Joonas (nimi muutettu) oli 4-vuotias säteilevä ja eloisa poika, kun hän sairastui syöpään. Kolmen vuoden ajan rukoilimme Joonaksen parantumisen puolesta ja toivoimme ihmettä. Sitä ei koskaan tullut. Viime jouluna parhaimpien ystävieni rakas Joonas kuoli, kaikkien uuvuttavien ja kivuliaiden hoitojen jälkeen.
"Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille" (Joh. 16:23). Näin Jeesus lupaa Raamatussa, itse asiassa vieläpä monessa kohtaa. Joonaksen tapauksessa tämä ja muutkaan Jeesuksen lupauksista eivät toteutuneet. Tapahtuneen jälkeen olen jäänytkin miettimään Jeesuksen loputtomia lupauksia ja havainnut, ettei yksinään niistä näytä toteutuneen juuri millään tavalla. Jeesus sanoo mm.: "Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit... he tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat" (Mark. 16:17-18). Kuka on koskaan nähnyt moista katolisessa kirkossa? En minä ainakaan, vaikka katolilainen olenkin.
Tapahtuneen jälkeen en ole viitsinyt juuri enää rukoilla. Miksi rukoilisin? Jos Jumala ei halunnut pelastaa edes pientä ja viatonta lasta, miksi sitten hän vaivautuisi kuulemaan loppujakaan rukouksistani. Jeesuksen lupaus: "Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti" (Matt. 28:20) kuulostaa minusta nykyään lähinnä irvokkaalta ajatellen sitäkin miten huonosti kirkolla menee. Pappien lukumäärä laskee kaikkialla, luostareita suljetaan ja ihmiset eivät käy katolisissa maissa juuri enää kirkossa, protestanttisista maista nyt puhumattakaan.
Olen nyt kiinnostunut juutalaisuudesta. Vaikka täällä maan päällä elämme, itkemme, kärsimme ja kuolemme, juutalaisuudessa valittua kansaa lohduttaa lupaus, että kerran Messias on tuleva ja vapauttava sen. Kristinuskon mukaan tuo "messias" on jo tullut. Uudessa Fideksessä monsignore Tuomo T. Vimpari kirjoittaa: "(Ylösnousemus)... on muuttanut koko maailmankaikkeuden, ihmisen historian ja tulevaisuuden". Voi olla, mutta ei ainakaan minun kohdallani. Itse asiassa ajattelen yhä useammin kristinuskosta muuan juutalaisen ajattelijan tavoin, joka kirjoittaa suunnilleen näin: "Ensin Jumala luo maailman ja sitten ihmisen vapaaksi. Kun ihminen ei toimikaan Jumalan oikkujen mukaan ja Jumala suuttuu, hänen täytyy tapattaa poikansa, jotta voisi taas leppyä, rakastaa ihmisiä ja armahtaa heitä. Sairasta." Olen enää askeleen päässä luopumisesta koko kristinuskosta.
Onko kristinusko tullut tiensä päähän? Jos on, syy on yksinomaan Jeesuksessa ja hänen katteettomissa lupauksissaan.
"Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille" (Joh. 16:23). Näin Jeesus lupaa Raamatussa, itse asiassa vieläpä monessa kohtaa. Joonaksen tapauksessa tämä ja muutkaan Jeesuksen lupauksista eivät toteutuneet. Tapahtuneen jälkeen olen jäänytkin miettimään Jeesuksen loputtomia lupauksia ja havainnut, ettei yksinään niistä näytä toteutuneen juuri millään tavalla. Jeesus sanoo mm.: "Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit... he tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat" (Mark. 16:17-18). Kuka on koskaan nähnyt moista katolisessa kirkossa? En minä ainakaan, vaikka katolilainen olenkin.
Tapahtuneen jälkeen en ole viitsinyt juuri enää rukoilla. Miksi rukoilisin? Jos Jumala ei halunnut pelastaa edes pientä ja viatonta lasta, miksi sitten hän vaivautuisi kuulemaan loppujakaan rukouksistani. Jeesuksen lupaus: "Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti" (Matt. 28:20) kuulostaa minusta nykyään lähinnä irvokkaalta ajatellen sitäkin miten huonosti kirkolla menee. Pappien lukumäärä laskee kaikkialla, luostareita suljetaan ja ihmiset eivät käy katolisissa maissa juuri enää kirkossa, protestanttisista maista nyt puhumattakaan.
