Kemin matkailun puppugeneraattori käy taas täysillä.Nyt on löydetty oikealle mat-
kailukeskukselle lopullinen sijoituspaikka Kemin Pajarinrannan alueelta. Eikä mak-
saisi paljon.Vain muutaman miljoonan. Mistä rahat? No tietysti EU:lta. Ja jos ei sieltä saada tarpeeksi niin sitten kemin kaupungin veronmaksajilta,ei keminmaan tai Simon veronmaksajilta. Ei mitään tolkkua koko touhussa. Ja tämä matkailukeskus
olisi vetovoimaisempi kuin Levi tai Napapiirin Joulupukinmaa! Kemin päättäjissä
on Levillä käyneitä. Olkaa realistisia päätöksenteossa. Mitä edelytyksiä Kemillä
on kehittyä vetovoimaisemmksi matkailukohteeksi kuin esim. Levi?
Ja lumilinnan rakentamisesta. Mistä vesi lumitykeile? No merestäpä tietysti. Mutta.
Pajarinranan edusta on matalaa ja merenpohja savea,liejua,mutaa,törkyä. Kun merenpinnan vaihtelu on - jopa lähes kaksi metriä niin talvella jään alla ei ole riittä-
västi vettä lähellä rantaa vaan lumitykkien tarvitsemalle vedelle on rakennettava pitkä putkilinja kauemmas merelle. Tietysti lunta voi tehdä talousvedestäkin. Siitäkin
vaihtoehdosta on linnan historiassa kokemusta. Taisi osaltaan vauhditta linnan konkurssia. Tai otetaan tarvittava vesi läheisen jätevesilaitoksen poistoputkesta.
Saadaan väri - ja muitakin efektejä kaupanpääle.
Lumilinna Pajarinrantaan?
125
1130
Vastaukset
- silmätaikijasuukii
"Mitä edelytyksiä Kemillä
on kehittyä vetovoimaisemmksi matkailukohteeksi kuin esim. Levi?"
Samaa virttä kittilässäkin laulettiin aikanaan. "Kuka nyt Leville kun on Alpit, Roåtti ja Norja jylhine vuorineen ja oikeine tuntureoneen.." Lisäksi maailmassa on niin vi***i ihmisiä ettei nuo tunturit kaikkia niin kiinnosta että viettäisivät siellä jokaisen lomansa. Kemissä on arktinen meri helposti saavutettavissa ja vaikka mitä mitkä tunturilapista puuttuu..- Realisti6
http://www.levi.fi/#
Tervetuloa Leville. Merta ei ole, mutta paljon muuta, jossa turistit viihtyy ja bisnes kukoistaa. Ei tarvi laskia olemattomia "käyntejä". - realisti6
Realisti6 kirjoitti:
http://www.levi.fi/#
Tervetuloa Leville. Merta ei ole, mutta paljon muuta, jossa turistit viihtyy ja bisnes kukoistaa. Ei tarvi laskia olemattomia "käyntejä".http://www.arcticsnowhotel.fi/fi/
Tässä lisää. Onhan näitä lumirakennelmia hotelleineen, ravintoloineen, baareineen Lapissa jo joka puolella. Ympäröivä luonto ja aktiviteetti mahdollisuudet aivan toista luokkaa kuin Kemin Pajarinrannassa. Sampo laiva on ok. , mutta keksikää jo jotakin muuta. Kemin Lumilinna ei voi elää entisyydessä, sillä se ei palaa. - lvchikcfhj
Realisti6 kirjoitti:
http://www.levi.fi/#
Tervetuloa Leville. Merta ei ole, mutta paljon muuta, jossa turistit viihtyy ja bisnes kukoistaa. Ei tarvi laskia olemattomia "käyntejä".Kiitos kutsusta, mutta tulee niin pitkä mutka matkaan ajaa sitä kautta vuorille laskettelemaan joten jätän välistä. Ehkä kesällä käyn tarkistamassa jos se ainokainen edes vähän haastava fillarilasku olis vihdoin kunnossa... Muutapa siellä ei minulle olekkaan, mutta onneksenne moni tyytyy Levin tarjontaan ja onneksenne sinne myös investoitiin, vaikka monelta usko puuttui
Kemissä on edelleen se meri eikä se poistu vaikka rannalle rakennetaan linna talveksi. Kemissä on meren lisäksi myös paljon muutakin, jotka voi hyödyntää eikä lumilinna ole niistäkään pois. - Totuutta kaivataan
Lapin matkailukohteet hyvin tuntevana (?) voinet antaa kattavan arvion myös Kemin
Pajarinrantaa ympäröivän maiseman erinomaisuudesta suhteessa esim. Levin ja
Saariselän maisemiin. Tarkista samalla miten määritellään "arktinen meri".
Em. matkailukohteissa on investoitu satoja miljoonia euroja yksityistä rahaa tuottavasti, Kemissä puuhastellaan matkailussa lumilinnan osalta tappiollisesti veronmaksajien rahoilla. - kbhullfff
Totuutta kaivataan kirjoitti:
Lapin matkailukohteet hyvin tuntevana (?) voinet antaa kattavan arvion myös Kemin
Pajarinrantaa ympäröivän maiseman erinomaisuudesta suhteessa esim. Levin ja
Saariselän maisemiin. Tarkista samalla miten määritellään "arktinen meri".
Em. matkailukohteissa on investoitu satoja miljoonia euroja yksityistä rahaa tuottavasti, Kemissä puuhastellaan matkailussa lumilinnan osalta tappiollisesti veronmaksajien rahoilla.Son makuasia tuo visuaalinen puoli. Jos tykkää alppikylä tyylisestä bordellista niin kaipa se levikin on sitten ihan ok. Itse en pikein jaksa innostua, vaan matkaan mielummin haastavien rinteiden ääreen ruåtsin ja norjan vuorille. Kuun vaihteessa suuntana Lygen.
Leville investoitiin kunnan varoilla vuosikymmeniä ennenkuin yksityiset investoinnit alkoivat. Samoin esim Oulun Tietomaa on julkisin varoin tehty ja kerää kävijöitä enemmän kuin kittilän bordelli. Tosin siihenkin meni aikaa.
Jos todellakin luulet että ainoastaan Levin kaltainen juottola oheispalveluineen on ainoa mikä turisteja kiehtoo, niin olet väärässä. Jos kuvittelet että suomessa olisi rakennettu yhtään turistikohdetta pelkästään yrittäjien ja yksityisin varoin, olet väärässä. Jokaisen yksityisin varoin nousuun saadun kohteen on laittanut alkuun veromarkat.. - kuukkelinkayttaja
kbhullfff kirjoitti:
Son makuasia tuo visuaalinen puoli. Jos tykkää alppikylä tyylisestä bordellista niin kaipa se levikin on sitten ihan ok. Itse en pikein jaksa innostua, vaan matkaan mielummin haastavien rinteiden ääreen ruåtsin ja norjan vuorille. Kuun vaihteessa suuntana Lygen.
Leville investoitiin kunnan varoilla vuosikymmeniä ennenkuin yksityiset investoinnit alkoivat. Samoin esim Oulun Tietomaa on julkisin varoin tehty ja kerää kävijöitä enemmän kuin kittilän bordelli. Tosin siihenkin meni aikaa.
Jos todellakin luulet että ainoastaan Levin kaltainen juottola oheispalveluineen on ainoa mikä turisteja kiehtoo, niin olet väärässä. Jos kuvittelet että suomessa olisi rakennettu yhtään turistikohdetta pelkästään yrittäjien ja yksityisin varoin, olet väärässä. Jokaisen yksityisin varoin nousuun saadun kohteen on laittanut alkuun veromarkat..Bordelli nimeltään Levi:
http://3.bp.blogspot.com/-O6SXdVvBcoA/TZGLYkjFqtI/AAAAAAAABBc/ea9Ycm0Zrl4/s1600/tmp.jpg
Kemi:
http://img.yle.fi/uutiset/perameri/article6516144.ece/ALTERNATES/w960/Leijalautailu leijahiihto.jpg
Ja vuorilla hiihtelyä Norjassa:
http://nordnorge.com/sites/n/nordnorge.com/files/724391627.jpg
Muuten se pitäjä, mikä suomessa imee eniten turisteja on muuten helzinki, laitetaas foto sieltäki:
http://blogs.helsinki.fi/neurodynamics2014/files/2014/01/HELSINKI_kesa.jpg
Siinähä sitä voi miettiä visuaalista näkökulmaa.. - nbhildfgf
Totuutta kaivataan kirjoitti:
Lapin matkailukohteet hyvin tuntevana (?) voinet antaa kattavan arvion myös Kemin
Pajarinrantaa ympäröivän maiseman erinomaisuudesta suhteessa esim. Levin ja
Saariselän maisemiin. Tarkista samalla miten määritellään "arktinen meri".
