Saksan Antti Rokka

kuule sie!

"Taistelun yksityiskohtainen kulku selviää Keusgenin kirjasta eikä sitä ole syytä yrittää referoida. Konekiväärimies Hein Severlohin nimi ansaitsee kuitenkin tulla mainituksi. Severloh oli maalaistalon poika Metzingenistä läheltä Celleä. Hän palveli Dieppessä vuonna 1942 ja myöhemmin itärintamalla tykistörykmentti 321:ssä ennen kuin hänen divisioonansa lähetettiin Normandiaan syksyllä 1943. Maalaistalon poikana hän ystävystyi ranskalaisiin siviileihin helposti kun hän järjesti yksikölleen elintarvikkeita maatiloilta. Hän oli eräänlainen yhdistelmä Sven Dufvasta ja Antti Rokasta. Omien sanojensa mukaan hänen luonteessaan oli sellainen piirre, että hän tulee vihaiseksi, jos hän huomaa että hänet aiotaan tappaa. Omaharannikolla amerikkalaisilla ilmiselvästi oli sellainen pyrkimys, ja Severloh tuli erittäin vihaiseksi. Hän lienee yksinään kaatanut toista tuhatta amerikkalaista konekiväärillään. Arvellaan hänen ampuneen n. 12 000 laukausta konekiväärillään kunnes se vaurioitui toimintakelvottomaksi sirpaleesta. Severloh jatkoi sotimistaan kiväärillään, kunnes haavoittui."

http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#heinseverloh

3

409

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Omahan ranta
    • mää sano lammas

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Heinrich_Severloh

      Heinrich Severloh (23. kesäkuuta1923, Metzingen - 14. tammikuuta 2006 Lachendorf) oli toisen maailmansodan aikana Saksan armeijan 352. jalkaväkidivisioonan sotilas. Hän oli syntynyt Metzingenissä lähellä Celleä maanviljelijän poikana. 352. Divisioona oli sijoitettu Normandiaan kesällä 1944. Hän oli konekivääriampujana ns. “Widerstandsnest 62”-nimisessä paikassa Omaha Beachilla jossa amerikkalaiset nousivat maihin osana Normandian maihinnousua. Hän tappoi tai haavoitti oman arvionsa mukaan Omaha Beachilla 2 000–2 500 amerikkalaissotilasta. Hänet tunnettiin englanninkielisissä julkaisuissa Omahan petona. Hän jäi läheisessä kaupungissa amerikkalaisten vangiksi ja vietti kolme vuotta Yhdysvaltain sotavankileireillä. Vapauteen päästyään hän asettui Saksaan, ja ystävystyi veteraanitapaamisessa David Silva -nimisen amerikkalaissotilaan kanssa, joka oli haavoittunut Severlohin ampumista luodeista. Luultavasti Severloh ampui myös Ernest Hemingway -nimistä sotilasta, joka oli maihin nousseiden amerikkalaisten joukossa. Severloh kuoli vuonna 2006.

      Tässä parempi ja laajempi Wikituote Severlohista.

      http://en.wikipedia.org/wiki/Heinrich_Severloh

      http://www.google.fi/search?source=ig&hl=fi&rlz=&=&q= Heinrich Severloh&btnG=Google-haku&aq=f&oq=

    • Stroganov

      ajatelkaapa hieman. Obama Beachin 6 km:n lohkolla oli vain 400 saksalaista torjumassa 34 000 amerikkalaista. Severlohin tukikohdassa oli 40 saksalaista ja niitä vastaan hyökkäsi lähes 5000 amerikkalaista.

      Jukoliste - nuo sakemannit olivat kovempia kuin Kollaan ja Taipaleen veteraanit. Eikö totta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      110
      1755
    2. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      94
      1289
    3. 72
      1284
    4. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      282
      1067
    5. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      48
      994
    6. 95
      939
    7. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      83
      845
    8. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      50
      812
    9. 51
      788
    10. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      773
    Aihe