Nokian kurssi romahti, sitä se tiesi amerikkalaisen

johtajan valinta, vielä pahempaa on tulossa, herää kysymys onko suomen nyky päättäjät viimesen kymmenen vuoden aikana olleet "täysipäisiä ", tehdessään noin älyttömiä kauppoja ja tehtaitten lopetuksia ????
Saako näitä tyhmiä herroja syyteeseen ja edesvastuuseen tekosistaan suomen kansaa vahingoittavista päätöksistä.
Nyt Katainen huseeraa hallitusneuvottelijana, mistä ei tule yhtään mitään, koska kansa on TÄYSIN erimieltä kokoomuksen politiikasta !
57388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Hankkiutuisit jonnekin hoitoon, se firma olisi pian konkurssissa vanhalla menolla. Iteasiassa kansa on erimieltä demujen pohjoiskorea-meiningistä.

=DW=

Äänestä

Suomalaisilla on aina mahdollisuus ostaa osakkeita.
Osakkeenomistajat päättävät sitten yhtiön kohtalon.
Suomalaisia osakkeenomistajia ei ollut riittävästi.
Tästä on kansa samaa mieltä.
H.

Äänestä

Nyt täytyy nopeasti lisätä Nokian kehitystukea. On nostettava ainakin 100milj. euroon. Tuo kaikkihan on pois jenkkilän eläkejärjestöiltä, Senverran solidaarisia on oltava.

Äänestä
  • Miksi Suomalaisten tarvitsee laittaa Nokiaan enemmän kuin metsänomistajiin?
    Metsänomistajat tuottavat sentään enemmän maallemme, tai...öh... osalle maatamme ja sen mukana autoilijoille, metsäkoneen omistajille jne.
    H.

    Äänestä

Niinpä! Olisi vaan Nokia pysynyt Symbiassa.

Äänestä
  • Symbian olisi voinut olla Graalin malja.
    Mutta rahat pitää ohjata oikeisiin laareihin, Suomalainen ajatus ei niitä olisi ohjannut oikeaan suuntaan.
    Kuten muuhunkin kiukutteluun, Suomalaisen työn viemisessä ulkomaille:
    Ostakaa osakkeita, tai olkaa hiljaa, minä en jaksa tätä jankkaamista.
    Sama koskee politiikkaa, nielkää äänestyslippunne, tai ainakin sen kopio.
    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    Symbian olisi voinut olla Graalin malja.
    Mutta rahat pitää ohjata oikeisiin laareihin, Suomalainen ajatus ei niitä olisi ohjannut oikeaan suuntaan.
    Kuten muuhunkin kiukutteluun, Suomalaisen työn viemisessä ulkomaille:
    Ostakaa osakkeita, tai olkaa hiljaa, minä en jaksa tätä jankkaamista.
    Sama koskee politiikkaa, nielkää äänestyslippunne, tai ainakin sen kopio.
    H.

    Siirryin pelkille pitkille koroille jo kaksiviikkoa sitten ja niin saa olla.

    Äänestä

  • aika näyttää... kirjoitti:

    Siirryin pelkille pitkille koroille jo kaksiviikkoa sitten ja niin saa olla.

    ????

    Olet varmaan käsittänyt jotain väärin? Inflaatio laukkaa, demarit änkeämässä hallitukseen, asuntojenhinnat romahtamassa, eiroopassa talouskriisi, energian hinta nousee kuin raketti....

    Sama jos olisit ostanut Espanjalaisia kurkkuja kellarin täyteen, niitä saa nyt halvalla.

    =DW=

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    En asu Suomessa enkä ole kansalainen, nousua on ollu lähes joka päivä ja pidän 10% nousun hyvänä koko asiassa, on yli 20 vuoden kokemus siksi voi lopettaa työt 58 vuotiaana.