Olen nyt kiinnostunut juutalaisuudesta. Vaikka täällä maan päällä elämme, itkemme, kärsimme ja kuolemme, juutalaisuudessa valittua kansaa lohduttaa lupaus, että kerran Messias on tuleva ja vapauttava sen. Kristinuskon mukaan tuo "messias" on jo tullut. Uudessa Fideksessä monsignore Tuomo T. Vimpari kirjoittaa: "(Ylösnousemus)... on muuttanut koko maailmankaikkeuden, ihmisen historian ja tulevaisuuden". Voi olla, mutta ei ainakaan minun kohdallani. Itse asiassa ajattelen yhä useammin kristinuskosta muuan juutalaisen ajattelijan tavoin, joka kirjoittaa suunnilleen näin: "Ensin Jumala luo maailman ja sitten ihmisen vapaaksi. Kun ihminen ei toimikaan Jumalan oikkujen mukaan ja Jumala suuttuu, hänen täytyy tapattaa poikansa, jotta voisi taas leppyä, rakastaa ihmisiä ja armahtaa heitä. Sairasta." Olen enää askeleen päässä luopumisesta koko kristinuskosta.
Onko kristinusko tullut tiensä päähän? Jos on, syy on yksinomaan Jeesuksessa ja hänen katteettomissa lupauksissaan.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Häpeä, jumalanpilkkaaja, ja painu rippituoliin!
Surullinen kirjoitus, mutta ei aivan epätavallinen.... Monen usko tuntuu horjuvan pahemman kerran sitten, kun sitä (väistämättäI) koetellaan.
Kristityille palkinto on luvattu seuraavassa elämässä, ei tässä. Jumala voi halutessaan tehdä ihmeen ja niitä tapahtuu. Se ei kuitenkaan ole asioiden tavallinen laita, vaan yleensä joudumme elämään tässä maailmassa ja sen lakien mukaan. Katolinen opetus ei hyväksy minkäänlaista menestyksen teologiaa, jossa saa sitä enemmän, mitä parempi kristitty on. Sen sijaan kristityt joutuvat kokemaan kovia (henkisesti, hengellisesti, aineellisesti) siinä, missä muutkin. Katolilaisilla on kuitenkin sakramentit vahvistamassa heitä tässä kaikessa.
Kaikkia meitä koetellaan, joitain todella pahasti. Usein vain taitaa olla niin, että kovin moni kokee ne omat kärsimyksensä kaikkein suurimmiksi. Jokaisen on pakko käydä läpi se kysymys, miksi viattomat kärsivät ja miksi kärsimykset eivät jakaannu oikeudenmukaisesti. Vasta koettelemuksista lähtee todellinen usko, koko elämän laittaminen Jumalan käsiin ja tarkoitukseen niin, että hyväksyy (ainakin ennemmin taikka myöhemmin) kaiken se, mitä oman elämän kohdalle tulee. Ei kristitty ole parempi kuin Herransa, joka kärsi syyttömänä.
Siunausta toivon kaikille niille, joita Jumala ei ole säästänyt suurilta kärsimyksiltä. Heitäkin täällä varmasti lukee paljon...
Kiitos asiallisesta ja syvällisestä vastauksestasi. Mitä kirjoitat, on minulle sinänsä tuttua. Mutta kysymykseni on toinen: miksi Jeesus meni kerran LUPAAMAAN monia asioita, jotka eivät ole ollenkaan toteutuneet? Etkö itse pidä hänen lupauksiaan tässä suhteessa katteettomina?
Uskosi on heikko, niin kuin avauksestasikin ilmenee. Uskossaan heikoille Jeesus ei ole luvannut mitään. Sen sijaan pyhimykset ja muut uskossaan vahvat pystyvät tekemään voimallisia tunnustekoja ja jopa uhmaamaan tämän maailman tavanomaisia luonnonlakeja.
Ole vain kärsivällinen ja tule, jos haluat, ortodoksiseen kirkkoon. Olet aina tervetullut. Meillä ei vaadita ihmiseltä mitään, pitää vain antautua kaksituhatvuotiseen rukouksen virtaan.
Kuinka paljon katolinen kirkko menettikään silloin, kun erkani vuonna 1054 alkuperäisestä Kirkosta.
Pahoittelen tapahtunutta. Kovia olette kokeneet. Reaktiosi on täysin ymmärrettävä.
Mitä tulee kristityn tunnusmerkkeihin, minä en ainakaan menisi juomaan myrkkyä tai ottaisi myrkyllisiä käärmeitä käsin kiinni! Eli Jumalaa ei saa panna koetukselle.
Parantaminen on katolisessa kirkossa institutionalisoitu eli se on sakramentti (näkyvä merkki Jumalan näkymättömästä armosta), sairaiden voitelu (öljy on se näkyvä merkki), jonka pappi jakaa. Eli siis kuka tahansa ei omaa parantamisen armolahjaa: "Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan, ja rukous, joka uskossa lausutaan [!], parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt syntiä, hän saa sen anteeksi" (Jaak. 5:14).
