Opetelkaa ajamaan!
Tie peili jäässä ja tulette roikkumaan puskuriin kiinni.
Sokaisette valoillanne, ette ohita vaan roikutte perässä.
Viimein kun pääsette ohi, niin kiilaatte eteen ja lyötte liinat kiinni.
Parhaassa tapauksessa vielä käännytte seuraavasta risteyksestä.
Mulla on niin mitta täynnä näitä perässä roikkujia kohtaan samoin kuin hulluja ohittelijoita.
Mitä luulette voittavanne kun monesti olette samoissa liikennevaloissa kuin minä,
vaikka olette ohittaneet kymmeniä autoja.
Seuraavalla kerralla kun tulet perääni roikkumaan niin isken jarrut lukkoon.
Kun pääset ohi niin sokaisen sinut valoillani..
Miten monta kaahailijaa ja ylimielistä muka hyvää kuskia onkaan pöllähtäneenä penkkaan.
ajan päivittäin satoja kilometrejä ja aina nopeusrajoitusten mukaan, mutta aina joku aasi roikkuu puskurissa.
Pahin väli on vt 15. Siellä näitä kahjoja riittää.
Olisi poliisille töitä. Ei ne peltipoliisit mitään auta.
Saatanan jätkät!
61
1461
Vastaukset
- ^^^^^^^^^^^^
Miksi mun perässä ei roiku kukaan?
Miksi mua ei ohiteta, kiilata eteen ja lyödä liinoja kiinni?
Olen autoillut yli 25 vuotta, eikä mulle ole käynyt kuvailemallasi tavalla koskaan ja sulle kirjoituksestasi päätellen käy jatkuvasti.
Onko vika sinun vai minun ajotavassa?- reipas luovija
Mun perässä on taas jatkuvasti samat häntäheebot. Aina nopeus rajoitus 5-8 km. Ei auta. Luulen että tää on joku typerä statuskysymys nyt joillekin. Ei kai vaan pysty roikkuun vanhan auton perässä. Ei anna ylpeys myöten...
Ja just niinkuin ap kirjoitti, ohitetaan ja tullaan suoraan eteen vaikka ohituksen voisi viedä pidemmälle. Nääkin on niitä tapoja liikenteessä mitä ei moni hallitse. Ja nää villit ohittelijat löytyy sitten joko ojanpenkasta tai seuraavasta risteysruuhkasta.. :) Kyllä ihmiset vaan on tyhmiä! Välillä joutuu oikein kurkata kuka idiootti siellä ratin takana taas oli. - ap...
reipas luovija kirjoitti:
Mun perässä on taas jatkuvasti samat häntäheebot. Aina nopeus rajoitus 5-8 km. Ei auta. Luulen että tää on joku typerä statuskysymys nyt joillekin. Ei kai vaan pysty roikkuun vanhan auton perässä. Ei anna ylpeys myöten...
Ja just niinkuin ap kirjoitti, ohitetaan ja tullaan suoraan eteen vaikka ohituksen voisi viedä pidemmälle. Nääkin on niitä tapoja liikenteessä mitä ei moni hallitse. Ja nää villit ohittelijat löytyy sitten joko ojanpenkasta tai seuraavasta risteysruuhkasta.. :) Kyllä ihmiset vaan on tyhmiä! Välillä joutuu oikein kurkata kuka idiootti siellä ratin takana taas oli.Vanhalla autolla jätkät saa tyydytystä kun "pääsee" vaikkapa bemarin ohi..
Olisihan se hienoa roikkua ladalla ferrarin puskurissa..Voi vähän kavereille retostella miten on kova jätkä.
Sitten se ohitus ja suoraan eteen, kurat tuulilasiin.
Silloin se käämi käryää. - ei oo peräs roikuttu
reipas luovija kirjoitti:
Mun perässä on taas jatkuvasti samat häntäheebot. Aina nopeus rajoitus 5-8 km. Ei auta. Luulen että tää on joku typerä statuskysymys nyt joillekin. Ei kai vaan pysty roikkuun vanhan auton perässä. Ei anna ylpeys myöten...
Ja just niinkuin ap kirjoitti, ohitetaan ja tullaan suoraan eteen vaikka ohituksen voisi viedä pidemmälle. Nääkin on niitä tapoja liikenteessä mitä ei moni hallitse. Ja nää villit ohittelijat löytyy sitten joko ojanpenkasta tai seuraavasta risteysruuhkasta.. :) Kyllä ihmiset vaan on tyhmiä! Välillä joutuu oikein kurkata kuka idiootti siellä ratin takana taas oli.Nii mitä mittari valehtelee? Ajat tietyst jollai hiacella missä mittarit jokaisessa valehtelee 12 km/h. Ei niitä perässä roikkujia olen kyllä niin paljoa jos ajaa oikeasti ton 5-8 yli. Voisin sanoa samaa niistä idiooteista ketkä vetää 80 km/h alueella 60 lasis vaik keli ois perus talvi keli. Ihmettelen et minkä helvetin takia täytyy hypät rattiin jos ei uskalla eikä oo taitoa ajaa.
- ap...
ei oo peräs roikuttu kirjoitti:
Nii mitä mittari valehtelee? Ajat tietyst jollai hiacella missä mittarit jokaisessa valehtelee 12 km/h. Ei niitä perässä roikkujia olen kyllä niin paljoa jos ajaa oikeasti ton 5-8 yli. Voisin sanoa samaa niistä idiooteista ketkä vetää 80 km/h alueella 60 lasis vaik keli ois perus talvi keli. Ihmettelen et minkä helvetin takia täytyy hypät rattiin jos ei uskalla eikä oo taitoa ajaa.
Ajetaan keliolosuhteiden mukaan. Se on taitoa se.
Jos tie on peili jäässä, niin 80h tunnissa on ihan liikaa..
Perässäroikkujat ovat vaarallisia.
- ramtti
Saatanan pässi. Seuraavan kerran tuun isolla ja PAINAVALLA kuorkillani, ja LYTTÄÄN sinut rusinaksi. RUAHAHHHAHHHAHHHAAA RUAHAHAHAHAA. Siinäs jarruttelet. Saatanan pässi. Olet entinen jarruttelia senjälkeen, kun LYTTÄÄN sinut. Tämän jälkeen menen naimaan vaimoasi, joka antaa minulle isompivehkeiselle (antoi jo) puhelinnumeronsa, ja unohtaa sinut pikkupillelipellen. OLET LUUUUUZERRRRIIIII!!!!!! Äläkä ihmettele, jos vaimosi ei tule ensi yönä kotiin. RUAHAHAHAHAHAAAA!!!!
- kato.
anaali-antero se tänne kirjottelee. Kuinkas monta alteregoa mahtaakaan löytyä tämän takaa.
