huijasin miestäni pettämään minua

nuppunenä

Hei kaikki,tarvitsisin nyt todella apuani,huijasin miestäni pettämään minua,tai en tiedä onko pettäminen oikea sana....mutta mutta kerronpa kuitenkin ensin että olemme seurustelleet 4v,emme asu yhdessä,mutta asumme samassa kaupungissa,näemme usein viikolla iltaisin ja viikonloput vietämme aina jommankumman luona,suunnitelmissa lähi tulevaisuudessa yhteen muutto.
Mutta menin ystäväni kanssa pilailu mielellä tekemään vieraan sähköpostin,sellaisen jos ei voi oikeasti tunnistaa ketään ja laitoimme sitten miehelleni viesti naisen nimellä,nainen oli muka todella kiinnostunut ja haluaisi tutustua ja tavata,olin sata varma ettei mieheni vastaa tuollaisiin sähköposteihin,mutta ylläri hänpä vastasi,nyt olemme laitelleeet sähköpostia parin kk ajan ja mieheni luulee että mailailee oikeasti jonkun vieraan naikkosen kanssa,en vain osaa lopettaa enkä uskalla tunnustaa miehelleni,koska en ole nyt aivan varma että pilaileeko mieskin vai olisiko hän oikeasti tosissaan tapaamassa seksi mielessä toista naista,en tietenkään voi ehdottaa tapaamista koska se ei onnistuisi.


Olen myös huomannut erään asian että niinä päivinä kun olemme mailaileet niin mies on sen jälkeen pari päivää aina minua kohtaan jotenkin normaalia hellempi,vannoilee koko ajan rakastavansa ja hokee melkein koko ajan silloin että ei vois ikinä pettää,halailee ja suukottelee normaalia enemmän...

Kertokaa mitä itse tekisitte tälläisessä tilanteessa..kaikki lähti vain pienestä pilasta,mutta nyt koko elämäni on vaarassa murskaantua hetkenä minä hyvänsä,olen ihan neuvoton.

246

18378

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sitä saa

      Voi jessus... niin makaa kuin petää. Lapsellista. Kaikkea sitä lukeekaan. JA ikä oli?

      • olet säälittävä

        Toivon että miehesi pettää sinua (vaikka pettäminen onkin aina väärin). Olet tehnyt sähköposteillasi pettämiseen verrattavan teon!

        Parhaassa tapauksessa miehesi tietää postittajan olevan sinä!


      • pekka-petteri
        olet säälittävä kirjoitti:

        Toivon että miehesi pettää sinua (vaikka pettäminen onkin aina väärin). Olet tehnyt sähköposteillasi pettämiseen verrattavan teon!

        Parhaassa tapauksessa miehesi tietää postittajan olevan sinä!

        Naiset ovat hymyileviä käärmeitä!


      • Ihmettelen...

        Olen aivan samaa mieltä; voi Jeesus kun se tavallinen, normaali arki ei enää tunnu riittävän mihinkään...ja sama kysymys minultakin: IKÄ???


      • Mitäs lähdit

        Aivain oikein sinulle... sairas temppu ja toivon, että miehesi näkee nyt todellisen luonteesi ja iskee jonkun aidon, välittävän naisen. Eihän tuollaista voi odottaa kuin keskenkasvuiselta naiselta...

        Äikkis jos saat tietää miehesi pumppaavan jotain vierasta naista todellisessa livemaailmassa edestä ja takaa niin...

        IDIOOTTI!


      • Hyvinpä
        pekka-petteri kirjoitti:

        Naiset ovat hymyileviä käärmeitä!

        osuvasti asian ilmaisit, näin se on!


      • Kuin vierasta sikaa

        Tein muuten saman jekun itselleni - vaimoni ei tiedä asiasta mitään. On oikeastaan aika kiva käydä aina välillä vieraissa.


      • Viisastietäjä

        Niinpä.


      • Itämaantietäjä
        pekka-petteri kirjoitti:

        Naiset ovat hymyileviä käärmeitä!

        Osin totta tuokin.


      • plääkätty
        pekka-petteri kirjoitti:

        Naiset ovat hymyileviä käärmeitä!

        Aloitus on Suomi24:n markkinointitrollaus.


      • t. oikea mies
        pekka-petteri kirjoitti:

        Naiset ovat hymyileviä käärmeitä!

        Ja kaikki miehet on näköjään homoja kun naisia vihaavat!! HHA-HA-HA-HH


      • Kokemusta on...

        Tein itse samoin n. 10 vuotta sitten. En tosin ollut seurustellut miesystäväni kanssa yhtä pitkään kuin aloittaja, mutta lapsen hankkimisestakin oli ollut jo puhetta. Epäilin hieman miestä jo alunperinkin, koska hänellä oli edelleen profiili City.fi:ssä, joka oli silloin suosittu seuranhakukanava.

        Loin toisen profiilin palveluun, ja otin yhteyttä miesystävääni. Hän kiinnostukin välittömästi. Ehdotin tapaamista valeminän kautta, ja hän oli aivan innoissaan. Kun omana itsenäni sitten soitin hänelle ja pyysin ulos, oli hänellä tietysti "muita tärkeitä menoja" juuri samana iltana. No, valeminäni perui treffit, mutta oikea minäni jätti miehen samantien. Tiesin, että hän olisi aloittanut rinnakkaissuhteen salassa.

        Nyt olen ollut onnellisessa suhteessa jo 8 vuotta, eikä mieleeni enää ole edes juolahtanut moinen testaaminen. Tämä aloitus vain sai muistoja mieleen.


      • errtty
        Kokemusta on... kirjoitti:

        Tein itse samoin n. 10 vuotta sitten. En tosin ollut seurustellut miesystäväni kanssa yhtä pitkään kuin aloittaja, mutta lapsen hankkimisestakin oli ollut jo puhetta. Epäilin hieman miestä jo alunperinkin, koska hänellä oli edelleen profiili City.fi:ssä, joka oli silloin suosittu seuranhakukanava.

        Loin toisen profiilin palveluun, ja otin yhteyttä miesystävääni. Hän kiinnostukin välittömästi. Ehdotin tapaamista valeminän kautta, ja hän oli aivan innoissaan. Kun omana itsenäni sitten soitin hänelle ja pyysin ulos, oli hänellä tietysti "muita tärkeitä menoja" juuri samana iltana. No, valeminäni perui treffit, mutta oikea minäni jätti miehen samantien. Tiesin, että hän olisi aloittanut rinnakkaissuhteen salassa.

        Nyt olen ollut onnellisessa suhteessa jo 8 vuotta, eikä mieleeni enää ole edes juolahtanut moinen testaaminen. Tämä aloitus vain sai muistoja mieleen.

        "Kokemusta on" jätti miehensä varmuuden vuoksi???? Sairasta. Petit itse itseäsi miesystäväsi kanssa? Uusi "suhteesikin" pettää sinua heti kun "parempaa" tulee tarjolle. Siihen ei tarvitsisi olla edes mis Suomi vaan perintö prinsessakin kävisi. Tajuatko: kaikille miehille ja naisille on se sopivampi jossain.


    • älli källi

      Mielenkiintoista! Tuohan todistaa sen, että miksi useimmat petetyt väittävät etteivät mitenkään voi uskoa puolisolla olevan toista, kun kumppani on salasuhteen ajan ollut huomattavasti rakastavampi! Tietenkin jotkut muuttuu kylmiksi, mutta joillakin huono omatunto vaikuttaa juuri noin.

      Kyllä sinun on nyt jotenkin juonittava ensin että saat selville onko mies tosissaan. Jos on, hän kuvittelee saavansa eirilaista piparia, mutta käytännössä on rakastumassa samaan naiseen uudelleen! Mieletön tilanne!

      • Kohta entinen vaimo

        Tämän voin vahvistaa. Tiedän mieheni pettävän minua, ja silloin kun hän on tavannut tai menossa tapaamaan naistaan, niin hän on todella ihana minulle. Jos en varmasti tietäisi, niin en ikinä uskoisi, niin rakastava aviomies minulla on...


      • Kohta entinen vaimo kirjoitti:

        Tämän voin vahvistaa. Tiedän mieheni pettävän minua, ja silloin kun hän on tavannut tai menossa tapaamaan naistaan, niin hän on todella ihana minulle. Jos en varmasti tietäisi, niin en ikinä uskoisi, niin rakastava aviomies minulla on...

        Surkeita miehiä jos noin näkyvästi toimivat erilain. Kannattaisi haukata sitruunaa ennenkuin tulee takaisin kotia vieraan luota, saa sen perus happaman ilmeen takaisin naamalle.


      • uutto
        decuma kirjoitti:

        Surkeita miehiä jos noin näkyvästi toimivat erilain. Kannattaisi haukata sitruunaa ennenkuin tulee takaisin kotia vieraan luota, saa sen perus happaman ilmeen takaisin naamalle.

        Käynhä miekii vieraissa, mut painelen vaa kakkosee. Ei kai siitä pietä?


    • jänzkä jude

      voithan ehdottaa tapaamista,johonkin tiettyyn paikkaan ja tiettyyn aikaan,menet paikan lähettyville katseleen sivusta että tuleeko mies,vaikka tuliskin niin ei sinun silti tarvitse siinä paljastaa itseäsi,voit vaan hippasta suorinta tietä kotiin,niin ettei mies nää sinua.
      Itse sinä teet päätöksen haluatko olla enää miehesi kanssa,eli onko hän petturi vai onko rakastunut salanaiseen,joka olet oikeasti sinä,kannattaa muistaa että kun kirjoittelet hänelle niin tulet tahtomaatasi kirjoiteltua jotain oman tyylistäsi juttua,vaikkei mies sinua tunnnistakaan vieraasta sähköposti niin se sinun oman tyylisesi kirjoituksesi voi olla oikeasti ainoa asia mikä veti miestä puoleesi tai miestä kiinnostui vastaamaan eikä mies välttämättä itsekään tajua että tämä tyyli onkin tuttua.

      Eli jos oikeasti halua testata miestään ni ei saisi itse kirjoittaa niitä sähköposteja vaan pyytää vaikka ystävänsä kirjoittamaan,eikä edes sanoa ystävälle mitä pitää kirjoittaa,kyllä se ystäväkin yleensä hallitsen sen esittämisen kunhan kertoo ystävälle koko tilanteen.

      • Adonisko

        Kun paljastat ni voi olla et mies jättää sut ku nallin kalliolle :( olet tehnyt todella väärin miestäsi kohtaan!


      • pelimiehet peltoon
        Adonisko kirjoitti:

        Kun paljastat ni voi olla et mies jättää sut ku nallin kalliolle :( olet tehnyt todella väärin miestäsi kohtaan!

        miten niin, kyllä se mies on väärin tehnyt kun on alunperin alkanut vastailemaan vieraalle naiselle.
        jos oikeesti rakastaa ja tykkää, ja haluaa tulevaisuuden kanssasi niin ei pitäis oll amitään asiaa lirkutella muille naisille. jos niin tekee niin testaa tuo jätkä kunnolla, voi olla vain yksi niistä pelimiehistä


    • kaikkea sitä pitää l

      Sulla on aika erikoinen huumorintaju. Pilailumielessä! Taidatte molemmat olla niin nuoria, ettei järki paljon päätä pakota. Tuskin sun kannattaa yhteen muuttamista suunnitella kenenkään kanssa moneen vuoteen.

      Olis ihan oikein sulle, että poikaystäväsi vedättäis sua oikein kunnolla. Nauti nyt siitä, että nuorukainen huomioi sinua. Loppuu varmasti, kun asia paljastuu.

    • teinixxxxxxxxxxxxxxx

      Miksi pitää aina nuoria haukkua?
      mitä sitten jos on nuori? te kaikki olette olleet joskus nuoria.
      Nuorena pitää elää ja kokea kaikki asiat niin ei sitten vanhana kaduta.

      • Kaamea spermatykki

        Toiset ovat nuorenakin tyhmempiä kuin toiset. Eikä se siitä iän myötä ainakaan parane.

        Idiotica est idioticus


      • itsekin nuori

        Nuorena kun ei tuppaa järki juoksemaan että mitkä teot kaduttaa ja mitkä ei sitten vanhempana... Viisasta on oppia muiden virheistä.


      • 19
        itsekin nuori kirjoitti:

        Nuorena kun ei tuppaa järki juoksemaan että mitkä teot kaduttaa ja mitkä ei sitten vanhempana... Viisasta on oppia muiden virheistä.

        Tavallaan hieno veto,
        mutta mikäli pysyvä(?) parisuhde jo alkaa molemminpuolisella petoksella,
        ehkä kannaisi harkita uudestaan...
        Pettäjät pettävät aina,
        epärehelliset jatkavat juonittelujaan.
        Ei kovin lupaavalta vaikuta.


      • K.Ahju

        Koittakaa jaksella.. Täs lähes 6-kymppisenä oon saanut matemaattiset laskelmani valmiiksi,ja niiden mukaan nainen; on kuin pirun piironki: Avaa minkä luukun hyvänsä,niin aina on synti silmien edessä.. Nyt otettava lääkkeet..


      • Jöpölöpö
        19 kirjoitti:

        Tavallaan hieno veto,
        mutta mikäli pysyvä(?) parisuhde jo alkaa molemminpuolisella petoksella,
        ehkä kannaisi harkita uudestaan...
        Pettäjät pettävät aina,
        epärehelliset jatkavat juonittelujaan.
        Ei kovin lupaavalta vaikuta.

        Tottahan tuo on. Eihän ne koskaan jaksa puhdistaa "jauhoja pusseissaan", vaan jatkavat keräilyä aivan mustaksi.

        Aloittajalle,

        "Tarinasi" on aika säälittävä. Vaikutat nuorelta huomion kerääjältä. Mutta jos tarinasi onkin oikea, tottahan toki auttaisin sinua. Vinkkini ovat:

        1. Järjestä tapaaminen. Valitse jokin piiloutumispaikka.
        2. Mene etuajassa tapaamispaikkaan.
        3. Jos miehesi todella on siellä, ehdottaisin vain että kertoisit todellisuuden.
        Jos hän alkaa mököttämään, piristä häntä. Vaikkapa tee hänen lempiruokaansa, syökää herkkuja yhdessä ja katsokaa vaikka elokuvia!

        Valehtelu ei koskaan johda hyvään, mutta eihän aina kaikki ole täydellisiä. Joskus tuppaa olla niin tylsää, että olisi hauska vähän huiputtaa. Siskoni kerran halusi huijata poikaystäväänsä, jotenkin vaihtoi tulevaa nimeä että kuka on lähettänyt tekstiviestiä. Tekstiviesti oli jonkilainen "Hei, olen Sara, olen kiinnostunut sinusta, haluaisitko siirtyä seurustelusuhteeseen?" En tiedä oliko poika tietoinen että se olisi todellisuudessaan minun siskoni. Vastauksena kumminkin tuli että "En mä mitää vitsin Saroja tarvii ku mulla on (siskoni nimi)." Apropos, kumminkin toivon että tämä jotenkin auttaisi sinua.

        MUISTA, salaaminen ei koskaan kannata.


    • totuuden torvi.

      Mun mielestä aloittaja ei vaikuta tyhmältä, pikemminkin naiivilta,sinisilmäiseltä joka luotti petturi mieheensä,hyvä että nyt selvisi millaisen petturin kanssa aloittaja on ennenkuin ehtivät muuttaa yhteen.

      Aloittaja jätä tollanen petturi mies,se pettää varmasti tulevaisuudessa sitten kun asutte yhdessä,ellei ole jo oikeasti pettänyt sua.
      Maailmassa riittää kunnollisia ja rehellisiä miehiä,kaikkien pitäis testata miehiänsä tuolla lailla,
      ne jotka aloittajaa täällä haukkuvat niin taitavat olla itse niitä petturimiehiä,ne on ite tainneet joskus jäädä samalla lailla kiinni petturuudestaan tai sitten ne pelkäävät koko ajan että joku niistä sähköpostin lukuisista naisista onkin oma vaimo salanimellä.

      • otin vaan kantaa

        Huomaa että on nainen äänessä (Totuuden torvi). Tehdään heti miehestä paha. Et voi tietää mitä heidän elämässä oikeasti tapahtuu. Voihan olla, että nainen käyttäytyy miestään vastaan huonosti. Taitaa vaan olla sattunut ittelle huono mies, tai sitten katso peiliin.

        Omasta mielestäni viestin aloittajan kannattaa ehdottaa tapaamista ja katsoa tuleeko mies paikalle. Mutta ÄLÄ missään nimessä näyttäydy miehellesi. Hän toteaa silloin "arvasin että se olit sinä" tms. ja se uppoaa sinuun. Olet todellakin naiivi kuten joku huomauttikin. Ja KUN miehesi tulee tapaamiseen, niin mieti haluatko erota hänestä vai et.

        Mutta olit tyhmä, kun lähdit tuollaiseen leikkiin. Melkein kuka tahansa pettäisi, jos tietäisi että ei voi jäädä kiinni siitä.

        Ps. Naiset voivat pettää miehiä enemmän. Yhtä pahoja miehet ja naiset.


      • ldfol
        otin vaan kantaa kirjoitti:

        Huomaa että on nainen äänessä (Totuuden torvi). Tehdään heti miehestä paha. Et voi tietää mitä heidän elämässä oikeasti tapahtuu. Voihan olla, että nainen käyttäytyy miestään vastaan huonosti. Taitaa vaan olla sattunut ittelle huono mies, tai sitten katso peiliin.

        Omasta mielestäni viestin aloittajan kannattaa ehdottaa tapaamista ja katsoa tuleeko mies paikalle. Mutta ÄLÄ missään nimessä näyttäydy miehellesi. Hän toteaa silloin "arvasin että se olit sinä" tms. ja se uppoaa sinuun. Olet todellakin naiivi kuten joku huomauttikin. Ja KUN miehesi tulee tapaamiseen, niin mieti haluatko erota hänestä vai et.

