Kuinka tuhoat narsistisen esimiehen tai työkaverin

Toimihenkilö

Onko kenelläkään kokemusta kuinka narsistisen esimihen tai työkaverin voi tuhota ennen kuin hän tuhoaa sinut. Olen tehnyt yli 20 vuotta töitä ja vaihtanut työpaikaa tarpeen tullen, mutta näitä narsisteja vaan tuntuu tuolla työelämässä riittävän.

Tilanne nimittäin näiden narsistien kanssa on se, että kaikki ihmiset jotka ovat heitä viisaampia tai luovimpia joutuvat ns. paskalistalle ja siten heistä pyritään pääsemään kaikin keinoin eroon. Tämä on siis suomeksi sanottuna täyttä sotaa, jossa narsistisen persoonan tarkoitus on tuhota toinen ihminen joko henkisesti tai fyysisesti. Irti leikatut raajat tai perinteisen turpaanvedon ihminen vielä kestää, mutta henkiset arvet jäävät syvälle ja satuttavat todella pahasti (juuri tähän narsisti sadistina yleisimmin pyrkiikin).

Olen todella kyllästynyt näihin minä, minä, minä persooniin, jotka usein ovat toisen asteen koulutuksen saaneita henkilöitä, joista persettä nuolemalla ja toiset järjestelmällisesti tuhoamalla on tehty esimiehiä tai ns. asiantuntijoita. Yksinkertaien totuus näiden paskojen kanssa on se,että ne on tuhottava ennen kuin he tuhoavat sinut.

Itse en usko fyysiseen väkivaltaan, joten narsistin tulisi maistaa oikein kunnolla omaa lääkettään tuolla henkisellä puolella.

123

14127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin kävi

      Suosittelen laillisia keinoja. Kerää pitävä todistusaineisto ja vie asia oikeuden ratkaistavaksi. Narsistia tuskin tuomio rikoksesta harmittaa yhtään. Se on kunnia hänelle, mutta se saattaa jonkin verran rajoittaa hänen tuhotoimiaan jatkossa.

      Työnantaja, työkaverit, luottamushenkilöt, työterveyshuolto ja työsuojelun toimijat eivät yleensä viitsi ryhtyä töitä tekemään auttaaksen asioiden ratkaisemisessa muuten kuin ajamalla uhrin pois töistä. Valmistaudu yksin tekemään koko rankka ja pitkäkestoinen työ. Siitä hyötyy ensi sijaisesti seuraavat uhrit, jotka välttyvät julmalta kohtalolta.

      Maine menee pahiten sinulta itseltäsi. Olethan uhka työnantajille, koska olet rohjennut vaatia laillisia oikeuksiasi turvalliseen työhön. Ei sinua kukaan enää uskalla palkata.

      • Anonyymi

        Tämä kuin hoitoalan työpaikasta

    • neuvo1

      mutta, älä missään nimessä mene fb ryhmiin! Siellä se vasta kukoistaakin.

    • Konstiton monet sano

      Ei ehkä pysty tuhoamaan mutta kiusaa pystyy tekemään. Kiusa se on pienikin.
      Suolaa kahvipannuun (jos ei kameravalvontaa), iso paskaläjä työpöydälle (jos ei kameravalvontaa), autosta parista renkaasta ilma pois (jos ei kameravalvontaa) yms.

      En kuitenkaan kehota missään tapauksessa tällaiseen toimintaan sillä rikokseen ei saa kehottaa!

      • eipahalle

        Kokeile rakkaudella hoitaa ihmissuhteet. Ei kannata kilpailla oikeassa olemisessa. Keskustelu yleisellä tasolla sivistyneesti. Ymmärrä se että meitä on moneksi. Yritä nauraa itselläsi se on vapauttava tunne myös ympäristölle. Ei kaikki mene niin kuin itse ajattelee joten hoidetaan vain omat asiat. On siis nähtävä asioiden koko kuva ja oma tehtävä joka lienee yleensä omien tehtävien hoito mallikkaasti. Muiden opettaminen ei liene omia tehtäviä. Harrasta sosiaalisuutta parhaalla tavalla eli anna arvo kaikille niissä asioissa jotka ovat arvostettavissa. Kaikissa ihmisissä on hyvät ja huonot puolensa joten pyri kehittämään sitä mikä on yhteistä. Hyviä asioita kehitetään ja huonot vaietaan jos on vaikea luonne.
        Viihdy itse työssäsi se on oleellista kukaan ei ole toistensa viihdyttäjä. Jos olet puolueeton niin seuraasi suorastaan hakeudutaan ja arvostuksesi nousee jos olet sitä hakemassa.

      • Eikiusaamiselle
        eipahalle kirjoitti:

        Epävakaisiin persoonallisuuksiin tai narsuihin ei rakkaus tehoa, siinä suhteessa olet mielestäni liian luottavainen. "huonot vaietaan jos on vaikea luonne" - vaikenemalla kiusaaja nimenomaan sen kuin vain saa luvan jatkaa touhujaan, silmiään ei saa sulkea ja teeskenellä että mitään ei ole tekeillä. Vaikka hoitaisit omat työsi kuinka mallikkaasti tahansa, esim. kiusaajaesimies kyllä löytää jostakin aina jotakin huomautettavaa.
        Tehokas lääke kiusaajan narauttamiseksi on pitävien todisteiden keruu, joita hän ei voi kiistää esim. sähköpostien printaaminen talteen, suullisten kiusaamistilanteiden tallentaminen, hyviä laitteita on onneksi saatavilla melko kohtuullisella hinnalla. Muista myös kirjoittaa tallenteet puhtaaksi. Kannattaa myös alusta asti pitää tarkkaa päiväkirjaa työpaikan tapahtumista, kirjata ylös tarkasti myös muut tilanteissa läsnäolleet henkilöt, kellonajat, annetut käskyt, kehoitukset, kiroilut, uhkaukset, huudot yms. Myös (valo)kuvia työtiloista, joissa on jotakin epäasiallista kanntaa ottaa. Ammattinsa osaava työterveys - varsinkin työterveyspsykologi(t) - auttaa. Muista pyytää työterveydestä tai muilta lääkäreiltä itsellesi kopiot kaikista työpaikkakiusaamiskäyntejä koskevat tekstit. Pidä todisteet aikajärjestyksessä mapissa, josta ne on helposti tarkistettavissa.

      • Anonyymi
        eipahalle kirjoitti:

        Kokeile rakkaudella hoitaa ihmissuhteet. Ei kannata kilpailla oikeassa olemisessa. Keskustelu yleisellä tasolla sivistyneesti. Ymmärrä se että meitä on moneksi. Yritä nauraa itselläsi se on vapauttava tunne myös ympäristölle. Ei kaikki mene niin kuin itse ajattelee joten hoidetaan vain omat asiat. On siis nähtävä asioiden koko kuva ja oma tehtävä joka lienee yleensä omien tehtävien hoito mallikkaasti. Muiden opettaminen ei liene omia tehtäviä. Harrasta sosiaalisuutta parhaalla tavalla eli anna arvo kaikille niissä asioissa jotka ovat arvostettavissa. Kaikissa ihmisissä on hyvät ja huonot puolensa joten pyri kehittämään sitä mikä on yhteistä. Hyviä asioita kehitetään ja huonot vaietaan jos on vaikea luonne.
        Viihdy itse työssäsi se on oleellista kukaan ei ole toistensa viihdyttäjä. Jos olet puolueeton niin seuraasi suorastaan hakeudutaan ja arvostuksesi nousee jos olet sitä hakemassa.

        Paskaa

    • Nars nars nars

      Jos sinun on pakko olla narsistin kanssa samassa työpaikassa tai vieläpä hänen alaisenaan, sinun täytyy hoitaa työsi täydellisesti ja käyttäytyä tyylikkään asiallisesti silloinkin, kun narsu tekee sinulle p-temppujaan ja nauraa räkäisesti päälle hovinsa kanssa. Sinulla täytyy siis olla pyhimyksen henkiset voimat ja itsekontrolli. Ja näistäkin narsisti keksii sinua pilkata. Kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa pidä päiväkirjaa työpaikan tapahtumista ja narsistin juonista. Kerää todisteita, jos mahdollista. Älä kuvittele voivasi luottaa työpaikalla kehenkään. Useimmat pelkäävät liikaa työpaikkansa puolesta, loput haluavat nuoleskellaan kaikkia vallankäyttelijöitä päästäkseen eteenpäin. Joskus narsu syyllistyy tekoihin, jotka voi viedä viranomaisille tiedoksi tai jotka kiinnostavat tiedotusvälineitä. Varo paljastamasta itseäsi. Narsistin kaataminen ei todennäköisesti onnistu koskaan, mutta joskus hän voi saada pikku muistutuksen omasta rajallisuudestaan. Tämä on tylsää puurtamista, mutta tietenkin jonkun täytyy olla narsistinkin työkaveri tai alainen.

      • Anonyymi

        On tässä kyllä asiaakin mitä kirjoitit. Yksi hyvä vinkki on tietenkin varmaan vaihtaa työpaikkaa, jos narsistipomon alaisuudessa oleminen on liian hankalaa. Mutta voihan se toki olla, että narsistipomo yrittää hankaloittaa työpaikan vaihtoakin ihan kiusaamismielessä tahallaan. Toi on kyllä totta että narsistia voi miellyttää ainoastaan hoitamalla työnsä täydellisesti ja nuolemalla hänen takamustaan.

    • kauas pois

      ^Siinä se ehkä tulikin, ettei ole olemassa mitään sellaista seikkaa mistä narsisti ei toista pilkkaisi. Kun on kyseessä tuon kaltainen elukka, niin ainoa ratkaisu on...

    • Entinen alainen

      Itselläni oli narsisti pomona. Tilanne oli äärimmäisen vaikea koska häntä ylempää esimiestä ei ollut vaan hän oli se työpaikan "korkein johto".
      Itse jos joutuisin samaan hullunmyllyyn mitä silloin kestin, kaiken simputuksen ja mollaamisen, huutamisen ym. niin irtisanoutuisin heti, mitä nopeammin sen parempi. Jos tuohon tilanteeseen jää, niin sitä tietyllä lailla sairastuu itsekin ja katkeroituu ym. puhumattakaan fyysisistä sairauksista/oireista mitä tuollainen ääristressi-tilanne aiheuttaa.
      En alentuisi tällaisen mieleltään sairaan ihmisen tasolle, enkä uhraisi sekuntiakaan aikaani siihen että miettisin hänen "tuhoamistaan" niin herkullinen kuin se ajatus olisikin. Aika tekee tehtävänsä ja sitä saa mitä tilaa. Jatkaisin omaa elämääni mahdollisimman pian ja yrittäisin päästä tuollaisesta epäterveestä työsuhteesta irtisanomisen jälkeen yli.
      Onko työsuhteesi jatkuva, määräaikainen vai minkälainen tilanteesi on?
      Oli työsuhteesi mikä vain edellä mainituista tms. niin keinot päästä työstä eroon laillisesti on, kun vain tietää keinoja ja auttavia asiantuntijoita tai neuvoja heiltä jotka on läpikäynyt saman.
      Itse en jäisi tuohon työsuhteeseen, koska se "sairastuttaa" sinutkin, vähän niinkuin alkoholistin läheinen "sairastuu" kun katsoo vierestä alkoholistin menoa. Pomosi/työkaverisi jolla on narsistinen persoonallisuushäiriö, on mieleltään sairas.
      Toivon todella että niin paljon kuin tiedän että tuo harmittaakin, niin jatkaisin elämääni - tervemmässä ympäristössä. Itse siedin p**kaa aivan liian pitkään, kun en tiennyt miten olisin siitä työsuhteesta irtipäässyt.
      Tsemppiä sulle ja siunausta! Toivon että saat terveen työn ja työpaikan, jossa ei ole tuollaisia mieleltään sairaita henkilöitä.