- Kumma Josee
Olen tuossa ajellut viimeisen kymmenen vuoden aikana noin puoli miljoonaa kilometriä, eikä minun perseessä ole roikkunut kukaan. Miksi? Oletkos koskaan miettinyt, että miksi tämä ongelma on aina vain pienellä osalla autoilijoita?
Se, että ajat aina alle rajoituksen voi tarkoittaa myös sitä, että ajat niin paljon alle rajoituksen, että olet siellä tientukkona ja keräät perseeseesi näitä "perskärpäsiä". No ethän sinä sitä ymmärrä, koska ei siihen paksuun kalloosi mahdu, kuin minäminäminäminä. Muiden pitäisi mielestäsi vaan lonnia sinun perässä, kun hankaat siellä marssitahtia säätämässä.
Kyllä mä melkein sanoisin, että teikäläiset, joiden "perässä aina roikutaan", ovat vähintään yhtä pahoja vatipäitä, kuin ne, jotka liian lähellä ajavat. Kokeilisit vaikka linja-autoa tai junaa tuon typerän uhoamisen sijaan. Sinä kun et vain osaa.- ap..
Johtuukin lukihäiriöstä tai sokeudesta tuo perseessä roikkuminen.
Kirjoitin näin: AJAN AINA NOPEUSRAJOITUSTEN MUKAAN.
Oliko tarpeeksi isoilla kirjaimilla?
Eikä se minun autonikaan niin pieni kottero ole etteikö sitä näkisi.
Sinulle tuo ylimielisyytesi vielä kostautuu tien päällä vaikka ajaisit miljoonia kilometrejä vuodessa,
tai siitä johtuen.
Sinähän olet loistava kuljettaja (omasta mielestäsi) ja muut ovat vaan tien tukkeena.
Motto tuntuu olevan "mitä kovempaa ajaa peili jäällä, sitä parempi kuski"
Paras tapa osoittaa typeryytensä on roikkua puskurissa, ei sitä kukaan muuten huomaa. - Ex-Huomaavainen
ap.. kirjoitti:
Johtuukin lukihäiriöstä tai sokeudesta tuo perseessä roikkuminen.
Kirjoitin näin: AJAN AINA NOPEUSRAJOITUSTEN MUKAAN.
Oliko tarpeeksi isoilla kirjaimilla?
Eikä se minun autonikaan niin pieni kottero ole etteikö sitä näkisi.
Sinulle tuo ylimielisyytesi vielä kostautuu tien päällä vaikka ajaisit miljoonia kilometrejä vuodessa,
tai siitä johtuen.
Sinähän olet loistava kuljettaja (omasta mielestäsi) ja muut ovat vaan tien tukkeena.
Motto tuntuu olevan "mitä kovempaa ajaa peili jäällä, sitä parempi kuski"
Paras tapa osoittaa typeryytensä on roikkua puskurissa, ei sitä kukaan muuten huomaa.vai todellista nopeutta? Siinäkin on vissi ero, kun ajan perässäsi ja sinun mittarisi näyttää kasikymppiä ja meikäläisen Tomppa 74 km/h. Ei sen puoleen, että ehtiminen olisi tuosta erosta kiinni, mutta v***taahan se, koska luulen sinunlaistesi olevan tyhmiä. Jos ratkesin ylimielisyyteen, niin suon sen itselleni kernaasti.
- ap...
Ex-Huomaavainen kirjoitti:
vai todellista nopeutta? Siinäkin on vissi ero, kun ajan perässäsi ja sinun mittarisi näyttää kasikymppiä ja meikäläisen Tomppa 74 km/h. Ei sen puoleen, että ehtiminen olisi tuosta erosta kiinni, mutta v***taahan se, koska luulen sinunlaistesi olevan tyhmiä. Jos ratkesin ylimielisyyteen, niin suon sen itselleni kernaasti.
Todellista nopeutta, Mittari on tarkistettu enkä ajele alinopeuksia,
Eli jos minunlaiseni sinua vituttaa niin sinulla on asenne ongelma ja on syytä mennä tutkituttamaan pää.
Sinulle on ilmeisesti aina ollut ylivoimaista noudattaa yhteiskunnan sääntöjä. Minulle sama miten ajat, mutta en tahdo nähdä pärstääsi kun täräytät puskuriini ja lyön liinat kiinni.
Samalla kun tutkitutat pääsi niin tarkista Tomppasi myös. - sitä sattuu
Ja vatipäitä on molemmissa.
Yks seilaa ensin edessä 10 kilometrin tuntivauhtia eeskahtaalleen seilaten, yritäs siinä pitää tasasta vauhtia yllä. Lähenee,loittonee,lähenee,loittonee. ----> ohitat ja tyyppi liimautuu persiiseesi kiinni, vaikka ajat tasaista 107 vauhtia vakkari päällä.
Taaksesi ilmestyy ihme olio joka on lähempänä, kuin kärpänen liikennevaloissa, vastaan ei tule ketään, ohittaa vois ja monta kertaa, vilautat vilkkua heitä ohi, heität autosi mahdollisimman reunaan ja ajattelet mene hitto jo ohitse sillä en mielellään ajele yli 10km/h ylinopeuksia----> ei tapahdu mitään. 10 kilometrin päässä tuo perskärpänen päättää ohittaa, kun toteaa, että edessä on varmasti mutkainen osuus tai vastaantulojoita alkaa näkyä. Mikä hitto heitä riivaa? Paras heistä bongasi edessään matkailuauton jonka persusta oli mukavampi imeä, kuin minun ja tuo ohitti vasta siinä vaiheessa. Minä tosin ohitin minuuttia myöhemmin molemmat, eikä perskärpästä enään koskaan näkynyt.
Ja te siellä joiden persiissä ei kukaan imuta, te olette takanani 0,5-2 minuuttia ja ohitatte, kiitos siitä. Te ette koskaan tapaa noita maanteiden ihme olioita joita me jotka ajamme vähän yli tai sallittua. Itse suosittelisin kaikille ajamaan vähän yli, kuten itse teen, sillä testatessani suurinta sallittua, perkärpästen määrä kymmenkertaistuu, joillekkin vain on vaikeaa ohittaa, eikä kaikki sitä osaa. - ap...
sitä sattuu kirjoitti:
Ja vatipäitä on molemmissa.
Yks seilaa ensin edessä 10 kilometrin tuntivauhtia eeskahtaalleen seilaten, yritäs siinä pitää tasasta vauhtia yllä. Lähenee,loittonee,lähenee,loittonee. ----> ohitat ja tyyppi liimautuu persiiseesi kiinni, vaikka ajat tasaista 107 vauhtia vakkari päällä.
