Väestöliittoko puolueellinen?

Dara

Olen kiinnittänyt huomiota viime aikoina siihen, että jotkut abortin vastustajat väittävät Väestöliiton olevan puolueellinen, abortteja suosiva järjestö. Siitä on palstalla sanottu mm. sen olevan "aborttiväen suosima neuvontapaikka", ylläpitävän "ihmisoikeuksia rikkovia ei-lisääntymisoikeuksia" ja levittävän "pro choice propagandaa". Se kuulemma on enemmän pro choice järjestö ja tämä näkyy siitä, kuinka se suhtautuu perhesuunnitteluabortteihin.

Olen hyvin hämmästynyt näistä kommenteista. Minä olen aina mieltänyt Väestöliiton nimenomaan puolueettomaksi sosiaali- ja terveysalalla toimivaksi järjestöksi, joka tarjoaa puolueetonta tietoa ihmisen elämänkaaren monissa eri vaiheissa sen lisäksi, että se toimii YK:n lisäksi monien muiden kansainvälisten ja kotimaisten järjestöjen yhteistyökumppanina. Mutta näinkö siis ei olekaan.

Yritin kysyä perusteita eräältä abortin vastustajalta toisessa ketjussa siihen, miksi hän näkee Väestöliiton pro choice järjestönä, mutta jäin vaille vastausta. Joten tein asiasta oman aloituksen, jotta voisimme keskustella asiasta ja saisin joitain perusteluita näille puolueellisuusväitteille. Toivon siis ensisijaisesti vastauksia nyt niiltä abortin vastustajilta, jotka ovat Väestöliittoa pro choice propagandan levittämisestä syyttäneet ja pitävät sitä aborttiin päin puolueellisena järjestönä. Toki muutkin voivat vapaasti kommentoida.

Haluaisin kuitenkin nyt tietää perustelut sille, miksi juuri Väestöliitto on niin puolueellinen, että sen lausuntojakaan ei voida vakavasti ottaa. Ja haluaisin ihan konkreettisia esimerkkejä sellaisista Väestöliiton lausunnoista, joissa se levittää pro choice propagandaa.

Kiitän jo etukäteen ja toivon asiallista keskustelua.

11

397

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1977*

      Hmmm... Laittaa myös miettimään, että jos organisaatioiden kannat johonkin tekee niistä pro- choiceja tai pro-lifejä, niin eikö Eu ja YK, jotka molemmat sanovat, etteivät suosi abortteja perhesuunnittlukeinona, voida pitää Pro-life propagandana ja näin ollen alkaa vain kylmästi sanomaan, että moisilla kiihkoutuneilla organisaatioilla on sumentunut katsomus, joten niitä ei voida pitää varteenotettavina lähteinä?

      • ainakin..

        niillä on "vähän" laajempi vaikutuspiiri ja "kannattajakunta" kun jollain Väestöliitolla tai IPPFllä..


      • Dara

        Hyvä huomio ;) Toisaalta onhan YK:ta syytelty paljon myös aborttien suosimisesta. Juuri lisääntymisterveyttä käsitteleviä asioitahan on pro life puolelta pidetty aborttimyönteisinä jne. Mutta tämän palstan abortin vastustajien mukaan YK taitaa olla enemmän abortin vastainen järjestö...


      • Dara
        ainakin.. kirjoitti:

        niillä on "vähän" laajempi vaikutuspiiri ja "kannattajakunta" kun jollain Väestöliitolla tai IPPFllä..

        Et suinkaan sinä ole yksi niistä Väestöliittoa puolueellisuudesta syyttäneistä? Haluaisitko vastata aloitusviestiini ja antaa konkreettisia esimerkkejä Väestöliiton abortteja suosivista lausunnoista?


    • Jokutyyppivain

      Hyvä aloitus! Olen itsekkin miettinyt kyseistä asiaa.

      Mielestäni on outoa pitää väestöliittoa puolueellisena, koska sivuiltakinhan saa molemmista tietoa, niin abortista kuin vanhemmuudestakin. Ei siellä nähdäkseni mitenkään aborttia tuputetakkaan, kerrotaan vain siitä faktoja.

      • Dara

        "Mielestäni on outoa pitää väestöliittoa puolueellisena, koska sivuiltakinhan saa molemmista tietoa, niin abortista kuin vanhemmuudestakin. Ei siellä nähdäkseni mitenkään aborttia tuputetakkaan, kerrotaan vain siitä faktoja."

        Olen samaa mieltä. Siksi olenkin niin hämmentynyt siitä, että sitä kovin tunnutaan puolueellisuudesta, jopa suorastaan aborttipropagandasta syyttelevän.

        Mutta ilmeisesti tuota mieltä olevat ihmiset eivät osaa itsekään perustella väitteitään, ainakaan vastauksia ei tähän kysymykseen näytä saavan... Sääli.