Em. matkailukohteissa on investoitu satoja miljoonia euroja yksityistä rahaa tuottavasti, Kemissä puuhastellaan matkailussa lumilinnan osalta tappiollisesti veronmaksajien rahoilla.Euroopassa on n.50 000 000 ihmistä joille löytyy muutaman tunnin ajomatkan päästä joko Alpit tai Välimeri ihan valinnan mukaan. Jos Välimeri jätetään laskuista niin muutaman tunnin ajomatkan päässä Alpeista asuu yli viisinkertainen määrä ihmisiä. Niille Levi ei paljoa sellaista tarjoa, mitä ei Kemi pysty tarjoamaan. Koiravaljakko merenjäällä on aivan samanlainen elämys kuin koiravaljakko Levillä. Toisaalta kelkkaretki sakeassa metsässä tai pitkä hiihtovaellus merenjäällä on heille extremeä. Kemissä on näiden lisäksi lumilinna esityksineen, taidemuseo, jäänmurtaja ym. Ja lisää voidaan keksiä. Välimereen ja Alppeihin tuttuneille ihmisille melontaretki Perämeren pohjukan karikkoisilla ja ainutlaatusella tavalla karuilla vesillä antaa ihan erilaisen elämyksen kuin alamäkipyöräily Levin helpoilla rinteillä..
Levi antaa eteläsuomalaisille vaikka hyrymyccet sellaista mitä Kemi ei voi antaa, mutta jos kemi saa houkuteltua nykyisten lisäksi vaikkapa 15% helsinkiin eksyvistä eurooppalaisista käyttämään näitä palveluita, niin se näkyisi jo työllisyydessä ja vielä on parisataa miljoonaa lisää houkuteltavaa. Ja venäläiset päälle!
Se vaan vie pirusti aikaa saada markkinoitua ja tehtyä tunnetuksi, eikä siinä auta muiden apinoiminen, vaan tuomalla omia vahvuuksia esille. Tuo lumilinna on yksi niistä houkuttimista. - ononmutta
nbhildfgf kirjoitti:
Euroopassa on n.50 000 000 ihmistä joille löytyy muutaman tunnin ajomatkan päästä joko Alpit tai Välimeri ihan valinnan mukaan. Jos Välimeri jätetään laskuista niin muutaman tunnin ajomatkan päässä Alpeista asuu yli viisinkertainen määrä ihmisiä. Niille Levi ei paljoa sellaista tarjoa, mitä ei Kemi pysty tarjoamaan. Koiravaljakko merenjäällä on aivan samanlainen elämys kuin koiravaljakko Levillä. Toisaalta kelkkaretki sakeassa metsässä tai pitkä hiihtovaellus merenjäällä on heille extremeä. Kemissä on näiden lisäksi lumilinna esityksineen, taidemuseo, jäänmurtaja ym. Ja lisää voidaan keksiä. Välimereen ja Alppeihin tuttuneille ihmisille melontaretki Perämeren pohjukan karikkoisilla ja ainutlaatusella tavalla karuilla vesillä antaa ihan erilaisen elämyksen kuin alamäkipyöräily Levin helpoilla rinteillä..
Levi antaa eteläsuomalaisille vaikka hyrymyccet sellaista mitä Kemi ei voi antaa, mutta jos kemi saa houkuteltua nykyisten lisäksi vaikkapa 15% helsinkiin eksyvistä eurooppalaisista käyttämään näitä palveluita, niin se näkyisi jo työllisyydessä ja vielä on parisataa miljoonaa lisää houkuteltavaa. Ja venäläiset päälle!
Se vaan vie pirusti aikaa saada markkinoitua ja tehtyä tunnetuksi, eikä siinä auta muiden apinoiminen, vaan tuomalla omia vahvuuksia esille. Tuo lumilinna on yksi niistä houkuttimista."Levi antaa eteläsuomalaisille vaikka hyrymyccet sellaista mitä Kemi ei voi antaa [..]"
Niin se varmasti on, mutta eteläsuomesta katsottuna alpit on ihan yhtä kaukana kuin levi --> http://keskustelu.suomi24.fi/node/11305908 - bchkncfjkbchkbc
ononmutta kirjoitti:
"Levi antaa eteläsuomalaisille vaikka hyrymyccet sellaista mitä Kemi ei voi antaa [..]"
Niin se varmasti on, mutta eteläsuomesta katsottuna alpit on ihan yhtä kaukana kuin levi --> http://keskustelu.suomi24.fi/node/11305908Puhumattakaan itä-euroopan vuorista. Pydaa riittää kuin ameriikassa ja hintataso luokkaa aavasaksa. Levin, tai paremminkin syötteen, pyhän ja ylläksen onneksi yx puuttini meinaa ryssiä hyvän alun. Mutta kova meininki siellä on tämän suksiturismin suhteen. Sotshin kisat oli nimenomaan sitä silmällä pitäen.
- diipadaapaajahuhupuh
Totuutta kaivataan kirjoitti:
Lapin matkailukohteet hyvin tuntevana (?) voinet antaa kattavan arvion myös Kemin
Pajarinrantaa ympäröivän maiseman erinomaisuudesta suhteessa esim. Levin ja
Saariselän maisemiin. Tarkista samalla miten määritellään "arktinen meri".
Em. matkailukohteissa on investoitu satoja miljoonia euroja yksityistä rahaa tuottavasti, Kemissä puuhastellaan matkailussa lumilinnan osalta tappiollisesti veronmaksajien rahoilla.Ottaisit edes ensin selvää mistä puhut. Leville on investoitu yksityistä rahaa lähinnä muutamaan kapakkaan ja hotelliin, sekö mökkeihin. Matkailu pyörii siellä tasan tarkkaan kunnan omistaman hissiyhtiön ympärillä.
- Ylärinne
diipadaapaajahuhupuh kirjoitti:
Ottaisit edes ensin selvää mistä puhut. Leville on investoitu yksityistä rahaa lähinnä muutamaan kapakkaan ja hotelliin, sekö mökkeihin. Matkailu pyörii siellä tasan tarkkaan kunnan omistaman hissiyhtiön ympärillä.
Kittilän kunta on mukana rapian 50 % osuudella hissiyhtiössä, joka sekin on erittäin tuottava ja on osa kokonaisuutta. Yksityinen panostus Leville on satoja miljoonia euroja, eikä siellä istuta kunnan kukkarolla niin kuin jossain satulinnoissa tehdään. Kannattaa aina selvittää kokonaisuus ennen kuin lataa eetteriin soopaa.http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288434486008.html
- Ylärinne
Ylärinne kirjoitti:

Että näin ikkäästi pelataan.http://www.rakennuslehti.fi/uutiset/kiinteistot/20567.html
- dididyyjne..
diipadaapaajahuhupuh kirjoitti:
Ottaisit edes ensin selvää mistä puhut. Leville on investoitu yksityistä rahaa lähinnä muutamaan kapakkaan ja hotelliin, sekö mökkeihin. Matkailu pyörii siellä tasan tarkkaan kunnan omistaman hissiyhtiön ympärillä.
Kittilän kunta ja kittilän matkailu oy. Kittilän kunta on mukana myös tuossa toisessa yhtiössä, joka on ammattiliiton perustama ja pääosin omistama. Se yksityisen rahan osuus on kaukana miljoonista, alle sata pienomistajaa... Ja koko touhu polkaistiin käyntiin silloin viimevuosisadan alussa ja alkoi tuottaa jo heti 2000 luvulla koska 80 luvulla samaan aikaan kun laskettelusta tuli koko kansan huvia jolloin sinne alettiin myös pumppaamaan rahaa. Eli perustuu pääasiassa kotimaan matkailuun.
- Ei Kemissä
Ylärinne kirjoitti:
Että näin ikkäästi pelataan.http://www.rakennuslehti.fi/uutiset/kiinteistot/20567.html
Näin toimitaan aidossa liike-elämässä. Veronmaksajien rahaa on käytetty minimaalisen vähän suhteessa kokonaisinvestointeihin ja veronmaksajien raha on tullut takaisin moninkertaisesti.
- kffjdlsdf
Ylärinne kirjoitti:
Että näin ikkäästi pelataan.http://www.rakennuslehti.fi/uutiset/kiinteistot/20567.html
Tuota rakennuskantaa ei sinne olisi rakennettu, jos ei kuntien panostuksella aikaan saatua matkailua olisi. Samaahan kemiinkin tavoitellaan, tänne on juuri se yksityinen sektori investoimassa rakentamalla sariuksen hotelleineen. Toki lumilinnaa ja sariusta kovasti vastustetaan.. Huomaatko?
- kdfjlmdd
kffjdlsdf kirjoitti:

Tittirii ja vieläpä somasti sama yhtiö joka pääasiassa Levillä on rakentanut, uskoo myös Kemin matkailuun... ;)
- Jo vain

Sariusta ei vastusta kukaan muutamaa ammattivalittajaa lukuunottamatta. Luepa mitä YIT:n Ylitolonen sanoi äskettäin. Hotellihanke olisi toivottava, mutta kuka operaattori ottais riskin ? YIT kyllä tekee, mikäli siihen löytyy yrittäjä. Kemin matkailijamäärät on niin pienet kuten Ylitolonen antoi ymmärtää verraten Kemin lukuja esim. Rovaniemen seutuun, ero on karmea. Mikäli YIT jossain vaiheessa ennakkomarkkinoi Sariuksen asuntoja on kiva nähdä miten onnistuu. Toki toivotaan, että lähtis käyntiin ihan työllisyydenkin vuoksi.
