HUONO häviäjä ruotsalainen.
Minusta olisi ollut reilumpaa iloita meidän suomalaisten kanssa. Pettymys oli tietenkin suuri, kun Suomi voitti niin ylivoimaisesti!
Se ainoa maali, jonka he tekivät, oli suomalaisen Pääjärven tekemä.
Sitaatti:
"Mikko Koivu on joutunut sijaiskärsijäksi, kun ruotsalaiset koettavat purkaa pettymystään.
MM-finaalinöyryytys oli kaikesta päätellen poikkeuksellisen raskas pala ruotsalaisille. Katkeruus saa taas uusia muotoja.
Ruotsissa vaivuttiin pienoiseen maansuruun sunnuntaina, kun Suomi jyräsi näytöstyyliin ruotsalaisten yli maailmanmestaruuteen.
Suomessa voittoa on juhlittu ja juhlitaan edelleen iloisella mielellä, mutta toisin on länsinaapurissa, missä pelaajat hakevat lohdutusta tappiolleen nyt keinolla millä hyvänsä.
Tuorein purkaus tuli Ruotsin hopeajoukkueessa pelanneelta Andreas Jämtiniltä, joka poltti päreensä Mikko Koivun vuoksi.
Finaalista sivussa ollut Jämtin katseli siviilit päällä omalla siniviivallaan, miten Koivu sai IIHF:n nokkamies Rene Faselilta MM-pokaalin käsivarsilleen. Sen jälkeiset tapahtumat eivät miellyttäneet Jämtiniä.
- Voin pahoin hänen käytöksestään juhlaseremoniassa! Jämtin kitisi Aftonbladetille.
Hän ei pitänyt siitä, että liukuessaan leijonalaumaansa kohti Koivu hyppäsi riemuissaan ympäri ja tuli samalla näyttäneeksi kasvonsa pettyneille ruotsalaisille - tuskin edes tarkoituksella.
Tästä Jämtin kuitenkin pystyi suuttumaan:
- Hän teki edessämme jonkun hemmetin piruetin, niin kuin jääprinsessa. Hän halusi vain näyttää, että he voittivat. Minusta sellaisessa on häviäjän leima!
- Hän pilkkasi koko Ruotsin kansaa! "
Sitaatti loppuu.
Oma mielipiteeni on:
"Kaikkein paras oli minun mielestä se 'TRE kronor'in pelipaita, jossa oli kruunut korvattu tuteilla."
Huono häviäjä on ruåtsalainen, ei voi kyllä muuta sanoa!
Mies 2011
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192206Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi392095Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä301989Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma471396- 741336
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46883Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56812Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8751- 52733
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi32718