      • vertailtu on

        Joo mutta väestöliiton sivuilla ei ehkä ole tarkoituskaan antaa biologian oppitunteja, vaan tietoa mistä saa apua ja mitä vaihtoehtoja on jos tulee raskaaksi. Ehkä oletetaan, että jokainen pärjää omalla biologian tietämyksellä ja tarpeen mukaan googlettaa. Tarkoitushan ei ole käännyttää toisin kuin noilla toisilla sivuilla vaan kerrotaan mitkä ovat oikeutesi ja mitä voit tehdä.

        Väestöliiton sivuilla ei myöskään anneta väärää (ja provosoivaa) tietoa (ainakaan en ole huomannut) toisin kuin esim. oikeuselämään sivustolla annetaan.


      • Dara

        "En näe Väestöliittoa puoluettomana, se on täysin abortin puolesta, eikä käytännössä tekevät mitää muuta kun levittää pro-abortti propaganda."

        Joko sinulla on varsin erikoinen käsitys pro-abortti propagandasta, tai sitten et juurikaan Väestöliiton sivustoon ja sen tarjoamaan tietoon, neuvontaan ja palveluihin ole tutustunutkaan. Se tarjoaa sivustollaan tietoa abortin lisäksi mm. raskaudesta, sen kulusta ja sen aikana tehtävistä tutkimuksista. Se tarjoaa niin ikään tietoa keskenmenosta, kohdun ulkoisesta raskaudesta, raskaudesta ja seksitaudeista, raskaudesta ja seksuaalisuudesta, raskauden ehkäisystä, vanhemmuudesta, lapsiperheen arjen haasteista ja lapsettomuudesta.

        Se tarjoaa myös useita erilaisia seksuaaliterveyteen liittyviä palveluita, raskauden aikaisia sikiötutkimuspalveluita, hedelmättömyyshoitopalveluita sekä paljon vanhemmuuteen ja parisuhteeseen liittyvää neuvontaa ja palveluita. Se tarjoaa jopa lapsenhoitopalveluita lapsiperheille. Raskauden keskeyttämistä se käsittelee yhden ainoan sivun verran ja sillä se kertoo mm. raskauden keskeytyksen menetelmistä. Koko muu sivusto käsittelee raskautta, ehkäisyä, vanhemmuutta yms. asiaa, siis aivan muuta kuin aborttia.

        En käsitä, miten tuo yksi ainoa sivu, jossa varsin suppeasti kerrotaan abortista, voi olla muka ainoa mitä Väestöliitto tarjoaa. Suosittelen, että tutustut Väestöliiton sivustoon ihan kokonaisuudessaan.

        http://www.vaestoliitto.fi/

        Sinun antamiisi sivustoihin Väestöliiton vertailu on minusta hieman ontuvaa jo siksi, että Väestöliitto ei tosiaankaan edes tarkoita keskittyä vain abortin ympärille, kuten Pro Life Suomi tai oikeuselämään sivusto. Jos juuri näihin halutaan Väestöliittoa verrata, niin sopii kysyä, mitä parisuhteeseen, seksuaalisuuteen, raskauteen ja sen kulkuun ja seurantaan, raskauden ehkäisyyn, vanhemmuuteen ja lapsettomuushoitoihin liittyviä neuvoja ja palveluita nuo sinun esittämäsi järjestöt tarjoavat?


    • Holaja
      • Dara

        Niin siis Väestöliitto tekee yhteistyötä IPPF:n eli International Planned Parenthood Federationin Euroopan verkoston kanssa. Sen lisäksi se tekee yhteistyötä mm. myös YK:n väestörahaston eli UNFPAn kanssa. Tuo linkissäsi kritisoitu Yhdysvaltain Planned Parenthood, eli Planned Parenthood Federation of America, on vain yksi lukuisista IPPF:n kanssa yhteistyötä tekevistä järjestöistä.

        http://www.ippf.org/en

        http://www.plannedparenthood.org/

        http://www.vaestoliitto.fi/kansainvalisyys/tiedottaminen_ja_vaikuttaminen/jarjestoyhteistyo/

        Mitä puolestaan IPPF:n tulee, niin yksi sen yhteistyö ja rahoituskumppaneista on YK ja Euroopan Unioni.

        >>The IPPF is financially supported by governments, trusts, and foundations including the European Commission and the United Nations Population Fund for special projects.
        To achieve their goals as an organization, the IPPF often collaborates with the World Health Organization (WHO), the United Nations Development Program (UNDP), the United Nations Children’s Fund (UNICEF), the United Nations Population Fund (UNPF), and the Organization for Economic Co-operation and Development (OECD). IPPF is a prominent lobbyist in the European Union: specifically, for the European Council and the United Nations Economic and Social Council (ECOSOC). It is the only non-governmental organization (NGO) that focuses on sexual health and reproductive rights to qualify for Consultative Status with the Council of Europe.>>

        http://en.wikipedia.org/wiki/International_Planned_Parenthood_Federation

        Syytämmekö seuraavaksi ehkä YK:ta ja Euroopan Unioiniakin aborttipropagandan levittämisestä? Toki sekään ei olisi uutta pro life -järjestöjen taholta, mutta tällä palstalla abortin vastustajat tuntuvat pitävän mm. YK:ta lähinnä kai abortin vastaisena järjestönä...


