ATLANTISTA NÄKY.

Näyn saaja haw.

SAIN NÄYN YÄLLÄ, LÄHES KESKELLE ATLSNTIA TULEE PITKÄ VAJOAMA JA SITTEN TULEE PITKÄ PURKAUMA, JOSTA ALKAA TULLA VULKAANISTA TUHKAA ENSIKSI. SYNTYY UUSI MANNER, SUUREMPI KUIN EUROOPPA! KORKEUSN. 8-17m VULKAANISTA MASSAA, JOSSA MAANJÄRISTYKSIÄ N. 3-4v. JA VIELÄ EDELLEENKIN. Uuden mantereen vulkaanisen massan säteily on voimakasta ja myrkyllistäkin. Noin 3v. kuluttua sinne voi mennä varovasti. Asua siellä ei voi vielä pitkään aikaan.
Purkaumasta alkaa nousta tulivirrat, nousten korkealle lähes koko pituudeltaan. Ulottuu lähes Islantiin asti!
Tulee valtava hyökyaalto noin 93.5m keskeltä, tullen Eurooppaa ja osin Afrikkaakin kohti.
Hollannin padot eivät kestä. Ei kuitenkaan hollanti kokonaan tuhoudu.
Tanska peittyy veteen, vähäsen jää jäljelle.
Alava Ruotsin eteläosa peittyy veteen.
Suomen pohjanmaa pellot peittyvät veteen n. 1,5mi. Sitten tulee maanjäristys n. 5.6 ast. sitten 7,9 ast. kolmen päivän kuluttua. Ulottuen Kainuuseen asti.
Suomi menee jokseenkin kahtia, ollen n. Laatokan koolta lahtena.Suomelle tulee suuret vaikeudet. Pohjanmaalla hukku ihmistä paljon ja tulee suuri hätä.
Floridan niemimaa peittyy vedellä. Suuria Tsunameja idässä ja lännessä.Suuret tuhkapilvet tulevat yli maapallon, tuhkamäärä on mailmankaikkeuden suurin.
Saatu 16.07.2010.

18

671

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Guertus

      Joo täysin mahdollista.
      Saman tapaista tietoa tullut muualtakin, ja varoiteltu rannikolla asuvia.
      On puhuttu että Lemurian ja Atlantiksen rauniot nousevat pintaa jotta ihmiset heräisivät tästä kaksinaisuuden lineraalisesta harhasta.
      Ja muistaisimme keitä oikeasti olemme.
      Meidät on luotu Rakkaudesta ja olemme kaikki samasta Lähteestä jonne aikanaan jokainen kyllä palaa.

      • 324werft

        Heh. "Täysin mahdoliista" No kun ei ole :)

    • -jarmo-

      Jees! Kuulostaa aivan siltä että jotakuinkin noin silloin se menee.

      Mutta lukekaas Jesaja 65:17-25 ja Hesekiel 47 luku. Sieltä löytyy mm. miten Jeesus tekee maailman asuttavaan kuntoon tuhatvuotiskaudeksi. Meret jäävät jonkinlaisiksi suola-alueiksi jne. puhtaat vedet elvyttävät maailman muut vesistöt ja ja kasvillisuuden. Kaloja aivan kuin syntyy jostain vaan uudelleen ja niin käy varmaan muidenkin eläimien. Vihan vuosillahan kaikki elävä merissä kuolee. Maailma on varmaan aika erilainen kartallakin silloin kun Jeesus on sen uudelleen järjestänyt.

      • 00Li0

        Joo mutta Raamattu on koottu sen aikaisen eliitin etujen mukauiseksi.
        Raamatusta on jätetty pois ja lisätty tekstejä.
        Raamatun teksteillä on hyvin paljon peloteltu.
        Jumala ei kuitenkaan Rakasta sinua yhtään vähempää vaikket olisi ikinä kuulutkaan koko Raamatusta mitään.
        Jumala rakastaa kaikkea yhtä paljon kuin itseään.
        Ei ole olemassa mitään muuta kuin Jumala.
        Jumalasta on myös ihmisen sairas pelokas mielikuvituskin.

      • -jarmo-
        00Li0 kirjoitti:

        Äkkiseltään en ihan ymmärrä mitä hait tai tarkoitit kirjoituksellasi, mutta jos oikein ymmärsin, niin kyseenalaistit Raamatun kirjoitukset Jumalan ilmoituksena ja siteerasit niitä jopa hyvinkin arvelluttaviin tarkoitusperiin.

      • Toinen realisti.
        -jarmo- kirjoitti:

        Tuossa aloituksessa viitattii Atlantin keskiselänteeseen.

