Asun kerrostalossa omassa osakehuoneistossa. Yläkertaan muutti nelisen kuukautta sitten vuokralainen mies joka ei tee muuta kuin kantaa kaupasta olutta ja juo sitä välillä käy lorottelemassa pönttöön keskellä yötäkin niin että varmasti herää. Sitten pitää bileitä ja jatkuvasti ravaa kavereita mölinä vaan kuuluu. Itse välillä huutaa kurkku suorana.
Nyt viikonloppuna oli kaatanut parvekkeelta olutta jossa runsaasti tupakan tuhkaa pitkin parvekelasejani. Olin juuri pari viikkoa aiemmin pessyt kaikki lasit. Ei siinä muu auttanut kuin pestä sunnuntaina uudelleen. Soitin taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalle ja hän kauhisteli asiaa mutta lieneekö vienyt eteenpäin koska nytkin siellä on roikkumassa petauspatja jo neljättä päivää kaiteen yli ylettyen parvekkeeseeni. Tietääkseni vaatteita saa tuulettaa mutta ei roikottaa monta päivää.
Itse en uskalla mennä sanomaan mitään hänelle koska pelkään kuinka hän reagoisi ja alkaako kosto kun ensimmäisen kerran muut naapurit valittivat niin sen jälkeen on hakattu kaljapullolla lattiaan keskellä yötä ja parketti ja ontelolaatat takaavat että siinä ei silloin nukuta. Tahallista häirintää eikä tuo asukas ole edes nimeään laitattanut alakerran nimitauluun vaikka on asunut neljä kuukautta talossa.
Olen yksin asuva vanhempi naisihminen ja jotenkin tuntuu että muut perheelliset ei välitä vaikka tuo vuokralainen terrorisoi ja minullehan se eniten kuuluu kun olen juuri alapuolella. Lisäksi hän heittelee tupakan natsoja alas suoraan valokatteen päälle ja tuhkat karistelee minun ikkuna laudalleni. Mitä voisin asian hyväksi tehdä? Talvella hän kaatoi saavillisen vettä alas parvekkeelta ja suoraan valui laseja pitkin. Samalla nakkeli kaikki matot ja sohvatyynyt sekä petarit suoraan kolmannen kerroksen parvekkeelta alas kun siivosi kämppäänsä. On meitä moneksi. Onko muilla yhtä mukavia naapureita?
Mikä neuvoksi?
24
1080
Vastaukset
- kuinka vanha oletkaa
En ihan usko tota sun juttua todeksi!
Tupakantuhkat sun ikkunalaudalla esim, No, tuhka ei tuulessa muuta kuin leviää.
Jos osakin tuosta on totta, niin pyydä nyt herran tähden se isäntä kattomaan sitä sotkua mitä sulle aiheutuu!
Vessaan lorottelu nyt ainakaan ei ole mikään rikos.
Ja jos on oikein kova meteli, niin kaikesta päätellen kun sinä olet sellainen arvostettu kansalainen, jota hätäkeskus mielellään auttaa ja kuuntelee, niin yritäpä tilata poliisi paikalle! Kyllä se tulee, kun kerrot ihan siis kiltisti käyttäytyen että sinä olet kunniallinen veronmaksaja.
Muuten, olet sitten päivät pitkät kotona!- pysytään asiassa
Vai leviää tuulessa? Kyllä on ollut tuhkaa ja tumppeja parvekkeella. Älyvapaata ja kiellettyä roskaamista kaiken lisäksi. Luuletteko, että tumpit katoavat itsestään? Joku mummo aina teidän torvien jäljet siivoaa pihalta ja valituksia tulee taatusti. Heikoimmilta juopoilta putoavat myös pullot ja tölkit maahan.