        Mutta olit tyhmä, kun lähdit tuollaiseen leikkiin. Melkein kuka tahansa pettäisi, jos tietäisi että ei voi jäädä kiinni siitä.

        Ps. Naiset voivat pettää miehiä enemmän. Yhtä pahoja miehet ja naiset.

        Samaa mieltä "otin vaan kantaa" kanssa. Nostan kuitenkin esille, että on outoa jos ihminen joka olisi onnellisessa ja hyvässä suhteessa ottaisi työkseen vastailla vieraan "ihastuneen" naisen viesteihin. Itse seurustelen hyvässä suhteessa ja olen muutamat vastaavat tilanteet torjunut. Ja tiedän ettei kyseessä ole ollut avopuolisoni, koska tunnen kyseiset ihmiset.

        Vie tilanne tapaamiseen asti ja pohdi sen jälkeen miten haluat jatkaa. Muista kuitenkin, että mikäli miehesi ilmestyy paikalle ja vaadit myöhemmin selitystä, niin joudut tunnustamaan tekosi.

        Oma mielipiteeni teostasi on ristiriitainen. Ei ole oikein huijata toista tuolla lailla mutta toisaalta ymmärrän houkutuksen saada asia selville. Vaikea asia.


    • Hyväksikäytetty

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10445963
      Tuossa linkki keskusteluun jossa itse kerroin oman feikkini.
      Niin se vain on että vaikka meidät feikkien tekijät on leimattu tyhmiksi jop a valehtelijoiksi niin omalta osaltani oli tuo ainoa tapa saada mies kiinni asioist a joita minulle kerrottiin ja joihin en halunnut ensin uskoa. Kun mies vielä vannoi että naiset ovat vain ilkeitä ja haluavat pilata toisten elämää niin tarvitsin todistetia ja sain niitä.

      Sinun tapauksessa en tiedä onko mies pettänyt mutta tuo käytös chattailun jälkeen osoittaa että hänellä on huono-omatunto chattailustaan. Olen sitä meiltä että jos sinulla ei ole oikeita todisteita hänen petollisuudesta niin voisi t lopettaa kiusaamisen (sillä se on sitä) sillä hän selvästi voi huonosti kun edes antaa chattikaverille kuvan että voisi pettää.

      Keksustelkaa rehellisesti. mInäkään en olisi turvautunut nettifeikkiin jos mies olisi ollut rehellinen.

    • shit shot

      Ja sitten väitetään, että kakkoset on syyttömiä?

      Hauku itsesi horoksi ja nuhtelekin oikein kunnolla. Edes omaa miestään ei pitäisi mennä yrittämään!

      Kävisitkö sinäkään solvaamaan ja sylkemään sellaista, joka laittaisi sinulle jännittäviä ja ihailevia posteja.

      Niin helppoa se on. Laitoit miehesi päähän ihannekuvan naisesta. Ei sinun auta kuin pyytää joku mahdollisimman pahan näköinen läski vanha ämmä treffaamaan miestäsi. Mut siitäkin huolimatta, ihmiset toivoo aina että joku rakastaisi vilpittömästi heitä..

      Tyhmä pila. Älä ainakaan tunnusta. Laita itsestäsi joku tosi ruma kuva, jos saisit sillä sammutettua sen mitä tyhmyyksissäsi sytytit.

    • Tyhmää pilailua

      Jos olisin miehesi en huolisi valehtelevaa naista edes kaveriksi. Minun mielestä jos et miehelles kerro typerää pilaasi ja puhu totta et voi olettaa mieheskään olevan sinulle rehellinen. Rehellisyys yleensä tarkottaa oikeasti rehellistä eikä vaan jotain sinnepäin.
      Anna miehesi valita haluaako sittenkään muuttaa kanssasi muuten koko suhde perustuu pelkkään valheeseen.

      • ??

        Niin ja tuo mieskö ei ole valehdellut?? Ei mitään pettämisen aikeita? Kumpi tekee enemmän väärin, pettäjälle ansan virittänyt vai itse pettäjä? Oikeesti, kaikki oikeudentuntoiset ihmiset. Onko ihan oikeasti väärin tehdä petolliselle miehelle/naiselle ansa, jotta saisi valehtelijan kiinni?


    • olet vit..un tyhmä

      Jos olisin miehes niin jättäisin sut heti jos saisin tietää. ja miehes ei ole pettänyt koska eiole harrastanut seksiä vielä eikä muutakaan.!

      • Pikkujuttu

        Jokainen määrittelee pettämisen eri lailla, sinä näemmä määrittelet sen sen perusteella onko kumppani harrastanut seksiä jonkun toisen kanssa.


    • kuin myös

      Että oikein nuppunenä, toivottavasti miehesi vedättää nyt sinua sen olet kyllä ansainnut!

    • Kaksoismoraali

      Voi tavatonta. Jos mies vedättää naista niin se hyväksytään mutta kun nainen osoittaa osaavansa toimia viekkaammin kuin mies niin hän on hullu ja miehen pitäs jättää tämä eikä edes olla kaveri tuollaisen naisen kans.
      Sattuiko tuo juttu nyt miehiseen kunniaan.
      MIes saa siis pettää mutta nainen ei saa leikiä salapoliisa selvittääkseen petetäänkö häntä vai ei.

    • Manu..

      Pettäjä tässä tarinassa olikin nainen niin miten väännät siitä syyn naisen niskoille?

    • Helekutin hyvä

      idea. Ton mä teen myös, akalle. Katotaan tarttuuko syöttiin ja jos tarttuu ni mitkä on selitykset. Ja turha tulla moralisoimaan, sillä kun on p.a.s.k.a.t. housussa jne.

    • hiphei12345

      Totuus tässä tarinassa on se, että mies on mennyt jollain tasolla kiinnostumaan vieraasta naisesta.

      Mitä sen väliä loppujen lopuksi kuka siellä sähköpostin takana on. Tämä on nykymaailmaa, eläköön internet ja sähköposti!

    • Opi lukemaan

      Manu...pettäjä oli edelleen se MIES!

    • Manu...

      Nainenhan petti jo miestä valheillaan ja esiintymällä muuna kun on. Valehteluhan on pettämistä.

    • vaikka mitä

      Voi sinua nuppunenä olet kyllä lapsellinen. Kasva aikuiseksi ja lopeta hörhöilyt. Sitä saa mitä tilaa kun kaiken itse pilaa ....

    • vcxvcxvxvxc

      Ehdotat tietenkin tapaamista hotelliin intiimeissä tunnelmissa. Jos mies tulee paikalle niin tilanne lienee aika selvä.

    • jeppl

      Kannattaa katsoa elokuva : The Truth About Love siinäkin 2 naista pilailee samalla tavalla ja mies paljastuukin pettäjäksi. Kannattaa ehdottomasti katsoa on muutenkin loistava elokuva!

    • eivoiollataastotta

      Ketjun aloittajalle tiedoksi, että taidat olla aika kipeä yläpäästäsi.

    • Totuus esiin

      Se sun mies tietää että sä kirjoittelet sille.

      • Rajankäyntiä

        Hmm.Sulhanen on se mieshenkilö jota esisijaisesti tapaillaan ja minun mieheni on se henkilö jonka luona pysyvästi asustetaan.


      • Toivottavasti
        Rajankäyntiä kirjoitti:

        Hmm.Sulhanen on se mieshenkilö jota esisijaisesti tapaillaan ja minun mieheni on se henkilö jonka luona pysyvästi asustetaan.

        tarkoitit kuitenkin samaa henkilöä eri aikakausilta? Siis ennen/jälkeen-tilannetta...


    • MIES vaan

      Olette ystävättärenne kanssa harvinaisen tyhmiä kanoja..

    • Herää.

      Kysymys,monenko muun naisen kanssa miehesi mailailee ja ehkä tärkein kysymys kuuluukin,kenen muun vieraan miehen kanssa,sinä kirjoittelet? Totuuksia on kolmenlaista,sinun,miehesi ja sitten vielä se oikea totuus. Nythän me olemme vasta saaneet lukea aloittajan kertoman"totuuden".

      • minä, minä, minä

        Absoluuttista totuutta lienee mahdotonta löytää.
        Me haluamme nähdä vain oman totuutemme,
        mikä minun mielestäni on oikein.
        Usein keskustelu oman kumppanin kanssa auttaa
        enemmän kuin nettivuodatukset.


    • fdgdfgdfer

      Kai se ny pettää jos oot tollanen kyylä.

    • piiloleikki 34

      Hei mene paikalle treffeille ihan ikäänkuin sattumalta, muina "miehinnä'"

      ja kato millaisekei naama venhähtää kun sinut näkee ;)))))

      Kerrot sitten koko stoorin hänelle,

    • on se ihmisen mieli

      ihmeellinen, mistähän se johtuu että menestyneimmät maailmassa ovat keskimäärin valheellisimpia?

      On se ihmellistä?

    • Hmpph!!!

      Jaa-a, kyllä sinun jollain tasolla täytyy aika kiero olla kun mieleen tulee pilailla noin. Epäluuloinen, mustasukkainen, epäluuloinen perusluonne?? Parempi ehkä olla ajattelematta edes yhteen muuttoa tämän miehen saati kenenkään muunkaan kanssa.

    • Huoh.

      Tämähän on kuin yhdestä leffasta.

      • Ou Mariina!!!!

        Ja tulevaisuudenkuva löytyy tv-sarjasta "Vielä virtaa". ;D


    • Seläntakana

      Jaa, eihän tossa mitään hirveetä ole, jos kokeilee onko toinen uskollinen vai ei.
      Yleensä itsellä parisuhteessa, ei ole tarvetta kirjotella tuntemattomalle miehelle. Eli voisin päätellä, että mies on kiinnostunut "tapailemaan" muita naisia, ainakin jos nenän eteen sattuu sellainen mahdollisuus.

      Voisit ottaa puheeksi sen, että miksi mies on kirjoitellu (niinkin kauan kuin pari kk) tuntemattomalle naiselle, ja myöntää että olit kyseinen nainen. Tietysti mies ottaa herneet nenäänsä siitä, tullakseen "valheen urhiksi", mutta myös hävetä sitä miksi on selän takana ollut tällainen "nettituttavuus". Yhtä hyvin mies voisi törmätä ulkona naiseen ja tapailla tätä satunnaisesti, mun ajatusmaailmassa nämä ovat hyvinkin verrattavissa.

    • Turkkilainen

      No voi teitä pienet pikkuiset kokemattomat kersat! kaikea tekin keksitte?? Ja sinä pikku naikkonen! väitätkö että itse et olisi housut märkänä alkanut vastaavassa tilanteessa alkanut tekstailemaan jonkun tumman turkkilaisen kanssa?? Jooo myönnä vaan pois että olisit ja ainakin aluksi se olisi ollut kans niinkuin pilaa yms mutta sitten kun antaa pikkusormen se vie koko käden ja eipä siinä paljon auta rimpuilla kun housut (piip) sinulla ja piip piip))) MYÖNNÄ VAAN POIS!

      • -mau

        Sinähän se kyseisen naisen tunnet, niinkuin tunnet kaikki naiset?


      • gfgtrgssggk

        Tottakai! Ilmanmuuta aloittaisin tekstailun housut märkänä, huuuuuu.... pelkkä ajatuskin ah ja voih...
        En muuten ole lainkaan kokematon pikkuinen kersa.

        Te miehet olette vaan niiiiin homonienne orjia. Sitten itkeä pillitetään, kun se keppi tuli taas tunkaistua siihen väärään reikään ja jäätiin kiinni.

        Nainen osaa pettämisenkin paremmin, kuin mies. Naisella ei ole tarvetta tuoda julki sitä totuutta, että vieraassa sängyssä oli paljon hauskempaa, kuin kotona.


      • gfhghghghftt
        gfgtrgssggk kirjoitti:

        Tottakai! Ilmanmuuta aloittaisin tekstailun housut märkänä, huuuuuu.... pelkkä ajatuskin ah ja voih...
        En muuten ole lainkaan kokematon pikkuinen kersa.

        Te miehet olette vaan niiiiin homonienne orjia. Sitten itkeä pillitetään, kun se keppi tuli taas tunkaistua siihen väärään reikään ja jäätiin kiinni.

        Nainen osaa pettämisenkin paremmin, kuin mies. Naisella ei ole tarvetta tuoda julki sitä totuutta, että vieraassa sängyssä oli paljon hauskempaa, kuin kotona.

        "Nainen osaa pettämisenkin paremmin, kuin mies."

        Tästäkin sikailusta sait esiin kehumisen aihetta? Se kyllä tiedetään, että naiset, niinkuin miehetkin, osaavat juosta vieraissa.

        Aloittaja on kyllä sössinyt omat asiansa hartaasti.


    • kylä lähtee

      kohta sulla ei ole sitä miestä.hölmöläinen.

    • mustanaamio3

      totuus on että elämäsi on jo murskaantunut ja miehesi on pettäjä, sanoisin adios ja hankkisin elämän sinun tilanteessa...

    • hjkfgjkgdflg

      fhjkfhk

    • tenavatähtikö?

      Otithan selvää ensin ettei kyseistä käyttämmäsi henkilöä ole olemassa, on nimittäin rikos varastaa toisen henkilöllisyys.
      On parempi että tuunustat lapsellisen tekosi jotta kaverisi voi miettiä suhteenne päättymistä.

      Ennen seuraavan suhteen aloittamista sinun kannattanee aikuistua!

    • Laura A.

      Vanha hyväksi havaittu konsti.
      Ite olen tehnyt sellaista, että olen laittanut ilmaisen kokeiluprofiilin seuranhakusivuille. Sieltä oma mies löytynyi.

      Tai on nyt siis entinen, tämä tosimielellä seuraa hakeva "vapaa mies":

    • elämme aikaa jolloin

      totuuden puhuja on toisille ihmisille kauhistus.

    • ..............

      Sovi miehen kanssa seksitreffit tällä nimimerkilläsi ja palkkaa maksullinen nainen tulemaan tapaamiseen. Naiselle tietysti kerrot ettei saa paljastaa olevansa maksullinen. Tästä eteenpäin vaihtoehtoja on useita.

      • Herää kuitenkin

        tärkeä kysymys: Voitko luottaa maksulliseen naiseen?


      • huhhuh

        Sekin voisi riittää, että sopii seksitreffit naisen kanssa. Jos mies tulee paikalle, hän saattaa olla valmiina seksiin tämän naisen kanssa. Sinun ei tarvitse näyttäytyä ollenkaan.

        Aika kelju temppu miehelle kuitenkin. Itse en raskisi tehdä miehelle mitään tämmöistä ellen todella tietäisi melkoisella varmuudella, että mies pettää jonkun kanssa ja tässä olisi keino pettämisen todentamiseen vaikkakin eri naisen kanssa.


      • abuszadaba
        huhhuh kirjoitti:

        Sekin voisi riittää, että sopii seksitreffit naisen kanssa. Jos mies tulee paikalle, hän saattaa olla valmiina seksiin tämän naisen kanssa. Sinun ei tarvitse näyttäytyä ollenkaan.

        Aika kelju temppu miehelle kuitenkin. Itse en raskisi tehdä miehelle mitään tämmöistä ellen todella tietäisi melkoisella varmuudella, että mies pettää jonkun kanssa ja tässä olisi keino pettämisen todentamiseen vaikkakin eri naisen kanssa.

        Niinkuin en nyt käsitä sinun logiikkaasi tässä kohtaa. Miten temppu voi olla kelju miehelle, joka laukkaa housut puoliteltta-asennossa treffeille vieraan naisen luo?
        Jos nainen saa miehen tällaisesta kiinni, MITEN se voi olla naisen "syy", että mies haluaa pettää? Haloo teidän kanssa.


      • panos emporio
        abuszadaba kirjoitti:

        Niinkuin en nyt käsitä sinun logiikkaasi tässä kohtaa. Miten temppu voi olla kelju miehelle, joka laukkaa housut puoliteltta-asennossa treffeille vieraan naisen luo?
        Jos nainen saa miehen tällaisesta kiinni, MITEN se voi olla naisen "syy", että mies haluaa pettää? Haloo teidän kanssa.

        Nainenhan on houkutellut miestä ihan kympillä! Eikä me tiedetä vielä olisiko mies pannut.


    • qt341

      niin mies kuin nainen on petollinen. ihminen on nykyään niin pinnallinen ja heikko mieleltään,näin se vain menee,ei ole enää oikeita arvoja jälellä montaakaan ja niistäkin vähäisistä luovutaan koko ajan,uudet tuulet on ohjattu massa median ja saatanallisen systeemin kautta.

    • asia onki näin ?

      Mitä jos miehesi onkin saanut selville sinun ja kaverisi pikkupilailusta ja tällä tavalla hän niinsanotusti haluaa pilailla takasi?,meinaan et tuo käytös viittaa varmana siihen et on jotenki tietoinen asiasta kerta aina kun olet feikki naisena lähetellyt viestejä hän onkin samantien rakkauden osoittavainen,mut voihan asia olla niinkin et miehesi luulee tosissaan kirjoittelevan vieraan naisen kaa,mutta ois hyvä tietää mitä olet kirjoitellut onko hän kirjoitellu takasi jotain siihen viittaava et olisi ihastunut tai jotain,tai mitä jos hän haluaa vain kaverata naisen kaa

      • apputattweejio

        Mitä jos ja voihan olla.. kyllä sitä saa jossitella.
        Mies on jo jäänyt kiinni halukkuudestaan jutella netissä vieraan naisen kanssa. Pettämistä.
        Nainen joka on hänet käräyttänyt, on petetty. Kaveeraaminen ei käy tietyissä suhteissa laisinkaan, jos ei nainen myös ole kaverisuhteen osallinen.
        Ei netin kautta oikeasti voi keneenkään ihastua, vain omaan mielikuvaansa toisesta voi ihastua ja siihen miten saa oman viestinsä toiselle perille ja ilmeisimmin mies joka voi mennä näin pitkälle, voi mennä pidemmällekin.
        Siitä vaan kokeilemaan, tuleeko treffeille. Jos tulee niin pettyy ja suhteenne on ohi, voi voi. Ja jos ei tule eikä ole kiinnostunut, niin kaikkihan on tällöin hyvin ja voit haudata nämä viestittelypuuhat tilapäisenä mielenhäiriönä.
        Ameeen.