        Keskiselänne on valtameressä mannerlaattojen rajoilla oleva merenalainen vuoristo,jossa syntyy uutta merenpohjaa.

        Atlantin keskiselänne löydettiin 1950-luvulla kun tektoniset eli mannerlaatat,niiden liikkeet ja sijainnit tulivat tunnetuiksi.

        Atlantin keskiselänteellä Pohjois-Amerikan laatta ja Euraasian laatta liikkuvat toisistaan poispäin,eli eivät siis hankaudu toisaan vasten.

        Atlantin keskiselänteen merenalaisen vuoriston korkeimmat huiput nousevat saariksi kuten Azorit ja Islanti,mutta keskiselänne nousee maan pinnalle ainostaan Islannissa ja Surtesyn saaressa.

        Surtseyn saari kehittyi 130 metriä merenpinnan alapuolella sijainneen tulivuoren purkauksesta,joka saavuttti merenpinnan 14.marraskuuta 1963.Saari on rauhoitettu tieteellistä tutkimusta varten,eikä yleisöllä ole sinne pääsyä.

        Aloituksessa esille tuodut asiat ovat pelkkiä oletuksia ja kauhuskenaarioita eivätkä näin ollen kuulu tieteellisen ajattelun piiriin pelkästään jo siitä syystä,että ne ovat geologisesti ja tieteellisesti ajateluina mahdottomia.

        Luonnonlakeja ei niissäkään suhteissa voida rikkoa,ei edes korkeampien voimien,mitä ne sitten lienevätkin,taholta.

        Mutta jos joku,tai jotkut,haluavat ajatella toisin,niin se on heidän asiansa.

        Tieteellisen ajattelun piiriin ei kuulu myöskään kuvitteellinen,kadonnut Lemurian manner.

        Tämän kuvitteellisen,Intian valtamerellä sijainneen Lemurian mantereen keksi eläintieteilijä Philip Sclater vuonna 1864 mahdolliseksi selitykseksi sille,että puoliapinoihin kuuluvia kissamakeja (Lemureja) on sekä Madagaskarilla että Intiassa,mutta ei Afrikassa.Hän ehdotti,että välissä olisi ollut joskus manner,jonka hän nimesi Lemuriaksi.

        Kun manner-eli tektoniset laatat tulivat tunnetuiksi todettiin,etteivät ne jätä sijaa Lemurian kuvitellulle,kadonneelle mantereelle.Näin ollen Lemuria katosi tieteellisestä keskustelusta.

        Tämä kuvitteellinen Lemurian kadonnut manner kuuluu nykyisin teosofisen,okkulttisen ja NA-ajattelun eli näennäistieteiden piiriin.

        Tämä kuvitteellinen Lemurian kadonnut manner siirtyi eräissä NewAge-piireissä Intian valtamereltä Tyynelle valtamerelle Havaijin saaristoon siksi,että presidentti Barak Obama on syntynyt,ja täysin todistettavasti,Hawaijilla.

        Niinpä eräiden NA-piirien mukaan Obama onkin uudestisyntynyt,muinaisen Lemurian mantereen entinen hallitsija ja Hawaijin saaristo onkin osa kadonnutta Lemurian mannerta.

        Japanin maanjäristys sai eräät piirit uskomaan,että muinainen ja kuvitteellinen Lemurian manner on nousemassa esiin Japanin lähistöllä.

        Tämä kuvitteellinen Lemurian kadonnut manner seilaa aika ahkerasti,kohta se kai seilaa Itämerelle tai Pohjanlahdelle!

        Manner-eli tektoniset laatat eivät jätä sijaa edes Atlantiksen kadonneelle mantereelle.Todennäköisimmin tämä Atlentiksen kadonnut manner onkin ollut muinainen korkeakulttuuri,joka on sijainnut Atlantin valtameren molemmin puolin rannikkoalueilla.

      • -jarmo- ....... Jarmo ei tunnu tietävän mitä varten Jeesus tuli ensimmäisen kerran maailmaan.
        Jeesus halusi profetioiden mukaan rakentaa Messiaanisen rauhanvaltakunnan maanpäälle, niinkuin profeetat olivat ennustaneet.

        Kuitenkin Jesaja profeetta näki toisen mahdollisuuden kärsivästä Messiaasta, joka tuhottiin, sillä Israelin kansa ei tuntenut Messiastaan eikä tuhottu Messias voinut rakentaa luvattua rauhanvaltakuntaa.
        Ennustukset olivat ehdollisia ja 1000-vuotinen aika siirtyy Jeesuksen toisen tulemisen aikaan, jolloin Jeesus vie pyhät 1000-vuodeksi taivaaseen, eikä maanpäällä elämä tule jatkumaan.