- No ihan varmaan
En ole kyllä ikinä törmännyt naapuriin, joka olisi heitellyt tavaroita muina miehinä parvekkeeltaan? Eikös taloyhtiön kiinteistöhuolto laita nimet oveen ja alakerran nimitauluun? Nyt haiskahtaa :D
- Totta totisesti
Kyllä tämä on totista totta. Ei ole minun häpeäni jollette usko mutta kiinteistönhuolto ei ole todellakaan laittanut nimeä tauluun ehkä tämä mies ei ole edes ilmoittanut heille muuttaneensa taloon. Sain vihdoin tänään isännöitsijään yhteyden ja hän lupasi laittaa asianomaiselle postia. Hän sanoi että jos vielä jatkuu samalla tavalla niin ilmoita hänelle että hän ryhtyy toimenpiteisiin. Tässä taloyhtiössä on niin lepsu hallitus että saa rellestää mielin määrin. Tämä on totuus joka ei pala tulessakaan ja minulla ei ole mitään tarvetta valehdella eikä suurennella asioita. Halusin vaan että muutkin tietävät millaista elämä voi olla jossakin ettei ihan pienistä risahduksista säikähdä. En ole päivät pitkät kotona olen työssä käyvä veronmaksaja vielä toistaiseksi. Monesti on käynyt mielessä asunnon myyminen ja muuttaminen pois rauhallisempaan paikkaan mutta mistä sitä voi tietää millainen se uusikin sitten olisi.
- sieppi.esko
Missä asutkaan? Kyllähän täällä Helsingissä lentelee telkkareita yms. tavaroita parvekkeilta.
- ääääääääääääääääääää
kylläpä jossain oli heitetty jopa hella, että tälleen...
- pysytään asiassa
Olet sitten asustellut Eirassa? Täällä kyllä sataa tumppeja sekä tölkkejä lukuisilta parvekkeilta. Epäilyksesi laittaa arvelemaan, että olet itse noita apinoita?
- OmaKotiHelvetti
Etköhän se ole lopulta SINÄ joka olet talosi suurin ongelma.
Kuulostat aivan mun yläpuolellani asuvalta sekopäältä. - Hilut Kintuissa
Ettekö tiedä onnellinen perhe asuu tiilitalossa. Kotini on linnani. Sisäpiha ei pelkoo ,että joku ulkopuolinen tulisi kaahailee autolla pitskulle, pihavalvojat puuttisivat heti. Kaikilla samanlaiset vatteet ei tartte hävetä ,että olisi huonommat kun muilla. Saatellaan huoneeseen ja ovi lukitaan ettei lähde kävelee unissaan ja lokkaannu.Ikkunoissa esteet ettei putoo. Ei tartte panna kelloo soimaan et heräis töihin voi vaa löhöö ja sulatella ruokansa kunnolla.Täällä ei ole tietookaa sikailevista naapureista ihmettelenkin kuinka mä oon näin hyvän mestan löytänyt. Kaikki on ton viinan syytä. Tsemppiä sinne aidan toisellepuolelle.
- alina1234
Kuulostaa tutulta.. Minunkin yläkerrassani asuu työtön/opinnoton alkoholisotuva teinipoika.. Jatkuvaa lattian hakkaamista, bileitä ja huutoa. Ei kannata luovuttaa heti. Isännöitsijälle vaan yhteydenottoja reippaasti, asiat eivät muuten muutu. Jos mekkala jatkuu niin ilmoita vaan joka viikko uudelleen isännöitsijälle asiasta. Isännöitsijällä on velvollisuus toimia. Laissa on määritelty kerrostaloasumisen järjestyssäännöt ja aina, kun joku rikkoo niitä niin ilmoitus vaan eteenpäin. Kenenkään ei tarvitse kärsiä tällaisesta! Ja tosiaan poliisi yöllä paikalle jos mekkalaa keskellä yötä. Isännöitsijällä on mahdollisuus saada poliisin käyntiraportti, joten siitä voi olla jopa hyötyä.
Tsemppiä väsytystaisteluun! - 23
kaikesta omalle puolelle "valuvasta" vaan heti valokuvaa, ja lähettämään eteenpäin isännöitsijälle.