    Äänestä

  • tulot ovat nousussa kirjoitti:

    En asu Suomessa enkä ole kansalainen, nousua on ollu lähes joka päivä ja pidän 10% nousun hyvänä koko asiassa, on yli 20 vuoden kokemus siksi voi lopettaa työt 58 vuotiaana.

    Ahaa

    Suomessa mustilaiset pääsee suoraan eläkkeelle lapsilisän lakattua.

    =DW=

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Ahaa

    Suomessa mustilaiset pääsee suoraan eläkkeelle lapsilisän lakattua.

    =DW=

    Ei täällä.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Ahaa

    Suomessa mustilaiset pääsee suoraan eläkkeelle lapsilisän lakattua.

    =DW=

    Suomessa jokainen edellytykset täyttävä pääsee eläkkeelle lääkärintodistuksen perusteella.
    Sen lääkäri, ei räätäli, tekee kunniansa ja omatuntonsa kautta.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    ????

    Olet varmaan käsittänyt jotain väärin? Inflaatio laukkaa, demarit änkeämässä hallitukseen, asuntojenhinnat romahtamassa, eiroopassa talouskriisi, energian hinta nousee kuin raketti....

    Sama jos olisit ostanut Espanjalaisia kurkkuja kellarin täyteen, niitä saa nyt halvalla.

    =DW=

    Uusin tieto ettei espanjalaiset kurkut olekaan syynäpäänä, ei vielä tiedetä mistä tuo virus on lähtöisin. Antibiootit ei pure, kertoo iltalehti.

    Äänestä

  • siantuntija. kirjoitti:

    Suomessa jokainen edellytykset täyttävä pääsee eläkkeelle lääkärintodistuksen perusteella.
    Sen lääkäri, ei räätäli, tekee kunniansa ja omatuntonsa kautta.

    Lääkärin sana ei täällä paljon paina vain sairaskassan lääkärin joka ei koskaan tapaa potilasta.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    ????

    Olet varmaan käsittänyt jotain väärin? Inflaatio laukkaa, demarit änkeämässä hallitukseen, asuntojenhinnat romahtamassa, eiroopassa talouskriisi, energian hinta nousee kuin raketti....

    Sama jos olisit ostanut Espanjalaisia kurkkuja kellarin täyteen, niitä saa nyt halvalla.

    =DW=

    Espanjalaisista kurkuista joita on ostanut halvalla voikin pian saada hyvän tuoton. ;)

    "Espanjalaisviljelijöiden mukaan skandaali maksaa Espanjalle noin 200 miljoonaa euroa viikossa. Aguilar vaati Euroopan unionia korvaamaan tappiot"

    On meillä täällä palstalla tosi talousguruja.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Ahaa

    Suomessa mustilaiset pääsee suoraan eläkkeelle lapsilisän lakattua.

    =DW=

    kautta aikojen mustalaiset suomessa on ajelleet mersuilla, työtä tekevällä kansalla ei autosta ole aina ollu tietoakaan, vaatteeki he pesettää pesulassa, kansallispuvut ostaa suomen valtio, näin on joillaki hyvin asiat.
    Kerrottiin juttua, tosi oli, lausui mustalainen kassalla, " hullu paljon työtä tekee viisas pääsee vähemmällä" myyjä katteli pitkään suuauki moista lausuntaa.

    Äänestä

Ostaako vai eikö ostaa nokian osakkeita, hinta nyt jotain 5 eur kpl. toinen harkinnan aihe fiskars, ostaakko vai eikö ostaa, paljonko lie osakkeen hinta nyt ?

Äänestä
  • Mitä tulee Nokiaan puheet tulevaisuudesta ovat olleet vähän huonoja, tietinkin tulee nousuja, mutta mikä on kokonaissuunta.

    Äänestä

  • Jos et osta lyhyeksi, niin Ei nokiaa nyt !
    Syksyllä voi ostaa kun näkee kuinka alas nokia oikein menee.