Ja eiköhän paranemisessa ole tekijänä myös rukoilijoiden usko. Ihmeitä ei tapahdu ilman uskoa. Ja uskohan on sitä, että todella luottaa Jumalaan eikä pelkästään sitä, että uskoo hänen olemassaoloonsa. Uskoa koetellaan. Sinun uskoasi koetellaan nyt. Rukoilen, että sinun uskosi vahvistuisi.
En tiedä, annetaanko sairaiden voitelun sakramentti myös pienille lapsille. Jos annetaan, saiko poika sairaiden voitelun? Kuuluiko hän ylipäätänsäkään katoliseen kirkkoon?
Sairaiden voitelu annetaan myös pienille lapsille. Poika ei kuitenkaan ollut katolilainen.
Ymmärrän hyvin, että uskoani koetellaan. Mutta Jeesus LUPASI lukemattomia asioita, jotka voit itse lukea Raamatusta. Miksei hän toteuta lupauksiaan? Onko Raamatun sanalla lopulta mitään merkitystä?
"...Mutta Jeesus LUPASI lukemattomia asioita, jotka voit itse lukea Raamatusta. Miksei hän toteuta lupauksiaan? Onko Raamatun sanalla lopulta mitään merkitystä?"
Raamatussa on lukemattomia esimerkkejä siitä, että hän pitää lupauksensa.
Jumala ei kuitenkaan ole mikään toiveautomaatti, että ruokoukset toteutuvat automaattisesti. Teoreettisesti rukoilemalla jonkun voisi pitää ikuisesti elossa, joka kerta kun kuolema uhkaa. On kysymys Jumalan armosta.
Ja meidät on kaikki kasteen kautta liitetty Kristuksen kärsimykseen ja kuolemaan. Me emme elä enää itsellemme (emmekä vanhemmillemme) vaan Kristukselle. Kuolemallammekin on merkitys, me sillä täytämme Kristuksen kärsimystä.
Luin viestisi samoin kuin lainaamasi mons. Vimparin loistavan saarnan.
Unohdat kuitenkin yhden asian. Asioiden LUONNOLLISELLA tasolla olet täysin oikeassa eikä kukaan voi sanoa sinulle vastaan. Mutta meidän kristittyjen kutsumus ja elämän tärkeät asiat tapahtuvat kuitenkin YLILUONNOLLISELLA tasolla eli juuri sillä, jota "maailma" ei näe. Miksi luulet, että marttyyrit olivat valmiit kuolemaan? Siksi, että he uskoivat iankaikkiseeen elämään. Miksi luulet, että ylipäätään kukaan viitsii ryhtyä papiksi elääkseen köyhänä selibaatissa? Juuri siksi, että tämä elämä ei olekaan kaikki kaikessa.
Samassa saarnassaan mons. Vimpari sanoo tämän aivan upeasti: "Yksi meidän aikamme yleisimmistä ja samalla vaikemmista ateismin muodoista on se, että ihminen tunnustaa vain näkyvän tai muutoin empiirisesti havaittavan todeksi ja oikeaksi. Tällöin ihminen erehtyy - erehtyy todella - kieltäen itseltään ja toisilta kaiken yliluonnollisen elämän, sen loputtoman armon aarreaitan, sen iankaikkisenj elämän ja lopulta sen oikean uskon, katoamattoman toivon ja aidon rakkauden, jonka Herramme Kristuksen ylösnousemus on meille uskoville avannut... Sillä vaikka eläisimme kärsimyksessä, huomisen pelossa ja kuoleman varjossa, me teidämme, että hän on noussut ylös kuolleista... Psalmin sanoin jokainen meistä kristityistä voi näet sanoa: "Minä en kuole, vaan elän ja kerron Herran teoista" (Ps. 118:17".
Muistan tässä yhteydessä yhdeltä jo edesmenneeltä papilta kuulemani viisauden: jos joku etsii Kristusta ilman ristiä, hän löytää vain ristin ilman Kristusta.
Kuolema, etenkin lapsen on kova paikka ainakin lapsen vanhemmille. Olen saanut nähdä tapauksia joissa sairas on saanut parantua, kun hänen puolestaan on rukoiltu, mutta aina on myös niitä jotka kuolevat, eikä mitkään rukoukset tai voitelut ole auttaneet.