    • 14+4

      Otsikko että: "Mieheni ei tiedä totuutta" on harhaanjohtava, sillä miehesi on kyllä koko ajan tiennyt totuuden, hän ei vain ole kertonut sitä sinulle. Mutta koska teit tämän jekun hänelle, totuus alkaa selviämään myös sinulle, eli huomaat eläneesi valheessa. Elämäsi ei ole murskaantumassa, mutta totuuden paljastuminen murskaa kyllä sinun valhekuvitelmasi, joissa olet elänyt. Yksinkertaistettuna sinulla oli tähän asti mielikuva tosi rakkaudesta, mutta törmätessäsi todellisuuten tämä mielikuva hajoaa, ja se tuottaa tuskaa niin kauan kun pidät kiinni siitä mielikuvasta, eli elät toivossa.

      Ihmisen ongelma suhteissa on se, että he ovat oppineet kaikenlaisia mielikuvia rakkaudesta ympäristöltään, ja siksi useimmat alkavatkin kaavamaisesti toteuttamaan parisuhdetta "oikealla" tavalla. Toisin sanoen nämä mielikuvat toimivat ikäänkuin käsikirjoituksena, jonka perusteella aletaan esittämään niiden mukaista teatteria, ja siksi se ei ole totta, vaan epäaitoa tai illuusiota. Ongelma ei siis ole se, että rakkaus jotenkin loppuisi vaan se, että se ei alunperinkään päässyt toteutumaan yllämainitusta syystä.

      Olen lukenut erästä kirjaa, joka kuvailee miten opitut ajatukset ja mielikuvat vaikuttavat suhteisiimme, mutta myös elämään yleensä, hyvin negatiivisella tavalla. Opimme hyvin vahvasti miten meidän tulisi käyttäytyä ym eli toisin sanoen alamme esittämään ympäristön määrittelemää roolia. Tavallisesti tuo tapahtuu hyvin aikaisin elämässämme, joten yleensä ihminen uskoo olevansa se henkilö joksi hänet kasvatettiin. Lyhyesti hän ei siis ole oma itsensä, koska uskoo olevansa joku muu. Tuon kirjan avulla ulkoisista ajatuksista, eli opitusta roolista, pääsee eroon ja siten löytää aidon minuutensa. Se mahdollistaa myös aitojen suhteiden rakentamisen. Kirjan nimi on Alkuajatus - Elämän pieni käsikirja, ja löysin sen sivulta www.alkuajatus.org

      Tuolla sivulla on tarjolla ilmainen nettiopintopiiri, jossa voi tutustua aiheeseen. Suosittelen kokeilemaan, sillä tämä todella toimii.

      • valittuherkkupala

        Tässä meillä on joku ennustajaihme, joka tietää mitä satunnaisen mieshenkilön päässä liikkuu. Hajoaahan mielikuvat yhteisestä tulevaisuudesta ihan varmasti, jos mies rupeaa jutustelemaan salaisten ihailijoiden kanssa, ihan tosi (ja kaikki sen varmaan arvaavat olematta ajatuksenlukijoita).
        Ehkä pitäisi lukea vähemmän ja elää enemmän, että voisi tulla neuvomaan toisia. Aito minuus rakentuu eletyn elämän myötä, ei virheitä ja onnettomia sattumuksia voi mitenkään etukäteen vältellä. Opittu rooli on kasvatuksen tulosta, kokemusten summa ja todellista, eikä mikään uskon asia.
        Todellisuuspakoon kehottavat voisivat nyt mennä muualle viisastelemaan, hejdå.
        P.S. Ai joo, pitääkö tuosta kirjasta maksaa jotain? Miksi sitä täällä markkinoit? Onko Suomi24.fi sääntöjen mukaista?


    • Jean Genie

      No jopas. Ehkä miehesikin seuraa tätä erityisen laadukasta keskustelufoorumia ja homma ratkeaa sillä. Niin jaa kuka tässä tarinassa olikaan se naikkonen?

    • Elämän Psykologi

      Ihan noin yksinkertaisesti molemmat ovat tehneet toista kohtaan väärin.

      Ensiksi nainen lähtee lapselliseen leikkiin omaa kumppania kohtaan ja kun tuo "leikki" menee hallitsemattomaksi, onkin sitten "sormi täysin suussa".
      Tiedän muuten toistakymmentä naista jotka "suorittavat tällaisen testin" aina uudelle miesystävälleen!
      "Pelurina" on usein kiva olla, mutta "kun omat varpaat palavat", kenelläkään ei ole enää kiva olla!

      Toiseksi kun mies on ollut valmis tutustumaan vieraaseen naiseen tämän kanssa kirjoitellen, kertoo se kahdesta asiasta;

      1) Suhteenne ei ole kunnossa. (Saatte ihan itse ratkaista "mikä mättää"!).
      2) Kyseinen mies ei todellisuudessa ole valmis sitoutumaan yhteen naiseen, eli suhteeseen keskustelunavauksen tehneen kanssa.

      • siisisissinen

        Pyskoloogi puoskarinen voisi tunnustaa itselleen ihan suoraan, että naiset haluavat oikeasti olla se oikea ainoa eikä tulla petetyksi ja pelon vuoksi testaavat, sillä miesten vieraissa juoksentelu on yleisesti tunnettu usein tapahtuva reaktio joko tuohon kakkoskohtaan eli itsekeskeistä keskenkasvuisuutta jota esiintyy vielä korkeallakin iällä ja sitoutumusten jälkeen (m.m. lapsiperheiden isit ovat turhan usein kovia bilettäjiä).
        Sodassa ja rakkaudessa on kaikki keinot sallittu, maistelehan siitä.


    • Lopeta viestittely kuin seinään, ei selitystä!

    • olet aika raukka

      Eihän tuossa ole mitään vielä tapahtunut. Lopetat vain koko touhun. Sanot että tämä sähköpostailu on mennyt liian pitkälle ja lopetat sen ja unohdat.

      Olet kyllä aika raukkamaisen teon tehnyt. En antaisi anteeksi jos lisin sinunmiehesi ja saisin tekosi tieoon. Lopeta hyvän sään aikana, jos miestäsi yhtään arvostat.

      • passuliini

        Varsinainen raukkahan täällä on ruvennut vastailemaan vieraiden ihailjoiden lähestymisaikeisiin, yleensä sellaista ei tapahdu niille jotka tuntevat olevansa onnellisessa parisuhteessa. Miksi miesraukka ei tee ensin tilejä selviksi ja rupea sitten vastailemaan posteihinsa hyvällä omallatunnolla? Onko tämä naisen vika, että heinä onkin eräille taas vihreämpää aidan toisella puolella?


    • Paska suoli24 . ettäkö parempaan pysty , voi vitun aivokääpiöt. kyllä mainos maksaa

    • kuiskkaava ralli46

      Sitä saat mitä tilaat, olet TOLLO

    • pissi naamalle vaan

      Kokeilisin ensin lopetusta tuota että tuleeko tosiaan treffeille lounaalle leffaan tai mitä nyt keksitkin että haamu nainen voisi haluta.

      Jos jätkä järjestää juuri sille illalle mukavan työillan tai kaverin kutsun tiedät missä mennään.

      Jos tulee paikalle mikäs siinä hyvä leffakin voi tulla katsottua. Ainakin tiedät ett tuollasen kanssa sitten voi tulevassakin noita 2 naisia nousta esiin.

      Niin ja siinä vaiheessa kun päätät lopettaa niin vaan lopetat sekä suhteen että deittailun. Ethän ole hänelle mitään selitystä vailla. Näin ne ukkomiehet katoaa ihan aidosti myös meiltä aidosti sinkuiltakin. Se on sii s ihan yleinen tapa tässä netti maailmassa.

    • nainen23v_

      Heh. Ei se noista rakkauden tunnustuksista, seksin määrästä ja hellyydestä ole kiinni. Minullakin mies pettää, vaikka sanoo joka päivä rakastavansa, seksiä on yleensä päivittäin ja joskus on ihan koko ajan kimpussa. :) Toisilla se huono omatunto ilmenee eri tavoilla.

      Nytkin kävi autoon varaosia, mukamas sukulaiselleen. Tiedän kyllä kenen autoon on osat menossa, pitäähän se naista auttaa hädässä, hehheh.

      Niin ja yhdessä on asuttu muutama vuosi jo, kihloissa vuosi ja naimisiin on miehellä kiire. Eli ei ne teot ja kosinnatkaan todellakaan kaikkea kerro.

      Jotkut ihmiset sitä paitsi aivan oikeasti vannovat rakkauttaan monelle, eivätkä itsekään ole silti kauhean perillä mitä oikeasti tuntevat. Kaikkien ihmisten tunne-elämä ei todellakaan ole tasapainoinen, eikä sellaiseksi välttämättä koskaan muutu. Sinä ja tuo toinen persoonasi ette kenties edes ole ainoita.

      Minkä ikäinen mies ja millaisia suhteita oli sinua ennen?
      Mietin vaan kun itsellä tuo mies melkeen kolmikymppinen tavatessamme ja ei vakavia suhteita tai ns. kunnon parisuhdetta ollut vielä ollut. Mukamas ei ollut sopivaa sattunut kohdalle.. En toki sano että kaikki tuon tyyppiset miehet tai naiset on pettäjiä, mutta siinä voi olla syy. On tottunut olemaan villi ja vapaa niin se elämänkumppani ei sovikaan kuvioihin.

      Hyvää kevättä sinulle, kehotan lopettamaan viestittelyn toisen nimissä ja jätä miehen touhottaminen omaan arvoonsa ja hanki omaa elämää. Sinä olet pettäjän yläpuolella, mutta vain jos et jatka tuota pelleilyä.

      • 10

        nainen23v_,
        vaikutat ikäiseksesi kypsältä, mutta miksi hyväksyt miehesi vieraissa käymisen?
        Tietysti, jos asia on yhdessä sovittu ja eletään molemminpuolisesti avoimessa suhteessa, niinkuin meillä, asia ok.


    • elämää

      Minkähähämpä täläisiä viestesejä tarvitsee lähettää.Jos on se oikea ,ei tarvii kysyä enempää. Jotenkin tuntuu, että ollaan ulkona . Mutta mennään huomenna paremmin.

    • fthtykuilik

      Kuta jyrkempää kantaa ottaa kuta vähemmillä tiedoilla niin sen tyhmempi yksilö.

      Jos kuitenkin keskustelisi alustajan aiheesta, eikä siitä onko alustaja trolli tai vastaava.

      Tuollaiset suhteet joita hoidetaan enimmäkseen sähköpostitse ja chateissa ja messengerissä kuuluvat luokkaan valintaa ei ole tehty.

      Sanoisin, että tekeytymällä toiseksi sähköpostitse tai chatissa lopputulos on, että suurin osa miehistä ja naisista alkaa keskustella. Siinä ei varmaankaan ole mitään erikoista. Sen perusteella ei varmaankaan voi vielä tehdä johtopäätöksiä.

      Minullekin on tehty samanlainen jekku, menin jopa sopimaan tapaamisen seksin merkeissä. Mahtoi siinä jekun tekijä saada nokilleen oikein kunnolla.

      Pitemmälle eteneminen vasta paljastaa onko mies oikeasti pettäjä.

    • älä ota nettipukkia

      Ai asutte erillään ja muka parisuhteessa jo 4 v. Ei varmasti haluakaan muuttaa saman katon alle. Eroa tyypistä pikimmiten. Ukkohan on sitoutumiskammoinen nettipukki, jolle sinä et merkitse mitään. Sinun kannaltasi hienoa, että paljastui.

      • mikä fiilis!

        Niin just mietin samaa. Epäilen myös että viestiketjun aloittaja on kiinniroikkuja joka roikkuu miehessä kiinni ja mukamas on yhdessä. Jos asutte erillään ni se kertoo jo jotain. Eli ei varmaan äijä oo omasta mielestä missään kimpassa vaan irtosuhteessa. Äijällä voi olla vaikka 20 samanlaista roikkujaa hoidossa :)


      • 20+4
        mikä fiilis! kirjoitti:

        Niin just mietin samaa. Epäilen myös että viestiketjun aloittaja on kiinniroikkuja joka roikkuu miehessä kiinni ja mukamas on yhdessä. Jos asutte erillään ni se kertoo jo jotain. Eli ei varmaan äijä oo omasta mielestä missään kimpassa vaan irtosuhteessa. Äijällä voi olla vaikka 20 samanlaista roikkujaa hoidossa :)

        Onko kivaa,
        että monella nuorella naisella on tarve olla varattu (=mulla on poikaystävä, me nähdään vain kerran kuussa, mutta ollaan yhteydessä päivittäin).

        Sama mies tapailee kymmentä muuta naista samaan aikaan.
        Nuoret miehet etsivät toimintamallinsa parisuhteeseen pornoleffoista ja tytöt pyrkivät noudattamaan sitä? Mihin nuorten naisten itsetunto on kadonnut?

        Tuntuu, että kotikasvatuksessakin on vajeita; millaista perhe-elämää sinun lapsuudessasi elettin?


    • DatenightSpecial

      Noniin, jos nyt onkin niin, että viestittelynne ei ole vielä paljastaneet miestäsi pettäjäksi, voi olla mahdollista, että tästä vielä selviätte. Jos et taasen enää mieheesi luota, kenties on aika todelliselle keskustelulle ja mahdolliselle erolle.

      Sanoit, että et vain voi lopettaa viestittelyä tuntemattomaksi naiseksi tekeytyen. Kyllä voit ja sinun täytyykin. Voit tehdä sen helposti vain jättämällä vastaamatta enää mihinkään tai vaikka kertomalla muuttavasi Grönlantiin seuraavaksi 45 vuodeksi, ihan vain huviksesi. Jälkimmäisellä tavalla miehesikin saisi episodin päätökseen eikä hänen tarvitsisi kurkkia joka ilta sähköpostiaan.

      Sitten koitapa vielä oppia jotain tapahtuneesta. Vaikea kuvailla kuinka ärsyttävää on lukea ihmisistä, jotka rehellisyytensä myy ja temppuilee kuin hahmot Kauniissa ja rohkeissa.

    • petturitmäkeen

      pointti on se että vaikka teko onkin lapsellinen ja muuta..
      mutta ilman tuotakaan et olisi saanu tietää millasta miestä deittailet.
      Eli se kuitenkin on kirjoitellu sen "toisen naisen" kaa ja toivoo ehkä näkevänsä..
      se kertoo jo jotain miten vakavissaan hän sun suhteen on.
      Jos sitä ei kiinnostais pätkääkään muut naiset niin tuskin se edes vaivauduis vastaamaan, olisi kait yksi haile kuka siellä kirjoittelee.

      Sä voit sanoa että tuo oli testi.. ennen kun vakiinutte halusit tietää kuinka helposti hän lähtisi pettämään, ettet tuhlaa aikaasi ja elämääsi häneen.
      Sovit "toisena naisena" tapaamisen sen kaa seksin merkeissä..
      Kysyt itse minne se on menossa kun se on lähdossä tapaamaan "sitä toista"
      ja jos hän sanoo kavereitten kaa parille tai muuta niin tiedät silloin ettei hän ole edes rehellinen sulle.
      Sitten menet sinne paikan päälle ja kun kohtaatte kerrot kaiken..
      koska jos hän sinne ilmesty, hän on valmis pettämään! sellasen miehenkö sinä haluat? Kukaan mies ei vapaaehtoisesti kuitenkaan kerro "joo haluan pettää sua"
      ei ne tunnusta ikinä.. tämä oli sun keino saada tietää!
      tsemppiä

    • MS

      Sovi tapaaminen, mutta ajassa ja paikassa sellainen, että sinulla on luonnollinen syy saapua paikalle ihan sattumalta esim. ystäväsi kanssa, jonka kanssa lähdit pilailemaan.

      Ennen saapumista varmista, että mies on paikalla jo odottamassa, kun saavut sinne ystäväsi kanssa (saavu sinne siis vaikkapa 5-10 min "myöhässä"). Sitten huomaat hänet "sattumalta" ja koitat liittyä seuraan. Katso mitä tapahtuu.

    • Tosiasioita nämä

      Nuppunenä, mietippä tätä hetki:

      Onko muka naista, jonka mies ei pettäisi?

      Asutte erillänne = Miehellä on vapaus

      Asutte yhdessä = Mies tylsistyy

      Lopputulos on aina sama. Myös naiset pettää useasti, motiivit voi olla erit.
      Mieti itse vaikka tilannetta että olet riidellyt miehesi kanssa, olo on huono ja tunnet itsesi epäviehättäväksi, niin komea ja mukava mies tuleekin juttusille?
      Pönkittää naisen itsetuntoa, ihan kuten kauniin naisen huomio miehen itsetuntoa.

      Mies katsoo naisia AINA ja hakee uutta naista alitajuisesti AINA.

      Nainen testaa omaa viehätysvoimaansa, kelpaavuttansa, seksikkyyttänsä vierailla miehillä AINA. Ei väliä onko ikää 15, 25, 35, 45 vai 55v.