    Tuossa on minunkin mielipide nyky Nokiasta. "sijoittajien luottamus on Stephen Elopiin on kadonnut täysin. " Ja sen jo kerroin täällä heti kuultuani "avioliiton" M$ kanssa.

    http://www.iltalehti.fi/talous/2011053113816729_ta.shtml

    Äänestä

Historia toistaa taas itseään. Jälleen piensijoittajat hermostutetaan myymään osakkeet halvalla.Käynnissä on jälleen piensijoittajien varojen kuppaus-buumi.
Näin on aina käynyt. Vakaat sijoittajat korjaavat vuoden päästä sievoisen potin.

Nokia on niin "Iso Laiva", että sen pienikin suunnan muutos, korjausliikkeenä, vaatii aikaa.
Spekulaatiot alkaa heti, kun jotakin tehdään. Varsinkin pakkoraossa tehtynä.
Kilpailijat osaavat kyllä panna kapuloita rattaisiin.
Entisellä meiningillä olisi Nokian taru ollut pian lopussa.

Ollilaa pidettiin lähes Jeesuksen asemassa, maamme talouselämässä.
Kukaan ei asettanut Hänen johtamaansa suuntaa kyseenalaisena.
Nokian alamaäki tuli kaikille yllätyksenä.
Kaikille muille, mutta ei Hänelle itselleen, eikä talousguruille isoissa sijoitusmarkkinoilla.

Suomalaisten pitäisi VIIMEISENÄ ryhtyä solvaamaan nykyjohtoa ja sen yritystä pelastaa Nokia.
Johdolla on nyt veitsi kurkulla. Onnistuu tai kaatuu. Tukekaa piensijoittajat Nokiaa.

Äänestä
  • Hyvin toi kai kävi. Kun pörssikurssit nyt jokatapuksessa vaihtelee, parempi, että Nokia laski nyt, kuin että sama olsi tapahtunut puolikymmentä vuotta sitten. Toisekseen, Nokia on jotain 15% suomalaisomisteinen, että eipä asialla älytöntä merkitystä osakkeitten romahtamisen takia suomelle ole. Enenpi noit sivuvaikutukset haittaa, duunipaikat, verot jne.

    Mun käsittääkseni pörssissä pitäisi toimia niin, että kun joku lähtee nousuun, silloin ostetaan, ja koitetaan myydä, silloin kun hinta kohonnut korkeimmilleen. Nyt sitten suursijoittajat myy osaikkeitaan piensijoittajille, minkä kerkiävät, saadakseen voittonsa. Ja piensijoittajahan ostaa kun luulee halvalla saavansa, pitää osakkeitaan pohjan ajan a alkaa myymään taas sitten, kun kurssit singahtamassa ylös, takaisin suursijoittajille....

    Toi on aika tympee alanakin. Ei oikein ole mitään konkreettista, on vain ennusteita. Joopajoo, uusi kapula markkinoille ja kurssit nousuun, ei se niin voi mennä. Enenpi nyt määrää sisällön tuottaminen, sen myyminen, net markkinaosiuudet. Ja siinä taitaa Nokia olla niinkuin resiinalla menossa isompien perässä.

    Mutta nämät oli siis vaan mun käsityksiä.

    =DW=

    Äänestä

Täytyy tässä rauhassa odotella kurssin laskua. Itse aion ostaa , kun hinta pyörii parin euron tuntumassa.

Äänestä
  • Vertailu vain kuka ostaa VHS kasetteja.

    Äänestä

  • arvo voi olla mikä t kirjoitti:

    Vertailu vain kuka ostaa VHS kasetteja.

    Hyvä ilmaisu, mutta pitää muistaa, Nokialla pitkästä aikaa positiivisia ideoita toteutettavana. Hmm, monikohan muuten osti nokian miniläpärin, kolminkertaiseen hintaan muihin mineihin verrattuna... Ne voi joskus vielä olla arvokkaita keräilykappaleita :DDD

    Nokian puhelin on ja ollut monta, vähän ovat liian pieniä vahingossa joutuneet pesukoneeseen.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Hyvä ilmaisu, mutta pitää muistaa, Nokialla pitkästä aikaa positiivisia ideoita toteutettavana. Hmm, monikohan muuten osti nokian miniläpärin, kolminkertaiseen hintaan muihin mineihin verrattuna... Ne voi joskus vielä olla arvokkaita keräilykappaleita :DDD

    =DW=

    Olisi tuollainen Nokia 1011 taskupuhelin, yhden lipaston laatikossa .