Taaksesi ilmestyy ihme olio joka on lähempänä, kuin kärpänen liikennevaloissa, vastaan ei tule ketään, ohittaa vois ja monta kertaa, vilautat vilkkua heitä ohi, heität autosi mahdollisimman reunaan ja ajattelet mene hitto jo ohitse sillä en mielellään ajele yli 10km/h ylinopeuksia----> ei tapahdu mitään. 10 kilometrin päässä tuo perskärpänen päättää ohittaa, kun toteaa, että edessä on varmasti mutkainen osuus tai vastaantulojoita alkaa näkyä. Mikä hitto heitä riivaa? Paras heistä bongasi edessään matkailuauton jonka persusta oli mukavampi imeä, kuin minun ja tuo ohitti vasta siinä vaiheessa. Minä tosin ohitin minuuttia myöhemmin molemmat, eikä perskärpästä enään koskaan näkynyt.
Ja te siellä joiden persiissä ei kukaan imuta, te olette takanani 0,5-2 minuuttia ja ohitatte, kiitos siitä. Te ette koskaan tapaa noita maanteiden ihme olioita joita me jotka ajamme vähän yli tai sallittua. Itse suosittelisin kaikille ajamaan vähän yli, kuten itse teen, sillä testatessani suurinta sallittua, perkärpästen määrä kymmenkertaistuu, joillekkin vain on vaikeaa ohittaa, eikä kaikki sitä osaa.että ne jotka ovat perässä ja ohittavat parin minuutin kuluttua ovat myös niitä jotka aiheuttavat niitä vaaratilanteita tunkemalla eteen kun vastaan tuleekin auto.. pari minuuttia seuraavan perässä ja taas riskillä ohi. Ei muuten, mutta sivullisetkin joutuu kärsimään kun rysähtää..
- ^^^^^^^^^^^^
ap... kirjoitti:
että ne jotka ovat perässä ja ohittavat parin minuutin kuluttua ovat myös niitä jotka aiheuttavat niitä vaaratilanteita tunkemalla eteen kun vastaan tuleekin auto.. pari minuuttia seuraavan perässä ja taas riskillä ohi. Ei muuten, mutta sivullisetkin joutuu kärsimään kun rysähtää..
Kuinka niin riskillä ohi?
Eikö mielestäsi voi ohittaa turvalisesti?
Itse olen yli 25 vuotta autoillut ja aina olen pyrkinyt ajamaan suurinta sallittua nopeutta. Nopeudesta johtuen myös ohituksia on tullut paljon, en kuitenkaan ikinä ole ohittanut riskillä. Aina olen varmistanut, että pääsen varmasti turvallisesti ohi. Ohituksia on varmasti helpottanut se, että olen aina omistanut kohtuullisen tehokkaita autoja. Esim. nämä ääliöt jotka alkavat kiihdyttää, kun huomaavat että ovat ohitettavina, ei tehokkaalla autolla aiheuta kovasti ohituksen venymistä, nopeusrajoitusta toki pitää silloin hieman venyttää.
Itse en ikinä ole ymmärtänyt, miksi pitäisi ajaa jonossa muiden mukana. Jos edessäoleva tulee perä edellä vastaan, menen ohi heti ensimmäisen ohituspaikan sattuessa kohdalle. Jos mun taakse tulee nopeampi, yritän helpottaa hänen ohitusta, ei se sen vaikeampaa ole.
Mutta näitä jonossa ajajia näkee jopa moottoritiellä!
Mikä ihme saa autoilijan hidastamaan vauhtinsa edellä menevän kanssa samaksi. Niin, vauhtiahan on pakko hidastaa, koska tasanopeudella ei olisi ikinä saavuttanut tätä edellä ajavaa.
Esim. Tre-Hki moottoritiellä iltaisin näkyy muutaman auton jono, sitten saattaa olla kilometritolkulla tyhjää tietä, kunnes taas tulee autojono. Mikä saa ihmisen omasta tahdostaan ajamaan autojonossa, jossa koko ajan pitää tarkkailla, mitä muut tekee edessä ja takana.
Eikö tälläinen ihminen uskalla tehdä omia päätöksiä ajonopeudesta, vai mistä moinen lauman mukana kulkeminen johtuu? - Kumma Josee
Työmies2 kirjoitti:
miten sinä hyödyt siitä, että roikut edellä ajavan perseessä kiinni.
Minä en suinkaan roiku kenenkään perseessä, EIKÄ KUKAAN ROIKU MINUN PERSEESSÄ! Miten sinä hyödyt ajotavastasi, kun "roikotat" nuita perseessäsi?
- Kumma Josee
ap.. kirjoitti:
Johtuukin lukihäiriöstä tai sokeudesta tuo perseessä roikkuminen.
Kirjoitin näin: AJAN AINA NOPEUSRAJOITUSTEN MUKAAN.
Oliko tarpeeksi isoilla kirjaimilla?
Eikä se minun autonikaan niin pieni kottero ole etteikö sitä näkisi.
Sinulle tuo ylimielisyytesi vielä kostautuu tien päällä vaikka ajaisit miljoonia kilometrejä vuodessa,
tai siitä johtuen.
Sinähän olet loistava kuljettaja (omasta mielestäsi) ja muut ovat vaan tien tukkeena.
Motto tuntuu olevan "mitä kovempaa ajaa peili jäällä, sitä parempi kuski"
Paras tapa osoittaa typeryytensä on roikkua puskurissa, ei sitä kukaan muuten huomaa.Miksi minun perseessä ei roikuta? Ei, vaikka ajan välillä laina-autoilla.
Kumma Josee kirjoitti:
Minä en suinkaan roiku kenenkään perseessä, EIKÄ KUKAAN ROIKU MINUN PERSEESSÄ! Miten sinä hyödyt ajotavastasi, kun "roikotat" nuita perseessäsi?
Mutta kun näyt ainakin puolustelevan näitä roikkujia, niin ehkä osaat vastata, että millä tavoin heidän tyylinsä hyödyttää tai jouduttaa matkantekoa. Senhän ymmärtää sokea reettakin, millä tavoin se vaarantaa mutta koska roikkumisen kannattajia tuntuu olevan, haluan tietää, mitä se heidän mielestään hyödyttää.
- Selvä Seppo
Kumma Josee kirjoitti:
Miksi minun perseessä ei roikuta? Ei, vaikka ajan välillä laina-autoilla.
Todennäköisesti ajat ylinopeutta.
- Kumma Josee
Työmies2 kirjoitti:
Mutta kun näyt ainakin puolustelevan näitä roikkujia, niin ehkä osaat vastata, että millä tavoin heidän tyylinsä hyödyttää tai jouduttaa matkantekoa. Senhän ymmärtää sokea reettakin, millä tavoin se vaarantaa mutta koska roikkumisen kannattajia tuntuu olevan, haluan tietää, mitä se heidän mielestään hyödyttää.
