Oliko MM-lätkämeteliä?

tulpat ei auta

Olikos teillä, arvoisat muut kerrostaloasukas-kolleegat, vaikeaa nukkua viime öinä? Meidän kerrostalossa sama miessakki piti naapurit hereillä katsoessaan MM-lätkää ja huutamalla valtavasti jalkoja tömistellen maalintekovaiheessa, ja muissa tilateissa muistettiin ulvahdella. No, viime yö olikin sitten helvetillinen kun se voitto tuli: puolen yön jälkeen lapsen tasolle jämähtäneet nuorehkot aikuiset lähtivät taloista ulos ja huusivat kurkku suorana tunnin verran ja ohi ajavat autot tööttäsivät vielä äänimerkkiä.

Toivoin kovasti,. ettei Suomi olisi päässyt edes loppupeleihin asti, koska se olisi taannut naapurirauhan.

Siis oikeasti: ken tykkää lätkästä, niin voisi kuitenkin lapsen tasolle jämähtäneissä aivoissaan koettaa edes ajatella hitusen muita, ja sopeuttaa ne hihkumisensa kellonaikaan. Vaan ei. huudetaan kuin kallionporaustyömaalla, muista piittaamatta. No, mitäs tältä vapaan kasvatuksen (= ei siis mitään kasvatusta tai kuria) lahjoilta voisi odottaakaan, viimeisenä muiden huomioimista.

15

216

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 6-1 suomelle

      Tuskimpa tuosta paljoa kannattaa hermostua jos suomi viimeksi 16 vuotta sitten juhli samaa. En usko että kovin usein vastaavia pippaloita tulee. Minua ei ainakaan haitannu töminät ja täminät. Hymyssä suin nukuin vaikka muut juhli:) onnea SUOMI

    • vetäisit turpaan

      Oisit käynyt soittamassa ovikelloa, käskenyt pitää suut tukossa, ja jos ei auta niin oisit vetäissyt turpaan koko sakkia.

      Oman käden oikeus se hommat hoitaa.

    • No hohhoh !

      Höpöhöpö. Tollaset jääkiekkokansan viholliset on yleensä kasvissyöjä ekohihhuli nörttejä jotka ei osaa lyödä muutakuin yliopistonsa shakkikelloa. Luulempa vaan että aloittaja on vapissut peloissaan löysät housuissa kun on kuullut kuinka miehet iloitsee.

      Hyvä leijonat voitto oli makiaa!!!!

      • Näin on

        Ei kannata mennä humalaisten idioottien ovikelloa soittamaan vaan soittaa suoraan poliisille. He hiljentävät pösilöt tai vievät putkaan jos eivät kerrasta usko. Näin minä olen tehnyt, hyvin on pelannut.


    • tuut-tuut-

      Joo, luulin aluksi, että joku murhattiin, kunnes tajusin että äänet tulivat lätkäfaneista :D Suora tilanneraportti naapurista, eikä tarvinnu ees TV:tä avata :D :D Itseäni lähinnä nauratti; mun mielestä niin äärimmäinen junttimaisuus oli lähinnä suloista ;)

      Toisaalta yliopisto-kaverillani oli seuraavana aamuna klo 8 tentti, ja hän kertoi, että möly loppui naapurissa vasta vähän kolmen jälkeen, eikä siksi kauheasti naurattanut :D

    • IhanaaJellonatIhanaa

      Aloittaja on selkeästi unohtanut ottaa iltalääkkeet.

      VAIN OTETTU LÄÄKE AUTTAA!

    • uusi on aina uusi

      Kyllähän alakerrasta välillä jotain huutoa kuului. Muttei niin pahasti, että olisi yöunet jäänyt väliin. Mutta merkittäkööt nyt kirjoihin toinen kerta, kun on naapurista kuulunut sen verran ääntä, että herkkäkorvainen olisi ottanut nokkiinsa. Ehkä tämän kestää, kun näyttää kuitenkin tällaista sattuvan harvemmin kuin kerran vuodessa ;-D

      Näin vm 2008 talossa. Taitaa siellä Kallion slummin "jykevissä kivitaloissa" kuitenkin olla vähän nihkeämpi tämä äänieristys, vaikka HildaRane kovin koittaa vääntää mustaa valkoiseksi.

      • Näin on

        Ei paljon auta vaikka olisi kuinka uusi talo kun idiootit huutaa, mekastaa ja hakkaavat jaloillaan lattiaa. Poliisit paikalle, siinä pösilöt hiljenee!