        Ennen Jeesuksen toista tulemista Herra mullistaa maan muodon ja hajoittaa siitä sen asukkaat.
        Maan järistykset, sodat ja tulvat hävittävät maata, ja merien käydessä myrkylliseksi kaikki kalat kuolevat kun vedet muistuttavat ja näyttävät kuolleelta vereltä. Maa ei tule olemaan vielä tässä vaiheessa täysin asumaton, mutta vain vähän ihmisiä jää jäljelle, ja aikoinaan eräs profeetta ennusti, että jossakinpäin maailmaa pelastettuja löytyisi vain seitsemänsylen mittaisen hirren päältä, eivätkä näytä toisetkaan profeetat paljon erehtyneen näkemistään unista.

        Jarmo koetahan ajatella Herra luo uuden taivaan ja uuden maan, sillä ei Herra vanhoja korjaile.

      • LöytylöytyMu
        Toinen realisti. kirjoitti:

        Tuossa aloituksessa viitattii Atlantin keskiselänteeseen.

        Keskiselänne on valtameressä mannerlaattojen rajoilla oleva merenalainen vuoristo,jossa syntyy uutta merenpohjaa.

        Atlantin keskiselänne löydettiin 1950-luvulla kun tektoniset eli mannerlaatat,niiden liikkeet ja sijainnit tulivat tunnetuiksi.

        Atlantin keskiselänteellä Pohjois-Amerikan laatta ja Euraasian laatta liikkuvat toisistaan poispäin,eli eivät siis hankaudu toisaan vasten.

        Atlantin keskiselänteen merenalaisen vuoriston korkeimmat huiput nousevat saariksi kuten Azorit ja Islanti,mutta keskiselänne nousee maan pinnalle ainostaan Islannissa ja Surtesyn saaressa.

        Surtseyn saari kehittyi 130 metriä merenpinnan alapuolella sijainneen tulivuoren purkauksesta,joka saavuttti merenpinnan 14.marraskuuta 1963.Saari on rauhoitettu tieteellistä tutkimusta varten,eikä yleisöllä ole sinne pääsyä.

        Aloituksessa esille tuodut asiat ovat pelkkiä oletuksia ja kauhuskenaarioita eivätkä näin ollen kuulu tieteellisen ajattelun piiriin pelkästään jo siitä syystä,että ne ovat geologisesti ja tieteellisesti ajateluina mahdottomia.

        Luonnonlakeja ei niissäkään suhteissa voida rikkoa,ei edes korkeampien voimien,mitä ne sitten lienevätkin,taholta.

        Mutta jos joku,tai jotkut,haluavat ajatella toisin,niin se on heidän asiansa.

        Tieteellisen ajattelun piiriin ei kuulu myöskään kuvitteellinen,kadonnut Lemurian manner.

        Tämän kuvitteellisen,Intian valtamerellä sijainneen Lemurian mantereen keksi eläintieteilijä Philip Sclater vuonna 1864 mahdolliseksi selitykseksi sille,että puoliapinoihin kuuluvia kissamakeja (Lemureja) on sekä Madagaskarilla että Intiassa,mutta ei Afrikassa.Hän ehdotti,että välissä olisi ollut joskus manner,jonka hän nimesi Lemuriaksi.

        Kun manner-eli tektoniset laatat tulivat tunnetuiksi todettiin,etteivät ne jätä sijaa Lemurian kuvitellulle,kadonneelle mantereelle.Näin ollen Lemuria katosi tieteellisestä keskustelusta.

        Tämä kuvitteellinen Lemurian kadonnut manner kuuluu nykyisin teosofisen,okkulttisen ja NA-ajattelun eli näennäistieteiden piiriin.

        Tämä kuvitteellinen Lemurian kadonnut manner siirtyi eräissä NewAge-piireissä Intian valtamereltä Tyynelle valtamerelle Havaijin saaristoon siksi,että presidentti Barak Obama on syntynyt,ja täysin todistettavasti,Hawaijilla.

        Niinpä eräiden NA-piirien mukaan Obama onkin uudestisyntynyt,muinaisen Lemurian mantereen entinen hallitsija ja Hawaijin saaristo onkin osa kadonnutta Lemurian mannerta.

        Japanin maanjäristys sai eräät piirit uskomaan,että muinainen ja kuvitteellinen Lemurian manner on nousemassa esiin Japanin lähistöllä.

        Tämä kuvitteellinen Lemurian kadonnut manner seilaa aika ahkerasti,kohta se kai seilaa Itämerelle tai Pohjanlahdelle!

