1990 luvun alussa työttömien järjestöt järjestivät joihinkin yrityksiin harjoittelumahdollisuuksia. ATK tulo graafiseen alaan ja Insinöörien CAD ohjelmien yleistyminen johti siihen, että ilman ATK taitoja olevat vanhat osaajat jäivät työmarkkinoilta ulos.
Eli harjoittelua varten yritys antoi koneen ja ohjelmiston työttömän käyttöön ja työtön sai opiskella ATKn käyttöä ilmaiseksi. Kone ja ohjelmisto olisi maksanut jopa yli 20 000 markkaa joten ilman yritysten hyväntahtoisuutta ei harjoittelu ollisi ollut mahdolista.
Ongelmaksi tuli 1990-luvun lopulla kun työvoimatoimikunnat alkoivat tulkita harjoitteluja työsuhteiksi: lähinnä koska oli niin kivaa lätkiä työttömille karenssipäätöksi.
Kun Tarja Filatov valmisteli uutta työttömyysturvalakia "työharjoittelupaikan" tarjoamisesta tuli työvoimatoimiston monopoli. Työttömien vapaaehtoiset yhdistykset pakotettiin ruotuun ja valtion tukien piiriin ja pitämään liiat mölyt mahassaan. Työttömäksijääneille entisille AY-aktivisteille annettiin kivoja tukityöpaikkoja korvaukseksi tuppisuisuudesta.
Perustuslakivaliokunta vaati karenssin määräämiselle rajoituksia, mutta koska työttömyysturvan muutoksenhalkulautakunnan asiantuntijajäsenet nimittää ministeriö ei moista ole pahemmin päätöksissä näkynyt. Perustuslakivaliokunta kuitenkin edellytti, että teko josta karenssin saa määrätä on oltava merkittävä ottaen huomioon pysyvä työllistyminen.
Eli työharjoittelun pitää edistää pysyvää työllistymistä, jotta siitä voi määrätä karenssiin. No, filaton kiersi tämän näppärästi. Ministeriön ohje on, että työvoimaneuvoja ei arvioi työvoimapoliittisen toimenpiteen työllistämisvaikutusta.
Jokainen täysijärkinen ymmärtää, että jos työtön määrätään pakkotyöhön peruspäiväraha 8 € päivä, niin paska duunista saadulla harjoittelutodistuksella ei työmarkkinoilta mitään pysyvää työtä heru. Työehdot ovat normaalia huonommat: senkin jokainen täysijärkinen tajuaa, ja että kyse on siihen pakotetulle orjatyötä.
Ja ei siis ole alunalkaenkaan lain täyttämä työ suhde josta kieltäytymisestä laillisesti saisi karenssin määrätä. Mutta kun kukaan viranomainen ei valvo lailisuutta.
Oikeusministeri on samasta puolueesta kuin työministeri, joten aatetoverin virhettä ei toki nähdä; ei sitten niin millään vaikka oikeusministerin pitäisi valvoa laillisuutta.
Se mikä vapaaehtoisena toimi ja mahdollisti monelle työelämään paluun on nyt nöyryytyksen ja sadismin väline, jolla itseasiassa estetään pääsy pysyville työmarkkinoille.
Mutta monelle entiselle AY-aktivistille ja työvoimahallinnon virkamiehelle tämä on luonut mahtavan aseman käyttää ihmisiä hyväkseen.
Mutta ihmisten hyväksikäyttöhän on sitä Sosiaalidemokratiaa.
NINEL
Orjatyölain tausta
14
186
Vastaukset
- kahva.
Siis tämän orjatyölain nimikkeillä ei ole enää märää, ei laitaa. Tosiasia kuitenkin on, että tässä maassa tällä palkattomalla orjatyöpalkalla on kymmeniä tuhansia suomen kansalaisia ja suurella osalla heistä on takanaan pitkä työura, josta he ilman omaa syytään ovat joutuneet työttömyyden, ikääntymisen ja usein vajaakuntoisuudenkin vuoksi luopumaan. On todella loukkaavaa ja ihmisarvoa alentavaa, että tällaisilta henkilöiltä laittomasti riistetään toimeentulotukikin.
Meillä ihmisillä on mahdollisuus käyttää kaikkea oikein tai väärin.
Puukon keksiminen ei ole huono asia, mutta sen väärin käyttäminen on. On myös väärin väittää, että ei puukkoja ole olemassakaan.