Usein käy myös niin kun sairas jonka puolesta on rukoiltu toipuu ja jos hän on saanut myös lääketieteellisiä hoitoja, sanotaan helposti että ne ovat ne hyvät lääkärit ja lääkkeet jotka hänet paransivat ja kunniaa parantumisesta ei annetakaan Jumalalle.
Parantuminen ei ole mikään sääntö joka aina automaattisesti tapahtuu, kun sairaan puolesta rukoillaan sen jokainen pitempään uskossa ollut tietää.
Ehkä Jumala rakastaa näitä varhain luokseen ottamiaan enemmän kuin niitä joille suo pitkän elämän?
Kuinka moni vuodeostolla makaava totaalisen väsynyt vanhus iltarukouksissaan hartaasti toivoo pääsevänsä jo pois tästä ajasta? Inhimillisesti katsoen tuntuu ettei heidän elämällään ole mitään tarkoitusta, mutta on vain uskottava että kaikella tällä, meille nyt mysteeriksi jäävällä, on silläkin jokin iankaikkisuusmerkitys jota me emme vain vielä voi ymmärtää. Jos tietäisimme kaiken, mitään uskoa ei edes tarvittaisi.
En myöskään usko että yksikään lapsi kuolee ennen aikojaan. Ehkä heidät olikin tarkoitettu vain hetkeksi maistamaan tätä maallista elämää? Se ei ehkä lohduta kaipaavia omaisia, mutta uskon että heidän on joka tapauksessa hyvä olla ilman kipuja ja jokaisen ihmisen elämään kuuluvia väistämättömiä murheita. Heitä ympäröi nyt alati Jumalan kaikkinainen huolenpito ja rakkaus; näin sanoo uskovan sydän.
Jumala toteuttaa aina lupauksensa, siihen voit luottaa.
Mutta lupaus parantumisesta ei ole ehdoton. Se vaatii kirkon vanhimpien uskossa lausutun rukouksen ja öljyllä voitelemisen, siis henkilön, jolla on parantamisen armolahja sekä näkyvän merkin armon välittämisestä, pyhitetyn öljyn. Ja loppujen lopuksi kaikki on riippuvaista Jumalan armosta. Meidän tulisi aina päättä rukous: "Jos Sinä sen suot" aivan niin kuin Raamattukin opettaa: ”Ettehän te tiedä, mitä huomispäivä tuo teidän elämäänne!… Näin teidän tulisi sanoa: ’Jos Herra tahtoo, niin me elämme ja teemme sitä ja sitä.’” (Jaak. 4:14–15)
Vaikka poika ei kuulututkaan katoliseen kirkkoon, on hän osa sitä, vaikkakaan ei sen täysi jäsen, jos hänet oli kastettu. Ei pidä unohtaa, että kastettuna poika on osa Kristuksen ruumista ja kärsimystä - vaikkakaan ei saanut sairaiden voitelua. Kirkko opettaa, että kärsivä yhdistyy Kristuksen kärsimykseen ja kärsimys sekä omaksi että koko kirkon parhaaksi: "Sen, mitä Kristuksen ahdistuksista vielä puuttuu, minä [Paavali] täytän omassa ruumiissani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on kirkko.” (Kol. 1:24) (KKK 1530–1532)
Pojan kärsimys ja kuolema ei ollut turha vaan täyttää Kristuksen kärsimystä eli kirkkoa ja on sen hyväksi. Tätä voi olla vaikea ymmärtää nyt, mutta tulet sen myöhemmin ymmärtämään.
Rukoilen uskosi puolesta.
"Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille" (Joh. 16:23).
Mitä se tarkoittaa, että mitä ikinä me pyydämme Jeesuksen nimessä? Minä ajattelen, että rukoillessamme Jeesuksen nimessä meillä on oltava omien toiveidemme ja tarpeidemme yli sama asenne, joka Jeesuksella oli Getsemanessa ja jonka hän itse opetti antaessaan meille täydellisen rukouksen, Isä meidän -rukouksen:
tapahtukoon sinun tahtosi.
Jumala tahtoo meille kaikessa hyvää, se on: hän haluaa kaikkien pelastuvan. Me itse toivomme ja tahdomme asioita, jotka tuntuvat hyviltä tässä elämässä, Jumala haluaa lahjoittaa meille ikuisen elämän.
Olen varma, että Jumala kuulee Jeesuksen nimessä rukoillun rukouksen. "Tapahtukoon sinun tahtosi." Se rukous voi kaiken, ja se myös muuttaa meidät itsemme.
Oma lapseni on (jo monta monta vuotta sitten) kuollut sairauteen. Silloin oli vaikea hyväksyä sitä ajatusta, että Jumala haluaa meille hyvää. Olen kiitollinen siitä, että sain takaisin uskon hänen hyvyyteensä. Rukoilen, että sinäkin saat ja että et luovu kristinuskosta pettymyksen tunteen vallassa.