      • en ihmettele enää mitään

        Narskut on raakoja. Vaimo ilmoitti työnantajalle sanoutuvansa irti,koska toistakymmenta vuotta jatkuva vainoamine ei lopu. Ilmoitti,että sairastuu. Naks,jätti perheen,siis murkkulapset ja minut yhtäkkiä pois. Syy olinkin minä,syyllistän . Nyt koko perhe oirehtii. Olen avuton,ja narsku kun tulee vastaan nostaa hymyillen kättä. Nyt ymmärrän raakoja tappoja ym. Kauheita tekoja paremmin.En ole sellaista tekemässä.

      • Anonyymi

        Totta. Juuri näin. Jätä narsisti

    • voimia!

      Aina ei voi kakata housuun ja juosta pakoon. Jossakin ihmisen on oltava ja leipänsä ansaittava. Mitään takeita ei ole siitä etteikö seuraavassakin paikassa olisi luonnehäiriöinen esimies. Esimiehenä he eivät ole harvinaisia. Ajattele myös niitä seuraavia tulevia uhreja, joita on paljon, jos kukaan ei puutu luonnehäiriöisen toimiin.

      Mikäli voimia vielä on, niin tulee täyttää kansalaisvelvollisuutensa ja vaatia epäasiallisen kohtelun lopettamista ennen kuin se on vienyt voimasi ja tuhonnut sinut. Muista, että kaikki toimintasi tulee olla koko ajan moitteetonta. Olet mikroskoopin alla seurattavana.

      • sitkeä tapaus

        Totta. Aikoinaan päätin, että minullakin on oikeus ansaita elantoni. En jättänyt työpaikkaani, vaikka savustaminen oli helvetillistä. Tilanteesta tuli jonkinlainen jäätynyt konflikti, koska työnantajalla ei ollut asiallista syytä irtisanoa minua. Jatkuva stressi aiheutti vaikeitakin sairauksia, mutta selvisin. Vuodet vierivät myös kiusaajien kohdalla. Jotkut eläköityivät tai sairastuivat. Heidän tilalleen tuli normaaliälyisiä ihmisiä. Organisaatiokin on muuttunut matkan varrella. Olen edelleen töissä samassa paikassa. Parhaan työikäni olisin mielelläni käyttänyt terveemmässä ympäristössä, mutta vaihtoehtoja ei käytännössä ollut. Osaan arvostaa nykyistä tilannetta työpaikalla ja karttunutta elämänkokemusta ihmistuntemuksineen. On hienoa, kun voi mennä töihin pelkäämättä. Toisaalta olen hyvin tietoinen, että ennen eläkeikää voi vielä tapahtua mitä vain.

      • tiukkaatekee

        Mistä olet saanut voimia kestää nuo kaikki julmat vuodet? Miten olet kyennyt menemään työpaikalle menettämättä toimintakykyäsi siellä? Painiskelen saman asian kanssa. Kiitos vinkeistä!

      • sitkeätapaus
        tiukkaatekee kirjoitti:

        Mistä olet saanut voimia kestää nuo kaikki julmat vuodet? Miten olet kyennyt menemään työpaikalle menettämättä toimintakykyäsi siellä? Painiskelen saman asian kanssa. Kiitos vinkeistä!

        Toivotan voimia! Vinkkejä en osaa antaa, koska jokaisen tilanne on erilainen.

        Tärkeimpiä periksiantamattomuustekijöitä kohdallani olivat kaiketi liiankin sitkeä luonne sekä elämäntilanne, jossa työn jättäminen olisi tarkoittanut kaiken aloittamista alusta kypsällä iällä. Olisin joutunut opiskelemaan uuden ammatin ja myymään velkaisen asuntoni. Sisu ei vaan antanut periksi mullistaa kaikkea kiusaajien vuoksi, koska olin aina tehnyt työni hyvin ja käyttäytynyt asiallisesti. Päätin jatkaa niin pitkään kuin mahdollista.

        Oli aikoja, jolloin uskoin tulevani hulluksi. Usein pelotti mennä töihin. En ollut aina toimintakykyinen, mutta kaiketi onnistuin esittämään sellaista kohtalaisesti. Nukuin ainoastaan lääkkeillä. Vapaa-ajalla en jaksanut mitään, halusin vain levätä. Kärsin epämääräisistä ihottumista, kivuista, hiustenlähdöstä, enkä enää edes jaksanut käydä lääkärissä. Pää kesti mitenkuten, mutta fyysinen terveys petti lopulta. Oli lottovoitto päästä pitkille sairauslomille. Tilanne nollautui mielessäni ja keskityin pelkästään paranemiseen.

        Onneakin oli mukana. Kiusaajaporukan vaikutusvalta työyhteisössä pieneni vuosien myötä heitä suojelleiden johtajien vaihtuessa. Lopulta jengi alkoi riidellä keskenään. Kun vanhat kehäketut savustivat pihalle nuorempia apulaisiaan, sain keskittyä työhön. Organisaatiomuutokset, kiusaajien pääpirun sairastuminen ja uusien työntekijöiden tervehenkisyys raikastivat työpaikan ilmapiiriä.

        Jos ei ole kiusaamista itse kokenut nimenomaan uhrin näkökulmasta, ei voi uskoa henkisen väkivallan monimuotoisuutta ja vakavuutta. Ilmiön seuraamukset ovat kauaskantoiset ja hintavat niin yksilöille kuin yhteiskunnallekin. On vaikea käsittää, ettei näille asioille oikein haluta tehdä käytännössä mitään. Ne halutaan edelleen ajatella kiusatun henkilökohtaisiksi ongelmiksi.

      • Anonyymi

        Helppo puhua, kun et edes tiedä, mistä puhut eli kirjoitat.

    • Entinen alainen

      Itse en näe tilannetta pakoon juoksemisena.
      Minä ainakin puhuin ent. esimiehelleni hänen käytöksestään eikä siitä mitään hyötyä ollut - toki tilanteet ovat aina yksilöllisiä.Pomoni kun näki itsensä täydellisenä ja enemmän. Kun on narsistinen persoonallisuushäiriö niin ihminen on sairas silloin, enkä itse näe että kukaan pystyy tuota ihmistä muuttamaan kuin hän itse.
      Ymmärrän että nykypäivän työtilanteessa työpaikoilta ei lähdetä noin vain. Itselläni tilanne oli vain niin paha, että oma terveyteni alkoi reistailla vakavasti epäterveen työympäristön takia ja esimiehen jatkuvan simputtamisen ja kiusaamisen takia. Jossain vaiheessa mittani tuli täyteen sitä ja raja oli vedettävä johonkin. Mutta hienoa jos joku jaksaa vastaavassa tilanteessa taistella pidempään tuollaista esimiestä vastaan! Ja toivon oikeasti tsemppiä silloin tilanteeseen.

      • sitkeä tapaus

        Lähteminen ei todellakaan ole pakoon pötkimistä! Liki aina esimiehellä on johdon tuki takanaan. Kun tähän lisätään työsuojeluihmiset, työterveyshuolto, avi,.. Ei yksittäisellä työntekijällä ole mahdollisuutta ottaa väärinkäytöksiä edes puheeksi menettämättä työtään tai joutumatta vielä pahemmin kiusatuksi. En lainkaan ihmettele, jos joku lähtee kiusaajien vuoksi vaikka kortistoon työttömäksi. Henki ja terveys ovat sentään tärkeämpiä, kuin palkkatyö. Uuden työn löytäminen on nykypäivänä lottovoitto, jos ikää on 50 - niin että vakavien ongelmien kanssa työpaikkakiusatut joutuvat painimaan.

      • käyttämätönvoimavara
        sitkeä tapaus kirjoitti:

        Nimimerkki "sitekä tapaus" puhuu täyttä asiaa!

      • Anonyymi

        Samaa olen kokenut. Narsistinen esimies on manipuloinut väkeä ja ne, jotka todellisuuden erottavat, eivät lähde heikompaa osapuolta auttamaan. Eivät halua itse joutua saman kohtelun kohteeksi.

        Miksi narsisti sitten pärjää? Siksi, että kukaan ei tue uhria. Tämä on yleistä erityosesti naisvaltausilla aloilla.

      • Anonyymi
        käyttämätönvoimavara kirjoitti:

        Nimimerkki "sitekä tapaus" puhuu täyttä asiaa!

        Juuri näin. Pisteet tälle kommentille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Pisteet tälle kommentille.

        Perintämiehelle laittakaa kampoihin

    • voimia!

      Tilanteet ovat erilaisia kuten kiusattu yllä kirjoittaa ja meillä on erilaiset voimavarat, arvot ja asenteet kullakin. Joskus paras vaihtoehto on lähteä. Joskus muuta vaihtoehtoa kuin lähteminen ei ole edes olemassa.

      Totta on myöskin se, että mikäli kukaan ei koskaan lopeta pahan kierrettä, niin se vain kasvaa ja voimistuu. On yhteiskuntavastuullista ja mitä suurin rakkaudenteko tehdä loppu pahan kierteestä, jos vain kykenee.

      Jokainen on vastuussa itsestään ja loppuelämästään. Jotkut yhteiskuntavastuulliset ihmiset kokevat voivansa vapautua elämään elämisen arvoista elämää vasta saatuaan oikeutta ja sen kautta vapauduttuaan. Kärsimys ja taistelu pahaa vastaan saa merkityksen, kun uusia uhreja ei enää tule.

      Voimia kaikille kiusatuille (olipa oma valinta toimia mikä tahansa).

    • Toimihenkilö

      Täällähän on oikein asiallista ja hyvää keskustelua. Teistä moni on ilmeisesti joutunut narsistin uhriksi tai seurannut jonkin toisen myllytystä läheltä. Itseni tilanne on sellainen, että olen ollut vakituisessa työsuhteessa eri yritysten palveluksessa yli 20 vuotta. Minut on "raiskattu" näiden paskiaisten toimesta tavalla tai toisella koko tuon ajan, mutta näitä elukoita vaan tuntuu riittävän tökkimässä minua.

      Näiden vuosien aikana olen antanut heille anteeksi, kääntänyt toisen posken ja käyttäytynyt moitteettomasti. Kun tilanne on käynyt mahdottomaksi olen tarpeen tullen vaihtanut työpaikkaa. Usein narsisti on loppupelissä kompastunut omaan ylimieliseen egoonsa, tallannut ns. ison pomon varpaille ja saanut muistutuksen omasta rajallisuudestaan. Toisinaan heidät on irtisanottu ja joskus jatkaneet toisessa tehtävässä.

      Mutta nyt kun ikää on tullut lisää ja työpaikan vaihto ei ole enää helppoa olen alkanut ajattelemaan, että miksi minun pitää aina paeta tilanteesta ja narsut sen kun keräävät päänahkoja ja pönkittävät omaa uraansa ja egoaan. Meillä on kaikilla oikeus turvalliseen, terveeseen ja tasapainoiseen elämään niin henkisesti kuin fyysisestikin. Nyt vaan on yksinkertaisesti tullut aika jokaisen narsistin maistaa omaa lääkettään. Käsitän kyllä täysin sen että asetun narsistin kanssa henkisesti samalle tasolle, mutta osa sieluani on jo valitettavasti lopullisesti saastunut kaikkien näiden vuosien aikana näiden paskojen käsittelyssä.