    "Ensimmäiset, 280 g painavat, varsinaiset taskupuhelimet markkinoitiin vuonna 1992. Digitaalinen GSM-verkko (Global System for Mobile Communications)"

    En ole kuulut, että tuollaisella Nokian taskupuhelimella olisi mitään arvoa tänään, ainakaan vielä, ja pian on parikymppinen. Ehkä sitten kun aikaa on kulunut sata vuotta on jotain antiikkiarvoa ? ehkä, mikäli Nokia ei enää ole Suomessa.

    Niin puhelin toimis kun saisi ostaa siihen uudet akut. Laturi sun muut tilpehöörit on tallessa.

    Puhelin maksoi vuonna 1992 noin 8250 mk.

    http://www.eliaskokoelmat.fi/content/uploads/Nokia1011.jpg

    http://www.eliaskokoelmat.fi/content/uploads/nokia1011_1992logo.jpg

    Äänestä

Nokian osket tänää on ollu noi 2 euroa kpl, oletteko ostaneet ???

Äänestä

Kuinka suomen käy, Katainen on nyt sammuttamassa taas tulipaloa etelä euroopassa, kreikka on tulessa taas, raha on huono sammutusväline taitaa roihahtaa muutkin maat samaan kuumuuden aihuttamana, mistähän Kataisen rahat riittää koko etelän sammuttamiseen, KYSYN VAAN ????????

Äänestä
  • siten Suomella on vielä varaa lainata rahaa kun Katainen & kumppanit saa vielä Suomen nimellä lainaa toistaiseksi.
    Elikkä, suomalainen verovelvollinen pitää Kataisen puuhastelua pystyssä ja maksaa täysin nurisematta tuon touhun. Tuskin enää suomikaan kykenee maksaan kun korot näillä hirveillä leikkauksilla Suomen kansalta!

    Tuon linkin kautta voit seurata Suomen / suomalaisten omaa velkakehitystä. http://www.velkakello.fi/

    Äänestä

  • Ei ole kysymys pelkästään Suomesta.

    Oikea termi olisi, että kapitaslismi on kuollut.
    Se kuoli jo vuonna -08, kun U.S.A kieltäytyi
    tukemasta rahoituslaitoksia säännöllisin välein.
    Kapitalismi kun ei ole koskaan, eikä missään
    toiminut ilman tukiaisia.
    Nämä nykyiset tukiaiset ovat saattohoitoa
    vainajalle, joka oli meille niin rakas.
    Tässä tuo kuolinaika, ja ja siihen liittyvät
    tapahtumat:

    Lehman Brothersin kaatuminen on ensimmäinen kerta, kun finanssilaitos päästetään konkurssiin. Fannie Mae ja Freddie Mac otettiin vielä viikko sitten valtion hoiviin, mutta tänään Fed pisti tukihanat kiinni: investointipankkeja ei enää pelasteta veronmaksajien rahoilla.

    Äänestä

  • 0ree kirjoitti:

    Ei ole kysymys pelkästään Suomesta.

    hasti EU seikkailuista !

    Markkinatalous oliki KIROSANA, ihminskunnan tuholainen,,,,,,
    tässä taas nähdään KEKKOSEN viisaus, emme olleet kokomunistejä emme eläneet markkinataloudessa , KEKKONEN oli oikea suomen ISÄ hahmo , kantoi KOKO suomesta huolta, työttönyys oli minimaallista, suomi rikastui, kehittyi kohisten maailman kartalle !
    ON syytä suomen palata juurilleen, olemme suomalaisia !
    KALLIIKSI TULI EURO,,,, nyt on pakko ottaa MARKKA takasi !
    " Siperia opettaa "

    Äänestä

onkohan katainen hullu ja kokoomus hullujen puolue ??