Tuskin Lumilinnaa sinällään vastustetaan, mutta matkailuväki on vuosien saatossa itse aiheuttanut kielteiset reaktiot täysin epäonnistuneella tiedotuspolitiikalla ja avoimuuden puutteella. - xxxxxyyyy
dididyyjne.. kirjoitti:
Kittilän kunta ja kittilän matkailu oy. Kittilän kunta on mukana myös tuossa toisessa yhtiössä, joka on ammattiliiton perustama ja pääosin omistama. Se yksityisen rahan osuus on kaukana miljoonista, alle sata pienomistajaa... Ja koko touhu polkaistiin käyntiin silloin viimevuosisadan alussa ja alkoi tuottaa jo heti 2000 luvulla koska 80 luvulla samaan aikaan kun laskettelusta tuli koko kansan huvia jolloin sinne alettiin myös pumppaamaan rahaa. Eli perustuu pääasiassa kotimaan matkailuun.
http://yle.fi/uutiset/myos_levia_rakennettu_paaasiassa_yksityisrahalla/6147451
Niinpä, milloin Kemin matkailutuotteisiin saatais yksityistä pääomaa, ettei tarvis joka vuosi istua kunnan kukkarolla. - lbhhlmbb
Jo vain kirjoitti:
Sariusta ei vastusta kukaan muutamaa ammattivalittajaa lukuunottamatta. Luepa mitä YIT:n Ylitolonen sanoi äskettäin. Hotellihanke olisi toivottava, mutta kuka operaattori ottais riskin ? YIT kyllä tekee, mikäli siihen löytyy yrittäjä. Kemin matkailijamäärät on niin pienet kuten Ylitolonen antoi ymmärtää verraten Kemin lukuja esim. Rovaniemen seutuun, ero on karmea. Mikäli YIT jossain vaiheessa ennakkomarkkinoi Sariuksen asuntoja on kiva nähdä miten onnistuu. Toki toivotaan, että lähtis käyntiin ihan työllisyydenkin vuoksi.
Tuskin Lumilinnaa sinällään vastustetaan, mutta matkailuväki on vuosien saatossa itse aiheuttanut kielteiset reaktiot täysin epäonnistuneella tiedotuspolitiikalla ja avoimuuden puutteella.No nyt tuli vähän asiaa. Lumilinnan vetäjäksi pitäisi saada joku oikea ammattilainen, kuten Kittilässä 80 luvun lopussa (J.P) Nyt on menty tavalla jota Kittilässäkin meinataan apinoida, eli yrityselämästä täysin tietämätön virkamies sotkee asioita. Siellä sentään poliitikot meinaa laittaa tämän virkanaisen ruotuun. Toivottavasti pysyvästi. Kemin ja Tornion matkailuyrittäjät ovat saaneet aikaiseksi oman yhtiön, joten sillä saralla voip jotain alkaa tapahtumaankin. Lumilinnan siirtäminen Pajarinrantaan voi olla erinomainen veto. Siellä on tilaa kehittää linnaa, että koko aluetta. Toki joku virkamies voi ryssiä koko jutunkin, mutta mahdollisuuksia se luo.
Ylitolonen puhui täysin asiaa. Ei YIT:n liiketoimintaan kuulu hotellin pitäminen. Suunnitelmiin se tai ne kuitenkin kuuluu ja tulisivat tarpeen jopa nykyiseen matkailun määrään. Rovaniemellä hotelleja on kymmeniä, kemissä.. ??
Ei Yllästä ja Kittilääkään yhdessä talvessa luotu, ei edes Phuketia tai Las Palmasta.. - nbbbnmnbv
xxxxxyyyy kirjoitti:
http://yle.fi/uutiset/myos_levia_rakennettu_paaasiassa_yksityisrahalla/6147451
Niinpä, milloin Kemin matkailutuotteisiin saatais yksityistä pääomaa, ettei tarvis joka vuosi istua kunnan kukkarolla.Voi ristus, lueppa tuolta ylempää.. Kittilässä matkailutuote on pääasiassa kunnan omistamaa ja rahoittamaa. Sen ympärille on rakennettu pääasiassa yksityisellä rahalla. Kemissä on jo ensimmäinen iso rakennushanke, eli Sarius, käynnissä.
- numrot
kdfjlmdd kirjoitti:
Tittirii ja vieläpä somasti sama yhtiö joka pääasiassa Levillä on rakentanut, uskoo myös Kemin matkailuun... ;)
eikö tämä ole kemin sivu
- Tuubaatuubaa
nbbbnmnbv kirjoitti:
Voi ristus, lueppa tuolta ylempää.. Kittilässä matkailutuote on pääasiassa kunnan omistamaa ja rahoittamaa. Sen ympärille on rakennettu pääasiassa yksityisellä rahalla. Kemissä on jo ensimmäinen iso rakennushanke, eli Sarius, käynnissä.
No kuinkas se Sarius eteneekään?Monesko kerros on työn alla? Entäs avajais päivä?Ja kuka sitä rakennuttaa?
- asdfasdfasdf
Eihän Keminmaan ja Simon kassassa ole mistä ottaa, tuskin sinne kukaan haikailee.
- valituksen paikka!
Mielestäni Pajarinranta ei ole sopiva. Linnan ja liikenteen sinne tulo rikkoo pahasti läheisen puistoalueen rauhaa ja viihtyisyyttä.
- mopopojatrules
valituksen paikka! kirjoitti:
Mielestäni Pajarinranta ei ole sopiva. Linnan ja liikenteen sinne tulo rikkoo pahasti läheisen puistoalueen rauhaa ja viihtyisyyttä.
Niin että pask@t työllisyyden ja Kaupungin kehittämiselle, kunhan sinä saat rauhassa paskattaa koirasi.
- koirakelkka kääntyi
valituksen paikka! kirjoitti:
Mielestäni Pajarinranta ei ole sopiva. Linnan ja liikenteen sinne tulo rikkoo pahasti läheisen puistoalueen rauhaa ja viihtyisyyttä.
Jos pitää valita ikkunan alle lumilinna taikka koirat, niin valitsen koirat.
- Joopasejoo
Sarius on edelleen vain märkä uni haihattelijoiden maailmassa. Yhtään rakentamis-
päätöstä ei ole tehty. - ajallaaaaaan
Joopasejoo kirjoitti:
Sarius on edelleen vain märkä uni haihattelijoiden maailmassa. Yhtään rakentamis-
päätöstä ei ole tehty.Eikös ensinnä pitäisi rakentaa tiet, ja semmoista.
- Joopasejoo
ajallaaaaaan kirjoitti:
Eikös ensinnä pitäisi rakentaa tiet, ja semmoista.
Pajarinrannalla oli ennen uimaranta. Maaperä ei kestä esim. lumilinnan rakentamista ja raskaiden koneiden liikkumista jonka takia on tehtävä suuri maa-
massojen vaihto ja se maksaa paljon. Nykyinen lumilinnan paikka on vanhaa
satamalaiturialuetta jonka kantavuus on aivan eri luokkaa kuin Pajarinrannan
savipohja. Mutta onhan meillä rahaa........,eikös. - huhheijaaavaa
Joopasejoo kirjoitti:
Pajarinrannalla oli ennen uimaranta. Maaperä ei kestä esim. lumilinnan rakentamista ja raskaiden koneiden liikkumista jonka takia on tehtävä suuri maa-
massojen vaihto ja se maksaa paljon. Nykyinen lumilinnan paikka on vanhaa
satamalaiturialuetta jonka kantavuus on aivan eri luokkaa kuin Pajarinrannan
savipohja. Mutta onhan meillä rahaa........,eikös.Ilmastonmuutos ja luonnolliset vedenkorkeudenvaikutukset tuossa poukamassa?
- Näin on
huhheijaaavaa kirjoitti:
Ilmastonmuutos ja luonnolliset vedenkorkeudenvaikutukset tuossa poukamassa?
Kesällä vedenkorkeuden vaihtelun näkee selvästi.Pohjoistuuli tai korkeapaine vie veden vähiin ja etelätuuli nostaa veden muuten kuivalle rannalle. Vesi liikuttaa pohjan epäpuhtauksia eri suuntiin talvellakin ja lisäksi rantavesien jäätyminen pohjaan asti nostaa maa-ainesta irti. Peurasaaren ja n.s Möllärinmöljän välinen
alue on lahti, jossa virtausta ei ole,ainoa puro joka tuo hieman vettä lahteen on Nauskanoja joka sekin on kesällä lähes kuiva. Kun tällaisesta lahdesta yritetään
ottaa vettä lumitykeille,savi ja muut epäpuhtaudet kuluttavat pumput ja letkut ja tukkivat lumitykkien suutimet. - jotain järkeä pitäis
Näin on kirjoitti:
Kesällä vedenkorkeuden vaihtelun näkee selvästi.Pohjoistuuli tai korkeapaine vie veden vähiin ja etelätuuli nostaa veden muuten kuivalle rannalle. Vesi liikuttaa pohjan epäpuhtauksia eri suuntiin talvellakin ja lisäksi rantavesien jäätyminen pohjaan asti nostaa maa-ainesta irti. Peurasaaren ja n.s Möllärinmöljän välinen
alue on lahti, jossa virtausta ei ole,ainoa puro joka tuo hieman vettä lahteen on Nauskanoja joka sekin on kesällä lähes kuiva. Kun tällaisesta lahdesta yritetään
ottaa vettä lumitykeille,savi ja muut epäpuhtaudet kuluttavat pumput ja letkut ja tukkivat lumitykkien suutimet.Perusteluja valitukselle olisi paljon.
