Tarina laatuhuolloista

Negatiivinen palaute

Vein vuoden -94 vuosimallisen Mersun Porvoon öljynvaihtopisteeseen sytytystulppien vaihtoon. Asentajan mukaan heillä ei ollut tulppia myynnissä siis omat mukaan. Pihalla asentaja halusi kurkkaa konepellin alle.? Kuultuaan että olin ostanut sytytystulpat Motonetistä hän pillastui, juoksi sisään ja huuusi mennessään ettei laita mitään Motonetistä ostettua autoon. Tämä Hessu Hopon ÄO:lla varustettu asentaja peitti näin oman ammattitaidottomuutensa homman suhteen. No siintä kurvasin naapuriin Autokorjaamo Forsen E:lle. Siellä asentaja vaihtoi tulpat puolessa tunnissa, lasku 35e eli ok. Motarille ja Helsinkiin päin. Vauhti plus sata ja äkkiä kauhea tärinä konehuoneesta. Kurvasin Itäväylän varrella olevaan korjaamo Rouhiaiseen. Siellä auto sisälle halliin ja tuomio. Kuulemma -90 luvun mersun perusvika sähköjohtojen eristeet maatuvat itsestään eli johdot kuparilla jotka aiheuttivat oikarin jonka johdosta 2 pyttyä pimeänä. Ihmettelivät siellä ettei Forseniuksen asentaja ollut varoittanut ettei autolla saa ajaa metriäkään ennenkuin korjattu. Auto jäi siis Rouhiaiselle. Auto seisoi siellä neljä päivää kuulemma aivan " levällään " ja Vehostakaan ei kuulemma saa osia. Laskun suuruus perusteltiin sillä että olivat kuulemma avanneet konetta niin paljon. Minä maksoin. Vuokrasin vetoauton ja trailerin minkä avulla auto vietiin tutulle korjaajalle. Ensinnäkin Vehosta löytyi kyllä varaosa hintaan 845e ja Saksasta sama osa 604e. Toiseksi tutun korjaajan mukaan autoa/moottoritilaa ei ollut purettu kuin kansi tulppien päältä ja laitettu takaisin. Siintä laskutettiin 3.5h eli 260e. No vahinko mitä tapahtui, kiitos Forseniuksen asentajan, kun ei kertonut että johdot ovat ilman minkäänlaista eristettä nousi moneen tuhanteen. Eli paalutuskoneeseen. Kaikki tämä kiitos huonon palvelun. Mitä tästä opimme. Älä ikinä vie autoasi mihinkään nyrkkipajaan. Ihan piikkuriikkisellä asiakaspalvelulla Forseniuksen mersuasentaja olisi voinut kertoa ongelman. Ihan ihan pienellä mutta kun ei niin ei. HENKILÖKOHTAINEN mielipide on siis että maksa mieluummin enemmän ja vie LUOTETTAVALLE korjaajalle. KAtso esim. merkkikohtaiset fanisivut missä suositellaan LUOTETTAVAA. Ps. Tätä kirjoitettaessa kollega kertoi merkkihuollosta tulleesta puhelusta tänään jossa ilmoittivat 2500e pakollisesta lisälaskusta kun joku osa rikki. Pyysivät lupaa vaihtaa. Soitto LUOTETTAVAAN korjausliikkeeseen kertoi että lasku ei ole kuin 60e. EI koko osaa ole pakko vaihtaa.

9

2007

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 15-11 on 19

      Ootko tosiaan noin tollo, että viet autosi Veholle.

    • 8778

      Oikosulku sähköjohdossa ja moottori hajoaa ? Sytytyskaapeliko oli ?

    • merkkihuolto

      Veit sitten käyntihäiriöisen vanhan mesen omien tulppien kanssa huoltoon? Taisi ensimmäinen korjaamo olla kaikein viisain. Mistään ymmärtämätön asiakas omien täydellisten osien kanssa vaatimassa täydellistä työtä ilmaiseksi. Hieno yhtälö. Toinen korjaamohan teki mitä pyysit, vaikei siitä mitään valmista tullutkaan. Mitä tästä opimmekaan.. Älä ole ylimielinen paskiainen, vaan kuuntele mitä sinulle sanotaan. Pääset paljon vähemmällä.

    • frangröbbä

      mitähän siellä oikein on korjattu jos pari pyttyä pimenee virtavian takia niin konetta ei tarvitse aukaista vaan laitetaan uusi johtosarja

    • 17+8

      Joko sua on nyt pissitty silmään ihan kunnolla jokaisella korjaamolla tai sitten kirjotuksesi on pelkkä provo.

      • Kattokaa sieltä

    • itse olen kyllä tuolla Forsen E:llä huollattanut autoni monta kertaa ja erittäin hyvää palvelua, hyvää huoltoa ja hintakin ollut sopimuksen mukainen. Aion käyttää mahdollisimman paljon jatkossakin.

    • Eiköhän tuo aloittaja jo liene saanut lääkityksensä kuntoon kun alkuperäisen viestin ikä lähentelee jo vuotta.

    • Dives

      kyllä asentaja osaa kertoa onko omat tulpat sopivat.

      Eikä moottori kyllä pitäis voida mennä rikki jostain puolan johdoista tai mitäköhän johtoja sitten lienee ollut.

      Jos tulppien vaihtajan olis pitänyt siitä ilmoittaa niin ei paljon muita vaihtoehtoja ole kuin puolan johdot.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      43
      2478
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2457
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2352
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      51
      2102
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      25
      1837
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      80
      1663
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1108
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1014
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      40
      979
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      55
      864
    Aihe