HEINÄLUOMA on syyllinen!

Pahan juuri

Demarit uskoivat Jyrki Kataisen haluavan pääministeriksi hinnalla millä hyvänsä. Mutta kokoomuksella tulikin raja vastaan.

Syynä kokoomuksen ja demareiden ainakin hetkelliseen välirikkoon on kaksi sanaa: Eero ja Heinäluoma.

SDP:n taktikko, työmyyrä ja likaisen työn yhden hengen osasto Eero Heinäluoma on koko ajan ollut demareiden hallitusneuvottelutaktiikan taustapiru - ihan sama, vaikka demarit muuta yrittävät väittää, puheenjohtaja Jutta Urpilainen on ollut oppitytön asemassa.

Ja vanhan SAK-jyrän neuvottelumenetelmä on ollut suurta tuskaa hallitusmuodostaja kokoomukselle ja sen puheenjohtajalle Jyrki Kataiselle.

Hallitusneuvottelulähteiden mukaan Heinäluoma on koko ajan hakenut Kataisesta tyylipuhdasta selkävoittoa, koska demaripiirissä on uskottu kokoomuksen ja Kataisen haluavan pääministerin salkkua hinnalla millä hyvänsä.

Ja Heinäluoman jyräävä taktiikka toimikin pitkään.

Iltalehden tietojen mukaan kokoomus ehti jo antaa periksi perusturvan korotuksessa, eläkeiän noston perumisessa ja työllisyysmäärärahojen nostamisessa - demareille tärkeissä kynnyskysymyksissä.

Kokoomuksella oli lopulta käytännössä enää yksi oma, puolueelle tärkeä kynnyskysymys: arvonlisäveron korottaminen. Kokoomuksen vaalitavoite oli nostaa arvonlisäveroa kahdella prosentilla, mutta se ei vasemmistolle kelvannut.

Viimeisenä kompromissiehdotuksena Katainen taipui keskiviikkona prosentin korotukseen, mikä olisi tuonut valtion kassaan noin 600-700 miljoonaa euroa, mutta sekään ei kelvannut SDP:lle ja vasemmistoliitolle.

Vasemmistopuoli haluaisi kiristää työn verotusta, mikä taas on mahdoton ajatus kokoomukselle. Puolue on mantranomaisesti hokenut, että työn verotusta ei saa kiristää, koska se vaikuttaa työllisyyteen.

Tässä kohtaa monissa asioissa joustamaan joutuneen Kataisen pinna lopulta täyttyi.

- Ei voi olla niin, että muiden kynnyskysymykset menevät läpi, mutta vaalien voittajan ja hallitusmuodostajan eivät, toteaa eräs pettynyt kokoomuslainen...

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011060113823249_uu.shtml

12

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alkuperäisasukas

      Vai tapahtuiko vain Jyrki-boyn tahto?

      "Meillä olisi ollut oma vastaantuloesityksemme, mutta Katainen ei edes halunnut sitä kuulla."

      http://www.tuomioja.org/

      • Mieti itse.

        Kun Heinäluoma ensin on kaksi viikkoa jyrännyt ja alistanut Kokoomusta ja kiristänyt siltä kaikki Kokoomuksen omat päämäärät pois ja pakottanut alistumaan täydellisesti SDP:n eli Heinäluoman tahtoon, niin jossain vaihessa tulee Kataisenkin mitta täyteen.


    • Tyhmä demari

      sai niin turpaan niin turpaan että ja saa luvan länkyttää oppositiosta käsin lähivuodet.

      Sillä tavalla, seniili-Eero, LMAO!

      • Eero kiristi

        Kokoomusta ja sai niin turpaan, niin turpaan, että pyörii NENÄLLÄÄN MAASSA!


      • Don Heinäluoma
        Eero kiristi kirjoitti:

        Kokoomusta ja sai niin turpaan, niin turpaan, että pyörii NENÄLLÄÄN MAASSA!

        Reppana ei tajunnut,että ei nyt TUPO pöydässä kiristämäss, vaan neuvottelemassa uudesta hallituksesta.


      • ANti komu
        Don Heinäluoma kirjoitti:

        Reppana ei tajunnut,että ei nyt TUPO pöydässä kiristämäss, vaan neuvottelemassa uudesta hallituksesta.

        Heinäperse kannattaisi laittaa jäähylle neuvotteluista niin jotain voisi syntyäkin.

        Vitun paska SAK:n mulkun lutkuttaja.

        Turpaan vaan ja onnea.


    • jälkeenjäänyt
      • Aivan loistavaa

      • Tarkoitin tietysti
        Aivan loistavaa kirjoitti:

        Punamultahallitusta ei tarvitse pelätä ainakaan sukupolveen.

        Voi vittu miten hienoa.

        Fucking excellent!

        sinipunaa.


      • Niin,
        Tarkoitin tietysti kirjoitti:

        sinipunaa.

        sinipunasta ei ole pelkoa, mutta PUNAMULLASTA ON PELKO!


    • DEMARIT ON DORKIA!

      VAIN DORKA ÄÄNESTÄÄ DEMAREITA!, TUOTA KOMMUNISTISTA JÄÄNNETTÄ!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      162
      12387
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5436
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4640
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      139
      3659
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2758
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1656
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      364
      1617
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      102
      1516
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1461
    Aihe