Miten tehtäisiin valitus?
Kuka osaisi?
- Pakosta maksaja
Kemiläiset! Tänään kaupunginhallitus hyväksyy Pajarinrannan lumilinnan pysyväksi sijoituspaikaksi. Tämähän tarkoittaa myös sitä että rajaton piikki on aukeamassa,
Kustannuksia ei ole kukaan miettinyt,mitäs sitä pienistä kun rahoittaja on varma ja rahaa riittävästi. Ja jos ei muuten riitä niin nostetaan veroja. Mitenkäs se olikaan,ei
tyhmä ole se joka pyytää vaan se joka antaa.- va li
Voiko päätöksestä valittaa?
- Slippery Slope
Näyttivät olevan vielä EU rahoitustakin vailla, joten siinä samalla se yksi kymppitonni joutas entisen koulun remppaan. Näin ollen saataisiin Suomen suurin sisä airsoft-pelikenttä kunnostettua. Vai olikohan tuossa häädössä todellakin kyse varsinaisesti asbestista? http://yle.fi/uutiset/asbesti_sulki_airsoft-harrastajien_tilat_kemissa/7121520
- PikkuPorvariPerkele
va li kirjoitti:
Voiko päätöksestä valittaa?
Eikös ne vasemmistolaiset ole valittaneet jo 20 vuotta ja aina vaan linna nousee?
- joustavaa
Meidän perhe ei ole tyhmä. Onneksi voi muuttaa muuhun kaupunkiin. Ei tuota jaksa silmissään nähdä joka päivä.
- fhshnmj
Veden imuputki voi olla kauempana eli löytyy 4m syvänteitä n. 400m päästä rantaa jaaAirsofti pitäs kieltää lailla.
- Pakosta maksava
Kemiläisen veronmaksajan painajaisuni ja lumilinnaväen märkä uni toteutui kun val-
tuusto siunasi lumilinnan paikaksi Pajarinrannan. Kun Kemissä korotetaan kunnal-
lisveroja jyrkästi nousevien kunnallismenojen takia niin yhtenä rikkana rokassa on tämä höttöunelmien kaatopaikka,matkailu. Kun lumilinnalla on juhlavuosi niin takuuvarmasti valtuusto lahjoittaa tämän luomuksen tekoon niin paljon kuin kehtaa-
vat vaatia. Valitettavasti kunnallisvaaleihin on vielä matkaa mutta seurataan tähänkin
hulluuteen uppoavia miljoonia niin tiedämme kenet pudotamme seuraavasta valtuustosta. - utopiaa vai totta
http://www.kemi.fi/Keskusvirasto/elinkeinopalvelut/Kemin_matkailun_masterplan_2020.pdf
Siinäpä sitä tavoitetta kerrakseen. - utopiaa vai totta
http://www.lounaislappi.fi/Uutiset/1194889131801/artikkeli/sampo risteillyt 2000 kertaa.html
Sampo ok, mutta mistä tuo 200.000 voisi kertyä ? - Xf,juhildz
Se toteutuu vain hatusta vedetyllä luvulla. Sampo ympätään jokaiseenvähänkin mat-
kailua sivuavaan juttuun mutta Sampon risteily - ja matkustaja kapasiteetti on rajal-
linen. Myös talven säät ovat arvoitus. Sampo on keppihevonen jolla ratsastetaan
surutta ja kytketään se häikäilemättä lumilinnan "erinomaisuuteen". Tämä satuilu
saattaa asioista selvää ottamattomalle mennä täydestä. Senhän ymmärtää mutta
sitä ei ymmärrä miten tällainen satuilu uppoaa vuodesta toiseen Kemin päättäjiin.
Miksi ei vaadita esim. faktaa kävijämääristä ja varsinkin lipunmyyntituloista sekä
muista asiaan liittyvistä oheistuloista.
Kemissä näyttää matkailu ja jalkapalloilu olevan "erityisasemassa" rahoituksen suhteen. - Tessu4
Lopettakaa koko lumilinna höpötys
- ....................
Mistä Sampo lähtee?
Onko lähellä linnaa?
- Ne maisemat
http://yle.fi/uutiset/lumi_houkuttelee_matkailijoita_lappiin/7011573
Niinpä niin. - Pakosta maksava
Käykääpä Kemiläiset pajarinrannalla katsomassa kun merivesi on nyt 60 cm alle
keskiveden. Kun linnan lumenteon aikana on samanlainen tilanne niin mistäs se
lumentekovesi otetaan? Kauempaamereltä (kallis ratkaisu) vai käytetäänkö puh-
dasta vesijohtovettä(erittäin kallis ratkaisu)? Ja jään paksuus vielä lisäksi.- vakioratkaisu
Oliskohan joku ulkomainen vesi halvempaa?
- GeeGan
vakioratkaisu kirjoitti:
Oliskohan joku ulkomainen vesi halvempaa?
Oliskohan toi Välimeren vesi edullisempaa? Lisäksi se olisi sinisen hohtavaa, tulisi komean näköistä lunta ja jäätä?
- näin näin
GeeGan kirjoitti:
Oliskohan toi Välimeren vesi edullisempaa? Lisäksi se olisi sinisen hohtavaa, tulisi komean näköistä lunta ja jäätä?
Varmaan ei maksaisi enempää jos toisi pari tankkerillista vettä kuin että rupeaisi tekemään noita muita kalliita ratkaisuja. Halvaksi tulee kuljetukset, siitä päätellen että esim. tavallisia SIPULEITA tuodaan Uudesta Seelannista, ja ne ovat halpoja.
- ????
http://www.stat.fi/til/smat/2013/smat_2013_2014-04-10_tau_012_fi.html
Päästäis edes tälle listalle koko vuosi huomioiden. Mitä meillä on tarjolla esim. kesäisin, että saataisi massat tänne ?- resiinaralli
Eikös se resiina ole kohta koekäytössä? Meinaan vaan kun se resiinarata on etelälapin ssäskisintä aluetta niin siinä on resiinanpumppaajille kirittäjiä kotitarpeiksi. on taatusti unohtumaton elämys. ja paarmat ja mäkäräiset lisävauhtia antamaan.
- ? I
resiinaralli kirjoitti:
Eikös se resiina ole kohta koekäytössä? Meinaan vaan kun se resiinarata on etelälapin ssäskisintä aluetta niin siinä on resiinanpumppaajille kirittäjiä kotitarpeiksi. on taatusti unohtumaton elämys. ja paarmat ja mäkäräiset lisävauhtia antamaan.
Pilkkijöitä oli rannassa juuri vastikään jäällä.
Eikö linna voitaisi rakentaa suoraan jään päälle? - 12 + 5
? I kirjoitti:
Pilkkijöitä oli rannassa juuri vastikään jäällä.
Eikö linna voitaisi rakentaa suoraan jään päälle?Kätevä ratkaisu.
Ei tarvitsisi purkamista eikä siivoamista. - ei listalla
Kemiläiset ovat vaatimattomia eivätkä ilmoittele lukujaan, siksi meistä ei tilastot tiedä. Esimerkkinä tuo linnan kävijämäärä, salainen, varmaan hurjan iso olisi.
- vastustan kertakäytt
ei listalla kirjoitti:
Kemiläiset ovat vaatimattomia eivätkä ilmoittele lukujaan, siksi meistä ei tilastot tiedä. Esimerkkinä tuo linnan kävijämäärä, salainen, varmaan hurjan iso olisi.
Rakennetaan linna lautan päälle niin sen voi hinata kesäksi pohjoiseen ja tuoda taa talvella takaisin.
- Realisti6
Meillä Kemissä on mahtavat visiot, kuten ohesta ilmenee. Megahankkeet on keikahtaneet toinen toisensa perään, joten varmaankin tavoitteita on tarkistettu vai ?
Sivut rullaa ylhäältä alaspäin. http://www.kemi.fi/Keskusvirasto/elinkeinopalvelut/Kemin_matkailun_masterplan_2020.pdf
PS. Lumilinnan kävijämääksi oli visioitu tälle vuodelle 113000 ja lipputuloiksi 295.000€.
Mikä oli lopullinen saldo ? - Toiveikas veronmaks
Realisti6 kirjoitti:
Meillä Kemissä on mahtavat visiot, kuten ohesta ilmenee. Megahankkeet on keikahtaneet toinen toisensa perään, joten varmaankin tavoitteita on tarkistettu vai ?
Sivut rullaa ylhäältä alaspäin. http://www.kemi.fi/Keskusvirasto/elinkeinopalvelut/Kemin_matkailun_masterplan_2020.pdf
PS. Lumilinnan kävijämääksi oli visioitu tälle vuodelle 113000 ja lipputuloiksi 295.000€.
Mikä oli lopullinen saldo ?Onko niin paljon laskettavaa, ettei ole vielä päästy loppuun saakka?