Äänestä
  • Eihän tuo mitään hulluutta ole.
    vaan silmitöntä ahneutta.
    Tukipaketeissa on myös kysymys
    suomalaisten sijoittajien rahoista.
    Amerikassa koko pankkien tuotto
    käytettiin johtajien optioihin.
    Surullisinta on se, että mikään ei
    muutu. Kymmenen vuoden sisällä
    rahalaitrokset tarvitswevat taas
    satoja miljardeja pelirahaa.
    Kummallista, ettei kukaan näe
    tosiasioita.

    Äänestä

  • Jaa, eivätköhän heikkopäät paniikkia lietso vielä ainakin kvartaalin tai parin verran...

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    Jaa, eivätköhän heikkopäät paniikkia lietso vielä ainakin kvartaalin tai parin verran...

    vahvasti siltä.

    Nyt saa ostaa nokiaa jo n. 3,50 €/osake. (juuri nyt on 3,508 )Joten alamäki jatkuu ?

    Tosin uskon edelleen siihen että syksyn osavuosikatsauksen jälkeen tulee ostohetki nokian osakkeille.

    Äänestä

  • Näyttää ... kirjoitti:

    vahvasti siltä.

    Nyt saa ostaa nokiaa jo n. 3,50 €/osake. (juuri nyt on 3,508 )Joten alamäki jatkuu ?

    Tosin uskon edelleen siihen että syksyn osavuosikatsauksen jälkeen tulee ostohetki nokian osakkeille.

    No tämän laskun saa laittaa tuon yleisen paniikin piikkiin.

    Ja mikäs siinä, myykää, myykää, ostetaan sitten kun hinta on kohdallaan...

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    No tämän laskun saa laittaa tuon yleisen paniikin piikkiin.

    Ja mikäs siinä, myykää, myykää, ostetaan sitten kun hinta on kohdallaan...

    nyt nuo omat salkut, että olisi vaan yksi osake (sekin puhelinyhtiön) minkä voisi myydä.

    Viimeksi (mut siitähän on jo aikaa..) nokiat myin jo silloin kun niistä sai vielä yli 18 euroa/osake. Joten pian on taas varaa ostaa.

    Äänestä

venäläinen tutkia meinasi eilen että nokia katoaa maailman kartalta, myydään pieninä osina pois.
katoaakohan osakkeisiin siojoitetut rahatkin taivaan tuuliin, on jo kyllä kadonnu noin 90 %

Äänestä
  • Täällä taas jokeltaa joku
    J-vammainen.
    Sanahan on Suomeksi TUTKIJA.

    Äänestä

  • Äidinkieli Suomi! kirjoitti:

    Täällä taas jokeltaa joku
    J-vammainen.
    Sanahan on Suomeksi TUTKIJA.

    työ mielessä taas.

    Tementtinen opeki heränny, huomenta !

    Äänestä

  • Äidinkieli Suomi! kirjoitti:

    Täällä taas jokeltaa joku
    J-vammainen.
    Sanahan on Suomeksi TUTKIJA.

    Ne on niitä kiertokoulun käyneitä joille ei kai kaikkia kirjaimia välitetty edes kertoa. Aika moni kirjoittaja paljastaa ikänsä tuolla vanhanaikaisella kirjoitustyylillään, ja he eivät enää kuulu tämänpalstan ikähaarukkaan.

    Äänestä

  • viljeliJÄ,näyt..iJÄ kirjoitti:

    Ne on niitä kiertokoulun käyneitä joille ei kai kaikkia kirjaimia välitetty edes kertoa. Aika moni kirjoittaja paljastaa ikänsä tuolla vanhanaikaisella kirjoitustyylillään, ja he eivät enää kuulu tämänpalstan ikähaarukkaan.

    mikä on kiertokoulu, olisko se ollut hevosilla vedettävä koulu ?

