Olen huomannut tämän piirteen eli romantisoinnin monissa yksin olevassa persoonassa. Itsekin aiemmin muistan eräänä vuonna tehneeni niin eli loin mielessäni melkein fantasioita "yksinäisestä ratsastajasta" (ei siis kovin vakavasti vaan ihan hetkellisesti) joka joutui yksin kulkemaan kun muita ei ollut tukena.
Olen kulkenut omia polkujani ja tehnyt omia valintojani joka on johtanut tietyn tyyppiseen itsenäisyyteen. Toisaalta olen tavannut ihmisiä joille yksin olo noin yleensä ei ole ollut niin suuresti oma valinta vaan heillä se on tapahtunut esimerkiksi koulukiusaamisen yms. kautta eristäytymisenä kun heitä ei ole hyväksytty joukkoon. Tällöinkinhän voi luoda itselleen tarinan siitä kuinka joutuu yksin kamppailemaan koko maailmaa vastaan.
Myös sosiaalisuuteen liittyy fantasioita, tarinoita ja romantiikkaa. Esimerkiksi baari-iltaa voi värittää monilla eri asioilla mielenkiintoiseksi joka on lähempänä satua kuin sitä todellisuutta että istuttiin kaljatuoppi kädessä, puhuttiin niitä näitä minkä mölyltä kuuli, katseltiin tyttöjen takamuksia ja lähdettiin huoppuen kotiin.
Ihmisellä on tarve rakentaa omaa identiteettiään sosiaalisen hyväksynnän, läsnäolon ja tietoisuuden turvin tai niiden puuttuessa suuremmalti sitten eri asioille.
Huomaatteko itsessänne piirteitä että romantisoitte yksin oloanne? Että se on osa teidän identiteettiä ja itseasiassa jos olisitte vähemmän yksin sekä enemmän sosiaalisia niin ette olisikaan enää "te"?
Oletteko luoneet tällaisen romantiikan kautta itsellenne yksin olosta elämää verhoavan teeman johon pukeudutte kuin kaapuun vaikkei olisi siihen tarvetta jotta tuntisitte jotain merkitystä elämässänne tai tuntisitte itsenne jopa erityiseksi?
Romantisoitteko yksin oloanne?
3
124
Vastaukset
- Voi olla että
tuollainen onnistuisi paremmin jos olisin työelämässä ja etenkin jossain fyysisessä ja mielenkiintoisessa työssä.
Minulta kyllä periaatteessa onnistuu sosiaallinen elämä enkä tuntisi itseäni vähemmän itsekseni. Käytäntö on taas vähän eriasia kun en tunnu oikeen ikinä sopivan mihinkään porukkaan ja sitä kautta syrjäytyminen on alkanut jokaisella uudella paikkakunnalla.
Suoraansanottuna olen yksinäinen koska en osaa viihdyttää muita niin että olisin hyvää seuraa, jaksan kyllä keksiä tekopirteitä juttuja parin viikon ajan mutta sitten se aina jää ja alan muuttua omaksi hiljaiseksi itsekseni.
Tuollainen kulissin ylläpito on minulle äärimmäisen raskasta hommaa. - Pöllöneito
Tässä on itseasiassa jonkinlaista perää.
Olen aina ollut itsenäinen ja hyvin omatoiminen, viihdyn siis yksin. Mutta usein romantisoin "yksinäisyyttäni" (=sinkkuuttani) esimerkiksi näin:
Kävelen rankka sateessa kaupungin katua pitkin, olen unohtanut sateenvartjon. Pysähdyn liikennevaloihin. Autoje huristelee edestäni roiskien lisää vettä päälleni kun viereeni tulee pariskunta yhteisen sateenvarjon alla, he ovat kuivia. Minä olen läpimärkä kenkiä myöten. Silloin toivon pienen hetken että joku tulisi ottamaan minut sateenvarjonsa alle. Sitten valot vaihtuvat vihreäksi ja pariskunta juoksee tien yli, minä kävelen tien yli maltillisesti välttäen isoimpia vesilätäköitä. Lopulta pääsen sateesta aikomaani kauppaan sisään, katson ulos sateeseen. Silloin tajuan että minä pärjään yksinkin... Yksin, koska minä olen minä.
Saattoi kuulostaa aika kummalta.
Tarina tosin perustuu lähes tositapahtumiin, varjo puolena tälle tosin oli se että sain flunssan.
Mietin myös tuota kohtaa kuinka iso osa persoonaani yksinäisyys/itsenäisyys oikein on minua. En ole koskaan seurustellut, tai ollut seurustelu suhteen tavoin tiiviissä kontaktissa toiseen ihmiseen. Omasta rauhasta luopuminen olisi varmaan se kaikkein isoin juttu, voi olla että olisin jopa tahtomattani töykeä kumppanilleni jotta saisin omaa tilaa ja aikaa.
Minun on jopa vaikea pyytää apua jos tarvitsen (koulussa kyllä kehtaa pyytää opettajalta apua), mutta esimerkiksi kotona jos pitäisi tehdä jotain johon tarvitsisin toisen ihmisen apua, en todennäköisesti pyytäisi apua koska se tuntuntuisi nöyryyttävältä. En myöskään kehdannut pyytää kämppistäni/kaveriani tuomaa minulle lasillista maitoa keittiöstä kun tämä oli sinne menossa (katsoimme telkkaria olohuoneessa) en vain yksinkertaisesti pystynyt. Itse kyllä autan muita mielelläni ja pidän siitä että minua tarvitaankin. Mutta se että minä tarvitsisin muita on liian kova pala, itsenäisyyteni tai yksinäisyyteni ei salli sitä. Minun on pärjättävä yksin. Juu, huomaan.
Kävelen sateessa.
Järven rannalla.
Reunalla kostean niityn.
Keskellä sateen ropinan
Etsin siellä jotain vaan.
Jotain mitä ei ollutkaan.
Mielessäni vain kaikuu.
Pohjaton on kaipuu.
Olen niin rauhaton.
Mikä minun on.
Vaikka nyt sataakin.
Lämmin minun on.
Olen onnellinen.
Onnetonkin olen.
Mikä siis minun on.
Tunnen. Olen elossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 911107
Sinkkumiehet hukkaavat tärkeän ässän hihastaan kun
...eivät suostu kavereiksi naisten kanssa. Mikä voi olla heillä syynä? Hyväksyvät vain naisen, joka suorastaan anelee sa110891- 125886
"Kaikkien miesten asia" - kampanja on alkanut
Miehillä on naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamisessa merkittävä rooli. Ei riitä, ettei itse tee väkivaltaa. Miesten278675- 76648
Tiedät, että en voi enää laittaa viestiä
Aikaa kulunut. Eikä se näyttäisi enää luontevalta vastata näin pitkän ajan jälkeen. Tiedän myös, että sinä et enää lait74609Lienee aika luopua siitä kaikesta
mitä meillä ikinä olikaan. Hassua, koska juuri mitään ei ole edes ollutkaan. En vaan jaksa tätä mahdotonta juttua enää j64572Lautakunta käsittelee Iisalmen kulttuuri- ja vapaa-aikajohtajan virkasuhteen purkua koeajalla:
Lautakunta käsittelee Iisalmen kulttuuri- ja vapaa-aikajohtajan virkasuhteen purkua koeajalla: "Aina valinta ei mene nap54546Kun kohtaatte rakkauden, tarttukaa siihen
Toimisinko jälkiviisaana toisin? Varmasti. Vaikka silloin kuvittelin tekeväni, niin kuin on oikein. Mahdollisimman siist38510- 72483