        Manner-eli tektoniset laatat eivät jätä sijaa edes Atlantiksen kadonneelle mantereelle.Todennäköisimmin tämä Atlentiksen kadonnut manner onkin ollut muinainen korkeakulttuuri,joka on sijainnut Atlantin valtameren molemmin puolin rannikkoalueilla.

        Tämä löytyi Japanin mereltä.
        http://www.youtube.com/watch?v=DgFCq14oWGA&feature=related

      • -pervo-
        -jarmo- kirjoitti:

        Äkkiseltään en ihan ymmärrä mitä hait tai tarkoitit kirjoituksellasi, mutta jos oikein ymmärsin, niin kyseenalaistit Raamatun kirjoitukset Jumalan ilmoituksena ja siteerasit niitä jopa hyvinkin arvelluttaviin tarkoitusperiin.

        MItäpä tuosta. Paljon hirveämpi rikos olisi kyseenalaistaa -jarmo-n kirjoituksia. Se on aivan täysin anteeksiantamaton loukkaus, siinähän loukattaisiin paljon Jeesusta ja Jumalaa ylempää tahoa!

      • asdfasdfasdfe_O
        -pervo- kirjoitti:

        MItäpä tuosta. Paljon hirveämpi rikos olisi kyseenalaistaa -jarmo-n kirjoituksia. Se on aivan täysin anteeksiantamaton loukkaus, siinähän loukattaisiin paljon Jeesusta ja Jumalaa ylempää tahoa!

        :D

    • Hannu W.
      • wr5

        Sinä Taivas uutisten kirjoittaja voisit olla höpöttämättä.

    • Kritik

      Jotain outoa siinä on.
      Tunnetko sinä tätä lähemmin?

    • Uivastaatiset...

      Heh..ajattelin vaan kysäistä sellaista että jokos se näky Atlantista on toteutunut?

      Mutta vastaan itse esittämääni kysymykseen eli ei toteutunut joten kyseessä oli taas kerran väärä näky.

      Ja kun tämäkään väärä näky ei toteutunut,niin tänä vuonna tilalle odotellaan maanjäristyksiä Kaliforniaan sekä maailmanlaajuista suurta maanjäristystä.

      Nyt onkin jännää seurata sitä,että mitä vääriä näkyjä sitten keksitään kun eivät edellisetkään profetiat toteutuneet.

      Silloin tietysti ne taivaalliset käskykirjeetkin ja viimeiset kutsut päivitetään uudelleen.

      • oota vielä vähän

        Joo, tulee se uskovaisten vakiovastaus, kun ennustus ei toteudukaan, että Herra on vielä hyväksi katsonut armahtaa syntisiään, jonkun aikaa... mutta ei kauaa!

      • Pieni J.
        oota vielä vähän kirjoitti:

        Joo, tulee se uskovaisten vakiovastaus, kun ennustus ei toteudukaan, että Herra on vielä hyväksi katsonut armahtaa syntisiään, jonkun aikaa... mutta ei kauaa!

        Ei ole tullut sitä uskovaisten vakiovastausta,kun ennustus ei toteudukaan,että Herra
        on vielä hyväksi katsonut armahtaa syntisiään,jonkun aikaa mutta ei kauaa!

        Onko kaikki uskovaiset ja profeetat tässä kevään ja alkukesän ylöstempauksissa
        temmattu ylös jollekin Ylkän hääaterialle ja kiitosvirsiä laulamaan koska vastauksia
        ei ole tullut?

        Vai onko käynyt niin,että tilalle on tullut joitain muita profetioita?

    • asdfasdfasdfe_O

      Aijaijai tätä viikon huumoripläjäystä taas. Annan arvosanaksi 8½/10.

    • hannu w.

      Atlantista näky, jossa ei ole mitään aikamäärettä lainkaan. Toisaalta ei näyn saaja ole vastuullinen näyn ajankohdasta, koska näky on vain saatu muualta ei siis omasta päästä. On mahdotonta selvittää näyn alkuperää, siis näyn antajaa, tai lähettäjää.

      Olen nähnyt hengessä näyn monta kertaa, jossa maapallo on kauempana, korkealla avaruudessa ja on syttynyt palamaan suurilla liekeillä. Näky on mitä selvin ja on toistunut kolme kertaa. Ei ole tapahtunut unitilassa, vaan valvetilassa.
      Käsittämättömästi se on vain tullut?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      48
      2519
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2507
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2382
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      61
      2175
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1887
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      103
      1739
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      1185
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1034
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1015
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      57
      922
    Aihe