Kehitysmaiden ongelmat johtuu vain ja ainoastaan siitä, että niitä kusetetaan!
Miksi meillä pitää olla globaali talousjärjestelmä, joka vie kehitysmailta kaikki edellytykset oman maansa tuotteisiin?
Nykyinen velkakusetus täällä euroopassa muistuttaa aivan samoja mekanismeja, jotka ovat kehitysmaissakin vallalla.
Kongossa on saatu luonnonvarat IMFn ja maailmanpankin avulla kansainvälisten suusyritysten käyttöön, kuten niin monissa muissakin maissa.
Nyt jopa valtiotkin ostavat maita erityisesti Afrikasta.
Aina joku paikallinen heimo ajetaan ikiaikaisilta asuinsijoiltaan, heidän maansa ryöstetään ja he joutuvat puille paljaille ja tien päälle jonkun ulkomaalaisen suuryrityksen viedessä heidän maansa.
Älyttömällä velkaantumisella, joka sekin on mennyt pääsääntöisesti kansainvälisten suuryritysten käyttöön ja hyödyksi, on saatu valtiot sellaiseen tilaan, etteivät ne selviä edes veloistaan!
Näin ollen ne eivät kykene kuin maksamaan jotain kyseenalaista velkaa, joka joka on syntynyt yksinkertaisen kusetuksen avulla.
Velkoja, jotka he ovat saaneet perinnöksi edelliseltä hirmuhallitsijaltaan tai
kansainvälisiltä suuryrityksiltä!
Suuryrityksiltä, jotka ovat ryöstäneet maata jo vuosikymmeniä, ja johtajilta, jotka ovat tehneet kansanmurhaa ja terrorihallintoa länsimaisilla aseilla!
Huomaako kukaan, että täällä Euroopassa on tapahtumassa nyt aivan sama IMFn, MAailmanpankin ja kansainvälisen pankkijärjestelmän kautta/toimesta?
Jos nyt ei aleta vähitellen huutaan peliä poikki, niin olemme kohta smanlaisessa kusetuksessa, kuin kehitysmaat!
Kaikki varallisuutemme viedään riskipankkien kusetuksen vuoksi!
Korot pitää jättää maksamatta kaikissa maissa ja kautta linjan!
Pörssikusetukset ja rahalla ja luonnonvaroilla spekulaatio on kiellettävä!
Valtioiden kuuluu saada pitää omat luonnonvarat omassa käytössään ja omistuksessaan!
Loppujen lopuksi se olisi myös paras ja varmin keino lopettaa pakolaisvirrat!
Kansainvälisten pankkiirien ja globaalikapitalistien kusetusjärjesetlmän kieltäminen parantaisi huikeasti elinolojamme kaikkialla!
Häviäjiä olisivat vain kansainväliset kusettajat, jotka yrittävät kusta kaikkia silmään.
Tavallinen ihminen joutuu pienimmästäkin kusetuksesta vastuuseen, mutta kansainvälisiä "ketkuja" ei "saada" sitten mistään hirmuteoistakaan vastuuseen!
Kehitysmaiden ongelmat johtuu vain ja ainoastaan kusetuksesta!
82
575
Vastaukset
- :DDDDDDDDDDD
Suurin kusetus siellä on liikakansoitus e-pillereitä ja kondoomeja sinne pitää jakaa:DDDDDDDDDD
- Ple!
Kaikki se hoituisi, jos he saisivat itse hyödyn omista luonnonvaroistaan!
Ei tarvittaisi mitään kehitysapuakaan eikä olis pakolaisongelmaa!
Ylikansoitus johtuu köyhyydestä! - Olisiko kuitenkin
Ple! kirjoitti:
Kaikki se hoituisi, jos he saisivat itse hyödyn omista luonnonvaroistaan!
Ei tarvittaisi mitään kehitysapuakaan eikä olis pakolaisongelmaa!
Ylikansoitus johtuu köyhyydestä!totuus se, että köyhyys johtuu ylikansoituksesta ja laiskuudesta.
Miksi niitä kakaroita tehtaillaan, kun ei ole ruokaa ja asuintilaa.
Onko avustuksen määrä riippuvainen kakaroiden määrästä ? - Ple!
Olisiko kuitenkin kirjoitti:
totuus se, että köyhyys johtuu ylikansoituksesta ja laiskuudesta.
Miksi niitä kakaroita tehtaillaan, kun ei ole ruokaa ja asuintilaa.
Onko avustuksen määrä riippuvainen kakaroiden määrästä ?Tuollaisissa maissa lapset ovat AINOA vanhuuden turva!
Siksi! - Ple!
Tuolla asenteella olisit omiaan Huuhaa-palstalla!
Käyhän kokeilemassa! - Emme silti ota osaa.
Ple! kirjoitti:
Tuollaisissa maissa lapset ovat AINOA vanhuuden turva!
Siksi!"Tuollaisissa maissa lapset ovat AINOA vanhuuden turva!"
Sinun kannattaa mennä jeesukseksi kongoon, ple. Äkkiä tulisi maan diktaattori ja kansa pesisi sinun jalkasi. Kansa silti olisi yhtä köyhää kuin ennenkin... ple. - Ple!
Emme silti ota osaa. kirjoitti:
"Tuollaisissa maissa lapset ovat AINOA vanhuuden turva!"
Sinun kannattaa mennä jeesukseksi kongoon, ple. Äkkiä tulisi maan diktaattori ja kansa pesisi sinun jalkasi. Kansa silti olisi yhtä köyhää kuin ennenkin... ple.Ja sinunko piruksi sinne, joka on aiheuttanut koko tilanteen?
- 332211
Olisiko kuitenkin kirjoitti:
totuus se, että köyhyys johtuu ylikansoituksesta ja laiskuudesta.
Miksi niitä kakaroita tehtaillaan, kun ei ole ruokaa ja asuintilaa.
Onko avustuksen määrä riippuvainen kakaroiden määrästä ?Vittu,että sä olet tyhmä !! Ota nyt asioista selvää jos et usko,kun aloituksessa se jo kerrottiin. Samaa vois sanoa sua peukuttaneille, ei ihme,ettei asiat muutu parempaa,missään päin maailmaa,kun te aivopestyt ja aivopierun omaavat jääräpäisesti hankaatte vastaan asiassa kuin asiassa. Teillä on netti muustakin syystä,kuin siihen pornon hakemiseen ja itsensä hinkkaamiseen,sieltä voi myös löytää sen oikean tiedon,ketkä ja miten se tätä monopolipeliä pelaa,koittakaa nyt vittu avata ne silmänne ja ennen kaikkea päänne, tolla kusipäisyydellä te ootte pian hyvin suuressa pulassa,ja ei teitä silloin enää pelasta teidän suuri suunne ja jatkuva poskensoittonne. Voit aloittaa tutkimukses vaikka noista avustuksista,katso mihin ja kenen kukkaroon nekin rahat oikeasti matkaavat,eivät ainakaan sinne minne pitäisi
- tietoa aloittajalle
Ple! kirjoitti:
Kaikki se hoituisi, jos he saisivat itse hyödyn omista luonnonvaroistaan!