    Äänestä

  • Kerros .. kirjoitti:

    mikä on kiertokoulu, olisko se ollut hevosilla vedettävä koulu ?

    Lukemalla, tyhmä, saat senkin selville! Pysykää palstoillanne, meiltä täältä saa nopean lähdön ellette hyväksy tapaamme!

    Äänestä

  • omalla tontilla,,,,, kirjoitti:

    Lukemalla, tyhmä, saat senkin selville! Pysykää palstoillanne, meiltä täältä saa nopean lähdön ellette hyväksy tapaamme!

    jyväjemmari miten sen aiot toteuttaa ?

    Äänestä

  • Kerros .. kirjoitti:

    jyväjemmari miten sen aiot toteuttaa ?

    konstit on monet, sano akka kun kissalla pöytää pyyhki....odotellen teitä tyhmiä

    Äänestä

demenntian vaivaamia eläkeläisiä.

Otappa ope lääkkeesi ette sekoa lopullisesti, etkö muista,??? olet jo eläkkeelä, sait potkut epäasiallinen käytöksen vuoksi, pätevyys on sitäsun tätä, suhteillako pääsit töihin.

Äänestä

Mun kannatus Nokiian on suuri eihäan Aplellellä oo kuin yksi lippulaivo Ihop4, pad ja yksi kannettava ja normaali kone tottakai rikkaat niitä ostaa muttaa miljaartit köyhät kuten Cina and intia and sousth asian before is in my mind like with is peaple think not aple pecause theyr computers are so wery must tto bay

Äänestä

Kiva nostaa vanhoja paskoja yölös.

Äänestä
  • sellaista.

    Äänestä

nokia on kohta muisto vain, iiiiloppi myy sen tai ostaa itse

Äänestä

Mamu pomona, siitäkö se johtuu?

Äänestä

Tulihan taas hyvä oivallus Nokialta maailman valloitukseen, no hyvä kun noita espanjankielisiä on niin vähä maailmassa.

Toi uusi Windows-puhelin Nokialta on nimeltä Lumia, ja se on espanjaksi huora. ;)

http://www.iltalehti.fi/digi/2011102614645093_du.shtml

Äänestä
  • Tosin taitaa olla keskiaikaista perua, nykykielessä sitä sanaa ei tunneta. (kuulemma lumi on Madridin slangissa vähän sama kuin eräällä nimimerkillä tuo ämmänläyskä, joten lumipesua kannattaa siellä vältellä ja lumipallotkin taitavat olla silikonista...)

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    Tosin taitaa olla keskiaikaista perua, nykykielessä sitä sanaa ei tunneta. (kuulemma lumi on Madridin slangissa vähän sama kuin eräällä nimimerkillä tuo ämmänläyskä, joten lumipesua kannattaa siellä vältellä ja lumipallotkin taitavat olla silikonista...)

    Oliko tuossa vastauksessa jostain Pajerosta kyse ?

    Äänestä

ei perkele. kurssihan romahti ihan tyystinsä en kestä ! minulla on todettu vakava känni kärpäsen purema. no voihan hitsin vitsi. kaikki on möläyttänyt tätä. hyvästi olen menossa ruokakauppaan tänään vielä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kauanko pinna kestää kirjoitti:

johtajan valinta, vielä pahempaa on tulossa, herää kysymys onko suomen nyky päättäjät viimesen kymmenen vuoden aikana olleet "täysipäisiä ", tehdessään noin älyttömiä kauppoja ja tehtaitten lopetuksia ????
Saako näitä tyhmiä herroja syyteeseen ja edesvastuuseen tekosistaan suomen kansaa vahingoittavista päätöksistä.
Nyt Katainen huseeraa hallitusneuvottelijana, mistä ei tule yhtään mitään, koska kansa on TÄYSIN erimieltä kokoomuksen politiikasta !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu