Kuulun vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen ja muut vanhoillislestadiolaiset pitävät minua uskovaisena, kuten liikkeessämme on tapana sanoa kaikista vanhoillislestadiolaisista. Jos kuuluu johonkin toiseen liikkeeseen, tai uskoo julkisesti eri tavalla, mitä vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan, on epäuskoinen tai uskoton. Minuakin pidettäisiin epäuskoisena, jos kertoisin, miten oikeasti ajattelen ja mihin uskon. Olen päättänyt kuitenkin pitää mölyt mahassani. Tunnen, että tähän liikkeeseen on hyvä kuulua, koska satuin tämän uskon piiriin syntymään. En halua lähtee vaatii uudistusta liikkeellemme, enkä ruveta julkisesti kailottamaan, että en usko Jumalaan. Jos näin tekisin, minut hiillostettaisiin ulos ja joutuisin tyhjän päälle.
Joku saattaa kysyä, että mitä mieltä kuulua liikkeeseen, jos ei kykene uskomaan sillä tavalla, mitä liikkeessä opetetaan. Minulla syyt on siinä, että kaikki kaverini ja sisaruksenikin ovat vanhoillislestadiolaisia.
Tässä liikkeessä voi hyvinkin olla mukana, vaikkei Jumalaan uskoisikaan.
Miten menetin uskoni Jumalaan?
En tiedä, mikä sai uskoni kuolemaan. Ehkä se johtui siitä, että kaveriporukassani, kuten ei myöskään kotona liiemmin uskonasioista puhuttu. Seuroissa kyllä kävin ja käyn edelleen, mutta kun ne seurapuheet eivät oikein kosketa minua. Ne kuulostavat vain pelkältä sanan helinältä.
Olin noin 17 vuotias, kun tajusin, että mie en enää usko Jumalaan.
Olen elänyt ateistina jo 14 vuotta, mutta muille vanhoillislestadiolaisille olen yhä "uskovainen". Ja joku toinen voi taas uskoa hyvinkin vahvasti Jumalaan, mutta kun hän ei satu kuulumaan meihin vanhoillislestadiolaisiin, hän taas on "epäuskoinen" tai "uskoton".
Olen vanhoillislestadiolainen ateisti.
6
178
Vastaukset 6
- vvvvvvvvvfvfvfvf
Kuuluisitko myös puolueeseen, jonka ideologiaa et kannata?
Jos puheenaiheeksi tulee vaikkapa avioliittolain uudistus, esitätkö tukevasi vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen näkemyksiä asiasta? - Samoin ajatteleva-92
Kaveriporukan ja perheeseen kulumisen takia on aika moni "uskomassa".
Minkä sille voi.
Kirjoitit: "En tiedä, mikä sai uskoni kuolemaan. Ehkä se johtui siitä, että kaveriporukassani, kuten ei myöskään kotona liiemmin uskonasioista puhuttu. Seuroissa kyllä kävin ja käyn edelleen, mutta kun ne seurapuheet eivät oikein kosketa minua. Ne kuulostavat vain pelkältä sanan helinältä."
Jokainen täysjärkinen aikuinen tajuaa tämän jo melko nuorena. Totta se on, mutta ei sille mitään voi. - Ry on ja pysyy
Rebekka Naatus kirjoitti:
"Herätysliikkeeseen kuuluu ihmisiä, jotka eivät ole ollenkaan uskonnollisia. Jotkut ovat lähinnä agnostikkoja. Tunnen jopa muutamia ateisteja. He kulkevat liikkeen mukana, noudattavat sen periaatteita ja mieltävät itsensä lestadiolaisiksi, koska se tuntuu luontevalta ja mukavalta.
Heissä on vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen tulevaisuus, koska liike pysyy kasassa vain pyyteettömän talkootyön voimalla."
http://freepathways.wordpress.com/2012/07/26/rebekka-naatus/- Ateisti vl
Herätysliikkeeseen kuuluu ihmisiä, jotka eivät ole ollenkaan uskonnollisia. Herätysliikkeeseen kuuluu ihmisiä jotka ovat uskonnollisia. Ei mitään uutta.
- Epäloogista jos mikä
Ateisti vl kirjoitti:
Herätysliikkeeseen kuuluu ihmisiä, jotka eivät ole ollenkaan uskonnollisia. Herätysliikkeeseen kuuluu ihmisiä jotka ovat uskonnollisia. Ei mitään uutta.
No mutta miksi ei-uskonnollinen kuuluisi herätysliikkeeseen?
vai onko "herätys"liike muuttunut nukutusliikkeeksi.
- Oretna2
Mitä mieltä olet Uuden Testamentin kertomuksista Jeesuksesta? Keksivätkö apostolit kertomuksen Jeesuksesta ja olivat sitten niin hulluja, että menivät kuolemaan, paitsi Johannes joka kuoli vanhuuteen, mielikuvitustarinansa puolesta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082072
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,491237Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1851130- 81976
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56871- 71803
- 100792
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77737Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.348695- 33685