Ei tarvittaisi mitään kehitysapuakaan eikä olis pakolaisongelmaa!
Ylikansoitus johtuu köyhyydestä!Kuuleppa Ple ! Afrikan mies ei osaa itse hyödyntää mistään mitään ja se on fakta. He eivät olisi saaneet polkupyörän kaltaista kulkuneuvoa vielä 2000-luvullekaan, jos ulkopuoliset eivät sitä olisi vieneet sinne !.
Zimbabwessahan tuo viljava maakin käytiin jo toteamassa, koska musta mies ei osaa tai viitsi edes viljellä maaataan, vaikka on nälkä.
Mustat opetettiin viljelemään maata siellä josta saatin samalle vuodelle ainakin kaksi satoa.
Kun valkoiset ajettiin ulos, niin nälänhätä alkoi taas. Heitä piti opettaa viljelemään maata ja se oppi ei näköjään mennyt perille.
Tuo riistäminen on globaali rikos kaikkialla eri muodoissa ei vain afrikan joissain paikoissa.
Afrikassa on monenlaista pahaa heistä itsestään johtuen, jos et sitä tiedä. - Tietoa...
tietoa aloittajalle kirjoitti:
Kuuleppa Ple ! Afrikan mies ei osaa itse hyödyntää mistään mitään ja se on fakta. He eivät olisi saaneet polkupyörän kaltaista kulkuneuvoa vielä 2000-luvullekaan, jos ulkopuoliset eivät sitä olisi vieneet sinne !.
Zimbabwessahan tuo viljava maakin käytiin jo toteamassa, koska musta mies ei osaa tai viitsi edes viljellä maaataan, vaikka on nälkä.
Mustat opetettiin viljelemään maata siellä josta saatin samalle vuodelle ainakin kaksi satoa.
Kun valkoiset ajettiin ulos, niin nälänhätä alkoi taas. Heitä piti opettaa viljelemään maata ja se oppi ei näköjään mennyt perille.
Tuo riistäminen on globaali rikos kaikkialla eri muodoissa ei vain afrikan joissain paikoissa.
Afrikassa on monenlaista pahaa heistä itsestään johtuen, jos et sitä tiedä.tietämättömälle tiedonjakajalle Zimbabwesta, tietävät toisaalla paremmin.
"Zimbabwe kirjoittelussa on kirjoittajilla suuria aukkoja yleissivistyksessä ja tiedoissa.
Otetaan tämä paljon puhuttu Zimbabwe esimerkiksi, sen ongelmat ovat nimenomaan valkoisen miehen syytä, homafoorumilaisten huvittavista väitteistä huolimatta.
Zimbabwen talouskriisi on jo vanhaa perua ja alkoi jo ennen valkoisten häätämistä tiloiltaan, osasyynä häätöihin oli nimenomaan kyseinen talouskriisi
Mugabe ei todellakaan ottanut minkäänlaisia Marxilaisia talousoppeja käyttöön aikoinaan, vaan jatkoi aiempaa linjaa ja hallituksessa oli mukana valkoisia politiikkoja ja virkamiehiäkin edellisistä hallituksista.
Mugabe jopa siirsi taloutta huomattavasti oikealle, kun joutui kuivuuden johdosta menetetyn sadon takia ottamaan maailmanpankilta lainaa ja teki samalla uuslibraalit rakenneuudistukset maassa, kaikki mahdollinen valtiollinen ja kunnallinen yksityistettiin ja hinnoiteltiin uudelleen, Mugaben veteraanit potkittiin ulos valtion töistätyöttömiksi. Samanlaiset rakennesopeutusohjelmat ovat romahduttaneet monta Afrikkalaista ja Etelä-Amerikkalaista maata ja myös Balkanin maita melkoiseen talouslamaan ja kurjuuteen, Venäjälläkin niitä alettiin toteuttaa.
Siitä alkoi myös Zimbawen talouskierre yhä alemmaksi, samaan aikaan kun liberalisoinnin aiheuttama työttömyys kasvoi, Mugaben veteraanit halusivat maita itsellen, koska muualla ei ollut työtä eikä toimeentuloa, tämä aiheutti lisää ongelmia, valkoisia piti alkaa karkoittamaan, tiloiltaan koska sovittu maaareformi ei ollut enää vuosiin edennyt tiloiltaan ja kokemattomat ja osaamattomat entiset sotilaat eivät osanneet hoitaa uusia tilojaan, Afrikan vilja-aitta lakkasi toimimasta. Se taas lisäsi ongelmia edelleen.
Joka tapauksessa ongelmien alku on hyvin ajoitettavissa kuivuuteen ja sitä seuranneisiin uusliberaaleihin talousuudistuksiin, joita Maailmanpankki ja IMF vaati ja vaatii edelleen velallisiltaan ja jotka Mugabe toteutti.
"Zimbabwe sai jälleen kiitosta, nyt maana, joka toteutti rakennesopeutusohjelman ennen kuin oli pakko. Hintasäännöstelystä luovuttiin. Rahoitusmarkkinat ja tuonti vapautettiin. Peruselintarvikkeiden hinnat nousivat, markkinoille virtasi Aasiassa tuotettuja halpoja tuotteita, joille zimbabwelaisten oma tuotanto ei pärjännyt. Korot nousivat 30 prosenttiin. Seurasi konkurssien aalto ja massatyöttömyys. Jopa valuuttarahasto myönsi, että rahan ja tuonnin yhtäaikainen vapauttaminen oli virhe"."
Linkistä lisää asiaa jos tietoa uupuu."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9736362/#comment-48620327
Yksikän maa ei ole selvinnyt kunnolla noista IMF:n rakennesopeutusohjelmista normaalina taloutena, jos ne oltaisiin tehty Suomelle aikanan, Suomi olisi nyt useiden Afrikan maiden kaltainen velkavetoinen kurjala, mutta eipä hätää, EU on pakottamassa myös oman alueensa maat tekemään samat rakenneuudistukset, mitä Zimbabwe ja monet muut maat tekivät, toki hieman hitaammin, mutta tulos ei liene epäselvä kellekän joka politiikkaa ja taloutta on seurannut, pääsemme hyvään seuraan kehitysmaiden kanssa. - 56456
Olisiko kuitenkin kirjoitti:
totuus se, että köyhyys johtuu ylikansoituksesta ja laiskuudesta.