    • henkilö X

      Linaan tähän pätkiä omasta aiemmasta kirjoituksestani. Siinä ilmenee syy siihen, miksi Väestöliittoa malettiin palstalla alunperin pitää puolueellisena. Tuon väitteen keksi alunperin se henkilö, joka alituiseen aborttiväkeä täällä analysoi tässä ketjussa:

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9286111

      Ja niitä minun kommenttejani toisesta ketjusta:

      "Väestöliitto on abortin vastustajien toimesta leimattu puolueelliseksi "aborttiväen suosimaksi neuvontapaikaksi" vain ja ainoastaan siksi, että sen sivuilta löytyy yhden sivun mittainen tietopaketti raskauden keskeyttämisestä. Erityisen vakavana ja raskauttavana seikkana muistaakseni vastustajat kokivat sen, että tuossä varsin tiivistetyssä tietopaketissa sanottiin seuraavaa:
      "Raskauden keskeyttämispäätöstä tehdessä älä jää yksin. Tukea saat kumppaniltasi, terveydenhuollon ammattilaisilta sekä luotettavilta ystäviltäsi. On tärkeää, että päätös raskauden keskeyttämisestä on omasi ja tuntuu senhetkisessä elämäntilanteessasi oikealta."

      Mietitäänpä mitä muuta Väestöliitto on, kuin tuo yksi tietopaketti ja sen lopusta löytyneet kolme virkettä. Mitä muuta se tekee, kuin "houkuttelee naisia aborttiin" sillä että tarjoa asianmukaista tietoa tiivistetyssä muodossa eikä toivo heille kaikkea pahaa ja kamalaa.

      Kotimaassa Väestöliitto toimii monin tavoin perheiden hyväksi. Se on kiinnostunut mm. isyyden tukemisesta, se tarjoaa monenlaisia palveluja lapsiperheiden arjen tueksi. Sen sivuilta löytyy tietopaketti myös parisuhteen hoitamisesta, seksuaalipalveluiden puolelta se tarjoaa kaikenkattavaa neuvontaa, tietoa ja monenlaisia palveluita kakista elämän vaiheista kehdosta vanhuuteen. Oleellinen osa sen palveluita on erilaiset hedelmällisyyteen liittyvät neuvonnat ja palvelut, kuten raskauteen ja synnytykseen liittyvät seikat sekä tietenkin Väestöliiton tarjoamat hedelmöityshoitopalvelut.

      Väestöliitolla on 31 jäsenjärjestöä, joista voisin mainita muutaman, jotka saattaisivat kiinnostaa abortin vastustajiakin: Biologian ja maantieteiden opettajien liitto, Kristillisdemokraattiset naiset, Marttaliitto, Naisjärjestöjen keskusliitto, Parasta Lapsille, Lääkäriseura Duodecim, Suomen Gynekologiyhdistys, Suomen Kätilöliitto yms...

      Kansainvälisesti Väestöliitto tekee yhteistyötä monen eri järjestön kanssa, se mm. laatii vuosittain suomenkieliset tiivistelmät YK:n väestörahasto UNFPA:n vuosiraportista State of World Population. Lisäksi se on jäsenenä seuraavissa kansainvälisissä järjestöissä:

      * EU-maiden perhejärjestöjen liitto (The Confederation of Family Organisations in The European Community, COFACE)
      * Eurooppalainen väestötutkimuksen yhdistys (EAPS)
      * Eurooppalaisten kansalaisjärjestöjen seksuaali- ja lisääntymisterveyttä, väestö- ja kehityskysymyksiä tekevä yhteistyöjärjestö (EuroNgos)
      * Kansainvälinen perhesuunnittelujärjestöjen liitto (International Planned Parenthood Federation, IPPF)
      * Maailman perhejärjestöjen liitto (WFO)
      * Kotipalvelun maailmanjärjestö (WHHO)

      Siis aivan kauheaa ja puolueellista aborttipropagandaa todellakin! Eihän tuo tosiaan mitään muuta näytä juuri tekevänkään! melkein täysin keskittyy pelkkään abortin suosimiseen, vai mitä?"

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9458119#comment-46783630-view

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      30
      5110
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      64
      4101
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      78
      3676
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2728
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      158
      2534
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2388
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      79
      2199
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2167
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      138
      1695
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      40
      1548
    Aihe