Samoin on myös epärehellistä ja laitontakin väittää, että orjatyölakia ei olisi Filatifin aikana luotu. Se taas, että sitä väärinkäytetään? on myös tutkittava ja korjattava.
Kuntien kurjistamiseenhan tuokin määrätietoinen työmarkkinatukien kunnilla maksattaminen ja ihmisten kiusaaminen kaiketi tähtää. Ja tuo toiminta on täysin ominaista demareille ja kokoomukselle, joiden kuningasajatus on kuntien pakkoliitokset keinoja kaihtamatta.
Kuntien pakkaoliitosten kuningasajatuksen lähtökohta taas puolestaan on näille kahdelle vekkulille yhteinen, eli keskustapuolueen kaataminen.
Keskustapuolueen kaatamisen taustalla kuitenkin on suurempi sylttytehdas, eli eu poliittinen valta. Lopulta senkin takana on jotain vieläkin tyhmempää. Tämä tästä, kuten vanhasen vaalirahosta.Yksi keskeinen asia ensi hallitusohjelmaan tulee olla hallinto-oikeuden uudistaminen. Orjatyön teettäminen ei ole mahdollista ilman mätää ja korruptoitunutta hallinto-oikeutta. 2000 -luvulla hallitusohjelmissa on ollut rikosoikeuden uudistukset: kuten Braxin ajama sakkorangaistusten muuttaminen vankeudeksi poistaminen, joka johti näpistysten ja muiden "pien" rikosten pääsyn lain ulotttumattomiin. Ja toisaalta kavennettiin käräjäoikeuksien lautamiesten käyttöä: eli kavennettiin kansalaisten oikeusturvaa. Lautamiehet tuovat oikeuteen maallikon näkemyksen siitä miten suomalaisessa arjessa asiat näkyvät ja vaikuttavat.
Ammattituomarit ovat "koulutettavissa" huomioimaan viranomaisten näkökulmaa asioihin. Eli miksi on taloudellista ottaa huomioon jokin asia ja jättää jokin huomiotta: koska viranomaisten on siten helpompi toimia. Liikennevalvonnan kameravalvonta on yksi esimerkki näytön muuttumisesta. Lautamiehet kyselivät rikoksen yleisen tunnusmerkin perään: ammatti tuomarit eivä: eli kenen turvallisuus vaarantuu suorala tyhjällä tiellä?
Hallinto-oikeudessa hyväksytään päätöksen muotoseikkojen mukaisuus. Eli jos kaikkiin kohtiin on kirjattu peruste niin päätös on lainvoimanen vaikkei tosiasiat olisi tästä maailmasta. Eli jos kieltäytyy "työharjoittelust" niin ei tarvitse osoittaa että työharjoittelu edistäisi pysyvää työllistymistä. Työministeri Filatovin ohjekun on ettei työvoimatoimisto anna mitään perustetta toimenpiteelle ja muutoksenhakulautakunta ymmärtää, että sellaista ei vain käsitellä. Sama jatkuu vakuutusoikeudessa.
Oikeustieteessä puhutaan fasaadipääätöksestä: eli kun päätös ei kerro tosiasioita joihin päätös perustuu on kyse Fasaadista: pelkästä julkiasusta joka estää selvittämästä päätöksen todellista perustetta.
Ainakin muissa Pohjoismaissa fasaadipääätöksen teko estetään ja päätös puretaan ylemmässä oikeusasteessa. Samaa vaatii Euroopan ihmsioikeussopimuksen 6 artikla. Tähän ei vain hallinto-oikeuden osalta kiinniteä mitään huomiota.
Kyse on myös oikeuskäsityksestä. Olemme lipuneet 1990 luvulta kohti maksilaista oikeuskäsitystä, jossa lain tulkintaa ei enää tarvitse perustella. Viranomainen valitsee lainkohdan ja soveltamistavan ja kukaan ei saa siihen puuttua.
Länsimainen oikeuskäytäntö lähtee siitä, että lailla on tarkoituksensa: oikeudenmukaisuuden toteutuminen ja siksi päätös tulee perustella ja osoittaa että oikeuden mukaisuus toteutuu.
Niin kauan kuin oikeusministeri on vasemmistolainen ei ihmisten oikeusturva ole mahdollista hallinto-oikeuden osalta.