Minun olisi helpompi elää ja uskoa, jos Jeesus ei olisi luvannut mitään. Niin olisi ollut varmasti parempi. Mutta hän LUPASI ja lupasi aika monia asioita, jotka voit lukea Raamatusta.
Miksi Jeesus sitten
a) meni lupaamaan?
b) petti lupauksensa?
Tämä on asia, jota en voi käsittää ja joka on vienyt minut askeleen päähän koko kristinuskosta luopumisesta.
Riippuu vähän siitä, miten lukee Raamattua. Kyllä siellä hän mielestäni täyttää kaikki lupauksensa, myös sairaiden parantamisen.
Älä enää sure. Elämässä on aika surra ja se aika on tarkoitettu siihen, että antaisimme surumme Herran kannettavaksi. Meidän on uskallettava ottaa ne ensimmäiset askeleet uudessa tilanteessa. Olen huomannut, että sen tehdessäni Jeesus on koko ajan ollut rinnallani. Mitä enempää voisi elämältä pyytää!
Tätä on tämä elämä uskossa. Tässä elämässä joudumme pettymään. Elämä, rukous ja Raamattu eivät ole mitään automaatteja. Pahaa tapahtuu koko ajan. Emme ymmärrä julmaa sairautta ja kuolemaa. Katso taakse päin uskon isiä ja äitejä. Etkö halua olla heidän joukossaan käsittämättömän tuskasi kanssa. He kestivät. Sinäkin voit kestää. Tartut vain rukouksessa Jumalan käteen. Saat apua joka hetki! Et ole yksin!
Katso vielä enemmän taakse päin ajassa. Jeesus ristillä meidän tähtemme!
Etkö Sinä saanut mitään? Kääntäistkö Jeesukselle selkäsi?
"Elämä, rukous ja Raamattu eivät ole mitään automaatteja."
Sitä mieltä minäkin olen. Kyllä ruokousvastaukseen vaikuttavat myös rukoilijan elämäntyyli eli usko. Mitenköhän sen asian laita on mitä tulee viestiketjun aloittajaan? Kuinka pyhää elämää hän elää, eli elää kirkon opetuksien mukaan?
Ja katolisessa kirkossa parantaminen on sakramentti, jonka jakaa pappi eikä niinkuin lahkoissa kuka tahansa. Ja käsittääkseni poika ei saanut sairaiden voitelua.
Pidän tuota edellistä viestiä lähinnä asiattomana. Katolisen kirkon opetus ei ole, että nimen omaan pyhät ihmiset saavat enemmän maallista siunausta. Useinhan se menee juuri päinvastoin.
Jumala oli täysin tietoinen siitä, että lapsi ei ollut katolilainen, eikä saisi voitelua. Ihmeitä tapahtuu kaikissa kirkkokunnissa ja myös niiden ulkopuolella.
On todella surullista nähdä ihmisten täällä lyövän lyötyä. Kertonee siitä, että itse ei vielä ole joutunut käymään läpi läheskään yhtä suurta koettelemusta.
Myös kristitylle on täysin normaali reaktio epäillä ja vihata Jumalaa. Moni joutuu varmasti jossain vaiheessa käymään läpi molemmat vaiheet. Sittem jossain vaiheessa, asian ollessa jo hieman kaikaisempi, tulee valinnan paikka: ajattelenko, että kaikki kuuluu Jumalalle, ei minulle... Että tahdon hyväksyä kaiken, minkä Jumala tielleni sallii? Moni vastaa tähän ei. Ne, jotka suostuvat Jumalan tahtoon, ovat tiellä pyhyyteen. Harva, tuskin kukaan, sinne saakka pääsee ilman isoja koettelemuksia.
Ketjun aloittaja elää tällä hetkellä läpi maallista kiirastulta (tai siis aikaa, jolla on suuret mahdollisuudet puhdistaa). On täysin häpeällistä ja kypsymätöntä tuomita häntä. Joka puhuu toisten uskon vähyydestä, ei ole vielä tuntenut todellista koettelemusta omalla uskolleen...
"Katolisen kirkon opetus ei ole, että nimen omaan pyhät ihmiset saavat enemmän maallista siunausta."
En ole väittänytkään, että pyhät ihmiset saisivat enemmän maallista siunausta. Mistä saat tuollaista päähäsi? Enkä ole tuominnut ketään. En tiedä hänestä ja hänen uskonelämästään mitään.Kyse on siitä, miksi Jumala ei kuullut hänen rukoustaan. Onko Jumala automaatti, joka toteuttaa kaikki toiveemme huolimatta siitä, kuinka elämme. Tuskin! Mutta niin kuin sanoin, en tiedä hänen elämästään yhtään mitään, esitin ainoastaan kysymyksen.