    • Aurinkolahden Asukas

      Meteliä kyllä piisasi, asun uudessa asunnossa Aurinkolahdessa, ihmettelin ensin oliko se ydinpommi mikä poksahti, mutta naapuri se vain hakkasi jalkaansa lattiaan, sitten luulin että joku avasi parvekkeen oven kun narina kävi, mutta sekin oli naapurin pieru vain, tupakansavut tulivat parvekkeen ilmanottoaukosta sisään, tällaista ei tarvinnut ennen vanhaan sietää kun talot olivat hyvin rakennettuja, huh huh, onneksi kisoja ei ole kovin usein mutta tuo piereskely ja parveketupakointi ja kävely pitäisi kieltää, huh huh.

      • pelin verran ääniä!

        NO huhhuh, jos Suomi voittaa MM kultaa, niin on kai melko normaalia sitä hetki juhlistaa ja eläytyä. Eihän tässä robotteja olla.
        Vai että poliisit paikalle, eiköhän sitä maailma oo pullollaan pahempia asioita kuin eläytyä kavereiden kera MM taistoon?


      • Kallion Asukas
        pelin verran ääniä! kirjoitti:

        NO huhhuh, jos Suomi voittaa MM kultaa, niin on kai melko normaalia sitä hetki juhlistaa ja eläytyä. Eihän tässä robotteja olla.
        Vai että poliisit paikalle, eiköhän sitä maailma oo pullollaan pahempia asioita kuin eläytyä kavereiden kera MM taistoon?

        Oliko lätkä meteliä? Mikä kysymys, kun sama älämölö päivästä toiseen, asun vanhassa kivitalossa kalliossa ja tässä on naapurin väliset seinät kananpaskaa ja pahvia, pieninkin puhe ja pierut kuuluvat läpi. Keittokomerooni tulee sipulin ja paskan haju naapurista, välillä keskustellaan napurin kanssa seinän läpi ja ylhäällä askeleet jymisevät kun välipohja ohut kuin paperi. Tämmöisiä jykeviä kivitaloja rakenettiin 1920-30 luvuilla kallioon työväen asunoiksi. Voi elämän kevät!


      • Näin on
        pelin verran ääniä! kirjoitti:

        NO huhhuh, jos Suomi voittaa MM kultaa, niin on kai melko normaalia sitä hetki juhlistaa ja eläytyä. Eihän tässä robotteja olla.
        Vai että poliisit paikalle, eiköhän sitä maailma oo pullollaan pahempia asioita kuin eläytyä kavereiden kera MM taistoon?

        Hiljaisuus on klo. 22-07, se koskee myös lätkäfaneja. Jos tahtoo huutaa ja mekastaa niin silloin menee ravintolaan katsomaan peliä. Eikö olekin yksinkertaista?


      • junttipöntöt
        pelin verran ääniä! kirjoitti:

        NO huhhuh, jos Suomi voittaa MM kultaa, niin on kai melko normaalia sitä hetki juhlistaa ja eläytyä. Eihän tässä robotteja olla.
        Vai että poliisit paikalle, eiköhän sitä maailma oo pullollaan pahempia asioita kuin eläytyä kavereiden kera MM taistoon?

        Juu, on se vaan kivaa kuunnella kaljalla diabetekset ja verenpainetaudit sekä impotenssin hankkineiden turvonneiden "kovien" sohvaperunapenkkiurheilijoiden huutoa ja piereskelyä. Kuvaa hyvin tuon kansanosan älykkyysosamäärää ja sydämen sivistystä. Nämä samat sankarit täyttävät myös sanomalehtien uutiset joissa joku on tapettu, pahoinpidelty tai tehty vahinkoja.


    • Ihanaa,Leijonat...

      Kävin sanomassa naapureille että muutama ( 20 ) ihmistä tulee katsomaan Suomi - Ruotsi finaalia että meteliä saattaa kuulua mutta jos liikaa alkaa häiritsemään niin annoin puhelinumeron että voi soittaa jos menee yli sietokyvyn meteli.

      Kaikki meni siihen asti hyvin kunnes pelis oli 2 - 1 Suomelle jolloin naapurit soitti ovikelloa ja liittyivät mukaan huutamaan :)

      Näin ne hommat pitää hoitaa, ei kenelläkään pahaa mieltä ja "naapurisuhde" parani samalla.

    • alma kakkosrapusta

      ei ollut, ja vaikka olisi ollutkin niin nythän se on ohi. Vai vieläkö jossakin on lätkämeteliä? Ettikäähän uusia närkästymisen aiheita ja jatketaan siitä sitten, hyvää sunnuntaita toivottaen Alma.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      33
      3512
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      24
      2287
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      79
      2229
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      42
      2091
    5. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      56
      1474
    6. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1386
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      69
      947
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      903
    9. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      807
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      791
    Aihe