Jumalan sana on

Raamatun laki

""Uskonrauhan rikkominen on Suomen rikoslain 17 luvun 10 §:n määrittämä rikos, josta voidaan tuomita sakkoihin tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Laki tuli voimaan vuonna 1999. Uskonrauhan rikkomiseen syyllistyy mikäli julkisesti pilkkaa Jumalaa""

Jumalan sana on Raamatun laki, jonka Suomen kielessä tunnemme 10 käskynä.

Raamatun historiassa Raamatun laki on ensimmäinen kirjoitettu Raamattu. Mitä Raamattuun lain jälkeen on kirjoitettu, ja mitä tai miten kirjoitetusta on historiassa opetettu, sekä mitä tai miten kirjoitetusta tänään opetetaan, oppi ei ole saanut eikä saa rikkoa Raamatun lakia. Raamatun lakia on noudatettava sanantarkasti.

Riippumatta siitä onko uskovainen tai ei, Raamatun laki on yksittäisen etniseen kansaan kuuluvan henkilön ja koko etnisen kansan perusturva ruumiillista ja/tai henkistä pahoinpitelyä sekä kaikenlaista harhaoppisuutta vastaan. Raamatun laki on sivistyneen valtion perustamisen ja ylläpitämisen kulmakiviä.
Jos sanoissa ja/tai teoissa ei sanantarkasti noudata Raamatun lakia, esittäen oppeja jotka ovat Jumalan sanan, Raamatun lain vastaisia, se on vaadittu näyttö Jumalan pilkkaamisesta.

Vaikka Raamattu sisältää huomattavan määrän väärin tulkittuja sanoja, tässä 1933/1938 Raamattuun kirjattu Jumalan laki, jota on noudatettava sanantarkasti:

1 Ja Jumala puhui kaikki nämä sanat ja sanoi:
2 Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

7 Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.
8 Muista pyhittää lepopäivä.
9 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;

10 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on.
11 Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
12 Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.

13 Älä tapa.
14 Älä tee huorin.
15 Älä varasta.

16 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
17 Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.

Jumalan julkista pilkkaamista on kun ei opeta Jumalan sanan (Raamatun lain, 10 käskyn) mukaisesti. Esimerkiksi lapsille opetetaan 10 käskyä, mutta lapsille ei opeteta kuka historiassa lakia on rikkonut, ja lapsille ei opeteta kuka lakia rikkoo tänään - että he oppisivat karttamaan lain rikkojaa - on ensisijaisesti merkki siitä että opettaja on ammatissaan epäpätevä, ja Jumalan julkista pilkkaamista.

Kun sinä noudatat sanantarkasti Jumalan lakia, Jumalan sanaa, Jumala on läsnä sinun sielussasi. Jumala antaa sinulle vallan tuomita Jumalan lain vastaisen opin maallisesti, mutta Jumala ei ole koskaan antanut kenellekkään valtaa tuomita etniseen kansaan kuuluvaa henkilöä tai koko etnistä kansaa sielullisesti.

Kun sinä noudatat sanantarkasti Jumalan sanaa, Jumalan lakia, sinulla on sielullinen yhteys Jumalaan. Jumala sinussa tuomitsee sielullisesti hänet joka sinua loukkaa fyysisesti/ruumiillisesti ja/tai psyykkisesti/henkisesti; 'Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat'.""

31

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lopun ajan profeetta

      Totta maar niinhän se on! Jumalan ensimmäiset kirjatut sanat ovat 10 käskyä, ja mitä raamattuun 10 käskyn jälkeen on kirjoitettu ja mitä kirjoitetusta opetetaan ei saa rikkoa Jumalan lakia.

      Jeesuksen sanoissa
      "Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla OPETTAA ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin OPETTAA, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa"
      samalla tavalla kiinkuin Jumalan laissa

      "Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan ISIEN PAHAT TEOT lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat"

      vastuu Jumalan lain noudattamisesta on OPETTAJILLA. ISIEN tarkoittaa niitä henkilöitä jotka ovat vastuussa OPETUKSESTA ja jotka sanovat edustavansa Jumalaa ja Jeesusta, jotka LOUKKAAVAT LAPSIA. Jumala kostaa kaikesta pahasta mitä lapsille sanotaan tai tehdään niille jotka ovat vastuussa OPETUKSESTA HENKISISTÄ ASIOISTA. Ne eivät taivasten valtakuntaa näe ellei oppi muutu sanantarkasti noudattamaan Jumalan lakia, ettekä tekään ellette palaa sanantarkasti noudattamaan Jumalan lakia ---- SIITÄ VOITTE OLLA JEESUKSEN JA JUMALAN SANAN MUKAAN VARMOJA.