    • soap24/7

      Hankkikaa ihmiset elämä älkääkä jauhako täällä aamusta iltaan ***kaa! Kukaan ei pakota syöksymään suinpäin suhteeseen kaikkine draamoineen... Ihmisillä on vaan nykyään niin tuli persuksen alla alkaa seurustelemaan, muuttaa yhteen ja niin edelleen, että häslingissä ei ehditä ajattelemaan sen pidemmälle! On se sosiaalinen paine niin kovaa...

      Täällä on mitä ihmeellisimmistä aiheista aloitettu keskusteluja ja miltei joka päivä tulee miltei aina uudet pohjat. Oskallanko mennä kuntosalille? Olen ihastunut työtoveriini, mitä tehdä? Olen pettänyt miestäni/naistani viisi vuotta, teenkö väärin? Kertokaa naiset, pitääkö mieheltä olla säärikarvat ajeltu (karvaton körmy?)? tms. Tää ei ihan oikeesti ole totta, mikä teitä ihmisiä vaivaa!!! Tällaiset vain osoittavat, kuinka epävarmoja ihmiset ovat, kun pitää palstoilta asti tulla hakemaan tukea ja hyväksyntää.

      Suurin osa ihmisistä tuntuu elävän saippuasarjojen juonenkäänteissä, eikä omia elämiään --kun tv sammuu ohjelma ei suinkaan lopu vaan "siitä laulu ja leikki vasta alkaa"...

      Keskustelun aloittajan kysymykseen en vaivaudu edes vastaamaan.

      • ...........

        Sinulle, suhteeseen ei pidä syöksyä suinpäin heti, eikä 10 vuoden päästä. Heittäytyminen virran mukaan ei ole kellekkään hyväksi.

        Voithan mukavan tyypin kanssa suhteessa elää onnellisena, mutta osa onnellisuuden jujua onkin se että kaikkea ei tarvitse tietää, (tämä on nyt se mitä ap on rikkonut), kaikkea ei tarvitse stressata ja ei pidä olla kiinni toisessa kuin iilimato.

        Kun on omaa elämää ja omia asioita joista on oikeasti kiinnostunut niin se toinen ei muodostu tärkeimmäksi ja koko elämäksi. Jos toinen pettää, niin se ei sinun arvoasi vähennä millään tavalla. Kyllä ne pettäjien juonittelut ja keplottelut niille itselleen vielä kostautuu, jos pettää niin se on tyypin oma häpeä.


      • jerry---kotton

        Just ja painu sinä nyt v i t t u u n siitä muita ihmisiä tuomitsemasta, siitä että kirjoittavat tänne juttujaan, jos et halua lukea näitä ni älä tule tänne sivulle, vatipää


      • 35

        Varmasti useimmilla ihmisillä on ihan oikeaakin elämää,
        on vain niin hauskaa seurata ja kommentoida toisten tyhmyyksiä ( entisaikaan vahdittiin naapureiden, nykyisin nettipaljastajien edesottamuksia).
        Onneksi MINÄ olen niin täydellinen....


    • Älä mieti !

      Sotket nyt nyt oman ja toisen elämän !?Perusteellisesti!
      Eikö jumaliste ollu muuta leikkiä tarjolla?Pentu! Nyt heti ja epäröimättä
      kertomaan ja toivo parasta.Se kaveris vois tulla myös sotkua selvittämään.
      Älä pahenna asioita.Oli tulos mikä tahansa.

    • Ehdota tapaamista. Vaikka johonkin kahvilaan tms. Sitten tämä "nainen" joka miehes kanssa meilailee (sinä siis), et vain mene paikalle. Miehesi kyllä laittaa jtn viesti tyyliin "et sitten tullutkaan" ja siitä tiedät, mikäli miehesi oli todella valmis tapaamaan jonkun salaa selkäsi takana. Tai sitten menet kauempaa katsomaan, tai laitat kaverin samaan kuppilaan tsekkaamaan, mikäli miehesi ilmestyy sinne odottamaan tätä salaperäistä mailimuijaa.

      Noin mä tekisin.

      • Tyhmä esimerkki

        Eikö tässä ole ihan selvää, että kysyjällä ei ole oikeata parisuhdetta? Kerätköön kamppeensa ja poistukoon, kun on vielä tilaisuus.


    • ei kiitos

      En minä halua olla tälläisessä tilanteessa. hyi! En ole homo joten ottaisin välittömästi eron.

    • Blondi?

      Saitpa selville, että ei se millään oikealla pohjalla ollut.. katso kompassista uusi suunta.

    • rigimrt

      Aloittaja! Olet oikea K-pää !!! Taidat olla pankissa töissä ja juoruat varmaan kaikkien pankkiasiat pitkin Uusimaata. Jos olisit pankissa töissä, niin taatusti rikkoisit pankkisalaisuuden. Olet todella tunteeton ja sairas ihminen. Häpeäisit. Mene hoitoon!!!!

    • Huh!

      Tuleekohan tästä langasta ennätyspaska? Eniten miinuksia? x)

    • Heehhheh

      Huvittava provo.

    • puunkarahka

      En ymmärrä. En ymmärrä, miten aloittaja "saa sitä, mitä tilaa"... ?

      Jos miehellä/naisella on puhtaat jauhot pussissa, on aivan yhdentekevää, miten paljon häntä testataan. Mies/nainen, kuka on aidosti tyytyväinen parisuhteeseensa ja oikeasti uskollinen sekä sanojensa mittainen, ei ole moksiskaan siitä, vaikka eteen tulisi miten houkuttelevia tilaisuuksia tai miten työläitä luottamustestejä.

      Vilpittömästi uskollista ihmistä saa testata vaikka maailman tappiin asti, viritellä jos jonkinlaisia ansoja. Ihmisen, kuka ei teeskentele, ei tarvitse pelätä yhtään mitään.

      En siis ymmärrä, minkä takia porukka on täällä tuomitsemassa aloittajaa. Kuulostaa vähän siltä, aivan kuin miehet olisivat niin reppanoita, että ei ne rassukat itse tajua ajatella... että se on naisen vastuulla olla järjestämättä miehelle mitään tilaisuutta kaksinaamaisuuteen.

      Ettei vaan miehen todellinen luonne paljastuisi.

      • öälnkklnnlök

        Tässähän paljastui naisen todellinen luonne.

        Nainen kusettaa häntä minkä kerkeää.

        Pettäminen ei ole keskustelua, pettäminen on sitä minkä kolmas osapuoli lukee pettämiseksi, mutta tässä tapauksessa kolmas osapuoli on tuo nainen joka kusettaa ja yrittää vietellä miestään!

        Tuo nainen yrittää itse tehdä tuosta kuvitellusta naisesta parempaa kuin hän itse on!

        Hän yrittää tehdä siitä palkinnon jonka tuo mies haluaa, joten kaikista pahin roisto tässä tarinassa on tuo nainen, ei mies.

        Mutta sitähän te naiset ette hyväksy, koska teille mies on aina se roisto joka pitää jättää.

        Ehkä et ymmärrä minkä takia porukka täällä on tuomitsemassa aloittajaa, koska olet tyhmä etkä osaa ajatella mitään. Jos sinun miehesi tekisi sinulle samanlaisen tempun, niin aivan sataprosenttien varmasti sinäkin lähtisit siihen nettijuttuun mukaan koska nettiosapuoli tekisi itsestään paremman kuin nykyinen miehesi olisi. Silloin sinun todellinen luontosi paljastuisi.


      • tyhmää käytöstä

        " ettei vain miehen todellinen luonne paljastuisi"? Mielestäni tuo naisressukka itse paljasti itsensä ja oman tyhjänpäiväisyytensä. Jos minä olisin mies, en antaisi mitään arvoa tälle naiselle, tyhmä mikä tyhmä! Ihmettelen vain sitä, miksi tuo "rakkaussuhde" on kestänyt muka näinkin kauan. ?! Veikkaan, ettei yhteistä tulevaisuutta tule heille IKINÄ.


      • puunkarahka
        öälnkklnnlök kirjoitti:

        Tässähän paljastui naisen todellinen luonne.

        Nainen kusettaa häntä minkä kerkeää.

        Pettäminen ei ole keskustelua, pettäminen on sitä minkä kolmas osapuoli lukee pettämiseksi, mutta tässä tapauksessa kolmas osapuoli on tuo nainen joka kusettaa ja yrittää vietellä miestään!

        Tuo nainen yrittää itse tehdä tuosta kuvitellusta naisesta parempaa kuin hän itse on!

        Hän yrittää tehdä siitä palkinnon jonka tuo mies haluaa, joten kaikista pahin roisto tässä tarinassa on tuo nainen, ei mies.

        Mutta sitähän te naiset ette hyväksy, koska teille mies on aina se roisto joka pitää jättää.

        Ehkä et ymmärrä minkä takia porukka täällä on tuomitsemassa aloittajaa, koska olet tyhmä etkä osaa ajatella mitään. Jos sinun miehesi tekisi sinulle samanlaisen tempun, niin aivan sataprosenttien varmasti sinäkin lähtisit siihen nettijuttuun mukaan koska nettiosapuoli tekisi itsestään paremman kuin nykyinen miehesi olisi. Silloin sinun todellinen luontosi paljastuisi.

        " Ehkä et ymmärrä minkä takia porukka täällä on tuomitsemassa aloittajaa, koska olet tyhmä etkä osaa ajatella mitään. Jos sinun miehesi tekisi sinulle samanlaisen tempun, niin aivan sataprosenttien varmasti sinäkin lähtisit siihen nettijuttuun mukaan koska nettiosapuoli tekisi itsestään paremman kuin nykyinen miehesi olisi. Silloin sinun todellinen luontosi paljastuisi. "

        Ja millähän perusteella luulet tuntevasi minut sekä sen, miten parisuhteessa eri tilanteissa käyttäydyn?

        Sattumoisin en ole itse kertaakaan säätänyt kenenkään kumppanini selän takana. Sattumoisin olen yhden miehen nainen.

        Jos huomaan, että tunteeni alkavat siirtyä kumppanistani poispäin, otan asian puheeksi. Jos asian läpikäyminen ja ongelmien ratkaisuyritykset eivät tuota tulosta, lähden menemään.

        En käsitä, miten ihmisille voi olla niin ylivoimaista olla vain yhden miehen/naisen kanssa kerrallaan. Näköjään niin ylivoimaista, että porukka jo olettaa tuntematta ihmistä, että kaikki säätäisivät paremman tarjokin kohdalle tullessa kaksinaamaisesti toisen selän takana.

        Ei h-vetti mitä touhua. Puhuminen on keksitty, samoin eroaminen.
        Haloo!


      • tyhmyys tiivistyy,
        tyhmää käytöstä kirjoitti:

        " ettei vain miehen todellinen luonne paljastuisi"? Mielestäni tuo naisressukka itse paljasti itsensä ja oman tyhjänpäiväisyytensä. Jos minä olisin mies, en antaisi mitään arvoa tälle naiselle, tyhmä mikä tyhmä! Ihmettelen vain sitä, miksi tuo "rakkaussuhde" on kestänyt muka näinkin kauan. ?! Veikkaan, ettei yhteistä tulevaisuutta tule heille IKINÄ.

        valitettavasti totta.


      • lipeääjakalaa
        öälnkklnnlök kirjoitti:

        Tässähän paljastui naisen todellinen luonne.

        Nainen kusettaa häntä minkä kerkeää.

        Pettäminen ei ole keskustelua, pettäminen on sitä minkä kolmas osapuoli lukee pettämiseksi, mutta tässä tapauksessa kolmas osapuoli on tuo nainen joka kusettaa ja yrittää vietellä miestään!

        Tuo nainen yrittää itse tehdä tuosta kuvitellusta naisesta parempaa kuin hän itse on!

        Hän yrittää tehdä siitä palkinnon jonka tuo mies haluaa, joten kaikista pahin roisto tässä tarinassa on tuo nainen, ei mies.

        Mutta sitähän te naiset ette hyväksy, koska teille mies on aina se roisto joka pitää jättää.

        Ehkä et ymmärrä minkä takia porukka täällä on tuomitsemassa aloittajaa, koska olet tyhmä etkä osaa ajatella mitään. Jos sinun miehesi tekisi sinulle samanlaisen tempun, niin aivan sataprosenttien varmasti sinäkin lähtisit siihen nettijuttuun mukaan koska nettiosapuoli tekisi itsestään paremman kuin nykyinen miehesi olisi. Silloin sinun todellinen luontosi paljastuisi.

        Nainen kusettaa, koska toinen haluaa tulla kusetetuksi eli vastailee niihin viesteihin vaikka tietää ettei suhteessa oleva sellaista saisi tehdä.
        Nainen joka kusettaa, näyttelee toista naista joka viettelee miestä, jos se on jäänyt epäselväksi.
        Nainen ei yritä tehdä kuvitellusta naisesta parempaa kuin itse on, sillä mieshän se päättää kenen kanssa seurustelee. Palkinnon haluaa mies, joten miksi hän ei tee välejä selväksi nyksän kanssa vaan jatkaa teeskentelyään ettei kukaan muu suhteen ulkopuolelta kiinnosta.
        Naiset eivät hyväksy roistoja miehiä, pitää paikkaansa ja sellaiset pitää jättää.
        Aloittaja voidaan tuomita vain toisen kusauttamisesta, mutta aloittajan mies voidaan tuomita tyttöystävänsä selän takana puuhailusta jonkun toisen naisen kanssa (vaikka se oikeasti onkin kusetusta).
        Jos mies tekisi samanlaisen tempun, se ei oikeastaan tähän nyt liity.
        En tod. tajua teitä ap:n tuomitsijoita, kyllä se on mies joka on jo mennyt pahoille teille ja selkeästi yli rajan jossa epäilykset lankeaa.


      • tottuus
        tyhmyys tiivistyy, kirjoitti:

        valitettavasti totta.

        Sauli Niinistö hyväksytty natsien johtamaan Konstantinus Suuren ritarikuntaan
        Suomen-osaston perustaja oli työskennellyt 1930-luvulla natsi-Saksan SS-organisaation tutkimuslaitoksessa.
        Venäjäpelottelu toimii edelleen.
        Nato rakentaa Humppilaan isoa lentotukikohtaa Suomen kansalta salaa.
        "Yli sadan miljoonan euron lentotukikohta suunnitteilla Humppilaan
        Luulisi tässä vaiheessa, että Humppilan lentokenttähanke olisi tullut jo kaikkien suomalaisten tietoon. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, vaikka suureellinen hanke etenee EU:n rahoituksen turvin yhä eteenpäin. Jo kolme vuotta suunnitteilla ollut hanke lukeutuu varmasti Suomen suurimpiin käynnissä oleviin rakennushankkeisiin. Humppilan kunnanjohtaja Esko Tonterin piirustuspöydällä onkin maailman suurimmille rahtikoneille soveltuva lentokenttä terminaaleineen ja palveluineen. Mitä huomattavinta, sen kiitotien pituudeksi on määritelty huimat 3 150 metriä."
        Tallaisia rahtiukoneita ei löydy kuin usan armeijalta.

        Suomen hallitus sopi sotilasmenojen kasvusta 2 prosentilla budjetista. Sauli Niinistö kutsui Nato-yhteensopivien taistelukoneiden ostoa hiljaiseksi esisopimukseksi, jonka perusteella voi luottaa myöhempiin suurempiin tarvikehankintoihin. Niinistö tulkitsi myös Euroopan puolustuksen tapahtuvan aina Naton sateenvarjon alla. Jos EU päättäisi hakea yhdessä Naton jäsenyyttä? ”Mitä Suomi tekisi tällöin? Olisiko Suomen erottava? EU:n tarkoitus on toimia kollektiivisesti kaikissa järjestöissä. Miksi turvallisuuspolitiikka on suuri poikkeus?” [Helsingin Sanomat, 16.6.2009]


    • blärrrrr

      Eipä taida tuo mies ottaa sinua vakavasti.

    • Moi.

      Miehenä jolla uskollisuus on ehdottomsti selvyys, annan sinulle vastauksen vaikka en toki tiedä onko tämäkään oikea sillä kaikki kun riippuu lopulta miehesi "minuudesta".
      Eli: Sanoisin jotta lopeta aloittamasi "virtuaali-suhde" asiallisesti, kertomatta asiasta miehellesi sillä ethän oikeasti ole tehnyt mitään oikein pahaa vaan ainoastaan heitellyt porkkanoita miehesi eteen, syy on siis sinussa mutta sinulla on myös valta lopettaa leikki :)
      Lopeta suhde siis asiallisesti niin vältytte riidoilta.
      Toivon Teille kaikkea hyvää ja onnellisia yhteisiä vuosia, kenties miehesi ego hieman nousi asian johdosta ja nyt lähtee sujumaan entistä paremmin (?)
      Yst.Terv: Peter

    • huohhj

      Joku päivä jäät vielä kiinni ja mies jättää sut! Mieti tilannetta omalle kohdalle, olisko kivaa?
      Et taida ymmärtää hyvänpäälle..

      • hahhhhj

        Jos tuon takia jättää, niin on jo jumaliste korkea aikakin. Kiinni jääminen kirpaisee kivasti, taitaa huohhj omata ihan kokemusta tuosta.


    • luppamuna

      Nappiin.Tosin ei tarvitse olla edes kaunis nainen..huomio hivelee aina,kunhan se ei mene stalkkeroimiseksi.Miehet aina etsii seuraavaa reikää porattavaksi..se on geeneissä nääs.Nyt vaan naisten pitää hyväksyä tämä tosiasia

      • puunkarahka

        Krhm. Geeneissä... Just.

        Silläkö sitä oikeutetaan selän takana säätämiset?

        Eikö järjellä voi tulla väliin ja ajatella "jaa-a, jaa-a, mutta hetkinen... minähän seurustelen jo. Tämä ei passakaan. Enpäs lähdekään mihinkään rinnakkaissäätöihin" ?

        Mitä, liian ylivoimaista miehille?

