Osama bin Ladenista ja Muhammadistakin

Osama Bin Ladenin kuolemaa on jokseenkin varauksetta ylistetty länsimaiden korkeilla poliittisilla tahoilla, ja julistettu maailman nyt olevan entistä turvallisemman paikan. Vähän alemmilla tasoilla on keskusteltu myös huolestuneina kuoleman mahdollisesti aiheuttamista kostoiskuista ja terrorismin sitä kautta päinvastoin on pelätty kasvavan. Mielestäni molemmat tahot ovat oikeassa. Meidän julkisessa keskustelussamme asiasta selkeän ja realistisen puheenvuoron käytti eilis-iltaisissa uutisissa komentaja Juha-Antero Puistola Maanpuolustuskorkeakoulusta. Se on katsottavissa myös tästä:

http://areena.yle.fi/video/1304359303602

Eli asia on uskoakseni juuri niin kuin Puistola sanoo: Osama bin Laden on kuollut, mutta se ei ole Al-Qaidan loppu, eikä se lopeta terrorismiakaan, sillä Osama bin Ladenista tuli nyt kannattajiensa silmissä marttyyri, joka innoittaa heitä entistäkin enemmän. Mutta silti olen vahvasti sitä mieltä, että terrorismin kiihtymisen pelkokaan ei saanut olla este Yhdysvalloille kostaa Osama bin Ladenin ideoima tuhansien ihmisten joukkosurma. Yhdysvalloilla oli oikeutus ja jopa velvoite teolleen. Onnittelut jenkeille, että he siinä onnistuivat!

Tämä mielipiteeni ei kohdistu muslimeja vaan ainoastaan terrorijärjestö Al-Qaidaa vastaan. Minulla on Koraani, jonka olen lukenut kannesta kanteen, osin moneenkin kertaan, ja vaikka sieltä löytää hyväksynnän kuten kiellonkin hyvin monille, toisilleen vastakkaisillekin asioille – kuten myös Raamatustakin – niin sittenkään kirjassa ei ole mielestäni mitään sellaista, joka oikeuttaisi Al-Qaidan ja Osama bin Ladenin teot. Eivät niitä hyväksy monetkaan islamilaiset uskonoppineet ja tuskinpa yhdeltäkään heistä antaa fatwan, jossa Barack Obama saa kuolemantuomion.

Olen ollut 3,5 vuotta YK:n rauhanturvajoukoissa, jona aikana olen tullut tuntemaan paljon Egyptin ja Syyrian muslimeja ja oikein hienoja ihmisiä heidän joukossaan. Historian harrastajana olen melkoisesti perehtynyt islamiin ja sen historiallisiin vaiheisiin tiedän, että islaminuskoiset muslimit kantoivat kreikkalaista sivistysperinnettä yli pimeän keskiajan, jolloin sitä kristityssä Euroopassa määrätietoisesti tuhottiin. Lähes puoli vuosituhatta Espanjaa hallinneiden maurien suojeluksessa muslimioppineet työskentelivät tuloksellisesti yhdessä juutalaisoppineiden kanssa.

Islamin luoja on tietysti profeetta Muhammad, jota muslimit kutsuvat Jumalan lähettilääksi. Hän on muslimeille ehdoton auktoriteetti, jonka loukkaamisesta sanoin tai kuvin on annettu fatwoja, joissa on julistettu kuolemantuomioita. Mutta kertomalla muslimien hyvin tuntemia tosiasioita profeetasta ei ymmärtääkseni tämän kunniaa voida loukata. Niin kuitenkin katsoi tapahtuneen eräs rouva erään tapahtuman yhteydessä vappupäivän lounaspöydässä, kun hän kauhistellen kertoi perussuomalaisten Jussi Halla-ahon nimitelleen profeettaa pedofiiliksi. Jouduin valistamaan häntä ulkomuistista tosiasialla, jonka nyt tarkistin hallussani olevasta Muhammadin elämäkerrasta, jonka on kirjoittanut Muhammadin aikalaisen Ibn Ishaqin (k. 767) kokoamien tietojen pohjalta Inb Hisham (k.833). Kirjan on suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Sen sivulla 454 luvussa ”Uskovaisten äidit” kerrotaan (mainitsen vaimot vain etunimiltä, vaikka kirjassa ne ovat pitkillä, täydellisillä nimillään):

