Tapasin kolmisen vuotta sitten naisen johon rakastuin. Meidän polkumme oli monella tapaa saman suuntaisia. Huomasin kuitenkin heti että hän on hyvin herkkä ja joku voisi ehkä luonnehtia että jopa epäkypsä persoonallisuus tai vain, että "vittumainen nainen" kuten joku aikaisemmista oli sanottu. Hänellä oli ollut useita epäonnistuneita parisuhteita ja kyllä jollain tasolla näin syynkin. Kuulin häneltä monia selityksiä ongelmiin. Kiukkukohtauksiin ja epäluuloisuuteen. Vaihdevuodet, sopimaton lääkitys, aikaisemmat traumat jne. Lopulta hän aloitti terapian jossa käy läpi elämäänsä. Kertomansa mukaan edelliset parisuhteet ovat olleet traumaattisia.
Mutta lopulta minut sitten tuomittii ehdolliseen vankeuteen häneen kohdistuneesta väkivallasta.
Olen jo keski-ikäinen mies enkä ole koskaan joutunut syytetyksi mistään vastaavasta vaikka vaikeaa on joskus aikaisemminkin ollut. En ole eläissäni käynyt kenenkään kimppuun! Vaikka joskus onkin ollut todella raskasta. Lasteni äiti mm. (exä) sairastui skitsofreniaan, rähjäsi ja tehtaili perättömiä ilmiantoja mutta en silti koskaan uhannut häntäkään millään tavalla. Olisin myös hyväksynyt hänen kuulemisensa luonnetodistajana. Tai kenet tahansa lähipiiristäni jonka syyttäjä olisi halunnut. Mutta sellaisia ei kuulemma suomessa käytetä.
Tämän uuden kanssa olimme seurustelleet jo yli 2 vuotta mutta suhteemme on ollut myrskyisä puolisoni temperamenttisen ja herkän luonteen takia.Myös alkoholia hän käytti melko paljon. Juopuneena nämä agressiiviset kohtaukset usein kohdistuivat minuun erilaisina hyökkäyksinä. Laukulla lyömistä, esineiden heittämistä ja päälle käymisinä. Lopulta hän kävi muutaman käsirysyn seurauksena tulleet vammat (mustelmat) näyttämässä lääkärille ja teki rikosilmoitusen.
Oikeusprosessi kokonaisuudessaan oli minulle vieras. Asianomistajana hän sai ilmoituksen käsittelypäivästä 3 viikkoa ennen minua ja minä sain vasta 7 pv ennen (sis viikonlopun), joten valmisteluaika jäi lyhyeksi vaikka 8 kuukautta oikeudenkäyntiä odotimmekin! Minulla on aineistoa (tekstiviestejä ja äänitteitä (hätäkeskus puhelun tallenne jne) jotka väistämättä todistavat että hän on luonteeltaan impulsiivinen ja juovuksissa hyvinkin agressiivinen ja itsetuhoinen. Lisäksi olisin ollut valmis että syyttäjä olisi vapaasti saanut kutsua kuultavaksi kenet tahansa lähipiiristäni, liittyen siihen millainen ihminen minä olen. En ole koskaan uhkaillut tai käynyt kehenkään käsiksi, en juovuksissa enkä selvin päin.
Huomasin myös varsin pian (naisvaltaisessa) oikeudenkäynnissä että todistelullani (tallentamillani tekstiviesteillä, hätäkeskusnauhoitteella, poliisin raporteilla) ei ollut mitään painoarvoa! Esimerkiksi iltana jolloin minua syytettiin pahoinpitelystä MINÄ olin soittanut poliisille ja että naisystäväni oli poliisin toimesta poistettu asunnostani käsiraudoissa agressiivisen käytöksen takia !!!
Kaikesta huolimatta rakastimme toisiamme viimeiseen yöhön asti. Minä ymmärtäen hänen ongelmansa. En voinut tarjota hänelle edes kyytiä takaisin autolleen! Erosimme sanaakaan sanomatta käräjäsalin nurkallla vaikka tiedän että molemmat rakastamme toisiamme edelleen hirveän paljon. Minä tiedän että hän ei voi mitään raivokohtauksilleen eikä ole tarkoituksella paha ihminen ja että kaikki tuo on hänelle hirvittävän vaikeaa käsitellä.
Mielestäni koko asian käsittely oli aivan väärässä paikassa. Olin usein maininnut hänelle että tarvitsemme kolmannen osapuolen tähän tulkiksi. Parisuhdeterapiaa tmv. Pitkän välimatkan takia sitä oli vaikeaa järjestää mutta uskoakseni hän olisi ollut valmis siihen.