Muiden osoittelu ei johda mihinkään, etkä tässä saa muutettua muiden tekemisiä, siksi kannattaisikin tarkastella omia tapojasi, sillä siihen pystyt vaikuttamaan.
Minä en puolustele mitään roikkujia, ihmettelen vain, mistä pauhaat, kun vieläkään en näitä roikkujia nää koskaan. Jos nyt kuitenkin jotain pitää "roikkujien" motiiveista sanoa, niin ehkäpä tekevät, mitä tekevät, ihan vittuillessaan. Jos sinun ajosi pistää vituttamaan, niin hiillostamalla saa vitutusta jaettua myös sinulle, eli vitutuksen aiheuttajalle. Tältä kannalta ajatellen se onkin sinulle ihan oikein, että roikkuvat hanurissasi. Lopeta siis se perseen roikottaminen, niin ehkäpä roikkujat loppuu. - Kumma Josee
Selvä Seppo kirjoitti:
Todennäköisesti ajat ylinopeutta.
Hassua, kun poliisi ei ole samaa mieltä, eikä myöskään autoni noprusmittari tuosta anna minkäänlaista viestiä..
ap.. kirjoitti:
Johtuukin lukihäiriöstä tai sokeudesta tuo perseessä roikkuminen.
Kirjoitin näin: AJAN AINA NOPEUSRAJOITUSTEN MUKAAN.
Oliko tarpeeksi isoilla kirjaimilla?
Eikä se minun autonikaan niin pieni kottero ole etteikö sitä näkisi.
Sinulle tuo ylimielisyytesi vielä kostautuu tien päällä vaikka ajaisit miljoonia kilometrejä vuodessa,
tai siitä johtuen.
Sinähän olet loistava kuljettaja (omasta mielestäsi) ja muut ovat vaan tien tukkeena.
Motto tuntuu olevan "mitä kovempaa ajaa peili jäällä, sitä parempi kuski"
Paras tapa osoittaa typeryytensä on roikkua puskurissa, ei sitä kukaan muuten huomaa.Näillä palstoilla vilisevien, röyhkeästi esiintyvien (kuten ilmeisesti liikenteessäkin!) henkilöiden mittapuun mukaan kuljettajan taitavuus riippuu nimen omaan siitä, mitä kovemmin pystyy ajamaan liukkaalla. Näin se melko pitkälle onkin rallikisassa mutta tieliikenteessä on paljon enemmän erilaisia muuttujia, joiden hallinta onkin näille hurjastelijoille sitten ylivoimaista. Rallikisassahan ei esim. ole vastaantulijoita.
Kumma Josee kirjoitti:
Muiden osoittelu ei johda mihinkään, etkä tässä saa muutettua muiden tekemisiä, siksi kannattaisikin tarkastella omia tapojasi, sillä siihen pystyt vaikuttamaan.
Minä en puolustele mitään roikkujia, ihmettelen vain, mistä pauhaat, kun vieläkään en näitä roikkujia nää koskaan. Jos nyt kuitenkin jotain pitää "roikkujien" motiiveista sanoa, niin ehkäpä tekevät, mitä tekevät, ihan vittuillessaan. Jos sinun ajosi pistää vituttamaan, niin hiillostamalla saa vitutusta jaettua myös sinulle, eli vitutuksen aiheuttajalle. Tältä kannalta ajatellen se onkin sinulle ihan oikein, että roikkuvat hanurissasi. Lopeta siis se perseen roikottaminen, niin ehkäpä roikkujat loppuu.minun pitäisi muuttaa liikennekäyttäytymistäni? Pitäisikö ruveta ajelemaan ylinopeuksia?
- ap...
^^^^^^^^^^^^ kirjoitti:
Kuinka niin riskillä ohi?
Eikö mielestäsi voi ohittaa turvalisesti?
Itse olen yli 25 vuotta autoillut ja aina olen pyrkinyt ajamaan suurinta sallittua nopeutta. Nopeudesta johtuen myös ohituksia on tullut paljon, en kuitenkaan ikinä ole ohittanut riskillä. Aina olen varmistanut, että pääsen varmasti turvallisesti ohi. Ohituksia on varmasti helpottanut se, että olen aina omistanut kohtuullisen tehokkaita autoja. Esim. nämä ääliöt jotka alkavat kiihdyttää, kun huomaavat että ovat ohitettavina, ei tehokkaalla autolla aiheuta kovasti ohituksen venymistä, nopeusrajoitusta toki pitää silloin hieman venyttää.
Itse en ikinä ole ymmärtänyt, miksi pitäisi ajaa jonossa muiden mukana. Jos edessäoleva tulee perä edellä vastaan, menen ohi heti ensimmäisen ohituspaikan sattuessa kohdalle. Jos mun taakse tulee nopeampi, yritän helpottaa hänen ohitusta, ei se sen vaikeampaa ole.
Mutta näitä jonossa ajajia näkee jopa moottoritiellä!
Mikä ihme saa autoilijan hidastamaan vauhtinsa edellä menevän kanssa samaksi. Niin, vauhtiahan on pakko hidastaa, koska tasanopeudella ei olisi ikinä saavuttanut tätä edellä ajavaa.
Esim. Tre-Hki moottoritiellä iltaisin näkyy muutaman auton jono, sitten saattaa olla kilometritolkulla tyhjää tietä, kunnes taas tulee autojono. Mikä saa ihmisen omasta tahdostaan ajamaan autojonossa, jossa koko ajan pitää tarkkailla, mitä muut tekee edessä ja takana.
Eikö tälläinen ihminen uskalla tehdä omia päätöksiä ajonopeudesta, vai mistä moinen lauman mukana kulkeminen johtuu?Kaikki vaan ei osaa ohittaa.
Miten monesti olen taustapeilistä nähnyt kun hullu ohittaja survoo itsensä perässäroikkujan ja minun väliin. Hetken kuluttua lähtee ohittamaan minua ja näkyvyys nolla, keltainen viiva tai vastaan tulee auto.
Tuota moottoritie jonoa en ymmärrä..ehkä sitä ei vaan jaksa poukkoilla kaistalta toiselle, ei viitsi kaahailla tms. - Kaikki ei osaa ohitt
ap... kirjoitti:
että ne jotka ovat perässä ja ohittavat parin minuutin kuluttua ovat myös niitä jotka aiheuttavat niitä vaaratilanteita tunkemalla eteen kun vastaan tuleekin auto.. pari minuuttia seuraavan perässä ja taas riskillä ohi. Ei muuten, mutta sivullisetkin joutuu kärsimään kun rysähtää..
Jos mimmi tulee mersullaan peräpeiliin, hänestä näkee, että ohitusta haetaan. Edessä on kohta mutka ja ohitus peruutetaan. Jonka jälkeen mennään ohi.