      Kaikille kiusatuille toivon hartaasti voimia. Minä olen kestänyt kaikki nämä vuodet ja tulen vielä kestämään, he eivät tule koskaan murtamaan minua täydellisesti, päinvastoin taistelu on vasta alkamassa. Olen onnekas myös siinä mielessä että minulla on rakastava puoliso ja ihana 4 vuotias lapsi, jotka muistuttavat minua joka päivä siitä että tässä maailmassa on vielä ripaus inhimillisyyttä olemassa. Meillä kaikilla on suorastaan kansalaisvelvollisuus suojella läheisiämme ja ystäviämme taistelussa pahaa vastaan.

      • Anonyymi

        Tavallisen ihmisen elämässä tarvitaan rahaa laskujen maksamiseen ja yleensä helpoin, laillinen keino sen tienaamiseen on tehdä työtä paikassa, johon on palkattu.

        Jos työpaikalla sattuu mellastamaan sekopaattinen kiusaaja kavereineen, ei tilannetta käytännössä voi muuttaa. Keinot työpaikkakiusaamisen käsittelyyn ja kitkemiseen toimivat vain paperilla. Uhriksi valikoituneen pitää miettiä, saako hän terveemmän työpaikan kohtuullisin ehdoin. Ellei saa, on pohdittava, jaksaako sivuuttaa vittuilun sekä kaikki muut kiusaamistoimet, lähteekö uudelleenkoulutusten tielle tai onko valmis työvoima- ja muiden viranomaisten pompoteltavaksi.

        Kun tekee jonkin selkeän päätöksen, antaa sekin jo voimia jatkaa. Kiusatuille automaattisesti annettava lähde pois -ohje on huono, jos sen toteuttaminen johtaa köyhyyteen ja epämääräisteen kurssitus-työttömyys -karuselliin. Korostaisin erityisesti, että älkää langetko työterveyshuollon esittämiin tuettuihin uudelleenkoulutuksiin hetken mielijohteesta. Kiusatulle annetaan mielellään allekirjoitettavaksi paperi ja luvataan uuden elämän alkavan sen allekirjoittamisella. Kyse on vain siitä, että työnantajan haluaa irti kiusatusta pelätessään sairaspoissaoloja ja mahdollista työkyvyttömyyttä. Olkaa tarkkana mihin suostutte, kun olette huonossa hapessa vaikkapa unettomuuden vuoksi.

      • Anonyymi

        Voimia. Täällä samaa rataa sairaiden tyyppien saastuttamalta elämänuralta

    • osaamatonjohto!

      Minulla on kahdessa työpaikassa ollut narsistinen työkaveri. Toisesta lähdin kolmen vuoden jälkeen. Nyt olen siinä toisessa vielä jonkin aikaa. Onneksi on ikää tullut, ettei ota niin vakavasti.

      Minusta johto on syypää, jos ei puutu tilanteeseen eikä tiedä yrityksensä asioiden tilaa. Narsisti syö yleensä epäpätevällä touhullaan liikevaihtoa, sen kun ymmärtäisivät. - Sairastelevia kanssatyöntekijöitä, kaikenlaista turhaa hösellystä joka suuntaan, kiusatilanteita ja selvittelyjä, jotka eivät johda mihinkään.

      Kyllä minä katsoisin johdon suuntaan, jos tällaista katsellaan. Mistä tj:lle ja johdolle maksetaan, jos tällainen aina mahdollistuu???? Hallitukset hoi!!!!

    • Näin meillä

      Neuvona sanoisin, että valmistaudu vuosia kestävään kissa ja hiiri leikkiin. Sen aikana tulet olemaan lukuisia kertoja poliisin tutkinnassa milloin milläkin syyllä. Valheita tullaan levittelemään pitkin nettiä nimeltä mainiten. Sama meno jatkuu urakalla myös työpaikalla ja tuttavapiireissä. Narskut osaavat pyöritellä sormensa ympärille myös viranomaiset nyyhkytarinoillaan. Kaikkiaan kannattaa miettiä onko vuosien mittainen jatkuva pelaaminen ja myllytys oikeasti sen arvoista. Narsku vetää ihmiset omalle sairaalle tasolleen ja päihittää omassa leikissään, omilla säännöillään.

      • paljon-juttuja-jo

        Kutsutaan nykyisin nimellä Gang stalking eli porukalla vainoaminen.

      • tuttujajuttujanämäkin
        paljon-juttuja-jo kirjoitti:

        Kutsutaan nykyisin nimellä Gang stalking eli porukalla vainoaminen.

        On tullut pyörittyä sielläkin osastolla jo.

      • Anonyymi
        paljon-juttuja-jo kirjoitti:

        Kutsutaan nykyisin nimellä Gang stalking eli porukalla vainoaminen.

        Juuri näin. Kovin yleistä tiettyjen bägemmistöryhmien keskuudessa.

    • Pokkatiainen

      Pitääkö alla oleva kaava paikkansa?

      ( narsistien määrä x tuloerojen määrä ) : sosiaaliturvan määrä = demokratiavajeen taso

    • asdf324asf

      Korvatkaa sana narsisti sanalla lapsi niin huomaatte että kyse on kasvatuksellisesta asiasta. Ei tule loppumaan millään muulla kuin että fyysisesti koputat olalle tai jollain muulla tavalla satutat nimenomaan joko suoraan fyysisesti tai fyysisen kivun uhalla takaisin.
      Aikuiset ovat hoivaavia.. lapset tuhoavia (vaikka olisivat fyysisesti 70 vuotta).
      Litsarin kun heität niin saat olla rauhassa nopeasti. Muuten saat olla kiusattu ope pitkään hehe
      Lapsilla ei voi olla kunnioitusta aikuisille jotka eivät fyysisesti dominoi niitä. Lapset tottelevat koska pelkäävät fyysistä kipu rangaistusta.
      Tietenkin tämä on aikuiselle täysin aikuisen järjen vastaista.. mutta lapsillahan ei ole aikuisen mieltä joka kontrolloisi itse itseään sen takia aikuisen pitää sitä fyysisellä kivulla joka kertoo lapselle että se on mennyt liian pitkälle, kertoa. Lapsia ei kannata hoivata vaan nimenomaan pienellä fyysisellä kivulla rangaista, koska ne eivät voi nalkutuksia edes tajuta tai muistaa mutta muistavat tukkapöllyn.
      Narsisti = itseensä kääntynyt miele.. eli lapsi.. eiköhän jokainen lapsi ole narsisti.. useimmilla, jotka eivät ole henkisesti vajaita tämä vaihe vain loppuu jossain vaiheessa mutta suuremmalta osalta ei koskaan. Ihmiskunnasta on varmaan todellisia aikuisia ehkä 0.5% muut 99.5% enemmän tai vähemmän lapsia päänsä sisältä.

      • asdf324sadf234

        Se on nimenomaan fyysisen kivun pelko joka pitää narsistin eli lapsen kurissa. Vedät sitä vähän turpaan niin se kunnioittaa sua... koska luulee löytäneensä susta aikuisen joka välittää kasvattaa sitä, jota sillä ei selvästi ole päätellen käytöksestä.

      • asdfghjklöä
        asdf324sadf234 kirjoitti:

        Se on nimenomaan fyysisen kivun pelko joka pitää narsistin eli lapsen kurissa. Vedät sitä vähän turpaan niin se kunnioittaa sua... koska luulee löytäneensä susta aikuisen joka välittää kasvattaa sitä, jota sillä ei selvästi ole päätellen käytöksestä.

        Älkää vastatko väkivaltaan väkivallalla.

      • sijaiskärsijä
        asdfghjklöä kirjoitti:

        Älkää vastatko väkivaltaan väkivallalla.

        Väkivalta on luonnollinen tapa puolustautua,itse suosittelen ,kun muut keinot ei auta.

    • fuulaa

      Nähty ja koettu kunnan töissä,missä tää peennuolija menee päivittäin viemään itsensä naispomon toimistoon ja valittaa ,jos joku on astunut hänen alueelleen.Ukolla on vielä tapana nauhottaa keskusteluja .Ei ole vielä huomannut,että puhuu enemmän omista saavutuksistaan,kun kuuntelis tyäkavereiden js asiakkaiden kertomuksia.

    • Toiminta tapa

      Tilanne on monessa yhtiössä sellainen että johdossa on narsisti tai psykopaatti joka palkkaa johtoon vain toisten tekemisiä arvostelemalla ja kantelemalla ansioituneita. Todelliset ammattilaiset ei kiinnosta koska ne ovat uhka nykyiselle johdolle. Lopputulos on se että on todella vaikeaa edes keskustella kiusaamisista.

      • skunnarskun

        Just noi .Meillä pomon kannatta pitää muutamaa narskujatyöntekijää eri osatoilla , jotta hänellä olis tiedossa henkilöt joilla vois olla jotain häntä vastaan.

      • totuus esiin

        Kyllä. Asia on juuri noin myös kunnalllisella alalla, jossa esiintyy tutkimusten mukaan eniten työpaikkakiusaamista.

        Työelämää uudistetaan, koska muuten Suomen käy huonosti, sanotaan. Miksi kukaan ei ole alkanut tehdä töitä todellisen Suomen työelämän uhkan eli narsististen johtajien tuhotöiden tekemisen estämiseksi.

      • sairaat tarvii hoitoa
        totuus esiin kirjoitti:

        Kyllä. Asia on juuri noin myös kunnalllisella alalla, jossa esiintyy tutkimusten mukaan eniten työpaikkakiusaamista.

        Työelämää uudistetaan, koska muuten Suomen käy huonosti, sanotaan. Miksi kukaan ei ole alkanut tehdä töitä todellisen Suomen työelämän uhkan eli narsististen johtajien tuhotöiden tekemisen estämiseksi.

        Mihin johtaa pitkäaikainen työpaikkakiusaaminen ? Kiusaaja sai puolisoni sairaaksi! Jätti perheen,tuhosi meidän kaiken yhteisen ,elää yksin. Syyllinen olenkin minä! Olen ollut työnantajaan ,psykologiin ennen yhteydessä. Näin meillä,en ihmettele jos kaikkea lehdistä joutuu lukemaan. Toivottavasti sinä sairas kiusaaja tämän luet. Toivon sinulle hyvää vaikka meideän perheen "tapoit". Toivottavasti joku hoitaa sinut.

      • pakoon eivät pääse
        sairaat tarvii hoitoa kirjoitti:

        Mihin johtaa pitkäaikainen työpaikkakiusaaminen ? Kiusaaja sai puolisoni sairaaksi! Jätti perheen,tuhosi meidän kaiken yhteisen ,elää yksin. Syyllinen olenkin minä! Olen ollut työnantajaan ,psykologiin ennen yhteydessä. Näin meillä,en ihmettele jos kaikkea lehdistä joutuu lukemaan. Toivottavasti sinä sairas kiusaaja tämän luet. Toivon sinulle hyvää vaikka meideän perheen "tapoit". Toivottavasti joku hoitaa sinut.

        Itse kannan jokaisen itselleni kiusaa tehneen ihmisen nimeä mustassa kirjassa ja vainoan lopun ikäänsä heitä silloin kun he sitä vähiten odottavat.
        Jokaiselle narsistille ja hyväksikäyttäjälle.

      • herttuaniemestä
        pakoon eivät pääse kirjoitti:

        Itse kannan jokaisen itselleni kiusaa tehneen ihmisen nimeä mustassa kirjassa ja vainoan lopun ikäänsä heitä silloin kun he sitä vähiten odottavat.
        Jokaiselle narsistille ja hyväksikäyttäjälle.

