Hei.
Haluaisin Mansikkamaalle pensas vadelmaa pari puskaa, mutta leviäminen huolettaa. Haluaisin, että pensaat olisivat omina pensainaan "siististi". Ajatus oli että tekisin kohopenkin ja laittaisin mansikkakangasta. Toimiiko? Pelkään että vadelma leviää ja tunkee esiin sitten mansikoiden seasta ja vaikka mistä. Mansikkamaa on kokonaan katettu mansikkakankaalla ja käytävien kohdalla on kankaan päällä vielä kuorikatetta. Eli en haluaisi, että mitään ylimääräistä alkaa nousemaan mistään... onko tämä turha toivo jos laitan vadelmaa pari pensasta? Maurin makeaa ajattelin, kun sitä ei tarvitsisi hirveästi tukea.
Kiitos jos joku osaa sanoa, kannattaako jättää vadelma kokonaan laittamatta vai mitä teen, ettei se leviäisi? ja kommenttia haluan myös siihen, toimiiko ylipäätään vadelmien kohdalla tuo mansikkakankaan käyttö?
Pensas vadelman leviäminen
3
8530
Vastaukset
- vattu on vattu
Meillä vadelmat kasvavat nurmikon ympäröimänä, eli leikataan leikkurilla ympäriltä ja sillä saa leviämisen estettyä. Yllättävän pitkällekin ne yrittävät kasvaa alkup. kasvista. En laittaisi kasvimaalle tai mansikkamaalle. Mansikkakangas ei toimi vadelmalla. Haketta voi laittaa juurelle.
- marjaana212
Hei,
olen parasta aikaa kaivamassa vatturivin ja mansikkamaan väliin "vallihautaa". Teimme toissa kesänä mansikkamaan liian lähelle vatturivistöä. Nyt lähin penkki on aivan täynnä vattujen versoja; nostin mansikkakangasta ja kurkin alle, siellä oli kymmeniä "mönkijöitä".
Ajattelin laittaa kaivamaani poteroon jonkimoisen esteen (kangasta, lautaa tms), jotta eivät enää pääse mönkimään mansikoiden penkkiin.
Pelkkä ruohonleikkurilla ajelu niiden versojen päältä ei siis riitä, mitenkä sinne mansikkapenkkeihin millään leikkurilla pääsisikään.
En kyllä suosittele ilman järeitä kankaita laittamaan kovin lähelle mansikoita. - Lapiohommia
Tälle kesälle jo myöhäistä, mutta jos jollain sama mielessä...
Vadelman leviämistä ei mansikkakangas estä.
Istutuskuoppa pitää vuorata juurimatolla, tyyristä tavaraa, mutta pitää puidenkin juuret kurissa.
Toinen vaihtoehto on haudata maahan iso astia, saavi tai muurauspalju ja tehdä sen pohjaan pieniä reikiä liian veden poistumista varten. Mullan pinta ei saa yltää yli saavin tai juuret lähtee hiipimään pintaa pitkin.
Samalla konstilla voi kasvatella mitä hyvänsä missä hyvänsä, kunhan saa maahan kuopan kaivettua:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k503658On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole382361Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi712308Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä602198Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.271626Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma651550- 761457
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?551003Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?68982Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40869