Miksi pyydämme esim. pyhimyksiltä esirukousta? Siksi, että uskomme, että Jumala kuulee heitä heidän pyhän ja esimerkillisen elämänsä vuoksi, heidän uskonsa vuoksi.
Miksi ihmiset eristäytyvät luostareihin elämään askeettista elämää ja rukoilemaan toisten puolesta. Siksi, että uskomme, että pääsemme pyhän elämän vuoksi lähemmäs Jumalaa ja hän kuulee meitä.
"Miksi pyydämme esim. pyhimyksiltä esirukousta? Siksi, että uskomme, että Jumala kuulee heitä heidän pyhän ja esimerkillisen elämänsä vuoksi, heidän uskonsa vuoksi.
Miksi ihmiset eristäytyvät luostareihin elämään askeettista elämää ja rukoilemaan toisten puolesta. Siksi, että uskomme, että pääsemme pyhän elämän vuoksi lähemmäs Jumalaa ja hän kuulee meitä."
Vähän painoa väittämälleni: "Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät." (Heprealaiskirje 11:6)
Eli kyllä sillä uskolla ja elämällä on merkitystä!
"On todella surullista nähdä ihmisten täällä lyövän lyötyä. Kertonee siitä, että itse ei vielä ole joutunut käymään läpi läheskään yhtä suurta koettelemusta."
PPietari vastasi puolestaan, mutta minua kauhistuttaa monen muun katolilaisen kova asenne. Eikö helvettiä toiselle toivova ymmärrä, että hänen rikoksensa muita uskovia ja Jumalaa vastaan ei olisi suurempi vaikka hän hyökkäisi veitsen kanssa veljensä kimppuun? Elääkö tällainen ihminen niin suojattua elämää, että hän ei ymmärrä sitä kauheutta, mitä toiselle toivoo? Eikö hän ymmärrä pyhien yhteyttä?
"... minua kauhistuttaa monen muun katolilaisen kova asenne. Eikö helvettiä toiselle toivova ymmärrä, että hänen rikoksensa muita uskovia ja Jumalaa vastaan ei olisi suurempi vaikka hän hyökkäisi veitsen kanssa veljensä kimppuun? Elääkö tällainen ihminen niin suojattua elämää, että hän ei ymmärrä sitä kauheutta, mitä toiselle toivoo? Eikö hän ymmärrä pyhien yhteyttä?"
Kysymys oli siitä, miksi Jumala ei vastannut viestiketjun aloittajan rukoukseen.
Olen sitä mieltä, että Jumalalle otollisuus vaatii uskoa - johon myös liittyy elämäntyyli eli että yrittää kykyjensä mukaan elää kirkon oppien mukaan: "Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät." (Heprealaiskirje 11:6)
En tiedä viestiketjun aloittajan uskosta yhtään mitään. Esitin ainoastaan kysymyksen, millainen hänen uskonsa on.
Vastaa sinä sitten kysymykseen, miksi Jumala ei vastannut hänen rukoukseensa ja te kaikki muut myös jotka ette ole kanssani samaa mieltä.
On täysin outoa väittää, että jonkun lapsi ei parantunut vanhempansa moraalittoman elämän taikka uskon heikkouden vuoksi. Jumala sallii usein taakkoja, joiden syitä emme voi tällä puolella ymmärtää. Hyvin usein vieläpä niille, jotka nimen omaan ovat eläneet mahdollisimman moraalista elämää.
Jos nyt vaikkapa esimerkkejä haetaan, pyhän Lisieuxin Teresan sittemmin autuaiksi julistetuilta vanhemmilta kuoli monta lasta. On aivan varmaa, että he rukoilivat. Tuntuu myös erittäinen todennäköiseltä, että he elivät jo siinä vaiheessa Jumalalle hyvin mieluista elämää. Siitä huolimatta heillekin tuli kohdalle tuo kärsimys, joka on varmasti yksi pahimmista tällä puolella.. vieläpä useita kertoja.
Jos tässä tilanteessa ei ole mitään hyvää taikka lohduttavaa sanottavaa, on varmasti parempi jättää kirjoittamatta yhtään mitään.
Tällä palstalla pääsee harvoin nostamaan hattua millekään kirjoitukselle, mutta sinun tapauksessasi sen teen. Viisaasti kirjoitettu!
Tapahtukoon SINUN tahtosi.