    • kuppilasta

      niinhän se jumalan sanan...., siis totuuven mukaan on...., että jokanen opettaja tässä maassa rikkoo maan perustuslakia ja jumalan lakia...., harhaanjohdettuina uskovat kaikkeen muuhun paitsi jumalaan ja jeesukseen...., opettavat hullujen rasistien levittämiä oppeja "Jumalan sanana" ja häpäisevät itsensä ja kansansa maallisesti...., ja toisella puolella odottaa helvetti

      • tuhat ja yksi

        Maailmassa on vain ihmisten sanoja, kaikki Jumalat ovat epäjumalia !

        Raamatunkin ovat ihmiset kirjoittaneet ,valinneet ,koonneet,valitut uskonto kirjoitukset on kuuttu kirjoituskokoelmaksi ,joka vaihtelee kirkkokunnittain ja painatusasultaan ,sekä tekstikokonaisuudeltaankin.

        Raamattu onkin oikeasti kirjoituskokoelma jonka ihmiset ovat koonneet yhdeksi teokseksi.

        >>> niinhän se jumalan sanan...., siis totuuven mukaan on...., että jokanen opettaja tässä maassa rikkoo maan perustuslakia ja jumalan lakia...., harhaanjohdettuina uskovat kaikkeen muuhun paitsi jumalaan ja jeesukseen...., opettavat hullujen rasistien levittämiä oppeja "Jumalan sanana" ja häpäisevät itsensä ja kansansa maallisesti...., ja toisella puolella odottaa helvetti .>>>
        1. Raamattu Ei ole Jumalansana!
        2.Raamattu Ei sisällä apsoluuttista totuutta !
        3.EU,n laki on Suomen perustuslain yläpuolella!
        4. Monet opettajat ovat harhaanjohdettuina Jumalaan ja Jeesukseen!
        5.Opettajat eivät yleensä enää opeta "hullujen rasistien oppeja"!
        6. Jotkut opettavat vielä "Jumalan Sanana" ja häpäisevät itsensä ja kansansa maallisesti,,,?? !
        7. Kuoleman jälkeen ei odota Kristinuskon harha Benhinnomin laakso !
        8.Ihmisen ja ihmisten kuuluu elää ihmisiksi ilman pimeän uskonnollisuuden luomaa helvetin pelkoa.
        9. Kristinusko on muitten uskontojen kanssa tasavertainen.
        10. Kymmenet käskyt ! ( kiellot) ovat siirtyneet juutalaisten uskoon varhaisemmilta sivistyskansoilta ja heidän uskonnoistaan.
        Mooses ei saanut niitä käskyjä Jumalalta , ellei ensimmäisten taulujen kirjoittaja ollut etunimeltään Jumala . ( Niinkuin Jussi ,Janne ,Juho ja Juumala).

    • vakaavanhavaari

      tämä on aitoa vanhurskautta

      • vakaavanhavaari

        siis ketjun avaus 10 käskystä

    • kuppilasta

      jumalan lain...., jeesuksen sanojen ja suomen perustuslain mukaan....., uskovaisten on tehtävä rikosilmoitus jokaisesta uskontoa opettavasta opettajasta....., joka pilkkaa jumalaa ja jeesusta, eli kaikista uskonnon opettajista....., jotka eivät sanantarkasti noudata 10 käskyä ja jeesuksen oppeja sanoissa ja teoissa

    • SOTizaata

      ""Uskonrauhan rikkominen on Suomen rikoslain 17 luvun 10 §:n määrittämä rikos, josta voidaan tuomita sakkoihin tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Laki tuli voimaan vuonna 1999. Uskonrauhan rikkomiseen syyllistyy mikäli julkisesti pilkkaa Jumalaa""
      En kyllä ymmärrä miten on tuommoinen laki saatu läpi. Missä on laki joulupukin tai pääsiäispupun pilkkaamisesta? Ensin täytyisi varmaankin olla jotain todisteita sen puolesta että jumala, siis mikään jumala on olemassa. Olisi mielenkiintoista nähdä miten tuomari voi antaa minkäänlaista tuomiota mielikuvitusolennon pilkkaamisesta.