        Se, mitä kaikkea siellä geeneissä onkaan, ei ole suoranaisesti mikään oikeutus sille, että niiden selkään tarvitsee myös hypätä. Taipumuksia ja alttiuksia on kaikilla, eikä se tarkoita heti sitä, että ne myös toteuteteaan. Siinä punnitaankin nimeomaan arvostelukyky ja järjenkäyttö.

        Ellei sitten lähdetä siitä oletuksesta, että miehillä on myös luontainen, geneettinen, kyky sammuttaa järkensä ja toteuttaa kaikennäköiset taipumuksensa vain siksi, että ne taipumukset ovat olemassa.


      • lmj2010@s
        puunkarahka kirjoitti:

        Krhm. Geeneissä... Just.

        Silläkö sitä oikeutetaan selän takana säätämiset?

        Eikö järjellä voi tulla väliin ja ajatella "jaa-a, jaa-a, mutta hetkinen... minähän seurustelen jo. Tämä ei passakaan. Enpäs lähdekään mihinkään rinnakkaissäätöihin" ?

        Mitä, liian ylivoimaista miehille?

        Se, mitä kaikkea siellä geeneissä onkaan, ei ole suoranaisesti mikään oikeutus sille, että niiden selkään tarvitsee myös hypätä. Taipumuksia ja alttiuksia on kaikilla, eikä se tarkoita heti sitä, että ne myös toteuteteaan. Siinä punnitaankin nimeomaan arvostelukyky ja järjenkäyttö.

        Ellei sitten lähdetä siitä oletuksesta, että miehillä on myös luontainen, geneettinen, kyky sammuttaa järkensä ja toteuttaa kaikennäköiset taipumuksensa vain siksi, että ne taipumukset ovat olemassa.

        Yhdyn edelliseen...
        Aikojen alusta uroksilla on ollut tarve valloittaa/ saada seksiä mahdollisimman monelta naaraalta lisätäkseen sukuaan.
        Nykyisin miehetkin ovat jo laskeutuneet alas puista, mutta edelleen samoilla teeseillä perustellaan mm. lastenraiskauksia, prostituution laillistamista, pettämistä parisuhteessa.
        Miehillä siis geeneissä oleva(?) sukupuolihormonitoiminta ylittää aina aivotoiminnan?


    • joopa soopa

      PEIKKO eli trolli eli julkisuus hakuinen ja itsekeskeinen narttu.

    • lopeta hölmöily

      Jos ajatteln asiaa omalta kannaltani eli joku mies alkaisi kirjoitella minulle ja väittäisi olevansa ihastunut minuun. Saattaisin ehkä jatkaa kirjoittelua pelkästä uteliaisuudesta ja utealiaisuudesta mennä myös ehdotettuun tapaamiseen ilman sen kummempia aikomuksia hyppiä sänkyyn.

      Lähinnä vain halusin nähdä tyypin.

      Eli ei miehesi välttämättä ole uskotonta tyyppiä. Paljon riippuu myös sähköpostien sävystä, onko ne miten läähättäviä, toisaalta jos miehesi olisi kova pukki, kyllä hän olisi vaatinut tapaamista jo aiemmin.

      Kerro juttu hänelle.

    • Make_65

      Voi näitä tyhmiä naisia,mitenhän evoluutio on mennyt eteenpäin naisten aivoilla :).Miehenä haluaisin tietää että millainen mahdollisuus on että vieras nainen alkas kirjoittelemaan minun sähköpostiin ja olis muka kiinnostunu ventovieraasta,tasan NOLLA.

      • saippuakuplaqueen

        Eipä kai se tähän liittyy, jos satut olemaan ATM. Useimmat miehet eivät omaa itsekritiikkiä ja kuvittelevat olevansa maailman napoja ja varsinaisia ykköspalkintoja, ettei mikään niitä varmemmin saa nalkkiin kuin tuon ominaisuuden hyväksikäyttäminen. Keep up the good work ja vedätä katkeraan loppuun asti, me hurrataan sulle täältä, ap.


    • Eiksje?!

      Seuraavaksi huijaa se harrastamaan seksiä sun kaa!

    • Exxon Valdez

      Aloittajan on pakko olla blondi,kaverikin lienee yhtä aivoton blondi.
      Mies taatusti tietää kuka tai ketkä on tämän takana,testailee vaan.
      Mies tekee viisaimman teon potkimalla sut asunnostaan pihalle!
      Mokomakin loinen....

    • eweeewewewewe

      oikeasti tunnistaa ketään ja laitoimme sitten miehelleni viesti naisen nimellä,nainen oli muka todella kiinnostunut ja haluaisi tutustua ja tavata

      hei kusipää eikö ukkosi kysellyt mistä osoitteen sai?? halloo tyhmä provo taas

    • tali-aivo

      Joopajoo, kannattiko tollanen leikki? Ihan turhaan pidät miestäsi pahana, koska olet sitä ITSE. Perinteistä ämmien hommaa, yritetään houkutella mies ansaan ja sitten leikitään uhria, ihme juttu että noin tyhjäpäitä voi enää olla olemassakaan, toivottavasti miehesi pettää sinua ja oikein vaikka kahden naisen kanssa, se olisi sinulle oikein... Sä et ansaitse itsellesi miestä, et todellakaan

      • abuszadaba

        Onneks hyvää miestä ei tarvitse "ansaita", luuletko itse olevasi joku palkinto-ori? Kyllä leikki kannattaa, kun lopussa kiitos seisoo.
        Uhri on se, joka uskoo miehen uskollisuuteen, kun mies onkin jo uusia tuulia haistelemassa netti-ihastusten kanssa lirkutellen. Miehet on syvältä.


    • gbrsgeagze

      onkohan kyseessä ihan sellainen ilmiö, että kun mies saa huomiota "toiselta" naiselta hän tajuaa olevansa haluttava..
      keskusteletko itse samalla tavalla miehesi kanssa kuin tämä luomasi "toinen" nainen..saako mies samanlaista ihailua sinulta kuin tältä "toiselta" naiselta..?

      kyllä naisetkin, jopa varatut tykkää saada huomiota vierailta miehiltä..

      I REST MY CASE!

    • huuuuuhaaaaaa

      keksi parempi provo....

    • Hepeli

      Niihän se on, että sitä saa mitä tilaa.
      Kakki toimivat ihmissuhteet perustuu rehellisyydelle, kannattaa muistaa se.

    • hah hah hah

      ei jessus et ihminen voi olla tyhmä, no näkeepähän että äijäsi ei ole sieltä luotettavimmasta päästä. pässi mikä pässi

      • 60

        näin on
        Tuskin kannattaa jatkaa jos kumpikin pelaa epärehellisesti.


    • i na naa

      inanaa

    • Elämänkokemuksella

      Tunnusta rehellisesti mitä olet tehnyt ja miksi? Kysy myös kumppanilta motiivi, miksi hän lähti mukaan koko juttuun? Jos lopetat "vain hiljaa liueten" vaivaa asia sinua kuitenkin. Miehesi ymmärtää tilanteen - jos ei ymmärrä, voi miettiä syitä, miksi ei ymmärrä!

      Toisaalta ymmärrän hyvin ennen tärkeää askelta, että halusit varmistua miehen uskollisuudesta. Mutta tietysti viestittely voi vain olla pientä pilailua miehen puolelta, nuoruuden huumaa!

      Suhde, joka perustuu rehellisyydelle kestää. Terveisin 60-vuoden elämänkokemuksella elämää kahlannut!

    • ninnu20v-

      Ei oo miestä joka ei petä :D Ei kukkaan nainen oo niin rakkauden arvonen ettei sitä mies pettäis. Miksi testasit, nyt vaan saat sen pettämään entistä enemmän?

      • -

        Miksi ei ole? Mihin tämä väittämä perustuu?

        Jos pettämättömyys on teoriassa mahdollista, on se myös käytännössä mahdollista.

        Pettämisessä on taustalla yleensä rakkauden kaipuu. Suhteissa usein rakkaus katoaa kun toisen viehättävyys katoaa. Viehättävyys katoaa koska toisen luonteenpiirteet ja myös kasvojenpiirteet on nähty. Ei ole mitään uutta mikä kiehtoisi. Jotkut miehet (ja myös naiset) ymmärtävät että ei kannata etsiä uutta kipinää rakkaudelle etenkään jos ei ole valmis luopumaan vanhasta. Vanhasta kannattaisi periaatteessa luopua ajoissa, mutta naiset ajattelevat että mies on "kunnollinen" mies jos hänellä on jo joku nainen joka hänestä välittää koska tällöin tämä nainen ei ole halunnut luopua tästä "hyvästä" miehestä. Uuden parin myötä rakkauden kipinä saattaa tuoda jotain uutta jännitystä hetkeksi, mutta tuoko se pitemmäksi aikaa mitään uutta ja jännittävää? Jos kaipaa elämäänsä uutta jännitystä, seksi tuskin liiemmin sitä tarjoaa. Jos haluaa kipinää seksiin, on parempi etsiä käsiin kamasutra, pukeutua joksikin, leikkiä ruualla toisen kanssa ja katsoa tv-ohjelmia mitkä käsittelevät seksiä. Toki sitä voi oppia näitä juttuja toisiltakin ihmisiltä, vaikkapa pettämällä. Siinä vaan voi tulla ero joten siihen on hyvä varautua.

        Miksi nainen ei pettäisi siinä missä mies?
        No sen takia että nainen hakee voittajamiestä eli alfaurosta. Naiset harvemmin hakevat valtaa, mutta naiset haluavat miehen jolla on valtaa. Tämän vuoksi naiset yleensä kelpuuttavat ainoastaan ne miehet joilla on valtaa. Miehet joilla on valtaa, ovat sitä hakeneet ja yleensä myös hakevat jatkossa sitä tai vähintäänkin haluavat pitää sen aseman minkä ovat yhteiskunnassa saavuttaneet. Jos miehellä on valtaa hakea uusi naaras itselleen, eli hänen charminsa puree naisiin, on tämä monen naisen mielestä ihailtava ominaisuus miehessä. Etenkin jos mies valitsee monen naisen joukosta jonkun tietyn naisen, kokee tämä nainen että hän on erittäin hyvä yksilö kun tämä alfauros valitsi hänet. Tämän vuoksi usein ne parhaat alfaurokset flirttailevat muiden naisten kanssa koska naiset osoittaneet pitävänsä miehistä jotka ovat haluttuja. Jokainen myös tiedostaa sen että ajan myötä rakkaus usein kuihtuu joten miehen on hyvä etsiä toinen naaras siltä varalta että aiempi naaras muuttuu kiukkuiseksi kun alfauros ei enää olekaan alfauros kun naisia ei pyöri ympärillä kuin kärpäsiä. Seuraava naaras sitten tarjoaa rakkautta kun aiemmasta tuli kiukkuinen äkäpussi joka teetättää vain kotitöitä. Tämä seuraava naaras tietysti katsoo miehen olevan ylemmäntason mies koska hänellä on nainen joka on hänet huolinut.

        Tämän ajatusmallin vuoksi usein myös keskinkertaiset miehet esittävät alfauroksia tai keskitasoa parempaa miestä koska tämä viehättää naisia. Tämä on luonnollisesti valehtelua, mutta valehtelulla tässä maailmassa pärjää, ainakin hetken aikaa.

        On tietysti myös niitä jotka ovat ujommanpuoleisia tai nöyriä jotka eivät esitä parempaa kuin mitä ovat, mutta nämä eivät yleensä tuo ominaisuuksiaan esille joten ihmiset eivät heistä kiinnostu. Nämä nöyrät tai ujot eivät välttämättä menesty työelämässä eikä heissä ole välttämättä samanlaista kipinää rakkauteen kuin näissä jännittävissä pettäjissä tai valehtelijoissa, mutta he ovat usein niitä luotettavia.

        Yhteiskuntarakenteissa on muutenkin huomattavissa se että menestyvät ihmiset valehtelevat muita enemmän ja tätä kautta he usein menestyvät entistä enemmän. Köyhien ja huono-osaisten on pakko toimia rehellisesti jotta heidän luottamus säilyy muuhun yhteiskuntaan koska köyhät tai huono-osaiset pärjäävät ainoastaan yhteisönä pitäen yhdessä omia puoliaan.

        Jos kaipaa luotettavaa seuraa, on parempi etsiä joku huono-osainen. Jos kaipaa jännitystä elämään, kannattaa etsiä menestyvä ihminen parikseen. Ei nämä kyllä aina ihan suoraan näin mene, mutta kyllähän sen ihmisen luonteenpiirteestä huomaa onko henkilö nöyrä vai hakeeko hän valtaa tai jännitystä elämäänsä. Jännityksessä on aina omat riskinsä.

        http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/tutkimus-aikuiset-valehtelevat-kolmesti-paivassa-/art-1288360317129.html


      • huvvovuyv
        - kirjoitti:

        Miksi ei ole? Mihin tämä väittämä perustuu?

        Jos pettämättömyys on teoriassa mahdollista, on se myös käytännössä mahdollista.

        Pettämisessä on taustalla yleensä rakkauden kaipuu. Suhteissa usein rakkaus katoaa kun toisen viehättävyys katoaa. Viehättävyys katoaa koska toisen luonteenpiirteet ja myös kasvojenpiirteet on nähty. Ei ole mitään uutta mikä kiehtoisi. Jotkut miehet (ja myös naiset) ymmärtävät että ei kannata etsiä uutta kipinää rakkaudelle etenkään jos ei ole valmis luopumaan vanhasta. Vanhasta kannattaisi periaatteessa luopua ajoissa, mutta naiset ajattelevat että mies on "kunnollinen" mies jos hänellä on jo joku nainen joka hänestä välittää koska tällöin tämä nainen ei ole halunnut luopua tästä "hyvästä" miehestä. Uuden parin myötä rakkauden kipinä saattaa tuoda jotain uutta jännitystä hetkeksi, mutta tuoko se pitemmäksi aikaa mitään uutta ja jännittävää? Jos kaipaa elämäänsä uutta jännitystä, seksi tuskin liiemmin sitä tarjoaa. Jos haluaa kipinää seksiin, on parempi etsiä käsiin kamasutra, pukeutua joksikin, leikkiä ruualla toisen kanssa ja katsoa tv-ohjelmia mitkä käsittelevät seksiä. Toki sitä voi oppia näitä juttuja toisiltakin ihmisiltä, vaikkapa pettämällä. Siinä vaan voi tulla ero joten siihen on hyvä varautua.

        Miksi nainen ei pettäisi siinä missä mies?
        No sen takia että nainen hakee voittajamiestä eli alfaurosta. Naiset harvemmin hakevat valtaa, mutta naiset haluavat miehen jolla on valtaa. Tämän vuoksi naiset yleensä kelpuuttavat ainoastaan ne miehet joilla on valtaa. Miehet joilla on valtaa, ovat sitä hakeneet ja yleensä myös hakevat jatkossa sitä tai vähintäänkin haluavat pitää sen aseman minkä ovat yhteiskunnassa saavuttaneet. Jos miehellä on valtaa hakea uusi naaras itselleen, eli hänen charminsa puree naisiin, on tämä monen naisen mielestä ihailtava ominaisuus miehessä. Etenkin jos mies valitsee monen naisen joukosta jonkun tietyn naisen, kokee tämä nainen että hän on erittäin hyvä yksilö kun tämä alfauros valitsi hänet. Tämän vuoksi usein ne parhaat alfaurokset flirttailevat muiden naisten kanssa koska naiset osoittaneet pitävänsä miehistä jotka ovat haluttuja. Jokainen myös tiedostaa sen että ajan myötä rakkaus usein kuihtuu joten miehen on hyvä etsiä toinen naaras siltä varalta että aiempi naaras muuttuu kiukkuiseksi kun alfauros ei enää olekaan alfauros kun naisia ei pyöri ympärillä kuin kärpäsiä. Seuraava naaras sitten tarjoaa rakkautta kun aiemmasta tuli kiukkuinen äkäpussi joka teetättää vain kotitöitä. Tämä seuraava naaras tietysti katsoo miehen olevan ylemmäntason mies koska hänellä on nainen joka on hänet huolinut.

        Tämän ajatusmallin vuoksi usein myös keskinkertaiset miehet esittävät alfauroksia tai keskitasoa parempaa miestä koska tämä viehättää naisia. Tämä on luonnollisesti valehtelua, mutta valehtelulla tässä maailmassa pärjää, ainakin hetken aikaa.

        On tietysti myös niitä jotka ovat ujommanpuoleisia tai nöyriä jotka eivät esitä parempaa kuin mitä ovat, mutta nämä eivät yleensä tuo ominaisuuksiaan esille joten ihmiset eivät heistä kiinnostu. Nämä nöyrät tai ujot eivät välttämättä menesty työelämässä eikä heissä ole välttämättä samanlaista kipinää rakkauteen kuin näissä jännittävissä pettäjissä tai valehtelijoissa, mutta he ovat usein niitä luotettavia.

        Yhteiskuntarakenteissa on muutenkin huomattavissa se että menestyvät ihmiset valehtelevat muita enemmän ja tätä kautta he usein menestyvät entistä enemmän. Köyhien ja huono-osaisten on pakko toimia rehellisesti jotta heidän luottamus säilyy muuhun yhteiskuntaan koska köyhät tai huono-osaiset pärjäävät ainoastaan yhteisönä pitäen yhdessä omia puoliaan.

        Jos kaipaa luotettavaa seuraa, on parempi etsiä joku huono-osainen. Jos kaipaa jännitystä elämään, kannattaa etsiä menestyvä ihminen parikseen. Ei nämä kyllä aina ihan suoraan näin mene, mutta kyllähän sen ihmisen luonteenpiirteestä huomaa onko henkilö nöyrä vai hakeeko hän valtaa tai jännitystä elämäänsä. Jännityksessä on aina omat riskinsä.

        http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/tutkimus-aikuiset-valehtelevat-kolmesti-paivassa-/art-1288360317129.html

        Väitätkö ettei nainen petä?