        Meillä pidetään työpaikalla päivittäin työpäiväkirjaa, johon merkitään tehdyt työt.Oma nauriksemme allekirjoitta työkavereidensa työt omakseen .Sitten kun pomo käy lukemassa raportit nauriimme on tyytyväinen ja hinaa seuraavana päivänä itsensä pomon huoneeseen ja valittaa kun kukaan muu vuorossa ei tee mitään.Näin julkishallinnossa.

      • kokemuksesta
        herttuaniemestä kirjoitti:

        Meillä pidetään työpaikalla päivittäin työpäiväkirjaa, johon merkitään tehdyt työt.Oma nauriksemme allekirjoitta työkavereidensa työt omakseen .Sitten kun pomo käy lukemassa raportit nauriimme on tyytyväinen ja hinaa seuraavana päivänä itsensä pomon huoneeseen ja valittaa kun kukaan muu vuorossa ei tee mitään.Näin julkishallinnossa.

        Miksi ette vedä viivaa ko nimen yli ja kuittaa tekemänne työt omilla allekirjoituksilla, näin minä tekisin.
        Muutaman kerran istuttaisiin selvittämässä pomon kopissa tupla kirjoituksia, niin eiköhän asia ala selkiintymään pomollekin.

        Nauriksen kanssa työskennellessä on tärkeää pitäytyä työasioissa ja puhua yksinkertaisilla lauseilla vain työasioita eikä lähteä selvittämään eikä selittämään tilanteita. On myös hyvä pitää kirjaa omista tehdyistä töistä ja tekemisistä asioista. Ja jos on ongelmia, niin kirjaa ne ylös siten kuin tilanne tapahtui. Jälkeen päin pelkän muistin varaan voi luottaa.

      • takapiruna
        kokemuksesta kirjoitti:

        Meillä nauriksemme vie ja antaa naurettavilla verukkeilla pikku-lahjoja pomollemme(nainen)pitääkseen pomon sopivasti ohjauksessaan.Joskus pomon ollessa huonolla päällä tulee nauriksemme meidän tav.työntekijöiden joukkoon ja arvostelee pomoammme ymmärtämättömäksi häntä kohtaan.Äijä ei vaan tajuu miten läpinäkyvää toikin on.

    • Itsekin uhri

      Paskanna tuollaisen kusipään suuhun. Kunnon arsetanko yläpimppiin jöpöttämään. Muistaa koko lopun ikäänsä kenelle vittuili.

      • ruotunäki

        Pääsiviettämään pikkustajoulua meidän nauriksemme,istui pikkupomojen kanssa samassa pöydässä.Ei ota edes klökiä,koska haluu olla ja näyttää kuuluvansa eri kastiin.Menee seuraavana päivänä pomolle kertomaan miten "sekin ja sekin"hölmöili kännissä.

      • hintinpaska
        ruotunäki kirjoitti:

        Pääsiviettämään pikkustajoulua meidän nauriksemme,istui pikkupomojen kanssa samassa pöydässä.Ei ota edes klökiä,koska haluu olla ja näyttää kuuluvansa eri kastiin.Menee seuraavana päivänä pomolle kertomaan miten "sekin ja sekin"hölmöili kännissä.

        Sellastahan se on. Perseennuolemista ja mielistelyä, joilla sitten maksaa suojelunsa. Ja saa vapaat kädet tehdä mitä huvittaa.

      • Börje Persepuudeli
        hintinpaska kirjoitti:

        Sellastahan se on. Perseennuolemista ja mielistelyä, joilla sitten maksaa suojelunsa. Ja saa vapaat kädet tehdä mitä huvittaa.

        Olin itse sellaisessa firmassa missä pomolla oli oma Börje Persepuudeli, joka kantoi pullaa tälle hintille ja kehui hänen autoaan ja venettään ja näin osti suojelun ja vapauden tehdä ja sanoa muille mitä tahtoi ja kun meinasi tulla turpaan niin hyppäsi tämän hinttarin syliin ja hän soitti apua välillä poliisilta ja välillä toisen miehen isältä.. En koskaan ollut kohdannut mitään yhtä naurettavaa kuvioo enkä vieläkään oikein käsitä kuinka pelle aikuinen mies voi olla.

      • kissa kippurahäntä
        Börje Persepuudeli kirjoitti:

        On ja on ollut myös meidän työpaikalla näitä johtajien maskotteja, jotka kertovat pomolle juoruja ja pitävät hänet tyytyväisenä ylistäen hänen taloaan, autoaan, venettään, koulutustaan, puolisoaan ja lapsiaan, vaikka nämä olisivat tyhjäpäitäkin, saaden vastineeksi etuja ja suojelua sekä vapauden tehdä ja sanoa muille mitä tahtovat. Heitä löytyy jokaisesta vähintään viiden hengen työporukasta, ihan sukupuolisista suuntauksista riippumatta.

      • nähtyon

        Kunnan virat ovat ikuisia,paha on narskuja kunnon pomonkaan yrittää irtisanoa.Siirtää voi aina yrittää,vaikka puisto~osastolle.

      • nähtyon

        Kunnan virat ovat ikuisia,paha on narskuja kunnon pomonkaan yrittää irtisanoa.Siirtää voi aina yrittää,vaikka puisto~osastolle.

      • reppuauki4567340987
        Börje Persepuudeli kirjoitti:

        Olin itse sellaisessa firmassa missä pomolla oli oma Börje Persepuudeli, joka kantoi pullaa tälle hintille ja kehui hänen autoaan ja venettään ja näin osti suojelun ja vapauden tehdä ja sanoa muille mitä tahtoi ja kun meinasi tulla turpaan niin hyppäsi tämän hinttarin syliin ja hän soitti apua välillä poliisilta ja välillä toisen miehen isältä.. En koskaan ollut kohdannut mitään yhtä naurettavaa kuvioo enkä vieläkään oikein käsitä kuinka pelle aikuinen mies voi olla.

        Mainio teksti.Ton ku lukee tulee naurettua ,vaikka aihe on vakava.

    • Psychopath's path.

      "Olen todella kyllästynyt näihin minä, minä, minä persooniin, jotka usein ovat toisen asteen koulutuksen saaneita henkilöitä, joista persettä nuolemalla ja toiset järjestelmällisesti tuhoamalla on tehty esimiehiä tai ns. asiantuntijoita. Yksinkertaien totuus näiden paskojen kanssa on se,että ne on tuhottava ennen kuin he tuhoavat sinut."

      Kyllä. Ja se on vielä helppoa, koska ovat naamionsa takana hyvin särkyviä persoonia. Tietenkään ei saisi sairasta kiusata, mutta joskus on vaan pakko. Näitähän todellakin voi kuljettaa kuin litran mittaa, kunhan itse vaan tiedät olevasi fiksumpi, pätevämpi ja ovelampi. Jäävät sitten nyyhkimään nuuskat maassa. Fiksu kyllä tietää ja keksii keinot, tapauskohtaisesti. Ei todellakaan kannata alistua hetkeksikään näiden hyppyytykselle, se on kamalinta myrkkyä heille.

    • xyz789

      Meillä lienee myös narsistinen esimies, oikein toimitusjohtajana. Puhuu pahaa, arvostelee, nöyryyttää ja alistaa vieläpä julkisesti. Koko organisaation ilmapiiri on sairas. Ei taida olla muuta järkevää tekoa kuin lähteä? Ei kai tällaista kenenkään tarvitse kestää?

    • äänite

      Kerätkää todistusaineistoa mm. äänitteet on oikein hyviä oikeuteen.

    • qw3fb

      Äänitteen purkaminen tekstiksi tai ylipäänsä uudelleen soittaminen vaikkapa oikeudessa on saman kiusaamisen kärsimyksen kaksinkertaistamista.

      • KerääAineiston

        Kun todistusaineistoa on tarpeeksi voi narsulle laittaa materiaalin sähköpostin liitetiedostona ja ehdottaa rauhaa.

    • sairas maailma

      No yritin kertoa asiasta henkilöstöpäällikölle, joka olikin sitten samassa veneessä, samaa tuttava-sukulaispiiriä kuin yrityksen omistajat ja esimies. Annoin jatkuvasti myös suoraa, rakentavaa ja harkitun asiallista palautetta. Lopputulos, kuten arvata saattaa, kuitenkin se, että minut irtisanottiin yt-neuvotteluissa. Harva työyhteisössä uskalsi nähdä tilanteen todellisen luonteen ja epäili asiaa loppuun saakka, koska esimies pyöritti muita taitavasti mielensä mukaan ja käyttäytyi korostetun ystävällisesti muiden kanssa. Luultavasti vasta irtisanominen avasi viimeistenkin silmät, tosin moni varmasti myös tunsi vahingoniloa. Potkuilla saa leimattua työntekijän hyvin loppuelämäksi ja harvoilla on rohkeutta ja kykyä kyseenalaistaa auktoriteetteja. Työttömänä tässä edelleen. Toivon, että jos vielä pääsen töihin, olen vihdoin terveessä työyhteisössä. Sitä pyrkyreiden ja selkäänpuukottajien hullujenhuonetta, mihin jouduin, en halua kokea enää koskaan.

      • 0987654321

        Olin firmassa töissä,missä työsuojeluvaltuutettuna ollut nainen nuoleskeli pomon assia ja kyykytty muita työntekijöitä,Tästä seurasi ,että jotkut työkåverit lähti ja osalle kyseinen valtuutettu järjesti pomon sopivalla myötävaikutuksella potkut.Molemmat muijat jatkaa kulemma samalla tavalla ja muut vikisee,paitsi yksi petteri peennuolija,joka on kuulemma liittynyt hedän joukkoonsa.Ovat kaikki jo kohta eläkeikäisiä mutta kun ei ole päässyt elämässä pitemmälle on hyvä kiusata heikompiaan

    • kiertokulku

      Jos vain voi hillitä itsensä jotenkin, kannattaa jättää pissipäille kostaminen korkeammille voimille. Olen tosiasioihin pitäytyvä ihminen. En esimerkiksi ajattele, että sairaus olisi seurausta synnistä tai mitään sellaista. Kuitenkin ihmettelen, kuinka moni kiusaaja on sairastunut vakavasti tai heidän perheessään on tapahtunut jotain poikkeuksellisen ikävää. Eräs minua kiusanneista kuoli alle viisikymppisenä.

      Näitä asioita tapahtuu, vaikka kiusaajatyypit yleensä korostavat kuinka hyvin he huolehtivat itsestään, hallitsevät elämäänsä ja asioitaan. MInulle elämä on osoittanut, että kannattaa laittaa hyvä kiertämään - se palaa aikanaa takaisin lähettäjäänsä. Myös pahantekijä korjaa omaa satoaan. Näistä opeista huolimatta tunnen välillä suurta kiusausta ryhtyä koston enkeliksi, kun ääliöesimies kaverialaisineen on oikein vauhdissa.

      • vt.tj

        Eristäminen,sulkeminen yhteisten tehtävien ulkopuolelle,ei oteta mukaan erillaisille kursseille ym.Mulle kävi näin sen jälkeen kun tuli sanottua suorat sanat narsisti työ"kaverille",joka on ottanut päätösvaltaa nuoltuaan vuosia pomonsa p,,ppua.

      • ollaan ihmisiksi

        Miten noihin kiusaaja esimiehen kaverialaisiin voisi vaikuttaa, jotta heidän silmänsä avautuisivat näkemään, mitä he ovat tekemässä?

        Tässä on mielestäni kiusaamisen ydin. Jos työyhteisö ei sallisi kiusaamista, ei sitä voisi olla olemassakaan. Kiusaaja karkottaisi itsensä siitä yhteisöstä, jos ei ymmärtäisi alkaa toimia ihmisiksi.