NINEL- Tähän on tultu.
ninel2010 kirjoitti:
Yksi keskeinen asia ensi hallitusohjelmaan tulee olla hallinto-oikeuden uudistaminen. Orjatyön teettäminen ei ole mahdollista ilman mätää ja korruptoitunutta hallinto-oikeutta. 2000 -luvulla hallitusohjelmissa on ollut rikosoikeuden uudistukset: kuten Braxin ajama sakkorangaistusten muuttaminen vankeudeksi poistaminen, joka johti näpistysten ja muiden "pien" rikosten pääsyn lain ulotttumattomiin. Ja toisaalta kavennettiin käräjäoikeuksien lautamiesten käyttöä: eli kavennettiin kansalaisten oikeusturvaa. Lautamiehet tuovat oikeuteen maallikon näkemyksen siitä miten suomalaisessa arjessa asiat näkyvät ja vaikuttavat.
Ammattituomarit ovat "koulutettavissa" huomioimaan viranomaisten näkökulmaa asioihin. Eli miksi on taloudellista ottaa huomioon jokin asia ja jättää jokin huomiotta: koska viranomaisten on siten helpompi toimia. Liikennevalvonnan kameravalvonta on yksi esimerkki näytön muuttumisesta. Lautamiehet kyselivät rikoksen yleisen tunnusmerkin perään: ammatti tuomarit eivä: eli kenen turvallisuus vaarantuu suorala tyhjällä tiellä?
Hallinto-oikeudessa hyväksytään päätöksen muotoseikkojen mukaisuus. Eli jos kaikkiin kohtiin on kirjattu peruste niin päätös on lainvoimanen vaikkei tosiasiat olisi tästä maailmasta. Eli jos kieltäytyy "työharjoittelust" niin ei tarvitse osoittaa että työharjoittelu edistäisi pysyvää työllistymistä. Työministeri Filatovin ohjekun on ettei työvoimatoimisto anna mitään perustetta toimenpiteelle ja muutoksenhakulautakunta ymmärtää, että sellaista ei vain käsitellä. Sama jatkuu vakuutusoikeudessa.
Oikeustieteessä puhutaan fasaadipääätöksestä: eli kun päätös ei kerro tosiasioita joihin päätös perustuu on kyse Fasaadista: pelkästä julkiasusta joka estää selvittämästä päätöksen todellista perustetta.
Ainakin muissa Pohjoismaissa fasaadipääätöksen teko estetään ja päätös puretaan ylemmässä oikeusasteessa. Samaa vaatii Euroopan ihmsioikeussopimuksen 6 artikla. Tähän ei vain hallinto-oikeuden osalta kiinniteä mitään huomiota.
Kyse on myös oikeuskäsityksestä. Olemme lipuneet 1990 luvulta kohti maksilaista oikeuskäsitystä, jossa lain tulkintaa ei enää tarvitse perustella. Viranomainen valitsee lainkohdan ja soveltamistavan ja kukaan ei saa siihen puuttua.
Länsimainen oikeuskäytäntö lähtee siitä, että lailla on tarkoituksensa: oikeudenmukaisuuden toteutuminen ja siksi päätös tulee perustella ja osoittaa että oikeuden mukaisuus toteutuu.
Niin kauan kuin oikeusministeri on vasemmistolainen ei ihmisten oikeusturva ole mahdollista hallinto-oikeuden osalta.
NINELOrjatyölain ja muiden poliittisten pelien uhrit ovat ihmisiä. Eivät he ole vasemmistoa, tai oikeistoa, eivät myöskään prosentteja. Sekä , vasemmistolainen, että oikeistolainen ministeri voi olla reilu ja rehellinen. Yhtähyvin kummallekkin laidalle mahtuu myös valitettavan paljon epärehellisiä oman edun ja vallantavoittelijoita. Ikävää on se, että kukaan ei kanna vastuuta tuon sodan viattomista uhreista.
- Laajennetaan tätä.
Tähän on tultu. kirjoitti:
Orjatyölain ja muiden poliittisten pelien uhrit ovat ihmisiä. Eivät he ole vasemmistoa, tai oikeistoa, eivät myöskään prosentteja. Sekä , vasemmistolainen, että oikeistolainen ministeri voi olla reilu ja rehellinen. Yhtähyvin kummallekkin laidalle mahtuu myös valitettavan paljon epärehellisiä oman edun ja vallantavoittelijoita. Ikävää on se, että kukaan ei kanna vastuuta tuon sodan viattomista uhreista.
Mamut siivoamaan koiranpaskoja tukiaistensa vastineeksi, kuten suomalaisetkin.
- vain sosialidemokraa
Tarja Filatov Selvityshenkilö TEKEE LÖYDÖN?.