Hän itse sanoi moneen kertaan että ei halua mitään rikoskäsittelyä ja yritti peruuttaa oikeuskäsittelyn ja lähestymiskiellon. Ei se onnistunut. Ei hän ymmärtänyt että kun tällainen asia alkaa yhteiskunnan rattaissa pyöriä niin ei sitä millään saa pysäytettyä : (
Asianajajani oli yllättynyt tuomiosta ja käsittely siis jatkuu seuraavalla tasolla. Se on kamalan raskasta molemmille osapuolille ja jos jotain voisin tehdä niin tekisin, mutta sepä vain ei onnistu : (
Nyt olen sitten väkivaltarikollinen, rattaat pyörivät, yhteiskunta maksaa. Olen kyllä katsonut esim. Karpoa ja lukenut kaikenlaisia juttuja miettien että uskoako vai ei. Ei tällaista voi (eikä kai haluakaan )uskoa todeksi ennenkuin se sattuu omalle kohdalle!
Jonain päivänä hän kuitenkin tapaa uuden miehen. Ehkö oikeasti agressiivisen. Pahimmassa tapauksessa seuraavilla käräjillä pöydällä onkin sitten raato....
Kuinka jaksaa...
4
134
Vastaukset
- Taas oikeusmurha!
Ymmärrän tuskasi, koska olen itsekin nähdyt ja kokenut Suomen oikeuslaitoksen käsittämättömät tuomiot.
Suomi ei ole enää oikeusvaltio jonka perusperiaatteisiin kuuluu että syytetty on syytön kunnes toisin todistetaan. Suomessa tuomio tulee vaikka syytetty pystyisi todistamaan itsensä syyttömäksi. Suomessa syyttäjän ei todellakaan tarvitse pystyä todistamaan syytettyä syylliseksi, riittää kun väittää hänen syyllistyneen johonkin, niin tuomio tulee lähes 100% varmuudella.
Usein tuntuu että tuomiosta on päätetty jo ennen varsinaista oikeudenkäyntiä pelkästään esitutkintapöytäkirjojen perusteella.
Näitä tälläisiä kertomuksia pitäisi tuoda julkisuuteen, jotta oikeuslaitosten olisi pakko muuttua. - kdkdk
vie korkeampaan oikeusasteeseen jos olet tullut väärinymmärretyksi. Ei siinä muu auta. Hanki parempi lakimies.
- EYU
Lisäksi näiden asioiden käsittelyajat ovat käsittämättömän pitkiä ! Epätietoisuudessa saattaa joutua elämään vuosia keskeneräinen asia jatkuvasti mielessään! Suomi on tainnut tästäkin saada jo useita huomautuksia mutta mitä on tapahtunut. Valtiota voisi mielestäni syyttää jo henkisestä pahoinpitelystä!
- Täysin peestä
Näitä tosiaankin pitäisi tuoda julkisuuteen, ihmiset kuvittelevat meillä täällä Suomessa olevan oikeusvaltio!!
Niin minäkin kuvittelin viime syksyyn asti. Olenkin kirjoittanut täälläkin kansanparantajan saamasta tuomiosta viime syksyltä. Hänet tuomittiin ehdottomaan vankeuteen melkein kahdeksi vuodeksi aikuisten naisten hyväksikäytöstä, kun lapsen raiskaajatkaan eivät saa sellaista tuomiota!
Kaiken lisäksi ilmiannot ovat täysin perättömiä. Oikeuskäsittelyä odotettiin neljä vuotta!!! Ja nyt hovioikeutta odotellaan ainakin vuosi. Lisäksi juttu vielä on julistettu salaiseksi, joten sitä ei voi kukaan tutkia, ei edes syytetty itse!!! Mistä hän voi saada todisteita johonkin, mitä ei ole tapahtunut, kun hän ei saa keskustella aiheesta kenenkään kanssa??
Kaikki syytökset ovat täysin hänen luonteensa vastaisia, hän on erityisen suora puheissaan ja nyt väitetään, että hän on juoninut jotain salassa. Ketään sukulaista, ystävää tai vihamiestä ei kuitenkaan oteta luonteesta todistamaan. Lisäksi hänellä on jopa fyysinen este, joka todistaa hänen puolestaan.
Joinakin väitettyinä tapahtumapäivinä hä on todistetusti ollut aivan muualla kuin vastaanotollaan!
Yhtäkään todistetta ei ole otettu huomioon. Sen sijaan täysin normaalia ry:tä väitetään joksikin kultiksi! Siinäkään ei ole kuultu muita jäseniä, vain asianosaisia.
Jos nainen Suomessa väittää jotain tapahtuneen, se on silloin oikeuden mielestä niin. Nyyh-nyyh ja krokotiilinkyyneleet päälle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14811017
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485403Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p414215Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352674Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1011588Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601586Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?751445Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311396