Miksi niitä kakaroita tehtaillaan, kun ei ole ruokaa ja asuintilaa.
Onko avustuksen määrä riippuvainen kakaroiden määrästä ?Kehitysmaissa lapsikuolleisuus on suurta. Pitää tehä monta pentuu et ees pari jäis henkiin ja kasvais aikuiseks...
- Tilanseensa herroja.
Ple! kirjoitti:
Ja sinunko piruksi sinne, joka on aiheuttanut koko tilanteen?
kyllä ne ihan itse ovat tilanteensa aiheuttaneet.
Tarkoititko tuolla aiemmin, että isolla porukalla on mukavampi kärsiä puutteesta,
Liikakansoituksesta ja laiskuudesta niiden köyhyys johtuu, saattaa tyhmyydelläkin olla oma osansa..... - Ple!
Tilanseensa herroja. kirjoitti:
kyllä ne ihan itse ovat tilanteensa aiheuttaneet.
Tarkoititko tuolla aiemmin, että isolla porukalla on mukavampi kärsiä puutteesta,
Liikakansoituksesta ja laiskuudesta niiden köyhyys johtuu, saattaa tyhmyydelläkin olla oma osansa.....Lisää tuohon vielä, että ne eivät koskaan ole olleet siirtomaita, eikä länsimaat ole sotineet tai lahjoneet sinne koskaan itselleen sopivia hallituksia!
Eihän IMF ja Maailmanpankki tänä päivänäkään riistä niitä, eikä tuhoa niiden infrastruktuuria, eihän?
Ota ihan aluksi selvää, mitä esimerkiksi Belgian kuningas Leopold teki aikoinaan Kongossa!
Tule stten uudelleen palstalle, kun sinulla on edes hivenen oikeaa tieto pelkän opitun stereotypian sloganien tilalla!
- Niin ja ajattele
P-Koreassa ei ole ensimmäistäkään kapitalistia eikä kusettajaa ja kansa elää suuressa autuudessa onnillisena. Jopa niin onnellisena että syövät heiniäkin ja joskus jopa toisiaan, onnenhuumassaan , huikopaloina.
Ajattele sitä onnen määrää... oioioi oioioi oioioi oioioi oioioi oioioi oioioi oioioi oioioi ....- Ple!
Kun jenkit jakoi Korean kahtia, niin etelän puolelle jäi miltei kaikki maatalousmaa!
P-Korea ei millään keinoin, eikä koskaan voi olla maataloustuotteiden suhteen omavarainen!
Kapitalisti sen jaon teki. eli jenkit! - Sanos muuta.
Ple! kirjoitti:
Kun jenkit jakoi Korean kahtia, niin etelän puolelle jäi miltei kaikki maatalousmaa!
P-Korea ei millään keinoin, eikä koskaan voi olla maataloustuotteiden suhteen omavarainen!
Kapitalisti sen jaon teki. eli jenkit!Zimbabwe oli Afrikan vilja-aitta, oikein komeasti. Sitten mustat ajoivat valkoiset pois pelloiltaan ja alkoivat itse hallita maita. Ja pian koko maassa, ja muissakin Afrikan maissa alkoi vuosituhannen nälänhätä. Ja eiköhän ne noillakin alueilla alkaneet syömään terveellisiä juuria ja puunkuoria. Ja proteiinilähteinä hiukaan kanssatowereitaan. Toki tuo huikopalan nauttiminen on alueella kansanperinnettä.
Eikö olekkin kamalaa, ple. - Ple!
Sanos muuta. kirjoitti:
Zimbabwe oli Afrikan vilja-aitta, oikein komeasti. Sitten mustat ajoivat valkoiset pois pelloiltaan ja alkoivat itse hallita maita. Ja pian koko maassa, ja muissakin Afrikan maissa alkoi vuosituhannen nälänhätä. Ja eiköhän ne noillakin alueilla alkaneet syömään terveellisiä juuria ja puunkuoria. Ja proteiinilähteinä hiukaan kanssatowereitaan. Toki tuo huikopalan nauttiminen on alueella kansanperinnettä.
Eikö olekkin kamalaa, ple.Mugabe on Mugabe!
Mugabe on yksi!
IMFn ja Maailmanpankin kusetukset voittaa 1000-1 yhden vaatimattoman Mugaben! - Huuko Saves
Ple! kirjoitti:
Kun jenkit jakoi Korean kahtia, niin etelän puolelle jäi miltei kaikki maatalousmaa!
P-Korea ei millään keinoin, eikä koskaan voi olla maataloustuotteiden suhteen omavarainen!
Kapitalisti sen jaon teki. eli jenkit!Höhö - kommunismi sen maan on tuhonnut .
Markkinatalous on tehnyt Etelä-Koreasta rikkaan huipputeollisuusmaan. Ei siinä maatalous ole kyseessä.
Sinä kommunisti Ple et vaan näe niiden punaisten linssiesi läpi asioita oikein. - Ple!
Huuko Saves kirjoitti:
Höhö - kommunismi sen maan on tuhonnut .
Markkinatalous on tehnyt Etelä-Koreasta rikkaan huipputeollisuusmaan. Ei siinä maatalous ole kyseessä.
Sinä kommunisti Ple et vaan näe niiden punaisten linssiesi läpi asioita oikein.Jo kartastakin katsomalla selviää, että olet väärässä!
Ei se muusta ole kiinni, kuin siitä TOSIASIASTA, että Pohjois-Koreassa kasvaa vain ruoho!
Pohjois-Koreassa EI OLE VILJELYSMAATA kuin nimeksi!
Tyhmempikin näkee, että Pohjois-Korea on suurimmaksi osaksi viljelykelvotonta vuoristoa! - PKorean eteläosa
Ple! kirjoitti:
Jo kartastakin katsomalla selviää, että olet väärässä!
Ei se muusta ole kiinni, kuin siitä TOSIASIASTA, että Pohjois-Koreassa kasvaa vain ruoho!
Pohjois-Koreassa EI OLE VILJELYSMAATA kuin nimeksi!
Tyhmempikin näkee, että Pohjois-Korea on suurimmaksi osaksi viljelykelvotonta vuoristoa!on tasaista tasankoa, korkeus välillä 0-100m-200m meren pinnasta. Eihän toki ko-mu-pas-ka saa tuollakaan viljeltyä mitään. Komut tuhosivat myös yhden Euroopan vilja-aitan eli Ukrainan.
