Tai siis ruokailussa yleensäkin, valmisruoka on ainakin kalleinta mitä normaalisti voit syödä, pikaruokaloiden tuotteet vieläkin kalliimpaa.
Työpaikka ruokalassa ruokailu on aika arvokasta, tosin vastapainona yleensä toki saa kunnon ruokaa ja riittävästi. No ei laskeskella näitä vaan katsotaan sitä hintaa.
Jos otat halvan budjetin mukaan itsetehtyä ruokaa mukaan töihin niin
kuukauden työmaa ruokailun hinta liikkuu jossain 6-10 euron paikkeilla.
Aattele, joka vain 6 euroa koko kuukauden työmaaruokailut. Yksi annon ruokaa mukaan niin ei sen hinta ole paljoa, alle euron siis yleensä, riippuen kuinka arvokkaista tuotteista teet sen ruuan ja mitä muuta syöt/juot.
Samalla kun teet ruuan työmaalle niin teet sen sitä myös kotonakin syötäväksi eli jos ruokalasku hirvittää niin tässä säästövinkki. Niin minulla ainakin on ollut melkoisen huima kauppalasku, 1 hengen kun syöt päivällä kalliisti ja sen päälle vielä syöt kalliisti kotonakin niin ruokaan menevä budjetti oli jopa yli 500 euroa.
Tosin siinä oli mukana aina myös tupakka-askin hinta joka päivälle.
Aihetta voi jatkaa silläkin että onko työpaikka ruokailussa järkeä.
Jos ruokailu maksaa sen 6-8 euroa niin se on aika moinen lovi päivän ruokabudjetissa, ok toiset syö vain sen mutta näinhän ei pitäisi tehdä.
Kuten kai kaikki tietää niin ruokailu pitäisi jakaa moneen osaan aamun ja illan välille eikä vain että on esimerkiksi se työpaikkaruokailu ainoa ruokailu.
Säästä työpaikka ruokailussa
7
258
Vastaukset
- rahat riittämään
Ainoa huonopuoli kirjoitukseni ideassa on se että työpaikkaruokailukin työllistää aika kohtuullisen paljon ihmisiä. Jos suuremmassa määrin työntekijät alkaisi syömään omia ruokiaan niin taas tulee lisää työttömiä.
- fredrick
Miten siis voi säästää työpaikan ruokaillessa?
- Teeri..
Haluatko muotoilla kysymyksen uudelleen niin katsotaan voiko siihen sitten vastata.
- ruokaetu
Siis jos on työpaikka jossa työnantaja tarjoaa mahdollisuuden ruokailuun??
Itselläni ei näin ole ollut joten olen aina jälkikäteen hakenut ns ruokarahaa verottajalta.
Tätä ei moni tiedä.
Verottajalta voi hakea ns ruokarahaa jos oma työnantaja ei tarjoa ns lounasetua tms vastaavaa.
Eli näinkin voi säästää.- äemänkäkenä
Mitä ihmeen ruokarahaa verottajalta.En ole kuullut. Taisi olla vitsi?
- Laihikselta
Ostat kaupasta punaista tai sinistä maitoa tölkin -> jatkat sitä vedellä 1:1 -suhteessa, eli puolet vettä puolet alkuperäistä maitoa. Maistuu ihan hyvälle !
- Laihikselta
Ostat kaupasta punaista tai sinistä maitoa tölkin -> jatkat sitä vedellä 1:1 -suhteessa, eli puolet vettä puolet alkuperäistä maitoa. Maistuu ihan hyvälle !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2893173Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit232824TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.201903- 1301871
Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e351664Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1151626Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71380Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21173Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91133- 621083