- Ljhcr
Toiveikas veronmaks kirjoitti:
Onko niin paljon laskettavaa, ettei ole vielä päästy loppuun saakka?
Varmaan loppui laskurista patterit eikä ole varaa ostaa uusia. Siispä arvioidaan.
- Hikhik
Realisti6 kirjoitti:
Meillä Kemissä on mahtavat visiot, kuten ohesta ilmenee. Megahankkeet on keikahtaneet toinen toisensa perään, joten varmaankin tavoitteita on tarkistettu vai ?
Sivut rullaa ylhäältä alaspäin. http://www.kemi.fi/Keskusvirasto/elinkeinopalvelut/Kemin_matkailun_masterplan_2020.pdf
PS. Lumilinnan kävijämääksi oli visioitu tälle vuodelle 113000 ja lipputuloiksi 295.000€.
Mikä oli lopullinen saldo ?Ostetaan itänaapurista sukellusvene jolla tehdään sukelluksissa viinanhakureissu
pietarista. - 18+8
Ljhcr kirjoitti:
Varmaan loppui laskurista patterit eikä ole varaa ostaa uusia. Siispä arvioidaan.
Posari pyytää nyt kommentteja tästä.
No kommentoikaa kun joskus kysytään!
http://www.pohjolansanomat.fi/Paikalliset/1194907026787/artikkeli/visio pajarinrantaan snow castle arena.html - Linnat on
18+8 kirjoitti:
Posari pyytää nyt kommentteja tästä.
No kommentoikaa kun joskus kysytään!
http://www.pohjolansanomat.fi/Paikalliset/1194907026787/artikkeli/visio pajarinrantaan snow castle arena.htmlMitä niitä täällä kyselee. Kun posari on kritiikittömästi vihkiytynyt toistamaan papu-
kaijamaisesti matkailuväen suoltamia ufojuttuja ja tilaajan mieleisiä tutkimustuloksia
niin mitäpä ne kommentit hyödyttää. Esimerkiksi ympärivuotinen lumilinna. Onhan
sellaisen rakentaminen mahdollista. Eikä maksa paljon,varsinkaan sen sulamisen
estäminen. Ehkä yhden atomivoimalan sähköntuotto riittäisi. Hulluja ideoita voi
esittää mutta jotain realismia sentään,kiitos. Toisten rahoja on kiva ja helppo tuh-
lata jos päättäjät sen sallivat. Ja sitten kun rahat on tuhlattu niin nostetaan kytkintä. - sano sano se
Linnat on kirjoitti:
Mitä niitä täällä kyselee. Kun posari on kritiikittömästi vihkiytynyt toistamaan papu-
kaijamaisesti matkailuväen suoltamia ufojuttuja ja tilaajan mieleisiä tutkimustuloksia
niin mitäpä ne kommentit hyödyttää. Esimerkiksi ympärivuotinen lumilinna. Onhan
sellaisen rakentaminen mahdollista. Eikä maksa paljon,varsinkaan sen sulamisen
estäminen. Ehkä yhden atomivoimalan sähköntuotto riittäisi. Hulluja ideoita voi
esittää mutta jotain realismia sentään,kiitos. Toisten rahoja on kiva ja helppo tuh-
lata jos päättäjät sen sallivat. Ja sitten kun rahat on tuhlattu niin nostetaan kytkintä."posari on kritiikittömästi vihkiytynyt toistamaan papu-"
no nythän sinulla on mahdollisuus sanoa siellä oma mielipiteesi
- Niinpä juuri
http://www.kemi.fi/d5web/kokous/20142629-8-1.PDF
Uusi sopimus. - +++++++
http://yle.fi/uutiset/hyvinvointipalveluista_kemiin_uusi_vahva_elinkeino/7297569
Liittyiskö tämä hanke tähän Pajarinrannan suunnitelmaan yhtenä osana ? - Tilastoja moneksi
Suosittuja matkailukaupunkeja Suomessa, sekä matkailukohteita Lapissa kansainväliseltä matkailusivustolta. Posari kertoikin tänään asiasta, joskin vähän eri tavalla ja eri mittaria käyttäen.
http://www.tripadvisor.fi/Tourism-g189896-Finland-Vacations.html - Tilastoja moneksi
Ai meinas Lappi unohtua. Se on täällä http://www.tripadvisor.fi/Tourism-g189915-Lapland-Vacations.html
- Harhan viljelyäkö
Jaa ei paha tilanne. Matkailukaupunkikohteita arvostelu 54 ja Kemi sijalla 50. Lapin kohteita arvosteltu 13 ja Kemi linnoineen sijalla 13. Näin se tilasto kertoo, mutta sitähän voi jutussa vääntää miten lystää ja ellei tarkkaan lue niin saa aivan väärän käsityksen.
Mihinkähän ne iglut Pajarinrannassa sijoitetaan. Sopivalla tuulella saa katella paikallisen jätevesilaitoksen sulahöyryjä, eikä revontulista tietoakaan, joita kuulemma "asiakkaamme tulevat katsomaan". Ho hoijaa.
http://www.iltalehti.fi/matkajutut/2014091618666899_ma.shtml?utm_source=etblokki&utm_campaign=etblokki- jotain viihdettä yöl
Kuuluu mukavasti, kun kilometrien pituiset tavarajunat öisin kolkuttelevat vierestä.
- Pikku yrittäjä
http://www.pohjolansanomat.fi/Paikalliset/1194944685401/artikkeli/mista loytyisivat turistit pienyrittajan safarihaalareihin.html
Pitkän linjan yrittäjä puhuu asiaa. Samaa on moni muukin yrittäjä jutellut kahden keskisissä keskusteluissa. Kemin Matkailu Oy:n poukkoileva ja tarkoitushakuinen tiedotus ei lisää luottamusta niihin yksityisiin, jotka ovat ajatelleet sijoittaa matkailuun. Sampohan on ollut todellinen Kemin matkailun veturi kautta aikain. Viime talvinen asiakasmäärä on samaa luokkaa kuin 2000 luvun alun, joten on palattu yli kymmenen vuoden takaisiin lukemiin. - Pakosta maksava
Nyt oli posarissa ensimmäinen oikean yrittäjän rehellinen kirjoitus Kemin matkailusta
Miksi muut yrittäjät eivät kerro omia,ei liioiteltuja kokemuksiaan kemin turistivirtojen vaikutuksista oman yrityksensä liikevaihtoon? - Tarkempi tutkimus
http://keminwww.kemi.fi/d5web/kokous/20142805-5.HTM
http://keminwww.kemi.fi/d5wep/kokous/20142806-7.HTM
Tuliko Kemin Tarkastuslautakunnan enemmistön esittämiin selkeisiin kysymyksiin vastauksia ? Ei tullut. Miksi ei ? Ei kai se voi olla niin, että tyydytään tällaiseen selittelyyn ? - Harhan viljelyä
http://www.pohjolansanomat.fi/Paikalliset/1194944685401/artikkeli/mista loytyisivat turistit pienyrittajan safarihaalareihin.html
Niinpä niin. Kyllä tämä on tiedetty jo vuosia muualla paitsi Kemin Matkailu Oy:ssä. - Harhan viljelyä
http://www.lounaislappi.fi/Uutiset/1194889131801/artikkeli/sampo risteillyt 2000 kertaa.html
Vain niin, että 21 milj. matkailutulot Kemiin ? Ei viime aikainen uutisointi tue tätä höpötystä. Kemin matkailutulo muodostuu niin monesta tekijästä, joissa Lumilinnan ja Sampon rooli on vain osa siitä, mutta sitä jaksetaan korostaa. Johtuneeko vähän tarkoitushakuisesta tutkimuksesta, joka piti teettää, mutta kenen toivomuksesta ? Ehkä piti korostaa matkailun merkitystä, jotta kaupungin rahahanat olisivat edelleen avoinna ja joku hotellioperaattori kiinnostuisi uuden kylpylähotellin rakentamisesta. Posarin sanoin, että tällainen hotellihanke on pitkässä kuusessa ja pitäisi pystyä ensin täyttämään nykyiset hotellit, jotka ovat huomattavalla vajaakäytöllä, jos koko vuotta katsotaan, käyttöaste 30-40 %. Onneksi suurten tehtaiden suurseisokit tuovat täytettä, mutta uskokaa tai älkää nämäkin kävijät lasketeen matkailutuloksi ?? Jaa että Sampolla oli ennätyvuosi no se tietysti on hyvä, koska siellä käy aitoja turisteja, mutta miten on sen ennätyksen laita. Ilmoitettin 11600 kävijää.
- vuosi 2001 11065
- vuosi 2002 10856
- vuosi 2003 11637
- vuosi 2004 11007
Eiköhän hehkutus ole vähän ylimitoitettua, kun palattiin 2000- luvun alun tasolle. Entä nämä MEK:n tilastot:
- vuosi 1997 32900
- vuosi 1998 34980
- vuosi 1999 34840
- vuosi 2000 35190
Lumilinnasta vain sen verran, että vielä v. 1999 ilmoitettiin 254000 vierasta, vuonna 2000 ilmoitettin reilusti yli 200000 vierasta, mutta uusi johtokunta päättikin tarkastella lukua ja muutti sen 100000:een. Eli noin vain paperilla. Enempää ei tarvi sanoa, tämän myötä uskottavuus on mennyt jo aikoja sitten kävijävärkkäyksen vuoksi. Tähänkö lisätään vielä kommentit " se on salaisuus", "laskutapaa emme paljasta" "arvioimme" jne..... Uskotteko, että joku mahdollisesti sijoitusta tekevä harkitsee investointeja. Kyllä Kemi saa linnansa pitää veronmaksajien rasitteena. - Pakosta maksava
Yllä oleva kertoo kaiken tarpeellisen Kemin matkailun touhuista.