- minunkin kotini
Ei tosiaan ole mukavaa,jos omassa kodissaan pitää olla jatkuvan kolinan ja kilinän kuuntelijana .Eikö yhteisössä pitäisi ottaa toiset huomioon ,eikä olla kuin MINÄ ITTE VAIN.Iäkäs ihminen ei halua kuunnella turhia mölinöitä,vaan olla rauhassa omissa oloissaan.
- Äly hoi.............
Järjestysäännöt ei vaan tunnu kaikkiin tehoavan.Jos valitat jostain ,niin olet kitisevä ämmä tai ukko.
Kukakohan on yleensä keksinyt aikoinaan ne järjestyssäännöt ja ketä varten ?
Niistä ,kun ei kaikkien tarvi välittää.
Vuokraa pitää tai yhtiövastiketta kumminkin kaikkien maksaa ? - 9+6
Jos ei naapuri miellytä muuta omakotitaloon on oma rauha sitten. Turhanpäiväiset valittajat ja kyttääjät on pilanneet monet kerrostalot, mutta niistäki pääsee joskus eroon kunhan saa parikertaa naurunalaiseksi saatettua heidät.
- Totta totisesti
Tuolle nimimerkki OmaKotiHelvetti semmosia terveisiä että haukut väärää puuta koska minun alapuolellani on taloyhtiön sauna yms tiloja että en asu sinun enkä kenenkään muun yläpuolella. Sitten 9 6 nimmarille että eiköhän se olis oikeus ja kohtuus että nuo häiriköt muuttaisivat sinne korpeen niin siellä saisivat mölytä mielin määrin mutta eipä kai se olisi silloin mukavaa kun se ei ketään häiritsisi. Kiitos teille muille kirjoittajille asiallisista kommenteistanne ja tsempistä. Tuo valokuvaaminen on tosi hyvä vinkki kiitos siitä.
- mummi50
Totta totisesti kirjoitti:
Tuolle nimimerkki OmaKotiHelvetti semmosia terveisiä että haukut väärää puuta koska minun alapuolellani on taloyhtiön sauna yms tiloja että en asu sinun enkä kenenkään muun yläpuolella. Sitten 9 6 nimmarille että eiköhän se olis oikeus ja kohtuus että nuo häiriköt muuttaisivat sinne korpeen niin siellä saisivat mölytä mielin määrin mutta eipä kai se olisi silloin mukavaa kun se ei ketään häiritsisi. Kiitos teille muille kirjoittajille asiallisista kommenteistanne ja tsempistä. Tuo valokuvaaminen on tosi hyvä vinkki kiitos siitä.
Niin tuo niiden häiriköiden kippaaminen jonnekin tiettömään korpeen on hyvä idea, eihän niiden tarvii edes töihin mennä. Siellä voivat sitten kenenkään häiriintymättä öristä! Kyllä kotona pitää saada olla rauhassa, ei ole laitaa, jos toiset terrorisoi.
En ymmärrä yhteiskuntaa, jossa juopot saa tehdä mitä haluavat, ja ns normaalien ihmisten pitää lähteä karkuun. Näin on myös kotona, ei sitä juoppoa uhkaajaa sieltä viedä, vaan käsketään selvän lähteä lasten kanssa pois....
- mk
Jos ei lopu niin hallitukselle asia käsittelyyn ja asunnon väliaikainen haltuunotto omistajalta ja taloyhtiö vuokraa asunnon kulujen peittämiseski max. kolmeksi kuukaudeksi niin tulee nopeasti järjesty. Itse asun rivarissa missä on kerran omistusasunnosta huumeiden käyttäjä häädetty kun rupesi naapureita uhkailemaan ja siihen menee noin 3 kuukautta on ongelma tarkeaa.
- vai kuinka ?
Pahemman puoleinen rasisti siellä kirjoittelee.