Palkkatyö pysyttää syrjäytymisen pysyvästi - tilastoharha/kusetus
Demarit oli hallitusvastuussa ja työttömyys piti saada alas, tilastolla. Orjatyöt. Orja ei työtön!
- Äänestän jaloillani
SDP tietää tämän orjatyö-asian ja hyväksyy sen täysin, sillä SDP on tätä nykyä työnantajapuolen luottamusmiespuolue. Kenekään työläisen pitkämielisyys ja ns. maltillisuus ei kestä katsella sitä kuinka SDP keskittyy pelkästään RKP:n ja muiden äärioikeistolaisten riistokapitalistien nuoleskeluun.
Tämä puolue on täynnä pelkurimaisia ämmiä joille on kasvanut munat !! SDP:n naiset ovat kukkahattutätejä joita kiinostaa vain RKP:n ja teollisuuden maahanmuuttokamppanijat vaikka maassa on yli kolmesataatuhatta työtöntä!?
Odotakaapas kun seuraavat vaalit tulevat, niin tulette näkemään että teiltä jää puuttumaan ainakin yksi varma ääni, nimittäin minun ääneni!
- vähän asiaa
Oikeisto demari näyttelee sosiaalidemkraattia, puhuu paljon, kirjoittaa paljon ja on sympaattinen hyvä kaveri kuin julkkis, kertoo kaiken laista turhaa joutavaa höpinää.
mutta - Oikea rotanpesä
SDP ei ole enää aikoihin piitanut työläisten oikeuksista. SDP:n ovat vallanneet kokoomuksen ja RKP:n lähetit joita kiinostaa palkkiovirat ja käteinen raha (kolmekymmentä hopearahaa)
- Kestämätön tilanne
Onko Selvityshenkilön Aikaansaannokset eripuolille suomessa perustetut nuortenpajat (virroille, karvialle), Mutta ei oppisopimuskoulutus paikkoja erityisesti yrityksiin?.
Mikä teissä Sosiaalidemokraateissa on, Kun ette näe yritystoimintaa "kunniallisena" ammattina!. - nostetaan banaania
nostetaan ketjussa ylös koska työllisyys on tärkeää!.
ei onko kutreilla kellertävä laivurinlakki tai verkkosukat - Pimiä kansa
"Palkaton työhän oli ennen toteutumistaan vuosia kokoomuksen märkä uni, vaikka itse idean kehittelijänä olikin Vanhanen 1990-luvun puolivälissä ja vaikka ideaa kauppasi työreformina Esko Aho. ..."
Vuonna 2006 eduskunnan kokoonpano oli seuraava:
- kepu 55 kansanedustajaa
- SDP 53 kansanedustajaa
- kok 40 kansanedustajaa
- vas. 19 kansanedustajaa
- vihr. 14 kansanedustajaa
- RKP 8 kansanedustajaa
- krist. 7 kansanedustajaa
- perusS 3 kansanedustajaa
- muut 1 kansanedustaja
Vasemmistopuolueilla oli 72 kansanedustajaa ja oikeistopuolueille 128 kansanedustajaa.
Suomessa lainsäädäntö- ja budjettivaltaa käyttää eduskunta. Yhtään orjatyö- tai muuta lakia ei tule eikä ole ilman eduskunnan hyväksyntää.
Vanhanen I -hallituksen jälkeen tuli Vanhanen II -hallitus eli kokoomus-kepu-hallitus, jolloin eduskunnan kokoonpano muuttui: vasemmistopuolueet 62 kansanedustajaa ja oikeistopuolueet 138 kansanedustajaa. Demarit ja vasemmistoliitto jäivät oppositioon.
Korjaantuiko tilanne Vanhanen II porvarihallituken aikana? Muutettiinko "orjatyölakia", oikeusministerinä Tuija Brax, vihr ja työministerinä Anni Sinnemäki, vihr., pääministerinä Matti Vanhanen, kepu ja valtiovarainministerinä Jyrki Katainen, kok. Ei korjaantunut.
Vanhanen II -porvarihallitus muistetaan "kurjistamishallituksena". Tuolloin suomalaisten tulottomien määrä kaksinkertaistui. Tulottomuuden ilmeisin syy on tutkijoiden mukaan työttömyysturvan odotusaika tai niin sanottu karenssi. Karenssipäätökset koskevat vuosittain kymmeniä tuhansia henkilöitä. Vuonna 2010 tällaisia karenssipäätöksiä tehtiin 81.000. Näitä lausunnoista 42.100 koski "korvauksettoman määräajan" asettamista. Tällöin työttömyysturva evättiin määräajaksi, yleensä noin 3 kuukaudeksi. On myös 15 päivän, 30 päivän ja 90 päivän karenssit. Karenssi voi jatkua jopa vuosikausia, jos henkilö ei onnistu saamaan työtä.