- Näköyhteys ja tieto
http://www.visitkemi.fi/fi/sampo
Mitähän vilske tarkoittaa lukumääränä ? Ketkä näistä mainituista kansallisuuksista oli useamman päivän lomalla Kemissä ja mistä syystä ? Hehkutus on alkanut. - Uskottavuuden loppu
http://www.taloussanomat.fi/arkisto/1999/11/17/kemin-lumilinnasta-osakeyhtio/199924891/12
Vanha uutinen. Ensimmäinen ja ilmeisesti viimeinen yritys saada homma yksityistettyä. Se on aino keino saada touhuun uskottavuutta. Ylenpalttinen höpötys on karkoittanut kaikki, jotka haluaa tosissaan panostaa matkailuun. Tämä edellämainittu yrityshän päättyi oikeusprosessiin ja koko touhun loppuun niiltä osin. Miksi ? - Pakosta maksava
Tuossa tapauksessa yksityishenkilö erehtyi matkailuväen seireenilauluihin ja karautti kiville raskaasti. Ja mitä sen jälkeen? Yksityinen raha on kiertänyt Kemin kaukaa mitä matkailuun ja sen kehittämiseen tulee. Kun Keminmaahan rakennettavan kylpylä/hyvinvointikeskuksen kustannusarvioksi kerrotaan miljoona euroa niin paljonko on arvioitu Kemiin suunniteltavan hyvinvointikeskuksen hinnaksi? Ja Keminmaassa voidaan hyödyntää jo olemassaolevia rakenteita. Kemissäkin on Pajarinrannassa tarjolla jo olemassa oleva,käyttökelvoton suojeltu rakennus jota ei saa purkaa. Siinäpä lähtökohta Kemin tulevalle (ei tule koskaan)hyvinvointikeskuk-
selle jonka hintalappua ei kehdata edes arvioida. - Homma yksityiselle
http://keminwww.kemi.fi/d5web/kokous/20142630-10-1.PDF
Älästä nyt masennu. Kaupungin talousarviossa vv 2015- 2018 on ympärivuotisen toimipaikan rakentaminen Pajarinrantaan. Tällä pyritään kehittämään matkailua uuden Lumilinnakonseptin myötä. Lumilinna olisi avoinna 365 vrk, kuten Napapiiri Rovaniemellä. Tällä toimenpiteellä uskotaan matkailuyritysten kolminkertaistamiseen Kemissä, lumilinnankävijämäärien kaksinkertaistamiseen ja arvioidaan valtameriristeijöitten roimaan kasvuun Ajoksessa ja toivotaan Kemin lentoasemalle virtaavan kymmeniä ja taas kymmeniä charter koneita vuosittain.
PS. Viimeviikolla tapahtui sellainen ihme, että matkailun toimitusjohtaja ilmoitti Lounais-Lapissa uudesta asiakasmäärä ennätyksestä Sampolla viime talvelta. Se onkin kuulemma yli 12000 vierasta. Ei ole pitkä aika, kun matkailu ilmoitti virallisesti, että asiakkaita oli 11670. Mistä muutos johtui ? - Pakosta maksava
Ei tuolla tiedotuspolitiikalla ole mitään luotettavuutta. Se syö ja on jo syönyt uskottavuuden matkailuväen ilmoittamille kävijämäärille. On tullut vaikutelma että lukuja kerrotaan ja muutellaan tarpeen mukaan. Kun vielä visiotkin ovat vailla minkäänlaista realismia,esim valtameriristeilyt Kemin matkailukohteita ihmettelemään,niin ei voi muuta kuin ihmetellä paikallislehtien intoa kertoa useita kertoja viikossa näistä matkailun touhuista.
- Pakosta maksava
Nyt on Kemin hotelleilla ja kaupoilla todellinen rahantekotalvi tulossa! Lumilinnan juhlavuotena,siis tänä talvena, odotetaan lumilinnaan jopa ainakin150000 kävijää! Siihen sampon risteilyvieraiden uusi ennätys niin eihän rahantuloa voi estää mikään! Hotellien kannattaa varautua ennennäkemättömään yöpyjien määrään,kaikki eivät mahdu yöpymään linnan lumihotellissa joka rankattiin jopa maailman parhaaksi! Koska hotelleissa on rajoitetusti kapsiteettia niin kannattaa ottaa myös siivoukomerot ja kaikki mahdolliset tilat köyhempiä kotimaan linnavieraita varten käyttöön. Ravitsemusliikkeet tekevät myös kunnon tilin unohtamatta tietenkään muuta liike-elämää. Meidän Kemiläisten on syytä välttää keskustassa liikkumista linnan aukioloaikana ettemme ole kiireisten turistilaumojen tiellä.
- Mikä anti ?
http://duunitori.fi/tyopaikat/tyo/kemin-kaupunki-kehittamiskoordinaattori-kemi-smsol-1556298
No nyt. Organisaatio senkun vahvistuu ? - Taassealkoi
Taas on varma syksyn merkki ilmestynyt: Lumilinnahehkutus. Tämä yletön lumilinnan ylistys ja kansainvälisen suosion ylivertaisuus(?) on toistanut itseään kyllästymiseen asti vuodesta toiseen. Valtaisan kävijäryntäyksen(toivotaan,uskotaan,oletetaan jne)takia Finnaviaakin painostetaan lisäämään lentovuoroja Kemiin. Osaako linnan tiedotusväki kertoa ja perustella Finnavialle oikein miksi niitä lentovuoroja pitäisi lisätä? Vai mistä johtuu ettei lentovuorojen lisäyksille lämmetä?Jos esim linnan kävijämääriä ei ole kerrottu,tai sitten en ole niitä huomannut, niin miten niitä lentovuoroja sitten lisättäisiin?
Vai olisiko jotain vaikutusta sillä että kävijäluvuista kyllä kerrottaisiin joissakin artikkeleissa joiden ehkä keskenään ristiriitaisten lukujen julkaiseminen saisi jotkin matkailualalla toimivat yritykset aprikoimaan investointien kannattavuutta Kemin suuntaan? - Taassealkaa
Nyt on kerrottu että lumilinna rakennetaankin Mansikkanokalle!? Miksi se sinne rakennetaan? Pajarinrantaanhan oli suunnitteilla miljoonia euroja maksava matkailu/hyvinvointikeskus josta piti tulla jopa Leviä vetovoimaisempi. Loppuiko matkailuväeltä rahat vai ammattitaito kun tässä näin kävi? Vai eivätkö rahakkaat ei-kemiläiset yrittäjät uskoneetkaan linnahypetystä vaan investoivat rahansa oikeisiin matkailukeskuksiin?
- olloshuoletonna
http://leviniglut.net/iglut/
Mansikkanokan olokoloista tulee näille ympäri Lappia oleville luxus lomakohteille kova kilpailija. Uskotaan, että näin käy ja arvoidaan tulojen nousevan ennätyssuureksi.
- ihmettelenpähänvain
Missä luki että lumilinja tulee mansikkanokkaan ??
- todellisuusavaruus
http://keminwww.kemi.fi/d5web/kokous/20153016-8-1.PDF
Tuollahan se seisoo. Komiaa on teksti, kuten aina ennenkin. Jalat on tukevasti ilmassa. - ihmettelenpähänvain
niinpäs onkin, mutta siellä lukkee lumilinna "talvesta 2017 alkaen"
eisiis tänä talvena vielä..ja kerta jalat on tukevasti ilmassa niin tokkopa tullee ensi vuonnakaan :D - joululahj
Miksi lumilinna eristettäisiin johonkin Pajarinrantaan? Olisi turistitulvan loppu, ja jos joku kävisi siellä niin ei muissa kohteissa sitten kumminkaan, aivan järjetön suunnitelma.
Onkohan jossain muuten myytävänä pienoisnukkeina (pehmoina) niitä Arttua ja Terttua? - Nythän
se vasta piiloon lykätäänkin, sinne Mansikkanokan uimarannan alueelle. Parkkitilat aivan olemattomat, elleivät raivaa metsää ja poista matonpesupaikkaa?
- no_problem
onhan siinä se leirintäalueen parkkipaikka ensi hätään, loput autot mahtuu kadunvarsille jne. Lisäks voi jättää auton kauemmas esim satamaan tai ydinkeskustaan ja kävellä sieltä lumilinnan luo, ei pitkä matka
- Ei_net
no_problem kirjoitti:
onhan siinä se leirintäalueen parkkipaikka ensi hätään, loput autot mahtuu kadunvarsille jne. Lisäks voi jättää auton kauemmas esim satamaan tai ydinkeskustaan ja kävellä sieltä lumilinnan luo, ei pitkä matka
turistit tule tänne katuja mittaileen, kyl autolla on viereen päästävä. Entäpä ne bussit, niitähän tulee pilvin pimein jotta se noin 100 000 kävijämäärä saadaan rikottua.