”Jumalan lähettilään (siis Muhammadin) vaimoja, joita kutsuttiin uskovaisten äideiksi, oli yhdeksän. Aisha, Hafsa, Umm Habiba, Umm Salama, Sauda, Zainab, Maimuna, Juwairya ja Safiya. Kaikkiaan Jumalan lähettiläällä oli kolmetoista vaimoa. Aishan Jumalan lähettiläs otti vaimokseen Mekassa, kun tämä oli seitsenvuotias. Jumalan lähettiläs pani avioliiton täytäntöön Medinassa, kun Aisha oli yhdeksän- tai kymmenvuotias.”

Avioliiton täytäntöön paneminen tarkoittaa sukupuoliyhteyden aloittamista. Kieltämättä nykykatsannossa aikuisen miehen – silloin jo yli nelikymppisen – sekaantuminen yhdeksän- tai kymmenvuotiaaseen tyttöön olisi pedofiliaa. Mutta ehkä silloisessa kulttuurissa nähtiin toisin, joten en tuolla elämäkerrassa kerrotulla tosiasialla halua loukata profeetta Muhammadin kunniaa enkä kyseenalaistaa häntä Jumalan lähettiläänä.

En siis pelkää saavani fatwaa islaminuskoisilta, sillä he kyllä tuon asian tuntevat, ja voin todistaa esim. joskus täälläkin osaksi julkaisemieni muistelmieni YK-sotilasaikaa koskevalla luvulla, että minulla ei todellakaan ole mitään arabeja ja muitakaan muslimeja eikä islamin uskontoa vastaan, joskaan ei juutalaisiakaan vastaan, vaan hyvin ymmärrän heitä kumpiakin.

16

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mukava lukea

      palstalle harvinaisen asiantuntevaa näkemystä. Ei vastaan sanomista.

      • Tökkis

        Mitä perkele Kapi taas yrität? Kyllä sekaisin olet, alatko seuraavaksi huippukirjoittajaimaamiksi.


      • Kiitos!


    • Ukko tornin nokasta

      Taitaa tulla paha fatwa tuosta pahasta.

      • Tuskinpa tulee fatwaa muslimeilta. Tosiasioitahan puhuin, Koraaniin ja Muhammadin elämäkerrassa kerrottuun nojaten.

        Tuolla kepun palstalla, jossa enemmän olen esiintynyt eräällä toisella nimimerkillä, olen saanut jo montakin kuolemantuomiota - onhan sieltä yksi jo tullut perässäni tännekin - mutta en minä vanhana faitterina sellaisten reppanoiden antamia fatwoja pelkää.


    • 24

      Ei kai kukaan kunnon ihminen sure terroristijohtajan kuolemaa, mutta ei ole oikein tyylikästä sillä riekkuminekaan. En tarkoita sinua, sillä kirjoituksesi on hyvä, vaan mm. ulkoministeriämme. Amerikkalaisten ja heidän presidenttinsäkin ilon ymmärrän paremmin, mutta pelkään vain, että heillekin tulee itku pitkästä ilosta. Niin se tapaa jenkeille usein käydä niissä maailmaparannus operaatioissaan.

    • Aivan tosiasiaa

      Eikä kukaan uskontonsa ja profeettansa tunteva normaali muslimi siitä loukkaannu.

      Toinen asia ovat muslimit jotka tahtovat jonkun syyn loukkaantua ja ammattiloukkaantujat jotka katsovat tehtäväkseen loukkaantua muslimien puolesta, elleivät nämä itse "tajua".