Siihen kiteytyy minun uskoni - ja uskonpuutteeni. Voi toivoa, pyytää, rukoilla... mutta viime kädessä voi rukoilla vain että pystyisi hyväksymään Hänen tahtonsa ja uskomaan siihen, että näin piti käydä, syystä jota itse en vielä voi nähdä.
Otan osaa suruusi. Omat pyyntöni ovat olleet pienempiä mutta olen luopunut toivosta kun en koskaan ole kokenut saavani niihin minkäänlaisia vastauksia. Suurin pyynnöistäni on ollut se, että haluaisin uskoa, mutta siihenkään en ole saanut vastausta. Kaksikymmentä vuotta olen yrittänyt löytää kristillisen uskon mutta en vaan löydä uskoa. Enkä uskovien yhteisöä, joka hyväksyisi minut tällaisena.
Jatkan seilaamista ihmisenä, joka uskoo Jumalaan mutta ei pysty uskomaan Kristukseen.
Mutta annatko sinä Herran olla Herra vai yritätkö itse...? Tämä on käytännössä usein hyvinkin monimutkainen asia. Meidän tehdä paljon ja rukoilla paljon, mutta emme voi kuitenkaan odottaa, että ponnistelujemme lopputulos tai palkka on tietynlainen. Eihän Jumala ole mikään temppurata, jonka oikein suorittamalla voit kohdata Kristuksen.
Auttaisiko se ajatus, että Kristus on Jumala (Jumala Jumalasta, täysi Jumala ja täysi ihminen) ymmärtämään asiaa paremmin?Jumala rakasti meitä niin paljon, että tuli ihmiseksi, kärsi puolestamme ja sovittu ristinkuolemallaan syntimme? Kristittyjen Jumala ei ole etäinen, salaperäinen maailmanhenki, jota meditoida. Jumala tuli ihmiseksi ja eli meidän keskellämme.
Itse yritin kaksikymmentä vuotta löytää ylipäätään jonkin uskon. Kristinusko oli ainoa poissuljettu vaihtoehto, koska kolminaisuusopissa ei mielestäni ollut päätä eikä häntää. Viimeksi muistan pohtineeni, että pitäisikö yrittää juutalaisuutta vai mormonismia... Jostain syystä se hyljätty vaihtoehto vain eräänä päivänä palasi mieleeni ja luettuani jonkin aikaa tätä palstaa, ymmärsin, että minusta täytyy tulla katolilainen. Erityinen ansio kääntymisestäni kuuluu nimimerkille Konservatiivinen sielu, jonka kirjoitukset ovat inspiroineet minua suunnattomasti.
Tapahtukoon sinun tahtosi? Jos Jumalan tahto joka tapauksessa tapahtuu, miksi sitten rukoilla ollenkaan?
Tämä "Jumalan tahto" näyttää olevan se, että rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät, rakastetut lapset kuolevat julmiin sairauksiin, maailmassa on vääryyttä ja lasten seksuaalista hyväksikäyttöä jne. Mutta kukaan ei voi selittää miksi Jeesus LUPASI, että mitä tahansa me pyydämme Isältä hänen kauttaan, me tulemme sen saamaan. Koska näin ei näytä (koskaan) tapahtuvan, vaihtoehtoja on tasan kaksi:
a) tämä on pelkkä tyhjä lupaus, mikä tekisi Jeesuksesta maailmanhistorian suurimman valehtelijan;
b) en ole ymmärtänyt asiaa, missä tapauksessa pyydän ystävällisesti, että se minulle selostetaan.
Jeesus kärsi ja kuoli ristillä, sitä en kiistä. Hän kuitenkin otti ristinsä 100 %:n vapaaehtoisesti. Samaa valinnanvapautta hän ei sen sijaan ole suvainnut suoda viattomille lapsille, nuorille, perheenäidille ja -isille, jotka ovat kuolleet paljon kivuliaampiin ja pitkäkestoisimpiin sairauksiin tai sitten sodan, terrorismin tai väkivallan uhreina.
No voi hyvänen aika. Jos Jeesus toteuttaisi kaikki SINUN pyyntösi, niin miten sitten olisi muiden ihmisten pyyntöjen laita? Miten Jeesus toimisi ristiriitatilanteessa? Vaimo pyytää, että pääsisi perhelomalle Kreikkaan ja mies rukoilee, että perhe viettäisi loman kotimaassa? Sitten yrität vielä tajuta avioparia ja perhettä isompia ihmisyhteisöjä ja kansakuntia, valtaisia ihmismääriä, jotka pyytävät Jeesuksen kautta jotain.... Ja niitä ristiriitoja, jotka kaikista näistä toiveista syntyvät. Ongelma on sinun maailmankuvasi, jossa sinun halusi ja toiveesi muodostaa maailmankaikkeuden keskuksen.