Pas-ka on pas-kaa hyi. - Ple!
PKorean eteläosa kirjoitti:
on tasaista tasankoa, korkeus välillä 0-100m-200m meren pinnasta. Eihän toki ko-mu-pas-ka saa tuollakaan viljeltyä mitään. Komut tuhosivat myös yhden Euroopan vilja-aitan eli Ukrainan.
Pas-ka on pas-kaa hyi.Pohjois-Korean eteläosa riittää n. 1/3 osaan Pohjois-Korean kokonais elintarviketarpeeseen!
Tarvittaisiin vielä 2/3 samanlaista maata lisää!
Vilja-aitta, mutta ei riittävä!
Jenkit halus näin, ei kommarit! Ple! kirjoitti:
Pohjois-Korean eteläosa riittää n. 1/3 osaan Pohjois-Korean kokonais elintarviketarpeeseen!
Tarvittaisiin vielä 2/3 samanlaista maata lisää!
Vilja-aitta, mutta ei riittävä!
Jenkit halus näin, ei kommarit!Minusta on selvää, että Pohjois-Korean (20milj. as) maataloustuotanto on yksinkertaisesti tehotonta. Etelä-Korea (50milj. as) ei kartan mukaan näytä niin alavalta, että selittäisi eron. On toki etelämpänä, mutta väkeäkin yli tuplat.
- Ple!
hypex76 kirjoitti:
Minusta on selvää, että Pohjois-Korean (20milj. as) maataloustuotanto on yksinkertaisesti tehotonta. Etelä-Korea (50milj. as) ei kartan mukaan näytä niin alavalta, että selittäisi eron. On toki etelämpänä, mutta väkeäkin yli tuplat.
Asia on tiedostettu virallisella taholla, YK, FAO, ym. kansainväliset asiantuntijat!
Kenties jo jenkkien alunperäinen tarkoituskin?
Tosiasioista on turha kiistellä "musta tuntuu" pohjalta! Ple! kirjoitti:
Asia on tiedostettu virallisella taholla, YK, FAO, ym. kansainväliset asiantuntijat!
Kenties jo jenkkien alunperäinen tarkoituskin?
Tosiasioista on turha kiistellä "musta tuntuu" pohjalta!Tarkoittanet, että maata on virallisten tahojen mukaan liian vähän.
Tutkailin asiaa ja Korean sodan jälkeen 1955 Pohjois-Korean väkiluku oli 9 miljoonaa. Nykyarviot pyörivät 23-18 miljoonan välillä. Miljoonien nälkäkuolemia arvellaan tapahtuneen.
http://isdpr.org/isdpr/publication/journal/23/1994-12-23-02-01.pdf
Vuodesta -55 väki on lisääntynyt siis ehkä 2,5 kertaiseksi. Vertailuna Suomen väkiluku oli 1950 neljä miljoonaa, eli on kasvanut neljänneksen.
Vuonna -55 Korea oli maatalousmaa, kuten monet silloin. Silloin ihmiset (esim. 90%) tuottivat itse oman ruokansa, joka tarkoittaa sitä, että he saivat kotinsa vierestä tarvitsemansa.
Näin ollen silloin maan pohjoisessakin on täytynyt elättää asukkaansa. Jos sen jälkeen populaatio on moninkertaistunut varmaankin ruoka-annoksia supistamalla, mutta viljelysmenetelmät eivät ole kehittyneet sen mukana, en ihmettele nälänhätäväitteitä. Pienikin kato tappaa välittömästi jo valmiiksi nälkäiset.- kovaa porukkaa
hypex76 kirjoitti:
Tarkoittanet, että maata on virallisten tahojen mukaan liian vähän.
Tutkailin asiaa ja Korean sodan jälkeen 1955 Pohjois-Korean väkiluku oli 9 miljoonaa. Nykyarviot pyörivät 23-18 miljoonan välillä. Miljoonien nälkäkuolemia arvellaan tapahtuneen.
http://isdpr.org/isdpr/publication/journal/23/1994-12-23-02-01.pdf
Vuodesta -55 väki on lisääntynyt siis ehkä 2,5 kertaiseksi. Vertailuna Suomen väkiluku oli 1950 neljä miljoonaa, eli on kasvanut neljänneksen.
Vuonna -55 Korea oli maatalousmaa, kuten monet silloin. Silloin ihmiset (esim. 90%) tuottivat itse oman ruokansa, joka tarkoittaa sitä, että he saivat kotinsa vierestä tarvitsemansa.
Näin ollen silloin maan pohjoisessakin on täytynyt elättää asukkaansa. Jos sen jälkeen populaatio on moninkertaistunut varmaankin ruoka-annoksia supistamalla, mutta viljelysmenetelmät eivät ole kehittyneet sen mukana, en ihmettele nälänhätäväitteitä. Pienikin kato tappaa välittömästi jo valmiiksi nälkäiset."Tutkailin asiaa ja Korean sodan jälkeen 1955 Pohjois-Korean väkiluku oli 9 miljoonaa. Nykyarviot pyörivät 23-18 miljoonan välillä. Miljoonien nälkäkuolemia arvellaan tapahtuneen."
On se ihmeellistä porukkaa. Väkiluku on kasvanut 2,5 kertaiseksi vaikka miljoonia on kuollut nälkään! Paljonko siellä olisikaan väkeä ilman noita miljoonia kuolleita. Samaan aikaan yltäkylläisyyden Suomessa väkiluku kasvoi 25 %. kovaa porukkaa kirjoitti:
"Tutkailin asiaa ja Korean sodan jälkeen 1955 Pohjois-Korean väkiluku oli 9 miljoonaa. Nykyarviot pyörivät 23-18 miljoonan välillä. Miljoonien nälkäkuolemia arvellaan tapahtuneen."
On se ihmeellistä porukkaa. Väkiluku on kasvanut 2,5 kertaiseksi vaikka miljoonia on kuollut nälkään! Paljonko siellä olisikaan väkeä ilman noita miljoonia kuolleita. Samaan aikaan yltäkylläisyyden Suomessa väkiluku kasvoi 25 %.Jep. Diktaattorit tykkäävät maksimoida väkiluvun ja nostaa oman valtakunnan arvovaltaa siten. Riisikupit on pienentyneet ja välillä on viikate käynyt, kun kato on vienyt sadon. Mahtaisi olla sen 30 miljoonaa ilman nälkäkuolemia.
- Ple!