Ajatelkaapa nyt. Lumilinna on avoin v.2016 24.01 - 10.04 päivittäin 10:00 - 18:00
Siis 77 päivää ja jokaisena 8h = 616h. Näin ollen keskimäärinen kävijämäärä olisi n.162 henkilöä/tunti. (4 bussia/tunti)
Jos kävijämäärä puotetaan 70 000, niin silloin kävijöitä olisi n.113 henkilöä/tunti. (3 bussia/tunti)
Kyllä pitää kunnon parkkitilat olla ja jos oikein haluaa palvella, nii katettuna tietenkin. Eipä tarvi lähtiessä lumia harjailla auton päältä.
http://www.visitkemi.fi/fi/lumilinna - vinkkivi
Ei_net kirjoitti:

http://www.visitkemi.fi/fi/lumilinnaTarvitaan nopea ski bus kallille tai svansteiniin lumilinnalta. Tässä työttömälle ABSCEDFT -ajokortin omistajalle ilmainen biznezz vinkki. Jos vaikka vitosella kallille ja viidellätoista ruottin puolelle.
- KylläNeOssaa
Ei_net kirjoitti:
turistit tule tänne katuja mittaileen, kyl autolla on viereen päästävä. Entäpä ne bussit, niitähän tulee pilvin pimein jotta se noin 100 000 kävijämäärä saadaan rikottua.
Ajatelkaapa nyt. Lumilinna on avoin v.2016 24.01 - 10.04 päivittäin 10:00 - 18:00
Siis 77 päivää ja jokaisena 8h = 616h. Näin ollen keskimäärinen kävijämäärä olisi n.162 henkilöä/tunti. (4 bussia/tunti)
Jos kävijämäärä puotetaan 70 000, niin silloin kävijöitä olisi n.113 henkilöä/tunti. (3 bussia/tunti)
Kyllä pitää kunnon parkkitilat olla ja jos oikein haluaa palvella, nii katettuna tietenkin. Eipä tarvi lähtiessä lumia harjailla auton päältä.
http://www.visitkemi.fi/fi/lumilinnaJos katetun parkkialueen haluaa ni kemihän voi rakennuttaa parkkihallin maan alle. Vaikka siihen leirintäalueen alapuolelle merenrajjaan. Joku kaunis pv huomataan että hallin seinässä on vuoto ja kaupungilta tullee joku osaamaton raksadude korjaamaan sitä.
"ups"....*WLOOOOSH* - heh.heh
KylläNeOssaa kirjoitti:
Jos katetun parkkialueen haluaa ni kemihän voi rakennuttaa parkkihallin maan alle. Vaikka siihen leirintäalueen alapuolelle merenrajjaan. Joku kaunis pv huomataan että hallin seinässä on vuoto ja kaupungilta tullee joku osaamaton raksadude korjaamaan sitä.
"ups"....*WLOOOOSH*Maauimala täältä puuttuukin.
- Maamansikka
Joo,hyvä paikka tulee mansikkanokalle.parkkialuetta laajennetaan tarpeen mukaan.
- opintomatkalle
Kun näyttääpi siltä, että Pajarinrannan projekti lässähtää ja tilalle tuleekin Mansikkanokan ympärivuotinen lumilinnaviritys niin pitäskö ottaa mallia vaikka tästä vaatimattomasta Dubain lumimaailmasta. Siellä osataan lumen pakastus ja hyötykäyttö todella kuumissa olosuhteissa.
http://www.theplaymania.com/skidubai- jätevesihöyry
http://yle.fi/uutiset/kiinan_uskomaton_jaakaupunki_esittelee_kylmaavat_versiot_buddhasta_ja_colosseumista_-_video/7012498
Mitä tuo nyt on. Kemin lumilinna lyö nämäkin miljoonine kävijöineen ja voi sitä rahatuloa. Jospa sitten uskalletaan kertoa oikeat kävijämäärätkin. Nyt on pari vuotta oltu hiljaa.
- Kahelivisio
Nyt matkailuväki kuukauden opintomatkalle Dubaihin selvittämään miten tuollainen,tietysti puolet suurempi,rakennelma voidaan rakentaa Kemiin! Muuten emme pärjää Rovaniemen tai Levin talvimatkailu tarjonnalle. Rahoitus ei tule olemaan mikään ongelma. Kemillähän on valmis malli miten velat ja vastuut siirretään veronmaksajien murheeksi(Junkohalli esim.)
Paljonko tuon matkailuväen haihatteleman lumilinnan arvioidaan maksavan suunnitelmineen,rakentamisineen ja käyttökuluineen? Jokainen kotipakastimen omistaja tietää että pakastin vie suuren osan kotitalouden käyttämästä energiasta. Tuollaisen ympärivuotisen lumilinnan vaatiman tilan pitäminen pakkasen puolella vaatii energiaa valtavasti. Kuka sen maksaisi? - Betonia
Rakennetaan betoniharkoista "lumilinna" ja maalataan se valkoiseksi. Ei kerrota salaisuutta kenellekkään.
- yksityinenraha
http://yle.fi/uutiset/paivikki_palosaari_investoi_miljoonia_ja_avaa_elamyskylan_leville/8591136
Liikenaisen huima sijoitus Lapin vetovoimaiseen kohteeseen. Päivikki on investoinut myös pienimuotoisesti Kemiin, mutta tällaisia yksityisiä sijoituksia tarvittaisiin juuri Kemiin, jotta kunnallinen amatöörimäinen puuhastelu loppuisi. Ammattilaiset kehiin ja tiedotus uskottavalle tasolle. - Saapa_nähä
Vuoden 2017 lumilinna tulee olemaan viimeinen. Koska se rakennetaan turisteilta piiloon jonnekin Mansikkanokan uimarannan likelle josta sitä ei kukaan vieraspaikkakuntalanen löydä.
- Onneakittilä
Mitenkäs se Leville sijoittaa? Kemistähän tulee Leviä vetovoimaisempi matkailukeskus. Ainakin Kemin matkailuväki sellaisesta kirjoitti takavuosina. Eikö oikea yrittäjä uskokaan tuohon vaan sijoittaa Leville? Eipä sen puoleen. Kittilässä ei kunnan tarvitse tekohengittää omaa matkailuyritystään veronmaksajien rahoilla vaan Oikeat yrittäjät osaavat itse luoda matkailijoiden haluamat puitteet.
- Lapissajouluna
http://www.snowvillage.fi/fi/
Täällä oli muuten jo joulun aikaan pirunmoinen huiske. Alueella muutenkin tosi paljon esim. safaritouhua yms. Tungokseen asti mm. aasilaisia, kuten myös koko Lapissa. Ei niin hirveän paljon esillä, mutta tulosta tekee. - Matkailijat
http://kivaatekemista.fi/blog/suomen-satumaisimmat-lumilinnat-ja-lumihotellit/
Onhan nuita moneen lähtöön Suomessa. Ruotsin Jukkasjärvelläkin oli Joulun aikaan paljon turisteja. Ympäristö jo houkuttaa kun on maisemia. Ei tarvi kaupungin ryminöitä kuunnella. - jalatilmassa
Lukekaa tämän päivän Posarista pääkirjoitus-sivulta Lapin Kansan päätoimittaja Antti Kokkosen juttu otsikolla "Hei meille lennetään". Kirjoitus antaa oikean kuvan Lapin kenttien lentoliikenteestä ja Lapin turismista, sekä niistä miljoonaluokan investoinneista, joita tehdään tai suunnitellaan turismin vuoksi ympäri Lappia. Realistinen ja totuudenmukainen kuvaus ilman mitään kohkaamista. Kemistä ei puhuta yhtään mitään. Miksi puhuttaisi ? Eihän tänne saada edes yhtä uutta hotellia ja syykin on tiedossa, mutta paikalliset koheltajat uskovat,toivovat ja arvioivat kuten ennenkin.
- saneerauksenhienosäätöä
Ei enää Pajarinrantaan vaan Mansikkanokalle ? Missään muualla Suomessa tai maailmalla ei ymmärretä jää-ja lumirakentamisesta kuin Kemissä niinkö ? Toiset ovat keränneet rahaa jo viikkotolkulla näissä lumi-ja jäärakennelmissa, Kemissä linna on ammoittanut tyhjyyttään avajaisten jälkeen. Tutustukaapa Kemin vuosikirjaan muutaman edeltävän vuoden ajalta niin näette minkälaisia päiväkohtaisia kävijämääriä on ilmoitettu ? Kuka tällaiseen uskoo ja miksi se on sallittu jatkuvan, kuka vastaa ? No parina viime vuotena kävijämääriä ei ole kerrottu syystä tai toisesta.