      Itse olen monissa yhteyksissä sanonut että Halla-Aho sanoi vain kärjistetysti sen, mikä korrektisti voitaisiin sanoa: "Mohammed yhtyessään yhdeksän tai kymmenvuotiaaseen teki teon jota nykyaikana nimitettäisiin pedofiliaksi". Historiallisella kontekstilla on merkitys jota ei voida poissulkea. Usein virheellisesti kytketään historiallisiin henkilöihin arvotuksia ja moraalisia oppeja joita ei ollut olemassakaan heidän elinaikanaan.

      Tästä syystä on myös virheellistä väittää historiallisten sotapäälliköiden syyllistyneen kansanmurhiin, koska vain aikalaismateriaali voi kertoa miten jokin teko on aikanaan arvotettu.

    • ernesto-rafael

      Nytkö sinä mötkön kusihousunhaarukoita ja munakarvakuviasi kepusaitilla levitellyt punikkipelle tänne tulit? Ole surke luuseri ja varsilanko

      • Ymmärtäjä

        Halusit siis tuoda näytteen kepusaitin tasosta tännekin. Oletko myös näyte kepulaisista yleisemminkin? Ei hämmästeltävää, että vanha-faitteri on halunnut tulla sieltä pois.


    • Gerald Massey
      • Kiitos suosituksesta. Hyllyssäni on montakin kirjaa muinaisen Egyptin historiasta, ja monella reissulla olen maata ja sen menneisyyden paikkoja kolunnut, viimeksi pari vuotta sitten Niilin risteilyn yhteydessä, mutta kyllä minulla on edelleen kiinnostusta tietää aiheesta lisääkin. Laitan suosituksesi korvan taakse.


    • Perskuta..

      Aloittajana toimineen "faitterin" mielipiteet ovat erittäin asiallisia, olen itsekin entinen YK:n rauhanturvaaja, mutta minulla on pieniä vaikeuksia ymmärtää amerikkalaisten tietyntyyppistä röyhkeyttä ulottaa sotatoimiaan muiden valtioiden alueille!

      YK on ollut jokseenkin kautta historiansa suurvaltojen kumileimasin, mikä oikeastaan valkeni vasta pidemmässä juoksussa, eli huomattavasti jälkeen YK aktiivi aikojen!

      Käsitystä vahvistaa tuore YK:n pääsihteerin lausuma Osama bin Ladenin likvidointiin liittyen, se on täsmälleen samansuuntainen amerikkalaisten näkemysten kanssa.

      En ole pitänyt YK:ta enää herran aikoihin puolueettomana ja rauhantahtoisuutta edistävänä järjestönä, siellä puhuu vallan ja rahan ääni.

      Otan vielä yhden esimerkin: YK:n ilmoittamat uhriluvut liittyen Tshernobylin ydinturmaan, ne ovat käsittämättömän alhaisia verrattuna todellisuuteen ja se todellisuus jatkuu ja jatkuu!!

      Kaikki kulttuurit ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia, jokainen meistä tekee valinnat omien arvojensa ja mieltymystensä mukaisesti, julmuus ja suoranainen perinteistä kumpuava käsittämätön raakuus, ei istu varmaankaan useimpien ajatusmalleihin kannatettavana asiana.

      Itseltäni ei heru sympatiaa pedofiileille, eikä lasten rituaalisilpojille jne.jne., tuon sen myös kaikissa tapauksissa ilmi, tuollainen toiminta on täysin pimeää, eikä kuulu maailmaan missä on pääsääntöisesti opittu lukemaan,kirjoittamaan ja jotensakin keskustelemaan!

      Sama koskee näitä terrorijuttuja, minun näkemykseni mukaan esim. USA syyllistyy ja on kautta aikain syyllistynyt valtiona laajamittaiseen terrorismiin, omien taloudellisten ja sotilaallisten etujensa ylläpitämiseksi. Toki useat muutkin valtiot yhtälailla.

      Terrori herättää aina vastaterroria, kierre on valmis, tuskin kannattaa juhlia maailman parantuneen yhden terroristin näyttävän likvidoinnin myötä.