Sanos muuta. kirjoitti:
Zimbabwe oli Afrikan vilja-aitta, oikein komeasti. Sitten mustat ajoivat valkoiset pois pelloiltaan ja alkoivat itse hallita maita. Ja pian koko maassa, ja muissakin Afrikan maissa alkoi vuosituhannen nälänhätä. Ja eiköhän ne noillakin alueilla alkaneet syömään terveellisiä juuria ja puunkuoria. Ja proteiinilähteinä hiukaan kanssatowereitaan. Toki tuo huikopalan nauttiminen on alueella kansanperinnettä.
Eikö olekkin kamalaa, ple.Sulle se on kamalaa, kun niitä ongelmia EI ENÄÄ OLE!
Zimbabwessa kaikki menee nykyään paremmin, kuin ennen Mugabea!
- ihan perseestä
koko kaupan käynti. Missäs maassa se olikaan niin, että heidän vesistä kalastetaan kalat ja isot fileet myydään ulkomaille. Paikallisille asukkaille jää vain raadot syötäviksi. Että muistakaa toki, seuraavalla kerralla kun menette hienoon ravintolaan syömään!!!!!!!!!!!!! Jumala ei auta köyhiä ihmisiä Afrikassa tai muualla, eikä Jeesus paranna syövästä rukouksen voimalla, ei.
- Ple!
Kongossa on vesivoimala, mihinkä Kongon hallitus otti velkaa, ja sen tuotto menee täysin Globaalikapitalistien käyttöön.
Kansalta loppui kalastus joessa, ja kukaan kongolainen ei saa voimalasta yhtään sähköä!
Neuvonantajina oli IMF ja Maailmanpankki!
Nyt IMF ja Maailmanpankki vaatii Kongon luonnonvaroja vastineeksi aiheuttamastaan velasta! - Ja Suomikin
Ple! kirjoitti:
Kongossa on vesivoimala, mihinkä Kongon hallitus otti velkaa, ja sen tuotto menee täysin Globaalikapitalistien käyttöön.
Kansalta loppui kalastus joessa, ja kukaan kongolainen ei saa voimalasta yhtään sähköä!
Neuvonantajina oli IMF ja Maailmanpankki!
Nyt IMF ja Maailmanpankki vaatii Kongon luonnonvaroja vastineeksi aiheuttamastaan velasta!rakensi ihan itse tuhansia kaivoja alueelle, suomalaisten rahoilla. Ja eihän ne ressukat osanneet tehdä niillä mitään, vaan täyttivät ne jätteillä. Saa-ta-nan suomi-kapitalistit.
- Ple!
Ja Suomikin kirjoitti:
rakensi ihan itse tuhansia kaivoja alueelle, suomalaisten rahoilla. Ja eihän ne ressukat osanneet tehdä niillä mitään, vaan täyttivät ne jätteillä. Saa-ta-nan suomi-kapitalistit.
Siitä olen kuullut, että pumput on ruostuneet jossakin maassa, eikä varaosia ole toimitettu, mutta voisit vaikka antaa linkin uutiseen, koska en oikein usko väitettäsi!
Kuulostaa absurdilta! - Tieto on
Ple! kirjoitti:
Siitä olen kuullut, että pumput on ruostuneet jossakin maassa, eikä varaosia ole toimitettu, mutta voisit vaikka antaa linkin uutiseen, koska en oikein usko väitettäsi!
Kuulostaa absurdilta!suomalaiselta joka on työskennellyt paikanpäällä. Käy varmistamassa, minä uskon tuttavaani.
- Ple!
Tieto on kirjoitti:
suomalaiselta joka on työskennellyt paikanpäällä. Käy varmistamassa, minä uskon tuttavaani.
Niin, kun on jätetty vaille huoltoa; suomalaisten(ammattitaidottomien kaveriesi?) toimesta!
- Eikö olekkin kamalaa
Ple! kirjoitti:
Niin, kun on jätetty vaille huoltoa; suomalaisten(ammattitaidottomien kaveriesi?) toimesta!
että;
- sinä olet hullu pas-ka-elätti
- lisäksi mustat ovat ******
HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH...
Kokeile osutko itseesi ?
HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH...
Kerro tuo myös vaimollesi !!
HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... - Ple!
Eikö olekkin kamalaa kirjoitti:
että;
- sinä olet hullu pas-ka-elätti
- lisäksi mustat ovat ******
HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH...
Kokeile osutko itseesi ?
HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH... HOHOHOHOH...
Kerro tuo myös vaimollesi !!
HOHOHOHOH... HOHOHOHOH...No, ple, eihän mulla ole akkaa.
- Ple!
Ple! kirjoitti:
No, ple, eihän mulla ole akkaa.
Näkee hyvin, että pokeri petti ja järki jätti!
- hohohoho----
Ple! kirjoitti:
No, ple, eihän mulla ole akkaa.
Ei sitä olisi tarvinnut kertoa,....
hohohohohoho..... Ple! kirjoitti:
Niin, kun on jätetty vaille huoltoa; suomalaisten(ammattitaidottomien kaveriesi?) toimesta!
Setäni oli kaivoja tekemässä Afrikassa. Opettivat porukan tekemään ne ja toivat osat ja työkalut. Joutuivat kuitenkin kaiken jälkeen itse pykäämään ne kaivot, kun ei paikallisia kiinnostanut.
- Sommeri rosvo
Toivon, että niitä piraattsomppuja tuotaisiin affenanmaalle, siinähän risteilypaatteja kulkee yhtenä kypänä, kelpaako ? EI, nääs eivät ossaa ruattia.
- Suurta kusetusta
Katsoko kukaan pakastekana juttua tuli viikko pari sitten,eipä ole ihme jos joudumme pumppaamaan kehitysapua maaliman tappiin asti,osa tulee takaisin suurruokateolisuuteen länsimaihin,oli siinä muitakin ruokajuttuja ?
- skh
kyllä katsoin.ja vko. ennen katsoin viljelysmaita käsittelevän ulkolinjan kun köyhiltä ryöstetään maat että eivät saa itse tuottaa edes omiin tarpeisiin viljaa per.kele!!
- ei ole enää houmista
Kaiken pahan alku ja juuri tässä maailmassa on globaali riistokapitalismi, mitä maailmanpankki suursijoittajineen harjoittaa kansakuntien tuhoksi.
En ihan oikeesti ymmärrä miten se on edes mahdollista, miten esim. valtioiden päämiehet/naiset voivat mennä tommoseen kusetukseen mukaan, eikö kukaan tunne todellista vastuuta tulevaisuudesta, loppupeleissä, rahaa kun ei voi syödä vaikka sitä ois kuin paljon, ihmisen elimmistö ei kykene käyttämään paperia ravinnoksi.
