupukki kätki Pattajalle kaiken, mitä oli muilta nussinut ja palasi valtion kyydillä kotiin.

Sponssit palasivat Peurungalta kiittäen ja ylistäen EOK:ta siitä, mitä olivat Peurungalla kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli valuuttakaupasta sanottu ja mitään kusetusta ei ollutkaan tapahtunut.
******************************************
Pidän aina lupaukseni. Rauhallista Joulua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu