Moe,
kävin koittamassa ekaa kertaa saada leimaa käyttikseksi hankkimalleni 2-litraselle Accordille kaasutinkoneelle. Pari juttua alustassa menee korjaukseen, mutta lisäksi päästömittaus näytti liikaa happea. Jos putkesta löytyy reikää, niin okei (en ole vielä tarkastellut), sen kyllä saa kuntoon, mutta jos se happi tulee imupuolelta, mistä kannattaa lähteä etsimään? Onko jotain tyypillistä kohtaa konetilassa, josta ajan myötä joku letku/liitos/tiiviste alkaa fuskaamaan? Pakosarjan suojana oleva peltiviritys ainakin on rupisen ruosteinen, mutta voiko sen alla pakosarjassa olla jotain vauriota? Enpä ole vielä tarkastellut enkä mitään epämääräistä suhinaa tai sutkutusta kuullut, mutta jos tarpeen, niin pitäähän sieltäkin kurkkailla. Mikä muuten on tuollaisessa koneessa happianturin rooli? Voiko se vaikuttaa siihen seokseen (ja siten päästöihin) samalla tavalla kuin ruiskukoneissa esim. 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alun vehkeissä?
Vissiin koitan sellasella käynnistyssuihkeella alkaa ruikkimaan ja tutkailemaan, mistä vaikuttaa, mutta jos on jotain tunnettua ongelmakohtaa, vinkki ei liene pahitteeksi. (Eka omistamani kaasutinkone, aiemmin ollut eurooppalaisia ja amerikkalaisia ruiskukoneita. Periaatehan on sinällään sama, mutta vaikuttaisi rakenteeltaan monimutkaisemmalta tuo kaasutin, kun vertaa vaikka pikkulohko-Chevyn kahdeksansylisteriseen. Tai näin itse asian tässä vaiheessa näkisin :) )
Tälläsiä tuli mieleen, jos sattuisi olemaan jotain vinkkiä antaa, mistä lähteä liikkeelle.
1991 Accord kaasutinkoneella, liikaa happea pakokaasussa
HecklesS
0
135
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole412460Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742447Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732342Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512102Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl221826Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801663Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211098Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71004Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40959Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön55854