Elämämme taitaa olla tuhoon tuomittu joidenkin ihmisten järjettömän ahneuden takia. - Täh?
Miksi niitä kusetetaan? Voisiko syy olla yksinkertaisesti korvien välissä, Täh?
- on se älykkö
Tatu Vanhasen tutkimuksen mukan afrikan musta on tyhmempi kuin suomalainen.
- Ple!
Kyllä se on kiväärinpiipun ja kidutuksen välissä!
No!
Kiduttaa voi tietysti korvien välistä, ja siihen voi ampuakin, joten olet eräällä tavalla oikeassakin! - erikoishöylätty
on se älykkö kirjoitti:
Tatu Vanhasen tutkimuksen mukan afrikan musta on tyhmempi kuin suomalainen.
Vahasen poika on pöhelyyden huippu, siis tämä matti.
- juhannus käny
Rikas kusettaa aina köyhää. Se tapahtuu valtioiden välillä, yritysten välillä ja yksityisten henkilöiden välillä. Kapitalismista vain ei vielä ole päästy eteenpäin kehittyneempään versioon.
- Ple!
On paljon esimerkkejä hyvistä hallitsijoista!
He vain eivät koskaan ole olleet kapitalisteja eikä kommunisteja!
Kapitalismi ja kommunismi kuolevat, ja tilalle tulee toivottavasti jotain parempaa!
Huonompaa olisi vaikea keksiäkin!
Totta joka sana.
- oujeeesss
Jokainen vaan luulee tässä maailmassa olevansa toista parempi. Siinäpäs teille pöljille maailmassa ympyrää riittää kun sitä kierrätte....
- OY jes
MIKSI ja miksi, ainakun afrikasta tulee livekuvaa, onko ihmiset työn ääressä, ei, He istuvat hiekkakentällä ja toivovat jotain, mitä ei ole. Kun poliisijeeppi tulee paikalle, porukka hajoaa niinkuin hanhilauma ja kun häiriö loppuu kaikki palaavat odottamaan, jos joku toisi edes vettä, kaivollekin on matkaa 300m.
- Ple!
OY jes kirjoitti:
MIKSI ja miksi, ainakun afrikasta tulee livekuvaa, onko ihmiset työn ääressä, ei, He istuvat hiekkakentällä ja toivovat jotain, mitä ei ole. Kun poliisijeeppi tulee paikalle, porukka hajoaa niinkuin hanhilauma ja kun häiriö loppuu kaikki palaavat odottamaan, jos joku toisi edes vettä, kaivollekin on matkaa 300m.
Ota mieluummin selvää asioista, ennen kuin tulet kertoman ennakkoluuloistasi.
Hevosmiesten tietotoimisto ei ole se paras tietolähe kartuttaaksesi sivistystäsi.
- jippii ai ee
Niin ja aina löytyy edellistä kaveria vahvempi,joka teilaa sut.Maailma on mission impossible.Shit is out there.
- KunniaJ-välissä
Eihän näissä kehitysmaissa miehet jouda töihin menemään kun pitää vahtia ettei emäntä mene vieraisiin ja häpäise kunniaa. Tärkeämpäähän se on kunniaansa vahtia ( eukon jalkoväliä ) kuin rasittua työnteosta. Ja kaikkea pitäisi siitä huolimatta olla paljon vaikka mitään kunnollista sen eteen ei tekisikään.
- Ple!
Miksi tehdä muutenkaan enemmän töitä, kuin on tarvis elääkseen?
Työnteko työnteon vuoksi on tyhmyyttä!
- totta joka sana
Tavallisia pällejä pulliaisia ei kiinnosta mitä tapahtuu tai he haluavat sulkea silmänsä totuudelta, sillä se todella kirpaisee kun ajattelee esimerkiksi lapsia, jotka ovat seuraavana kierroksessa!!!!!
'Talouskasvu on niin läpeensä paha ja häijy ja ovela, että se saa ihmiset haluamaan lisää kaikkea turhaa paskaa ja lisäämään koko häränpyllyä mainostamalla!!!! Vittu sen sanon että auta armias että ihmiset on niin saatanan tyhmiä pässejä ettei tajua mistään mitään!!!!!!!- vn
KYLLÄ! OLEN TÄYSIN SAMAA MIELIPUOLISKOA..AHNEUS JA KIEROUS TUHOAA MEIDÄT ITSEMME!!
- -,.-,.-,.-,.-,.-
Kehitysmaiden ongelmat johtuu vain yksinkertaisista ihmisistä jotka eivät saa elämäänsä järjestykseen edes rikkaan lännen voimalla ja jatkuvalla avustamisella. Usein kysymys on negruista ja se selittää kaiken.
- Ple!
Päinvastoin!
Juuri rikas länsi on aiheuttanut koko kaoottisen tilanteen!
"Rikkaan lännen"(konkurssipesä tälläkin hetkellä!) rikkaudet ovat peräisin kehitysmaiden ryöstämiestä!
- fdjkhkdfhl
Öö. Afrikka on aika iso maanosa. Kaikkialla ei mene ihan yhtä huonosti, vaikka meikäläisten oloihin verrattuna melko huonosti meneekin. Esim. P-Afrikan maat; Marokko, Algeria ja Tunisia? En ole kauheasti nälkäkuolemia sieltä päin kuullut...
- pohjoismaalainen
Naisten koulutus ja tasa-arvo miehiin nähden on kaiken sivistyksen ja kehtiyksen ydin. Katsokaapa maita missä nainen on alistettu ja heitä ei pidetä minään. Mikään ei kehity eikä mene eteenpäin. Ukot ovat kuin villieläimet, vahtivat naaraitaan kaiken muun unohtaen ja aikaa ei ole kuin lakeja säätää mitenkä parhaiten akat alistettaisiin. Kaikki enrgia suunnataan vain siihen että vahditaan mitä naiset saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Ei ole sivistyneen maan touhua. Hulluja ukkoja kehitysmaat täynnä.
- Paskan vitut!!!!!!!!
Sinä saatanan femakko akka pidät turpasi kiinni!!!
- Ple!
Feminismi-palsta on erikseen!