Jumalan tahto ei suinkaan aina tapahdu. Maailmassa on paljon ihmisen vapaan tahdon seurauksensa syntyviä asioita, jotka eivät ole Jumalan tahdon mukaisia. Eivätkä nämä asiat ole yksinkertaisella syy-seuraus -mekanismilla selitettäviä. Jotta nämä asiat voitaisiin poistaa, pitäisi Jumalan ottaa pois ihmisiltä vapaa tahto.
"Jos Jeesus toteuttaisi kaikki SINUN pyyntösi, niin miten sitten olisi muiden ihmisten pyyntöjen laita?"
Ongelma onkin se, että tuo Jeesuksesi ei ole toteuttanut YHTÄKÄÄN minun pyynnöistäni. Enkä ole pyytänyt lottovoittoa, vaan jotakin ihan muille.
Ehkä se onkin ongelma. Olisit reilusti vain pyytänyt, että Jeesus antaa pojan jatkaa maallista vaellustaan, koska SINUN on silloin mukavampi elää. Rehellisyys maan perii.
"Minun Jeesukseni" tuskin sinun toiveitasi toteuttaakaan. Muistaakseni mainitsit viestiketjun alussa olevasi katolilainen, joten asennettasi ihmettelen.
"Itse yritin kaksikymmentä vuotta löytää ylipäätään jonkin uskon. Kristinusko oli ainoa poissuljettu vaihtoehto, koska kolminaisuusopissa ei mielestäni ollut päätä eikä häntää. Viimeksi muistan pohtineeni, että pitäisikö yrittää juutalaisuutta vai mormonismia... Jostain syystä se hyljätty vaihtoehto vain eräänä päivänä palasi mieleeni"
Hymähdin tätä lukiessani. Myös minun kohdallani kristinusko oli "ainoa poissuljettu vaihtoehto", koska kolminaisuusopissa tai missään muussakaan ei mielestäni ollut päätä eikä häntää. Epämääräinen rukoileminen vaikeimmilla hetkillä johti kristinuskoon.
Raamattua "tulkitaan" eikä lueta kuin jotain koneen käyttöopasta - tee noin niin tapahtuu näin.
Elikä Raamatusta ei saa repäistä irti joitain kohtia ja alkaa väittää jotain vaan sitä on luettava kokonaisuutena. Ja me katolilaiset otamme myös tulkinnassa huomioon kirkon perinteen eli sitä ei kuka tahansa pysty tulkitsemaan oikein.
Eli jos siellä luvataan jotain ei sitä välttämättä tulkita ehdottomasti vaan punnitaan muihin raamatunkohtiin ja kirkon perinteeseen.
Lupaus rukousvastauksesta ei siis ole ehdoton. Lue Raamattua, niin vastaus kysymykseesi löytyy sieltä.
Ehdotan sinua ottamaan myös yhteyden paikallisen seurakuntasi pappiin ja keskustelemaan hänen kanssaan asiasta.
Kommentoin tähän ihan ateistin näkökulmasta, lukekoon ken tahtoo.
Katkeruudesta pääsee, kun tietää, että ei ole ketään, ketä vääryydestä voi syyttää. Asioita tapahtuu, me olemme pieniä niiden edessä.
Me emme ole täällä ottamassa, vaan antamassa, mitä minä voin antaa maailmalle. Ei mitään sekundäärisiä hyötyjä minkään Jumalan suosiosta, vain se, minkä kykenemme toisillemme antamaan.
Elämät ovat eri mittaisia, sille me emme mahda mitään. Kuollut lapsi eli elämänsä, se oli sen mittainen. Turha se ei ollut, hänkin vaikutti ihmisiin ympärillään. Herätti kysymyksiä, näytti miten urhea ihminen voi olla. Se, että hänen elämänsä ei ollut sen mittainen kuin yleenssä muiden on, ei tehnyt sitä vähäpätöiseksi, ehkä hänen vaikutuksensa oli voimakkaampi, kun jonkun toisen 90-vuotisen elämän aikana. Tässä ajassa ja ikuisuudessa, pieni on ero ihmisen iässä. Mitään hän ei menettänyt, sillä se on kuviteltua, mitä olisi voinut olla.
Hänkin ehti elää ja kokea hyviäkin asioita, siitä voi olla iloinen ja kantaa hänen hyvää muistoaan.
Voimia ja kaikkea hyvää.
Kiitos hyvästä kirjoituksesta!