- saneerauksenhienosäätö
saneerauksenhienosäätöä kirjoitti:
Ei enää Pajarinrantaan vaan Mansikkanokalle ? Missään muualla Suomessa tai maailmalla ei ymmärretä jää-ja lumirakentamisesta kuin Kemissä niinkö ? Toiset ovat keränneet rahaa jo viikkotolkulla näissä lumi-ja jäärakennelmissa, Kemissä linna on ammoittanut tyhjyyttään avajaisten jälkeen. Tutustukaapa Kemin vuosikirjaan muutaman edeltävän vuoden ajalta niin näette minkälaisia päiväkohtaisia kävijämääriä on ilmoitettu ? Kuka tällaiseen uskoo ja miksi se on sallittu jatkuvan, kuka vastaa ? No parina viime vuotena kävijämääriä ei ole kerrottu syystä tai toisesta.
http://keminwww.kemi.fi/d5web/kokous/20142801-4-1.PDF#page=2&zoom=auto,-26,753
Ja tästäkö haaveillaan ?
- ruuhkankeskellä
http://arcticsnowhotel.fi/fi/
Ai että on sievä. Kamala ruuhka jo ennen joulua, bisnekset pyörii eikä tarvi laskea haamuja sesongin jälkeen.- Upeakohdetuo
Onkohan Lapin Kansa mainostanut tuota jopa pari kertaa viikossa kuten posari hehkuttaa kemin lumilinnaa? Vaikka kyllähän tuo arcticsnowhotel vetää väkeä ilman läpikaluttua hehkutustakin.Hyvä kohde myy hyvin ilman paikkakunnan valtalehden toistuvaa ylistystäkin.
- uusia-ideoita
Alkaa olemaan tuo lumilinna idea jo aika loppuun kulutettu.
Uutta pitäisi jo keksiä. - mielenkiinnostakait
Toivottavasti keksivät ensi talveksi jotain sisäsatamaan myös kaupunkilaisille, kun alue vapautuu muillekkin. Lumilinna oli kyllä saanut erityisaseman, pääsemällä pitämään linnaa Kemin ykköspaikalla. Turisteillehan tuo lumilinna oli tarkoitettu, ei peruskuntalaisille.
- totuuspalaatulessa
Nyt kun lumilinna siirtyy pois paraatipaikalta tulee se olemaan kuolinisku jalokivigallerialle kuten Lumilinnalle. Sammolle vielä rovaniemeläiset bussit kulkevat.
- Perusoptimisti
miten täällä on arvostelijoilla naama vääntynyt? Yhtiö paukuttanut liki 10% voittoa, ja menee ilman kaupungin tukea :D Itse arvostan nykyisen TJ:n tekemää työtä Kemin eteen, ei olisi monella uskoa ja halua kehittää ja nostattaa alueen vetovoimaa, mutta Susannalta sitä on löytynyt.
- matkailussatulevaisuus
Kyllä nämä arvostelijat ja ikivalittajat löytävät aina jotain epäkohtia. Tuo 10% on varmasti heidän mielestä liian vähän ja Kemin Matkailua verrataan jatkuvasti johonkin Lapin hiihtokeskusten kävijämääriin ja sitä itketään ja ihmetellään.
Kuitenkin resursseihin nähden Kemin Matkailu on onnistunut erittäin hyvin. Brändi (Lumilinna Sampo) tunnetaan maailmalla hyvin ja se on saanut paljon julkisuutta. Se on kova saavutus pieneltä teollisuuskaupungilta.
Talvimatkailun osalta tilanne on hyvä, mutta suurin haaste on kauden lyhyt kesto. Kesämatkailun kehittämisessä on aivan omat haasteensa, koska Suomen kesä ei tarjoa niin suurta eksotiikkaa, kuin talvi.
Toki nyt on jo nähtävissä sellainen trendi, että ilmastomuutoksen seurauksena kesät keski-euroopassa ovat tukalan kuumia ja alueen ihmiset hakeutuvat kesälomiksi viileimpiin olosuhteisiin. Tässä olisi yksi Kemin Matkailun mahdollisuus, sillä mikäs sen parempi tapa viettää kesälomaa, kuin viileä Perämeren rannikko ja tarvittaessa pääsee vielä vilvoittelemaan ympärivuotiseen lumilinnaan. - Ylistääpitää
Että kemin matkailu on tehnyt tulosta. Ja jopa yli 10%. Onhan se mahtavaa joo.... Kun linnaan on uponnut kemin veronmaksajien rahaa suoraan lähes kahden vuosikymmenen aikana muutaman miljoonan euron verran niin onko tuon tuloksen kehumiselle aihetta? Lisäksi muut kaupungin epäsuorat tukitoimet. Miten tuon rahan tuotto on näkynyt kaupungin kassavirrassa? Siis tulopuolella?
Onko havaintoja jollakin asiasta. Vieläpä dokumentoituja.
Tuo matkailuyhtiö on kehittynyt organisaatioltaan eräänlaiseksi limpputaikinaksi joka vain paisuu ja paisuu. Ovatko kaikki nuo tittelipaikat välttämättömiä vai onko tarpeen sanellut jokin muu syy?
Paljon isompia yrityksiä pyöritetään pienemmällä organisaatiolla mutta ne ovatkin aitoja liikeyrityksiä.
Jos kotipaikka on muualla kuin kemissä jossa työpaikka on niin tietysti työpaikkaa pitää ylistää. Etenkin kun työpaikkaa ei tarvitse itse rahoittaa. - handekarjalauma
Ylistääpitää kirjoitti:
Että kemin matkailu on tehnyt tulosta. Ja jopa yli 10%. Onhan se mahtavaa joo.... Kun linnaan on uponnut kemin veronmaksajien rahaa suoraan lähes kahden vuosikymmenen aikana muutaman miljoonan euron verran niin onko tuon tuloksen kehumiselle aihetta? Lisäksi muut kaupungin epäsuorat tukitoimet. Miten tuon rahan tuotto on näkynyt kaupungin kassavirrassa? Siis tulopuolella?
Onko havaintoja jollakin asiasta. Vieläpä dokumentoituja.
Tuo matkailuyhtiö on kehittynyt organisaatioltaan eräänlaiseksi limpputaikinaksi joka vain paisuu ja paisuu. Ovatko kaikki nuo tittelipaikat välttämättömiä vai onko tarpeen sanellut jokin muu syy?
Paljon isompia yrityksiä pyöritetään pienemmällä organisaatiolla mutta ne ovatkin aitoja liikeyrityksiä.
Jos kotipaikka on muualla kuin kemissä jossa työpaikka on niin tietysti työpaikkaa pitää ylistää. Etenkin kun työpaikkaa ei tarvitse itse rahoittaa.http://www.lapinamk.fi/news/Matkailijat-tuovat-Kemiin-yli-20-miljoonan-euron-tulot-/fuu3sfdb/4b426b45-4965-4851-bd06-10283c6cc267
Mutta eihän tämä ole mitään, kun Rovaniemi sitä ja tätä...ja ei Kemissä mitään osata ja kaikki on huonosti ja aina pitää valittaa ja itkeä, kun mikään ei ole hyvin. - Niinkemiläistä
handekarjalauma kirjoitti:
http://www.lapinamk.fi/news/Matkailijat-tuovat-Kemiin-yli-20-miljoonan-euron-tulot-/fuu3sfdb/4b426b45-4965-4851-bd06-10283c6cc267
Mutta eihän tämä ole mitään, kun Rovaniemi sitä ja tätä...ja ei Kemissä mitään osata ja kaikki on huonosti ja aina pitää valittaa ja itkeä, kun mikään ei ole hyvin.Tutustukaapa Riikka Vähäsarjan tekemään tutkimukseen. Avaako silmät?
- fgfgfgg
Aina pitää kyseenalaistaa ja arvostella, jos ei nähdä realistisesti asioita. Kemi ei tule ikinä olemaan Lapin matkailun ykköskohde kuten jatkuvasti hehkutetaan, olikos se nyt v. 2020 Viileitä paikkoja on muuallakin kuin Kemissä. Muualla muut vetovoimatekijät ajavat ohi. Rovaniemellä ei ole Sampoa, silti paikka tälläkin hetkellä kuhisee turisteja. Miksi Kemissä ei näy ketään ?????? Siksi, koska Rovaniemellä esim. on niitä muita vetovoimatekijöitä, joita kemissä ei ole. Parin kuukauden Lumilinnakausi ei riitä. Näkyyhän noita komeita igluja , lumilinnoja olevan muuallakin. Taitavat meidän rannan majoitustilat olla tyhjillään tälläkin hetkellä. Uutisten mukaan löytyy tilaa hotelleistakin. Rovaniemi sen sijaan on täynnä viimeistä sijaa myöten. Siinä realismia.
- valivalivali
Johan ne narisijat taas heräs :D
- jkkll
Ei kukaan varmaankaan valita jos pyörii omillaan. Aika näyttää miten käy.
- karjamamma
Miksi kukaan ei valita? Maanantai ilta ja tiistai painaa jo päälle, eikä yhtään valitusta? Mikä teitä vaivaa?
- ghghhgh
Sinähän se näyt valittavan, kun kukaan ei valita. Joko tuli ikävä.
- karjanlaidun
No pakko edes jonkun on pitää yllä Niin Kemiläistä valitusperinnettä. :D
- Toivotulevasta
Pajarinranta on oikea paikka lumilinnalle!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6517323Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?425142HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa3012833- 1552189
Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki332013- 241734
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1401678Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon4091606mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k111497Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E141379