Kun taas akka tulee volvollaan, heittää kolmen auton ohi joista jonon ensimmäinen kuorma-auto. Vetää Kuorma-auton eteen vesi roiskuen ja samantien kuorma-auton takaa tulee valot. Yksi sekuntti liian myöhään ohitukseen tai vastaantulijan kovempi vauhti, olisi ollut tappava.
Molemmissa tapauksissa kuski nainen. Joka tuli kovaa takaa. Toinen odotti, toinen ei. Toisella alla uusi mersu toisella 10 vuotta vanha volvo.
Mitä tämä kertoo ihmisistä????? - Kumma Josee
Työmies2 kirjoitti:
minun pitäisi muuttaa liikennekäyttäytymistäni? Pitäisikö ruveta ajelemaan ylinopeuksia?
..Tarkasta mittarisi. Miksi minun perässä ei roikuta, vaikka ajelen rajoitusten puitteissa?
Kumma Josee kirjoitti:
..Tarkasta mittarisi. Miksi minun perässä ei roikuta, vaikka ajelen rajoitusten puitteissa?
Minä tiedän kyllä nopeuteni. Olosuhteiden niin salliessa pyrin useinkin ajelemaan suurinta sallittua nopeutta. Mutta mitä kapeampi ja mutkaisempi tie ja huonompi keli, sitä hiljemmin ajan: kaikkein pienimmillä teillä, talvikeleillä, saadan liiruutella mutkiin ja harjanteille paria kymppiä korkeintaan - vastaantulijoilla kun kuitenkin sitä vauhtia tahtoo olla minunkin edestäni eikä kahta tahdo mahtua rinnakkain. Ja sinä poloinen hirmuisine kiireinesi saatat tähteni jopa muutaman minuutin huipputärkeästä pyrinnöstäsi myöhästyä! Eikö olekin kamalaa?
- vaan korvaväli
Kyllä niitä roikkujia on vaikka ajaa yli nopeusrajoitusten. Joillakin vaan on se kuvottava tapa. Oma isäukko edustaa juuri tätä lajia. Keräsi auton jämiään viime vuonna tien laidalta kun joutui tekemään väistöliikkeen siitä syystä että ajoi kiinni toisen perälaudassa. Ja oppiko mitään? No ei. Koska jokainen yli 50 v. mieshän on mielestään maanteiden kuningas.
- Kumma Josee
Työmies2 kirjoitti:
Minä tiedän kyllä nopeuteni. Olosuhteiden niin salliessa pyrin useinkin ajelemaan suurinta sallittua nopeutta. Mutta mitä kapeampi ja mutkaisempi tie ja huonompi keli, sitä hiljemmin ajan: kaikkein pienimmillä teillä, talvikeleillä, saadan liiruutella mutkiin ja harjanteille paria kymppiä korkeintaan - vastaantulijoilla kun kuitenkin sitä vauhtia tahtoo olla minunkin edestäni eikä kahta tahdo mahtua rinnakkain. Ja sinä poloinen hirmuisine kiireinesi saatat tähteni jopa muutaman minuutin huipputärkeästä pyrinnöstäsi myöhästyä! Eikö olekin kamalaa?
Pyrit siis joskus ajamaan suurinta sallittua. Himonysväri sinä silloin olet, eikä ole mikään ihme, että hiillostavat persiissääsi. Minä ajan aina suurinta sallittua. Kokeile sinäkin joskus, niin häviää perskärpäset.
Jos ei meno maistu, niin sinä poloinen voit sitten itkeä ihan keskenäsi huipputärkeänä, jos "muutama metri" se turvaväli lyhenee. Kuten sanoin, ei Suomessa ole ongelmaa perseessäroikkujista, kuin perseenroikottajilla.
Kokeilisit bussia! Pääsisit nopeammin perillekin, koska bussikuskit eivät turhaan pumppaa mutkiin tai mäenharjanteisiin. Kumma Josee kirjoitti:
Pyrit siis joskus ajamaan suurinta sallittua. Himonysväri sinä silloin olet, eikä ole mikään ihme, että hiillostavat persiissääsi. Minä ajan aina suurinta sallittua. Kokeile sinäkin joskus, niin häviää perskärpäset.
Jos ei meno maistu, niin sinä poloinen voit sitten itkeä ihan keskenäsi huipputärkeänä, jos "muutama metri" se turvaväli lyhenee. Kuten sanoin, ei Suomessa ole ongelmaa perseessäroikkujista, kuin perseenroikottajilla.
Kokeilisit bussia! Pääsisit nopeammin perillekin, koska bussikuskit eivät turhaan pumppaa mutkiin tai mäenharjanteisiin.jollekulle "kovalle" automiehelle kerroinkin, että satun tietämään joitakuita tieosuuksia, joita vaan ei ajeta etenkään talvikelillä suurinta sallittua. Sinäkään ressukka et ole tainnut kovin monenlaisilla tietyypeillä ajella. Puheissaan toki itse kukin voi olla ja tehdä mitä lystää. Pitäisiköhän lopetella ja lähteä poikkeamaan tässä illan ratoksi kuussa - minun autolla pääsee sinnekin ja vieläpä ajoissa kotiin nukkumaan. Lähdetkö peesiin roikkumaan?
- Kumma Josee
Työmies2 kirjoitti:
jollekulle "kovalle" automiehelle kerroinkin, että satun tietämään joitakuita tieosuuksia, joita vaan ei ajeta etenkään talvikelillä suurinta sallittua. Sinäkään ressukka et ole tainnut kovin monenlaisilla tietyypeillä ajella. Puheissaan toki itse kukin voi olla ja tehdä mitä lystää. Pitäisiköhän lopetella ja lähteä poikkeamaan tässä illan ratoksi kuussa - minun autolla pääsee sinnekin ja vieläpä ajoissa kotiin nukkumaan. Lähdetkö peesiin roikkumaan?
kuules kuu-ukko. Et vain osaa! Mene bussiin, niin pääset sinäkin ne tieosuudet ihan korkeimmalla sallitulla nopeudella, eikä ole kukaan persiissä hiostamassa!
Kumma Josee kirjoitti:
kuules kuu-ukko. Et vain osaa! Mene bussiin, niin pääset sinäkin ne tieosuudet ihan korkeimmalla sallitulla nopeudella, eikä ole kukaan persiissä hiostamassa!
näyttämään mallia, kun tuntemaani tieosuutta seuraavan kerran käytetään rallin pikataipaleena. Näytät niille nysväreille!
- Homma kusee!
Työmies2 kirjoitti:
näyttämään mallia, kun tuntemaani tieosuutta seuraavan kerran käytetään rallin pikataipaleena. Näytät niille nysväreille!
Miten tämä liittyy siihen, ettet pysty kioskiasi kuljettamaan suurimmalla sallitulla nopeudella, vaan hankaat letka nopeampia takana kyttäämässä ohituspaikkaa? Nysväri!
