VR 4.ENSIMMÄISTÄ

voi VR, vanhavenäjä

minkähän takia vr on keskustelun keula, mitähän se liikennevirasto touhuaa, kilpailu on onnistunut, junat kulkee joskus ajallaan, kunnossapidon hinnat putosi sopiviksi kolmannekseen toimijoiden kannattavuusrajasta, työvoimaa siirretty työttömyyskassojen ja kelan asiakkaiksi kunnosapidon ja liikenteen puolelta. Uutta työvoimaa tuotu Virosta. Mutta onneksi uusi liikenneministeri on lähellä duunaria.

20

436

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 3+6

      Ihan vitun paska henkilöstöpolitiikka, siinä syy kaikkeen. Soitellaan 7h varotusajalla töihin ja uhkaillaan varotuksilla ja potkuilla mikäli ei lähde tai vastaa puhelimeen.

      Työnantaja louskuttaa suutaan ja VALEHTELEE lehdistölle, että viimeaikojen tyhjinä ajetut junat mukamas johtuisivat sairas- ja kesälomista. Se johtuu tasan tarkkaan siitä, että pohjoisen konduktöörit ovat lopettaneet ylitöiden tekemisen. Tämä "ylityö-aate" on kovaa vauhtia leviämässä myös etelämpään. Ihan tässä mielenkiinnolla odotan syksyä jolloin työehtosopimus raukeaa. En usko liiton tekevän yhtään mitään, mutta silloin ainakin itse saan "palkankorotuksen", kun lopetan liiton jäsenmaksun maksamisen ja siirrän rahavirran Loimaan suuntaan (mikä luonnollisesti on murto-osa RAUTL jäsenmaksusta)

      Hyvin monella on valmiiksi allekirjoitettu eropaperi odottamassa lähettämistä. Liiton (mikä helvetti se nykyään sitten onkaan, joku rautatieläisten, keittäjien ja tarhatätien yhteisfiasko) kannalta toivon että tajuaisivat tässä vaiheessa ruveta ajamaan jäsenistön etuja, ei työnantajan.

      • Peeerkele

        Voin sanoa, että etelänkin konnarit ovat päättäneet samoista toimista, kuin pohjoisen kolleegat. Eipä tässä enää vaihtoehtoja ole.
        Ja liitto voi haistaa pitkät vitut.

    • 4+6

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011062213938809_uu.shtml

      näin huonosti VR:n työntekijät voivat. Ja liitto se vaan topputtelee jäsenistöään että "älkääs nyt tytöt ja pojat viitsiikö". Täysin haluton tukemaan jäsenistöään. Pelataan julkisuudessa ja kulisseissa työnantajan pussiin. VR työnantajana vie liittoa kuin pässiä narussa.

      • mieti_edes_vähän

        Vaikka liitto hyväksyisi ulosmarssit, työnseisaukset, ym.
        ei se voi niitä julkisesti hyväksyä niinkauan kun alalla on TES voimassa.

    • liito lakimies julin

      mielenilmaus on laillinen

      • yguybgfiugniu

        Tietenkin se on laillinen, koska se perustuu yksilötasolla tehtyyn päätökseen, ettei ylitöitä tehdä, puhelimeen ei vastata ja päivää ei venytetä. Ei tällä ole liiton tai ammattiosaston kanssa mitään tekemistä. Tämä on työntekijän ainoa keino osoittaa mieltään ongelmassa, joka on pahentunut koko ajan. Liiton olisi pitänyt hoitaa tehtävänsä ja edunvalvonta ja aikaisemmin, mutta ketun vitut. Konnareiden työehtoa ollaan huononnettu koko ajan ilman että edunvalvonta siihen puuttuu. Vai mitäpä sanotte tilanteesta, jossa vuorolla olevan työntekijän pyhäpäivän työt on siirretty junamyyjälle. Miten on mahdollista, että liitto ei reagoi tällaiseen mitenkään?? Perke, tuollaisella liitolla ole vittuakaan virkaa yhdellekään jäsenelle.

      • ögfkdgjepg
        yguybgfiugniu kirjoitti:

        Mitään väärää ei ole tapahtunut. Se joka on töissä sunnuntaina, saa sunnuntaityökorvauksen.