      • borntowild
        ollaan ihmisiksi kirjoitti:

        Miten noihin kiusaaja esimiehen kaverialaisiin voisi vaikuttaa, jotta heidän silmänsä avautuisivat näkemään, mitä he ovat tekemässä?

        Tässä on mielestäni kiusaamisen ydin. Jos työyhteisö ei sallisi kiusaamista, ei sitä voisi olla olemassakaan. Kiusaaja karkottaisi itsensä siitä yhteisöstä, jos ei ymmärtäisi alkaa toimia ihmisiksi.

        Työpaikkamme oma narsku on virkoineen tietoinen,ettei häntä voida erottaa.Virka on elinikäinen ja se näkyy ylimielisenä asenteena hänellä.Pitää yllä suhteitaan pomoihin ,olemalla oikeaan aikaan oikeassa paikassa esim.palaverit.Ruskea kieli jatkaa kulkuaan.

    • niin_nähtyä

      Huvittavaa on seurata keskisuuressa työpaikassa näiden perseennuolijoiden ja narskujen sekä pomojen touhuja kun tietää asioiden taustoja ja firman ajankohtaisista asioista sekä henkilösuhteista paljonkin ja vaikkei mitään keskusteluja fyysisesti kuule näiden kaikkien välillä niin teoista ja kehonkielestä paljastuu kyllä mistä on taas keskusteltu.

      Yhteistä näille kaikille tyypeille hovissa on etteivät ymmärrä että muut kyllä tietävät mitä ovat miehiään ja että haukkuvat henkilöitä eri syistä ja kantelijat hakevat vain etua muihin nähden ettei tarvitse YT:ssä pelätä ,saavat suojelua,ylitöitä, puhumalla oikeastaan pelkkää paskaa toisista jne.

      Saamalla pomojen luottamuksen voivat pelata omaa sairasta peliään enemmistön kustannuksella,samalla muodostavat oman hovinsa duunareiden joukkoon pelottelemalla
      ja uhkailemalla muita duunareita.

      Meilläkin erästä tällaista sanotaan neidiksi kun on vielä käytökseeltäänkin sellainen ämmämäinen tyyppi ,pahin ja kieroin perseennuolija mitä itse olen koskaan nähnyt.

      Opetelkaa tunnistamaan nämä tyypit,sen näkee helposti siitä kuka siellä pomojen kopissa ravaa kuka milläkin syyllä...monesti ylimielinen habitus ja teennäisyys sekä yliystävällisyys pistävät hälytyskellot soimaan.

      • 5790

        Saman olen havainnut. Julkisella puolella ollaan ja tärkeintä ovat pomojen ympärillä käytävät piirileikit. Isompi pomo valitsee pikkupomon joko aikaisemman tuttavuuden vuoksi tai koska tyyppi on nopeasti onnistunut todistamaan, että hänen kielensä taipuu pomon ahteriin sulavasti oli tilanne mikä hyvänsä. Valintaperusteissa sekä palkanmuodostuksesta puhuttaessa tästä käytetään nimitystä yhteistyökyky ja sosiaaliset vuorovaikutustaidot.

        Kun sitten pikkupomo arvottaa tai valitsee alaisiaan hän käyttää täställeen samoja perusteita. Esimies haalii kasaan kavereita, joiden kanssa asiat hoituvat kivasti, eikä tarvitse koko työyhteisön kanssa olla tekemisissä. Kamualaisten seurassa pikkupomo voi iloisin mielin lähteä kurssimatkoille ryyppäämään ja virkistymään työnantajan piikkiin. Hauskaan kaveriporukkaansa kuulumattomiin esimies joutuu pakostakin suhtautumaan hieman epäluuloisesti, koska eihän ikinä voi tietää, mitä ne pirulaiset keksivät. Kaikki eivät pelkää edes viittauksia seuraavaan yt-kierrokseen. Tämä on perusasetelma, jolle työyhteisön leikit rakentuvat.

      • Ilman_omaatuntoako

        Jotenkin nurinkurista on, että jossain isossa talossa on vuosia ollut outoa toimintatapaa vaikka muille jakaa, uhreja lukuisia, pois ajettuja, mielisairaalaan kiusattuja jne. Toki työntekijät kertovat vapaa-ajallaan että millaista on, kiusaaja kertoo kavereilleen että kiusattu on sairas ja outo ja kukaan ei pidä hänestä enää, ja terveemmät kertovat että voi kun on kauhea työilmapiiri, nyt jo uudetkin ihmiset joutuvat tällaiseen sairaalloiseen myllytykseen. Ja sitten kun joku uhri tuo epätotuudet ja mielenvikaisen käytöksen (eli rikokset) esille ja yrittää selvittää, että mistä johtuu mustamaalaus ja aggressiivinen häirintä ja kuka sen on aloittanut, niin uhri joutuu AJOJAHDIN KOHTEEKSI. Tällaisen työnantajan edustajat käyttävät mitä hirveimpiä keinoja mustamaalaukseen työsuhteen päätyttyäkin. He ovat valmiita tuhoamaan sen, joka on terveellä tavalla reagoinut sairaaseen käytökseen. Haukutaan hulluksi ym. turuilla ja toreilla, vapaa-ajallakin. Tuodaan kaikkien työnantajien "tietoon" nämä ahkerasti levitetyt valheet kieltämisineen kaikkineen, vaikka kaikki talon sisällä tietävätkin, että ei se tapahtumakulku niin mennyt eikä uhri ole ollut millään tavalla siihen syyllinen. Näinhän siinä yleensä käy, että kun on oikein kipeä yhteisö, niin työnantaja puolustaa kiusaajia, ja oikein johdon taholta kannustetaan siihen menemällä mukaan alaisten omituiseen käytökseen. Ja jos on vielä oikein pahasti lapsen tasolle jäänyt esimies, jolla vaikea NPH, niin hän katsoo oikeudekseen valehdella uhrista uusille työnantajille. Koskaan ei terve ihminen valehtele toisesta ja kiusaa ketään, ei todellakaan. Aina joku luonnevikainen tai muutoin vinksahtanut on aloittanut kiusaamiskierteen, ei terve ihminen pysty piinaamaan ketään vaikka yhteisö olisikin pitkäaikaissairastunut. Ja jos uhri kuitenkin menestyy, niin se ei todellakaan estä näitä NPH-tapauksia jatkamasta mustamaalausta, vaan ihan päinvastoin. Uhrin menestys on myrkkyä näille pahoille ihmisille. Ja että kuinka tuhota tällainen henkilö - mikäs nyt pahan tappaisi. Voi toki olla tehokasta tehdä ilmoitus AVIin tai poliisille, tai se voi pahentaa asiaa entisestään. Jos johto ei halua puuttua ja hiljaisesti hyväksyy väkivaltaisen käytöksen, niin ehkä pitäisi sitten kannella aina vain ylemmäs johtotasolle. Jos kyseessä on iso konserni, niin kannattaa yrittää, sillä kyllä ylimmän johdon tulee tietää, että mitä alemmilla tasoilla tapahtuu. Jos ylin johto ei puutu asiaan tai vieläpä kieltää kaikki, niin ei kannata jäädä sellaiseen paikkaan. Sille ei voi mitään, jos mustamaalaus jatkuu NPH-henkilön toimesta seuraaviinkin työpaikkoihin. Onpa kummallista, että miten paljon vaivaa nähdään että joku mustamaalataan todella pahasti. Sehän kertoo siitä, että niillä ihmisillä ja siinä talossa on hyvin pahoja asioita salattavana. Todella pahoja.

      • laskettelen
        Ilman_omaatuntoako kirjoitti:

        Mites Sinun NPH jakselee?

      • Ilman_omaatuntoako
        laskettelen kirjoitti:

        Mites Sinun NPH jakselee?

        En tiedä, vakituinen virka hänellä on, ellei sitten ole jo eläköitynyt. En ole kysellyt kuulumisia. Hyvän eläkkeen on tienannut, ja lukuisat alaiset ovat sairastuneet tai lähteneet pois nimenomaan työpaikkakiusaamisen vuoksi. Oikein vihaksi pistää ajatella, että kuinka monen ihmisen terveyden ja uran lienee tuhonnut. Ei hänestä olisi ikinä uskonut, että on sellainen piiloaggressiivinen, epärehellinen ja välinpitämätön alaistensa hyvinvoinnista sekä pahantahtoinen ihminen. Siis vastenmielinen ihminen, korkeassa virassa on, mutta ei minkäänlaista tilannetajua eikä johtamistaitoja. Olen ollut usealla alalla ja nähnyt järkyttäviä tapauksia myös monessa muussa työpaikassa. Olen todella kurkkuani myöten täynnä näitä kiusaamisuutisia. Ahkerat ja kiltit ihmiset potkitaan pois, mielisteljät saavat jäädä jne. Tiedän jopa yhden pomon, joka palkittiin työsuojelun edistämisestä. Hän oli häirikkö, ympärillä pörräsi tietty lauma. Hänelle oli ihan normaalia toimintaa se, että kertoi härskejä vitsejä, herjasi naisia, jne. Kukaan ei puuttunut. Hänet palkittiin tosin eri paikassa kuin tässä paikassa. Liekö käytös muuttunut olennaisesti, tai sitten työpaikassa oli pelkkiä miehiä.

      • kyllävaan
        Ilman_omaatuntoako kirjoitti:

        Jotenkin nurinkurista on, että jossain isossa talossa on vuosia ollut outoa toimintatapaa vaikka muille jakaa, uhreja lukuisia, pois ajettuja, mielisairaalaan kiusattuja jne. Toki työntekijät kertovat vapaa-ajallaan että millaista on, kiusaaja kertoo kavereilleen että kiusattu on sairas ja outo ja kukaan ei pidä hänestä enää, ja terveemmät kertovat että voi kun on kauhea työilmapiiri, nyt jo uudetkin ihmiset joutuvat tällaiseen sairaalloiseen myllytykseen. Ja sitten kun joku uhri tuo epätotuudet ja mielenvikaisen käytöksen (eli rikokset) esille ja yrittää selvittää, että mistä johtuu mustamaalaus ja aggressiivinen häirintä ja kuka sen on aloittanut, niin uhri joutuu AJOJAHDIN KOHTEEKSI. Tällaisen työnantajan edustajat käyttävät mitä hirveimpiä keinoja mustamaalaukseen työsuhteen päätyttyäkin. He ovat valmiita tuhoamaan sen, joka on terveellä tavalla reagoinut sairaaseen käytökseen. Haukutaan hulluksi ym. turuilla ja toreilla, vapaa-ajallakin. Tuodaan kaikkien työnantajien "tietoon" nämä ahkerasti levitetyt valheet kieltämisineen kaikkineen, vaikka kaikki talon sisällä tietävätkin, että ei se tapahtumakulku niin mennyt eikä uhri ole ollut millään tavalla siihen syyllinen. Näinhän siinä yleensä käy, että kun on oikein kipeä yhteisö, niin työnantaja puolustaa kiusaajia, ja oikein johdon taholta kannustetaan siihen menemällä mukaan alaisten omituiseen käytökseen. Ja jos on vielä oikein pahasti lapsen tasolle jäänyt esimies, jolla vaikea NPH, niin hän katsoo oikeudekseen valehdella uhrista uusille työnantajille. Koskaan ei terve ihminen valehtele toisesta ja kiusaa ketään, ei todellakaan. Aina joku luonnevikainen tai muutoin vinksahtanut on aloittanut kiusaamiskierteen, ei terve ihminen pysty piinaamaan ketään vaikka yhteisö olisikin pitkäaikaissairastunut. Ja jos uhri kuitenkin menestyy, niin se ei todellakaan estä näitä NPH-tapauksia jatkamasta mustamaalausta, vaan ihan päinvastoin. Uhrin menestys on myrkkyä näille pahoille ihmisille. Ja että kuinka tuhota tällainen henkilö - mikäs nyt pahan tappaisi. Voi toki olla tehokasta tehdä ilmoitus AVIin tai poliisille, tai se voi pahentaa asiaa entisestään. Jos johto ei halua puuttua ja hiljaisesti hyväksyy väkivaltaisen käytöksen, niin ehkä pitäisi sitten kannella aina vain ylemmäs johtotasolle. Jos kyseessä on iso konserni, niin kannattaa yrittää, sillä kyllä ylimmän johdon tulee tietää, että mitä alemmilla tasoilla tapahtuu. Jos ylin johto ei puutu asiaan tai vieläpä kieltää kaikki, niin ei kannata jäädä sellaiseen paikkaan. Sille ei voi mitään, jos mustamaalaus jatkuu NPH-henkilön toimesta seuraaviinkin työpaikkoihin. Onpa kummallista, että miten paljon vaivaa nähdään että joku mustamaalataan todella pahasti. Sehän kertoo siitä, että niillä ihmisillä ja siinä talossa on hyvin pahoja asioita salattavana. Todella pahoja.