Homma kusee! kirjoitti:
Miten tämä liittyy siihen, ettet pysty kioskiasi kuljettamaan suurimmalla sallitulla nopeudella, vaan hankaat letka nopeampia takana kyttäämässä ohituspaikkaa? Nysväri!
Et pysty aina sinäkään, varsinkaan jos rupeat autoilemaan muulloinkin kuin aurinkoisina sunnuntaipäivinä ja laajennat reviiriäsi hieman haastavammille teille.
- A6 quattro 3,0tdi
Työmies2 kirjoitti:
jollekulle "kovalle" automiehelle kerroinkin, että satun tietämään joitakuita tieosuuksia, joita vaan ei ajeta etenkään talvikelillä suurinta sallittua. Sinäkään ressukka et ole tainnut kovin monenlaisilla tietyypeillä ajella. Puheissaan toki itse kukin voi olla ja tehdä mitä lystää. Pitäisiköhän lopetella ja lähteä poikkeamaan tässä illan ratoksi kuussa - minun autolla pääsee sinnekin ja vieläpä ajoissa kotiin nukkumaan. Lähdetkö peesiin roikkumaan?
jos joku perseessäsi roikkuu idiootti. Ei se, ettet itse osaa ja kykene, tee muiden puheista mitään huuhaata. Ota bussi sinne kuuhun, pääset turvallisemmin perille, takasin ei kiirettä...
- työmanne
Työmies2 kirjoitti:
Näillä palstoilla vilisevien, röyhkeästi esiintyvien (kuten ilmeisesti liikenteessäkin!) henkilöiden mittapuun mukaan kuljettajan taitavuus riippuu nimen omaan siitä, mitä kovemmin pystyy ajamaan liukkaalla. Näin se melko pitkälle onkin rallikisassa mutta tieliikenteessä on paljon enemmän erilaisia muuttujia, joiden hallinta onkin näille hurjastelijoille sitten ylivoimaista. Rallikisassahan ei esim. ole vastaantulijoita.
siinä ei tarvita mitään rallikuskia tai erikoistaitajaa, että Suomen selkeästi alimitoitettujen nopeusrajoitusten ylärajalla voi ajella koko ajan, kun turvallisesti voisi ajella ylikin. Sehän siinä on, että jollei edes siihen kykene, on todellakin niin huono kuski, että pois liikenteestä heti!
- menijä2
ap... kirjoitti:
että ne jotka ovat perässä ja ohittavat parin minuutin kuluttua ovat myös niitä jotka aiheuttavat niitä vaaratilanteita tunkemalla eteen kun vastaan tuleekin auto.. pari minuuttia seuraavan perässä ja taas riskillä ohi. Ei muuten, mutta sivullisetkin joutuu kärsimään kun rysähtää..
ne hitaasti köröttelevät ohittajat aiheuttavat vaaratilanteita. Oletteko todella niin itsekkäitä, että kaikkien pitäisi körötellä vain teidän kuuttakymppiänne, vaikka rajoitus ja kaikki olosuhteet sallivat 80. Ei se niin mene, te, jotka ette kykene, pois muita häiritsemästä, mitään ongelmaa ei olisi, jollette olisi aina tukkona niille, jotka haluavat päästä eteen päinkin.
- menijä3
menijä2 kirjoitti:

ohitettavat tietenkin...
A6 quattro 3,0tdi kirjoitti:
jos joku perseessäsi roikkuu idiootti. Ei se, ettet itse osaa ja kykene, tee muiden puheista mitään huuhaata. Ota bussi sinne kuuhun, pääset turvallisemmin perille, takasin ei kiirettä...
tuo sinun autosi? Ei herrajestas - kyllä täytyy myöntää että sinä se olet kingi...
- Kumma Josee
Työmies2 kirjoitti:
Et pysty aina sinäkään, varsinkaan jos rupeat autoilemaan muulloinkin kuin aurinkoisina sunnuntaipäivinä ja laajennat reviiriäsi hieman haastavammille teille.
Pitääkö siellä järjestää jotkun vitun suurajot, että voi körötellä suurinta sallittua nopeutta? Suomessa on rajoitukset sillä tasolla, että kyllä voi turvallisesti ajella ihan joka säällä suurinta sallittua, eikä siinä yleensä ole muuta haastetta, kun yrittää pysyä hereillä naurettan alhaisia nopeuksia junnatessa! Nääthän sinä nyt itsekin, että aina on sinulla joku takalistossa vauhtia työntämässä, kun hankaat siellä turhaan alle rajoitusten, muiden jarruna! jo tuo, että sinulla on aina joku "pyrstössä" kiinni, todistaa sen, että ajat muita reippaasti hitaammin, joten käsityksesi turvallisesta nopeudesta on erilainen, kuin monella muulla.
Juuri noiden talvirajoitusten takiahan olen muuten mittarin pitänyt tiukasti sallitussa, säällä, kun säällä, koska valtio miettii kaiken valmiiksi. Hyvin on ladulla pysytty ja ohikin on päästy, jos on sattunut joku tulemaan eteen marjastelemaan "kelivaroineen". Itse tykkään ajaa talvella liukkaalla kelillä, sillä silloin pääsee oikeasti ajamaan ja ajaminen on muutakin, kuin väsyttävää turhan hidasta vauhtia junnaamista ja puusilmien väistelyä. - BMW xDrive
Työmies2 kirjoitti:
tuo sinun autosi? Ei herrajestas - kyllä täytyy myöntää että sinä se olet kingi...
Ei suomessa pitäisi muita autoja salliakaan kuin nelivetoja, etenkään talvella. Suijuisi tuo liikenne aikas lailla paremmin.
- Mard_
ap... kirjoitti:
Todellista nopeutta, Mittari on tarkistettu enkä ajele alinopeuksia,
Eli jos minunlaiseni sinua vituttaa niin sinulla on asenne ongelma ja on syytä mennä tutkituttamaan pää.
Sinulle on ilmeisesti aina ollut ylivoimaista noudattaa yhteiskunnan sääntöjä. Minulle sama miten ajat, mutta en tahdo nähdä pärstääsi kun täräytät puskuriini ja lyön liinat kiinni.
Samalla kun tutkitutat pääsi niin tarkista Tomppasi myös.Aivan varmasti tarkistettu. Jokaisenen itseään kunnioittava kuljettaja tarkistuttaa mittarinsa heti kun saa auton omiin nimiinsä.
Joopajoo... - autoilija-
Mikä siinä "hidastelussa" on niin kamalaa? Tähän mennessä on kaikista päästy ohi roikkumatta takapuskurissa tai repimättä hiuksia päästä. Onko se hidastelijan vika, jos autollasi ei meinaa päästä turvallisesti ohi? Osta tehokkaampi auto, jos tuntuu vaikealta ohittaa. Ei se yksi "hidastelija" jonoa tee, vaan ne jotka jäävät ensimmäisen takapuskuriin roikkumaan.