      • tuhat ja yksi

        >>> Olisi mielenkiintoista nähdä miten tuomari voi antaa minkäänlaista tuomiota mielikuvitusolennon pilkkaamisesta.>>>

        En vais ainakaan halua sellaista tuomaria nähdä!
        Kirkkohan on menettänyt otteensa "tuomiokirkkona" ns, kristillisissä valtioissa kansalaiset ovat vaatineet oikeuksiaan kautta historian , Suomen kohdalla ei tule unohtaa esim, NUIJASOTAA ja KANSALAISSOTAA molemmissa kansa on noussut vastustamaan esivaltaa ,joka valtaapitävien mielestä on ollut "jumalalta saatua valtaa"kansalaisten kapina on noissa tapahtumissa verisesti tukahdutettu mutta siitä huolimatta ei kansa ole turhaan oikeuksiaan vaatinut ja molemmissa on saavutettu edistysaskel parempaan suuntaan ja se on pois sokeasta uskonnollisuudesta joka hämärtää ihmisen oikeudentajunkin.

        Hyvänä esimerkkinä on nyt meneillään arabimaitten kansanousut ja niissä kuohuu kansalaisten tyytymättömyys alistettuun asemaan ja tuota alistettua asemaa pidetään siellä yllä Islamin uskon avulla, immaamilla on liian suuri valta uskonharhassaan , jotkut suostuvat viisikin kertaa rukoilemaan Mekkaan päin / vrk.
        Kyllä kansa tietää jotta heitä narutetaan uskonnon avulla, mutta tuin uskonnon vastustaminen ja siitä kertominen tosiasioitten valossa on Islamin uskoisissa maissa hengen vaarallista joka hetki , yksittäiset ihmiset listitään siellä heti heidän Jumalaansa Illahia ei saa arvostella ja uskonnollisen henkilönkin tekemisten kyseenalaistaminen on vaarallista, hallitsijoista puhumattakaan ,- esivallan kunnioittaminen on Illahin valitsemana esivaltana Islamilaisissa maissa yhtä korkeassa kurssissa kuin oli kristinuskon noitavainojen aikana Euroopassa.

        Joten en halua muslimikaan olla , varjeltukoon Suomenkansa siltäkin uskonharhalta ,vaikka se ei ole historiassa säästynyt kristinuskon harhalta ,kansamme tietämättömyys ja vähävoimaisuus joutui alistumaan voimakkaamman ja ahneemman hallitusvallan alle.

    • hj.

      Mutta,>>>joutui alistumaan voimakkaamman ja ahneemman hallitusvallan alle.

      • tuhat ja yksi

        Sitähän olen kertomassa!

        >>>Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen. >>>

        Koska Jeesus ei oikeasti ole Jumala ja esivallan Jumala on Jeesus ,- Kristinuskon Jumala!

        Ja esivalta on ottanut kertoakseen olevansa Jumalan esivalta jota ei saa loukata.
        Ja esivalta suojaa tuota hallitsevaa uskontoa ja sen noudattamiseen alistunutta esivaltaa, - mikä ihmeen esivalta?
        Poliisi ,armeija,kirkko,koululaitos,oikeuslaitos ja kansan edustuslaitoksestakin on saatu esivallan puolustaja kun maksetaan riittävästi niin kansanedustajatkin kääntyvät ja ovat heti valtakirjansa saatuaan kansaa vastaan , korkeasti koulutetut ostetaan rahalla joko kannattamaan esivaltajärjestelmää tai sitten ostetaan hiljaiseksi ja vaiennetaan jättämällä sivuun palkattaessa korkeilla ansioilla.

      • kuppilasta
        tuhat ja yksi kirjoitti:

        "Koska Jeesus ei oikeasti ole Jumala ja esivallan Jumala on Jeesus ,- Kristinuskon Jumala!"