      • Terve vain, faitteriveli, vaikka emme ehkä tuntenekaan tosiamme. Minä lienen vanhempi faitteri, olin ekakertaa YK-joukoissa Kyproksella 1966 ja olin myös perustamassa Suomen Sinibarettiliittoa 1968 ja kuuluin sen ensimmäiseen hallitukseen. Myöhemmin tein kaksi pitkää reissua, Siinaille ja Golanille, ja olen näihin asti ollut ajoittain varsin aktiivinenkin rauhanturvaajajärjestömme, Helsingin Rauhanturvaajien riennoissa. Tämä itsestäni.

        Sinun mielipiteisiin yhdyn moniinkin, varsinkin YK:n roolista suurvaltojen käskyläisenä ja sen antamien tietojen epäluotettavuudesta. Siinailla saimme kokea, että YK oli kovin avuton auttamaan edes omia joukkojaan, joten meidänkin täytyi konstruoida kylmäauto – yli 500 km:n päästä Israelista tapahtuvia maitokuljetuksiamme varten – egyptiläisten arolle jättämästä sodassa osin tuhoutuneesta autosta, kun YK:lta emme kylmäautoa saaneet. Tämä vain yksi esimerkki, monia muitakin samanlaisia olisi.

        Enkä ole kovin erimielinen siitäkään, etteikö USA omilla teoillaan, ”maailmanpoliisi”-politiikallaan olisi antanut kasvualustaa terrorismille. Myös Yhdysvaltojen pyrkimys viedä demokratiaa sinne, missä sitä ei arvosteta, on herättänyt niissä maissa enemmän pahennusta kuin saanut kiitosta. Tuskinpa USA on ollut tuossa pyrkimyksessään ihan niin naiivi kuin miltä näyttää, vaan kyllä sillä useimmiten on ollut muitakin motiiveja. Persianlahden sodan aikaan joku sanoi julkisuudessa, että ”jos Kuwait olisi maailman suurin porkkananviljelijä, USA olisi antanut Saddamin sen valloittaa, mutta kun Kuwait sattuu olemaan suuri öljynpumppaaja, niin tilanne on USA:n kannalta toinen.

        Mutta silti olen Osama bin Ladenin lopusta sitä mieltä kuin sanoin, ja jopa onnittelin USA:ta sen johdosta. Tuosta asiasta olemme ilmeisesti erimielisiä. Oman mielipiteeni sanoin avauksessani, joten minun ei tarvitse sitä toistaa.

        Pedofiileille ei heru sympatiaa minultakaan eikä varmaan keneltäkään normaalilta ihmiseltä, mutta lievensin tuossa tarkoituksella kantaani Muhammadin tekoon nähden, kun silloisessa kulttuurissa siellä oli kai tapana muillakin kuin Muhammadilla ottaa lapsivaimoja, toki vain ”lisävaimoikseen”, kun moniavioisuus oli sallittua. Ja onhan se edelleen sallittua monissa islamistisissa maissa. Useita vaimoja ottavat ne, joilla on siihen varaa, ja sitten toisaalla hyvin monet miehet jäävät vaimottomiksi.


    • sinäkin brutus

      mukava lukea harvinaisen lapsenmielistä juttua.
      Etkö ymmärrä, että koko tarina Osamasta ja Algaidasta on satu jolla ei ole todellisuuspohjaa?
      Miten on mahdollista että olet noin lapsenuskoinen?
      Onhan sentään tietoa saatavilla.
      Ja tuota satua nyt veivataan joka puolella ja sillä spekuloidaan koska se kuuluu nwo-eliitin agendaan jossa tietysti meidänkin korket virkamiehet ovat mukana sillä heidänhän pitää tehdä liturgian määräämällä tavalla.
      Vasta sitten kun he jättävät postinsa heillä on vapaus ajatella omilla aivoilla.

      • Yli 9 henkeä

      • 2+22

        tai sitten he ovat sisäistäneet itsekin tuon valheen niin hyvin että uskovat siihen itsekin.
        Siltä usein vaikuttaa että he elävät vanginvartijatietoisuuden alla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4980
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1089
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1033
    5. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      987
    6. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      75
      940
    7. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      8
      897
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      832
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      55
      742
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      713
    Aihe