        Hyvä ja kaikenkattava kirjoitus.

      • exvaalimaa

        Mistä työpaikasta puhut? Minulla samanlaisia kokemuksia. Kaikki kirjoittamasi kuulostaa todella tutulta. Haluatko kuulla jonakin päivänä miltä kaikki tuo liitettynä kiusaamisen viimeistelleeseen väkivaltaan tuntui uhrin näkökulmasta?

      • tottaturiset

        Todella hyvin kirjoitettu ja tuntuu, että nähty on ja koettu juuri noin! On se hienoa, että jollakin on sana hallussa noin hyvin!

      • mennyttäelämää
        tottaturiset kirjoitti:

        Todella hyvin kirjoitettu ja tuntuu, että nähty on ja koettu juuri noin! On se hienoa, että jollakin on sana hallussa noin hyvin!

        Komppaus.

        Minulla oli sellainen taktiikka näissä virastoissa työskennellessäni, että otin ainoastaan määräaikaisia töitä vastaan, todella hyvin sain aina seuraavan sijaisuuden. Ei kukaan normaalijärkinen olisi kestänyt vuotta kauempaa yhdessä laitoksessa. Saipahan siinä uudessa työpaikassa keskittyä sitten aina uusiin työtehtäviin, niin ei niin kiinnittänyt huomioita siihen sairaaseen työilmapiiriin. Uusi oli kuitenkin aina uutta, nimittäin työtehtävät ovat olleet aina mielenkiintoisia minulla.

      • isossayrityksessä
        kyllävaan kirjoitti:

        Hyvä ja kaikenkattava kirjoitus.

        Todella hyvä kirjoitus, arvostan aivan älyttömästi kirjottaneen suoraa puhetta ja selkärankaa jota ei nykyisin monella ole. Toivottavasti yritysten terveet päättävät lukisivat tämän. Joka työpaikalle tukea terveille uhreille, vaikka psykologi tai henkilöstöasioiden hoitaja. Jollekin, kelle puhua, koska yleensä pomokin on osa narsistiporukkaa.

      • Anonyymi
        5790 kirjoitti:

        Saman olen havainnut. Julkisella puolella ollaan ja tärkeintä ovat pomojen ympärillä käytävät piirileikit. Isompi pomo valitsee pikkupomon joko aikaisemman tuttavuuden vuoksi tai koska tyyppi on nopeasti onnistunut todistamaan, että hänen kielensä taipuu pomon ahteriin sulavasti oli tilanne mikä hyvänsä. Valintaperusteissa sekä palkanmuodostuksesta puhuttaessa tästä käytetään nimitystä yhteistyökyky ja sosiaaliset vuorovaikutustaidot.

        Kun sitten pikkupomo arvottaa tai valitsee alaisiaan hän käyttää täställeen samoja perusteita. Esimies haalii kasaan kavereita, joiden kanssa asiat hoituvat kivasti, eikä tarvitse koko työyhteisön kanssa olla tekemisissä. Kamualaisten seurassa pikkupomo voi iloisin mielin lähteä kurssimatkoille ryyppäämään ja virkistymään työnantajan piikkiin. Hauskaan kaveriporukkaansa kuulumattomiin esimies joutuu pakostakin suhtautumaan hieman epäluuloisesti, koska eihän ikinä voi tietää, mitä ne pirulaiset keksivät. Kaikki eivät pelkää edes viittauksia seuraavaan yt-kierrokseen. Tämä on perusasetelma, jolle työyhteisön leikit rakentuvat.

        Hyvin kirjoitettu. Tolleen toimitaan julkisella puolella..

    • 1987654huyro

      Meillä narskumme katselee talon komeroista mitä työntekijät tekevät talossa.Toinen hänen mieliharrastuksiaan on mennä koneelle ja katsoa edellisien päivien nauhotuksia koneelta,josko joku työntekijä.olisi jättänyt tekemättä työnsä .Vois mennä taas pomolle kertomaan miten muut ei tee mitään,varsinkin ne jotka eivät kuulu tämän narsistin hoviseurueeseen.

    • 789123253647

      Nykyaikana kamerat eivät ole pelkästään asiakkaita varten vaan niillä seurataan myös työntekijöiden tekemisiä.Ja vielä ku siihen laitetaan kulun seuranta sähköisesti joka ovelle niin reitit on katettu paremmin kuin Gestapolla.

      • 1582

        Esim. meillä kamerat on monessa paikassa olevinaan asiakkaiden häröilyn varalta, mutta niiltä käytetään myös työntekiöiden toimien seurantaan. Lisäksi on sähköinen kulunvalvonta joka ovella. Vuosien varrella on esimiehen lipsautuksista selvinnyt myös, että netin käyttöä valvotaan tyyliin minkä verran aikaa kukin käyttää netissä ja millä sivuilla käy. Lisäksi tietty minkä verran tekee töita kullakin ohjelmalla. Näistä menee koosteet esimiehille tietyin väliajoin. Hupaisimpia ovat kuitenkin olleet "luottamukselliset" työilmapiirikyselyt. Vastaajia ei mukamas voi tunnistaa, mutta tuloksista raivostunut pomo kuitenkin nillitti tietävänsä sanasta sanaan, mitä kukin vastasi. Työntekijä tulee levolliselle mielelle, kun tietää, ettei kyttääminen ole enää pelkästään pari kyyläävään rolliämmän varassa.

      • 87634578293drt
        1582 kirjoitti:

        Meilläkin samankaltaisia kyselyitä netin kautta työntekijöiltä,Joudut ensin kirjautumaan talon tietokoneelle ,joka johtaa henkilöitymiseen ja samalla pomo pystyy seuraamaan käyttäytymistäsi nettifoorumeilla.Eli:olkaa varovaisia työpaikoillanne koneen käytössä jos haluatte pitää mielipidevapautenne ja työpaikkanne.

      • 3256346ss

        Kuullostaa ihan meidän työpaikaltamme.Hyvää kesää ja jaksamista työpaikallesi sinulle ja muille kaltaisillesi.

      • 1582
        87634578293drt kirjoitti:

        Meilläkin samankaltaisia kyselyitä netin kautta työntekijöiltä,Joudut ensin kirjautumaan talon tietokoneelle ,joka johtaa henkilöitymiseen ja samalla pomo pystyy seuraamaan käyttäytymistäsi nettifoorumeilla.Eli:olkaa varovaisia työpaikoillanne koneen käytössä jos haluatte pitää mielipidevapautenne ja työpaikkanne.

        Toivottavasti kukaan ei työantajan koneelta kirjoittele nettiin mielipiteitään. Siinä käy nääs todella huonosti.

    • Ohion

      On siirryttävä ajoissa muihin maisemiin. Itse tiedostin tilanteen, mutta perhetilanteeni esti lähtemästä. Se oli huono ratkaisu. Tuhoaminen ei auta ketään, ei mitään.

    • 475830987tykes

      Yle;n uutiset sen kertoi tänään aamulla.Kaiken mailman narsistit,matalan koulutuksen viranhaltijat(lue:kunnan-ja valtion virat) ovat aiheuttamassa ongelmia työpaikoilla.Meidänkin työpaikalla on näitä viranhaltijoita ,jotka ovat saaneet virkansa -70/80-luvulta.Oma saamattomuus ja kyllästyminen työhönsä tekevät heistä meille muille veemäisiä koopäitä.Haluaisimme osallistua työpaikkamme kehittämiseen ja asiakaspalveluun niin joudut painimaan näiden kyynikoiden vastuksesta huolimatta.Ja sekös hermostuttaa virkamiestä ja heidän ylläpitämää hoviansa.Hyvikset ja pahikset jatkavat tätä juupas eipäs linjaansa ja asiakas kärsii.

      • outojakäytäntöjä

        Kirjoittelinkin tähän aihealueeseen jo aiemmin, ja tarvitsee vielä kommentoida tuota mainitsemaasi kohtaa " oma saamattomuus viranhaltijoilla jotka pitkään työskennellet jne."
        Kyllä tämä asia tehtiin minullekin selväksi. Ei saanut asiakkaille esim.liian nopeasti eräässä virastossa lähettää eräitä todistuksia, koska tiimissä ollut vuosikaudet velttouden käytäntö.
        Ja tälläiseen törmäsin usein eri paikoissa, että kun on totuttu tekemään monimutkaisella tavoilla asioita jotka vievät turhaa aikaa, ja kun sitten keksi ratkaisuja ongelmiin, niin se ei todellakaan ollut hyvä juttu, huh-huh.

        Sitten kun itsellä ei ollut se kellokortti plus 200 tuntia täynnä, niin eikös sieltä keksitty juttuja että minulla on liian vähän töitä tai yhtäkkiä työt ovatkin liian helppoja töitä minulla, eli toisten paperikasat jotka lojuneet pöydillä, siirtyivätkin yllättäen aina minulle tehtäviksi.

        Juu ja kun joku viranhaltija lähti lomalle niinkuin yhdessäkin paikkaa, oli hänelle määrätty sijainen, no esimies keksikin ykskaks että tämä viranhaltijan sijainen saa myöskin lähteä lomalle, ei siinä mitään, hoidin sitten lomien ajan omat työt, viranhaltijan työt ja vielä tämän sijaisenkin
        hommat.

      • laitosjumi

        Olen kokenut saman ilmiön. Oikeastaan elän sen keskellä. Työapaikalla on vielä muutama 80-luvulla virkamiehenä aloittanut työntekijä. Heidän asenteensa ovat neuvostoajoilta.

        Julkisen puolen työpaikat ovat siksikin ongelmallisia, että jo 35-40 ikäiset työntekijät ovat käytännössä jumissa työpaikassaan. Suojatyöpaikasta karttunut kokemus ei ole järin arvostettua. Sama koskee usein myös pomoja. Jos ovat saneet vähän tumpelon maineen, ei heitäkään oteta edes toisen paikkakunnan toimipisteeseen.

    • TrustTheFungus

      Työpaikkakiusaaja-narsku-pomot ja -persnuolijat jatkavat kiusaamista Facebookissa 24h.