        Jeesus ei ole "kristinuskon Jumala" :::
        Kristinusko ei opeta sanantarkasti Jeesuksen oppien mukaisesti eikä opeissaan noudata sanantarkasti Jumalan lakia, vaan paavalin, luterin ja niitten lisäksi uskonlahkon perustajan lakeja ja seuraa niitten rasistisia mielenvikaisia oppeja = Jumalan ja Jeesuksen pilkkaamista.

      • esivalta

        Niinhän se on, että Jumalan sana, Jumalan laki, 10 käskyä ja Jeesuksen opit sanantarkasti, ovat sinun palvelijasi. Ja joka niitä vastaan opettaa Raamatusta, kuten esimerkiksi että

        "23 sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta "

        on Jumalan pilkkaamista, Suomen perustuslain rikkomista ja pilkkaamista, ja näin olleen koko Suomen kansan,eli esivallan pilkkaamista.

    • saunaolut

      "23 sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta [Room. 11:32; Gal. 3:22]
      24 mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. "

      Jos jumalasi on paavali omine lakeineen ja harhaoppeineen niin TERVEMENOA HELVETTIIN. Paavalin kirjeet ovat raamatun mukaan VÄÄRENNETTYJÄ ja paavalin opit niiku kaikkien muittenkin rasististen ja epäsivistyneitten mielenvikaisten junttien RIKKOVAT JUMALAN LAKIA = JUMALAN PILKKAAMISTA a ovat vasten Jeesuksen oppeja = PILKKAAVAT JEESUSTA.

      Esivalta SUOMESSA "MAASSA JONKA JUMALA ON ANTANUTt" ei ole kukaan muu kuin SUOMEN KANSA.

      Voit siis Jumalan lakiin ja Jeesuksen oppeihin sanantarkasti luottaen viittoa KAIKKI USKONNOT JA USKONLAHKOT HARHAOPPEINEEN HELVETTIIN.

    • Tosi on.

      Ilman Jumalan henkeä, Pyhää Henkeä, ei ole yhteyttä Jumalaan, vaikka kuinka yrittäisi noudattaa Jumalan sanaa kirjaimen mukaan.

      Kirjain kuolettaa, mutta henki tekee eläväksi.

      • vakaavanhaväinö

        "Ilman Jumalan henkeä, Pyhää Henkeä, ei ole yhteyttä Jumalaan, vaikka kuinka yrittäisi noudattaa Jumalan sanaa kirjaimen mukaan."

        Tasan tarkkaan missä kohtaa raamattua lukee että sulle on annettu valttuudet tuomita?

      • vakaavanhaväinö

        "Ilman Jumalan henkeä, Pyhää Henkeä, ei ole yhteyttä Jumalaan, vaikka kuinka yrittäisi noudattaa Jumalan sanaa kirjaimen mukaan."

        Kuules kun Jumalan pyhä henki on Jumalan sanassa, 10 käskyssä. Se on jokaisen ihmisen perusturva. Joka niitä vastaan opettaa tunnustaa ensinnäki omin sanoin Jumalalle että ei ole Jumalasta, ja sama pätee hänen esittämien harhaoppien kuulijoita. Sellasella henkilöllä on ja menolippu helvettiin.

    • tuhat ja yksi

      Henki tekee eläväksi !
      >>>Kirjain kuolettaa, mutta henki tekee eläväksi.>>>

      Nimen omaan Raamatun kirjaimellinen tulkita kuolettaa ihmisen älyn.

      Pyhä Henki on ihmisessä jo ennen fyysistä syntymää tähän maailmaan,jo silloin kun suonenpätkä alkaa sykkiä Äidin kohdussa.

      • tuhat ja yksi

        Sakkoa tai enintään ½ vuotta vankeutta ,sanoo ns, Jumalanpilkkalaki.