Missähän kohtaa viestiään ketjun aloittaja kertoi ajavansa alinopeutta? Kyllä muutkin osaavat sitä navigaattorin näyttämää nopeutta tuijottaa, et siis ole yhtään keskimääräistä viisaampi, vaan ihan perusjuntin tasolla. - Kumma Josee
autoilija- kirjoitti:
Mikä siinä "hidastelussa" on niin kamalaa? Tähän mennessä on kaikista päästy ohi roikkumatta takapuskurissa tai repimättä hiuksia päästä. Onko se hidastelijan vika, jos autollasi ei meinaa päästä turvallisesti ohi? Osta tehokkaampi auto, jos tuntuu vaikealta ohittaa. Ei se yksi "hidastelija" jonoa tee, vaan ne jotka jäävät ensimmäisen takapuskuriin roikkumaan.
Missähän kohtaa viestiään ketjun aloittaja kertoi ajavansa alinopeutta? Kyllä muutkin osaavat sitä navigaattorin näyttämää nopeutta tuijottaa, et siis ole yhtään keskimääräistä viisaampi, vaan ihan perusjuntin tasolla.Ööö.. Alkuun, missä kohdin kerroin roikkuvani itse, tai kertovani, etten pääse ohi?
Viestin aloittaja kertoi ajavansa alinopeutta siinä kohdin, kun kertoi ongelmastaan, johon en itse ole törmännyt koskaan, koska en aja alinopeutta. - autoilija-
Kumma Josee kirjoitti:
Ööö.. Alkuun, missä kohdin kerroin roikkuvani itse, tai kertovani, etten pääse ohi?
Viestin aloittaja kertoi ajavansa alinopeutta siinä kohdin, kun kertoi ongelmastaan, johon en itse ole törmännyt koskaan, koska en aja alinopeutta.Mikäli olisit hieman... noh, fiksumpi, niin olisit huomannut viestini satiirisen sävyn. Esitin samanlaisia perättömiä olettamuksia kuin sinä esitit aloittajan viestin perusteella.
Minun mielestäni ei ole mitenkään ihmeellistä, että rajoituksen mukaan ajavan taakse kertyy näitä perässäroikkujia. Keskivertoautolla mittarin mukaan 90km/h on hieman yli 80, joten tasan rajoituksen mukaan ajavan saavuttaa suurin osa näistä rajoitus 10km/h -junteista. Ohi eivät sitten jostakin syystä mene/pääse, eivätkä ymmärrä jättää minkäänlaista turvaväliä. Luulevat kai, että edelläajava nostaisi nopeuttaan "hiillostamisen" seurauksena.
Minulla oli viime kesänä tapana iltaisin ajella tasan rajoituksen mukaan Turunväylän loppupään työmaa-alueella. Monesti taakseni jäi joku aivan takapuskuriin kiinni, vaikka kyseessä oli kaksikaistainen tie, eli ohi olisi päässyt milloin tahansa, eikä liikennettäkään ei ollut nimeksikään. Ei siis tarvitse ajaa edes alinopeutta, jotta saa jonkun juntin takapuskuriinsa.
Itse avaan yleensä ikkunan ja näytän keskisormea, suurin osa menee ohi kehtaamatta edes katsoa, joskin silloin näkisivät keskisormeni uudelleen. Muutama on sitten seonnut totaalisesti ja alkanut vilkuttelemaan pitkiä, hätävilkkuja tms. Eivät ole tyhmyyttään ymmärtäneet miksi näytän heille keskisormea. Luulevat kai, että näyttelen sitä ajaessani huvikseni kaikille. - Ex-Huomaavainen
ap... kirjoitti:
Todellista nopeutta, Mittari on tarkistettu enkä ajele alinopeuksia,
Eli jos minunlaiseni sinua vituttaa niin sinulla on asenne ongelma ja on syytä mennä tutkituttamaan pää.
Sinulle on ilmeisesti aina ollut ylivoimaista noudattaa yhteiskunnan sääntöjä. Minulle sama miten ajat, mutta en tahdo nähdä pärstääsi kun täräytät puskuriini ja lyön liinat kiinni.
Samalla kun tutkitutat pääsi niin tarkista Tomppasi myös....siitä, että avaudut jälleen. Sinulla on ilmeisesti jonkinlainen psykologin tai psykiatrin tutkinto, kun pystyt tekemään noin pitkälle meneviä diagnooseja pelkän nettikirjoituksen perusteella.
Onneksi kesä on taas tulossa. Saan mp:n taas liikenteeseen. Sinua se helpottaa siinä mielessä, että sinulla ei ole mitään mahdollisuuksia nähdä pärstääni, koska A) käytän kokokypärää B) menen maantiellä ohitsesi parissa sekunnissa.
Have A Nice Day, Sucker. - tavallinen,
BMW xDrive kirjoitti:
Ei suomessa pitäisi muita autoja salliakaan kuin nelivetoja, etenkään talvella. Suijuisi tuo liikenne aikas lailla paremmin.
pulliainen ei tarvitse nelivetoa koskaan suomessa. Jos ei pääse liikkeelle tai ei pysy tiellä vika on ratin ja penkin välissä.
- ap....
Ex-Huomaavainen kirjoitti:
...siitä, että avaudut jälleen. Sinulla on ilmeisesti jonkinlainen psykologin tai psykiatrin tutkinto, kun pystyt tekemään noin pitkälle meneviä diagnooseja pelkän nettikirjoituksen perusteella.
Onneksi kesä on taas tulossa. Saan mp:n taas liikenteeseen. Sinua se helpottaa siinä mielessä, että sinulla ei ole mitään mahdollisuuksia nähdä pärstääni, koska A) käytän kokokypärää B) menen maantiellä ohitsesi parissa sekunnissa.
Have A Nice Day, Sucker.Ettet ole niiden joukossa joita keväisin keräilen säkkiin tien poskesta.
Ei mitään mukavaa työtä, mutta jonkunhan se on tehtävä.
Ehkä jos hengissä selviät niin tapaat sielunveljiäsi Töölössä. - Ex-Huomaavainen
ap.... kirjoitti:
Ettet ole niiden joukossa joita keväisin keräilen säkkiin tien poskesta.
Ei mitään mukavaa työtä, mutta jonkunhan se on tehtävä.
Ehkä jos hengissä selviät niin tapaat sielunveljiäsi Töölössä.Pirun sitkeitä ovat, perkeleet.
- BMW xDrive
tavallinen, kirjoitti:
pulliainen ei tarvitse nelivetoa koskaan suomessa. Jos ei pääse liikkeelle tai ei pysy tiellä vika on ratin ja penkin välissä.
