Leea Pennanen - Salli vastasi näin suuripiirtein. SDP on ehdottanut budjettirahoitusta ja KOK on mediamaksun kannalla. Asia on vielä täysin käsittelemättä ja auki. Jos arvioisi niin kaikki muut puolueet paitsi kok- rkp olisivat mediamaksun puolesta, mahdollisesti myös vihreät. Muut luulisin olevan budjettimaksun kannattajia. Ainakin oppositiopuolueet PS ja KEPU, niin päättelisin siitä että se rahoitettaisiin budjetista. Paitsi se että se on vielä täysin auki ? niin miten YLE sen nyt jo tietää ja asiasta on riemuissaan, ja odottaa vielä hankkeelle oppositiopuolueiden hyväksyntää. ? Kas siinäpä pulmaa. Mediamaksu on minusta lainvastainen, eikä sellaista voi tehdä.
SOITIN KRISTA KIURUN AVUSTAJALLE YLE RAHOITUKSESTA
SELVIÄÄ KOHTA
690
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
http://avoinyle.fi/www/fi/tiedotteet/index.php?we_objectID=380 Niin mistä Kivinen tämän tietää. Kyllä jotain on päätetty.
Minä rimpautin Kivisen avustajalle ja hän ei tiennyt kuulemma mitään, eikä osannut sanoa mitään.
Eu tuomioistuin sen tekee selväksi Kokoomuksen tolloille.
Eilen googletin jokun viestintäministeriön sivun joku ehdotus hallitukselle. Nyt en löydä sitä. Mutta siinä oli jotain sellaista, että laajakaistat mobiilipalvelut ja sen sellaiset menisivät jotenkin niin että niistä alettaisiin periä jotain ihme veroa joka sijoitettaisiin johonkin kummalliseen mediarahastoon tai mikä piru se nyt oli. Se oli sellaista munkkilatinaa ettei minun äly riittänyt sen ymmärtämiseen, olisi tarvinnut olla tulkkina vähintään professori.
jahas, pitääkö nettikin vaihtaa ulkomaisen operaattorin satelliittinettiin ellei halua punamediaa tukea?
http://www.talouselama.fi/uutiset/article631585.ece?s=bu_marmai MINÄ LÖYSIN TÄMMÖISTÄ LÖPINÄÄ. TÄMÄ MENEE IHAN ARVAILUKSI. lOPULTA SE ON SE VANHA LUPAMAKSU.