        - Halla-aho sai 30 päiväsakkoa kun ilmaisi jotta Islamin uskossa naitetaan alaikäisiä !
        - 1700 luvulla kristinuskossa oli käytäntönä kuolemantuomio tai karkoitus, jos alkoi kertoa etteivät papinpuheet pidäkkään paikkaansa.
        - tässä ajassa saa kertoa jo totuuden ilman rangaistuksen uhkaa , mutta esivallan lahjonnan alaisessa virassa tai etuoikeutetun kansalaisen on vieläkin varottava kertomasta totuutta, jottei menetä noita saavuttettuja etuuksiaan ja joudu syrjinnän kohteeksi.

      • PSy

        """Nimen omaan Raamatun kirjaimellinen tulkita kuolettaa ihmisen älyn."""

        On yleisin selitys puoskarilta jolla ei ole tarvittavaa koulutusta.

      • tuhat ja yksi
        PSy kirjoitti:

        """Nimen omaan Raamatun kirjaimellinen tulkita kuolettaa ihmisen älyn."""

        On yleisin selitys puoskarilta jolla ei ole tarvittavaa koulutusta.

        >>> On yleisin selitys puoskarilta jolla ei ole tarvittavaa koulutusta. >>>

        Älä mene uskosi harhassa puoskarin hoitoon vaan käytä koulutetun lääketieteen palveluja.

        Samoin on uskonnonkin laita mitä innokkaammi jokin lahko erityspiirteitään korostaa sen selvemmin sen liikkeen sanoma on järjettömyyksiin mennyt.

        (Ja se on asioitten kertominen ehdottomassa Pyhän Hengen totuudessa!)

      • tie, totuus, elämä

        Niinhän se on, että jos menet tikku sormessa valelääkärin luo, hän amputoi kätesi (puoskari joka ei paranna ketään henkisesti eikä ruumiillisesti). Mutta kun menet Jumalallisen totuuden tietävän lääkärin puheille, joka tekee Jumalalliseen tietoon perustuvan diagnoosin, hän parantaa sinut henkisesti ja ruumiillisesti.

        diagnoosi tulee sanoista, dia gnosis: dia- sana tarkoittaa Jumalallinen, ja gnosis- sana tarkoittaa tie, totuus ja elämä

        Jeesus sanoi: "Minä olen tie, totuus, ja elämä"

      • rölli ja tölli
        tie, totuus, elämä kirjoitti:

        Paavali opettaa että gnostiikka LÄÄKETIEDE on pakanallista, mutta Jeesus että se on Jumalallista.

        Jos seuraat paavalin lakeja ja oppeja, joka vastustaa tieteisoppeja, sinun ei saa käyttää mitään mikä on suoraan tai epäsuoraan yhdistettävissä tieteeseen, toisin sanoen sinun on mentävä metsään ja elettävä niinkuin elukka.

      • vakaavanhaväinö
        rölli ja tölli kirjoitti:

        paavalin oppeja kun seuraa, se tarkoittaa sivistyneen yhteiskunnan romahtamista vähintään afganistanin tasolle, ihmiset käyttäytyvät niinkuin elukat

      • TiaGnosis(E-S)
        vakaavanhaväinö kirjoitti:

        paavalin oppeja kun seuraa, se tarkoittaa sivistyneen yhteiskunnan romahtamista vähintään afganistanin tasolle, ihmiset käyttäytyvät niinkuin elukat

        "Mielenvikaisten oppien omaksuminen tekee mielenvikaiseksi."

      • tuhat ja yksi
        tie, totuus, elämä kirjoitti:

        Niinhän se on, että jos menet tikku sormessa valelääkärin luo, hän amputoi kätesi (puoskari joka ei paranna ketään henkisesti eikä ruumiillisesti). Mutta kun menet Jumalallisen totuuden tietävän lääkärin puheille, joka tekee Jumalalliseen tietoon perustuvan diagnoosin, hän parantaa sinut henkisesti ja ruumiillisesti.

        diagnoosi tulee sanoista, dia gnosis: dia- sana tarkoittaa Jumalallinen, ja gnosis- sana tarkoittaa tie, totuus ja elämä

        Jeesus sanoi: "Minä olen tie, totuus, ja elämä"

        Olen tavannut vajaakykyisiä uskovia .

