Olen seurustellut poikaystäväni kanssa vuoden kaukosuhteessa. Muutto yhteen tulee vastaan ensi syksynä. Kaikki on mennyt ihan hyvin tähän asti. Nyt olen huomannut, että kun juttelemme koneella tai puhelimessa saatan yhtäkkiä ärsyyntyä mitä tyhmemmistä asioista. En voi sille mitään minua vaan alkaa raivostuttaa ihan kamalasti, en itsekkään tiedä syytä siihen. Kun olemme kahdestaan en ole ainakaan toistaiseksi suuttunut mistään turhasta aiheesta, joten sitä tapahtuu vain tietokoneella ja puhelimessa. En keksi itse tälle minkäänlaista järkevää selitystä. Yritän välillä peittää vihani ja esittää normaalia, mutta en aina onnistu.
Mistä voisi olla kyse? Onko kellään muulla ollut vastaavaa?
Jatkuvasti äkäinen!
1
208
Vastaukset
- Luovuus peliin
Ehkä sä purat vaan turhautumistasi ja uskallat tehdä sen poikakaverisi läsnäollessa vain noin etäältä. Oikeastaan se on hyvä eikä mitenkään outoa, sillä onhan se raskasta rakastaa kaukaa vaan ja odottaa ja odottaa sitä suhteen ns. täyttymystä.
Olis ehkä viisasta yrittää suunnata se kiukku johonkin aiheeseen siinä keskustelun aikana, sanoa ensin poikakaverille, että tää ei nyt ole sun syytä mua vaan ketuttaa joten päästelen tässä vähän höyryjä joten yritä kestää, tms. jotta et hyökkää tuosta noin vain syyttömän kimppuun, mutta saat purettua kiukkusi ulos.
Ja onhan toki muitakin tapoja purkaa tunteita kuin syöstä ne lähimmän vuorovaikutuskumppanin niskaan. Lähde vaikka lenkille ja potki lunta, kiroa ääneen niin että metsä raikuu tai piirtele paperille vihaisen kissan kuvia tai mikä vaan auttaa, kunhan lopputuloksena on rauhoittunut mieli ja tasapainoisempi olo. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k383545On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole312307Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi802243Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä452111Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma561484- 741396
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?69957Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?47927Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat9817Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi37813