        Nainenhan nimenomaan pettää välittömästi kun paikalle astuu omaa miestään parempi alfayksilö.

        Naisella on heti sakset auki että alfauros valitsisi hänet ja naisen elämä parantuisi. Kokemukseni mukaan nimenomaan naiset ovat pettäjiä, eivät miehet.

        Nimittäin, ja nyt lue tarkkaan.

        Nuo kukasta kukkaan hyppivät alfaurokset eivät ole parisuhteissa!

        Naiset taas väittävät että tuollainen mies pettää jos ovat kerran päässeet tuollaisen miehen alle, koska kuvittelevat että ovat omistaneet sen miehen, vaikka mitään parisuhdetta ei ole ollutkaan.


      • vita leder
        - kirjoitti:

        Miksi ei ole? Mihin tämä väittämä perustuu?

        Jos pettämättömyys on teoriassa mahdollista, on se myös käytännössä mahdollista.

        Pettämisessä on taustalla yleensä rakkauden kaipuu. Suhteissa usein rakkaus katoaa kun toisen viehättävyys katoaa. Viehättävyys katoaa koska toisen luonteenpiirteet ja myös kasvojenpiirteet on nähty. Ei ole mitään uutta mikä kiehtoisi. Jotkut miehet (ja myös naiset) ymmärtävät että ei kannata etsiä uutta kipinää rakkaudelle etenkään jos ei ole valmis luopumaan vanhasta. Vanhasta kannattaisi periaatteessa luopua ajoissa, mutta naiset ajattelevat että mies on "kunnollinen" mies jos hänellä on jo joku nainen joka hänestä välittää koska tällöin tämä nainen ei ole halunnut luopua tästä "hyvästä" miehestä. Uuden parin myötä rakkauden kipinä saattaa tuoda jotain uutta jännitystä hetkeksi, mutta tuoko se pitemmäksi aikaa mitään uutta ja jännittävää? Jos kaipaa elämäänsä uutta jännitystä, seksi tuskin liiemmin sitä tarjoaa. Jos haluaa kipinää seksiin, on parempi etsiä käsiin kamasutra, pukeutua joksikin, leikkiä ruualla toisen kanssa ja katsoa tv-ohjelmia mitkä käsittelevät seksiä. Toki sitä voi oppia näitä juttuja toisiltakin ihmisiltä, vaikkapa pettämällä. Siinä vaan voi tulla ero joten siihen on hyvä varautua.

        Miksi nainen ei pettäisi siinä missä mies?
        No sen takia että nainen hakee voittajamiestä eli alfaurosta. Naiset harvemmin hakevat valtaa, mutta naiset haluavat miehen jolla on valtaa. Tämän vuoksi naiset yleensä kelpuuttavat ainoastaan ne miehet joilla on valtaa. Miehet joilla on valtaa, ovat sitä hakeneet ja yleensä myös hakevat jatkossa sitä tai vähintäänkin haluavat pitää sen aseman minkä ovat yhteiskunnassa saavuttaneet. Jos miehellä on valtaa hakea uusi naaras itselleen, eli hänen charminsa puree naisiin, on tämä monen naisen mielestä ihailtava ominaisuus miehessä. Etenkin jos mies valitsee monen naisen joukosta jonkun tietyn naisen, kokee tämä nainen että hän on erittäin hyvä yksilö kun tämä alfauros valitsi hänet. Tämän vuoksi usein ne parhaat alfaurokset flirttailevat muiden naisten kanssa koska naiset osoittaneet pitävänsä miehistä jotka ovat haluttuja. Jokainen myös tiedostaa sen että ajan myötä rakkaus usein kuihtuu joten miehen on hyvä etsiä toinen naaras siltä varalta että aiempi naaras muuttuu kiukkuiseksi kun alfauros ei enää olekaan alfauros kun naisia ei pyöri ympärillä kuin kärpäsiä. Seuraava naaras sitten tarjoaa rakkautta kun aiemmasta tuli kiukkuinen äkäpussi joka teetättää vain kotitöitä. Tämä seuraava naaras tietysti katsoo miehen olevan ylemmäntason mies koska hänellä on nainen joka on hänet huolinut.

        Tämän ajatusmallin vuoksi usein myös keskinkertaiset miehet esittävät alfauroksia tai keskitasoa parempaa miestä koska tämä viehättää naisia. Tämä on luonnollisesti valehtelua, mutta valehtelulla tässä maailmassa pärjää, ainakin hetken aikaa.

        On tietysti myös niitä jotka ovat ujommanpuoleisia tai nöyriä jotka eivät esitä parempaa kuin mitä ovat, mutta nämä eivät yleensä tuo ominaisuuksiaan esille joten ihmiset eivät heistä kiinnostu. Nämä nöyrät tai ujot eivät välttämättä menesty työelämässä eikä heissä ole välttämättä samanlaista kipinää rakkauteen kuin näissä jännittävissä pettäjissä tai valehtelijoissa, mutta he ovat usein niitä luotettavia.

        Yhteiskuntarakenteissa on muutenkin huomattavissa se että menestyvät ihmiset valehtelevat muita enemmän ja tätä kautta he usein menestyvät entistä enemmän. Köyhien ja huono-osaisten on pakko toimia rehellisesti jotta heidän luottamus säilyy muuhun yhteiskuntaan koska köyhät tai huono-osaiset pärjäävät ainoastaan yhteisönä pitäen yhdessä omia puoliaan.

        Jos kaipaa luotettavaa seuraa, on parempi etsiä joku huono-osainen. Jos kaipaa jännitystä elämään, kannattaa etsiä menestyvä ihminen parikseen. Ei nämä kyllä aina ihan suoraan näin mene, mutta kyllähän sen ihmisen luonteenpiirteestä huomaa onko henkilö nöyrä vai hakeeko hän valtaa tai jännitystä elämäänsä. Jännityksessä on aina omat riskinsä.

        http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/tutkimus-aikuiset-valehtelevat-kolmesti-paivassa-/art-1288360317129.html

        Osittain voisin jopa uskoa,
        mutta kaikki naiset eivät etsi "alfauroksia".


    • ...................

      Itse taas en ymmärrä miksi ilmeisesti nuori, ihan kekseliäs ja kenties normaalin näköinenkin nainen VAIVAUTUU moiseen MIEHEN takia..?

      Melkeen jokainen nainen saa miehiltä huomiota lataamalla vaan kuvansa nettiin tai menemällä baariin. Tai vaikka aloittamalla keskustelun tuntemattoman miehen kanssa kun on vähän laittautunut. Ukko parka joutuu naisilta kerjäämään huomiota ja sitten viimein kun höpönlöpö-sähköpostimuija laittaa viestiä, olematon itsetunto kohoaa..

      Naisella on valta aina miesten kanssa, joten ei mitään tarvetta testailla moista potaskaa. Mitä väliä vaikka se pettäisikin säälittävän itsetuntonsa pönkäksi?
      Itse saisit aina kaksi kertaa enemmän seuraa naisena.

    • ohje

      En jaksanut kaikkia viestejä lukea mutta yksinkertainen juttu !!
      Kirjoita hälle, että oletkin oikestaan aika ylipainoinen, lyhythiuksinen, silmälasipäinen nainen mutta olet vain niin kiinnostunut tästä miehestä.
      Sen jälkeen seuraat kuinka miehesi vain stoppaa kirjoittamasta tälle mielikuvitusnaiselle :)

    • kommentti..,,.,.,.

      Sähköpostin tekaiseminen mikäli tarkoituksellista, on tietoliikennerikkomus, identiteettivarkaus ja tietoliikennehäirintää. Ei muuta sanottavaa, kuin että poliisi ei pidä siitä ja tuskin häiritytkään. Mahtaa olla paljon nörtin taitoja ja aikaa turhuksiin, jos tuntemattomien nimissä jaksaisi alkaa kunnianloukkauksilla pelleillä netissä.

    • perkkkkele

      Ruetkaa reenaan saappaanheittokisoja ja ostakaa samanlaiset tuulipuvut.
      Kattokaa a-studioo ja juokaa kalijanpaskaa

    • tiedotta

      Miten voisinkaan tehdä oin.. olisin niin valmis.. Tiedän ettei mieheni halua minua ruumiillisesti ja ehkä nei henkisestikään, mutta millä huojaus keinolla saisin eiheni kiinostumaan muista naisista kuin minusta??? En jaksa enää olla se joka seksualisesti yrittää...

    • Jaska'

      Minkähänlainen idiootti mailailee tuntemattomalle naiselle 2kk näkemättä kuvaakaan. Hoh hoh. Ja sä, sä lienet pojalle pelkkä panopuu, vai mitäs ite luulet.

      • kjbjblkjbjlk

        Taidat olla itse idiootti.

        Onhan se nyt päivänselvää että mies on tajunnut välittömästi kuka tämän huijauksen takana on.

        Mietihän Jaska, mistä joku tuntematon leidi saisi sinun sähköpostiosoitteesi ja alkaisi siihen kirjoittamaan muka kiinnostuneena?

        Niinpä.... olet jaska idiootti.

        Mietihän Jaska, Jos mies olisi oikeasti kiinnostunut tuosta aloittajan luomasta mielikuvasta, olisiko hän ehdottanut tapaamista jo aikoja sitten?

        Niinpä... olet jaska idiootti.


      • Jaska'
        kjbjblkjbjlk kirjoitti:

        Taidat olla itse idiootti.

        Onhan se nyt päivänselvää että mies on tajunnut välittömästi kuka tämän huijauksen takana on.

        Mietihän Jaska, mistä joku tuntematon leidi saisi sinun sähköpostiosoitteesi ja alkaisi siihen kirjoittamaan muka kiinnostuneena?

        Niinpä.... olet jaska idiootti.

        Mietihän Jaska, Jos mies olisi oikeasti kiinnostunut tuosta aloittajan luomasta mielikuvasta, olisiko hän ehdottanut tapaamista jo aikoja sitten?

        Niinpä... olet jaska idiootti.

        Itseasiassa tähän tulemaan minä tulin itsekkin kun tätä asiaa jäin miettimään illansuussa, eli että tietää.
        Sehän tarkoittaisi sitten sitä,että ap on se idiootti,tai ehkä me ollaan kaikki.Niimpä.


      • kjbjblkjbjlk
        Jaska' kirjoitti:

        Itseasiassa tähän tulemaan minä tulin itsekkin kun tätä asiaa jäin miettimään illansuussa, eli että tietää.
        Sehän tarkoittaisi sitten sitä,että ap on se idiootti,tai ehkä me ollaan kaikki.Niimpä.

        "Itseasiassa tähän tulemaan minä tulin itsekkin kun tätä asiaa jäin miettimään illansuussa, eli että tietää"

        Et olekaan idiootti.

        Mutta sehän on jo selvää että ap on idiootti


    • mie....

      hei ymmärrän sinua kyllä testailit vain.. mutta nyt lopeta hommeli vain tää sähköposti nainen kyllästyy ja ei enää kirjoittele ja poista koko sähköposti ja unoha asia.. älä missään nimessä tunnusta mitään, sillä ethänmitään tehnytkään. sait ainakin selville, että miehesi ei ainakaan kahdessa kuukaudessakaan tavannut" sitä naista.. eli ei olisi tavannut varmaan "oikeatakaan naista..

    • J Wehnä

      Hei Nuppunenä, jos tarinasi on tosi niin tuskin elämäsi murskaantuu vaikka sinun pitäisi menettää miehesi siitä syystä kun olit idiootti valehtelija. Ei noin teininä tee muuta kun hyvää oppia vähän erosta. Olet jo nyt aiheuttanut sen ettette koskaan voi olla "miehesi" kanssa samalla lailla, et tule koskaan ajattelemaan hänestä samoin etkä voi puhua asiasta paljastumatta idiootti valehtelijaksi joka tuskin käy monen naisen itsetunnolle.
      Naiset pettää jatkuvasti miehiään ja poikaystäviään, tiedän sen hyvin kun minun kanssa suuret määrät näistä sitä tekevät, ihan kivat naikkoset jotka on naimisissa ja lapsia ja kaikkea. Teinityttöjen pokailu on myös ihan kivaa, ne vaan usein tuuppaavat tykkäämään vähän liikaa ja haluamaan nähdä muissakin merkeissä. Kiima yleensä voittaa järjen enkä pidä sitä huonona. Itselläni on yksi vähän enemmän tärkeä sänkykaveri nainen ja vaikka kuulostaakin typerältä niin en pidä siitä kun hän käy vieraissa ei se silti hirveästi haittaa, ehkäpä jopa kiihottaa. Eipä ole tullut vastaan montaa naista jotka saisivat tuntemaan että ei haluaisi muita. Pidän naisten seurasta ja saan aina heidät hyvälle tuulelle ja siksi kai mukaan lähtevätkin. Jos verrataan seksiä ruokaan niin liian moni on vedellä ja leivällä kun kaiken maailman herkkuja on olemassa ja tarjolla.
      Jos olisin sinä ja ilmeisesti rakastavassa suhteessa jonka olisin pilannut huijauksellani niin kertoisin asian suoraan ja pyytäisin anteeksi. uskon että hän antaisi anteeksi ja jos ei antaisi niin thats it, over and done with. Monet varmasti ajattelevat että olen menettänyt paljon kun en ole tutustunut ja ollut pitkissä suhteissa tai mennyt naimisiin en ole tällaista kuitenkaan harkinnut olen vaan ottanut mitä elämä on tarjonnut. Mutta mitä vaan naiset täällä kirjottaa niin käy miten käy se on sun vika nuppunenä.
      ps. En ikinä puhuisi näin julkisesti.

    • Miehen sana

      Kaikki miehet pettäisivät kunhan tilaisuus tulee :) Eli vapaat suhteet kunniaan, loppuu tämmöinenkin älytön kyttääminen ja stressaaminen asioista.

      • naisen sana

        Ihanaa,
        mikäli olisi yleisesti hyväksyttyä käydä vieraissa,
        harrastan sitä kuitenkin...


    • asiantuntia

      oletko tarkistanut lääkäriltäsi että lääkityksesi on ajantasalla?maallikkotuntumalla tuntuisi että päivityksen tarvetta olisi.

    • raivostunut

      muistatttehan että kyse oli alun perin vain PILASTA!!! raivostuttaa ihmiset ketkä ovat heti sanomassa että tuo on lapsellista. huumorintajua ihmiset! moni nainen/ mies haluisi testaa omaa puolisoaan meinaisiko pettää vaiko ei. joten älkää leikkikö jotain pyhäikköä!!!!!

    • Pahvi :(

      Salaminäsi muuttaa Amerikkaan ja löytää uuden.

    • kokemustttaa

      miks ei nuppunenä oo vastaa ollenkaa ite?

    • Harmaasusi - 72

      Näkee että pikkulapsi on asialla (aloittaja totuuden torvi) siiskumpikin on täydellisen lapsellisia. ei siis elämästä mitään käsitystä ja pitää "niin sanotun lähimmäisen PILAN KOHTEENA" Olisi oikein jos heistä kumpikin saisi täydellä mitalla takas. ja totuuden torevelle että sulla viiraa niin paljon että sun kanssa ei kannattais kenenkään edes harkita menevänsä yhteen JÄTÄ SUHTEET SIKSEEN ENNEN KUIN AIKUISTUT JA TULET KÄSITTÄMÄÄN MITÄ ON TOISEN TUNTEILLA LEIKKIMINEN. Miltas se muuten tuntus jos teille joku tekis noin ?

      En ole toivomassa teille pahaa mutta hävetkää sentään sen verran mitä puhutte...

      • Minäminä19.73

        Vanhuksen höpinää.. Kyllä sen nyt otsallaankin näkee tuosta tekstistä, että jos mies kirjoittelee toiselle naiselle niin on siinä syytä hämmennykseen ja huoleen. Toisen tunteilla leikkimisestä tässä ei ole kyse, vaan niiden todellisen karvan paljastumisesta. Tuntuis ihan OK:lta jos mulle joku tekis noin, koska en rupeis vieraan miehen kanssa kirjottelemaan, enkä koskaan ois ruvennutkaan edes nuorempana jos suhde oli kunnossa.


    • Ei maailman loppu

      Kurja tilanne, mutta kaikkihan me virheitä teemme. Nyt on sitten laskun maksun aika, ole rehellinen miesystävällesi ja kerro hänelle koko asia niin kuin se on. Vain siten pystyt jatkamaan elämääsi puhtaalta pöydältä. Jos hänet on sinulle tarkoitettu, hän antaa sinulle anteeksi. Oman itsestikin takia ole rehellinen ja olethan ainakin läksysi oppinut.
      Ei tämä ole maailman loppu. Toivon sinulle rohkeutta, viime kädessä rehellisyys on kaikki kaikessa.

    • Toinen provoilija

      Ensimmäisenä tulee mielenn provo!
      Oliko provo?

      • nuppunenä

        No arvaappas, senkin euroviisu kappaleesta pitävä homo,


    • nuppunenä

      Vastaajien apujen perusteella:

      - Aion sanoa miehelleni ,että minulla on toinen nainen. Ja jätän tämän tyypin. Laitan vielä kossupullon ja köyden pöydälle.

      Sekä rynkyn, jos verottaja tulee paikalle - pääsee siitkin omaisia piinaavasta homosta eroon hahahaha

    • nuppunenä

      ;:S

      KUINKA MONI VASTAAJAÄÄLIÖ MENI HALPAAN - POR PORVOON PROVOON VASTAMAAN - KUN EN JOUDA LUKEMAAN
      HAH HAH HAA

      VASTAAJAT ON PELEJÄ

      HÄHÄHÄHÄH
      HHHÖHÖHÖHHÖHÖHÖHÖ

      EH
      HE
      E
      HE
      E
      H
      H
      E
      HE
      E

    • rgr

      Paha tilanne mutta omaa tyhmyttä ja pahenee vaan jos et kerro asiaa.