    • avustahoit

      Kuulin uutisista, että joka neljäs sairaanhoitaja on harkinnut alan vaihtoa. Mietin minkälainen on työyhteisö joka ei pysty pitämään työntekijöistään minkäänlaista huolta. Onko niin ,että työssä viihtyvät narsistit, tytöistä tykkäävät,narsistin esimiehen tyttöystävät ja ns. spilttaajat jotka odottavat, että muut tekevät työt ja he keräävät kunnian

      • tuntematonp.otilas

        Naisvaltainen ala, hierarkiat, vanhat työntekijät ikiaikaisine etuoikeuksineen ja "aina on tehty näin" -käytäntöineeen. Joukossa luonnehäiriöisiä, jotka haalivat näkymätöntä valtaa itselleen ja ovat kaikin tavoin erittäin taitavia vetämään mattoa pois toisten jalkojen alta. Kieroja touhujaan he harrastavat sairaalla sisukkuudella.

        Hoitotyöyhteisön toisessa ääripäässä ovat "kastittomat" pätkätyöläiset, alanvaihtajat ja nuoret tulokkaat, vailla mitään oikeuksia. Vanhat jäärät tulevat näitä perä edellä vastaan. Jostain syystä ala vetää puoleensa ihmisiä, joilla on paha olla itsensä kanssa ja hoitavat omaa pahoinvointiaan laittamalla toiset kärsimään.

        Toimintaa johtavat ylipääosastonjohtajahoitajat ovat usein samaa rotua ns. kokeneiden hoitajien kanssa tai haluavat olla autuaan tietämättömiä vakavista ongelmista, joiden vuoksi alaiset kärsivät ja itse työ jää sivuseikaksi.

    • H-Sillan_käsikirjoitus_

      Älä ainakaan tee kuin minä, että viet asian Aluehallintovirastolle.
      Kun vein asian AVI:lle koko opetuslaitoksen esimiestaso valehteli ja muunsi tosiasiat suojellakseen omaa virkaansa, omaa yhteisöään.
      Työpaikkakiusaaja-narsistiesimies käänsi asian toisin päin: kiusaaja kertoi AVI:lle puuttuneensa Työpaikkausaamiseen sitä havaittuaan, ja käynnistäneen Työilmapiiriä parantavan toiminnan yhdessä Työterveyden kanssa. Siis se kiusaaja itse !!!
      Kun et saa AVIn puoltoa, häviät oikeudessa.
      Esimies jatkaa, sinä et enää ikinä. Menetät työsi. Ammatin. Toimeentulon. Terveyden.
      Useasti opetusmaailmassa näitä narsistiesimiehiä suojelee kunnallinen poliittinen peli, jossa he ovat lojaaleja toisilleen; sulle-mulle -korruptio.
      Mikä sitten auttaa ? Suojele ihmisiä, varoita. Suomessa on sentään yhä sananvapaus. Pysy totuudessa. Ole rohkea.
      Tai yritä unohtaa. Se on kuitenkin vaikeinta.

    • Kastroikiusaajat

      Tuhoamisen tie lienee pitkä ja kivinen. Lyhyellä tähtäimellä saat itsellesi vähän tilaa hengittää, kun naurat kiusaajallesi aivan suoraan. Ota häneltä nauramalla valta pois. Siis kahden kesken hänen kanssaan ollessasi, jolloin hän todennäköisimmin simputtaa, kun todistajia ei ole läsnä. Venäläistä sananlaskua vapaasti lainaten: "Piruun tehoaa vain nauru". Nauraminen tosin vaatii paitsi nopeaa reagoinitia myös rohkeutta, joten sitä kannattaa harjoitella etukäteen. Nähtäväksi jää, miten se juuri sinun kiusaajaasi tehoaa. Muista älä sano sinä yheydessä enää sanaakaan, vaan naura lopuksi vain kunnolla - siinä tempun teho ja ydin.

      • kepposteluakehiin

        Naurahdus herättää pirussa kostonhalun, joten vastatoimiin pitää varautua.

    • 98345211

      Meillä nauriksemme kun lähtee lomalle.niin ei malta olla pois työpaikalta vaan pitää tulla esittää tärkeilevää pikkupomoa.Samalla voi käydä viemässä Tjiille joitain pikku-lahjoja ,ettei vaan loman aikana pääse unohtumaan kuka on se "sisäpiiriläinen",joka tietää kertoa jos työpaikallamme työntekijät puuttuvat epäkohtiinLimanuljaksemme ansiot ovat lähinnä saadut lopputilit edellisissä firmoissa,niissä kun tällaiset puudelit on saatu heitettyä pihalle työntekijöiden toimesta.Tää pikku- piru on vaan onnistunut puhumaan neiti-pomomme ympäri.

    • työntekijäö2ö

      Kovasti tuntuu tässä 81 kpl n viestiketjussa olevan narsisti-kokemuksia esimiehistä, muttei tavallisista kollegoista juurikaan. En epäile etteikö esimiehet voi olla narsisteja, mutta ainakaan minulla on ollut melko vähän kommunikaatiota esimiesten kanssa, ja silloinkin lähinnä työasiosta. Jos työnsä tekee hyvin, ainoa ketä se voisi "harmittaa" on potentiaalinen narsisti kollegoiden joukossa. Ei ole mielestäni p n nuolua jos pitää työnteosta. Jos taas ei pidä työnteosta, voisin kuvitella että esimiehen kanssa tulee vaikeuksia, vaikka olisi millainen ystävällinen nössö ihmistyyppi, puhumattakaan jos on narsisti.
      suorittavan työn tasolla kollegoiden seassa oleva narsisti on se joka todella pilaa työpaikkaviihtyvyyden, muutamassa paikassa nähneenä

      • eiyksiviivaista

        Jos työyhteisössä on narsisti työtekijöiden joukossa, hän luo itselleen piilojohtajan aseman. Käytännössä johtajan ei siis tarvitse olla narsisti, jos hän antaa narsistin manipuloida itseään. Lopputulos on sama. Mikäli kostotoimiin ryhdytään ja johtaja saa sontaa silmilleen, ei osoite ihan väärä ole. Toimiihan esimies narsistin toiminnan mahdollistajana, ehkä suojelijana, koska jostain hel..tin syystä ei hoida töitään eli puutu narsistin harjoittamaan terroriin. Jokainen johtaja väittää aina olevansa autuaan tietämätön kiusaamisesta ja epäoikeudenmukaisuuksista.

        Nasse ottaa työyhteisössä niin paljon vaikutusmahdollisuuksia kuin irti saa. Mikäli esimies on tukihenkilöitä tarvitseva tyyppi, on se nasselle miellyttävä tilanne. Hän käyttää valtaa, eikä ole vastuussa taviksia enempää. Toisaalta nasse voi ryhtyä arvostelemaan pomoa joka käänteessä ja ahdistaa tämän nurkkaan. Molemmissa asetelmissa narsisti sanelee ehdot, vaikka hän virallisesti onkin rivityöntekijä.

        Heikko esimies käytännössä joutuu hakemaan narsistialaiseltaan hyväksynnän ratkaisuille. Kun nassen tahto toteutuu, pomo minimoi narsistin häneen kohdistamat tuhotoimet. Vääjäämättä esimiehestä näin tulee myös osa narsistin verkostoa. Tilanne jota harva täysijärkinen johtaja haluasi. Muiden silmissä narsisti ja esimies ovat yhtä.

        Nasse myös liki aina halajaa luottamushenkilöksi ja työsuojeluvaltuutetuksi. Mikä tahansa valtaa tai oikeuksia lisäävä asema houkuttaa. Lisäksi narsistilla on aina hovinsa ja pelinappulansa. Tietoja keräävä, juoruja levittävä manipuoloitujen apulaisten joukko ulottuu organisaation kaikille tasoille ja myös ulkoistettuihin työpaikan toimijoihin.

    • kansakintykkää

      Ihmissuhdetyössä esim .hoitolaitokset mielisairaalat ovat hierarkisia paikkoja jos ylihoitaja on omiaan suosiva lesbo ,niin hankaluuksia tulee ellei miellytä alemmalla tasolla olevia muita lesboja. En tiedä onko enään niin kun laitoksia on suljettu. Oliva tehottomia ja kalliita ylläpidettäviä

    • V_kuin_Voitto

      Olin töissä IT-alan pikkufirmassa, jossa luonnehäiriöinen esimies ja omistaja tuhosivat useita henkilöitä (kuulin suurimmasta osasta vasta irtisanomisen jälkeen). He saivat toimia vuosia, koska kukaan ei vienyt asioita oikeuteen. Nyt tilanne on toinen :)

      Pitää ymmärtää, että tahraton omakuva, valta ja se mitä luonnehäiriöinen haluaa edustaa, ovat hänelle tärkeintä. Ei raha ja suoranainen päätöksenteko, vaan valta muista ihmisistä ja omakuvan pönkittäminen. Kun alkaa kasaamaan oikeusjuttua, niin riittävän monen ihmisen tapaaminen asian tiimoilta kantautuu tämän luonnehäiriöisen korviin ja hän romahtaa henkisesti, koska tajuaa valheillensa tulleen loppun :))

      Muutamia käytännön esimerkkejä, jos havaitsee olevan työpaikalla, jossa hallitsee luonnehäiriöinen kiusaaja, tai narsisti:

      1. Vaihda työpaikkaa heti, jos mahdollista
      2. Kerro työterveydessä tapahtumista, koska he kirjaavat asiat virallisesti ylös. Kaikki sinuun kohdistunut mitätöinti ja alistaminen. Samalla tuot ilmi sen miten olet kärsinyt tästä toiminnasta.
      3. Nauhoita kahdenkeskiset keskustelut/puhelut, jolloin voit saada raskauttaa aineistoa kasaan.
      4. Nosta kanne oikeuteen työpaikkakiusaamisesta

      • koppula

        Tulevaisuutta ajatellen kannata sivustolla kansalaisaloite.fi aloitetta TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN EPÄASIALLISEN KOHTELUN LISÄÄMINEN LAKIIN, SYYTEOIKEUDEN VANHENEMISAIKOJEN PIDENTÄMINEN, ESIMIEHEN VELVOLLISUUKSIEN TARKENTAMINEN JA LISÄÄMINEN SEKÄ ALUEHALLINTOVIRASTON ROOLIN TARKISTAMINEN

        Tämä ei sinua auta enää mutta muita ihmisiä samassa tilanteessa

    • ajatmuuttuu

      Olen ollut paskalistalla lähes 20 vuotta. Useista eri syistä työpaikan tai alan vaihtaminen ei aikoinaan ollut mahdollista. Päätin kestää, koska oli pakko tienata elanto ja lopulta ikäkin tuli suuren muutoksen esteeksi. Välillä tuntui, että työttömänä ainakin säilyisi terveenpänä, mutta lopulta aina löysin tieni ylös sontakasasta.

      Melkoista lokaa on tullut naamaan ja etenkin selkäpuolelle. Pahimpina vuosina vastassa oli pääkiusaajan lisäksi joukko tämän ystäviä, joista useimmat erilaisissa johtotehtävissä. Tietenkään en voinut heille mitään muutoin kuin unelmissani. Unelmointi oli kyllä mainiota terapiaa. Suosittelenkin kaikkia ongelmasta kärsiviä mielikuvittelemaan aivan vapaasti, sillä se ei ole rangaistava teko, eikä sillä voi pahentaa omaa tilannettaan.

      Myös reaalitodellisuudessa kiusaajien kohdalle on osunut ikäviä tapahtumia ja kohtaloita. Nyt työpaikalla on viimeinen tuosta jengistä jäljellä. Hän on liuottanut aivojaan alkoholilla siinä määrin, että seuraukset ovat kaikkien nähtävillä silloin, kun hän ilmaantuu työpaikalle ja yrittää epätoivoisesti hoitaa tehtäviään. Pakko sanoa, että en tunne myötätuntoa kyseistä ihmisrauniota kohtaan.