Kyllä sitä aina jotenkin liikkeelle pääsee vaikka olisi peilijää ja ylämäki, mutta hidastaa huomattavasti liikkeellelähtöä vajaavetoisella autolla. Se puolestaan ruuhkauttaa kyseistä risteystä jne jne. Ratin ja penkin välissä on varmasti vikaa monessakin kuskissa (silti ajavat autoa) mutta sanoinkin että liikenne sujuisi paremmin kun valoista pääsisi yli 2 autoa kerrallaan...
- Kumma Josee
autoilija- kirjoitti:
Mikäli olisit hieman... noh, fiksumpi, niin olisit huomannut viestini satiirisen sävyn. Esitin samanlaisia perättömiä olettamuksia kuin sinä esitit aloittajan viestin perusteella.
Minun mielestäni ei ole mitenkään ihmeellistä, että rajoituksen mukaan ajavan taakse kertyy näitä perässäroikkujia. Keskivertoautolla mittarin mukaan 90km/h on hieman yli 80, joten tasan rajoituksen mukaan ajavan saavuttaa suurin osa näistä rajoitus 10km/h -junteista. Ohi eivät sitten jostakin syystä mene/pääse, eivätkä ymmärrä jättää minkäänlaista turvaväliä. Luulevat kai, että edelläajava nostaisi nopeuttaan "hiillostamisen" seurauksena.
Minulla oli viime kesänä tapana iltaisin ajella tasan rajoituksen mukaan Turunväylän loppupään työmaa-alueella. Monesti taakseni jäi joku aivan takapuskuriin kiinni, vaikka kyseessä oli kaksikaistainen tie, eli ohi olisi päässyt milloin tahansa, eikä liikennettäkään ei ollut nimeksikään. Ei siis tarvitse ajaa edes alinopeutta, jotta saa jonkun juntin takapuskuriinsa.
Itse avaan yleensä ikkunan ja näytän keskisormea, suurin osa menee ohi kehtaamatta edes katsoa, joskin silloin näkisivät keskisormeni uudelleen. Muutama on sitten seonnut totaalisesti ja alkanut vilkuttelemaan pitkiä, hätävilkkuja tms. Eivät ole tyhmyyttään ymmärtäneet miksi näytän heille keskisormea. Luulevat kai, että näyttelen sitä ajaessani huvikseni kaikille.Sinähän se olet fiksu. Taidat olla oikea järjen jättiläinen.
- ..Auto-Antero
Tarkoituksena onkin saada sinun ja kaltaistesi komistusten huomiota. Ihania vaaleanpunaisia unia näen peppusi imemisestä.
- ap...
voit saada paskaa naamaasi.
- beastda....
ap... kirjoitti:
voit saada paskaa naamaasi.
ite just ainaki tykkään roikkuu toisen puskuris ku sit siin o joku jännitys et kolahtaaks vai ei ja kerkeeks just jarruttaa just niiku vitu nopeet. semijees o myös ku edesoleva iha hädäs ku alkaa ahdistaa ;D;D mä ainaki tykkään jännityksest ku muutenha en sit ajeliskaa ku en tartte autoo just mihinkää muuhu ku just et voi vähä kruisailla
- ime parsaaaaaaaaaa
beastda.... kirjoitti:

toi on kruisailusta kaukana vitun hinttari
- tytti-loora
beastda.... kirjoitti:
ite just ainaki tykkään roikkuu toisen puskuris ku sit siin o joku jännitys et kolahtaaks vai ei ja kerkeeks just jarruttaa just niiku vitu nopeet. semijees o myös ku edesoleva iha hädäs ku alkaa ahdistaa ;D;D mä ainaki tykkään jännityksest ku muutenha en sit ajeliskaa ku en tartte autoo just mihinkää muuhu ku just et voi vähä kruisailla
mäkin tykkään katsoa sitä plastiikkakirurgi-sarjaa missä ne tekee tollaisille uunoille uuden naaman niiden perslihasta. Sitten on sitä anusta ihan naamassa asti, eikä tartte lähtee toisen omaan pyyhkimään!
- Julkinen kusetus
että julkisen terveydenhuollon poliklikka maksut ovat nousseet pahasti ja kela hylkää B- lausuntoja liian heppoisesti ! Pelkkää rahastusta perkele......
- ,,,,,,,
ajateltuna mikä vittu on kun liikenne kultuuri perustuu suomessa kateuteen ,kiusan tekoon ja dominointii ?
Ja kun paukut ei riitä koneessa niin dominoidaan nuhjaamalla ja toine hengittämällä niskaan ,sit kun joku menee ohi eikä jää roikkumaan puskuriin niin kiihdytetään ettei pääse ohi ja ruvetaan apinoimaan ja heilumaan kuin heinämies.
EIKÖ OLISI PAREMPI ETTÄ JOKAINEN KESKITTYY OMAAN AJOON JA PYRKISI NOUDATTAMAAN HYVÄÄ TAPAA- 350hv ja awd
Kannattaa omistaa tehokas auto että pääsee turvallisesti ohi. Mitä tätäkin palstaa lukenu olen niin myös oma kohtasta kokemusta on tuosta kun ohittaessa ohitettava mulkku alkaa kiihdyttämään rinnalla. Nyt on uudemman auton myötä sen verran paukkua koneessa että ei ole pelkoa siitä että pääseekö turvallisesti ohi vai ei.
- ehsryjtsbs
350hv ja awd kirjoitti:
Kannattaa omistaa tehokas auto että pääsee turvallisesti ohi. Mitä tätäkin palstaa lukenu olen niin myös oma kohtasta kokemusta on tuosta kun ohittaessa ohitettava mulkku alkaa kiihdyttämään rinnalla. Nyt on uudemman auton myötä sen verran paukkua koneessa että ei ole pelkoa siitä että pääseekö turvallisesti ohi vai ei.
Ei se potku koneessa auta jos kuski ei osaa ajaa, nykyään kuka tahansa urpo voi ostaa vehkeen missä on "paukkua". Siinä sitten yritetään esittää miestä ja eka kerta kun tulee fysiikka vastaan lähtee lapasesta.
- mä vaan.
ehsryjtsbs kirjoitti:
Ei se potku koneessa auta jos kuski ei osaa ajaa, nykyään kuka tahansa urpo voi ostaa vehkeen missä on "paukkua". Siinä sitten yritetään esittää miestä ja eka kerta kun tulee fysiikka vastaan lähtee lapasesta.
kaikille sama rajoitus ni sit ei niill egonjatkoilla tekis enää mitään(bmw.toiota.mese)kun ne ei osaa kummiskaan niillä ajaa ne vaan kattelee vehkeitään !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k463623On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole352347Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi802276Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä572181Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.251605Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma641532- 761437
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?55993Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?69977Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi39859