Vuonna 2006 muutetiin lakia siten, että pitkäaikaistyöttömän työmarkkinatuki voidaan lakkauttaa, jos työtön ei noudata työvoimatoimiston määräyksiä ja jos on ollut 500 päivää työmarkkinatuella tai 500 päivärahapäivän jälkeen on oltu 180 päivää työmarkkinatuella.
Työnantajien, EK:n ja kokoomuksen työmarkkinapolitiikassa on tavoitteena se, että työtä on otettava vastaan mistä tahansa ja millä palkalla tahansa. Kokoomus haluaa Suomeen työperäisiä maahanmuuttajia polkemaan palkkoja ja työehtoja (1.8 milj. maahanmuuttajaa).
Eduskunnan kyselytunnilla "karenssihallituksen" valtiovarainministeri Jyrki Katainen, kok, totesi, että "työhön pitää mennä eikä etuuksia ottaa vastaan".
Kokoomuksen tavoite työn ensisijaisuudesta ei toteudu, kun työtä ei ole. Suomalaiset yritykset ovat siirtäneet tuotantoaan orjatyövoiman maihin, joissa todellakin noudatetaan orjatyölakeja, kuten Nokian tehtailla Intiassa ynnä muualla. Metsäteollisuus on siirtänyt tuotannon eucalyptus-maihin, jonne on rakennettu maailman suurimmat sellutehtaat.
Nykyisessä eduskunnassa on 56 vasemmistopuolueiden kansanedustajaa ja 144 oikeistopuolueiden kansanedustajaa.
Hallituksessa on 19 ministeriä, joista 8 vasemmistopuolueiden ja 11 oikeistopuolueiden ministeriä.
Kun sekä hallitus että eduskunta ovat oikeistoenemmistöisiä niin eipä vasemmiston vaatimus yhteiskunnallisesta tasa-arvoiduudesta ja oikeudenmukaisuudesta toteudu, mutta eriarvoisuuden kasvu ei ole niin räikeää kuin porvarihallitusten aikana.
Verokertymä ei riitä hyvinvointipalveluihin, vuosittaisiin 3 miljardin maataloustukiaisiin ja 3 miljardin yritystukiaisiin 20 miljardin veroetuihin.
Etenkin kun yritysten verotus on vähentynyt kokoomuksen vaatimuksesta nopeasti. Niinpä ulkomaille on velkaannuttu (80 miljardia euroa) mutta yritystensaamista tukiaisista ei tingitä. Hyvinvointipalveluista tingitään, perusturvasta tingitään ja työttömyysturvasta tingitään...
Vuonna 2000 osakeyhtiöt maksoivat vero yhteensä 25,2 % verojen ja maksujen kokonaismäärästä. Vuonna 2009 osakeyhtiöiden verotus oli pudonnut 14,4 % eli
vähennystä 10,8 %.
Samaan aikaan palkansaajien verotus oli koventunut 51,7 %:sta (2000) 60,3 %:iin (2009) eli 8,6 %. Toisin sanoen yritykset eivät maksa käytännössä lainkaan veroja.Saamansa yritystuet ja verotuet ovat enemmän kuin yritysten maksavat verot.
Kokoomus vaatii edelleen yhteisöveron poistoa (4 %) eli 1 prosenttiyksikköä per vuosi. Vaikka yritysten saamat tuet ovat 3-5 miljadia/v, niin "kasvuyritykset" saivat Kataisen vaatimuksesta uuden 300 miljoonan tuen. Tapahtukoo yritysten kasvu kotimaassa vai ulkomailla - tuen jälkeen? Kukaan ei tarkista yritystukien toimivuutta, tarkoituksenmukaisuutta, vaikutusta kilpailuun tai tarpeellisuutta. Tukia ei tarvitse palauttaa sen jälkeen kun tuotanto on siirretty orjatyövoiman maihin. - nuoret oppisopimusko
Suomen demarit vihaa yrittäjyyttä!.
- halua kuulla!.
Suorassa tv-lähetyksessä 08.05.2012 yrittäjä kertoo vaikeuksistaan työministeri ihalaiselle, mutta ministeri ei kuule mitään!.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192206Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi412107Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä301999Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma471406- 741346
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46883Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56822Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8751- 52733
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi32718