    • Kupi

      Vanha postaus mutta edelleen ajankohtainen. Itse työskentelen kone-ja metallialalla ja voin todeta että tällä alalla niitä narsistisia psykopaatti-esimiehiä on lähes poikkeuksetta joka firmassa.

      Suhtaudun tällaisiin kiusaaja ihmisiin yleensä aika välinpitämättömästi. Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Itse olen saanut kenkää jo 11 kertaa. Yleensä menee aina samalla kaavalla kun nämä narsistit huomaavat että heidän kiusaamisellaan ja sanomisilla ei ole mitään vaikutusta minuun niin irtisanovat. Hakeudun aina seuraavaan paikkaan ja sama toistuu, hyvin on kuitenkin hommia riittänyt. Saa nähdä jos joskus vielä tulee sellainen ihan oikeakin työpaikka vastaan, jossa keskitytään oikeasti siihen työntekoon :)

      • niin.nähtyä

        Moi!
        Alalla ei ole ns. normaaleja työpaikkoja, niihin ovat pesiytyneet juurikin ne häiriintyneimmät pomot ja duunarit. Hyvällä tuurilla voit päästä porukoihin missä on hyvä henki mutta itse työpaikkojen kulttuuri on usein syvältä perseestä. Tämäkin on nähty jo monta kertaa vuosikymmenien aikana.

        Metallialasta on lisäksi tehty halpatyöala joten kukaan täysjärkinen ei niihin tehtäviin enää hakeudu.

      • Anonyymi
        niin.nähtyä kirjoitti:

        Kyllä. Olen samaa mieltä metallialasta. Työskentelin joissakin firmoissa ja kyllä oli moni asia aivan persiistä vaikka työstä itsestään monesti pidinkin aluksi. Sitten pahin tyyppi joka oli pitkään firmassa ollut ja älynlahjoiltaan aika rajallinen monessa mielessä, mutta täysin häpeämätön minkä tahansa puutteen nähdessään, yleni työnvalvojaksi. Oli koko ajan astumassa varpaille ja hoputtamassa ja tahallaan ärsyttämässä. Kuten raamatussa sanotaan "sellaista ei maa kestä". Nuorta työntekijääkin tahallaan meni säikyttelemään koska nyt oli esimiehen naamarin takana ilkeilemässä. Jälkeenpäin ajatellen psykopaattisia piirteitä oli paljon. Kukaan ei kuitenkaan kulje lappu otsassaan missä lukisi että psykopaatti tai narsisti. Eikä kukaan oikeastaan 100% olekaan. Persoona voi olla jakautunut ja joillakin onkin. Esim. tiedän erään esimiesasemassa olevan joka on maailman mukavin jos alkaa näyttää että saa kenkää, mutta maailman ilkein ja suorastaan paha kun tietää ettei jää kiinni.

    • Työelämä.sairastuttaa

      Tuhosin narsistisen HR-johtajan. Minulla oli kehittymässä työuupumus täysin kohtuuttoman työkuorman seurauksena. Kävin työterveyshuollon lävitse kun työkaverit huomauttivat ja päädyttiin ihan ok tilanteeseen. Kuitenkin tilanteen seurauksena laitoin viestiä korkeammalle organisaatioon työn organisointiongelmista ja se mobilisoi tämän henkilön. Tuli ilmi hänen kannaltaan kiusallisia asioita.

      Ensin hän esitti huolestunutta ja järjesteli sessioita työterveyslääkäreiden kanssa sekä psykiatrisen työkykyarvion. Ammattihenkilöt totesivat että olen kaiketi ok, mutta jäin kuitenkin kiltisti kuukauden sairaslomalle kun siihen niin kovasti painostettiin lähinnä tämän narskun toimesta.

      Kun palasin sairaslomalta, sain todella kummallisen ja paikkansapitämättömän työoikeudellisen varoituksen, joka ihan oikeasti sitten sairastutti minut. Sairasloma-aikana sitten järjestyi kätevästi yt-neuvottelut, joissa "yllättäen" sain kenkää. Sinänsä ihan ok koska olin vuosikausia haaveillut firman jättämisestä mihin ei ollut ollut priva puolen asioiden takia mahdollisuutta, mutta metodologia ja ajankohta sekä täydellinen piittaamattomuus toisesta ihmisestä järkytti.

      Kun olin toipunut järkytyksestä ja käynyt lävitse poliisin, avin ja ammattiliiton juristin ja näistä ei löytynyt apua, laitoin sen työoikeudellisen varoituksen tiedoksi työpaikan työsuojelutoimikunnalle. Ei mennyt pitkään niin narsku sai monoa, oli kuulemma ennenkin ollut harrastellut vastaavia.

      Ei ihme, että työkyvyttömyyseläkkeet ovat niin yleisiä kun tuollaista menoa pidetään ihan normaalina ja työnsä vuosikausia (itsellä yli 10 v) tunnollisesti hoitaneita ihmisiä teilataan. Itse jonotan kuntoutuksen ja alanvaihtokoulutukseen. Tuosta roskasta kun selvisin niin selviän kyllä aika monesta muustakin asiasta. Onneksi on taloudellisesti ok tilanne ja en ole onnistunut kehittämään esim. päihde- tai unettomuusongelmaa. Muuten on kyllä ollut aikamoista kestämistä.

      • kokemusta.virkamiehistä

        En ole joutunut ottamaan yhteyttä viranomaisiin työpaikalla tapahtuneiden vuoksi, koska minulla on sattunut olemaan mahtava tuuri työpaikan valinnassa, vaan muista syistä. Olen todennut että kaikilla virkamiehillä aluehallintovirastossa sen ennempää kuin poliisissakaan ei ole sellaista laintuntemusta, että osaisivat edes likimainkaan järkeviä päätöksiä tehdä. Hyviäkin virkamiehiä on, mutta on täysin tuurissa sekin saako sellaisen asiaansa hoitamaan, valitettavasti.

    • Jebukkaliini

      Uskovaisena ihmisenä voin sanoa, että pahaa ei kannata pahalla kostaa. Pahaa ei voiteta pahalla, vaan hyvällä, ja vain Jumala yksin on hyvä, ja jos huudat Häneltä apua ja viet asiasi Hänelle, Hän tahtoo auttaa sinua.

      Room. 12:19 - "Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: "Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra"."

      Luuk. 18:7 - "Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa?"

      Mutta älä rukouksessasi ano vihamiehesi henkeä, se ei ole Jumalalle mieleen.

      • Samaamieltää

        Näin itsekin ajattelen. Kostamalla pahalle pahalla tiputtaa sinut samaan kastiin heidän kanssaan. Näiden ihmisten lopullinen tuomio tulee olemaan hirvittävä. Sitä en toivo kenellekään, mutta ihminen itse saa valita missä sen iäisyyden viettää.

      • Anonyymi

        Hyvä että tässä ketjussa on järkeviäkin kommentteja :). On totta että narsismipomon kohdalla voi löytyä muitakin ratkaisuja kuin kostaa hänelle.

    • juurisyy

      Paskat ihmiset kannattaa kiertää kaukaa, sitä parempaa ratkaisua asiaan ei ole.
      Ota mielummin vaikka töistä loparit kuin jäät paskaan ilmapiiriin kärvistelemään, pääset pois ahdistavasta sakista ja elämäsi laatu paranee 100% .

      Turha vihan lietsonta pahentaa vain omaa pääkoppaasi ja siten sairastut itsekin samaan mielisairauteen kuin kiusaajasikin.

      Kärsi ja unhoita. Mutta tee asialle se että lähdet pois kun olosuhteet ovat kestämättömät.

      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä. Ei kannata jäädä hautomaan kostoa, ylipäätään näille ihmisille ei pidä antaa yhtää sen enempää omaa aikaa ja energiaa kuin on pakko. Kiusaajien elämä on työpaikalla, työpaikan kuvioissa, päättymättömässä, etenemättömässä, itse aiheutetussa draamassa. Se ei muutu miksikään, ainoa asia mitä voit tehdä on pysyä siitä niin etäällä kuin mahdollista.

    • Anonyymi

      No jos kiusaamista on ollut noin kauan niin rehellisesti sanoen alkaisin kyllä etsimään vaihtoehtoisia työtapoja (esim. osa-aikatyö tai vapaaehtoistyö) tai ottaisin lopputilin ja saikkua. Onneksi sulla on perhe, se on tärkein voimavara että jaksaa päivästä toiseen.

      • Anonyymi

        Sitähän se kiusaaja haluaa, että vaihdat työpaikkaa.

    • Anonyymi

      Kun yksi ihminen saastuttaa koko työyhteisön ja sille ei näköjään kukaan mahda mitään voi vaan toivoa että saastuttaja itse lähtisi kälppimään.Ei oikein tunnu olevan muuta ratkaisua kun ihminen saa rellestää työpaikalla eikä esimies puutu asiaan.

      • Anonyymi

        Voi voi kun sillä kiusaajalla on agendana työllistää sinut yritykseen Y eikä A.

    • Anonyymi

      Kyllä kannattaa itse pysyä asiallisena, ja mahdollisuuksien mukaan jättää asiattomat huomautukset 'huomaamatta'.
      Jos todella pahoinpidellään, fyysisestikin, voi tehdä jatkuvasti asiallisia valituksia ylemmälle taholle, työterveyteen, työsuojeluun.

      • Anonyymi

        Kannattaa vaan vastata silmä silmästä hammas hampaasta.

    • Anonyymi

      Paras on lähteä lätkimään eikä kerro kellekkään mitään ja ottaa vielä pitkän saikun ennen häipymistään.

      • Anonyymi

        Tämä, ja näkisin että tärkeää on olla kertomatta asioista kenellekkään siksi, ettei narsistipomo saa asiasta vinkkiä. Varsinkaan narsistipomon tietoon työpaikkavaihdos ei saa päätyä, koska narsistinen pomo saattaa tietenkin tahallaan yrittää vaikeuttaa kaikkea mahdollista ja mahdotonta.

    • Anonyymi

      Narsisti ei kestä häpeää. Hänen häpeisemisensä on pahinta, mitä voi tapahtua. Narsisti haluaa siirtää oman häpeän tunteensa muihin häpäisemällä muita. Monet narsistien nöyryyttämät varmasti fantaisoivat, että voisivat vetää narskua pataan.

      Jos häpäiset narsistin, varaudu, että hän vainoaa sinua lopun elämääsi.

      Ainut ratkaisu sinun elämänlaatusi kannalta on pysyä narsistista niin kaukana kuin mahdollista. Narsistilla on kuitenkin yleensä hovi, joten työpaikalla voi olla vaikeaa ottaa riittävää etäisyyttä narsistiin. Paras ratkaisu on vaihtaa työpaikkaa.

      • Anonyymi

        Siinä on tasan kaksi vaihtoehtoa: Joko otat lopputilin, tai jäät ja päätät kestää.

        Riippuu paljon siitä, missä asemassa narsisti työyhteisössä on. Jos hänellä ei ole valtaa riittävästi, ja esimiehinä on terveempiä ihmisiä, homma voi toimiakin. Tiedän myös työyhteisöjä, joissa yksi ainoa narsistinen ihminen, joka ei edes ollut esimiesasemassa, on sekoittanut koko työyhteisön.

    • Anonyymi

      Täynnä myös

      • Anonyymi

        Vihainen koira hankkia että se puree Narsistia perrseestä

    • Anonyymi

      eihän nyt kaikki hankalat ja keljut ihmiset työpaikalla ole narsisteja.
      Sellainen ajattelu on oman pään luomaa tuotosta. Hankalia ja vmäisiä
      ihmisiä on monin verroin enemmän kuin narsisteja,

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5650
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3587
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1710
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1702
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1166
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1119
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      839
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      828
    Aihe