Maailmalla mind controllin uhrit ovat monesti orpoja, tai repaleisista perheistä, yms.
Samoin monesti heidän vanhempansa on armeijassa, yms. töissä.
Eli yhteisiä tekijöitä on mind control uhrien taustoissa.
Tuli vain mieleen, kun luki tämän uutisen:
"Kauhajoen ampujan isäpuoli: En tunne aseluvasta päättänyttä poliisia
10.2.2011 12:11 | Kommentit
A A
STT
Vaasa. Kouluampuja Matti Saaren isäpuoli kiisti oikeudessa uhrien omaisten epäilyt siitä, että hän olisi ollut samoissa kertausharjoituksissa Kauhajoen komisarion kanssa. Tuttavuuden arveltiin vaikuttaneen siihen, että komisario antoi Saaren pitää aseensa.
Puolustusvoimien opistoupseerina toimivaa isäpuolta kuultiin todistajana videokameran välityksellä Vaasassa torstaina. Hän kertoi antaneensa muutama vuosi sitten ajoneuvokoulutusta yhdelle kertausharjoituksiin osallistuneelle poliisimiehelle, jonka hän muisteli olleen Espoosta.
Tämän jälkeen videokamera kohdistettiin komisarioon.
"En tunnista tällaista miestä kouluttaneeni koskaan", isäpuoli totesi.
Komisariota syytetään Vaasan hovioikeudessa tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kymmenestä törkeästä kuolemantuottamuksesta, koska hän ei ottanut Matti Saarelta asetta pois."
http://uutiset.msn.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kauhajoen ampujan isäpuoli En tunne aseluvasta päättänyttä poliisia/1135263699424
Kauhajoki
6
320
Vastaukset
- HUH,HUH ! !
sinunkin silmäsi ovat avautuneet ! Asiaa käsiteltiin tälläkin palstalla tapahtumien aikaan... Kyseessähän on käsittääkseni Komissario Hannu Haapala joka ei ottanut asetta pois ! Itse pidän tekoa käsittämättömänä ! Uskon myös ,että Saari sekä Auvinen olivat Mind Control uhreja ! Myös Jared loughner kuuluu samaan kastiin. Mind Control uhrien yhteiset tekijät : Orpo,yksinäinen,outo,kiusattu,syö masennuslääkkeitä ( SSRI ),huono koulussa,vihainen yhteiskuntaa tai jotakin ihmisryhmää kohtaan,uhkausviesti,jäähyväisviesti.... ja lopuksi " ITSEMURHA " ! ! !
- sdgsdgdffgfg
Eli siis kouluampuja Matti Saaren isäpuoli on armeijalla töissä.
Isäpuoli = ei biologinen isä.
Kyllähän nämä mind control projektit koskevat myös suomea.- m m
Niin, oliko armeijalla silloin joku harjoitus samaan aikaan kun tämä kouluammuskelu tapahtui, muistaako kukaan.
Olisiko Matti Saari Project Monarch tai vastaavan uhri? - FYLLI TÄTI
m m kirjoitti:
Niin, oliko armeijalla silloin joku harjoitus samaan aikaan kun tämä kouluammuskelu tapahtui, muistaako kukaan.
Olisiko Matti Saari Project Monarch tai vastaavan uhri?oli harjoiteltu usein hätäpoistumista jokelan tapauksen vuoksi...ensiapukoulutus samana päivänä...Ottakaa selvää kuka toimi vararehtorina koulussa ! ! HAISEE ! !
- Kiinostava piirre
FYLLI TÄTI kirjoitti:
oli harjoiteltu usein hätäpoistumista jokelan tapauksen vuoksi...ensiapukoulutus samana päivänä...Ottakaa selvää kuka toimi vararehtorina koulussa ! ! HAISEE ! !
oli se että tuo Kauhajoen koulu oli ainoa koulu Suomessa jossa ko. katastroofi-tilannetta oli harjoiteltu. Aikamoinen yhteensattuma.
- Veteranfan
...myös Rauni-Leena Luukkanen-Kilde viime vuonna pitämässään luennossaan tampereella,jossa Luukkanen syytti koluluampumis tapauksia mind-controllista.Mikrosirun pojat olisivat saaneet Luukkasen mukaan jo poliorokotteesta 80.luvun lopulla vauvaiässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16012256
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525436Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454600Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1353653Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392758Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071656Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3631611Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1021516Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361461