        Mutta tuohon edelliseen asiaan kysyisin, että miten voidaan uhkailla varoituksella jos ei tule töihin seitsemän tunnin päästä? Kuuluuko työhön säännöllinen työaika ja onko velvollisuus olla varalla? Jos ei ole varallaolovelvollisuutta tai päivystysvuoroa, niin silloin on turha uhkailla millään. Ylitöitä, jotka ovat säännöllisen (tai työvuorolistassa mainittujen) lisäksi, ei ole pakko tehdä.

      • sdkjfvnjfvniedv
        ögfkdgjepg kirjoitti:

        TÄH? Vuorolla olevan työntekijän vuorotaulusta on otettu kysymättä jo etukäteen ilmoitettu vuoro pois ja siirretty junamyyjälle ja mitään väärää ei ole tapahtunut???? Ootko tosissas? Pitäisköhän sun perehtyä tessiin..

        Mulle ei ole tullut ainuttakaan uhkauspuhelua. Pistin luurin kiinni. Mikään laki ei velvoita vastaamaan puhelimeen tai eden puhelimen omistamiseen. Mikäli työnantaja haluaa tavoittaa kotoa, niin työsuhdepuhelin mulle ja korvaus siitä, jos vastaan siihen jossain muualla kuin töissä.

      • natopää
        sdkjfvnjfvniedv kirjoitti:

        Kyllä vaan on velvollisuus vastata puhelimeen. Niin sanoo vr:n sisäiset ohjeet, jotka on kirjattu myös TES:iin. Jotenkin niin, että ERITTÄIN PAINAVASTA SYYSTÄ, on työntekijä velvollinen tulemaan töihin niin pian kuin mahdollista, mikäli niin määrätään. Jopa loma on keskeytettävä, jos riittävän painava syy on olemassa.

        Mikä on sitten erittäin painava syy. Pelkkä junan myöhässäolo ei ole sellainen, tai henkilökunnan puuttuminen sairasloman takia. Mutta esim onnettomuudesta aiheutunut sekaannus, tai välitön vaaranuhka rautateillä, tms kriisitilanne, tulipalo yms, velvoittavat puhelimeen vastaamiseen. Tällaisia sattuu tietenkin harvoin, mutta jos et juuri tuona päivänä vastaa puhelimeen, voit saada potkut ja sakot vielä päälle, pahimmassa tapauksessa raastupaan. Uskallatko siis olla vastaamatta puhelimeen?

        Voi puhelimeen vastata, ja jos ei ole erittäin painava syy, niin ei ole pakko lähteä töihin. Voi sanoa vaikka, että ei huvita, en voi tulla, heippa. Tai toisaalta, jos huvittaa tienata ylitöillä rahaa, eikä ole muuta tekemistä, niin voihan sitä mennä vaikka töihin, hö!!!

      • Oh my lord..
        natopää kirjoitti:

        "Jopa loma on keskeytettävä, jos riittävän painava syy on olemassa."

        Aika moista potaskaa. Kenenkään ei ole todellakaan velvollisuus vastata lomallaan puhelimeen, vastaanottaa kirjeitä tai olla edes samassa maanosassa. Teessiin voidaan kirjata mitä tahansa hölmöyksiä, mutta mahdollisessa riitatilanteessa, työtuomioistuimessa tulkitaan voimassa olevaa työlainsäädäntöä, eikä suinkaan tessiä.

      • ijnvirnvirgb
        natopää kirjoitti:

        Kyllä vaan on velvollisuus vastata puhelimeen. Niin sanoo vr:n sisäiset ohjeet, jotka on kirjattu myös TES:iin. Jotenkin niin, että ERITTÄIN PAINAVASTA SYYSTÄ, on työntekijä velvollinen tulemaan töihin niin pian kuin mahdollista, mikäli niin määrätään. Jopa loma on keskeytettävä, jos riittävän painava syy on olemassa.

        Mikä on sitten erittäin painava syy. Pelkkä junan myöhässäolo ei ole sellainen, tai henkilökunnan puuttuminen sairasloman takia. Mutta esim onnettomuudesta aiheutunut sekaannus, tai välitön vaaranuhka rautateillä, tms kriisitilanne, tulipalo yms, velvoittavat puhelimeen vastaamiseen. Tällaisia sattuu tietenkin harvoin, mutta jos et juuri tuona päivänä vastaa puhelimeen, voit saada potkut ja sakot vielä päälle, pahimmassa tapauksessa raastupaan. Uskallatko siis olla vastaamatta puhelimeen?