- LailaYö
Aivan totta. Miehet ovat kehitysmaissa ja monissa muissakin maissa usein este kehitykselle. Varmistetaan lainsäädännöllä oma liikkumavara nimenomaan naisten kustannuksella ja useinhan lait koskevatkin, kuinka ollakaan, miehisiä oikeuksia tilanteessa kuin tilanteessa. Ei se pitkä parta ihan kaikkea tee lailliseksi vaikka helpointa olisi kuvitella tällä tavoin. Järkeäkin voisi kasvattaa samalla. Yläpäänkin käyttö on sallittua.
- Ple!
Ja naisissa ei yleensä myöskään ole minkäänlaista muutosvoimaa, -kykyä eikä -halua!
- auliuska
Kehitysmaiden ongelmat johtuu sivistyksen puutteesta Käyttäsivät ehkäisyä jos tiedostasit ,kuin paljon siittä olis hyötyä heille itselleen Yksinkertaiset ihmiset ei valitettavasti ymmärrä etujen päälle mitään Koulutuksen ja terveyden hoidon oheella ehkäsy tulis kunniaan Tämä kaikki vain sen vuoksi että suuret yhtiöt voisivat kusettaa heitä mahdollisimman paljon Kouluttamattomuus on eräs vallankäytön väline valitettavasti näin on Korruptio tulis kitkeä juurineen irti Sen jälkeen kehitys sais jalansijaa.
Kannattaa katsoa, koska tämä tavallaan liittyy asiaan.
http://www.youtube.com/watch?v=CUZuNzAgY6s
Dokumentti kertoo tarinan vaihtoehtoisen syövän hoitomenetelmän keksijästä ja mitä Amerikan FDA (Food and Drug Administration) päättivät tehdä asialle.- miki-66
Suurin ongelma on se että ukot harrastaa pirttiviljelyä monen vaimon kanssa. Maanviljely ei ole heitä oikein koskaan kiinnostanut.
- Ple!
Edelleen: feministi-osasto on olemassa!
Asenteellasi ei ole perusteita, eikä todellisuuspohjaa!
Pelkän asenteellisuuden omaavat kommentit kuuluvat feministipalstalle!
Afrikassa rehottaa oman edun tavoittelu, jota diktaattorit pahiten edustavat. Sellaisiin oloihin ei kannata pitkälle vietyä valtiota edes rakentaa.
Kansojen eliitit eivät ole heränneet yhteisen hyvän ajamiseen. Yksi syy lienee etninen hajanaisuus, kansallisvaltioiden puute, joka voi kuulostaa nykytrendeissä oudolta. Afrikka on kuitenkin eri tasolla.
Kulttuurin ja ajatusmaailman kehittymättömyys johtaa juuri omaan etuun, materialismiin, valtaan väkivallalla jne.
Kapitalistit ovat lopulta vain haaskalintuja raadon ympärillä. Siirtomaavalta palaa kapitalistien muodossa.
Tilannetta pahentaa myös länsimainen apu: ruoan dumppaus tappaa paikallisen viljelybisneksen. Sama ongelma on vaateavulla ja kuten joku mainitsi, halpatuonti ylipäätään tuhoaa. Heikko ei voi lähteä kilpasille häviämättä vahvemmille.
Kehitysapu estää tilannetta kriisiytymästä, jolloin diktaattorit voivat jatkaa. Tavallaan vain uusitaan laastaria jatkuvasti vuotavaan haavaan. Tarvittaisiin kuitenkin kriisi, jotta vastuunottoa alkaisi löytyä. Se johtaisi uusiin sisällissotiin.
Sodat ovat karu lääke, mutta onko hetken (jopa kymmeniä vuosia) kipuilu sittenkin se helpompi tie loputtoman riutumisen rinnalla?
Kovia lääkkeitä ei valita, koska eletään toiveissa, että kevyet nykyiset keinot auttavat. Ne toiveet voivat elää vain ymmärtämättömyydessä.
Muita keinoja ovat kulttuuri-imperialismi. Eli opetetaan kansat uusiin kestäviin tapoihin (radio, tv, koulut). Kaikessa kehitysmaakeskustelussa tulee huomioida taustalla vaikuttava afrikkalainen ajatusmaailma ja sen kehittymättömyys. Ilman sitä ei ymmärrä ongelmien perussyytä. En väitä, etteikö Afrikassa olisi fiksujakin ihmisiä, mutta kokonaisuus on meidän näkökulmasta sama kuin katsoisi kauas historiaan.
Olennaista on antaa vastuu afrikkalaisille. Ilman sitä ei tule onnistumisen iloa omista saavutuksista. Lisäksi ensin pitää syntyä haave ja vasta sitten vastaus siihen. Se takaa motivaation haaveen toteuttamiseksi.
En usko, että mustaa Afrikkaa saadaan pärjäämään paremmin vielä pitkään pitkään aikaan. Mielenkiintoista kuitenkin olisi nähdä se.- Ple!
Hyvä kommentti!
Mielestäni riittäisi monestikin, kun sovellettaisiin edes tavallisten ihmisten välisen rikoslain kaltaista lakia kansakuntien välille!
Sotarikoslaki-pykäliäkin voisi soveltaa kansainvälisiin talousrikollisiiin!
Silloin lentäisi IMF ja Maailmanpankki suoraa vankilaan, ja kaikki niiden omaisuus palautettaisiin kehitysmaiden valtioille!
Suuryritykset joutuisivat jättikorvauksiin, ja monet Euroopan ja USAn entiset ja nykyiset johtajat tuomittaisiin elinkautisiin! Ple! kirjoitti:
Hyvä kommentti!
Mielestäni riittäisi monestikin, kun sovellettaisiin edes tavallisten ihmisten välisen rikoslain kaltaista lakia kansakuntien välille!
Sotarikoslaki-pykäliäkin voisi soveltaa kansainvälisiin talousrikollisiiin!
Silloin lentäisi IMF ja Maailmanpankki suoraa vankilaan, ja kaikki niiden omaisuus palautettaisiin kehitysmaiden valtioille!
Suuryritykset joutuisivat jättikorvauksiin, ja monet Euroopan ja USAn entiset ja nykyiset johtajat tuomittaisiin elinkautisiin!Niin. Korruptio ja moraalinen rappio kautta maailman ja niiden johtajien kertoo siitä, että ihminen ei ole kypsä sille asetettuihin vastuuasemiin. Jos kaikkialla epäonnistutaan, systeemi on liian vaikea. Jatkokysymys on, pitäisikö sen siis olla helpompi... tai moraalin parempi (koulutuksen kautta).
Herrain saattaminen vastuuseen on vaikeaa, koska toisten herrain pitäisi se tehdä ja korppi ei korppia noki. Ainoastaan kansat voivat sen saada aikaan ottaessaan vallan asettuessaan itse "herraksi", silloinhan oikeuslaitoksen herrat tanssivat heidän tanssejaan - oman asemansa turvatakseen.