- Jallivaara
Oi voi. Fakta on kuitenkin se, että saadessaan tuollaisen kuvatun kaltaisen
naapurin, ei taloyhtiö eikä vuokraisäntäkään voi asiaan vaikuttaa. Vielä pahempi,
mikäli kyse on jostakin alivuokralaisesta.
Valitettavasti tässä suloisessa kotimaassamme on menty ja tultu siihen
pisteeseen, että oman omaisuuden tai terveyden puolustamisesta joutuu
itse käräjille ja useimmiten häiriötekijää silitetään päähän korulausein:
Kun häntä on kiusattu pienenä eikä perheellä ollut varaa ostaa Ferraria.
Hyvää ratkaisumallia ei aloittajan tilanteeseen ole, mikäli stoori on totta?
Ehkä parhain kuitenkin, mikäli mahdollista: Oma omistusasunto niin
kutsutulta "paremmalta" alueelta, niin mahdollisuudet tuollaisen naapurin
saamiseksi pienenevät. On niitä "kusipäitä" kyllä kaikkialla, mutta ei niin
paljon kuin "monikulttuurivoittoisilla" alueilla ja kaupunkien vuokrataloissa.
Totta, kaikilla ei ole varaa omaan omistuasuntoon, mutta tasan eivät käy
onnenlahjat eikä kukaan luvannut että elämä olisi helppoa. - Taloyhtiöasuminen
Suomessa on se ikävää, että taloyhtiöissä on kyllä säännöt, mutta niit' ei useinkaan tarvitse noudattaa. Itselläni osui myös rivitalossa kauhu naapuri joka huudatti musiikkia yötä päivää viikot ja viikonlput, sekä biletti joka viikonloppu aamulla kuuteen.
Taloyhtiö ei voinut kuulemma asialle mitään......
Menkööt ne bilettäjän omakotitaloon ausmaan ja mölyämään.muistaakseni Tekniikan mailma testasi näitä halppis kotiteatterivahvistimia ja totesi että noin 800w jatkuvaa tehoa riittää nippanappa kerrostalokaksioon yksiöön riitävä teho
- moi8899
On todella tärkeää sisaistää sellainen tosiasia, että kun asuu rivi-tai kerrostalossa on otettava huomioon muut siellä asuvat ihmiset. Jos ko asumismuoto ei sovi, olisi parasta hakeutua johonkin syrjemmälle, jossa saa meuhkata mielin määrin.
On todella ikävää joutua sellaisen henkilön naapuriksi, jolla ei ole käsitystä siitä missä on oma piha ja mistä alkaa toisen piha, kun pitää lähtä kaivamaan naapurin pihalle.Kaivakoon kuoppia omalle pihalleen ja pitäkööt mölyt mahassaan.
Joskus ei vain ymmärrä sitä miten erilailla ihmiset ymmärtävät asumisen,
Kaikkien etu on, jos jokainen pitää huolen omasta pihastaan ja ennenkaikkea omista asioistaan ja vieraistaan.- Jallivaara
Näinhän se menee, mutta valitettavasti nykyiset "mulle kaikki nyt heti"
sekopolven edustajat eivät ole saaneet minkäänlaista opastusta, kuinka
ja miten missäkin olisi järkevää käyttäytyä, joten nythän vapaan kasvatuksen
kannattajat saavat "niittää mitä ovat kylväneet".
Tämähän on kyllä yleistämistä, mutta valitettavan paikkansa pitävää.
Onneksi vielä löytyy asuinalueita, joihin ei avustuksilla elävillä ole mahdollisuutta
muuttaa. Vain omistusasuntoja kaupan ja päivätyössä käyviä ihmisiä.
Kumma kyllä huomattavasti rauhallisempaa kuin "city-taloissa".
- Feikki
En usko. Naiset ei tiedä mitään ontelolaatoista :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192176Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi392075Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä281970Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma471386- 741326
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46873Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56802Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8741- 52713
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi32698