        Voi puhelimeen vastata, ja jos ei ole erittäin painava syy, niin ei ole pakko lähteä töihin. Voi sanoa vaikka, että ei huvita, en voi tulla, heippa. Tai toisaalta, jos huvittaa tienata ylitöillä rahaa, eikä ole muuta tekemistä, niin voihan sitä mennä vaikka töihin, hö!!!

        Ei ole todellakaan pakko vastata puhelimeen tai edes omistaa puhelinta! On aivan yhdentekevää, mitä jonkun yksityisen yrityksen, kuten VR:n sisäisissä ohjeissa lukee. Minkään yrityksen ohjeet eivät sanele mitä kotona pitää tehdä.
        Minäkin perustan yrityksen ja laadin työntekijöilleni sisäisen ohjeen, että kotona ollessaan heidän on pakko harrastaa yhdyntää puolisoidensa kanssa joka päivä, kuvata akti ja toimittaa materiaali mulle. Mitä meinaat, meneekö läpi?

    • aLLeGirjoittanuT

      Rautateillä mikään ei ole laillista jos ihmiarvoa ajatellaan.

    • 9+6

      Hätätyö -käsite on sodanaikainen. Ei tarvi enää kuljettaa sotakalustoa rautateillä eikä viedä siviilejä turvaan joten kyseisen sanan voisi poistaa tessistä. Käytännössä ei ole mitään hätätyötä olemassakaan.

      Jos kaksi pendoa vetää 200km/h yhteen Lempäälässä jostain kumman syystä, 500 ihmistä kuolee, turvalaitteet menee paskaksi, liikenne poikkastaan tampere-helsinki välillä, tulipalo leviää vaikka Lempäälän lukioon surmaten oppilaita niin luulettko että tämmösessä hätätilanteessa soitellaan KONDUKTÖÖREILLE!??!?!? Heh...

      Keksikääpäs nyt joku "hätä-tilanne" missä voitaisiin OIKEASTI tarvita niin kipeästi konduktööriä, että voidaan puhua "hätätyöstä"?

    • Evakuointijuna nro 6

      Rautateillä on mahdollisesti kriisiaikana yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämättömiä tehtäviä, joten nämä maininnat johtuvat varmaan siitä. Sotatilan tai muun poikkeustilanteen varalle nämä säännöt ovat, ei sen vuoksi jos jollakin tulee paha mieli eikä tule töihin.

    • johto ei osaa alaa

      siksi tarvitaan sellainen rivipomo joka hallitsee ammattinsa. Paikallinen välijohto ei ilmesty vaurio paikalle eikä tiukille urakoille. Ajetaan autolla ohi, mennään hotellin baariin tappamaan aikaa, käydään tyttöystävän luona päiväpanolla ja kysytään luotettavalta työnjohtajalta/konnarilta miten pannaan tunnit. Ja työmiesten tunneista 2 ensimmäistä ja 2 viimeistä matkatunneiksi kannattavuuden vuoksi.
      Ja autoseurannat ehdottomasti ei välipomojen autoihin vaan kaikkiin työmiesten autoihin, työmies urvelot ei ehdi enää pitää edes lakisääteisiä kahvitaukoja. Näillä pomoillahan on autoetu.

    • itsenäinen analyysi

      VR elää kriisiaikaa aina! Näkeehän sen jo työlntekijöiden kärsineistä naamoista.
      Jos oma elämäni olisi jotain VR:ää, niin sama olisi ripustaa itsensä naruun.
      Varmaan asia on niin, että kun aikansa on VR:llä, niin kohta ei muuhunkykeke. Mon i rautatieläinen ei kykene muutenkaan, kun suhteillahan ne työpaikkansa saavat. Moni normaali ihminen ei myöskään jaksaisi rautateiden aneemista ilmapiiriä ja laiskoja kollegoita.

    • arno ja velu

      kertokaa paskin Vr Transpointin aspa olla töissä suomessa?

    • voi luoja

      vr on niin ala-arvoinen työnantaja, että voi herra isä sentään.

    • harazooooooo

      VR= vanha ryssälä

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      63
      1271
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      900
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      825
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      87
      702
    5. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      644
    6. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      37
      589
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      574
    8. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      121
      536
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      534
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      523
    Aihe