Yksinkertainen ratkaisu köyhissä maissa on koettaa saada vastuu ihmisille edes itsestään. Se vastuu vaatii tietoa, jotta ymmärtää oman osuutensa ja vastuunsa kohtalostaan ja edesottamuksistaan.
Kun tietää, mistä omat vastoinkäymiset ja vaivat johtuvat ja, että miten omat teot ovat niitä aiheuttaneet, ihminen tajuaa valtansa ja vapautensa. "Kun teenkin näin, tulee parempi olo."
Köyhät maat tulisi saada irtautettua askel kerrallaan riippuvuuksistaan. Lainojen anteeksiantoa on tapahtunut, mutta pian tilanteet ovat entisellään.
Perusta, ihmiset itse, on tärkein. Koko kehitysapupolitiikka on siten ollut vanhaa karheaa sanontaa lainatakseni "perse edellä puuhun kiipeämistä". Kehitystä on kuitenkin tapahtunut. Vastuuta projekteissa on siirretty autettaville, mutta se ei koskaan tule olemaan tarpeeksi, jos yleinen kulttuuri on korjauksen tarpeessa.
Se, mitä Suomen mielestäni tulisi tehdä, olisi panostaminen mielen muokkaamiseen, jotta köyhien maiden ihmisistä tulisi vastuullisempia ja kehitysorientoituneempia. Tiukimmillaan se ei salli sitä, että rakennamme kaivoja tai että edes organisoimme sellaista. Tahdon parempaan pitää tulla alhaalta. Teot ovat tahdon mitta.
Mitä se kouluttaminen sitten voisi olla? Esimerkiksi TV:n saippuasarjoja ja kaikenlaisia ohjelmia, jotka osoittavat ihmisille järkeenkäyvästi ja ymmärrettävästi tien menestykseen ilman saarnaushenkeä ja tekopyhää moralisointia. Myös väärinkäytösten esiintuominen ja julkinen keskustelu kehittää moraalia. Yhdestä maasta voisi aloittaa, jolloin vaikutuksetkin olisi paremmin havaittavissa. Ehkä se maa voisi olla maa, joka ei ole maa - Somalimaa. ;)- veronkiertäjät
Afrikan ongelmien suurin syy ovat suuret globaalit yritykset. Ne toimivat Afrikassa (ja muissakin kehitysmaissa), käyttävät ja omistavat niiden luonnonvarat, MUTTA eivät maksa veroja. Veronkierron avulla kehitysmaista varastetaan noin 800 miljardia joka vuosi. Vertaa sitä kehitysapuun, joka on n. 80 miljardia.
- Ple!
veronkiertäjät kirjoitti:
Afrikan ongelmien suurin syy ovat suuret globaalit yritykset. Ne toimivat Afrikassa (ja muissakin kehitysmaissa), käyttävät ja omistavat niiden luonnonvarat, MUTTA eivät maksa veroja. Veronkierron avulla kehitysmaista varastetaan noin 800 miljardia joka vuosi. Vertaa sitä kehitysapuun, joka on n. 80 miljardia.
Suuri osa kehitysavustakin päätyy lopulta kansainvälisille keinottelijoille!
Suuryritysten ahneus on iso ongelma ja niin se on kaikkialla maailmassa. Lääketeollisuus haluaa meistä sairaita ja elintarvikkeisiin kikkaillaan lisäaineita voittojen maksimoimiseksi.
Asiakas on väline voittoihin. Se on sitä siksi, että suuryrityksien johtajat ovat rahavirtojen hallinnoijia ja usein kaukana ruohonjuuritasolta. Raha on näille täten väistämättä se tärkein, koska etäisyys asiakkaaseen tarkoittaa myös etäisyyttä ruohonjuuritason tietoihin - tietämättömyyttä. Se, mistä johto usein lopulta kunnolla tietää, on raha. Se, mistä tietää, on tärkein.
Se, että köyhiä maita kupataan, on myös heidän itsensä vastuulla. Usein diktaattori asuu loistokkaissa palatseissaan kansan juodessa kuravettä. Ei siis liene vaikea kuvitella, ettei se diktaattori välitä siitä, ettei kahvinviljelijöillä ole varaa ostaa koneita papujen jauhatukseen ja paahtamiseen.
Väitän, että köyhät maat saisivat suuryritykset kuriin niin halutessaan. Kuvittelisi heillä olevan keskenäänkin samat intressit. Lahjonta kuitenkin vie särmän siitäkin ponnistuksesta.
Täten päädymme takaisin tekojen taustalla olevaan ajatusmaailmaan ja sen kehittämiseen. Pitäisi näet olla lahjonnan kestäviä poliitikkoja ja se vaatii myös kansaa valvomaan, demokratiaa siis. Se taas vaatii vallankumouksia, jotka vaativat heräämistä. Herääminen vaatii tietoa, että tajuaa mitä haluaa sekä mitä voi vaatia.- Ple!
Tekeekö liian suuri raha aina tämän?:
http://www.mtv3.fi/koti/arki/artikkeli.shtml/2011/07/1357975/tilastoyllatys-pahimpia-myymalavarkaita-ovatkin-rikkaat
Jos sovelletaan ajatusta, että mikä tahansa liika raha kelle hyvänsä saa aikaan psyykkeen muutoksen erittäin haitalliseen suuntaan, niin miksi sitä pidetään niin tavoiteltavana asiana(rikkaus)???
- ::::::::::::::::::
Kaikki pullamössöttäjät jolla ei ole mitän kokemusta sodasta ja sekä oikeudesta tulevat puhumaan siit tiettämättä mitä se on.Jonnain päivänä euroopasta ja amerikkasta on pelkästään jäljellä tuhka sekä paljon paljon ruumita.Muu maailma on saanut tarpeekseen teidän riistoista sekä ylimielisyydestänne,Lähi-itä ja afrikka pitäisi tuhota kokonaan!!!!!!
- oikea syy
Tyhmät hässii himoissaan naisiaan, vaikka eivät osaa itseään eikä lapsiaan elättää.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rotu_ja_älykkyysosamäärä- Ple!
Älykkyysosamäärä ja sen testaus on täysin länsimaisen oppijärjestelmän tuotetta!
Ei sillä voida mitata kouluttamattomien älyllisyyttä!
Asentestai päätellen sinäkään et voi muulla ylpeillä, kuin suomalaisten keskimääräisellä älykkyysosamäärällä, jos silläkään!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455150Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1241643Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151519Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501436- 141215
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol19906Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827