        >>> Niinhän se on, että jos menet tikku sormessa valelääkärin luo, hän amputoi kätesi (puoskari joka ei paranna ketään henkisesti eikä ruumiillisesti). Mutta kun menet Jumalallisen totuuden tietävän lääkärin puheille, joka tekee Jumalalliseen tietoon perustuvan diagnoosin, hän parantaa sinut henkisesti ja ruumiillisesti. >>>

        Ja SE kuuluisa "valelääkäri" ei muuten tainnut tehdä yhden yhtään hoitovirhettä.

      • tuhat ja yksi
        rölli ja tölli kirjoitti:

        Paavali opettaa että gnostiikka LÄÄKETIEDE on pakanallista, mutta Jeesus että se on Jumalallista.

        Jos seuraat paavalin lakeja ja oppeja, joka vastustaa tieteisoppeja, sinun ei saa käyttää mitään mikä on suoraan tai epäsuoraan yhdistettävissä tieteeseen, toisin sanoen sinun on mentävä metsään ja elettävä niinkuin elukka.

        Uskonto ja uskomukset ovat olleet kaiken kehityksen vastustaja , vasta sen jälkeen kun kristinuskon kaikkialle ulottuva vaikutus oli saatu heikkenemään keksinnöt ovat muuttaneet maailman.

        >>> Paavali opettaa että gnostiikka LÄÄKETIEDE on pakanallista, mutta Jeesus että se on Jumalallista. >>>

        Häviö taikuudelle !

      • tuhat ja yksi
        vakaavanhaväinö kirjoitti:

        paavalin oppeja kun seuraa, se tarkoittaa sivistyneen yhteiskunnan romahtamista vähintään afganistanin tasolle, ihmiset käyttäytyvät niinkuin elukat

        >>> paavalin oppeja kun seuraa, se tarkoittaa sivistyneen yhteiskunnan romahtamista vähintään afganistanin tasolle, ihmiset käyttäytyvät niinkuin elukat .>>>

        Joten on ajateltava mihin uskoo jos ei tiedolla saa varmuutta miten asiat ovat.

      • ilpostus
        tuhat ja yksi kirjoitti:

        Uskonto ja uskomukset ovat olleet kaiken kehityksen vastustaja , vasta sen jälkeen kun kristinuskon kaikkialle ulottuva vaikutus oli saatu heikkenemään keksinnöt ovat muuttaneet maailman.

        >>> Paavali opettaa että gnostiikka LÄÄKETIEDE on pakanallista, mutta Jeesus että se on Jumalallista. >>>

        Häviö taikuudelle !

        "Häviö taikuudelle ! "

        Jokainen uskovainen seuraa jonku mielenvikaisen rasistisen uskonnon tai sen lahkon perustajan lakeja ja oppeja, sen sijaan että noudattaisivat sanantarkasti Jumalan lakia, Jeesuksen oppeja ja Suomen perustuslakia. Nuo kolme suojelevat samaa asiaa, eli ovat perusluonteeltaan sama asia; "Kenenkään ihmisarvoa, kunniaa, omatuntoa, itsetuntoa, vakaumusta, oikeuksia (Lakia) ei ole koskaan saanut eikä saa loukata"

    • ilpostus

      raamattua ei saa avata jos ei noudata sanantarkasti Jumalan lakia, ja jos avaa ja ei noudata lakia, se on tuomio

    • Nimimeerkki

      Tietämättömyys - että ei ole tarvittavaa tietoa ja/tai koulutusta jonkun esitetyn asian arvioimiselle, onko se mitä on esitetty laillista tai ei, tai onko se mitä on esitetty totta tai ei - petaa harhaoppisuudelle kaikilla mahdollisilla tasoilla. Lapset ovat viattomia, kokemattomia ja tietämättömiä, ja siksi helppoja uhreja harhaoppeja levittäville rasistisille puoskareille. mutta luotetaan Sanaan, että Jumala kostaa heille, ja heidän jälkeläisilleen "kolmanteen ja neljänteen polveen".

    • Raakelin morsian

      Kiitos ja kunnia hänelle joka aloitti tämän ketjun, ja auttoi minua tuntemaan Jumalan sanan, olen vapaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      153
      11031
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      53
      5269
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2483
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      31
      2169
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1731
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1594
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      31
      1280
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1206
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      956
    10. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      98
      952
    Aihe