Teoriakokeen knoppikysymykset, opetuslupaopettajalle /oppilaalle

B-ope

Laitetaas tähän vinkkejä helpottamaan teoriakoeeseen valmistautuvia opettajia varsinkin. KIRJALLISIA kysymyksiä 30 joista vain 3 saa olla väärin, ja muutama knoppi on mukana.

1. B-luokan kortilla saa ajaa
-tyhjää kuorma-autoa (V)
-moottorikelkkaa (O)
-alle 11kW moottoripyörää (V)

2. Kuljettaja arvioi yleensä välimatkan edessäajavaan
-todellista lyhyemmäksi (V)
-todelliseksi (V)
-todellista pitemmäksi (O)

3. Jos opetuslupaopettaja syyllistyy ulkomailla rattijuoppouteen, hän
-saa antaa teoriaopetusta (V)
-ei saa antaa teoria- eikä ajo-opetusta (O)
-saa antaa ajo-opetusta (V)

4.Jos kuljettaja harjoitusvaiheessa lyhytaikaisen kortin voimassaollessa syyllistyy (vakavaan?) liikennerikkomukseen, seuraa siitä
-että joutuu suorittamaan perusvaiheen uudelleen (O)
Tätä en sanatarkkaan muista mutta valinnoista se tiukin vaihtoehto

5. Tutkimuksen mukaan nuoret kuljettajat joutuvat enemmän onnettomuuksiin koska
-ottavat riskejä enemmän kuin kokeneemmat (O)
Muita vaihtoehtoja ei jäänyt mieleen, tuo oli oikein

6. Ajo-opetusta saa antaa maksimissaan
-kaksi ajotuntia vuorokaudessa (O)
-enemmän kuin kaksi tuntia, mutta vain kaksi tuntia on opetukseen laskettavaa (V)
Tämäntapainen kysymys oli toinenkin mutta tuo max 2tunnin sääntö kumpaankin.

7. Oppilaan teoriakokeen jälkeen ajokoe on suoritettava viimeistään
-6kk (V)
-12kk (O)
-18kk (V)

8. Opettajan opetuslupa on voimassa
-max kaksi vuotta (V)
-max kaksi vuotta tai kunnes oppilaan ajokoe hyväksytty (O)
-jokin muukin vaihtoehto ? (V)

KUVAKYSYMYKSISSÄ oli yksi turvallisuusmielessä arveluttava tulkinta:
Saan lähteä ohittamaan (Kuvassa vasen ulkopeili puoliksi luminen, takaa ei näyttäisi tulevan muita ohittajia tuon peilin perusteella)
-Kyllä (O)
-Ei (V)
Että näin Trafin mielestä !

14

806

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sääli

      Näiden täällä jakaminen kuvaa juuri sitä asennetta joka on vallallaan opetuslupaopettajilla, sieltä mistä vaan aita on matalin

      • mustis ahne yrittäjä

        Tuo taas kertoo autokoulujen asenteen. Tiedon pihtaaminen lisää turvallisuutta? Eikö se ole parempi että tietää mikä on oikea vastaus, kuin se että ei tiedä?


    • b-kokelas

      Ei tainnut mennä koe läpi ja lisäksi taisi jäädä virheetkin katsomatta kun oli "knoppikysymyksiisi" jäänyt vääriä vastauksiakin.

      • mynttinen tässä vaan

        kysymykset on vaihdettu uusiin, saapuivat juuri autokoululiitolta. Kiitos.


    • Enska 2

      Niin, osa kokeen kysymyksistä on tolkullisia ja järkeviä joihin pitääkin osata nopsasti päätellä kuten kuvatehtävien liikennetilanteet.
      Sopii kuitenkin pohtia sitä tarkoitusta että miksi johonkin esim. ajokorttiluokkaa koskevaan kysymykseen pitää osata vastata muutaman sekunnin aikana, kun aihe ei mitenkään liity käytännön liikennetilanteisiin vaan ovat enemmän pohdittavia kysymyksiä, joihin vastaus tarvittaessa löytyy vaikka Trafin sivuilta.

      Alla ote liikenteestä kaikkitietävän Liikenneturva ry: lausunnosta koskien v.2014 alusta voimaantullutta uudistusta jossa teoriakysymysten määrää lisättiin:

      "...Myös opetuslupaopettajien kokeen sisällöllinen kehittäminen on erittäin tärkeää. Kokeen tiukennus ei saa perustua knoppitiedon testaamiseen, vaan sisällön kehittämisen tulee kohdistua kuljettajaopetuksen tavoitteiden ja sisällön hallintaan."

      https://www.liikenneturva.fi/fi/ajankohtaista/lausunto/hallituksen-esitys-ajokorttilain-muuttamisesta

    • sääli

      niin, eli oplun on päästävä sieltä mistä aita on matalin

    • Ajo-opetus

      ei pitänyt olla rakettitiedettä. Yleisin kirjoitus opluilla. Kun opettaa vastullisia kuljettajia liikenteesee, pitää tietää paljon laajenpia kokonaisuuksia kuin edellämainitut asiat. Ei pitäisi sekaantua opetukseen, jota ei osaa tai ymmärrä.

      • oplu

        tuolla pääsee harjoittelemaan opettajan sanallisia kysymyksiä.

        Www.ajokorttikoulu.fi/testi.php?ID=16


    • Ääähh

      Trafin tuore

    • B-ope
    • Aitoa Eino Leinoa

      Jo on Eino kirjoittanut ajo-opetukseen oppaaan. Tättä muutamia lainatakseni.
      ". Joulukinkkukin maistuu paremmalta ja
      on helpompi syödä paloissa useana päivänä, kuin kerralla jouluaattona." Minusta on hyvä että esimerkit opettamiseen otetaan näin kansanomaisesti esille. Onneksi liikenneopettaja käy kouluja, ettei tartte kinkuista puhua.

      "Ensimmäisen ajokerran tavoitteena on oppia auton tärkeimmät hallintalaitteet ja auton käynnistäminen. Tähän kuluu autokoulussa helposti puoli tuntia ja kotioloissa jopa enemmän" oi oi nyt mentiin asiaan, eli autokoulu opetus onkin tehokkampaa kuin opetuslupaopetus.

      • opetuslupa parempi

        No olisihan se noloa jos ammattiopettaja kymmenien ja satojen opetuskertojen jälkeen olisi huonompi opettaja kuin amatööri.

        Vaikka autokouluopettaja osaa nopeammin valmentaa oppilaan johonkin asiaan, sehän ei tarkoita sitä että autokoulun käynyt osaisi asian opetuksen jälkeen paremmin kuin opetusluvalla opetettu. Opetusluvalla kun aikaa on käytettävissä riittävästi.


    • Anonyymi

      Hei Voitko anta lisää noita?!

      • Anonyymi

        Noita kysymyksiä on saatavilla laajalti (maksusta) eri paikoista, kunhan vaan googlaat.

        Kirjallisessa kokeessa on kuitenkin eri kysymykset, joten ei kannata opetella ulkoa vastauksia. Mutta kun lukee näitäkin ajatuksella, ymmärtää mitä niissä virallisissakin vaaditaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      267
      9626
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      306
      6802
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      74
      1695
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1411
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      94
      1287
    6. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1161
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      75
      1069
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      40
      862
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      23
      756
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      313
      748
    Aihe