      Voi olla, että tuleva miehesi ei pysty enää koskaan luottamaan sinuun, koska se on jatkunut niin pitkään.
      Ainakin määräaikainen ero tulossa, nin näkis, onko tarvetta jatkaa...

      Kaikki tekee virheitä, mutta elämä jatkuu...

    • jahaaa

      Sitä on luettu kioskiromantiikkaa.

      Älytön provo!

    • zxcvbnm890

      Pettäjät ovat miinustelleet ketjua.

      Vie asia loppun asti. Sovi feikkitreffit ja kysele myös itsenäsi samalle päivälle treffejä. Jos mies ei suostu tapaamaan sinua kyseisenä päivänä ja tuon feikin kyllä, niin siitä tietää ettei mies ole arvoisesi.

      On miehiä, jotka eivät koskaan pettäisi.

    • Nikolai Kopeloi

      Vieras pillu on kullin herkku!

    • Is0J0rma

      Oleellisintahan tässä on, että leikki pitäisi nyt pystyä lopettamaan mahdollisimman pienin seurauksin, tms. ilman, häpeää syyttelyä ja epäluottamusta.

      Ainoa tapa pelastaa tilanne on tehdä aisasta hurja leikki, joka tempaa molemmat mukaansa.
      Vot esimerkiksi tehdä seuraavaa:
      - parin viikon ajan johdata puhe seksuaalifantasiaan, jossa haluat tuntemattoman miehen tunkeutuvan sinuun takaa päin pimeässä.
      - sitten alat pikku hiljaa kyselemään, että kiinnostaisiko miestäsi moinen leikki
      - sitten ehdotat tapaamisaikaa ja paikkaa, esim. ystäväsi asunto, jonka avaimen toimitat miehellesi kirjekuoressa
      - pukeudut nunnan pukuun, menet kontillesi esim. sohavan eteent ai sohvalle kasvot pois päin hameen alle et pue mitään, joten se olisi helppo nostaa ylös ja tunkeutua sinuun takaa päin. Kerrot miehellesi mistä hän löytää nunnan ja sen, että nunna on itse asiassa kiimainen ja haluaa tuntemattoman lääkärin munaa. Voit opastaa miestäsi myös pukeutumaan lääkäriksi tsm. rooliasuun.

      Sitten kun akti on suoritettu, puhut ensimmäisen kerran "voi tohtori, se oli ihanaa!".

      Näin tehden, miehesi saa vaikutelman, että kaikki oli vain sinun järjestämäsi hauska leikki, eikä kummankaan tarvitse olla häpeissään eikä syyttää ketään siitä mitä tapahtui.

    • hubbabubba202

      mee kuule aikuisten viihdekappaan ja osta anustappi työnnä se sinne ja oo onnellinen

    • tyttöbakteerit

      voi vitun skitso.oikeesti haloo.mul oli kans tommone sekopäine exä ketä osti prepaidliittymän ja heitti viestiä jonain muuna...vittu mul oli hauskaa ku arvasin heti et mikä vitun leikki on kyseessä.siihen katkes seki paska :D vittu ämmät kyl tekee tyhmiä juttuja sen takia ettei vaan oo minkäännäköstä itseluottamusta...

    • pippurimatway

      älä missään tapauksessa paljasta. tiedätkö miksi. kuulut blondii sukuun ja mitä päässäsi liikkuukaan.......penis ku otat sitä suuhun

    • ie

      Taitaa olla niitä sinun unelmia, mitä et ole vielä toteuttanu.

    • Safiraxxx

      Riippuu varmaan paljolti siitä, mitä miehesi on vastastaillut niihin omiin maileihisi. Valaisetko hieman niitä, jolloin helpompi miettiä mitä miehellä on ollut mielessään kun on pitänyt yhteyttä vieraan naisen kanssa.

    • totuus paras

      minä sopisin tapaamisen ja menisin ja kertoisin kaiken katsoisin miten mies reakoi . keskustelisin asian loppuun.

      • Mies savosta

        Oikeastaan kaksi mahdollista ratkaisua:

        Haamunainen on löytänyt uuden miestuttavan ja päättää suhteen ilman tapaamista. Tässä riskinä että mies etsii uuden suhteen ja et enää tiedä missä mennään.

        Sovit miehen kanssa treffit varaamaasi hotellihuoneeseen ja olet itse siellä vastassa. Ohjeistat pyytämään avaimen respasta. Odotat huoneessa huoliteltuna ja halukkaana, sitten kun tulee sisään pyydät ihan omana itsenäsi ottamaan sinut rajusta tai miten siis itse haluatkaan. Seksin jälkeen olette kumpikin riittävän avoimia rehelliselle keskustelulle ja suhde voi jopa alkaa tästä aidosti kasvaa. Pyydät anteeksi tekoasi ja mies varmasti tekee saman. Mietitte yhdessä mikä kummankin tekoon ajoi.

        Toivottavasti löydätte luottamuksen suhteeseenne.


      • Nainen karjalasta
        Mies savosta kirjoitti:

        Oikeastaan kaksi mahdollista ratkaisua:

        Haamunainen on löytänyt uuden miestuttavan ja päättää suhteen ilman tapaamista. Tässä riskinä että mies etsii uuden suhteen ja et enää tiedä missä mennään.

        Sovit miehen kanssa treffit varaamaasi hotellihuoneeseen ja olet itse siellä vastassa. Ohjeistat pyytämään avaimen respasta. Odotat huoneessa huoliteltuna ja halukkaana, sitten kun tulee sisään pyydät ihan omana itsenäsi ottamaan sinut rajusta tai miten siis itse haluatkaan. Seksin jälkeen olette kumpikin riittävän avoimia rehelliselle keskustelulle ja suhde voi jopa alkaa tästä aidosti kasvaa. Pyydät anteeksi tekoasi ja mies varmasti tekee saman. Mietitte yhdessä mikä kummankin tekoon ajoi.

        Toivottavasti löydätte luottamuksen suhteeseenne.

        Aioin ehdottaa aivan samoja ratkaisuvaihtoehdoja. :)


      • eräs n
        Mies savosta kirjoitti:

        Oikeastaan kaksi mahdollista ratkaisua:

        Haamunainen on löytänyt uuden miestuttavan ja päättää suhteen ilman tapaamista. Tässä riskinä että mies etsii uuden suhteen ja et enää tiedä missä mennään.

        Sovit miehen kanssa treffit varaamaasi hotellihuoneeseen ja olet itse siellä vastassa. Ohjeistat pyytämään avaimen respasta. Odotat huoneessa huoliteltuna ja halukkaana, sitten kun tulee sisään pyydät ihan omana itsenäsi ottamaan sinut rajusta tai miten siis itse haluatkaan. Seksin jälkeen olette kumpikin riittävän avoimia rehelliselle keskustelulle ja suhde voi jopa alkaa tästä aidosti kasvaa. Pyydät anteeksi tekoasi ja mies varmasti tekee saman. Mietitte yhdessä mikä kummankin tekoon ajoi.

        Toivottavasti löydätte luottamuksen suhteeseenne.

        Naisena en pystyisi tuohon kakkosvaihtoehtoon (treffit hotellihuoneessa), koska mies olisi tullut toisen kanssa seksiä harrastamaan. Olisin suuttunut ja ahdistaisi ehkä. Joten minä joutuisin keksimään jotain muuta, jos olisin samassa tilanteessa kuin ap.


    • Totuudesta kaikille!

      Vain Jeesus Nasaretilainen on Totuus! Ihmisinä meidän kannattaa rakastaa ja uskoa Totuutta ja samoin rakastaa lähimmäisiämme ja varsinkin perhekuntalaisiamme. Jumalan vanhurskaus ja pyhitys Totuudessa on meille kaikille se yksi ja hyvä Tie Jumalan valtakuntaan ja avioliittomme ja suhteemme Jumalaan ja Jeesukseen ja puolisoomme on tärkeä Jumalan armossa ja Totuudessa.

      Ihmisille jätetään mahdollisuudeksi tehdä niinkuin haluamme.

    • meitäonjokalähtöön,.

      ap----------------olet hullu---toivon miehellesi parempaa kuin sinä

    • igya flop

      nuppunenä, eikö ole hyvä asia, että mies on kiinnostunut viesteistäsi? Tavallaan testaat hänen kiinnostustaan sinuun. Rakentamasi tilanne on tietysti monimutkainen, mutta voithan ehdottaa tapaamista ja seuraa lähteekö mies. Tee kuitenkin ratkaisu. Voi olla, että mies tietää kuka viestittelee.

      • iIIuminatus

        Hyvä näkökulma, ei lainkaan hevonpaskaa !


    • voi LOL

      yök, oikeesti...
      petät miestäsi, ja myös itseäsi.
      jos mies oikeasti välittää sinusta, ei hän vastaile vieraalle naiselle..
      olet pahassa pulassa, tuo on pahaksi suhteelle, jos hän saa tietää.
      en tämän kummemmin osaa auttaa::

      lue ensin kaikki viestit, mitä olette lähetelleet.
      mieti, teitkö oikein, jos teit mielestäsi oikein, ole hiljaa. äläkä sano sanaakaan miehelle, vaan jatka tuota tyhmää pilaa...

      jos olet mielestäsi tehnyt ns. aviorikoksen, ja teit väärin, tunnusta miehellesi.
      onhan molemmilla oma vika: sinä aloitit tyhmän pilan ystäväsi kanssa, joten myös ystäväsi pitää olla pahoillaan, ja pyytää anteeksi. mutta miehesikin teki väärin, koska rupesi vastailemaan vieraalle naiselle...

      TEKO OLI SILTI AIVAN HIRVEÄ, JA SINUN TÄYTYY KATUA SITÄ!!!!

    • Kynän jäljet tuntee

      Normaali Suomi24-toimituksen kirjoittama bullshittijuttu.

      Näitä samojen kirjoittajien puffeja on joka palsta nykyään täynnänsä.

    • Nuppunenät juu

      > miks ei nuppunenä oo vastaa ollenkaa ite?

      No siksi koska nimimerkki "nuppunenä" ei ole mikään oikea henkilö. Kyseessä on Suomi-24:n toimituksen kirjoittama novellipätkä. Aloitusjuttujen kirjoittaminen on heidän normaalia päivittäistä työtään.

      Näihin keskusteluihin alkuperäinen "nuppunenä" ei enää myöhemmin koskaan vastaile, eikä osallistu.
      Vain aloitusviesti tehdään "nuppunenän" nimellä ja jätetään sitten muut pälisemään keskenään.

      Alkuperäinen toimittaja-nuppunenä on siirtynyt jo muualle kirjoittamaan uusia avauksiaan.

    • eura

      Typerys, joku hoitolaitos ehkä voisi auttaa.

    • Cinderelllla

      Mullakin kävi joskus mielessä tehdä exälle tuollainen "pila", koska epäilin että hän pettää minua. Olisi AIVAN VARMASTI langennut samaan kuin aloittajankin mies - eli viestittelemään tosissaan vieraalle naiselle. Tosin se vain kävi mielessä ja pettäminen selvisi ihan muilla keinoin.

      Aloittaja on typerä ja tuokin on todella valehtelua... Harmiton pilanne on nyt paisunut... Kuitenkin hän vaan testasi omalla (typerällä) tavallaan miehensä luotettavuutta ja ei hän se mies sitten paljastunutkaan luotettavaksi vaan petturiksi... Ei kumppaniaan rakastava ihminen mene moiseen mukaan!

      Ehkä kannattaa miettiä onko teidän suhteella enää MITÄÄN toivoa, jos se on ajanut teidät molemmat tuollaiselle polulle... Ei kovin terveeltä suhteelta vaikuta. Lopeta nyt hyvänen aika se viestittely ja katso ottaako se mies yhteyttä, kun "sinusta" ei kuulu enää!

    • Petteri Punakuononen

      Nuppunenä, en voi muuta sanoa, kuin että olet todella säälittävä tapaus.

    • kirppu

      Tuohan on herkullinen juttu. Ehdota tapaamista ja mene sinne. Saat olla saman miehen kanssa vieraissa ja vakisuhteessa. Jos miehelläsi on yhtään huumorintajua hän kyllä ymmärtää. Samalla voi keskustella pohjia myöten nuist jutuist. Eikä hän enää sitten yritä tuollaista, se on opetus molemmille.

    • kaksoismoraali

      Jos et jatka juttua enempää, niin unohda se. OLet saanut selville, että miehesi olisi valmis seikkailuun toisen naisen kanssa. Tieto ei varmaankaan tee oloasi onnelliseksi ja joudut tekemään päätöksiä joko jatkat kuten mitään ei olisi tapahtunut, tai lopetat koko suhteen.
      Kysymys kaikille jotka tuominneet teon, että mikä tuossa tekee naisesta tyhmän? Eikös hänen teko osoita kykyä katsoa tarkemmin asioita. Hän ei usko kaikkea mitä hänelle puhutaan vaan tarkistaa asiat.
      MIesten maailmassa ei tietenkään hyväksytä naista joka on kaukokatseinen ja osaa nähdä mahdolliset uhkat.
      MIesten mielestä valta tällaisissa asioissakin kuuluu heille. He saavat hakea nettiseuraa mutta nainen ei.
      SInulle aloittaja älä masennu tyhmistä kommenteista.

      • bjböjbkjbkj

        Mitä ihmettä nainen on tuossa tarkistanut, ja mitä mies on sitä ennen puhunut?

        Aloittajahan itse tekaisi osoitteen ja alkoi kirjeenvaihdon! Mies ei ole puhunut sitä ennen mitään.

        Nainen on ollut tyhmä ja tehnyt roistomaisen teon siksi että hän on viesteissään varmasti maalaillut kauniimman kuvan kirjoittajasta kuin hän itse on.

        Toisinsanoen hän on yrittänyt väkisin ajaa miestä ansaan, eikä pelkästään puhella pehmoisia netissä.

        Esimerkiksi poliisi ei voisi tällaisen toiminnan kautta syyttää ketään, koska poliisin täytyisi olla puolueeton. Esimerkiksi jos poliisi yrittää naruttaa jonkun tekemään jotakin, poliisi ei voi pyytää, ehdottaa tai käskeä kohdetta tekemään mitään. Sen kaiken täytyy tulla kohteelta.

        Jos aloittaja tässä pyytää miestä hotellihuoneeseen, ei kyseessä ole petos vaan miestä on provosoitu, eli houkuteltu!

        Tässä ei siis ole kyse mistään kaukonäköisyydestä tai nettiseuran hakemisesta, vaan ihan puhtaasta huijaamisesta, joka on väärin.

        Tämä sama koskee myös teitä, jos joku miehistä tekisi teille saman.

        Voitko myös kertoa että miten aloittaja on "saanut selville, että miehesi olisi valmis seikkailuun toisen naisen kanssa."

        Mies ei ole tehnyt mitään muuta kuin vastannut hänelle lähetettyyn viestiin.

        Mies EI lähettänyt viestiä
        Mies EI ehdottanut tapaamista.

        Sinunkaltaisille helvetin feministeille pitäisi opettaa logiikkaa ja oikeudenmukaisuutta koska tässä ei ole kyse myöskään mistään sukupuolesta, vaan teosta jonka joku ihminen on tehnyt.


    • masa

      Suurin osa miehistä on moniavioisia.
      suurin osa naisista on yksiavioisia.
      Ei moniavioinen ole sen huonompi ihminen kuin yksiavioinenkaan.
      Ei sille itse mitään mahda.
      Ei yksiavioinen nainenkaan pysty muuttamaan itseään moniavioiseksi.

    • LOPETA HETI TUO!

      EN USKO ETTÄ OLET AINUT SUOMALAINEN PILALLE HEMMOTELTU NAINEN JOKA TEKEE TUOLLAISTA!!!

      NYT VIELÄ IHMETELLÄÄN JOS SUOMALAINEN MIES KÄNNISSÄ HAKKAA JOSSAIN VAIHEESSA NAISTAAN JA TAPPAA KOKO PERHEEN!!!

      MIKÄ TEITÄ NAISIA OIKEEN VAIVAA !!!

      MIKSETTE SUOMEN KRISTITYT NAISET LUE RAAMATUA ????
      JOSSA KERROTAAN ETTÄ NAISEN PITÄÄ OLLA MIEHELLENSÄ ALAMAINEN !!! (ALAMAINEN JA ALISTETTU ON KAKSI ERI ASIAA!!!)

      MIKSI PIDÄTTE SUOMALAISET KRISTITYT MIEHET "ITSESTÄÄNSELVYYTENÄ" ???

      Tässä ei ole minun keksimää opetusta, vaan tuhansia vuosia vanhaa opetusta!
      Naispappeus ja palkkapaimenet on ohjannut kristityt naiset ja miehet päin metsään ja tarkoituksella harhaan pois Raamatun opetuksesta!!! Oman edun ja katoavan ihmiskunnina tähden!!!

      Meneekö tässä helmiä sioille ja pyhää koirille?
      (1.moos.3:16,
      http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1. Moos. 3:1&rnd=1330861284056
      1.kor.11,
      http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1. Kor. 11:1&rnd=1330861337917
      1.kor.14:33-35,
      http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1. Kor. 14:1&rnd=1330861367949
      1.tim.2:8-15,
      http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1. Tim. 2:1&rnd=1330861396895
      1.tim.3:12,
      http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1. Tim. 3:1&rnd=1330861398891
      ef.5:22-33,
      http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ef. 5:1&rnd=1330861452158
      1.piet.3:1-7)
      http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1. Piet. 3:1&rnd=1330861476917

      Kristitty avioliitossa
      1 Samoin te, vaimot, olkaa kuuliaisia miehellenne, jotta myös ne miehet, jotka ehkä eivät usko Jumalan sanaan, nyt vaimonsa elävällä esimerkillä ilman sanojakin voitettaisiin, [Tit. 2:4,5]
      2 kun he näkevät teidän elävän jumalanpelossa puhdasta elämää.
      3 Älkää pitäkö tärkeänä ulkonaista kaunistusta, älkää hiuslaitteita, kultakoruja tai hienoja vaatteita. [1. Tim. 2:9,10]
      4 Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista. [Room. 2:29, Room. 7:22; 2. Kor. 4:16]
      5 Näin kaunistivat itsensä entisajankin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan. He olivat miehilleen kuuliaiset --
      6 Saarakin oli kuuliainen Abrahamille ja kutsui häntä herraksi. Ja Saaran tyttäriä tekin olette, kun teette hyvää ettekä anna minkään uhkailun pelottaa itseänne.
      7 Samoin te, miehet, eläkää vaimonne kanssa ymmärtäväisesti, muistaen, että hän on heikompi osapuoli. Osoittakaa hänelle kunnioitusta, sillä hän on yhtä lailla armon ja elämän perillinen. Näin ei mikään tule esteeksi rukouksillenne. [Ef. 5:25 | 1. Kor. 7:5]

      • senspringerhon_iväg

        Kaikellaisia sekopäitä sitä on. Tää on varmasti vaarallinen, niitä joiden ei pitäis olla vapaalla jalalla. :O


      • rakkaus on pitkämiel

        Nimimerkille "Lopeta tuo heti",
        Osanottoni, sinulla ei luultavasti ole tällä hetkellä minkäänlaista seksielämää, siksi olet niin katkera. (mitähän raamattu sanoo kateudesta ja katkeruudesta?)
        Raamatunlainauksien sijaan suosittelisin sinua hakeutumaan psykoterapiaan.
        Toivon sinun oppivan ajattelemaan positiivisemmin.


    • www.youtube.com/1001ISRK







      tuolta löytyy liikuttavia videoita tohon aiheeseen

    • JÄTÄ se mies

      olet tehnyt fiksusti. Feministinä olen aina tiennyt ettei miehistä ole oikein ihmisiksi. On vain HYVÄ että testasit tätä hyypiötä ennen kuin tulit raskaaksi tai aviouduit. Näit hänen sisimmän olemuksensa. MÄTÄ! Tee nyt näin: lähetät viestin sille että kiinnostuksesi on loppu, ja että olet löytänyt paremman. Jätä se mies oikeassa elämässä koska hän ei oikeasti välitä sinusta, vaan käyttää ilmaisena prostituoituna, ja lypsää imaispalveluita röyhkeästi. Lopeta suhde, se vain pelleilee kanssasi, hae joku luotettava ja hyväsydäminen tilalle.

    • Satu the teinihoro

      Tyhmä temppu!

    • no brains

      no huh miten joku kehtaa edes kirjoittaa tällaista saatika tehdä! korkkiruuvista on aivot ( jos niitä on) tehty

    • huh huh

      Ja joku oikeesti vastaa näihin 24sen omiin provoihin...

    • mitä järkeä on olla yhdessä jos huijaat miestä olisi sinulle oikein jos hän eroaisi sinusta

    • no joo nyt sulla ei ole enää muuta vaihtoehtoa ton typeryyden jälkeen kuin sopia tapaaminen sinä feikkinaisena ja mennä paikalla--sitten katsotte tuleeko siitä teille kiihkoa vai suhteenne loppu.jos kiihkoa se voi olla tosi hurjaa.

    • YTM

      Mielestäni olet tehnyt aika halpamaisen tempun miehellesi, mutta miehesi on tehnyt vielä enemmän..., eli siis miehesi on suurempi pahis kuin sinä ja voipi olla ettei sellaiseen mieheen oikein kannata luottaa.

      • Kierrätykseen vaimo

        Temppusi vääryyden suuruusko arvioitavissa?


      • Ihqu pari

        Eikös nämä ole kuin luotuja toisillee? Petkuttaja ja pettäjä, samaa maata.


    • Miehesi vainn

      Onneksi olkoon!

    • (:

      Hyvä että sinun tuli tehtyä tuo juttu,nyt siis tiedät ei ole häneen luottamista.Minä sinuna katsoisin kuinka pitkälle hän on valmis menemään.Sovi hänen kanssa treffit tänä toisena naisena,pistä peruukki päähän ja uudet vaatteet ja katso tuleeko hän,jos tulee niin ei hyvältä näytä.

      • Vaimo menossa kierrä

        Mitäs jos miehesi tietää jekustasi ja vain odottelee sinun lopullista siirtoa?
        Kummalle tulee pää vetävään käteen? Sinulleko vaiko miehellesi?


    • Masai-Mies

      Naiset on niin käärmeitä niin käärmeitä että. Ei niihin ole luottamista missään asiassa. Kun saavat siemenet vakoon niin alkaa kaikenlainen vedätys ja kiristys.
      30 vuotta riitti ja nyt napsin vain herkkupalója

    • Tyhmä nainen

      Jos saisin tietää joskus että naiseni olisi noin tyhmä hän saisi lähteä heti. Todella lapsellista.

    • kamalaa

      Hei, kasva aikuiseksi...................siinä seksi.

    • JK

      VAI NIN

    • karmallista

      Ihan ensin,
      sinun kannattaisi käydä peruskoulu loppuun, opetella oikeinkirjoitusta ja muitakin elämässä tarvittavia taitoja, vaikkapa hankkia ammatti, ennen pariutumissuunnitelmia.
      Toiseksi, mikäli itse olet epärehellinen ja petollinen, mitä voit odottaa vastapuolelta?

    • Törkeä teko

      Onpas törkeä teko. Täysin vastuutonta. Aikuinen ei käyttäydy noin.

      • Lapsetleikkii

        En voi uskoa pätkääkään, että aloittaja on aikuinen. Ehkä vuoden tai pari ollut virallisesti, mutta henkisesti vieläkin ihan kakara. Aika harva aikuinen seurustelisi neljää vuotta samassa kaupungissa eri osoitteissa.


    • kikkelis kokkelis

      lättä pillu luulet jotain voittavasi

    • Ex Pimp

      Ihan normaalia miehen käytöstä.

      Mies ei halua pettää. Äiti on opettanut kunnolliseksi. Vaan miehen luonto on haluta useita naisia. Se ei ole loukkaus sinua kohtaan, vaikka se tuntuu sinusta pahalta, koska sinun luontosi on tarvita turvaa miehestä.

      Syyllisyys on se, joka saa miehen käyttäytymään noin. Hän ymmärtää, että haluaa vain sinut (siis luulee haluavansa vain sinut eikä suostu näkemään totuutta koska mies ei saa olla sellainen). Pettämiseen liittyy menettämisen pelko ja siksi hän takertuu noina hetkinä sinuun. Ei rassukka halua menettää sinua. On opetettu läheisriippuvaiseksi.

      Luultavasti miehelläsi ei oikeasti ole mitään peliä muiden naisten kanssa kuin tuon sinun luomasi kuvitteellisen hahmon. Hän on otettu (kuten sinäkin olisit jos joku menestyvä ja komea mies yhtäkkiä kirjoittaisi sinulle, vastoin järkeäsi ja luulemistasi). Hänellä luultavasti ei ole koskaan ollut useita naisia kierroksessa, vaikka hän on teinistä saakka fantasioinut useista naisista. Kuitenkin kunnon miehenä hän on aina uskotellut haluavansa sen yhden kivan tytön - ja sinuun hän tyytyi.

      Tämä on se kaava, jolla suurin osa meistä miehiestä ajatellaan näitä parisuhdeasioita. Mies haluaisi, että hänellä olisi useita naisia. Luultavasti hän ei koskaan pystyisi siihen. Hän särkyisi jos jättäisit hänet. Hän ruikuttaisi vuoden pari ja sitten löytäisi uuden ja taas tyytyisi saadessaan joltain keskivertoa parempaa seksiä. Hän ei koskaan löydä todellista miehuuttaan ja opi hyväksymään että hän haluaa useita naisia eikä opi heitä saamaan. Eikä hän osaa olla yksin.

    • Tyttösenpojan

      Mäkin on tehny noin ! Paitsi, olen mies.

    • Mitäsmenitjne.

      uups. ... Koita nyt vaan kestää sit, kun menit aloittamaan.

    • 10+8

      En ymmärrä miten täällä on nainen nyt niin rikollista? (niinku suurimmassa osassa tämäntapaisia keskusteluja)

      Pettäjä vai pettäjälle ansan asettaja - mitäs luulette?

      PETTÄJÄ!

      "Lapset vain leikkii" Hei for real LEIKKI-IKÄ ON KOKO IKÄ!!!

    • Yualle

      Ei fffattu! Olet varmaan ehkä vähän liikaa katsonut televisiosta naisille suunnattuja höpsön-höpsön sarjoja..., mistä muusta edes moinen älynväläys voi tulla...

    • KASVATA PARTA

      ja anna tuheroo sille ukkokullallesi,,,tokko tuo sinua tunnistaa.

      Eihän tuosta aloittajan provosta puutu loppukommentista enää kuin auttakaa PLIIIIS!

      Siltä varalta että se tosielämää leikkaisi, kehottaisin takistamaan lääkitystä ja etsimään sopivaa oksaa, meitsi sponssaa narut ja öljyt kaulan liukastamiseksi.

    • dagaha

      No siis eihän tämä oo totta. Miten joku jaksaa paneutua kirjottaan tällasta shaissee?

    • Yes

      Jätä tuo mies, äläkä missään nimessä suunnittele yhteen muuttoa.
      Käräytä hänet ja todista hänen touhunsa.
      Itse tein noin entiselle avopuolisolleni, joka halusi olla yksin!!Kuinka ollakkaan, siellä hän surffaili nettideittisivuilla.........

    • mie vaan*

      "nuppunenä"...no jopas itelles sopan keitit kun menit noin tekemään. Sitä saa mitä tilaa, sanotaan. No, nytpä ainakin tiedät että miehesi on valmis leikkiin toisen kanssa ohellasi.Nyt jatkat hänen kanssaan (jos tuntuu että pystyt vielä luottamaan häneen) normaalisti. Lopetat sen viestittelys toisena henkilönä. Sanot vaikka että olet löytänyt nyt elämäsi miehen etkä halua tavata tai muuta. Joten se siitä. Taikka sitten lopetat oikeasti suhteen häneen ja kerrot totuuden, että testasit häntä (ennenkuin yhteen muutatte että olisiko hän uskollinen...jota ei olisi ilmeisesti.

      Miehesihän tietysti saattaa sanoa että hän oikeesti tiesi koko ajan että kirjoitteli sun kanssa, lähti vaan leikkiin mukaan.

      No, ainakin sulle selvisi millanen mies pohjimmiltaan on. Jos pystyt niin jatkat normaalisti niinkuin ei mitään olis tapahtunut. Jos hän lähettää sulle meiliä siihen keksittyyn osotteeseen niin et vaan vastaa enään, eiköhän se aikanaan unohdu häneltäkin. JOs meinaan haluat silti pitää miehestäsi kiinni. Saattaahan olla se kirjoittelu on miehellesi vain pientä huvia ja piristystä päivään...kuten monille miehille tollanen on. Mutta ainahan siinä on vaara että homma menee pidemmällekin ajan myötä...paitsi tässä sun tapauksessa tietysti koska hän ei kirjottele oikeesti vieraan naisen kanssa. Voihan olla että miehesi tosiaan tietää kenen kanssa kirjottelee...miten joku vieras nainen yhtäkkiä hänelle meiliä lähettäisi...mistä saanut hänen meili osotteen ja mistä tiennyt hänen nimensä ym???

    • keepitreal

      En ymmärrä miksi kaikki haukkuvat aloittajaa!Jos itse hoitaa suhteessaan asiat hyvin niin ei tarvitse pyöriä näillä sivustoilla synkistelemässä. Ottaa tämä vaan itselle opetuksena.. ja jos kerran on niin paljon naisissa vikaa niin sillonhan pitäisi itse olla naisena vaan hyvässä asemassa kilpailijoiden kannalta, jotka sortuvat tälläisiin temppuihin..Luottamus on suhteen perusta, ja jokainen arvonsa tunteva nainen nostaa kissan pydälle ja siirtyy eteenpäin eikä ja pelaamaan mitään peliä jossa vain satuttaa itseään..

    • Kokemusta on

      Kyllä minä kertoisin toduuden.Mieshän on selkeästi rakentamassa suhdetta. tähän "naiseen" ja vieras tussu on se joka oikeesti häntä kiinnostaa.Luottamus on mennyt,eikä se koskaan palaa takaisin ,turhaa on aikaa kuluttaa tuollaisen mieheen ,esittipä hän sitten mitä teatteria tahansa.Uskon,että hän ei ole ollut sinulle uskollinen eikä tule sitä koskaan olemaankaan.Rehti mieshän olisi jo postisaan kertonut seurustelavansa,jos olisi nyt vain huvinvuoksi vastaillut postiisi.

    • Totuusmiess

      Kerro totuus!

      • miäs ja kukka

        Toi sama avustaja provoilee taas , ja samalla nuotilla noi jutut , tavikset lukee silmät punaisina .


    • Sitähän sää kysyit

      Itselläni on sen verran vastaava tapaus, että olen vuoden ollut tiiviisti yhdessä mieheni kanssa (asutaan erillä mutta yöt yhdessä) ja tiedän että hänellä on deitti-ilmoitus jota seuraa päivittäin. Monesti olisi tehnyt mieli testata samaa, mutta en edes viitsi koska alkaisi ärsyttää jos vastaisi. Viesti on vielä hieman seksiseuraan vivahtava vaikka meillä on hyvinkin aktiivinen sen suhteen jo kotona. Hän on todella rakastava ja tullaan toimeen hyvin, mutta olen miettinyt että onko kyse sitten jostain addiktiosta ynm kun pitää silti kytätä netissä jotain salaseuraa? Veikkaan että hän ei ota yhteyttä enää sittenkun on kerran kaks päässyt sänkyyn nettituttavansa kanssa kun joskus puhelin soi ja ei vastaa ollenkaan niihin..

      Itse olen nyt lopettanut koko ajattelun, mutta kyllähän tuo saa sen aikaan että odotaan koko ajan että hän lähtee tai jättää minut ja sen takia en paljoa usko tulevaisuuteen hänen kanssaan vaikka onnellisesti nyt näyttää kaikki olevan. Hieman "lainatavaraa" olo. Asiasta ei voi keskustella hän kanssaan kun ei ota mitään kantaa ja väittää vastaan että ei hänellä olisi edes aikaa nähdä ketään muuta... Olenko siis tyhmä tässä suhteessa? Ikää 34- vuotta kummallakin.

    • kukkistellu

      Minäkin tein aikoinaan saman tempun, mies ei edes avannut posteja kun ei tuntenut lähettäjää....

    • Trollitrolli

      Aivan naurettavaa hommaa nuo akkojen touhut. Etsitään rehellistä ja sitten itse tehdään epärehellistä toimintaa selvittääkseen onko toinen rehellinen. Katso peliin ja huomaa itsessään pian huijarin ja pahaakin pahemman hinurin. Tuon takia monikaan mies ei kauan kattele lapsellisia akkoja koska vain yrittävät päteä ja korrostaa paremmuuttaan. Omituista sekin että seurustelee 4vuotta ja asuu vielä erillään. Jotäin mätää tuossa on ja epälen koko jutun olevan trolli.

    • Kaikkimausteet

      Ainoa oikea ratkaisu tuohon on, että sovit treffit miehes kanssa ja tapaatte. Siinäpähän teillä on sitten molemmilla miettimistä... Sinä tiedät tilanteen mutta mies ei. Toisaalta, sinä pelin aloitit, miehes ei.

      • Clear mind

        AIVAN SAMAA MIELTÄ! Heidän pitäisi tavata ja keskustella. Kumpikaan ei ole tehnyt oikein!


    • elämän kevät

      oletpa hölmö...kerro miehellesi....kärsi seuraukset

    • 12+9

      Herää pahvi netti ru nkkaami nen ei ole pettämistä sitä tekee jokainen avio mies

    • teinipimppihihihih(:

      HEI HALOO IHMISET!
      Mies vastasi viesteihin ja olisi valmis niiden mukaan seksiin tämän vieraan naisen kanssa. MOLEMMAT ovat tehneet väärin, ei pelkästään aloittaja jota täällä haukutaan huoraksi ja ties miksi. :D
      Kyllä hyvä parisuhde kestää tuollaista parisuhteen vahvuuden "testailua".

    • Jotain rotia!

      "Kertokaa mitä itse tekisitte tälläisessä tilanteessa."

      Yhdyssanojen opettelu olisi ainakin tärkeää, lopusta hölmöilystä voit vastata itse.

    • pölhö kustaa

      Itse sain tietää että mieheni kävi vieraissa vaikka seksielämämme oli hänen mukaan loistavaa. Seurasin seuranhakupalstoja ja tiesin että hän onkii niitä sieltä. Tiesin löytäväni mieheni seuranhakuilmoituksen netistä ja sieltähän se löytyi. Vastasin hänelle pre paidista, esitin hänelle kysymyksiä viestein ja viikon päästä annoin puhelimen pettäjälle luettavaksi ja heivasin ukon pihalle, Taisi ukon korvanlehdet hieman punoittaa kun niin häpesi tilannetta. Yök sairaita äijiä ja naiset älkää liikaa luottako ukkonne puheisiin mä niin rakastan sua ja plää plää. Mä aloin epäileen just näiden lauseiden jälkeen ukkoani kun vannoitteli rakkauttaan omituisen usein, pitäkää silmänne auki.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe